Front matter

Kirj.

Matthias Akiander

Suomentanut K. Peltolainen

Alkuperäinen teos: "Historiska upplysningar om religiösa rörelserna i Finland."

Fr. M. Saukko, Sortavala, 1887. Sortavalan kirjapainossa.

Henrik Renqvist.

Henrik Renqvist, talollisen Heikki Kukkosen poika Sonkojan kylästä ja Ilomantsin pitäjästä, syntyi elokuun 1 päivänä v. 1789. Jo hänen aikaisimmassa nuoruudessansa ilmausi hänessä taipumus papilliseen toimeen, koska hän korkeilla kivillä ja järven rannoilla harjoitteli saarnaamaan. Siten heräsi hänessä myös palava halu kirjanlukemiseen, mutta isän niukat tulot estivät ajattelemastakaan hänen kouluttamistaan; isä toivoi vaan, että tämä poika, joka oli vanhin veljeksistä, tulisi hänen jälkeensä maanviljeliäksi ja pysyisi isänsä säädyssä. Mutta kun pojan lukuhalua ei voitu tyydyttää isän kotona, antoi isä hänen yhdessä provasti J. Molanderin molempain poikain kanssa nauttia kotiopettajan ylioppilas J. D. Schroederin opetusta. Opittuansa tämän johdolla puoli katekismoa ulkoa ruotsiksi ja vähän latinan kielioppia sekä harjoitettuansa kaunokirjoitusta, kirjoitettiin hän 17:llä ikävuodellansa Kuopion alkeiskouluun (trivialikoulu). Vuonna 1808, kun koulu sodan tähden suljettiin, oli Renqvist 2:lla luokalla. Täten pysähtyi hänen koulunkäyntinsä ja sen jatkamisen toiveet himmenivät siksi, kunnes hän, pysyäkseen luku-uralla, rupesi hankkimaan siihen tarpeellisia varoja. Sodan aikana alkoi hän pitää maakauppaa maantuotteilla ja kaikenlaisella tavaralla, jota hän osti Sortavalasta ja möi Oulussa sekä muissa Pohjanmaan paikkakunnissa. Täten keräsi hän itselleen jommoisenkin omaisuuden, noin 1000 taaleria. Ja kun Kuopion koulu sodan jälkeen taas avattiin, luuli Renqvist käyttävänsä varansa parhain tietojensa jatkamiseksi. Hän tuli siis uudestaan Kuopion kouluun; mutta kauan hän ei siellä pysähtynyt, niinkuin nähdään seuraavasta.

Maakauppiaana matkustellessaan Oulussa, oli Renqvist ostanut, paitsi muutamia virsikirjoja, pari pienempää hartauden kirjaa, joista toinen oli Artur Dent'in "Kääntymisen Harjoitus." Tästä kirjasta luki hän kerran kohtia itsellensä ja äidillensä. Näin lukeissansa heräsi hän ensimäisen kerran vakaisesti miettimään sielunsa iankaikkista onnea ja murehtimaan tilastansa iankaikkisuudessa. Sillä nyt huomasi hän olevansa kadotettujen joukossa, jotka eivät ole käyneet ahtaasta portista, mikä viepi autuuteen. Tämä murhe, vaikka sen pian muut huolet tukahuttivat, uursi kuitenkin juurensa niin syvälle hänen sydämeensä, ettei se koskaan sammunut. — Kuopion koulussa ollessaan kuuli hän puhuttaman, että kaupungissa oli moniaita heränneitä henkilöitä, niinkuin kulta- ja hopeaseppä Jaakko Lundström ja talollinen, sittemmin kirjakauppias, talollisen Ivar Juhana Wäänäsen veli, Pekka Wäänänen, joka murheellisen loppunsa vuoksi oli tunnettu, sekä että Nilsiän pitäjässä Juhana Lustig piti uskonnollisia kokouksia. Nyt syttyi Renqvistissä halu tavata tätä miestä ja olla hänen kokouksissaan. Ja toivonsa tyydyttämiseksi päätti hän joululomalla v. 1810 lähteä sinne. Tähän tulikin hyvä tilaisuus, kun näet talollinen Aaron Miettinen Maaningan kappelista sattui tulemaan Kuopion kaupunkiin, aikomuksessa lähteä Nilsiään, käydäkseen Lustig'in tuona. Renqvist suostui nyt Miettisen kanssa matkustamaan hänen seurassansa yhteiselle asialle. Mutta pitkällisten pyry-ilmojen tuottama kelirikko esti heidät pääsemästä Nilsiään, jonka vuoksi Miettinen pyysi Renqvistiä tulemaan kotiinsa Maaningalle, jonne myöskin odotettiin Lustig'ia joulun pyhinä. Niinmuodoin meni Renqvist Maaningalle, jonne Lustig'kin toisena joulupäivänä monioitten lahkolaistensa kanssa tuli. — Täällä herätti Lustig'in esitelmä Renqvistin uudestansa murehtimaan sielunsa autuudesta. Sentähden alkoi hän, Kuopioon palattuansa, käydä heränneitten henkilöiden luona ja pitää seuraa heidän kanssansa. Ja kun hänen opettajansa sekä toverinsa alkoivat häntä nuhdella siitä, että hän liittäytyi noihin heränneisin, joita tällä paikkakunnalla kutsuttiin uskonnollisiksi haaveilioiksi, piti Renqvist parhaana erota koulusta. Siten jätti hän Kuopion koulun talvella v. 1811, varsinkin kun hän näki, ettei hänellä ollut kykyä papiksi eikä seurakunnan opettajaksi niin kauan, kun luuli kylläksi oleman murehtimista oman sielunsa autuudesta. Isänsäkään ei laittanut häntä kouluun kasvattaakseen pappia, mutta oman taloutensa vuoksi, että poika, opittuansa kirjoitusta ja lu'unlaskua, auttaisi isäänsä talouden asioitten muistoon kirjoittamisessa.

Sillä välillä jatkoi Renqvist herättävän kirjallisuuden tutkimista, taitaaksensa kotonaan neuvoa lähimmäisiään autuuden opissa. Ja hankkiakseen itsellensä sekä kotiseudulleen kirjoja, matkusti hän Turun kaupunkiin. Täällä etsi hän hurskaita sydämiä. Samaan aikaan oli vielä Turussa Zinzendorfin opin lahkolaisia ja niitten joukossa kirjansitoja-vanhin J. Agrelius, jonka luona Renqvist majausi. Tämä mies saattoi Renqvistin muuttamaan ajatuksensa tulevaisesta vaikutus-alastaan. "Se ihminen", sanoi hän Renqvistille, "menettelee väärin, ken ei vaella Jumalan viittaamaa tietä. Jos Jumala tahtoo käyttää sinua kädessään aseenansa toimittamaan Hänen työtään, teet sinä väärin, jollet seuraa hänen antamiaan viittauksia kanssa-ihmisiesi johdattamisessa totuuden ja hyväin avuin tiellä. Mutta taitaaksesi johdattaa muita, on sinun ensin itse opittava tuntemaan totuus; sinun tarvitsee hankkia tietoja ja saavuttaa itsellesi tieteellinen perustus ahkeralla tutkimisella." Tämän kehoituksen mukaan alkoi Renqvist pitkittää keskeytettyä oppimistansa linnansaarnaajan Juhana Lönnmark'in johdolla. Heti sen jälkeen ehdotteli Agrelius hänen vaihettamaan nimensä Kukkosesta Renqvistiksi (ren — puhdas, qvist — oksa; puhdas oksa totisessa viinapuussa). Turussa ollessaan vaipui Renqvist syvään sielunhätään, nimittäin suureen hengelliseen ahdistukseen. On huvittavaa saada likemmin tuntea hänen sisällistä tilaansa tänä aikana. Valmistautuessaan Herran pyhälle ehtoolliselle, oli hän lukenut ja tutkinut ne 100 Kristillisyyden ojennusnuoraa, jotka ovat Dentin "Kääntymisen harjoituksessa." Mutta vaikka hän, heräämisensä jälestä Kuopiossa, vältti, ei ainoastaan ehdollista syntiä, vaan myös kaikkia, mikä antaisi aihetta syntiin, oli ahkera rukoilemisessa ja Jumalan sanan tutkimisessa, kävi usein Herran ehtoollisella ja Turussa melkein joka päivä kirkossa, ei hän kuitenkaan luullut elävänsä nimitettyjen elämän sääntöjen mukaan, ja uskoi olemansa kokonaan eksynyt sielunsa autuutta etsiessään, ja silloin oli hän niin onneton sielun ja ruumiin puolesta, ettei muka Jumala eikä ihmiset voineet häntä auttaa. Sittemmin synnytti hänen sairas mielikuvitteensa mitä kammottavimpia ajatuksia ja kuvia. Siten luuli hän olevansa pahantekiänä kahlehdittu ja lähetetty kotiseudulleen Ilomantsiin. Vieläkin kuvitteli hän, etteivät ihmiset synny luonnollisella tavalla, vaan tulevat ylös maasta, niinkuin pienet olennot, joita vanhemmat henkilöt, joiden joukossa ne ilmestyvät, sitte kasvattavat ja nämä henkilöt siitä kutsutaan vanhemmiksi. Samoin eivät ihmiset muka kuolekaan luonnollisella kuolemalla, vaan ainoastaan tapaturmasta, itsemurhasta, tahi toisten toimesta. Ne, jotka eivät näin kuole, saavat elää iankaikkisesti; mutta jolleivät elä niinkuin heidän pitäisi, kärsitään heitä jonkun aikaa maailmassa, mutta viskataan sitte, kädet ja jalat sidottuina, ulkonaiseen pimeyteen. Ja jos niinkin tapahtuisi, että jotakuta ihmistä ei viskattaisi pimeyteen, naulitaan hän korkeaan ristinpuuhun, joka pystytetään korkealle vuorelle, semmoiselle kuin Renqvist, asuessaan nyt Jokikadulla, näki edessään Aurajoen toisella puolella. Ja tähän ristiin naulittuna, sanoi kiusaaja, olet sinä elävä iankaikkisesti. Tämmöiset kuvitelmat taivuttivat Renqvistin lopettamaan elämänsä hukuttamalla. Tämä päätös mielessään, läksi hän eräänä päivänä syksyllä v. 1811 asunnostaan ulos, jolloin piika, jota oli käsketty häntä silmällä pitämään, seurasi häntä. Tultuansa Turun sillalle, viskautui hän käsipuitten ylitse jokeen; mutta läsnäolevat henkilöt vetivät hänen heti ylös, enempää vahingoittumatta. Heti talvikelin tultua, lähetettiin hänet ylioppilas Juh. von Becker'in kanssa kotipuolelleen. Joulun pyhinä petille päästyään vanhempiensa luo, ottivat he kyynelsilmin hänen vastaan, mutta hän ei tuntenut heitä. Keväällä v. 1812 alkoi hän parantua, mutta, kun ei luullut tulemansa entiseen terveyteensä vanhempiensa kodissa, läksi hän puolisairaana takaisin Turkuun, jossa hän jälleen sai täydellisen sielun ja mielen terveyden. Saadakseen lukemisensa jatkamiseen tarpeellisia ruumiin ja sielun voimia, mietti hän koko vuoden vanhempiensa luona, kunnes hän kesällä v. 1813 palasi Turkuun. Tänä kesänä teki hän ensimmäisen matkansa Tukholmaan, jossa kaupungissa hän sittemmin vuosina 1815 ja 1816 uudestaan kävi. Tukholmassa hän kävi jumalisuuden harjoituksissa veljesten seurakunnan kirkossa, asui saman seurakunnan jäsenen kirjanpainaja Sam. Rumstedt'in luona, ja tutustui Skeppsholman (Laivasaaren) pastorin Häggman'in sekä kappalaisen Juh. Wätterdahl'in kanssa. Kun Tukholman Evankelinen seura halusi saada asioitsian kirjasiensa levittäjäksi etelä Suomessa, esitteli Wätterdahl v. 1816 Renqvistin mainitun seuran jäseneksi, jonka perästä Renqvist täytti tehtävänsä levittämällä seuran kirjasia Turussa, Helsingissä ja Porvoossa. Tämä toimi tuotti Renqvistille sen edun, että seura, joka tahtoi edistää hänen opintojensa jatkamista, lahjoitti hänelle kaikki tulot kirjoista, jotka hän sai myödyksi. Kirjevaihtoa pitkitti Renqvist Wätterdahl'in kanssa sittemmin aina vuoteen 1821 (katso kirjeitä n:o 1-6).

Turussa ollessaan kävi Renqvist jokaisena sunnuntai-iltana hartauden harjoituksissa, joita pidettiin joko salvumies Malm'illa taikka räätäli Mikko Akerroos'illa. Kauan kyllä näytti Renqvistin mielestä kummankin miehen oppi oikealta; mutta tutkittuansa Raamatun rikisteriä ja Juh. Arnd'tin Totinen kristillisyys nimistä kirjaa, havaitsi hän Malm'in opin oikeastaan perustuvan kuolleesen uskoon, hän kun puhui paljon evankeliumista, mutta ei sanottavasti mitään laista. Renqvist erkani siis Malm'ista ja seurasi Akerroos'ia, joka puhui yhtä paljo laista, tuin evankeliumistakin. Tämän räätälin luona piti hän sittemmin asuntoa. Ne muut, joiden kanssa hän Turussa tuli tutuksi, olivat: Juh. Paterson, jonka hän, tämän matkatessa Tukholmasta Pietariin, tapasi v. 1811 kirjansitoja Agrelius'ella. Samassa talossa hän myös tutustui Taivassalon provastin Juh. Utter'in kanssa. Pernoon provastin Rancken'in luona kävi hän v. 1814, ja tuli siten tutuksi hänen sisarensa, provastin lesken Malm'in kanssa, jonka mielen-heimolaisia olivat Turussa leskirouva Trapp ja leski Hamberg; jotka kaikki olivat kristillisyydessänsä totisia ja auttoivat Renqvistiä hänen oppi-ajallansa Turussa.

Vuonna 1816 pääsi hän vihdoinkin ylioppilaaksi Turussa ja v. 1817 papiksi vihittynä apulaiseksi Liperiin. Elähytettynä hartaimmalla halulla työskentelemään Jumalan kunniaksi ja kanssa-kristittyinsä iankaikkiseksi onneksi, ryhtyi hän nuoruutensa innolla pyhään kutsumukseensa, joka oli vaikutusalansa tarkoitus, ja saapui Liperiin lujalla aikomuksella parhaan kykynsä ja ymmärryksensä mukaan hoitaa lähetystointansa. Mutta muutamia vuosia virkaa toimitettuansa, huomasi hän, kuinka hänen ihanimmat luulottelunsa tulemasta vaikuttavaisuudesta vaihtuivat pelkäksi suruksi ja vastukseksi. Luokaamme sentähden pikainen silmäys sen seudun hengelliseen tilaan, mihin Renqvist oli kutsuttu sielunpaimeneksi.

Liperin seurakunnassa oli jonkun aikaa ennen ollut opettajana jumalinen mies, provasti H. Montin. Tämä pastori oli kaikella tavalla ja kaikissa tilaisuuksissa, niinkuin lukukinkerissä, rippikoulussa ja sairaitten luona käydessään, koetellut kuuliainsa sieluja ylentää, vahvistaa ja johdattaa heitä autuuden opissa; ja sen ohessa koki hän hävittää julkisia paheita, niinkuin juopumusta, tuhlaavaisuutta, valaista yksinkertaisia epä-uskon ja taikauskon vaarallisista seurauksista ja saada hylkäämään kaikki syntiset huvitukset, niinkuin tanssit ja kortin lyönnit y.m. Jumalisuuden siemenet, jotka hän kuusitoista-vuotisella vaikutus-ajallaan (1784-1801) kylvi, juurtuivat tosin, mutta ennättivät hedelmöidä ainoastaan muutamissa yksityisissä ihmisissä, koska suurin osa kansaa hänen kuoltuansa vajosi entiseen suruttomuuteensa ja syntisyyteensä. — Renqvist koetti seurata Montin'in jälkiä kohottaakseen langenneita ja johdattaakseen pimeydessä vaeltavaisia totiseen valoon. Sillä jo palveluksensa ensi aikoina hän surulla huomasi, että, ehkä seurakunnassa oli kirjaa taitavia henkilöitä, tavattiin siellä kuitenkin niin taitamattomia uskonopissa, jotteivät tienneet vähääkään maailman Luojasta, eikä Vapahtajasta edes nimeltään, vielä vähemmän oliko hän ihminen, enkeli tahi Jumala, eivätkä tienneet leipäkö vai viina Herran ehtoollisessa jaetaan ensin. Koko pitäjässä oli ainoastaan seitsemän Raamattua, monelta perhekunnalta puuttui virsikirjakin, puhumattakaan muista uskonnollisista kirjoista. Jumalan sanan viljely ei siis kansassa ollut yleisesti käytännössä, sitä vastoin moni harjoitti taikauskoa, juoppoutta ja huoruuden syntiä; sillä paloviinan kauppiaita oli kaikkialla, korttia pelasivat pyhäpäivänä nuoret ja vanhat, noituutta harjoitettiin hautausmaalla perjantai- ja sunnuntai-öinä, ja vihkimättömät parikunnat siittivät lapsia [Tämä lyhyt kuvaus seurakunnan tilasta on ote laveammasta kertomuksesta, jonka Renqvist Waasan hovioikeuteen lähettämässä valituksessaan kirjoitti kansan elämästä Liperissä.]. Seurakunnan pastori, joka kymmeninä vuosina oli kuluttanut voimiaan vähästä palkasta sotapappina, oli hyvä-luontoinen mies, joka sovinnolla ja suopeudella sekä kristillisellä tyyneydellä vastusteli seurakunnassa vallitsevia paheita, hyvin tietäen, että ympäristöllä olevain seurakuntien väestö ei ollut parempi [Katso muun muassa Kiteen pitäjästä Suomen muistettavia miehiä, II osa sivu. 88 muist.]. Renqvist tahtoi käydä toista tietä ja koetella voimakkaammin vaikuttavia keinoja. Ne olivat: 1:ksi rukousten aamuin ja illoin pitämisellä synnyttää kotohartautta; 2:ksi selittää katekismoa ja autuuden oppia kaikkialla, missä kansa kokoontuu hänen ympärillensä, joko sairaitten luona tahi pitäjällä muissa virantoimituksissa ollessa ja paitsi sitä kaikkina lauantai-iltoina kotona omassa huoneessaan; 3:ksi hankkia ja levittää aapisia ja katekismoja, virsikirjoja ja Raamatuita ynnä muita herättäviä kirjoja; 4:ksi hylätä entiset irstaiset tarkastusmiehet ja asettaa kylihin useita raittiita niitten sijaan, joiden oli valvominen siveyttä ja ilmoittaminen paheissa eläviä nuhdeltaviksi; 5:ksi kehoittaa kirjaa taitavia henkilöitä kylissä opettamaan vanhempia ihmisiä kirjanlukuun ja vaatia vanhempia pitämään huolta nuorempain lastensa opetuksesta; 6:ksi panna jalkapuuhun niitä, jotka jumalanpalvelus-aikana oleksivat Jumalan huoneita ulkona kirkon mäellä ja 7:ksi toimittaa kirkon lähelle tupa, joka sopisi seurakunnan kaukaisimpain seutujen asukkaille kirkkomajaksi ja kokoushuoneeksi sekä lapsille, joita Renqvist opetti lauantain aamupuolilla että kirkkoväelle, jota hän neuvoi saman päivän iltapuolella [Kaikki nämä pykälät ovat otetut Renqvistin hovioikeuteen lähettämästä, edellisessä muistutuksessa mainitusta valituskirjasta.]. Ei ole vaikea arvata täänmoisten hankkeitten herättäneen vastenmielisyyttä ja nurinaa. — Ensimäisenä palvelusvuotenaan ei Renqvistille onnistunutkaan saattaa enempää, kuin kahdeksan henkilöä koko seurakunnassa heränneeksi ja todelliseen parannukseen; seuraavana vuonna lisääntyi heidän lukunsa kahdellatoista, mutta kolmantena vuonna levisi herääminen jo koko seurakuntaan. Renqvist järjesti silloin heränneille lyhyen ohjeen, jossa hän selitti, mitä heidän Jumalan kymmenen käskyn mukaan oli seurattava jokapäiväisessä elämässä (katso kirj. n:o 7). Heränneitten ja suruttomain välillä syntynyt ero tuotti puolueen uusien parannuksien perustajaa vastaan, joista ei tiedetty mitä ne aikaan saattaisivat, sillä yksinkertainen, vaan viehätetty kansa ehkä häiritsisi vaarallisilla vehkeillä seurakunnan järjestystä semmoisen miehen johtaessa, joka kenties ei voisi estää ja hillitä vahingollisia liiallisuuksia.

