VIIDES NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Sali kuninkaanlinnassa.

(Gardiner, Winchesterin piispa, tulee, edellä poika, joka kantaa soihtua. Hänet kohtaa sir Thomas Lovell.)

GARDINER. Kai kello jo on yksi?

POIKA. Löi vast'ikään.

GARDINER. Nää hetket eivät ole huvin vuoksi, Vaan tarpeen; luonnon vahvistukseks näitä Ja lepoon tulis käyttää, eikä turhiin. Hyv' yötä, Lovell; mihinkä näin myöhään?

LOVELL. Kuninkaan luota tekö tulette?

GARDINER. Niin, jätin hänet lyömään prima vistaa[14] Suffolkin kanssa.

LOVELL. Ennen makuu-aikaa Minunkin täytyy luonaan käydä. Anteeks!

GARDINER. Ei vielä, Lovell. Missä asioissa? On kiire teillä; jos en sillä loukkaa, Niin, pyydän, suokaa öisist' aikeistanne Myös ystävälle vihja. Askareet, Jotk' aaveen lailla öisin liikkuvat, Rajumpaa ovat luontoa kuin konsaan On päivät toimet.

LOVELL. Teitä rakastan, — Ja salaisuuden, vielä suuremmankin Kuin tämän, teille uskon. Setkissä On kuningatar; suuri vaara pyörii; Pelätään että kuolee.

GARDINER. Hedelmälleen Rukoilen hartaast' elon onnea Ja menestystä; mutta runko, Lovell, Sen tien sais mennä.

LOVELL. Siihen minä voisin Lisätä "aamen"; tunto toki sanoo, Ett' on hän herttainen ja hyvä nainen, Paremman toivotuksen arvoinen.

GARDINER. Mut, herra, herra. — Kuulkaa, herra Lovell Ylimys ootte, karvaa oikeaa, Ja viisaaksi ja hurskaaks teidät tunnen — Mua kuulkaa, Lovell: siit' ei tule hyvää, Ei koskaan hyvää, kunnes Cranmer, Cromwell, Nuo hänen kaksi kättään, ja hän itse Makaavat haudassa.

LOVELL. Nyt mainitsitte Kaks valtakunnan mahtavinta. Cromwell, Tuo kruununkalleuksien vartija, Suur'arkkivaariksi on koroitettu Ja lisäks valtasihteeriksi, josta Tie ajan tullen auki korkeimpiin On valta-asemiin. Ja arkkipiispa Kuninkaan käsi on ja kieli; mene Ja häntä vastaan sano!

GARDINER. Kyllä, Lovell, On niitäkin, enk' itse minä pelkää Puhua julki mieltäni; juur' tänään — Voin ilmaista sen teille — raivoon sain Ma raatiherrat; sanoin, että on hän — Jonk' itse, niin kuin minä, tietävät — Pääkerettiläinen, joka ruttona Maan saastuttaa. Sen suuttuneina veivät Kuninkaan tietoon. Hän nyt syytöksen On korviins' ottanut, ja suosiosta Ja armosta ja hyvin ymmärtäen Sen hirmuvaaran, jonka ilmi toimme, Nyt huomen-aamuks hänet haastattanut On neuvostoon. Se ruma rikkaruoho On juurittava pois. Mut toimistanne Teit' estän liiaks. Hyvää yötä, Lovell.

LOVELL. Levollist' yötä. Nöyrin palvelijanne.

(Gardiner ja kantapoika menevät.)

(Kun Lovell on menemäisillään, tulevat kuningas ja Suffolkin herttua.)

KUNINGAS HENRIK. En pelaa enää tänä yönä, Kaarle; Hajall' on mieleni; sa voitat minut.

SUFFOLK. En koskaan ole teitä voittanut.

KUNINGAS HENRIK. Vain joskus, Kaarle; mutta sin' et voita, Jos olen kyllin huolellinen vain. — No, Lovell, mitä kuningattaresta?

LOVELL. En asiaanne hälle itse voinut Ma esittää; mut hänen neitsyensä Sen toimittivat. Kaikkein nöyrimmästi Hän teitä kiittää, pyytäin että hartaast' Edestään rukoilette.

KUNINGAS HENRIK. Mitä sanot? Rukoilla? Mitä? Onko setkissä?

LOVELL. Niin sanoi naisensa, ja joka tuska On miltei kuolon tuskaa.

KUNINGAS HENRIK. Vaimo-parkaa!

SUFFOLK. Jumala helpoks hälle tehköön taakan, Ett' armoanne pian ilahuttais Hän perillisellä!

