Front matter (continued 3)

Jakob Eweli.

27. Ulosveto "Wäärän opin kauhistus" kirjasta. [Katso Wäärän opin kauhistus. Kuopiossa 1854, s. 112.]

Kuin he ensikerran tulivat Liperin seurakuntaan, jossa minä (nimittäin Renqvist) siihen aikaan olin papin viran toimittajana, niin oli heitä 4 eli 5 henkeä. Toisella kerralla tuli jo itse päämieskin usiampain apulaistensa kanssa. Mutta ei he kielistänsä minulle mitäkään sanoneet, eikä niillä puhuneet, kuin he tiesivät, etten minä niitä kärsinyt. Sillä minä olin jo sitä ennen eli jo v. 1817 tullut ymmärtämään, ettei mokomat kielet ole muun kuin pahan hengen antamat villitykset. Eikä he myöskään minun kuulteni puhuneet rukouksen poisheittämisestä eikä muista villityksistänsä. Kuitenkin olivat he kotia palatessansa kylissä heränneillen ihmisille sanoneet: tällä tavalla kuin te olette alkaneet sielunne asian valvomisen ei tule tolkkua koko talkkunastanne; sillä tämä teidän pappinne pitää teitä lain piinan penkissä, tuin hän itsekin siinä on; ja vaikkei hän sitäkään tekisi, niin ei hän kuitenkaan tiedä sielunne tiloja ja sentähden ei hän myöskään taida ojentaa teitä oikialle tielle. Siihen asiaan tarvitaan hengellisillä kielillä puhujat; sillä ne tietävät, missä tilassa kukin ihminen on sielunsa puolesta, ja sen vuoksi he myöskin taitavat ojentaa oikialle tiellen. Mutta kuin tämä teidän pappinne ei mitään tiedä erinomaisista Pyhän Hengen vaikutuksista, vaan ne omat hänelle hulluus, niinkuin Paavali sanoo, niin sentähden emme saata tänne teillen lähettää kielillä puhujoita, jonka tähden tarvitsisi joitakuita teistä tulla meidän puolelle saamaan kielillä puhumisen lahjan, jotka sitten olisivat ojentajina kaikille muillenkin, ja heistä sitte se lahja tulisi muillenkin niille, joillen se tulisi. Tähän heidän hyvään neuvoonsa jo muutamat rupesivatki suostumaan ja sentähden olivat liiton keskenänsä tehneet lähteäksensä sinne. Mutta juuri heidän lähtöpäivänänsä tapahduin minä tulemaan sairasta ripittämään siihen kylään, josta he olivat lähtemässä, jossa tilassa yksi lähtemistä toki ilmoitti minullen koko heidän aikomuksensa. Ja kuin minä sitten selitin heille ne kielet, joita oppimaan he olivat lähtemässä, niin ei yksikään ainoa lähtenyt mokomaan kielten kouluun. Mutta kun minä pelkäsin seurakunnassa olevan muitakin, joilla olisi aikomus sinne lähteä, niin minä yhtenä sunnuntaina saarnastuolista kuuluutin, ettei yksikään mahtaisi olla niin hullu, joka läksisi mokomiin mustalaisten kulkemisiin. Ja sen jälkeen ei enää kuulunutkaan senkaltaisia aikomuksia, sitä vähemmin tapahtui lähtemisiä mokomaan kielten akatemiaan. Jolla tavalla päästiin siitä seikasta. Kuitenkaan ei kauvan oltu rauhassa, kuin jo tuli villitsiäin joukkokunnasta yhtä haavaa kolme kielillä puhujata, jotka ei kyllä minun saapuilla ollessani ilmoittaneet kieliänsä; mutta minun poissaollessani olivat he kielillänsä puhuneet minun asuntohuoneessanikin. Kuitenki he olivat julki jumalattomat ulkonaisessaki käytöksessänsä, niin ei kukaan lukua pitänyt heistä, eikä heidän kielistänsä, jolla tavalla heidänkin yrityksensä meni tyhjään. Mutta ei vieläkään päästy heistä urkoin rauhaan. Sillä yhtenä lauantai-iltana, minun pitäessäni rukouksia kirkkotuvassa kirkkoväen kanssa, rupesi yksi mies villihenkien lahkokunnasta korkealla äänellä panemaan kieltänsä, mutta kuin minäkin ymmärsin yskän, nousin minä ylös polviltani ja käskin muutki nousemaan ja tarttumaan siihen älinän pitäjään mieheen ja kantamaan hänen ulos koko huoneesta, joka myöskin niin tehtiin, ja se saatti, että toki siihen paikkaan jäi häneltä koko hänen kielensä: sillä ei hän enää niillä puhunut, maikka hän oli koko kesän työmiehenä seurakunnassa. Mutta kuin näitten kielten rohvessuorit (professorer) saivat kuulla, kuinka minä olin pilkannut heidän kieliänsä ja ne hylännyt, ja erinomattain kuin heidän päärohvessuorinsa (primarius) sen kuuli, niin ei hän enää, ei suusanalla, eikä kirjallisesti tullut antelemaan minullen niinkuin ennen, evankeliumin suloisia lohdutuksia eli lohduttelemaan minua näillä tavallisilla lohdutussanoilla: joka ei työtä tee, vaan uskoo sen päälle, joka jumalattoman vanhurskaaksi tekee, hänen uskonsa luetaan vanhurskaudeksi Rom. 4: 5. Vaan kirjallisesti tuli kaikkein suurimmalla lain pahalla minua otsaan lyömään, sanoen: sinä, sen jaaveli, olet langennut pilkkaan Pyhää Henkeä vastaan, jota sinullen ei anneta anteeksi, ei tässä, eikä tulevaisessa maailmassa Matth. 12: 31,32. Ja sen lisäksi sanoi: jos et sinä itse tahdo mennä Jumalan valtakuntaan, niin älä ehkees estele muita sinne menemästä Matth. 23: 13 ja sen kautta tee helvettiäs vielä kuumemmaksi kuin se jo ilmanki on j.n.e.

28. H. Renqvistiltä 14 p. elok. 1824. [Näissä H. Renqvistin kirjeissä on kirjoittaja jättänyt pois ne, jotka eivät yleisesti hyödytä. Kirj. muist.]

Rakkahin veljeni! Sinä luultavasti tiedät, että minua on taas kutsuttu uudestaan Porvoosen, ryhtyäkseni siellä virkatoimeen, minkätähden nyt jouduttaun matkalle sinne; mutta en saata, vaikka minulla on kiire, jättää sinua tervehtimättä musteella ja kynällä, kun ei käy laatuun personallisesti, koska minulle Rautalammitse on suorempi tie, jota aion matkustaa.

Jo kauan sitte olen saanut sinun viimisen kirjeesi ja vasta nyt vastaan siihen. Sinä sanot, että minun pitäisi olla enemmän evangelinen niin hyvin itseni kuin sanankuuliaini suhteen. Minä sanon sitä vastaan, että minun, sinun ja kaikkien ihmisten pitäisi olla enemmän lailliset, kuin me olemme: sillä parempi on olla lain, kuin synnin orjana. Sillä heräämisen pu'ussa tai sen varjossa emme saa rikkoa lakia, jota me yhtä kaikki olemme tekevät, jollemme ahkeroitse olla tottelevaiset, rakkaat y.m. Jumalalle. Ja sitä emme ahkeroitse, kun emme huuda armoa ja apua, ja niinmuodoin olemme me tahallamme tottelemattomia ja ilman rakkautta. Minä heti selitän lauseeni. Sinä olet useasti kuullut, kuinka minä olen lausunut: nimittäin, että syntinen, joka neuvottomana tuntee itsensä tuomituksi, pitää ja saapi uskolla omata koko Kristuksen ansiot omaksensa ja näyttää sitä omanansa vanhurskaalle ja pyhälle Jumalalle, joka vaatii täydellistä vanhurskautta, rakkautta, tottelevaisuutta, palvelusta, kiitollisuutta tai koko pyhän lakinsa täyttämistä, tahi että semmoinen hengellisesti köyhä syntinen saapi uskoa pahuutensa ja rikoksensa hänelle Kristuksen jo hänen ansionsa ja kuolemansa vuoksi anteeksi annettaman, josta Raamatussa on monta esimerkkiä, mutta etenkin vertaus tuhlaaja pojasta ja, että hän saapi uskoa sen millainen hän on ajattelematta: parantuisinko, niin Herra kyllä minua suurta syntistä armahtaisi. Tähän todistukseksi otan hyvin monta esimerkkiä Raamatusta ja lauseita suomalaisesta kirkkomme virsikirjan virsistä, niinkuin Niniveläiset, David, Manasse, syntinen vaimo, publikani, Pietari, tuhlaaja poika, palvelia, joka oli herrallensa tai kuninkaallensa velkaa kymmenen tuhatta leiviskää ja selitän nämä esimerkit laveasti, vakuuttaakseni hengellisesti köyhiä ja murheellisia, jotka eivät mielellänsä tahdo uskoa Jumalan lupauksia, kun he oikeen tuntevat syntinsä ja sydämensä, vielä luen minä tavallisesti heille muutamia värsyjä Math. 5 lu'usta ja useita Vapahtajan omia, parhaita lupauksia. Virsikirjasta olen ennen kaikkia lukenut heille N:ot 250, 251, 249, 258, 259, 263 ynnä monta muuta saman sisältöistä ja kaksi viimistä värsyä virrestä 282, kuin myös virren 292. Nämä lauletaan myöskin yleisesti kaikissa kokouksissa. Vielä sanon heille, että jos he eivät uskalla uskoa, joka ei olekaan ihmisen työ, niin pitää heidän rukoilla uskoa ja sitä toivoa; ja jos he eivät heti saa vakuutusta, jota he toivovat, niin pitää heidän kärsiväisyydellä odottaa Herran avunaikaa. Jos se ei tule, vaikka he kauan ovat sitä rukoilleet ja odottaneet, pitää heidän luottaa Jesuksen lupaukseen Matth. 5 lu'ussa, jossa hengellisesti köyhiä ylistetään autuaiksi, vaikkei heille siitä ote annettu selvää vakuutusta. Vielä kehoitan heitä tukemaan rukouksilla ja huokauksilla sekä ajattelevaisuudella evangeliumia ja semmoisia kirjoja, jotka selvästi vakuuttavat syntistä, että hän on tervetullut Vapahtajan luona, vaikka hän olisi suurempi syntinen kuin hän on, jos hän maan on katuvainen. Tätä tapaa olen käyttänyt lohduttaessani katuvaisia syntisiä jo neljä tai viisi vuotta, vaikka minä vasta puolitoista vuotta sitte sain vakuutuksen omalle sielulleni. Nyt pitää sinun minulle anteeksi antaa, (niinkuin sinä myös teetkin, sillä minä tunnen sinun) jos minä sanon sinulle, että sinä enemmän julkaiset taitamattomuutesi, kuin mitään, joka olisi todellinen ja yhtäläinen Raamatun opin kanssa, kun sinä sanot, että minun pitäisi olla enemmän evangelinen, kuin olen. Mitenkä mielestäsi pitäisi minun olla enemmän evangelinen? Ehkä siten, että minun pitäisi hiljaisesti mennä uskon hedelmäin ohitse, jotka ovat: uusi Kuuliaisuus, oman-, maailman- ja synninraskauden hylkääminen, ja sen sijaan Jumalan totisen ja palavan rakkauden ahkeroitseminen: sillä siihen olemme luodut, lunastetut, pyhitetyt ja käsketyt, mihin meidän pitää yöt ja päivät rukoilla armoa, mieltymystä ja voimaa tai Pyhän Hengen apua sekä uhraamaan itsemme kokonansa sisällisesti ja ulkonaisesti Hänelle, joka on meidät tuonut, lunastanut ja pyhittänyt; ja kun se ei ole meidän voimassamme rukoilla siihen armoa, ja jos me sillä armolla ja voimalla, joka meille suodaan, tosiaankin saatamme jotain toimittaa, niin pitää meidän kuitenkin pitämän itseämme suurimpina syntisinä ja tahtoman armoa ainoastaan Jesuksen täyttämistyön ja sovintokuoleman tähden. Onko tämä sinun ja muitten Kuopiossa, Nilsiässä ja Iisalmessa olevain heränneitten mielestä laillisena olemista? Jos niin on, saan teille suoraan sanoa, että te tahdotte ikäänkuin pettää Jumalaa, jonka pitäisi teidän sillä tavalla sallia ehdollisesti olla tottelemattomat, kylmät, mutta sen sijaan uida omassa-, maailman- ja syntien rakkaudessa, ja ei ollenkaan tai ainakin välinpitämättömästi hoitaa teidän sydämenne sisällistä ja ulkonaista oloa, joka olisi Vapahtajan seuraamista ilman itsensä kieltämistä ja ilman, että päivittäin kantaa ristinsä, ilman pyhitystä, uutta kuuliaisuutta, tottelevaisuutta, lihan ristiin naulitsemista sekä monta muuta, joista uudestisyntyneen ihmisen pitää tai rakkaudesta Vapahtajalle on velvollinen vaarin ottamaan. Mutta minä arvaan minkätähden sitä kutsutaan laillisena olemiseksi. Niin, sentähden, ettei lihalla ja verellä ole mitään voittoa tästä opista.

Minä en sitä paljon ihmettele, että sinua loukkaa semmoinen oppi, joka vaatii tottelevaisuutta ja rakkautta; sillä kun sinua vasta-alkavaa ahdistavat semmoiset, jotka taitavat laveasti puhua uskonnollisista asioista, niin sinä uskot kaikkea, mikä kiiltää; se on vasta-alkavain tavallinen tapa. Minusta taas on kovin hullumaista olla niin kauheasti yksinkertainen, olipa se ken tahansa, että pitää tottelevaisuuden, rakkauden y.m. vaatimista vääränä oppina ja lain työnä, vaadittakoon sitä keneltä hyvänsä, vaikka kääntymättömältä; sillä Jumala itse vaatii sitä sanassansa kaikitta ihmisiltä ja tarkoittaa kääntymättömillä niitä, jotka eivät saada totella ja rakastaa enemmän kuin kuollut ihminen, kun heidän pitäisi kääntyä ja anoa elämää ja voimaa siihen; mutta enemmän ihmettelen veli Lundström'iä ja Wäänästä, jotka, ollen vanhat kristityt loukkaantuvat selvästä ja Raamatussa yleisesti ja laveasti esitellystä opista, joka on sydämenä ja lähteenä kaikkeen, minä tarkoitan rakkautta Jumalaan, jota he kammoamat, vaikka he eivät julkea sitä suoraan sanoa, vaan vääntelevät niin, että minä vaadin muka sitä myöskin kääntymättömiltä, jota minä teen paljon vähemmän, kuin he itse itseltänsä; sillä jos he sen tekisivät, nimittäin vaatisivat itseltänsä rakkautta Jumalaan, niin he vähemmän loukkaantuisivat puheesen ja oppiin rakkaudesta y.m. Mutta minä ymmärrän mistä se tulee, niin, se tulee siitä, etteivät he mielellään tahdo hyljätä herttaista mukavuutta ja penseyttä. Sillä totta sanoen, minä olen murheella havainnut monta vuotta tätä ennen omani ja heidän kylmyyteensä Vapahtajan seuraamiseen, jonka he myöskin alussa tunnustivat, murehtivat siitä ja sanoivat, että pitäisi paremmin ryhtyä asiaan; mutta sittemmin, kun siitä ei mitään tullut, vaan jäi tyhjiin lupauksiin, rupesivat he Ruotsalaisen kehoituksesta enemmän vastustamaan tätä hyvää ja terveellistä asiata, kuin tunkeutumaan Vapahtajan rakkauteen. Myöskin ymmärrys sanoo, että pitää rakastaa Jumalaa, Lunastajaa ja hyvän tekijää, ja jos ei sitä saata tehdä, niin ei pidä ainakaan olla asiasta huoleton, kuten he yhtä kaikki omat, kun eivät edes rukoile Vapahtajaa siitä, jaa, eivät salli, että muutkaan rukoilevat ja puhuvat siitä. Onko tämä kristillistä ja Raamatun opin mukaista? Ja kuitenkin kutsutaan tätä evangeliseksi; ja jos joku tahtoo, että sen pitäisi olla toisin, niin sanotaan häntä lain noudattajaksi. Tässä tilassa uskon minä olevan paremman olla lain, kuin synnin orja, kuin rakkaudesta Vapahtajaan tahdotaan kieltäytyä sisällisesti ja ulkonaisesti ja ahkeroidaan, ettei vapaaehtoisesti rikota hänen käskyjänsä.

Tästä saatat sinä, rakas veli, jos tahdot, jotenkin päättää, oliko se kaikki oikein, mitä Ruotsalainen y.m. viimeiseksi väittivät. Minua silloin nuhdeltiin, että minä vaadin rakkautta Jumalaan ja tottelevaisuutta hänelle ja pidän pitkiä rukoushetkiä, jonka viimisen seikan sinäkin katsoit viaksi ja olit sen merkiksi, että sinäkin kyllästyit siihen y.m. Minun mielestäni pitäisi sinun pikemmin havaita oman sydämesi turmellus ja valittaa sitä, kuin rukouksen pituutta, kun et mielelläsi tahdo puhua Jumalan kanssa. Ruotsalaisesta y.m. olen minä makuutettu, että he kyllä omat tulleet heräämiseen, mutta seisattuneet sitten löyhään kristillisyyteen tai semmoiseen josta puhutaan "Monen hurskaan sielun puuttuvaisuus" nimisessä kirjassa, minkätähden se on maan tekokristillisyyttä. Minä en sano kristillisyyttäni paremmaksi, mutta minun sydämeni ja omatuntoni eivät anna minun olla välinpitämättömänä, kylmänä ja tyytyä semmoiseen kristillisyyteen, vaan minun on pyrkiminen päästäkseni parempaan sydänten tilaan. Tähän antakoon armollinen armahtajamme minulle, sinulle ja kaikille ihmisille armoa ja voimaa.

Minä en usko kirjevaihtomme vahingoittavan meitä ja toivon, ettet sinä joudu harhateille, jos puhut ja seuraat sitä, mitä olen kirjeessäni sanonut, jos vaan sinä jokapaikassa ymmärrät ajatukseni, sillä tämä kirje on kiireesti kyhätty. Voi hyvin! Liperissä 14 p. elok. 1824. H. R.

P.S. Sinä sanot minun kovin paljon kehoittavan rukoukseen. Rakas veli, Raamattu kehoittaa siihen vielä enemmän ja mitä Raamattu kehoittaa, sitä pitäisi meidänkin kehoittaman, käyköönpä sitten kuinka hyvänsä. Ah, sinä rakas rukous, kuinka paljon hyvää sinä tuot ylhäältä! Lue myötäseuraava kirjanen, siinä sinä saat nähdä, kuinka meidän pitää pysyä tarkkaan Jumalan sanassa, mutta ei missään muussa. Minä en mitään pahaa ajattele sinusta, mutta luulen vaan, että sinä saatat helposti joutua harhatielle, hienompaan kiihkoon, penseyteen j.n.e., kun sinä jättäydyt välinpitämättömäksi rukouksen harjoittamisesta tai sallit vähentää niitä, sekä vähennät muita harjoituksia, uskoen niitten olevan lain-täyttämis- ja -töiden oppia, joka on hienoa viekkautta. Sinä sanot, ettet sinä pidä kielillä puhumista pääasiana, mutta Pyykkö puolustaa sitä ja sanoo: he puhuvat oikeaa Kanaan kieltä, ja niin muodoin vertaa sitä oikeaan Kanaan kieleen. Viimeksi oli kielillä puhuja Nilsiästä Ruotsalaisen kanssa Kuopiossa. Pyykkö sanoo laveassa kirjoituksessaan minun oppiani vastaan eräässä paikassa: ei oikeat kristityt rukoile polvillansa muulloin kuin suurissa kokouksissa [A. Pyykön kirje on painettu prof. Matth. Akianderin "Historiska upplysningar om religiösa rörelserna i Finland" teoksen VI osassa siv. 190.], minkätähden minä vastaisin: jos niin olisi, niin ei Kristus olisi ollutkaan oikea kristitty, sillä hän rukoili polvillansa yksinäisyydessä, niinkuin nähdään, ollessansa yrttitarhassa.

