I

(Lapsifantasioja.)

MÄENLASKUA.

Taivaankansi on iso kelkkamäki. Ja aurinko istuu kultaisessa kelkassa. Ja lumi ryöppyää ja putoaa alas maanpäälle kirkkaina säteinä. Ja aurinko ajaa kelkkansa hämärän metsän taakse. Ja aurinko menee kotiin, kun se on kyllästynyt leikkiin.

Taivas on varmaan hyvin hauska kelkkamäki, koska aurinko laskee mäkeä joka päivä.

SANAT.

On olemassa hyvin paljon sanoja. Sanat ovat esineitä ja minä voin nähdä ne. Toiset niistä ovat rumia ja toiset kauniita.

Äiti on hyvin kiltti sana — paras sana. Se maistuu paljon suudelmalle. Isäkin on hyvä sana, mutta siihen kertyy joskus ukkosta ja silloin on parasta mennä salaa oven taakse piiloon. Kesä on hyvin lämmin sana ja sen löytää joka aamu ruohikolta ja hiekkakasasta. Maailma on hyvin suuri sana, joka ei mahdu aivoihin. Vitsa on hyvin kirvelevä ja vihattava sana.

Ihmisillä on vielä paljon tyhjiä sanoja. Käsittämättömiä sanoja. Niinkuin synti ja kuolema, jotka eivät merkitse mitään. Mutta niitä pitää kuitenkin pelätä.

HILJAINEN LOPPULAUSE ISÄMEITÄÄN.

Isä ja minä sanomme: "Isä meidän"… Sinun pitää silloin olla hyvin vanha, Jumala, koska sinä myöskin olet isäni isä. Olet varmaan myöskin kovin hyvä, sillä oikein vanhat ihmiset niinkuin mummu ja vaari ovat hyviä pienille lapsille.

Kai sinäkin poltat pitkää piippua niinkuin vaari? Ja varmaan sinulla on hyviä päärynöitä paratiisissasi. Eihän siellä ole enää käärmeitä?

Kun olen kuollut ja minusta on tullut pieni enkeli, otathan minut syliisi ja kerrot minulle kauniita satuja.

TYHMÄT JA VIISAAT.

Minä nauran auringolle. Sekin nauraa minulle. Se nauraa niinkuin äiti. On tyhmää nauraa auringolle. Isä ja äiti ja eno ja täti eivät koskaan naura sille. Sillä he ovat isoja ihmisiä. Ja isot ihmiset ovat viisaita. Ja viisaat eivät saa nähdä mitään. Viisaat eivät saa ymmärtää mitään. Viisaat eivät yhtään tunne aurinkoa.

Mutta minä olen tyhmä ja nauran auringolle. Minä melkein luulen, aurinko, että sinäkin olet tyhmä.

Me nauramme viisaita, aurinko.