V. KÄÄNNÖKSIÄ.

Ken kunniallista köyhyyttään On häpeissään, tai mitä, lie, Hän raukka on ja väistykään! Pää pystyyn mies, jos mikä lie! Jos mikä lie ja mikä lie, Lie halpa työs, tai mitä lie! Vain kullan leima sääty on, Mies kultaa on, jos mikä lie. Viis siitä, syökö kontistaan, On sarkainen, vai mikä lie! On houkka houkka loistossaan, Ja mies on mies, jos miten lie! Jos mikä lie ja mikä lie, Jos kiilloton ja mikä lie, Niin suora mies, vaikk' köyhäkin, On kuningas, jos mikä lie. Kas pöyhkää, röyhkää nulikkaa, — Ties Loordiko, vai mikä lie Jos sadatkin tuo pelkoon saa, Hän nahjus on, jos mikä lie. Jos mikä lie ja mikä lie, Jos helyt, tähdet mitä lie, Mies vapaamieli näkee nuot Ja naurahtaa, jos mikä lie. Kuningas viittaa: valmis on Parooni, kreivi — mikä lie; Mut kunnonmiehen tekohon Ei pysty hän, jos mikä lie. Jos mikä lie ja mikä lie, Jos nimein sointu mikä lie, Niin kykys, voimas tunto tyyn' On ylempää, jos mikä lie. Niin uskohan siks muuttuvan, — Ja muuttuu siks, jos mikä lie! Ett' tunnontyös ja kuntos myös Vie valtaan sun, jos mikä lie. Jos mikä lie ja mikä lie, Viel' ajan näät, jos mikä lie, Kun mies ja mies ne halki maan On veljiä, jos mikä lie.

Hui, hai! Myllärin Miska, Jauhomekko-mies! Pussiin markkoja pyytää, Penneiks jäävän ties. Niin oli jauhossa mies, Jauhossa lakki ja niska, Jauhoinen oli suu, Jolla suuteli Miska. Hei, sitä Myllärin Miskaa, Säkkein jauhajaa! Siinä se virkamies on, Kokoo tavaraa; Laariin jauhoja saa, Markkoja arkkuun viskaa; Sattuis, vaikka liivini sais Myllärin Jauho-Miska.

Jo taatto kielsi, äiti kielsi, Ei kieltoa kuullut hän; Ei tyttö kuullut, ei liemen luullut Niin karvaaks kääntyvän. Ja poikahuippari Jumping John Hän petti kaunoisen — Oi, poikahuippari Jumping John Kun petti kaunoisen! Kili, lehmä ja allas, nurmenkallas, Ja rahojakin yli sa'an, Lisäks impi kaino ja torpan aino, Sulo, viehkeä katseeltaan. Mut poikahuippari Jumping John Hän petti kaunoisen — Oi, poikahuippari Jumping John Kun petti kaunoisen!

Kolme mustalaista mä näin Yönpidoss' ahteen alla, Kun pyrin vaivalla eteenpäin Hietikko-kankahalla. Yksi istui varjossa puun, Vingutti viulunmoista; Soitteli säihkeessä illan suun Kiihkoista lauleloista. Toinen piippu hampaissaan Seurasi sauhua silmin, Tyytyväisnä kuin onnet maan Kaikk' olis löytänyt ilmin. Kolmas se nukkua maiskottaa, Puussa symbaali huiski. Kieleen tuulonen soinnut saa, Mieleen unta ne kuiski. Vaatteet heillä on ryysykkäät, Kirjavat paikat vilkkuu; Mutta vapaina uhmapäät Kohtaloitakin ilkkuu. Kaikissa näin, miten mailmanlois, Kun elo yöhön hiipi, Sauhutti, nukkui, soitti sen pois — Kaikkea halveksiipi. Kauvan taakseni vilkaisin Mustalaisihin noihin, Kulmiin tummanruskeihin, Mustiin hiuskiharoihin.

Vankan laivan, mustan aivan, Verkkaan purjehtivan näät. Valoss' soihtuin näät kuin loihtuin Ruumiinvartioiden päät. Kuolinsija! — Runoilija Kasvoin kalpein lepää siin'; Silmä siintää, katseen kiintää Vielä taivaan sinerviin. Vetten vyöstä soi kuin yöstä Huuto sairaan vellamon, Laitaan purren hiljaa surren Aalto vaipuu kuolohon.

Kun vienoinna aamu hohti, Ja usvat siinnossa näin, Mun vei rusomaininki kohti Kevätunten impehen päin. Mä näin, miten tieltäni luisti Hän rannan rimpien taa Ja kaihoten tukkaa puisti, Hajakutria, kiiltoisaa. Kun kyntörastas jo puussa Univalvein lauluhun käy, Kun veet heräs salmen suussa, Niin häntä ei enää näy. Sanotaan, jos kuoleva kohtaa Yliluonnollisen niin, Tiet vaaroihin hänet johtaa, Jos kuinka hän käänteliin. Mut vaara se on oma rinta, Hän ei sitä välttää voi, Kuvasarjaa vaarallisinta, Min mielikuvitus loi.