Front matter

MORDVALAISTEN, TSHEREMISSIEN JA VOTJAKKIEN KOSINTA- JA HÄÄTAVOISTA

Vertaileva tutkimus

Kirj.

ALBERT HÄMÄLÄINEN

Esitetään Suomen Yliopiston filosofisen tiedekunnan suostumuksella julkisesti tarkastettavaksi historiallis-kielitieteellisessä oppisalissa marraskuun 15 p. 1913 kello 10 a.p.

Helsingissä, Suomal. Kirjallis. Seura, 1913.

Alkulause.

Seuraavassa on otettu käsittelyn alaiseksi eräs tapojen tutkimuksen haara, kosinta- ja häätavat, kohdistamalla tutkimus varsinaisesti kolmeen suomalais-ugrilaiseen kansaan. Varsinkin yksityisten kansojen tapoja käsittelevää tutkimusta on tällä alalla vain vähän harjoitettu. Tapojen systematisoiminen ja tutkimusmenetelmän määrääminen on näin ollen suurimmalta osaltaan ollut tekijän itsensä määrättävä. Joskin tällainen tehtävä — sen suorittajaa kun eivät traditsionit eivätkä esikuvat ole kahlehtineet — on ollut viehättävä, on toiselta puolen ymmärrettävää, ettei tulos saata olla tyhjentävää laatua. Tämä johtuu osaltansa myös aineiston laadusta. Yksityisen tutkijan on mahdotonta suorittaa systemaattista keräystyötä, varsinkin jos tutkittavana on useamman kansan tavat. Kirjallisuudessa tavattavat kuvaukset, ne kun useimmiten eivät ole syntyneet tieteellistä tarkoitusta varten eivätkä ole asiantuntijan laatimia, ovat usein sangen epätäydellisiä. Sivumääräisistä kuvauksista saatetaan monesti löytää joku yksityinen tutkimukselle arvokas tieto.

Osa aineistoa on kesillä vuosina 1908, 1909 ja 1910 Volgan suomalaiskansojen keskuuteen tekemieni kansatieteellisten keräysmatkojen tuloksia. Suurin osa painetusta suomalais-ugrilaisia kansoja koskevasta lähdeaineistosta nn koottu Pietarin Keisarillisessa yleisessä kirjastossa sekä Kasanin yliopiston ja Venäjän Tiedeakatemian kirjastoissa säilytettävästä kirjallisuudesta. Osaan erikoiskirjallisuutta olen tutustunut Wienin keisarillis-kuninkaallisessa hovikirjastossa.

Työtäni päättäessäni pyydän ilmaista syvän kiitollisuuteni professoreille H. Paasoselle ja Yrjö Wichmannille, jotka luovuttamalla käytettävikseni arvokkaita kuvauksia sekä viittauksillaan ja myötätunnollaan suuresti ovat edistäneet työtäni. Niinikään olen kiitollisuuden velassa prof. Edvard Westermarckille eräistä erikoiskirjallisuutta koskevista osotuksista, Kasanin vierasheimoisen opettajaseminaarin opettajille, herroille M.E. Evseveville ja P.M. Kunaeville, jotka matkojeni suunnittelussa ja toteuttamisessa ovat olleet avullisina, sekä Suomalais-ugrilaiselle Seuralle, joka rahallisesti on avustanut matkojani. Vielä pyydän kiittää herra Felix Brofeldtia antamastaan avustuksesta.

Helsingissä, lokakuun 28 p. 1913.

Tekijä.

SISÄLLYS:

Johdanto.

I. Deskriptivinen esitys tutkimuksen alaisten kansojen kosinta- ja häätavoista ynnä eräiden näiden suhde nykyisten naapurikansojen tapoihin.

a) Mordvalaiset.

Naisenryöstöt ja morsiamen lunnasrahalla hankkiminen. — ikäsuhteista. — Vaalivapaudesta ja aloiteoikeudesta. — Aika, jona avioliittoja solmitaan. — Kosinta. — Morsiamen tiedustus ja naimatarjouksen teko. — Kihlaus. — Katsojaiset. — Kihlauksen ja häiden väliajalle kuuluvat yhtymykset. — Kihlauksen ja häiden välinen aika. — Häät. — Menot morsiamen kotona ennen nuodejoukon saapumista. — Menot sulhasen kotona ennen morsiamen noudantaan lähtöä. — Nuodematka. — Menot morsiustalossa. — Morsiusmatka. — Menot sulhastalossa morsiamen tuonnin jälkeen.

b) Tsheremissit.

Morsiamen hankkiminen. — Ikäsuhteista. — Valintavapaudesta ja aloteoikeudesta. — Aika, jona avioliittoja solmitaan. — Kosinta. — Kihlauksen ja häiden väliajalle kuuluvat yhtymykset. — Häät. — Nuodematka. — Morsiustalossa. — Morsiusmatka ja vastaanotto sulhastalossa. — Sulhastalossa vastaanoton jälkeen.

c) Votjakit.

Morsiamen hankkiminen. — Ikäsuhteista. — Valintavapaudesta ja aloteoikeudesta.— Kosinta. — Kihlaus ja avioliiton toimeenpano. — Jarashon ja suan. — Häidenvieton aika. — Häämenot. — Nuodematka. — Morsiustalossa. — Morsiusmatka. — Sulhastalossa.

II. Muutamat tutkimuksen alaiset tavat muiden suomalais-ugrilaisten y.m. kansojen tapojen valossa sekä niiden yleisen laadun ja merkityksen kannalta tarkasteltuina.

Morsiamen hankkimisen muodoista ja avioliiton täytäntöönpanon ehdoista. — Naimaikäsuhteet ja niiden riippuvaisuus taloudellisista syistä. — Yalintavapaudesta. — Sulhasen passivisuus kosinta- ja häämenoissa sekä kosijoiden ja nuodejoukon asettuminen toimintakortteeriin. — Morsiamen pakeneminen ja piilottautuminen. Muita eristystoimenpiteitä ja kieltoja sekä niiden yhtyminen tabu-käsitysten sarjaan. — Ruokatavarat ja nautintoaineet kosinnan välikappaleina. — Kädenlyönti sekä yhteinen syönti ja juonti avioliittosopimuksen vahvistusmenona. — Kosintamenettely kokonaisuudessaan. "Katsojaiset" ja määräpäivän asettaminen. — "Polterabend"-menot. — Nuodematka ja morsiusmatka. — Hunnuttaminen. — Morsiamen seremonialliset vastustelut ja itkut. — Morsiamen kantaminen. — Ruoskalla lyömiset. — Nuodejoukon ja morsiussaattueen matkallevaraaminen sekä muutamat muut morsiusmatkaan liittyvät tavat. — Morsiussaattueen pysähdykset ja niihin liittyvät tavat. — Morsiamen (morsiusparin) vastaanotto sulhastalossa. — Istuttamismenot y.m. alustalle asettamiset. — Ympärikulkemiset ja ympärikuljettamiset. — Varsinaiset kontaktimenot. — Kestitysmenot ja lahjojen antaminen. — Askaroittamismenot. — Identtisyyden muuttaminen tahi sekaannuttaminen. Uuden nimen anto, valemorsian y.m. sijaiset. — Polvipoikameno. — Häähunnun poistaminen. — Aviovuoteelle asettaminen. — Uskonnolliset toimitukset avioliittoseremonioissa. — Sukulaisissa käynnit. — Nuorikon asema uudessa kodissa.

