I

Deskriptivinen esitys tutkimuksenalaisten kansojen kosinta- ja häätavoista ynnä eräiden näiden suhde nykyisten naapurikansojen tapoihin.

Mordvalaiset.

Naisenryöstöt ja morsiamen lunnasrahalla hankkiminen.

Mordvalaisten avioliittotapoja käsittelevissä kuvauksissa kiinnittävät vanhimmista nykyaikaisiin saakka erikoisesti huomiota ne tavat, joilla morsian hankittiin. Näiden joukossa on sellaisilla tavoilla, joissa ilmenee enemmän tahi vähemmän selvää väkivallan käyttöä naisen hankinnassa, sangen huomattava asema.

Naisenryöstöistä kertovat lukuisat aikaisemmat ja myöhemmät mordvalaisten tapojen ja elämän kuvaajat. XVIII vuosisadan loppupuolella huomionsa tehnyt akatemikko I. Lepehin mainitsee köyhien mordvalaisten, joilla ei ollut varaa suorittaa morsiamesta lunnasrahaa, hankkineen niitä ryöstämällä. Tyttö siepattiin joko markkinoilla ollessaan tahi kotikylästään. Jos ryöstäjät takaa-ajettaessa saavutettiin, syntyi taistelu, missä ryöstäjät saattoivat menettää henkensäkin. Tytön sukulaiset teljettiin yrityksen ajaksi pirttiin.

Erittäin mielenkiintoisia ovat ne tiedot, jotka entinen Nizhnij-Novgorodin arkkipiispa Jakov antaa mordvalaisten naisenryöstöistä. Huomattuaan hyvän neitosen tahi saatuaan kuulopuheiden mukaan tiedon sellaisesta, saapuivat ryöstäjät salaa morsiamen kotikylään ja tavattuaan tytön pellolla, lähteellä tahi jossakin muussa paikassa yksinään (mutta ei kotona, sillä huoneesta ei mordvalaisen tavan mukaan neitoja saanut ryöstää), veivät hänet mukanaan. Tällöin tapahtui usein taisteluita, joissa joku voi saada surmansakin. Morsiamen sukulaiset lähtivät nimittäin ajamaan ryöstäjiä takaa. Jos he saavuttivat heidät omilla pelloillansa, saivat he ilman vastustusta tytön takaisin ja ryöstäjien oli maksettava sakko "kunnian loukkauksesta". Jos ryöstäjät taas saavutettiin maalla, joka ei kuulunut ryöstetyn tytön kotikylälle eikä ryöstäjien kylälle, syntyi taistelu. Mutta jos takaa-ajajat tapasivat ryöstäjät näiden omilla alueilla, oli heidän itkien jätettävä neito ja palattava kotiansa. Perillä suljettiin ryöstetty sulhasen kanssa aittaan kolmeksi vuorokaudeksi. Joka aamu ja ilta lyötiin halolla oveen, lausuen kolmasti: "Tottukaa toisiinne." Kolmen päivän perästä alkoi juhla lauluineen, tansseineen ja soittoineen.

Lukuisat myöhäisemmätkin mordvalaisten tapojen kuvaukset sisältävät kertomuksia naisenryöstöistä. Nizhegorodin läänin Arzamasin piirissä kerrotaan ennen aikaan erään tien varrella olleen kaksi puusta tehtyä kuvaa, joista toinen oli miehen, toinen naisen muotoinen. Ne esittivät paikalla surmansa saanutta sulhasta ja morsianta. Eräs mordvalainen oli ryöstänyt pojalleen morsiamen. Tytön vanhempien saavutettua takaa-ajossa ryöstäjät, syntyi taistelu, jossa sulhanen ja morsian menettivät henkensä.

S. Ivantsev kertoo Alatyrin piirin Durkin kylän mordvalaisten noin 35 vuotta sitten varastaneen morsiamia vieraista kylistä. Sulhasen vanhemmat panivat merkille jonkun tytön, kokosivat muutamia miehiä ja lähtivät nuijilla asestettuina ryöstöretkelle. Vakoiltuaan tyttöä, sieppasivat he tämän sopivassa tilaisuudessa ja veivät suoraan kirkkoon. Jos morsiamen sukulaiset huomasivat ajoissa teon, kiiruhtivat he ryöstämään tyttöä takaisin, jolloin syntyi taistelu; mikä tavallisesti päättyi siten, että tyttö jäi anastajille. Saalis vietiin vastarinnasta huolimatta suoraan vihittäväksi. Kirkonpalvelijoille oli edeltäkäsin ilmoitettu aikeesta, ja morsian vihittiin usein vastoin tahtoansa. Nähdessään, ettei asiassa mitään voitu tehdä, yhtyivät morsiamen vanhemmat pitämään hääpitoja.

A.N. Münchin mukaan sattui Saratovin läänin Orkinon kylässä vanhaan aikaan usein sellaisia tapauksia, että morsiamen ollessa vastahakoinen tahi kun vanhemmat eivät suostuneet häntä antamaan miehelään, hänet otettiin ja vihittiin väkivaltaisesti, jolloin sulhasen sukulaiset edeltäpäin sopivat papin kanssa. Pappi sulki melua ja tappelua estääkseen kirkon ovet ja toimitti vihkimisen morsiamen vastustelusta ja rukouksista huolimatta. Tällaisissa tapauksissa sattui tappeluita molempien puolten välillä. Kerran tapahtui viljapellolla, josta morsianta ryöstettiin, ankara toistensa silpominen sirpeillä. Saman läänin Petrovskin piirissä ryöstettyjä tyttöjä vihittiin väkivaltaisesti. Joskus vihittiin neito sidottuna.

Xaisenryöstökertomukset käyvät tavallisesti kahteen eri suuntaan. Sellaisten ryöstöjen ohella, joissa käytettiin väkivaltaa, tapahtui "ryöstöjä" myöskin ryöstettävän suostumuksella.

Sergatshin piirissä ryöstettiin morsiamia väkivaltaisesti, jolloinka miestappojakin tapahtui. Mutta vanhempien tehdessä esteitä nuorten omin päin aikomalle avioliitolle, "ryöstettiin" morsiamia ryöstettävän suostumuksella. Pensan läänin Krasnoslobodskin piirissä lähti nuorukainen, jollei hän onnistunut saamaan morsianta lähikylistä, ryöstöretkelle etäkyliin. Ryöstön jälkeen piiloteltiin metsässä muutamia päiviä. Saman läänin Insarin piirikunnassa ei morsianta ryöstänyt sulhanen, vaan tämän sukulaiset. Sulhanen ja morsian näkivät toisensa vasta vihkimisen jälkeen. Ryöstettyä neitoa koetettiin kaikin tavoin taivuttaa kohtaloonsa. Tämän ohella tapahtui sellaisia ryöstöjä, joita varten edeltäkäsin oh hankittu ryöstettävän suostumus.

Vielä meidän päivinämme on mordvalaisten keskuudessa yleisesti säilynyt muisto väkivaltaisesta morsiamen hankkimisesta. Afashevon tienoilla kerrotaan morsiamia vielä noin neljäkymmentä vuotta sitten hankitun väkivaltaisesti ryöstämällä. Vastusteleva neitonen särki sulhasen kotona joskus pirtin akkunat. Hänet suljettiin muutamaksi ajaksi saunaan tahi aittaan, jonne loitsijaeukko lähetettiin häntä taivuttamaan. Belyj Klutshissa mainitaan viimeisten väkivaltaisten naisenryöstöjen tapahtuneen noin viisikymmentä vuotta, Kurninon mokshalaisilla nelisenkymmentä vuotta sitten.

Edellisessä on jo naisen väkivaltaisen anastamisen ohella mainittu sellaisista morsiamen hankkimisista, jotka tapahtuivat muodollisesti ryöstön tavoin, mutta joita varten oli saatu ryöstettävän suostumus. Tällaiset morsiamen ryöstöt eivät mordvalaisilla ole harvinaisia meidän päivinämmekään. Saratovin läänissä puhutteli nuori mies tyttöä kisapaikalla, tehden hänen kanssaan sopimuksen ja määräten ajan ja paikan, missä ryöstö oli tapahtuva. Morsiamen sukulaisia sovittaakseen maksoi hän niille lunnasrahaa. Eräässä tiedossa Pensan läänistä sanotaan morsiamia ennen viedyn väkisin vihille, mutta myöhemmin ovat naisenryöstöt tapahtuneet neidon suostumuksella. Tyttö vie edeltäkäsin tavaransa sovittuun paikkaan, josta sulhanen käy hänet korjaamassa. Toisessa samasta läänistä olevassa tiedossa sanotaan avioliittoja solmittavan sekä kosinnan kautta että "karkaamalla", jossa tapauksessa sulhasen vanhemmat saapuivat viinaa ja rahaa mukanaan morsiamen kotiin pitääkseen sovintojuhlaa.

Tällaisten naisenryöstöjen syyksi mainitaan korkeat lunnasrahat, vanhempien asettamat esteet nuorten itsenäisesti suunnittelemalle liitolle ja suuret kosinta- ja hääkustannukset.

Suurin osa naimisiinjoutuvan naisen suostumuksesta tapahtuvia naisenryöstöjä tapahtuu hänen vanhempiensa tahi suvun oikeutta loukkaamalla, vastoin heidän tietoansa ja tahtoansa. Samaran läänissä sopivat nuorukainen ja neito asiasta keskenään, jonka jälkeen nuori mies ilmaisi aikeen sukulaisilleen. Sitten ryöstettiin tyttö tämän vanhempien tietämättä, heidän poissaollessaan. Vanhemmat kantoivat kauan vihaa, mutta leppyivät useimmiten saatuaan lunnasrahaa. Sulhasen suvun puolelta koetettiin sovittaa neidon vanhempia maksamalla lunnasrahaa.

Tämän ohella tavataan ryöstöjä, joilla on fiktivinen ja muodollinen merkitys. Eräässä Pensan läänistä olevassa tiedossa mainitaan morsiamen vanhempien usein tietävän ryöstöyrityksestä, vaan ei tekevän sille esteitä. Tällaisella avioliiton solmimistavalla tahdottiin päästä suurista kosinta- ja hääkustannuksista. Tavallisissa kosintanaimisissa kuluu nimittäin paljon kestitysaineita ja avioliittomenoissa on annettava paljon lahjoja. Nizhegorodin läänin Sergatshin piirissä alettiin avioliittopuuhat kosinnalla, noudattaen kaikkia sen yhteydessä tavallisia menoja. Kosinnan päätyttyä oli sulhasen kuitenkin ryöstettävä morsiamensa. Tämä meni sitä varten sovitulle paikalle pellolle tahi joelle, josta sulhanen ikäänkuin väkisin sieppasi hänet, morsiamen tehdessä ankaraa vastarintaa.

Naisenryöstöjen toimeenpanijoiksi mainitaan, paitsi naimisiinaikovaa nuorta miestä, hänen isänsä ja muut sukulaisensa. Simbirskin läänin Ardatovin piirissä tapahtui ryöstö usein ilman sulhasen osanottoa, vieläpä hänen tietämättäänkin. Sen toimittivat sukulaiset naapurien avustamana. N.I. Smirnovin mukaan toimittivat mainitun läänin ersalaisilla ryöstön aivan sivulliset henkilöt, joilla oli kokemusta tällaisissa asioissa. Sulhasen vanhempien alotteesta ja toimittamana tapahtui väkivaltainen naisenryöstö myöskin Simbirskin läänin Alatyrin piirin Durkin kylässä.

Edellä esitetyt naisenryöstön muodot, varsinkin väkivaltainen ja sopimuksellinen, esiintyvät usein samalla paikkakunnalla rinnatusten, jota paitsi niiden ohella solmittiin avioliittoja rauhallisen kosinnan perustalla. Lepehinin ja Jakovin kertomuksista käy ilmi väkivaltaisen ryöstön rinnalla tapahtuneen kosintanaimisiakin. Samasta puhutaan eräässä Saratovin läänistä olevassa tiedossa. Nizhegorodin läänin Sergatshin piirissä ryöstettiin morsiamia sekä väkivaltaisesti että sopimuksellisesti, jonka ohella tapahtui kosinta-avioliittojakin.

Edellisestä on jo käynyt selville, miten naisenryöstöt joskus johtuvat sopimuksellisen avioliiton alaan kuuluvista syistä. Näistä on huomattavin halu päästä suorittamasta naisesta maksettavaa korkeaa lunnasrahaa. Naisenryöstöjen mainitaan lunnasrahan määrän kohotessa samassa määrin käyneen yleisemmiksi. Toiselta puolen olemme jo edellä havainneet ryöstön ohella noudatettavan osaksi rauhallisen avioliiton muotoja: vanhempien lepyttämiseksi suoritettiin näille lunnasrahaa. Lepehin mainitsee kuitenkin, ettei ryöstettäessä maksettu täyttä lunnasrahaa.

Yllä esiintuodut tiedot mordvalaisten avioliittotavoista oikeuttavat päättämään, että heillä keskinäiseen sopimukseen perustuvan avioliittomuodon ohella on vallinnut anastuksellinen, väkivaltainen naisen ryöstö, jossa ilmeni väkivaltaa itse ryöstettävää ja hänen holhojiaan kohtaan. Useat edellä esitetyt seikat ovat osottaneet naisenryöstön olevan yhteydessä erään tutkimuksemme alaisten kansojen avioliittotapojen huomattavimman tekijän, morsiamesta tämän suvulle suoritettavan aineellisen korvauksen eli lunnasrahan suorituksen kanssa. Naisenryöstöjen merkitys saakin viimeksimainittujen ilmiöiden selvityksestä paljon lisävalaistusta.

Lunnasrahan suorittamista morsiamesta on pidettävä mordvalaisten avioliiton oikeudellisena perustana ja se on avioliittotavoissa läpikäyvänä piirteenä.

Lepehin kertoo mordvalaisten kosintatilaisuudessa sopivan lunnasrahasta (kalym). Sitä maksettiin 8-10 ruplaan ja enemmänkin, jonka lisäksi tuli ämpäri viinaa ja tynnyrillinen olutta ja mettä, mikä kaikki sulhasen isän oli suoritettava morsiamen perheelle. Georgin mukaan mordvalaiset tyttäriään naittaessaan sopivat niiden hinnasta, jota suoritettiin kahdeksasta kymmeneen ruplaan. Pallas sanoo morsiamesta maksettavan lunnasrahan olleen mokshalaisilla käytännössä kuten itämaisilla kansoilla yleensä. Arkkimandriitta Makarij mainitsee Nizhegorodin läänin mokshalaisilla sulhasen isän maksaneen inatan ja imbaban määräyksen mukaan morsiamen isälle määräsumman tyttären kasvatuksen korvaukseksi. Paitsi rahaa, kuului lunnaisiin jonkun verran lihaa, viinaa, olutta ja hunajaa.

Myöhemmältä ajalta olevat tiedot puhuvat yksimielisesti lunnasrahasta avioliiton tärkeimpänä ehtona. Vastaaviin olosuhteisiin nähden nousee lunnasraha usein sangen huomattaviin summiin. Rahana suoritetaan jopa kaksikinsataa ruplaa. Tämän ohella annetaan morsiamen perheelle viljaa, vaatetavaroita sekä ruokatavaroita.

Lunnasraha on mordvalaisilla käytännössä vielä nykyäänkin. Rahana maksetaan paikotellen sataan kahteenkymmeneen ruplaan saakka, jota paitsi morsiamen suvulle toimitetaan sovittu määrä viinaa.

Morsiamen lunnaista sovitaan kihlajaistilaisuudessa. Lunnasraha maksetaan joskus tässä tilaisuudessa, joskus myöhemmin, kuitenkin ennen häitä.

Lunnasrahan mainitaan usein olevan suhteessa niihin lahjoihin, joita morsiamen häiden aikana on annettava sulhasen sukulaisille. Joskus pidetään sitä häistä morsiamen suvulle johtuvien menojen korvauksena.

Lahjojen arvo ei kuitenkaan useimmissa tapauksissa nouse läheskään lunnasrahan määrään. Tätä paitsi on rahana suoritettavan lunnasrahan ohella morsiamen suvulle annettavalla viinalla ja ruokatavaroilla tavallisesti nimenomaan häämenojen korvauksen luonne.

Lunnasrahaa ei myöskään voida pitää korvauksena morsiamen mukana annettavista myötäjäisistä. Myötäjäisillä ei mordvalaisten avioliitossa ole varsinaista merkitystä. Morsiamen mukana annetaan tavallisesti vain hänen yksityistavaransa, kuten vaatteet ja vuodetarpeet.

Lunnasrahan merkitystä arvosteltaessa on huomioonotettava vielä se seikka, että sen määrä on riippuvainen morsiamen ominaisuuksista, esim. hänen ijästään. Erään tiedon mukaan maksettiin 20-vuotisesta tytöstä 70-100 ruplaa, yli 20-vuotisesta vähemmän. Toisessa tiedossa mainitaan maksetun sitä korkeampi lunnasraha, mitä nuorempi morsian oli.

Etempänä tutkimuksessamme tulemme huomaamaan useiden mordvalaisten avioliittotapojen ilmiöiden osottavan lunnasrahalla olevan varsinaisen morsiamesta tämän vanhemmille suoritettavan korvauksen luonteen ja saavan selvityksensä tästä tosiasiasta.

Ikäsuhteista.

Akatemikko Lepehin mainitsee mordvalaisten kihlanneen alaikäisiä keskenään. Pallas kertoo samaten alaikäisiä naitetun keskenään, mutta samalla mainitsee hän poikasia naitetun täysikasvuisten neitosten kanssa, tarkoituksella saada perheeseen työntekijättäriä.

Milkovitsh sanoo alaikäisiä kihlatun keskenään; tyttöä tällainen kihlaus ei välttämättömästi sitonut, mutta nuorukaisen, jos hän tahtoi mennä toisen kanssa naimisiin, oli maksettava muutamia ruplia korvausta (purkajaisia). Tyttärensä naittoivat mordvalaiset vasta kolmen- tahi neljänkymmenen vuotiaina. Arkkimandriitta Makarij mainitsee, että isä saattoi ottaa 12-vuotiselle pojalleen vaimoksi täysikasvuisen tytön, jos perheessä oli työvoimista puute.

Paitsi varhaisia kihlauksia, joita seurasi odotusaika ennenkuin avioliitto pantiin toimeen, havaitaan siis sellainen ilmiö, että alaikäiselle miehen puolelle otettiin vaimoksi täysikasvuinen nainen. Useat myöhemmät tiedot puhuvat saman tapaisista ilmiöistä, jotka ovat viime aikoihin saakka säilyneet mordvalaisten avioliittotavoissa siinä muodossa, että mies avioliittoon mennessä on naista huomattavasti nuorempi.

Hallitsevan Senaatin Pensan läänin papistolle kahdeksannentoista vuosisadan viisikymmenluvulla antamassa käskykirjeessä valitetaan mordvalaisten naittavan alaikäiset poikansa kahdeksan, kymmenen ja kahdentoista vuotisina ja ottavan niille kahdenkymmenen vuotiaita ja vanhempiakin vaimoja. Saratovin läänissä kosittiin Münchin mukaan vanhaan aikaan 10—12-vuotiselle pojalle 20-vuotiaita ja vanhempiakin neitoja; ei erittäin kauan sitten oli 12-vuotinen poika naimisissa 20—25-vuotisen naisen kanssa. Nykyäänkin mordvalaiset naittavat poikansa etupäässä jo 17-vuotisina, pyytäen tähän kirkon viranomaisilta erikoisen luvan; morsiamet taasen ovat 19—20-vuotiaita. Samaran läänin Bugulman piirissä naitettiin pojat viime vuosisadan seitsenkymmenluvulla kahdeksantoista vuotiaina, morsianten ijän ollessa kahdenkymmenen viiden ja kolmenkymmenen välillä. Huolimatta maallisen ja hengellisen vallan kielloista, tapahtui Pensan läänin mokshalaisilla sellaisia avioliittoja, joissa miehen puoli oli alaikäinen vielä viime vuosisadan 20-luvulla, jolloin miehen alimmaksi naimaijäksi oli säädettynä 15 vuotta.

Mordvan kansan keskuudessa on muisto tällaisista avioliitoista useissa paikoin säilynyt meidän päiviimme saakka. Kurninossa muistettiin kertoa vanhasta tavasta naittaa aivan nuoria poikia 25-30 vuoden ikäisten neitojen kanssa. Simbirskin läänin Afashevossa ja Belyj Klutshissa on tällainen tapa niinikään kansan muistossa säilynyt.

Tapa naittaa alaikäisiä poikia täyskasvuisten neitosten kanssa on mordvalaisilla vallinnut yleisenä siitäkin päättäen, että se on antanut aiheen lukuisille kansanlauluille, jotka kuvaavat niitä traagillisia suhteita, jotka olivat tällaisten luonnottomien avioliittojen seurauksena.

Nykyaikaiset naimaikäsuhteet ovat olojen muuttuessa muodostuneet pääasiassa samanlaisiksi kuin venäläisillä vallitsevat. Afashevossa vaihtelee morsiamen ikä 16-20 vuosien välillä, nuorukaisen naimaijän ollessa 18-22 vuotta; samanlaiset ovat suhteet myös Belyj Klutshissa. Vesinin mukaan on venäläisten talonpoikien keskuudessa miehen tavallinen naimaikä 18-24 vuotta, morsiamen ijän vaihdellessa 16-18 vuosien välillä. Näissä suhteissa on tietysti kirkon ja maallisen vallan säännösten vaikutus näkyvissä.

Krasnoslobodskin mokshalaisten nykyiset käsitykset näyttäisivät viittaavan vanhempaan kantaan. He pitävät kahdenkymmenen yhden ikävuoden yli tullutta nuorta miestä yli-ikäisenä, niin ettei arvokas morsian sellaiselle mielellään mene. Naiselle sitävastoin ei kahtakymmentä kolmeakaan ikävuotta pidetä liian korkeana.

Vaalivapaudesta ja aloteoikeudesta.

Vanhempien päättäessä lastensa avioliitosta näiden vielä kehdossa ollessa tahi yleensä heidän alaikäisyytensä aikana, ei saattanut olla puhetta naimisiinjoutuvan omasta määräysvallasta. Samoin oli asianlaita silloin, kun alaikäiselle poikalapselle otettiin täysikasvuinen neito puolisoksi. Näissä tapauksissa kuului naimaoikeus alaikäisen holhoojalle.

Vanhempien vallankäytöstä lastensa avioliitoissa puhuvat nimenomaan jo vanhemmat mordvalaisten tapojen kuvaajat. "Lastensa avioliiton suhteen — lausuu Lepehin — on isillä täydellinen valta, eivätkä he kysy näiltä vähintäkään heidän suostumustaan. Kun isä katsoo hyväksi naittaa poikansa, alottaa hän itse kosinnan morsiamen isän luona." Georgin mukaan näkee sulhanen morsiamen ensi kertaa vasta hääpäivänä, Kosimisen toimittaa sulhasen isä ilman edellisen tietoa asiasta. Milkovitshin tiedon suhteen, ettei vanhempien alaikäisyyden aikana toimittama kihlaus ollut naiseen nähden sitova ja että miehen puolelta siitä voitiin vapautua purkajaisia maksamalla, ei ole varmuutta, kenestä lopullinen päätös riippui. Piispa Jakovin mukaan valitsivat morsiamen sulhasen vanhemmat. Sulhanen ei tuntenut eikä koskaan nähnytkään morsianta ennen vihkimistä, ei kosinnan aikana eikä jälkeen.

