NELJÄS NÄYTÖS.

ENSIMMÄINEN KUVAELMA.

Puutarhasali överstin luona. Översti tulee sisään puutarhasta Karl takanaan.

ÖVERSTI (ovella, tylysti). Kuka on käskenyt Vilhelmiä viemään hevosta ympäri makuuhuoneen ohitse? Se lurjus! Kenkäraudat kolisevat niin, että siihen meluun saattaisi kuollutkin herätä.

KARL. Eikö herra översti lähde tänään ratsastamaan?

ÖVERSTI. En! talliin hevonen!

KARL. Ymmärrän, herra översti. (Poistuu.).

ÖVERSTI (soittaa, Karl taas ovelle). Onko neiti puhuteltavissa?

KARL. Hän on huoneessaan, herra oikeusneuvos on jo tunnin ajan ollut hänen luonansa.

ÖVERSTI. Kuinka? näinkö varhain aamulla?

KARL. Täällä on neiti itse (pois, kunnes Adelheid on tullut sisään ovesta oikealla Korbin kera.)

ADELHEID (Korbille). Jääkää vaan puutarhanoven läheisyyteen, ja kun tuo nuori herra tulee, niin tuokaa hänet luoksemme (Korb pois). Hyvää huomenta, herra översti! (Astuu hänen luokseen ja iloisesti katsoen häneen). Minkälainen ilma on tänään?

ÖVERSTI. Pilvikäs, tyttöni, pilvikäs ja myrskyinen! Harmi ja murhe aivojani ahdistavat, että pääni on haleta. Mitenkä on Idan laita?

ADELHEID. Paremmin. Hän on nukkunut aamuyöstä. Nyt on hän kyllä suruissaan, mutta rauhallinen.

ÖVERSTI. Juuri se on minusta tuskallista. Kun hän edes huutaisi ja vähän repisi tukkaansa. Se olisi kamalaa, mutta luonnollista. Mutta tämä hymyileminen ja poispäin kääntyminen ja tämä salaisten kyyneleiden kuivaaminen, se vie minulta mielen. Se on minun lapsestani luonnotonta.

ADELHEID. Ehkä tuntee hän isänsä hyvän sydämmen paremmin, kuin hän itse, ehkä hän toivoo vielä!

ÖVERSTI. Mitä? Sovintoako hänen kanssaan? Sen perästä, mitä on tapahtunut, on sovinto Oldendorfin ja minun välillä mahdoton.

ADELHEID. Minä soitan. (Korb pois). — Auttakaa minua vähäpätöisessä asiassa, minun pitää puhutella erästä nuorta miestä, joka näyttää olevan avun tarpeessa, ja tahtoisin mielelläni, että Te jäisitte läheisyyteen — saanko antaa tuon oven jäädä auki? (Viittaa oveen vasemmalla).

ÖVERSTI. Se on kai suoraa kieltä puhuen, että minun pitää mennä sinne sisälle?

ADELHEID. Minä pyydän, ainoastaan viideksi minuutiksi.

ÖVERSTI. Olkoon menneeksi, jos minun vain ei tarvitse kuunnella.

ADELHEID. Sitä minä en vaadi, mutta kuunteleva olette kyllä, jos keskustelu kiinnittää huomiotanne puoleensa.

ÖVERSTI (nauraen). Sitten menen. (Pois vasempaan, Adelheid soittaa. Schmock saapuu, Korb näyttäytyy ja heti taas poistuu.)

SCHMOCK (kumartaen). Toivotan hyvää huomenta. — Oletteko Te se neiti, jonka kirjuri kävi minun luonani?

ADELHEID. Olen. Te olette lausunut toivovanne saada puhutella minua itseäni.

SCHMOCK. Miksi pitäisi kirjurin tietää, jos minulla Teille on jotain sanottavaa? — Tässä on Sendenin kirjoittama paperiliuska, jonka olen löytänyt Coriolanin paperikorista. Katsokaa, tekisikö översti sillä mitään. Mihin voisin minä sen johdosta ryhtyä? Minä en voi tehdä sillä mitään.

ADELHEID (silmäillen paperia, lukien itsekseen). Tässä lähetän Teille nuo epäonnistuneet stilistiset työt j.n.e. — Varomatonta ja hyvin tavallista! (Panee paperin pöydälle. Kovaa.) Joka tapauksessa nämä merkityksettömät liput ovat minun paperikorissani paremmassa säilössä, kuin jossain muualla. Ja mikä aiheuttaa Teitä, hyvä herra, lahjoittamaan minulle luottamustanne?

