Front matter (continued 4)

Rakas ystäväni ja hengellinen isäni! Minä saan teille muutamilla sanoilla ilmoittaa hengellisen tilani, josta minä suren, ja ruumillisen köyhyyteni, josta minä häpeän senki tähden, että niin kauvan olen viipynyt teille kirjoittamasta. Siihen on ollut esteenä ensiksi, etten ole saanut rahaa niistä kirjoista, joka minun on teille maksettava, ja toiseksi, että olen ollut niinkuin pois langennut armosta. Mutta minä toivon, että, niinkuin rakas isä armahtaa lastansa, tekin minua niin armahdatte ja annatte minun nöyrän pyyntöni päälle tästä vastauksen. Jo seitsemän vuotta tätä ennen olen raittiuden seuran kirjaan nimeni pannut, ja Herran armon kautta lupaukseni pitänyt ja toivon elämäni loppuun siinä pysyväni. Herra on suuresta armostansa etsinyt minua kadonnutta lammasta, ja Hänen nimensä olkoon ijäti kiitetty! — Ruotsalaisen seuralta olen vihattava, mutta on kuitenkin minullaki muutamia ystäviä. Olisi paljonki puhumista, mutta ei aika myöden anna, sen vaan sanon, että toivon teille vanhan velkani vuoden sisällä tästä edes maksavani, jos suinkin on mahdollinen.

Rauhan ja rakkauden Jumala varjelkoon suuren arvonsa kautta kaikesta pahasta ja vahvistakoon kaikkeen hyvyyteen sekä teitä että minua! Tätä toivottaa teidän ystävänne ja sanan kuulianne

Kuopiossa 17 p. tammikuuta 1849.

Johan Haapalainen. Nerkon kylässä Iisalmen pitäjässä.

[Johan Haapalainen tuli tunnustusvankina Svartholmassa ollessansa Renqvistin tuttavaksi.]

61. Samalle, 23 p. tammikuuta 1849.

Terveysiä paljon teille, rakas herra, minulta alakirjoittajalta, jos te vielä elänette; sillä tänne tuotiin teistä jo kuoleman sana, jota ei kuitenkaan ole oikein tietty, onko se tosi vai valhe. Minä en silloin saanut teitä nähdäkseni kuin täällä kävitte, sillä minä satuin Revon kylään sillä ajalla koulua pitämään, vaikka olisin kyllä ollut velkapää käymään teidän opetustanne kuulemassa, koska ei ole muualla ollut tilaisuutta kiittää teitä lahjoitettuin kirjainne edestä. Kuin se on tähän asti tullut laimin lyödyksi, niin nyt, saatuani tilaisuuden teille kirjoittaa, sanon teille hyvin paljon kiitoksia lahjainne edestä. Ja kuin se kuoleman sanoma tuli korvilleni, niin minä hämmästyin, en sitä ajatellen, että teille olisi kuolemassa vahinko tullut, vaan meidän oman etumme tähden hengellisissä asioissa, koska ei vielä ole senkaltaista opettajaa ilmaantunut kuin te olette, koko korvan kuuluvilla ja epäilen, tokko Herra enään lähettänee toista. Iloisen mielen saisin minäki, jos saisin kuulla teidän vielä elävänne.

Ne neljä kirjaa, nimittäin, Ankara varoitus, Wastauskirja, Wiinan kauhistus, Kiroilian rukous sain minä Waselia Ratiselta samassa käsiini, kuin ne Parviaisen poika oli siihen jättänyt. Eläkäät terveenä, rakas opettaja. Sonkajassa 23 p. tammikuuta v. 1849.

Aaron Öhrn. Lasten opettaja.

62. Samalle,Svartholmasta 5 p. heinäkuuta (v.?).

Minun rakas opettajani! Minä olen tullut kehoitetuksi teidän tykönne tulemaan yhden sielun tähden, jonka Jesus verellänsä on ostanut. Jumalan henki on saanut sijan hänen sydämessänsä. Tämä nuorukainen ei luullut olevan itsellänsä syntiä helatorstakiin asti, jona hänen ymmärryksensä silmät avattiin näkemään, että joku askele ja hengenveto, kuin hän maailmassa elänyt on, on synti. Hän palvelee tässä saaressa, mutta ei tahtoisi palvella tätä isäntää, eikä mennä pois sentähden että luulee joutuvansa entiseen suruttomuuteensa. Ja kuin hän on minulta kuullut, minkälainen pastori on ja että siellä on paljo heränneitä, niin hän on kimpussani, että minä laittaisin hänen sinne palvelemaan pastoria, sielunsa pelastuksen tähden. Minä en tee väärää todistusta, enkä tahdo sanoa hyvää pahaksi, enkä pahaa hyväksi; mutta viriä työntekiä hän on. — — —

Ei mitään muuta tällä erällä; me elämme kaikki ja sielun terveys on minulla myös ollut näinä aikoina, ja toivotan sitä samaa teille Jumalalta.

Junas Pakki (Back).

63. Samalle.

Nyt minä en tiedä muuta kirjoittaa kuin oman luontoni saastaisuudesta ja sydämmeni turmeluksesta, joka aina minua reutua toista tietä kulkemaan, eikä anna itseänsä ojentaa Jumalan sanan ojennusnuoran jälkeen. Niin perki paha on minun turmeltunut sydämeni saastaisuus, että minä aina tulen Isän Jumalan Luojan ja Lunastajan ja Pyhän Hengen Pyhittäjän murheelliseksi saattamaan. Tästä häjyn lihani kuolettamisesta tarvitsisin suuresti Vapahtajani ja teidän, minun opettajani, esirukousta silloin kuin en jaksa itse edestäni rukoilla.

Silloin kuin tutkistelen Jumalan sanaa, täyttää murhe sydämmeni, etten jaksa niin elää kuin Jumalan sana neuvoo; aina menee toisin kuin Jumala sanassansa sanoo: niin turmeltunut on minun lihallinen luontoni joka aika ja joka päivä. Siitä minulla on suuri murhe, että halu ja ahkeruus puuttuu, ja sen kautta tulen kolme-yhteisen Jumalan suuren armon kadottamaan.

Kyllä te armon kautta tiedätte, ilman minun kirjoittamattaniki, että yhtä ja toista kirjaa sanotaan mitättömäksi, vaikka kaikki kirjat ovat Raamattuun perustetut. Olkoon mitä lajia kirjoja tahansa, ne ovat kaikki sielun ylös-auttamiseksi. Mutta me olemme niin soenneet, ettemme käytä kirjoja hyväksemme, vaan pahennukseksi. Ei siihen ole Jumalan, ei opettajain syytä, vaan syy seisoo meidän omalla puolellamme, josta Vapahtaja itkein valittaa. Me polemme hengelliset kirjat: nyt ei pitäisi olla Kempin, ei Armellan kirjoja, ei Rukouksen tarpeellisuuden kirjoja. Nämäthän ovat jo viimeisen ajan merkit.

Olkaat te, opettajat, siinä harjoituksessa eteenki päin, johon Herra on teitä kutsunut armonsa kautta. Pyytäkäät eteenkipäin ojentaa hätääntyneitä sieluja rientämään Vapahtajan tykö, saarnaten laista, joille lakia tulee, evankeliumia, joille evankeliumia tulee.