Useimmat myöhäisemmältä ajalta olevat tiedot käyvät ylläesitettyjen suuntaan. Samaran läänin Bugulman piirissä sanotaan isien pitäneen velvollisuutenaan naittaa poikansa. Sulhaset eivät ennen häitä käyneet kertaakaan morsiantensa luona. Jos morsian otettiin vieraasta kylästä, ei sulhanen häntä tätä ennen tuntenutkaan. Saratovin läänissä alotti kosinnan sulhasen isä eikä sulhanen itse. Pensan läänin Narovtshatin ja Krasnoslobodskin piirissä tapahtui morsiamen valinta vanhempien tahdosta. Pensan ja Simbirskin läänien mokshalaisilla riippui morsiamen valinta vanhemmista. Naimisiinjoutuvat eivät tehneet esteitä vanhempien tahdolle. Kasanin läänin Tshistopolin ja Spasskin piireissä oli kosinnan alottaminen sulhasen isän asia. Simbirskin läänin Alatyrin piirissä tapahtui viime vuosisadan loppupuoliskolla avioliittoja harvoin nuorten keskinäisestä taipumuksesta, vaan riippui asia vanhempien päätösvallasta. Isä valitsi pojalleen morsiamen ja hänen oli tähän tyydyttävä. Naimisiinjoutuvat eivät uskaltaneet papillekaan ilmaista, että heitä pakotettiin vastoin tahtoa avioliittoon.

Kaikki tännekuuluvat tiedot eivät kuitenkaan käy yhtä jyrkästi tähän suuntaan. Sopimuksellisen ryöstön yhteydessä olemme havainneet naimisiinaikovan nuoren miehen itsensä voivan esiintyä toimivana. Samaran läänissä, missä sopimukselliset naisenryöstöt viime vuosisadan loppupuolella olivat tavallisia, alotti erään tiedon mukaan nuori mies itse naimahankkeensa, antaen niistä tiedon vanhemmillensa. Saratovin läänin Orkinon kylässä kuului morsiamen valinta ja alotteenteko avioliitossa samoihin aikoihin pääasiallisesti sulhaselle itselleen. Erään samasta läänistä olevan aikaisemman tiedon mukaan alotettiin kosinta tavallisesti sulhasen ja morsiamen edeltäkäsin hankitun myöntymyksen perustalla, mutta toisinaan tapahtui se vastoin morsiamen tahtoa. Saratovin läänin Hvalynskin piirissä hankkivat vanhemmat pojalleen morsiamen tämän omien osotusten mukaan.

Toimeenpanevana voimana esiintyy näidenkin myöhemmältä ajalta olevien tietojen mukaan vanhempien vallankäyttö, joskin naimisiinjoutuvan omakin tahto otetaan huomioon. Pääasiallisesti tämänlaisina esiintyvätkin nykyaikaiset suhteet, joissa vanha kanta sittenkin usein selvänä ilmenee. Tapa kihlata alaikäisiä keskenään on vielä käytännössä Nizhegorodin läänin Arzamasin piirin ersalaisilla. Täällä ei ole harvinaista, että 10-vuotiaita ja nuorempiakin lapsia kihlataan keskenään. Avioliitto tapahtuu vasta seitsemän tahi kahdeksan vuotta kihlauksen jälkeen. Simbirskin läänin Buinskin ja Alatyrin piireissä toimittavat Evsevevin mukaan morsiamen valinnan vanhemmat. Ennen kosintaa kutsutaan kokoon sukulaiset, joille vanhemmat ilmoittavat valinneensa pojalleen morsiamen ja tiedustelevat heidän mielipidettään valinnan suhteen. Afashevossa kuuluu aloteoikeus niinikään varsinaisesti vanhemmille ja suvulle. Asiasta neuvottelemaan kutsuu perheen pää sukulaisia ja esittää näille ehdokkaansa. Sopivalla tavalla hankitaan myöskin sulhasen oma mielenlaatu tietoon, sitä häneltä kuitenkaan suorastaan kysymättä. Belyj Klutshissa tapahtuvat avioliitot suurimmaksi osaksi naimisiinmenijöiden omasta tahdosta ja alotteesta; aikaisemmin kerrotaan vanhempien määräysvallan olleen vallitsevana. Vetshkanovossa kysyvät vanhemmat pojaltaan, kun hän on tullut naimaikään, ketä hän haluaa vaimokseen. "Se on teidän vallassanne", on vastaus melkein aina. Vanhemmat valitsevat tämän jälkeen puhemiehen. Kurninon mokshalaisilla tapahtuu avioliittoja sekä naimisiinmenijöiden omasta alotteesta että vanhempien alkuunpanosta. Jälkimäisen laatuisten avioliittojen sanotaan olevan yleisempiä.

Useat esiintuoduista tiedoista koskevat etupäässä naimisiinjoutuvan miehen naimaoikeutta, toiset taasen sekä miehen että naisen asemaa puheenaolevan kysymyksen suhteen. Mitä erikoisesti naiseen tulee, edellyttää jo lunnasrahan suorittaminen naisesta tämän perheelle naisen enemmän tahi vähemmän oikeudetonta asemaa. Samasta puhuvat aikaisemmat ja vielä nykyäänkin tavattavat kihlaukset tyttöjen alaikäisyyden aikana.

Kosintatavoissa on huomattava, että kosintakeskustelut alotetaan morsiamen isän kanssa ja että naimasuostumusta ennen kaikkea pyydetään morsiamen vanhemmilta.

Myöhäisempänä aikana on usein paikoin morsiamen omakin tahto ja toivomus otettu lukuun, vaikka vanhempien vallankäyttö tällöinkin on selvästi huomattavissa. Kasanin läänin Tshistopolin ja Spasskin piireissä kysyivät vanhemmat tyttäreltään, onko hän halukas menemään kosivalle nuorukaiselle. Belyj Klutshissa solmitaan nykyisin avioliittoja etupäässä nuorten oman valinnan perustalla. Kurninossa tapahtuu avioliittoja myöskin nuorten keskinäisestä taipumuksesta. Neito voi joskus asettua vanhempien tahtoa vastaankin ja kieltäytyä menemästä kosivalle, jolloin hän kääntyy papin puoleen pyynnöllä, ettei tämä toimittaisi vihkimistä. Vetshkanovossa puhuvat vanhemmat naimaesitykseen suostuttuansa myöskin tyttärensä kanssa, joka ilmaisee suostumuksensa sanoen: "Niinkuin tahdotte." Jos tyttö taas jyrkästi kieltäytyy, niin vanhemmat harvoin pakottavat häntä.

N.s. karkausavioliitot (venäl. samokrutka l. samohodka) ovat toiselta puolelta todistuksena vanhempien vallankäytöstä, toiselta naimisiinaikovien taipumuksesta itsekohtaisesti määrätä kohtalonsa avioliittoon mennessä. Sopimuksellisia ryöstöjä varten hankittiin ennen kaikkea "ryöstettävän" neidon suostumus. Tätä ei tarvitse kuitenkaan käsittää ainoastaan taipumukseksi yleensä hankkia naisen suostumus avioliittoa varten, vaan saattaa se yhtä hyvin johtua halusta voida suorittaa ryöstö, joka sopimuksellisenakin ryöstönä sisälsi väkivaltaa morsiamen holhojia ja perhettä kohtaan, mahdollisimman helposti ja turvallisesti.

Aika, jona avioliittoja solmitaan.

V. Mainov väittää ersalaisten rakentavan avioliittoja mieluimmin laskiaisen edellä ja helluntai-aaton jälkeen. Sen perästä pidetään Pietarin päivän jälkeistä aikaa sopivimpana. Mokshalaiset taasen viettävät häänsä joko lokakuussa tahi laskiaisen edellisellä "lihaviiköila".

Muutamat tiedonannot sekä omat tätä koskevat tietomme käyvät yhteen edelläesitetyn kanssa. Mordvalaisilla näyttäisi siis esiintyvän kaksi häiden viettokautta, syksyinen Pietarin päivän jälkeen ja talvinen ennen laskiaista.

Pari tiedonantoa puhuu tämän ohella keväisestä häidenviettokaudesta.

Vesinin mukaan pitävät isovenäläiset häitä tavallisimmin syksyisen paastottoman ajan, s.o. loka- ja marraskuun kuluessa, sekä uuden vuoden ja laskiaisen välisenä aikana. Muille vuodenajoille tulee vain 92 % häiden koko määrästä. Vladimirin läänissä tapahtuvat avioliitot etupäässä syksyisenä päästöttömänä aikana; syksyn osalle tulee 75 % häiden koko määrästä. Toinen häidenviettokausi on talvinen paastoton aika joulusta laskiaiseen. Vologdan läänissä ovat häät etupäässä talvella joulun ja laskiaisen välisenä aikana, Kurskin läänissä niinikään syksyllä ja talvella.

N.F. Sumtsov väittää slaavilaisilla kansoilla yleensä näitä pääasiallisesti vietettävän syksyllä. Venäläisissä kronikoissa taasen helmikuuta nimitetään svadby 'häät'.

Vaikkakin tietomme näistä seikoista ovat niukkoja ja myöhäiseltä ajalta, osottavat ne mordvalaisten tapojen eräillä seuduilla mukautuneen venäläisiin. Molempien kansojen käsityksiin ovat tässä suhteessa kirkkopaastot vaikuttaneet. Paaston aikana ei häitä juominkeineen ja kemuineen mielellään pidetä. Syksyinen hääkausi alkaa Pietarin päivästä, johon Pietarin paasto loppuu. Talvinen taasen sattuu joulupaaston ja suuren paaston väliseksi ajaksi.

Parissa tiedonannossa esiintynyt keväinen hääperiodi tavataan yleisenä Itä- ja Pohjois-Venäjän turkkilais-tatarilaisilla kansoilla. Tshuvassien avioliitot tapahtuvat etupäässä keväällä ja kesällä. Simbirskin läänin tatareilla tapahtui Milkovitshin mukaan kosinta keväällä ja kesällä. Siperian tatarit pitävät häitä etupäässä kesäkuukausina. Kisilin tatarit viettivät häänsä aina kesällä; Ufan läänin kristityt tatarit sitävastoin joulun jälkeisenä paastottomana aikana. Orenburgin kirgisit viettivät häitä kesällä.

Kosinta.

Kosinnalla ymmärrämme tutkimuksessamme niitä rauhalliseen sopimukseen perustuvia avioliittomenoihin kuuluvia toimia, jotka naimisiinjoutuvien tahi heidän holhojiensa ja perheittensä kesken tapahtuvat ennen avioliiton varsinaista toimeenpanoa. Avioliitto edellyttää useimmissa tapauksissa jonkunmoisten lähempien suhteiden syntymistä naimisiinjoutuvien sukujen välille sekä niiden oikeudellisten seikkojen selvittelyä, jotka ovat ehtona avioliiton solmimiselle. Jo lunnasrahasta sopiminen on mahdollinen yhteisen neuvottelun pohjalla, jota varten sukujen tahi niiden edustajien on jouduttava läheisiin kosketuksiin toistensa kanssa. Tämän ympärille on kokoontunut joukko toimituksia ja menoja, joita pidetään välttämättömänä niiden läheisten suhteiden aikaansaamiselle, mitkä ovat tarpeelliset ennen avioliiton lopullista päätökseen saattamista.

Aikaisemmasta on käynyt selville, että väkivaltaisen avioliiton solmimisen, naisen ryöstön rinnalla, rakennettiin avioliittoja, joita ennen tapahtui jonkunmoinen kosintamenettely, ja väkivaltaisestikin morsiamia ryöstettäessä noudatettiin joskus menoja, jotka osottavat yhtäläisyyttä kosinta- ja kihlausmenojen kanssa.

Lepehin kuvaa, paitsi tupakkasarvia vaihtamalla tapahtunutta alaikäisten kihlaamista, toisellakin tavalla toimitettua kosintaa. "Kun isä aikoo naittaa poikansa, lähettää hän ensiksi morsiamen isän luo sivullisia henkilöitä kysymään, aikooko hän antaa tyttärensä sille tahi tälle. Saatuaan tähän suotuisan vastauksen, sopivat molemmilta puolin yhteen tulleet isät ja äidit ensiksi kalymista, s.o. lunnasrahasta, sekä myös siitä, kenen on suoritettava hääkulut. Kun kaikki tämä on saatu järjestetyksi, pyytävät sulhasen isä ja äiti koko morsiamen suvun vieraiksi kotiinsa. Tultuaan sinne tuona päivänä, huvittelevat vieraat, mutta lapset eivät tästä tiedä vähääkään."

Milkovitsh kertoo ensin käydyn sulhasen puolelta morsiamen kotona tekemässä kosintatarjous; jos siihen suostuttiin, sovittiin kalymista. Kosinnan loppuun suorittamista eli kihlausta toimittamaan lähetti sulhasen isä naispuhemiehen (svaha) ja sukulaisia morsiamen kotiin.

Nämä pari kuvausta sisältävätkin mordvalaisen kosinnan yleiskulun, tosin vain muutamat sen pääasiallisimmista kohdista. Myöhempien yksityiskohtaisempien kuvausten mukaan esiintyy se paljoa monivaiheisempana. Mutta tämän ohella tavataan kosintatapojen kuvauksissa muutamia, jotka omituisella tavalla poikkeavat siitä, mikä on tunnustettava kosinnan tavalliseksi kuluksi. Näitä on siis erikseen tarkastettava.

Diakoni Vasilij Orlovin mokshalaisten tapoja koskevassa kuvauksessa kerrotaan kosinnasta seuraavaa. Sulhasen isä, toimitettuaan uhrin kodin jumalille (jurt-azyravalle ja kud-azyravalle) sekä vainajille, lähti puolenyön aikaan morsiamen isän talolle, mukanaan leivän kanta, johon oli pantu mettä. Tämän asetti hän morsiamen isän portin pielipuulle, lähestyi akkunaa ja piiskalla siihen koputtaen ilmaisi matkansa tarkoituksen lausuen: "Kosai! Minä olen Poraev Tsikafai. Tulin kosimaan tytärtäsi Kodaita pojalleni Otsupille, ota mesileipä portista ja rukoile!" Sitten pakeni hän täyttä laukkaa pihalta. Morsiamen isä lähti sukulaisten kanssa ajamaan takaa. Jos he saavuttivat kosijan, antoivat he tälle selkäsaunan ja palauttivat leivän. Jollei taas kosijaa tavoitettu, ajoi morsiamen isä tämän kotiin ja ilmaisi suostuvansa kosintaan. Takaisin kotia tultuaan toimitti morsiamen isä uhrit jurt-azyrille, jurt-azyravalle, kud-azyrille ja kud-azyravalle sekä esi-isille, uhraten niille mesileivästä. — Tällaisesta kosinnasta eivät mordvalaiset jumalien rangaistusta peläten mitenkään saattaneet kieltäytyä, vaikka sulhanen ei olisikaan ollut morsiamen veroinen.

Tässä kosintamenettelyssä oli vielä huomattava se, että kosinnan tapahtuessa köyhän puolelta koetti morsiamen isä kaikin tavoin saada jätetyksi leivän takaisin, mutta jos kosittiin rikkaaseen taloon, oli takaa-ajo näennäistä.

Arkkimandriitta Makarijn tätä koskeva kuvaus on nähtävästi mukailu edellisestä. Ennen kosintaa piti sulhasen isä rukouksen, johon kuului uhri jurt-azyravalle, kud-azyravalle ja vainajille. Kun rukous kokonaista leipää esilläpitäen oli toimitettu, leikkasi sulhasen isä leivästä kannikan ja koversi sen ontoksi. Täytettyään sen hunajalla, lähti hän yösydännä ratsain siihen taloon, josta aikoi kosia pojalleen morsianta. Kannikan asetti hän portin veräjäpuulle, ajoi itse akkunan luo, kolkutti sitä ratsupiiskallaan ja lausui: "Sefa! Olen Veshnak Mazakain poika. Kosin tytärtäsi Kodaita pojalleni Urulle. Ota portinpielestä mesileipä ja rukoile!" Sitten ajoi hän kiireimmiten pois kotia. Tämän kuultuaan nousee morsiamen isä heti vuoteeltaan, ottaa leivän portinpatsaalta ja lähtee kohta lapsineen tahi sukulaisineen ratsain takaa-ajamaan. Jos he tapaavat tiellä kosijan, niin pieksävät armotta ja antavat kannikan takaisin. Jolleivät, niin ajavat kosijan ikkunan eteen ja kysyvät, onko hän kotona. Jos takaa-ajettu kosija jo on kotona, niin palaa myös morsiamen isä seuralaisineen kotiansa. Siellä uhraa hän kodin haltijoille hunajakannikasta ja alkaa sitten valmistaa häitä. Mutta jos takaa-ajajat eivät tapaa kosijaa kotona, niin luulevat he, että hän on hädissään piiloutunut jonnekin tien varrella. Tässä tapauksessa viskaavat he hunajakannikan ikkunaan ja kosinta on rauennut sikseen. Tavallisesti meneteltiin kosijan varallisuussuhteiden mukaisesti. Jos hän oli köyhä, nousi tytön isä kiireimmiten vuoteesta ja takaa-ajo alkoi. Jos taas rikas, niin ei hän pitänyt kiirettä takaa-ajolla. Sattuipa niinkin, että nämä menot suoritettiin edelläkäyneen naimasopimuksen mukaan.

Nizhegorodin läänistä on olemassa toinenkin kuvaus saman tapaisesta kosintamenettelystä. Sulhanen tutustui vanhempiensa osotuksen mukaan johonkin neitoon, jonka jälkeen perheiden kesken tehtiin salainen sopimus. Sitten lähti sulhanen jonakin yönä ratsain salaa morsiamen kototalolle, ottaen mukaansa kokonaisen tahi puolen leipää, jonka hän ripusti talon porttiin. Aamusella tuli hän tytön isän luo, ilmoittaen ottavansa tämän tyttären tahi sisaren vaimokseen. Tämän jälkeen pidettiin kihlajaisjuomingit, ja lopuksi oli sulhasen ryöstettävä morsiamensa sovitusta paikasta.

Myöskin Lepehin kertoo tämän tapaisesta kosinnasta. Hänen mukaansa noudatettiin sitä nimenomaan silloin, kun joku kosi vaimovainajansa sisarta ja appi kieltäytyi antamasta tätä hänelle. Kosija tuli leipää ja suolaa mukanaan apen talolle. Jos hän ennätti jättää ne pöydälle ja paeta, ei appi voinut kieltäytyä antamasta sisarta. Jos taas vävy saatiin kiinni, piestiin hänet armottomasti.

Näissä kuvauksissa tavattava kosintamenettely eroaa suuresti siitä, mitä on pidettävä sen säännöllisenä yleismuotona. Sen sijaan että kosinnalla tavallisesti on rauhallisten yhtymysten luonne, on sillä edelläesitetyissä kuvauksissa jonkunmoisen vaaranalaisen seikkailun luonne. Verratessamme tällaista kosintaa esimerkiksi piispa Jakovin kuvaukseen morsiamen ryöstöstä, huomaamme niiden epäämättömän yhteenkuuluvaisuuden.

Puheenaoleva kosintamenettely sisältää samalla pitkin matkaa rauhallisen kosinnan alalle kuuluvia tapoja. Välittävänä esineenä, jonka pakollinen vastaanotto saattaa morsiamen suvun määrättyyn oikeudelliseen asemaan kosivaan puoleen nähden, on leipä (leipä ja mesi, leipä ja suola), joka yleiseen tavataan kosinnan välikappaleena saman laatuisessa merkityksessä.

Morsiamen tiedustus ja naimatarjouksen teko.

Lepehinin mukaan alkoi mordvalainen kosinta siten, että sulhasen isä lähetti kosittavan neidon isän luo sivullisia henkilöitä kysymään, tahtooko tämä antaa tyttärensä hänen pojalleen. Piispa Jakov kertoo vanhempien, tahtoessaan naittaa poikansa, lähettäneen jonkun sukulaisistansa puhemiehenä kosimaan pojalleen morsianta. Vasta useiden tällaisten käyntien jälkeen saapuivat vanhemmat kihlausta toimittamaan.

Tämä vastaa mordvalaisilla vallinnutta ja vieläkin vallitsevaa tapaa alottaa kosinta morsiamen tiedustelulla, jota toimittamaan sulhasen kotoa lähetetään yksi tahi useampi puhemies. Puhemiehet ovat tavallisimmin sulhasen lähimpiä sukulaisia, joskus isä tahi äiti.

Nykyäänkin on puhemiehenä melkein aina sukulainen. Simbirskin läänin Buinskin ja Alatyrin piireissä lähtee naimatarjousta tekemään joku sulhasen sukulainen (ikeltsa jakits {?} 'edellä kulkeva'); seuraavalla kerralla tulevat vanhemmat jonkun sukulaisen kanssa. Afashevossa lähtee kosintamatkalle ensi aluksi joku läheisistä naissukulaisista. Kihlausta toimittamaan taasen vanhemmat, risti-äiti ja sukulaisia. Belyj Klutshissa lähtee puhemiehenä joku sukulainen. Seuraavalla kerralla tulevat vanhemmat. Samaran läänin Vetshkanovossa lähtee alustavalle kosintamatkalle sulhasen isä puhemiehen kanssa, joka on läheinen sukulainen. Kurninon mokshalaiset lähettävät puhemiehenä jonkun syrjäisen naisen. Kihlausmatkalle lähtevät vanhemmat jonkun miespuolisen sukulaisen kanssa.

Venäläisillä tapahtuu kosinnan alottaminen pääasiassa samalla tapaa. Sen jälkeen kun morsiamen valintakysymys on ratkaistu, lähetetään mies- tahi naispuolinen puhemies tahi useampia sellaisia tekemään naimaesitystä tahi ottamaan selvää kosinnan onnistumisen mahdollisuuksista.

Aunuksen läänissä ovat puhemiehet (svaty) sulhasen läheisiä miespuolisia sukulaisia. Arkangelin läänissä on puhemiehenä sulhasen risti-isä tahi läheinen sukulainen. Pinegan kaupungissa puhemies ja hänen naisapulaisensa (svaha) ovat välttämättömästi sukulaisia. Novgorodin läänissä lähtee alustavalle matkalle sulhasen isä. Kolmen päivän perästä lähtee sulhanen ja sukulaisia kosintaa päättämään. Valdain piirissä valitaan puhemieheksi sulhasen veli tahi muu läheinen sukulainen. Pskovin kaupungissa lähti naimatarjousta tekemään sulhasen äiti tahi läheinen sukulainen. Kostroman läänissä lähetetään kosintamatkalle ensiksi puhemiehiä (svaty). Seuraavalla kerralla tulee sulhanen vanhempiensa kanssa. Saratovin läänissä valitsee sulhasen isä sukulaisista tahi hyvistä ystävistä puhemiehen. Toisella kerralla lähtevät sulhasen vanhemmat sulhasen itsensä ja puhemiehen kera morsiamen kotiin.