SCHMOCK. Bellmaus on minulle sanonut, että Te olette kelvollinen henkilö, joka sopivalla tavalla ilmoittaisi överstille, että hänen tulisi varoa Sendeniä ja minun toimittajaani. Ja översti on sävyisä mies, hän antoi minulle hiljan lasin hienoa viiniä ja leivoksia lohen kanssa suurukseksi.

ÖVERSTI (ovella näkyvissä, sääliväisesti käsiään ristien). Oi hyvä Jumala!

SCHMOCK. Miksi sallisin näiden ihmisten pettää häntä?

ADELHEID. Jos suurus ei ollut teille vastenmielinen, niin me tahdomme pitää huolta toisesta.

SCHMOCK. Oi, minä pyydän, älkää nähkö vaivaa minun tähteni.

ADELHEID. Voimmeko teitä muulla tavalla vähän auttaa?

SCHMOCK. Millä te minua auttaisitte? (Tarkastaen kenkiään ja vaatteitaan). Minulla on nyt kaikki kunnossa. Onnettomuuteni on vain se, että olen huonossa toimessa. Minun täytyy katsoa, että pääsen pois kirjallisista töistä.

ADELHEID (säälivästi). Taitaa olla oikein vaikeata tulla toimeen kirjallisella alalla?

SCHMOCK. Miten milloinkin. — Minun toimittajani on oikullinen mies. Hän pyyhkii pois liian paljon ja maksaa liian vähän. Pitäkää ennen kaikkea huolta kirjoitustavastanne, sanoo hän, hyvä kirjoitustapa on pääasia. Kirjoittakaa asiallisesti, Schmock, sanoo hän, kirjoittakaa syvällisesti, nykyään vaaditaan sanomalehdellä, että se on syvämietteinen. Hyvä, minä kirjoitan syvämietteisesti, minä pidän huolta loogillisesta ulkomuodosta. Mutta kun vien hänelle työni, heittää hän sen luotaan ja ärjäsee: Mitä tämä on? Tämä on liian raskastajuista, tämä on turhantarkkaa, sanoo hän. Teidän pitää kirjoittaa nerokkaasti, kaunopuheinen tulee Teidän olla, Schmock, nyt on muodissa, että kaiken pitää olla mieluista lukijoille. — Mitä teen minä? Minä kirjoitan taas nerokkaasti, panen paljon korulauseita kirjoitukseen; ja kun vien sen hänelle, ottaa hän värikynän ja pyyhkii pois kaiken tavallisen ja antaa ainoastaan korulauseiden jäädä.

ÖVERSTI. Onko sellainen mahdollista?

SCHMOCK. Kuinka voin tulla toimeen sellaisella menettelyllä? Mitenkä voin hänelle kirjoittaa komeita korulauseita viidellä pfennigillä riviltä? Sellaisessa minä en voi tulla aikoihin. Ja senvuoksi haluan päästä koko toimesta. Kun voisin ansaita ainoastaan kaksikymmentäviisi tai kolmekymmentä dollaria, en eläissäni enää tahtoisi kirjoittaa sanomalehteen, minä alottaisin silloin oman toimen, joka minut voisi elättää.

ADELHEID. Odottakaa muutamia silmänräpäyksiä! (Etsii rahakukkarostaan).

ÖVERSTI (nopeasti rientäen esiin). Jättäkää se minulle, hyvä Adelheid. Nuori mies tahtoo luopua sanomalehtimiehen toimesta, se on minun mieleistäni! Tässä, tässä on rahaa, kuten toivotte, jos Te minulle lupaatte, ettette tästä päivästä alkaen tartu kynään sanomalehtikirjoitusta varten. Tässä ottakaa!

SCHMOCK. Käypä kahdenkymmenen viiden taalerin pankinsetelikö? Kunniani kautta, minä menen vielä tänään serkkuni luo, joka on hyvinvoiva kauppias. Tahtooko herra översti velkakirjan, vai pitääkö minun kirjoittaa vekseli, joka lankeaa pitkän ajan kuluttua?

ÖVERSTI. Päästäkää minut kuulemasta vekselistä puhuttavan!

SCHMOCK. Sitte minä kirjoitan oikean velkakirjan. Minusta on parempi, että se on vain velkakirja.

ÖVERSTI (kärsimättömästi). En tahdo velkakirjaannekaan — herra, menkää Jumalan nimeen.

SCHMOCK. Ja miten on koron laita? Jos saan pitää sen viittä prosenttia vastaan niin olisi minulle mieluista.

ADELHEID. Herra översti lahjoittaa teille rahat.

