TOINEN NÄYTÖS.

Ensimäinen kuvaelma.

Sali Tukholman linnassa. Ovia perällä Ja molemmilla puolilla, katsojasta oikealla suuri uuni, jonka kupeissa Sturen vaakuna (yö ja päivä), samalla puolella pöytä ja tuoliryhmä, vasemmalla kattotuoli ja raheja. Perällä raheja seinustalla. Varhainen aamu. Kattokruunussa ja pöydällä palavat vahakynttilät.

Sten Sture ja piispa Matias tulevat oikealta. Matiaalla on kädessä paavin pannakirje Gadia vastaan.

STURE (mielenliikutuksella). Se on minulle mahdotonta, teidän armonne.

MATIAS. Ei, herra, se ei saa olla mahdotonta.

STURE. Kuinka hylkäisin miehen, joka meitä kaikkia voimallisemmin on isänmaan puolesta taistellut? Jos on vaaran hetkellä miekkaa heilutettava tahi joukon epäröidessä sanan voimaan turvauduttava, kuka silloin on herra eleotuksen vertainen?

MATIAS. Niin häikäilemätön ei ole kenkään.

STURE. Hän on urhoollinen.

MATIAS. Pilkatessaan häjyllä kielellään virkaveljiään ja aatelia.

STURE. Kansaa ja sen etua puolustaessaan.

MATIAS. Häntä suosimalla ette saa Ruotsiin yksimielisyyttä Hänen pyhyytensä, arkkipiispa ja koko kirkko teitä siitä syyttää. Kädessäni on pannakirja, joka lankeaa raskaasti Hemming Gadin hartioille. Ellei hän sen alle nöyrry, jos hän saa teiltä kannatusta ja tukea tuomiokapituliltaan, singahtaa pyhän Pietarin istuimelta salama Linköpingin tuomiokapitulia, hiippakuntaa, teitä, koko Ruotsia vastaan.

STURE. Hemming Gad oli isäni ystävä ja tuki. Minua on hän ohjannut pienestä saakka. Hänen sanansa ovat povessani isänmaanrakkauden liekin sytyttäneet. Minä kunnioitan, rakastan häntä.

MATIAS. Ne ovat omia tunteitanne. Ovatko ne teistä tärkeämpiä kuin isänmaan etu. Toisin punnitsi iso-isänne, jalo Niilo-herra, jonka luontoiseksi teitä kehutaan.

STURE. Hän oli rahvaan ystävä. Jokainen rahvaan ystävä oli hänen ystävänsä. Sellainen on electus.

MATIAS. Hän on pahin este, joka pidättää aatelin ja hengellisen säädyn valtaanne kannattamasta. Aateli vihaa häntä. Electus näet kiihoittaa talonpoikia. Hengelliset häntä kammovat, koska hän lonkkaa pyhän säädyn arvoa. Nyt kohtaa häntä panna. Silloin tulee hän koko kristikunnan kammoksi. Jokainen hurskas kristitty väistyy hänen tieltään. Pakoittaisitteko te meidät työskentelemään yhdessä tuon kirotun ja jumalattoman miehen kanssa? Jos pakoitatte…

STURE. Ei! Älkää uhatko, arvoisa isä! Kunniani ja kilpeni kautta, silloin en voi vaatimukseenne suostua. Jos hylkään electuksen, mitä turvaa on minulle teistä, kirkkoruhtinaat ja ritarit? Minkälainen on teidän apunne? Siitä on todistus pöydälläni, piispa Ingemarin kirje. Hän kieltäytyy täyttämästä velvollisuuttaan minua ja kruunua kohtaan. Kujeen sisällys ei liene teille tuntematon?

MATIAS. Ei ole. Mutta Ingemar on nyt valmis repimään kirjeen. Hän anoo anteeksi ja täyttää kaikki teidän herruutenne käskyt, kun ette kohoa kirkkoa vastaan.

STURE. Siis Hemmingillä ostan Ingemarin! Huono kauppa!

MATIAS. Ingemarinko vain? Koko kirkon. Se on mahtava voima. Sekä aatelin. Siis älkää epäröikö! Toisella puolella on jumalaton mies, toisella hengellinen ja maallinen ylimystö. Te olette nuori, kokematon ruhtinas —

STURE. Enkä saisi hylätä koeteltua ystävää.

MATIAS. Ette saa syöksyä vaaraan, joka on helposti kartettavissa. Onko eduksi joutua pyhän isän epäsuosioon? Salliiko sen omatuntonne? Salliiko sen Ruotsin etu? Kuningas Kristian pitäisi erittäin ansiokkaana tekona hyökätä paavillisen kuurian valtuuttamana kurittamaan Ruotsin valtionhoitajaa, joka halveksii apostolisen istuimen käskyjä.

STURE. Tanskalaiset joukot on täältä usein karkoitettu.

MATIAS. Se on maksanut verta. Kuinka suureksi tulisikaan veritulva silloin, kun tanskalaisten valloitushimoa kiihdyttäisi hänen pyhyytensä lupaus ja käsky.

STURE. Ryhtyisikö hänen pyhyytensä sellaiseen keinoon?

MATIAS. Aivan vannaan. Niistä susista, jotka pohjoismaissa hävittävät Pietarin kaitsettavaksi uskottua laumaa, on Gad kaikkein pahin. Kun kerettiläisyys kohottaa Saksassa julkisesti päätään, ei pyhä isä voi jättää electusta Ruotsissa hävitystään jatkamaan, häväisemään ja pilkkaamaan pyhää säätyä.

STURE. Missä on hän sen oppinut? Paavi Aleksanterin hovissa.

MATIAS. Sitä vaarallisempana Leo X häntä pitää. Electuksen pilkka kohoaa paavillista kuuriaa vastaan, jonka loisto on niin suuri, että jaloimmatkin ruhtinaat sen nähtyään kasvonsa kätkevät.

STURE. Minä kunnioitan syvästi paavillista istuinta. Alttiimpaa palvelijaa sillä tuskin on. Mutta tämä vaatimus on raskas.

MATIAS. Ajatelkaa! Pyhän Pietarin seuraajalla on taivaan avaimet Mutta hän on maallisten valtakuntainkin ylin ohjaaja. Hän voi otsanne kuninkaan kruunulla kaunistaa; mutta hän voi siihen painaa myöskin ijäisen kirouksen leiman. Kummanko valitsette? Se on nyt ratkaistava.

STURE. Äh, eihän minulla ole valinnan varaa. Minun täytyy totella pyhän isän tahtoa. Jumala ja pyhä Eerik antakoot sen tapahtua Ruotsin onneksi!

MATIAS. Kiitos, poikani! Iloitsen päätöksestänne. Kirkko ja Ruotsin valtakunnan neuvosto on siitä iloitseva.

PALVELIJA (perältä tullen). Hänen armonsa piispa Ingemar sekä valta-neuvokset Erik Trolle ja Knut Eskilinpoika.