Valkovenäläiset tekevät ennen varsinaista kosintaa alustavia tiedusteluja, jotka suorittaa sulhasen äiti tahi sulhanen itse. Puhemieheksi valitaan joku kunnioitettavimmista sukulaisista, useimmiten risti-isä. Sedletsin läänissä lähetetään svaha, jona on joku sukulaisnainen, joskus sulhasen äitikin.

Puhemiehiä nimittävät venäläiset, kuten useat muut slaavilaiset kansat, samoilla nimityksillä (svat, svaha), joilla sulhasen ja morsiamen isää ja äitiä kosinnan ja häiden aikana nimitetään.

N.s. "varkain kosinnan" yhteydessä nähtiin jo asian onnelliseksi alkamiseksi toimitetun uhrit rukouksineen kodin ja talon haltijoille ja pyydetyn vainajien suosiota yritykselle. Nykyisinäkin aikoina on taivaan jumalan ohella käännytty kodin haltijoiden ja vainajien puoleen kosintaa alotettaessa. Buinskin ja Alatyrin piirien ersalaiset pyytävät onnea taivaan jumalalta (vere-shki-pas), sekä "kodin jumalalta" (kudoú kirdi sijaka) ja vainajilta (pokshtat-babat). Afashevossa toimitettavassa rukouksessa sytytetään pyhäinkuvien eteen kynttilä, noustaan seisomaan ja pyydetään onnea vere-shki-pasilta, ja vainajilta.

Alkuperäisempien rukoustapojen sijaan ovat paikotellen tulleet venäläiset rukoustavat kynttilöineen ja pyhäinkuvineen.

Ensimäisen morsiamen suvun kanssa tapahtuvan yhtymyksen tarkoituksena on niinhyvin mordvalaisilla kuin venäläisillä naimaesityksen teko tahi usein vain morsiamen suvun mielipiteen ja kosinnan mahdollisuuksien tiedustelu. Se voidaan tarvittaessa uudistaakin. Joskus saattavat avioliiton ehdot olla yksityiskohtaisemminkin keskusteltavina, mutta tavallisesti jätetään niistä sopiminen siihen tilaisuuteen, johon sulhasen vanhemmat, mukanaan muitakin sukulaisia, saapuvat morsiamen kotiin.

Kihlaus.

Puhemiesten välityksellä tehdyn naimatarjouksen jälkeen mainitsee Lepehin vanhempien molemmin puolin kokoontuneen sopimaan lunnasrahasta ja sulhasen suvun morsiamen suvulle toimitettavasta hääkulunkien korvauksesta. Kuten useat muut edelläesitetyistä tiedoista osottavat, seuraakin mordvalaisessa kosintamenettelyssä alustavan kosintakäynnin jälkeen suurempi juhla, jossa sovitaan avioliiton ehdoista pääasiallisesti ja vahvistetaan molempien perheiden sekä naimisiinjoutuvien välille syntyvä suhde sitä osottavilla ja vahvistavilla menoilla.

Yleisenä mordvalaisena tapana on pidettävä sitä, että kihlausmatkalle morsiamen kotiin lähdettäessä otetaan mukaan leipää, leipää ja suolaa, leipää ja viinaa tahi kaikkea kolmea yhtaikaa. Morsiamen kotona nämä antimet asetetaan pöydälle. Niiden vastaanottamisella tahi. nauttimisella katsotaan usein olevan naimaesitykseen suostumisen merkitys, niiden palauttaminen taasen merkitsee kieltäytymistä tahi alotettujen kosintakeskustelujen raukeamista. Missä määrin leivän käyttäminen kosinnassa ja sen vastaanotto naimaesitykseen suostumisen merkkinä oli muodostunut tapaoikeudelliselta kannalta sitovaksi, käy selville edellä puheenaolleesta "varkain kosimisesta".

Kysymyksessä olevilla mordvalaisten tavoilla on läheiset vastineet vastaavissa venäläisten tavoissa. Leivän, leivän ja suolan (resp. viinan) välityksellä kosimista on pidettävä yleisvenäläisenä tapana. Isovenäläiset kosijat ottavat mukaansa leivän ja suolaa tahi viinaa. Nämä pannaan morsiamen kotona pöydälle. Niiden vastaanottaminen tahi nauttiminen on naimatarjoukseen suostumisen merkki. Valkovenäläisillä ovat leipä ja viina välttämättömät kosinnan välikappaleet. Morsiamen suvun puolelta ei maisteta mitään, ennenkuin on suostuttu naimatarjoukseen. Vähä-Venäjällä on kosijoilla mukanaan leipä. Sillaikaa kun kosijat kolkuttavat ovea sisäänpäästäkseen, asettaa morsiamen äiti leivän pöydälle. Kosijat tarjoovat leipänsä isännälle, joka asettaa sen pöydälle talon leivän vierelle. Jos kosintaesitykseen ei suostuta, on kosijoiden otettava leipänsä takaisin.

Vaikkakin erilaisten kestitys- ja ruoka-aineiden välityksellä kosiminen tavataankin eri seuduilla lukuisilla muilla kansoilla, osottavat mordvalaiset ja venäläiset tavat sellaista yhtäläisyyttä, että niiden lähempi yhteenkuuluvaisuus on epäämätön.

Varsinaista alustavien keskustelujen jälkeen tapahtuvaa kihlajaisjuhlaa nimittää piispa Jakov juomingeiksi (zapoj). Ne tapahtuivat morsiamen kotona, jonne sulhanen isineen määrättynä päivänä saapui. Sulhanen oli kihlausmatkalla mukana vain silloin, kun morsian oli samasta kylästä. Muutoin ei sulhanen tiennyt morsiamesta eikä nähnyt häntä ennen vihkimistä. — Mukana tuodut leipä ja suola asetettiin morsiustalon pöydälle ja niiden päälle sovittu rahamäärä (yksi hopearupla). Sulhasen isä kaasi laseihin olutta ja viinaa, jonka jälkeen alettiin sopia lunnasrahasta.

Milkovitsh mainitsee morsiamen kosijoiden saapuessa viedyn jonkun sukulaisen taloon, jonneka hänen ystävättärensäkin kokoontuivat. Morsian itki, pidellen kiinni uunin orren yli heitetystä vaatteesta. Juhlaan kokoontui morsiamen sukulaisia. Tässä tilaisuudessa maksettiin osa lunnasrahaa ja määrättiin häiden aika.

Yleisenä piirteenä myöhemmissä kihlajaisjuhlia koskevissa kuvauksissa tavataan morsiamen piilottautuminen tahi kotoa poistuminen kosiomiesten saapuessa. Joskus mainitaan hänen koko kihlajaisjuhlan ajan pysyvän piilosalla.

Varsinaista kosinta- eli kihlajaisjuhlaa nimitetään parste simeme 'hyvästi juoda', lad'amo, odirvan simeme 'neidon juominen', proksimmenze, parste tshijamo 'hyvästi kosia'; kihlajais- tahi kihlausta seuraavia juominkeja toj. Ensimäisiä toimituksia puheenalaisessa tilaisuudessa on sopiminen lunnasrahasta ja sen yhteydessä olevista seikoista. Naimasopimuksen vahvistavat naimisiinjoutuvien vanhemmat kädenlyönnillä. Sen mainitaan joskus tapahtuvan kauhtanan liepeisiin käärityin käsin tahi käsineet kädessä ja sen ajaksi pannaan juomalasiin sytytettyjä päreitä tahi sytytetään kynttilät pyhäinkuvien edessä. — Afashevossa tyhjentävät vanhemmat kädenlyönnin jälkeen viinamaljat. Kurninossa täyttää sulhasen isä lasin tuomallaan viinalla ja tarjoaa morsiamen isälle; tämä estelee, esitellen syitä, joiden vuoksi ei muka voi luovuttaa tytärtään, mutta todellisuudessa suostuvaisena lopulta juo. Sitten tarjotaan morsiamen äidille, joka myös esteltyään, miehensä kehotuksesta juo. Samaran läänin Bugulman piirissä kysyivät sulhasen vanhemmat morsiamelta hänen suostumustaan. Juhlassa pidetään rukous, joskus ennen kädenlyöntiä tahi juontia, joskus sen jälkeen. Kihlausjuhlan lopulla jakaa morsian kosiomiehille lahjoja ja lähettää joskus lahjan sulhasellekin. Juhlassa ovat läsnä morsiamen sukulaiset ja välittäjänä lunnasrahasta keskusteltaessa saattaa toimia morsiamen risti-isä.

Paikotellen huomataan varsinaisia kosinnan päätöstilaisuuksia eli kihlausjuhlia vain yksi, ja on sen jälkeen molempien sukujen välillä tapahtuvilla yhtymyksillä jokin erikoismerkitys. Toisinaan taasen ei varsinaista kosintaa loppuunsuoriteta yhdessä tilaisuudessa, vaan tapahtuu morsiamen kotona uusi juhla, jolla samaten on kihlajaisten luonne.

Piispa Jakov kertoo ensimäisen kosintajuhlan jälkeen sulhasen sukulaisten saapuneen määrättynä päivänä morsiamen kotiin mukanaan muiden kestitysaineiden ohella kaksi puolentoista arssinan pituista ja puolen arssinan levyistä piirakkaa, jotka jauhoaltaassa asetettiin pöydälle. Juhlassa rukoiltiin, juotiin, laulettiin lauluja ja käytiin vieraisilla sukulaisten luona.

Afashevossa kokoonnutaan muutama viikko odirvan simeme-jnhlan jälkeen morsiamen kotiin lad'amo-nimiseen juhlaan. Sulhasen sukulaiset tuovat siihen, paitsi leipää ja viinaa, kaksi erikoisesti valmistettua piirakkaa. Tilaisuudessa paloitellaan piirakat ja pannaan rukouksen jälkeen kiertämään sukulaiselta toiselle, jolloin kukin rukoillen murtaa palan. Tämän aikaa oleskelee morsian naapurin talossa. Juhlan lopussa tuo kaksi neitoa (urval'anit) hänet esiin, jolloin sulhasen äiti antaa hänelle piirakan lahjaksi ja morsian jakaa lahjoja sulhasen sukulaisille. Vetshkanovossa seuraa lad'amo-juhlaa, parste tshijamo ('hyvästi kosia') juhla, jota pidetään varsinaisena kosintajuhlana. Sitä varten valitaan sulhasen suvusta uredev ja ennen lähtöä paistetaan kaksi leivänmuotoista piirakkaa (kurnik l. praka). Pitoihin kokoontuu morsiamen suku. Tilaisuudessa sovitaan lunnasrahasta, josta kuitenkin jo edellisessä lad'amo juhlassa on voitu sopia.

Kurninossa nimitetään toista kihlajaisjuhlaa proksimmenze. Morsiamen kotiin lähtevät sulhasen läheiset sukulaiset, mukanaan ruokatavaroita. Vieraiden saapuessa pakenee morsian naapurin luo. Hänet haetaan kotia ja on hän tällöin hunnutettuna. Edelleen tapahtuu yhteinen syönti ja lahjojen jako sulhasen sukulaisille.

Isovenäläisen kosinnan päättämisen eli kihlauksen päätoimituksia on niinikään "pöydälle panosta" (kladka) sopiminen, kädenlyönti naimisiinjoutuvien isien kesken tahi näiden keskinen juonti naimasopimuksen vahvistamisen merkityksessä. Kädenlyönti tapahtuu usein kauhtanan liepeisiin käärityin käsin. Juhlan lopulla, jossa niinikään on läsnä morsiamen etäisempiäkin sukulaisia, jaetaan lahjoja sulhasen sukulaisille; tämän toimittaa morsian tahi hänen äitinsä. Kädenlyönnin ajaksi noustaan seisomaan ja sytytetään kynttilät ja sen yhteydessä rukoillaan.

Kihlausjuhlan nimenä on isovenäläisillä lad, ladynki, zgovor 'sopiminen, sopimusjuhla', rukobitie 'kädenlyönti', propoj, zapoj 'juomingit, juonti', propoj nevesty 'morsiamen juonti'. Länsi- ja Etelä-Venäjällä zapoiny 'juomingit', zmoviny 'sopimusjuhla', zarutshiny, zarutshenie, zaporutshenie 'kätten yhdistäminen, kädenlyönti'.

Paitsi sitä, että venäläisen kihlauksen toimitukset esiintyvät yleisinä mordvalaisessa, ovat siis jälkimäisen nimityksetkin syntyneet samojen toimitusten mukaisesti. Joskus on ne suorastaan venäläisiltä lainattukin.

Tämän ohella tavataan Simbirskin läänin ersalaisilla sekä nähtävästi Pensan läänin mokshalaisilla kihlajaisjuhlan nimityksenä turkkilais-tatarilaista alkuperää oleva toj. Toisessa kihlajaisjuhlassa esiintyy mordvalaisilla ylipäätänsä samoja toimituksia kuin ensimäisessäkin. Lisäksi viittaavat muutamat seikat eräissä kuvauksissa sellaisiin piirteisiin, jotka ovat ominaisia häämenoille. Niissä esiintyvä uredev on yksi häiden virkahenkilöltä. Milkovitshin mukaan saapuivat sulhasen puolelaiset tämän tapaiseen juhlaan nuodejoukon kera, joka otettiin vastaan samanlaisin menoin kuin morsianta noutamaan saavuttaessakin. Tilaisuuteen otetaan mukaan erikoisesti tätä varten valmistettuja suuria piirakoita, mikä on yleistä mordvalaisissa ja venäläisissä varsinaisissa häämenoissa.

Venäläisillä seuraa samaten ensimäistä kihlajaisjuhlaa usein toinen, jota täälläkin nimitetään sopimus- eli kihlajaisjuhlaksi (zgovor), jos edellinen on käsitetty juominki- (zapoj) tahi kädenlyöntijuhlaksi (rukobitie) tahikka päinvastoin. Uudistettuun juhlaan lähtevät morsiamen kotiin sulhasen vanhemmat, sukulaisia ja puhemies.

Kurninon mokshalaisilla esiintyvä tapa asettua kosintamatkoja tehtäessä morsiamen kotikylässä aluksi johonkin muuhun kuin morsiamen kotitaloon ja toimittaa kosinta tämän pysähdyskortteerin isännän välityksellä on nykyisin tunnettu myöskin Nizhegorodin läänin Arzamasin piirin ersalaisilla. Pysähdyskortteerin isäntää nimitetään puhemieheksi (poksh-kuda). Tämä tapa, samaten kuin morsiamen piilottautuminen kosijoiden saapuessa, esiintyy myöskin varsinaisten häämenojen yhteydessä.

Katsojaiset.

Paitsi varsinaisia kosinnan päättämis- eli kihlaustoimituksia, tapahtuu mordvalaisilla kosintaan kuuluvina paikotellen vielä muutamia yhtymyksiä molempien sukujen kesken, joilla yhtymyksillä on oma erikoismerkityksensä.

Afashevossa tulevat morsiamen sukulaiset kihlajaisten jälkeen sulhasen kotiin kudo vanomo 'taloa katsomaan'. Tällöin tutustuvat morsiamen sukulaiset sulhaseen, jonka on heitä kestitettävä, sekä tarkastavat vilja-aitat ja navetat. Muutaman päivän perästä tullaan uudelleen petshurka vanomo 'uunia katsomaan'. Tällöin morsiamen isä kurkistaa uuniin ja uunin alustaan. Simbirskin läänin Ardatovin piirin Buzajevon ja Nekludovon volostien mordvalaisten talonkatsojaiset tapahtuvat kihlajaisjuominkien (toj) jälkeisenä päivänä ja uuninkatsojaiset sitä seuraavana päivänä.

Saratovin piirin Orkinon kylässä käyvät morsiamen sukulaiset kosinnan jälkeen sulhasta tarkastamassa. Sen jälkeen tulevat sulhasen puolelaiset vuorostaan morsianta tarkastamaan. Suhoj Karbulakissa tapahtuvat talonkatsojaiset sulhasen kotona ensimäisen ja toisen kosintajuhlan välillä. Kurninon mokshalaisilla ovat paikankatsojiset (vastvardzhama) kihlauksen jälkeen, ennen proksimmenze-juhlaa.

Tämän tapaiset toimitukset kuuluvat myöskin yleisvenäläisiin kosintatapoihin, joissa ne voivat yhtyä varsinaisiin kosintajuhlamenoihin, mutta esiintyvät usein myöskin erillisinä yhtymyksinä. Tavallisimmin toimitetaan tällaiset tarkastukset alustavan kosinnan jälkeen, ennen kihlajaisia. Nizhegorodin läänissä pidetään ne jonakin päivänä kihlauksen jälkeen. Kurskin ja Vologdan lääneissä ne tapahtuvat alustavan kosinnan jälkeen, ennen kihlajaisia.

Tälle tarkastusmatkalle lähtee sulhasen kotiin morsiamen vanhemmat ja sukulaisia. Vieraat tarkastavat pirtin, vilja-aitat, ruokakammiot, ruokatavaravarastot j.n.e. Vladimirin ja Pskovin lääneissä avaavat tarkastajat uunin savureijän, kurkistavat uuniin ja savutorveen. Edellisessä läänissä nimitetään tilaisuutta dymnitshanie 'savustaminen'. Donin kasakka-alueella nimitetään sitä "uuninkatsojaisiksi". Länsi-Venäjällä pidetään "katsojaiset" (rozgladiny) kihlajaisten jälkeen.

Kihlauksen ja häiden väliajolle kuuluvat yhtymykset.

Paitsi varsinaisten kosintajuhlien kanssa läheisessä yhteydessä olevia katsojaistoimituksia, voi ennen avioliiton toimeenpanoa vielä tapahtua muutamia yhtymyksiä sulhasen ja morsiamen sukujen välillä. Piispa Jakov mainitsee sulhasen isän ennen häitä käyneen morsiamen kotona hääpäivästä sopimassa. Mordvalaisten tavoissa huomataankin yleisenä kihlauksen jälkeen, jonkun aikaa ennen häiden viettoa morsiamen kotiin tehtävä käynti, jonka tarkoituksena on avioliiton oikeudellisten ehtojen lopullinen täyttäminen, lunnasrahan suoritus sekä hääpäivän määrääminen. Käyntiä nimitetään tshin-putuma (butuma) 'päivän määrääminen' tahi pozalan putoma 'määräpäivän asettaminen'. Sulhasen puolelta lähtee morsiamen taloon sulhasen isä, isä ja äiti tahi useampia sukulaisia. Saratovin piirin Orkinossa tekee sulhanen kihlauksen jälkeen käyntejä morsiamen kotona. Ensi kerran tulee hän parin kolmen toverinsa kanssa, mutta sittemmin käy hän salaisin puolin joka ilta keskustelemassa morsiamen kanssa.

Kihlauksen ja häiden välinen aika.

Viimeksi puheenaolleet toimitukset ovat jo oikeastaan kuuluneet kihlauksen ja häiden väliselle ajalle ja ovat yhteydessä toisten tännekuuluvien ilmiöiden kanssa.

Vanhemmat mordvalaisten avioliittotapojen kuvaukset osottavat, ettei avioliittoa kihlauksen jälkeen usein heti pantu täytäntöön, vaan jäi kosittu morsian pitemmäksi aikaa synnyinkotiinsa. Lepehin sanoo kosintasopimuksen usein kestäneen kauan aikaa. Milkovitshin mukaan maksettiin kihlajaisjuhlassa osa lunnasrahasta ja määrättiin hääpäivä, mutta häät olivat vasta vuoden tahi kahden perästä, jolla ajalla sulhanen ja morsian eivät nähneet toisiaan. Simbirskin ja Pensan läänien mokshalaisilla oli kihlatun neidon jäätävä morsiameksi vuodeksi tahi pitemmäksikin aikaa. Tänä aikana oli sulhasen käytävä hänen luonansa kerran viikossa tahi vähintään kerran kuukaudessa ja tuotava lahjoina ruokatavaroita, erittäinkin mettä yksi puuta kerrallansa.

Nykyisinkin voi kihlauksen ja häiden välinen aika muodostua pitemmäksi ajanjaksoksi. Nizhegorodin läänin Arzamasin piirissä voi kihlauksen ja häiden väliaikaa kihlattujen ollessa täysikäisiä olla vuosi tahi pari. Alaikäisyyden aikana toimitetun kihlauksen yhteydessä voi se muodostua viidenkin vuoden pituiseksi.

Tälle ajalle kuuluvista seikoista on huomattava varsinkin se, että lunnasrahan suoritus muutamien tietojen mukaan tapahtui sen kuluessa. Morsianta ei luovutettu kotoaan, ennenkuin koko lunnasraha oli tullut suoritetuksi. Edellisestä tiedämme sulhasen suvun puolelta ennen häitä käydyn suorittamassa maksamatta oleva osa lunnasrahaa ja vasta silloin tahi sen jälkeen sovitun hääpäivästä. Vasilij Orlovin mukaan suorittivat mokshalaiset lunnasrahan lopullisesti vasta hääpäivänä, mutta ennen morsiamen vientiä synnyinkodistaan. Milkovitsh mainitsee viimeisen osan lunnasrahasta suoritetun heti sen jälkeen kun nuodejoukko oli saapunut morsianta hakemaan. Paitsi rahana maksettavia lunnaita, suoritettiin morsiamen perheelle ruoka- ja nautintoaineita, ja tämä suoritus tapahtui muutaman tiedon mukaan kihlauksen ja häiden välisenä periodina.

Kihlauksen ja häiden väliajan muodostuminen pitemmäksi ajanjaksoksi, jona avioliiton oikeudellisten ehtojen suoritus tapahtuu, on mordvalaisten tavoissa erityisesti huomioonotettava ilmiö siinä suhteessa, että heidän aikaisemmat tapansa, kuten etempänä tutkimuksessamme tulemme osottamaan, tässä kohden yhtyvät useimpien toisten suomalais-ugrilaisten sekä eräiden muiden Itä-Venäjän kansojen tapojen yleisiin ilmiöihin.

Kihlauksen ja häiden väliselle ajalle kuuluvat osaksi myöskin morsiamen seremonialliset itkut. Evsevevin mukaan alkaa morsian itkunsa sen jälkeen kun hääpäivä on määrätty. Hän kääntyy ensiksi keskiyöllä kartanon haltijan kardas-sarkon sekä vainajien puoleen. Tämä tapahtuu pihan keskellä olevan "puhtaan" eli "pyhän" paikan (vanks tarka, shuksh-pra) luona. Itkut toistuvat sitten joka ilta, alkaen auringon laskun aikana. Entiseen aikaan itkettiin viitenätoistakin iltana peräkkäin.

Afashevossa itkettiin vanhempaan aikaan niinikään parin viikon aikana. Nykyään itkee morsian 3-5 iltana. Belyj Klutshissa rajoittuvat itkut hääiltaan ja Kurninossa itkee morsian vasta isänkotoa lähtöä tehdessään sukulaisia hyvästellessään.