Tästä pelästyneenä ilmoitti seurakunnan pastori, provasti R. J. Perander asian tuomiokapituliin kirjeellä lokakuun 20 päivältä v. 1820, jossa hän valitti apulaisensa liiallisia katumus- ja hartaus-harjoituksia myöhään illoilla ja öillä ja mieletöntä, innostelevaa uutteruutta, mikä myöskin puhkesi mitä sopimattomimmiksi puheiksi saarnatuolissa. Ja kun provasti sen ohessa sanoi Renqvistin tahtoneen tunkeutua toimi-alalleen, päättää, asettaa ja järjestää seurakunnassa provastin luvatta sekä osottaneen itsellensä ynseyttä ja loukkaamaa kohtelua puheissaan ja kirjoituksissaan, pyysi hän sen johdosta, että Renqvist muutettaisiin Liperistä pois ja jätti konsistorion tutkittavaksi, minkä rangaistuksen Renqvist ansaitsisi esimiehelleen, provastille osoitetusta ynseydestään.

Tämän valituskirjeen johdosta määräsi konsistorio kontrahtiprovastin saamaan selvää kaikista näistä provastitarkastuksessa ja myöskin tutkimaan oliko Renqvist Liperissä ollessansa opissaan ja elämässään osoittanut mitään erinomaisuutta. Tarkastuksen toimitti Kaavin kirkkoherra, kontrahtiprovasti Samuel Kiljander maaliskuun 3-5 pv. 1821, tavalla, jonka kirje n:o 8 näyttää. — Ja tarkastaja lähettäessään pöytäkirjan tuomiokapituliin, ilmoitti hän havainneensa Renqvistin sekavaksi ja horjuvaksi vastauksissaan, mutta kuitenkin työssään varsin ahkeraksi ja väsymättömäksi, ja sanoi vielä Renqvistin niin kansakkaassa seurakunnassa, kuin Liperi on, mahdollisesti vaikuttavan haaveksivaisuutta, koska yksinkertainen kansa helposti käsittäisi väärin hänen uutteruutensa ja siten joutuisi rikoksiin; jonka vuoksi Kontrahtiprovastikin piti Renqvistin pois muuttamisen tarpeellisena, ja luuli hänen sopivimmaksi työskentelemään jossakin vankihuoneessa. — Kun Renqvist puolestaan näki, ettei hän tarkastuksessa saanut kylläksi aikaa antaakseen tarpeellisia selityksiä kanteen vastaamiseksi ja kumoamiseksi, lähetti hän konsistorioon puolustuskirjeen, jossa hän syyttää pastoriansa kirkkokurin ja monen muun seikan laiminlyömisestä, väittää tarkastuksessa olleita asioita niin löyhästi käsitellyn, ettei hän, eikä kenkään rehellinen mies, siihen tyytyisi ja vaatii sentähden uutta ja tarkempaa tutkintoa, sekä ilmoittaa viimeiseksi seurakunnassa olevan 111 henkilöä, joista nuorimmat ovat syntyneet v. 1793; vaan eivät ole päästetyt Herran ehtoolliselle, 46 parikuntaa, jotka luvattomasti elävät yhdessä ja siittävät lapsia ja 8 sääty-henkilöä, jotka useamman vuoden laiminlöivät käydä Herran pyhällä ehtoollisella. Seurakunnan pastorin ja kontrahtiprovastin tästä vastattua, kutsuttiin Renqvist konsistorioon kuulustettavaksi tässä kirjoituksessa olevista seikoista. Kuulustelu pidettiin elokuun 14 pv. 1822 ja siinä valmistettu pöytäkirja on tässä myöhemmin n:o 9. Tämän tutkimuksen perästä näki konsistorio olevan syytä pyytää maallisessa oikeudessa ratkaistavaksi seuraavat seikat: 1:ksi onko kiertokouluopettaja Hasselin, Renqvistin syytöksen tavoin alituisesti juovuksissa ja harjoittaa kylissä tappelua? 2:ksi jättikö provasti Perander v. 1818, saatuaan kaksi kutsumusta antamaan Herran ehtoollista sairaalle, nimeltään Anna Nupponen, Lehmonahon kylästä, Kontiolahden pitäjästä, täyttämättä sanotun toimen? 3:ksi onko pappismies Renqvist muutamassa kinkerilu'ussa erästä viisitoista vuotista poikaa vitsalla pakoittanut tunnustamaan näpistämistä? ja 4:ksi oliko talollinen Heikki Tuhkunen, jonka Renqvist ehtoolliselta pois käski, pyhälle sakramentille kirjoitettu ja rippisanoja kuulemassa ollut sekä minkälainen tämä poiskäskeminen oikeastaan oli, ja kuinka oli Tuhkusen juoppouden laita?

Mutta ennenkun näitten asioiden tutkiminen kihlakunnan oikeudessa ennätettiin alottaa, piti pispa tarkastuksen Liperin seurakunnassa helmikuun 23-27 pv. 1823. Siinä pidetystä pöytäkirjasta otamme tähän H. Renqvistiä koskevat asiat ja syytökset.

Talollinen Paavo Sorsa, Käsämän kylästä, ilmoitti useamman talonisännän hartausharjoitusten nimellä kokoavan luokseen nuorta kansaa, miehiä ja naisia, jotka näissä kokouksissa ovat muka osoittaneet semmoista käytöstä, joka nähtävästi ilmaisee hillimättömiä himoja ja tuhlaavaisuutta, sekä armovuoden-saarnaaja Renqvistin Herran ehtoolliselta sulkevan niitä vanhempia ja isäntiä, jotka toimittivat kanteesen tämmöisiä häiriöitä. Seurakunnalta kysyttyä myönsi se Sorsan ilmoituksen oikeaksi; mutta kun moniaat kokouksissa käyneet, jotka nyt seisoivat likinnä alttaria, koettivat huudoilla seurakuntaa häiritä, eikä mitään järjestystä saatu ja kun päivä oli ehtoopuoleen kulunut, jätettiin osia seuraavaan päivään, jolloin kaikki asianomaiset saivat tässä asiassa ilmoittaa itsensä pispalle ja muille, tarkastajille pappilassa.

Seuraavana päivänä jätti talollinen Pekka Juhananpoika Waris, Taipaleen kylästä kokoukselle seuraavan kirjoituksen:

Kääntymys-harjoituksen ja jumalanpalveluksen nimessä pidetään tässä seurakunnassa sekä kirkon lähellä olevassa, en tiedä minkä virkavallan rakennuttamassa, niin kutsutussa rukoushuoneessa että kyläkunnissa yksityisten kodissa h:ra armovuoden-saarnaaja Renqvistin johdolla kokouksia, jotka rukousmuodossa, ulkonaisissa seremonioissa ja muissa heidän ottamissa tavoissaan erovat seurakunnissamme tähän asti tavallisista ja hyväksytyistä. Onpa myöskin onnistunut näitten kokousten kannattajalle saada lukuisasti lahkolaisia. Siitä vuotanutta tai mahdollisesti vuotavaa hengellistä hyvää olen minä tosiaankin kovin vähänäköinen arvostelemaan, mutta siitä lähtenyt kansakunnallinen paha on varsinkin hyvin tunnettu, sillä työnhalua, yleistä velvollisuuden täytäntöä ja kristillistä nöyryyttä ja sovinnollisuutta noissa, jos niin saan heitä kutsua, uskonnollisissa haaveksioissa kokonansa kaivataan. Varsinkin on tämä lahko osoittautunut peloittavaiseksi synnyttäessään lukemattomia hämmennyksiä perheisin: vihaa ja katkeruutta aviopuolten välille, lapset tottelemattomiksi vanhemmilleen ja palveliat isännilleen. Minun, 12 henkisen perheen isän, on surulla ja mielikarvaudella täytynyt kärsiä suurinta nurjuutta ja halveksimista varsinkin kahden lapseni puolelta, jotka vastoin tahtoani ovat heittäytyneet noihin harjoituksiin; niinpä, — minun 23-vuotinen poikani on luopunut luotani ja nyt kuleskelee ympäri työttömänä hartaus-harjoituksissaan melkein kuin heikkomielinen. — Tämän omani, ja niin sanoakseni, koko seurakunnan vaarallisen tilan uskallan nöyrimmästi jättää korkeasti oppineen h:ra pispan huomioon anoen samalla neuvoa, miten minä omasta kohdastani koettanen korjata sattunutta onnettomuutta.

Tähän lisäksi Waris suullisesti armovuoden-saarnaaja Renqvistin olevan syynä kaikkeen tuohon hämmennykseen ja mainittuja rukoushetkiä tavallisesti pidettävän yönaikana, jonka vuoksi niihin osaa ottavaiset sen perästä makaavat päivällä sekä muuten vaeltavat ympäri markkinaväen tavalla.

Kuudennusmies Antti Perkinen myöskin mainitsi armovuoden-saarnaaja Renqvistin rakennuttaneen kirkon lähelle niin kutsutun rukoushuoneen, johon sangen suuri kansa-joukko, usein 5 à 600 henkeä kokoutuu, sekä näissä kokouksissa usealta varastettavan eväät ja vaatteet; vieläkin lisäsi Perkinen, armovuoden-saarnaaja Renqvistin osoittaneen ynseyttä pastorilleen, provasti Peranderille ja ilmoitti armovuoden-saarnaajan edellisenä syksynä rippilapsille pitämässä tavallista pitemmässä luetuksessa epäjärjestyksen ja vallattomuuden vallinneen semmoisen, että Renqvistin luettaessa osa poikia poltti tupakkaa ja tytöt söivät ja joivat. — Kuudennusmies Pekka Piiparinen yhtyi talollisen Wariksen valitukseen rukoushetkien pitämisajasta sekä sanoi hyvin tuntevansa, että miehet ja naiset noista edellä mainituista kokouksista lähtevät käsikkäin ja etsivät yksinäisyyttä saunoissa ja riihissä, harjoittaakseen haureutta.

Talollinen Juhana Korhonen yhtyi myöskin samaan Pekka Wariksen valitukseen ja ilmoitti aviovaimojenkin usein mainituissa kokouksissa antavan vietellä itsensä luvattomaan seurustelemiseen miesten kanssa. Mitä heidän hartausharjoituksiinsa tulee, sanoi hän rukouksia Jumalalle, paitsi "Isä meidän" ja "Herran siunaus", pidettämän tavallisimmin omilla sanoilla, siinä käyttämättä hyväksyttyjä ja käskettyjä rukouksia ja niitä semmoistenkin pitävän, jotka itse eivät taida kirjaa lukea. Todistukseksi heränneitten, kuten he itseänsä nimittävät, hengellisestä ylpeydestä, mainitsi hän vietä heidän kylmyydellä kohtelevan muita pappia ja näitten heränneitten Outokummulla, Sysmän kylässä Kinkerilukuja pidettäessä lähteneen huoneesta heti, kun pastorin apulainen Kiljander alkoi luettamisen. Juhana Korhonen ilmoitti tyytymättömyyttänsä siihen, että nämä heränneet Herran pyhää ehtoollista nautittuansa heittäytyvät kirkossa sopimattomasti kasvoilleen joko käytävälle tahi kuoriin ja siten estävät muita rippivieraita ehtoollispöytään pääsemästä.

Kysyttyä sanoi provasti Perander heränneitten usein käyvän Herran ehtoollisella ja luuli joskus huomanneensa ehtoollisen nauttioita olleen enemmän, kuin rippivieraiksi oli kirjoitettu.

Talollisen poika Olli Pekanpoika Wänskä valitti myöskin isänsä piian palveluksesta karanneen ja eikä ole palannut. Hänen valitukseensa yhtyi lautamies Antti Huttunenkin siinä, että hänen palvelusväkensä oli käynyt näissä kokouksissa ja usein monta päivää peräkkäin olleet kotoa poissa sekä siten laiminlyöneet tehtävänsä.

Täten lueteltujen ja muutamien muitten valituksien johdosta selitti Renqvist kirjallisesti näin:

Nöyryydessä antaakseni vaaditun selityksen valituksiin, jotta muutamat sanankuuliani tässä pispan tarkastuksessa ovat minua vastaan juonikkaasti tehneet, täytyy minun antaa seuraama lausunto:

Koska itse en tiedä opettaneeni muuta kuin pyhässä Raamatussa ja tunnustuskirjoissamme olevaa oppia, enkä toimineeni vastoin lakia ja asetuksia, kiellän minä kaikki mitä talolliset Paavo Sorsa, Pekka Waris, Antti Perkinen, Pekka Piiparinen, Juhana Korhonen, Olli Wänskä, Antti Huttunen ja kouluttaja Antti Hasselin ovat minua vastaan väärin kantaneet, ja vaadin heitä laillisesti todistamaan kanteitaan sekä pyydän samalla nöyrimmästi, että he, jolleivät voi sitä tehdä, saisivat lain ja asetuksien mukaisen palkan, ei ainoastaan minua, laillista opettajaansa vastaan tekemistä perusteettomista kanteistaan, vaan myöskin juopumuksesta, johon he kaikki ovat ylen määrin taipuvaiset. Mutta jos heillä on joitakin muita seurakunnan, joko heränneitä tai heräämättömiä jäseniä vastaan, tehkööt siitä itse kanteen heitä vastaan hengellisille tahi maallisille esimiehilleen. Niin kauan en pidä velvollisuutenani vastata muitten rikoksista, kun ei ole todistettu minun opettaneeni tahi käskeneeni ketään tekemään pahaa tahi hyvää laiminlyömään.

Kirkkotuvasta taas, tai rukoushuoneesta, kuten Pekka Waris kaikkea tarkoittamassa narrimaisessa ja ilkeässä (Rääkkylän kappalaisen Martti Kiljanderin kirjoittamassa) valituksessaan sitä nimittää, olen jo suullisesti lausunut, että se nimittäin on rakennettu kristinopin opettamista varten yksinkertaisille ja lapsille sekä kirkkomäen kirkkomajaksi. Ja jos hän tahi jotkut muut, joitten mielestä tämä huone on pahentavainen, ovat huomanneet siinä meneteltämän vastoin lakia ja asetuksia, on sekin luonnollisesti heidän todistettava ja ilmoitettava henkilöitten nimet, jotta tiedettäisiin, omatko mainitun pahuuden harjoittajat heränneitä tahi heräämättömiä, vaiko kumpiakin. Sillä ketään ei kielletä tupaan tulemasta, kunhan on hiljaa ja siivosti; ken toisin tekee, työnnetään tavallisesti ulos.

Mutta mitä provasti Peranderin, usein mainittujen heränneitten ehtoollisella käynnistä, tekemään muistutukseen tulee, siitä en ole hänelle mitään sääntöä määrännyt ja jos sen olisinkin tehnyt, eihän hänen tarvinnut totella minua. Älköön hän salliko heidän niin usein käydä ehtoollisella, jos hän siihen kirkkojärjestyslaista syitä löytää. Mutta hänen huomionsa, että useampia oli saapunut rippisanoihin ja ehtoolliselle, kuin oli kirjoitettu, on tullut siitä, että minä hänen käskystänsä, kun ei ollut tilaa merkitä nimeä kirkkokirjan sarekkeesen, olen päästänyt muutamia merkitsemättä, varmasti tietäessäni, ettei heistä ollut kirkkokirjassa mitään muistutusta.

Kaikista tässä pispantarkastuksessa minua vastaan tehdyistä kanteista, joihin minua on vaadittu kirjallisesti vastaamaan, en muita tunnusta tosiksi, kuin kouluttaja Antti Hasselinin muutoin inhottavassa ja perusteettomia seikkoja sisältävässä valituksessa mainitseman, että nimittäin minä nousin saarnatuoliin "uskonvirttä aljettaissa." Tämä ei tapahtunut minun toivomuksestani, vaan lukkarin, joka luultavasti erehtyi virsien laulamisessa, kun hän uskonvirren sijasta lauloi saarnavirren (gradualivirren) ja alkoi sitte vasta uskonvirren, jota minä luulin hänen laulavan rappuvirreksi tai värsyksi. Sillä minulla ei ollut määrättyjä rappuvärsyjä, vaan lukkari sai laulaa mitä halusi. Vaan että, kuten kouluttaja Hasselin väittää, olisin unohtanut ehtoollisrukouksen, en omantuntoni mukaan tiedä sen niin tapahtuneen; mutta jos niin olisi käynyt, on se erehdyksestä. Kumminkin on se hänen todistettava, jos hän muutoin tahtoo pysyä väitöksessään.

Viimeiseksi pyydän nöyrimmästi h:ra pispalta turvaa kaikkia näitä häpeämättömiä parjauksia vastaan yleensä, mutta erittäinkin talollista Pekka Warista, joka kyllin rohkeassa valituksessaan kunnioittaa minua muun muassa uskonnollisen haaveksian nimellä, minkä suhteen on ehkä tehtävä eroitus, onko se saanut alkunsa Wariksen omasta vai valituksen kirjoittajan mielestä. Henr. Renqvist.

Tutkiakseen armovuoden-saarnaajan käsitystä lunastuksesta ja vanhurskauttamisesta teki pispa hänelle näistä useita kysymyksiä; ja selitti armovuoden-saarnaaja suurimpainkin syntisten voivan saada armon Jumalalta Jesuksen kalliin ansion tähden, jos eivät ehdollisilla synneillä tekeydy siihen kelvottomiksi. Viime saarnassaan käyttämät pyhän Raamatun sanat: 2 Kor. 5: 21 "Jumala on sen, joka ei synnistä mitään tietänyt, meidän edestämme synniksi tehnyt, että me Hänestä tulisimme siksi vanhurskaudeksi, joka Jumalan edessä kelpaa", selitti armovuoden-saarnaaja näin: "jos me teemme totisen katumuksen ja parannuksen, tulemme Vapahtajan vanhurskaudesta osallisiksi."

Armovuoden-saarnaajaa Renqvistiä vastaan tehdyn muistutuksen, että hän saarnatuolista kuulioitaan kielsi heränneitä seurustelemasta jumalattomien kanssa ja rupeamasta heidän palvelukseensa, minkä armovuoden-saarnaajan pispalle jättämä kirjoituskin [Tämä kirjoitus on tässä jälempänä n:o 7.] todistaa, selitti hän kehoittaneensa edellisiä karttamaan jumalattomien seuraa, siten estääksensä sekä riitaa ja eripuraisuutta seurakunnassa että muiden heränneitä kohtaan osoittamaa halveksimista. Jumalattomilla ymmärsi hän julkisesti paheita harjoittamia henkilöitä; mutta hän oli aina varoittanut heränneitä jonkun palveluksessa ollessa laiminlyömästä palvelian velvollisuuksia ja paikkaansa ennen palvelus-ajan loppua jättämästä.

Vasta mainitusta "neuvoja heränneille" nimisestä kirjoituksesta huomattiin myöskin armovuoden-saarnaajan siinä käskysanoja selittäessään jättäneen yhdeksännen käskyn sillensä, jonka vuoksi pispa vaati Renqvistiltä lausuntoa siitä. Ja selitti armovuoden-saarnaaja nämä neuvot kirjoittaneensa kiireisesti, ainoastaan muistin avuksi opettaessa.

Pispantarkastuksen jälkeen lähetti kansa tuomiokapituliin Renqvistin puolustukseksi suomenkielisen kirjoituksen, joka sisälsi Renqvistin vuonna 1817, jumalattomuuden suurimmillaan ollessa, tulleen Liperiin virantoimittajaksi. Hän alkoi silloin innokkaasti vastustaa jumalattomuutta, joka ilmautui kapakoissa, juomingeissa, tappeluissa, huvikemuissa, tansseissa, kortinlyönnissä, noitumisessa, taikauskossa. Vieläkin hän opetti ja rankaisi kansaa, piti rukouksia, kehoitti totiseen parannukseen ja karttamaan syntisiä seuroja. Selitti joutuvan kaikkien kadotetuiksi, jolleivät käänny Jumalan armahtavan rakkauden turviin. Kääntymisettä, uudestaan syntymisettä, katumuksetta ja ahkeratta rukouksetta ynnä jumalisetta ja pyhättä elämättä ei kenkään tule taivaan valtakuntaan, koska ei mitään saastaista päästetä uuteen Jerusalemiin. Hän opetti kuinka parannus on tehtävä ja käytävä ahtaasta portista, kaitaa tietä, joka vie iankaikkiseen elämään. Kuvaeli tuntomerkit, joista ihminen huomaa, vaeltaako hän elämän kaitaa tietä, vaiko kadotuksen laveaa tietä, ja selitti ihmisen sielun eri tilat. Murheellisia lohdutti hän Kristuksen ansiolla ja Jumalan säälivällä armolla; jumalattomilla ei sanonut oleman osaa Jumalan armoon eikä autuuteen, koska heidän uskonsa ei ollut elävä vaan kuollut. Semmoinen opetus vaikutti hyviä hedelmiä, ja moni muutti sydämensä ja mielensä. Kansaa kotoutui Raamattua lukemaan niitten tuo, joilla tämä kirja oli. Kirkon tuona olemaan kirkkotupaan kotoutuivat pitkämatkaiset lauantai-iltoina, lukivat ja tutkivat Jumalan sanaa ja pitivät rukouksia. Kun Renqvistin muut virkatoimet sallivat, kävi hän itsekin näissä jumalisuuden harjoituksissa.