KUNINGAS HENRIK. On kesk'yö, Kaarle; Käy maata sinä; kuningatar-parkaa Rukouksissasi muista. Jätä minut; Nyt ajatukseni ei seuraa siedä.

SUFFOLK. Levollist' yötä teidän armollenne. Ma hyvän emäntäni puolesta Rukoilla tahdon.

KUNINGAS HENRIK. Hyvää yötä, Kaarle.

(Suffolk menee.)

(Sir Anthony Denny tulee.)

No, mitä uutta?

DENNY. Käskystänne tänne Toin arkkipiispan.

KUNINGAS HENRIK. Haa! Vai Canterburyn?

DENNY. Niin, armo.

KUNINGAS HENRIK. Oikein, niin. Miss' on hän, Denny?

DENNY. Odottaa ulkona.

KUNINGAS HENRIK. Tuo hänet sisään.

(Denny menee.)

LOVELL (syrjään). Niin, siinä on se, mistä puhui piispa. Hyväänpä tulin aikaan.

(Denny palaa, mukanaan Cranmer.)

KUNINGAS HENRIK. Tyhjäks sali!

(Lovell näyttää aikovan jäädä.)

Haa! Ettekö te kuule? Menkää! Mitä?

(Lovell ja Denny menevät.)

CRANMER (syrjään). Mua pelottaa. — Miks otsaa rypistää? Tuo hirmun katse on: ei tiedä hyvää.

KUNINGAS HENRIK. No niin, mylord, te tahtonette tietää, Miks teidät tänne kutsuin.

CRANMER. Tehtäväni On kuningasta kuulla.

KUNINGAS HENRIK. Ei, ei, nouskaa, Hyvä ja arvoisa lord Canterbury. Kävellään tässä vähän yhdessä. Kätenne mulle! Uutisia tiedän. Ah, loordi, tuska siit' on puhua Ja sääli antaa teille tämä tieto: Olemme suruksemme äsken kuullut Pahoja syytöksiä teitä vastaan, Pahoja, sanon, joiden johdosta Olemme, neuvosto ja minä, tänne Täks aamuks teidät haastaneet; kun ette, Sen tiedän, nyt voi täysin puhdistauta, Niin toiseen kuulusteluun asti, jossa On vastaus annettava, täytyy teidän Tytyä Towerissa asumaan; Kun meikäläinen olette, niin täytyy Näin menetellä, todistusta mieli Jos yhtään saada.

CRANMER. Kiitän nöyrimmästi. Iloitsen, kun saan tilaisuutta tulla Niin täysin pohdituks, ett' akanoista Erottuu puhdas vilja; tiedän sen, Ett' ilkikielet ketään niin ei parjaa Kuin mua, raukkaa.

KUNINGAS HENRIK. Nouse, Canterbury; Vakava kuntos meihin, ystävääsi, On juurehtinut. Käsi mulle! Nouse! Kävellään tässä. Kautta pyhän äidin, Mik' olette te miehiänne? Luulin, Ett' anoisitte oikein karttaen Ett', asettaen vastatuksin teidät Ja syyttäjänne, teitä kuulustaisin Vangitsematta.

CRANMER. Suuri valtias, Ma kuntooni ja kunniaani turvaan; Jos pettää ne, niin vihamiehen kanssa Vain ilkun itselleni; ilman näitä Avuja olen tyhjän arvoinen. Sanokoot mitä hyvänsä, en pelkää.

KUNINGAS HENRIK. Siis ette tiedä, mitä mailma tietää Ja mikä suhteenne on maailmaan. Mont' on ja suurta vihamiestä teillä, Ja juonet saman mukaiset; ei aina Totuus ja oikeus, niinkuin pitäisi, Lain eessä voita. Väärän valan tekoon Voi halpa konna toisen halvan konnan Rahalla ostaa; onhan moista nähty. On valtavia teillä vainoojia Ja pahuus heissä yhtä valtava. Teill' oisko vääriin todistajiin nähden Parempaa onnea kuin mestarilla Ja herrallanne, hänen kulkeissaan Tään inhan ilman alla? Varokaa! Ken kuilun yli hyppää lystikseen? Vain omaa tuhoanne kosioitte.

CRANMER. Jumala vain ja teidän armonne Mun kaitkoon syyttömyyttäni, ma muuten Pahojen ansaan sorrun.