MATIAS (Sturelle). Vexiön piispan kirje! Minä otan vastaan piispan ja ritarit.

STURE. En näe muuta keinoa. (Poistuu raskain askelin oikealle).

MATIAS (katsoo kauan hänen jälkeensä ja astuu sitten rohkeasti piispa Ingemaria, Erik Trollea ja Knut Eskilinpoikaa vastaan).

TROLLE. Mitä mieltä on Sture?

MATIAS. Hän on nuotassamme. Täytyy vain tarpoa, ettei kala pakene. Piispa Ingemarin on anteeksi pyydettävä ja revittävä kirjeensä, jonka Sture hänelle nyt tuo.

INGEMAR. Kernaasti, yhteisen asiamme hyväksi.

KNUT ESKILINP. Mutta Hemming Gad voi repiä nuotan. Hän on leijona mieleltään.

MATIAS. Säätynsä häväistys.

INGEMAR. On ainoastaan sotilas.

MATIAS. Se ei ole hänen suurin vikansa.

TROLLE. Irstaisuudesta kuulin häntä moitittavan.

MATIAS. Se on heikkouden synti. Electus ei anna hänen pyhyydellensä paaville eikä kirkonruhtinaille ja prelaateille niille kuuluvaa arvoa. Kuninkaista puhuu hän kuin tavallisista ihmisistä. Eikä hän tee mitään eroa suurisukuisten ja rahvaan välillä; antaapa hän vielä etusijan halvalle alhaisolle.

TROLLE. Sillä hän on jo kirouksen ansainnut.

MATIAS. Valtionhoitajan suurin rikos on ollut tämän tuomitun syntisen suosiminen. Eikä voi häpeämättä ajatella, että meitä on pahoitettu hänen kanssaan toimimaan. Siksi sanoin Sturelle, että niin ei saa enää tapahtua.

INGEMAR. Siinä, arvoisa veli, teitte oikein. Kadotuksen tulikivijärven on Gad ansainnut.

KNUT ESKILINP. Voitte iloita, arvoisat isät; pian hän sinne pääsee.

MATIAS. Tämä jumalansa unhottanut mies paljastaa maailman pilkattavaksi hengellisen säädyn harha-askeleet, vaikka unhotuksen huntu olisi niiden päälle rakkaudella levitettävä.

KNUT ESKILINP. (pilkalla). Mikä kuoleman synti!

MATIAS. Niin on, herra ritari. Vai onko teistä oikea se käsitys, että hänen pyhyytensä paavi; kirkonruhtinaat ja prelaatit, kaikki kuninkaat, suurmiehet, porvarit ja talonpojat, yksinpä kerjäläisetkin syöpäläisten täyttämissä ryysyissään ovat saman arvoisia? Kaikki muka ihmisiä eikä mitään muuta.

KNUT ESKILINP. Ei toki, arvoisa isä, en sitä hyväksy.

MATIAS. Se on yhteiskunnalle vaarallista.

KNUT ESKILINP. Ruotsin rahvaan ylpeys on ilmankin suuri.

TROLLE. Sitä ovat valtionhoitajatkin mairitelleet.

MATIAS. Mutta ei kuningas.

TROLLE. Niin. Hänen asiaansa me ajamme.

KNUT ESKILINP. Ja omaamme.

MATIAS. Sten Kristerinpoika ei tulle kokoukseemme.

TROLLE. Hän pelkää Sturea ja odottaa kuningas Kristiania.

KNUT ESKILINP. Hänessä kylvömme on itänyt.

VALTIONHOITAJA, ERIK JUHANANP. VAASA, MAUNU GREN ja JAAKKO KURKI (saapuvat oikealta. Valtionhoitaja menee kattotuolin luo ja viittaa herroja istumaan ja istuu sitten itsekin, jolloin Kurki jää seisomaan hänen vasemmalle puolelleen. Piispat istuvat pöydän luo valtionhoitajan vastapäätä, muut ylimykset sivuraiteille.)

INGEMAR (lähestyen Matiaan kuiskauksen jälkeen valtionhoitajaa). Ellen erehdy, on minun kirjeeni..

STURE. Niin on, arvoisa isä.

INGEMAR. Väli Vexiöstä Tukholmaan on pitkä. Sinne on saapunut vääriä viestejä teidän herruutenne aikeista. Ne ovat minut eksyttäneet tekoon, jota kadun. Kun loukkauskivi, joka on erottanut kirkonmiehet teistä, nyt poistuu, olen valmis palvelemaan teidän herruutenne käskyjä siinä määrässä kuin voimani ja pyhän kirkon etu sallivat. Muuta hyvitystä, kuin tämän tunnustuksen, ette vaatine vanhalta kirkonpalvelijalta?

STURE. En, arvoisa isä. Kun ojennan teille kirjeenne, on sen muisto minulta unhottunut. (Ojentaa kirjeen Ingemarille.)

INGEMAR (repäisten kirjeen). Hävitköön näin kaikki erimielisyys Ruotsin valtionhoitajan ja kirkon väliltä!

STURE. Piispa Matias tehköön selvän kokouksemme tarkoituksesta.

MATIAS (nousten). Se olisi hänen armonsa arkkipiispan asia. Mutta kun pyhimykset eivät ole suoneet hänelle voimaa tänne saapua, teen minä sen hänen edustajanaan.

Pyhän istuimen tietoon Roomassa on tullut se väärä ja turmeleva tapa, jolla tohtori Hemming Gad, ilman pyhän isän virkavahvistusta hoitaa Linköpingin hiippakuntaa, ja monet solvaukset, joita hän on lausunut ei ainoastaan hengellistä säätyä ja maallisia ylimyksiä, vaan myöskin hänen pyhyyttään paavia vastaan. Siksi on hänen pyhyytensä ankarimman pannan uhalla käskenyt, että electuksen on erottava piispan virasta ja kaikesta vaikutuksesta hiippakunnassa.

ERIK VAASA. Hän ei ole hiippakuntaansa juuri koskenutkaan.

MATIAS. Mutta hän on kantanut piispan tulot.

MAUNU GREN. Niillä puolustaakseen isänmaata.

TROLLE (nousten). Olen tiennyt, että kuninkaallisen vallan puute on Ruotsissa suuri. Mutta en muistanut, ettei meillä ole niin pitkiin aikoihin kuningasta ollut, että hänen lyömänsä ritarit jo ovat ehtineet kuolla. Nyt sen muistan, kun kuulen asemiesten valtakunnan neuvostossa puhuvan.

MAUNU GREN (kiivaasti). Minä olen ylimys niinkuin tekin, vaikken ole kylliksi vanha, että olisin ehtinyt Juutinmaan kuninkaan jaloissa ryömiä. Mutta kernaasti suon muille sen kunnian, jonka isänmaallisen miehen tuomitseminen tuottaa. (Menee kiivaasti ulos peräovesta.)