Renqvist itse vielä kertoo valituskirjassaan Waasan hovioikeuteen v. 1827 hartausharjoituksista ja kirkkotuvasta seuraavaa: mainitussa kirkonvierisessä tuvassa opetin minä, kun aikaa oli, lauantain aamupuolina pieniä lapsia ja iltapuolilla kaikkea sinne kokoontunutta kirkkoväkeä. Siten oppivat sangen monet tuntemaan välttämättömästi tarvitsevansa sekä sisällisen että ulkonaisen elämänsä suhteen kokonaan muuttua ja saivat syvän huolen ja halun pelastaa sielunsa uhkaavasta vaarasta, jonka näkivät syntiensä ja sydämensä kääntymättömän tilan tähden itsellensä tarjona oleman. Useinpa kävi niinkin, että moni huikentelevainen ja maallismielinen ihminen, joka tuli tupaan, kentiesi aikoen näitä hartausharjoituksia pilkata, joutui niin alakuloiseksi, että, vaikka tullessaan irvisteli, läksi kumminkin sieltä itkien. Vieläpä pienet lapsetkin ja yksinkertaiset ihmiset saivat usein sydämeensä sellaisen piston, joka saatti heidät vakaisuudella armoa isoamaan, kirjan lukemista oppimaan ja elämäänsä parantamaan. Tämän sain minä vaikuttaneeksi lasten ja yksinkertaisten ymmärryksen ja käsitys-ky'yn mukaisella opetuksella, jota en olisi voinut saarnatuolista toimittaa. Ja niinmuodoin nähtiin ihmisiä sieltä lähtevän suuremmalta tai ainakin samanlaiselta surulla, kuin milloinkaan kirkosta, jonka vuoksi ei siis tämä sovi yhteen Pekka Piiparisen syytöksen kanssa, että muka "miehet ja vaimot läksivät sieltä käsikkäin ja etsimät yksinäisyyttä saunoissa ja riihissä haureuden harjoittamiseksi", eikä myöskään ote talollisen Juh. Korhosen ilmoitus sen kanssa yhtäpitävä, että muka "naimisessa olevat vaimot näissä kokouksissa vieteltäisiin luvattomaan yhteyteen miesten kanssa", eikä kuudennusmies Antti Perkisenkään esiintuoman kanssa, että he muka näissä kokouksissa olisivat "eväänsä ja huivinsa kadottaneet", ei ainakaan ole heitä opetettu tekemään tuommoista eikä muita paheita. Näistä kantajista on Juhana Korhonen itse lastensa ja perheensä suureksi kiusauksesi elänyt jo monta vuotta erään lesken kanssa yhdessä, eikä vielä pispantarkastuksessa ollut häneen vihitty; ja vaikka minä ilmoitin hänen luvattoman yhdessä elämisensä, ei häntä katsottu esteelliseksi haureudesta syyttämään kanssa-ihmisiänsä.

Työnhalua, yleistä velvollisuuden täytäntöä, kristillistä nöyryyttä ja sovinnollisuutta on kansassa ja olen minäkin niitä, autuuden oppia esittäessäni, muistuttanut oikean kristityn välttämättömäksi velvollisuudeksi, vaikka talollinen Pekka Waris, tai oikeammin Rääkkylän kappalainen Martti Kiljander, joka Wariksen ilkeätä valituskirjaa kirjoittaessaan täytti sen semmoisilla asioilla, jotta ei Waris pyytänyt eikä tietänyt pyytää, sanoo puuttuman heränneissä. Kaikki pispantarkastuksessa luetellut syytökset kokouksissani käynyttä kansaa vastaan omat yhtä perättömät, kuin kertomus Wariksen 23-vuotisesta pojasta, Asianlaita on seuraava: Waris omaten ainoastaan puoli ruununtilaa ja monta lasta, kuten hän itsekin kanteessaan todistaa perheessään oleman 12 henkeä, antoi poikansa palvelukseen samaan kylään serkullensa, kihlakunnan lautamies Juhana Warikselle, joka maksoi hänelle ensi vuodelta palkkaa 60 taaleria ja jos jäisi toiseksi vuodeksi, saisi siitä 100 taaleria, jota vastaan muut rengit Liperissä saivat 30 tai 40 ja korkeintaan 50 taaleria. Poika ei liene siis ollut mikään tyhjäntoimittaja tai joutilas, niinkuin isänsä kertoo. Mutta poika oli harjoitellut puu- ja rautasepän työtä ja katsoi senvuoksi ansiollisemmaksi työskennellä itsenäisenä ja ansaita 150 taaleria vuoteensa. Kaikki Liperiläiset tunsivat tämän pojan, nimeltänsä Niilo Paavo Waris, oleman ahkerimman ja jumalisimman miehen koko seurakunnassa ja paljoa viisaamman ja ahkeramman isäänsä, joka häntä kutsuu mielipuoleksi ja joutilaaksi. Sillä edellinen osoittaa silminnähden kaikissa käytöksissänsä rakastavansa Jumalan pelkoa, joka on viisauden alku, Sanal. 9: 10, mutta jälkimäisellä harvoin tavataan työnä muuta, kuin juominen, ja juovuksissaan ei hän salli nähdä ketään perheestään, kaikkein vähimmän niitä, joiden hän tietää Jumalaa pelkäävän, vaan ahdistaa heitä kirouksilla ja tappelulla.

Tietääkseni hartausharjoitukset ja muut toimeni eivät ole vaikuttaneet mitään häiriöä ja rettelöä seurakunnassa, mutta päinvastoin, Jumalan armon avulla, paljo valistusta ja parannusta, sillä suuri osa seurakunnan jäseniä on hyljännyt syntisen elämänsä ja alkanut harjoittaa jumalisuutta, joka armon saamiseksi Kristuksessa on tarpeellinen, ja sitä he eivät ote tehneet haaveksivaisesti oman mielensä mukaan, niinkuin useasti tapahtuu suurissa heräämisissä, jollei papisto pidä huolta heränneitten ohjaamisesta, vaan vihjaa ja vainoo heitä. He joutuvat silloin tavallisesti monenlaisille harhateille ja harha-oppiin, jotka eivät kuulu armonjärjestykseen, niinkuin näyt, horroksissa olot, vaatteitten polttamiset ja monenlaiset hulluudet, jotka heitä eksyttävät ja eroittavat Raamatun opista. Semmoista ei ole Liperissä tapahtunut. Ainoastaan vaatteitten polttaminen oli syntymäisillään heränneitten kesken eräässä kylässä, mutta minä estin sen heti alussa Raamatun oppia vastaan sotivana keksintönä. Päinvastoin opetin minä Jumalan armon avulla sielunsa autuutta sureksimia ihmisiä, etteivät luopuisi oikealle eikä vasemmalle, maan pysyisivät Jumalan sanassa viitotulla autuuden tiellä 5 Mos. 17: 11.

Vaikka minä siis, kuten vakuutukseni on, nuhteettomasti elin, opetin Raamatun mukaisesti ja toimitin kaiken papinviran Liperissä kirkkolain mukaan niin, että useimmat seurakunnan jäsenet näkivät työskenteleväni rehelliselle sananpalvelialle sopivalla tavalla, minkä saattaa päättää muun muassa siitäkin, että monet terveyden päivinään minua vastustaneetkin sairaat vihdoin niin luottivat minuun, jotta pikemmin halusivat kuolinvuoteellaan tehdä minulle tunnustuksiansa, kuin jollekin muulle papille; levisi kumminkin jumalattomien ihmisten kautta minun vähäisestä persoonastani, kuten Paavali sanoo, hyvän maineen seurassa pahakin maine, 2 Kor. 6: 8, mistä sittemmin niin kauan ja niin kovin minua rasittanut yleisön käsitys (opinion) minusta syntyi.

Maaliskuun 27 pv. 1823 otti kihlakunnan oikeus tutkittamaksi sekä konsistorion ennen että pispan nyt tarkastuksessa laillista tutkintoa vaativiksi katsomat seikat; ja kun tutkintoa oli toimitettu huhtikuun 7, kesäkuun 16, elokuun 18 ynnä lokakuun 6 ja 7 päivänä, julisti oikeus lokakuun 7 p. päätöksen, jossa Renqvist määrättiin valtionvalan [Edföre.] rikkojana vankeuteen, hän kun lukukinkerillä erästä viisitoista vuotista mökkiläisen poikaa Juhana Antinpoika Ihalaista oli varkaudesta kurittanut. Kun kymmenen talollista takaamalla lupasivat itse häntä vartioida, ei kumminkaan häntä viety Kuopion läänin vankilaan, vaan sai pysyä omassa kodissaan, kunnes Waasan hovioikeus, jonne Renqvist asian särki, hänet vapautti kymmenen viikkoa kestäneestä vartioimisesta. Konsistoriokin, jolle annettiin tieto kihlakunnan oikeuden tutkinnosta ja päätöksestä, jätti Waasan hovioikeuden ratkaistavaksi, oliko kihlakunnan oikeus tässä asiassa oikein menetellyt asetuksien mukaan. — On helppo ymmärtää, että kihlakunnan oikeuden päätöksestä Renqvistille tullut häväistys, joka nähdään vääräksi hovioikeuden pikaisesta mainitun päätöksen kumoamisesta, koski kovasti tuon uutteran sananpalvelian mieleen. Hänen sanotun päätöksen johdosta tuomiokapituliin lähettämä puolustuskirjansa on tässä myöhemmin n:o 10. Ja kun hovioikeus heinäkuun 14 pv. 1824 lähetti asian takaisin tarkemmin tutkittavaksi ja käsiteltäväksi, käsitteli kihlakunnan oikeus sitä yhdeksässä istunnossa lokakuun 18 päivästä v. 1824 tammikuun 24 päivään v. 1826, jolloin se lopullisesti päätettiin.

Käsittääksemme syvää kurjuutta, johon Renqvist vaimonsa ja neljän pienen lapsensa kanssa käräjöimisensä alusta asti ja vielä kauan sen perästäkin oli joutunut, tahdomme lukialle esittää lyhyen kertomuksen Renqvistin kovista, osaksi kyllä hänen itsensä tuottamista, kohtaloista.

Savolaisen herännäisyyden (pietismin) samaan aikaan ottama suunta, josta toisessa kohden ennen on puhuttu, oli saattanut pispa J. Molanderin tarkastamaan useain Karjalan seurakuntain ohessa Iisalmeakin ja antamaan alammaisen kertomuksen suorastaan hänen Majesteetillensa Keisarille. Sitte sai pispa hänen Majesteettinsa armollisen käskyn, Suomen asiain komitean puheenjohtajan, vapaaherra R. H. Neyvinder'in elokuun 2 pv. 1823 antamassa käskykirjeessä, muuttaa Renqvist Liperistä Porvoosen, siellä olemaan pispan ja tuomiokapitulin välittömässä peräänkatsannossa. (Katso kirj. n:o 11). Siten määrättiin Renqvist kohta sen perästä ylimääräiseksi saarnaajaksi Porvoosen; mutta koska hän samaan aikaan oli vartioittava, ei hän saattanut lähteä olopaikastansa ennen vapaaksi pääsemistään. Talvella v. 1824 saapui hän kuitenkin Porvoosen, niihin hän kumminkaan ei voinut käräjässä vielä ratkaisemattoman riita-asian tähden pysähtyä.

Syksyllä v. 1824 määrättiin hän virkaatoimittavaksi rehtoriksi Porvoon kouluun (pedagogioon), jota virkaa hänen täytyi antaa apulaisen toimittaa alinomaisten käräjämatkojensa vuoksi Liperiin, ja näin meni hänen pieni palkkansa 200 ruplaa pankossa, apulaiselle. Tämän lisäksi ilmoitti pispanpitäjän varapastori Kaarlo Aug. Molander v. 1824 konsistorioon Renqvistin, matkallaan vanhempiensa luoksi Ilomantsiin, pitäneen luvattomia kokouksia jumalisuuden harjoittamiseksi kaukaisissa kylissä Ilomantsin seurakunnassa, sekä Suomen kenralikuvernöri Arsenij Jakrevskij ilmoitti kirjoituksessaan elokuun 10 päivältä v. 1825 tuomiokapituliin virkamatkallaan Porvoosen saaneensa tietää pappismies Renqvistin, joka lahkolaishaaveksimisesta oli pantu konsistorion peräänkatsantoon, oleman opettajana koulussa, mutta vielä jatkaman sekä kaupungissa että naapuriseurakunnissa, joissa hän toisinaan kävi, salaisien kokousten pitämistä, jonka vuoksi kenraalikuvernöri vaati asiasta tarkkaa kertomusta. Täyttääksensä kenralikuvernörin toivoa, koetti konsistorio saada tarpeellisia tietoja. Mitä siinä lienee matkaansaatu, ei tarkoin tunneta, mutta ei ainakaan Liljentaalissa ollut Renqvistillä mitään yhteiskuunallisia lakia vastaan rikollista, joka olisi vastoin hänen virkavalaansa, nähdään kirjeestä n:o 12 Kuitenkin luovutettiin Renqvist, suullisesti tutkittua elokuun 15 pv. 1825 vastaiseksi papinviran toimituksesta ja kiellettiin jatkamasta palvelustansa koulussa. Hovioikeuteen valittamalla (katso kirj. n:o 13) voitti hän hovioikeuden päätöksellä huhtikuun 19 p:vältä v. 1826 sen muutoksen, että tuomiokapitulin päätös kumottiin ja asia pantiin samalle kannalle, jolla se oli ennen tuomiokapitulin päätöstä.

Konsistorio oli kyllä syyskuun 3 pv. 1823 ja heinäkuun 14 pv. 1824 Keisarilliselta Majesteetilta pyytänyt jotakin palkkaa Renqvistille, mutta kun siitä ei saatu päätöstä ennenkun kesäkuun 16 pv. 1826, oli Renqvist niinmuodoin kolme vuotta ollut palkatta, ja olisi perheensä kanssa näitten vastoinkäyntien ja vaivojen ajalla nääntynyt nälkään ja kurjuuteen, jolleivät Suomen ulkopuolella olemat laupeaat kädet olisi pelastaneet häntä perheenensä välttämättömästä perikadosta. Hän oli jo v. 1811 tutustunut Turussa jumalisen ja jalomielisen Patersonin [J. Paterson oli sepän poika Skottlannista. Hänen ansionsa Raamatunseuran perustamisessa Suomeen ja vaikutus, jonka Raamatun levittäminen kansan uskonnolliseen elämään teki, eivät ole niin arvossa pidetyt, kuin olisi pitänyt.] kanssa, joka on Ruotsin, Suomen ja Venäjän pipliaseuran perustaja. Sitte tapasi Renqvist häntä vielä kerran Turussa ja palvellessaan Liperissä oli hän kirjevaihdossa tuon mielenheimolaisensa kanssa, joka silloin oleskeli Pietarissa. Tässä kaupungissa kävi Renqvist hänen luonansa v. 1823, ja pappina ollessaan Liperissä, kehoitti Paterson häntä, ei ainoastaan uutteraan virkansa toimitukseen, vaan myöskin auttoi häntä Jumalan pyhän sanan levittämisessä Karjalaan (katso kirj. n:o 14). Saatuansa tietää Renqvistin joutuneen toivottomaan tilaan, lähetti Paterson hänelle varoja elämän tärkeimpiin tarpeihin. Samoin teki kaksi muutakin kristillismielistä miestä, Juh. Gosner ja Corn. Rahm, koska he toivoivat, että tylyt suhteet eivät tyhjäksi tekisi Renqvistin ajamaa Jumalan asiaa. Monta Rahm'in lohduttavaista ja rauhoittavaista kirjettä on tässä luettavana n:o 15-20.

Palveltuansa jonkun aikaa ylimääräisenä apulaisena (amanuens) tuomiokapitulissa, määrättiin Renqvist Keisarin armollisella, kesäkuun 16 pv. 1826 annetulla käskyllä seuraavan heinäkuun 13 päivästä virkaatoimittavaksi vankihuoneen saarnaajaksi Svartholman linnaan, jossa hän sai pankkoruplan päivältä palkaksi tai 365 ruplaa vuodelta, minkä ohessa häntä nimenomaan kiellettiin linnasta ulos menemästä, jota linnan päällikkö määrättiin silmällä pitämään. — Ja sittekun Liperin käräjät olivat lähettäneet tutkinnon asiasta ja virkaatoimittava pastori Porvoon tuomiokirkon seurakunnassa, lehtori Kaarlo El. Alopaeus konsistorioon lähettämässä kirjeessänsä kesäkuun 22 päivältä v. 1826 oli valittanut Renqvistin osoittaneen tottelemattomuutta ja ylenkatsetta niille käskyille, joita lehtori virkansa puolesta [Tottelemattomuuden todistukseksi oli lehtori Alopaeus muun muassa katsonut muka seuraavat tapaukset. Hän kielsi Renqvistiä pitämästä muita kokouksia, kuin semmoisia, joissa oli kaksi tai kolme henkilöä. Mutta Renqvist kysyi kuinka hän silloin tekisi, jos useampia henkilöitä saapuisi Jumalan sanaa kuulemaan. Teidän pitäisi kieltää heitä kokoutumasta luoksenne joukottain. Tätä vastaan muistutti Renqvist: Math. 4: 9 värsystä tiedämme Vapahtajan tehneen opetuslapsensa ihmisten kalastajiksi, vaan mikä kalastaja on niin tyhmä, että hän verkkoa laskiessansa ensin karkoittaa kalat. Peräti toista opettaa Vapahtaja meille Luukk. 5 lu'ussa, jossa puhutaan suuresta kalansaaliista.] hänelle antoi, otti tuomiokapituli lopullisesti tutkiaksensa kaikki tämän lavean jutun tapahtumat ja näki näitten paksujen kanne- ja vastuukirjatukkujen sisällöstä olevan selvän, ettei Renqvist ansainnut sen suurempaa rangaistusta, kuin että hän käytöksestänsä saisi tuomiokapitulissa vakaisia nuhteita ja julkisesti pyytäisi anteeksi niiltä esimiehiltänsä, joille hän puheissa ja kirjotuksissa oli osoittanut epäkunnioitusta sekä maksaisi kantajalle lainkäynnin kulungit (katso kirj. n:o 21).

Tietääksensä ei Renqvist ollut opettanut mitään, joka soti Raamatun oppia vastaan, vaan hän kaikissa oli toimittanut virkansa, niinkuin rehellisen paimenen tulee ja hänen kallis virkavalansa häntä vaati, oli hän tyytymätön asian päätökseen ja haki sen muutosta lavealla valituskirjalla, jossa hän puolestansa tutkii ja kumoaa kaikki kanneseikat ja sen ohessa selittää itselleen välttämättömäksi tehdä virkansa niin, kuin hän oli tehnyt. Hän katsoen tätä, ei omakseen, vaan Jumalan asiaksi, tahtoi hovioikeuteen perinpohjin selittää seikkansa ja mihin kärsimisiin maailma sentähden oli hänet saattanut. Tyynellä malttavaisuudella otti hän vastaan sentähden hovioikeuden loppupäätöksen joulukuun 11 p:vältä v. 1827, missä valittamansa rangaistus, johon tuomiokapituli hänet tuomitsi, siihen määrään kovennettiin, että hovioikeus tuomitsi hänen, paitsi anteeksi pyyntöön ja lainkäynti-kulunkien maksamiseen, rahasakkoihin ja yhdeksi vuodeksi olemaan viratta (katso kirj. n:o 22). Ja täten viimeinkin loppui lainkäynti.

Emme tahdo jättää tässä mainitsematta Renqvistin vastustajista Liperissä erästä miestä, joka muutti mielensä hänestä ja näytti osanottavaisuutta hänen surkuteltavaan tilaansa. Katteini Henr. Bogisl. Nilsson, joka omasi konnun Liperin kirkonkylässä, ei alussa kärsinyt Renqvistin parannussaarnoja ja hartausharjoituksia enemmän, kuin muutkaan pitäjän säätyhenkilöt. Mutta Nilsson saatuaan vakuutuksen siitä, että Renqvist'iä viattomasti syytettiin, niinkuin hän opettaisi, ettei se, joka on herännyt ja haluaa hartausharjoituksia ja jumalista elämää, tarvitsisi tehdä maallista työtä, ei totella heräämättömiä vanhempiansa, isäntiänsä ja esivaltaa, ja siitä, että Renqvist päinvastoin kehoittaa uskolliseen työhön ja tottelemaan niitä, joilla on valta käskeä, jos käskyt eivät ole semmoisia asioita, mitkä sotivat Jumalan sanaa ja käskyjä vastaan, ja huomattuaan myöskin tämän todistukseksi renkinsä ja mökkiläisensä, jotka olivat irstaiset ja tottelemattomat, mutta kokouksissa tultuansa tilansa tuntemaan, raitistuvan elämässään ja ruvenneen ahkeroiksi ja uskollisiksi kutsumuksessaan, sai hän toiset ajatukset Renqvistin vaikutuksesta ja rupesi hänestä pitämään, vaan ei kuitenkaan heti ilmoittanut sitä Renqvistille. Mutta kun hän tuomittiin vankeuteen, ei Nilsson voinut kauemmin suvaita hänen viatonta kärsimistään, vaan avasi sydämensä hänelle ja rupesi hänen ystäväkseen. Ja hänen todellinen ystävyytensä näkyy muun muassa kirjeestä, jonka hän kirjoitti Waasan hovioikeuden presidentille C. J. Rotkirch'ille v. 1826, konsistorin tuomion langettua (katso kirj. n:o 23). Eräs toinen mies, joka kauan oli suosinut Renqvistiä ja osanottajaisuudella kohteli häntä, oli Perniön provasti, tohtori G. Rancken, kuten se kirje osoittaa, minkä Renqvist Patmos'estansa v. 1827 kirjoitti Rancken'ille (katso kirj. n:o 24). — Hänen palveluksensa Liperissä on vielä rakkaassa muistossa hänen entisillä sikäläisillä sanankuulioillansa.