Vanhemmissa tiedonannoissa puhutaan morsiamen itkuista pääasiallisesti varsinaisten häämenojen yhteydessä. Lepehin mainitsee morsiamen itkeneen ennen isänkotoa lähtöä. Pallas kertoo mordvalaisen morsiamen itkeneen taukoamatta vihkimisen jälkeen kirkosta palatessa. Sulhasen kotona ajoneuvoista pois kannettaessa hän niinikään taukoamatta itki. Terjuhaneilla itki morsian Jakovin mukaan hääitkuja häiden aattona ja kotoa lähdettäessä.

Saratovin läänissä itki morsian ennen kotoa lähtöä hyvästellessään. Häiden aattoiltana ajoi hän kirkolle, missä astui ajoneuvoista hautuumaan tienhaarassa ja itki sukulaisvainajilleen. Samaran läänissä mainitaan morsiamen itkeneen hyvästelykäynneillään sukulaistaloissa käydessään. Erään Simbirskin läänistä olevan tiedon mukaan itki morsian kotoa lähdettäessä ajoneuvoihin kannettaessa.

Paitsi ennen häitä tapahtuvia määräaikaisia itkuja liittyy ersalaisilla nykyisin useihin varsinaisten häämenojen episodeihin, kuten neitoillan menoihin, nuodejoukon vastaanottoon ja hyvästelyihin, seremoniallisia itkuja. Ne ovat ersalaisilla kehittyneet laajaksi itkurunoudeksi. Päämotiiveina on itkuissa surun ilmaisu läheisistä omaisista sekä isänkodista erotessa, jossa neito on nuoruutensa päivät viettänyt, valitus huolettoman neitoajan loppumisesta sekä pelon ja vastustuksen ilmaisu uuteen tuntemattomaan piiriin siirryttäessä. Prof. Paasosen mukaan ovat ne erääseen määrään saakka improvisoituja. Kaikki samalla seudulla esiintyvät itkut sisältävät eräitä yhteisiä motiiveja, mutta muussa suhteessa muodostaa kukin ne runolahjansa ja olosuhteiden mukaisiksi.

Häät.

Sen jälkeen kun avioliiton solmimiselle välttämättömät suhteet molempien sukujen välillä ovat syntyneet, tapahtuu avioliittomenojen pääkohta, morsiamen siirtäminen uuteen olinpaikkaansa.

Muutamista aikaisemmista tiedoista päättäen olisi tämä tapahtunut ilman erikoisempia menoja. Lepehin kertoo naimisiinjoutuvien isien itse hääpäivänä ilmoittaneen sulhaselle ja morsiamelle häiden sinä päivänä tapahtuvan. Morsiamen vanhempien luo häntä hakemaan lähtevät sulhasen isä ja äiti. Georgin mukaan kävi sulhasen isä ennen häitä hakemassa morsiamen tämän kotoa. Arkkimandriitta Makarij väittää, ettei Nizhegorodin läänin mokshalaisilla ollut erityisiä häämenoja. Tämän yhteydessä hän kumminkin antaa tietoja muutamista sulhasen kotona suoritetuista seremonioista, ja morsiamen kotonakin toimitettiin ainakin rukous ennen morsiamen vientiä. Morsianta hakemassa oli sulhasen isä.

Samalla sisältävät vanhojen etnografien kuvaukset kuitenkin kohtia, jotka osottavat mordvalaisten häämenojen olleen paljoa monivaiheisempia. Milkovitsh kertoo morsianta hakemaan saapuneen nuodejoukon, jolla oli johtajansa ja joka morsiustalossa otettiin eräänlaisilla menoilla vastaan. Pallas, Lepehin ja Georgi tietävät puhua eräistä morsiamen tuonnin yhteydessä noudatetuista tavoista ja sen jälkeen sulhasen kotona suoritetuista menoista. Piispa Jakovilla esiintyvät häämenot jo sangen monivaiheisina, sisältäen yleisin piirtein useimmat niiden pääkohdista, sellaisina kuin ne myöhempien kuvausten nojalla sekä nykyaikaisissa tavoissa esiintyvät. Hän kertoo erityisistä menoista sekä sulhasen että morsiamen kotona ennen morsiamen noudantäan lähtöä ja nuodejoukon saapumista sekä kuvaa morsiamen tuonnin yhteydessä noudatettuja tapoja. —

Varsinaisten häämenojen sarjasta otamme ensiksi tarkastettavaksi:

Menot morsiamen kotona ennen nuodejoukon saapumista.

Jakov kertoo päivää ennen avioliiton toimeenpanoa jokaisen morsiamen luona pidetyn itkupäivän. Morsiamen luo kokoontuivat hänen ystävättärensä. Näistä muutamat lämmittivät saunan, toiset hajoittivat morsiamen palmikon. Kylvyn ja hiusten hajoittamismenon jälkeen ystävättäret jäivät koko yöksi morsiamen luokse. Tällöin ommeltiin morsiamen lahjoja ja laulettiin lauluja. Morsian itse itki koko ajan. Aamusella ennen päivän nousua tuli morsian vanhempiensa luo pyytämään heidän siunaustansa; sitten meni hän vihannesmaalle, jossa rukoillen kumarsi viidesti itäänpäin kääntyneenä. Pirttiin tultuansa itki hän morsiusitkuja, ja vietiin sitten naapurin luo. Päivän vaietessa saapui hän kotiin ja lähti pian hyvästelykäynneille sukulaisiin ja naapureihin. Tällä matkalla saatteli morsianta pari veljeä tahi sukulaista, jotka kussakin talossa veivät hänet kantamalla pirttiin. Kun morsian oli taas saapunut kotia, seurasivat hyvästijättöseremoniat vanhempien kanssa, joiden jälkeen hänet taas vietiin naapuritaloon nuodejoukon tuloa odottamaan.

Mordvalaisiin häämenoihin kuuluukin yleisesti morsiustalossa häiden aattopäivänä tahi yöllä ennen nuodejoukon saapumista tapahtuvat neitoilta- eli polterabend-menot. Niihin ottavat osaa morsiamen sukulaiset, ystävättäret ja naapurien naisväki. Huomattavimpia tännekuuluvia toimituksia on morsiamen seremoniallinen kylpy siihen liittyvine menoineen. Viimeksimainittuja on morsiamen hiuspalmikon purkaminen sekä neitojen käyttämän hiusnauhan poisottaminen ja luovuttaminen. Hiusnauhan luovuttaminen tapahtuu seremoniallista laulua laulaen tahi itkua itkien. Siinä morsian itkee neidon elämäänsä tahi jättää sisarelleen tahi ystävättärelleen "neidon kauneutensa", "neidon päivänsä", mikä voi tapahtua myös niin, että morsian antaa jollekin ystävättärelleen sormuksen.

Afashevossa esiintyy morsian ennen saunassakäyntiä hunnutettuna, istuen pöydän takana, vierellään molemmin puolin kaksi ystävätärtä. Hänen eteensä asetetaan puurovati, ja hän nousee rukoilemaan.

Neitoillan menoihin kuuluvat myöskin morsiamen sukulaistaloissa hyvästeillä käynnit. Kussakin talossa itkee morsian erojaisitkuja. Samaran läänissä vietiin morsian näillä käynneillä kussakin talossa kantamalla pirttiin. Vetshkanovossa kuljettavat urvalat häntä käsipuolesta rattaille. Hänen olkapäilleen on heitetty liina (fata). Saratovin piirin Orkinon kylässä ajelee morsian ystävättärineen kaksivaljakolla pitkin kylää, itkien itkujansa teiden risteyksissä. Sitten mennään hautausmaalle, jossa morsian itkee eroitkuja sukunsa vainajille.

Neitojuhlaa nimitetään Afashevossa kashado jartsamoksi 'puuronsyöntipäivä' ja siihen kokoontuvat sukulaiset ja naapurien naisväki, jotka tuovat kukin morsiustaloon vadillisen puuroa ja ohukaisia. Buzajevon ja Nekludovon volosteissa syö morsian aattopäivänä viimeisen kerran "neidon puuroa". Belyj Klutshissa on häiden aattopäivän nimenä kashado jartsama 'puuroa syömään'.

Ennen nuodejoukon saapumista viedään morsian naapurin taloon "morsiuskortteeriin" (urvalan- l. urvalen-kudo) tahi "odotuskortteeriin" (ashton-kudo); paikotellen palaa hän täältä ennen nuodeväen saapumishetkeä takaisin, toisin paikoin lähtee sinne vasta saapumisen jälkeen.

Vastaaviin venäläisiin tapoihin kuuluu säännöllisenä morsiamen kotona hääaattopäivänä vietettävä neitojuhla (devitshnik). Siihen ösaaottamaan saapuvat morsiamen sukulaiset ja ystävättäret. Juhlan päätoimituksia ovat morsiamen saunassakäynti ja palmikon seremoniallinen hajoittaminen, sekä "neitsyyden" tahi "neidon kauneuden" luovuttaminen, mikä kaikki tapahtuu näihin menoihin liittyviä lauluja laulaen. Viimeksimainittu toimitus suoritetaan tavallisesti siten, että morsian luovuttaa hiusnauhansa neitsyyden merkkinä jollekin ystävättärellensä. Saratovin ja Nizhegorodin lääneissä tuovat juhlaan saapuvat sukulaiset morsiustaloon erilaisia ruokatavaroita (täysinäisen leivän, lihaa j.n.e.). Palmikkoa hajoitettaessa morsian vastustelee, sillä se on neitsyyden menettämisen merkki. Valdain piirissä morsian saunasta palattua itkee itkua, jossa kertoo kadottaneensa "neidon kauneutensa" avoimelle pellolle, viheriälle niitylle. Jaroslavin läänissä morsian hunnutettuna pöydän takana istuen itkee "neidon kauneuttansa", joka on samettinauha, jollaista neitoset juhla-aikana käyttävät pääsiteenä. Itkuissaan morsian kyselee:

"Minne vien kauneuteni — pellolle, suurelle niitylle… tulevat niittäjät viikatteineen, siinä ei ole paikkasi. Ota sinä se, rakas sisareni." Nauhan saa sisar tahi ystävätär.

Valkovenäläisiin ja vähävenäläisiin neitoiltamenoihin kuuluvat tämän laatuiset palmikkomenot välttämättömänä osana. Galitsiassa kampaa morsiamen veli seppeleensitomisjuhlassa (venkopletiny) morsiamen hiukset hajalleen. Puolalaisilla tapahtuu häiden aattoiltana (dziewiczny wieczor 'neitoilta') palmikon hajoittaminen (rozpleciny). Bulgariassa suoritetaan devishnik-juhlassa pääasiassa samat menot kuin venäläisillä.

Myöhäisempien mordvalaisten tapojen pääkohdilla on siis vastaavissa venäläisissä polterabend-menoissa selvät vastineensa, joista muutamat esiintyvät laajemmaltakin slaavilaisilla kansoilla. Näissä menoissa on vielä huomattava morsiamen seremoniallinen puuron syönti sekä neitoillan nimitys "puuronsyöntipäivä". Etenkin vanhemmissa venäläisissä häämenoissa tapahtui seremoniallisia syöntimenoja, joissa nimenomaan oli menon välikappaleena puuro. Eräässä venäläisessä kronikassa esiintyy Sumtsovin mukaan sana kasha (puuro) häiden merkityksessä. Kun Aleksanteri Nevskij v. 1239 meni naimisiin, vietti hän kasha-juhlaa, s.o. piti häät. Tsaarien häissä XVI ja XVII vuosisadalla söi morsiuspari saunassa puuroa.

Morsiamen piilottautuminen eli poistuminen ennen nuodejoukon tuloa on verrattava piilottautumiseen kosijoiden saapuessa.

Menot sulhasen kotona ennen morsiamen noudantaan lähtöä.

Muutamat vanhemmat sekä kaikki nykyaikaiset kuvaukset kertovat menoista, jotka sulhasen kotona suoritettiin ennen morsiamen noudantaan lähtöä.

Lepehinin mukaan lähtivät nuodematkalle sulhasen isä ja äiti, mutta jo Pallas'en kuvauksessa nähdään morsiamen hakuun osallisina erikoisia toimihenkilöitä, kaksi apulaista, joita hän nimittää venäläisillä nimityksillä drushka ja poddruzhe. Piispa Jakov kertoo, että sulhasen isä ja äiti kulkivat ennen morsiamen hakuun lähtöä olutkauhat kädessä kaikkien nuodemiesten keralla pirtin keskellä seisovan pöydän ympäri, jonka jälkeen rukoiltiin jumalaa. Näin tapahtui, jos morsian ei ollut sulhasen kotikylästä. Päinvastaisessa tapauksessa pyysi sulhasen isä morsiamen isältä siunausta, lähteäkseen hakemaan nuodejoukon kanssa morsianta naapurin talosta, jossa tämä oli viettänyt yönsä. Milkovitsh mainitsee morsiamen hakuun lähteneen nuodejoukon, jonka johtajana oli drushka.

Myöhempien tietojen ja nykyisten tapojen mukaan lähteekin morsiamen noutoon säännöllisesti nuodejoukko (kudat), jonka jäsenet ovat tavallisesti kaikki sukulaisia. Siihen kuuluu johto- eli virkahenkilöitä, joita on ersalaisten poksh-kuda 'suuri l. pää-kuda' eli puhemies, kud-ava, naispuolinen johtaja, kaaso. Näiksi valitaan sulhasen risti-isä ja risti-äiti. Kurninon mokshalaisilla kuuluvat vanhempina johtohenkilöinä nuodejoukkoon sulhasen vanhemmat (ata-kuda ja ava-kuda).

Mainitut virkahenkilöt ovat jonkunmoisia nuodejoukon itseoikeutettuja kunniajohtajia. Paitsi heitä kuuluu nuodejoukkoon nuorempia, sukulaisista valittuja virkahenkilöltä. Näistä huomataan ersalaisten "morsiamen kuljettaja" uredev, urved'. Hänen tehtävänään mainitaan m.m. morsiamen käsistä kuljettaminen ja varjeleminen pahansuomuksilta. Kurninon mokshalaisilla ovat valittuja virkahenkilöltä ingal-djakaj 'edellä kulkija' ja toran-kandy 'sapelin kantaja'. Morsiamen kantamisesta ja taluttamisesta (sisälle, ajoneuvoihin j.n.e.) pitää paikotellen huolta kaksi miespuolista toimihenkilöä urvalat, paikotellen taasen esiintyy eri häämenojen kohdissa (esim. itkuja itkettäessä) morsiamen kahden puolen kaksi seuralaisneitosta (urvalanit).

Useat aikaisemmat ja myöhemmät tiedonannot mainitsevat, ettei sulhanen lähde mukaan nuodematkalle. Eräillä seuduin on tämä tapa vieläkin voimassa.

Huomattava toimitus puheenalaisessa häämenojen kohdassa on n.s. suuren piirakan eli hääleivän valmistaminen. Morsiustaloon mukaan otettavaksi valmistetaan hyvin suuri piirakka tahi leipä (luvon-kshe, luksha, toj-praka, poksh-praka, kurnik), joskus 1-l 1/2 puudan painoinen, puolentoista arssinan läpimittainen. Tätä paistamaan kokoontuu hääaattoiltana sulhastaloon sukulaisia, ja toimitetaan se erikoisia menoja noudattaen. Hääaattopäivä on joskus saanut siitä nimityksensä (prakan panmo tshi 'piirakan leipomapäivä').

Ennen nuodejoukon lähtöä toimitetaan rukous sekä siunataan ja varataan (pyhäinkuvalla, suolalla ja leivällä, palavilla päreillä, teräaseella) nuodejoukko matkalle.

Puheenaolevista seikoista osottavat muutamat sen laatuista yhtäläisyyttä vastaavien venäläisten kanssa, että läheisempi vertailu näiden välillä käy tarpeelliseksi.

Venäläiseen nuodejoukkoon kuuluvat itseoikeutettuina johtohenkilöinä sulhasen isä (svat) ja äiti (svaha). Joskus nimitetään isää erotukseksi puhemiehestä, jonka nimityksenä myös on svat, korennoj sratiksi 'juuri- l. päänaittajaksi'. Heidän sijassaan tahi rinnallaan esiintyvät risti-isä ja risti-äiti. Edellisen nimenä on tysatskij 'tuhannen päämies', jälkimäisen svaha, joka on tunnettu myöskin sulhasen äidin tahi kosinnassa avustajana toimineen puhemies-eukon nimityksenä. Ristivanhempia nimitetään myöskin isän ja äidin sijaisiksi (posazhonnyj otets ja posazhonnaja mat), varsinkin silloin kun sulhasen vanhemmat ovat kuolleet.

Näiden nuodejoukon vanhempien johtohenkilöiden suhteen on siis mordvalaisten ja venäläisten häätavoissa olemassa selvä yhtäläisyys. Molemmilla tavataan tässä asemassa sulhasen vanhemmat, ja on tämä joskus mordvalaisilla kuten venäläisilläkin siirtynyt ristivanhemmille. Tämän ohella on tapahtunut saman suuntainen kehitys siinä suhteessa, että mordvalaisten kuda, samaten kuin venäläinen svat (resp. svaha) esiintyy, paitsi merkityksessä 'puhemies', myöskin naimisiinjoutuvien isän (resp. äidin) nimityksenä.

Kuda kysymyksessä oÄvien häiden toimihenkilöiden nimityksenä on kotoisin turkkilais-tatarilaisista kielistä, nähtävästi tatarista. Sana tavataan monissa turkkilais-tatarilaisissa kielissä. Tatarin kielessä merkitsee se toimivaa puhemiestä. Kirgiseillä merkitsee sana, paitsi puhemiestä, myös Gevatter, uigureilla Freund, Genosse. Tshuvassin kielessä taasen merkitsee se, paitsi puhemiestä, myöskin Vater des Schwiegersohnes od. der Schwiegertochter, jonka tapaisessa merkityksessä sana myöskin votjakin kielessä tavataan.

Vaikkakin siis puheenaoleva sana eräissä turkkilais-tatarilaisissa murteissa saattaa esiintyä sukulaisen nimityksenä (Gevatter), ei sitä niissä, tshuvassin kieltä lukuunottamatta, tavata sulhasen resp. morsiamen isän nimityksenä. Näin on asianlaita senkin kielen, nimittäin tatarin kielen suhteen, josta tämän sanan katsotaan tulleen mordvan kieleen. Tällöin ei tuntune epätodenmukaiselta olettamus, että sana niinhyvin mordvan kielessä kuin tshuvassissa ja votjakissakin olisi saanut naimisiinjoutuvien isän merkityksen venäläisen analogian mukaan, jolla taholla sillä säännöllisesti ja yleisesti on sellainen merkitys, etenkin kun häiden virkahenkilöiden nimitykset, varsinkin mordvalaisilla, muissakin suhteissa osottavat venäläistä vaikutusta.

Jo Pallas'ella tavatut ja nykyäänkin tavattavat kaksi nuorempaa venäläisnimistä virkahenkilöä vastaavat venäläisten kahta sulhasen ikätovereista valittua virkahenkilöä, jotka jälkimäisillä etupäässä ovat nuodejoukon toimivia johtomiehiä (drushko ja poldrushko, poldruzhe tai poddruzhe). Mordvalaisten uredevin, (urved' j.n.e.) tehtävät muistuttavat useissa suhteissa venäläisen drushkon toimia. Saratovin läänissä tavataan pel'uridiv ('puoli-u.'), mikä nimitys on muodostunut venäläisen poldrushka l. poldruzhee-nimen mukaan.

Ritualisen hääleivän tahi piirakan valmistaminen ja mukaanotto nuodematkalle on yleinen venäläinen tapa. Venäläiset valmistavat hääleivän (korovaj, korovaets, kurnik) tavallisesti sulhasen kotona ennen morsiamen noudantaan lähtöä. Joskus valmistetaan sellainen sekä sulhasen että morsiamen kotona, tahi vasta hääpäivänä. N.F. Sumtsov mainitsee hääleivästä (korovaj) puhuttavan v:lta 1526 olevissa muistiinpanoissa. Vanhoissa tsaarien ja ruhtinaiden häissä oli ritualinen hääleipä niin suuri, että sitä kantoi neljä virkamiestä sametilla verhotuilla paareilla. Vähä-Venäjällä valmistetaan seremoniallisia lauluja laulaen ennen häitä useampia korovaj-leipiä. Jantshukin mukaan on hääleivän valmistus, joka suoritetaan viimeisenä iltana ennen häitä, vähävenäläisten häävalmistusten tärkein kohta. Se tehdään suuren pyöreän leivän muotoiseksi ja valmistukseen ottaa osaa koko sulhasen suku. Galitsiassa kokoontuvat naapurit ennen häitä morsiustaloon korovaj-leipää valmistamaan. Puolalaiset tekevät häitä varten suuren leivän (krowaj) ja bulgarit leipovat sulhasen kotona ennen nuodematkalle lähtöä erityisen leivän morsianta varten.

Nuodematkalle lähdön edellä tapahtuvat rukous- ja siunausmenot, jotka osottavat yhtäläisyyttä kosintamatkalle lähdettäessä toimitettavien kanssa, sisältävät omaperäisten tapojen ohella vastaavien venäläisten rukous- ja siunausmenojen piirteitä. Jälkimäisissä on leivän ja suolan sekä pyhäinkuvan ritualinen käyttö yleistä, Sulhanen tahi nuodejoukko siunataan leivällä (leivällä ja suolalla, pyhäinkuvalla) ennen lähtöä, Siihen nähden, että sulhanen aikaisempien tapojen mukaan ja tavallisimmin nykyäänkin ei lähde nuodematkalle, on sulhasen siunaaminen, missä sellainen esiintyy, venäläistä lainaa; jälkimäisellä taholla sulhasta nimittäin siunataan nimenomaan nuodematkalle lähtemään.

Nuodejoukon muita matkallevarustamismenoja voidaan tarkastaa yhdessä hääjoukon varustamisessa noudatettavien menojen kanssa, sillä niissä tavataan ylipäätänsä samanlaisia toimituksia.

Nuodematka.

Muutamien tietojen mukaan noudatetaan nuodejoukon matkan yhteydessä eräitä tapoja ja menoja. Piispa Jakovin mukaan näyttää sulhasen äiti toimineen nuodejoukon johtohenkilönä. Hän puki päähänsä seppeleen (venets) ja sen päälle miehen päähineen sekä matkasi vahakynttilää (shtatol) kädessään pidellen morsiustaloon. Edellä kulkivat ratsumiehet rakkopilliä soittaen. Kylänkujalla heitti sulhasen isä kauhallisen kuparirahoja kaikille neljälle ilmansuunnalle.

Pensan läänin Insarin piirikunnassa ajaa edellä kaksi sukulaista, joista toisella on puukko kädessä.

Yleiseksi nuodematkalla noudatetuksi tavaksi on merkittävä se, että nuodejoukko asettaa matkansa siten, että morsiustaloon saavutaan yöllä tahi että matka sinne tapahtuu yön aikana.

Mokshalaisten nuodematkalle on erikoista se, että nuodejoukko, samaten kuin kosiomiehet kosintamatkalla, asettuu morsiamen kotikylässä ensiksi erityiseen pysähdyskortteeriin. Pensan ja Simbirskin läänien mokshalaiset asettuivat morsiamen kotikylässä talvella jo aattopäivänä vartavasten hankittuun asuntoon. Kesällä jäätiin kylän ulkopuolelle, josta vasta seuraavana päivänä saavuttiin morsiustalolle.

