NELJÄS NÄYTÖS.

(Maisema saaren sisemmäsaä. Laaksoja ja viljeltyjä maita. Lähempänä syrjässä louhinen kallioseinä. Taajempana Eubulon maja lehtojen suojassa. Samalta puolelta siintää meri.)

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

Eubulos. Hyllos.

EUBULOS. Luo lapiolla vielä, poika. Syvemmäks On hauta tehtävä, niin syväks että se Kuin tuonen yö sen kätkee mitä saanut on.

HYLLOS. Tää kenen rakkaan luille, isä, kaivetaan? On rakkahasi täällä pian luetut, Ja nekin harvat, vielähän ne elävät.

EUBULOS. Ne elää, laps, jos elää se ku henkii vaan.

HYLLOS. Ken epäileepi henkiväisen elävän?

EUBULOS. Kun poistetaan mit' elossa on rakkainta Ja rakkaudelle jää kaihon tyhjyys vaan, Kun olennoss' on yö ja päivä sydämmen On laskenut ja aamun toivo hukkunut. Ei silloin eletä, jos kohta hengitään.

HYLLOS. Noin paljastettu kenen sydän olla voi?

EUBULOS. Se on sun isäs, onnettomaks syntyneen.

HYLLOS. Sun? Eikö sua omaisesi rakasta?

EUBULOS. Kuin kuori simpukan, jost' ompi matanut Jo henki, tyhjä olen, ihmisraunio.

HYLLOS. En voi sun kummaa puhettasi ymmärtää. Äl' aatteitasi kääri tummiin kuvihin; Mik' on näin kovin sydämmeesi koskenut Ett' ompi, vaikka elät, halu elämän, Sen toivo tuiki sammunut?

EUBULOS. Mik' eloni Ja vanhuuteni toivo oli ainoa? Mik' oli päivän työssä ajatukseni, Yön helmoissa mun maatessani uneni? Sit' etkö muista, etkö kuullut?

HYLLOS. Oli se Ett' Aiaan suku täällä vielä kukoistais, Ja kuninkaana vallitseis Eurysakes.

EUBULOS. Se toivo sammui, kuollut on Eurysakes.

HYLLOS. Hän milloin, miten kuoli? Hänet surmasi Apollon nuoliko, vai käsi ihmisen?

EUBULOS. Voi, kuollut on hän. Sen vaan tiedän. Kuninkaan Nyt äsken tulleet lähetit sen kertoivat.

HYLLOS. Siis nöyrry alle tahdon suurten jumalten; Tee hälle hauta, kutsu lepoon haamunsa Jos hautaamaton ois hän maassa vieraassa. Et enää muuten taida häntä palvella.

EUBULOS. Noin kylmä olet, järkevä, ja kuitenkin Noin nuori vielä. Lämpimillä huulillas Jokainen sana on kuin järven jää, kuin ois Se harmaapäisen suussa ammoin jäätynyt. Voi nuorukaisen osaa, joka niinkuin sä On nykyisehen Salaminiin syntynyt. Oi talvitaimi raukat synnyinmaassanne! Ei leuto kesäns' ole teille loistanut, Se katos Aiaan kanssa, eikä palaja. Te tänne synnyitte, mut ette kukkimaan, Vaan tutaksenne väkivallan myrskyjä, Petoksen pimeyttä, vihan kylmyyttä. Mi jumaloille, ihmisille armaint' on: Ilo ja rauha, hurskaus ja vapaus Ja tahto yhteinen; et niitä ole sä Eik' ikäkumppalisi täällä nauttineet, Me vanhat vaan.

HYLLOS. Sun sanas ovat outoja, Sä hourit, isä.

EUBULOS. Hourin! En, mä näytän vaan Syys-perhoselle synkän syksyn, sanoen: Myös täällä kesä kukoisti.

HYLLOS. Nyt onko jo Tää hauta kyliin syvä?

EUBULOS, Kyllin kätkemään Tään Salaminin muinaisloisteen jäännöksen.

HYLLOS. Nyt saanen mennä tiedustamaan onkohan Tekmessa vieraan herättänyt kuolosta?

EUBULOS. Et vielä. Köyhä hauta, kas, nyt rikastuu.

HYLLOS. Oi isä, Aiaan pojalle jos teetit sen, On tyhjä haamu oleva sen rikkaus.

EUBULOS. Näät, Hyllos, kallion tuon jyrkän, korkean, Jok' ompi mustiin kappaleihin haljennut. Nyt lapiosi heitä, sieppaa kirveesi. Tuon louhen reunalla näät pensaan tuuhean. Se pois on raivattava.

HYLLOS. Miksi, isäni? Ja mitä varten ai'ot sitä hävittää? Se lapsuudestani on saanut höystyä.

EUBULOS. En salli muiden eteheni ennättää. Mut joudu ettei kenkään työtäs keksisi.

(Hyllos menee.)

TOINEN KOHTAUS.

