KUOLEVA.
Reading edition
Löi veitsen kylkeeni seisomaan ja vavisten juoksi pois. Pian kansa rientäisi katsomaan ja saavuttaa hänet vois, jos kaatuisin ojaan. Sen vuoksi henkeä pidättäin ma seinään nojaan.
Oma puukko. Melkeinpä käsikin, joka vyöltäni otti sen vain leikkiäkseen — ja painoikin sen lävitse keuhkojen. Syyn tiedän kyllä. Sen niinkuin laviinin vyöryvän näin päämme yllä.
En jaksa seisoa kauempaa, jo näköni himmenee. Sitä yö ja pimeys suojelkaa, joka luotani pakenee! — Nyt haavani avaan ja puukkoni kahvaa suudellen isämeitäni tavaan.