KUNINGAS HENRIK. Rohkeutta! Muut' eivät voi, kuin mitä minä sallin. Huoletta olkaa, tulkaa tänään varhain Vain heidän eteensä; jos yrittävät Esittää syitä, joist' on vankeutta, Niin vastaväitteit' älkää säästäkö, Vaan taistelkaa niin tulisesti vastaan, Kuin tarve vaatii; jos ei pyynnöt auta, Niin heille tämä sormus näyttäkää Ja heistä vedotkaa mun tuomiooni. — Hän itkee, hyvä mies! On. toden totta, Hän uskollinen. Kautta pyhän äidin! Hän taattu on, sen vannon. — Menkää nyt Ja tehkää niinkuin sanoin. —

(Cranmer menee.)

Itkuun hältä Tukehtui kieli.

(Vanha hovinainen tulee.)

HOVIHERRA (ulkoa). Seis, seis! Minne matka?

HOVINAINEN. En seiso. Sanaa saatan, joka puoltaa Mun rohkeuttani. — Hyvät enkelit Kuninkaan-pääsi päällä liidelkööt ja Pyhillä siivillään sua varjelkoot!

KUNINGAS HENRIK. Jo katseestasi asiasi arvaan. Mitä? Onko kuningatar synnyttänyt? On, sano vain, ja pojan.

HOVINAINEN. On, on, armo, Ihanan pojan; häntä nyt ja aina Jumala siunatkoon! — Se kyll' on tyttö, Mut siit' on poikain toivo. Kuningatar Odottaa teitä, jotta matkalaiseen Te tutustuisitte; hän tulee teihin Kuin marja marjaan.

KUNINGAS HENRIK. Lovell!

(Lovell palaa.)

LOVELL. Herra!

KUNINGAS HENRIK. Anna Hänelle sata markkaa. Menen nyt Kuningattaren luo. —

HOVINAINEN. Vain sata markkaa! Enemmän tahdon, kautta päivän valon! Sehän on halvan tallirengin palkka. Enemmän tahdon, vaikka haukkumalla. Sanoinhan, että tyttö tulee häneen! Sen peruutan, jos enempää en saa; Takoa täytyy, kun on rauta kuuma.

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Eteiskäytävä valtakunnan-neuvoston istuntosalin edessä.

(Cranmer tulee. Palvelijoita, ovenvartijoita y.m. odottamassa.)

CRANMER. En myöhästynyt lie; se herra, joka Toi neuvostolta haasteen, pyysi mua Tulemaan joutuin. Ovet kiinni! Mitä? Hoi! Ovenvahti! — Lienen tuttu?

OVENVARTIJA. Kyllä, Mut en voi teitä auttaa.

CRANMER. Miksi niin?

OVENVARTIJA. Odottaa täytyy kutsua.

(Tohtori Butts tulee.)

CRANMER. Vai niin.

BUTTS (syrjään). Mit' ilkeyttä! Hyvä, että satuin Tulemaan tätä tietä. Kuningas On tästä tiedon saapa.

(Menee.)

CRANMER (syrjään). Se on Butts, Kuninkaan lääkäri. Kuink' ankarasti Mua mennessään hän katsoi! Suokoon taivas, Ett' ei vain tuhoani ennustaisi Tää varmaan pahain tahallist' on juonta — Jumala heidet paratkoon! En koskaan Ma heidän ilkeyttään härnännyt — Mua solvatakseen; häpeisivät muuten Ovella seisottaa mua, vertaistaan, Lakeijain, renkien ja poikain kanssa. Mut tehkööt tahtonsa, ma tyynnä varron.

(Kuningas ja Butts ilmestyvät katon rajalla olevaan ikkunaan.)

BUTTS. Nyt saatte nähdä oudon näyn, —

KUNINGAS HENRIK. Mitä?

BUTTS. Jot' ette ole moneen aikaan nähnyt.

KUNINGAS HENRIK. Tuli ja leimaus! Mitä?

BUTTS. Nähkääs tuossa. Kuink' on lord Canterbury ylennetty: Hovia pitää ovensuussa renkein Ja juoksupoikain kanssa.

KUNINGAS HENRIK. Toden totta! Mokoman arvon toisilleenko suovat? Hyv' ett' on heitä ylempikin. Uskoin Heiss' olevan sen verran kunniaa — Häpyä ainakin — etteivät sallis Noin jalon miehen, meidän suosikkimme, Mokomain herrain olla passarina, Ovella lisäks, niinkuin postimiehen. Butts, kautta Maarian, se koiruutt' on! Mut olkoot; vedä eteen esirippu! Me kohta saamme lisää kuulla.

(Poistuvat.)

Neuvossali.

(Lord kansleri, herttua Suffolk, kreivi Surrey, lord kamariherra, Gardiner ja Cromwell tulevat. Kansleri asettuu pöydän yläpäähän vasemmalle; arkkipiispa Canterburyn paikka hänen ylipuolellaan jää tyhjäksi. Muut asettuvat järjestyksessä kummallekin puolen pöytää; Cromwell pöydän alapäähän, sihteerinä.)