Svartholman muurien sisään suljettuna työskentelemään törkeitten syntisten parantamiseksi ja johdattaen heitä oikealle tielle, vietti Renqvist siellä puoli-kymmenettä vuotta, kunnes hän 29 p. heinäkuuta v. 1835 sai valtuukirjan kappalaisen virkaan Sortavalassa. Kuinka monta paatunutta syntistä hänen Svartholmassa lienee onnistunut saattaa katumukseen ja parannukseen, ei tarkemmin tiedetä. Aivan hedelmättömästi ei hän täälläkään näkynyt kutsumuksessaan työskennelleen, koska hän sai kääntäneeksi monta syntistä katumukseen ja parannukseen. Niistä tahdomme mainita jotakin vanki Mikko Pylkkäsestä, joka oli kotoisin Mikkelin pitäjästä ja tuomittu tunnustuksessaan epäluulon-alaisena vääränrahan tekemisestä. Tämän Pylkkäsen luona vankihuoneessa kävi useasti veljensä Taneli, joka mieltyi Renqvistin oppiin ja alkoi kotipitäjässään julistaa sitä muille ja itse sen mukaan elää. Svartholmasta vapaaksi päästyänsä, horjahti Mikko veli armotilastansa, jota vastoin Taneli uskollisesti työskenteli Renqvistin opin levittämiseksi sanotussa pitäjässä. Monet muutkin vangit tulivat heränneiksi, joista talollinen Jaakko Eweli, kotoisin Wähä-Kyrön pitäjästä, irti päästyään rupesi Renqvistin kirjakaupitsiaksi (kolportöriksi) Waasan läänissä. Siitä kirjevaihdosta, jota hän kirjakaupitsiana ollessaan piti Renqvistin kanssa, nähdään Ewelin likeisimpinä ystävinä ja mielenheimolaisina Svartholmassa olleen Nordlund, Back, Kivimäki, Pylkkänen, Nyberg, Jusola, Juhana Jakku, kuin myös N. G. Malmberg Pidisjärvellä, Töysän saarnaaja Wilh. Österblad, Orismalan rautatehtaan saarnaaja Fr. M. Toppelius, ja toimittivat Renqvistin kirjojen myöntiä Waasan läänissä. Kirjevaihdosta, joka enimmäkseen sisältää kirjojen myönti-tiliä, tahdomme tässä julkaista ainoastaan pari kirjettä (n:o 25, 26), joissa Eweli puhuu sielunsa tilasta. Ettei Renqvist muussakaan suhteessa ollut joutilaana, todistavat ne monet uskonnollisten kirjojen suomennokset, joita hän Svartholmassa ollessansa toimitti painoon. Kirjojen kääntämistoimi näytti yleisesti olleen rauhoittava lohdutus hänen sielulleen, samoin oli se ainakin vähäisenä apuna hänen ruumiilliselle toimeentulolleen. Sillä noinakin surullisimpina vuosina 1825-1827 toimitti hän painoon koko seitsemän kappaletta vähäisiä kirjasia, joista muutamat sittemmin ilmestyivät 3, 4 jopa 6 painoksessa. Kuitenkaan ei tämä yksinään olisi riittänyt näissä elämän koettelemisissa ja tuskissa voimassa pitämään hänen miehuuttansa elämänsä tarkoituksen työssä ja säilyttämään vähentymättömänä hänen ahkeruuttansa Jumalan asiassa, jollei hän Herran tahdolle turvallisella alamaisuudella olisi vastanottanut niin iloisen kuin suruisenkin päivän ja muistanut Vapahtajan sanoja: Te tulette vihattaviksi kaikilta minun nimeni tähden; vaan ei hiuskarvakaan pidä päästänne hukkuman. Pitäkäät sielunne kärsivällisyydessä, Luukk. 21: 17-19; ja sovittanut pyrintöihinsä ja lähetystoimeensa Gamalielin sanoja: jos tämä teko on ihmisistä, raukee se tyhjään; vaan jos se on Jumalasta, ette sitä voi tyhjäksi tehdä, Ap. T. 5: 38, 39. Itsekin sanoo hän puolustuskirjassaan (katso kirj. n:o 10): "Jos ei minun kohtaloni saisikaan martyrikruunua, niin kärsin minä totisen uhrin viattomuuden ja uskontoon sydämellisen hartauteni, hyveiden ja hyvien tapojen tähden, ja tahdon iloisesti heittäytyä tähän kohtaloon."

Iloista oli Renqvistin Svartholmassa saada monta todistusta jumalismielisten ihmisten avusta hengellisten kirjojen toimittamiseksi. Hän oli suomentanut kaikki neljä Arndt'in kirjaa "Totisesta kristillisyydestä", ja talvella v. 1827 lähetti hän ne kirjanpainaja Frenckelille Turkuun, jossa ne syksyllä joutuivat tulen ruoaksi, ja Renqvist ei edes tiennyt, oliko niitten painaminen alotettukaan. Mutta mitä tapahtui? Eräs hänelle tuntematon mies, kauppias J. M. Ilwan Raumassa, joka pitäjän suutari Juh. Dahlberg'illä oli nähnyt vaillinaisen kappaleen sanotun teoksen ensimäistä kirjaa, kiittää Renqvistiä käännöksestä ja lähettää kahdeksantoista taaleria työn jatkamisen kehoitukseksi. Renqvist tilasi silloin vaillinaisen painoksen ja Ilwan, joka piti huolta toimittamisesta, lähetti taas Renqvistille 150 taaleria. Samoin kävi myöskin Chr. L. Hjeltin kirjapainossa painetulle Renqvistin saarnalle: "Itse-koettelemus ja parannuksen neuvo", josta mainittu Dahlberg myöskin oli ennättänyt saada kappaleen ennen Turun patoa. Tästäkin kirjasta sai hän Ilwanilta 100 taaleria vaivoistansa. Samaan aikaan, kuin Ilwanin rahalähetyksen, sai Renqvist ystävältänsä, rusthollari Salomo Häkkäselta Mäntyharjusta 250 taaleria ja entiseltä sanankuulialtaan, talollinen Iwar Sahlmanilta Liperissä 100 pankkoruplaa.

Näin kehoitettuna monelta kulmalta, jatkoi Renqvist sitä suuremmalla mielihyvällä ja halulla kirjojen kääntämistointansa. Mutta vaikka vapaa-ehtoiset avut olivat jotenkin suuret, ei ne hänelle riittäneet monen kirjan kustantamiseen, jolleivät kirjanpainajat suostuneet antamaan aikaa painatusmaksujen suorittamiseen, siksi, että hän niitä myömällä ennättäisi saada siihen varoja. Pikainen kirjojen meno antoi hänelle tilaisuuden tavallisesti vuodessa maksaa kirjapainajille; ja samassa kuin hänen kirjansa tulivat yleisemmin tunnetuiksi, menivät ne nopeammin kirjakauppiaitten ja kirjansitojain sekä muitten henkilöitten toimella, jotta kävivät Svartholmassa sukulaistensa tuona. Tällä tavoin sai hän perheensä elättäneeksi, ja kirjasia ilmaiseksi jakamalla köyhille Jumalan valtakunnan leviämistä edistäneeksi monessa maaseudussa. Hän painatti ei ainoastaan suomalaisia, vaan ruotsalaisiakin kirjoja, niinkun Hammerinin postilla (Hammerins postilla) ja Ehtoolliskirja (nattvardsbok), Huutavan ääni (Ropande rösten), Tutkinnoita kuukauden joka päivälle (Betraktelser för hvarje dag i månaden), Vaillinaisesta kristillisyydestä (Bristande christendom) ja Fresenius'en Lyhyt opetus katumattomille (Fresenii korta undervisning för obotfärdiga).

Mitä nyt Renqvistin oppiin tulee, on prosessori A. J. Granfelt Det kristliga lifvets vilkor och väsende (Kristillisen elämän ehdot ja olento) nimisessä kirjassaan selittänyt sen ja annostellut tieteelliseltä kannalta. Me kerromme maan tässä lyhykäisesti, mitä Renqvist itse siitä mainitsee "Wäärän opin kauhistus" kirjassaan. Hän sanoo nimittäin opettavansa, että ihminen, kun syntivelan tunto hänessä herää, pakoitetaan katuvaisena synnin murheessansa rukoilemaan Jumalalta armoa ja laupeutta, Ps. 51: 15, ottamaan turvansa Jesukseen ja hänen ansioonsa, käymään usein Herran pyhällä ehtoollisella, tutkimaan ja kuulemaan Jumalan sanaa, Joh. 5. 39, pakenemaan syntiä, ottamaan ristinsä ja seuraamaan Jesusta, Luukk. 9: 23 ja kestäväisenä vastaan ottamaan ja kärsimään maailman pilkkaa, vihaa ja vainoa 2 Tim. 3: 12. Mutta hän pakenee syntiä ei ainoastaan ulkonaisesti, vaan sisällisestikin, Ef. 55: 7, ja yhdistyy Jesuksen kanssa, 1 Kor. 6. 15, 19, ja tulee oksaksi totisessa miinapuussa, Joh. 15 luku että Jesus asuisi hänessä ja hän siten uskolla omistaisi hänen ansionsa omaksi ansioksensa, ja hänen vanhurskautensa omaksi vanhurskaudeksensa Jumalan vihaa vastaan, ja hänen valonsa valistukseksensa taitaakseen eroittaa hyvää pahasta, ja hänen voimansa väkevyydeksensä, voidakseen kuolettaa vanhan ihmisen, ja hänen rakkautensa omaksi rakkaudeksensa Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan [Katso Wäärän opin kauhistus ja oikean opin puolustus. Kuopiossa 1854; s. 26-28.] Kaikkea tätä nimittää hän katumukseksi, parannukseksi synnistä ja maailmasta ja kääntymiseksi Jumalaan. Mutta, sanoo hän vielä, tietäen kykenemättömyytensä täyttämään Jumalan lakia, täytyy ihmisen, saadakseen huojennusta synnin raskauttamalle omalle tunnolleen, sen äärettömässä surussa, laskeutua tomuun, ja tunnustaen syntivelkansa Jesuksen nimessä huutaa laupeaalta isältä armoa Jesuksen ansion tähden ja turvautua lohdullisiin sanoihin Joh. 15-16. Puhellen Jumalan kanssa rukouksessa, voi hän avata sydämensä Jesukselle, vastustaa syntisten ajatusten asumusta sydämessä ja siten estää niitä tukahuttamasta vanhurskauttamisessa saatua elävää uskoa; hän voi parantaa elämänsä ja olla siinä pysyväinen. Hän katsoi katuvaisen ihmisen, joka elävällä uskolla ottaa vastaan Kristuksen ja hänen ansionsa ja vanhurskautensa, kelvolliseksi tulemaan Jumalan luokse. Päinvastoin, mitä muutamat hänen vastustajansa ovat väittäneet, opetti hän, että uskon vanhurskauden tulee käydä elämän vanhurskauden edellä. Hänen etevin oppilauseensa oli, että kun usko töittä on kuollut, ihmisen tulee rukouksella ja valvomisella säilyttää vanhurskauttamisessa saatu elävä uskonsa, koska tämän kadotettua koko hänen kääntymisensä ja pyhityksensä häviää. Uskotta on mahdoton Jumalalle kelvata, Hebr. 11: 6, ja kaikki työmme elämättä uskotta ovat hyödyttömät ja turhat. Jos mieli elämän-vanhurskauden säilyä ja kasvaa, on elävä usko säilytettävä ja kasvatettava, mikä ei tapahdu, jollei olla uutterat rukouksessa sisällisesti ja ulkonaisesti ja valvomisessa sydämensä ja koko elämänsä ylitse, niinkuin armovälikappaleitten käyttämisessäkin, kuten Paavali sanoo: Ottakaat päähänne autuuden rautalakki, ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana; ja rukoilkaat joka aika kaikella rukoilemisella ja anomisella Hänessä, ja siinä valvokaat kaikella ahkeruudella ja rukouksella. Ef. 6: 17, 18.

On ennen jo kerrottu (katso prof. Matth. Akianderin teosta "Historiska upplysningar om religiösa rörelserna i Finland", VI osa s. 18-20) hänen saaneen tälle opilleen kiivaan vastustajan, P. Ruotsalaisen, joka ryhtyi vastustamaan Renqvistin opin pääkohtaa rukouksesta ja vanhurskaasta elämästä. Saadakseen opillensa sijaa Liperissä, lähetti Ruotsalainen sinne ensin muutamia tiedustajia; sittemmin tuli hän itse kahden muun kanssa ja luuloitteli Renqvistin lahkolaisille heidän oppi-isänsä ja pappinsa pitävän heitä lain piinapenkissä, koska hän ei tuntenut likemmin heidän sielujensa autuudetonta tilaa, eikä siis myöskään ymmärtänyt heitä johdattaa oikealle tielle. Siihen vaaditaan kielillä puhujia, jotka parhain tuntevat kunkin ihmisen sisällisen tilan, mutta teidän pappinne hylkää nämä hengen lahjat. Sentähden olisi parasta, että joku tai jotkut seuraisivat meitä opettelemaan tätä puhetta. Mutta Renqvist saatuaan kuulla tästä, kielsi hän sanankuulioiltaan kaiken seurustelemisen ja yhteyden näitten "kielten rohvessorien" (linguarum professores) kanssa (katso kirj. n:o 27 [Katso vielä mitä tästä on ennen sanottu prof. Matth. Akianderin teoksessa "Historiska upplysningar om religiösa rörelserna i Finland", VI osan s. 18-23.]).

Suullisessa keskustelussa erään Ruotsalaisen lahkolaisen kanssa oli Renqvist, näyttääkseen rukousten pitämisen hyötyä, kerran maininnut Jesuksen ja Danielin esimerkit; mutta Ruotsalais-lahkolainen koki kumota häntä kutsumalla kaksi seuraajaansa ja kysymällä heiltä, mitä hyötyä he sielunsa rauhalle olivat saaneet rukouksesta, johon kumpikin yksimielisesti vastasi sielunsa tilan olleen surkuteltavan niin kauan, kun he harjoittivat rukousta, vaan tulleensa hengellisen köyhyytensä tuntoon ja saapuneensa sielujensa pelastuksen suhteen oikealle tielle heti, kun olivat lakanneet rukouksia pitämästä. Ja vaikka Ruotsalais-lahkolainen puolestaan lisäsi asian pitämän olla niin, kuin nämä miehet omasta kokemuksestaan yksinkertaisesti todistivat, ei Renqvistiä, jolla oli päinvastainen kokemus, saatu myöntymään näitten henkilöitten vakuutuksella eikä lauseilla, joita Ruotsalais-lahkolainen tässä tilaisuudessa luki Fresenius'en Rippikirjasta [Katso Wäärän opin kauhistus, s. 71.].

Kun nyt Ruotsalainen ja Renqvist saarnasivat parannusta ja uskoa, eivät he pääasiassa niin paljoa erinneet toisistaan, kuin he itse luulivat ja väittivät. Kumpainenkin koki tulla Kristuksen luo, vaikka eri tietä myöten. Kuitenkin tuli heidän kesken mielenkiihko samassa määrässä ankarammaksi, kuin kumpaisenkin lahkolaiset enenivät maaseuduilla. Renqvist kun oli pakoitettu olemaan yhdessä paikassa, saattoi ainoastaan kirjoituksillaan vaikuttaa kansaan muilla seuduilla. Ja vahvistaaksensa lahkolaisissansa rukouksen oppia, antoi hän v. 1835 painosta kirjat: tutkinto rukouksen tarpeellisuudesta ja sittemmin v. 1844 puolustuksen opillensa, nimellä: Wäärän opin kauhistus ja oikian opin puolustus [Toista painosta, joka tuli ulos v. 1854, on tässä seurattu.], jossa hän paljastaa kaikki Ruotsalaisen ihmiselliset heikkoudet ja selittää, että hänen oppinsa on aivan väljän lutherilainen, koska hän ei ainoastaan hylkää rukousta, varsinkin sydämen nöyryydessä tapahtuvaa ja sen ohessa muitakin jumalisuuden harjoituksia, vaan kuitenkin kunnioittaa halpaa elämän parannusta ja väittää, ett'ei ihminen voi lohduttaa itseänsä Jumalan armolla ja Kristuksen ansiolla, ei varsinkaan ilman sisällisiä tuntumuksia ja Pyhän Hengen sisällistä todistusta ja sisällistä vahvistusta (passi) uskolla omistetusta Kristuksen sovituksesta.

Koska Renqvist oli köyhä, täytyi hänen lopettaa lukemisensa niin pian kun mahdollista, astuakseen kirkon palvelukseen. Jumaluusopillisen tietonsa sai hän Pyhästä Raamatusta ja tunnustuskirjoista sekä hartauden kirjoista, joista hän tuki monta ja piti sen, mitä niissä oli hyvää ja hänen oman sydämensä halajamisen kanssa yhtäpitävää. Sillä hänessä vaikutti enemmän tunto, kuin ymmärrys. Turussa ollessaan seurusteli hän sellaisten jumalisten henkilöitten kanssa, jotka kristillisessä vakuutuksessaan suosivat sekä lakia että evankeliumia tai parannusta ja uskoa ja jotka sydämessänsä säilyttivät lämpyisemmän kristillisyyden, kuin jäykkä oikouskoisuus (orthodoxia). Ne kirjoitukset, joita hän enimmän suosi ja tutki, ovat: Arndt, Totinen kristillisyys ja Parahin yrttitarha, Fresenius, Neuvojille ja neuvottaville, Rippi- ja Herran Ehtoollisen kirja ja Omantunnon kysymykset, J. Gerhard, Pyhät tutkistelemukset, Hammerin, Tien osoittaja ijankaikkiseen elämään, Gouge, Sana syntisille, sana pyhille, Baudewien Vanhempain ja lasten sielun pelastus, J. Wegelius, Postilla, Chr. Scriver, Sielun aarre (Själaskatt) ja Abr. Achrenius'en kirjoituksia, sekä useita muita. Koko siinä kirjajoukossa, jonka hän suomalaisessa käännöksessä painoon antoi, ei ollut kuin pari kappaletta Lutherus'en teoksia, jotka kumminkaan eivät olleet hänelle tuntemattomia.

Olemme jo ennen [Katso V osa 4. 370.] puhuneet Porvoossa nousseesta erimielisyydestä Renqvistin ja H. Wikström'in kesken, joka asetti Lutherus'en teokset muun hartauden kirjallisuuden edelle. Tässä saattaa vielä mainita, että kun Renqvist papinkokelaana Porvoossa kysyi Fr. Axbergiltä, mistä tiedetään jos meillä on elävä usko; vastasi Axberg: rakkaudesta. Renqvist: no, kuinka sitten tiedetään, että meillä on rakkaus? Axberq, koska otetaan vaari omista ajatuksista, huomataan, että on enempi maallista ja syntisiä ajatuksia, kuin hengellisiä ja jumalisia, ja tämä todistaa, että ei ole rakkautta Jumalaan eikä ihmisiin ja niinmuodoin puuttuu elävä usko. Renqvist vastasi: sitä minä en tahdo vastustaa; päinvastoin helposti myönnän, ettei minulla ole oikeaa rakkautta, enkä ole oikeastaan kääntynyt. Sittekun hän vihittiin papiksi ja määrättiin pastorin apulaiseksi Liperiin, sanoi Axberg hänelle: te tulette olemaan pappina varsin pimeässä Karjalassa ja siellä tulette joko antamaan teidän sielunne asian raueta tai vahvistutte siinä. Tämä riippuu teidän vaikuttavaisuudestanne; sillä edellinen tapahtuisi, jos te ette voi saattaa ihmisiä heräämään, jota vastaan, jos te vaikutatte muitten heräämistä te itse tulette varjelluksi lankeemuksesta ja välikappaleena Jumalan kädessä saattaisitte sanankuulianne pitämään huolta sielunsa autuudesta.

J. Fr. Bergh'in, nykyisen Rantasalmen pastorin kanssa on Renqvist ollut yhteydessä kauemman aikaa, kuin yhdenkään muun nykyään elävän seurakunnan opettajan kanssa, ollen aina kuitenkin heidän uskonnolliset mielipiteensä samat. Renqvist on alati pysynyt opissansa, J. Fr. Bergh'iin sitä vastoin ovat helposti muutkin vaikuttaneet. Usean kerran koetti hän sovittaa Ruotsalaista ja Renqvistiä keskenään heidän opissansa. Renqvistille kirjoitti hän myös v. 1824 sellaisen kirjeen, jossa hän toivoi, että Renqvist hylkäisi lakimaisen oppinsa ja tulisi enempi evangeliseksi. Tähän vastasi Renqvist, ett'ei hän luullut olevansa mitenkään liiaksi lakimainen, koska hän opettaa, että syntisen, joka tuntee itsensä tuomituksi, pitäisi uskolla omistaa Kristuksen ansio ja hengellisesti köyhän pitäisi uskoa, että hänen syntivelkansa annetaan hänelle anteeksi Kristuksen sovintokuolemalla, niinkuin syntisen vaimon, publikanin, Pietarin ja Tuhlaaja pojan esimerkki osoittaa, ja jos hän ei rohkenisi uskoa, pitäisi hänen rukoilla itsellensä senlaista uskoa ja odottaa Herran apua, luottamatta sisälliseen todistukseen, sekä turvautuen Jesuksen lupaukseen Matth. 5: 3, autuaat ovat hengellisesti vaivaiset. Ja kun kirjeenvaihto tämän ystävän kanssa valaisee Renqvistin omaa sisällistä vaurastumista, lisäämme tähän moniaita hänen kirjeitänsä (katso kirjeet 28-36).