Menot morsiustalossa.

Morsiustalossa nuodejoukon saavuttua tapahtuvista menoista antavat jo vanhimmat kuvaukset muutamia tietoja. Lepehinin mukaan rajoittuivat mordvalaisten häämenot vanhaan aikaan siihen, että morsiamen isä, ottaen kädestä tytärtänsä, äidin pidellessä suolaa ja leipää, luovutti hänet noutamaan saapuneelle apelle ja anopille. Kiitettyään vanhempiaan ja itkettyään eroitkut läheisillensä, peitti morsian itsensä vyötäröön saakka valkealla liinakankaalla, jonka jälkeen veli vei hänet ajoneuvoihin. Paitsi tätä yleiskohtaista kuvausta, kertoo Lepehin silloisten Tsheremshan-joen tienoilla asuneiden mordvalaisten häätavoista. Morsian puettiin punaisiin vaatteisiin ja hänen päänsä peitettiin punaisella hunnulla niin, ettei kasvoja voitu nähdä. Morsiamen eteen asetettiin rahi, jolla oli olutämpäri, leipää ja suolaa. Viereen istui "iäkäs mies" pyhäinkuvan kanssa ja edessä piteli pieni poika kynttilää. Morsian itki kullekin sukulaiselle, näiden hunnun alle kumartaen hyvästellessä. Edessä seisoi morsiamen veli heilutellen sapelia ja lyöden sillä tuon tuostakin kattoon ja kurkihirteen. Ulos vietiin morsian kantamalla. Kirkolle vihittäväksi vietäessä oli hän valkealla hurstikankaalla tahi pöytäliinalla peitettynä. Sulhanen odotteli hänen saapumistaan kirkolla.

Georgin kuvaus sisältää samoja piirteitä kuin Lepehinin. Morsiamen luovutti isänsä "kädestä" sulhasen isälle. Morsiamen äiti antoi sulhasen äidille mukaan suolaa ja leipää. Ennen lähtöään peitti morsian päänsä.

Milkovitshin kertomuksesta käy selville, että isä antoi tyttärelleen erotessa karjasta jonkun eläimen lahjaksi ja että morsiamelle annettiin matkalle mukaan leipä. Ennen lähtöä hunnutti morsian kasvonsa.

Makarij kertoo sulhasen isän sen jälkeen kun "kaupat oli tilitetty" morsiamen kotona toimittaneen rukouksen omille kodin haltijoilleen ja vieneen morsiamen kotiinsa. Siunauksen asemasta antoi isä tyttärelleen erityisesti sitä varten valmistetun saltanin kynttilän. Tämän pienoisen tuohuksen säilytti nuorikko vanhempiensa siunauksena kuolemaan asti, niin että se pantiin arkkuunkin kuolleen kanssa.

Jakov mainitsee nuodejoukon morsiustaloon sisään astuttuaan rukoilleen jumalaa ja juoneen olutta sekä viinaa. Juhla-aterian jälkeen siunasi morsiamen isä tytärtänsä leipäkimpaleella, shtatol-kynttilällä ja pyhäinkuvalla. Eroitkujen jälkeen otti morsian vihille lähtiessään poveensa leipäkimpaleen, kynttilän ja suolaa.

Orlovin kuvaus mokshalaisten menoista sisältää joukon yksityiskohtia, varsinkin tällöin noudatetuista rukousmenoista. "Itse avioliittopäivänä" tapahtui morsiamen kotona pyhä toimitus, jolla vanhemmat siunasivat morsiamen avioliittoon. Kutsuttuaan koolle sukulaisensa, uhrasivat vanhemmat jurt-azyrille, jurt-azyravalle, kud-azyrille ja kud-azyravalle, jolloin pöydällä olevaan mesijuoma-astiaan kiinnitettiin 1/4 naulaa ja enemmänkin painava saltanin vahakynttilä. Uhrin jälkeen morsiamen isä ja äiti, ensiksi toinen, sitten toinen, jättivät kynttilän sitä sammuttamatta morsiamelle. Tämä asetettiin palavine kynttilöineen ajoneuvoihin ja hän saapui kynttilätä sammuttamatta sulhasen kotiin. Joskin vanhempien etnografien kuvauksista useat heidän aikanansa käytännössä olleiden tapojen yksityispiirteet saattavat puuttua, sisältävät ne huomattavimmat tähän häämenojen kohtaan kuuluvista toimituksista.

Yhdeksi vanhempien kuvausten erikoispiirteistä on merkittävä se, että lukuunottamatta Milkovitshin, Pallas'en ja Jakovin kuvauksia, kysymyksessä olevat menot niiden mukaan tapahtuvat pääasiassa morsiamen ja molempien puolten vanhempien kesken; jotka niissä esiintyvät toimivina henkilöinä. Kuten jo edellisestä käy selville, tavataan myöhempien kuvausten mukaan, kuten nykyaikaisissakin tavoissa, useissa menoissa erityisiä toimihenkilöitä, jotka nähtävästi aikaisemmin ovat olleet ja nykyisinkin useimmiten ovat sukulaisia.

Esitetyistä vanhemmista kuvauksista käy myöskin selville, ettei morsiamen noudannassa ollut osallisena suurempaa nuodejoukkoa, mikä myöhemmissä tavoissa on yleistä.

Silloin, kun morsianta noutamassa on varsinainen nuodejoukko, otetaan se vastaan morsiustalossa erikoisilla menoilla. Niinpä mainitsee Jakov morsiamen isän nuodemiesten saapuessa sulkeneen portin, jota ratsumiehet pyysivät avaamaan. Sen jälkeen tuli morsiamen isä ulos mukanaan leipää ja suolaa sekä kauhallinen olutta, ottaakseen tulijat vastaan leivällä ja suolalla.

Portin sulkemisesta nuodejoukon saapuessa ja ruokatavaroiden esiintuonnista puhuvat myös muutamat myöhemmät kuvaukset. Portin sulkeminen on myös yleistä nykyaikaisissa tavoissa. Se avataan vasta sitten, kun nuodejoukolta on saatu rahaa lunnaiksi.

Nykyaikaisissa tavoissa esiintyy kysymyksessä oleva meno episodina, jossa molemmin puolin porttia seisahtuneet joukkueet lauluilla tervehtivät toisiansa. Morsiustalon puolella esiintyvät morsiamen ystävättäret koettavat kaikin tavoin herjata nuodejoukon jäseniä, erittäinkin sen johtohenkilöitä. Tämänlaisista menoista mainitsee jo Milkovitsh; morsiamen ystävättäret lauloivat nuodejoukon saapuessa sille osotettuja herjauslauluja.

Yleiseuropalainen tapa sulkea morsiustalon portti nuodejoukon saapuessa ja vaatia lunnaita sen avaamisesta on samalla yleinen venäläinen tapa. Ainakin vastaavissa isovenäläisissä tavoissa on myös yleistä se, että nuodejoukon sisään pyrkiessä lauletaan lauluja, joissa sitä ja erittäinkin sen johtajia (puhemiestä, kaasoa, sulhasen vanhempia) herjataan.

Morsiustalossa ennen morsiusmatkaa tapahtuvien menojen suhteen on huomattava se eroavaisuus, mikä eri ajoilta peräisin olevissa kuvauksissa ilmenee. Vanhimpien esittäessä tännekuuluvat tavat yksinkertaisina ja harvoihin menoihin rajoittuvina, sisältävät myöhemmät joukon lisäepisodeja, jotka myöskin nykyaikaisissa tavataan.

Viimeksimainituissa kiinnittävät vanhempiin verrattuina huomiota muutamat toimitukset ja seikat nuodejoukon saapumisen aikana ja lähinnä seuraavana aikana sen saavuttua. Neitoillan menojen tarkastelussa on käynyt selville, että morsian useiden aikaisempien kuvausten mukaan viedään kotoa pois ennen nuodejoukon saapumista. Myöhempien kuvausten mukaan on morsian paikotellen nuodejoukon saapumishetkellä morsius- l. odotuskortteerissa tahi piilossa.

Alatyrin piirissä palasi morsian neitokortteerista (urvalen kudo) naapurin luota ennen nuodejoukon saapumista kotiinsa. Täällä asettui hän pirtin peränurkkaan makaamaan, teeskennellen nukkuvansa. Nuodejoukon saapuessa hänet herätetään, mutta hän ei ole ymmärtävinään, mistä on kysymys. Sulhasen pirttiin tullessa hän taas pakenee neitokortteeriin, josta hänet ennen lähtöä käydään noutamassa. Napolnojessa morsian niinikään paneutuu maata nuodejoukkoa odoteltaessa. Hänet viedään neitokortteeriin vasta nuodejoukon saavuttua ja tuodaan takaisin ennen lähtötoimituksia. Buzajevon ja Nekludovon volosteissa on morsian nuodejoukon saapuessa kotona, ottaen osaa vastaanottomenoihin. Hänet vievät nuodejoukkolaiset kesken morsiustalossa tapahtuvaa juhlaa sukulaistaloon, josta käydään hänet ennen lähdön edellä tapahtuvia toimituksia hakemassa takaisin.

Afashevossa on morsian nykyään nuodejoukon saapuessa kotona, nukkuen teeskenneltyä unta pirtin penkillä. Vanhempaan aikaan hänen sitävastoin tällä hetkellä tiedettiin olleen neitokortteerissa. Ystävättäret herättävät hänet laululla, mutta hän ei ole ymmärtävinään, mitä on tekeillä, ja ihmettelee, miksi vieraita ihmisiä öiseen aikaan on tunkeutunut hänen isänsä kotiin. Laulussaan kertoo morsian muka näkemäänsä unta. Sen jälkeen lähtee hän ystävättärineen urvalan kudoon, josta hääjoukko aamusella kud-avan johdolla käy hänet noutamassa. Kotia saapuessa tapahtuu portilla "neidonpäivien luovutus" siten, että morsian antaa sormuksen jollekin ystävättärelleen, mikä symbolisoi hänen eroaan neitseiden joukosta.

Näiden menojen suhteen on siis ensiksikin huomattava, että kun morsian aikaisempien ja eräiden myöhempien kuvausten mukaan on nuodejoukon saapumishetkellä morsiuskortteerissa, hän muutamien toisten mukaan palaa saapumishetkeksi kotia ja ottaa osaa eräisiin tällöin suoritettaviin menoihin.

Ne tavat, joihin morsiamen osanotto tällöin liittyy, osottautuvat selvästi venäläisperäisiksi. "Neidon päivien" l. "neidon kauneuden" luovuttamisen olemme jo neitoiltamenoissa osottaneet johtuvan venäläisistä tavoista. Jälkimäisellä taholla saattaa se niinikään tapahtua kysymyksessä olevassa häämenojen kohdassa, jota paitsi sen niinhyvin mordvalaiset kuin venäläiset voivat vielä toimittaa kirkolla ennen vihkimistä, Edelleen ovat morsiamen teeskennelty uni unennäköineen ja sulhasen herjaaminen yleisiä venäläisten tapojen piirteitä.

Morsiamen esiintymistä tässä häämenojen kohdassa on siis pidettävä myöhäsyntyisenä, venäläisten tapojen analogian vaikutuksesta syntyneenä. Näitä uudenaikaisempia tapoja sovittaakseen vanhemman tavan kanssa, jonka mukaan morsian ei ollut kotona nuodejoukkoa vastaanotettaessa, hänet eräillä seuduin tuodaan vastaanoton ajaksi kotia, mutta viedään taas pian sen jälkeen takaisin neitokortteeriin.

Näiden menojen myöhäsyntyisyyttä osottaa edelleen se, että ne useissa paikoin edellyttävät sulhasen mukanaoloa, vaikka sulhanen yleisen vanhemman mordvalaisen tapakannan mukaan jää pois nuodematkalta.

Vanhimmissa kuvauksissa kiinnittää huomiota ensiksikin Lepehinin ja Georgin mainitsema morsiamen seremoniallinen luovutus sulhasen puolen edustajalle (sulhasen isälle), jolle nykyaikaisemmissa kuvauksissa emme tapaa vastinetta.

Samaten kuin sulhasen ja morsiamen puolten edustajien (isien) välinen kädenlyönti kihlauksessa, tapahtuu morsiamen kädestä luovuttaminen molempien puolten juridisten kontrahenttien välillä. Menolla on siis avioliiton oikeudellisen päättämisen merkitys. Se, että tämän toimituksen yhteydessä, kuten muissa saman laatuisten avioliittomenojen kohdissa, otettiin esille suola ja leipä, osottaa, että se käsitettiin samanlaiseksi tärkeäksi seremonialliseksi toimitukseksi kuin nämäkin.

Esitettyjen kuvausten mukaan liittyy tarkastelunalaiseen häämenojen kohtaan joukko uhri- ja rukousmenoja, jotka vanhemmissa kuvauksissa esiintyvät etupäässä kodin haltijoihin ja vainajiin kohdistettuina kansallisina palvontamenoina. Näiden ohella ja joskus niihin liittyvinä tavataan morsiameen kohdistuvia siunausmenoja, joilla jo esim. Lepehinin ja Jakovin kuvauksissa on huomattava asema. Viimeksimainitun sekä Orlovin mukaan tapahtui siunaaminen ritualisella vahakynttilällä (shtatol). Paitsi kynttilää, tavataan Jakovilla siunauksen välikappaleina leipä ja pyhäinkuva, Lepehinilla suola, leipä sekä pyhäinkuva.

Samalla kun vanhemmat palvontamenot osottavat yhtäläisyyttä esim. tshuvasseilla tähän häämenojen kohtaan liittyvien tapojen kanssa, viittaavat jo siunausmenojen välikappaleet venäläisiin tapoihin. Myöhempien kuvausten mukaan esiintyvätkin kysymyksessä olevat menot siunausmenoina, joissa siunauksen välikappaleina on leipä, pyhäinkuva, leipä ja suola. Ne suoritetaan tavallisesti vähää ennen morsiusmatkalle lähtöä. Menoon liittyy usein yhteinen syönti sekä joskus pöydän ympäri kulkeminen.

Vastaavat menot venäläisissä, varsinkin valkovenäläisissä tavoissa ovat muodostuneet erittäin juhlalliseksi toimitukseksi. Viimeksimainituilla katsoo Dovnar-Zapofskij n.s. morsiamen istuttamisen (posad) olevan tännekuuluvien menojen tärkeimpänä osana. Morsian asetetaan ennen vihille lähtöä istumaan erikoiselle istuimelle, jolloinka morsian itkee eroitkuja ja vanhemmat siunaavat häntä juhlallisesti. Tähän saattaa liittyä kolminkertainen seremoniallinen pöydän ympäri kulkeminen. Istuin on joskus peitetty nurinkäännetyllä turkilla.

Isovenäläisiin tapoihin kuuluu niinikään juhlallinen morsiamen tahi avioparin siunaaminen ennen morsiusmatkalle lähtöä. Sen usein esiintyväksi piirteeksi on merkittävä, että isän siunatessa pyhäinkuvalla, äiti siunaa leivällä tahi leivällä ja suolalla. Täälläkin liittyy siunausmenoon usein yhteinen syönti, jota varten hääleipä jaetaan osiin.

Sekä aikaisemmat että myöhemmät kuvaukset kertovat yksimielisesti morsiamen hunnuttamisesta, s.o. hänen päänsä tahi kasvojensa peittämisestä eräissä häämenojen kohdissa.

Hunnuttamisesta kertoo Milkovitsh jo kosintamenojen yhteydessä. Häämenoista puhuessaan mainitsee hän morsiamen ennen kotoa lähtöä peittäneen kasvonsa. Georgin mukaan tapahtui hunnuttaminen niinikään ennen morsiusmatkalle lähtöä. Vanhojen mordvalaisten menojen kuvauksessa puhuu Lepehinkin hunnuttamisesta morsiusmatkan yhteydessä. Tsheremshan-joen seuduilla asuneiden mordvalaisten tavoissa huomataan hänen kuvauksensa mukaan kahdenkertainen hunnuttaminen: morsiamen pää peitettiin siunausmenojen ajaksi punaisella peitolla, mutta vihille vietiin hänet valkealla hurstilla peitettynä.

Useimmissa myöhäisemmissä kuvauksissa mainitaan hunnuttamisesta juuri morsiusmatkan yhteydessä. Tätä paitsi on morsian hunnutettuna usein siunausmenojen aikana sekä joskus eroitkuja itkiessään. — Useammat myöhäisemmätkin tiedot mainitsevat morsiushunnun väriltänsä olevan punaisen. Erään Pensan läänistä olevan tiedon mukaan peitettiin morsian morsiusmatkalle lähdettäessä hurstikankaalla, johon oli neulottu ristejä ja nelikulmioita.

Yleisenä mordvalaisena tapana, josta sekä vanhemmat että nykyaikaiset tiedot puhuvat, on pidettävä sitä, että morsianta muutamissa häämenojen kohdissa kannetaan tahi kahden puolen talutetaan. Tämä on tavallisinta morsiusmatkan yhteydessä, mutta tätä paitsi kannetaan morsianta usein hyvästelemässä sukulaistaloissa käydessä sekä synnyinkodin eri paikkoja hyvästellessä ja erojaisitkuja itkiessä. Kantamisen tahi taluttamisen toimittaa, kuten jo Lepehin mainitsee, usein morsiamen veli, mutta tämän ohella eräät häiden virkahenkilöt, varsinkin "morsiamen kuljettaja" uredev tahi taluttajat urvalat.

Nämä tavat esiintyvät samassa laajuudessa ja saman muotoisina tshuvasseilla. Venäläisillä ei morsiamen kantaminen ole yleistä, mutta ei kuitenkaan ole ollut harvinainen Keski-Venäjällä. Kantajana on täälläkin usein morsiamen veli, mutta myöskin sulhanen. Sumtsovin mukaan kannetaan morsianta Itä- ja Länsi-Venäjällä useimmiten sulhasen kotiin tuotaessa.

Morsiusmatka.

Sekä vanhemmissa että myöhemmältä ajalta olevissa kuvauksissa mainitaan morsiamelle uuteen olinpaiAkaan lähtiessä annetun mukaan (käteen tahi poveen) erilaisia esineitä. Niistä tunnemme ennen kaikkea muissakin häämenojen kohdissa ritualisena esineenä käytetyn vahakynttilän (shtatol). Muita tällaisia esineitä ovat leipä ja suola. Näitä voidaan ottaa kaikkia kolmea samalla kertaa mukaan.

Saman tavan löydämme venäläisten häämenoista. Täällä annetaan morsiamelle poveen morsiusmatkan ajaksi leipä tahi leipää ja suolaa.

Tätä paitsi sisältää pari vanhaa venäläisten häämenojen kuvausta kohtia, joiden mukaan kynttilällä tahi kynttilöillä vastaavissa venäläisten menoissa on ollut saman tapainen käytäntö kuin puheenalaisissa mordvalaisissa menoissa. Erään tiedon mukaan sytytettiin ennen vihille lähtöä kaksi yli puudan painoista kynttilää erikoisella pyhällä kynttilällä, ja nämä olivat nähtävästi mukana matkalla sulhasen kotiin. Perillä kynttilät yhdistettiin ja vehnäpurtiloon pantuina säilytettiin kokonainen vuosi päänalusen vierellä. Olearius kertoo venäläisten morsiusmatkalla reen vierellä kantaneen kuutta vahakynttilää.

Mordvalaista morsianta on kuljetettu uuteen olinpaikkaansa useiden aikaisempien tietojen mukaan sekä kuljetetaan monilla paikkakunnilla vieläkin morsiuskuomissa, s.o. kaarien päälle levitetyllä kankaalla umpinaisiksi päällystetyissä ajoneuvoissa. Päällyskankaaseen ommellaan tähtiä tahi muunlaisia kuvioita.

Muutamat tiedot puhuvat tshuvassien käyttäneen saman tapaisia morsiuskuomeja. Milkovitsh kertoo, että tshuvassilainen morsian kannettiin soiton soidessa hurstikankaalla peitettyyn kibitkaan. Kasarin läänin Jadrinskin piirin tshuvassit kuljettavat morsianta joko hevosen selässä tahi peitetyssä kibitkassa. Simbirskin läänin Kurmyshin piirin tshuvassit vievät morsiamen sulhasen kotiin välttämättömästi peitetyissä ajoneuvoissa.

Eräs tiedonanto näyttäisi viittaavan venäläistenkin käyttäneen sen tapaista laitosta. Tereshtshenko mainitsee morsiamen Orlovin läänissä viedyn vihille peitetyissä ajoneuvoissa, joita nimitettiin budkaksi.

Edellä puheenaolleet morsiusmatkaan liittyvät tavat ovat kohdistuneet pääasiassa morsiameen. Näitä paitsi huomataan tännekuuluvissa menoissa sellaisia, jotka kohdistuvat hääsaattueeseen kokonaisuudessaan tahi muulla tavoin ovat morsiusmatkan yhteydessä. Muutamat näistä menoista ovat samoja, joita nuodematkan yhteydessä noudatetaan. Tällaisiksi ovat merkittävät muutamat toimitukset, jotka suoritetaan sekä nuodejoukon että morsiussaattueen matkalle lähdön edellä. Nuodematkalle lähdettäessä tavattiin pääasiallisimpina toimituksina kolminkertainen nuodejoukon tahi hevosten ympäri kulkeminen sulhastalon pihalla tahi vähän matkaa edennyttyä. Ympärikulkemisen toimittivat johto- tahi virkahenkilöt (ratsumiehet, sulhasen isä, poksh-kuda, uredev) erilaisten esineiden, kuten miekan, kirveen, sapelin; viikatteen, palavien päreiden ja pyhäinkuvan kanssa.

Morsiussaattueen matkalle varustamisessa on myöskin ennen kaikkea huomioonotettava ympärikulkemiset, joiden yhteydessä käytetään vastalueteltuja esineitä. Niiden lisäksi tavataan ruoska samanlaisessa käytännössä. Ympärikulkeminen saattaa esiintyä myöskin siinä muodossa, että morsiussaattue kulkee lähtövalmiiden ajoneuvojen ympäri.

Vastaavat venäläiset tavat osottavat läheistä yhtäläisyyttä mordvalaisten kanssa. Niiden yleiseksi piirteeksi on merkittävä se, että ennen nuodejoukon tahi morsiussaattueen liikkeelle lähtöä joku häiden virkahenkilöistä kulkee sen ympäri määrättyjen varoesineiden kera. Ympärikulku saattaa tapahtua tahi uudistetaan se jonkun matkaa lähtöpaikalta edennyttyä. Tavallisimpia ympärikulkemisessa käytettäviä esineitä ovat kirves, veitsi, sapeli, pyhäinkuva ja ruoska; joskus tavataan humalat. Tiehen lyödään teräaseilla tahi ruoskalla ristejä.

Teräasetta käyttävät mordvalaiset vielä etempänäkin morsiusmatkan aikana. Saratovin läänissä seisoi drushko sen aikana morsiuskuomin takaosassa, hosuen sapelilla tahi viikatteella.