EUBULOS (Yksin.) Nyt päivään nostetaan mi muinoin kätkettiin Ja taas on kätkettävä ajaks ikuiseks. Jos hauta synkkä on, on loiste saaliinsa Sen kirkkahampi ollut, nyt se sammukoon. Siis kätke, maa, se kallis lahja poveesi, Jok', ennen laina, nyt jää omaisuudekses. Se kätke, varjele niin huolellisesti Yö-vuoteessansa alla kukka-katoksen, Ett' ihmis-silmä ei sit' enää nähdä saa. Mut katso, Rhaistes saapuu.

KOLMAS KOHTAUS.

Eubulos. Rhaistes.

RHAISTES. Hyvä että mä Sun täällä tapasin. Et niiden joukossa Siis ollut, jotka sorti rauhaa kuninkaan. En niitä uskonunna, jotka vannoivat Ett'et sä ollut siellä, omin silmin siis Mä tahdoin nähdä.

EUBULOS. Mene siis kun nyt sen näit.

RHAISTES. Viel' on mun kysyttävä; miss' on poikasi? Ett' oli hän, sun opettamas kapinaan, Myös siellä, todistaapi rahvaan rohkeus, Kun sitä kuninkaamme koki hillitä.

EUBULOS. Ja joko kansa asettui?

RHAISTES. Se väistyi pois, Kun lähettien lausehet se kuulla sai.

EUBULOS. Niin väisty sinäkin nyt täältä!

RHAISTES. Missä on Sun poikasi, se sano, sitten väistyn mä.

EUBULOS. Hän äsken kaivoi tämän haudan, sitten hän Läks kotihimme tuonne, jossa nyt hän on.

RHAISTES. Hän jääkö sinne taikka tänne palajaa?

EUBULOS. Hän tulee kohta.

RHAISTES. Siis mä viivyn nähdäksen' Ett' olet, niinkuin luulen, valhetellut sä.

EUBULOS. Mä oisin sua roistomaisempi, jos en Edessäs rohkenisi totta puhua.

RHAISTES. On ylpeyteen, pilkkaan kieles tottunut. Mut jos mä sulta kysyn, kelle hautaa teet, Niin kyllä osaat kiertää kysymykseni; Et tunnustaisi todeks että olet sen Sä tehnyt kuninkaasi pojan haamulle.

EUBULOS. Ken muu siis hälle haudan suojan suonut ois? Kas, tuoss' on Hyllos. Oonko totta puhunut?

RHAISTES. Oi Zeus! hän tulee, mutta kirves kädessä. Mua aikoneeko murhata tuo hurja mies? Hänt' estä siitä, niin mä rauhaan jätän sun.

(Menee.)

NELJÄS KOHTAUS.

Eubulos. Hyllos.

EUBULOS. Ei tuota miestä kavalampi maatamme Lie polkenut, ei pelkuria arempaa. Ei palaja hän kohta tänne takaisin, Se tästä käynnistään on hyvä voittoni.

HYLLOS. Kyykäärme, Rhaistes, eikö täällä käynyt taas?

EUBULOS. Hän tuli, meni, hetken täällä viipyi vaan.

HYLLOS. Mit' etsi hän, mik' asiansa kavala?

EUBULOS. Hän kävi tutkimassa oisimmeko me Myös olleet kapinassa, jota äskettäin Leiokritoa vastaan kansa yritti.

HYLLOS. Herääkö viimein into, viha syttyykö Tulehen, joka monen sydämmessä on Jo kuohunut? Josp' oisin ollut siellä myös!

EUBULOS. On kaikki loppunut ja turhaan rauennut. On sama kuka Aiaan vallan perii nyt, Kun sukuns ompi sammunut. Käy työhösi.

HYLLOS. Raosta louhen synkkä syvyys näytäksen, Pimeä luola. Mutta mitä keksin mä? Metallin loiste, isä, sieltä välkkyvi.

EUBULOS. Käy alas luolaan, sisällys sen esiin tuo.

HYLLOS. Kas, vaski-kypäri, ja sfinksi kultainen Sen harjalla, oi taide-työtä kaunista!

EUBULOS. Se anna tänne, poika. Vanha silmäni, Sä ällös synkisty, vaan kyynel pidätä, Mi nousta tahtovi nyt sydämmestäni, Ett'ei se sua näkemästä estäisi. Oi kypäri, on kirkkautes tummennut, Ja vaskes homehtunut, kultas kiiltää vaan, Uskollisuuden kuva, jota murtaa ei Voi mitkään vaihtelevan onnen kohtalot.

HYLLOS. Isäni, ota haarniska tää mainio Ja kilpi, miekka. Ihmettelen kuvaillen Tuon ase-puvun väkevätä kantajaa.

EUBULOS. Jo heikontunut olen paljon sitten kuin Tuon haarniskan mä nostin, huolet heikontaa. Se tuntuu raskahalta vaikka tyhjä on, Ehk' enin tyhjyytensä tähden. Muinoin se Sisälsi sydämmen, joss' oli yhteinen Kotinsa koko Salaminin kansalla. Oi kilpi, miekka, todistajat arvokkaat Tuhosta monen miehen, loppui aikanne. Nyt ketään koskematta maassa ruostukaa. Pois tule, poika, luola ompi tyhjä jo.