[Tästä julkaisusta on jätetty pois tieteelliset viitteet ja lähteen.]

Johdanto.

Häätapojen tieteellistä selittelyä on, kuten luonnollistakin, harjoitettu etupäässä perheen ja avioliiton historian tutkimuksen yhteydessä. Xämä tavat ovat tällöin useimmiten saaneet selityksiä sen mukaan, mitä kantaa kukin tutkija tällä alalla on edustanut. Varsinaiset avioliittoseremoniat ovat tällaisissa tutkimuksissa sosiologisten ilmiöiden ja institutsionien tutkimuksen ohella tavallisesti saaneet osakseen huomiota vain sikäli kuin ne ovat soveltuneet asianomaisen tutkijan edustamaan kantaan ja teorioihin.

Tätä paitsi on avioliittoseremonioita käsitelty lukuisissa kultturihistoriallisissa ja kansojen tapoja koskevissa tutkimuksissa. Suuressa osassa tällaisia tutkimuksia nojautuu niiden selittely, mikäli se ei ole deskriptivistä, varsinaisten avioliiton ja perheen historioitsijoiden teorioihin; muutamissa verrattain myöhäisissä tutkimuksissa on sen sijaan puheenalaisia ilmiöitä pyritty selittämään välittömämmin, suoranaisesti primitivisten ja alhaisilla kultturiasteilla olevien kansojen psykologian ja heillä inhimillisen yhteiselämän suhteista vallitsevien käsitysten valossa. Varsinaisesti häätapoja systemaattisesti käsittelevää tieteellistä tutkimusta on kuitenkin näihin saakka verrattain vähän harjoitettu.

Sitä kantaa, jolta häätapoja useimmissa varsinkin aikaisemmissa avioliiton historiaa käsittelevissä ja muissa tätä alaa koskevissa tutkimuksissa on käsitelty, voitaisiin mielestämme nimittää historiallis-symbolistiseksi. Suurimman osan häämenojen toimituksista ja seremonioista katsotaan sen mukaan johtuvan aikaisemmin vallinneista perhejärjestyksen muodoista ja avioliittotapojen ilmiöistä. Näin oletetaan lukuisain häämenojen symbolisoivan aikaisemmin vallinneita avioliiton solmimismuotoja, kuten esim. naisen ryöstöä ja ostoa; tällöin asetetaan toiset avioliiton toimeenpanossa noudatetuista menoista sellaisten ilmiöiden ja teoriojen yhteyteen kuin matriarkaatti, kommunaliavioliitto, heterismi, endogamia, eksogamia, polyandria j.n.e.

Tämän suunnan edustajiin lukeutuvat varsinkin useat saksalaiset kultturihistorioitsijat ja etnologit. Tyypillisenä heistä voidaan mainita A.H. Post, joka paitsi primitivistä avioliittoa ja varsinkin avioliitto-oikeuden aloja käsitteleviä tutkimuksiaan on aikakauskirjassa "Globus" (T. LX) julkaisemassaan kirjoituksessa erikoisesti kosketellut häätapoja. Hänen käsityksensä mukaan muodostavat ryöstöseremoniat yleisimmän ja vielä nykyisinkin yli koko maailman levinneen osan häämenoja. Fiktiviset taistelut sulhasen ja morsiamen sukupuolen välillä, morsiamen vastustelut, kantaminen, pakeneminen, piilottautuminen, morsiustalon portin sulkeminen j.n.e. ovat selviä naisen ryöstöstä johtuvia symboleja. Yhteiset syönti- ja juontimenot symbolisoivat taas avioparin taloudellista yhteyttä j.n.e.

Näiden alojen erikoistutkijoiden piiristä ja heidän rakentamiinsa teorioihin nojaten on historiallis-symbolistinen avioliitto- ja häätapojen selittely levinnyt useiden kultturihistorioitsijain ja tapojen tutkijoiden keskuuteen. Eräissä viimeaikaisimmissakin tutkimuksissa saavat useimmat avioliittotapojen seremonioista tämänlaatuisia selityksiä.

Toiselta puolen ovat etupäässä englantilaiset etnologit ja sosiologit jo verrattain aikaisin pyrkineet tulkitsemaan primitivisten ja alhaisemmilla kultturiasteilla olevien kansojen tapoja ja institutsioneja kansanpsykologian valossa sekä niiden käsitysten avulla, joita tällaisilla kansoilla on inhimillisistä yhdyssuhteista. E. Tylor, John Lubbock, Herbert Spencer y.m. olivat ihmissuvun vanhinta kultturia valaisevissa tutkimuksissaan panneet huomiota psykologisiin seikkoihin primitivisten tapojen selittelyssä, ja myöhemmin on tämä suunta englantilaisessa tahi englantilaiseen kouluun kuuluvassa tutkimuksessa saanut yhä huomattavamman sijan. Nojaten laajaperäiseen luonnon- ja alhaiskultturisten kansojen tuntemiseen, jota Englannin asema suurena maailman- ja siirtomaavaltiona erityisesti on edistänyt, ovat englantilaiset tapojen, uskomusten ja primitivisten institutsionien tutkijat useinkin aikaisemmista teorioista vapautuneina pyrkineet selittämään kysymyksenalaisia ilmiöitä välittömästi kansanpsykologisten ja biologisten ilmiöiden ja syiden avulla. Magian, uskomusten ja primitivisen uskonnon tutkimuksen alalla edustavat tätä tutkimussuuntaa sellaiset teokset kuin Edward B. Tylorin "Primitive culture" ja J.G. Frazerin "The golden bough".