SCHMOCK. Lahjoittaako hän minulle rahat? Se on ihmeellistä! — Kuulkaa herra översti, jos minä en mitään tee rahalla, niin se jää lahjaksi; jos sillä hyödytän itseäni, niin tuon sen Teille takaisin. Minä toivon, että sillä itseäni hyödytän.

ÖVERSTI. Pitäkää se aivan mielenne mukaan.

SCHMOCK. Se on sangen hyvä niin, herra översti. Minä kiitän Teitä ja tulkoon se Teille palkituksi. Sanon teille jäähyväiset, hyvä herrasväki.

ADELHEID. Älkäämme unhoittako suurusta. (Soittaa, Korb tulee). Hyvä Korb! (Puhuu hiljaa hänen kanssaan).

SCHMOCK. Kiitän, antakaa sen sentään olla! (Schmock ja Korb poistuvat).

ÖVERSTI. Ja nyt, hyvä neiti, selittäkää minulle koko tämä keskustelu, se koskee minua kylläkin läheltä.

ADELHEID. Senden on lausunut sopimattomia ajatuksia asemastaan Teidän luonanne ja Teidän talossanne. Tämä nuori mies on vähän siitä kuullut ja saanut haltuunsa Sendenin paperin, jossa on muutamia sopimattomia lauseita. Minä katsoin hyväksi hankkia paperin pois hänen käsistään.

ÖVERSTI. Minä pyydän teiltä niitä kirjeitä, Adelheid.

ADELHEID (rukoilevasti). Mitä varten, herra översti?

ÖVERSTI. Minä en suutu, tyttöseni.

ADELHEID. Ei kannatakaan. Ja kuitenkin pyydän, ettette tahdo niitä. — Te tiedätte nyt kylliksi, sillä Te tiedätte, ettei hän seurueineen ole niin suuren luottamuksen arvoinen, kuin Te viime aikoina olette hänelle osoittanut.

ÖVERSTI (tuskissaan). Hui, hui! — Minulla on vanhoilla päivilläni onnettomuutta tuttavistani.

ADELHEID. Jos Te Oldendorfin asetatte näiden joukkoon täällä (hän viittaa kirjeisiin), niin teette väärin.

ÖVERSTI. Sitä en tee, tyttöseni. Sendeniin en ole ollut kovin kiintynyt, ja senvuoksi ei minuun paljoa koske, jos hän minut jättää.

ADELHEID (lempeästi). Ja koska olette kiintynyt muihin, senvuoksi olitte Te eilen niin —

ÖVERSTI. Sanokaa vaan, tapojen saarnaaja — niin kova ja raju.

ADELHEID. Vielä enemmän, Teidän menettelynne oli väärä.

ÖVERSTI. Minä olen tänä yönä sanonut itselleni samaa astuttuani Idan huoneeseen ja kuullessani raukan itkevän. Minä olin loukattu, vihainen mies ja olin väärässä menettelyni puolesta, mutta itse asiassa minulla oli oikein. Olkoon hän edustaja, hän ehkä on siihen sopivampi, kuin minä: että hän on sanomalehtimies, se on meidän eromme syy.

ADELHEID. Mutta hän tekee vain, mitä Tekin teitte.

ÖVERSTI. Älkää muistuttako minulle sitä hupsuutta! Jos hän vävynäni arvostelisikin maailman menoa toisin kuin minä, voisin kyllä häntä kärsiä. Mutta kun hän joka päivä julkisesti huutaa maailmalle tunteita ja mielipiteitä, jotka ovat minulle vastaisia, ja minun täytyisi sitä lukea, ja saisin kaikilta kuulla, kuinka vävyni sen tähden on joutunut ystävieni ja vanhojen toverieni pilkattavaksi ja moitittavaksi, ja minun täytyisi se kaikki sulattaa, katsokaas, sitä minä en voi!

ADELHEID. Ja entä Ida? Sentähden että Te ette voi sitä kärsiä, Ida tulee onnettomaksi.

ÖVERSTI. Lapsi raukkani! Hän on nyt ollut onneton koko ajan läpeensä. Meidän miesten kesken vallinnut riitaisuus on ollut kelvotonta. On parempi että se kerrassaan loppuu, vaikka suurella surullakin.

ADELHEID (vakavasti). Vielä minä en näe sen loppuneen. Näen sen sitte vasta, kun Ida taas nauraa yhtä iloisesti kuin ennenkin.

ÖVERSTI (kiihtyneenä kävellen ympäri, tiuskaten). Sitten annan lapseni hänelle ja asetun yksikseni johonkin nurkkaan! — Minä ajattelin vanhuudestani toisin, mutta varjele Jumala, ettei rakastettu tyttöni minun tähteni tule onnettomaksi! Hän on taattu ja peräti luotettava, hän pitää häntä hyvänä. — Minä vetäydyn jälleen pieneen kaupunkiin, josta tänne tulin.