Edellä esitettyjen lisäksi on vielä huomioonotettava eräitä morsiusmatkan yhteydessä esiintyviä seikkoja. Lepehin mainitsee morsiamen suvun saattaneen morsianta puolimatkaan, josta se palasi takaisin. Puolitiessä oli sulhasen suku vastassa. Piispa Jakovin mukaan käytiin morsiusmatkan yhteydessä vihillä kirkossa. Kirkolle saavuttua rukoili morsian siunausta esi-isiltänsä. Sulhanen oli ennen morsianta saapunut kotoaan kirkolle ja kiiruhti vihkimisen jälkeen täyttä laukkaa takaisin. Kotikylään saavuttuaan hän kesäiseen aikaan piilottautui riiheen tahi heinähaasiaan; talvella asettautui hän naapuritaloon, viipyen siellä myöhään yöhön.

Nizhegorodin läänissä palasi morsian vihiltä kolmivaljakolla; sulhanen sitävastoin saapui jalkaisin ja piilottautui perille tultuaan kellariin. Saratovin läänissä haettiin sulhanen vihkimistä varten kotoaan kirkolle. Samaran läänissä pysähdyttiin morsiamen kotikylän ulkopuolella, noustiin ajoneuvoista, syötiin ja juotiin, jolla aikaa morsian ystävättäriensä ympäröimänä itki erojaisitkuja ja jakoi ystävättärilleen lahjoja. Ajoneuvoihin asetettaessa hän koetti riistäytyä irti ja heitti hunnun päästänsä tielle. Kasanin läänin ersalaiset käänsivät morsiustalosta lähdettyä kaikki ajoneuvot takaisin porttiin päin. Tällöin tarjosivat morsiamen vanhemmat hääsaattueen jäsenille viinaa.

Mainov kertoo ersalaisten morsiussaattueen lähtiessä rukoilevan veräjän luona kardas-sarkoa ja jurtyn-pazia. Morsian oli kuljettaessa koko ajan seisaallaan ajoneuvoissa. Kylän rajalla pysähdyttiin ja nautittiin viinaa. Matkalla koetti morsian heittää huntunsa tahi vyönsä tielle.

Vetshkanovossa koettaa morsian useampia kertoja heittää huntunsa pois, josta uredevin on määrä häntä estää. Afashevossa pysähdytään kylän ulkopuolella ja puetaan morsiamen päähän sylinterin muotoinen päähine (kikilka). Tältä paikalta kääntyy morsiamen suku takaisin.

Kuten jo Jakov mainitsee, suoritetaan siis myöhempien tietojen mukaan vihkiminen morsiusmatkan yhteydessä. Nykyään tapahtuu se säännöllisesti tässä häämenojen kohdassa, niin että morsian vihittynä vaimona tuodaan sulhasen kotiin. Vanhimmat kuvaukset sitävastoin eivät puhu vihkimisestä morsiusmatkan yhteydessä. Milkovitsh, Lepehin ja Georgi mainitsevat sulhasen nähneen morsiamensa ensi kertaa sulhastalossa tapahtuvissa häämenoissa. Tämä, samaten kuin muutamat muut kohdat puheenalaisissa kuvauksissa osottaa, ettei vihkimistä morsiusmatkan yhteydessä toimitettu.

Venäläiset suorittavat vihkimisen säännöllisesti morsiusmatkan yhteydessä, jotavastoin Volgan seudun ei-venäläiset heimot nykyäänkin usein hankkivat kirkon vahvistuksen avioliitolle häämenoista riippumatta, joko ennen tahi jälkeen niiden suorituksen. Mordvalaisten myöhemmät tavat näyttävät siis tässä kohden muodostuneen venäläisten tapojen mukaisiksi. Vihkimiseen liittyvästä käsityksestä avioliiton muodollisena alkamishetkenä johtuu varmaankin vihkimistilaisuudessa tapahtuva morsiamen päähineen ja hiuslaitteen muutto naineen naisen tapaan, jonka joskus mordvalaiset, kuten paikotellen venäläisetkin tällöin suorittavat.

Tshuvassien morsiusmatkalla on morsiamen suku saattamassa pysähdyspaikalle, samaten kuin usein mordvalaisilla. Pysähdyksien aikana syödään ja juodaan. Morsiamen seisoallaan matkaaminen on niinikään tshuvassien tapa. Edellisen tapaiset pysähdykset eivät ole tuntemattomia venäläistenkään tavoissa. Vitebskin läänin venäläiset pysähtyvät morsiusmatkalla seitsemän kertaa, jolloinka syödään. Orlovin läänissä pysähdytään jokaisessa tienhaarassa, juodaan viinaa ja tanssitaan.

Menot sulhastalossa morsiamen tuonnin jälkeen.

Sulhastalossa morsiamen tuonnin jälkeen tapahtuvasta häämenojen sarjasta otamme aluksi tarkasteltavaksi vastaanottomenot, jotka lähinnä liittyvät morsiusmatkan yhteydessä noudatettaviin tapoihin.

Vastaanottomenoihin olemme aikaisemmin tutustuneet jo kosintamenoissa sekä nuodejoukon vastaanotossa morsiustalossa. Nyt tavattavat esiintyvät edellisiin verrattuina paljoa runsaampina ja monipuolisempina, mikä onkin luonnollista, sillä tällä kertaa kohdistuu vastaanotto muun ohella häiden huomattavimpaan henkilöön, morsiameen, hänen uuteen olinpaikkaansa saapuessa.

Eri kuvauksista ansaitsee mainitsemista ensiksikin Pallas'en kertomus mokshalaisten tavoista. Nuorikon kantoivat sulhastalossa juohdemies ja hänen apulaisensa morsiuskuomista hänen lakkaamatta itkiessään portin luo, johon kylän naiset olivat kokoontuneet. Sulhasen äiti astui esiin, mukanaan kuivilla humaloilla täytetty paistinpannu, jonka sisällön hän palavilla päreillä sytytti tuleen. Kun anoppi oli asettanut pannun nuorikon jalan viereen, potkaisi tämä sen pois luotansa. Tämä uudistettiin kolmeen kertaan. Samalla pantiin merkille, miten päin pannu putosi maahan. Jos se jäi ylösalaisin, ennusti se avioparille vastoinkäymistä, jos kohdalleen, onnea.

Lepehin kertoo sulhasen Tsheremshanin mordvalaisilla olleen ottamassa vastaan morsianta. Pirtin kynnyksen edustalla asetettiin ensiksi sulhasen jalalle palavilla humaloilla täytetty pannu, joka hänen oli potkaistava pois luotansa, sitten asetettiin pannu morsiamen jalalle, jonka oh tehtävä samaten.

Milkovitshin kuvaus muistuttaa edellisiä, samalla kun se sisältää muutamia lisäpiirteitä. Vastaanottamassa olivat sulhasen isä ja äiti, yllään nurinkäännetyt turkit, päässä karvalakit. Morsiamen oli potkaistava jalallaan palamaan sytytetyillä humaloilla täytettyä pannua.

Piispa Jakov mainitsee morsiamen sulhastalon portilla pyytäneen sytyttämään vahakynttilänsä. Ulkoportailla oli vastassa täyteen mordvalaiseen juhlapukuun puettu nainen. Päässä oli tällä muun päähineen päällä nurinkäännetty karvalakki ja muun puvun yllä nurinkäännetty turkki. Kädessä taas oli humaloilla täytetty miehen hattu, josta hän kolme kertaa heitti kahmalollisen morsiamen päälle. Sitten kuljetettiin morsianta myötäpäivään hääjoukon ympäri ja annettiin hänen käteensä sytytetty shtatol, jota kantaen hän lähestyi appea ja anoppia, jotka ulkoportailla seisten siunasivat morsianta hänen sisään astuessaan.

Myöhemmissäkin kuvauksissa mainitaan jalalle pantavasta pannusta ja vastaanottavan anopin pukeutumisesta nurinkäännettyyn turkkiin ja karvalakkiin. Yleisiä vastaanottoesineitä ovat tämän ohella suola ja leipä, humalat, joita morsiamen päälle ripotellaan, sekä pyhäinkuva.

Nykyisissä vastaanottomenoissa tavataan yleisenä vastaanottavien sulhasen vanhempien, sulhasen äidin tahi jonkun sukulaisvaimon pukeutuminen nurinkäännettyyn turkkiin, pannu humaloineen tahi hiiloksineen, humaloilla ripotteleminen sekä pyhäinkuvien, leivän (resp. piirakan) tahi suolan ja leivän esilletuominen.

Pari tiedonantoa puhuu vedenkin käytöstä vastaanotossa. Pensan läänin mokshalaisilla ripotteli sulhasen äiti morsianta vedellä kylpyvitsan lävitse. Saratovin läänissä ripoteltiin paitsi humaloilla, myöskin vedellä, puhtaaseen veteen kastetun luudan avulla.

Lukuunottamatta Lepehinin kertomaa, kohdistuvat vastaanottomenot aikaisemmissa kuvauksissa etupäässä morsiameen. Tällaisina tapaamme ne suurimmassa osassa myöhäisempiäkin kuvauksia. Edellisestä on tunnettua, ettei sulhanen vanhemman mordvalaisen tavan mukaan ollut mukana morsiamen noudossa, vaan saapui vasta kirkolle vihittäväksi, vieläpä muutaman tiedon mukaan poistui kotoa tahi piilottautui morsiamen tuonnin ajaksi. Sulhasen osanottoa vastaanottomenoihin on näin ollen pidettävä myöhäisempänä piirteenä. Kuten seuraavasta käy selville, esiintyvät venäläiset vastaanottomenot säännöllisesti molempien aviopuolisoiden yhteisenä vastaanottona.

Puheenaolevissa menoissa tavataan erityisen usein nuorikon jalalle pantava humaloilla täytetty pannu. Hiiloksella täytetyllä pannulla vastaanotto sekä yleinen humaloilla ripotteleminen ovat tässä silminnähtävästi yhtyneet. Niiden lähimpänä välimuotona tavataan sytytetyillä humaloilla vastaanotto. Humalapannun asettaminen jalalle viittaa myöskin tulella tahi hiiloksella vastaanottoon, jossa hiilos pannaan jalkoihin tahi on vastaanotettavan astuttava tulen tahi hiiloksen yli.

Vastaavissa venäläisissä menoissa tavataan kaikki mordvalaisten menojen oleellisimmat piirteet. Avioparin humaloilla ripotteleminen morsiussaattuetta sulhasen kotona vastaanotettaessa on yleisvenäläinen tapa. Sumtsovin mukaan ripotetaan vastanaineita humaloilla Itä-, Vähä- ja Valko-Venäjällä. Samaa tapaa noudattavat myös rutenit. Sitä noudatettiin myöskin vanhoissa tsaarien ja ruhtinasten häissä. Ripottelemisen toimittaa sulhasen äiti tahi joku muu nainen, usein nurinkäännettyyn turkkiin pukeutuneena, päässä nurinkäännetty karvalakki.

Hiiloksen käyttäminen vastaanotossa ei semmoisenaan näytä ainakaan yleisempänä esiintyvän venäläisillä. Sen sijaan kuului vanhoihin venäläisiin häämenoihin tapa sytyttää sulhastalon portille olkituli, jonka läpi morsiussaattueen oli kuljettava. Tulella vastaanottaminen kuuluu nykyisiin länsivenäläisiin menoihin. Harkovin läänissä otetaan aviopari vastaan tervasta ja tappuroista tehdyllä soihdulla tahi palamaan sytytetyllä tervalla. Valkovenäläinen morsiussaattue kulkee useissa paikoin portilla palavan olkitulen läpi.

Vedellä ripottelemiselle vastaanotettaessa löydämme vastineen niinikään länsivenäläisistä menoista.

Leivällä, piirakalla, suolalla-leivällä ja pyhäinkuvalla vastaanotto, jolloinka vastaanottaja usein on puettuna nurinkäännettyyn turkkiin, on myöskin yleistä vastaavissa venäläisissä tavoissa niinhyvin avioparin vastaanotossa sulhastalossa kuin nuodejoukon ja sulhasen morsiustalossa.

Sulhastalossa vastaanoton jälkeen tapahtuvista toimituksista huomataan Lepehinin kuvauksessa apen toimittama morsiushunnun poistaminen ja uuden nimen anto nuorikolle.

Milkovitsh mainitsee avioparin asetetun istumaan selin uuniin, jolloinka juohdemies, pidellen suolaa ja leipää heidän edessään, "teki kysymyksiä avioliiton voimassapitämisestä". Vastanaineet vannoivat kysymyksiin vastaten toisilleen uskollisuutta. Hunnun poisti sulhasen isä suurella piirakalla, sulhasen ja morsiamen vierekkäin istuessa.

Georgin kuvauksessa puhutaan hunnun poistamisesta samaan tapaan kuin Lepehinilla. Pallas kertoo morsiamen viennistä makuuhuoneeseen, joka tapahtui niinimatolla kantaen, morsiamen vimmatusti vastustaessa, sekä uuden nimen annista, mikä toimitettiin häiden jälkeisenä päivänä. Sen suoritti vanhin sukulaisista, asettamalla leivän nuorikon pään päälle.

Jakovin kertomus sisältää useka lisäpiirteitä puheenalaiseen häämenojen kohtaan. Hänkin puhuu morsiamen viennistä uunin luokse. Tämän lisäksi tavataan hänen kuvauksessaan myös morsiamen toimittama seremoniallinen kestitysmeno, morsiamen ja sulhasen sekä sukulaisten pään voiteleminen öljyllä, aviovuoteelle asettaminen ja seuraavana päivänä tapahtunut nuorikon vedelläkäynti sekä lahjojen jako sulhasen sukulaisille.

Arkkimandriitta Makarij puhuu morsiamen tuonnin jälkeen tapahtuneista palvontamenoista, morsiamen ruokkimisesta lieden luona anopin kädestä sekä uuden nimen annista. Vasilij Orlovin kuvaus sisältää edellisen pääpiirteet muutamine lisäkohtineen ja osaksi laajemmin esitettynä. Esitetyissä vanhojen etnografien kuvauksissa pistää silmiin sama ristiriitaisuus, mikä jo vastaanottomenoissa ilmaantui. Sen sijaan, että vastaanoton jälkeen tapahtuvat menot Lepehinilla, Milkovitshilla, Georgilla ja Orionilla kohdistuvat sekä sulhaseen että morsiameen, niissä Jakovin ja Makarijn mukaan tavataan yksinomaan morsian. Mainitseepa Jakov nimenomaan, että sulhanen tuotiin esille (etsittiin) vasta illalla juhlamenojen lopulla, jolloin nuoren parin tuli käydä aviovuoteelle.

Niille menoille, joissa sekä sulhasen että morsiamen esiintymisestä kerrotaan, on yleistä avioparin asettaminen vierekkäin istumaan. Sen yhteydessä tapahtuu myös häähunnun poistaminen. Varsinkin Orlovin ja Makarijn kuvausten mukaan on toimituksella juhlallisen ritualisen menon lema.

Myöhemmissäkin kuvauksissa puhutaan tämänlaisesta nuoren parin vierekkäin istuttamisesta. Nykyään asetetaan aviopari joskus morsiamen tuonnin jälkeen pöydän taa vierekkäin istumaan. Tällöin lukoillaan ja samalla tapahtuu morsiusparin välinen yhteinen syönti. Alustalle istuttamiset kuuluvat yleismaailmallisiin avioliittotapoihin. Mordvalaisten tapojen kuvauksissa ei kuitenkaan yleensä puhuta morsiusparin istuttamisesta yhteiselle alustalle, mikä on yleistä esim. vastaavissa venäläisissä tavoissa. Tämän ohella on länsivenäläisissä tavoissa yleistä sulhasen ja morsiamen erillinen istuttaminen. Näitä mordvalaisia tapoja voidaan kuitenkin, kun niitä kokonaisuudessaan tarkastellaan, lähinnä verrata juuri venäläisiin. Viimeksimainittujen häätapoihin kuuluu sekä vanhojen että nykyaikaisten kuvausten mukaan joukko menoja, joille on luonteenomaista se, että morsiuspari tahi sulhanen ja morsian erikseen asetetaan istumaan nurinkäännetylle turkille, samalla kun vanhemmat toimittavat juhlallisen siunauksen. Tällainen istuttaminen saattaa venäläisillä tapahtua jo morsiustalossa, mutta se on yleinen myös tarkastelunalaisessa häämenojen kohdassa. Erittäin huomattavaa on, että istuttamiseen, paitsi siunaamista, venäläisilläkin saattaa liittyä erinäisiä muita toimituksia, kuten ripotusaineilla ripotteleminen, häähunnun poisottaminen ja avioparin välinen yhteinen syönti.

Edellä puheenaolleiden, samaten kuin eräiden muidenkin menojen olemme esitettyjen kuvausten mukaan usein nähneet tapahtuvan uunin läheisyydessä. Muutamat myöhemmätkin tiedot puhuvat tavasta viedä nuorikko uuteen kotiinsa tuotua ensiksi uunin luokse.

Lukuisten kansojen avioliittomenoissa esiintyviä uuniin kohdistuvia menoja tavataan venäläisilläkin, joskaan ei varsin yleisesti. Novgorodin läänissä viedään nuorikko sulhastaloon tuotuna ensiksi uunin luo, jossa hänet puetaan naineen naisen pukuun. Länsi-Venäjällä ottaa nuorikko uuteen kotiin tultuaan povestaan mustan kanan ja heittää sen uunin alle.

Kuten aikaisemmasta on käynyt selville, tapahtuu häähunnun poisto venäläisillä, kuten useiden vanhempien tietojen mukaan mordvalaisillakin, avioparin istuessa vierekkäin (usein samalla alustalla). Hunnun poisottamisen toimittaa täälläkin sulhasen isä tahi äiti. Kurskin läänissä paljastaa appi morsiamen kasvot, poistaen häähunnun piirakalla.

Uuden nimen antamisesta puhuvat useat myöhemmät tiedot, ja tätä tapaa ovat mokshalaiset noudattaneet meidän päiviimme saakka. Nizhegorodin läänin mokshalaisilla antoi sulhasen äiti tahi läheinen sukulainen nuorikolle uuden nimen. Tämä tapahtui uunin luona. Nimen antaja asetti siunaten nuorikon pään päälle leivän; sitten anoppi, lyöden toisella leivällä, lausui nuorikolle tulevan nimen. Pensan läänin mokshalaiset veivät nuorikon häävuoteelta pirttiin ja asettivat peiton alle. Samalla annettiin hänelle uudeksi nimeksi jokin sanoista paraj 'hyvä', vezhej, 'vihainen', lukaj 'villi', mazaj 'kaunis, hyvä'. Tambovin läänissä valittiin vihkimispäivän jälkeisenä päivänä joku poikanen ja annettiin hänelle piirakka, jolla hän juohdemiehen osotuksen mukaan löi nuorikkoa otsaan, sanellen naineiden naisten nimiä. Nimi määrättiin kumminkin nuorikon oman suostumuksen mukaan. Erään tiedon mukaan tapahtui nimen anto vedelläkäyntiseremonian jälkeen. Insarin piirissä annettiin nimi hääpäivän jälkeisenä päivänä. Perheen vanhin nainen vei nuorikon uunin luo ja lyöden leivällä päähän nimitteli naisten nimiä, joista yksi suostumuksen mukaan tuli uudeksi nimeksi. Saman piirikunnan Vertelimin kylässä tapahtuu uuden nimen anto hääpäivän jälkeisenä päivänä, vanhempien ja sukulaiseen mentyä aamusella nuoren parin makuuhuoneeseen syöttämään heitä hirssipuurolla. Tällöin lyö anoppi nuorikkoa keveästi leivällä otsaan ja lausuu hänelle uuden nimen.

Nimenmuuttomenon läpikäyväksi piirteeksi on merkittävä sen toimittaminen käyttämällä leipää tahi piirakkaa menon välikappaleena. Tässä suhteessa yhtyy meno eräisiin toisiin, kuten häähunnun poistoon, vastaanottoon ja siunausmenoihin. Etenkin viimeksimainitut myöskin venäläisillä yleiset menot osottavat huomattavaa yhtäläisyyttä nimenannon kanssa. Arkangelin läänissä lyödään avioparia siunattaessa leivällä kolmasti ohimolle. Tapa pitää morsiusparia siunattaessa käsissä leipää esiintyy Sumtsovin mukaan koko Venäjällä ja Galitsiassa. Tämän ohella tavataan leivän asettaminen pään päälle tahi sen murtaminen pään päällä slaavilaisilla kansoilla useissa muissa avioliittomenojen kohdissa.

Tähän saakka on kysymyksenalaiseen häämenojen kohtaan kuuluvien tapojen tarkastelu tapahtunut etupäässä vanhempien kuvausten nojalla. Näihin antavat myöhemmät ja nykyaikaisten tapojen kuvaukset eräitä lisäpiirteitä, joihin edellisissä on vain niukasti viitattu, tahi joita ne eivät lainkaan tunne.

Yksi vanhimmista kuvauksista puuttuvista menoista on n.s. lapsiseremonia. Se tapahtuu tavallisesti pian vastaanoton jälkeen siten, että sulhaselle annetaan vuoden tahi kahden ikäinen poikalapsi, jonka hän ojentaa morsiamelle. Vetshkanovossa pannaan lapsi suorastaan morsiamen syliin hänen istuutuessaan uunia vastapäätä olevalle penkille. Lapsen suuteleminen ja lahjan antaminen sille on yleistä.

Edelleen on näissä menoissa huomattava avioparin välinen yhteinen syönti resp. juonti. Saratovin läänissä söi aviopari makuuaitassa samalla lusikalla. Orkinossa viedään heille niinikään makuuhuoneeseen ruokaa. Afashevossa annetaan sulhaselle papin siunaama viinamalja, jonka hän, siitä maistettuaan, ojentaa morsiamelle. Kargaleissa syö aviopari makuuvuoteelle asetettaessa samalla lusikalla. Suhoj Karbulakissa tarjotaan sulhaselle ja morsiamelle kummallekin sulhastaloon saavuttua viinamälja. Buzajevon ja Nekludovon volosteissa syö nuori pari yhdessä morsiamen arkkuun pantuja leipämöykkyjä ja morsiamen poveen edellisenä päivänä pantuja ohukaisia. Kurninossa ruokkii sulhasen äiti avioparia makuuaitassa piirakalla. Vähän maistettuaan antaa sulhanen piirakan morsiamelle.

Yleisiä tähän häämenojen kohtaan kuuluvia toimituksia ovat seremonialliset kestitysmenot, jotka toimittaa joko nuorikko yksin tahi aviopari yhdessä. Tarjotessaan arvojärjestyksessä kullekin sukulaiselle juomamaljan, on kestitsijä usein kestitettävän jalkojen juureen langenneena, kunnes tämä on tyhjentänyt maljan. Meno saattaa tapahtua pian sulhastaloon saapumisen jälkeen, mutta myöskin myöhemmällä, häävuoteelta noustua tahi vasta seuraavana päivänä. Nuorikon toimittama lahjojen jako sulhasen sukulaisille tapahtuu usein kestitysmenon yhteydessä.