Avioliiton kultturihistorian ja avioliittotapojen alalla on tämä suunta saanut muutamia edustajia, joista Ernst Crawleyn v. 1902 ilmestyneellä tutkimuksella "The mystic rose" erikoisesti häätapojen tutkimuksessa on huomattavin sija. Tässä teoksessa ovat useat avioliittotapojen ilmiöt ensi kerran tulleet tieteellisen käsittelyn alaisiksi ja toisille on löydetty uusia tieteellisesti tyydyttävämpiä selityksiä. Hyväkseen käyttäen sellaisia aikaisempia tutkimuksia kuin Frazerin ja Westermarckin sekä nojaten laajaan primitivisten ja alhaiskultturisten kansojen tapojen ja ajatusmaailman tuntemukseen, etsii Crawley selvitystä tutkimuksenalaisille seikoille yleisinhimillisistä psykologisista ja fysiologisista ilmiöistä. Kuten Westermarck aikaisemmin oli vapauttanut avioliiton kultturihistorian eräiden teoriojen, etupäässä primitivisen kommunismin ja matriarkaatin orjuudesta, on Crawley päästänyt monet avioliiton solmimisessa noudatetuista seremonioista avioliiton historioitsijoiden teoriojen ikeestä. Monet n.s. symbolistisista ja aikaisempiin enemmän tahi vähemmän teoretisiin avioliittotapojen historiallisiin ilmiöihin perustuvista selitystavoista ovat saaneet väistyä kansanpsykologisiin ja maagillisiin käsityksiin nojautuvan selitystavan tieltä. Näin selitetään esim. useat aikaisemmista "ryöstösymboleista" n.s. tanu-käsityksistä ja eri sukupuolten välillä ilmenevästä antagonismista johtuviksi. Valemorsian, morsiamen tahi sulhasen piilottautuminen tahi toistensa karttaminen sekä monet muut häätapojen ilmiöt, jotka aikaisemmin jäivät selitystä vaille tahi joiden oli katsottu johtuvan eräistä primitivisen avioliiton ilmiöistä (naisen ryöstöstä j.n.e.), on Crawley suoranaisesti selittänyt primitivisen ajatusmaailman ilmiöiden avulla.

Tapojen ja tapasystemien psykologinen tutkimussuunta on vienyt eräät tutkijat, niiden joukossa nimenomaan Crawleyn, aikaisemmin hyväksyttyjen teoriojen arvostelussa niin pitkälle, että eräiltä avioliittotapojen yleisiltä ilmiöiltä, kuten väkivaltaiselta naisen hankkimiselta ryöstämällä, joko tykkänään kielletään todellisuuteen perustuvana olemassaolo tahi tunnustetaan sen alaan kuuluvat ilmiöt vain ahtaassa merkityksessä, pääasiallisesti samoista käsityksistä johtuviksi, joiden kannalta avioliittoseremonioissa esiintyvät vastustelut ja näennäinen väkivallan käyttö selitetään.

Siitä huolimatta, että aineisto on verrattain runsas, on suomalais-ugrilaisten kansojen avioliittotapojen tutkimus vasta alullaan ja systemaattista keräystyötä tällä alalla vain nimeksi harjoitettu. Eräät tähän aineistoon kuuluvista vanhemmassa venäläisessä etnografisessa kirjallisuudessa esiintyvistä lähteistä ovat peräisin ajalta, joka on pari vuosisataa tahi enemmänkin meistä taaksepäin. Näistä ovat erityisesti huomattavat ne Venäjän maantiedon, luonnon ja kansojen kuvaukset, jotka syntyivät Pietari Suuren, Elisabetin ja Katarina II:n hallitusaikoina. Tämä tutkimusharrastus kohdistui etupäässä laajan valtakunnan etäisten rajamaiden, Siperian, Itä- ja Kaakkois-Venäjän valaisemiseen, mutta samalla kiinnittivät useat tämän ajan tutkimusmatkailijat huomiotansa myöskin valtakunnan sisäosissa asuviin kansallisuuksiin jättäen arvokkaita tietoja useiden suomalais-ugrilaisten kansojen vanhoista oloista ja elämyksestä. Erikoisesti itäisiä suomalaiskansoja koskettelevista kuvauksista on mainittava Gerhard Friedrich Müllerin jo v. 1733 ennen kymmenvuotista Siperian matkaansa Kasanissa alottama Kasanin läänin vierasheimoisten kansojen esitys. Elisabetin hallitusaikana alkanut tutkimusretkeilyjen kausi, jonka lähtökohtana on v. 1768, on suomalais-ugrilaisten kansojen tutkimuksessa erittäin tärkeä. Viimeksimainittuna vuonna lähtivät Venäjän Tiedeakatemian toimesta tutkimusmatkoilleen I. Lepehin, P.S. Pallas, J.G. Georgi, J.P. Falk ja N. Rytshkov. Ensiksi suunniteltiin ja alotettiin retki Orenburgin seuduille, mutta vähitellen laajennettiin näiden retkikuntien toimintaohjelmaa koko Pohjois- ja Itä-Venäjää sekä Siperiaa koskevaksi.

Näiden, tutkimusmatkojen tuloksia ei voida arvostella vähäisiksi suomalais-ugrilaisten kansojen uskonnon, tapojen ja ulkoisen elämän tuntemiselle. Yksinkertaisessa ja lyhyessä muodossa sisältävät nämä kuvaukset usein erittäin mielenkiintoisia tietoja m.m. näiden kansojen tavoista. Useimmat retkeilijöistä, kuten Lepehin, Pallas ja Falk, olivat tosin ensi sijassa luonnontutkijoita. Tapoja koskevat huomiot ovat kuitenkin usein tehdyt tarkalla silmällä ja tutkijan vaistolla. Muutamat kohdat aiheuttavat tosin päättämään, etteivät kaikki heidän esittämänsä tiedot perustu omaan havaintoon; jo sananmuoto viittaa joskus siihen, että eri kertojat ovat saaneet vaikutuksia toisiltaan. Tämä koskee varsinkin Georgin kuvauksia. Teoksensa esipuheessa huomauttaa hän tunteneensa edeltäjiensä ja tutkimustoveriensa (Müllerin, Pallas'en, Gmelinin, Lepehinin, Rytshkovin, Lehmin, Högströmin y.m.) teokset. Tästä huolimatta saattavat Georgin kuvaukset sisältää omiakin huomioita. Siperiassa oli hänellä tilaisuus tutustua Obin ugrilaisiin kansoihin, ja sieltä palattuaan oleskeli Georgi Pallas'en kanssa Kaman seuduilla ja viipyi sittemmin Permin läheisyydessä.

Katarinan aikaisiin etnografian harrastajiin kuuluvan lääninmaanmittari Milkovitshin tiedot Volgan seudun vierasheimoisten kansojen uskonnosta ja tavoista ovat hänen 1780-luvulla laatimiensa käsikirjoituksien mukaan julaistut eri sanomalehdissä ja aikakauskirjoissa. Näistä osottavat hänen Simbirskin läänin mordvalaisia koskevat muistiinpanonsa silminnähtävää perehtymistä mainitun kansan tapoihin ja uskontoon, joten ne tässä suhteessa ansaitsevat huomattavan sijan. Kahdeksannen- ja yhdeksännentoista, vuosisadan vaihteessa sekä viimemainitun alkupuoliskolla olivat itäisten suomalaisheimojen uskonto ja tavat jatkuvan mielenkiinnon esineenä erittäinkin heidän asuma-alallaan vaikuttavan papiston puolelta. Tältä ajalta ovat peräisin muutamat arvokkaat mordvalaisia koskevat käsikirjoitukset diakoni Vasilij Orlovin kuvaus mokshalaisten tavoista, uskonnosta ja menoista, Nizhnij-Novgorodin arkkipiispan Jakovin muistoonpanoissa tavattava esitys Nizhegorodin läänin ersalaisten (terjuhanien) uskonnosta ja tavoista sekä arkkimandriitta Makarijn etnografiset muistoonpanot saman läänin mordvalaisista.