ADELHEID (tarttuu hänen käteensä). Arvoisa ystäväni, ei, sitä Teidän ei pidä tehdä. Ei Oldendorf eikä Ida tahdo olla kiitollisuuden velassa sellaisesta uhrauksesta. — Jos nyt Senden ja hänen ystävänsä vievät sanomalehden professorin käsistä, mitenkä sitten?

ÖVERSTI (iloisesti). Sitten hän ei olisi sanomalehtimies enää! — (Rauhattomasti). Minä en halua kuulla sanaakaan siitä aikeesta, sellainen viekas myyräntyö ei miellytä minua.

ADELHEID. Ei minuakaan. — (Sydämmellisesti), Te olette minulle usein osoittanut luottamusta, josta olen ollut onnellinen ja ylpeä. Te olette myös sallineet minun tänään puhua vapaammin, kuin tytöt muutoin juuri saavat. Ettekö vielä antaisi minulle erästä suurta suosionosoitusta?

ÖVERSTI (puristaen hänen kättänsä). Adelheid, me tiedämme, minkälaisissa väleissä olemme. Puhukaa.

ADELHEID. Olkaa tänään hetkinen minun uskollisena ritarinani. Luvatkaa tulla mukaan, mihin teidät vienonkin.

ÖVERSTI. Mitä aikeita Teillä on, lapseni.

ADELHEID. Ei mitään sopimatonta, mikä Teille tai minulle olisi arvotonta. Se ei kauvan ole oleva Teille salaisuutena.

ÖVERSTI. Jos niin täytyy olla, niin minä lupaan. Mutta enkö noin likimain voi saada tietää, mitä minun pitää tehdä?

ADELHEID. Teidän on seurattava minua eräälle vierailulle ja samalla muistettava, mitä nyt niin järkevästi olemme keskenämme haastelleet.

ÖVERSTI. Vierailulleko? (Korb saapuu.)

ADELHEID. Eräälle vierailulle, jonka minä teen oman haluni mukaan.

KORB (Adelheidille). Herra von Senden toivoo saada tulla tervehdykselle luoksenne.

ÖVERSTI. Minä en tahdo nyt nähdä häntä.

ADELHEID. Rauhaa, herra översti, meillä ei ole aikaa vihastua vielä hänenkin kanssaan. Minun täytyy ottaa hänet vastaan muutamiksi minuuteiksi.

ÖVERSTI. Sitten menen minä pois.

ADELHEID (rukoillen). Tuletteko pian minun seurassani? Vaunut odottavat.

ÖVERSTI. Minä tottelen komentoa. (Poistuu vasemmalle).

ADELHEID. Minä tein pikaisen päätöksen, rohkenin jotakin, mikä tytölle taitaa olla liiaksi uskallettua, sillä nyt, kun ratkaiseva hetki lähenee, tunnen rohkeuden minut jättävän. — Minun täytyy se tehdä hänen tähtensä ja meidän kaikkein tähden. — (Korbille). Pyytäkää neiti Idaa olemaan jo valmiina. Kuski kääntyy heti takaisin ja noutaa hänet. — Rakas Korb, ajatelkaa minua. Minä otan tärkeän askeleen, vanha ystävä. — (Adelheid poistuu).

KORB (yksin). Tuhat tulimmaista, miten hänen silmänsä loistivat! Mitä hän aikoo? Eihän hän toki aijo viedä pois vanhaa överstiä? Mitä hyvänsä hän aikookin, sen hän ajaa perille. On vain yksi, joka oikein sopisi hänelle. Voi herra Konrad, jos minä rohkenisin puhua! (Poistuu).

TOINEN KUVAELMA.

Unionin toimitushuone. Bolz vasemmalta, heti jälessä Bellmaus.

BOLZ (keskiovelle). Tänne pöytines!

MÜLLER (tuo pienen viinipulloilla, laseilla ja lautasilla katetun pöydän eteen vasemmalle, siirtää viisi tuolia, puhuen): Herra Piepenbrink käskee tervehtiä ja sanoa, että viini on sitä keltasinetillistä, ja ettei herra tohtori tervehdysmaljoja juodessaan unohtaisi herra Piepenbrinkiäkään. Hän oli sangen hauska, tuo paksu herra. Ja madame Piepenbrink muistutti häntä tilaamaan Unionin; hän jätti minun toimekseni sen tilaamisen.