KANSLERI. No, käydään toimeen, herra sihteeri. Mit' asioita on?

CROMWELL. Jos suvaitsette, Niin ensinkin lord Canterburyn juttu.

GARDINER. Hän onko haasteen saanut?

CROMWELL. On.

NORFOLK. Ken tuolla?

CROMWELL. Tuoll' ulkonako?

GARDINER. Niin.

CROMWELL. Lord arkkipiispa; Jo puolen tuntia on odottanut.

KANSLERI. Hän tulkoon sisään.

CROMWELL. Käykää sisään, armo.

(Cranmer lähestyy neuvospöytää.)

KANSLERI. Lord arkkipiispa, syvään surettaa Täss' istua, kun tuo on paikka tyhjä. Mut ihmisiä kaikki olemme, Ja heikot luonnosta ja lihan orjat; On harvat enkeleitä. Moinen heikkous Ja älyn puute vietellyt on teitä — Jonk' oisi tullut muille opiks olla — Rikokseen suureen, ensin kuningasta Ja sitten hänen sääntöjänsä kohtaan, Kun valtakuntaan te ja pappinne — Niin kuuluu — levitätte vaarallista Ja harhauskoist' uutta oppia; Jos tät' ei ehkäistä, niin perii turma.

GARDINER. Ja heti, herrat, on se ehkäistävä. Ken villihevosia kesyttää, Ei sitä käsin tee, vaan kankisuitsin Hän niitä pakottaa ja kannuksin, Siks että talttuvat. Jos velttoudesta Tai yhden miehen mainett' arastellen Tään ruton suvaitsemme levitä, Hyvästi silloin lääkkeet! Mik' on seuraus? Kapinat, riidat, koko valtakunnan Yleinen turmelus; siit' Ylä-Saksass' On naapurimme kalliin maksaneet,[15] Jost' yhä meillä surkea on muisto.

CRANMER. Ain' olen, hyvät herrat, elämässä Ja virassani vakaast' ahkeroinut, Ett' opetukseni ja valtani Ain' yhtä varmaa suuntaa noudattaisi; Päämääräni ol' aina tehdä hyvää; Eik' ole sitä miestä — hyvät herrat, Vakaasta sydämmestä sanon sen — Jok' yksityisenä ja virkamiesnä Enemmän inhoisi ja vastustaisi Yleisen rauhan rikkojaa, kuin minä Rukoilen, ettei koskaan kuningas Vähemmän uskollista miestä löytäis. Ne, joiden ruokana on kateus Ja kiero kavaluus, ne parempaansa Purevat aina. Pyydän, hyvät herrat, Ken tässä kantajani lieneekin, Ett' avosilmin astuisi hän esiin Ja julki mua syyttäis.

SUFFOLK. Ei, mylord, Ei käy se: neuvoskuntaan kuulutte Ja siinä teit' ei tohdi kukaan syyttää.

GARDINER. Mylord, kun meill' on tärkempääkin tässä Niin lyhyesti: meidän neuvostamme, Asiaa jouduttaakseen, majesteetti Nyt käskee viedä teidät Toweriin. Kun yksityinen mies taas olette, Niin kyll' on niitä julkisyyttäjiä Enemmän, luulisin, kuin toivoisitte.

CRANMER. Suur' kiitos, lord Winchester; Aina hyvä Olette ystävä; jos teill' ois valta, Niin tuomari ja valamies yht' aikaa Te oisitte, — niin sääli teidät valtaa. Näen mitä tarkoitatte: tuhoani. Hyvyys ja rakkaus kirkonmiehelle Paremmin sopisi kuin vallanhimo. Sävyllä tulis eksytetyt voittaa, Ei työntää pois. Ma tästä suoriudun, Jos kuinka kiusaattekin malttiani, — Niin varma se, kuin että teitä tunto Noist' ainaisista synnintöistä soimaa. Sanoisin enemmänkin, mutta siitä Mua ammattinne kunnioitus estää.

GARDINER. Mylord, mylord, niin totta olette Kerettiläinen; silon pinnan alta Vain heikkous ja ontot sanat kuultaa.

CROMWELL. Olette, lord Winchester, suokaa anteeksi, Nyt liian ankara: noin suurta miestä, Vaikk' oiskin syypää, tulis kunnioittaa Tok' entisyydestänsä. Julma sortaa On sortunutta.

GARDINER. Herra sihteeri, Anteeksi suokaa, moinen puhe sopii Vähimmin teille.