Jos minun sieluni olisi siinä tilassa kuin Armellan sielun tila oli aina viimeiseen hengenvetoon asti, niin minäkin toivoisin Jesuksen edesvastaajakseni; mutta minun elämäni et ole mitään hänen suhteensa. Hän riippui kovasti Vapahtajassa, sillä hänen elämänsä ei ollut pensiä, ei kylmä, eikä haluton, vaan kiivas, palava ja ahkera. Mutta minun täytyy vaiketa ja hävetä itseäni ja painaa kasvoni tomuun ja mykistyä elämäni suhteen, kuin niin harvoin muistelen Vapahtajani haavoja ja katkeraa, kovaa kuolemaa.

Joh. Tolkki.

64. H. Renqvistille, Pietarista 3 p. jouluk. 1849.

Korkea arvoinen h:ra pastori!

Vaikka kelvoton saan minä kunnian toivottaa h:ra pastorille iloista joulua, kaikellaisella menestyksellä ja siunauksella, että rakas Vapahtajamme olisi uskollinen vieras.

Minä saan kiittää h:ra pastorin kirjeestä, jonka olen oikein saanut, mutta samalla saan rukoilla anteeksi laiminlyömistäni, että olen antanut niin kauan odottaa rahoja, jotka nyt seuraavat. Vastoin tahtoani tulin matkustamaan tänne Pietariin, ja nyt on mennyt huonosti kaiken maallisen toimeni kanssa, ja sen lisäksi olen ollut sairaana täällä tässä vieraassa kaupungissa. Mutta Jumalalle olkoon kiitos ja ylistys, että hän on niin armollisesti auttanut minua niin monen surun ja murheen läpi, joita hän on nähnyt minulle tarpeellisiksi. Tyytyköön mieleni Hänen isälliseen tahtoonsa. —

Eva Calenius.

[Kuollessaan testamenttasi hän 500 ruplaa Lähetysseuralle Helsingissä.]

65. H. Renqvistille, 4 p. huhtikuuta 1851.

Ensisti sanon ja ilmoitan teille, että pari viikkoa sen jälkeen kuin teidän tuonta läksin, kohtasi minua suuri kiusaus. Minä jouduin epäilykseen ja silloin paloi omantuntoni tuli niin väkevästi, että rupesin nääntymään. Minä viheliäinen rukoilin silloin sitä lakkaamaan, ja se kesti vähän aikaa ja minä tulin ihmeellisellä tavalla autetuksi. Nyt on taas toinen kavalampi kiusaus. Minun oma rakennukseni nousee niin korkialle; ja vaikka se on vastoin minun tahtoani, niin en minä sitä voi kukistaa. Kyllä minä sen ymmärrän, etten ole muu kuin välikappale Jumalan kädessä, vaan kuitenki, koska näen puheeni vaikuttavan jotain enemmän kuin ennen, niin pahat ajatukseni pyytävät minua vetää hengelliseen ylpeyteen ja minä vaivainen en pysy hengen köyhyydessä. Siitä ajasta asti, kuin epäilys minulta katosi, on minulla ollut niin keviä ja huokia, että pelkään olevani kokonaan eroitettuna siitä rististä, jota Vapahtaja käskee päällemme ottamaan. Minä puhuin tästä vara-kirkkoherralle B:lle, ja hän selitti minulle, että saan olla visseytetty armosta. Minä sanoin, kuinka tämän kaltaisen kuin minä olen on sovelias olla levollisella omalla tunnolla? Sillä mitä minun virkaani ja toimituksiini tulee, niin olen enemmän tukkinut kuin avannut toisille tien taivaasen, sen vähemmin olen itse sinne pyrkinyt. Ja kuin katselen käskysanoja, niin näen koko elämäni olevan peräti toisenlaisen kuin pitäisi olla. Jos ihminen tahtoo pysyä saarnan visseydessä armosta, niin pitää katumus ja syntein kauhistus edellä käymän; mutta katumus ei ole niin pian tehty, eikä minulla ole ollut katkeraa omantunnon soimausta muuta kuin yksi yö. Hän vastasi: ei katumus tosin ole niin pikaisesti tehty, mutta olkaa kuitenki levossa, se tulee vähitellen itsestänsä aikaa myöten. Vaikka tämä vastaus ei ole sovelias minun lihalliselle mielelleni, jätti se kuitenki minun peräti häijymäisiin ajatuksiin ja antoi minulle tilan hengelliseen ylpeyteen, jonka kanssa minun on nyt täytynyt taistella. Jonka tähden minä nöyrimmästi rukoilen teitä tutkimaan tätä minun sieluni tilaa ja muutamilla radeilla kirjoittamaan minulle ojennusta. Ja jos ette minun itse tähteni minua kuulisi, niin armahtakaatte toki niitä monia sieluja, joidenka opettajana minun oleman pitää. Tätä pyytää suurimmalla nöyryydellä j.n.e.

Ruskealassa 4 p. huhtik. 1851.

Adam Suppanen koulumestari.

66. H. Renqvistille, 8 p. toukok. 1851.

Korkeasti kunnioitettu h:ra pastori! Aivan nyt sain ystävällisen ja hyvin tervetulleen kirjeenne 25 p:ltä viime huhtikuuta. Kuinka tervetullut se oli, huomasin siitä, kun silmät kyyneltyivät lukeissa, vaikka se sattui kovaan sotamiehen sydämeen.

Kiitoksia, h:ra pastori, nöyrimmästi minulle antamistanne varoituksista nykyisten ja tulevien kiusausten suhteen. Jo monta aikaa on näyttänyt minusta kummalliselta, että Herramme ja Jumalamme niin erittäin pitkämielisesti on sallinut pimeyden voiman soaista lunastettujen silmät, jottei heidän töistään saattanut aavistaa, kuka heidät on lunastanut ja kenellä on omistusoikeus heidän sieluihinsa, vaikka lupaus kuuluu, että Jesus on saava voimakkaat saaliiksensa. Mutta kun omassa sydämessä saadaan havaita ymmärrykselle käsittämättömällä tavalla, kuinka Jumala johdattaa syntistä ajattelemaan murheen laaksossa olemisemme tarkoitusta — ja sitä seuraavaa loppua, että kelvottomimpana jouduttautua armoistuinten luokse että syvimmässä alammaisuudessa Jumalan Hengen johdolta kerjätä armoa Sovittajan korkean sovintouhrin tähden, silloin selkenee myös, että Sovittajan esirukouksella rangaistus on toistaiseksi jätetty, ympäri kaivamalla, jos se vielä olisi mahdollista, taas hedelmättömän puun korjaamiseksi. Ja se onkin tarkoitus, että Vapahtaja saattaisi voimallansa vaikuttaa kiusauksen ajalla niihin, jotka toivovat ja rukoilemat saadaksensa totella Jesuksen käskyä: Tulkaat minun tyköni kaikki, jotka työtä teette ja olette raskautetut, ja niin tahdon teitä virvoittaa. Matth. 11: 28.

Mitä ulkonaisiin kiusauksiin ja niiden vaarallisuuteen tulee, taitaa vaikein olla väärä oppi, joka valitettavasti nykyään on monellainen. On tosiaankin vaikea löytää yksinkertaisuudessa opetettuja oikealla evangelisella pohjalla, jotka kuitenkin oppinsa levittämisellä pysyvät itsepäisinä, niinkuin esimerkiksi se opettaja tekee, josta h:ra pastori puhuu ja joka asuu hyvin lähellä minua. Hänpä vasta on tekeytynyt levittämään ajatustansa uskosta, mutta se karskahtaa kallioon, kun Vapahtaja itse armollansa antaa johdattaa yksinkertaisia.