BOLZ (joka sillävälin on selaillut papereita oikealla työpöydällä, nousten ylös). Tänne sitä! (Müller kaataa lasiin). Arvoisan viinimyymälän isännän terveydeksi! (Juo). Minä olen vallattomasti menetellyt hänen kanssaan, mutta hänellä näyttää olevan uskollinen sydän. Sanokaa hänelle, ettei hänen maljaansa ole unhotettu. Tässä pullo Teille! — Ja nyt matkoihinne! (Müller pois, Bolz avaten oven vasemmalla): Tulkaa herrat, nyt pidän minä sanani. (Kämpe, Bellmaus, Körner saapuvat). Tässä on se luvattu aamiainen. — Ja nyt, te rakkaat päiväperhoset, nopeasti! värjätkää poskenne punaisiksi ja tehkää mielenne niin iloiseksi, pilapuheita pulppuavaksi kuin on mahdollista. (Kaataa lasiin). Suuri voitto on saavutettu, Union on viettänyt jaloimman triumfin; vielä myöhempinä vuosisatoina lapsenlapset hämmästyneinä sanovat: ne olivat kunniakkaita päiviä ja niin edespäin, jatkoa on tämänpäiväisessä sanomalehdessä. — Ennenkuin istumme, ensimäinen malja —

KÄMPE. Valitulle edusmiehelle —

BOLZ. Ei, ensimäinen malja on tuleva yhteiselle äidille, valtavalle voimalle, joka edusmiehen esittää: sanomalehtemme, se kukoistakoon!

KAIKKI. Eläköön! (Kilistävät).

BOLZ. Eläköön! ja toinen malja — seis, edusmies puuttuu vielä.

KÄMPE. Tuolla tulee hän. (Oldendorf saapuu).

BOLZ. Arvoisan kaupunkimme edusmies, päätoimittaja ja professori, sanomalehtimies ja kunnon mies, joka paraillaan on suuruksissaan, kun hänen tietämättään asiaankuulumatonta on pantu lehteen, hän eläköön, eläköön!

KAIKKI. Eläköön!

OLDENDORF (ystävällisesti). Minä kiitän herroja.

BOLZ (vetäen Oldendorfin eteen, kahden kesken). Ja sinä et ole enää pahoillasi.

OLDENDORF. Sinun tarkoituksesi oli hyvä, mutta se oli kovin varomatonta.

BOLZ. Älä enää ajattele sitä! — (Kovaa). Kas tässä, ota lasi, istu joukkoomme. Älä ole ylpeä, nuori valtiomies, tänään olet sinä meidän. Niin, tässä istuu toimitus. Missä on arvoisa herra Henning, missä on sanomalehden omistaja, painaja ja kirjankustantaja Gabriel Henning?

BELLMAUS. Me olemme häntä kaikkialta etsineet, häntä ei voi löytää mistään.

KÄMPE. Minä kohtasin hänet äskettäin rappusilla, hän hiipi niin arasti ohitseni, kuin joku, joka on tehnyt tyhmän työn.

BOLZ. Arvattavasti on hänen laitansa kuin Oldendorfinkin, hän on taas tyytymätön lehden toimitustapaan.

MÜLLER (kurkistaen sisään). Täällä on sanomalehdet ja posti!

BOLZ. Tuonne! (Müller astuu sisään, vie paperit työpöydälle).

MÜLLER. Tässä on Coriolan. Siinä on jotain meidän sanomalehdestämme, Coriolanin juoksupoika irvisteli niin pilkallisesti ja käski minun silmäillä kirjoitusta.

BOLZ. Antakaa tänne! Hiljaa, roomalainen, Coriolan puhuu. — Kaikki paholaiset, mitä on tämä? (Lukee). "Luotettavimmalta taholta olemme vast'ikään kuulleet, että maakunnan sanomalehdistön keskuudessa on tulossa suuri muutos. — Vastustajamme, Union, on lakkaava suuntaamasta määrättömiä hyökkäyksiään kaikkea korkeaa ja pyhää vastaan." — Tämän korkean ja pyhän nimi on Blumenberg. — "Lehden omistusoikeus on joutuva toisiin käsiin, ja on varmoja takeita siitä, että tässä paljon luetussa lehdessä tästä lähtien saamme tervehtiä liittolaistamme." Miltä maistuu, hyvät herrat?

MÜLLER ja KÄMPE (yhtaikaa). Tuli ja leimaus! Se on mielettömyyttä!

BELLMAUS. Se on taas joku Blumenbergin vaarallisia keksinnöitä.