R.

29. Samalta. 2 p. helmik. 1828.

Rakas veljeni! Paikalla pää-asiaan: tarkoitukseni armon järjestyksestä on se, että ihmisen pitää tulla sisällisesti levottomaksi synneistänsä ja huolensa pitäväksi Jumalan armahtamisesta, kun Jumala ainoastaan armostansa ja rakkaan Poikansa Jesuksen täyttämistyön ja verisen sovinnon tähden vanhurskauttaa häntä siten, että Hän antaa hänen syntinsä anteeksi ja lukee hänelle Poikansa Jesuksen vanhurskauden, jonka me selvästi näemme vertauksesta tuhlaaja pojasta. Ihmisen levottomaksi käyminen katumattoman ja kääntymättömän sielunsa tilasta on jo Jumalan armo, jota seuraa toinen armo, nimittäin syntein anteeksi antaminen, minkätähden ei kellään sisällisesti levottomalla ja armoa isoovaisella syntisellä pitäisi oleman syytä epäillä, vaan pitäisi ajatteleman: kun Jumala on suonut minulle armonsa tuntemaan syntiäni ja niitten kauheutta, niin on hän minulle varmaan samalla antanut myös senkin armon, jota kutsutaan vanhurskauttamiseksi, jos nämä molemmat riippuvat toisistansa. Mutta semmoisen heränneen ihmisen pitää suurimmassa mitassa tekemän niinkuin Fresenius kolmessa säännössänsä opettaa, se on niin tärkeä, kuin merihädässä olevalle ihmiselle koetella pelastautua vaarasta, että hän kääntyisi ja pysyisi armossa, muutoin luopuu hän, samoin kuin kuninkaan palvelija, joka oli saanut syntinsä anteeksi, mutta uudestaan vajosi entisiin synteihinsä. Sentähden hyväksyn minä täydellisesti sanotut säännöt, jota sinä et näy yhtähyvin tekevän, sen vuoksi, että kappaleen ainenimenä on "Opetus katumattomille." Mutta Fresenius'en opetus opettajille, heidän sanankuuliainsa opastamisesta osoittaa, ettei hänen sääntönsä ole oikeastaan kivikuolleille ja täydellisesti katumattomille, vaan semmoisille, jotka jo huolehtivat autuudestansa. Sillä hän sanoo: kun he ensi kerran tulevat luokseni, en anna heille muuta opittavaa, kuin vaan minun 3 sääntöäni. Sinun pitäisi hyväksyä ne, vaikka ne olisivatkin täydellisesti katumattomille, kun sinä viimeisessä kirjeessäsi sanot oikean saarnatavan kääntymättömille ajatuksesi mukaan olevan: kääntykää, tehkää parannus ja uskokaa evangeliumia. Eivätköhän sinun sääntösi ole paljon vaikeammat katumattomille, kuin Fresenius'en? Katumaton ihminen ei saata sinun sääntöjäsi seurata enempää, tuin Fresenius'en, sillä eihän kuollut saata mitään tehdä, ja semmoisille on sama, jos sanotaan ja saarnataan: rukoile, valvo ja lue Raamattua tahi niinkuin sinä sanot: kääntykää, tehkää parannus ja uskokaa evankeliumia. Niin kauan kun ihminen on armotta, ei hän voi mitään tehdä.

Minä menen nyt pää-asiaan meistä itsestämme, nimittäin, mitä meidän nykyisessä tilassamme pitäisi tehdä, päästäksemme oikeiksi Jesuksen opetuslapsiksi: l:ksi havaita, ettemme vielä ole semmoiset, 2:ksi sisällisesti itkeä, että me niin kauan olemme laiminlyöneet Jumalan armon ja estäneet sitä itsessämme, 3:ksi yhtäkaikki uskoa Jumalan, Jesuksen sovinnon tähden, vielä armahtavan meitä ja 4:ksi mielellämme Jumalan armolla täyttää Fresenius'en 3:n säännön määräykset; mutta tämän kaiken ohessa harrastaa ainoastaan rakkautta, joka meidät tekee myöntyväisiksi kaikissa velvollisuuksissa Jumalalle, itsellemme ja lähimäisellemme; sillä rakkaus ei kujeile eikä uuvu. Sentähden on mielestäni meille tarpeellinen yöt ja päivät lakkaamatta sisällisesti isota ja janota rakkautta, rukoilla ja anoa sitä, etsiä sitä siksi, että meitä sillä kastetaan, niinkuin hänen ensimäisiä opetuslapsiansa helluntaina. Meidän pitää tekemän niinkuin muinoin kauppias, joka möi kaikki, mitä hänellä oli, ja osti kaikkein kalleimman helmen; meidän pitää uskoa itsestämme sitä, mitä Jesus sanoi rikkaalle nuorukaiselle: sinulta puuttuu vielä yksi; sillä meiltäkin puuttuu yksi, nimittäin rakkaus ja sen kanssa kaikki. Jos minulla olisi kaikki usko, niin että vuoretkin siirtäisin, eikä olisi minulla rakkautta, niin en mitään olisi l Kor. 13: 2. Mutta kun me, Jumalalle olkoon sydämellinen kiitos! saatamme vielä löytää sen, niin etsikäämme sydämellisesti, etsikäämme täydellä vakavuudella ja elkäämme salliko minkään estää itseämme tästä kaikkein tärkeimmästä asiasta. Lue "Kristuksen rakkaus vaatii meitä", lue ajattelemalla, niin saat Jumalan armolla siitä vakuutuksen, mitä olen sanonut rakkaudesta ja sen harrastamisen tärkeydestä. Olen havainnut ihmisen pitämän ahkeraan ulkonaisesti rukoilla, ennen kun hän saattaa alinomaa sisällisesti rukoilla ja isota rakkautta (katso Arndtin Totinen kristillisyys 2 kirj. 20 luku). Raamatun lukeminen on kolmas tarpeellinen harjoitus, joka auttaa meitä Jumalaa rakastamaan. Jos minä en Jumalan hengen johdolla olisi alkanut näitä harjoituksia, niin en edes tietäisi kaivata minulta yhtä puuttuman; mutta enempää ei olekaan. Ah, sydämellinen veljeni, miten minä olen ollut kylmä ja penseä Jesuksen rakkaudessa koko elinaikani! Vasta nyt täällä olen rumennut huokailemaan: Auta minua, laupein Herra Jumalani!

Ristin kantamisella ei ansaita autuutta, vaikka se olisikin Kristuksen risti. Kuitenkin sanoo Paavali suurella murheella olevan Jumalan valtakuntaan mentävä, ja niitten, jotka tahtovat Jesuksessa Kristuksessa elää, pitää kärsimän vainoa: jos muutoin ynnä kärsimme, että ynnä hänen kanssansa kunniaan tulisimme. Rom. 8: 17. Scriver sanoo kristitylle oleman ristin niin tärkeän, kuin suola lihalle, jota paitsi viimeksi sanottu mätänee, ja niinkuin sade ruohoille ja kasveille kuumana kesänä. Tätä vahvistaa myös Jaakobin sanat: rakkaat veljeni, pitäkäät se sulana riemuna, kuin lankeette moninaisiin kiusauksiin. Jaak. 1: 2. Mutta ristin hyöty ja muut Raamatun opit ovat kätkössä niin kauan, kun ei omalla kokemuksella tulla niitä oikein ymmärtämään.

Pakeneminen "turvapaikkaan", Jesuksen haavoihin on minun mieleni ja kokemukseni mukaan se, kun herännyt syntinen halajaa armoa Jesuksen täydellisestä sovituksesta ja kun armon etsiä päivittäin rukoilee Jumalalta: sovita minua Jesuksen sovituksella ja puhdista Jesuksen verellä ja lue hänen täyttämistyönsä minun hyväkseni, sekä kun toivoo ja uskoo saavansa armon Jesuksen verellä ja kuolemalla. Mutta ei pidä siihen seisattua, vaan tunkeutua samalla rakkaan Vapahtajan likempään ja likempään yhteyteen ja hänen rakkauteensa. Sentähden, että minä heränneiltä ihmisiltä olen vaatinut semmoista uskollisuutta, olet sinä luullut minua lain orjaksi ja semmoiseksi, joka ei ole paennut "turvapaikkaan." Mutta jos olen rikkonut, niin onkin rikokseni se, etten ole turvapaikoista etemmäksi Jesuksen palavaan rakkauteen ja likempään yhteyteen mennyt, vaan olen ollut kevytmielinen ja mieto isoomaan ja janoomaan, etsimään ja rukoilemaan rakkautta; ja jos olenkin sitä tehnyt, niin olen kevytmielisyydelläni estänyt Jumalan hengen sytyttämästä minussa sitä rakkautta, jota olen rukoillut.

Sinä sanot viimeisessä kirjeessäsi Fresenius'en kolmen säännön enemmän häiritsevän ja eksyttävän äsken heränneitä pää-asiasta, joka on köyhänä ja tuomittuna syntisenä tuleminen Kristuksen luokse ja armon ja elämän löytäminen hänessä. Sinun mielestäsi pitäisi Fresenius'en ohjeiden sijaan antaa nämä säännöt: etsi Jesusta siksi, kun hänen löydät ja elä tahallasi anna minkään estää itseäsi häntä etsimästä ja löytämästä, tahi elä tyydy ennen, kun näet itsesi autuaana Jesuksen haavoissa. Nämä sääntösi sisältävätkin samaa, kuin Fresenius'en; erotus on vaan siinä, että Fresenius antaa yksinkertaisen selityksen asiasta, tai millä tavalla etsitään ja löydetään Jesus, sekä millä tavalla poistetaan kaikki esteet tämän tärkeän tarkoituksen saavuttamisesta. Sillä Fresenius vastaa syntiänsä surevan sielun kysymyksiin: mitä minun on tehtävä autuudekseni, tai kuinka minun on käyttäytyminen Jesusta etsiessäni ja kuinka minun on karttaminen, ettei mikään minua tarkoituksessani estäisi? Sinun pitää rukoilla ja oikein sydämellisesti, mutta ei niinkuin ennen suruttomuudessasi teit, jolloin ainoastaan tavan vuoksi aamuin ja illoin pidit rukouksia. Sinun pitää menemän yksinäisyyteesi ja heittäymän polvillesi ja rukoileman Jumalaa, että hän kääntäisi sinun ja antaisi sinulle armon ja rukouksen Hengen. Yksinäisyyttä tarvitset sentähden, että saattaisit paremmin vuodattaa Jumalalle sydämesi ja pitää ajatuksesi ko'ossa, jos olet heikko toimituksissasi ja ihmisten seurassa anomaan Jumalalta armoa kaikissa tilaisuuksissa, saattaaksesi ylentää sydämesi Jumalalle. Sinun pitää valvoa niin, että kartat turhamaista puhetta, turhuuden kuuntelemista y.m.

Rakas veli, minun täytyy sinulle sanoa, ettet saavuta oikeaa rauhaa sydämessäsi, niin kauan, kun pelkäät rukouksen harjoituksia, kuten kirjoituksessasi ilmoitat, sillä se on ihka väärä evankeliumi, joka on minua kiusannut lähes kymmenen vuotta. Asia on tämä: minä heräsin ja sain myöskin hyvän lohdutuksen ja virvoituksen suuressa surussani. Mutta pitkällisessä taudissa, jolloin olin myös heikkomielisenä, kylmenin minä parannusaikomisessani niin, että minä olin jotenkin haluton. Kuitenkaan ei minulla ollut rauhaa, minkä tähden minun täytyi hakea ihmisiä, joitten luulin Jumalaa pelkäävän ja jotka myös opettivat muita ja pitivät kokouksia. Se oli Turussa. Minä valitin heille kurjaa sieluni tilaa. He vastasivat minulle tavallisesti: niin se käypi, kuin ollaan omissa töissä ja raketaan omaa vanhurskautta ja sen kautta mennään ohitse Vapahtajasta, joka on ainoa syntisten auttaja. Minä kysyin: mitäs minun pitäisi tekemän? Vastaus: lakkaa pois omista töistäs, riennä vapaakaupunkiin, siellä säilyt veren kostajan käsistä, katso Jumalan karitsan puoleen, joka kantaa maailman synnit; hän on se, joka ottaa vastaan syntisiä, hän on ainoa syntisten ystävä j.n.e. Kun minun sisällinen tilani nyt tahtoi pakottaa minua ahkeraan rukouksen harjoitukseen, ajattelin minä, että minun pikemmin pitää hylätä tai vähentää rukoukset, jos minun on luopuminen omista töistäni, omasta vaikutuksestani ja oman vanhurskauden rakentamisesta. Minä en sentähden tohtinut alottaa ahkeraa rukousta, vaan koettelin ilman sitä tulla Jesuksen luokse ja saada vakuutusta armosta ja syntien anteeksi antamisesta ja etenkin saada hengellistä sydäntä kovin haluttoman ja kylmän sijaan, jommoiseksi minä omani tunsin. Minä kävin kirkossa, luin Jumalan sanaa, kartoin törkeitä syntiä ja toimitin illoin ja aamuin rukoukseni polvillani, vaikka ajattelin senkin olevan omia töitä, joita pitäisi vähentää. Kuitenkin oli omatuntoni rauhaton ja kaikki mitä Raamatusta tai muista jumalisista kirjoista luin, oli minua vastaan, paitsi muutamia paikkoja Zieguerer'in Jumalinen tutkistelemus ja Hunajan Pisarat, jotka minun johtajani ahkerasti toivat esiin minun ja muitten vakuutukseksi kokouksissa. Etenkin lohdutti minua lause, että Jesuksen luo mennään semmoisina, kuin olemme, madellaan hänen parantamiin haavoihinsa niin kurjina, viheliäisinä, alastomina ja tuomittuina, kuin olemme, riisuuntuen kaikista omista töistä ja teoista. Tällä en päässyt sitä hengellisemmäksi, vielä vähemmin mielistyneeksi Jesuksen rakkaudesta, vaan tunsin olevani enemmän maailmallinen, penseä ja kylmä. Jos jonkun kirjan avasin, etenkin Raamatun, niin oli se melkein joka paikassa suoraan minua vastaan, josta sain täydellisen vakuutuksen, ettei laitani ollut oikein, ja huoleksin sentähden autuudestani, jos olisin kuollut semmoisena, kuin olin. Kun minä sittemmin sain Fresenius'en kolme sääntöä käsiini ja luin niitä, näyttivät ne minusta sotivan Zieguerer'in, Wilcock'in ja minun johdattajani oppia vastaan, vaan uskoin kuitenkin Fresenius'ta enemmän, kuin muita ja huolehdin enemmän ulkonaista rukousta, ei kuitenkaan niin ahkeraan, kuin hän käskee, jos tahdotaan karttaa oman vanhurskauden rakentamista. Zieguerer'in ja Fresenius'en välisen tien näin parhaaksi seurata. Silloin aloin, paitsi aamusilla ja iltasilla, myöskin muina aikoina heittäytyä polvilleni, en kuitenkaan useasti, en edes joka päivä, vaan kun sisällinen tilani minua siihen pakoitti tai kun suurempi levottomuuteni syttyi. Mutta ei sekään auttanut minua. Pappina ollessani Liperissä havaitsin, ettei Wilcock ja Zieguerer sotineet Fresenius'ta vastaan, kuten ennen luulin ja vika oli minun, kun en uskollisesti seurannut Fresenius'ta. Minä aloin siis Jumalan nimessä seurata hänen neuvoansa ja olen siitä saanut vakuutuksen ja armon sisälliseen rukoukseen, ja tätä armoa ynnä sisällistä haluani rakkauteen ja likempää yhteyttä Vapahtajani kanssa on Jumalan henki aina enemmän vaikuttanut täällä vankeudessani, jossa en ole tarvinnut viipyä muissa toimissa ja toisten opettamisessa.

Svartholmassa 2 p. helmik. 1828.

H. Renqvist.

30. Samalta (päivä määrättä).

Minun rakkahin veljeni! Sydämellinen kiitos sille ijankaikkiselle rakkaudelle, joka semmoisissa hengellisissä ja ruumiillisissa vaikeuksissa, joita olet saanut kokea, voimassa pitää uskosi kipinän, ettei se sammu. Tässä toteutuu: suitsevaista kynttilän sydäntä ei hän sammuta, eikä murenna särjettyä ruokoa Jes. 42: 3. Nyt on meidän tunkeuminen syvemmälle Jesuksen sovittamiseen ja yhteyteen rukouksella ja uskolla. Niin käypi aina parhaaksemme häviömmekin, jotka tuottamansa kiusauksen tähden ovat yhtä vahingolliset muille, kuin vaikeat meille itselle. Mutta ne käyvät hyväksemme, sanoo Bernier, siten, että ne masentavat meidät tomuun ja tuhkaan ylpeydestämme, joka tietämättämme on meissä, niin ettemme huomaa sitä ja sentähden uskomme itsestämme hyvää, maikka meillä ei koskaan ole siihen syytä. Semmoisista puuskista pitäisi meidän enemmän viisastua, ruveta varovaisiksi ja puhdistua, sillä ne polttavat omaatuntoa, niinkuin tuli, jota vanha ihminen kyllä tarvitsee, kun muistetaan kiusaus, jota siten on tehtynä kanssaihmisille ja sanankuulioille, etenkin niille, joita velvollisuus vaatii johdattamaan Jesuksen luokse. Jos masennuksemme käytämme oikein oman sielumme hyödyksi, niin parannamme siten itsemme, jotta vastedes saatamme olla muillekin hyödyksi. Sekin on meille hyödyksi, että antaudumme ristiä ja kärsimisiä kantamaan, joista Bernier sanoo: "moni pitää itseänsä hengellisesti voimakkaana; mutta jolleivät ole oikein uskolliset Jumalalle rakkaudessa aina halveksimiseen ja kärsimiseen asti, niin he ovat pettyneet. Sillä niin kauan, kun pelkäämme hyväntahtoisesti ottaa vastaan sitä, mitä halveksiminen matkaansaattaa, niin kauan emme ole vietä alottaneet olla hengelliset." Ja toisessa paikassa sanoo hän: "minä iloitsen kaikessa surussani, että masentumiseni tapahtuu julkisesti; sillä se tekee, että minun niitten kanssa, jotka sen tietävät, pitää halveksiman itseäni. Minä en nyt saata luulla muitten ylistävän ja kunnioittavan minua, ja vielä vähemmän saatan itse sitä tehdä, koska olen tehnyt niin ja niin." Elä sentähden, rakas veljeni, anna rohkeutesi kadota, vaan pakene sitä ahkerammin Jesuksen luokse, niinkuin Pietari teki. Auta meitä suloinen Jesus!