Sitä paitsi sisältävät yhdeksännentoista vuosisadan loppupuolelle saakka venäläiset viralliset läänin- ja hiippakunnansanomat lukuisasti kuvauksia suomalais-ugrilaisista kansoista. Näiden kirjoittajista ovat monet syntyperäisiä vierasheimoisia, toiset heidän keskuudessaan eläneitä tahi muuten heidän elämäänsä tutustuneita venäläisiä. Muutamat tämäntapaisista kuvauksista eivät kuitenkaan kokonaan perustu itsenäisiin huomioihin, vaan tavataan niissä vanhojen etnografien kuvauksista lainattuja tietoja. Samoin ovat muutamat käyttäneet hyväkseen edellä puheenaolleita käsikirjoituksia. — Myöhemmällä ajalla ovat etnografiset kuvaukset tavallisimmin saaneet paikkansa aikakauskirjoissa ja oppineiden seurojen julkaisuissa.

Tämä tutkimusaineisto ei ymmärrettävästi useimmissa tapauksissa ole syntynyt tieteellistä tarkoitusta silmälläpitäen. Useita huomiontekijöitä ovat johtaneet heidän subjektiviset käsityksensä asioiden laadusta, joten tutkimukselle arvokkaat tiedot tulevat usein esille itsetiedottomasti paljon arvottoman ohella. Tästä huolimatta ne alaan perehtyneen käsissä ovat arvokkaana lisänä.

Yrityksistä varsinaisesti systemaattisesti käsitellä tutkimuksemme alaisten kansojen avioliittotapoja on lähinnä mainittava V. Mainovin v. 1883 Suomi-kirjassa ja vähää myöhemmin Venäjän Maantieteellisen Seuran aikakauskirjassa laajennettuna julkaisema esitys mordvalaisten avioliittotavoista, etupäässä kosintaan ja häihin liittyvistä. Osaksi oman keräämänsä, osaksi painetusta kirjallisuudesta poimimansa aineiston on Mainov järjestänyt etupäässä tapahtumajärjestykseen; tämän ohella hän teoksen alkupuolella selittelee m.m. avioliiton solmimisen ehtoja ja muotoja, tehden paikotellen myöskin johtopäätöksiä tapojen merkityksestä.

Tieteellisiin tuloksiinsa nähden on puheenalainen teos vienyt tutkimusalaansa sangen vähän eteenpäin. Ne johtopäätökset, joita siinä siellä täällä ilman minkäänlaista yhtenäisyyttä tavataan, ovat tavallisesti kokonaan perustelua ja todistelua vailla. Yksinkertaisia tapoja saatetaan lähemmittä perusteluitta esim. asettaa mytologiseen yhteyteen oletetun auringonpalveluksen kanssa ja verrattain rikkaasta aineistosta huolimatta ovat muutamat oleellisimmat seikat jääneet tykkänään huomioonottamatta. Kirjalla saattaisi tästä huolimatta olla huomattava merkitys lähdekokoelmana, jollei tekijän epätarkka, jopa joskus puuttuvaa rehellisyyttä osottava suhtautuminen lähteisiinsä tekisi arveluttavaksi luottamisen semmoisenaan mihinkään siinä esiintyviin tietoihin. Lainaukset ja viittaukset ovat usein vääriä tahi harhaanviepiä ja joskus on tekijä ominaan esittänyt painetuissa lähteissä tavattavia kuvauksia.

Suuremmilla tieteellisillä vaatimuksilla on prof. I.N. Smirnov itäisiä suomalaiskansoja käsittelevissä monografioissaan kosketellut m.m. primitivisiä perhesuhteita ja avioliittotapoja. Monet tähän alaan kuuluvista kysymyksistä ovat mainittuihin kansoihin nähden näissä ensi kertaa tulleet selvittelyn ja arvostelun alaisiksi. Kielellisten seikkojen, pääasiallisesti sukulaisnimistön perustalla tekee Smirnov kauas tähtääviä päätelmiä itäsuomalaisten kansojen varhaisemmista perhesuhteista. Arvostelussaan "I.N. Smirnows untersuchungen über die ostfinnen" on prof. E.N. Setälä osottanut tällaisten yksinomaan kielellisten todistusten nojalla tehtyjen johtopäätösten horjuvaisuuden ja Smirnovin tutkimusmenetelmän puutteellisuuden.

Smirnovin kanta perustuu useissa kysymyksissä niihin primitivisten perheolojen tutkimuksessa vallalla olleisiin teorioihin, jotka sveitsiläisen oppineen L. Bachofenin v. 1861 ilmestyneestä teoksesta "Das Mutterrecht" varsinaisesti alkunsa saaneina ovat olleet ja osaksi ovat vieläkin vallitsevina primitivisten perhe- ja avioliitto-olojen tutkimuksessa. Varsinkin ovat matriarkaattiteoria, heterismi ja komnnmaliavioliitto hänen suosimiansa. Eräät myöhemmät tutkijat, kuten C.N. Starcke, H. Summer Maine, Eduard Westermarck ja E. Crawley, ovat osaksi osottaneet näiden teoriojen kestämättömyyden, osaksi tehneet niihin suuria rajoituksia, joten Smirnovin päätelmät jo näin ovat menettäneet suuren osan arvostansa.

Smirnov perustelee muun ohella teoriojansa myöskin puheenalaisten kansojen tavoista löytämillään ilmiöillä. Näin katsoo hän esim. naimattomien kesken esiintyvien höllien sukupuolisuhteiden johtuvan primitivisestä heterismistä. Todistusmaterialina esitetään muutamia sieltä täältä poimittuja esimerkkejä, jotka eivät mitenkään todista tällaisten käsitysten yleisyyttä itäisillä suomalaisilla. Muutamat tiedot (esim. M. Buchin votjakeista) ovat kotoisin tehdasseuduilta, joissa alkuperäiset käsitykset tällaisten seikkojen suhteen ovat olleet enimmän muutoksille alttiita. Ylipäänsä eivät nykyaikaiset käsitykset kelpaa tämäntapaisten teoriojen todistuskappaleiksi. Yhtä hataralle pohjalle perustuu se hypoteesi, etteivät Volgan suomalaiset pakanuutensa aikana ole pitäneet sukulaisuutta esteenä avioliitolle ja sukupuoliyhteydelle. Mordvalaisista esitetään kertomus veljen ja sisaren avioliitosta sekä eräs kansantarina; eräissä lauluissa huomaa tekijä tätä paitsi motiiveja, jotka hänen mielestään viittaavat veljen ja sisaren välisen avioliiton mahdollisuuteen.

Esitetyt tosiasiat antavat hyvin vähän tukea puheenalaiselle hypoteesille; päinvastoin ilmenee niiden ohella voimakkaana käsitys sukulaisavioliittojen kiellettävyydestä. Tällaiset laulut ja tarinat kuuluvat useilla kansoilla tavattaviin traagillisiin motiiveihin sisaruusavioliitoista, mitkä usein juuri ovat syntyneet voimakkaasta veriheimolaisuutta vastustavasta käsityksestä. Tällaiseen käsitykseen viittaavia tosiasioita onkin esim. mordvalaisiin nähden lukuisasti olemassa. Eräiden vanhempien tietojen mukaan ottavat Volgan suomalaisiet sukulaisuussuhteet tarkasti huomioon avioliittoja solmittaessa.