HYLLOS. Mit' ai'ot tehdä, isä, tällä aarteella?

EUBULOS. Sen mielin haudata, sentähden hauta tuo.

HYLLOS. Noin kaunihita aseita, joit' ihminen Ei tehdä taida, haudan helmaan hävität. Ne mulle anna taikka myö ne kultahan.

EUBULOS. Niit' ompi kuninkaamme Aias kantanut, Tuo poika Telamonin. Tältä saarelta Kun purjehti hän Troian sotaan, huostaani Hän antoi ne. Niit' ai'on myöskin varjella. Siis upota ne hautaan.

HYLLOS. Sua tottelen, Vaikk' ensi kerran murhemielin tottelen. Siis maineetonna lepää tuossa haarniska, Ja ruostukaa te, kilpi, miekka, kypäri! Oi ett' ois mulle suotu teihin puetun Tään kurjan kansan pelastajan nähdäksein. Mut kas, Tekmessa saattajoineen lähestyy, Ja vieras myös; oi jumalat, hän henkiin taas On herätetty ihmeen kautta.

EUBULOS. Joudu vaan! Ja taita lehdon oksia ja hautahan Ne syydä päälle aseitten niin kosolta, Ett'ei vois nähdä silmä jonkun kavalan Mit' ompi niiden alla.

VIIDES KOHTAUS.

Edelliset. Tekmessa (mukana) Saattaja. Eurysakes.

TEKMESSA. Ihmisääniä Mä kuulen. Hiljaa, liekkö meidät huomattu?

SAATTAJA. On, kuningatar.

TEKMESSA. Seiso! Montako aiell' on?

SAATTAJA. Eubulos vaan ja Hyllos, muita en mä nää.

TEKMESSA. Nyt katso vielä tarkemmin, Eurysakes, On silmäs tottuneempi, katso, mitä näät?

EURYSAKES. Kaks miestä näen, toinen niistä nuori on Ja toinen vanha, köyhänlaiset kumpikin Ja aseettomat molemmat.

TEKMESSA. Ei vaaraa siis, Lähemmä mennään. Kuulevatko ääntäni?

EUBULOS. Oi kuningattareni, terve tultuas, Tuolt' avunteostasi! Jos oikein arvannen, On tämän vieraan pelastus sun palkkasi.

TEKMESSA. Eubulos, katso häneen, kenen näköinen Hän ompi? sano!

EUBULOS. Kuningatar, kenenkä?

TEKMESSA. Sä kysyt. Oi kun muinoin silmilläni mun Viel' oli näköns', oli suurin riemuni Tuot' yhdennäköisyyttä katsella.

EUBULOS. Siis näit Jo ennen nuorukaisen?

TEKMESSA. Synnyinhetkestään.

EUBULOS. Mua kummastutat. En mä hänen vaatteistaan Voi päättää muuta kuin ett' on hän syntyään Niin köyhä, kurja ett'et hänt' ois huomannut.

TEKMESSA. Kas tuota muotoansa, eikö ole se Sen näköinen, jonk' ennen onnen päivinä Sä näit ja etkä unhota?

EUBULOS. Niin, muoto tuo Pitemmän ajan huolia se ilmoittaa Kuin ikävuosia lie tällä vieraalla, Se kaunis ollut on, mut tuska kauhea Sen lienee sortanut.

TEKMESSA. Oi poika raukkani!

EUBULOS. Ellei ois hänen uhkuvia huuliaan Jo kalma kalventanut, oisko kasvoillaan Viel' elon karva, tulen kiilto silmissään Mä ehkä näkisin — — —

TEKMESSA. Oi kenen näkisit?

EUBULOS. Mä näkisin — — — ken mahdotonta nähdä voi?

TEKMESSA. Ehk' ei niin mahdotonta kuin se näytäksen.

EUBULOS. Ma katsoisin tään vierahan, oi ihmettä, Sen näköiseks', jok' ennen ol' — — — en rohkene Niin suurta nimeä, jok' oli hänellä, Nyt mainita ja häntä tähän verrata.

TEKMESSA. No sano hänet suoraan Aiaan näköiseks.

EUBULOS. No niin, hän totta ompi Aiaan näköä, Mut niinkuin aamupuhde päivän rinnalla.

TEKMESSA. Täst' aamupuhteesta voi päivä syntyä, Siis riemuitse, tää kuninkaasi poika on.

EUBULOS. Ei mahdollista, kuningatar; erehdyt. Sun kovan onnes täyteläiseen maljahan Sä ällös lisää pettäväistä riemua.

EURYSAKES. Äitini todistusta tohdit epäillä.

TEKMESSA. Mä enkö tuntis ääntä oman lapseni? Sokea vaikk' on silmäin, kuulee korvani.

EUBULOS. Ei mahdollista! taitaa ääni pettää niin Kuin korvat.

EURYSAKES. Loppuu mielestäni maltti jo.