31. Samalta 10 p. kesäk. 1828.

Sydämestä rakastettu veljeni! Kirjeesi Porvoosta olen aikoja sitte saanut. Minä iloitsen äärettömästi, että Jumala niin voimakkaasti tahtoo vetää sinua luoksensa, kun hän antaa sinun tuntea itsesi ja syntisi. Nyt saat lohdutusta evangeliumista, joka sanoo: autuaat ovat murheelliset, autuaat ovat, jotka isoovat ja janoovat vanhurskautta M. 5: 3-6; sillä semmoisessa tilassa, jossa sinä nyt tunnet olevasi, olet sinä tosiaankin hengellisesti köyhä, murheellinen ja vanhurskautta isoova ja janoova. Ken niin tuntee syntinsä, kuin sinä, kuten kirjeessäsi kerrot, nyt teet, semmoiselle ei Wilcock sano löytymän yhtään kovaa sanaa koko Raamatussa, vaan pikemmin on semmoinen evangeliumin esine. Mutta jos niin on, ettet sinä kuitenkaan saata sitä uskoa, niin pitää sinun olla kärsiväinen rukouksessasi, etsimisessäsi, isoomisessasi ja janoomisessasi. Kyllä Herra auttaa, kun hänen aikansa tulee, tai niin pian, kun hän näkee hyväksi ilmaista sinua Pojallensa ja hänen täyttämistyönsä sinun lohdutukseksesi ja autuudeksesi.

Svartholmassa 10 p. kesäkuuta 1828.

H. Renqvist.

32. Samalta 6 p. marrask. 1829.

Minun rakas veljeni! Viime viikolla lähetin minä suomennokseni Arndtin Totisesta Kristillisyydestä ensimäisen kirjan painettavaksi. Tarkka käsikirjan läpilukeminen teki hyvän vaikutuksen turmeltuneesen sydämeeni; sillä kirja kehoittaa voimakkaasti vanhaa ihmistämme kuolettamaan ja uskollamme vahvistamaan meissä sijaa Kristukselle, jota minua muistutti ja kehoitti enemmän ajattelemaan Jesuksen asuman sydämessäni, joten minä joka päivä voin kuolettaa vanhan ihmisen, tai oikeammin, Jesus tekee sen minussa armollisella asumisellansa. Nyt alati ajattelen niinhyvin rukouksessa kuin muutoinkin: suloinen Herra Jesus! tule asumaan sydämessäni uskon kautta ja hävitä minusta saatanan kuva, kuoleta vanha ihminen minusta himoinensa ja haluinensa ja paina minuun sitä vastaan oma kuvasi, joka on Jumalan kuva, tai uusi ihminen hedelminensä ja avuinensa. Pane lempein Herra Jesus! asumisellasi sydämeeni oma mielesi, ajatuksesi ja luontosi avuinensa.

Sillä mitä on koko kristillisyytemme, jollemme vanhaa ihmistämme joka päivä ja joka hetki kuoleta? Mutta miten hän Kristuksetta kuoletetaan? Ja kuinka Kristus kuolettaa hänet meistä, jollemme uskolla ota Kristusta sydämihimme, ja kuinka saattaa hän tulla sydämihimme, jollemme häntä rukoile? Mutta toiselta puolelta, mitä auttaa minua, jos minä paljon ja ahkerasti rukoilen ja kuitenkin sillä ajalla unhotan pää-asian, joka on Jesuksen asuminen sydämessämme, mikä herättää tahtoa ja voimaa vanhan Adamin kuolettamiseen, tai lihan ristiinnaulitsemiseen kaikkine himoinensa ja haluinensa. Jos ei oikein kuoleteta vanhaa ihmistä tai luontoa, niin ei tarvita paljon täydellisesti muuttuaksemme luonnollisiksi mieleltämme ja vajotaksemme myös törkeihin syntihin. Lempein Herra Jesus! anna meille armoa valvoa yötä ja päivää varjellaksemme sinun armoasi!

Svartholmassa 6 p. marrask. 1829.

H. Renqvist.

33. Samalta 31 p. maalisk. 1832.

Minun vilpittömästi rakastettu veljeni! Meidän Herramme Jesuksen Kristuksen armo, henki ja rakkaus olkoon ja hallitkoon sydämemme!

Suuri armo olisi se, jos saataisiin Pyhä Henki sydämeemme, sillä hän olisi meissä rukouksen Henki, viisauden Henki ja Herran pelon Henki; Hän opettaisi meitä kaikessa ja johtaisi meitä totuuteen. Yhtä vähän olisi Hän meissä vaikuttamatta, tuin paha henki niissä sydämissä, joissa se saapi oleskella ja hallita. Mutta minä viheliäinen syntinen en tähän asti ole oikein ottanut Häntä sydämeeni, sentähden on minun sydämeni ollut irstas ja täydetty maailmallisilla, turhilla ajatuksilla, vaikka vasten tahtoani ja minun suurimmaksi inhokseni ja rauhattomuudekseni. Minulla ei ole ollut mitään voimaa joka hetki karkoittaa tarpeettomia haluja ja ajatuksiani, tai kuolettaa vanhaa ihmistäni, mikä on tullut siitä, ettei Jumalan Henki ole saanut ottaa ja hallita sydäntäni niin, että olisin lakkaamatta isonnut ja janonnut Jesuksen yhteyttä ja vartioinut sydäntäni. Sentähden ei minulla niissä rukouksen ja uskon harjoituksissani, joita olen koettanut monena vuonna pitää, ole ollut oikein rauhallinen sydän. Kun nyt Herra Hengellänsä, suomentaessani kirjaa: "Kristuksen kanssa kätketty elämä Jumalassa", on saanut vaikuttaa vähän minussa ja antaa minulle armoa sydämelliseen rukoukseen, niin olen saanut hengelleni valoa ja turvaa, sekä vakuutuksen, että, jos ihminen tahtoo joka päivä kasvaa sekä itsensä että Vapahtajan tuntemisessa ja rakkaudessa, pitää hänen lakkaamatta rukoilla ja valvoa, alati karkoittaa tarpeettomia haluja ja ajatuksia sydämestänsä ja antaa sen aina työskennellä hengellisissä ja jumalisissa asioissa. Mutta siinä kamppausta ja kilvoitusta tarvitaan, erinomattain alkaessa. Öitä on minun täytynyt siinä viettää ja päivilläki mennä eripäälleni huokauksia huokailemaan. Sitte kuin siihen armon kipinöitä annettiin, olen rukoukseen mennessänikin ollut rukouksessa, joka ei lakkaa, vaikka polviltani nousen ylös. Nyt oli rukous rukouksen ja huokaus huokauksen perästä, oli missä oli, ja se armo (sisällinen rukous) on kuitenkin vielä sangen heikko. Mutta toivon Herran, joka hyvän työnsä on alkanut, vahvistamaan sitä, ettei tuiki pienet asiat sitä saa estää, jos minä olen vaarinottavainen itsestäni ja päälle pitäväinen. Auta, auta, armas Jesus, äläkä laske minua käsistäs!

Svartholmassa 31 p. maalisk. 1832.

H. R.

34. Samalta 20 p. maalisk. 1833.

Minun rakas veljeni! Saan kiittää sinua viimisestä minulle rakkaasta kirjeestäsi. Sangen murheellisena minä läksin sinun tyköäs, ajatellen: mikä oppi se on, kuin uskon nimellä ja varjolla rukous hyljätään, vaikka rukous on uskon ensimmäinen hedelmä, joka nähdään Niniven kuninkaan esimerkistä, joka, kuin hän uskon kipinän sai Jonan saarnasta, rupesi hän lujasti huutamaan Jumalan tykö ja siihen muitakin käskemään ja kehoittamaan, ja Paavalin esimerkistä, jonka itse Jesus peljätti uskoon, rupesi kohta rukoilemaan, niinkuin on siitä nähtävä, että, tuin Jumala käski Ananian menemään häntä neuvomaan ja Ananias sanoi: kuinka minä rohkenen mennä senkaltaisen pedon tykö, joka on sitä ja sitä tehnyt? johon Jumala vastasi: saat mennä hänen tykönsä, hän on jo valittu ase minun kädessäni, sillä hän rukoilee (Ap. T. 9: 11-15). Samalla tavalla, kuin Kananean vaimolla oli suuri usko, niin se kaiketi saatti hänen suuressa määrässä rukoustakin harjoittamaan. Ja sen lisäksi kun tiesin Juh. Arndtin kirjoista, että usko sammuu sen ihmisen sydämessä, joka rukouksen kanssa vilpistelee, niin siitä sain sen vakuutuksen, että ilman rukousta ei tule usko oikiaan alkuun, ei lisäänny eikä pysy voimassansa rukoilemattoman sielussa j.n.e.

Minä olen nykyään saanut Ruotsissa ilmestyneet ja saksasta käännetyt Uuden Testamentin Selitykset ja käännän nyt viimistä osaa niistä siihen epistola postillaan, josta jo ennen olen kääntänyt ensimäisen osan tai talvipuolen, jonka toimittaja on Schultenius. Mutta ne selitykset, joita nyt käännän, on Juh. Gosner, joka Pietarissa piti suuria kokouksia, kirjoittanut saksaksi. Tämä kirja, tai Raamatun selitykset, näyttää oleman kelvollinen ja sillä on nimenä: "Jesuksen elämän ja opin Henki Uudessa Testamentissa."

Svartholmassa 20 p. maalisk. 1833.

H. Renqvist.

35. Samalta 24 p. toukok. 1834.

Minun rakas veljeni! Lausuntosi johdosta kasteenliiton rikkomisesta on minulla se ajatus, että saatetaan Jumalan armolla elää niin, ettei sitä rikottaisi, niinkuin on mahdollista ja siihen löytyy esimerkkiä Raamatussa, että armoitetut sielut kestävät ensimäisessä parannuksessansa niin, etteivät he ole siitä horjahtaneet, niinkuin David, Loth, Noa ja Pietari, vaan aina heräämisestänsä ovat he olleet loppuun asti järkähtämättömät. Mutta silloin pitää vanhempain ja koko huonekunnan olla totisia kristityttä, joka on niin harvinaista maassamme, jotta meitä Suomalaisia saattaa, kovaksi onneksi, sanoa kasteemme liiton rikkojiksi. Veljes-seurakunnilla, jos he omat niin puhdas-oppiset ja vilpittömät Jumalan pelossa, kuin he sanovat ja moni uskoo ja minäkin olen uskonut, vaan nyt en sitä enää tee, kun olen lukenut t:ri Fresenius'en kirjan: Theologiska Betänkanden on den herrnhutiska sektens beskaffenhet (Jumaluusopillisia Mietteitä herrnhuti-lahkon laadusta), jossa hän tuhansilla syillä ja todistuksilla vakuuttaa senaikaisen veljesseurakunnan päämiehensä kreivi Zinzendorffin kanssa osoittaneen törkeitä erhetyksiä niin opissa kuin elämässä, niin olisi se mahdollista lapsille ja ihmisille, jotka itse tahtoisivat elää niin, etteivät rikkoisi kasteensa liittoa.

Svartholmassa 24 p. toukok. 1838.

H. Renqvist.

36. Samalta 20 p. kesäk. 1838.

Minun rakas veljeni! Molemmat mieleiseni kirjeet sinulta olen saanut. Minä olen sydämestäni levoton siitä, että sinä hyväksyt Ruotsalaisen harha-opin, joka estäessänsä armoa etsiviä sieluja rukouksesta, estää heitä myös uskosta ja siten myös Vapahtajan Jesuksen Kristuksen osallisuudesta ja yhteydestä, niinkuin J. Arndt "Paradisin Yrttitarhassansa" sanoo: "Jollei kääntymyksettä harjoiteta rukousta, väljenee usko ja häviää viimein." Vielä sanoo hän: ihminen on lankeamisensa perästä veltostunut kaikkiin jumalisiin asioihin. Ettei hän jäisi tähän tilaan ja turmeltuisi, on hän monenlaisilla tutkimuksilla kehoittava ja herättävä itseänsä rukoukseen — ja vielä: Jumala on niin määrännyt, ettei kenkään suullisetta rukouksetta tule sydämelliseen rukoukseen. Kun nyt Ruotsalaisen oppi rukouksista ei ole yhtäpitävä Arndtin opin kanssa ja minä mieluisemmin uskon viimistä, kuin edellistä, koska viimisen oppi on yhtäpitävä Jesuksen oman opin kanssa, niin ei minua voida houkutella Ruotsalaisen oppia hyväksymään niin kauan, kun hän ei seuraa Jumalan sanaa, niinkuin sen saarnaaja Arndt. — Kyllähän tuon vähemmälläki arvelemisella voipi ymmärtää, ettei Arndtin selitys petä, vaan sitä vastaan Ruotsalaisen sekä oppi että esimerkki elämässä viepi pään honkaan.

20 p. kesäk. 1838.

H. Renqvist.

37. H. Renqvistille Tampereelta 31 p. lokak. 1843.

Rakas veljeni Kristuksessa! Vaikka minä oikein hyvin ymmärrän ruotsinkieltä, niin en sitä kuitenkaan kykene kirjeellisesti tarpeen mukaan käyttämään, toivossa, että te saksalaisenkin kirjeen ymmärrätte, vastaan minä tällä kielellä teidän rakkaan kirjeenne 21 p:ltä heinäk., jonka täkäläinen kirjansitoja Lemlin saattoi käteeni. Minä olisin jo aikoja siihen vastannut, jos en olisi toivonut saavani teille, teidän kirjainne painattamiseksi tarpeellista rahasummaa hankituksi. Minä käännyin sentähden Pietarissa olevain ystävieni puoleen, jotka toimeksivat Raamatun ja kirjain levittämisessä, ja sain vasta viime viikolla heidän vastauksensa, joka vielä sen lisäksi oli kieltävä, he sanoivat ainoastaan pienempäin, eikä suurempain, kirjojen levittämistä pitävänsä päätarkoituksenaan. Omista varoistani en saata koko summaa 700-1000 ruplaan pankkoa teille lähettää, mutta kun te tahdotte painatuttaa niin hyviä kirjoja ja kun on varsin toivottavaa, että suomenkin kielellä enemmän hyvää ravintoa sydämelle ja hengelle ja totisen kristillisyyden edistyttämiseksi valmistettaisiin, niin tahdon tehdä, mitä minulle on mahdollista, edistyttääkseni näin hyvää asiaa. Minä lähetän teille sentähden myötänä seuraavat sata ruplaa hopeassa ja toivon, että tämä summa ainakin vähän auttaa tarpeellisempain kirjain painattamisessa. Niihin luen minä etenkin Arndtin kolmannen kirjan, ja sen kirjasen, jonka olette tehneet: "Pettävästä ja pettämättömästä autuuden opista." Vaikka viimeksi mainitun sisältöä en tunne, niin olen kuitenkin ystäviltä niin paljon kuullut, että tarkoituksenne sillä on estää sen opin vahingollista seurausta, jonka perustajana näyttää olleen talollinen P. Ruotsalainen ja jota nuorissa saarnaajissa aina enemmän leviää. Tämä oppi perustaikse lokaiseen kristillisyyteen, antaa lihalle turvallisuuden ja viettelee lukemattomia sieluja. Aika on, että harhaantuneilta silmät aukaistaan, ja on monelta haaralta jo kauan toivottu, että tämä häiriö estettäisiin. Jos siis kirjanne, jota en epäile, on siinä aikomuksessa kyhätty, on se sana aikanansa sanottu ja tuhansille terve tullut. Minä en suosi väittelyä ja sentähden mielelläni näkisin, ettei kirjassanne yksityiseen ryhdyttäisi, vaan ainoastaan totuus oikeassa valossa esiteltäisiin. Totuus itse puolustaa itsensä ja ainoastaan sen vertaileminen harha-oppiin on hankkiva sille voiton.

Kun niin suuri hyvän hengellisen ravinnon isoominen jo kaikkialla Suomessa näyttäiksen, niin en epäile, ettei kirjanne joutuisasti kaupaksi menisi ja kun siihen on paras tilaisuus taimella, niin olisi hyvä, jos se painettaisiin niin pian, kun mahdollista ja lähetettäisiin ensi rekikelissä joka haaralle. Jos mahdollista on, niin rukoilen teitä meidänkin seudulle lähettämään 500 kappaletta siitä kirjasta, kun täällä monta hengellistä kirjaa myödään ja muillekin seuduille levitetään. Te saatatte nämä kirjat lähettää neitsy Katarina Ekblom'ille (Englandilaisella), joka monta vuotta on niitä myöskennellyt. Niin pian, kun rahoja niistä saadaan, pidän minä huolen niiden lähettämisestä teille ja te saatte sitte tilaisuuden painattaa niitä enemmän, niin että niiden vaikutus siten saattaisi edistyä. Me tahdomme tässä Herraan turvautua, joka saattaa yltäkyllin siunata, jos se on hänen pyhä tahtonsa. Elkää antako mielenne laimistua ja rukoilkaa ainoastaan viisautta ja pyhää Henkeä, että te kaikissa oikeuden saavuttaisitte ja kaikki Jumalan kunniaksi ja hänen nimensä ylistykseksi maailmassa tekisitte.

Vilpittömällä rakkaudella pysyn teihin Kristuksessa yhdistettynä.

Ferd. Uhde.

38. H. Renqvistille Tampereelta 5 p. helmik. 1853.

Rakas veljeni Kristuksessa! On sekä minulle että neitsy H:lle ollut sangen iloista saada kirje sinulta, veljeni, jo pitkän ajan perästä. Sillä me aloimme jo pelätä jonkun sairauden ehkä estävän kirjoittamasta. Meidän iällämme täytyy meidän aina olla valmiit kuulemaan yhden tai toisen ystävistämme kuolleen. Mutta se ei ole oleva minään surun syynä; sillä tämän pahan maailman jättäminen ja pääseminen ruumiin majasta, missä ollaan monen viettelyksen saavutettavina, ei suinkaan ole valitettava, jos vaan meillä on hyvä toivo syntimme oleman uskolla kalliisen Vapahtajaamme anteeksi saadut ja hänen armollansa vapaasti pääsevämme Isän valtakuntaan. Minä hyväksyn kaikessa sinun, veli, saarnatapasi, jota viime kirjeessä mainitset. Sillä usko ei saa olla luulottelu eikä ymmärryksen vakuutus, vaan usko on elinvoima, joka ei koskaan saata olla vaikuttamatta, vaan aina osoittautuu hedelmissä. Hedelmistä puu tunnetaan, eikä Vapahtajamme, puhuessaan viimisestä tuomiosta, mainitse mitään puhtaasta tahi oikeasta uskosta, vaan hän tuomitsee töiden mukaan. Yhtä varma myöskin on, etteivät ihmiset voi mitään hyviä, Jumalan tuomioistuimen edessä kelpaavia töitä tehdä, vaan ne johtuvat sydämestä, joka on uskolla uudesti syntynyt ja joka siten Jumalan armosta ja Hänen Henkensä avulla voi tuottaa hyviä hedelmiä. Maailmassa on uskottomuutta ja kuollutta uskoa. Edellistä tavataan valitettavasti paljon heränneissä sieluissa meidän aikanamme, jälkimäistä oikeauskoisissa. Toivon, ettet väärin ymmärrä tarkoitustani, vaikken ruotsiksi taida kyllin selvästi ajatuksiani ilmoittaa. Ett tahdo töitä uskotta, enkä uskoa töittä. Ihmisen ei käy eroittaminen, mitä Jumala on yhdistänyt.