BOLZ. Mitä on sen takana! Noutakaa Gabriel Henning esiin! (Müller pois). Omistaja on pelannut petturia, me olemme myrkytetyt, (hypäten ylös) ja nämä ovat Borgian vieraspidot. [Borgia oli rikoksistaan ja myrkytysmurhistaan kuulu ylimyssuku keskiajalla Roomassa.] Ensi tilassa astuvat armelijaat veljet sisään ja laulavat kuolinlaulumme. — Tehkää minulle mieliksi ja syökää edes osterit pois, ennenkuin on myöhäistä.

OLDENDORF (joka on temmannut lehden). Nähtävästi tämä tieto ei ole muuta kuin epävarmaa huhua. Henning on meille sanova, ettei siinä ole lainkaan perää. Älä näe mitään kummituksia ja istu alas.

BOLZ (istuutuen). Minä istun, mutta en siksi, että uskoisin sanasi, vaan koska en tahdo jättää aamiaista pöydälle. Hankkikaa Henning tänne, hänen on tehtävä tiliä.

OLDENDORF. Kuulethan ettei hän ole kotona.

BOLZ (syöden innokkaasti). Oi sinä olet herännyt kamalasti, pikku Orsina! [Orsina (Orsini), henkilö V. Hugon näytelmässä "L. Borgia," sekä Donizettin samanimisessä oopperassa.] Bellmaus, kaada minulle. — Mutta jos tämä juttu ei ole totta, jos Coriolan on valehdellut, niin olen minä oleva hänen murhaajansa, tässä lasissa punertavan purppuran kautta olkoon se vannottu! Loukatun sanomalehtimiehen julmin kosto on sitä kohtaava, hän on neulanpistoksista kuiviin vertyvä, joka koirankin kadulla pitää häneen halveksien katsoman ja sanoman: Hyi, Coriolan, siitä minä en pure palaakaan, en vaikka hän olisi makkaraa. — (Koputetaan, Bolz panee veitsen pöydälle). Memento mori! ne ovat meidän haudankaivajoitamme. — Vielä viimeinen osteri. Ja sitten voi hyvin, ihana maailma! (Oikeusneuvos Schwartz, Senden saapuvat ovesta vasemmalla; ovi jää auki).

SCHWARTZ. Nöyrä palvelijanne, hyvät herrat.

SENDEN. Anteeksi, jos häiritsemme.

BOLZ (pöydän ääressä istuen). Ei vähääkään. Tämä on meidän tavallinen aamiaisemme, joka on välikirjalla vuodeksi vahvistettu, viisikymmentä osteria ja kaksi pulloa päivässä joka miehelle. Ken lehden ostaa, hänen täytyy hankkia ne.

SCHWARTZ. Mikä tuo meidät tänne, herra professori, on eräs ilmoitus, jonka herra Henningin ensiksi olisi pitänyt Teille tehdä. Hän on pitänyt parempana, että minä siitä huolehtisin.

OLDENDORF. Minä odotan ilmoitustanne.

SCHWARTZ. Herra Henning on eilispäivänä myynnin kautta luovuttanut minulle kaikki oikeudet, mitä hänellä on sanomalehti "Unionin" omistajana.

OLDENDORF. Teillekö, herra oikeusneuvos?

SCHWARTZ. Minä myönnän tehneeni oston vain erään kolmannen valtuuttamana. Tässä on kauppasopimus, se on selvä. (Ojentaa paperin).

OLDENDORF (silmäillen läpi, Bolzille). Virallinen välikirja kaikin puolin, — myyty kolmestakymmenestä tuhannesta taalerista. — (Levottomuutta toimitusmiesten kesken.) Sallikaa minun ryhtyä asian ytimeen. Onko omistajan vaihetuksen mukana tapahtuva myös muutos lehden toimitustavassa, mikäli se koskee politiikkaa?

SENDEN (astuen esiin). Totta kaiketi, herra professori, se oli kaupan tarkoitus.

OLDENDORF. Näenkö ehkä Teissä uuden omistajan?

SENDEN. Ei, vaan minulla on kunnia olla hänen ystävänsä. Niin hyvin teillä itsellä, kuin näillä herroillakin on oikeus vaatia, että Teidän välikirjanne ehdot täytetään. Teidän välikirjanne kuuluu olevan puolen vuoden ylössanomisella. On selvää, että Te saatte nauttia palkkanne sen ajan loppuun.

BOLZ (nousten seisomaan). Olette kovin hyväntahtoinen, herra von Senden. Välikirjamme antavat meille oikeuden toimittaa lehteä aivan oman arviomme mukaan ja samoin itsenäisesti määrätä ja käsitellä lehden puoluekantaa. Lähinnä olevan puolen vuoden loppuun me sentähden emme ainoastaan nauti palkkojamme, vaan myös toimitamme lehteä sen puolueen parhaaksi, johon Teillä ei ole kunnia kuulua.