STURE. Heimolaisellani on kiivas veri, arvoisat isät ja ritarit. Asiaan ryhtyen asettaa hänen pyhyytensä tahto neuvoston vaikeaan asemaan.

INGEMAR. Miksi olisi vaikea seurata pyhää kanoonia?

TROLLE. Ei minusta.

KNUT ESKILINP. Eikä minusta.

MATIAS. Ei suinkaan minustakaan.

ERIK VAASA. Eihän neuvosto voine päättää electusta kuulematta. Onko häntä kutsuttu?

STURE. On.

MATIAS. Poissaolo todistaa kovakorvaisuutta.

PALVELIJA (peräovesta tullen). Tohtori Hemming Gad.

STURE. Tulkoon! Me odotamme.

GAD (saapuu). Pyydän anteeksi viipymistäni. Kun sain teidän herruutenne käskyn, kuulin, että tanskalainen rosvojoukko oli hyökännyt Skånesta Värendiin. Aprikoimatta kumpaistako on ensin kuuleminen, teidän herruutenne käskyä vaiko velvollisuutta suojella rauhallista rahvasta, riensin sinne, torjuin tanskalaisen joukon ja olen nyt ratsastanut tänne läpi yön. Kun nämä arvoisat piispat ja ritarit ovat ehtineet minua ennen, eivät heidän juominkinsa viime yönä ole kovin myöhään kestäneet.

MATIAS. Piispa Ingemar ja minä vietimme yömme hartauden harjoituksilla harmaa-veljesten luostarissa.

GAD. Sittenhän täällä on pyhyyttä runsaasti. Toivon, että yöllinen ratsastukseni luetaan siihen pieneksi lisäksi.

MATIAS. Herra electus, nyt ei ole pilanteon aika eikä paikka.

GAD. Siis luopukaa tästä pilanteostanne, hyvät herrat.

STURE. Olemme kutsuneet teidät neuvoston kokoukseen ikävän asian vuoksi.

GAD. Minä koetan sitten pitää huolta, ettei täällä ole ikävä.

STURE. Piispa Matias tehköön selkoa hänen pyhyytensä määräyksistä!

GAD. Säästäkäämme se vaiva arvoisalta isältä. Satun ne tietämään. Pyhän Pietarin sijainen on saanut sen käsityksen, että Hemming Gadin on jäätävä taivaan portin ulkopuolelle. Mutta se on erehdys, hyvät herrat. Piispan virassa ei ole kukaan, apostolisesta istuimesta alkaen, tehnyt sen vähemmän syntiä kuin minä.

MATIAS. Teidän rikoksenne ovat liian julkeat, että niitä voisitte peittää.

GAD. Niinkö? Kun te olette ne huomanneet, tulee siis tämä parannusyrityskin teidän puoleltanne. Huolenpito minun autuudestani lisää teidän ansionne monenkertaiseksi. Kun te sen jaatte näille vapaasukuisille herroille, toivon ettei oma osanne jää kovin vähäksi.

MATIAS. Teidän röyhkeytenne ja turmiollisen toimintanne ehkäiseminen on epäilemättä Jumalalle ja pyhimyksille otollinen teko. Ja meillä kirkonmiehillä on erityinen ilo, kun neuvosto ja valtionhoitaja ovat tässä asiassa yksimieliset hänen pyhyytensä paavin kanssa.

GAD. Minulla ei varmaankaan ole syytä epäillä hänen armonsa sanoja?

STURE (kaikkien häneen tarkasti katsoessa). Te olette kirkon mies, siis kirkon tuomion alainen.

GAD. Mitä on Ruotsin valtionhoitajalla ja neuvostolla tekemistä kirkon tuomion kanssa?

MATIAS. Tuomiotaan täytäntöön pannessa käyttää pyhä kirkko maallisen vallan apua.

GAD. Ymmärrän. Ruotsin valtionhoitaja, suurmiehet ja piispat, kaikki yksin tuumin, tahtovat siis minun paatuneen sydämeni taivuttaa ijäistä autuutta ajattelemaan. Tämä minua yksin tarkoittava huolenpito ajalla, jolloin Ruotsin itsenäisyys on kovin uhattu, on minulle erinomaisen suuri kunnia, ja siitä lausun kiitokseni teille, hengelliset isät ja maalliset mahtajat. Mutta sallikaa kysyä, millä olen tämän ansainnut?

STURE. Sen tietää hänen pyhyytensä.

GAD. Että teidän herruutennekin sen tietäisi, sanon sen teille. Olen Ruotsin vapauttamiseksi taistellut sanalla sekä miekalla kenties enemmän kuin kukaan muu. Kaksikymmentä vuotta sain minä paavin hovissa ehkäistyksi kaikki juonet, joita Tanskan kuningas ahneiden prelaattien avulla siellä kutoi vanhaa Sten herraa vastaan. Isänne aikana taistelin lakkaamatta maalla ja merellä kirottuja tanskalaisia vastaan; samoin olen tehnyt teidän aikananne. Vaikka minun on pitänyt ulvoa susien kanssa, etten joutuisi susien saaliiksi, en ole kuitenkaan koskaan omaa etuani katsonut. Ensimäinen Sture sai Linköpingin tuomiokapitulin valitsemaan minut piispakseen. Koska tunnen paljon piispaparkoja, mutta tuskin yhtään oikeata piispaa, niin ajattelin, ettei piispan viitta minunkaan jumalattomilla hartioillani kovin turmeltuisi. Enkä minä sitä ole usein kantanutkaan. Tuomiokapituli on hoitanut viran; mutta minua ovat piispan tulot auttaneet taistelemaan isänmaani vihollisia vastaan.

MATIAS. Olette siis kirkon pyhää omaisuutta väärinkäyttänyt.

GAD. Koska en ole sillä edistänyt teidän puolueenne asiaa. Koska olen Tanskan kuninkaan kiivaimpia vihamiehiä. Mutta hänellä on ystäviä Ruotsin suurmiesten joukossa. Te, herra valtionhoitaja, ette niitä nytkään tarvitse kaukaa etsiä. Omat edut ovat heille isänmaan etuja kalliimmat. Pettäen teidät Juudaan suunannolla ovat he liittyneet yhteen minua kukistaakseen. Se ei, viiden haavan nimessä, ole näihin saakka ollut helppo tehtävä. Ympärilläni on ollut urhokkaita sotamiehiä, takanani Ruotsin rahvas.

TROLLE. Jota te olette aina kiihoittanut.

GAD. Ja jota te tahdotte orjuuttaa ja juhdaksi alentaa.

KNUT ESKILINP. Mitä se muuta on kuin orjakarja?

STURE. Tanskassa, mutta ei Ruotsissa.

KNUT ESKILINP. Hyvää tekee ruotsalaisillekin ryömiä ikeen alla. Kyllä he jaksavat sen, minkä tanskalaisetkin.

GAD. He eivät jaksa. Ennenkuin he siihen tottuvat, kadotatte te, korkeat herrat, höyhentöyhtönne ja nämä arvoisat isät kymmenyksensä ja lihavat vatsansa.