Äskettäin on rakas Gosner kääntynyt 80:lle ikävuodellensa, jolloin hän kirjoitti: "en ole koskaan toivonut pääseväni näin vanhaksi; sillä vaikkapa vanhuudella onkin monet vastuksensa, pidän kumminkin armona voida palvella Herraa niin kauan täällä maailmassa ja valmistautua iankaikkisuuteen, käydäkseni Vapahtajalleni vastaan; tämä suuri tarkoitus, kun minä olen näkevä hänet, mimmoinen hän on ja tuleva hänen kaltaiseksensa. Elämäni ei ole nykyään mikään elämä, vaan joka päiväinen kuolema. Joka päiväinen rukoukseni ja huokaukseni on, etten minä itse eläisi, vaan että Kristus eläisi minussa. Jos hän minulla on, en minä kysyisi taivasta enkä maata."

Voin tosiaan vakuuttaa Gosnerin elämän olevan semmoisen nykyään. Saatetaan hänestä sanoa samaa, kuin Simeonista ja Hannasta, ettei hän enää lähde pois Herran temppelistä (sydämessänsä), vaan on yöt ja päivät rukouksessa. En luule monta semmoista sielua nykyään löytyvän maailmassa; mutta ne ovat maan suola, jota paitsi kristikunta mätänisi. He elämät salattuina Kristuksessa, mutta Herra tuntee omansa.

On muutoin kuin olisi Europassa (paitsi Englannissa) kuolon haju v. 1848 jälestä levinnyt kansoihin. Kristilliset voimatkin näyttävät veltostuneilta. Uskottomuus, epäusko ja Kristuksesta luopuminen vallitsevat. Jollei Herra uudestaan armahda ja henkensä kautta luo uutta elämää kuolleiden luihin, niin pelkään, että kynttiläjalka kokonaan kumoon kaadetaan Europassa ja kristillisyys, totinen kristillisyys on pakeneva muihin maan osiin, missä pakanat sen kiitoksella ja ylistyksellä vastaan ottavat, niinkuin on tapahtunut Luvatussa maassa ja Aasiassa ja pohjois Afrikassa, joissa kristillisyys kukoisti edellisinä vuosisatoina. Niin ehkä on tapahtuva Europassakin, jos kansat eivät käänny. — —

Englannin pipliaseura pitää suuren yleisen kokouksen ensi maaliskuulla Lontoossa, viettääkseen viisikymmenvuotista perustusjuhlaansa, ja silloin aiotaan kehoittaa vielä suurempiin ponnistuksiin, nopeammin levittämään Raamattua yli koko maailman. Jos voisit antaa kertomuksen seuran vaikutuksen seurauksista täällä Suomessa, olisi se sangen mieluista.

Toivoen sinulle, veljeni, Herran Jesuksen armoa ja rauhaa pysyn n.k.e.

Ferd. Uhde.

39. H. Renqvistille Tampereelta 24 p. helmik. 1855.

Rakas veljeni Kristuksessa! Tällä kertaa täytyy minun pyytää anteeksi, etten vielä ole vastannut jouluk. 29 p. lähettämääsi, minulle rakasta kirjettäsi. Syynä oli, että neitsy H. tällä ajalla oli matkalla Jämsään majorin rouvan Jack'in luo, ja minä tahdoin odottaa hänen palaamistansa, yhdessä hänen kanssaan kirjoittaaksemme rakkaalle ystävällemme. Vaikka hän jo kuukausi sitte palasi, ei hän kuitenkaan ennen ole ehtinyt kirjoittaa, mistä hän luultavasti itse on kertonut sisässä olevassa kirjeessänsä. Hänen mielensä on jonkun aikaa ollut jotenkin alakuloinen häiriöstä, joka ilmestyi kristityissä, kun niin monta puoluetta on ja toinen vastustaa toistansa katkeruudella. Sen lisäksi kun hän joskus huomaa pappiemme saarnaavan puhdas-oppisesti ja hän alkaa luulla muutoksen tapahtuneen heidän ajatustavassansa, silloin sattuu usein, että he saarnatuolissa lausuvat niin varsin kummallisesti rukouksesta, että luultaisiin heidän hylkäävän rukouksen kokonansa ja että he semmoisissa saarnoissa tarkoittavat häntä, koska hän koulussa koettaa mitä vakaisimmin kehoittaa lapsia rukoukseen. Silloin käy hän usein niin alakuloiseksi, ettei hän luule niiden oleman ensinkään uskovia sieluja, sekä kammoo kaikkea seurustelemista muiden kristittyjen kanssa. Minä toivoisin, että sinä, veli, tahtoisit lohduttaa häntä ja vakuuttaa hänelle puolueita aina olleen ja oleman, kunnes ihmissu'usta tulee yhden paimenen yksi lauma. Ajatuksia vaihtamalla edistetään totuuden parasta. Protestantinen kirkko olisi aikoja sitte vaipunut samaan hengelliseen kuolemaan ja jähmeyteen, kuin katolinen, jos se olisi kokenut yllä pitää samaa näennäistä, pintapuolista yhteyttää, kuin jälkimäinen. Kiitos olkoon Jumalalle, että meillä on vapaus estämättömästi ilmoittaa ajatuksemme. Niin kauan, kun on kaksi ihmistä, jotka eivät kaikissa täydellisesti ole yksimieliset, täytyy olla puolueitakin, ja missä suurin hengellinen vapaus ja Jumalan pelko vallitsevat, siellä tapaamme enimmät oppilahkot, niinkuin esim. Amerikassa, Englannissa ja Saksanmaalla viime aikoina. Vasta silloin, kun Kristus pääsee Hengellänsä maailman valtiaaksi, eri ajatukset katoavat ja kaikki olevat yksimieliset Kristuksessa. Älkööt kumminkaan tämmöiset seikat estäkö mettä rakkaudella kohtelemasta kaikkia niitä, jotka uskovat Herraamme Jesukseen ja häntä rakastavat. Paavali sanoo: jos vaan Kristusta saarnataan, jos vaan siinä perustuksessa pysytään, että ainoastaan uskolla häneen pääsemme autuaiksi, niin ei meidän tarvitse huolia muista pienemmistä seikoista. Ryövärillä ristissä ei ollut aikaa oppia mitään uskon sääntöjä, mutta hänellä oli usko Kristuksen voivan vapahtaa hänet, ja hän vapahdettiin.

Minä yhdistyn täydellisesti siihen, mitä sinä, veljeni, lausut alituisesta rukouksesta ja luulen juuri rukouksen puutteen, mitä vallitsee uskovissa sieluissa, olevan syynä siihen rauenneesen hengelliseen elämään, jota kaikkialla huomataan. Arndt "Totinen Kristillisyys" nimisessä kirjassansa kirjoittaa oivallisesti alituisesta sydämen rukouksesta ja ottaa parhaat, vanhemmat ja myöhemmät, opettajat todistajiksi, että ainoastaan n.s. sisällisellä rukouksella (koska se ei tarvitse sanoja) totinen hengellinen elämä saatetaan yllä pitää; sillä se on sen hengittäminen. Ei kukaan kirjoita paremmin tästä harjoituksesta, kuin Tersteegen, kirjailia, jonka sinä, veljeni, varmaankin tunnet, koska luulen, että yhden hänen saarnoistansa: "Kristuksen rakkaus vaatii meitä", olet suomeksi kääntänyt.

Gosner on vakuuttanut minulle hänen ainoana työnänsä vanhoilla päivillänsä olevan melkein yöt, päivät istua hiljaa Herran edessä ja pitää Hänelle alituista sabbatia. Silloin saa hän tuntea totisia, välittömiä taivaallisia liikutuksia; silloin vuodattaa Herra armoa ja rauhaa hänen sieluunsa; silloin herää hänessä kiitos ja ylistys ja esirukous kaikkien ihmisten vaan erittäinkin Kristuksen maailmassa olevan seurakunnan edestä; silloin katoaa aika, kuin jos elettäisiin jo iankaikkisuudessa, sanalla sanoen, se on taivas maassa. — Näin pitäisi kaikkien kristittyjen tila oleman, ja silloin olisi sydän temppeli, jossa me Simeonin ja Annan tavalla vietämme koko aikamme ja lakkaamatta palvelemme Jumalaa Vapahtajaamme.

Jokaiselle opettajallekin on se paras harjoitus; sillä tämmöisessä rukouksessa, kun hän makaa kasvoillansa tomussa eikä uskalla puhua Herran läsnä ollessa, saa hän osaksensa sen voiteen, joka johtaa häntä kaikessa totuudessa ja antaa hänelle taivaallista voimaa sieluja kääntämään. Kymmenen sanaa, puhuttuna tällä voiteella vahvistettuina, vaikuttavat paremmin, kuin tuntikausia kestävä saarna. Siispä jos sairaus estäisikin sinun, veljeni, saarnatuolissa saarnaamasta elä ole toivoton. Herra on kuitenkin antava kylläksi tilaisuutta muutamilla tämmöisen rukouksen harjoituksesta saaduilla sanoilla toimittaa Jumalan suuria töitä.

Anna anteeksi että olen niin paljon puhunut asiassa jonka sinä, veljeni, luultavasti tunnet paremmin, kuin minä mutta se on minun mieli-aineeni. Jää hyvästi!

Uhde.

40. H. Renqvistille Pitkärannasta 15 p. marrask. 1855

Herra pastorin arvoisan kirjeen 9 p:ltä tätä kuuta olen saanut, ja vastatessani sitä, pyydän kaikkein ensiksi anteeksi kaikkia vikoja tässä kirjeessä; sillä minä en ole harjaantunut ruotsia kirjoittamaan.

Suurella ilolla lähetän tässä 50 ruplaa hopeassa h:ra pastorin puhumaan lähetysasiaan ja saan kiittää niistä lehdistä, Lundin "Missiontidning" ja "Bibel-vännen" (Lähetyssanomia ja Biblia-ystävä), jotka h:ra pastori liitti kirjeeseensä.

Hyvin mielelläni olisin lukenut h:ra pastorin Hedbergin oppia vastustavaisen kirjan. Se on aine, josta on jo paljo kirjoitettu ja paljo varsin asiaan koskevata. Mutta kuitenkin riippuu paljon siitä, kuinka Hedbergiläisyys määritellään ja määrätään, mitä sillä oikeastaan ymmärretään. Hedbergiläisyys ja kaikki senkaltainen kuollut oiko-uskoisuus y.m. muuttaa värinsä, niinkuin Kameleonti, kun vaan sitä vastustetaan; ja vastusteliat silloin arvelevat, että kaikki, mitä on sanottu, saattaa olla hyvin oikein, mutta sitä ei käy sovittaminen Hedbergiläisyyteen, koska sitä ei ole oikein ymmärretty. Ja jos käsitetään taas toiselta puolelta tätä oppia, niin sanovat sen ystävät, ettei se, jota on puhuttu sovi vastustamaan Hedbergiläisyyttä. On siis varsin vaikea saada tätä asiaa selväksi.

Puheet "viimisen vihan ajoista" ja Antikristuksesta toivoisin mielelläni myöskin lukeakseni. Tähän asti ne ovat minulle tuntemattomat. (Mitä kirjeessä vielä seuraa, ei koske tähän aineesen, ja jätetään sen vuoksi pois).

Sydämellisin kiitos h:ra kehoituksesta kirjeen lopussa. Suokoon Jumala minun käyttäytyä sen mukaan.

Suurimmalla kunnioituksella

M. Ungern Sternberg.

41. H. Renqvistille Tampereelta 23 p. syysk. 1854.

Rakas veljeni Kristuksessa! Vihdoinkin saatan nyt lähettää kuitin lähetyksistä Ruotsin lähetysseuralle. Sen on tehnyt oikeusneuvos Snoilsky, joka on seuran rahaston hoitaja. Mutta summa on suurempi, kuin sain sinulta, veljeni, ja Paasoiselta, koska neitsy H. oli myöskin kerännyt rahoja, jotka samalla lähetettiin. Mitenkä ilmoitetaan Lähetyssanomissa, en saata janoa; sillä maisteri Palmqvist ei siitä sanonut mitään. Mutta minä käskin hänen tehdä sitä varovaisesti, ettei siitä olisi haittaa vastaiselle keräykselle. Minä saan pyytää, että sanoisit veljeni, Paasoiselle asianmukaisen kuitin tulleen, että hän saattaisi ilmoittaa asiasta antajoille. Se on kauan viipynyt, kun posti täältä käy ainoastaan kerran viikossa Tukholmaan ja sitä paitsi menee maitse Haaparannan kautta, jotta monta viikkoa tarvitaan ennen, kun vastaus voidaan saada.

Maisteri Palmqvist ilmoittaa sen surullisen sanoman, että lähetyssaarnaaja Hamberg on Kiinassa kuollut. Hän seurasi Tukholmasta Augusta Nordstedt'ia, joka oli naimisessa saksalaisen lähetyssaarnaajan kanssa Kiinassa, muutamien viikkojen perästä ja juuri hyödylliseksi tulemaisillansa, hankittuansa tarpeellisen taidon vaikeassa Kiinan kielessä. Ihmeelliset ovat Herran tiet.

Ruotsalaista lähetysseuraa koetellaan enimmin, kun siitä kuolleina on vienyt melkein kaikki lähettämänsä saarnaajat: Fast, Hamberg, Nordstedt; — Elgqvist tuli kotiin suuria harmia kärsittyänsä. Elköön seura uupuko, jatkakoon kestävästi tointansa.

Näyttää kuin me olisimme saaneet täällä kaupungissa evangelisemman papin. Maisteri Ingman on määrätty armovuoden saarnaajaksi Messukylään ja asuu täällä kaupungissa, kun Messukylässä ei ole asuinhuoneita. Sama Ingman oli ennen Grönberg'in, Bergh'in, Durchman'in, Malmberg'in y.m. ystävä. Grönberg tervehti hänen tuloansa suurella ilolla. Mutta kuinka hämmästyivät hänen ystävänsä, kun he kuulivat hänen saarnaavan peräti toisin, kuin toivoivat. Näyttää tosiaan siitä, kun ystävyys heidän väliltänsä olisi rikkoutunut. Ingman kävi luonani ja minä puhuin vapaasti ja huomasin hänellä olevan kokonaan toiset ajatukset, kuin niillä muilta, pääasiallisesti rukouksesta. Hän sanoi itse kymmenen vuotta sitte olleensa suuri Paavo Ruotsalaisen opin puolustaja; mutta eräissä häissä, kun hän ensi kerran kohtasi häntä ja tunsi itsensä onnelliseksi, kun hän pantiin yöksi samaan suojaan Ruotsalaisen kanssa, näki hän Paavon olleen aikalailla päissänsä. Ja kun hänen käytöksensä, kirouksista ja lörpötyksistä, oli hyvin kammottava, havaitsi Ingman heti, ettei semmoinen mies mitenkään saattanut tuntea ja seurata puhdasta oppia, koska hedelmistä puu tunnetaan. Sen jälkeen hylkäsi hän vähitellen Ruotsalaisen puolueen ja tutkisteli rukouksella p. Raamattua. Suuret murheet ovat sittemmin opettaneet häntä likemmin tuntemaan Vapahtajaa, ja minä kyllä uskon hänen olevan nöyrän Kristuksen opetuslapsen. Neitsy H. toivoo myöskin hänen olonsa täällä kaupungissa suuresti vaikuttavan Grönberg'iin, joka kuitenkin hänen mielensä mukaan etsii totuutta, mutta on vielä takertunut muiden ystäväinsä oppeihin. [Tästä asiasta sanoo sama kirjoittaja toisessa aikaisemmassa kirjeessänsä: "minä iloitsen, että neitsy H. on personallisesti tutustunut kanssasi ja saattaa nyt jokaiselle vakuuttaa kaikkien soimauksien ja epäilyksien väärästä opista, joita toinen puolue levittää sinusta, olevan perättömiä. Yhtä kaikki on vaikea vakuuttaa niitä, jotka ovat semmoisessa holhouksessa (tai hengellisessä johdossa, kuten sitä kutsutaan), etteivät he uskalla edes kirjaa lukea, jos eivät siihen saa lupaa. Semmoinen käytös muistuttaa paljon paavillisen pappisvallan omia tuntoja vallitsevasta väkivallasta. Mutta heittäkäämme me. Herra tietää kyllä kutsua omansa tästäkin joukosta että he tulevat autuuteen."] Toivokaamme parasta. Herra johdattaa kaikkia, eikä ole antanut Ingman'in turhaan tulla tänne. Postimestari Rosenbröijer iloitsee nyt saadessansa kuulla evangelista saarnaa.

Neitsy H. käskee sanomaan terveisiä ja molemmat me toivomme kaikesta sydämestä sinulle hyvää terveyttä, saattaaksesi vielä kauan saarnata Herran nimeä, niinkuin Abraham ja moni muu korvessa.

Ferd. Uhde

42. Samalle 30 p. toukok. 1857.

Rakas veli Kristuksessa! Anna anteeksi, että olen niin kauaksi jättänyt viime kirjeen vastaamatta; mutta useat toimet ovat minua estäneet. Oli sangen ikävää nähdä sinun, veljeni, täytyneen kirjoittaa lyijykynällä. Terveytesi näyttää olevan kovin epävarma, etkä kuitenkaan saa levätä, mikä olisi sangen tarpeellinen voimain karttumiseksi. Mutta autuas lepo on sinulle, veli tulossa ja se on kestävä loppumatta. Herra näkyy tahtovan osottaa sinulle, että hän antaa kynän levätä ja viettää jälellä oleva aika rukouksessa. Niin on Herramme tehnyt 82 vuotiaalle Gosnerillekin, joka on halvautuneena, mutta nyt elää ainoastaan rukoillen. Niin on Herra tehnyt monelle muulle ja heidän rukouksensa on tuottanut äärettömän siunauksen Jumalan seurakunnalle, usein ehkä enemmän, kuin heidän saarnansa. Voittivathan Israelin lapset Moseksen kohottaessa kätensä ylös rukoukseen! Niin tekivät apostolitkin, ja nytkin on semmoisia salassa olevia sieluja, jotka Bernier Louwigny'n tavalla lakkaamatta rukoilevat. Semmoiset ovat maan suolana, joka estää mätänemästä. Seuraa nyt uutta kutsumusta ja rukoile minunkin edestäni.

Koska mainitset kirjeessäsi noin seitsemänkymmentä ruplaa lähetysapu-rahoja kokoontuneen, tahtoisin esitellä, että suurena juhlana, jota 18 p. kesäkuuta vietetään kristinopin 700 vuotta sitte ensi kerran Suomessa saarnaamisen muistoksi ja jolloin kolehtia pakanain lähetystölle koko maassa kootaan, silloin nämäkin rahat jätettäisiin tähän kolehtiin, näytteeksi esivallalle Suomen kansan halunneen semmoisia keräyksiä Jumalan valtakunnan levittämiseksi ja sillä olevan semmoista tarkoitusta varten nykyisenäkin hädän aikana roponsa, jonka se mielellään antaa Jumalan asialle. Suuresti toivon, että tämä kolehti karttuisi runsaaksi; sillä esivallan silmät eivät ole vielä auenneet näkemään siunausta, minkä semmoinen Jumalan työhön osan ottaminen tuottaa. Katsonpa siis parhaaksi olla toistaiseksi näitä rahoja Ruotsiin lähettämättä. Jos myöhemmin saamme nähdä, ettei niitä käytetä tarkoituksen mukaisesti, silloin voimme toimia, kuten ennen. — — —

Toivottaen Jumalan armoa ja rauhaa pysyn minä k.e.

