VII

Suutari Roivaan palatessa mökilleen istuivat Annastiina ja Piipariska pöydän ääressä kahvia juoden.

Roivas ripusti hattunsa naulaan ja sanoi:

— Terveisiä Tutjunpohjasta… johan tämä Annastiina pääsee taas omilla jaloillaan kävelemään.

— Tuleehan tästä vielä kävelijä, Annastiinasta, sanoi Piipariska. — Mikäs siinä… parhaillaan olevasta tytöstä.

Piipariska pani kupit pöydälle Roivastakin varten ja kehoitti:

— Tule pois Roivaskin juomaan omia kahviasi.

— Vieläköhän tuota menisi, esteli Roivas näön vuoksi. — Poikkesin tullessa tuolla Mertasen mökillä, niin siellä Mertasen akka keitti kahvit.

— Niissäkö se on se ukko Mertanen yhä entisissä voimissaan? tiedusteli Piipariska kaataessaan pienestä mustasta pannusta kahvia Roivaan kuppiin.

Roivas hörppi kahvia ja vastasi vähän ajan perästä:

— Niissähän se vain tahtoo olla… ei kuole eikä parane.

Ja tuokion kuluttua ilmoitti hän:

— Sillä on ruvennut laskeutumaan veri jalkoihin… eikö liene pahentunutta verta, kun niin pöhöttää. Suonetkin ovat kaikki turvoksissa.

— Sillä on jo pitkät ajat tahtonut pysähtyä ruoka sydämeen, sillä ukko Mertasella, selitti Piipariska. — Eikö tuo liene siitä alkuisin koko vaiva.

— Voipihan se olla siitäkin, myönsi Roivas.

Piipariska kaasi toista kuppia mökin isännälle ja sanoi:

— Älä sinä Roivas suutu, vaikka me olemme täällä juoneet sinun kahviasi… Annastiina on luvannut toimittaa papuja sijaan.

— Ainahan niistä… alkoi Roivas, mutta Annastiina keskeytti:

— Älysivätkö ne siellä meillä antaa edes kahvia tälle Roivaalle?

Roivas todisti:

— Jo toki… antoivat ne kahvit jos muutkin ruoat…

— Sitähän minä, ettei se Piiroisen emäntä ole ennenkään vieraita kahvittelematta jättänyt, pisti Piipariska väliin.

Annastiina kysyi:

— Mitäs se isä sanoi, kun ei pässiä ollut?

Roivas ryästeli ja myönsi:

— Olihan se äkäinen aluksi, mutta kun minä sanoin, että mitenkäs se kipeä ihminen — tämä Annastiina — kykenee semmoiseen, niinkuin nyt villin pässin kiinniottoon, niin eihän se sitten siitä sen enempää.

Ja käytyään sylkäisemässä uunin eteen ilmoitti Roivas:

— Nousviikolla sanoi Piiroinen itse lähtevänsä rengin kanssa ottamaan kiinni sitä pässiä… lupasi ottaa vaikka ampumalla… sanoi tapattavansa sen kumminkin, kun siitä on jokavuotinen mieliharmi.

Silloin kertoi Piipariska, että poliisi Kontkanen ja Heikki Piiparinen ovat jo pässin kiinniotossa, ja lisäsi:

— Sitä minä olen tässä toimittanut tälle Annastiinalle, että saat sinä siitä Tuomas Kontkasesta semmoisen miehen, ettei siitä enää parane. Mutasenkaan pojat eivät viitsineet yrittääkään, vaikka olivat ihan äärellään, mutta tämä poliisi kun sattui kuulemaan asiasta, niin paikalla oli valmis. Etkös usko Roivaskin, ettei tämä Annastiina mistään parempaa miestä saisi?

Roivas kun tiesi, että se poliisi Kontkanen oikeastaan katseli Mustankankaan Ratilaisen Iitaa, ei oikein osannut vastata. Sentähden ei hän ollut kuulevinaan koko kysymystä, vaan arveli:

— Olisiko ruveta saunan lämmitykseen… vaan jos pitänee kantaa retuuttaa purolta asti vettä, kun on niin vähissä kaivosta.