Sittekun Renqvist v. 1844 oli ulosantanut edellämainitun "Wäärän opin kauhistus"-kirjan, ilmestyi pappismies Kaarlo Iisakki Nordlund kumoten sekä Renqvistin että Ruotsalaisen opin, joita uuden evangelilaisuuden julistajat (ihmis-)töiden oppina tahtoivat hävittää. [Tämä lentokirja on nimeltä: "Wäärän opin kauhistuksesta" j.n.e., jonka on kirjoittanut ja kustantanut H. R. v. 1844, muutama, sana. Turussa 1846.] Kirjantekijä moittii Renqvistiä sentähden, ettei tämä ensinkään selitä Ruotsalaisen suurimpaa hairausta, nimittäin, että hän heränneitä ihmisiä, joita ensin johdattaa evangeliumin armolupauksiin ja uskoon, sittemmin hämmentää tämän Jumalan sanaan ja armolupauksiin perustuman uskon omalla opillansa sisällisestä taistelusta ja ikävöimisestä Pyhän Hengen todistusten perään. Ei myöskään kirjantekijä luule Renqvistin likemmin antaneen ilmi, missä määrin tuota riidanalaista kielillä puhumista oikeastaan on Ruotsalaisen lahkolaisissa. [Renqvist kyllä selittää tarkasti koko ky'yllään Wäärän opin kauhistuksessa s. 140-142.] Mitä koskee itseä Renqvistiä, paheksii Nordlund hänen Lutherus'esta mainitsemia lauseitansa sivuilta 82, 83, 101, 104 ja tuumaa, että Renqvist ei anna uskolle oikeaa arvoa ja merkitystä, semmoista, kuin evangeliumi opettaa, koska hän sallii sen, joka uskon perästä seuraa, käydä yhtenä uskon kanssa, niin että uskon hedelmät tulevat samaa tietä uskoksi. Nordlundin kirjoitukseen vastasi Renqvist v. 1848 lentokirjallaan: Vastaus sille kirjalle, joka väärän opin kauhistus kirjaa vastaan on räntätty Turussa v. 1846, jossa hän selittää, että hän on aina pitänyt Lutherus'en ja hänen kirjoituksensa oikeutetussa armossansa ja kunniassansa ja nyt on ainoastaan julkaissut Pontoppidan'in sanat hänestä sekä, ett'ei hän missään ole vähentänyt uskon oikeaa merkitystä autuuden opissa, vaan päinvastoin kaikissa kirjoituksissaan kokenut teroittaa parannusta ja uskoa evangeliumihin. Mark. 1: 15. Ja kun F. G. Hedberg sittemmin "Kristillisissä sanomissa", n:o 38 vuosikerrassa 1855, väitti Renqvistin kirjoitusten vaikuttaneen häiriöä Inkerinmaassa, katsoi Renqvist itsensä kehoitetuksi kumoamaan tätä väitöstä ja kirjoitti evangelisuutta vastaan kirjan, joka tuli painosta v. 1856 nimellä Kuolleen uskon opin ilmoittaja, missä hän, ottaen todistukseksi Jaak. 2: 20, että usko ilman töitä on kuollut, selittää kaikki evangelisuuden lahkolaiset kuolleen uskon julistajiksi, koska he rakentavat kaikki uskolle ja hylkäävät kaikki työt. Että hän näille mietteilleen löysi saman mielisiä henkiheimolaista useissa paikoissa, nähdään muun muassa kirjeistä (n:o 37-40) tässä jälempänä.

Mitä muuten huomattanee tyytymättömyydestä Renqvistin autuuden opin käsityksestä, ei edes hänen vastustajansakaan pitäisi voivan kieltää tai himmentää hänen puhtaan tarkoituksensa johtamaa ja yli neljäkymmentä vuotta taukoomatta kestänyttä intoansa edistää Suomen kansassa Jumalan pelkoa, avuja ja siveellisyyttä. Sydämen ilolla voipi huomata Renqvistin vaikutuksen hedelmiä, jotta semmoiset paheet, kuin juoppous ja siitä seuraavat rikokset niillä seuduin, joissa hän oli palvellut ja varsinkin missä hän vielä palvelee, ihmeteltävässä määrässä ovat vähenneet. Hänen kirjoituksiansa, jotka ovat levinneet yli koko maan myöskin siellä, missä muut oppipuolueet ovat saaneet lahkolaisia, ja luetaan halulla. Tämän kirjoittaja [Prof. Akiander. Suom. muist.] oli matkoillaan maassa kansan ulkonaisesta elämästä ja käytöksestä huomannut josko he kuuluivat Ruotsalaisen tahi Renqvistin henkiheimolaisiin. Edelliset näyttävät synkiltä ja alakuloisilta, ovat sulkeutuneet itseensä, eivätkä paljon huoli ulkonaisesta elämästään, sitä vastoin jälkimmäiset ovat siistit, puheliaat ja tyytyväiset elämäänsä.

Kun eräs asia, joka myöhempänä asiana hallituksen suostumuksella tuli yleiseksi puuhaksi, voitti suuren osanottavaisuuden koko maassa, nimittäin, että pakanamaailmassa julistaa Jumalan ilmoitettua Sanaa ja iloista tietoa maailman Vapahtajasta, oli Renqvist jo kymmenen vuotta ennen kaikessa hiljaisuudessa sitä harjoittanut ja siten valmistanut kansan mieltä tähän pyhään työhön. Sillä tunnettu on, että hän jo vuodesta 1847 lähtien teki keräyksiä pakanalähetyksen hyväksi ja lähetti niitä lähetysseuralle Tukholmaan. Sillä tavoin lähetettiin sinne 200, 300 ja vuonna 1853, 500 ruplaa kerraltaan. Tässä työssä oli hänellä uskollisena auttajana Ferdinand Uhde Tampereella, eräs harras kristitty ja "hiljaisista maassa", joka maailman silmissä huomaamattomana edisti Suomen saloissa Jumalan asiaa kiitollista muistoa ansaitsevalla lämpimyydellä. Yhteensopivaisuus uskonnollisissa vakuutuksissa ja mielipiteissä ja siitä seuraava henkiheimolaisuus teki nämä miehet uskollisiksi ystäviksi ja veljiksi Kristuksessa. Kirjoittaja ei saata olla muutamilla tässä alempana julkaistuilla kirjeillä (n:o 41-46) osoittamatta heidän yhteistä ahkeroimistansa pakana-lähetyksen edistämiseksi ja sitä suurta armoa, jonka Uhde antaa Renqvistille ja sitä vilpitöntä ystävyyttä, jolla hän yhtenään kohtelee tätä luonnollisilla silmillä näkemätöntä, mutta sielun puolesta hänen kanssansa läheisesti yhdistettyä kristillisyys-veljeänsä.

Vaikka Renqvist oli ahkera hartauskirjallisuuden suomentamisessa, oli hän yhtä innokas kirjeellisesti vaihtamaan ajatuksiansa etäämpänä asuvien sielunystäväinsä kanssa, ja suullisesti opettamaan yksinkertaisia, lohduttamaan murheellisia ja huojentamaan vaivatuita, jotka muualta hänen luoksensa tulivat. Tässä myöhemmin olevista kirjeistä (n:o 47-82) nähdään, että kristiveljet eri paikoista kysyivät hänen neuvoansa, varsinkin kun eri oppilahkolaiset kokivat johdattaa heitä pois Kristuksen opin yksinkertaisuudesta. Uhde'lta hän sai 17 vuotena (1843-1860) 80 ja J. M. Ilwan'ilta Raumalta 25 vuotena yli 50 kirjettä. Muista henkilöistä, joitten kanssa Renqvist myöhempinä 20 vuotena piti kirjevaihtoa, nimitettäköön: talollinen Heikki Ojala Pattijoen kylästä, Siikajoen pitäjästä, maanviljeliä E. G. Ilwan Ahlaisten kappelista, talollinen J. E. Niemi Mörtmarkun kylästä, Lapvärtin pitäjästä, talollinen M. Ahvenainen Mäntyharjun pitäjästä, Kristina Stenbäck Rautalammin pitäjästä, loinen Heikki Tuovinen Majasalmen kylästä, Liperin pitäjästä, Ruskealan kiertokouluopettaja Adam Suppanen, kapteini J. R. A. Jägerhorn Ylänneeltä, talolliset Iisakki Kattilakoski ja Eero Tokola Wälikannuksen kylästä, Ylikannuksen kappelista ja Lohtajan pitäjästä, työmies Jaakko Kimanen Inkerinmaasta, talollinen Antti Manninen Apajalahden kylästä, Hirvensalmen pitäjästä, rusthollari Antti Paasonen Paasolan kylästä, Mikkelin pitäjästä, talollinen Juhana Tervo tai Lahdenperä Repolahden kylästä, Siikajoen pitäjästä, talollinen Salomo Häkkänen Mäntyharjun pitäjästä, loinen Pekka Hiltunen Liperin pitäjästä, talollisen poika Pentti Raasina Kunnasniemen kylästä, Kontiolahden kappelista, talollisen pojat Juhana Tanskanen ja Heikki Mertanen Martovaaran kylästä, Polvijärven kappelista ja Liperin pitäjästä, Juhana Lokka Liukkolan kylästä, Mikkelin pitäjästä, talollinen Paavo Närvänen Puttolan kylästä, Mikkelin pitäjästä, talollinen Simo Määttänen Öllölän kylästä, Ilomantsin pitäjästä, talollinen Heikki Laukkanen Maarianvaaran kylästä, Kaavin pitäjästä, Juhana Haapalainen Nerkon kylästä Iisalmen pitäjästä, Ilomantsin kiertokoulu-opettaja Aaron Ohrn, Heikki Pesonen Kuusjärven kylästä, samasta pitäjästä, Antti Turunen Lehmonahon kylästä, Kontiolahden kappelista, kultaseppä Aaron Hochman Joensuun kaupungista, ja J. H. Pakarinen Rantasalmen pitäjästä. Niin hyvin tämä kuin hänen 60 suomalaista kirjaansa todistavat hänen väsymätöntä intoansa Jumalan valtakunnan edistämiseksi ja kasvamiseksi Suomen saloissa, mitä eivät hänen pahimmat vastustajansakaan voineet polkea.

Nuo Renqvistin 60 eri kirjateosta, jotka hän oli toimittanut ja osaksi omalla kustannuksellaan painattanutkin, ovat kymmenenneksi osaksi alkuperäisiä, muut käännöksiä.

* * * * *

1. J. Wätterdahl'ilta, toukok. 30 pv. 1816.

[J. Wätterdahl'in kirjeistä ovat jätetyt pois ne kohdat, jotka eivät koske ainettamme, eivätkä sisällä muuta erittäin tärkeää. Kirjoitt. muist.]

Rakas, lemmitty veli! — — — Minulle oli sanomattoman ilahuttavaa saada kuulla Herran Hengen puhaltaneen erääsen seurakuntaan Hämeessä. [Tämä seurakunta oli Joutsan kappeli, jossa Margareta Högman silloin matkaansaattoi herätyksiä.] Oi, jos Herran tuli leviäisi kaikkialle ja lämmittäisi koko Pohjolan! Hänen kätensä ruvetkoon kaikkiin ja opastakoon kaikkia niitä, jotka omat heränneet autuutensa huoleen, missä hyvänsä he asuvat ja elävät! Hän onkin luvannut tahtoa omistaa laumansa. Jollei alapaimenet kelpaa, niin Hän itse pitää huolen sielujen hoidosta. Herra auttoi heitä tuomio-istuimella, Hän on vieläkin omistava heidät, sen varmasti uskon. Anna minun kuitenkin kuulla, miten teidän käy. Jos matkasi sopii tavata heitä, niin tervehdä heitä minulta, vaikka olen tuntematon.

Kiitos Jumalan lasten ja ystäväin rakkaista tervehdyksistä! Kun nyt sattuu tilaisuus, niin tervehdä heitä kaikilta täällä olevilta Jesuksen rukoilioilta ja sano heille, että he ovat huokaustemme ja onnentoivotuksiemme esineenä, Rakkauden side yhdistää meitä, missä hyvänsä tämän maan piirissä asumme ja iankaikkisuudessa tulemme Jumalan armosta yhtymään toisiimme ja ymmärtämään toisiamme silloin, kun me yhteisesti laulamme meidän Herrallemme ylistystä. Se jalo ystävä Pekka Wäänänen on minulle erittäin rakas hänen suurista uhrauksistansa sinulle ja Herran tähden. Jesus varjelkoon häntä aina rakkaudessansa ja nöyrässä mielessään, Tervehdä häntä, kun hänen tapaat. Sjögrenin Uuden Testamentin selitykset (Explicatio) eivät pitäisi oleman sinulle, veljeni, joka tiedät kenehen uskot, vahingolliset, mutta muutoin teos on uudissanainen, jonka vuoksi en ole siihen kiintynyt. Et veljeni saane siitä erittäin vahvistusta. Starken raamatun teos on varsin lavea. Muutoin se tietääkseni on oikouskoinen (orthodox). Reichel'in raamatun teos on sangen valaiseva ja hyvä. Saksankielinen Esaias, vanhurskauden saarnaaja, on kelpo-kirja, samoin kuin Reichel'kin. Pontoppidanin "Collegiumi pastorale" on oivallinen.

Sinun terveytesi on ja on oleva minulle ihastukseksi. Varsinkin hupaista on minulle se, että olet nyt kirjoitettu ylioppilaaksi ja siis olet valinnut varman elämän uran. Herra on johdattava sinua eteenpäin. Riemullista on sinua nähdä vaikuttamassa Jesuksen valtakunnan levittämiseksi. Totisesti on Herra sitä siunaava. Auttakoon hän sinua saadaksesi myödä kaikki, niin ettet tarvitse kärsiä kustannuksista. Tuskin tiedän, miten sinä saatat ennättää kääntää niin paljo ja toimittaa korjaus (korrektur) lukemista ja paljoja juoksuja, jotka seuraavat semmoista tointa, ja samalla kuitenkin hoitaa laiminlyömättä tutkimatyötäsi. Minäkin tahdon neuvoa sinua voimalla kokea ennättää tieteellisellä uralla niin pitkälle kun mahdollista on, varsinkin siinä, mitä sinulle kuuluu papiksi tullessa. Sillä kun kerran kaulus on kaulassasi, käynee se sinulle, niinkuin on käynyt minullekin: aika menee viran toimitukseen, ja tuskin saatetaan saada muutamia hetkiä lukea omaksi hyödyksi. Ajattele pastorali-tutkintoa, saatuasi määräyksen, sillä olethan jo iäkäs. Jos pääset sitte pastoriksi on se hyvä; jollet, niin saattaa Herra avata sinulle tien kappalaisen paikkaan, johon tyydyt. Minä onnittelen sinua veli Johnsson'ille. Jesus olkoon kolmantena teidän seurassanne ja antakoon teidän olla toisillenne kehoituksena.

Jumalalle olkoon ylistys, että Herran ystävät Turussa ovat elossa sielun ja ruumiin puolesta! Sano heille kaikille ja muille Jesuksen ystäville, missä ja milloin heitä tapaat, terveisiä meiltä Tukholmasta. Heidän hengellinen ja ruumiillinen hyvinvointinsa on aina oleva meidän sydämellinen ilomme.

Nyt alotan kertoa meistä Tukholmalaisista ja Ruotsalaisista yleiseen. Täällä on taistelu valkeuden ja pimeyden roolilla. Viimeisen puolustajat, jotka tahtovat pitää itseään valistuneina, käyttävät kaikenlaisia keinoja, pidättääkseen ruhtinaansa valtaa maassa. Jesuksen ystävät eivät tämmöisiä teitä ymmärrä, vaan menevät suoraan edes ja työskentelevät hiljaisuudessa Herransa evankeliumin levittämiseksi, missä suinkin saattavat. Alati rasittaa mieltä se, ettei Jesuksen asia suju niin, kuin pitäisi ja sydämellisesti toivottiin; mutta Jumalalle olkoon ylistys, edistyy se kuitenkin. Sanan jaloa siementä levitetään runsaasti. Niin hyvin piplia- kuin evangelinen-seurakin työskentelee alallaan loistavalla menestyksellä. Ruotsin pipliaseura on tänä vuonna toimittanut kaksinkertaisen painoksen Raamatusta ja tuskin kuitenkaan on tilaisuudessa suorittaa kaikkia seuralle tulleita tilauksia. Pipliaseuroja on olemassa Götheborg'issa, Westerås'issa, Wisby'ssä ja Lundissa. Rumstedt on vahvasti työskennellyt Raamatun painattamisessa; hänellä on viisi painoa työssä. Hän painaa myös Lutherus'en Evangelista kirkkopostillaa, Luulajan ja Piitimen heränneitten toimesta.

Arkkipispa Lindblom on nyt viimeinkin myöntynyt Upsalaan asettamaan pipliaseuran, joka yhdistyy meidän Tukholmalaiseen seuraan. Tämä on uudis-uskolaisista ja uudistelijoista saatu voitto, joka on kiihoittava valtakunnan toisia pispoja seuraamaan samaa esimerkkiä. Mutta siinä on ollut paljo työtä saattaessa asiaa näin pitkälle. Patersonilla on suuri osa tässä menestymisessä, kun hän hankki 300 puntaa sterlingiä Upsalan laitoksen hyväksi.

Meidän evangeliset lentokirjat ovat jo olleet johteena todelliseen kääntymiseen kahdelle henkilölle, joka varmaan tiedetään. Yksi on lehtori Geslen gymnasiossa, oppinut, taiteellinen ja vilkas mies. Uudis-kirjailiana et hän kysynyt meidän lentokirjoja, joista hän sai joukon seuran toimesta. Koko talven oli kirjapakka liikuttamatta, mutta keväällä v. 1815 oli hän eräänä päivänä raskaalla mielellä, avasi hän pakan ja sai käsiinsä ensiksi n:o 5 "Köyhä Jooseppi" nimisen kirjan, jonka hän luki lävitse. Tuskin oli se tehty, kun jo uros makasi Jesuksen jalkain juuressa ja rupesi siitä ajasta Herramme ystäväksi ja rukoiliaksi. Nyt hän on molemmissa seuroissa ja on vaikuttava ase Herran kädessä. — Toinen on eräs vaimo, joka sureksi, kun luuli maanneensa lapsensa kuoliaaksi. Täten joutui hän omantunnon vaivaan, eikä hänellä ollut lohdutusta. Hän sai vihdoinkin moniaita meidän lentokirjasia ja löysi niistä täyden lohdutuksen, jotta hän nyt on autuas ihminen ja iloinen Jumalassa Vapahtajassansa.

Herääminen Luulajassa ja Piitimessä ja niiden seuduilla jatkuu. Ensin mainitussa paikassa havaitaan heränneitä vielä. Daalassa ja muissa seuduissa havaitaan liikkeitä kansassakin. Uutteroita miehiä ilmautuu tuolla täällä ja auttavat, työskennellen, Jumalan valtakunnan kasvamiseksi. On siis monta syytä kiittää ja ylistää Jumalaa. Tukholmassa käy se kovin hitaasti; kuitenkin pyhäpäivinä keräytään saliin runsaasti ja Warnke pitää voimallisia esityksiä.

Tervehdä Jesuksen rauhalla kaikkia sekä Turussa että sen ulkopuolella olevia Herran ystäviä ja ole itse sydämellisesti tervehditty Kristuksessa Jesuksessa, jota toivoo armas ystäväsi.

Tukholmassa toukok. 30 pv. 1816.

Juh. Wätterdahl.

2. Samalta, toukok. 22 pv. 1817.

Rakas, lemmitty veli! — — — Se kirjoitus, jonka rouva Lesrén toivoo saada suomennetuksi, ansaitsee tosiaankin sen. Eräs epäilyksessä oleva nainen Westergöthlannissa on sen lukemisesta saanut lohdutuksen ja on nyt urhoollinen Jesuksen tunnustaja. Hyvä olisi, jos veli jollakin lailla saisit sen käännetyksi ja levitetyksi. Että dekanus tahtoo olla varma sisällön oikeudesta ja kielen puhtaudesta ennen, kun hän antaa painamis-luvan, ei saakaan ihmetellä. Se onkin hyvä, että hän hyväksyy hurskaan provastin Ranckenin lausunnon tässä asiassa.