Smirnov muodostaa usein yksityisten tosiasioiden nojalla päätelmänsä ja yhdistää ne tunnettuihin teorioihin. Hän väittää esim. permjakeilla vallinneen matriarkalisen perhesysteemin sillä perusteella, että morsian yhden ainoan tiedon mukaan häämenoissa kiittää ensiksi veljeänsä, sitten isäänsä ja äitiänsä. Tsheremissien häämenoissa kiinnittää hän huomiota erään häiden virkahenkilön, kugu venan asemaan. Tämä esiintyy häissä sulhasen asemasta ja häntä nimitetään "vävyksi" (vena). Tätä tosiasiaa voidaan muka selittää vain siten, että sitä pidetään jäännöksenä siltä ajalta, jolloin morsian otettiin kaikille veljille yhteisesti (polyandria) ja ikä määräsi oikeudet häneen. Näin perustelee Smirnov yleensä hypoteesejansa itäisillä suomalaiskansoilla vallinneesta heterismistä, endogamiasta, polyandriasta j.n.e. Teoreettiset tapasystcemit asetetaan yksityisten tosiasioiden varaan, joille ei ole pyritty etsimään muita mahdollisesti läheisempiä selityksiä. Tutkittavat ilmiöt itse ovat toisarvoisessa asemassa ja niitä on esitetty vain sikäli kuin ne ovat näyttäneet soveltuvan ennakolta hyväksyttyihin teorioihin. Smirnovin tutkimuksille on lisäksi ominaista, ettei hän muiden kansojen tapoihin ulotetun vertailun avulla pyri valaisemaan tutkittavia ilmiöitä.

Suomalais-ugrilaisten kansojen häätapojen alalla ei kuitenkaan kokonaan puutu esimerkkejä vertailevasta tutkimisesta. V. 1888 ilmestyi Viron Oppineen Seuran toimituksissa Leopold von Schroederin tutkimus "Die Hochzeitsbräuche der Esten und einiger andrer finnisch-ugrischer Völkerschalten, in Vergleichung mit denen der indogermanischen Völker", jossa etupäässä virolaisten tapojen nojalla — mutta samalla muitakin suomalais-ugrilaisia kansoja seuraten — on häätapoja vertailevasti käsitelty. Vertailut tehdään pääasiallisesti suomalais-ugrilaisten ja indogermanisten kansojen välillä; samalla selitellään eräitä tapoja niiden laadun ja merkityksen kannalta.

Teoksessa on näin kahden suuren heimokunnan tapoja vertailtu toisiinsa. Nämä vertailut ovat johtaneet tekijän tuloksiin, joita, jos niitä voitaisiin pitää semmoisenaan pätevinä, olisi katsottava erikoisen tärkeiksi. Vertailussa ilmenneet yhtäläisyydet selitetään nimittäin suomalais-ugrilaisten indogermaneilta saamiksi lainoiksi, jotka osaksi periytyvät kaukaisesta muinaisuudesta, siltä historiantakaiselta ajalta, jolloinka suomalais-ugrilaiset kansat ovat — kuten kielelliset todistuskappaleet osottavat — yhtenäisenä kansanheimona eläneet joidenkin indogermanisten kansojen naapuruudessa. Mitä erikoisesti virolaisiin tulee, saattavat nämä lainaukset Schroederin mukaan periytyä myöhäisemmältä ajalta, jolloin viroiaiset ovat olleet gootilaisten ja muinaisskandinavisten heimojen sekä liettualaisten vaikutuksen alaisina.

Tällaista vertailutapaa arvosteltaessa herää tietysti ensimäisenä kysymys, eivätkö vertailunalaiset ilmiöt saattaisi olia molemmilla kansaryhniillä itsenäisesti kehittyneitä ja eivätkö ne mahdollisesti kuulu yleisinhimillisiin taparyhmiin. Tätä kysymystä ei tekijä olekaan kokonaan tahtonut syrjäyttää. Muutamat vertailluista tavoista, kuten naisen ryöstö ja osto, laulu, soitto ja tanssi häämenoissa sekä puhemiesten käyttö avioliittoa alotettaessa, näyttävät hänestä kuuluvan tämän laatuisiin yleismaailmallisiin tapoihin. Muut vertailunalaisista tavoista eivät Schroederin käsityksen mukaan sitävastoin ole siinä määrin yleisinhimillistä laatua, ettei niiden esiintyminen määrätyillä kansoilla herättäisi erikoisempaa huomiota ja olisi mahdollisesti johdettavissa näiden kansojen yhdyssuhteista. "Kaikkien maailman kansojen" häätapojen tarkastelu on johtanut tekijän sellaiseen tulokseen, että jokin yksityinen tapa saattaa esiintyä muillakin kansoilla, mutta missään ei tavata näiden tapojen koko sarjaa tahi suurinta osaa niistä, lukuunottamatta indogermanisia ja suomalais-ugrilaisia kansoja.

Millaisia ovat siis tässä suhteessa tavat, joihin Schroederin johtopäätökset perustuvat? Kosintatavoissa verrataan esim. juoman tarjoamista ja nauttimista kosintaan suostumisen merkkinä, kainostelevaa puheentapaa, jonka ohella puhemies ilmoittaa etsivänsä kadonnutta eläintä j.n.e.; edelleen verrataan suomalais-ugrilaisten ja indogermanien käsityksiä häiden viettoon soveliaasta ajasta. Varsinaisista häätavoista ja seremonioista on otettu vertailun alaiseksi esim. morsiamen piilottautuminen, valemorsiamen esiintyminen, morsiamen hunnuttaminen, morsiusparin ja saattajien toisiinsa painautuminen eräissä häämenojen kohdissa, yhteinen syönti resp. juonti, morsiamen kantaminen, morsiusparin ripotteleminen viljalla, n.s. lapsiseremonia ja tulen ympäri kulkeminen. — Kansojen tapoihin ja käsityksiin perehtyminen osottaa näiden tapojen ja menojen sellaisinaan kauttaaltaan kuuluvan siihen ainekseen, joka yleisinhimillisiin käsityksiin perustuvana saattaa esiintyä monilla kansoilla, joiden välillä ei saateta olettaa sellaista kultturiyhteyttä, että yhtäläisyyksiä voitaisiin selittää periytymisen tahi lainauksien avulla. Kuten Ernst Crawley on osottanut, liittyvät monet näistä tavoista, esim. yhteiset syönti- ja juontimenot, piilottautumiset, valemorsian ja hunnuttaminen, tapasysteemeihin, joita noudatetaan muulloinkin kuin avioliiton yhteydessä, mutta jotka eräillä kultturiasteilla kuuluvat yleisimpiin yleismaailmallisiin avioliitto- ja häätapoihin. Niiden ylimalkainen vertailu ei näin ollen suinkaan riitä todistamaan sellaisten suhteiden olemassaoloa, jommoisiksi Schroeder käsittää suomalais-ugrilaisten ja indogermanisten tapojen välillä esiintyvät yhtäläisyydet. Tämänlaatuisten tapojen lainauksia ja kulkeutumisia voidaan osottaa ainoastaan lavealle ulotettujen vertailujen avulla sekä tutkimalla kutakin tapaa yksityiskohtaisesti eri kansoilla.

