KUMMANKO?

Näin oli kysynyt jo vähintäin sata kertaa majuri v. Grunck taloudenhoitajattareltaan mamseli Brummerilta, kuuluisan Greta Nylander vainaan arvokkaalta jälkeläiseltä.

"Niin", oli mamseli silloin aina vastannut, "kun ei majurikaan, joka itse on läheisintä sukua heille, tiedä, kummanko hän taloonsa tahtoo, niin mitenkä sitte minä, syytön ihminen, sitä tietäisin."

— "Syytön — jaa jaa, jaha, vai syytön, mutta viaton ette ainakaan ole, sen takaan, sillä tehän minulle koko tämän siunatun puuhan olette tuottaneet. Jos olisitte olleet viisas ihminen ja tehneet velvollisuutenne, niin ette suinkaan olisi suinpäin vanhoilla päivillänne naimisiin syösseet, vaan olisitte…"

"No, minun täytyy sanoani, että majuri on oikeen kohteliaisuuden esikuva! 'Vanhoilla päivillä', sanoo se, joka kelpaisi minulle vaikka isoisäksi. Saan ilmoittaa majurille, että ansaitsen palkkani teidän taloutenne hoidosta, enkä epäkohteliaisuuksienne kuuntelemisista."

— "Ne saa mamseli kaupanpäällisiksi, en minä niistä mitään vaadi."

— "No hyväpä tuo onkin, sillä eivät ne minkään arvoiset olekkaan, mutta, totta puhuen, ei majurin maksaisi vaivaa niitä ollenkaan ladella, kun kerran näette ett'ei kukaan niistä välitä."

Tuota kuullessa päästi majuri tavallisesti makean naurun ja kysyi ivallisesti: "mutta jos ei mamseli niistä välitä, niin miksi hän sitten lentää punaiseksi, kuin krapu?"

"Siksi, että häpeän majurin puolesta", oli mamselin silloin tapana arvokkaasti vastata —

— "Hi, hi, hii", nauroi majuri, naputellen parilla sormellaan nuuskarasiaansa, ennenkuin salli itselleen nuuskaamisen kaivatun nautinnon; "kovinpa lystikäs se mamseli nyt on; mutta minä sanon teille, niinkuin te äsken minulle: säästäkää korviani sellaisilta puheilta; eivät ne mitään toimita, sillä minä pysyn sanoissani, että kun kerran on päässyt teidän ijillenne…"

— "Majuri, nyt taitaa teitä 'kihti' taas vaivata! Ja miten on majuri sitäpaitsi lukenut raamattuansa? eikö siellä ole kirjoitettuna: 'ihmisen ei ole hyvä yksinänsä olla'?"

"Ja kuitenkin tahtoo mamseli, kiittämätön olento, jättää minut yksikseen!"

— "Mikäs estää majuria seuraamasta minun esimerkkiäni? Menkää naimisiin, te myös!"

— "No sieluni kautta! jos ei mamseli olisi kihloissa, niin luulisin aivan, että olette kosimishommissa. Oletteko te, kaikella kunnioituksella sanoen, oikeen viisas? Minäkö menisin naimisiin, minä joka 70 vuotta olen säilyttänyt jalon vapauteni ja sillä ajalla ollut kyllin tilaisuudessa näkemään, mitä väkeä ne naiset oikeastaan ovat — ee-ei, ystävä kulta! olenpa minä raamattuanikin lukenut ja siinä sanotaan myös: 'poikani, jos pahansuovat sinua houkuttelevat, niin älä heihin suostu' — mutta sitä lausetta ei taida teidän raamatussanne ollakkaan… No, no jätämme sen asian nyt toistaiseksi."

Lukemattomia kertoja oli majurin ja hänen taloudenhoitajattarensa välillä tällaista keskustelua pidetty senjälkeen kuin tuon samaisen taloudenhoitajattaren päähän yht'äkkiä pälkähti, kuten majuri sanoi, — mennä "kosimaan nimismiestä!"