Ferd. Uhde.

43. Samalle syysk. 5 p. 1857.

Rakas veli Kristuksessa! Kyllä olen voinut aavistaa sinun taaskin sairastuneen ja siitä syystä olleen estetyn minulle kirjoittamasta, kun muuten olet niin nopea kirjevaihdossa. Jumalalle olkoon kiitos! että tilasi on vähän parantunut; mutta meidän iällämme on meidän aina oltava valmiit täältä lähtöön, sillä Herra tulee useinkin silloin kun häntä vähimmän odotetaan. Sen lisäksi tekee myöskin vanhuuden heikkous elämän kuormaksi, että halutaan päästä tämän maailman kurjuudesta. Saatanan valta näyttää vallitsevan kaikkialla ja rakkaan Vapahtajamme opetuslapset omat harvalukuiset ja sen ohessa heikot ja voimattomat. Mikä kärsivällisyys, että hän vielä armahtaa meitä, eikä jätä kurjuuteemme, tai hylkää meitä. Missä ovat ne 7,000, jotka vielä ovat hänelle uskolliset? Heidän täytyy varmaankin olla salassa, koska heitä kristillisessä seurakunnassa melkein turhaan saa etsiä. Ihmeelliset ovat Herran tiet. Ei missään oikein huomata hänen kirkkoansa, ja kuitenkin on voitto oleva Hänen, ja lukemattomat joukot, joita ei kukaan voi lukea, ovat Häntä palvelevat iankaikkisesti! Missä ovat he? Ketkä ovat he? Jos tarkastamme itseämme, jos tarkastamme kanssa-ihmisiä, huomaamme pelkkää kurjuutta ja viheliäisyyttä. Missä on pyhien seurakunta, ja missä loistaa heidän valonsa ja vetää Kristukseen hänen totisia seuraajiansa? Mutta näyttäköön miten pimeältä tahansa maassa, tahdomme kumminkin pitää uskomme; päivä tulee, jolloin kaikki on ilmestyvä, niinkuin Herra on ennustanut. Kasvakaamme vaan kukin kohdastansa uskossa ja hengessä. Herra tuntee omansa ja on kokoava heidät kaikista maailman ääristä.

Ei ole vielä mitään kuultu millä tavoin koottuja lähetys-apuja käytetään ja luultavasti ovat itse tuomiokapitulit vielä epätietoiset miten niitä käytetään. Niiden päätöstä tahdomme odottaa. Mutta sen verran olen kumminkin huomannut, että paljo epäillystä on kansassa tästä asiasta. Rakkaat ystävämmekään Paasoinen ja Manninen eivät ole jättäneet apuansa kolehtiin, vaan äskettäin lähettäneet nämä rahat minulle Tukholmaan lähetettäviksi, minkä heti teinkin, koska neitsy H keskikesästä saakka oleskelee Ruotsissa. Tohtori tahtoi häntä käyttämään merivesikylpyä, vaan hän sairastui kovasti matkalla Tukholmaan ja oli monta päivää vuoteen omana. Sitte lähettivät Tukholman lääkärit hänen kylpemään Wisbyhyn Gottlannissa. Hän voi nyt paljo paremmin, mutta en vielä tiedä milloin hän palaa kotiin. Minä odotan kirjettä ja toivon myöskin saada kuulla, tuleeko tohtori Fjellstedt Suomeen meitä tervehtimään. Tavatessaan neitsy H:n Tukholmassa lausui hän toivon saada tervehtiä veljiä Suomessa ja kirjoitti minulle, kysyen, luulinko mitään esteitä olevan hänen tänne tulollensa. Minä kutsuin häntä tulemaan mitä pikemmin, koska hän kaikkialla otettaisiin avosylin vastaan kun hän on niin hyvin tunnettu pipliateoksensa vuoksi. Mutta silloin oli hän jo matkalla Lapinmaahan, enkä minä sittemmin ole saanut kuulla mitään hänestä.

Minä toivon tyttäresi silmätaudin onnellisesti parantuvan, vaikka professori von Graefe'kään ei voi kaikkia sairaita parantaa. Meidän läheisyydessämme asuva kihlakunnantuomari Maermontan, jolla on musta kaihi kummassakin silmässä alkoi myöskin toivoa kuullessaan sanomista luettavan kertomusta ja matkusti heinäkuussa, mutta palasi heti parantumattomana.

Saatan nyt ilmoittaa meneväni tänä talvena käymään sukulaisteni luo isänmaahan ja luultavasti lähteväni matkalle tämän kuun lopussa. Kirjevaihtomme on siis joksikin ajaksi lakkaava; ja jos sinulla on jotakin asioimista täällä tai Tukholmassa, niin saattaisit paraite kääntyä neitsy H:hon, hänen palattuansa Ruotsista. Saan nyt sanoa jäähyväiset sinulle, veli, toivottaen Herran siunauksen aina, niinkuin tähän asti asuvan sinussa, rakas veljeni, ja armon ja rauhan sekä Herran hengen runsaassa mitassa seuraavan sinua päivien loppuun.

Ferd. Uhde.

44. Samalle 5 p. helmik. 1859.

Rakas veli Kristuksessa! Minä olen saanut kaksi kirjettä, toisen joulukuulta ja toisen tammikuulta sekä kopion kirjeestä professori Schaumanille ja voin ainoastaan iloita, että lähetysseura Helsingissä on suostunut painattamaan ja levittämään kaksi kirjaasi. Kun 20 vuotta olen ollut sen vastustuksen todistajana, mitä lähetystyö on kärsinyt täällä Suomessa, sekä miten hengellinen hallitus vielä on kokenut sammuttaakin kaikkea osanottavaisuutta tämän asian edistämiseen kansassa, niin ei saateta kyllin ihmetellä nyt tapahtuvaa muutosta. Sen on Herra tehnyt, täytyy heidän huudahtaa; hänelle on kaikki mahdollista. Mutta kaikista nyt iloitsevista olet ehkä kuitenkin sinä etevin, sillä kukin tietänee sinun olleen ensimäisen, joka rakkaudesta Jumalan valtakunnan levittämiseen pakanain joukossa sytytit tämän kipinän Suomen kansan sydämeen ja jota paljon kestäen häväistystä, vainoa ja kärsimisiä, kylvit tämän taivahisen siemenen, mikä nyt orastuu ja lupaa tuottaa hedelmää. Uskovaisten kesken on se yleisesti tunnettu ja elämän kirjaankin merkitty ja ilahduttaa se kaikkia, että Herra on antanut sinun nähdä sen armon, mikä on tullut maalle. Suomen kansa on viimeisiä ryhtymässä lähetysasiaan, mutta viimeiset tulevat ehkä ensimäisiksi. Saatetaan jo tuosta pienestä alusta, mikä on tehty, huomata kansan hitaasti osaa ottaman ja kokeman edistää Jumalan asiaa. Mitä onkaan tapahtuva, kun he Suomen lähetyssanomista saavat parempaa tietoa tästä suuresta työstä.

Minä en epäile, ettet annetun luvan mukaan pitäisi lähetysrukousta kunkin kuukauden ensi maanantaina. Ajattele vaan! täälläkin meidän kaupungissamme toimitaan semmoista ja alkaa jo ensi maanantaina. Neitsy Katarina Ekblom meni kaupungin papin luo ja esitteli asian semmoisella innolla, että pastori heti suostui siihen ja lupasi itse pitää julkisen rukouksen kirkossa. Se on paras keino saattaa lähetysasiaa tunnetuksi, sillä tuhansia ihmisiä tulee varmaan uteliaisuudesta semmoiseen iltakirkkoon ja saa kuulla, mitä heille tähän asti oli aivan tuntematonta. Siitä on täällä Suomessakin näkyvä, miten suuren siunauksen saa seurakunta, joka ottaa osaa Jumalan valtakunnan levittämiseen pakanoissa pienillä avuilla. Uusi elämä on heräävä ja moni on katuva ja parantuva.

Katsoisin paraaksi, että itse lähettäisit sen suuren rahasumman seuralle Helsinkiin. Se on oleva suureksi kehoitukseksi johtokunnalle. Kirjoita siis minulle, milloin aiot lähettää jäännöksen kootuista varoista Helsinkiin, ja minä olen toimittava, että sinulta saamani varat täältä lähtevät samaan aikaan. Koko tallessani oleva summa tekee 165 ruplaa hopeassa.

Nykyään pitäisi uskovaisten Suomessa tehdä kaikkea asian edistämiseksi, osoittaaksensa kiitollisuutta hallituksen toimille. Mutta jos sittemmin nähdään, ettei varoja käytetä tarkoituksenmukaisesti, silloin on vapaus lähettää rahat sinne, missä ne paremmin hedelmää tuottavat.

Neitsy H. pyytää tervehtimään ja molemmat toivomme muistavasi meitä rukouksissasi, joita lähetät Herran istuimelle.

Ferd. Uhde.

45. Samalle, 18 p. kesäk. 1859.

Rakas veljeni Kristuksessa! Niin tervetulleet kuin kirjeesi aina ovatkin olleet minulle, oli kuitenkin tällä kertaa surettavaa nähdä, miten suurella vaivalla kirjeitäsi kirjoitat. Voimat näyttävät vähenevän, ja vaikka sinulle on ainoastaan iloista piakkoin päästä tästä pahasta maailmasta, muuttamalla oikeaan kotiin, levätäksesi Vapahtajan luona kaikista taisteluistasi ja vastuksistasi, joita vastaan olet koko elämäsi ajan saanut taistella, on se kumminkin oleva Jumalan seurakunnalle Suomessa suuri vahinko, jollei Herra herätä jotakin toista saman henkistä ja voimaista, tuin sinä veljeni. Meillä on syytä nykyään monta, jotka saarnaavat evankeliumia, mutta heidän elämässään kaivataan Jumalan henkeä ja voimaa, sana ei ole heidän elämänänsä ja voimanansa, ja hedelmätkin ovat siis sen mukaan. Vuodattakoon Herra henkensä kaikelle kansallensa ja herättäköön uskollisia palvelioita! Mutta ajat alkavat näyttää uhkaavimmilta; niinkuin meillä olisi suuret rangaistukset odotettavina. Ihmiset eivät enää tahdo kuulla Jumalan tyyntä ja hiljaista ääntä, joka niin kauan on heitä kutsunut. Täytyyhän Hänen silloin puhua jyrinällä. Onhan jetin todistus Hänen rakkaudestansa. Hän ei jätä mitään koettamatta johdattaessaan ihmisiä luoksensa. Hirmuista on kuulla, miten ihmiset nyt teurastavat toisiansa. Ei mikään eläin tapa kaltaistansa, mutta ihmiset omat saatanallisia. Oi! jospa rukouksemme voisivat taivuttaa Herraa vielä kerran tulemaan eteesi ja sanomaan: tähän saakka, ei kauemmaksi! Mutta hän tietää parhaiten, käyttäisivätkö he hyväkseen semmoista viivytystä, tai pahentuisivatko he ainoastaan. — — —

Neitsy H. on voinut hyvin koko talven ja käyttää kylmävesiparannusta mikä näyttää hänelle tekevän hyvää. Heti keskikesän perästä aikoo hän nyt, kuten tavallisesti, matkustaa Tukholmaan virkistämään henkeänsä ja seurustelemaan luotettavien uskovaisten ystäviensä kanssa. Hän lähettää paljon terveisiä.

Tänään vietetään Helsingissä ensimmäistä lähetysjuhtaa Suomessa. Se on juhla, jota minulta ei ollut toivoa saada nähdä. Ohjatkoon Herran Henki johtokuntaa taitteen totuuteen. Luulen varmasti useiden jäsenien harrastavan asiaa, mutta heiltä puuttuu vielä kokemusta. Jos he ovat rehellisiä, on Herra heille kyllä antava oikean lähetyshengen ja kaikki, mitä he tarvitsevat. Neitsy Katarina Ekblom on matkustanut sinne ollaksensa läsnä juhlassa. Ja häneltä toivon minä saavani tarkempia ilmoituksia.

Toivoen sinulle, rakas veljeni, Jumalan armoa ja rauhaa ja Hänen sisällistä läsnäoloansa päiviesi loppuun asti, pysyn k.e.

Ferd. Uhde.

46. Samalle, 22 p. syysk. 1860.

Rakas veli Kristuksessa! On sangen pitkä aika siitä, kun sain tietoa sinusta; mutta toivon kumminkin, ettei terveytesi ole huonontunut ja että Jumalan armosta voit kanssapuheilla olla hyödyllinen vahvistukseksi uskovaisille ja esirukouksilla edistää Jumalan valtakunnan leviämistä. Me elämme vakuutta vaativassa ajassa, ja suuria taisteluita on maahan tulemassa. Mitta täyttyy kyllä pian ääriinsä saakka ja Herran tuomiot tekevät lopun suuresta sekasorrosta. Paavin valtaa ahdistetaan nyt niin kovin, että sen perikato näyttää väistämättömältä. Samoin Muhammedin valtaa. Mutta protestanttinenkin kirkko on puhdistettava; sillä uskottomuus ja puoluehenki pääsevät monin paikoin voitolle, ja rakkaus heikontuu. Meidän kaikkien täytyy vielä enemmän herätä hengelliseen elämään. Meidän täytyy jättää kuori ja liittyä sydämeen. Ulkonainen on näkyväinen, mutta katoovainen. Sisällinen on näkymätön, ja katoomaton. Sentähden, rakas veli, on Herra pannut sinut tautivuoteelle, johtaaksensa sinua sisällisemmin kaikessa totuudessa. Ulkonainen vaikutus on vähitellen kokonansa jätettävä, että rukous ja sisällinen seurusteleminen Jumalan kanssa olisi ainoana toimenasi. Silloin voidellaan sinut Pyhällä Hengellä, voidaksesi jakaa henkeä ja elämää sekä kaikille, jotka tulevat lähempään yhteyteen kanssasi, että koko Jumalan seurakunnalle. Niinkuin Mooseksen kasvot kirkastuivat, kun hän neljäkymmentä päivää oli ollut Herran luona Sinailta, niin armoitetaan semmoinen Herran palvelija, että hän loistaa, kuin aurinko ennen laskemistansa ja jakaa valoansa lähelle ja kauas. Seuraa tätä Herran kutsumusta ja elä salattua elämää; silloin on viiminen vaikutuksesi oleva vielä ihanampi kuin edellinen vaikutusrikas elämäsi.

Nyt sanon jäähyväiset sinulle rakastettu veljeni. Olen ensi viikolla lähtemässä Saksanmaalle, ja minun korkealla iälläni on epävarmaa, saanko milloinkaan palata Suomeen. Tällä kertaa on kyllä päätetty, että vietän ainoastaan talviajan lämpimämmässä seudussa ja keväällä palaan takaisi; mutta kaikki on Jumalan kädessä, emmekä me saa edes ajatella huomispäivää.

Vaikkemme koskaan ole nähneet toisiamme, olemme kuitenkin olleet ystävät sisällisessä suhteessa, ja Jumalan armosta toivon yhtyvämme siinä valtakunnassa, missä ei mitään eroa enään ole.

Armo ja rauha sinulle, rakas veli, ja kaikille, jotka rakastavat kallista Vapahtajaamme Jesusta Kristusta. Amen.

Ferd. Uhde.

47. H. Renqvistille, Pietarporista 23 p. heinäkuuta 1836.

Ehkä teille tuntematon, mutta teidän ahkeran työnne kautta minulta tunnettu, vaikka ei nimen ja näön puolesta, kuitenkin teidän käännetyin kirjainne lukemisen kautta, joista minä olen halajanut vielä eteenkinpäin saadakseni selvimmän evankeliumin valon, jota minä halulla kaipaan sentähden että nyt on kyllä monessa paikassa kristityn nimi, mutta ei voimaa, rohkenen minä kysymään teiltä suoraan: kuin te olette sinut kuuloni jälkeen Walkealan seurakunnan kanssa paremmin tuttu, niin onko siellä eläviä Kristuksen löytäneitä jäseniä eli halullisia saamaan yhdistystä? Tämän tähden minä teiltä näistä kysyn, kun olen muutamain kanssa ollut puheessa näistä asioista, niin he näyttivät löyhän perustuksen päällä olevansa, ja parempaa ei ole kellään heistä, eikä ole mahdollista tulla paremmaksi. En minäkään taida kerskata itsestäni jotaki, koska minäkin olen jälkimäisessä luvussa, josta on tietämätön, tulenko minä Kristuksen löytäjäksi elikkä hylkääjäksi. Rukoilen teitä nöyrimmittäin kirjoittamaan meilleki jotain perustuksen löytämisestä, sillä me olemme jo kauvan haparoineet sitä. Minä olen niistä, joita vankina pidettiin; nyt olemme täällä kylmässä erämaassa, eikä ole meillä paimenta. Monta on luopunut siitä ensimäisestä kehoituksesta ja tyytynyt paremmin ulkonaiseen varjoon eli kuvaan, mutta voima on pois. Näissä en minä ote löytänyt tunnon rauhaa ja iloista toivon perustusta, jota ei anna häpiään tulla. Tämä olkoon lyhykäisesti sanottu meistä.

Toivotan teille hyvää siunausta teidän seurakunnassanne, joka minun luuloni mukaan on kylmä erämaa.

Thomas Martinpoika Sihvoin.

48. Samalle, Pietarporista 6 p. huhtikuuta 1837.

Minun rakas opettajani! Olen kyllä viipynyt teille kirjoittamassa monenlaisten esteitten tähden; suoraan sanoen on paha tahtoni häjyin koukkuinsa kanssa paljoa enemmän tätä estänyt. Niinkuin jo Immoselle puhuin, olen minä saanut teidän kirjanne ja opetuksenne, joista nyt lähetän monta tuhatta kiitosta.