Toinen edellytys siihen että Schroederin noudattama menetelmä olisi oikeutettu on se, että osotetut yhtäläisyydet, milloin niiden katsotaan johtuvan kahden kansanheimon välisistä esihistoriallisista yhdyssuhteista, molemmilla tosiaankin ovat vanhaa yhteistä alkujuurta. Lukuunottamatta virolaisiin nähden olettamaansa gootilaista, muinaisskandinavista ja liettualaista vaikutusta ei Schroeder ota huomioon myöhempiä tapainmuodostumia ja lainauksia. Epäilemättä ovat kuitenkin monet tavat saattaneet verrattain myöhäisenä aikana muodostua sellaisiksi, jommoisina ne meidän päivinämme eri kansoilla esiintyvät. Samoin ovat jo monenmoiset myöhemmät kultturivaikutukset niitä paljon muuttaneet. Monet seikat, kuten esim. häiden viettoon soveliaaksi katsottu aika, voivat riippua useista paikallisista ja kullakin kansalla ominaisista suhteista, jotka saattavat olla muutosten alaisia. On näin ollen liiaksi uskallettua asettaa tätä kysymystä muutaman virolaisten, suomalaisten, lappalaisten ja moksha-mordvalaisten tavoista saadun tiedon nojalla yhteyteen vastaavan seikan kanssa indogermanisella taholla. Myöhempinä aikoina ovat monet suomalais-ugrilaiset kansat saaneet paljon vaikutuksia slaavilaiselta (myöhäisempinä erityisesti venäläiseltä) ja turkkilais-tatarilaiselta taholta. On siis mielivaltaista, melkeinpä hyödytöntä verrata yksinomaan virolaisilla esiintyvää tapaa suorastaan muinaisindialaiseen, kuten Schroeder joskus tekee, ottamatta selkoa ensiksikin, missä määrin se on yleinen suomalais-ugrilainen sekä eikö se mahdollisesti virolaisilla saattaisi olla myöhempää alkuperää.

Schroederin teoksen nojalla on myöhemmin virolaisia ja suomalaisia häätapoja kosketeltu parissa pienemmässä kirjoitelmassa. Virittäjässä (1897, N:o 4) julkaisemassaan kirjoituksessa "Onko virolaisissa ja suomalaisissa naima- ja häätavoissa germanilaisia lainoja?" on U.T. Sirelius vertaillut germanisia, indogermanisia sekä suomalaisia ja virolaisia tapoja toisiinsa. Tässä osotettujen yhtäläisyyksien pohjaksi asetetaan yhteissuomalaisten ja germanien väliset kosketukset. Jälkimäiseltä taholta esitetään vertailuaineistona kuitenkin etupäässä indogermanisiksi oletettuja tapoja. Näin voidaan esim. virolaista tapaa verrata suorastaan muinaisindialaiseen. Vertailunalaiset tavat ovat yleensä samoja kuin Schroederilläkin ja niiden suhteen tehtyjä johtopäätöksiä koskevat samat muistutukset kuin Schroederin teosta. — Pienessä kirjoitelmassaan vertaa M.A. Knaapinen (Länsi-Suomi II, 1890) länsisuomalaisia ja indogermanisia tapoja toisiinsa. Tässäkin tehdyt vertailut ovat aivan ylimalkaisia ja johtopäätelmät tietenkin sen mukaisia.

Venäläisten tavat ovat tutkimuksemme alaisten kansojen tapoihin niin läheisessä suhteessa, ettei niitä yrityksiä, joita ensinmainittujen tutkimiseksi on olemassa, voida sivuuttaa, varsinkin kun eräillä näistä on yleistäkin merkitystä häätapojen tutkimiselle. Jo verrattain aikaisin tulivat Venäjällä kansan tavat tieteellisen huomion esineeksi. N.s. "neljäkymmenluvun miehiin" kuuluva oikeushistorioitsija K.D. Kavelin kiinnitti Venäjän lainsäädännön historian tutkimuksen ohella huomiota kansantapoihin ja uskomuksiin. Hänen kantansa on jyrkästi historiallinen: tapojen ja uskomusten selittämisessä on seurattava niiden suoraa kirjaimellista sisällystä. Nykyaikaiset tavat vastaavat aikaisempaa todellisuutta. Näin on asianlaita esim. häätavoissa: se seikka, että kosijoilla on saapuessaan mukanaan sauva ja että he puhuttelevat morsiamen vanhempia tuntemattomina, vaikka asuvat naapureina, johtuu siitä, että muinoin todellisuudessa oli näin asianlaita. Morsiamen seremoniallinen itku on aikaisemmin ollut elävää todellisuutta j.n.e.

Kavelinin jälkeisistä tapojen tutkijoista on häätapojen tutkimuksen alalla huomattavin N.F. Sumtsov. Hänen v. 1881 ilmestynyt tutkimuksensa "O svadebnyh obytshajah, preimustshestvenno russkih" on ensimäisiä ja vielä meidänkin päivinämme harvinaisia yrityksiä tieteellisesti käsitellä yksityisen kansan häätapoja kokonaisuudessaan. Hyväkseen käyttäen rikasta venäläistä aineistoa sekä tuntien hyvin varsinkin slaavilaisia kansoja koskevan, mutta samalla myöskin yleisen etnografisen kirjallisuuden, on Sumtsov tehnyt lavealle ja erilaisiin kansoihin ulottuvia vertailuja. Tutkimuksen päämääränä on ollut venäläisten häätapojen selittäminen etupäässä merkityshistorialliselta kannalta.

Sumtsovin edustamaa kantaa voitaisiin nimittää symbolistis-mytologiseksi. Hän on siirtänyt sen ajan mytologian tutkimuksessa vallinneen luonnonmyytillisen katsantotavan avioliittotapojen alalle. Teoksen "ponsissa" väitetään esim. uskon kuun ja auringon aviolliseen yhteyteen olleen muinaisuudessa slaavilaisille kansoille ominaista. Kuun ja iltatähden sekä muiden jumaliksi ajateltujen taivaankappaleiden katsottiin ottavan osaa avioliittojen rakentamiseen. Häämenoissa esiintyvät sormus, omena, vitsa, leipä, nuotio, kynttilä, nuoli ja ruoska ovat auringon ja sen säteiden esineellisiä symboleja. Vedellä ja jyvillä ripottaminen sekä vanhoihin häämenoihin kuuluva avioparin päiden voiteleminen öljyllä merkitsevät keväistä sadetta. Nuorikon pään peittäminen symbolisoi maan peittymistä ruoholla keväisin. Pöytä kuvasi taivaan avaruutta.