SENDEN (kiivaasti). Me olemme keksivä keinoja sen vastustamiseksi.

OLDENDORF. Rauhoittukaa! Sellainen toimeliaisuus meidän tähtemme tuskin on tarpeen. Kun asiat eivät ole niin, tahdon ilmoittaa, että tänä päivänä luovun toimituksesta ja vapautan Teidät kaikista velvollisuuksistanne minua kohtaan.

BOLZ. Minun puolestani olkoon myös niin. Minä sanon samat sanat.

BELLMAUS, KÄMPE, KÖRNER. Me myös!

SENDEN (Schwartzille). Te olette todistajana, että herrat vapaaehtoisesti luopuvat oikeuksistaan.

BOLZ (apulaisille). Malttakaa, hyvät herrat, älkää olko liian jalomielisiä. Se on paikallaan, ettette enää ota osaa lehden toimitukseen, kun ystävänne peräytyvät. Mutta miksi luopuisitte palkkavaatimuksistanne uutta omistajaa kohtaan?

BELLMAUS. Minä tahdon mieluimmin olla mitään häneltä ottamatta, minä tahdon menetellä niinkuin sinä.

BOLZ (häntä silitellen). Hyvin ajateltu, poikani. Me tahdomme yhdessä kulkea maailman läpi. Mitä arvelet sinä posetiivista, Bellmaus? Me kuljemme sen kanssa markkinoilla ja laulamme sinun laulujasi, minä väännän ja sinä laulat.

OLDENDORF. Kun kukaan Teistä ei ole lehden tuleva omistaja, niin on luonnollista, keskustelumme lopuksi kysyä, kenelle meidän on luovutettava oikeutemme?

SENDEN. Lehden nykyinen omistaja on — (Översti saapuu sivuovesta vasemmalla.)

OLDENDORF (hämmästyneenä taaksepäin astuen). Herra överstikö?

BOLZ. Ah, nyt tulee asia kovin traagilliseksi.

ÖVERSTI (astuen Oldendorfin luo). Kaikin mokomin, herra professori, luottakaa siihen, että minä koko tälle hommalle olen vieras ja ainoastaan ostajan tahdosta olen täällä. Vasta täällä huomasin, mistä on kysymys. Minä toivon Teidän uskovan minua.

BOLZ. Minun mielestäni tämä leikki on sopimatonta ja vaadin saada tietää, kuka on tuo uusi omistaja, joka niin salaperäisesti kätkeytyy useampien henkilöiden taakse.

ADELHEID (sivuovesta vasemmalta astuen sisään). Hän on edessänne.

BOLZ. Minä toivon meneväni tainnuksiin.

BELLMAUS. Se on jumalallinen sukkeluus!

ADELHEID (kumartaen). Minä tervehdän teitä, hyvät herrat! (Apulaisille.) Olenko oikeassa otaksuessani, että nämä herrat tähän asti ovat kuuluneet toimitukseen?

BELLMAUS (innokkaasti). Aivan niin, armollinen neiti! Herra Kämpe johtavia kirjoituksia varten, herra Körner ranskalaista ja englantilaista kirjevaihtoa varten, ja minä teaatteria, musiikkia, kuvaavia taiteita ja kaikellaista.

ADELHEID. Minua on ilahuttava suuresti, jos mielipiteenne sallivat teidän nyt vastakin käyttää kykynne minun sanomalehteni hyväksi. (Kaikki kolme apulaista kumartavat.)

BELLMAUS (laskien käden sydämmelleen). Armollinen neiti, Teidän toimituksessanne aina maailman loppuun!

ADELHEID (nauraen ja kohteliaasti). Ah, ei, ainoastaan tuohon huoneeseen (viittaa oveen oikealla). Minä tarvitsen puoli tuntia, päästäkseni toiseen tehtävääni.

BELLMAUS (mennen pois). Tämä on oiva juttu! (Bellmaus, Kämpe, Körner poistuvat.)

ADELHEID. Herra professori, Te olette luopuneet sanomalehden toimituksesta auliudella, joka minua ilahuttaa. (Merkitsevästi). Minä aijon toimittaa Unionia minun tavallani. (Tarttuu hänen käteensä ja vie hänet överstin luo). Herra översti, hän ei ole enää toimittaja; me olemme häntä pettäneet, Te olette saaneet häneltä hyvitystä.

ÖVERSTI (levittäen kätensä). Tulkaa, Oldendorf! — Mitä on tapahtunut, se on tuottanut minulle surua riitaantumisestamme asti.

OLDENDORF. Kunnianarvoisa ystäväni!