Annastiina kainosteli:

— Mitäs se tämä Piipariska tyhjiä… tokko tuo Tuomas Kontkanen minusta huolisikaan…

— Tuossapa tuo näkyy tulevan itse, ilmoitti Piipariska. — Niin että kysytään häneltä…

— Ei saa joutavaa…! huudahti Annastiina hätäissään. — Luulee vielä että…

Samassa astui poliisi Kontkanen sisään ja sanoi:

— Jopahan näkyy tämä Roivaskin ennättäneen takaisin.

* * * * *

Piipariska oli äkkiä keittää pyöräyttänyt uudet kahvit poliisia varten. Niitä nyt juotiin.

— Vai puuttui pässi kiinni? kysyi Roivas.

— Puuttui… mutta osasi se juoksuttaa, eto elävä! Vaan kun minä lopuksi suutuin ja laskettelin perässä oikein täyttä väkeä, niin eivät siinä pässinkään kintut riittäneet.

— Olisi sitä kelvannut katsoa, kun se pässi ja tämä poliisi… ihasteli Piipariska. — Vai Mutasesta se Heikki läksi hevosta hakemaan… antanevatko nuo Mutaset edes hevostakaan, epäili hän sitten.

— Jolleivät anna, niin antaa ainakin Jussi Varis, arveli poliisi.

Roivaskin myönsi:

— Antaahan se Jussi.

Vaiettiin.

Sitten sanoi Piipariska:

— Onhan se toimen mies, tämä poliisi Kontkanen, mutta eipähän ole vielä saanut hankituksi itselleen sitä emäntää.

Annastiina oli hämillään.

Poliisi Kontkanen laski kahvikupin pöydälle, pyyhki suutaan kädenselkään ja sanoi:

— Eihän tuota ole vielä ennättänyt hankkia.

— Vaikka johan se olisi aika… ehkä, myönsi hän sitten, ja Piipariska kiiruhti vakuuttamaan:

— Olisipa hyvinkin… eikös se ole tämä poliisi jo kolmissakymmenissä?

— Niissä main, myönsi Tuomas Kontkanen.

Roivaskin silloin huomautti:

— Jopa tuo olisi sitten aika ottaa poliisinkin eukko… niskaansa huokumaan.

— Kun olisi kuka, joka huolisi, arveli poliisi katsellen kenkiensä kärkiä.

— On niitä, on niitä! vakuutti Piipariska innokkaasti silmäten salavihkaa Annastiinaan, joka oli tullut tulipunaiseksi ja tuijotti lattialla olevaan russakkaan, joka uteliaana ja vikkelänä oli uskaltanut esille raostaan ja heilutteli tuntosarviaan.

— Onhan sitä yhteiskunnassa… tätä vaimoa, vakuutti Roivas, ja Piipariska riensi täydentämään:

— On sitä… ei se kesken lopu, jos vain tyytyy tavalliseen oikeaan ihmiseen, eikä tavoittele semmoisia ylettömiä, joita ei ole olemassakaan.

Roivas sylkäisi ja selitti:

— Kuuluu pirukin ennen etsineen metsästä sellaisia puita, jotka eivät olleet suoria eivätkä vääriä, vaan ei kuulu löytäneen.

Poliisi Kontkanen arveli:

— Eihän ne ole suuret valikoimiset meikäläisellä… kun vain yhdyttäisi jonkun, joka huolisi.

Silloin katsoi Piipariska hetken tulleen tehdä jyrkkä ratkaisu:

— No tässä on tämä Annastiina Piiroinen… kysy nyt vaikka häneltä, huolisiko hän.

Poliisi koputteli kengänpohjillaan lattiaan, katsahti sitten Annastiinaan ja kysyi:

— Mitä sanonee sitten tämä Annastiina… huolineeko tästä minusta?

Oli pitkä äänettömyys. Kaikki katselivat lattiaan.

Vihdoin sanoi Annastiina hiljaa:

— Tietäähän tämä Tuomas, että huolinhan minä…

Ja taas vaiettiin.

* * * * *

— Jos lähtisit Piipariska minun avukseni kantamaan vettä purolta, kun on tuo kaivokin ehtynyt, niin panisi vaikka tuon saunarötiskön lämmitä, jotta saisi muuttaa pyhäksi puhtaan paidan, esitti Roivas.

Annastiinan ja Tuomas Kontkasen jäätyä kahdenkesken sanoi Kontkanen:

— Mitäs sinä siihen sanot, jos nyt yksin tein lähdetään suoraan kirkolle panemaan kuulutuksiin?