Mutta tuo majurin puhe johtui vaan pelkästä kateudesta, tuumaili mamseli. Ja aivan varmaan asia niin olikin, sillä mamseli Brummer oli kaikin puolin kunnon ihminen, rivakka ja toimelias, ja oli hänellä myös muutama satanen taalari säästöjäkin sekä sitäpaitsi hauskanlainen ulkomuoto ja — kuten majurin alustalaisten oli tapana sanoa — "hänellä oli niin lämmin ruokasydän" —. Nimitys kuuluu hiukan kummalliselta, mutta on se kuitenkin sangen kuvaava ja tarkoittaa, kuten kyllä ymmärtää, hänen huolenpitoaan kaikista jotka olivat ruumiillisen ravinnon tarpeessa. — Kun kaikki nämä ominaisuudet tuntee, niin käsittää helposti, ett'ei mamselin, miestä saadakseen itsensä tarvinnut kosia, ja että hän kyllä jo ennen 46 ikävuottaan olisi kumppanin saanut, jos vaan olisi tahtonut; hän oli nimittäin ensin halunnut vähän katsella ympärilleen, ennenkuin lahjoitti pois sekä ruumiilliset että henkiset aarteensa, ja siinä hän teki oikeen. —

Seikka nimittäin oli sellainen, että majurilla oli kaksi naissukulaista, jotka olisivat hänen talouttaan voineet hoitaa, mutta molempia hän luonnollisesti ei tahtonut, ja siksi hän nyt mietiskeli päänsä ympäri, kummalleko heistä hän tuon luottamustoimen voisi uskoa.

Toinen näistä, noin 30 vaiheilla oleva mamseli, oli jo monta vuotta ollut erään pienen koulun johtajattarena. Majuri oli hänen ainoa miespuolinen sukulaisensa ja piti hänellä siis sen nojalla olla etuoikeus paikkaan.

Toinen taas, majurin serkun tytär, oli ainoastaan 22 vuotias ja köyhä hänkin, mutta vilkas ja iloinen kuin leivonen. Ja näitten ominaisuuksien perustuksella majuria oikeastaan olisi haluttanut ottaa hänet, mutta pelkäsi, ett'ei hän, nuori kun oli, ehkä voisi kunnolleen suoriutua tehtävissään, sillä majuri itse oli aivan pikkumaisuuteen saakka säntillinen —.

Eräänä päivänä kun hän taas tavallista tarkemmin tuumiskeli kummanko näistä valitseisi — jotenkin vähän kun tunsi kumpaistakin — juolahti mamseli Brummerille mieleen eräs tuuma:

"Kutsukaa heidät kummatkin kesäksi tänne, älkääkä mainitko mitään minun pois lähdöstäni syksyllä, niin saatte sitte nähdä, kumpaisesta enemmän pidätte".

"Tuo ajatus ei, pahuus vieköön, ole niinkään tuhma", myönsi majuri. — "Minä kutsun heidät tänne — kouluihmisellähän on lupa-aikansa muutoinkin — niin saan nähdä — ehk'ei heistä kelpaa kumpikaan".

Tämän kutsun seurauksena oli, että muutama päivä ennen juhannusta vaunut pysähtyivät ison käytävän eteen majurin tilalla Grunkenborg'issa. —

Vanhempi vieraista, mamseli Egeria, astui ensin vaunuista ja syleili juhlallisesti majuria, joka oli miltei tulla hiukan hämilleen tämän arvokkaasta käytöksestä.

— "Olette kutsuneet minua, jalo, isällinen ystävä!" huudahti hän kyynelsilmin — "tahdotte kerran vielä nähdä minut kodissa, jossa en ole ollut sitte lapsuuden päivien kiitos siitä, sukulaiseni! ja uskokaa pois, että hyvin tarvitsen tätä virkistystä vaivaloisen työn jälkeen — jospa voisin olla teillekin joksikin huviksi!"

Tuo kuuluu varmaan heränneisiin taikka on hän paljosta romaanin luvusta ihan hullu, ajatteli majuri, salaisella pelvolla katsellen pitkiä pellavankarvaisia kiharoita, jotka tuulessa liehuilivat. Varjelkoon minua Jumala tuosta! —

— "Tässä minäkin olen", huudahti iloisesti toinen tulijoista, mamseli Eva, "mutta ei minusta taida sedälle suurta iloa olla, sen sanon jo edeltäkäsin, sillä minä aijon varmasti kuljeskella metsissä ja mailla päivät pitkät — kun kerran on niin onnellinen, että pääsee maalle, niin pitää myöskin osata nauttia siitä — kiitos vaan, setä, kutsusta! Oikeen hauska oli tänne tulla."

Pari oivallista täydellisen naisen esikuvaa, tuumaili majuri: toinen haaveellinen, teeskentelijä ja lahkolainen; toinen sellainen, joka ei muuta ajattele, kuin itseään ja omaa huviaan. — Ah, senkin mamseli Brummer nimismiehineen! Koko onnettomuuteni on hänen syynsä — kadunpa melkein, ett'en itse häntä kosinut.

Kului muutama päivä.