CROMWELL. Kuinka niin, mylord?

GARDINER. Tuot' uutta lahkoa te suositte, Sit' enkö tietäis? Ette ole puhdas.

CROMWELL. En puhdasko?

GARDINER. Niin sanoin: ette puhdas.

CROMWELL. Niin vilpitön jos puoliks olisitte, Niin teit' ei peljättäis, vaan siunattaisiin.

GARDINER. Tuon riettaan puheen muistan.

CROMWELL. Muistakaa Myös rietast' elämäänne.

KANSLERI. Tää on liikaa. Hävetkää, herrat.

GARDINER. Lopettanut olen.

CROMWELL. Niinikään minä.

KANSLERI. Mitä teihin tulee, Mylord, niin yksimielinen lie päätös Lähettää teidät vangiks Toweriin Siell' olemaan, siks kunnes kuningas On toisin määrännyt. Se onko päätös?

KAIKKI. On, on.

CRANMER. Siis eikö muuta armon tietä? Vaan Toweriinko matka?

GARDINER. Mitä muuta Te voitte odottaa? Teist' on vain haittaa. Hakekaa vahti.

(Vartija tulee.)

CRANMER. Minuako varten? Kuin petturia?

GARDINER. Hänet ottakaa Ja viekää Toweriin.

CRANMER. Seis, hyvät herrat! Vain pari sanaa. — Nähkääs, täss' on sormus; Sen avull' asiani hirmulaisten Käsistä riistän pois ja vetoan Ylimpään tuomariini, kuninkaaseen.

KANSLERI. Kuninkaan sormus.

SURREY. Eikä väärennetty.

SUFFOLK. Jumaliste, oikea! No, sanoinhan: Tää turman kivi kierimään jos pannaan, Se meidät vielä murskaa.

NORFOLK. Luuletteko, Ett' tältä miehelt' antaa kuningas Tuhota sormeakaan?

KANSLERI. Eikä varmaan; Vähemmin vielä viedä henkeä. Kun tästä pääsis vain!

CROMWELL. Jo aavistin, Kun tätä miestä, jonka kuntoa Vain piru oppilaineen kadehtivat, Ko'itte syytteillänne halventaa, Ett' omat siinä palais sormenne; Sen siitä saitte.

(Kuningas tulee, katsoen tuimasti loordeihin; asettuu istuimelleen.)

GARDINER. Suuri valtias, Jumalaa tulee joka päivä kiittää, Kun antoi meille moisen ruhtinaan, Ei hyvän vain ja viisaan, vaan myös hurskaan, Jok' alttiisti on kirkon edun pannut Päämääräkseen ja — pyhää intoaan Ja kunnioitustansa osoittaakseen — Nyt itse tahtoo kuulla, kuinka tämä Suursyntisen ja kirkon riita päättyy.

KUNINGAS HENRIK. Teill' aina valmiina on kauniit sanat, Lord Winchester; mut tietkää, nyt en tullut Moist' ilmi-imarrusta kuulemaan; Se pahuuden on peitteeks liian harsu. Te ette minuun yllä. Yritätte Mua nuollen hyväillä kuin sylikoira. Mut mairi miten mairitkaan, sen tiedän, Ett' on sun mieles julma, verinen. (Cranmerille.) Mies hyvä, tuoss' on paikkas. Tahdon nähdä Sen julkean, ken tohtii sormellaankaan Sua koskea. Ois, kautta kaiken pyhän, Parempi hänen nälkään nääntyä, Kuin luulla, ettei sun tuo paikka ole.

SURREY. Suvaitkaa, armo, —

KUNINGAS HENRIK. En, en suvaitse. Ma luulin että älymiehiä On neuvostossani; mut niit' en näe. Vai onko säällist' antaa tämän miehen, Tään hyvän miehen, niinkuin juoksupojan, Ovella seistä, oman vertaisenne? Hyi, hävetkää! Te valtuudenko saitte Mokomaan hairahdukseen? Käskyn annoin Kuulustaa häntä valtaneuvoksena, En tallirenkinä. Mut moni teistä, Pahuudest' enemmän kuin vakuudesta, Kukistaa hänet tahtoisi, jos voisi, Mut sit' ei minun eläissäni voi.

KANSLERI. Mun suokaa, majesteetti, puolustukseksi Sanoa sana. Hänet vangittavaks Kun päätimme, niin minuss' ainakaan — Jos mieheen uskotaan — ei vihaa ollut, Vain tutkittavaksi ma tahdoin häntä Ja maailmankin eessä puhdistaa.