Te kirjoititte minulle nykyisen ajan heränneitten kristillisyydestä ja niistä kirjoista, jotka ovat oikian tunnon löytämisestä totinen neuvo. Mutta valitettavasti olen minä samaan lukuun kuin tämän aikaiset heränneet kuuluva, alkain ensimäisestä herätyksestä, jossa luulin minulla olevan kaikki hyvin, etenki kuin minulla oli niin suuri armon tunto Kristuksen rakkaudesta, jota en kuitenkaan osannut käyttää hyväkseni, vaan jouduin lankeemuksen portaalle, jonka nyt kyllä valitettavasti tunnen, että olen sangen onnettomassa tilassa. Sillä nyt kaikki puuttuu, mitä sielun autuuteen tarpeellista on. Tämä kävi tällä tavalla: kuin ensimäisen rakkauden tunto jäi takaperin minun ylenpalttisen korotukseni tähden, jouduin minä fariseuksen portaille, omilla töilläni auttamaan sieluni tilaisuutta, ymmärtäen, että minun pitää hyviä töitä tehdä ja näyttää uskoni töilläni, kussa kuitenki, Jumala paratkoon, puuttui vielä uskon oikia alkuki, nimittäin hengellinen köyhyys. Niin joutui täydellinen suruttomuus vallan päälle, jossa tilassa minä vaelsin pitkän ajan, siihen asti kuin minua uusi levottomuus käsitti. Nyt on entinen elämäni omalle tunnolleni suurin soimaus, joka toisen kerran vaivaa minua niin kovasti, että luulen maan minun nielevän, niinkuin Mooseksen aikana Herran kiusaajat korvessa. Sillä ajalla en minä taida puhua hyvästä mitään, enkä myös oikein puhdasta Raamatun sanaakaan järjestyksessä ulospuhua. Tämä on nyt lyhykäisesti puhuttu minun nykyinen tilani. Minä rukoilen teitä olemaan niin hyvät ja Jesuksen rakkauden tähden auttamaan minua opetuksella ja esirukouksella kaikkein meidän edestämme, että Jumala meitä oikein uudestaan synnyttäisi ja lainaisi meille Henkensä, joka meissä vielä uudistaisi armon. Tämän olen minä teille, rakas opin-isä, uskonut sieluni tilasta, jota en vielä ole muillen ilmoittanut, sillä ei täällä ole senkaltaisia, jotka voisivat auttaa ja myös neuvoa sielun tarpeesta. — —

Th. Sihvoin.

49. H. Renqvistille Porvoosta 11 p. elok. 1838.

Korkeasti kunnioitettava h:ra pastori! pitkä aika on kulunut siitä, kun minulla on ollut kunnia ilmoittaa h:ra pastorille ajatuksiani hengellisistä asioista, mutta usein muistellut sitä aikaa, jolloin se oli minulle suotu. Siis pyydän nyt kirjallisesti, että h:ra pastori tahtoisi kehoittaa minua kääntymään oikein uskovaiseksi ja haluamaan kallista Vapahtajaani. Hänen suuri kärsivällisyyteensä ja laupeutensa on kuitenkin säilyttänyt minua armossansa sekä käyttänyt ristiä ja kärsimisiä minua siinä pysyttääksensä. Koska kasvamisessa ja pyhityksessä edistyminen on oleva sydämellisenä huolenamme ja uutterimpana pyrintönämme, toivon ja rukoilen h:ra pastoria olemaan niin hyvä ja heti ilahuttamaan minua kirjeellään ja kehoituksillaan siihen ja miten se parhaiten ja uskollisimmin voitetaan sekä sisällisestä rukouksesta. Vaikka minulla on sangen hyviä kirjoja ja käytän niitä, on kuitenkin niin rauhoittavaa saada kääntyä elävän sielun puoleen, joka kokemuksestansa taitaa vahvistaa, opettaa ja kehoittaa ja se on aina hyvin edistävää. Olisi minulle mieluista kuulla, onko pastorilla monta herännyttä ja elävää sielua seurakunnissanne, ja oletteko, pastori, menestynyt pyrinnöissänne, vahvistaa heitä, eikä kohdannut vastustusta, miten ennen oli niin monena vuonna. Täällä on pieni ihmisyhteys, joka kuuluu Wikström'in puolueesen; sanotaan heidän kokonaan joutuneen lain orjiksi, eivätkä anna saattaa itseänsä oikealle. Kun olen kuullut pastorin täällä ollessaan kokeneen johdattaa heitä oikealle, toivoisin teidän, kun minulla on ilo saada kirje, antavanne minulle lausuntonne heistä ja miten heitä paraite voitaisiin johdattaa oikealle. Ehkä se voisi nyt helpommin tapahtua, kun Wikström on kuollut, joka kannatti heidän erhetystänsä (kehoittaen) pysymään ainoastaan laissa. Saattaisi kääntyä ensin tämän puolueen päähenkilöihin ja koettaa heitä ensin. Jos se onnistuisi, voisivat he sitten palauttaa muut.

Täällä on muutamia muitakin armoa etsiviä sieluja, jotka välistä ovat yhdessä meidän kanssanne. Helsingissäkin kuuluu olevan pieni joukko heränneitä. Oletteko te, pastori, kirjevaihdossa Nurmijärven pastorin B:n kanssa? Onhan hän teidän kaikista ensimäisiä hengellisiä veljiänne; hänen sanotaan olevan hyvin hengellisen, niin että minä olen toivonut tutustua hänen kanssansa.

Pyydän teidän suosiollanne heti saada kuulla miten pastori voi hengellisessä suhteessa. Minun tilani on ollut enemmän kärsivä, kuin edistyvä, ja kurja ja viheliäinen olen minä tosiaan, mutta kuitenkin on minulla se rakas toivo, että minulla on elämä ja osa Vapahtajassani hänen suuren armonsa kautta.

Ystävyydellä ja täydellisimmällä kunnioituksella on minulla kunnia k.e.

C. W. Gripenberg.

[Hän on majurintytär ja elää (v. 1862) Helsingissä.]

50. Samalle, Svartholma 15 p huhtik. 1839.

Korkeasti kunnioitettu ja rakas h:ra pastori! Pastorin kirjeessä Backille (Juonas Back oli elinkautinen vanki Svartholmassa), sain tietää teidän, h:ra pastori, olevan terveenä, vaikka taistelu alkaa käydä aina karkeammaksi, kuten kirjoitettu on. Korkein antakoon teille, h:ra pastori, aina enemmän voimia taistelemaan sotivassa seurakunnassa. Mitä sieluni asiaan tulee, olen kokenut, mutta en päässyt lähellekään, missä minun pitää olla. Joka ilta tehdessäni päivän tiliä, huomaan miten paljon on jäänyt tekemättä siitä, mitä olisi pitänyt tehdä. Kuitenkin luotan Jumalaan. Minä rukoilen nöyrimmästi, ettette, h:ra pastori, unhottaisi kehoittaa ja muistuttaa meitä. Minä en tiedä täällä tapahtuneen mitään merkillistä. Lampu kuoli täällä viikolla. Kaikki teidän, pastori, entiset sanankuulianne käskevät sanoa teille terveisiä, mutta etenkin Jusola, Danroth, Nyberg, Kivimäki. Teidän, h:ra pastori, kuuliaisin palvelia.

Juh. Nordlund.

[Hän oli elinkautinen vanki ja kotoisin Eurajoen pitäjästä.]

51. Samalle, Mikkelissä 6 p. syysk. 1839.

Korkeasti kunnioitettu ja hyvä h:ra pastori! Minä näen, ettei Herra tahdo sallia minun sekaantua maailman pyörteesen, kun hän etsii ja kehoittaa minua valittuin ystäväinsä kautta. Sen huomasin nytkin saadessani teidän, h:ra pastori, oppirikkaan kirjeenne 8 p:ltä elokuuta, josta sydämellisesti kiitän. Kiitoksia sen opista ja ystävyydestä, jota sillä olette minulle osoittanut. Hyvä h:ra pastori, kyllä olen useasti hyvin toivonut saadakseni persoonallisesti olla seurassanne; mutta kun se ei ole käynyt laatuun, olen heittänyt tämän toivoni Jumalalle; jos hän hyväksi näkee, saattaa se vielä armonajassa tapahtua. Suokoon Jumala! että me uskomme lopulla yhtyisimme siellä, mihin olemme kutsutut vaeltamaan. Mutta vaikealta se näyttää. Tie taivaasen on kaita ja vaeltajalle vaikea niin kauan, kun emme rakasta Jesusta, joka meitä sinne opastaa. Mutta sitte, joka kieltää kaiken siinä olevan esteen ja uskolla omaa Jesuksen ja tahtoo hänelle uhrata kaikki, on kapea tie helppo, sillä vanha ihminen on ristiin naulittu Jesuksen kanssa. Mutta tämäpä, h:ra pastori, on vaikea lihalle ja verelle, ja monta sotaa on siitä ollut minullakin, huonolla soturilla, joka olen tahtonut omalla vanhurskaudella saada uskoa, vaan en ole sitä saanut muutoin, kuin olen heittänyt kaikki Jesukselle ja rukoillut uskon vahvistusta häneltä, joka on heikoissa väkevä. Kyttä minun täytyy myöntää nytkin olevan paljon, joka tahtoo sekaantua tähän ja eroittaa minua tästä, kun ajatukseni toimivat niin paljon maallisissa askareissa. Tässä olen ehkä ajatellut Jesuksen nimessä ja hänen kanssansa tahtoa toimia kaikki: ah, jos sitä voisin!

Minä suuresti iloitsen, että Jumala saattoi sisareni tyttären tulemaan teidän, h:ra pastori, luoksenne näinä erhetysten aikoina. Käsittäköön hän tarkkaan totuuden ja oikeuden ja pysyköön uskollisena.

Kristuksen rakkauden uskollisuudella pysyn minä k.e.

Margaretha Hoffrén.

52. Samalle, Kristiinasta ja Pyynikistä 28 p. joulukuuta 1839.

Korkeasti kunnioitettu h:ra pastori ja ystävä Kristuksessa! Kauan sitte olisi minun pitänyt kiittää tervetulleesta kirjeestänne 31 p:ltä lokakuuta, mutta sen velvollisen ja raskaan vastaamisen olen minä päivästä päivään laiminlyönyt. Nyt kiitän kirjeen hyvästä opista. Onnellinen olisin ajassa ja iankaikkisuudessa, jos voisin niistä ottaa vaaria. Tahdon olen saanut (ansaitsematon armo sekin) ja tällä tahdolla olen vaeltava ja alituisella rukouksella ja joka päiväisellä parannuksella olen koettava päästä Jumalan lapseksi, koska hän on sanonut antavansa voimaa niille, jotka tahtovat päästä Jumalan lapsiksi. Ei ilman vaivaa lihalle ja verelle saata se tapahtua, koska ulkonaisia ja sisällisiä vihollisia on olemassa. Minä en saata muuta sanoa itsestäni kuin, että olen heikompia sotijoita. Mutta minä en päästä Jesustani, hän on minulle kaikki kaikessa, Hänen kanssansa on minulla aika lyhyt.

Sisareni tytär on täällä luonani ja jääpi vielä vastaiseksikin, ehkä ensi syksyyn. — Onko h:ra pastori saanut kirjettäni, joka oli kirjoitettu Mikkelistä syyskuun alussa, kun Mina Miltopaeus oli vielä Sortavalassa?

Kristityn ystävällisellä kunnioittamisella.

Margar. Hoffrén.

53. H. Renqvistille, 29 p. toukokuuta 1841.

Rakas pastori, Jesuksen Kristuksen palvelia, osallinen evankeliumin vaivassa ja työssä!

Tässä on nyt minulla tila ilmoittaa teille, rakas pastori, että minä olen saanut teidän kirjanne, ja kiitän teitä sydämmellisesti sen edestä; sillä minä ja minun ystäväni tulimme siitä lohdutetuksi ja vahvistetuksi. Ehkä meillä on kirkas Jumalan sanan valkeus, josta me selvästi näemme, ettei Jumala tahdo muunlaista parannusta, kuin senlaista, joka on yhteen sopivainen meidän langenneen ja turmellun tilamme kanssa; kun on meidän turmeluksemme kuitenkin niin suuri ja villitykset niin viekkaat ja väkevät, että usein tahtoo epäilys vaivata, ajatellen: jos ainakin muut, jotka minua tuomitsevat, lienevät oikiassa, ja minä väärässä. Jonkatähden Herra teitä lohduttakoon teidän vaivoissanne, niinkuin tekin olette meitä lohduttaneet.

Minä jo ennenkin kirjoitin teille, rakas pastori, niistä eriseuroista ja villityksistä, jotka täällä pohjan perällä pauhaavat. Se on ihmeellinen, että jokainen lahkokunta pyytää vahvistaa oppinsa Jumalan sanalla; ja kaiketi on tämä se villitys, josta Vapahtaja ennustaa Mark. 13: 21, 22. Yksi lahkokunta opettaa rukoilemaan, toinen paastoomaan, kolmas itsensä kieltämään, neljäs uskomaan. Ne, jotka rukousta opettavat, ei pidä lukua itsensä kieltämisestä, eikä uskosta; ne taas jotka itsensä kieltävät, ei pidä lukua rukouksesta, eikä uskosta, ja jotka opettavat uskomaan, ne eivät pidä huolta rukouksesta, eikä itsensä kieltämisestä. Mutta kaikkien näiden harjoitusten alla heidän keskellänsä hallitsee kauhia oma-rakkaus, että pitää itsensä suurena, josta sitte seuraa kaikkein niiden tuomitseminen, jotka ei niin tee, kuin he tekevät, ja vielä monet muutki synnit, niinkuin ahneus, viha, koston pyyntö, käräjän käymiset, ja vielä niinki, että ne hengellisesti ylpiät kehuivat nöyryydestänsäki. Ja näin on riita heränneitten välillä niistä asioista, jotka kuuluvat kristillisyyden harjoitukseen, jota myös totisesti on Christuksen oppi. Ja olisi hyvä, jos ne ulosvuotaisivat uskosta. Kaikki, kuin ei ole uskosta, se on synti sanoo apostoli. Ja eihän se olekkaan ihme, kuin nämät ei tahdokkaan mitään tietoa pää-asiasta, nimittäin, kuinka langennut syntinen ja kasteensa liiton rikkoja jäälleen pääsisi Jumalan armolapseksi, että taivaallinen Isä anteeksi antaisi hänen syntinsä ja tykö-lukisi syntiselle Poikansa kalliin ansion ja makson vanhurskaudeksi, niinkuin hän Pojallensa tykö-luki meidän syntimme 2 Kor. 5: 21. Ja kuin syntinen on tältä tavalla uskosta vanhurskaaksi tullut Rom. 5: 1 ja Jesuksen kautta sovinnon saanut Rom. 5: 11, niin silloin ei hänelle tarvitse sanoa, kiellä itses j.n.e., mutta silloin rakkaus Jesusta kohtaan sen hyvän tähden, minkä hän nyt saanut on, vaatii hänen Maarian kanssa kastelemaan kyyneleittä Jesuksen jalkoja sen syyn tähden että hänelle on paljon anteeksi annettu, ja Paavalin kanssa ei hän kerskaa muusta suin Herran Jesuksen rististä, jonkatähden hänelle sitten on maailma ristiin naulittu ja hän maailmalle.

Tämä ei olekkaan luonnon teko, niinkuin ulkokullatuilla, jotka opettavat, kuin joku sielu herää synnin unesta, sanoen: kiellä itses, pane pois entiset koriat vaattees ja pueta itses ryysyllä ja körteillä, ettäs pääset erillensä maailmasta, niin sinä voitat Christuksen. Ja kuin se on tapahtunut, niin he kohta sanovat: hän on armon saanut, ja tällä tavalla he viettelevät sielu-parkoja luonnon voimalla tekemään Christuksen opin jälkeen, mutta estävät heitä menemästä Jesuksen tykö joka heille antaisi voiman Jumalan lapsiksi tulla Joh. 1: 12, 13. Jos nyt joku, joka tämän onnettoman tilan näkee, näille rupee varoittamaan, että koetelkaat, jos te olette uskossa, jos Jesus Christus on teissä, jos te olette kaivaneet syvään ja laskeneet perustuksen kalliolle eli sannalle, se on: jos teidän kristillisyytenne vuotaa elävästä uskosta eli on paljas luonnon työ, niin he rupiavat kohta nauramaan ja sanovat: niin järki puhuu; kyllä sinulla on järjen viisautta, mutta minäpä katsonkin nokisilla silmillä Raamattuun. Heidän tarkoituksensa on, ettei mitään saa ymmärtää Jumalan sanasta, mutta olla niin kuin puu. Tässä villityksessä on ei ainoastansa yhteinen kansa, vaan myös opettajat. Ja tämä lahkokunta on levennyt pitkin Suomen rantaa, aina Tornioon asti, ja jos lienee jo Ruotsinki valtakunnassa.

Nyt minä vielä tahdon teille, rakas pastori, ilmoittaa kielillä puhujasta. En minä tosin ole itse nähnyt häntä, enkä kuullut hänen puhettansa, mutta olen muilta kuullut tällä tavalla: kielillä puhuja menee hengettömäksi, lankee maahan ja sitte rupiaa puhumaan: fria mig, fria mig! luullen silloin pitävänsä aviosäätyä hengellisesti Christuksen kanssa. Silloin hän näkee kaikkein tilan, kuka on onnettomassa, kuka onnellisessa tilassa. Häntä on nyt kuljetettu monessa pitäjässä, että kukin saisi tietää, kuinka hänen asiansa on. Ah, Jumala armahda vielä meidän päällemme sinun Poikas Jesuksen katkeran piinan ja kuoleman tähden!

Rakas pastori! en minä ole näitä kirjoittanut itseni korottumiseksi ja muitten sortamiseksi; enkä olisi ollenkaan tahtonut kirjoittaa, sillä minä arvaan, että te tulette näitten sanomain yli murheelliseksi. Mutta en ole kuitenkaan saattanut vaiti olla; kuin sydämessä on kyllyys, niin täytyy suunki vuotaa yli. Minä pelkään, ettei Johan Tervo ja Johan Nevala, jotka te kyllä tunnette, ole vielä uskossa käsittäneet Vapahtajaa: sentähden, rakas pastori, jos te heille kirjoitatte, niin varoittakaat heitä; sillä he kuulevat teidän ääntänne. Älkäät kuitenkaan sanoko minun tätä ilmoittaneen. Johan Tervo edesantaa outoja ilmestyksiä, erinomaittain sen kuin hän sanoi minulle, että silloin, kuin hän kävi teidän tykönä, oli teidän talossanne niin väkevä Pyhän Hengen haju eli löyhkä ja monta muitakin ilmestyksiä ja maistamisia, joita hän sanoo tunteneensa. Tämmöiset asiat ovat minusta outoja, että sielu tulisi ilahutetuksi ruumiin tuntemisten kautta. Mutta sen minä kyllä todeksi uskon, jos sielu saa maistaa, kuinka suloinen Herra on, niin ruumiski tulee virvoitetuksi. Herra Jesus, hyvä paimen, etsiköön jokaista eksyväistä lammasta ja saattakoon laumansa tykö. Amen.

Nyt viimeiseksi, rakas pastori, teille paljon terveysiä minulta ja minun ystäviltäni. Tervehtäkäät teidän ystäviänne meidän puolestamme, jotka yhdessä Hengessä Isää lähestyvät. Jumalan armo olkoon kaikkein meidän kanssamme ja auttakoon meitä taivaalliseen valtakuntaansa, ettemme tielle vaipuisi. Teidän tuntemattomalta, kuitenkin Hengessä tutulta ystävältänne

Pattijoen kylästä 29 p. toukok. 1841.

Henr. Ojala.

Paaval Ruotsalainen on saattanut teidän pahoin haisemaan täällä; hän sanoo teidän olevan omassa vanhurskaudessa.

54. Lähetyskirja 8 p. syyskuussa v. 1842.

Kunnioitettava rakas isä! Armo olkoon teidän kanssanne ja rauha Jumalalta meidän Isältämme, ja Herralta Jesukselta, joka on elävitten ja kuolleitten tuomariksi tuleva, tekemään kirjoitetun oikeuden sen välillä, joka Jumalaa totuudessa palvelee ja joka ei Häntä sydämen vilpittömyydessä palvele!