MATIAS. Nyt ei ole kysymys Ruotsin rahvaasta, vaan teistä, electus.

GAD. Me olemme lähetysten kuin uhrilipas ja piispan pussi. Rahvaan tähden ei minuun uskallettu koskea. Silloin nämä älykkäät päät keksivät, ettei minua oltu vielä Roomassa virkaani vahvistettu. Sieltä päin oli siis isku annettava. Pannajulistus on kyllä meidän päivinämme kuin pivollinen olutta, joka on viikkokauden ollut avonaisessa astiassa..

MATIAS. Sen sanoo piispa!

GAD. Joka ei ole saanut paavin vahvistusta ja jota vastaan tähdättyä pannakirjaa te, arvoisa isä, niin suurella tyytyväisyydellä kädessänne puristatte… (Valtionhoitajalle,) Tämä oluttilkka on pitkällä matkalla vielä enemmän väljähtynyt. Onko mahdollista, että teidän herruutenne rupeaa sitä tynnörissään voimistuttamaan? Suodaanko näille katalille liittolaisille niin suuri voiton ilo? Enkö olisi voinut aikoja sitten viskata pois miekkaani, kääntyä heihin ja sanoa: Minä voin hoitaa hiippakuntani niin kuin kuka hyvänsä. Voin olla yhtä hyvä piispa kuin tekin. Voin keritä lampaitani ja lihoittaa itseäni laumani ihralla. Voin kulkea mässäten luostarista luostariin, pitää yhtä abbedissojen sekä nunnien kanssa sekä ottaa jälleen juhlatiloissa korkeasti pyhän ryhdin ja kantaa juhlasaatossa hostiaa…

MATIAS (kiivaasti). Salliiko Ruotsin vallan päämies, että pyhää säätyä ja pyhiä toimituksia hänen läsnäollessaan näin törkeästi häväistään?

INGEMAR. Minä kysyn sitä samaa?

ERIK TROLLE ja KNUT ESKILINP. Me kysymme sitä samaa?

GAD. Teille, piispat ja ritarit, olen antanut suolaa vatsanne mukaan. Valtionhoitajalle voin tehdä saman kysymyksen kuin tekin.

MATIAS. Me odotamme valtionhoitajan vastausta.

ERIK VAASA. Jos minun sanani voisi jotain vaikuttaa, antaisin sen herra electuksen hyväksi.

STURE. Sen tiedän, jalo sukulaiseni. Mutta minä en voi syöstä Ruotsia alttiiksi siihen vaaraan, joka olisi odotettavissa, jos asettautuisimme pyhän isän tahtoa vastaan. Ja täytyy minun kieltää tohtori Hemmingiltä kannatukseni, niin totta kuin minua auttakoon Jumala ja pyhä Eerikki-kuningas.

MATIAS (nousten ja ottaen pöydältä palavan kynttilän). Ja minä hänen pyhyytensä paavin nimessä kiellän tohtori Hemming Gadin Linköpingin hiippakuntaa turmelemasta ja vetämästä sille Jumalan ja kaikkien pyhimysten kostoa. Ellei hän herkeä kantamasta piispan tuloja ja luovu kaikista vaatimuksista tähän virkaan, on hän kirkonkirouksen alainen, erotettu kaiken taivaan valtakunnassa tarjottavan hyvän osallisuudesta, ja hänelle sammuu kaikki ilo ja onni, niinkuin tämä maahan viskaamani kynttilä sammuu. (Viskaa palavan kynttilän permannolle, jolloin se sammuu,) Hänen pyhyytensä paavin kirje on naulattava Linköpingin tuomiokirkon oveen.

STURE. Se ei sovi, kansan tähden.

GAD (on Matiaan puheen aikana laskenut päänsä alas, mutta oikaisekse nyt vihassa). Se tehtäköön, niin häpeämättömyys saa suureen peiliin kurkistaa. Olette tieni katkaisseet. Minä sulkeudun Rönöhön. Ja jos minuun leimahtaa siellä koston ajatus, jos vihani teihin voittaa erään toisen vihan, niin että lyön teitä ruoskalla, jota olette niin kauan nuoleskelleet, niin muistakaa, että olen sen teille sanonut.

MATIAS. Rönön kartano on Linköpingin tuomiokapitulin omaisuutta. Te, tohtori Hemming, saatte siellä oleksia ainoastaan niin kauan kuin uusi piispa ja tuomiokapituli sallivat.

GAD. Vaan vielä se on minun. (Menee vihoissaan peräovesta.)

MATIAS (Sturelle). Teidän herruudellanne ei liene muuta asiaa neuvostolle?

STURE. Ei. Tahi oikeastaan on. Meillä ei ole Tanskalta mitään hyvää odotettavissa. Minä toivon, että Ruotsin hengelliset ja maalliset ylimykset, kuten rahvaskin, ovat valmiit uhraamaan kaikki Ruotsin parhaaksi, niin kuin minä aijon uhrata.

TROLLE. Siitä olkaa varma, jalo ritari!

MATIAS (Sturelle). Pyhän Erikin ja kaikkien pyhimysten haltuun. (Nousee ja poistuu peräovesta toisten neuvosherrojen seuraamana.)

KRISTINA Gyllenstjerna (tullen Elsan kanssa vasemmalta). Mitä on tapahtunut? Maunu Gren poistui vihoissaan linnasta. Hän lausui: nyt konnat tuomitsevat kunnon miehen.

STURE. Niin usein käy. Sitä nähdäkseen ei tarvitse kauan elää.

KRISTINA. Mutta sinä, rakas Sten, et toki niin tee.

STURE. Pyhä Erik varjelkoon! Mutta hänen pyhyytensä paavi on pannut Hemming Gadin pannaan, ja neuvosto on kieltänyt hänet kantamasta piispan tuloja.

KRISTINA. Ja sinä?

STURE. Yhdyin neuvoskunnan päätökseen.

KRISTINA. Niin en olisi minä tehnyt, kallis ystäväni.

STURE. En tahtonut loukata kirkkoa.

KRISTINA. Jumala ja pyhimykset ovat antaneet sinulle kirkkaan ymmärryksen ja lujan tahdon toimia Ruotsin parhaaksi. Ylpeyteni, iloni ja suurin onneni on seista rinnallasi. Nyt kuitenkin pelkään. Aavistan kavalia juonia. Paras tuki ja luotettavin ystävä on sinulta riistetty. Oi Sten, tämä on kovan onnen päivä!

STURE. Luotettavin ystäväni olet sinä, rakas Kristiina, ja sinun sankarisielusi rohkaiseekin minua suuresti.

KRISTINA. Kukaan ei rakasta sinua enemmän kuin minä. Eikä Ruotsin vapauttakaan kukaan enemmän rakasta.