KUNINGAS HENRIK. No, hyvä; pitäkää hänt' arvossa Ja hyvin kohdelkaa, sen ansaitsee hän. Se, loordit, tietäkää: jos koskaan prinssi On velkaa kiitost' alamaiselleen, Niin minä hälle olen hänen töistään. Pois kursailut! Nyt häntä syleilkää, Ja ystävystykää! — Lord Canterbury, Nyt mitä pyydän, ette kieltää saa. Nuor' impi kastett' odottaa; te olkaa Hänelle kummina ja takaajana.

CRANMER. Maan mahtivallat katsois ylpeydekseen Niin suurta kunniata; millä minä, Alamais-raukka, moista ansaitsen?

KUNINGAS HENRIK. Haa! Lusikoita kitsastatteko?[16] Kaks ylvää teill' on kummitoveria: Norfolkin vanha kunnon herttuatar Ja markiisitar Dorset: eikö kelpaa? Lord Winchester, ma vielä kerran vaadin: Syleilkää, rakastakaa tuota miestä.

GARDINER. Sydämmen pohjasta, kuin veljeä.

CRANMER. Ja taivas todistakoon, kuinka kallis Tää sopu mulle on.

KUNINGAS HENRIK. Sa, kunnon mies! Noist' ilonkyyneleistäs kunto kuultaa. Nyt näen, ett' on tosi kansan sana: "Lord Canterburyä jos oikein loukkaat, Niin hänestä saat iki-ystävän." — Täss' aikaa, loordit, hukkaamme; ma halaan Tuon pienen saada pian ristityksi. Sovitin teidät, sovuss' asukaa; Ma siitä voimaa saan, te kunniaa.

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Linnanpiha.

(Melua ja hälinää näyttämön takana. Portinvahti ja hänen palvelijansa tulevat.)

PORTINVAHTI. Ettekö ole meluamatta siellä, senkin roistot? Luuletteko, että hovi on mikään karhutarha? Suu kiinni, senkin raakalaiset!

ÄÄNI (ulkoa). Hyvä herra portinvahti, minä olen ruokakamariin kuuluva.

PORTINVAHTI. Hirteen olet kuuluva, pyövelinruokaa olet, senkin konna. Onko tämä mikään karjumispaikka? — Tusina tänne oikein vahvoja visakarttuja; noille ei riitä tämmöiset varvut. — Kyliä minä päänne kynsin. Vai ristiäisiä katsomaan? Luuletteko täällä saavanne olutta ja kakkua, senkin roistot?

PALVELIJA. No, malttukaahan; yhtä mahdotonta — Jos emme ammu tykeillä — on heitä Nyt karkoittaa kuin vapun-aamuna Unessa pitää; Paavalinkin kirkon Vois ennen siirtää paikaltaan kuin heidät.

PORTINVAHTI. Kuinka hitossa he pääsivät sisään?

PALVELIJA. En tiedä. Kuinka pääsee tulva sisään? Sen minkä neljän jalan kartusta — Kas, tuossa tynki-vaivaiset! — voi jakaa, Sen heille annoin.

PORTINVAHTI. Sin' et tehnyt mitään.

PALVELIJA. En ole Simson, en sir Guy,[17] en Colbrand, Kaikk' alas nuijimaan; mut yhtäkään Jos säästin, joll' on iskettävä, kallo, Nuor' olkoon taikka vanha, mies tai nainen, Tai aisankantaja tai -kannattaja, Niin lihanpuolt' en enää tahdo maistaa, En koko naudastakaan, Herra siunaa.

ÄÄNI (ulkoa). Kuuletteko, hyvä herra portinvahti?

PORTINVAHTI. Tulen kohta, hyvä herra rakki. — Pidä ovi lujassa, poika.

PALVELIJA. Mitä pitää minun tehdä?

PORTINVAHTI. Mitä muuta kuin kaataa heitä tusinakaupalla? Onko tämä mikään katselmus- tai harjoittelukenttä? Tai onko hoviin tullut joku outo, vahvatekoinen intiaani, kun naiset noin meitä ahdistelevat? Siunatkoon, mikä kutuparvi tuossa on ovella! Ristitty tuntoni sanoo, että nämä ristiäiset tuovat vielä tuhansia mukanaan. Täällä on isät, kummit ja kaikki yhdessä.