TEKMESSA. Mä pian hänet tunsin, minut tunsi hän Myös samassa, ja sydäntemme todistus Tuhannet epäilykset ompi voittava.

EUBULOS. Oletko tullut, vieras, meitä pettämään?

EURYSAKES. Mä pettämäänkö?

TEKMESSA. Vanhus, ken sun sokaisi?

HYLLOS. On kaikki selvää, voitko, isä, epäillä?

EUBULOS. Oi ihmeellistä! Kuollut on Eurysakes, Ja tuoni, kuningatar, pitää saaliinsa, Se haamuja vaan päästää, tuo ei haamu oo.

EURYSAKES. Nyt onko häijy suusi kyllin puhunut? Oon kyllin kärsinyt. Nyt saanko puhua? Siis kuule, epäilijä kurja, hävytön, Sä mato maan, sä kunniaton orja vaan, Sä koiran silmä!

TEKMESSA. Jumalat! Oi malta, laps'!

EUBULOS. Oi kuningatar, hiljaa, vaiti ole vaan.

EURYSAKES. Sä tylsä ihmiskuva, epäluuloinen, Jos mull' ois miekka halkaisisin otsasi Ett' älyisit mun olevan Eurysakeen.

TEKMESSA. Sä valo silmäni, sä jälleen löydetty Mun sydämmeni turva, ällös raivoa, Vihasi hillitse! Sä uskollisinta Harvoista ystävistämme nyt uhkailet.

EUBULOS. Vait' ole, kuningatar! Pauhaa, vieras, vaan! On kauniin näky mulle, kun mä sinut nään Noin vihaan syttyvän. Mun vielä katsella Suo silmäs säteitä ja muotos hohtoa! Siis pauhaa!

EURYSAKES. Hullu olet, surkuteltava Pikemmin kuni rangaistuksen alainen, Kun minun vihaani et pelkää ensinkään.

EUBULOS. Sun polviesi eteen, nuori ruhtinas, Mä lankean ja suutelen sun jalkojas. Sä olet Aiaan poika, aivan tuommoinen Hän oli, vihasta kun muuttui muotonsa, Kun silmäns' otsan pilven alla säteili, Juur tuommoisna hän usein seisoi eessäni. Mun kuninkaani poika, olet kuningas, Mun jalo kuninkaani, kauan kaivattu, Nyt terve tultuasi, suoma jumalten!

TEKMESSA. Et epäile siis enään.

EUBOLOS. Epäillä! Oi kun Hän tuli puolikuolleena, ken kummeksii Ett' en mä Aiaan poikaa heti tuntenut? Nyt on hän elpynyt ja intoon syttynyt, Nyt tunnen Aias kuninkaani hänessä.

TEKMESSA. Oi tulinen ja kiivas oli mainio Isänsä myös ja siksi joutui turmioon. Rukoilen kaikkivaltiasta Zeusiä Ja tytärtään Athenea ett' antaisi He pojallein mit' Aiaalta he kielsivät: Tasaisen mielen, viisauden malttavan. Oi poika, äsken sylihini saapunut, Niin alaston, niin aseeton ja avuton Kuin olit synnyttyäs siihen tullessas, Sä vihastua rohkenetko? Pakene Nyt ihmisiä, piile äitis turvihin Ett'ei hän sua ainiaksi kadottais.

HYLLOS. Nyt, kuningatar, toimehen.

TEKMESSA. Sä myös?

EUBULOS. Ja mä. Tulevaisuuden muodon määrää hetki tää; Siis joutukaamme!

EURYSAKES. Aseita!

EUBULOS. Sä, Hyllos, nyt Talosta taloon saarellamme kiiruhda, Ja julistain ett' Aiaan poika, kaivattu, On täällä, kutsu ystävämme kokohon Tään nuoren kuninkaamme puolta valvomaan. Nyt kiiruhda vaan!

HYLLOS. Ei nyt enään epäilys Saa heitä masentaa, nyt väkivallalla On väkivalta kumottava. Pois!

TEKMESSA. Ei, seis! Sä saatat meidät hukkaan.

EUBULOS. Myöhä! ääntäsi Ei enää kuule hän.

TEKMESSA. Oi ukko onneton, Miks tuhotyöhön nuorukaista kehoitit? Me hukkaan joudumme nyt. Oi Eurysakes, Sun äitis syliin riennä, että syleillä Sua saisin vielä kerran. Ennen ehtoota On aamusi jo muuttunut taas illaksi Ja iltas päivätönnä yöksi synkäksi; Ken meitä suojelee?

EURYSAKES. Oi mistä miekan saan? Vasemman käten' annan maksuks kun vaan saan Mä miekan oikeaan.

EUBULOS. Viel' Aias elääpi Ja rohkeana, uhkaavaisna vielä nyt Tuo jalo Telamonin vesa seisovi. Oi kuningatar, onnellisin äidistä, Kun jalon miehen synnyinmaalle synnytit Pelastajan.

TEKMESSA. On pelastuksen pyytäjä Nimensä oikea.