Pitkän ajan olen ollut kirjoittamata teille. Syynä on ollut se sanoma, joitta olen kuullut teidän jo olleen kotia menneen ajallisen kuoleman oven kautta ijäiseen elämään. Mutta koska nyt äsken kuulin teidän vielä matkan päällä oleman, niin päätin muutamalla sanalla tietää antaa, että minäkin vielä matkan päällä olen. Herra Jesus suokoon, että minä ja kaikki muut, jotka vaeltavat ijäistä kotoa kohden, mahtaisimme astua vilpittömät askeleet, jalkamme aina pitäin oikialla tiellä. Minulla olis nyt paljon kirjoitus ainetta, mutta tahdon niin lyhykäisesti kuin mahdollista on puhua.

Merkillinen on tosin tämä aika isämme maassa sen liikutuksen suhteen, kuin nyt on matkalla. Sen minä todistan, että kiivaus on Herran pelvon puolesta, vaan ei ole tahdon ja selvän Jumalan sanan jälkeen. Esimerkiksi oman vanhurskauden suhteen, joksi uskoit vanhurskaudesta ulosvuotavaa ja eroittamatonta elämän vanhurskautta soimataan ja vielä tuomitaanki, edestuoden, ettei saa kellenkään osoittaa merkkiä siitä, että rukoillaan julki ja äänessä, vaan sydämessä pitää tointa pidettämän ja ottaman niinkuin muutkin siveät ihmiset ilman kaikkea ulkonaista rukousta. Ja jos havaitaan, että joku on rukouksen ottanut parannuksen harjoitukseksi, niin hänen sanotaan rakentavan omaa vanhurskautta ja olevan fariseusten lahkokunnasta. Jos joku yksinkertainen tulee heidän parihinsa, niin he käyvät solmeevilla puheen parsilla ympäri, niinkuin hämähäkki saaliinsa verkkohonsa piirittää, ja kuin ovat sen hyvin solmenneet, niin he nauravat. Tämä kavaluus ei ole viisaus; se näkyy jumalattoman petokseksi. Eikö Paavali sano: rakkaat veljet, jos joku ihminen osaa johonkuhun vikaan tulla, niin te, jotka hengelliset olette, ojentakaat senkaltaista siveyden hengessä; ja katso itsiäs, ettes sinä myös kiusattaisi. Mutta onko tämä toinen toisensa kuorman kantamista? Onko tämä Kristuksen lain täyttämistä? Eikö kunkin pidä omaa kuormaansa kantamaan? Gal. 6: 1, 2, 5. Kuka sinä olet, joka toisen miehen palveliata tuomitset? Omalle isännällensä hän lankee ja nousee, Jumala on voimallinen hänen ojentamaan ylös. Rom. 14. 4. Tämä on minun ajatukseni. Herra minua johdattakoon tasaista tietä myöten. Ei tämä suinkaan ole muille eksytys kuin vasta-alkaville, sillä kyllä se, joka taitaa sanasta saada täyden todistuksen totuuden vahvistukseksi, sen ymmärtää, että on vika tällä paikkaa. Ainoastansa se, joka äsken on tullut totuutta lähemmäksi, kuin hän sen kuulee Sionin vartijalta, ottaa tämän helpomman opin vastaan. Tämä helpompi autuuden kauppa (siksi minä sen kutsun, hyvin tietäen, että ijankaikkinen elämä on Jumalalta) on tuotu Paavo Ruotsalaiselta Karjalasta, joka taitaa teille olla paremmin tuttu kuin minulle, joka en ole häntä nähnytkään, enkä soisi näkevänikään. Hän on heränneet ottanut viedäksensä keskitien haaraa myöden Sionin vuorta kohden, ja teistä todistanut, että olette oman vanhurskauden karilla haaksirikkoon tulleet, jonka todistuksen kuulin omilla korvillani yhdeltä Paavon opin järjestyksen vastaanottaneelta meidän Tyruksessa, johon minä vastasin: minä olen siis myöskin samalla karilla haaksirikossa. O! Herra armahda! Kirjoitettu on: teidän seassanne pitää eriseurat oleman, että ne, jotka koetellut ovat, teidän seassanne ilmoitettaisiin. l Kor. 11: 19. Kuka siis taitaa autuaaksi tulla? Vanha Herransa iloon mennyt, maassamme ollut kristillinen Sionin vartia sanoi: "teillä on tänä viimeisenä vaarallisena aikana suuri sekaannus niitten askeleista ja jaloista, jotka ovat väärin käyneet ja kuitenkin päälleseisovat heillä itsekullakin olevan oikian tien autuuteen." Tämä on surkia totuuden tunnustus ja sopii hyvin meidän asioihimme. Kuitenki minulla tämän surkeuden alla on toivo siitä syystä, että sanaa saarnataan järjestyksellä; mutta se taas peljättää, että jos joku sanasta saa elämän, niin se sanotaan olevan kuolemaan vikapää, ja joka sanaa myöden rupee elämätänsä ojentamaan, saa fariseuksen nimen. Oman vanhurskauden pilkka-kaapu levitetään sen selkään ja niin viedään hengelliseen kuolemaan ja tapetaan ensimäinen halu hänessä, eli tehdään helpomman kaupan havitelleeksi.

Näin olen minä puolestain ja hämärtävällä tavalla maalannut etehenne nykyisen kristillisyyden kuvan. Pyyntöni olis siis saadakseni tietää, jos kukatiesi lienen väärin ulos toimittanut sen kuin nyt, niinkuin oppimaton kirjoitus-taidossa edestuonut olen. Te tunnette paremmin sen Paavo Ruotsalais miehen, joka tahtoo olla heränneitten pää. Toista Pyhä Paavali sanoo: Kristus on seurakunnan pää. Ef. 5: 23 ja Jumala on Kristuksen pää; sen minä uskon, mutta toisesta päästä epäilen. Tällä Paavolla, ehkä on tuntematon tällä paikalla, pitää oleman suuri vaiva meistä rantakuntalaisista Kristinan ja Turun välillä. Jos hän asuu likellä teitä niin tervehtäkäät häntä minulta ja muilta täällä ja sanokaa, ettei ulkonaisesta harjoituksesta ja niinkuin hän kutsuu polvirukouksesta tule niin vaarallista omaa vanhurskautta kuin siitä, ettei ollenkaan rukoilla. Väärin käyttämisestä pitää toisin varoitettaman, vaan ei suinkaan itse asiata maahan lyötämän. Rukoilioita on kahta lajia, ensiksi, joka rukoilee hän puhuu omassa asiassansa, ja toiseksi, joka rukouksia pitää, hän puhuu muiden edestä valituilla sanoilla, ja kävelee ympäri Jumalan sanaa myöksentelemässä, josta Paavali nuhtelee Korintolaisia. Mutta jos jollekulle seurassa istuvalle tulee Pyhän Hengen vaatimus kumarretuilla polvilla ja kasvoilla rukoilla ja sydämensä tuntemisen jälkeen puhua salatusta viisaudesta parannukseksi, niin, jos hän puhuu Jumalan sanaa, ei sitä pidä oman vanhurskauden rakennuksena pidettämän, vaan suurena Jumalan lahjana, yhteiseksi rakennukseksi, parannuksen edesauttamiseksi j.n.e.

Tässä olen nyt edespannut asian, jota tällä ajalla olen tutkistellut. Suu puhuu sydämen kyllyydestä. Herra tietää, kuinka paljon tämä sekaseuraisuus on minulle työtä antanut sisällisesti. Minä sen siksi pitäisin, ettei Jumalan Henki ole itsiänsä vastaan, ja ettei niiden, jotka Jumalan hengen kautta puhuvat, pitäisi taitaman Kristusta kiroilla. Minun sydämellinen pyyntöni olisi siis saadakseni tietää teidän ajatuksenne tästä aineesta. Herra, armahda meitä ja paranna meitä, ja lähetä meille Pyhä Henkes, totuuden Henki, johdattamaan meitä kaikkeen totuuteen, muutoin me hukassa olemme ijankaikkisesti. Nyt näkyy se aika olevan käsillä, että jos mahdollinen olisi, niin valitutkin eksytettäisiin Matth. 24: 24. Viimeinen aika, surkia aika, jona kristityt elävät niinkuin käärmeen sikiöt keskinäisessä eripuraisuudessa, josta tämä maailman herra ja sielun vihamies on hyvin mielin.

Olkaat hyvästi Herran nimessä tervehdetty minulta huonolta matkamieheltä.

Ahlaisten kappelista 8 p. syyskuussa v. 1842.

E. G. Ilwan.

55. H. Renqvistille, 2 p. elokuuta 1845.

Kunnioitettava rakas Isä! olkaat tämän kautta minulta sydämellisesti tervehdetty Isän, Pojan Jesuksen ja Pyhän Hengen nimessä.

Teidän tervetulleen kirjoituksenne 26 p. kesäkuuta sain vastaanottaa 9 p heinäkuuta, jonka päälle nyt vastaan. Mitä Lutheruksen Huone-postillaan tulee, niin se on jo nyt suomennettu ja Frenckelin tykönä präntissä. Suomentaja on tosin minulle tietämätön. Suokoon Jumala sen tuleman Lutheruksen omilla sanoilla ilman poisjätteitä ja lisään panoja! Suokoon jumala sen miehen, joka on suomentanut, olevan heimolaisuudessa sen Hengen kanssa, jota aikanansa Lutheruksessa vaikutti ja hänen suunsa kautta totuuden valkeutta kuoleman varjon synkiässä maassa olevalle sukukunnallemme ilmoitti. Mutta jos toisin on, niin on suuri häviö. Sillä erilaiset luodut taitavat yhdestä kukkaisesta imeä ja valmistaa sekä myrkkyä että hunajaa; niin myös on tämänkin asian laita. Vastaa itse Herra kunnia ja käännä kaikki parhaaks, ettei vihamies saisi sinun nimelläs turmiota tehdä sinun istutukselles, vaan häpiään tulisi. O Herra kuule, o Herra, auta Sionia!

Minä olin Johanneksen pyhänä Raumalla setäni tykönä ja kuulin häneltä kirjoista, niinkuin te nyt minulle kirjoititte, ja olen jota päivä odottanut mainituita kirjoja tuleman, vaan tähän päivään asti ei ole niitäkään kuulunut. Halulliset ovat käyneet minulta kysymässä "Wäärän opin kirjaa", mutta minä olen sanonut: odottakaat, kyllä se tulee. Aika näkyy tulevan liian pitkäksi odottajille. Joska Herra soisi armon aikaa ja Hengen voimaa teille alkamaan toista osaa "Wäärän opin kauhistuksesta" ja valmistaisi sillä tietä näkemään valkeutta, monelle horjuvalle sielulle valoksi neuvoksi ja lohdutukseksi, joka ei ole tullut vakuutukseen, taitaaksensa tehdä eroituksen valheen ja totuuden välillä. Sillä paljon on niitä ihmisiä, jotka seisovat, niin sanoakseni, kahden tien haarassa, neuvottomina, kumpanenko niistä mahtanee olla oikia tie Molemmat näyttävät johdattaman taivaalliseen asuinsiaan; molemmilla on päälle-kirjoitus: autuuteen; molemmilla on Pyhä Raamattu, molemmilla Jesus, molemmilla Lutherus, vaan erinäisessä tarkoituksessa ja tykö-sovituksessa. O Jesu lainaa viisautt', Ett' vältän pirun kavaluutt'! Jos jolloin kulloin on tarvis ollut, niin on se nyt todellaki tarvis pitää silmät auki; sillä perkele käy ympäri, puettuna valkeuden enkeliksi ja vanhurskauden saarnaajana.

Herra auttakoon kaikkia niitä, jotta tahtovat totuuden sanan kautta käsittää totuuden! Mutta minä sanon sekä itse puolestani että muitten koettelemuksesta, että kyllä se piankin käy laatuun vakuutuksella tunnustaa ja vastaan ottaa Kristusta siinä kristillisessä totuudessa sanan kautta, ymmärryksen suhteen; mutta sydän tahtoo kuitenki vielä tämän ohessa pitää taipumuksensa kiinnitettynä katoovaisiin, ja niin on ihminen, havaitsemata sitä itse, vangittuna maailmaan; halu maailman kunnian perään ja hienommat luonnollisten huvitusten taipumukset ja nautinnot ovat aina tiellä, pyrkiessä täydellisyyttä kohden. Jesus on ymmärryksen silmäin edessä kallis, mutta sisälle-käyntö ahtaasta portista on luonnolle ja vanhalle Adamille raskas ja katkera; sillä hän tahtoisi jotain pitää vanhasta hienommasta hapatuksesta; — sanalla sanoen hän tahtoisi katsoa etehensä ja taaksensa yhtä aikaa. Näin on minun ajatukseni jälkeen laatu usiamman herätyksen armolta liikutetun kanssa.

Ja kuin siis täänlaatuiset kuulevat olevan mielestänsä soveliamman polun ja tien autuuteen, niin ei ole ihmettä, että lähtevät etsimään päästäksensä helpommalla mielestänsä siinä uudessa opin järjettömyydessä autuaaksi, hyljäävät sanan ja sanan kanssa sopivat kirjat, ja ovat niin hävyttömät, että sanovat, tultuansa siihen uuteen oppiin, Pyhän Raamatunki vääräksi, apostolein ja koko marttyrein joukon menneeksi helvettiin ynnä koko joukon muita kristillisiä opettajia ja kristityitä hamaan tähän aikaan asti, ja nyt vasta olevan sen oikian järjestyksen ja tien löytäneensä. Koska kuulevat uskoa vaan tarvittavan, niin he ovat kohta valmiit uskonsa kanssa oman ymmärryksen voimasta ja niin he luulevat uskovansa, että heidän uskonsa ei suinkaan ole Pyhältä Hengeltä sanan kautta vaikutettu, vaan itse otettu ja tehty usko, josta uskon elämä on eroitettu ja makaa tekopyhyyden solmussa. Sanotaan: usko vaan ja elä niinkuin muutki, älä näytä sitä muille, sillä se on omaa vanhurskautta; usko vaan niinkuin kristitty ja elä niinkuin muutki, syö, juo, huvittele, älä rukoile, sillä se on Antikristuksen työ, älä pane kättäs ristiin, älä kumarra polvia, älä huokaa; ja näin hirviän pedon he tekevät kristillisyydestä. Minun ajatukseni on, että huokaus, esimerkiksi, on uuden Jumalalta lahjoitetun mielenlaadun hengenveto, sillä kussa on elämä, siinä on myös hengitys, ja kussa ei ole hengenvetoa, siinä on nähtävästi kuolema. Opin sekoituksiin joutuvat ne, jotka ei ole perustetut vahvassa profetallisessa sanassa.

Älkäät mieltänne pahaksi panko, ehkä minä näin laviasti kirjoitan siitä uudesta opin onnettomuudesta, sillä ehkä huonoudessa halajaisin minä pysyä totuudessa.

Ahlaisten Ylikylästä 2 p. toukokuuta 1845.

C. G. Ilwan.

56. H. Renqvistille, 30 p. joulukuuta 1845.

Minun hyvin sydämellisesti rakastettu ystäväni! Ah, vaeltakaamme hengessä Jesuksen elämän tiellä ja polulla, rakastakaamme sydämellisesti toisiamme, eroutukaamme maailmasta ja ruvetkaamme Jumalalle uskollisiksi loppuun asti, niin että armosta saamme elämän kruunun Jesuksen verellä ja haavoilla!

Teidän kirjeenne, h:ra pastori, minä sain tänä 30 p. jouluk., vaikka se oli kirjoitettu jo 12 p. syyskuuta, mistä suosiosta ja vaivasta minä nyt saan kiittää teitä, h:ra pastori. Nyt muistan, mitä muutamia vuosia takaisin syntyi sielussani, kun ensi kerran sain nähdä teidän suomentamaa Juh. Arndtin "Totista kristillisyyttä": minä ylistin Jumalaa, että hän on valinnut semmoisen aseen, joka on ryhtynyt siihen ansiolliseen vaivaan, saattaa suomalaisillekin päivän valoon niin ihanan kirjan. Silloin myös tapahtui, kun minä parhaallaan olin silmäilemässä tätä ihanaa kirjaa, että luokseni huoneeseni tuli odottamatta vanha pastorimme Elias Lagus, joka myöskin on oikein hengellinen pappi ja on senjälkeen muuttanut täältä kymmenen peninkulman päähän Wähä-kyröön, lähelle Waasan kaupunkia, johon hän pääsi kirkkoherraksi — minä arvelin sanoa, samalla kun katselin sanottua kirjaa, tuli hän sattumalta ja kysyi heti tervehdittyänsä: mikä kirja se on, jota luet? Minä annoin hänen katsoa sitä, ja hänen sydämensä puhkesi ilosta, kun niin hyvää kirjaa saattaa suomenkin kielellä lukea, ja lisäsi, ettei tämä Henrik Renqvist säästä vaivojansa sanan palvelemisessa, sekä kertoi minulle h:ra pastorin elämänvaiheet. Minä sanon, että aina siitä päivästä on se muistissani pysynyt ja ollut sydämellisenä toivonani saada, jos Jumala niin suopi, jollakin tavalla tulla tuntemaan teitä, h:ra pastori, vaikka en ole saattanut havaita, kuinka se toteutuisi. Mutta minä jätän sen Jumalan haltuun. Nyt on halpa ja mitätön mies Abraham Rönqvist saattanut minun siihen tilaisuuteen. Minä sanoin: halpa ja mitätön mies, ei sentähden, että häntä halveksisin köyhyydestänsä, ei! mutta hänen juomishimonsa vuoksi, jonka vian kanssa monta muuta vikaa on yhdistettynä. Jumalan henki oli hänet tosiaankin herättänyt, mutta hän oli antanut himojensa voittaa; sillä nyt hän käyttää kristillisyyttä elatuskeinonansa, hankkiakseen varoja juoppoutensa harjoittamiseksi, josta paheesta minäkin olen häntä nuhdellut.

Minä tahdon nyt sanoa jotakin seutumme väärä-oppisten vaatteuksesta, vaikkei niitä, Jumalalle kiitos, ole seurakunnassamme, mutta yltäkyllin ympärillämme niin hyvin suomalaisia kuin ruotsalaisia, opettajain ja sanankuuliain, ylhäisten ja alhaisten, köyhäin ja rikasten, vanhain ja nuorten joukossa, jotka ovat voimakkaan eksytyksen antaneet hairahduttaa itsensä niin, että he uskovat valheen henkeä. Sivistyneestä kansaluokasta ja herrassäädystä ovat etenkin naispuoliset saaneet sen hullutuksen, että muka on anteeksi saamaton synti heille kantaa niitä vaatteita, joita he entisessä tilassansa käyttivät. Sentähden ovat he antaneet värjätä kaikki vaatteensa ja huivinsa mustiksi, ja vaatettaneet itsensä semmoiseen virkapukuun, että selvään tuntee heidät joukkoonsa kuuluviksi. Minä kysyin kerran eräältä nuorelta rouvasihmiseltä, minkätähden nuo uudet kristityt (sillä niin kutsuvat heitä oikein ajattelevaiset, vaan maailman lapset kutsuvat kerettiläisopin lahkolaisiksi tahi körttiläisiksi) noin vaatettavat itsensä? Ja sain vastaukseksi, että heidän opettajansa vaatii sitä, ja hän lisäsi, että sillä tavalla tullaan maailmasta kieltäytymään; sillä nyt minua maailma halveksii ja minä saan kärsiä pilkkaa Kristuksen tähden y.m. Minä sanoin, ettei se ole Kristuksen tähden kärsimistä, vaan vaatteiden. Ja mitä alhaisempaan kansaluokkaan tai talollisiin tulee, niin pukeutuvat vaimot hyvin vaalean harmaasen puolivillaiseen, tamppaamattomaan ja silittämättömään sarkahameesen, esiliinaan ja pitkään ja väljään lievekurtikkaan, joka ennen oli varsin harvinainen ja näkymätön. Heidän huivinsa ovat samallaiset, kuin R:n kappelissa. Viime vuonna ryhtyivät he siihenkin vikaan, että mennä kesä-aikana paljasjaloin kirkkoon ja ehtoollispöytään, ja tultuansa kotia heittävät he tämän nunna- ja munkkipu'un ja pukeutuvat tavallisiin vaatteihin ja jalkimiin. Ja mitä miehiin tulee, niin ovat hekin vaatetetut virkapu'ulla, kaikki yhdellaisella myöskin vaalean harmaalla pitkällä takilla ja ruotsalaiset käyttävät pyöreätä, matalaa ja harmaata huopahattua, vaan suomalaiset tekevät itsellensä vaalean harmaasta sarasta pyöreät lakit, niinkuin kalotit, vaan joissa on lippu etupuolella.