Herra pyhittäköön Johnsson'in sydäntä niin, että hänkin saattaa kelvollisesti hankkia Jumalan valtakunnan salaisuuksia. Minä näen Agrelius'en kirjeestä, että hän aikoo tulla kesällä Tukholmaan ja minua ilahuttaa saada tutustua hänen kanssansa. Jos hän taitaa puhua ruotsia niin paljon, että hänelle on hyötyä kokouksista salissa, olen minä kyllä hankkiva hänelle tilaisuuden sinne.

Minua hyvin ilahuttaa Paterson'in käynti Wäänäsen luona. Mutta miten osasi hän puhella hänen kanssansa? Luultavasti tulkin kautta. Kaikissa tapauksissa on se ylimäärin ilahuttavaista, että tuo toimellinen kristillisyyden edistäjä sai kehoitusta, kun hän sitä niin hyvin tarvitsi. Paterson on vaikuttava Jumalan ja Jesuksen palvelia. Hän tervehtii yhtä mielellänsä rikkaita ja köyhiä. Hän vaikuttaa kaikkien iankaikkiseksi hyväksi levittämällä Jumalan sanaa ja Herra on hänen kanssansa. Se onkin suuri Jumalallinen ihme, että suunnaton Wenäjän valtakunta ottaa vastaan Herran Sanaa tuommoisella halulla. Herralle olkoon sentähden iankaikkisesti kiitos ja ylistys! Oi, jos Suomalaiset yleisesti saatettaisiin herättää ajattelemaan, mitä heidän rauhaansa sopii! Wäänäsen ja sinun työsi ja kylvön Herrassa, ei suinkaan jää runsaatta siunauksetta. Mitä provasti Rancken kirjoittaa, on kaunista ja totta. Me olemme kaikki siitä pitäneet. Niinpä, — Wäänäsen nimi on varmasti kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan ja tunnettu taivaassa.

Sinä olet siis, — vakuutettuna sen olevan Jumalan tahdosta — käynyt evangeliumin palveliaksi, Jesuksen todistajana hänen lunastamille ja rakkaille Suomalaisillensa. Yksinkertaiselta ja sydämelliseltä huokauksella Vapahtajalle, otan minä, tätä kirjoittaessani, sinulle pyhästä kirjasta erään lauseen: "sinun sielusi olkoon sidottu elävien kimpussa, Herran Jumalasi luona" (l Sam. 25: 29). Jo sen lisäksi on: "Ah, mun Immanuelini, sido elon kimppuun minun viheliäinen, kurja sieluni; eläkä sitä konsaan päästä! — Lahjoita minulle, Karitsani, katuvainen mieli! Maria Magdalenan sydän, joka hellästi rakastaa miestänsä yöt ja päivät, jolla on sinun meresi ja katkera kuolemasi muistissa, niin että täällä saan vaeltaa Jumalan rauhassa, mutta kuitenkin tuntea samalla surkeuteni haavat." [Koska nämä ja kaksi seuraavaa runovärsyä ovat sangen omituiset, eikä suomennoskaan saata olla täysin vastaavainen, olkoot ne sulkujen välissä vielä alkukielellä. Suom. muistutus.] ("Ach min Immanuel, Bind i liffens knippe Min så snöda, arma själ, Låt den aldrig slippa! — och Skänk mig, mitt Lamm, ett syndaraktigt sinne! Mariae Magdalenae hjertelag, Som älskar ömt sin man båd natt och dag, Som har ditt Blod och bittra död i minne, Så att jag här må vandra i Guds frid, Men känna dock mitt eländs sår dervid"). Vaimoni myöskin valitsi sinulle, veli, seuraavan: Ei yhdessäkään toisessa ole autuutta; sillä ei ole muuta nimeä taivaan alla ihmisille annettu, jossa meidän pitää autuaiksi tuleman. Ap. T. 4: 12. Sen lisäksi on: "Ihmiseksi Jesus on tullut edestäni mun, Siitä iloitkaamme vaan, Hän suo elon autuaan." (Jesus meniska bles för mig, Hjertat deras gläder sig; Ty i Honom finner jag Salighet och lif hvar dag). Ja toisessa paikassa sanotaan: "Minä, minä olen Herra ja paitsi minua ei ole yhtään Vapahtajaa" (Ef. 43: 11). Ja vieläkin seuraava: "Sinä olet ainoa autuaaksi tekiämme; kirkastaudu ja ilmaudu meille entistä enemmän, antaaksesi meille uuden elämän haavasi ja veresi välitysvoimalla." ("Du och ingen annan Är den enda mannen, Som oss saliggör. Kom att dig förklara, gör oss uppenbara Mer än nånsin förr, Hvad din far och blod förmår, Att det enda medlet blifver, Som nytt lif oss gifver"). Nämä lauseet ja värsyt osoittavat kenessä sinun, rakas veli, on pysyminen ja kenestä todistaminen. Jumalalle olkoon kiitos! veli, sinä tunnet Hänen ja olet antanut itsesi Hänen haltuunsa ajaksi ja iankaikkisuudeksi. Sinä, veljeni, niinmuodoin tiedät, kuka Herra on, minkälainen sydämenlaatu hänellä on meitä kohtaan ja kuinka mielellänsä hän vetää meitä luoksensa. Olkoon hän siis ainoana aineenasi kaikissa todistuksissasi, puheissasi ja opetuksissasi. Johdattaos, veljeni, sieluja hänen autuutensa tuntemiseen sanalla ja työllä ja ellös milloinkaan, ei milloinkaan väsykö julistamasta häntä koko maailman syntien sovinnoksi. Jos semmoisten todistusten ei nähtäisikään vaikuttavan, niin elköön se eksyttäkö sinua, veljeni, ja saattako epäileväiseksi. Jesus aina olkoon, veljeni, sinun turvasi ja tukesi kaikissa virkateillä kohtaavissa huolissa ja ahdistuksissa. Hän tahtoo auttaa kaikissa. Jos sinulla, veljeni, ei olekaan semmoisia lahjoja, kuin muilla, elä anna sen tehdä mieltäsi alakuloiseksi. Lahjat ovat moninaiset; Jumala jakaa niitä tahtonsa mukaan. Jos sinun lahjasi, veliseni, ovat pyhitetyt ja semmoisina aina pysyvät, niin on Herra työsi kautta Hänessä voittava tarkoituksensa yhtä pian, kuin niidenkin, joilla ovat suuret luonnonlahjat. Pidä voiteenasi ainoastaan Jumalan henkeä. Rukoile Vapahtajalta silmän terävyyttä, kun on kysymys kuuliain sieluntilasta. Elä kiirehdi tässä tuomioinesi. Saattaapa se vahingoittaa — paljonkin. Ole senvuoksi hyvin varovainen. Ole varovainen mielessäsi tuomitessa sitä tai tuota ja vielä varovaisempi tätä tuomioa lausuessa. Minä kokemuksesta tiedän, että sangen usein erehdytään, varsinkin naissu'usta. Ole siis korkeimmassa määrässä varovainen seurustellessasi heidän kanssansa. Elä koskaan lähesty kunniallista väliä likemmäksi. Niin kauan kun pysyt, veljeni, vapaana, on se hyvä; mutta rukoile Jumalalta hänen mielensä mukaista puolisoa, jos Herra tahtoo johdattaa sinun aviosäätyyn. Kuitenkin ensin pitää sinulla, veljeni, olla pysyvä paikka ja se semmoinen, että sinulla, veli, on tarpeellinen toimeentulo ja eläke. Ole lasten ystävä ja työskentele viedäksesi lapsia Jesuksen luo. Osoita vanhemmille tuntumattomasti kyselyissä ja kanssapuheissa, kuinka heidän pitää menettelevän täyttääksensä tässä tärkeässä asiassa velvollisuutensa. Neuvo kaikkialta sovintoon ja rauhaan. Mutta minä olen kovin pitkämielinen. Jesuksen Henki on opettava sinulle, veljeni, kaikki ja johdattava sinua totuudessa. Hän olkoon kanssasi, veljeni, ja johdattakoon kaikki, niinkuin hänelle kelpaa!

Nyt muutamia ilmoituksia Ruotsista. Meidän seuralta vaikuttaa Herra yhä selvemmin ja ihanammin; kaikki ilmoitukset maaseuduitta siitä todistavat. Meillä on pipliaseuroja kaikissa muissa hiippakunnissa, paitsi Linköping'issä ja Kalmarissa; minä toivon, että myös näissä on oleva tämä laitos ennen vuoden loppua. Strengnäs'issä ei kyllä ole pipliaseuraa hippakuntaa kohti, mutta siinä on kuitenkin otemassa yksi pipliaseura Eerikille Askersund'issa. Se kukoistaa ja siinä on yli 400 jäsentä. Hernösandissa ei ole vielä seuraa ennätetty perustaa, mutta kyllä se vasta tehdään. Arkkipispa on vuoden alusta vaikuttanut seurallansa. Skaarassa niinikään on se hyvällä kannalla. Sen pispalta olen saanut useita hupaisia kirjeitä. Lund'in ja Göteborg'in pipliaseurat ovat vieläkin vaikuttavimmat. Monessa paikassa perustetaan pitäjissä piplia-yhtiöitä, joihin muutamissa paikoissa yhteinen kansa ottaa osaa vaimoineen ja lapsineen. He kokoutuvat piplian lukuun niin hyvin johonkin huoneesen, kuin myös muutamissa paikoissa kirkkoihin määrättynä päivänä viikossa. — Rumstedt'illa on 6 kirjapainoa kerrallaan piplioita painamassa. Evangelinen seura on vaikutusajallansa painattanut miljonan kaksisataa tuhatta lentokirjaa, joista miljona ja neljätoista tuhatta on jo lukiain käsissä isänmaassa ja sen ulkopuolella.

Herätykset pohjoisessa jatkuvat. Mutta, valitettavasti, vihollinen on saanut tilaisuutta kylvää paljo ohdakkeita nisuin sekaan. Omistakoon Herra itse viimisen, ettei sitä edellinen tukehuttaisi.

Tästä suuresta hankkeesta ja sen herttaisesta edistymisestä, jonka Jumala armostansa antaa, ovat meidän uudis-uskolaiset täynnä närkästystä. He sylkevät ja parjaavat sitä, mutta täytyy heidän kuitenkin osaksi auttaa sitä, ainakin Raamatun levittämisen edistämisessä ja maksaa siihen osaltansa. Herra suokoon meille armoansa iloisesti ja hilpeästi toimiaksemme, koska se näyttää noin oivallisesti onnistuman. Kylvö on runsas; leikattakoon myös autuaalle iankaikkisuudelle samassa määrässä. Venäjällä kuuluu se onnistuman oivallisesti. Lehtori Renvall sanoo viimeisessä kirjeessänsä, ettei Suomessa saateta mitään pipliaseuroja perustaa. Herra herättäköön Suomen kansaa tässäkin asiassa.

Norjassa edistynee asia hitaasti, mutta Henderson, joka nyt on Paterson'in viran-sijaisena, pitäisi kotimatkallansa Kristianiaan poiketa Tukholmassa, saattaaksensa asian kuntoon. Tanskassa se luultavasti edistyy myös hyvin hitaasti ja hiljaisesti.

Nyt rakas veli! tervehtivät sinua Jesuksen rauhalla täällä olevat ystävät ja tutut, toivottaen sinulle kaikkea mahdollista armoa ja apua korkeudesta uutterasti täyttämään sitä kallista tehtävää, jonka Herralta olet saanut.

Tukholmassa toukok. 22 p. 1817.

Juh. Wätterdahl.

3. Samalta, kesäk. 7 pv. 1817.

Rakas, lemmitty veli! Sydämellisellä ilolla ja hartaalla myötätuntoisuudella minä olen saanut ja lukenut kirjeesi veljeni, 17 p:ltä toukokuusta. Kiitos Herralle, joka on sinua auttanut niin pitkälle, että nyt saatat oman sydämesi vaiston mukaan, säännöllisesti nimitettynä ja vihittynä astua Herran Jesuksen lunastetuille julistamaan siunattua sanaa hänen rististänsä, joka on Jumalan voima kaikille uskovaisille autuudeksi.

Mitä sinä kirjoitat pispan innollisesta ja vakaisesta toimimisesta sinun ja toveriesi kanssa, on minulle äärettömän mieluista ja tyydyttävää. Herra siunatkoon hänen virka-intoansa ja uskollisuuttansa runsaassa määrässä! Minä olen, nähden tässä todistuksen pispan vakaisuudesta, ottanut vapauden esitellä häntä evangelisen seuran jäseneksi ja olen lähettänyt hänelle kutsumuskirjeen.

Hyvä, että veljeni tunnet tarvitsevasi Jesuksen rakkauden elähyttämistä kylmään sydämeesi. Se kehoittaa rukoukseen ja vetää sinun likemmäksi Häntä, jota nyt tästä lähin paljoa enemmän, kuin ennen, tarvitset. Omaksi tarpeeksi on Jesuksen armo, itsestänsä aina yhtä tarpeellinen jokaiselle ihmiselle; mutta siinä suhteessa kanssalunastettuihin, johon nyt olet tullut, havaitset kyllä tarpeen paljoa suuremmaksi. Sinun, veli, pitää nyt yleisesti ja yksityisesti puolustaman Herramme oikeutta kaikkien sydämiin ja innolla kehoittaman, houkutteleman ja taivuttaman heitä tulemaan hänen luoksensa, antaakseen hänen sovittaa itseänsä Jumalan kanssa. Kiitä Jumalaa jokaisesta vakuutuksesta, jolla Jumalan Henki elähyttää sydäntäsi, ja tunkeudu siis aina lähemmäksi ja lähemmäksi iankaikkisesti armahtavaa Vapahtajaamme.

Ensi tilaisuudessa saanen kirjeen sinulta, rakas veljeni. Tavallisuuden mukaan on minulla yhtenänsä työtä seuran asioissa. Herra auttaa siinä minua kaikkien ahdistusten ja vastusten läpi ja suopi minulle ilon nähdä menestystä ja siunausta kaikkialla. Meidän lentokirjat Herran armolla tuottavat tarkoitetun vaikutuksensa. Niitä suositaan ja luetaan suurella halulla joka paikassa. Ne ovat uutis-uskolaisten silmätikuksi, vaan he eivät voi niitten levittämistä estää, vaikka he kuinkakin sitä tahtovat ja toivovat. Työskennelkäämme kukin seudullamme ja tehkäämme Herran antaman armon mukaan evangelinen saarnaajain toimi rehellisesti ja täydellä uutteruudella. Jumala katsoo sitä suosiollisesti ja ei anna meidän turhaan työskennellä. Hän ottaa meiltä hedelmättömyyshäpeämme ja antaa meidän ilolla huomata merkin siitä siunauksesta, jolla Hän auttaa meidän heikkoa työtämme.

Tervehdä rakasta Wäänästä ja useita Herran ystäviä ja rukoilioita, joita saatat tavata ja sano heille, että olen kuitenkin mielessäni heidän kanssansa Kristuksessa Jesuksessa ja heitä hellästi ja vilpittömästi rakastan hänen tähtensä, joka meitä ensin rakasti, vaikka olemme persoonallisesti toisillemme tuntemattomat ja pysymme semmoisina, kunnes Herramme meidät esittelee toisillemme ja tekee meidät sydämellisesti iankaikkisesti tutuiksi taivaassa. Sinua tervehtää Dahlcrona, Dahlström, Gnospelius, Häggman, Rumstedt, Warnke, rouva Frantz, minun rakas vaimoni ja sinun halpa veljesi ja ystäväsi.

Tukholmassa kesäk. 7 p. 1817.

Juh. Wätterdahl.

4. Samalta, lokak. 22 pv. 1818.

Rakas veli! Syvimmällä ihastuksella sain ja luin sinun rakkaan kirjeesi elokuun 19 p:vältä. Luettelo paikkakunnan herrasväestä on surkuteltava, eikä ilmoita heistä hyvää. Koston päivät lähenevät ja silloin he tuskalla alkavat huutaa. Tuo yleinen joukko, joka seuraa esimerkkiä tekee mieleni karvaaksi. Rakkaani, kohtele siitä heitä helleydellä ja osoita heitä vakaisuudella ja samalla varovaisuudella oikealle. Sano heille kahden kesken ja käske heitä lukemaan Raamattua ja katsomaan, kuinka muinaisina aikoina tavallisesti kansan ylimmäiset olivat Jumalan ja Kristuksen vihollisia. Mainitse heille Farao, Nimrod, Juutalaisten valtiaat Jeremiaan aikana sekä Kristuksen ja apostolein aikoina, Ahasveron hovissa y.m., mutta varsinkin Kristuksen aikana ja sitte kun hän oli taivaasen mennyt. Huomauta heille sitä paikkaa, jossa Vapahtaja ylistää taivaallista Isäänsä, joka suvaitsi sallia pimeyden vallitsevan viisaita, vaan antoi samalla valkeuden loistaa heikoille ja taitamattomille. Vapahtajalla on ollut uskollisimpansa kaikkina aikoina taitamattomien, yksinkertaisien, raakain, talollisten, mökkiläisten, mäkitupalaisten, vaimojen, lasten, käsityöläisten, ja muiden joukossa. Semmoisen kansan seasta oli hän valinnut opetuslapsensa, apostolinsa, ja aseensa, jotka hänen Sanaansa ovat julistaneet ja levittäneet maailmassa. Paterson, joka ehkä on tunnettu, tai saatetaan sanoa etenkin Venäjän Raamatunseuran alkuunpaniaksi, mikä siellä suurelta mahdilla vaikuttaa, on sepän poika Skottlannista. Eikö monta talollisen poikaa ole päässyt papiksi ja Jesuksen todistajaksi meidänkin pohjoisissa maissa? Välttäkööt siis suuria ja ylhäisiä ja varokaat heitä ylipäänsä, etteivät nämä ikinä viettelisi heitä pois Kristuksen yksinkertaisuudesta. Oi että alhainen kansaluokka kaiken sydämensä yksinkertaisuudella tahtoo pysyä Vapahtajassansa, niinpä hänkin mielisuosiolta vaeltaa heidän keskellänsä ja opastaa heitä elämänsä tiellä.

Kiitos Herralle! Ruotsissa edistyy hyvin etenkin evangelinen seura. Sen kirjat saavat enemmän ja enemmän luottamusta, niitä suositaan ja luetaan halulla jota paikassa. Niitä ostetaan mieluisesti Smålannissa; Tukholmassakin on niillä ostajia, varsinkin kaupunkiin tullessa yhteisessä kansassa ja venhemiehissä. Lukeminen ei mene vaikutuksetta; jotakin siitä silloin tällöin huomataan, enimmät jäänevät kätköön iankaikkisuuteen pääsemiseen asti. Silloin ihastuttaa meitä sanomattomasti, kun olemme jotakin saattaneet tehdä siunatun kylvön hyväksi. Kuitenkin työskentelee vihollinen kaikin voimin hyvän vastustamiseksi; monella tavalla ahkeroitsee hän sitä ja, valitettavasti, menestykselläkin. Meidän tarvitsee valvoa ja rukoilla ja harjaantua hengellisissä aseissa. Jesus auta meitä! Me olemme luonnostamme kovin kykenemättömät.

Viimeisessä istunnossa oli joukossamme kaksi Kvekarilaista. He matkustavat etsiäkseen ihmiskunnan puutteita ja katselevat kaikkia köyhäin ja kärsiväisten hyväksi tehtyjä laitoksia ja ovat hyvin tyytyväiset Tukholmassa. He olivat katselleet kuninkaallista sairashuonetta Kuningassaarella, kirjapainoamme laitoksineen, joihin he olivat täydellisesti tyytyväiset, s ontoin myös Danwik'in vaivaishuoneesen, jotka ovat etevämmät englantilaisiakin laitoksia. Kristianian ja Norjan Raamatunseuran laitoksiin eivät he olleet ensinkään tyytyväiset. Täältä he matkustavat Pietariin. Istuntoon tulivat he lakit päässä ja istuivat ennenkuin ottivat ne pois. Se on heidän tapansa — ihmeellistä kyllä.

Heränneet papit Smålannissa jatkavat maan työtänsä siunauksella; Herra on heidän kanssansa. Kalmarin hiippakunnassa myös on ainakin yksi herännyt pappi. Oi! että heidän lukunsa enentyisi! Tuolloin tällöin saadaan tieto yhdestä ja toisesta heränneestä täällä Ruotsissa; muutamissa tienoissa leviää herätys leviämistänsä, mutta vihamieskin on heti valmis kylvämään ohdakkeita nisuin sekaan.

Se ilahuttaa minua, että sinäkin, rakas veljeni, saatat näyttää esimerkin Herran armostansa auttaman todistuksiasi. Herra pitäköön sydämesi, veliseni, sen ohessa kiinteästi nöyryydessä, siitä riippuu paljon, paljon. Sinua oli hartaasti kaivannut Turussa Agrelius ja Johnsson ei läheskään niin paljo. Kirjoita hänelle ja ilahuta häntä. Minä olen pyytänyt Turussa arkkidiakonia Nordqwist'ia puhumaan Turun arkkipispalle Tengström'ille, että hän tahtoisi vaikuttaa senatissa, jotta Wäänänen voittaisi anomuksensa, koska tämä mies saattaisi paljo hyödyttää suomalaista evangelista seuraa, jos hän saisi täydellisen vapauden matkustaa ympäri kirjakauppiaana.