STURE. Hemming Gad on mies, jota ei sovi halveksia. Kansan kohtalo voi olla häneen yhdistetty. Mutta jos hän on sen ohjaaja, voi hän nousta minun nostamattanikin. Ja jos pyhimykset suovat minun seista, voin seista hänen tukemattansakin.

KRISTINA. Mutta rauhattomalla mielellä ja surulla ajattelen minä sitä palkintoa, joka on tullut Hemming Gadille. Oi jos voisin sovittaa sinut ja hänet, niinkuin hän sovitti isäsi ja vanhan Sten herran. Sinä tiedät, mikä onni siitä seurasi Ruotsille.

STURE. Vaikka et puhuisikaan electuksen puolesta, en voi olla häntä arvossa pitämättä.

KRISTINA. Ja kuitenkin hylkäät hänet.

STURE. En voinut tehdä toisin, rakas Kristina. (Aikoo poistua oikealle,)

JAAKKO KURKI. Minulla olisi pyyntö teidän herruudellenne.

STURE. Mitä haluat?

KURKI. Vapaaksi palveluksestanne.

STURE. Tuhannen Turkua! Mikä iski suomalaiseen päähäsi?

KURKI. Menisin tuon kirotun miehen palvelukseen.

STURE. Hemming Gadin?

KURKI. Niin, teidän herruutenne.

STURE. Aikeesi on kummastuttava.

KRISTINA. Lähettämällä electukselle tämän jalosukuisen nuorukaisen korvaamme osaksi sen loukkauksen, jonka hän on kärsinyt.

STURE. Hyvä sydämesi, Kristina, voi arvata oikein. Sinä, Kurki, saat tulla noutamaan erokirjasi. Palvele uutta herraasi yhtä kunnollisesti kuin minuakin! (Valtionhoitaja poistuu oikealle, rouva Kristina vasemmalle. Heidän seuralaisensa katsahtavat ovella taaksensa ja, kohdattuaan toistensa silmäykset, kääntyvät äkkiä takaisin toisiansa tavatakseen.)

KURKI. Elsa, sinä olet nähnyt läpi sydämeni.

ELSA. Miksi poistut linnasta, ylevä nuorukainen?

KURKI. Minun täytyy.

ELSA. Mikä pakko on vapaalla nuorukaisella?

KURKI. Esimerkiksi lemmenvoima.

ELSA. Sekö vetää sinut täältä?

KURKI. Ei. Se kiinnittää minua tänne suloisilla siteillä.

ELSA. Miksi siis lähdet?

KURKI. Äitini kuolinvuoteella vannoin knaappivuosina palvelevani jalointa soturia, koska minulle on ennustettu aikaista kuolemaa uskollisuutensa rikkoneen herrani tähden. Enoni. Turun piispa Arvid, neuvoi minut valtionhoitajan luo. Nyt olen itse oppinut tuntemaan jalomman miehen. Häntä seuraan.

ELSA. Jos olisin mies, pyrkisin minäkin hänen palvelukseensa.

KURKI. Sinulla on jalo emäntä. Hänen huomaansa on sinut turvallinen jättää. Ja huomaasi heittäisin sisareni. Hän sairastaa Klaaran luostarissa Pohjois-Malmilla. Olen usein käynyt häntä lohduttamassa. Lupaatko sen minun puolestani tehdä?

ELSA. Lupaan.

KURKI. Lupaatko myöskin muistaa minua?

ELSA. Lupaan.

KURKI. Siis hyvästi! (Rientää oikealle).

Toinen kuvaelma.

Talonpoikais-talon piha Itägötanmaalla lähellä Rönön piispantaloa. Oikealla hirsinen tuparakennus, johon pihasta portaat ja ovi sekä luukulla suljettava akkuna. Vasemmalla ulkohuonerakennusten kulma puitten välissä, perällä metsäinen mäki.

Olaus Björn ja Lasse Stark istuvat lyhyellä hirren kappaleella.

STARK. Sanoitko, että munkki on tullut Juutinmaalta?

BJÖRN. Sanoin. Hän saapui sen kauppiaan seurassa, joka myy hyvin hienoa tavaraa.

STARK. Sanoitko hienoa vai huonoa?

BJÖRN. Hienoa, hienoa.

STARK. Mitä tavaraa?

BJÖRN. Sielunautuutta.

STARK. Sielunautuutta! Se on todellakin hienoa tavaraa.

BJÖRN. Jumala on, kuuluu, ottanut eron virastaan ja antanut kaiken vallan paaville. Ja paavi vie paratiisiin kaikki ihmiset.

STARK. Kaikki ihmisetkö?

BJÖRN. Kaikki, joilla on rahaa, vahvasti rahaa, ja jotka maksavat.

STARK. Vai vahvasti rahaa… Mutta me talonpojat olemme köyhiä.

BJÖRN. Niin, paratiisia me emme jaksa ostaa. Meidän pitää tyytyä pieneen voikirjaan.

STARK. Voikirjaan! Mikä se on?

BJÖRN. Lupalippu syödä voita ja lihaa perjantaina ja muina paastopäivinä. Se ei maksa paljoa. Ainoastaan yhden äyrityisen.

STARK. Onpa siinäkin.

BJÖRN. Minä olen saanut sen aivan penningittä.

STARK. Munkiltako?

BJÖRN. Niin, mutta puhu hiljaa! Hän katsoo akkunasta. (Tuvan akkunaluukku työnnetään syrjään ja munkin päähineen verhoama pää pistäytyy siihen ja vetäytyy heti takaisin). Pääkauppias ajoi monella hevosella ja vaunuilla Tukholmaan; tämä munkki jäi tänne Itägötanmaalle kaupustelemaan.

STARK. Ja sinä ostit voikirjan?

BJÖRN. Sanoinhan, etten ostanut. Hän antoi sen ilmaiseksi, kun sai luvan oleksia meillä ja pitää kokouksen talonpoikain kanssa. Hän sanoi, että hän antaisi kernaasti sellaisen jokaiselle Itägötanmaan talonpojalle, kun meillä ei kasva öljypuuta, josta saisi ruokaöljyä paastonajaksi.

STARK. Hyvä munkki.

BJÖRN (kumartuen toisen puoleen ja ääntään hiljentäen). Voisi olla, jos ei hänellä olisi kiusoittava tapa lähennellä minun vaimoani.

STARK. Vaimoasi!

BJÖRN. Niin, hyvä naapuri. Hän pitää nytkin pirtissä kirottua kuherrustaan.

STARK. Entä vaimo?

BJÖRN. Kuuntelee häntä mesikielellä.

STARK. Sitä minä en sallisi.

BJÖRN. En minäkään. Mutta kun uhkaan ajaa pois munkin, nousee vaimo vimmaan. Jos muka loukkaamme tätä hurskasta isää, kohtaa meitä kaikkien pyhimyksien kosto. Vaimo väittää, että munkki opettaa hänelle hartaudenharjotuksia. Pyhä mies ei voi tehdä rikosta, ja jos tekisikin, niin hänellä on aneita vaikka kuin paljon.