— Kuulutuksiinko? hämmästyi Annastiina. — Mitenkäs sitä näin äkiksestään…?

— Mitäs se enää pitkittämisestä paranee… onhan me jo toisiamme katseltu niin pitkään, ettei se enää siitään muutu.

— Niin, mutta olisi pitänyt sanoa kotona… arveli Annastiina epätietoisena.

— Minkätähden? Aikainen ihminenhän sinä olet, saat tehdä tässä asiassa mitä tahdot, houkutteli poliisi.

— Senpuolesta… mutta tuntuu vähän oudolta, kun näin rutosti…

Poliisi katsoi ulos ikkunasta, ja nähdessään Piipariskan ja Roivaan mennä lynkkäisevän alas purolle kantaen korennosta olkapäillään vesikorvoa, siirtyi hän Annastiinan viereen penkille ja kietaisi kätensä hänen vyötäisilleen.

* * * * *

Suostuihan se toki, Annastiina. Näin alkoi asia oikeastaan hänestäkin tuntua hauskemmalta. Hän tiesi, että ihmiset olivat häntä selän takana ivanneet ja säälineet, että poliisi Kontkanen muka ei ole hänestä huolinutkaan.

Saavat nyt nähdä!

Hyvämieli ihan hykähdytti Annastiinaa.

— No lähdetään sitten vain kuulutukselle, koska sinä Tuomas tahdot.

— Lähdetään. Otetaan Pekka Turusesta hevonen ja ajetaan niin, että rapa roiskuu lepästä leppään! huusi poliisi Tuomas Kontkanen riemuissaan.

* * * * *

— No minnekkäs ne nyt läksivät! huusi Piipariska ihmeissään saunan ovelta.

— Minä lähden viemään tätä Annastiinaa kotiinsa, selitti Kontkanen. — Pitää ottaa hevonen, ei se vielä jaksa niin pitkää matkaa kävellä.

— Älkäähän nyt… minnekkä teillä semmoinen kiire… hätäili Piipariska, joka olisi toivonut, että Annastiina olisi jäänyt huomisaamuun, päästäkseen sitten hänen kanssaan Tutjunpohjaan.

Mutta Annastiina sanoi:

— Kyllä minun nyt pitää joutua pihaan, kun olen niin kauan täällä viipynyt. Piipariskan pitää tulla sitten huomenna meille!

— Ja saapi käskeä Heikki Piiparisen tulla mukaan, jollei ole jäänyt pässiä viedessään jo sinne Tutjunpohjaan yöksi, lisäsi poliisi Kontkanen.

Onnellinen pari läksi kiireenvilkkaa kävelemään Hirvolanniemeen päin.

Sattui toki olemaan kirkkaan kuutamon aika, niin ettei tehnyt mitään, vaikka menisi myöhäisempäänkin, ennenkuin kirkonkylälle ehtisi.

— Sitten vielä ennättää aamulla käydä pappilassa, sanoi Tuomas Kontkanen, joka oli ottanut Annastiinan vasemman käden omaan oikeaansa, heidän siinä kävellessä jykevän hongikon halki kulkevaa tietä, joka menee Hirvolanniemelle.

Poliisi Kontkanen heilutteli leikillisesti Annastiinan kättä, ja Annastiinan kasvot säteilivät.

* * * * *

Roivas oli jo kylpenyt, ja Piipariska oli par'aikaa saunassa, kun Heikki Piiparinen ilmestyi Roivaan mökille ja kertoi:

— Saatiinhan me se pässi kyllä poliisi Kontkasen kanssa kiinni ja pistettiin sinne Lappalaisen saunaan, paksu halko vielä pöngäksi ovelle, mutta kun minä tulen Jussi Variksen hevosella saunalle, niin ovi on auki ja pässistä ei näy saparoakaan… kukahan pirulainen sen sitten lienee ennättänyt sillä aikaa varastaa?

— Jospa se on saanut pusketuksi jotenkuten auki sen oven ja karannut taas salolle, arveli Roivas.

— Ei se olisi saanut sitä ovea millään pelillä auki… ja sitäpaitsi siinä oli tuoreet kärrynjäljet ja kasa lämpimiä hevosenkakaroita ihan saunan oven edessä, ilmoitti Heikki Piiparinen.