Mitä minuhun tulee, ei minua ole vielä koroitettu. Häggman on päässyt kirkkoherraksi Tuulaan Strengnäs'in hippakuntaan. Nyt haen minä hänen sijaansa aluksi; Herra ohjatkoon parhain!

Jesuksen rauha olkoon sinun ja perheesi kanssa, toivoo ja rukoilee sydämestään

Tukholmassa lokak. 22 p. 1818

Joh. Wätterdahl.

5. Samalta, marrask. 16 v. 1819.

Rakkain veli! Lokakuun 17 p. oli minulla se verraton ilo saada ja lukea sinun rakas kirjeesi heinäkuun 23 p:ltä josta sydämellisesti kiitän. Tuo kirje sisälti monta asiaa, joista minä iloitsen ja riemuitsen, että minun yhteyteni sentähden on suurempi, kuin sinä saattanet uskoakaan. Olen kauan aikonut sitä vastata, mutta aina on sattunut esteitä Nyt täytyy minun antaa aikaa sitten, koska tänä aamuna on ehkä viimeinen laivakulku, jotta vesitse maksutta saan laittaa lähettämiseni Turkuun.

Olipa varsin kaunista lukea, kuinka Herra ilmausi voimakkaasti ja erittäinkin helluntaipäivänä. Yksi herännyt saattoi kaksi muuta Herran luo. Kuinka ihanata! Heitä on siis jo pikku seurakunta, jossa Jesus itse on voimallansa läsnä kun he ovat kokoontuneet hänen nimeensä. Jos vielä enemmän tulee, käyköön miten Jesus tahtoo! Ah, jos koko seutu syttyisi ja tuli leviäisi lähi tienoille! Saata heränneitä halullisiksi syvemmälle tunkeutumaan itsensä tuntemisessa, ja sentähden vakaisemmin rukoilemaan: tutki minua, Jumala, ja koettele minun sydämeni, ja katso, jos lienen pahalla tiellä, niin saata minua iankaikkiselle tielle. Ps. 139: 23, 24. Tuo on aivan välttämätöntä heidän armossa varmistumiseksensa. Mitä enemmän tunnemme viheliäisyytemme perittyine syntiturmeluksineen, sitä enemmän virkenee meissä tarpeen tunne Vapahtajasta ja hänen armonsa osallisuudesta sekä jokapäiväisestä puhdistuksesta hänen veressänsä. Armossa ja Herramme Jesuksen Kristuksen tuntemisessa kasvaessa köyhdymme köyhtymistään hengessä ja estymme siten itseemme luottamasta jo niin hyvin vaarallisesta hengellisestä ylpeydestä. Jesus tuntuu yhä tarpeellisemmaksi sydämelle sen ainoaksi aarteeksi, kaikeksi kaikessa.

Merkillistä on, mitä sinä, veli, kerrot, että enimmät heränneistä ovat miehenpuolia. Se tahtoo olla, kuten sinäkin kirjoitat, tavallisesti päinvastoin. No, se vaikuttaa ehkä hyväntekeväisesti toiseen sukupuoleenkin, että naisväki myös käsittää sen, mitä se on vailla. Onnittelen sinua isänä. Herra antakoon sinun pieni poikasi kasvaa, menestyä hänelle, joka verellänsä on hänet ostanut ja pysyä kasteensa armossa loppuun asti. — Sinä valitat hitaisuutta. Se on vaikea sielun sairaus, joka vaivaa useata. Taistelkaamme sitä vastaan, ja paetkaamme kiiruhtaen Jesuksen luokse ja koetelkaamme hänen ristinsä juurella ilahuttaa ja virkistyttää sydämiämme.

Se oli kauhea ripitysretki; minä en sitä kestäisi. Herra vahvistakoon sinua armollansa sitä enemmin. Hän antakoon sinulle viisauttakin käyttäytyäksesi niinkuin pitää Jesuksen mielen mukaan, kun virkaveljesi kadehtivat ja vihaavat sinua. Se onkin aivan oikein, ensisti tutkia sairaita niin paljo, kuin asianhaarojen mukaan voipi, ennenkun pidetään rippisanat ja jaetaan synninpäästö ja kalliit sakramentit. Johdatetaan heitä samalla itseänsä tuntemaan, joka heille sittemmin saattaa olla aivan hyödyllinen, etenkin, jos he jälleen paranevat. — Se ilahuttaa minua, että Wäänänen vihdoinkin voitti etsimänsä vapauden. Minä toivon hänen kaikella innolla jatkavan sielujen kokoamista Herralle todellisten uskonnollisten kirjojen levittämisellä. Veli, sinäkin vaikutat hyvän levittämiseksi nyt, kuten ennenkin kirjojen myömisellä. Ah, jos useammat papit ryhtyisivät tekemään samoin kaukaisissa pitäjissä! — Rouva Lesrén on entisellänsä. Jumalalle olkoon siitä kiitos!

Meidän molemmat seurat ovat tähän asti edistyneet; mutta ole vakuutettu, veljeni, vihollisen tehneen vastustansa. Minä olen ollut ja olen vieläkin hänen hyökkäyksensä esineenä. Herra yksin tietää, kuinka kauan minä kestän. Minä olen nyt 50:llä ikävuodellani ja enkä taida saavuttaa mitään parempaa virkaylennystä. Minä raukean ja ikävä masentaa mieleni. Nuori Häggman on valmis ottamaan työalani, konsa minä lopetan. Hän on nyt otettu apulaisekseni evangelisessa seurassa, mutta minä tahdon häntä myöskin ruotsalaiseen pipliaseuraan. — Linköpingiin ja Karlskronaan on perustettu pipliaseurat. Geflessä ovat pipliaseuran perustaneet ylioppilaat, joilla on puheenjohtajana kaupungin pastori, tohtori Lundström. Ylioppilaat, jotka huomataan olevan heränneitä, ovat lähettäneet evangeliselle seuralle rahoja ja pyytäneet joukon sen kirjoja levitettäväksensä, joka on heille myönnetty. — Weksiössä on moniaita lukiolaisia herännyt, sekä joitakuita koulupoikia. Kun myöskin usea nuori saarnaaja on herännyt, niin näyttävät toiveet olevan hyviä ja lupaavia. Kalmarinkin hiippakunnan taivaalta alkaa valon juova näyttäytyä. Siellä on kaksi nuorta herännyttä saarnaajaa, joista toinen on nykyään päässyt tuomiokirkon-apulaiseksi. Hänen nimensä on Ringberg. Arkkipiispa Lindblom'in kuoleman tietänet, veljeni. Linköpingin piispa Karl von Rosenstein on päässyt arkkipiispaksi ja sikäläinen lehtori, tohtori Markus Wallenberg on nimitetty Linköpingin piispaksi.

Nyt en muista mitään erittäin kerrottavaa tällä kertaa, jos ei sitä, että kuninkaall. hovisaarnaajan Wijkanderin, joka ei hakenutkaan Häggman'in jälkeläiseksi Laivasaareen (Skeppsholm), määräsi kuningas siihen upseeriston pyynnöstä, vaikka kuninkaall. hovikonsistorio katsoi minut siihen oikeutetuksi kaikkien hakioitten edellä, joitten joukossa myöskin oli amiraalipastori ja sotaprovasti, jumaluusopin tohtori Nordin. Näin käypi minulle, veljeni; tuommoista ulkonaista kehoitusta nautin Herrani työssä. Tarvitsenpa siis kaikkien Jesuksen ystävien esirukousta. Jumala auttakoon minua!

Etenkin katteini Dahlcrona on käskenyt minua sanomaan sinulle sulimmat terveiset. Hän ottaa sydämellistä osaa sinun asioihisi ja iloitsee siitä, että sinä saat olla välikappaleena Herran kädessä sytyttämässä valoa pimeään seutuun. Jesus siunatkoon kaikki työsi ja antakoon sinulle sieluusi rohkeutta, halua, vireyttä ja uutteruutta edelleen työskennelläksesi, jotta voimat kestäisi ja hilpeys elähyttäisi mielesi.

Lämpimällä uskollisuudella ystäväsi ja veljesi

Tukholmassa marrask. 16 p. 1819

Juh. Wätterdahl.

6. Samalta, lokak. 17 pv. 1821.

Rakas veli! Ennättääkseni kirjoittaa muutamia riviä, on se viipynyt tähän asti, ennenkun sain muutaman tuokion vapauden. Herran asia edistyy Ruotsissa kovin hitaasti; huomataan maailman ja pimeyden lasten kovasti vastusteleman sitä. Saatana kovin suuresti vallitsee ihmisiä; hän sallii kylläkin monta parannusta ja muodostusta, kun vaan saapi kaikissa omata ja hallita sydämmiä. Niinpä esimerkiksi ovat kyllä tietääkseni lakanneet oksentamasta myrkkyänsä uskonnolle ja totiselle kristillisyydelle seuroissa ja keskuksissa. Eivät osoita enään Raamatun nojalla sukkeluuttansa. Ne, jotka sitä ovat tahtoneet, ovat saaneet vastarinnan. Asianhaarat omat vetäneet monta Raamatun vihollista pipliaseuroihin, joissa he nyt maksavat Raamatun levittämiseksi. Mutta he ovat ainakin Tukholmassa tänä vuonna kylläkin kuultavasti lausuneet ajatuksensa vahtimestarille, tämän käydessä kutsumassa lipun ja vuosikertomusten kanssa yleiseen kokoukseen. Ja yleisesti ei huomata mitään muutosta uskonnollisissa mietteissä. Kreivi Rosenbladin ystävät ovat suuttuneet häneen, kun hän käypi näissä uskonnollisissa seuroissa ja suojelee niitä ja he eivät tiedä, miten saisivat hänet niistä. — Ylhäisissä ja alhaisissa, jopa itse kansassakin vallitsee kylmyys uskonnolle, totiselle kristillisyydelle ja papeille; joka on ihmeteltävä. Se näyttää, kuin he tahtoisivat tykkänään päästä niistä ja olla valmiit heitä surmaamaan. Jos kansanliike syntyisi Ruotsissa, Jumala yksin tietänee, missä se päättyisi. Papitkin yleisesti ovat aivan kuoleutuneet kaikesta totisesta kristillisyyden tunteesta ja ovat sanankuulioillensa esimerkkinä kaikessa maailman elämässä, jopa useasti paheissa ja kaikenlaisessa jumalattomuudessa. Haureita ja irstaisia heittiöitä määrätään papeiksi. Sinä saatat kyllä käsittää, ettei vaikutus siitä saata olla muu, kuin kuulioitten viha ja ylenkatse. Näin ovat asiat Ruotsissa. Paheet ja rikokset ottamat voiton. Murtovarkauksia harjoitetaan ja maanteillä ei saa matkustaa rauhassa. Kirkot hylätään ja ainoastaan semmoisilla saarnaajilta, joilla on suuret lahjat kutkutella kuuliainsa korvia heläjävällä kaunopuheliaisuudella, on kyllältä sanankuulioita. Laivasaaren (Skeppsholman) kirkko on melkein tyhjänä minun saarnatessani.

Lukioiksi kutsutut pohjoisessa omat suuressa häiriössä. He ovat harhateillä. Saatana on heidät pettänyt ja voimakkaalla melullaan vahingoittaa koko lailla Kristuksen valtakuntaa. He eivät anna hillitä itseänsä, vaan ovat hillitsemättömät.

Näin ollen, täytyy minun myöntää, ja Jumalalle olkoon kiitos! kun tuon voin, pappia löytyvän tuolla täällä hiippakunnassa, jotka omat uutterat Herrassa. Maakunnissa löytyy hajallaan asuvia heränneitäkin, jotka ahkeroitsevat Jesuksen valtakunnan edistämisessä. Mutta ne ovat harvat kääntymättömäin joukon suhteen. Kuinka kauan pitää kurjan ihmissuvun oleman perkeleen leikkikeränä? Suuret ovat Herran toimet ihmisten valistamiseksi meidän päivinämme, mutta milloinka niitten vaikutus yleisesti saadaan tietää?

Preussissa lienee se (herännäisyys) alkanut ilmautua jotenkin suurenlaisesti. Minulle on kerrottu siellä olevien upsierien yhtyvän rukoushetkiä pitämään rukoellakseen Jesuksen valtakunnan kasvamista. Se näyttää varsin hyvältä. Oi, josko se niin kävisi Ruotsissakin. No, me työskentelemme toivossa siinäkin, missä ei toivoa ole. Jumala olkoon Jesuksen nimessä meidän kanssamme ja siunatkoon meitä! Raamatun levittäminen edistyy muutamissa hiippakunnissa voimakkaasti, niinkuin Götheborg'issa.

Minä olen vielä entiselläni ja olen kokenut suurimpia tympeyksiä ja vastuksia virkaan korotuksessa. Tuo vanha Kristuksen vihollinen on Rosenstein, joka on Kirkollisasiain esimiehenä, ei milloinkaan tahdo kuolla, maikka hän on kauan ollut ikänsä elänyt; ja tuskin saavutan minä ylennystä hänen aikanansa. Minkätähden Jumala sallii tuommoisen pukin olla puutarhanhoitajana ja minulle osoittaa noin suurta tympeyttä, on minulle aivan käsittämätöntä. Kuitenkin täytyy minun rukoilla armoa ollakseni tyytyväinen kohtalooni ja sentäänkin väsymättä jatkaa vähäistä vaikutustani. Muitten tympeyksien ohessa, joista tämä vuosi on merkillinen ja jotka ovat sen tehneet minulle kovin katkeraksi, on sekin, että viime helmikuun 2 päivänä lakkautettiin tai supistettiin minulta useammassa asiassa postivapaus. Täten aikaansaatettiin minulle monta harmia Evangeliumia edistävän sanomalehden lähettämisessä muihin seutuihin.

Kuinka Jesuksen asialle käypi sinun sanankuulioittesi kesken ja seudullasi ja hiippakunnassasi? Kuinka sen talollisen kanssa, josta ennen kirjoittelimme, [Jos vaan Renqvist enään saattaa muistaa, oli se talollinen Juhana Korhonen Sysmän kylästä Liperin pitäjässä, josta Renqvist kirjoitti J. Wätterdahl'ille. Tämä mies oli ensimäisiä, jotka Liperissä heräsivät, ja vaikka hän oli uuttera rukouksessa ja avuksihuutamisessa, käytti ahkerasti armokeinoja, vakuutti Renqvist kuitenkin siitä, ettei hän rakentanut autuuttansa omaan vanhurskauteen; sillä hän itse lausui itsestään: "en minä rakenna autuuteni toivoa oman jumalisuuteni päälle, vaikka sitä suuressa määrässä harjoitan, vaan ainoastaan Vapahtajamme Herran Jesuksen täydellisen ansion päälle."] kuinka sinun taloutesi kanssa ja muuten huoneessasi uskonnollisessa katsannossa? Ethän siitä itse luopune, vaikka asut niin eroitettuna muista hurskasmielisistä pappismiehistä? Rakkaani, pysy Jesuksen luona ja koettele kaikin voimin hänen armollisella avullansa ja hänen henkensä kaikkein viisaimmalla johdolla koota sieluja taivaan valtakuntaan kykysi mukaan. Se palkitsee hyvin vaivat lopussa, vaikka se käy maailmassa kaikenlaisten vastusten lävitse. Ajattele rukouksissasi raukkaa ystävääsi

Tukholmassa lokak. 17 p. 1821.

Juh. Wätterdahl'ia.

7. Renqvistin neuvoja heränneille.

Sielunsa autuudesta murhetta pitäväinen kutsutaan heränneeksi ihmiseksi. Mutta joka tahtoo kantaa heränneen nimeä, hänellä pitää oleman tapana ahkera rukous, ja yhteisesti kaikkinaisen synnin välttäminen, mutta erinomattain, ettei hän riko Jumalan käskyjä vastaan, jotka laissa kirjoitettuina löytyvät. Neuvot tähän ovat seuraavaiset:

1:sen käskyn jälkeen, pitää hänen välttämän kaikkinaista epäjumalan palvelusta, kuin ovat: velhoin avun etsimiset, taikaukset, uhraukset, päiväin valitsemiset ja kaikkinaiset rajoitukset, olkoot ne mistä laadusta hyvänsä; välttämän ahneutta, maailman kunniaa, iloa ja ystävyyttä, koreutta ja hyviä päiviä, jotka kaikki tulee epäjumalan palvelukseksi.

2:sen käskyn jälkeen, välttämän sen korkian Jumalan kalliin nimen mainitsemista turhissa asioissa, kiroilemista ja vannomista, turhia puheita ja jaarituksia Matt. 12: 36. Mutta sitä vastaan hengessä ja totuudessa avuksi huutaman Herran nimeä, pitämän ajatuksensa koossa rukouksissa ollessansa, oleman ahkera rukoilemaan, kiittämään, ylistämään ja kunnioittamaan Herran nimeä.

3:nen käskyn jälkeen, muistaman pyhittää lepopäivän, niinkuin katekismus opettaa, pyhillä ajatuksilla, puheilla ja töillä; oleman ahkera sanan kuulia ja lukia, rukoilia ja veisaaja, kirkossa ja jumalisissa seuroissa käviä, välttämän askareita, matkustuksia, myllyjä ja muita toimituksia, kalastamista, linnun pyyntöjä, kylässä juoksemista, makaamista ja laiskuutta, häissä, läksiäisissä, maahan paniaisissa ja muissa kestissä vieraana olemista, ja kaikkea muuta, jossa sabatti-päivän pyhittämistä jollaki muotoa estämään tulee.

4:nen käskyn jälkeen, osoittaman kuuliaisuutta vanhenemille, isännille ja emännille, esivallalle ja opettajille kaikissa, kuin ei tule olemaan Jumalaa eikä omaatuntoa vastaan. Ei vastaamaan kiljumalla eli eripuraiselta puheella, eikä suuttuman, ehkä nuhdellaan ja pahoilla sanoillasi kohdellaan; ei oleman ynsiä, eikä tyly ketään kohtaan. Pitämän perheestänsä ja lapsistansa vaari, että heti tottuisivat Jumalaa tuntemaan ja pelkäämään; pitämään rukouksia heidän kanssa joka aamu ja ehto ja lukeman joka päivä Raamattua eli muita jumalisia kirjoja.

5:nen käskyn jälkeen, välttämän sielunsa tappamista, ja sentähden laittaman pelvolla ja vapistuksella, että autuaaksi tulisi; niin myös välttämän lähimmäisen vahingoittamista sielun ja ruumiin puolesta; mutta sitä vastaan häntä auttaman, holhoman ja hengen vaarassa varjeleman.

6:nen käskyn jälkeen, oleman puhdas ajatuksissa, puheissa, töissä ja käytöksissä, olkoon se aviosäädyssä eli ulkona siitä; elämän sovinnolla avio-säädyssä ja kärsimän, ehkä jumalatoin olisi toispuoleinen.

7:nen käskyn jälkeen, välttämän kaikkinaista varkautta ja näpistelemistä, niin ettei mitään salaistakaan vilppiä tapahtuisi ketään kohtaan; ettei isännät pidätä palkollistensa palkkaa, eikä palkolliset tee laiskasti isäntäinsä töitä, eikä heiltä mitään näpistele; ettei esivallalle vääryyttä tehdä siinä kuin heille tulee; ei ottaman korkoa lainan edestä, eikä lainaa kieltämän, silloin kuin taidetaan auttaa. Ei oleman ahne kaupan ja viinan myömisen kautta, eikä oleman täytetyn viinalla, vaan Pyhällä Hengellä. Ef. 5: 18.

8:nen käskyn jälkeen, välttämän panetusta ja parjaamista, olkoon kuka ihminen hyvänsä; risti-veljeä taikka sisarta nuhteleman kahden kesken ensin, ja jos ei se auta, ottaman kaksi eli kolme ja nuhteleman niiden kanssa, ja jos ei sekään auta, ilmoittaman seurakunnalle Matt. 18; mutta ei muutoin huuteleman hänen erhetyksiänsä ja rikoksiansa. Välttämän käräjän käymisiä niin paljon kuin mahdollinen on, käräjä-herroin lahjomisia ja muulla luvattomalla ja sopimattomalla tavalla asiansa valvomista, ehkä vielä oikia asiaki olisi. Käräjän asioissa ensin tutkia ja kysyä ennenkuin puuttua niitä alkamaan. 1 Kor. 6.

Tämä koskee yhdeksänteenki käskyyn.

10:nes käsky käskee: ei valtaamaan kamalasti lähimmäisen palvelioita pestaamisen kautta, mutta ei myös isäntäin ja emäntäin ottaman jumalattomia palvelioiksi eli huonemiehiksi; itsensä ja perheensä hämmennykseksi; eikä palvelus- ja lois-väen menemän jumalattomitten huoneisin ja leipään, sen kautta lankeemaan pois armon tiestä.

Jotka näitä syntejä ja muita välttävät, niitten sallitaan kantaa heränneen nimeä ja käydä Herran pyhällä ehtoollisella niin usein kuin he oman tuntonsa lohdutukseksi halajavat. Mutta jotka toisin tekevät, pidetään pakanoina ja publikanina. Ja sentähden pannaan kyläkuntiin päällys- eli katsomusmiehet.