PALVELIJA. Sitä paksummat tulee lusikat. Tuossa seisoo ihan ovenpielessä mies, joka naamasta päättäen on vaskiseppä, sillä, niin totta kuin elän, kaksikymmentä mätäkuuta paahtaa hänen nokastaan. Kaikki, jotka hänen ympärillään seisovat, ovat linjan kohdalla eivätkä kaipaa muuta kiirastulta. Kolmasti iskin tuota tulipalloa kalloon, ja kolmasti suitsahti minuun tulta hänen nokastaan; hän seisoo siinä kuin mörssäri valmiina lennättämään meidät ilmaan. Hänen vieressään seisoi vähä-älyinen kaupus-akka, joka haukkui minua, siksi kunnes patamainen tykkimyssy lensi päästä, siitä, että olin tällaisen murhapolton valtakunnassa matkaansaattanut. Olin vielä kerran iskeä tulipalloon, mutta osuikin vaimoon, joka heti huusi: "nuijia, hoi!"; ja silloin näin kaukaa noin neljäkymmentä karttumiestä rientävän hänen avukseen, oikeita rantajätkiä, sillä hän asui rannassa. He karkasivat päälle; minä pidin puoliani; lopulta olivat luudanvarren matkan päässä minusta; aina vain heitä uhmailin; kunnes äkkiä löysä tykistö heidän takanaan, poikaliuta, lennätti minuun sellaisen mukulakivi-sateen, että katsoin parhaaksi laskea lippuni ja heittää heille koko varustuksen. Heillä oli piru joukossa, se on viljainen vissi.

PORTINVAHTI. Ne samat nulikat ne teatterissakin metelöivät ja tappelevat omenain jätteistä, ja heitä ei jaksa muut kuulla kuin Towerhillin jumaliset, tai näiden rakkaat veljet, Limehousen hurskaat.[18] Olen jo muutamia heistä pannut in limbo patrum,[19] jossa saavat tanssia kolmisen päivää ja läksiäisiksi maistaa vähän kuumaa keittoa parilta piiskurilta.

(Lord kamariherra tulee.)

KAMARIHERRA. Hyväinen aika, mikä täällä? Ja joka taholt' yhä lisää virtaa Kuin markkinoille! Miss' on portinvahdit, Ne laiskajaakot? — Mitä? Roskakansaa Päästätte sisään! Rakkait' ystäviä Kai laitakaupungilta? Tilat väljät Naisille tehkää, ristiäisistä Kun palajavat.

PORTINVAHTI. Anteeks, olemmehan Vain ihmisiä; teimme mitä suinkin Voi kaksi miestä ruhjaks joutumatta; Noit' ei voi armeijatkaan hallita.

KAMARIHERRA. Jos kuninkaalta nuhteet saan, niin totta, Panetan heti raudat jalkaanne Ja summa-sakot päähänne. Te, laiskat, Tääll' oluttako latkitte, ja virast' Ei huolta lainkaan! Kuulkaa! Torvet soivat: He ristiäisistä jo tulevat. No, tungos murtakaa; ja saattueelle Tie auki, muuten saatte Marshalsea'ssa[20] Huvia pitää kaksi kuukautta.

PORTINVAHTI. Tie auki prinsessalle!

PALVELIJA. Kolho sinä, Pois tieltä, muuten pian päätäs särkee.

PORTINVAHTI. Alallas pysy sinä, sarkatakki, Tai paiskaan sinut yli aidakkeen.

(Menevät.)

Neljäs kohtaus.

(Torvensoittajia, kaksi ammattivanhinta, lord määri, sukkanauhanritariston airut, Cranmer, Norfolkin herttua, marsalkan sauva kädessä, Suffolkin herttua, kaksi aatelismiestä, kantaen suuria maljoja kumminlahjoiksi; sitten neljä aatelismiestä, kannattaen kunniakatosta, jonka alla Norfolkin herttuatar, äitikummina, kantaa kalliiseen mantteliin puettua ristilasta; hovinainen kannattaa hänen laahustaan. Hänen jäljissään kulkee markiisitar Dorset, toinen äitikummi, ja ylimysnaisia. Saatto kiertää kertaalleen näyttämön, ja airut puhuu.)

AIRUT. Taivas äärettömästä hyvyydestään suokoon pitkän, suositun ja aina onnellisen elämän korkealle ja mahtavalle Englannin prinsessalle, Elisabetille.

(Torventoitotuksia. Kuningas tulee seurueineen.)

CRANMER (polvistuen). Ja teidän korkeutenne puolesta Ja hyvän kuningattaren myös minä Ja jalot kanssakummit rukoilemme: Kaikk' onni, ilo, mitä taivas suinkin Voi vanhemmille suoda, aina tulkoon Tään armaan neiden kautta osaksenne.

KUNINGAS HENRIK. Suur' kiitos, arvollisin arkkipiispa; Mikä on nimi?

CRANMER. Elisabet.

KUNINGAS HENRIK. Nouskaa! —

(Kuningas suutelee lasta.)