Mitä taas sisällisiin kiusauksiin tulee, näyttää kysymys siitä olevan komin vaikea, koska sisällinen tilamme useasti saattaa semmoista osoittaa, että vaikka mielellämme tahtoisimme, emme kuitenkaan uskalla, uskoa itseämme yhdistetyksi kalliin Vapahtajamme kanssa. Ja tästä riippuu kuitenkin kaikki, niinkuin väärien oppien raapustaminen, lapsellinen uskallus ensimäiseen käskyyn, voitto jokapäiväisessä sodassa vihollisia vastaan, ja mitä ikinä muuta tapahtunee. Minä hyvin mielelläni toivoisin saada teidän selitystänne, h:ra pastori, milloin poloinen itseänsä pettämättä saattaa uskoa itsensä Vapahtajan omaksi.

Minä olen ollut tilaisuudessa hankkia tuonta teidän, h:ra pastori, käännöksistänne ja niissä luullut näkeväni hyvän osoitteen Jumalan hyvyydestä hankkimaan suomalaisille talollisillemme semmoista opetusta, joka on nykyajan hengellisten tarpeiden mukainen, kun oppi niin haikeasti vääristellään valheellisesti ja itsepintaisesti kestävien aatteiden mukaan. Niitten esipuhe sisältää samallaisen hengen, joka on valloillansa siinä pienessä etsivien sielujen joukossa, joihinka minäkin olen saanut onnen itseni lukea. Minä olen varsin tyytyväisenä havainnut kysymyksessä olevan esipuheen, valaisevine muistutuksineen, sisältävän opetuksia pahan estämiseksi ja totuuden tietoon tulemiseksi, mitä totuutta sielun pitää käyttää autuutta etsiessä. Sillä aina on helpompi sanoa minkälainen on oltava, kuin opettaa, kuinka tullaan tarpeelliseen muutokseen, joka armoitetulla pitää olla. Minä hankin siis itselleni huvin heti saada vahvistautua ja vahvistaa omaiseni "Pyhän Raamatun Ytimestä."

Hartaita ja sydämellisiä terveisiä toivovat vaimoni ja koko ympäristöni, niistä palvelustytöt Kristina ja Ester saadaksensa minun kauttani lähettää h:ra pastorille. Saakaamme kerran kaikki yhteisesti taivaassa tervehtiä toisiamme ja ihmetellä ansaitsemattoman armon suuruutta. Tätä toivoo

Ylänneen kartanossa 8 p. toukok. 1851

J. R. A. Jägerhorn.

67. H. Renqvistille, 2 p. heinäkuuta 1851.

Kuin me olemme saaneet kuulla, rakas opettaja, teidän ahkeruutenne ja halunne Jumalan ja Kristuksen valtakunnan levittämisestä ja lunastettuin sieluin pelastuksesta, jonka me olemme myöskin havainneet "Wäärän opin kauhistus kirjasta" ja siitä nähneet teidän sotivan vääriä lahkokuntia vastaan, ja myös tiedämme teidän toimittaneen suomen kielisille monta hyvää kirjaa, joita on täällä eniten tätä aikaa löytynyt käsikirjoituksissa; niin meidän pieni joukko rakastaa teitä niinkuin asetta Herran kädessä ja toivoo teitä nähdä ja puhutella. Mutta kuin teidän ja meidän välillä on pitkä matka, sillä me asumme Lohtajassa, niin olemme ajatelleet kirjoittaa teille, toivoen, että se veljellinen rakkaus, joka syttyy Kristuksen rakkaudesta, ulottuu niiden kaukanakin asuvain tykö, joita ei olla luonnon silmillä nähtykään. Me olemme saaneet kuulla siellä olevan kirjan präntinkin, ja koska täällä olisi monta kirjaa, joita ei nimi-kristittyin suuri joukko tunnekkaan, niin kysymme, jos kävisi laatuun siellä präntätä näitä käsikirjoituksia, joita nimitetään mystico-kirjoiksi, niinkuin Krist. Ant. Römeling kirjassansa theologia mystica [Eipä theologia mystica olekkaan Römelingin vaan Jean Pordagen tekemä kirja. Suom. muist.] (se on suomeksi: salainen Jumalan opetus) sanoo ja kirjoittaa. Sillä tämä opetus on salaisella tavalla sielun salaisessa pohjassa Pyhältä Hengeltä eteen asetettu, ja tulee pannuksi vastatuksin puustavi- ja koulu-theologiaa, jota opitaan kirjasta järjen voimalla. Hän sanoo toisessa paikassa: kuinka on se mahdollista, että se sotamies on seisomainen vihollisen edessä, joka poikkee järjestyksestä ja ottaa muuta eteensä. Jos hän ulkonaisella ruumiillansa jotaki toimittaa kutsumisessansa, niin sielu on kuitenki Kristuksen sotalipun alla, eikä se saa sisällisellä ihmisellä näihin maallisiin ryhtyä. Kunki täytyy vaikuttaa siinä keskeydessä, jossa hän seisoo, ja vaikka meidän tilamme vaatisi jotaki maallista korjaamaan, niin ei se saa kuitenkaan ikänänsä tulla sydämeen, joka yksinänsä on sen suuren Jumalan oma.

Mutta jos meidän pitää saaman voiton, niin meidän tulee kaikkein enimmän sotia itseämme vastaan. Sisällinen vihollinen on aina vaarallisin, niin myös meidän maailman henkemme lihallinen tahto meissä. Kuin tämä kotovihollinen on voitettu ja alas painettu, niin ne ulkonaiset täytyvät itsestänsä antaa itsensä vangiksi. Mutta koska se ennen parannusta hallitsi sielussa niinkuin kuningas, niin pyytää se aina saada entistä valtaansa.

Meidän nöyrä ja ystävällinen anomisemme olisi saada tietoa tänne, jos niitä "salatun elämän" kirjoja siellä on muita osia präntätty kuin se ensimäinen. Pyydämme tähän antamaan meille vastauksen. Paljon terveysiä kaikilta veljiltä ja sisarilta yhteisesti. Lohtajan pitäjässä ja Ylikannuksen seurakunnan Wälikannuksen kylässä 2 päiv. heinäkuuta v. 1851

Isaak Kattilakoski. Erik Tokola.

68. Samalle, Jyväskylästä 8 p. helmikuuta 1853.

Vastaukseksi monista preivistänne on ensisti anteeksi pyyntöni, etten tätä ennen ole vastannut, johon on ollut monta syytä.

Minä läksin 8 päivänä joulukuuta Turkuun ja pääsin Tuomaan päivänä Ylänteen kartanoon, jossa tulin olemaan 15 p. tammikuuta sentähden kuin olivat maat sulana. Siellä pidimme monta kallista seuraa. Sitte läksimme Turusta 20 p. tammikuuta ja tulimme Tampereelle 24 p. samaa kuuta ja kuin menimme mamseli H:n tykö, niin oli saanut teiltä preivin, jota oli lukemassa ja jossa te kaipaatte minun päälleni, etten ole vastannut preiviänne. Samassa kun istuin tuolille, sanoi mamseli: tuossa se nyt istuu laiska kirjoittaja, Tuolla tavalla sain häpiää kunnian siaan ja se oliki oikein. Sitten tulimme Jyväskylään, jossa taas sain lukea preivinne Willgrenille. Se oli aivan ihmeellistä, että yksi niistä Pyhän Raamatun Ydin-kirjoista joutui Hedbergin käteen, jota lukiessaan hän oli aivan alakuloinen, ja kun vielä sen lisäksi yksi ystävistämme nuhteli häntä väärästä opista, vastasi hän: siitäpä olenki useasti ollut kiusattu.

