MELANKOLIA.
Reading edition
Aamuinen sade hiljaa pisaroi; kuin haavekellot paatehen se soi. huuhdellen pois kuin aika armoton. tään laulun kalvahan, min hiekkaan kirjoitan, näin vihkein unholle, mi unhon on.
Niin haihdun itsekin kuin laulu tää; vain haavekellot haudalleni jää, elämän murhe ylle öisen veen. Mut lapset tumman maan tuon murheen saatuaan mun lauluani laulaa edelleen.