ADELHEID (viitaten ovelle vasemmalla). Tuolla ulkopuolella on vielä joku, joka haluaa ottaa osaa sovintoon. Kenties herra Gabriel Henning.

IDA (sivuovella). Edvard! (Oldendorf rientää ovelle, Ida häntä vastaan, Oldendorf syleilee häntä. Molemmat poistuvat vasempaan.)

ADELHEID (kohteliaasti). Ennenkuin pyydän Teitä, herra von Senden, harrastamaan sanomalehden toimitusta, kehoittaisin Teitä lukemaan läpi nämä kirjeet, jotka olen aivan äskettäin saanut avustuksena lehdelleni.

SENDEN (heittää niihin silmäyksen). Hyvä neiti, minä en tiedä kenen varomattomuus —

ADELHEID. Älkää pelätkö minun puoleltani, minä olen sanomalehden omistajatar ja (merkitsevästi) olen säilyttävä toimitussalaisuudet.

SENDEN (kumartaa).

ADELHEID. Saanko pyytää Teiltä asiakirjaa, herra oikeusneuvos? Ja tahtoisivatko herrat tehdä niin hyvin ja rauhoittaa myyjää, mitä tulee asian päätökseen? (Kumarruksia. Senden ja Schwartz poistuvat.)

ADELHEID (lyhyen vaitiolon perästä). No, herra Bolz, mihin on minun ryhdyttävä Teidän kanssanne?

BOLZ. Minä olen valmis kaikkeen; minä en hämmästy enää mitään. — Jos ensi tilassa joku käyttää sadan miljoonan pääoman maalatakseen kaikki neekerit valkoisimmalla öljyvärillä, tahi tehdäkseen Afrikan nelikulmaiseksi, minua ei yhtään kummastuttaisi, jos aamulla heräisin huuhkajana, kaksi höyhentöyhtöä korvien asemasta ja hiiri nokalla, minä tahtoisin olla tyytyväinen ja ajattelisin, että olisi huonomminkin voinut käydä.

ADELHEID. Mitä se on, Konrad? Oletteko tyytymätön minuun?

BOLZ. Teihinkö? Te olette olleet jalomielinen, kuin tavallista; vain liiaksi jalomielinen! Ja kaikki olisi oikein kauniisti, kun vain tämä koko tapaus ei olisi ollut mahdoton. Tämä Senden!

ADELHEID. Hän ei enää tule takaisin. — Konrad, lehdellä on sama kanta puolueasioissa!

BOLZ. Triumfi! minä kuulen lukemattomien enkelien pasuunoilla puhaltavan! Minä jään Unioniin!

ADELHEID. Siitä minä en enää voi päättää. Minun täytyy tehdä Teille vielä yksi tunnustus. Myöskään minä en ole lehden todellinen omistaja.

BOLZ. Ettekö? — No kaikkien jumalien nimessä, minun leikkipuheeni ovat lopussa, minä tulen vähitellen aivan välinpitämättömäksi siitä, kuka on omistaja. Jos hän on ihminen, henki tahi ruhtinas Belzebub itse, minä en häntä pelkää!

ADELHEID. Hän on jonkunlainen henki, hän on pieni paholainen ja kiireestä kantapäähän hän on suuri lurjus. Sillä Konrad, ystäväni, nuoruuteni lemmitty, Te itse olette hän! — (Antaa asiakirjan.)

BOLZ (hetkisen jäykkänä, lukee). Luovutettu Konrad Bolzille — oikein! — Tämä olisi jonkunlainen lahja. — Ei voi tulla vastaanotetuksi, on vähän liian suuri (viskaa paperin syrjään.) Poistu minusta tiehesi, aprikoiminen! (Lankee Adelheidin eteen polvilleen.) Tässä polvistun minä, Adelheid! En tiedä, mitä puhun ihastuksissani, sillä koko huone tanssii ympärilläni. Jos sinä tahtoisit ottaa minut mieheksesi, niin tekisit sinä minulle suurimman mielihyvän koko maailmassa! Jos et tahdo minua, niin anna minulle korvapuusti ja aja minut matkoihini.

ADELHEID (kumartuen häneen päin). Minä tahdon! (Suudellen häntä.) Tälle poskelle.

BOLZ (hypähtäen seisaalleen). Ja tälle suulle. (Suutelee häntä. Översti, Ida ja Oldendorf saapuvat.)

ÖVERSTI (hämmästyneenä ovella). Mitä tämä on?

BOLZ. Herra översti, se tapahtuu toimituksen vastuulla.

ÖVERSTI. Adelheid, mitä näinkään!

ADELHEID (ojentaa kätensä överstiin päin). Ystäväni: Sanomalehtimiehen morsian!

Esirippu alas.