EURYSAKES. Oi liekkö kurjuutta Mun kurjuuttani kovempaa. On aseita Kaikilla eläimillä, pienimmilläkin, On hammas taikka kynsi; mä oon aseeton. Ja mulla, kuninkaaksi syntyneellä, vaan On tyhjä kämmen.

EUBULOS. Terve ruhtinaani, pois Nyt huolet, rikas olet, ota perintös, Se ompi täällä.

EURYSAKES. Haudassa.

EUBULOS. Juur haudassa On jalo isäs laina, mulle uskottu. So ota nyt.

EURYSAKES. Ma mitä kuulen? Oksille Kun hyppäät, kuuluu niinkuin kalske aseitten.

EUBULOS. Kas tässä.

EURYSAKES. Kilpi.

EUBULOS. Tässä.

EURYSAKES. Miekka.

EUBULOS, Tässä on.

EURYSAKES. Haarniska, kypärä! Oi jos nää täynnä ois Timanttia ja kultaa, vanhus uskottu, Sä kuninkaita rikkaammaksi pääsisit, Ne lunnaaks saisit kätketyistä aarteista, Nous' ylös haudasta, ja lisää ansios, Mun päälleni nyt auta tämä haarniska. Kas, kilpeä jo kannan.

EUBULOS. Suu se kaunistaa.

EURYSAKES. Nyt soljet kiinnitä.

EUBULOS. Tää haarniska, se on Niin sulle sopiva kuin ylles tehty ois. Kuink' olet isäs näköinen nyt! Silmäni Se kyynelöittyy vaikka sydän riemuitsee.

TEKMESSA. Mun poikaniko sota-asuun puetaan?

EURYSAKES. Kas äitini, sun suljen rautaan, teräkseen, Kun riemuiten nyt sinua mä syleilen.

TEKMESSA. Oi syli, oi! Oi Aias! Aika entinen, Iloinen Xanthon rannalla! Nyt, poikani, Mua paina rauta-rintaas vastaan! Isäsi Noin muinoin mua syleili kun palasi Hän voittajana taisteluistaan. Haarniska On pehmiä, kun rakkaan rinnan kätkee se.

EUBULOS. Painaako pukus, kuningas? Viel' Aiasta Sä olet nuorempi, eik' ole voimasi Nyt vielä palanneet.

TEKMESSA. On kylmät kasvosi, Mun poikani, ja kätes meren kylmästä On kohmeessa.

EYRYSAKES. Oi kohta, kohta, äitini, Tuo riemu mulle voimat jälleen.

TEKMESSA. Kotiini Mua seuraa että saisin hoitaa sinua, Ja puhdistaa sun jäseniäs suolasta, Jok' ompi niihin hyytynyt. Mun armaani, Mua seuraa!

EUBULOS. Seuraa äitiäs ja neuvoaan; On hänen hoidollansa jäykkyys sulava, Ja voimas jälleen vahvistavat jumalat.

EURYSAKES. Pois menisinkö, vaaraan sinut jättäen? Mua eikö tarvittane?

EUBULOS. Kuningas, ei nyt Kun tyyni on, mut kohta myrskyn noustua.

EURYSAKES. Siis menkäämm' äiti. Työläs, tuima taistelun' Ol' äsken aaltoin kanssa, sen mä tunnen nyt. On ruumis rauennut ja häpeäkseni Nyt tarvittavat voimani on vaipuneet.

(He menevät.)

KUUDES KOHTAUS.

EUBULOS (Yksinään.) He astuvat, mut heikko pojan kulku on, Mun nuoren, kalliin kuninkaani. Ankara Kai oli taistelunsa kanssa aaltojen, Julmimman jättiläisen. Suokoon jumalat Ett' äidin hellän hoidon alla kostuisi Hän kohta. Oi kun viha äsken punasi Hetkeksi hänen kasvojansa kalpeita, Kuink' ihana hän oli! Jospa semmoisna Tuo armas poika näyttäytyis, kun kokoontuu Koht' ystävämme; oi jos heidän intonsa Hän levättyään nostaa voisi! Muuten hän Ja kaikki ystävänsä hukkaan joudumme. Mut mitä. Asehissa joukko lähestyy, En tiedä liekkö vihamies vai ystävä. Mut katso! Rhaistes joukossa. Voi, pelastust' Ei meillä ole. Meillä? Vähät meistä, jos Me hukkuisimme. Mutta, nuori kuningas, Sua kohtaa sama kohtalo.

SEITSEMÄS KOHTAUS.

Eubulos. Rhaistes (joukkoineen).

RHAISTES. Siis viimeinkin Sun julkisessa ilkityössä tapasin, Sä viekas kettu, salaa olet hiipinyt Ja kansan sydämmiä kuninkaaltamme Varastanut. Nyt kiinni olet; valmis on Sun rangaistukses. Miehet, hänet sitokaa; Hän on se jok' on lähettänyt poikansa, Tuon hurjan, saarnailemaan julki kapinaa Nyt Salaminissamme, Hänen lorunsa Se on ett' Aiaan poika oisi palannut. Oi hävytöntä valhetta! Haa, kuninkaan Hän luopi veden ajamasta orjasta. Miss' on hän? Näytä esiin Aiaan poika tuo; Me häntä katsoisimme, missä piilee hän? Välehen vastaa henkes uhalla. Meill' on Nyt kiire.