Tavallisimmin häämenojen loppupuolella, mutta joskus jo ennen hääateriaa tapahtuu seremoniallinen aviovuoteelle asettaminen. Saratovin läänissä annettiin sulhaselle häävuoteelle vietäessä ruoska, jolla hän ennen vuoteelle asettumista löi hellävaroen nuorikkoa, lausuen: "Tottele vanhempiasi ja tottele minuakin." Kargaleissa viedään aviovuoteelle asetettaessa makuuhuoneeseen viinaa ja syötävää sekä rukoillaan. Sitten kuljettaa uridiv sapeliansa (toro) vuoteen ympäri. Afashevossa istuu vuoteella nuorten saapuessa joku neitonen. Belyj Klutshissa tapahtuu aviovuoteelle vienti juhlakulkueessa, jonka etunenässä astuvat häiden virkahenkilöt. Mukaan otetaan suolaa ja leipää. Edellä on mainittu aviovuoteelle asettamisen yhteydessä usein tapahtuvasta avioparin välisestä yhteisestä syönnistä.

Afashevossa kuuluu tähän häämenojen kohtaan seuraava meno, josta kirjallisuudessa tavattavat kuvaukset eivät kerro. Joku miehisistä häävieraista pukee päällensä naisen liinaviitan (rut'sa), panee päähänsä naisen päähineen (pango) ja noettuaan kasvonsa ajaa kirjavilla nauhoilla ja papereilla koristetulla ratsulla ympäri kylää.

Edelleen kuuluu tänne eräitä menoja, joille on ominaista se, että nuorikko pannaan suorittamaan erinäisiä askareita. Näistä on ensi sijassa mainittava vedelläkäyntimenot, joista Jakovkin mainitsee. Ne suoritetaan joko varsinaisena hääpäivänä tahi seuraavana päivänä. Vesimatkalla käydään seremoniallisessa saattueessa. Tuotu vesi käytetään joko ruokien valmistamiseen tahi valelevat menoon osaaottaneet itseänsä sillä. Mukaan otetaan toisinaan ruokatavaroita tahi suolaa ja leipää.

Vertelimissä esiintyy vedelläkäynti siinä muodossa, että nuorikkoa kuljetetaan toisena hääpäivänä kaivon ympäri.

Eräät tiedot osottavat vedelläkäyntiin liittyneen lapsionnen pyytämisen veden haltijalta. Orlov kertoo nuorikon vihkimisen jälkeen miehensä kanssa käyneen joella lapsirikkautta anomassa. Veden haltijoita otsu-ved-azyria, ja otsu-ved-asyravaa palveltiin erikoisesti lapsionnen antajina.

V. Mainov esittää omina huomioinansa mielenkiintoisen kuvauksen mokshalaisten vedelläkäyntimenosta. Nuorikolla oli vesimatkalla käsissään elävä tahi tapettu kana, jonka hän mukana tuotujen leivän ja munakakun kanssa uhrasi veden haltijalle. Mukana ollut "vanhin vaimo" lausui rukouksen, jossa veden haltijaa pyydettiin varjelemaan nuorikkoa taudeilta y.m. pahalta ja sallimaan usein ja onnellisesti synnyttää. Rukouksen jälkeen nuorikko joko kokonaan meni jokeen tahi heitettiin hänen päällensä vettä.

Mordvalaisten vedelläkäyntitapa herätti jo aikaisin venäläisen papiston huomiota. Eräässä v:lta 1765 olevassa arkistotiedossa kertoo pappi piispalle mordvalaisten vihkimisen jälkeen vievän morsiamen vedelle, jossa kumarretaan kolmasti vettä; saavin ympäri tanssittiin kolmasti.

Venäläistenkin aikaisempiin avioliittotapoihin kuului vedelläkäynti niin huomattavana menona, että se erikoisesti kiinnitti papiston huomiota. XIII vuosisadan loppupuolelta olevassa metropoliitta Kyrilluksen säännöksessä sanotaan: "Ja olemme kuulleet, että Novgorodin seuduilla morsiamet viedään vedelle, ja nyt tahdomme, ettei niin olisi tahi käskemme kirota sellaisen."

Vedelläkäyntiseremonia kuuluukin säännöllisenä osana niinhyvin venäläisten kuin useiden muidenkin slaavilaisten kansojen häämenoihin. Siihen liittyy joskus nuorikon kylpeminen vedenottopaikassa tahi hänen ja muiden mukanaolijoiden valeleminen vedellä. Varsinkin eteläslaaveilla on yleistä ruokatavaroiden mukaanottaminen ja niiden sekä rahojen tahi sormuksen heittäminen veteen.

Mordvalaisten varsinkin nykyisemmät vedelläkäyntimenot osottavat näin ollen läheistä yhtäläisyyttä venäläis-slaavilaisten tapojen kanssa, Kuitenkin esiintyvät mordvalaiset menot täydellisempinä ja alkuperäisempinä kuin millaisina ne nykjisin varsinkin isovenäläisillä tavataan. Lisäksi liittyy heillä vedelläkäyntiseremoniaan veden haltijan palvonta lapsirikkauden antajana. Missä määrin viimemainittu käsitys on alkuperältään mordvalainen, emme tässä yhteydessä saata ottaa ratkaistavaksi. Joka tapauksessa ei tällaista käsitystä semmoisenaan tavata nykyisemmissä venäläis-slaavilaisissa tavoissa.

Selvempänä esiintyy varsinaisen askaroittamismenon luonne niissä toimituksissa, jotka seuraavat vedelläkäyntiä tahi jotka muuten suoritetaan samassa yhteydessä, nimittäin nuorikon toimitettavassa julkisessa ruoan valmistamisessa, kestittämisessä sekä lattian lakaisemisessa.

Viimeksimainitun tapaiset askaroittamismenot kuuluvat yleisinä venäläisten häämenoihin. Ohukaisten paistaminen, lattian lakaiseminen, jolloinka häävieraat heittävät rikkoja takaisinpäin, sekä nuorikon toimittama kestittäminen tapahtuvat täällä samaten kuin mordvalaisilla yleensä häämenojen loppupuolella tahi häiden jälkeisenä päivänä.

Molempien sukujen suhteesta toisiinsa häämenojen aikana on huomioonotettava Lepehinin tiedonanto, ettei sulhastalossa tapahtuvissa häämenoissa ketään morsiamen suvusta ollut läsnä. Morsiamen vanhemmat ja sukulaiset eivät tavameet avioparia, ennenkuin niiden puolelta oli käyty kutsumassa heitä saapumaan. Näin tapahtui tämä tapaaminen joskus vasta puolen vuoden tahi vuoden perästä.

Myöhäisemmät kuvaukset esittävät tämän suhteen sellaisena, että morsiamen sukulaiset saapuvat sulhastaloon ensimäisen hääpäivän lopulla tahi tavallisimmin seuraavana päivänä, jolloin morsiamen suvulla on juhlassa kunniasija. Tämän jälkijoukon nimityksenä tavataan gornoit l. gornit.

Venäläisissä häissä saapuu morsiamen suku sulhastaloon säännöllisesti ensimäisen hääpäivän illalla tahi seuraavana päivänä. Heitä nimitetään gomye ja juhla-ateriaa, johon he ottavat osaa, gornyi stol tahi knazheskij stol.

Nuorikon asemasta miehelässä ensi aikoina tuonnin jälkeen on merkille pantava, että hän useiden tietojen mukaan käy muutaman aikaa, aina yhteen vuoteen saakka neidon pukuun puettuna. Lepehinin mukaan oli nuorikolla oikeus käyttää neidon pukua siihen saakka, kunnes hän häiden jälkeen tapasi isänsä, mikä tapahtui joskus puolen vuoden tahi vuoden perästä. Saratovin läänin mordvalaiset pukivat morsiamen päähän naimisissa olevan naisen päähineen vasta vuoden perästä häiden jälkeen. Saman läänin Orkinon kylässä tapahtui päähineen muutto niinikään vasta vnoden perästä.

Erittäin mielenkiintoinen on eräs Kasanin läänin ersalaisia koskeva K. Fuchsin tiedonanto. Nuorikko palasi, oltuaan häiden jälkeen muutaman päivän miehensä luona, "koko työajaksi" isänsä luo, eikä palannut takaisin, ennenkuin viljat oli saatu puiduksi. Joskin muut käytettävänämme olleet tiedot eivät tällaisesta tavasta kerro, on mainitulle Fuchsin tiedolle annettava erikoista huomiota sen vuoksi, että tämä tapa vastaa eräillä muilla suomalais-ugrilaisilla kansoilla yleisempänä esiintyvää samanlaista tapaa.

Tsheremissit.

Morsiamen hankkiminen.

G.F. Müller pitää Kasanin läänin ei-venäläisten kansojen pääasiallisena avioliiton solmimismuotona sopimuksellista avioliittoa, jossa morsiamesta aina suoritetaan lunnasraha. Varakkailla tsheremisseillä nousee tämä sataan ruplaan ja suurempaankin summaan. Kosinnan päätarkoituksena on lunnasrahasta sopiminen.

Samalla puhuu mainittu kirjoittaja toisestakin tsheremissien noudattamasta avioliiton solmimismuodosta. Ne, joilla ei ole varaa maksaa lunnasrahaa tahi jotka haluavat välttää kulunkeja, ryöstävät morsiamia, tunkeutuen tytön kotiin ja vieden hänet väkivallalla pois.

Georgi kertoo tsheremisseistä, samaa. "Vaimoja he ostavat, ja he nimittävät naisen hintaa olon." Mutta tämän ohella köyhä, kuljeksiva huimapää ryöstää neidon, jota rakastaa.

Nämä kaksi mainituilla kertojilla esiintyvää avioliiton solmimismuotoa, sopimuksellinen avioliitto morsiamesta suoritettavan lunnasrahan perustalla sekä naisen ryöstö, tavataankin läpikäyvinä myöhäisemmissä tsheremissien avioliittotapojen kuvauksissa ja esiintyvät ne eräissä muodoissaan vielä meidän päivinämmekin.

Naisenryöstöistä kertovat miltei kaikki tsheremissien tapojen kuvaajat, S. Kuznetsov väittää suurimmalla osalla tsheremissejä säilyneen "vanhan pakanallisen tavan" ryöstää morsiamia. Tämän ohella on kuitenkin sopimuksellinen avioliitto yleensä käytännössä. Ryöstäjät tempaavat muitta mutkitta morsiamen mukaansa piiritansseista tahi kotoa. Tätä tekoa nimitetään erikoisnimityksillä kutshash 'ottaa kiinni' ja nangajash 'raahata pois'. Jollei neito vapaaehtoisesti suostunut seuraamaan anastajiaan, lyötiin häntä ja raastettiin epätoivoisesta vastustuksesta huolimatta mukaan. Joskus ryöstetty, tahtomatta alistua kohtaloonsa, koetti riistää hengen itseltään.

Permin läänin Krasnoufimskin tsheremissien avioliittotavoista kerrotaan seuraavaa: "Sulhanen (tahi useimmissa tapauksissa vanhemmat), saatuaan kuulla jostakin neidosta tahi nähtyään sellaisen, lähtee sukulaisineen tätä noutamaan ja vie hänet pois melkein aina varkain morsiamen vanhemmilta ja usein vastoin neidon omaa tahtoa. Morsiamen julkisia kosimisia sattuu tsheremisseillä hyvin harvoin; esim. Juvan kylässä tapahtui sellaisia seitsemänkymmenen vuoden ajalla vain kaksi, niistä viimeinen v. 1858." Ryöstetty neito piilotettiin omaan tahi naapurin aittaan sulhasen kanssa. Sitten ilmoitettiin asiasta neidon vanhemmille. Nämä tulivat vihaisina paikalle. Heitä kestitettiin ja koetettiin saada sopimaan lunnasrahasta. Sovinnon jälkeen seurasivat hääjuomingit.

Eräässä Ufan läänin tsheremissejä koskevassa kuvauksessa sanotaan viime vuosisadan viimeisellä vuosikymmenellä yleisesti käytännössä olevana avioliiton solmimismuotona olleen naisen ryöstön. Avioliitot kosinnan perustalla olivat harvinaisempia. Morsiamia ryöstivät sekä köyhät että rikkaat. Naisenryöstöjen syyksi mainitaan halu välttää hääkustannuksia ja kosintamenettelyn pitkällisyys. Ryöstöt eivät kuitenkaan aina tapahtuneet vastoin ryöstettävän tahtoa. Sulhasen vanhemmat lähettivät nimittäin usein neidon luo salaisen välittäjän, joka koetti suostuttaa häntä yritykseen. Kaikki tapahtui silti ankarasti salassa tytön vanhemmilta. Sulhasen kotikylään tuotuna vietiin neito aluksi jonkun sukulaisen tahi sivullisen henkilön luo, jonka perheen tuli toimia nuoren parin holhojana ja suojelijana. Ryöstönaimisissakin vietettiin häät.

Saman läänin Birskin piirissä puhutaan naisenryöstöistä ryöstettävän itsensä suostumuksella tapahtuvina. Sulhanen lähetti ensiksi jonkun sukulaisnaisen morsianta tiedustelemaan. Tämä koetti taivuttaa jälkimäistä ryöstötuumaan. Sovittiin ajasta ja paikasta mistä piti ryöstettämän. Morsian meni salaa sukulaisiltansa sovittuun paikkaan, josta sulhanen vei hänet johonkin toiseen, vaan ei kotikyläänsä ja jätti jonkun perheen huostaan. Muutaman päivän perästä saapui sulhanen saattojoukon kera noutamaan morsianta kotiinsa. Häät vietettiin kaikkia muodollisuuksia noudattaen. Muutamien päivien perästä sovittiin lunnaista, joina suoritettiin rahaa ja karjaa.

Samanlaisten suhteiden vallitessa tapahtui naisenryöstö myös Orenburgin läänin tsheremisseillä. Täälläkin koetti sulhanen aluksi salaisten välittäjien kautta suostuttaa neitoa. Ryöstetty morsian vietiin lähikylään, josta sitten juhlallisesti noudettiin sulhasen kotiin. Lopuksi lähdettiin pyytämään sulhasen vanhempia sovinnolle ja maksettiin heille kalym, joka kuitenkin oli pienempi kuin kosintanaimisissa.

Permin läänissä lähtivät sulhanen tahi hänen vanhempansa, saatuaan kuulla jostakin neitosesta tahi nähtyään sellaisen, sitä noutamaan. Neito vietiin melkein aina "vanhemmilta varastamalla", joskus, vaikkakin harvoin, vastoin hänen omaa tahtoansa. Varastettu neito piilotettiin kotikylässä aittaan ja annettiin tieto hänen vanhemmilleen. Nämä saapuivat vihaisina noutamaan pois tytärtänsä. Heitä lepyttääkseen maksettiin lunnasrahaa 30-60 ruplaan.

Nykyaikoina ovat eräänlaiset morsiamen ryöstöt vielä voimassa useilla seuduilla tsheremissien asuma-aluetta. Kasanin läänin Tsarevokokshajskin piirissä tapahtuvat ryöstöt tavallisimmin ryöstettävän edeltäkäsin hankitun suostumuksen perustalla. Mutta morsiamia voidaan ryöstää vastoin heidän tahtoansakin, nimittäin siinä tapauksessa, etteivät suostuttelut ole johtaneet tuloksiin. Morsiamia ryöstävät etupäässä varattomat, jotka eivät voi suoriutua niistä suurista kustannuksista, joita kosinta ja häät aiheuttavat. Yritystä varten valitsee nuori mies apulaisekseen luotettavan henkilön, jota nimitetään tular-mariksi. Tätä paitsi on hänellä silloin, kun ryöstö tapahtuu vastoin neidon tahtoa, apunaan joku jälkimäisen kotikylän asukas (ondzats koshsha), jonka tehtävänä on osottaa sopiva hetki ja valvoa, että ryöstetyksi tulee juuri kysymyksessä oleva neito. Omassa kotikylässään on sulhasella apulainen, jonka kotiin ryöstetty neito ensiksi viedään. Tämän on suojeltava sulhasta mahdollisien takaa-ajojen ja takaisinryöstöjen varalta.

Vjatkan läänin Urzhumin piirissä tapahtuu nykyisin naisenryöstöjä vain ryöstettävän suostumuksella. Mutta noin 30-40 vuotta sitten mainittiin ryöstetyn väkivaltaisestikin. Ryöstettävän suostumuksella tapahtuvat naisenryöstöt myöskin Jaranskin piirissä. Syyksi niihin mainitaan taloudelliset seikat ja kosinnassa neidon vanhempien puolelta kohdanneet esteet. Tällaisissakin naimisissa suoritetaan lunnasrahaa, mutta vähemmän kuin kosintanaimisissa. Samoin suoritetaan myöskin jonkunmoiset häämenot, jotka ovat yksinkertaisemmat kuin kosintanaimisissa.

Edellisten tapaisten naisenryostojen ohella tavataan tsheremisseillä muodollisia eli fiktivisiä ryöstöjä. Ufan läänissä alotetaan erään kuvauksen mukaan avioliitto rauhallisella kosinnalla, mutta sulhasen on lopuksi vietävä morsian ryöstämällä tämän kotoa. Toisinaan taasen kuuluu kosinta- ja häämenoihin episodi, jossa sulhanen muka ryöstämällä tuo morsiamen toisesta talosta omaan kotitaloonsa.

Alussa esittämiemme kahden vanhemman kertojan huomioiden mukaan perustui tsheremissien sopimuksellinen avioliitto lunnasrahaan. Myöhemmät tiedot ja nykyaikaisten avioliittotapojen ilmiöt todistavat nämä huomiot oikeiksi.

Lunnasrahan suorittaminen on ollut ja on nykyäänkin tsheremissien avioliiton huomattavimpia tekijöitä, Kosinnan pääasiallisimpana tarkoituksena on pidettävä juuri tästä sopimista. Morsiamesta suoritettavista lunnaista puhutaan usein naisen varsinaisen hinnan merkityksessä. Georgi mainitsee morsiamesta maksettavan tavallisesti 30-50 ruplaa; joskus lunnasraha kuitenkin nousi 80-100 ruplaan. Myöhemmissä tiedoissa mainitaan kalym suoritettavan paitsi rahana, myöskin tavarana. EdelIistä maksetaan aina 500 ruplaan saakka. Tavarana annetaan karjaa, pukuesineitä, vaatetta ja ruokatavaroita. Lunnasraha voidaan suorittaa määräaikoina, määrätyissä osissa. Sen määrän mainitaan joskus olevan suhteessa myötäjäisiin.

Nykyisin kuuluu Birskin piirissä morsiamen lunnaisiin rahaa, turkit, verkavaatetta, mesitynnyri tahi sokeritoppa ja viinaa. Rahasta on yksi osa vui-oksa 'pääraha', itse tytön hinta, joka tulee hänelle itselleen; toinen osa on ava-kumdar 'äidin rinnan makso' ja loput kugo olan 'suuri lunnasraha'. Rush-rodassa suoritetaan lunnasraha morsiamen isälle, joko kokonaan tahi suurimmaksi osaksi ennen häitä. Lastikissa maksetaan lunnasrahaa 10-100 rupl. Samalla kertaa sovitaan siitä, mitä morsian saa mukaansa ja miten paljon lahjoja hänen on sulhasen sukulaisille häissä annettava.

Myötäjäisinä annetaan tavallisesti vain morsiamen yksityistavarat. joskus joku pää karjasta.

Lunnasrahan määrää on useissa tapauksissa vastaaviin olosuhteisiin nähden pidettävä huomattavan korkeana ja vaikeasti suoritettavana. Orenburgin läänissä oli lunnasrahan suoritus viime vuosisadan keskipalkoilta olevan tiedon mukaan käynyt niin rasittavaksi, että tsheremissit toivoivat hallituksen rajoittavan sen määrää. Monen nuorukaisen oli korkeiden morsiamen lunnaiden takia pakko pysyä kauan naimatonna.

Ikäsuhteista.

Tsheremissien avioliittoikäsuhteista mainitsee Georgi, että vanhemmat usein ottavat vaimoja kuusitoistavuotisille pojilleen. Tyttö ei saanut olla viittätoista vuotta nuorempi. G.F. Müllerin mukaan naittoivat varakkaat tsheremissit ja tshuvassit poikansa jo viiden tahi kuuden vuoden ijässä. Tyttöjä sitävastoin ei annettu miehelään milloinkaan vielä viidentoista vuoden ijässä, harvoin kahdenkymmenenkään.

Viimeksimainittu tieto näyttäisi tsheremisseillä vallinneen samanlaisten suhteiden, jotka mordvalaisilla aikaisemmin yleisesti ovat olleet voimassa, nimittäin että nainen oli miestä paljoa vanhempi. Muutamat tiedot osottavat tsheremissien naimaijän olleen nykyisin vallitsevaa paljoa alhaisemman. Ufan läänin Birskin piirissä naitettiin pojat 14—16-vuotiaina. Permin läänin tsheremissit naittavat erään tiedon mukaan poikansa ja tyttärensä melkein aina ennen kuudettatoista ikävuotta.

Nykyiset naimaikäsuhteet esiintyvät niillä paikkakunnilla, joilla tsheremissien avioliittotapoihin olemme tutustuneet, samanlaisina kuin nykyään venäläisillä vallitsevat. Naimisiin mennään lain määräämien ikävuosien täytyttyä eikä erotus miehen ja naisen naimaijän välillä ole erikoisemmin huomattava.

Valintavapaudesta ja aloteoikeudesta.

Alaikäisten naittaminen osottaa naimaoikeuden tsheremisseilläkin määrätyissä tapauksissa kuuluneen vanhemmille. Tähän näyttäisi viittaavan sekin, että toimivina henkilöinä ryöstöavioliitossa esiintyvät muutamien tietojen mukaan sulhasen vanhemmat. Samalla puhutaan miltei aina naimisiinjoutuvan nuoren miehen omastakin osanotosta morsiamen ryöstöön. Ufan läänissä ryöstivät joskus vanhemmat morsiamen pojalleen, mutta tavallisimmin toimitti ryöstön kuitenkin sulhanen itse vanhempiensa suostumuksella. Permin läänin Krasnoufimskin piirissä ottavat morsiamesta selvän ja toimittavat ryöstön tavallisimmin sulhasen vanhemmat, mutta myöskin sulhanen itse. Erään toisen tiedon mukaan niinikään joko sulhanen tahi vanhemmat.

Suoranaiset tiedot naimisiinmenijöiden itsemääräys- ja aloteoikeudesta käyvät kahteen suuntaan. Muutamien mukaan sulhasen tahi morsiamen tahtoa joko ei ollenkaan tahi vain vähäisessä määrässä otetaan huomioon. Vjatkan läänin Urzhumin piikissä mainitaan vanhempien, pojan naimaikään tultua, itse huolehtivan hänen naittamisestansa. Morsianta etsimään lähtee isä tahi veli. Ufan läänin Birskin piirissä sovitaan morsiamesta täyskasvuiselle pojalle koko perheen kesken. Huomioon otetaan kuitenkin, miellyttääkö morsian sulhasta.