Egeria mamseli koetti parastaan omalla tavallaan huvittaakseen sukulaistaan. Hän ei ainoastaan seurannut häntä kaikkialla, vaan hän suorastaan ahdisti häntä, tarjoutuen ääneen lukemaan milloin sanomalehteä, milloin jotakin vanhanaikaista äärettömän huvittavaa romaania, jossa hän aina löysi sankarin hyveiden ja täydellisyyksien joukossa yhtäläisyyksiä hänen jalon sukulaisensa luonteen kanssa. —

Vaikka majurilla toisinaan olikin tapana hiukan nurista tavallisissa oloissa, oli hän pohjaltaan kärsivällinen, kunnon sielu, ja siksipä hän nytkin huomasi Egerian huvitushommissa pelkkää hyvyyttä. Ja hän sietikin tätä hyvyyttä kokonaista neljätoista päivää, mutta sitte alkoi häneltä jo kärsivällisyys loppua, ja helpotuksen tunteella pyysi hän Egeriaa, kun mamseli Brummer pariksi viikoksi matkusti pois, hoitamaan taloutta, —

Ei hänen suinkaan tarvinnut pelätä saavansa kieltävää vastausta. Tuo palvelevainen mamseli ei koskaan voinut mitään kieltää jalolta sukulaiseltaan. Tuossa tuokiossa vaihtoi hän romaaninsa vispilään ja kauhaan.

Mutta kuin Eva mamseli sai tämän kuulla, niin hän, majurin suureksi iloksi, istui tuntikausia hänen kanssaan puhellen, vieläpä toisinaan laulaa helähyttikin jonkun iloisen laulun vanhan piaanon ääressä. Mutta voi niinkin sattua, että hän oli kokonaisen iltapäivän ulkona ja ilmestyi vasta illallispöytään.

Silloin majuri hiljakseen huokasi ja ajatteli, miten epävakaisia ne nuoret saattavat olla! Mutta sitte hän taas tuli ajatelleeksi, että tunti Evan seurassa oli hauskempi kuin kokonainen päivä Egerian kanssa. —

Majuri tuli jo pahalle tuulelle ja toivoi kummatkin sukulaisensa sinne, mistä olivat tulleetkin. Tapahtui silloin eräänä päivänä että majuri sai halvauksen, niinkuin oli saanut jo kerran ennenkin monta vuotta takaperin. —

Egeria mamseli huusi ja vääntelihe eikä saanut mitään aikasiksi vaikka olikin tuhansia kertoja lukenut romaaneista, miten "jalot sankarit ja sankarittaret" niissä aina tällaisissa tilaisuuksissa olivat kekseliäitä ja toimeliaita.

Eva sen sijaan, vaikk'ei ollut eläessään lukenut, kuin kolme romaania, lähetti heti yhden sanan taloudenhoitajattarelle, toisen lukkarille, joka kohta tulikin ja iski suonta sairaasta, sillä seurauksella, että tämä vähitellen alkoi tointua, joskin vielä muutaman päivän pysyi kovin heikkona, ja kun vihdoin väsymys ja heikkous olivat ohi, jätti kohtaus jälkeensä täydellisen kuurouden. —

Nyt oli todellakin sääli majuria, ja sitä ei kukaan näyttänyt paremmin käsittävän, kuin Eva tyttönen.

Kuljeskeleminen mailla mantereilla jäi nyt kokonaan; kärsivällisenä ja lempeänä istui hän vanhuksen luona ja puheli hänen kanssaan yhtämittaa kivitaulun avulla, jota jokaisen tuli käyttää, kellä majurille asiaa oli.

Myöskin Egeria mamseli koetti tällä tavoin saavuttaa jalon sukulaisensa suosiota, mutta huomasi pian, rajattomaksi harmikseen, että tämä paljoa mieluummin seurusteli nuoren ja iloisen Evan kanssa. —

Hukkaan menivät nyt kaikki hänen yrityksensä saavuttaa sitäkään vähäistä myötätuntoisuutta, jota majuri alussa oli hänelle osoittanut. Mutta viimeiseen asti tahtoi hän koetella onneaan toivossa että: "ahkeruus kovan onnenkin voittaa".

Kun hän näki kaikki jalon sukulaisensa pellot ja niityt, hevoset ja lehmät, sekä sitäpaitsi — niinkuin huutokauppailmoituksissa tavallisesti lukee — "huonekalut, taloustarpeet, liina-, pito- ja sänkyvaatteet", tunsi hän olevansa entistä hellemmin kiintynyt häneen, eikä enää voinut ajatella mahdolliseksi näiden kadottamista. —

Oli muuan iltapäivä.

Molemmat serkukset istuivat ommellen pienen pöydän ääressä; majuri istui keinutuolissa kiintyneenä sanomalehden lukemiseen.