Kartanon ystävät voivat hyvin ja erinomaittain kapteini [Jägerhorn Ylänteen kartanossa.] on kasvanut kristillisyydessänsä; häneltä saatte paljo terveyksiä, ja samoin minulta ja veljeltäni ja Annilta. Kirjoitti alaisin ystävänne

Gabriel Purri.

[Gabriel Purri muutti Laukaalta Mikkelin kaupunkiin.]

69. H. Renqvistille, 8 p. maaliskuuta 1855.

Jumalan rauha Jesuksessa Christuksessa olkoon kaikkein meidän kanssamme! Rakas opettajani! Aikoja on jo kulunut siitä saakka, kuin minä palasin syntymä-paikoiltani, ja ovat päivät niin ohitse menneet, etten vielä olekaan antanut teille tietää minun köyhän sieluni asioista. Herran armoa olen kyllä saanut nautita; sillä, ehkä Hän on minua saattanut monen pimiän ja murheellisen laakson läpitse, niin tunnen kuitenki tässäki hetkessä, että minä olen Hänessä ja Hän minussa. Jo kesällä Hän otti minulta vaimoni ja nuoremman lapseni pois. Se tuntui kyllä sydämelleni karvaalle, kuin jäin poikani kanssa yksin, vaan iloiten kiitän Häntä kuitenki, että antoi, niinkuin sielun paimen todisti, vaimolleni sen tallelle pannun elämän kruunun, jota minäki odotan.

Senjälkeen olin minä ruumiillisen sairauden tähden viikon aikaa kokonansa suruttomassa seurakunnassa ja siellä tahtoi vihollinen sydämessäni päästä vallan päälle; vaan kiitos Vapahtajalleni, että Hän antoi minulle terveyteni jälleen, niin että pääsin Pietariin, jossa apulainen Suomen seurakunnassa Sirelius sanalla taas herätti ja oikasi ja ylösrakensi hoiperoitsevan uskoni. Nyt olen matkustanut ympäri Inkerin maata ja olen kohdannut monta kristikumppania, uskovaisia sielun paimenia myöskin. Täällä on paljo heränneitä, vaan suurin osa, Jumala paratkoon! väärillä teillä; ja ovatki niin paatuneet erhetyksissänsä, ettei niitä enään liikuta Jumalan sanakaan. Herra on antanut kuitenki armonsa koittaa näilleki onnettomille, sillä moniaissa seurakunnissa on täällä tosi toimellisia opettajia, joiden opetus on ainoastaan Jumalan sanaa, niinkuin teidänki.

Kirjoja olen täällä kaupinnut kuin en ole jaksanut raskaampaa työtä tehdä. Nyt ei ote minulla tällä kertaa muuta sanomista kuin kiittää Herrani kautta sielussani teitä, rakas opettaja, kaikkein teidän opetustenne edestä, joita muistelen aina matkallani.

Terveysiä sukulaisilleni ja Vartiaisen Leenalle. Kirjoittakaat minulle, rakas opettaja, se olisi suuri kehoitus sielulleni. Kirjan voitte lähettää pastori Saelanille Liisilään. Jumalan armo Jesuksessa Kristuksessa ilmestynyt olkoon teidän ja meidän kaikkein kanssa! Nöyrimmästi teidän entinen palvelianne

Jaakko Kinanen.

70. Samalle, 4 p. kesäkuuta 1855.

Sammuttaakseni haluani puhutella teidän kanssanne lähenen minä teitä nöyrästi näillä ratiloilla. Kerran jo lähetinki teille kirjaisen, vaan kuin en ote vastausta saanut, niin luulen sen varmaanki kadonneen. Sentähden saan minä teille iloksi ilmoittaa, että etenki nämät viimeiset ajat olen minä saanut oikein tuntea Herran läsnä-olon, ja vaikka hitaasti niin kuitenki olen eteenpäin kulkemassa. Älkäätte minua niin ymmärtäkö, että kerskaisin itsestäni, ei, vaan Herrassani Jesuksessa Kristuksessa minä kerskaan, joka on minun pyhyyteni ja vanhurskauteni tuolla Isän oikialla kädellä, jolle olkoon kiitos ja kunnia.

Ulkonaisesta rukouksesta on minulle tullut kiitos moniain kristiveljein kanssa, ja en ole itsekkään oikein selvällä pohjalla siinä asiassa. Jos, esimerkiksi, minä saan kokonansa suruttoman käskeä, jos ei muuta, kuitenki vaikka ulkonaisesti polvillensa lankeemaan ja rukoilemaan? Itse minä kyllä sen tunnen, että jos joku päivä menee ohitse, ettei minulla ole tilaisuutta rukoilla oikein polvilleni langeten, niin kohta kaipaa tuntoni sen ylitse. Vaan en tiedä, mitenkä muille, jotta oppia pyytävät, tulee sanoa. Sentähden rukoilen nöyrimmästi, että kirjoittaisitte lyhykäisen selityksen tästä tärkiästä asiasta. — — —

Terveyksiä paljo teidän rouvallenne ja lapsillenne. Nöyrimmästi rukoilen, että täyttäisitte anomiseni ja kirjoittaisitte minulle kirkkoherra Saelanin kautta.

Jumalan rauha Jesuksessa Kristuksessa olkoon teidän kanssanne!

Teidän entinen palvelianne ja opetuslapsenne Jaakko Kinanen.

Onko Sortavalan puolella ilmaantunut niitä, jotka antavat itsensä kuohita? Täällä on niitä onnettomia sadottain.

71. Samalle, 28 p. kesäkuuta 1857.

Seppä Matts Limnell, Panelian kylästä, Euran pitäjästä ja Kiukaisten kappelista, on pyytänyt minua kirjoittamaan teille ja kysymään neuvoa hänen sielunsa tilasta. Hän sanoi: usiampia vuosia takaperin olin minä armon tilassa mutta maailma ja maallisten kappalten halu virkosi jälleen valvomattomuuden tähden, enkä sitte enään ole armosta vakuutettu ollut. Kohta sen jälkeen makasin sairaana koko vuoden. Minun tilani on juuri senkaltainen, kuin Johan Bunian kirjoittaa: "Yhden kristityn vaellus-kirjassa" miehestä joka istui rautahäkissä. Menneenä syksynä hän jo sitä valitti minulle ja minä neuvoin silloin häntä tukemaan Arndtin "Totisesta kristillisyydestä" toisen kirjan alusta 1, 2 ja 3 luvun perään-ajatuksella ja huokauksella, että Herra hänelle ilmoittaisi hänen sielunsa tilan.