He eivät tervehdi mielellänsä ketään, ainakaan ei kaikki heistä. Minä tapasin matkalla kerran heistä yhden ja tervehdin häntä sanalla: "hyvä päivä", ja kun hän vastasi vaan: "päivä, päivä", ihmettelin minä siitä harvinaisesta tervehdyksestä, mutta toverini sanoivat sen olevan heidän tapansa. Samoin kun Jesuksen nimeä mainitaan, seisovat he kuin seiväs notkistamatta päätänsä tahi polviansa, olipa se kirkossa taikka muualla. Yleisesti sanottu, se on kopea ja kylmä kristillisyys, kristillisyys ilman Kristusta ja hänen osallisuuttansa.

Minä kerran kysyin harha-oppiselta harmaalta nunnalta, kuinka on hänen sielunsa asia? Hän vastasi: hyvin. Minä lausuin: mutta mikä on nyt syynä siihen, ettet enää niin kuin ennen tee kanssakäymistä ja seuraa minulle, niinpä et edes tervehdäkään minua, etkä katso minuun? Mihin on nyt hävinnyt kristillinen rakkaus kristittyjen keskestä, jonka pitäisi olla kristittyjen oikea tuntomerkki ja yhdistysside! Sillä jollemme rakasta toisiamme, niinkuin Kristuksen ruumiin jäsenet, niinkuin saman Isän lapset, kaikki Jesuksen verellä lunastetut, niin emme ole oikeita Jesuksen ystäviä. Sillä te olette minun ystäviäni, jos teette, mitä minä käsken teille sanoo Jesus; ja hän käskee meitä toisiamme sydämellisesti rakastamaan, sillä rakkaus on Jumalalta y.m. Vähän ajateltuansa vastasi hän aivan riettaalla ja röyhkeällä katsannolla ettei hänellä ole uskoa eikä rakkautta, ei Jumalan eikä ihmisrakkautta. No, kuinka sitten, kysyin minä, ja vastikään sanoit olevan hyvin kanssasi ja nyt taas sanot, ettei sinulla ole uskoa eikä rakkautta. Jaa, niitä minulla ei ole, sanoi hän. Minä: se lienee sitte varmaan hyljättävä oppi, joka teillä on, niinpä perkeleellinen oppi, sillä perkeleellä ei ole uskoa eikä rakkautta. Itse paha henki tekeytyy valkeuden enkeliksi vaan uskoa ja rakkautta ei hänellä ole ja niitä hän ei saata matkia. Tästä suuttui hän niin silmittömäksi, että hän sukkelaan lensi pois suojasta suutansa aukaisematta.

Kovin pitkäksi kävisi kertoa kaikkia heidän hullutuksiansa ja kaikkia heidän puheitansa, etenkin ensiksi tämän harha-opin synnyttyä 9 vuotta sitte, jolloin se ilmaantui S:n ja W:n kaupungeissa. Sittemmin levittivät sitä muutamat harhaoppiset nuoret papit ympäri maata. Mahdotonta olisi saattaa ja ennättää luetella kaikkia heidän vehkeitänsä ja sitä paitsi se olisi tarpeeton, koska yhtäläiset vallattomuudet ovat kerrottuina "Wäärän opin kauhistuksessa."

Mutta toinenkin harha-oppi on tällä seudulla ollut yleinen 12 tahi 13 vuotta taaksepäin. Se oli kuitenkin toisenlainen. Heränneet kerääntyivät suuriin joukkoihin ja parvihin hengellisellä tavalla rohkaisemaan toisiansa, etenkin sunnuntaisin iltapuolilla ja iltasilla aina puoliyöhön, jolloin lukivat jostakin kirjasta, lauloivat virsiä ja hengellisiä lauluja, puhuvat hengellisistä aineista ja lopettivat tavallisesti rukouksella, joka muuttui kuitenkin äärettömäksi mölinäksi ja huudoksi, jota kiihoitti heidän mielensä niin, että heitä tapasi kummallinen tauti, halvauksen kaltainen, jossa he joukottain kaatuivat, pyörtyivät ja kun he uudestaan selvisivät, läähättivät ja puhkuivat he niin, jotta luuli hengen heistä lähtevän. Heillä oli myös tapana huutaa, että heidän sydämensä tahtoi haleta y.m.

Oli vieläkin eräs harha-oppi silloin valloillansa muutamissa, nimittäin semmoisissa, jotka ilmoittivat näkyjä ja ilmauksia näkevänsä ja sanoivat olevansa toisinaan taivaassa ja toisinaan taas helvetissä. Tämä hurmaus tapasi heitä melkein samalla kellon lyönnillä joka ilta, jolloin lukemattomia luonnollisia ihmisiä virtasi sinne katsomaan heitä ja kuulemaan heidän saarnaansa. Mutta muilla seuduilla ja heidänkin joukossansa oli toisia rehellisiäkin kristityitä, jotka huomasivat sen erhetykseksi ja alkoivat Jumalan Sanasta osoittaa heille näitten raivoisien houreitten vääryyttä. Minä matkustin kerran semmoisen ihmisen luokse oikaistakseni häntä, koska ennen tunsin hänen olleen totisesti Jumalan hengen herättämän sielun, mutta kun tulin hänen luoksensa, oli hän jo selvinnyt. Minä kysyin häneltä muun muassa, jos hän tosiaankin oli taivaassa ja helvetissä ja näki ne kappaleet, joista hän siellä kertoi. Ei, sanoi hän, vaan se oli niinkuin joku olisi saarnannut sydämessäni niin ankarasti, etten tahtonut ennättää sitä väleen huudahtaa kun sitä minulle saarnattiin. Minä olen sittemmin, lisäsi hän, selvästi saanut havaita, ettei se ollut muu kuin ylpeyden hengen luoma enkeli syvyydestä, joka minua hallitsi. — — —

Paljon lienen nyt kirjoittanut, vaan vähän olen ennättänyt puhua oman sieluni tilasta. Nyt saan vaan kertoa, että Jumalan Hengen saavuttava armo aina lapsuudestani on lakkaamatta vaikuttanut minuun siihen asti, kun ensi kerran menin Herran pyhälle ehtoolliselle v. 1820. Silloin opastettiin minua elämän tielle, mutta nuoruuden taitamattomuudessa kadotin vähittäin tämän tuntuvan armon, uskoin kuitenkin sillä ajalla olevan hyvin laitani aina vuoteen 1828, jolloin Jumalan Henki selvästi avasi silmäni näkemään totisen sieluni hädän ja jolloin minä myös ensi kerran sain oikein nähdä turmelukseni syvyyden. Sittemmin on Jumalan Henki opastanut minua vakaisesti askel askeleelta elämän tiellä niin, että nyt saatan sanoa, tähän asti on Herra minua auttanut, Ylistetty olkoon Hänen nimensä ja armonsa iankaikkisesti. Amen.

Lapvärtin pitäjän Mörtmarkun kylässä 30 p. joulukuuta 1845.

L. E. Niemi.

57. H. Renqvistille, l p. toukokuuta 1856.

Rakas ystävä Herrassa Jesuksessa! Tämän kautta saan minä toivottaa teille onnea, menestystä ja siunausta Jumalalta, jolta kaikkinainen hyvä anto ja täydellinen lahja tulee, kaikkihin teidän hyviin aikomuksiinne sekä kirjain toimituksen että viinan hävityksen suhteen. Minä kävin syksyllä Tampereella ja siellä ystävät minua paljo nuhtelivat siitä, etten ole käynyt tykönänne, ehkä te olette meidän isämme hengellisissä asioissa. He sanoivat, jos me oltaisiin niin likellä kuin sinä olet, niin johan me olisimme käyneet hänen tykönänsä, joka onkin meidän hengellinen isämme. Sillä ei ole ketään muita, jotka niin isällistä murhetta pitäisivät meidän sielumme autuudesta kuin hän on pitänyt sekä kirjan kääntämisen että pränttämisen kautta. Ja se olisi minulle häviöksi, etten ole teitä nähnyt ruumiillisilla silmillä. Edesmenneenä talvena aivoin kyllä tulla, mutta en joutanut, enkä päässyt tulemaan. — — —

Mäntyharjusta 1 p. toukok. 1846.

M. Ahvenainen.

58. H. Renqvistille, 26 p. joulukuuta 1848.

Korkiasti kunnioitettu herra ja minun hengellinen isäni! Minun sydämeni ihastui suuresti, luin minä saan ne kolme kirjaa teiltä, ja sydämeni tuli kiitollisuutta täyteen kun rakas Jesus on toimittanut senlaisen sielun paimenen, taikka hengellisen isän, joka meille oikein autuuden tien opettaa. Ja sinä rakas Jesus, sinun rakkautes on tutkimaton; mitä sinä minussa olet nähnyt, kuin sinä olet minua niin rakastanut, että sinä olet minua varjellut väärästä opista ja villitsijäin seurasta, jotka ovat kyllä monta kertaa olleet tarjona, vaikk'ei minun ole kertaakaan tullut mieleenikään, että lieneekö toi oikein. Ja siitä minä olen juuri vihattava, ettei ne minun voi omaa nimeänikään kuulla antaa. Enpä minä tahdokkaan ihmisille kelvata, vaan Jumalalle. Jesus Christus on minun ja minä olen hänen, sitä Pyhä Henki minulle aina muistutaa ja kirkastaa minun uskoni silmäinsä edessä. Minun epäuskoni ja turmelukseni ovat suuret; mutta eivät ne minua estä armo-istuimen Jesuksen tykö menemästä. Tästä jumalallisessa valkeudessa näen minä ne pienimmätki raiskat, joita ei yksikään ihminen olisi minulle taitanut sanoa. En kuitenkaan laiskuuden ja valvomattomuuden tähden olisi ilman rukousta saanut maistaa Kristuksen mielen kaltaisuutta. Te arvelitte kirjoituksissanne, jos meidän piti vielä armon ajassa elämän. Kyllä minä olenki koko syksyn ollut kovin tautinen ja ajatellut lähtöaikani oleman liki, vaikka en kuolemaa pelkää, koska Jesus on ottanut pois kuoleman odan. Kiitos olkoon Jumalalle, joka meille on voiton antanut meidän Herran Jesuksen Kristuksen kautta! Minä olen tällä kertaa niinkuin pieni lapsi, jota luvataan viedä kirkkoon, ja joka kokottaa sitä aikaa, milloin hän pääsisi menemään kirkkoon; niin minäki nyt odotan kuolemaa. Mutta Jumala ei tunne omaksensa muussa kuin hänen poikansa verisessä vanhurskauden vaatteessa; sentähden minä nyt tahdon niitä vaatteita hankkia joka-aikaisen katumuksen ja parannuksen kautta, niin sitten on Jesuksen vanhurskaus minulla vanhurskautena ja hänen pyhyytensä minulla pyhyytenä. Mitä te näette minussa ymmärtämättömyyttä, viekäätte se rukouksissanne Herran eteen. Kiitoksia paljon niiden rakkauden lähetysten edestä, jotka olen saanut; Herra palkitkoon monenkertaisesti!

Johan Hyvärisen jalka meni poikki kevät-kesällä ja hän sairasti sitä koko kesän. Nyt hän pääsee kepin avulla kulkemaan, Silloin Köyrin aikana, kuin minulle tulivat ne kolme kirjaa, ei Johan ollut kotona; hän oli ystävissä ja tuli vasta jouluaattona kotiin ja sanoo nyt nöyrimmästi sydämellisiä terveysiä ja pyytää eksemplaria niistä kirjoista, joita minulle lähetitte. Hän on oppinut sitomaan kirjoja.

On meillä täällä vähäinen seura rukoilemassa: Peter Huttunen ja Johan Sarin. Tämä Sarin on köyhä mökinmies, jolla on 5 lasta. Ja kun hän nai nykyisen vaimonsa, niin kaikki kielsivät, kuin se oli surutoin, eikä taitanut yhtäkään lukea; mutta Johan oli rukoileva ja siivo mies. Ja kuin ei kukaan tahtonut häntä ottaa huoneeseensa, niin hän teki itsellensä metsään huoneen ja opetti vaimonsa lukemaan niin että hän jo lukee koko Lutheruksen katekismuksen. Hän on hyvin tyytyväinen, eikä laske lapsiansa kerjäämään, vaikk'ei heillä ole paljo maan pruukkia. Kuin minä hänen näen, niin minun henkeni tulee niin kehoitetuksi ja hän puhuu niin hengellisesti, eikä koskaan valita köyhyyttänsä, vaan siitä sanoo oleman mielensä pahan, kuin hän ei taida hyvää tehdä niin paljo kuin soisi. Hän lähettää terveysiä ja nuhtelee itseänsä, ettei ole nuorena opetellut, kirjoittamaan, että itse kirjoittaisi. Ei nyt mitään muuta, vaan terveisiä kaikesta sydämestä; toivon saada olla ystävänne.

Rautalampi 26 p. jouluk. 1848.

Christina Stenbäck.

59. H. Renqvistille, 2 p. tammikuuta 1849.

Koska meitä on nyt Jumala auttanut uuteen vuoteen onnellisesti, niin toivotan minä rakastetulle opettajalleni onnellista uutta vuotta ja tuhansilla kiitoksilla muistan teidän viimeistä preiviänne ja niitä kauniita kirjoja, jotka sen myötä tulivat, erinomattain Ehtoolliskirjaa, joka valaisi minua niissä asioissa, joista ennen olin pimeydessä.

Nyt tulen minä teidän tykönne uusilla sanomilla. Minä olen muutamia kertoja käynyt Tuusniemen rajain sisällä ja vienyt sinne teidän kirjojanne Ivar Saalmannin tykö, ja neljänä pyhänä pitänyt siellä julkisen kokouksen, näyttäen Pyhän Raamatun todistuksilla heidän luulonsa petolliseksi ja sitte kehoittanut rukouksen harjoitukseen sekä itse työllä että muulla kanssapuheella. Ja niissä on nyt suuri muutos tapahtunut, niin että neljän kymmenen paikoilla on niitä, jotka taipuvat rukoukseen. Näin on Jumalan armo vielä heitäki kutsuva autuuden tielle, joka on suuri Jumalan rakkaus. Ja se suuri voima on ihmeellinen, joka siellä on Ruotsalaisen opilla yli Kuopion pitäjän, nurkkiaan myöden. Kuopion papit, paitsi Granitia, ovat tässä pimeydessä täysin määrin, mutta Tuusniemen pappi ei kuulu kumpaankaan; hän pitää rukouksen puolta, vaan ei ensinkään Ruotsalaisen.

Näillä uusilla seuraajillamme on halu käydä teidän luona, johon minä olen heitä kehoittanut. Nyt oli heillä taas toinen meininki, josta he vaativat minua teille kirjoittamaan, että jos teidän aikanne olisi sovelias käydä täällä, niin he lupasivat maksaa kulutuksen; vaan minä sanoit heille, ettei se ole pappein asia, eikä luvallinen niinkuin meille, jotka emme kysy muilta lupaa kuin kontiltamme, kuin lähtö minne tulee. Tämä vaatiminen on kyllä heillä todenteko, ja matkustus olisi tarpeellinen, vaan kirkkoherra tehköön, kuinka paras on. Juojärvellä Anders Kaistisen talossa olisi lupa käydä. Pyydän siis nöyrästi lähettämään tästä asiasta minulle vastauksen, sillä he halajavat teitä nähdä ja sitä minäki toivon halulla.

Tässä myös pyydän teiltä vakuutusta, lieneekö parempi olla neuvomata Jumalan samalla muita ihmisiä, koska sitä vastaan on niin kauhia vaino nousemassa, erinomattain Kuopion papeilta, joilla on uhka lain kautta rangaista. Ja tässä kaatuu teidän päällenne, ei kuritus, vaan pahin viha. Tämä nähdään siitä että Kuopion vara-kirkkoherra oli syksyllä rippikoulussa sanonut kauheimmalla tavalla, jota ei surutoin ihminen ollenkaan ilkeäisi suullensa ottaa, rukousta kieltäiskään, että perkele on Renqvistin helvetistä oksentanut ja Renqvist sitte oksentanut H. Tuovisen ja Mikko Hyvärisen, jotka nyt viettelevät koko läänin. Tämä Hyvärinen on Sysmästä peräisin ja asuu Tuusniemen kappelissa ja on ahkera rukouksen harjoittaja. Näin ovat asiat täällä ja saataisiin toteen, jos tarves tulisi. Tämä vaino olisi Liperinki papeilla, vaan provasti ei ole siihen suostunut ja nuoret papit eivät julkisesti nouse yli provastin. Kyllä magister oli saarnatuolissa kerran huutanut meidän pitäjässä olevan vääriä profeettoja, jotka omat koulun käymättömät, eikä ymmärrä mitään, mutta neuvovat kuitenkin ihmisiä. — — —

Minun kanssani on näin: jos minä jättäisin pois muille Jumalan sanan ilmoituksen, jota luonto välistä tahtoo hävetä tehdä, niin ei minulla olisi omantunnon lepoa, eikä rauhaa ei yöltä ei päivällä sentähden, että se on itselleni neuvoksi ja kehoitukseksi. Niin usein kuin minä sen teen, saan minä aina uuden valkeuden tuta oman sydämeni sisällisiä koettelemisia. Sentähden nyt pyydän kirkkoherralta vakuutusta puoleen eli toiseen, tietääkseni, mitä minun tulee tehdä, mitä jättää tekemätä. Tätä en ole suruttomille papeille vielä ilmoittanut, sillä he pitävät minua ilmanki mielipuolena j.n.e. Terveysiä paljo minun puolestani ja kaikilta ristiveljiltä ja sisarilta, toivotettu Isältä Jumalalta meidän Herran Jesuksen suloisessa nimessä. Amen.

Kirjoitettu seuran puolesta ja oman asian kanssa Maljasalmella Liperin pitäjässä 2 p. tammikuuta v. 1849.

Henrik Tuovinen.

60. H. Renqvistille, 17 p. tammikuuta 1849.