— "Että sinä kehtaatkin puhua noin halpamaisesti, Egeria!" huudahti Eva joka hämmästyneenä ja harmissaan heitti työnsä syliinsä ja katsoi moittivasti Egeriaa.

— "Minä sen sanon ja uskallan sanoa, vastasi Egeria posket vihasta hehkuvina.

"Ei mikään muu, kuin oma etusi saa sinua päiväkausiksi istumaan ukon ääressä ja mielitellen kirjoittelemaan kokonaisia kirjoja hänen taululleen". —

— "Entä hänen onnettomuutensa!" kysyi Eva kyyneleet silmissä, "oletko todella niin kova, ett'et pidä sen ansaitsevan mitä lämpimintä osanottoa ja etkö usko, että, vaikka hän olisi yhtä köyhä, kuin hän nyt on rikas, minä kuitenkin tekisin kaikki, mitä suinkin voisin, hänen elämänsä ilahduttamiseksi?"

— "Sinä puhut hyvin", vastasi katkerasti Egeria; "vahinko vaan, ett'ei hän voi sitä kuulla. Muuten sanon sinulle, että on turhaa olla noin sulkeutunut, kuin sinä olet; minulle, sukulaisellesi, pitäisi sinun toki puhua suusi puhtaaksi, minä olen itse asiassa parempi kuin sinä, sillä minä en salaa sinulta ajatuksiani ja sanon siis että…"

— "Vaiti, Egeria!" huudahti arvokkuudella Eva, luoden kirkkaan katseensa halveksivasti Egeriaan, joka kiukusta vavisten istui pilkkahymy huulillaan. "Vaiti, Egeria! elä puhu asioita, joita rauhallisesti ajatellessasi tulisit katumaan".

— "Ah", vastasi Egeria uhitellen, "minä en kadu, enkä ota ainoatakaan sanaani takaisin. Päinvastoin minä vielä lisään, että sinä olet tehnyt kaiken, mitä olet voinut syrjäyttääksesi minut tuon vanhan ukkorahjuksen suosiosta ja siinä olet onnistunutkin. Ainoa, jota kadun, on se, että olen menettänyt aikaa häntä huvittaakseni ja häneen eloa saadakseni, mutta nyt olen kyllääntynyt siihen vaivaan ja annan palttua koko ukko rähjälle — matkustan tieheni ihan hänen nenänsä edessä!"

"Oikein tehty!" huomautti lyhyesti majuri.

Molemmilta naissukulaisilta pääsi hämmästyksen huudahdus.

Jos ukkonen olisi lyönyt Egerian jalkoihin, niin hän tuskin enempää olisi hämmästynyt ja säikähtänyt —

Mutta pari minuuttia mietittyään ryntäsi hän majurin luo ja heittäytyi tämän jalkoihin.

— "Suokaa anteeksi hetkellinen hairahdus, jalo, vääryyttä kärsinyt mies!" huudahti hän, kohottaen kyyneleiset silmänsä majuriin — "antakaa anteeksi ja uskokaa, että minä todenperästä, tulin tämän ihmeellisen tapauksen kautta, parannetuksi koko elinajakseni". —

"Jos sen uskoisin, niin todella olisin se, miksi äsken juuri niin kohteliaasti minua nimititte: 'vanha ukon rähjä'. Mutta suoden suurimman kunnioitukseni teidän tarkkanäköisyydellenne, luulen kuitenkin, että olette tällä kertaa erehtyneet ja koska myös luulen, taikka oikeammin: koska äsken juuri kuulin, että olette kyllästyneet maalaiselämän viehätyksiin, ovat hevoseni milloin tahansa käytettävänänne kaupunkimatkaa varten."

— "Ja taas sinä, lapseni!" jatkoi ukko kääntyen yhtä hämmästyneesen Evaan, "jos voit ja tahdot sulostuttaa vanhan miehen päiviä, niin luulen tuntevani sinut tarpeeksi, voidakseni tarjota sinulle tyttären paikkaa sydämessäni. Sinun epäitsekkäisyytesi ja puhdas ajatustapasi ovat suositelleet sinua! — tule syliini!"

Onnellisena tiedosta, että voi tuottaa jalolle miehelle iloa ja huvia, riensi Eva majurin avattuun syliin, sill'aikaa kun Egeria raivoissaan ryntäsi ulos, mielessään kiroten sitä hetkeä, jolloin majuri sai kuulonsa takaisin.

— "Kas niin, Jumalan kiitos!" puheli majuri, painaen isän suudelman uuden tyttärensä otsalle: "nyt ei minun enää tarvitse tuumia kummanko sukulaisistani talooni otan — nyt olen valinnut".