Kun minä kysyin: vieläkö synti on niin rakas kuin ennenki, niin hän vastasi: ei; omatunto minua alati nuhtelee synnistä, minä olen muutoin niin paatunut: minä olen tehnyt syntiä Pyhää Henkeä vastaan. Minä: no kuin omatunto alati muistuttaa synnistä, niin seuratkaat Jesuksen suloista kutsuvaista ääntä Matth. 11: 28, ynnä monen muun armolupauksen kanssa; lukekaat Jumalan sanaa, niinkuin Freseniuksen "Rippikirjaa" ja paetkaat Jesuksen tykö kaiken teidän paatumuksenne, syntinne ja turmeluksenne kanssa, ristin juurelle, ja luottakaat Hänen suureen sovinto-uhriinsa. Te tiedätte, että se "on täytetty", synnin velka on täydellisesti ja ylivuotavaisesti maksettu, ijankaikkinen vanhurskaus on edestuotu j.n.e. Niinkuin te sanoitte, että te armon kautta vihaatte syntiä ja usein huokaatte: Herra Jesu, auta minua, ettekä myös epäile Kristuksen ansion täydellisyydestä, ja teillä myös välipäin on armon vilaukset; niin ette vielä ole tehneet syntiä Pyhää Henkeä vastaan. Paetkaat siis Jesuksen tykö ja rukoilkaat Häntä pyhällä verellänsä pesemään teitä puhtaaksi. Jesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan veri puhdistaa meitä kaikista synneistä. Rukoilkaat, että hän teitä pukisi Hänen vanhurskautensa ja viattomuutensa puvulla.

Hän vastasi: kyllä minä sitä olen koettanut, mutta ei minulla ole armon vakuutusta…

Minä olen kysynyt Daniel Dahlbergiltä ja torppari Gustaf Satolalta, jotka asuvat samassa kylässä (jotka myös lähettävät terveyksiä teille), kuinka sepän sielun tilan kanssa on laita? Dahlberg vastasi: seppä ei ole enään useana vuotena voinut työtä tehdä, vaan hän lukee ahkerasti Jumalan sanaa ja viettää siivoa elämää. Ja kuin seuraa pidetään kylässä välistä yhdessä välistä toisessa talossa, niin hän on läsnä. Toisinansa hänellä on armon vakuutus, mutta enimmästi hän valittaa olevansa juuri sen miehen kaltainen, joka istui rautahäkissä, niinkuin Bunian kirjoittaa. Toisinansa tyytyy hän myös tähän Jumalan johdatukseen, sanoen: "Herra tietää oikian avun ajan, Hän kaikk' toimittaa parahin." H. Satola sanoi: Limnell käy pyhällä ehtoollisella, mutta sanoo ennen sinne mentyänsä, ettei se häntä hyödytä, vaan paaduttaa, ja sieltä palattuansa hän sanoo samaa. Samoin hän mainitsee seurassa käymisestä, mutta menee kuitenki sinneki. Paljo hän myös kyyneleitä vuodattaa joka päivä tilastansa. Hän mainitsi vielä: minä olen rukoillut Jumalaa armahtamaan minun perhettäni ja Herra on kuullut minun rukoukseni. Herättävä, valittava ja kääntävä armo tekee voimallisesti työtä heissä. Jumalan kiitos!

Kaikesta tästä pyydän minä teiltä hyvää neuvoa ja vastausta tälle rakkaalle kristiveljellemme.

Rauma 28 p. kesäkuussa 1857.

J. M. Ilwan.

72. Samalle, 1 p. helmikuuta 1858.

Kallis ystävä Jesuksessa! Koska olemme nyt olleet kauvan aikaa ruumiin puolesta eroitettuna, eikä olla oltu suupuheisilla, emmekä kirjoituksenkaan kautta ole toisiamme lähestyneet, niin on tullut monesti mieleeni katsomaan, ettei vaan usko olisi minussa kuollut rakkauden töistä. Monesti olen ajatellut apostolin sanoja: "muistakaat niitä ensimäisiä aikoja." Tämä on tehnyt minulle halun, että vielä käydä katsomassa ja suullisesti puhuttelemassa teitä, rakas ystävä, ennenkuin Herra meitä pois kutsuu; vaan kuin siinä on ollut aina minulla esteitä monia, niin olen tahtonut pyytää jättää tämän asian Herran armovaikutusten alle, enkä tahdo itse olla esteenä, jos Herra tekin selvän käskyn lähteä tielle. Nyt luetan vaan ystävälleni kirjan mielihalussani. On mahtanut teidän mieleen tulla minun kohdaltani peloksi se hengellinen kuolema, joka on joka päivä ja aika tarjona, jos ei usko ihminen joka päivä uudistetuksi, vanha ihminen himoinensa kuoletetuksi, Jumalan rakkaus Pyhän Hengen kautta pyhitetyksi, vaeltamaan Jumalan tuntemisessa, uskovaisten kanssakäymisessä ja Hengen yhteydessä.

Kuin sanoin, ettemme ole kauvalle aikaa yhdessä olleet vaan se oli Mikkelin markkinoilla ensikerran, kuin me tulimme yhdistetyiksi sillä Isän Jumalan rakkaudella, joka oli niin ihmeellistä, sillä se kävi minun, niinkuin Korneliuksen kanssa Minä olin toista vuotta vaeltanunna lain varjon alla, ulkona Vapahtajan ansiosta; mutta kuin suuresti halajin armoa ja uskon vakuutusta, niin vissisti sain Pyhän Hengen kautta, joka kirkasti Jesuksen ansion, vajotti hänen verensä viheliäiseen sieluuni, joka sitte peitti ja upotti syntein paljouden Jumalan laupeuden vereen, josta vuoti minulle lapsen-oikeus. Siinä sain tuta sen sanan: "niinkuin saaliin jaossa iloitaan". Mitäs ilo silloin on kuin synnin orja otetaan taivaan herkkupöytään! Tämän muisto vetää veden silmään. Vaan kuin sitte laskettiin uskossa elämään, niin on siinä Herra minua ihmeellisesti kuljettanut. Hän on minua Henkensä kautta johdattanut ja opettanut ja sitte Hän lähetti teidät Mikkeliin, niinkuin minulle puhumaan. Ei kukaan usko sitä iloa, mikä minulle tuli. Mitä puhuitte, ne kaikki olivat niinkuin ainoasti minulle puhutut. Kuin minä vasta olin koetellut, niin uskoin todeksi kaikki, koska ne olivat niin minun koettelemiseni jälkeen. Niin tulin uskoon, sain rakkauden sieluhuni. Sen ilon alla tulitte sydämelleni niin kalliiksi, etten ensimältä elänyt sitä päivää, jona en olisi ajatuksillani käynyt Sortavalassa luonanne. Aina se on ollut minulla kalliissa muistossa, kuinka Jesuksen rakkaus meidät armon kihlauksella kihlasi.

Se on minun autuuteni perustus, että minä uskosta elän Se on minun uskoni, minkä armoittamisessa sain, että Jesuksen kautta tulen hänen verellänsä synnistä pestyksi kuolleesta uskosta elävään uskoon, niin nyt vaan on jokapäiväinen työ, että pahan sydämen haluja kantaa Jesuksen tykö. Siinä saapi nähdä, kuin synnin päälle-karatessa vetää Jesuksen ansion eteen niin sen voima raukee kaikki; siinä tulee sydän vahvistetuksi, ja sen päälle rakkaus syttyy. Ainahan jokainen hyväntekiätänsä rakastaa. Tässä on minulla välikappaleena rukous ja Jumalan sana. Tätä ilmoitan ystävälleni, enkä maailmalle.

Nyt täytyy minun lopettaa puheeni, että en tiedä, saammeko tässä armon valtakunnassa olla yhdessä: vaan se ilo kehoittaa toivoani, että pääsemme kunnian valtakunnassa yhteen meidän Herramme iloon! — — — Herran rauha ja rakkaus olkoon teidän ja meidän kanssamme! Paljo terveyksiä teille ja muille ystäville Kristuksessa.

