AINEEN MULTA JA AATTEEN KULTA.
Reading edition
Kaks kauvan on ollunna vastakkain: maa alhaalla, ylhäällä pilvi. Ja kauvan on ollunna vastakkain tosi ainehen, aattehen ilvi.
Sumupilvi on leijunut irrallaan sinijärvien maailmasta — mies miettivä huojunut houreissaan, ei tuntenut mullan lasta.
Polo raataja ainehen alainen valon sankarin notkuen kantoi, mut sankari suuri ja salainen hänen nälkähän nääntyä antoi.
Jopa vavahti ja valveni aineen mies, mies poljettu niskan nosti! Pois vierähti taakka ja murtui ies — niin Kullervo kohlunsa kosti!
Mut vieläkin väikkyvät vastakkain tosi ainehen, aattehen ilvi. Niin, vieläkin väikkyvät vastakkain maa alhaalla, ylhäällä pilvi.
On aika jo aattehet nostattaa kotikoivuina nurmelta töyryn! Ne viiltävät vihreillä latvoillaan pois taikojen pilvihöyryn!
Jo nousevi tuuhea aatteen puu mehupohjalta maisen mullan, mut vihreä latva sen heijastuu ikipäivyen kirkkaan kullan!