Jos joku näkee virheen ja vilpin toisessansa, sen pitää häntä kahden kesken nuhteleman, ja sitte se ilmoitetaan peräänkatsomus-miehelle, jonka tulee sitte nuhdella; ja jos ei se auta, niin ilmoitettakoon koko heränneitten joukolle, ja sitte pitää häntä joukon läsnä-ollessa nuhdeltaman. Ellei sekään auta, niin hän pitää pois hyljättämän. Matt. 18.

Peräänkatsomus-miesten pitää myös vaarin ottaman aluskuntansa heränneistä, jos he tarttuvat vietteliän neuvoon, eli sen kaltaisen ihmisen neuvoon, joka toisin vääntelee Jumalan sanan ja autuuden opin, olkoon senlainen vietteliä sitte omasta tahi vieraasta pitäjästä; niin myös estämän eli poiskieltämän näyt, unennäöt ja niitten ilmoittelemiset ja selitykset, niinkuin myös kielillä puhumiset ja niitten tarpeellisuuden. Ja jos joku vieraan maan ihminen ilmaantuu, joka sanoo itsensä hengelliseksi ja olevansa jotaki, ja rupee ilmoittamaan erinomaisia ilmoituksia, senkaltaisen pariin ei saa mennä, eikä sen opetuksia saa heränneet ottaa vastaan, ennenkuin tutkitaan ihminen ja hänen menonsa; sitä vähemmän saa lähteä senkaltaisen perässä juoksemaan. Peräänkatsomus-miesten pitää myös kohta ilmoittaman, kuin joku senlainen ihminen ilmestyy kyläkunnassa, ettei se saisi vietellä monilla opetuksen tuulilla niitä ilmanki eksyväisiä, vasta alkavaisia heränneitä sieluja.

Pyörtymisiä jos tapahtuu, niin ne tutkistellaan, mistä laadusta ne omat ja mistä ne tulevat. Ja ne kielletään pois, jos ne havaitaan turhiksi viekastelemisiksi.

Kutsumuksessansa käsketään pysymään Syr. 11: 10, 21. 1 Kor. 7: 20-24. 1 Tessal. 4: 11. 1 Piet. 4: 15.

8. Ote provasti-tarkastuksen pöytäkirjasta Liperissä maaliskuun 3-5 pv. 1821.

Sittenkun apulainen Henr. Renqvist useissa kirjeissä hra provasti N. J. Perander'ille oli syyttänyt häntä kaikenlaisista virkavirheistä ja laiminlyömisistä, uhaten samoin tehdä Porvoon konsistorioon, on h:ra provasti lähettänyt ei ainoastaan nämä Renqvistin kirjoitukset korkea-arvoiselle konsistoriolle, saati sen ohessa myöskin anonut, että hänelle lähetettäisiin mitä pikemmin toinen apulainen, joka mielenlaadultaan ja ruumiinvoimiltaan olisi luotettavampi kuin Renqvist.

Tämän johdosta on korkea-arvoinen konsistorio viime kuluneen marraskuun 8 p. käskenyt allekirjoittaneen täällä toimittamassa laillisessa provasti-tarkastuksessa tutkimaan h:ra provastin viime lokakuun 20 p. tekemiä valituksia, jonka ohessa olisi tutkittava, oliko Renqvist tässä seurakunnassa ollessaan ilmaissut mitään eriskummaisuutta opissa ja elämässä sekä voidaanko siihen mitään johtoa antaa.

Maaliskuun 5 p. kirkkoherran talossa.

Sittekun asianomaiset olivat täällä koossa, kertoi h:ra provasti Perander samaa, mitä hän viime kuluneen lokakuun 20 p. konsistorioon oli ilmoittanut, että nimittäin apulainen Renqvist lähetettäisiin täältä johonkin kaukaisempaan seutuun, koska hän tässä seurakunnassa liiallisilla hartausharjoituksillaan, pitkällisillä rukouksillaan, harhaluuloillaan ja usein sopimattomalla saarnatavallaan oli sangen monessa herkkä-uskoisessa vaikuttanut kiihkoa ja hämmennystä, joista ajan pitkään saattaisi olla vaarallisia seurauksia. Tähän h:ra provastin toivoon yhdistyivät h:ra kihlakunnan tuomari Hällström, h:ra nimismies Stenius ja talolliset kirkonmies Pekka Piiparinen, Lauri Malin, Antti Perkinen sekä Heikki Kettunen y.m.; mutta muu yleisö selitti tyytyvänsä Renqvistin tänne jäämiseen, johon h:ra nimismies lisäsi, että Renqvist, jonkun henkilön syyllisyydestä ilmoitettua, tarkemmatta tutkinnotta, kieltää semmoiselta ehtoolliselle pääsön, joka oli muka tapahtunut usealle, mutta nyt erittäin mainittiin niistä talollinen Heikki Koponen Käsämän kylästä, jonka Renqvist, ilmoitetun riitaisuuden tähden vaimonsa kanssa, oli estänyt ehtoolliselta. Tämän on h:ra provasti sittemmin tutkinut ja huomannut aivan perättömäksi. Samaten on Renqvist käskenyt pois sepän Aaron Asikaisen, kun hän aikoi tulla ehtoollispöytään, mutta Asikainen ei ollut kirjoitettukaan ehtoollis-vieraaksi, vaikka hän oli ollut rippi-saarnassa. Asikainen sanottiin olevan juopumukseen taipuvainen, eikä ole rippikirjan mukaan kolmeen vuoteen käynyt ehtoollisella. Sitte antoi esiin talollinen Heitti Tuhkunen Liperin Salosta tämän kihlakunnanoikeuden pöytäkirjan, joka tähän liitetään ja selittää Tuhkusen syyttäneen Renqvistiä siitä, että Renqvist ei antanut hänen mennä ehtoolliselle, vaikka hänet pastori-vainaja Kekoni oli ehtoollis-vieraaksi kirjoittanut ja hän sen johdosta oli ollut rippi-saarnassa. Tämän myönsi Renqvist ja sanoi sen tapahtuneen syystä, kun Tuhkunen kuuluu olevan irstainen.

Sitte ilmoitti vielä edellä mainittu h:ra nimismies Stenius, että apulainen Renqvist h:ra provastin sairauden ajalla ei ollut lukenut joka vuosi kuuloitettaviksi määrätyitä esivallan asetuksia, mutta kyllä siihen sijaan lukenut kirkkolakia, joka usein oli kestänyt paljon kauemmin, kuin muu jumalanpalvelus. Vielä ilmoitti h:ra provasti Renqvistiä vastaan, että hän vastoin provastin tahtoa joka kylään oli asettanut viisikin tarkastusmiestä, vaikka semmoisia h:ra provastin määräämiä oli ollut ainakin yksi kussakin kylässä ja luulivat h:ra provasti ynnä nimismies Stenius ja kirkonmies Kinnunen, että jotakin häiriötä ja epäluotettavampia ilmoituksia oli näiden liian useiden tarkastusmiesten kautta syntynyt, jonka ohessa Juh. Hirvinen ja muutamat muut luulivat näistä tarkastusmiehistä olleen enemmän hyötyä, kuin vahinkoa. Myöskin oli Renqvist, häneltä kysymättä, tänä talvena asettanut useimpiin kyliin moniaita kirjan-taitavia opettamaan taitamattomia sisälu'ussa, jotka olivat 15 jopa yli 30 vuoden ikäisiä, joita hän julkisella kuuloituksella saarnatuolista oli käskenyt näihin lukuharjoituksiin tulemaan. Kun nämä Renqvistin toimet olivat tulleet provastin kuuluviin, on h:ra provasti käskenyt Renqvistin jättämään ne kunnes niistä saataisiin tarkastajan kanssa miettiä; ja koska semmoisien opastajien kautta voidaan saavuttaa aiottu tarkoitus ja kun ne eivät tule kansalle liian kalliiksi, sekä kiertokoulunopettajalla kun on kylliksi työtä nuorien lasten opettamisessa, niin ei tarkastaja suinkaan voi olla sitä hyväksymättä; kuitenkin riippuu kaikki tämä h:ra provastin, ilmaantuvien seikkojen mukaan järjestettävästä toimesta ja huolesta, joka vasta pidettävässä pitäjän kokouksessa voidaan vahvistaa, varsinkin kun läsnä oleva yleisö tunnusti näitten opetuslaitosten kautta jo jossakin määrin edistyneensä.

Viimeksi muistutti h:ra provasti Renqvistin saarnoissansa käyttäneen tuimia, kovia ja sopimattomia lausetapoja, niinkuin hän eräässä saarnassaan sanoi, että uskottomilla et ole kirpunkaan vertaa uskoa, sekä toisen kerran, kun eräs sanankuulia saarnan ajalla aikoi mennä ulos kirkosta, sanotaan hänen kysyneen häneltä, riensikö hän nyt jo kadotukseen, jota lausetta suntio Sidensnörekin, joka silloin ei ollut kirkossa, nyt muiden kertomuksen mukaan todisti Renqvistin käyttäneen ja jonka Renqvist itse tunnusti, sitä paitsi sanoo hän mitä useimmiten melkein kaikissa saarnoissaan saatanan asuvan jumalattomien sydämessä ja heidän haluavan helvettiin, jonne heidän rukouksensa ja huokauksensakin menevät, vaan ei Jumalan luokse; Renqvistin kerrotaan myöskin saarnassaan sanoneen, että Vapahtaja ei etsinyt herrojen ystävyyttä, eikä ottanut osaa heidän huveihinsa ja luuli h:ra provasti, että Renqvist semmoisilla lausetavoilla näytti tahtoman panetella säätyhenkilöitä ja siten herättää nurjuutta heidän ja alhaisemman kansaluokan välillä. Tätä todistaakseen toi h:ra provasti esiin erään Renqvistin kuuloituksen, jota kuitenkaan ei ollut luettu, vaan jonka hän nyt tunnusti. Tämän kaiken lisäksi on Renqvist, kuten sanottiin, saattanut muutamiin seurakuntalaisiin sen ajatuksen kristillisyyden harjoituksista, että he hylkäävät kaiken maallisen työn, jota vastoin he ainoastaan lukevat, rukoilevat ja laulavat; ja mainitsi Mikko Hiltusen Sysmästä, naapurinsa, talollisen Paavo Kuusisen kaksi tytärtä, joista heidän isänsä sanotaan valittaneen, että he eivät tee työtä, vaan, lukevat, minkä h:ra nimismies Stenius ja suntio Sidensnöre todistivat, mutta muut väittivät vastaan ja kertoivat mainittujen tyttöjen ainoastaan aamuin ja illoin lukevan tavalliset rukoukset ja toimittaman tehtävänsä.

Apulainen Renqvist, joka ei sanonut saarnanneensa mitään muuta oppia, kuin meidän uskontomme kanssa yhtäpitävää, lausui h:ra provastin laiminlyövän kirkkokuria, päästävän ehtoolliselle yhtä helposti kristillisyyttä taitamattomat, kuin siinä edistyneemmätkin ja merkitsemän samalla sinetillä jumalattomat, kuin jumalisetkin; ja antoi Renqvist sen ohessa luettelon useista tässä seurakunnassa olevista vihkimättömistä parikunnista, jotka omat eläneet yhdessä pitemmän tai lyhemmän ajan sekä siittäneet useita lapsia. Tämän luettelon jätti tarkastaja h:ra provasti Perander'ille käskien asianomaisen ruununpalvelian kautta heti alkavissa talvikäräjissä saattavaan vihkimättömät lailliseen vastuusen sekä muutoin menettelemään heidän kanssansa lain ja asetuksien mukaan. —

Sam. Kiljander.

9. Ote Porvoon konsistorin tuomiopöytäkirjasta elokuun 14 pv. 1822.

4 §.

Viime vuonna 1821 lokakuun 24 p. tapahtuneen kutsunnan mukaan saapui konsistorioon tänään k:lo 11 e.p. väliajansaarnaaja Liperissä Henrik Renqvist suullisesti kuulustettavaksi muutamista hänen herra provasti Peranderia vastaan tekemistä kannekirjoituksistaan, jotka koskevat huolimattomuutta virassa ynnä muita seikkoja.

Väliajan-saarnaajalta Renqvistiltä kysyttiin siis, tahtoiko hän tunnustaa hänen nimellänsä merkittyjen v. 1819 h:ra provasti Perander'ille lähetettyjen kolmen kirjelipun, jotka nyt luettiin, olevan mainitun Renqvistin kirjoittamat? jonka Renqvist tunnusti. Sitte kysyttiin häneltä, tunnustiko hän nämät kirjeliput kirjottaneensa provasti Perander'ille pikaistumisessa ja veljellisen rakkauden puutteessa, ja eikö hänen semmoisetta kirjeenvaihdosta olisi pitänyt ystävyydessä ratkaista provastin kanssa riita, joka oli syttynyt heidän välillensä? Tähän vastasi väliajan-saarnaaja tahtovansakin ystävyydessä oikaista provasti Perander'ia, koska hän oli katsonut provastin aivan monessa kohden virheelliseksi, ja lisäsi väliajan-saarnaaja velvollisuutensa ja veljellisen rakkautensa käskeneen häntä oikaisemaan erhettyvää veljeänsä. Mutta kun väliajan-saarnaaja oli huomannut, että provasti ei tahtonut ottaa varten hänen muistutuksiaan ja kehotuksiaan, vaan pikemmin osoittaneen Renqvistiä konsistorioon, niin sen johdosta ei väliajan-saarnaaja voinut olla ilmoittamatta h:ra provastin koko menetystapaa konsistorioon, koska tämä menetystapa Renqvistin ajatuksen mukaan oli ollut semmoinen, kuin Jumalaa pelkäämättömän ja ihmisiä häpeämättömän. Renqvistiltä kysyttiin vielä, hyväksyisikö hän mainituissa kirjelipuissa provastia kohtaan käytettyä kiukkua ja oliko se todella tapahtunut veljellisestä rakkaudesta? Tähän vastasi Renqvist, että häneltä tosiaankin täydellinen veljellinen rakkaus provastia kohtaan puuttui, väittäen kuitenkin erhettyvän kanssaihmisen ojentamisenkin kuuluvan velvollisuuksiin ja osoittavan veljellistä rakkautta; kumminkin myönsi hän kirjoituksensa provastia vastaan ehkä olleen liian ankarat ja omisti niinmuodoin viaksensa sen, ettei hän käyttänyt sävyisempää kirjoitustapaa. Sittemmin kysyttiin eikö väliajan-saarnaajalla, niinkuin maaliskuun 12 pv. 1819 kirjoitetussa kirjelipussa on, tosiaan ollut puoltakaan tuntia seuraavan rukouspäivän saarnan valmistamiseen, koska kuitenkin h:ra provasti Perander sanoo vaaditussa vastauksessaan, että väliajan-saarnaajaa jo rukouspäivän edellisenä sunnuntaina oli kehoitettu ja käsketty sinä rukouspäivänä saarnaamaan sekä että väliajan-saarnaajalla mainitun rukouspäivän saarnan valmistukseen oli ollut aikaa neljä päivää, muitten päivien aamuja ja iltoja lukematta? Tässä väitti väliajan-saarnaaja, ettei h:ra provastin selitys ollut totuuden mukainen, jotta hänellä muka oli ollut niin pitkä valmistus-aika, koska hän, niinkuin ennen kappalais-vainaan Kekonin eläissä, tälläkin viikolla oli auttanut h:ra provastia väkiluettelojen teossa, jopa sunnuntainakin. Perjantaina sanoi hän h:ra provastin käskeneen itseänsä sairas-matkalle ja lauantaina kirjoittamaan rippiväkeä. Muutoin myönsi väliajan-saarnaaja puolen tunnin ajalla ei tarkoittaneensa; että aika oikeastaan oli niin lyhyt, vaan että hän ainoastaan vertasi viikon jäännöksen puoleen tuntiin, jona lyhyenä aikana hän et oikein saattanut ehtiä valmistaa, minkä johdosta hän ei ottanut saarnataksensa rukouspäivänä, vaan väitti, että h:ra provastin olisi pitänyt joko käydä sairaan luona perjantaina tahi saarnata rukouspäivänä, väittäen vieläkin väliajan-saarnaaja, että hän ei saarnaisi, kun hänellä ei ollut aikaa eikä tilaisuutta valmistaa saarnaansa. Renqvist oli toimittanut sairasmatkan ja h:ra provasti oli saarnannut rukouspäivänä. Sitte vaadittiin väliajan-saarnaajan lausuntoa pysyikö hän väitöksessään, että Liperin seurakunta oli kokonaan turmeltunut, vaikka sekä h:ra provasti Perander tänne siitä vaaditussa selityksessään sanoo, että Liperin seurakunta ei ole muita seurakuntia enemmän huomattava paheistaan ja tietämättömyydestään että myöskin mainitun seurakunnan kirkossa toimitetun provasti-tarkastuksen pöytäkirja selittää sanotun seurakunnan jossakin määrin edistyneen lukutaidossa? Tähän vastasi väliajan-saarnaaja seuraavasti: minä en sovita itseäni muiden seurakuntien mukaan, jos minä en tiedä enkä tunne niiden tilaa, ja mitä provasti-tarkastukseen tulee, kävi se siten, että kun luettaminen alettiin kirkossa, oli suurin ja, kuten minä luulen, taitamattomin osa jo kirkosta lähtenyt; muutoin tutkittiin kirkossa olevaa seurakuntaa yleensä, tarkastamatta miten kukin erittäin olisi voinut selvitä; ja koska näin kävi, niin oli mahdotonta tutustua koko seurakunnan kristillisyyden ja siveyden kanssa; minä väitän siis nytkin Liperin seurakunnan olevan varsin turmeltuneen ja taitamattoman, koska muka sen kaikissa lukukinkerissä ja muissa tilaisuuksissa olen tullut tuntemaan. Kun väliajan-saarnaajaa tässä kehoitettiin miettimään, eikö hän ehkä seurakunnan vastattavaksi esittänyt niin vaikeita ja mutkaisia kysymyksiä, että se yleensä vähäisellä käsityksellään ei voinut ymmärtää eikä tajuta mitä hän tarkoitti, lausui väliajan-saarnaaja aina ja kaikissa tilaisuuksissa tutkistelleensa yksinkertaisimmalla tavalla; väliajan-saarnaaja myönsi kumminkin tässä seurakunnassa olevan joitakuita, jotka tuntevat kristinoppinsa ja osaavat kirjaa lukea; mutta väliajan-saarnaajan lopullinen kuvaus koko tästä seurakunnasta oli kuitenkin vastustavainen h:ra provasti Perander'in ja tarkastajan h:ra kontrahtiprovastin arvosteluille. Tämän johdosta kysyttiin väliajan-saarnaajalta, oliko hän kauan virkaa toimittanut Liperin seurakunnassa? Tähän vastasi hän siellä olleensa vähän kuudetta vuotta. Kun häntä sitte muistutettiin, että hänellä olisi pitänyt tällä ajalla oleman tilaisuutta jonkunlaisesti ojentaa seurakuntaa, vastasi hän, ettei hän sitä voinut tehdä, vaikka hän kyllä oli kokenut vaariin ottaa kaikki epäjärjestykset ja monin keinoin estää niitä. Niinpä sanoi väliajan-saarnaaja esim. muistiin kirjoittaneensa ne, jotka olivat olleet poissa yleisistä ja määrätyistä lukukinkeristä; kuitenkaan ei hän ole voinut näitä hidastelevia saattaa lain käsiin, koska väliajan-saarnaajalla ei ollut siihen pastorinsa, h:ra provasti Perander'in lupaa. Kysymykseen, pysyikö väliajan-saarnaaja edellisessä väitöksessään, joka koskee h:ra provastin huolimattomuutta virassa ja, että h:ra provasti Renqvistin ilmoituksen mukaan oli saarnannut seurakuunalle ainoastaan siveys-oppia, lausui väliajan-saarnaaja nytkin asian oleman niin, että nimittäin h:ra provasti ei ollutkaan saarnannut niin usein, kuin hänen olisi pitänyt, vaan oli tahtonut Renqvistin niskoille jättää koko kuorman, sekä että h:ra provasti niinäkin harvoina kertoina, jolloin hän saarnasi, oli laiminlyönyt pääasian, nimittäin parannuksen saarnaamisen; ja sanoi väliajan-saarnaaja, ettei ulkonainen siveys parannuksetta autuuteen saata. Kysyttyä mistä siveysopillisista aineista h:ra provasti tavallisesti saarnasi, vastasi väliajan-saarnaaja, ettei hän nyt voinut muistaa muuta, kuin, että pää-aine h:ra provastin saarnoissa oli: kuinka autuaat omat Jumalan lapset ajassa ja iankaikkisuudessa; mutta miten Jumalan lapsiksi tullaan, on h:ra provasti jättänyt kokonaan opettamatta; lisäten väliajan-saarnaaja seurakunnan semmoisilla saarnoilla saatettavan siihen luuloon, ettei autuaaksi pääsemiseen niin paljoa vaadittaisikaan, kuin väliajan-saarnaaja oli saarnoissansa esittänyt, että nimittäin parannus ja kääntymys varsinkin johdattavat ihmisen iankaikkiseen onneen.