TEININ NÄKY.
Reading edition
I.
Kävi teini kuin uness' ohi hautausmaan, kuuli kummia kulkeissaan. — »En rauhaa saa, en rauhaa saa!» soi ääni alta maan.
— »En, noiduttu neitsyt, ma unta saa, on pitkä pääsiäisyö, mun haaveeni harhaa maailmaan, sydän syytön vieläkin lyö.
— »Ma nousen haamuna haudastain, ma sulhoni saliin käyn, ei unta hän saa, ei rauhaa saa, hän on vankina velhonäyn.
— »Hän aaveen tyhjyyttä tavoittaa läpi huurun härmäisen, veren häitä mä juon, hänen sieluunsa luon kuvan kelmeän särmäisen.
— »Oi, paina paasi mun haudallein, siell' on aarre, en rauhaa saa ma ennen kuin yhdyn mä ylkääni, min kätkee siunattu maa!»
II.
Velhojen virsi.
»Hei, nyt vinkuu, huhuu, huhuu! Luudat ne sinkuu, peikot puhuu: »riko valas, ylös alas, ylös kirkon viirihin, piirihin, piirihin!
Virnu, visko, hihku huutain, nouse jo sisko lentoon luutain sarvipäiden, helvetin häiden, velhovuoreen laukaise, aukaise, aukaise!
Hahaa, hahaa, ei oo hyvää, on vain pahaa, synti on syvää, kiellä, hylkää, uutta ylkää aja, aave, viirihin, piirihin, piirihin!
Musta on valkee, noita on nuori, haudat halkee, auki on vuori, tepsii taika, seisoo aika, on kuin kirkonkellot sois, pakoon pois, pakoon pois!»
III.
Ja teini haudoilla harhailee, hän tahtoo onnensa ostaa, kun velhotar kutsuu ja kiemaisee, mies paaden haudalta nostaa.
Hän tahtoo aarteensa anastaa, hänen vertaan ei haamut hyydä, hän ajaa aarnivalkeaa, hän tahtoo sielunsa myydä.
Hän kiskoo vertyen kyntensä päät, hän reistaa, riistää ja raastaa, on ilmoissa henkien hurjat häät, hän himoo syntiä, saastaa.
Käden kuolleen hän tuntee, hän kiljahtaa, syy karmii selkäpiitä, hän kalman houreesta havahtaa, ei raivonsa ryöstöhön riitä.
Yli kumpujen päivä jo valkenee, puut päärlyinä pisaroivat, nuor' teini sauvansa tempaisee, kun pääsiäiskellot soivat.
Kevät sielussa soi, käy kirkastus, pois kiitävät kiiluvat aaveet, elo eessä on, valkea vapaus ja korkeat kuningashaaveet.