Täss' ota suudelmassa isän siunaus. Jumala suojelkoon sua! Hänen huostaans' Elämäs annan.

CRANMER. Aamen!

KUNINGAS HENRIK. Jalot kummit, Olette olleet liian antiaat.[21] Ma teitä kiitän; samoin tämä neiti, Jahk' oppii hän sen verran englantia.

CRANMER. Puhua saanen? Jumala mua käskee. Ja älkää imarrukseks ottako Mun sanojani; toteen vielä käyvät. Tää lapsi — taivas häntä kaitkoon aina! — Jo lupaa tälle maalle kehdossaan Tuhansin onnenlahjoja, joit' aika On kypsyttävä. Hän on tuleva — Nyt elävistä harvat saa sen nähdä — Esikuvaks ruhtinaille aikaisilleen Ja vastaisille. Hartaammin ei Saba Hyveitä lempinyt ja viisautta, Kuin lempivä on tämä puhdas sielu. Kaikk' avut, jotka valtaa kaunistavat, Ja kaikki hurskaan hyveet häness' yhtyy Kakskertaisina; totuus imettää Ja pyhä, harras mieli häntä neuvoo. Saa rakkautt' osakseen ja pelkoa; Omaiset siunaavat, ja vihamiehet Kuin rakeen lyömä vilja vapisevat, Surusta päätään kallistaen. Onni Hänestä versoo; hänen aikanaan Jokainen oman viinapuunsa alla Levossa nauttii mit' on kylvänyt, Ja laulaa rauhanvirttä naapureilleen. Jumalaa totuudessa palvellaan; Hält' ympäristö oppii hyveen tiet Ja siihen panee arvon, eikä vereen. Ja rauha tää ei hänen kanssaan sammu, Vaan niinkuin Phoenixin, tuon ihmelinnun, Tuhasta nousee uusi perillinen, Yht' ihmeteltävä kuin emokin, Niin hänkin — täältä alhosta kun taivas Pois hänet kutsuu, — avuns' siirtää toiseen. Mi hänen pyhän kunniansa tuhast' Ylenee tähtenä niin kirkkaana Ja maineen ympäröimänä kuin hänkin. Menestys, rauha, rakkaus, totuus, pelko, Tään ihmelapsen alttiit käskyläät. Häneenkin kiintyvät kuin viiniköynnös. Niin laajalla kuin kirkkaus auringon Hänenkin nimensä ja mainehensa On loistava ja luova uudet kansat. Hän kukoistava on kuin vuoren setri, Ojentain yli maiden oksiaan; Ja lapsenlapsemme sen nähdessään Siunaavat Luojaa.

KUNINGAS HENRIK. Ihmeitä sä haastat.

CRANMER. Hän onneks Englannille vanhaan ikään On hallitseva. Monet päivät näkee, Mut yhtäkään ei päivää, jot' ei leimais Ihana työ. Josp' enempää en tietäis! Mut hänen täytyy kuolla — täytyy: taivas, Näet, häntä haluaa — mut neitsyenä; Kuin lilja tahraton hän kallistuva Maan poveen on, ja koko mailma häntä On itkevä.

KUNINGAS HENRIK. Lord arkkipiispa, miehen Minusta teit; ei mitään mulla ollut, Siks kunnes omaks sain tuon onnenlapsen. On ennukses niin sulo lohtu mulle, Ett' taivaastakin vielä halaan nähdä Tuon lapsen tekoja ja kiittää Herraa. — Ma teitä kiitän. — Suuress' olen, määri, Velassa teille sekä veljillenne; Läsn'olonne on kunniaksi mulle, Siit' olen kiitollinen. — Tulkaa, loordit, Teit' oottaa kuningatar; teitä kiittää Myös tahtoo hän, ei muuten tervehdy. — Kaikk' askareet ne jääköön sikseen yhä, Tään pienen muistoksi nyt meill' on pyhä.

(Menevät.)

EPILOGI.

Vetoa panen, ettei näytelmämme Lie kaikkein mieleen. Joku ystävämme On tullut tänne tunniks nukkumaan Ja suuttuu herätessään pasuunaan Ja noituu: "rojua!" Taas toinen halaa Loruja kuulla, mieli rivoon palaa, Mut pettynyt on hänkin. Ainoat, Jotk' ehkä kappaltamme suosivat, On hyvät naiset, jotk' on tänne tulleet Ja täällä oman vertaisensa kuulleet. Jos he vain kiittelevät kappaltamme Ja hymyilevät, niin on puolellamme Paraatkin miehet. Oiskin kamalaa, Jos vait' on mies, kun nainen taputtaa.