MIETELMIÄ.
Reading edition
I.
Mikä maailmassa on kauneinta, Mikä kauneinta, mikä vapainta, Ihanteeni se yksin on.
Mikä ihmisille on parhainta, Mikä totta ja hyvää ja vakainta Kas siinä mun uskonton'.
II.
Mikä jumala on? Elo, ikuisuus. Mikä ikuisuus? Se mi aina on uus; Se on muuttuvan elämän kehto.
Mikä yksilö on? On työmies vaan, Tosin peittyvi piankin helmaan maan, Mut e'estymisen hän on ehto.
III.
Muut huoleti dogmeista taistelkoot, Ja saivarruksia punnitkoot. Minun noit' ei tarviskaan.
Minä lemmin kaikkia, kaikkeutta, Ja tutkien maata ja taivasta Oman rauhani taivaan saan.
IV.
Hedelmä vapauden On usko sydämmen; Ei kylmä uskonkappale. Vaan elämä on se.
HENGEN TASAVALTA.
Kun yksi hallitsi kansoja, Oli yksi kaikkien sortaja, Hän, ainoa puntari oikeuden, Oli holhoja ihmisten.
Tään yhden tahtoa tirannin, Joka »luojan armosta» valtoihin Oli päässyt kai, sitä seurattiin, Sen tahtoa peljättiin.
Jopa vihdoin muutama viisastui, Tämän yhden tahtohon kiivastui: »Ken valtahan tuommosen hirviön On päästänyt, heittiön?»
Näin huusi yksi. Ja toisetki Ne orjuudestahan virkosi: »Niin aivan! mistä hän oikeuden Sai sorroksi toisillen?»
Näin vihdoin kansa jo tulistui, Ylivaltijas sortui, kukistui. Maat' itse kansa nyt hallitsee, Muka onnesta nautitsee.
En huoli tuosta mä onnestaan; Oli ennen sortaja yksi vaan, Nyt joukkiot suuret, tuhannet, Lyö vangiksi aattehet.
Jos yht' en tahdo mä valtijaa, Satakuntaa myös en sortajaa. Ken kerran joutuvi kahleihin, Hän orja on kuitenkin.
Tasavaltaa hengen mä taistelen, Yksvaltaa järjen mä intoilen: Ain' olkoon yksilön vapaus Oma lausua vakuutus.
EN RAKASTA TYYNTÄ.
En rakasta tyyntä mä lahdelman, En lampea aallotonta! Ikävää on onnikin ainainen, Ykstoikkoist' aika on rauhainen, Jos myrskyjä ei ole ollenkaan Ei ollenkaan, Vaan kaikki on kiihkotonta.
Ei kuulune tyyneys maailmaan, On taistelu elämän ehto. Lepo, rauha ne enteitä kuolon on, On haudan kolkkous kiihkoton — Tuli, into se suoraa on elämää Se on elämää, Jalon, suuren aattehen kehto!