EUBULOS. Tähtesi en tuhlaa sanoja, Niit' olen turhaan tuhlannut sun koiruutees. Mut teille, maamme pojat, jotka pakosta Nyt väkivaltaa puolustatte, ilmoitan: On tosiaankin palannut Eurysakes. Siis ketä kuninkaaks ja ketä haltijaks On meidän katsottava, sitäkö Jok' oli vertaisemme vaan, vai häntäkö, Jok' ompi sukuperää jumalallista, Ja perillinen haltijaimme muinaisten? Siis älkää epäilkö, pois pankaa päältänne Nyt valloittajan ies sitä palvelkaa, Jok' on jo syntyänsä kuningas.

KANSA. Se on, Sä vanhus, kuninkaamme, jonka vallassa On rangaista ja palkita. Jos sinä myös Niin aattelisit, vangittu et olisi, Et surman teillä.

EUBULOS. Kurja ihmismahtavuus! Niin itse kerjäläisen koira, nälkäinen Kuin isäntänsä, häntä seuraa, karttaen Hovien herkku-pöytiä, ja iloisna Uskollisuudessansa kärsii kaikkia, Vaan yksin rakkauden nälkää kammoen. Ei muut kuin ihmiset voi nuolla käsiä Vihollisensa, teeskennellä nöyryyttä. Ja isäntiä vaihtaa.

KANSA. Ennen katkera Sä olit, vanhus, kuoloon saakka katkeruus Sua seuraa.

RHAISTES. Älkää hullusta nyt huoliko. On täysi määränsä, jo veressänsä hän Ois tuossa, ellei kuolleena hän mykkä ois, Meit' on nyt hyödyttävä häijy kielensä. Siis katso, tyhmä, tätä miekkaa paljasta, Ja valitse nyt, tahdotko tuon sydämmees, Vai julkaisetko miss' on vale-kuninkaas.

EUBULOS. Sä kysyt?

RHAISTES. Vastaa elokses tai kuolokses.

EUBULOS. Siis kuule: kuninkaani, hän on povessain; En estä, häntä etsi sieltä miekallas.

KANSA. Noin arvotonko sulle, hullu, henkes on?

EUBULOS. Niin ois jos kuolo voisi mua säikyttää.

RHAISTES. Niin olkoon, mutta puhua ja ilmaista Sun täytyy, mihin kätketty on kuninkaas. Jos uhkausta miekan et sä tottele, Sun voinee ruoska vähitellen lannistaa: Siis työhön miehet, tänne ruoska tuokaatte.

EUBULOS. Kas Hyllos, loiste yössä!

KANSA. Rhaistes, katsahda! Sun vihollises lähestyy.

KAHDEKSAS KOHTAUS,

Edelliset. Hyllos (aseellisella joukolla).

HYLLOS. Jos liikutat Hiuskarvaa ukon, riettaan henkes menetät.

RHAISTES. Oi häpeää, kas joukkoa, sen johtaja On kalastajan hurja poika! Minua Hän ensin etsii, ystäväni, suojelkaa Mua, kuninkaanne uskottua. Torjukaa Lujasti ryntäystä verkkaan väistyen.

HYLLOS. Käsiimme päällikkönne Rhaistes antakaa Nyt viipymättä.

KANSA. Ensin miekkaa mitellään.

HYLLOS. Niin tehkäämme!

(Tappelu. Rhaistes ahdistettuna väkineen pakenee.)

YHDEKSÄS KOHTAUS.

EUBULOS (Yksinään.) Nää alkajaiset surkeat Vaan ovat tappeluihin vielä surkeempiin! Se sallimust' on. Rhaistes tosin pakenee, Mut kuninkaansa joukoilla taas palajaa, Ja mikä lopuks? Suojelkaa, te jumalat, Nyt häntä, jonka nuori henki kallis on. Mä vanhus, surun sortama ja vuosien, Tapella puolestaan en voi, voin kuolla vaan, Mut kuolen iloisna kun hänet nähdä sain. Vaan kas, Leontes näkyy tänne tulevan.

KYMMENES KOHTAUS.

Eubulos. Leontes.

LEONTES. Oot, vanhus, varomattomasti toiminut, Kun päästit irti myrskyn, poikas lähetit Herättämähän nukkuvaista rahvasta Nyt kapinaan. Ken voi sen enään hillitä, Sen turmelusta estää? Missä vieras on? Välehen vastaa. Hän on pelastettava.

EUBULOS. Mä luotan varmaan sinuun, nuori ruhtinas, Ja sinulle siis uskon salaisuuteni. Siis kuule, majassamme kuninkaamme on. Äitinsä hoidossa hän, suoma jumalten, On kohta, puhtahana suola-hyyteestä, Aseissaan, voimissansa tänne tuleva.

LEONTES. On suuri puhees aseista. Sä hourailet, Ken hankkisi ne?