Hirvensalmesta 1 p. helmik. 1858.

Antti Manninen.

73. Samalle, Mikkelistä 12 p. helmikuuta 1858.

Terveysiä paljo teille rakas ystävä Herrassa! Kauvan olen mielitekoani viivyttänyt kirjoittaa teille kuin taidan olla peräti unhotettu jo teille, jonka hidastunut, kylmäkiskonen Jumalan armon kerjääminen kyllä ansaitsiki, koska rakastamattomuutta, kiittämättömyyttä ja haluttomuutta alati näen ja tunnen itsessäni, niin että tuskin voin silmiänikään nostaa taivaasen päin, ajatellessani tuhlattua armo-aikaani. Vaan kuin on niin voimallinen Jumalan sanan valkeus, jossa Vapahtaja itse kutsuu vaivaisia ja suurimpia syntisiä tulemaan tykönsä, niin nämät suloiset Jesuksen sanat ovat suureksi iloksi viheliäisille syntisille; ja kuin armon ajan lyhyys kuoleman ajatukset lankeevat käsiin, niin silloin tulee armahtaminen ja turva kalliiksi. Ja vaikka Jumala välistä näkyy viipyvän apunsa kanssa, niin viheliäinen syntinen kuitenki turvalla kiinni pitää Hänen omista lupauksistansa.

Sain kuulla meidän naapurin pojalta Antti Manniselta, että olette teki ruumiin voimista heikontuneet. Minäki olen Herralta armosta hyväksi nähty että elää kivuloisella ruumiilla ja nyt olenki sitte joulun erittäin ollut huono, että olen tällä kertaa sängyn omana. Vaan Herra antakoon armonsa että tämän kurituksen hänen kädestänsä niin vastaan ottaisin, että hän saisi pehmittää kivikovan sydämeni pellon pyhän sanansa siemenelle. — Vanha Salomon Häkkänen kävi menneellä viikolla meillä, ja hän on entyydellään, vaikka vanhuus on hänenki ruumiinsa voimat melkein vienyt.

Herran armo asukoon meidän ja teidän kanssanne, jota armoa suuresti tarvitsen, ja toivon teidänki muistavan esirukouksissanne minun heikkouttani.

Paavo Närvänen.

74. H. Renqvistille, Porvoosta 1 p. maalisk. 1858.

Kunnioitettava h:ra pastori! Ensi kerta ja luultavasti viiminenkin lienee nyt, kun minä h:ra pastorille kirjoitan. Minä uskon kohta tapaavani ja saavani olla yhdessä h:ra pastorin kanssa haudan toisella puolella. Minä olen jonkun kerran tavannut h:ra pastorin täällä murheen laaksossa vaikka siitä on kauan aikaa. Nyt saan kaikkein ensin kiittää terveyksistä. Minä sydämellisesti iloitsin saadessani kuulla h:ra pastori Renqvistin vielä elävän ja muistavan entisiä kristillisyyden ystäviänsä.

On h:ra pastorille kerrottu minun vanhoillani muka armosta eroutuneen. Minä olisin tosiaankin eroutunut, jollei Herra suuresta armostansa olisi minua auttanut. En olisi ansainnut, että Herra Jesus olisi minulle armollinen, päin vastoin olisi minut pitänyt hyljätä ja sysätä Herran kasvoin edestä iankaikkisesti; mutta, ylistetty olkoon Herra, joka on minua seurannut vanhuuteeni asti! Nyt odotan joka hetki iltaa, joka kohta tullee, ja silloin toivon saavani nauttia sitä, jota täällä ajassa olen uskonut ja siitä taistellut. Minä olen nyt tosin vanhennut, mutta vanha Aadamini ei näy tahtovan hävittää voimaansa minussa. Hänen kanssansa on minun taisteleminen ja Jumala antakoon sen kohta loppua, sillä minä toivon nyt vaan saadakseni häiritsemättömän levon, kun en luule olevani enää hyödyksi täällä maassa. Kaikki vanhat ystävät ovat menneet pois kammioihinsa ja minä olen nyt yksin täällä. Kaikista vanhoista ystävistä, joita ennen oli, on täällä vaan Kustaa, joka ennen oli Bergsta'ssa ja Anna Leena Ruuth, joka oli Askolassa, on myöskin kuollut.

Kristillisyyttä ja uskonnollista elämää on vielä nytkin Porvoossa, vaikkei se enään ole niin julkisesti, kuin entisinä aikoina. Nikodemuksen pelkoa näyttää nyt olevan täällä samoinkuin muuallakin. Minä rukoilen teitä, h:ra pastori, kirjoittamaan minulle muutamia riviä, se kovin ilahuttaisi minua. Jumala laupeudessansa kannattakoon, suojelkoon h:ra pastoria ja minua ja kaikkia muita, jotka uskovat Jesukseen rakastavat häntä elämän loppuun asti, että me, kun päivämme loppuvat, saisimme silloin iloita yhdessä Jesuksen luona, joka meidät on verellänsä ostanut. Tätä toivoo

Katarina Hyrkelin.

Armollisin h:ra pastori! Koska olen saanut onnen kirjoittaa nämä rivit leski Helinin pyynnöstä, toivon, ettei h:ra pastori pahastu, jos lisään, että minä olen suntio Forsblom'in poika ja olin silloin lapsi, kun h:ra pastori oli Porvoossa. Kaksi kertaa olin kokouksissa, joita h:ra pastori piti kesäiltoina Wikström'in luona, ja tämä oli siemen nykyiseen elämääni. Herra Jesus seurasi minua ja otti minun, niinkuin kekäleen tulesta muutamia vuosia sitte. Ylistetty olkoon Jesuksen nimi iankaikkisesti! Kustaa Pihlflyckt, joka jo silloin kun te, h:ra pastori, olitte Porvoossa, oli Jesuksen tunnustaja, elää vielä. Kunnioittamisella

C. F. Forsblom.

75. H. Renqvistille, 17 p. kesäkuuta 1858.

Sydämellisesti saan minä teitä kiittää sekä kirjanne että muistutusten edestä, joita kirjassanne annatte aina rukoilemiseen ja valvomiseen; sillä minä raukka suuresti tarvitsen muistutusta, kuin olen niin hidas ja haluton rukoilemaan ja valvomaan. Minun sydämessäni on suuri laiskuus ja huolimattomuus tässä kalliissa asiassa. Minä tunnen ja tunnustan sen, että sydämessä rukoileminen on välttämättä tarpeellinen, kosk'ei sydän pysy muutoin avonaisena armoa vastaanottamaan suin uskon ja rukouksen kautta. Kirjassanne mainitsette, että minä olisin ottanut väärät luulot ja ajatukset teistä ja opetuksestanne ja sanotte olevanne siinä luulossa, että se on vihollisen kiusaus. Ei minulla ole ollut mitään vastaan sanovaista mieltä teitä ja teidän oppianne kohtaan; sillä minulla on alati ollut ikävä päästä teidän seuraanne, teidän oppianne kuulemaan ja teitä näkemään. Näin on mieleni pohja teitä kohtaan; älkäätte epäilkö siitä, sillä minä puhun suoraan ja totuuden. — — — Sydämellisiä terveyksiä kaikille ystäville, mutta erittäin teille itsellenne.

Paasolassa 17 p. kesäkuuta 1858.

Antti Paasonen.