STARK. Ja sinä et voi mitään?

BJÖRN. Olen yrittänyt turvautua pyhimysten apuun. Olen arvalla etsinyt kymmenestä pyhimyksestä sitä, joka auttaisi.

STARK. Kymmenestä pyhimyksestä! Tunnetko sinä niin monta taivaan peräpermannon polkijaa?

BJÖRN. Minä olen papin äpäräpoika, ja minusta aijottiin nuorena tehdä munkkia.

STARK. Miksi ei tehty?

BJÖRN. Hurskas isäni joutui riitaan armollisen piispansa kanssa, eikä minulle siitä syystä suotu erivapautusta äpäryydestäni. Niin en voinut päästä pyhään säätyyn.

STARK. Vaan tulit talonpojaksi ja otit vaimon.

BJÖRN. Josta minulle nyt on kiusaa… Kunpa vaan tietäisin, mikä pyhimys auttaisi. Hän on minua tutumpi taivaalliselle vallassäädylle. Pyhä Erik, Nikolaus, Yrjänä Jaakob, Sebastian, Knut, Olaus, Sigfrid, yksinpä äidillinen Birgitta ja siveä Gertrudkin näyttävät olevan hänen puolellaan. (Nousee). Mutta naapureita saapuu jo enemmänkin. Pian saamme kuulla, mitä munkilla on sanomista. (Talonpoikia, useilla aseita, saapuu vasemmalta metsän takaa.)

1:NEN TALONPOIKA. Hyvää päivää, naapurit.

BJÖRN. Rauha tultuanne.

2:NEN TALONPOIKA. Täälläkö aneidenantaja?

MESTARI JON (saapuu portaalle). Jumalan ja hänen sijaisensa pyhän isän armo on lähestynyt kyläänne, talonpojat. Apostolinen protonotarius ja referendarius sekä hänen pyhyytensä täysivaltainen komissari, kirkko- ja valtakuntaoikeuden tohtori Johan Arcimbold, joka on nyt Kööpenhaminan kautta Ruotsiin saapunut, on tästä ohikulkiessaan lähettänyt minut teidän luoksenne.

TALONPOJAT (ihmeissään). Meidän luoksemme!

MESTARI JON. Pyhä isä on tässäkin syntien raskauttamassa maassa tahtonut pystyttää erityisen armoistuimen, että voisitte ostaa sielunne vapaiksi hirmuisista kiirastulen tuskista.

STARK. Olemme köyhää väkeä. Miten kallis lie taksa?

JON. Pyhän isän sekä hänen armonsa apostolisen komissarin tahto on, että hinnat sovitetaan päästöähaluavain varallisuuden ja auliuden mukaan. En nyt ryhdy luettelemaan, mitä teidän kunkin pitäisi maksaa sovitukseksi äidin, sisaren tahi lapsen murhasta, kirkon varkaudesta, väärästä valasta, huoruudesta, sukurutsauksesta, noituudesta tahi muista sellaisista rikoksista, jotka kylläkin näyttävät suurilta ja muuten vaativat monta vuotta kestäviä ankaria katumustöitä, mutta jotka anekauppiaan uhriarkun ja punaisen ristin ääressä ovat köykäiset kuin höyhenet, niin että heti "kun raha kirstussa kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa". Mutta teillä on suuri yhteinen rikos, jota ette voi äyrityisillä kuitata. Siihen vaaditaan katumusta.

TALONPOJAT. Mikä rikos?

JON. Se on kavallus.

BJÖRN. Emme ole kavaltajia.

KAIKKI TALONPOJAT. Emme ole kavaltajia.

JON. Ettekö ole? Jo yhdeksäntoista vuotta sitten valittiin Kristian toinen Ruotsin kuninkaaksi, ja Ruotsin kansa vannoi hänelle uskollisuutta. Kalmarin rakas yhteys oli jälleen lujitettu. Mutta jo muutaman vuoden perästä ruotsalaiset rikkoivat valansa ja luopuivat uskottomina kuninkaastaan. Siten vetivät he päällensä kunnottoman kavaltajan nimen.

TALONPOJAT. Ei.

JON. Todistaahan taivaskin teitä vastaan. Se on ankarasti rangaissut teitä. Sota kaikkine kauhuineen on raivonnut maassa, samoin taudit, kato ja muut Jumalan ja pyhimysten vihan merkit. Pahin kavaltaja on Hemming Gad. Häntä olette ihailleet, ja hän on teitä villinnyt. Ajatelkaapa, kuinka hänelle on käynyt.

STARK. Kuinka?

JON. Sitäkö ette tiedä? Asuuhan tämä kurja Rönön piispa aivan lähellä. Hänen sielunsa on jo saanut osansa tulikivijärvessä. Häneen on mennyt kaikki ne seitsemän perkelettä, jotka meidän herramme muinoin Galileassa sikalaumaan ajoi. Jos näkisitte hänen, kauhistuisitte. Pahan hengen riivaamana nauraa hän välistä, että kartanon vanhat holvit kajaavat. Silloin hän muka iloitsee vahingoille, joita hän on tehnyt tanskalaisille ja kuninkaan ystäville. Välistä hän taas, omaa kirottua tilaansa muistaen, pieksää vihan vimmassa nyrkkiään tammipöytään, samoilee kiroillen ja hammastakiristellen huoneiden läpi viskellen vanhoja huonekaluja seiniä vasten, niin että kalkin tomu täyttää huoneet. Sellainen on kirottu mies, joka on kuningastaan vastaan sotinut.

TALONPOJAT. Kauheata!

JON. Kaikki palvelijat ovat hänestä luopuneet. Ainoastaan yksi suomalainen noidan sukua oleva nuorukainen on hänen luonaan. Pian ovat he molemmat katottomina taivaan alla; sillä heidät ajetaan ulos Rönön kartanosta. He voivat tulla kerjäämään teiltä apua.

TALONPOJAT. (Katselevat ympärilleen.)

JON. Tahdotteko, että kirous maassanne jatkuu? Enteet ovat pelottavat. Taivaalla on nähty veripunaisia pilviä. Muutamin paikoin ovat kalliot hikoilleet verennäköistä nestettä. Ja aivan äsken on Ruotsin rannikolta löydetty mahdottoman suuri kala, jolla oli hirmuinen pää ja käärmeen kieli. Ennustettuja onnettomuuksia ette voi karttaa muuten kuin muuttamalla menettelytapaa. Kuningas Kristian lähestyy sotajoukkoineen näitä seutuja. Hän vaatii nyt vihdoinkin valtakuntansa hallituksen itselleen. Valitkaa, ketä kuulette! Sture on kutsunut teitä joukkoihinsa. Jos tottelette, tiedättekö, mitä tapahtuu?

TALONPOJAT. Mitä?

JON. Talonne polttaa kuningas Kristian. Mutta niin tyhmiä ette liene. Seuratkaa minua kuninkaan joukkoon!