HYLLOS. Minä.

LEONTES. Turhaan kerskailet! Voit ehkä sauvan taikka airon katkaistun Hänelle antaa.

EUBULOS. Ruhtinas, ei aseitas, Vaikk' oivalliset, sovi niihin verrata, Joit' Aias muinoin kantoi.

LEONTES. Sulla olisko Ne kalliit aarteet sankarin?

EUBULOS. Sä odota, Jos tahdot nähdä ne; jo nuori kuningas Ehk' ompi puhdistettu, niihin puettu Ja valmis sua kohtaamaan; mä kiiruhdan Nyt häntä kutsumaan.

(Menee.)

YHDESTOISTA KOHTAUS.

LEONTES (Yksin) Oi valta rautainen, Sä sallimus, ken käsivartes kääntää voi Kun tahdot kaataa? Olisko Leiokritos Tyranni? Ei niin lempeätä sydäntä Lie Salaminissa. Mut kova sallimus Kun tahtoo sortaa hänen lastaan, vihaksi On muuttununna hänen lempeytensä. Samassa kun tuo nuorukainen rohkea Sai puheen käymään tulosta Eurysakeen, Mä tälle oikealle haltiallemme Isältän' olen rukoillunna armoa. Vaan turhaan! Ei nyt rukous, ei uhkaus Vihalla jumalten voi häntä pehmittää. Hän, ennen aina lempiä, on kova nyt. Siis arpani on langennut. En muuta voi Kuin miekkaa vastaan miekan terän asettaa Ja väkivallan väkivaltaa vastahan, Ja pantava on vasten sallimusta se, Jok' ompi sallimusta suuremp', oikeus. Mut nuoruuteni hilpeä, jää hyvästi! Nyt voittonani pidän tuonen talvehen Sun meluavan kukoistukses kätkeä. Mut tyhjät aatteet pois! Nyt tointa tarvitaan. Mä eri haaroilta ja eri aseissa Nään joukon tulvaavan. Kas, tänne näkyvät He, ukot, miehet, pojat, kaikki rientävän; Nyt kapina ja sota nousee.

KAHDESTOISTA KOHTAUS.

Leontes. Hyllos. Kansanjoukkoja.

HYLLOS. Rhaistes, hän On paennut kuin säikytetty hirvi, mut Ei kauas pääse hän.

LÄHESTYVÄ KAKSAJOTJKKO. Tään, Hyllos, määräsit Kokouspaikaksi. Miss' on Eurysakes?

HYLLOS. Leontes, jos sen tiedät, vastaa miss' on hän.

TOINEN KANSAPARVI. Sä varo Hyllos, jos meit' olet pettänyt!

HYLLOS (Leonteelle). Sä näitkö hänen, ehkä läks hän kotiini?

LEONTES. Nyt silmäs nosta vaan, hän tuossa saapuu jo.

HYLLOS. Kuink' uljas, jalo! kuninkaamme! Katsokaa!

VANHA MIES. Kas, Aias, Aias! valhetta vaan puhe on Ett' ois hän kaatunut, kas, vielä elää hän.

TOINEN. Mi riemu! terve nuoruuteni kuningas!

KOLMAS. Kas kuinka kaunis, muuttumaton!

NELJÄS. Jumalat! Jo tuonen linna lienee täys kun palajaa Nuo jalot haamut.

JOUKKO NUORUKAISIA. Ken hän lienee, Aiasko Vai lie Eurysakes, nyt tappeluhun vaan, Ja sortajaamme vastaan häntä seuratkaa!

VANHA SOTURI. Se oikein, nuoret! Valta Salaminissa On sillä oleva, jok' on sen perijä; Mut väkivalta kumottava on. Kyll' on Jo Aias kuollut, sen me vanhat tiedämme'; Olemme surreet häntä Troian kentällä, Mut vaimon, joka tulee tänne, tunnemme, Hän on Tekmessa, sama vaikka vanhennut; Ja nuorukainen hänen rinnallaan — — —

TOINEN SOTURI. Hän on Isänsä kuva; veikko, muistatko sä kun Me häntä kiivillämme muinoin kannoimme?

ENSIMMÄINEN SOTURI. Se Xanthon rannalla ol' iltamalla.

TOINEN SOTURI. Laps Hän oli vaan, nyt täyttää mitan isänsä, Hän on, kuin isä, sankari. Mut varokaa! Leontes läsn' on, vihollinen ehk' on hän?

KOLMASTOISTA KOHTAUS.

Edelliset. Eurysakes. Tekmessa. Eubulos.

EUBULOS (Leonteelle.) Kas, aseeton hän onko?

EURYSAKES (Leonteelle). Jalo nuori mies, Pelastajani kylmän kuolon kourista, Sua kiitän; lahjas, henkeni on kallis nyt, Kun miekka kädessä saan sitä suojella.

KANSA. Oi terve Aiaan poika, nuori kuningas!

EURYSAKES. Tuo tervehdys mun sydämmeeni tunkeutuu, Ma näyttää mielin, kansa, että ansaitsen Kuninkaananne olla.

