LUONNON SYLIIN!
Reading edition
I.
Varjoissa uinuvi sulotonta unta homehtunut oppinut yhteiskunta. Kirjoissa henki sen nuutuu, niihin se turtuu ja puutuu.
Pitäkää sielujen palanut tuhka, pitäkää kirjojen kuivunut ruhka, joka eli — ennenkun kuoli! En minä kuorista huoli!
Luontoa, elämätä huokua tahdon, helmiä etsiä pohjalta vahdon! Luonnossa, suloa mi helää, elämäni halajan elää!
Luonto on nuortean elämän virta, luonnossa virisevi sointujen pirta kaunista kangasta luoden, iloa ja riemua suoden!
II.
Jos astuvi hetkeksi köyhään majaan tai vaikkapa pistäkse seppien pajaan, niin rinta, mi kirjaan kyltyy, taas uudesti elämään yltyy.
Jos hetkeksi ottavi varresta paljan, niin tuntuu kuin olis raskaan taljan pois heittänyt hartehilta, ja voimasta kuohuu rinta.
Jos hetkisen lavertaa vaimojen kanssa ja kuulevi iloja ja murheitansa, niin hellästi heläjää mieli ja lauluhun läikkyy kieli.
Vaan entä jos leikkivi parvessa lasten, sinisilmien, raitisten valkohasten! Oi, iloa sun sydämesi silloin! Nukut ruusujen tuoksuun illoin!
III.
Kun kevähällä jättävi kaupungin ja kulkevi ympäri maata, ihan onnesta, riemusta hullautuu! Sitä ei edes kertoa saata — oma itse kun kokonaan unhottuu ja luonto vain mielehen heijastuu!
Ohi vaarojen vilkkuvat kirkkainnaan sinijärvet ja vihreät lehdot, ja vainiot tuoksuvat tuoreuttaan, ja tuutivat tuulien kehdot, ja kukkia, kukkia täynnä on maa, ja perhoset päivässä liihottaa.
Ja karjojen kellot ne kalkattaa, ja lintuset livertävät kilvan, ja vaaleat hattarat kaihottaa yli kirkkahan, siintävän ilman, ja loistava aurinko kirkastaa tien varrella talosen ikkunaa.
Joka hetkenä kulkija nähdä saa yhä uuden ja ihanan taulun, on suloa ja kauneutta täynnään maa ja helinätä soiton ja laulun. Elo on kuin lintusen vapaa ain — oli pitkin tai poikittain!
IV.
Mut silloin elämä on parhaallaan, kun niitylle heinään lähtee! On ihan kuin janon sais sammuttaa sulovetosella lirisevän lähteen, kun tuoresta heinää niittelee ja heinillä perhona liitelee, ja heleänä päivä paistaa, ja nurmi ja lehto loistaa!
Oi, ihanata heiniä huiskuttaa on rinnalla neitosen vilman, ja silmää iskien kuiskuttaa kera viehkeän sirkeäsilmän! Välin punasena poskuet hiilottaa, välin huivihin silmät hän piilottaa! Ja heleänä päivä paistaa, ja nurmi ja lehto loistaa!
Miten ilosena hilskaten, kilpaillen pere illalla saunahan saikaan! Oli löylyssä saunan lämpöisen koko karjamme yhteen aikaan! Mut hämärässä jälkeen iltasen pojat koputtavat aitan ovehen. On sulosen valonen suvinen yö, sydän leutona sykkien lyö.
Ja aitassa soidessa hyttysen on armasta vaipua uneen, ja neitojen vaipassa uinaillen jää maailma unhon lumeen. Mut olo niin suvisen sulonen on ja uni niin ilosen huoleton. On sulosen valonen suvinen yö, sydän leutona sykkien lyö.