TALONPOJAT. Että herra Sten polttaisi talomme.

JON. Sitä ei hän uskalla.

HEMMING GAD (on tullut, Jaakko Kurki seurassa, metsästä ja kuullut viimeisen sananvaihdon). Mutta jos hän uskaltaisi!

JON (hämmästyen). Kirottu mies! Karttakaa häntä! Muistakaa sitä hirmuisen suurta kalaa, jolla oli käärmeen kieli! (Juoksee pirttiin. Talonpojat seuraavat häntä, jonka jälkeen pirtin ovi suljetaan. Gad ja Kurki jäävät yksin pihaan).

GAD (katsoo kauan talonpoikain jälkeen ja puhkeaa sitten katkeraan nauruun). Jos perkele auttaisi minua viskaamaan nuo ja ne kaikki muut tanskalaisen tiikerikissan kitaan, niin olisi se kerran ollut osallisena hyvässä työssä. Hah, hah, haa! Ne pelkäävät minua. Ken ei minua pelkäisi? Minä elin kauan siinä helvetissä, jota sanotaan paavin hoviksi. Näin jumalan sijaisen rypevän ilkeimmässä riettaudessa.. Näin kauheimmat lokavirrat vyöryvän pyhyyden kukkuloilla. Näin pyhää hiippaa ja kardinaalin punaista päähinettä kantavain henkilöiden viettävän kemuja, joiden vertaisia irstaisuudessa eivät pakanuuden saastaiset metsiköt nähneet! Kyrie eleison! Näin sukurutsausta, näin salamurhia, Tiberiin viskattuja ruumiita. Kyrie eleison! Tätä nähdessäni kunnioitin niitä piispoja, jotka hylkäsivät alttarien laulut — Kyrie eleison! — pukeutuivat haarniskaan ja syöksyivät miekka kädessä mieltä virkistävään sodan pauhinaan. Miserere mei! Rinnassani mieltäetova inho kumarsin minä noille irstailijoille. Minä palvelin heitä. Minä olin sukkela, kekseliäs. He nauroivat jo, ennen kuin ehdin suutanikaan aukaista. Minulla oli päämäärä. Minä ajoin Ruotsin vapauden ja itsenäisyyden asiaa. Isänmaa ja oma kansa ovat ainoat, joiden vuoksi kannattaa elää. Muu kaikki halveksittavaa. Vastustajani minua pelkäsivät. Minä heitä halveksin. Mutta vielä enemmän halveksin minä niitä, jotka irstaisesta Roomasta odottivat ohjetta toiminnalleen ja omilletunnoilleen..

KURKI. Mutta Rooma on rangaissut teitä.

GAD. Hah hah haa! Rooma ei ole rangaissut. Kun Ruotsin valtionhoitajalla ei ollut rohkeutta panna olkapäätä kukkulalta heitettyä pyörää vastaan, ovat vihamieheni saaneet minut satulasta heitetyksi. He ehkäisivät työni Ruotsin hyväksi. Mutta minä nauran heille, hah hah haa! He ovat pelänneet minua kaikki nuo hengelliset ja maalliset mahtimiehet, jotka eivät ole ymmärtäneet eivätkä ymmärrä, mitä isänmaan ja kansan onni vaatii, vaan näkevät ainoastaan omat etunsa ja niiden tähden matelevat tanskalaisen kuninkaan jaloissa. He pelkäävät minua satulassa ollessani, pelkäävät vielä jalkamiehenäkin. Siksi eivät antaneet minulle Rönössäkään rauhaa, vaan karkottivat sieltä. Hah hah haa! Mutta minä elän vielä. Minä tahtoisin elää sata vuotta pitääkseni heitä pelossa ja saadakseni kerran nähdä oikean kauhun heidän kasvoillansa.

KURKI. Olisiko se Ruotsin onneksi?

GAD. Sinä puhut vielä Ruotsin onnesta, nuori mies. Kuinka vapaa ja onnellinen olisikaan tämä maa, jos kaikki sen miehet voimansa sen hyväksi uhraisivat! Suurmiesten vilpistellessä voi toivoa vielä. Jos kansa olisi uskollinen itselleen, rakastaisi itsenäisyyttä ja vapautta, niin tarvittaisiin vain yksi Engelbrekt vielä, ja silloin… silloin… (liikutettuna). Ei, kansakin karttaa minua jo. Siihen on jo mädännys levinnyt. Kaikki on mennyttä. Miksi eläisit, Hemming Gad? Elän kostaakseni.

KURKI. Täällä on munkki villitsemässä.

GAD. Niitä on jokapaikassa. Tekisipä mieleni sanoa, että kaikin paha on heidän työtään. Raamatun kertoja on varmaankin erehtynyt sanoessaan perkeleen tulleen paratiisiin käärmeen muodossa. Se on tullut sinne hengellisen miehen hahmossa. Munkit ja prelaatit ovat saaneet kaikki palvelijanikin luotani lähtemään. Miksi et sinä mene?

KURKI. Syy, jonka tähden palvelukseenne tulin, ei vielä ole hävinnyt.

GAD. Sinä tahdot itsepäisesti kulkea kanssani turmioon.

KURKI. Tahdon palvella teitä.

GAD. Miksi voitoksi?

KURKI. Meillä siellä Suomessa on järvi järven vieressä. Ja yhtä uskollisesti kuin taivas säilyttää sinensä, yhtä uskollisesti järvet sen kuvastavat. Minä olen kasvanut Suomen järvien rannoilla, ja teissä näen taivaan korkean sinen.

GAD. Viiden haavan nimessä, poikani, sinä kosketit sieluuni. (Huutaa tupaan). Hoi, miehet, kuulkaa!

KURKI (juoksee pirtin ovelle ja kolkuttaa). Tulkaa! Herra electus puhuu! (Ovi aukeaa ja muutamia talonpoikia ilmestyy).

JON (huutaa tuvasta). Muistakaa, hän on kirottu mies, Kaikkien hylkäämä.

GAD. Niin muistakaa, että Rooman hovi sekä Ruotsin mahtimiehet, prelaatit ja ritarit, ovat minut kirkostaan hylänneet. Mutta Ruotsin rahvaan kanssa on minulla yhteinen oikea kirkko Jumalan antama temppeli, jonka alttarille meidän kaikkien tulee vilpittömästi ja auliisti uhrimme tuoda. Se on isänmaa. Se ei hylkää meistä ketään, jos emme me sitä hylkää. Kuinka te, miehet, tätä kirkkoa palvelette?

1:NEN TALONPOIKA. Miten milloinkin.

GAD. Se on sopimaton sana rehellisen miehen suussa. Ihailetteko te viiriä, joka liekkuu tuulen mukaan? Jos niin teette, olette paljon kehnommat kuin se. Sillä kun viiri vaappuu sinne tänne, noudattaa se virkavelvollisuuttaan. Sitä vastoin teidän, oikeina Ruotsin miehinä, pitäisi olla lujia kuin vaarumaton kallio, miehuullisesti uskaltaa veri, henki ja maalliset edut isänmaan puolesta, kaatua taistelussa, mutta ei koskaan väistyä.