Suuri osa samoilta ajoilta olevia ja myöhempiä tätä kysymystä koskevia tietoja osottaa taasen sulhasella itsellään olevan pääasiallisen ratkaisuoikeuden, samalla kun hän itse esiintyy toimivana kosinnassa. Morsiamen valinnan ja kosinnan toimittaa sulhanen itse vanhempiensa suostumusta pyydettyään. K. Kuznetsovin mukaan valitsevat tsheremissinuorukaiset morsiamensa itse, isänsä kanssa neuvoteltuaan. Orenburgin läänissä valitsee morsiamen sulhanen itse. Hän sopii asiasta kuitenkin isänsä kanssa ja pyytää häntä alkamaan keskustelut morsiamen isän luona. Kasanin läänin vuoritsheremisseillä valitsee nuorukainen itse morsiamen. Kosintamatkalle lähtee sulhanen yksin, pyydettyään vanhempiensa suostumusta saada kosia valitsemaansa tyttöä. S. Mihailovin mukaan kuuluu aloteoikeus Kasanin läänin vuoritsheremisseillä sulhaselle itselleen. Hän lähtee yksin ensimäiselle kosintamatkalle. N. Troitskaja mainitsee kosintamatkalle lähtevän sulhasen itse puhemiehen kanssa.

Nykyisin ottaa Rush-rodassa nuori mies itsekohtaisesti osaa niinhyvin morsiamen valintaan kuin kosintaankin. Alotteenteko voi tapahtua hänen itsensä tahi vanhempien puolelta. Jos naimahanke ei ole hänen itsensä alkama, hankkii sulhanen ennen kosintaa tilaisuuden tarkastella neitoa, jota aijotaan kosia. Staryj Torjalissa voivat vanhemmat esittää morsiamen, mutta sulhasen kieltäytyminen saattaa asian raukeamaan. Kosinnassa esiintyy sulhanen toimivana johtohenkilönä. Lastikin kylän tsheremisseillä sanottiin naimisiinmenijöiden oman tahdon ja valinnan olevan etusijassa määräävänä. Vanhemmat saattavat esittää pojalleen jotakin neitoa morsiameksi, mutta eivät pakota häntä tätä ottamaan.

Seuratessamme samaa kysymystä erikoisesti naimisiinjoutuvaan naiseen nähden, puhuvat tässäkin suhteessa eräät aikaisemmat avioliittotapojen piirteet naisen puuttuvasta määräysoikeudesta. Alaikäisyyden aikana suoritettu kihlaus samaten kuin koko lunnasrahasysteemi eivät saata edellyttää naisen omaa määräysvaltaa. Useat seikat osottavat kuitenkin, ettei tsheremissiläinen nainen sinä aikana, jolta tietomme heidän avioliittotavoistaan pääasiallisesti ovat, ole ollut niinkään oikeudeton avioliittoasioissa, Väkivaltaisestikin morsiamia ryöstettäessä katsottiin naisen suostumus tarpeelliseksi, jos liitolle aijottiin hankkia kirkon vahvistus. S.K. Kuznetsov mainitsee morsiamen ryöstön perustalla avioliittoon joutuneen parin eläneen vihkimättä monta vuotta. Vihittäytyessä kysyivät sulhasen vanhemmat morsiamelta, oliko hän suostuvainen menemään naimisiin heidän poikansa kanssa. Jollei myöntävää vastausta saatu, koetettiin nuorikkoa houkutella, varsinkin jos hänet oli väkivaltaisesti ryöstetty.

Ryöstetyn naisen mielipide saattoi vaikuttaa myöskin jälestäpäin suoritettavan lunnasrahan suuruuteen. Jos morsian ilmoitti tyytyvänsä kohtaloonsa, saivat hänen vanhempansa pienemmän lunnasrahan kuin päinvastaisessa tapauksessa.

Suoranaisempina todistuksina siitä, että sekä miehen että naisen tahto otetaan lukuun, ovat eräät kosintamenojen piirteet. Sulhanen ottaa aktivisesti osaa niinhyvin kosintaan kuin häämenoihinkin. Kuten etempänä nähdään, kuuluu kihlaukseen yleisenä julkinen ja juhlallinen morsiamen suostumuksen kysyntä, ja saattaa tällä olla ratkaisevakin merkitys.

Aika, jona avioliittoja solmitaan.

Siitä vuodenajasta, jona tsheremissit etupäässä solmivat avioliittoja, on olemassa eräitä tietoja, jotka osottavat kevätkesän ja kesän tässä suhteessa olevan etualalla. Kysymyksessä olevan seikan suhteen näyttävät tsheremissien tavat, mikäli käytettävissämme olevista tiedoista saatetaan päättää, yhtyvän eräillä Pohjois- ja Itä-Venäjän turkkilais-tatarilaisilla kansoilla vallitsevaan kantaan, jonka esiintymisestä mordvalaisillakin on tavattu viittauksia.

Kosinta.

Kasanin läänin vuoritsheremisseistä kertoo S. Mihailov, että nuorukainen matkustaa vanhempiensa suostumuksella siihen kylään, missä hänellä on morsian katsottuna, ja pysähtyy täällä aluksi jonkun tuttavan luo, pyytäen tätä puhemieheksi. Tämä kutsuu salaa luoksensa neidon ja kysyy tämän suostumusta. Sitten menevät sulhanen ja puhemies morsiamen kotiin, jossa neidon läsnäollessa kysytään vanhempien suostumusta. Kun tästä on päästy selville, palaa sulhanen kotiinsa. Seuraavana päivänä lähtee sulhanen isänsä ja jonkun sukulaisen kanssa morsiamen kotiin. Tällöin tapahtuu julkinen kosinta ja kihlaus.

Tsheremissien kosinnassa saatetaankin useimmiten erottaa alustava kosinta eli morsiamen tiedustus ja tarkastus. Se saattaa tapahtua erillisenä matkana, mutta liittyy usein varsinaiseen kosinta- eli kihlausmatkaan. Tämän ohella on huomattavaksi piirteeksi merkittävä se, että sen sijaan että mordvalaisilla, kuten tavallisesti venäläisilläkin, alustavalle sekä usein varsinaisellekin kosintamatkalle lähtee joku sulhasen sukulaisista tahi erikoinen puhemies, on tsheremissiläinen sulhanen tavallisesti alustapitäen itse kosinnassa mukana ja toimivana. Toinen huomattava piirre on se, että tsheremissien puhemies eli kosinnan välittäjä on säännöllisesti morsiamen kotikylässä asuva sukulainen tahi tuttava (ondzats koshsha 'edellä kulkeva', tular-mari, temtshe, kokla-koshsha, putleze), jonka asuntoon kosinta-matkalla ensiksi poiketaan. Hänen kotinsa on toimintapisteenä kaikkia kosintaan kuuluvia toimia varten. Epävirallinen tiedustelukäynti tapahtuu tavallisesti puhemiehen kotoa käsin.

Muista kosinnan yhteydessä noudatettavista tavoista ja menoista ovat huomattavimmat seuraavat. Kosintamatkalle otetaan mukaan ruokatavaroita (leipä, ohukaisia, juustokakku j.n.e.) nimenomaan nahkaisessa laukussa. Ne mainitaan joskus asetettavan morsiustalon pöydälle. Kosijoiden saapuessa morsian piilottautuu. Piilottautumisella saattaa hän ilmaista mielipiteensä naimaesityksen suhteen. Jos hän on siihen suostuvainen, on piilottautuminen vain näennäistä, jollei, päinvastoin.

Vaikkakin naimaesitys tehdään vanhemmille, kuuluu tsheremissien kosintaan useimmiten julkinen morsiamen suostumuksen kysyntä. Tällöin morsian joskus jättää asian vanhempiensa tahdosta riippuvaksi. Morsiamen kieltäytyminen voi saada aikaan kosinnan raukeamisen sikseen. Että hänen mielipiteellään katsotaan olevan asiallista merkitystä osottaa se, että morsianta itseään erikoisesti suostutellaan, joskus erikoisen toimihenkilön ("taivuttajanaisen") kautta.

Paitsi morsiamen suostumuksen kysyntää, kuuluu niittytsheremissien kihlaukseen seremoniallinen molempien naimisiinjoutuvien suostumuksen kysyntä. Se on huomattava juhlallinen seremonia. Naimisiinjoutuvat asettuvat vierekkäin seisomaan, samoin morsiamen vanhemmat, ja kysymys tehdään joskus kolmasti. Siihen liittyy uskonnollisia menoja sekä toimituksia, joilla on varsinainen kihlauksen vahvistusmenon luonne.

Sen jälkeen kun naimaesitykseen niinhyvin morsiamen vanhempien kuin tämän itsensä puolelta on suostuttu ja kysymys lunnasrahasta ja sen yhteydessä olevista seikoista ratkaistu, vahvistetaan kihlauksessa syntyvä liitto asianmukaisilla toimituksilla. Näistä ovat huomattavimpia yhteiset syönti- ja juontimenot, jotka yhtyvät joskus edellä puheenaolleeseen juhlalliseen suostumuksen kysyntään, toisinaan rukous- ja uhrimenoihin. Vuoritsheremisseillä ottivat sulhanen ja morsian kumpikin yhden kosijoiden tuomista kakuista käteensä, jonka jälkeen rukoiltiin. Kakuista heitettiin paloja lieteen ja sen jälkeen maisteltiin niitä yhteisesti. Jakovlevin mukaan annetaan ensin sulhaselle, sitten morsiamelle viinamalja. He asettuvat pirtin keskelle, ja vaihtaen maljoja keskenään juovat puoliksi, jonka jälkeen tarjoavat muillekin. Sen jälkeen pitää joku vanhuksista rukouksen. Urzhumin piirissä leikkasi morsiamen isä leivästä palan, pani sen päälle palan juustokakkua, maistoi siitä ja antoi sulhasen vanhemmille; sitten annettiin pala sulhaselle, joka maistettuaan ojensi morsiamelle. Kozmodemjanskin piirissä jaettiin kosiomiesten tuomat ohukaiset läsnäolijoiden kesken, jonka jälkeen niitä yhteisesti maisteltiin. Sernurissa tapahtuu yhteinen syönti- ja juontimeno edellä puheenaolleen kyselyn jälkeen. Naimisiinjoutuvien sekä heidän sukulaistensa kesken tapahtuvan yhteisen syönnin jälkeen seuraa yhteinen juonti naimisiinjoutuvien ja näiden vanhempien kesken. Rush-rodassa eivät morsiamen vanhemmat ota vastaan tular-marin tarjoamaa viinamaljaa, vaan pyytävät antamaan tyttärelleen. Tämän maistettua juovat vanhemmat ja sitten kosiomiehet. Sen jälkeen leikataan leipä ja juustokakku paloiksi ja jaetaan läsnäolevien kesken. Ennen syöntiä rukoillaan. Staryj Torjalissa liittyy kyselymenoon avioparin välinen yhteinen juonti, samoin Lastikissa. Ufan läänissä tapahtuu sormuksen vaihdon jälkeen sulhasen ja morsiamen välinen syönti.

Harvemmin esiintyvinä kihlauksen vahvistustoimituksina tavataan kädenlyönti ja sormuksen vaihto.

Paitsi kyselymenoihin liittyviä uskonnollisia toimituksia, havaitaan kihlauksessa rukousmenoja, jotka voivat tapahtua erillisinä tahi liittyä yhteisiin syönti- ja juontimenoihin. Morsiamen toimittama lahjojen jako kosiomiehille tapahtuu kihlajaisjuhlan lopulla.

Tsheremissien kihlausmenoissa herättää erikoista huomiota morsiamen tahi molempien naimisiinjoutuvien tahdon ja suostumuksen julkinen ja seremoniallinen kysyntä. Tätä kihlausmenojen kohtaa tahdomme verrata eräiden Itä-Venäjän turkkilais-tatarilaisten kansojen tapoihin sekä kreikkalais-katolisen kirkon vihkimäseremoniaan.

Ensiksimainituilla on kysymyksen suhteen naisen vaalivapaudesta havaittavissa kahtalainen kuva. Avioliiton perustana on täällä säännöllisesti lunnasraha, jotapaitsi suoranaiset tiedot useimmiten puhuvat sekä miehen että naisen puuttuvasta määräysoikeudesta. Itä-Turkestanin, Nogai- ja Orenburgin tatareilla kuuluu initsiativi morsiamen valinnassa vanhemmille ja kosinnan toimittavat joko vanhemmat tahi sukulaisista valitut puhemiehet. Kisilin kreikkalais-katoliset tatarit sopivat avioliitosta lasten vielä kapalossa ollessa ja kosinnan toimittaa sulhasen isä. Muutkin Siperian tatarit naittavat joskus alaikäisiä tyttöjä, mutta sulhasen puolella kuuluu määräysoikeus hänelle itselleen.

Tshuvasseilla kuuluu naimaoikeus niinhyvin miehen kuin naisen suhteen ensimäisessä sijassa vanhemmille. Simbirskin läänin tshuvassit eivät kysyneet naimaikäiseltä nuorukaiselta, mitä tyttöä hän halusi vaimokseen, joskus ei sitäkään, halusiko hän naimisiin vai ei. Kaiken tämän katsottiin kuuluvan vanhemmille. Sulhanen ei nähnyt morsianta kihlauspäivään saakka, joskus ei ollenkaan ennen vihkimistä. K.P. Prokopevin mukaan ei sulhanen lähde kosintamatkalle. Tahtoessaan naittaa poikansa, kysyvät vanhemmat, onko hänellä tyttö tiedossa, jollei, osottavat he hänelle itse morsiamen. Kasanin läänissä ei sulhanen mennyt kihlajaisiin. Morsiamelta mentiin hänen piilopaikkaansa kysymään suostumusta, mutta vasta sitten, kun kaikesta jo oli sovittu. Samaran läänin tshuvasseilla alkoi isä pojan tultua naimaikään etsiä hänelle morsianta. Kosittaessa lähetti hän puhemiehen morsiamen taloon. Kihlauksen toimitti niinikään sulhasen isä. V. Sboevin mukaan toimitti kosinnan sulhasen isä.

Samalla kertaa osottavat kuitenkin muutamat samoista kuvauksista ja eräät muut samanaikuiset ja samoja kansoja koskevat tiedot kosinnassa ja häämenoissa julkisesti ja virallisesti kysyttävän naimisiinmenijöiden suostumusta. Siperian tatarit kysyvät häissä julkisesti morsiamen ja sulhasen suostumusta, ja vasta sen jälkeen toimittaa mollah vihkimärukouksen. Milkovitsh mainitsee Simbirskin läänin tatarien kosittaessa kysyneen morsiamen suostumusta. Samasta kertoo Lepehin, mainitessaan, etteivät tatarit varsinkaan naisia pakota avioliittoon. Morsiamelta kysyttiin sukulaisten ja vieraiden läsnäollessa, ottaako hän mielellään kosivan sulhasen, ja hänen vastauksensa ratkaisi asian. Sitten kutsuttiin mollah, joka luki rukouksen. Erään nähtävästi Krimin tatareja koskevan tiedon mukaan kysytään morsiamelta kihlattaessa julkisesti hänen suostumustaan. Saman läänin tatareista kerrotaan, että niinhyvin kihlauksessa kuin häissäkin mollah todistajien läsnäollessa kysyy sulhasen ja morsiamen suostumusta. Krimin tatareilla kysyy mollah hääpäivänä kolmasti morsiamen suostumusta, ennenkuin rupeaa lukemaan vihkimärukousta. Vihittäessä hän vielä kolmasti kysyy naimisiinmenijöiden suostumusta.

Kasanin läänin tshuvassien mainitsee A.F. Rittich kosittaessa kysyvän morsiamen suostumusta.

Kirgisejä koskevista tiedoista kertovat useat vanhempien vallankäytöstä avioliittoasioissa. Yleensä tunnettua on, että heillä ainakin aikaisemmin kihlattiin lapsia, vieläpä syntymättömiäkin, ja otettiin vaimoja alaikäisille pojille. Morsiamen valinnan suoritti useimmissa tapauksissa isä tahi perheen pää. Samanaikaisesti mainitaan kosinnan kirgiseillä ja turkmeneilla tapahtuvan itsensä sulhasen tahdon mukaisesti. Itse avioliittopäivänä kysyy mollah morsiamen ja sulhasen suostumusta avioliittoon. Baskirien kertoo Lepehin pitävän välttämättömänä myöskin naimisiinjoutuvien, varsinkin morsiamen suostumusta. Häämenoissa kysyy isä syrjäisten henkilöiden läsnäollessa morsiamelta, miellyttääkö tätä sulhanen. Tämän jälkeen lukee isä rukouksen ja nuoret asetetaan kahden kesken esiripun taa. Samalla kerrotaan kuitenkin baskirien sopivan lasten avioliitoista niiden vielä kehdossa ollessa.

Vaikkakin siis useimmissa tapauksissa etupäässä vanhempien määräysvalta on voimassa, kuuluu avioliittomenoihin julkinen morsiamen tahi molempien naimisiinjoutuvien suostumuksen kysyntä. Tämän kaksinaisuuden selittämisessä on islamin opin säännökset naimaoikeudesta otettava huomioon.

Sariatin määräykset suovat varsinkin naimisiinjoutuvalle naiselle melkoisen itsemääräysoikeuden. Kaksitoista vuotta täyttäneellä naisella tulee olla oikeus mennä omasta tahdosta naimisiin, häntä ei voida antaa naimisiin vastoin tahtoaan. Koranissa luetellaan erilaisia tapoja, joilla neito kosittaessa saattaa osottaa myöntymyksensä tahi kieltäytymisensä. Avioliiton perustana tulee olla miehen ja vaimon välinen sopimus. Muhamettilaiseen vihkimiseen kuuluukin sen vuoksi molempien puolten julkinen suostumuksen kysyntä ennenkuin vihkimäkaava (nikah) luetaan.

Vertailu tsheremissien kihlauksen julkisen suostumuksen kysynnän ja viimeksimainituilla kansoilla esiintyvien kihlauksen ja avioliiton vahvistusmenojen välillä tuo esiin huomioonotettavia yhtäläisyyksiä, Molemmilla tahoilla on sillä juhlallisen toimituksen luonne ja siihen liittyy uskonnollisia menoja.

Samalla on kuitenkin huomioonotettava, että kreikkalais-katolisen kirkon vihkimäseremoniaan kuuluu samaten sulhaselle ja morsiamelle tehty kysymys, menevätkö he omasta tahdostaan avioliittoon. Niinikään tapahtuu vihkimisessä kolminkertainen naimisiinjoutuvien välinen juonti. Verrattaessa esim. Wichmannin kuvausta viimeksimainittuun vihkimäseremoniaan, käy niiden läheinen yhtäläisyys ilmi. Julkinen suostumuksen kysyntä ei tsheremisseillä kuitenkaan aina ole muodostunut tällaiseksi uskonnollisia ja muita avioliiton vahvistusmenoja sisältäväksi toimitukseksi.

Mitä turkkilais-tatarilaisiin kansoihin tulee, näyttää puheenalainen meno heillä perustuvan islamin opin määräyksiin. Se enemmän tahi vähemmän tosiasiallinen itsemääräysoikeus, jota naimisiinmenijät sen mukaan nauttivat ja joka osottaa toista kantaa kuin useat muut kysymystä koskevat tiedot, saattaa suurelta osalta olla tältä taholta peräisin. Tällöin saa selityksensä se seikka, että silloinkin, kun vanhemmat itse asiassa määräävät lastensa avioliitosta, näiltä silti kihlauksessa ja avioliiton toimeenpanossa virallisesti kysytään suostumusta.

Tsheremissien suostumuksen kysyntä erikoisena menona esiintyessään osottaa silminnähtävää yhtäläisyyttä varsinkin edellä tarkasteltujen turkkilais-tatarilaisten avioliittomenojen kanssa. Wichmannin kuvauksessa esiintyvä meno taasen liittyy yksityispiirteiltään etupäässä kreikkalais-katoliseen vihkimäseremoniaan. Viimeksimainittu on muuallakin saattanut vaikuttaa tsheremissien tapoihin; monessa tapauksessa lienee kuitenkin vaikeaa päättää, kummaltako taholta nämä tsheremissien tavat ovat saaneet vaikutuksia.

Kihlauksen vahvistusmenona tapahtuvan eri puolten välisen yhteisen syönnin tahi juonnin suhteen on huomattava, että se paitsi vanhempien tahi heidän edustajiensa kesken, tapahtuu ensi sijassa naimisiinjoutuvien itsensä välillä. Niinpä olemme nähneet juontiseremonian usein tapahtuvan ensiksi jälkimäisten ja sitten vanhempien ja muiden molempien puolten edustajien kesken. Samoin on yhteisen syönnin laita. Vallitseva naimaoikeudellinen käsitys ilmenee näissä toimituksissa sen mukaisena, jommoiseksi se aikaisemmin esiintuotujen seikkojen nojalla on osottautunut.

Edellä olemme maininneet parin tiedonannon mukaan avioliittomenot Ufan läänissä alotetun rauhallisella kosinnalla, mutta jatketun naisenryöstöä jäljittelevillä menoilla. Prof. Paasosen kuvauksessa esiintyvätkin mainitun läänin Birskin piirin kosintamenot tämän seikan yhteydessä huomattavasti toisenlaisina kuin edellä tarkastellut.

Sulhasen suoritettua välittäjän avustamana morsiamen tarkastuksen, saapuu puhemies uudelleen yksin morsiamen kotiin tiedustamaan, annetaanko tytär miehelään ja paljonko vaaditaan lunnasrahaa (olan). Jos vanhemmat ovat suostuvaisia, lausuvat he: "jumo pujaremgen naleda! üdar reza lijeshken" (jos jumala on määrännyt, ottakaa, jos tyttö on suostuvainen). Puhemiehen (temtshe) on vaimoineen koetettava taivuttaa morsianta ja sitten ilmoitettava sulhaselle. Tämän jälkeen saapuu sulhanen uudelleen jonkun ystävänsä kanssa morsiamen kotikylään, asettuen täällä ensiksi temtshen luo. Täältä mennään morsiamen kotiin, jossa vieraita kestitetään sillä aikaa, kun morsian pitää erikseen juhlaa toisessa huoneessa. Juhlan jälkeen lähdetään temtshen kotiin, mistä sulhanen vie morsiamensa omaan tahi naapurikylään, sijoittaen hänet aluksi jonkun sukulaisen tahi ystävän luo. Seuraavana päivänä lähettää sulhanen morsiamen vanhempien luo lähettilään ilmoittamaan että on vienyt heidän tyttärensä. Lähettiläs pyytelee anteeksi morsiamen vanhemmilta sanellen: "No, langot, teidän on miekka, minun kaula, tyttärenne olemme ottaneet." Paikotellen ei sulhanen käykään morsiamen kotona, vaan tuo temtshe-vate morsiamen yöllä salaisesti sulhasen luo, muka salaa vanhemmilta.

Kihlauksen ja häiden väliajalle kuuluvat yhtymykset.

Sekä mordvalaisten että venäläisten kosinnassa nähtiin molempien sukujen välillä yhtymyksiä, joissa useammassa kuin yhdessä havaittiin kihlausmenojen luonteisia toimituksia ja joiden välillä tahi jälkeen saattoi tapahtua n.s. katsojaistoimituksia. Tsheremissien kosinnan yleiskulku osottaa kosinnan päätösjuhlia tavallisesti olevan vain yhden. Täälläkin tavataan kuitenkin ennen avioliiton toimeenpanoa yhtymyksiä, joissa sen perustana olevat sopimukset täytetään.