KANSA. Terve, meitä vie Nyt sortajaamme vastaan!

EURYSAKES. Nyt, Leontes, nyt Kun kuulet huudot, vastaa vielä lienenkö Mä turvaton ja täytynenkö peljätä Isäsi valtaa?

TEKMESSA. Poika, ällös ylpeile!

LEONTES. Oi Salaminin miehet, teihin käännän mä Puheeni ennen kuin te ette taistelun Pauhulta kuule ääntäni. Siis huomatkaa. En huoliani mainitse, en ankaraa Sydämmen taistelua tänne tullessain Mun rakkaintani vastaan kapinoitsemaan. Sen sanon: täytymyksen voima minutkin Voi murtaa, mut ei oikeasta eroittaa. Siis työhön käsin koska vielä aika on. Kas, harvat joukot teitä kokoontunut on Tään nuoren turvaks, moni aivan aseeton. Mut ympärillä isäni, Leiokriton, On suuri joukko, varustettu paremmin, Jonk' onni riippuu tieten hänen onnestaan. Jos nyt se tuntee (mikä varmaan tapahtuu) Aseista Aiaan hänen poikansa, ja siis Juur hänen, yksin hänen päällens' karkaapi, Hän turmiotaan kuinka silloin karttaa voi? Hän äsken henkiin virkistynyt, väsynyt Viel' ollen, välttämättä kukistuva on. Ei saa se tapahtua, sotapukunsa Hän tänään vaihtakohon minun pukuuni Niin vihollista eksyttäen.

KANSA. Molemmat On samaa nuorta näköä, jok' eksyttää. Se ehkä onnistuu.

LEONTES. On kypäreissämme Molempain Kaarilainen silmävarjostin. Jos päähän syvään painetaan nää varusteet, Ken meidät eroittaa?

KANSA. Se neuvo viisas on Ja jalo myös, siis seuraa sitä, kuningas!

EURYSAKES. Niin arveletko?

KANSA. Niin varovaisuus käskee myös.

EURYSAKES. Lie niin, mut kuulkaa munkin mieltäin. Kuningas Olenko tunteekseni vaivojansa vaan, En riemujansa? Tuleeko mun suojella Maatanne ilman tuota palkkaa ylevää Ett' ensimmäisnä saan ma vaarat kokea? Sen suuren palkan omistan; enk' odota Siks' kunnes voiton neitseellinen kunnia On toisen lemmitty.

TEKMESSA. Sä kansa, kuuntele! Oi hetki suloinen, oi hetki katkera! Oi äidin riemu, äidin pelko, tuntehet Mitk' ovat teidän kalttaiset? Mä vapisen Sun tähtes, laps, mut riemuitsen kun rakastat Noin vaaran kunniaa. Siis mieltäs noudata, Ei petä se.

KANSA. Oi kuningatar, hillitse Sä hänen rohkeuttaan. Hänen hengestään Henkemme riippuupi.

TEKMESSA. Hän Aiaan poika on.

EUBULOS. Oi kuninkaani, kansan ääntä kuuntele. Sun jalo isäs usein sitä tiedusti, Ja jyrkän tahtonsa sen jälkeen taivutti. Et yksin seiso, et myös yksin laukea; Sun kanssas seisoo tuhannet ja kaatuvat, Siis muista myöskin meitä.

EURYSAKES. Mitä pyydätte Ja tahdotte? Mun pukuni, niin lausuitte, Mua vastaan vihollisten joukon yllyttää. Leonteen päälle heidät saattaisinko siis? Mun senkö tähden pelasti hän että hän Hyvästä työstään saisi surman palkakseen?

LEONTES. Se palkka, kuningas, ois parhain, jonka nyt Sä voisit antaa. Luuletko sä että on Minulle elo kuolemata rakkaampi? Mua velvoittavat käymään suuret jumalat Isääni vastaan kukatonta polkua. Kiitollisuutta jos mä hiukan ansaitsen, Suo mulle tämä keino, jolla yksin vaan Voin puolustustas parhaimmiten toimittaa: Tuo sotapukus anna mulle! Suo ett' en Mä turhaan uhrais uhriani. Kaatuen Mun kuolla iloisella tuntehella suo. Ett' aina koin täyttää käskyt jumalain. Siis anna pukus, kuningas!

TEKMESSA. Mun poikani, Näät jalouden!

KANSA. Kuningatar, taivuta Nyt hänet tuohon suostumaan, niin totta kuin Hän toivonee meilt' apua, Me tunnemme Leonteen voiman, poikas tuntematon on.

EURYSAKES. Haa, koska hänet voimakkaammaks katsotte, Hän koetelkoon, etsiköön myös paikan sen Miss' enin loistaa voi. Ei vaaran tarvitse Minua etsiä, mä kyllä löydän sen. Leontes, kilpailkaamme! Kansa, käskyäs Mä tottelen. Jos olen sulle vieras nyt, Mun opit tuntemaan. Mut tiedä, kuninkaas Nyt tottelee, mut aikoo toiste käskeä.