76. H. Renqvistille, Ilomantsista 1 p. heinäk. 1859.

Hyvä h:ra pastori! Kirjat sain jokin aika sitte, joista saan tuhat kertaisesti kiittää. Minun velvollisuuteni ja sydämellinen toivoni on ollut jo kauan sitte kirjoittaa h:ra pastorille; mutta minun terveyteni on ollut huono. Jos ruumiilla on ollut vaivoja, niin on sielunikin ollut rauhaton tilastansa, etten ole voinut koota ajatuksiani. Pyhä Raamattu osoittaa kuinka suurin syntinen saapi armon; mutta minun toivoni olisi saada h:ra pastorilta neuvoa, kuinka minäkin, ollen suurin syntinen, voin saada armon suuren Jumalan luona.

Minä toivon saada tietää, jos h:ra pastori tulee tänä kesänä Ilomantsiin ja mihin aikaan. Syksyllä olen aikonut matkustaa Sortavalaan. Nyt täytyy minun lopettaa kirjeeni tuhansilla rukouksilla sen yksinkertaisesta sisällöstä; tahto olisi hyvä, mutta voima puuttuu.

Juliana Weisell. [Käkikoski nimisen rautatehtaan hoitajan Weisell'in rouva Ilomantsissa.]

77. H. Renqvistille, 18 p. elokuuta 1859.

Korkiasti kunnioitettava kirkkoherra! Sitten kuin minä kävin teidän luonanne 8:tena sunnuntaina kolminaisuudesta oppimassa Herran sanaa, ja suin sain Herran äänen kuulla oikeassa järjestyksessä teidän suunne kautta, niin pääsin alinomaiseen rukoukseen. Ja tätä alinomaista rukousta ei tarvinnut tehdä kuin vajaa vuorokausi, kuin Herra kirkasti minun sieluni silmäin eteen hänen pyhän lakinsa, josta minä tulin suureen tuskaan ja tunnon vaivaan, jotta en olisi maasta pääsnyt kasvoiltani itkemästä ja rukoilemasta, vaikka olisin nousnut, sillä minä olin kuin kuollut, vaikka olin elävä. Tätä tuskaa ei kestänyt jos puoli tiimaa, kuin jo armo tapahtui, ja niin suuri armo, että minun piti kiittää Herraa sekä sydämellä että suulla, niinkuin vaan jaksoin. Tästä olen pääsnyt alinomaiseen kiitokseen ja Herran ylistykseen.

Ja rakas kirkkoherra, minä kiitän teitä tämän hyvän edestä, että ojensitte minua oikialle tielle ja annoitte hyvän neuvon tässä kalliimmassa asiassa. Herra teitä edespäinkin auttakoon, antakoon teille suuren ilon ja lohdutuksen, antakoon teille suuremman viisauden, suuremman voiman teidän raskasta työtänne toimittaissa, antakoon rakas Isä teidän nähdä senkin ilon, että puolisonne ja lapsenne pääsisivät Herran kaidalle tielle ja elävään uskoon. Olethan sinä, rakas Jesus, luvannut, mitä ikänä te anotte Isältä minun nimeeni, sen hän teille antaa, muista, rakas Jesus, lupaukses. Eihän sinun muissakaan sanoissas ole valhetta löydetty. Kirjoitettu Ilomantsissa Syrjävaarassa 18 p. elokuuta 1859.

Simon Määttänen.

Rakas opettaja, jos teidän aikanne myöten antaisi, niin pyytäisin teitä kirjoittamaan itselleni, kuinka minun pitää tästä edespäin tekemän, etten erehtyisi oikialta tieltä harhateille.

78. Samalle, 9 p. helmikuuta 1860.

Halajan minun viheliäisyydessäni muistaa teitä jonkunlaisella lahjalla ja lähetän sentähden teille tämän gräddkannun, joka olkoon teidän oma ilman mitäkään maksutta. Sillä eikös siinä jo ole kyllä maksua, kuin olette minunkin edestä työtä tehneet Herran viina-mäessä niin monella kirjalla, ja köyhille lahjoin antamalla, joita on paljon täälläkin. Mutta aivan väljä joukko seuraa oikiaa oppia. Joku kolme vuotta takaperin sanoi minulle jumalinen mies, että herra Renqvist on villi-opettaja ja ettei hän muka ole oikiassa. Tuohon en minä osannut mitäkään vastata, kuin silloin en vielä tietänyt mistäkään mitään, vaan olin sokia ja ajattelin, että hän, joka on jumalinen mies, mahtanee sen tietää. Kysyin kuitenki Paavo Raassinalta ja hän johdatti minua lukemaan Wäärän opin kauhistusta ja Kuolleen uskon-opin ilmoittajaa. Päältä katsoen näyttää, että ne, jotka niitä vihaavat, ovat kuin raatelevaiset sudet, jotka kerskaavat ja kiittävät itseänsä, joita on meidänki kaupungissa. Minä viheliäinen heitän toiset ja astun itse vaakan laudalle. Tahto minulla olisi, vaan ei ole voimaa, eikä käsitystä, niinkuin pitäisi, että tulla sielun hätään oikialla tavalla, elikkä niin etten pettäisi itseäni siinä, jos minulla on usko eli ei, eli ainoastaan järjen viisaus. Pelkään, etten ole niin kuin pitäisi. Asia on niin korkiasta painosta, että tarvitsisin opetusta.

Toivotan kaikkivaltiaan Jumalan vahvistusta teidän vanhalle ijällenne kuluttaa myötä seuraavaa muisto-merkkiä.

Joensuussa 9 p. helmikuuta 1860.

Aaron Hochman. hopiaseppä-mestari.

79. Samalle, Hirvensalmella 28 p. maaliskuuta 1860.

Vakaa, kallis ystävä! Menneenä kevänä kävin Paasosen kanssa teitä tervehtimässä, ja siitä minulle on jäänyt rakas mieli teitä kohtaan. Niistä kirjoista, joista me teille puhuimme, ja jotka Paasonen menneen talven markkinoilla Mikkelissä antoi minulle, olen nyt tänä vuonna samaan aikaan tehnyt likvidin. Ja kuin tulin menemään Helsinkiin markkina aikana, panin Paasoselle pyydön esitellä ystäviä vähän kutakin myömään teidän kirjoja, mutta en ole kuullut, kuinka se lienee pantu toimeen. Minulla on lähetysseuran ja Porvoon Bibliaseuran kirjoja, etten kaikkia ehdi.

"Kuolleen uskon ilmoittaja" kirja on tullut minulle kalliiksi, kuin sitä olen moninkerroin lukenut. Kuitenkaan en olisi sitä niin tarkasti lukenut, jos ei yksi Hedbergin ystävä olisi pyytänyt lukemaan "Ristillisiä sanomia." Nämät luettuani rupesin luulemaan, ettei ne sanomat olekkaan niin pahat kuin sanotaan. Mutta kuin luin enemmän niitä sanomia ja Kuolleen uskon ilmoittajaa, niin havaitsin, että kaikkein pitäisi Hedbergin oppia vastaan nouseman. Minä kuin kävin Helsingissä ja siellä kuulin, kuinka ne Hedbergin oppilaiset ovat laittaneet erikirkon paikan eli erihuoneen, jossa he pitämät Biblian selitystä sunnuntai iltapuolella, vaikka papit pitää kirkossa selityksiä, joihin eivät sano tyytyvänsä, niin minä ihmettelen, että Helsingin papit antavat näiden vapaasti selittää Raamattua oman mielensä jälkeen. — — —

Hirvensalmesta 28 p. maaliskuuta 1860.