BJÖRN. Johda meitä, me seuraamme sinua.

KAIKKI TALONPOJAT. Johda meitä!

STARK. Vie meidät taisteluun, tanskalainen on tulossa.

GAD. Olen teitä ennen johtanut. Nyt en voi.

BJÖRN. Miksi et?

GAD. Sanoinhan etten voi.

1:NEN TALONPOIKA. Miksi puhut sitten hengen ja veren uhraamisesta? Itseäsi säästät.

GAD. Mitä sanot mies? Olenko minä säästänyt itseäni. Melkein sadassa taistelussa olen taistellut tanskalaisia vastaan. Nyt olen koditon kuin pakeneva lintu. Olen pakotettu kerjäämään teiltä kattoa pääni päälle, ja sitten täytyy hakea sitä kaukaisesta Kastelholmasta.

JON (talonpoikain takaa). Olet saanut palkkasi.

GAD. Ken lausui niin? Haluaisin katsoa miehen silmiin.

BJÖRN. Munkki.

GAD. Suokaa minun nähdä hänet!

BJÖRN. Kernaasti. (Starkille) Tule naapuri! (Björn ja Stark menevät pirttiin ja taluttavat sieltä Jonin, joka vastahakoisesti seuraa).

GAD (tarkastelee munkkia silmiin, viskaa sitten pois hänen päähineensä ja, kun Jon tapailee väkipuukkoa, tempaisee häntä voimakkaasti käsivarresta kiinni). Tässä näette tanskalaisen veijarin, isänmaan nimessä pyydän teiltä köyden, että hirtämme hänet. Sen palkan olen hänelle vannonut.

JON. Jos taivaan vihaa pelkäätte, älkää minuun koskeko.

GAD. Jos on suonissanne tilkkaakaan rehellistä ruotsalaista verta, niin älkää epäilkö. Köysiä!

BJÖRN. Olen sittenkin osannut oikeaan pyhimykseen. Ripustettakoon viettelijä! Minä olen valmis.

STARK. Kuolkoon koiran kuoleman! (Björn tuo köyden. Jonin kädet sidotaan. Hänet viedään vasemmalle puun alle. Pari miestä pitää sideköysistä; toiset laativat surmasilmukkaa puunoksaan.)

JON (tuskissaan). Päästäkää! Henkeni on kuningas Kristianille kallis.

GAD. Tietysti. Sinunlaisiasi veijareita ei Tanskassakaan joka pirtissä kasva.

JON. Jos minut hirtätte, hirtättää kuningas sata itägööttalaista talonpoikaa.

GAD. Niinkö vähän? Sittenhän hänestä on tullut lempeä mies.

JON. Hän hirtättää tuhannen.

GAD. Ne eivät ole hänen käsissään.

JON. Ennen kuin luulettekaan. Hän purjehtii juuri Tukholmaa vastaan, mutta ottaa mennessään Nyköpingin.

GAD. Ottaa? Ruotsin vahvimman linnan?

JON. Miekanlyönnittä. Sanotaan vaan tunnussana »Kalmarin rakas yhteys», ja silloin avaa Sten Kristerinpoika linnan portit Tanskan joukoille. Ken on silloin teidän herranne, talonpojat? Jos hiuskarvaani koskette, saatte hirmuisen koston.

GAD (vilkkaasti). Hirteen konnat Ja kuulkaa sitten, ystävät! (Kaikki talonpojat nekin, jotka Jonia köysissä pitävät, kääntyvät häneen päin.) Kun paholainen haastaa, sekoittaa se valhetulvan joukkoon siteeksi totuuttakin. Tuo petturikin puhui nyt rahdun totta. Sten Kristerinpoika luovuttaa valapattoisesti Ruotsin vahvimman linnan maan viholliselle. Se saa siitä hyvän tuen, ja sen joukot tulvivat sitten hävittäen näiden, seutujen yli. Ylimykset vetävät Ruotsin turmioon, elleivät kansan syvät joukot estä sitä. Sallimmeko me sen tapahtua? Olemmeko toimetonna pimeyden valtojen toimiessa? Tehkäämme nyt sodan alussa teko, joka innostuttua kaikkia rehellisiä maan puoltajia ja hämmästyttää pettureita. (Björnin vaimo hiipii miesten taitse mestari Jonin luo, katkaisee köydet puukolla ja rientää sitten tanskalaisen kanssa vasemmalle.) Taalalaiset ovat ennen olleet esimerkin antajia. Näyttäkäämme nyt, ettei Itägötanmaan miesten isänmaallinen into ja urheus ole pienempi kuin heidänkään. Vapauden rakkaus täyttää rinnat täällä niinkuin Engelbrektin Kuparivuorellakin.

TALONPOJAT. Hyvä! Hyvä!

GAD. Todistakaamme se! Temmaiskaamme Nyköpingin linna petturin käsistä tanskalaisten nenän edessä.

BJÖRN (keskeyttäen). Missä on tanskalainen?

KAIKKI (hämmästyen). Hän on karannut! Kuinka hän katkaisi köydet?

GAD. Tuo liukas käärme on taas livahtanut käsistäni.

BJÖRN. Mitähän pyhimystä hän palvelee?

GAD. Ettekö tiedä, että perkele auttaa usein omiaan ihmeellisesti. Vaan nyt on hetket kalliit. Täytyy koettaa, ken on ennen Nyköpingissä. Jos olisi minulla siivet, niin lentäisin sinne, valloittaisin linnan yksin, lain sain tunnussanan heittiöltä. Ollappa edes oiva ratsu.

BJÖRN. On. Petturin konkari tuolla tallissa.

GAD. Joudu! Näytä! Toiset jälestä rientäkää! (Rientää Björnin kanssa ulkohuoneen taa. Pois kiitävän ratsun jalkaintöminä kuuluu.)

STARK (kulkien toisten jälestä). Niin kiitää kuin hornaan. Ja velho hän on miehekseen. (Menee. Jon ja Björnin vaimo tulevat vasemmalta.)

JON. En todellakaan kadu, että soin sinulle, vaimo, ystävyyteni onnen; sillä sinä olet pelastanut henkeni. Mutta jos neuvot, mikä auttaa minut täältä nopeasti Nyköpinkiin, olet ansainnut kaksinkertaisen kiitollisuuteni. Oman juoksijani vei tuo kirottu.

VAIMO. Käy tänne, ystävä! Björn ei ottanut hevostaan pellon takaa. Sekin on hyvä juoksia, vaikkei olekaan korskea sotaorhi. Ja ehkenpä minä voin näyttää sinulle oikotien.

JON. Tee se, niin lähetän sinulle Kööpenhaminasta sinisestä Flandrian verasta tehdyn viitan. (Menevät oikealle pirtin taa.)