Viides kohtaus.

Hovimestari. Lakeija.

(Tulevat talosta.) HOVIMESTARI. Hän suostui heti kohta, omituista! En tiennyt lainkaan, että tyttäreni sua rakastais. LAKEIJA. Vai et? HOVIMESTARI. En tottamaar! Mut vähät siitä, nyt on juttu selvä, häät vietetään jo tänään. LAKEIJA. Minä lähden nyt kohta ostoksille, ostan viiniä. HOVIMESTARI. Se oisi tarpeetonta! LAKEIJA. Mikä? Viinikö? HOVIMESTARI. Ei, ostaminen oisi tarpeetonta. Tääll' onhan oma viinikellari, ei herra laske, kuinka monta siellä on pulloa. LAKEIJA. En siihen suostu, en. Ei sovi se. HOVIMESTARI. Ei sovi se? No miks'ei? LAKEIJA. En, en, en tahdo häitäni mä tahrata! HOVIMESTARI. Vai niin! Sä olet kovin nuori vielä! Maailma kyllä neuvoo säästämään! En tahdo kieltää sua ostamasta. Voit ostaa, jos niin tahdot. — Vanhempana ja kokeneempana sua neuvoin vaan. LAKEIJA. Kai lienee kysyttävä morsiolta, hän mitä tahtoo häihin ostettavan. HOVIMESTARI. Voi olla viisainta, voi olla viisainta. Mä muuten pelkään hänen suuttuvan, kas hän on hiukan — — — LAKEIJA. Mitä on hän hiukan? HOVIMESTARI. Ei mitään. Siivo on hän, myöntyväinen, sen vielä näet! LAKEIJA. Sen mä kyllä uskon. — Mut pyydä häntä ulos meidän luo, niin saamme neuvotella. HOVIMESTARI. Pyydän heti. (Menee sisään.) LAKEIJA (Itsekseen.) En koskaan aavistaakaan saattanut, näin onnellinen että voisin olla. Ja onneni on kaksinkertainen, kun ajattelen, että kauvan, kauvan se kestää. (Katselee pukuaan.) Ihmeellistä, ihmeellistä! Mä köyhän kyntömiehen köyhä poika, mä tulen kaukaa sydänmaasta tänne, tään näen loiston, näen ihanuuden, tää minut sokaisee. Tää on kuin unta, en tätä käsitä. Mä myöskin nyt oon yhtä kauniit, pulskat vaatteet saanut kuin muut, ja kaunis, kaunis Colombina on tänään mun. Oi onnea, en moista ois ansainnut. HOVIMESTARI (Tulee.) Hän tulee kohta, Mun tyttäreni.