Antti Manninen.

80. Samalle, 4 p. kesäkuuta 1860.

Tämän kautta minä saan ilmoittaa teille aikomiseni käydä teidän luona. Vaikka on jo ollut mieli ennenki käydä, on se hyvä aikomus kuitenki jäänyt aika ajalta keskoiseksi, eikä tullut täytetyksi. Minä olin silloin Joensuun kaupungissa, kuin te reissusitte Mikkelin kaupungista, ja Joensuussa saarnasitte. Se oli kevät rukouspäivä ja minulla oli silloin mieli puhutella teitä kahden kesken, vaan en rohjennut. Mutta kuin nyt sanottiin teidän tulevan käymään Kontiolahdessa, niin en ole sentähden lähtenyt matkaan. Sitte minä näin teidän lähetyskirjanne, jonka laitoitte Juveniuksen perheelle, jossa sanotte, ettei teillä tule käynti Kontiolahdessa silloin kuin he tahtoivat, ja ettette sitte talvellakaan ole jaksaneet ettekä joutaneet tulemaan. Nyt minä arvelen käydä teidän luona kesämarkkina aikana, eli jos ei silloin onnistuisi, niin syyspuoleen. Tänne tuotiin jo semmoinen sanoma, että olitte kuolleet jo syksyllä, ja sitte toinen kerta nyt keväillä.

Tällä erällä en osaa muuta teille ilmoittaa kuin sen, että Jumala on minun todistajani, että minä olen teidän opetuksenne hyväksi nähnyt ja sanonut sen kaikkein kuullen, jotka omat ruvenneet sitä vastaan sanomaan, niin heränneet kuin suruttomatkin. Minä olen kokenut lukea ja aina välistä rukoillakin, vaikka en sitä ole oikein aikaan saanut, että aina rukoilla. Vapahtaja sanoo, ettei tämä vihollinen mene pois muutoin suin rukouksella ja paastolla. Minun huolimattomuuteeni on kyllä ollut erikoisia syitä, vaikka ei ne olisi syyksi kutsuttavat, jos minä olisin oikein tarttunut tähän sota-aseeseen, jonka Jumala on meille antanut.

Jumala olkoon teidän lohduttajanne murheessanne ja puolen-pitäjänne, koska maailma ja sielun vihollinen kantaa ja valehtelee teidän päällenne. Usein olen ajatellut Vapahtajan sanoja: teidän palkkanne on suuri taivaassa (Luuk. 6: 23) ja mitä profeta Daniel sanoo: opettajat paistavat niinkuin taivaan kirkkaus, ja jotka monta opettavat vanhurskauteen, niinkuin tähdet alati ja ijankaikkisesti (Dan. 12: 3); olen ajatellut, sen tekee kristillinen rakkaus, niinkuin Paavali sanoo, että rakkaus pysyy, vaikka kaikki muu lakkaa. Sillä Kristuksen rakkaus vaatii heitä työtä tekemään ja olemaan loppuun asti uskolliset, että he elämän kruunun saisivat. Sydämmellisesti toivotan teille, että joka on teissä hyvän työn alkanut, sen myös teissä päättäisi, että tekin saisitte kuulla Hänen suustansa sen suloisen sanoman, jonka muutkin uskolliset paimenet jo omat saaneet tämän elämän perästä, kuin omat juoksunsa päättäneet, ylimäiseltä opettajalta ja sielun piispalta: sinä hyvä ja uskollinen palvelia: vähän päällä olit uskollinen, minä panen sinun paljon päälle; mene Herrasi iloon (Matth. 25: 21). Kirjoitettu Lehmonahossa Kontiolahdella 4 p. kesäkuuta 1860.

Anders Turunen.

81. Samalle, Kontiolahdelta 24 p. kesäkuuta 1860.

Paras ystävä ja rakas sielun paimen! Muistellessani menneen kesäistä siellä-oloani saan sydämestäni kiittää sekä teidän neuvonne että vaivanne edestä minua kohtaan. Vaan samaa siellä-käyntiäni kadun, kuin en siitä hyötynyt niin paljo kuin toivoin. Syy siihen oli oma taitamattomuuteni, kuin en ollut siellä yhdellä tiellä pitempää aikaa, kunnes olisi minun ylen raskas mieleni kevennyt. Sillä peräti raskautettu tunto ja mieli ei käsitä pikaan parhaimpiakaan ja oikein perustetuita totuuksia ja neuvoja, koska sydän ja tunto on ahdistettu ja ei oikein taida, eikä uskaltakkaan tilaisuuttansa ylösantaa, vaan on mieli ja käsitys kuin sumun läpi aurinkoon katsanto.

Ja kuin nykyinen tilaisuuteni on uskon asioissa opetuksenne jälkeen paremmin tarkoittava Vapahtajattamme, evankeliumillisen lohdutuksen valossa, kuin ennen, niin on sitä usiammat kiusauksetkin valmiita ja alinomaisena vieraana, joka tekee mielen raskaaksi; sillä parhaallaan kuin se jotaki selkeyttä itsessänsä tuntee on se taas pimitetty.

Olen myös siitäki raskautettu, kuin en oikein tiedä, lieneekö hyvästä eli pahasta perustuksesta alinomainen haluni, että vielä päästä käymään teidän tykönänne. Ja sen teen, jos teidän tähän asiaan lyhyt vastauksenne myöten antaa ja saan selityksen, lieneekö parempi kotoani lähteä tieten eli tietämättä. Tieten lähtö saattaa joksikuksi ajaksi eripuraisuuden, tietämättä lähtö taas tekee jo sitä ajatellessaki murheen ja raskaan mielen. En siis tiedä, kumpi lienee parempi, vaan päätökseni on, että syksypuolella tulen, jos armon aikaa annetaan, eikä ole niin tärkeä työ-aika. Ja lopuksi sanon, etten taida, niinkuin tulisi, kaikkia ajatuksiani ylösantaa. — — —

Anna Räty. Talollisentytär Kontiolahdesta.

82. Samalle, Kontiolahdelta 6 p. heinäkuuta 1861.

Rakas opettaja! Kirjoja "Antikristuksesta" sain, vaikka en tiedä kuinka monta. Siltä näyttää, ettei niitä tarvitse viikon kaupita, kuin moni niitä ikävällä odottaa. Ensi tilaisuudessa laitan Henrik Mertaselle, yhdelle mökin miehelle, sitoa, jolle olen jo puhunut.

Olen siellä käyntini jälkeen havainnut, kuinka Jumalan armo minua on vetänyt sydämmelliseen parannukseen senkautta kuin on sallinut minun tulla kovasti kiusatuksi lihalta, jossa kiusauksessa olen saanut pahasti haavoja ja jossa Jumalan laupeus kuitenki on varjellut, etten ole tullut luvattomiin sekauksiin, jonka sangen suuresti pelkään tapahtuvan. Sentähden olen aikonut antaa itseni aviosäätyyn, mutta tämä tekee minun sangen murheelliseksi, kuin en ole Jumalan tahdosta vakuutettu, jos minun pitää ottaman se tyttö, joka näyttää silmälleni soveliaaksi. Sentähden tästä kirjoitan, että ojennuksekseni sanoisitte suullisesti veljelleni Johanalle, kuin ette voi kirjoittaa, miten pitää tekemäni.

Terveysiä paljo minulta ja kaikilta ystäviltänne.

Kunnasniemellä 6 p. heinäk. 1861.

Bengt Raasina.