Mytologisten symbolien ohella erottaa Sumtsov venäläisissä häätavoissa myöskin historiallisia. Joukko lauluja, tapoja ja seremonioja symbolisoi naisen ryöstöä tahi johtuu muulla tavoin siitä. Tällaisia ovat esim. kosiminen yön aikaan, morsiustalon porttien tahi ovien sulkeminen, pyssynlaukaukset, lahjojen lähettäminen sulhaselle, sulhasjoukon esiintyminen morsiustalossa hatut päässä, morsiamen veljen varustautuminen sapelilla, nuorikon kantaminen kynnyksen yli j.n.e. Juomamaljan tyhjentäminen kosinnassa, myötäjäisarkun lunastaminen, avioparin kätten yhdistäminen, valemorsian j.n.e. johtuvat taas morsiamen ostotavasta.

Sumtsovin edustamat käsitykset viimeksimainittujen tapojen suhteen ovat yleensä samoja kuin historiallis-symbolistisen katsantokannan edustajien. Yksityiskohtaisesti häätapoihin tutustuneena on hänellä kuitenkin esim. "ryöstö- ja ostosymboleja" paljoa lukuisammin kuin useilla myöhemmillä tutkijoilla. Johtopäätöksistä ja käsityssuunnasta huolimatta on Sumtsovin tutkimuksella häätapojen yksityiskohtaisen ryhmittelyn ja rikkaan vertailuaineiston vuoksi pysyvä arvonsa.

Sumtsovin jälkeisessä venäläisten avioliittotapojen tutkimussuunnassa ovat eräät avioliittotapoja koskevat teoriat löytäneet erittäin suotuisan maaperän. Etnografi N. Haruzin, sosiologi M. Kovalevskij, A. Maksimov, V. Ohrimovitsh y.m. ovat sovittaneet venäläisten ja niiden yhteydessä usein muidenkin Venäjän kansallisuuksien avioliittotapojen tutkimukseen samanlaisia teorioja kuin I.N. Smirnov itäisten suomalaiskansojen avioliittotapoihin. Muutamat vähemmän kriitilliset tutkijat on tämä suunta vienyt harhapoluille, ja heidän on tosiasiallisen ja tieteellisen todistelun asemasta täytynyt turvautua mielikuvituksen varassa häilyviin päätelmiin.

Samalla ovat eräät tutkijat, jotka vähemmän teoreettiselta kannalta ovat tarkastelleet avioliittotapojen ilmiöitä, antaneet huomattavia lisiä venäläisten häätapojen tutkimukseen. A. Smirnovin jo v. 1877 ilmestynyt tutkielma tapaoikeudellisista ilmiöistä venäläisten perhesuhteissa on ennen Sumtsovia huomattavimpia yrityksiä systematisoida ja arvostella myöskin varsinaisia kosinta- ja häätapoja. V. 1891 ilmestyneessä A. Vesinin isovenäläisten avioliitto- ja häätapoja käsittelevässä tutkimuksessa on näitä etupäässä deskriptivisesti ryhmitelty. Valkovenäläisiä häätapoja on M. Dovnar-Zapolskij käsitellyt myöskin vertailevasti. Viimeksimainitussa tutkimuksessa, joka suuremmassa määrin kuin kaksi ensinmainittua koskettelee varsinaisia hääseremonioja, on vertailujen ohella eräitä tapoja selitelty myöskin niiden merkityksen kannalta. Tässä suhteessa on Dovnar-Zapolskijn kanta historiallis-symbolistinen. Lukuisissa hääseremonioissa näkee hän aikaisempiin avioliiton kultturihistoriallisiin vaiheisiin perustuvia symboleja.

Ryhtyessämme nyt yksityiskohtaisesti tarkastelemaan kolmen n.s. itäiseen ryhmään kuuluvan suomalais-ugrilaisen kansan kosinta- ja häätapoja, häämöittää edessämme ennen kaikkea kaksi päämäärää. Ensiksikin tahdomme löytää valaistusta tähän tutkimuksemme alaisten kansojen kultturin puoleen niiden kulkeutumisien ja lainausten kannalta, joita tavoissa kuten muissakin kultturi-ilmiöissä on oletettavissa. Toiselta puolen saattavat tutkimuksemme alaisten kansojen tavat tuoda lisiä kosinta- ja häätapojen yleisten kysymysten, niiden merkityksen ja laadun tutkimukseen.

Molempia päämääriä varten on välttämätöntä tehdä laajallekäypiä vertailuja. Varsinkin ovat kulkeutumishistorialliset seikat, huomioonottaen useiden tapojen alalla tavattavien ilmiöiden yleismaailmallisen luonteen, osotettavissa ainoastaan samalla kertaa yksityiskohtaisen ja lavealle ulotetun vertailun avulla. Epäilemättä tavataankin tutkimuksemme alaisten kansojen avioliittotavoissa paljon sellaisia ilmiöitä, jotka liittyvät eräillä kultturiasteilla yleisinä tavattaviin käsityksiin. Näidenkin suhteen saattaa kyllä tulla kysymykseen lainausta ja toisen kansan vaikutusta toiseen, mutta näitä suhteita ei saateta osottaa ylimalkaisen vertailun avulla. Ne saattavat ilmetä erilaisina muunnoksina ja yhtyminä, joiden suhteen on ensiksi pyrittävä saamaan selville alkuperäisen tavan ympärille kietoutuneet lisäpiirteet. Näin käy usein selville, miten yksinkertaisen, jollekin kansalle omaperäisen tahi yleismaailmallisen tavan ympärille on vieraasta vaikutuksesta syntynyt lisiä ja erikoispiirteitä. Näiden erittely saattaa usein ilmituoda mieltäkiinnittäviä seikkoja tutkimuksenalaisten kansojen keskinäisten kultturisuhteiden valaisemiseksi.

Toiselta puolen on jo edellisen tarkoitusperän kannalta välttämätöntä pyrkiä selvyyteen kunkin ilmiön laadusta ja ajatussisällöstä. Tällöin on tarpeellista osottaa tapojen ja seremoniojen yksinkertaisin muoto ja arvostella niiden laatua yleismaailmallisten käsitysten kannalta, mikäli ne mahdollisesti sellaisista johtuvat. Kuten yleensä tapojen ja seremoniojen tutkimuksessa, olemme nähneet uudemman suunnan häätapojen selittämisessä pyrkivän vapautumaan teoreettisista ja aprioristisista selitystavoista ja etsivän niihin valaistusta lähempää, kansojen psykologisesta ideapiiristä ja konkreettisesta elämänkäsityksestä. Tutkimuksemme alaisten kansojen tavoista liittyy epäilemättä suuri osa eräille kultturiasteille ominaisiin yleisiin käsityksiin. Tämän vuoksi onkin välttämätöntä kussakin tapauksessa pyrkiä asettamaan ne ennen kaikkea yhteyteen näiden käsitysten kanssa, jonka ohella muunkin laatuisten selitystapojen seuraaminen saattaa olla monessa tapauksessa tarpeellista.

Etenkin sellaisten kansojen häätapojen tutkimuksessa, joiden tavat yleensä eivät osota yhtenäisyyttä ja jotka usealta taholta ovat olleet vieraalle vaikutukselle alttiina, on vaikeaa saada määrätyksi se yleiskanta, johon tutkimuksen olisi perustuttava. Vertailevaa tutkimusta harjoitettaessa tämän kannan määrääminen on kuitenkin välttämätön. Jos käytettävissä on tarpeellisen laaja aineisto, voidaan tavoissa tavallisesti löytää kullekin kansalle yleiset ilmiöt, jotka ennen kaikkea ansaitsevat joutua tutkimuksen esineiksi. Jotta satunnaiset ilmiöt saatettaisiin erottaa yleisistä, on aineiston maantieteellisesti mahdollisimman hyvin edustettava tutkittavan kansan asuma-aluetta, mikä eri kysymysten suhteen mahdollisuuden mukaan on osotettava.

Usein saattaa kuitenkin sellainenkin tapa, joka on säilynyt harvinaisena vain jollakin yksityisellä paikkakunnalla, olla arvokas ja huomioonotettava. Onhan mahdollista, että jollekin kansalle alkuperäisesti yleisemmin kuulunut piirre on säilynyt jossakin yksityistapauksessa. Tarkasteltaessa häätapoja etenkin yleismerkitykselliseltä kannalta, ovat tällaiset yksityiset tapaukset huomioonotettavat.

Tutkimusalan laajuus ja monihaaraisuus on tässä yrityksessä sallinut ottaa lähemmin tarkasteltavaksi vain sangen rajoitetun määrän kysymyksiä. Tässä suhteessa on joskus aineiston puutteellisuuskin vaikuttanut. Monet alaan perehtymättömiltä häätapojen kuvaajilta huomaamatta jääneet seikat olisivat olleet tälle tutkimukselle tärkeitä. Muutamat kysymykset ovat taasen laadultaan sellaisia, että niiden suhteen päästään tuloksiin vain silloin, kun tarpeeksi laaja aineisto on käytettävissä. Häätapojen yleisten kysymysten tarkastelussa on rajoituttu etupäässä niihin yleisimpiin kohtiin, jotka aikaisemmissa tätä alaa koskevissa tutkimuksissa ja kirjoituksissa ovat enimmän saaneet huomiota osakseen tahi jotka oleellisimpina näyttävät kuuluvan varsinaisesti tutkimuksemme alaisten kansojen tapoihin. Moni tärkeä ja mielenkiintoinen tapa on rajoittamissyistä saattanut tulla vain vaillinaisesti valaistuksi tahi jäänyt tykkänään lähempää tarkastelua vaille.

Tutkimuksemme kohdistuu varsinaisesti kolmeen suomalais-ugrilaiseen kansaan, jotka historiallisten vaiheittensa ja kultturisuhteittensa kannalta sopivat hyvin rinnakkaisesti tarkastettaviksi. Votjakkien lähimmän sukulaiskansan, syrjänien, avioliittotavat ja etenkin varsinaiset hääseremoniat näyttävät kadottaneen siksi paljon alkuperäisyydestään, ettei niiden systemaattinen esittäminen votjakkilaisten rinnalla jälkimäisten valaisemiseksi yleensä ole tarpeellista. Lukuunottamatta muutamia erittäin mielenkiintoisia alkuperäisiä käsityksiä sukupuolien välisistä suhteista sekä yleisiä häämenoihin liittyviä maagillisia toimituksia, osottavat syrjäniläiset kosinta- ja häämenot pääasiallisimmissa kohdissaan suurta venäläispiirteisyyttä. Näin ollen antavat syrjäniläiset tavat varsinkin venäläistä vaikutusta määriteltäessä mielenkiintoisia vertauskohtia, joten niiden esittäminen yleisen vertailun kannalta on tärkeätä.

Useat kosinta- ja häätapojen seikat ovat siksi kiinteässä yhteydessä muutamien avioliittotapojen yleisten kysymysten kanssa, että on käynyt välttämättömäksi seurata eräitä näistä yksityiskohtaisemminkin. Näin ovat esim. jotkut kosintatapojen piirteet selitettävissä eräiden avioliiton solmimisen perusteiden, kuten naisen ryöstön ja lunnasrahalla hankkimisen avulla, samalla kuin n.s. alote- ja valintaoikeudellisilla seikoilla on huomattava merkitys useiden tapojen selvittelylle. Edelleen ovat muutamat omituiset, etupäässä votjakkien häätavoissa esiintyvät ilmiöt, morsiamen palaaminen synnyinkotiin häiden jälkeen ja uudistetut häämenot lopullisesti miehelään tuotaessa, yhteydessä eräiden avioliittotapojen yleisten kysymysten kanssa. Näihin tutustuminen on kehottanut tarkastelemaan niitä sellaisenaan yleisemmältäkin kannalta, varsinkin koska useimmat tännekuuluvat seikat tutkimuksenalaisten kansojen tavoissa ovat olleet selvitystä vailla ja niillä avioliittotapojen yleisen tutkimuksen kannalta näyttää olevan merkitystä.

Kosinta- ja häämenojen sarja on esitetty luonnollista järjestystä seuraten, s.o. tavat on esitetty siinä järjestyksessä kuin ne seuraavat toisiaan. Lukuisat varsinkin mordvalaisten tapojen piirteet osottautuvat verrattain myöhäisenä aikana nykyisiltä lähimmiltä naapurikansoilta, etupäässä venäläisiltä saaduiksi lainoiksi. Samalla muodostavat tsheremissien tavat yhdessä tshuvassilaisten kanssa erikoisen ryhmänsä, joka osottaa lukuisia yksityiskohtaisia yhtäläisyyksiä, joita useinkaan ei sen kauempana tavata. Näiden erittelyä varten on tarpeellista mahdollisimman yksityispiirteisesti seurata niitä kunkin kansan tavoissa, mikä käy mahdolliseksi ainoastaan tuomalla esille tarpeellisen laajasti deskriptivistä aineistoa. Tämänlaatuiset vertailut ovat sen vuoksi pääasiallisesti suoritetut ensimäisessä osassa deskriptivisen esityksen yhteydessä. Näin on vapauduttu esittämästä varsinaisessa vertailevassa osassa sellaisia tapoja, jotka usein sellaisenaan yksinkertaisen vertailun avulla ovat selitettävissä lainoiksi tahi vieraspiirteisiksi. Useiden muun laatuisten tapojen suhteen, joita varten laveammalle ulotetut vertailut ovat olleet tarpeellisia, on samaa menettelytapaa noudattamalla käynyt mahdolliseksi päästä vertailuissa yleisemmälle kannalle ja vapautua yksityispiirteisestä deskriptivisen aineiston uudelleen esittämisestä.