NELJÄS NÄYTÖS.
Reading edition
Hemming Gadin teltta kuningas Kristianin leirissä Tukholman edustalla, Pohjois-Malmilla.
Joukko talonpoikia, niiden joukossa Olaus Björn ja Lasse Stark.
BJÖRN. Se ei ole mahdollista. Pyhimyksiin en luota. Heitä voi lahjoa. He auttavat yhtä usein konnaa kuin rehellistäkin miestä. Mutta tohtori Hemming kavaltaja! Ei! Uskokoon ken tahtoo, minä en usko.
1:NEN TALONPOIKA. Mutta miksi hän on Tanskan kuninkaan leirissä?
BJÖRN. Miksi sinä olet?
2:NEN TALONPOIKA. Meitä on kutsuttu.
BJÖRN. Ja tohtori Hemming on tuotu Kööpenhaminasta.
1:NEN TALONPOIKA. Jonne hän itse tahallansa meni.
BJÖRN. Hänet vei kuningas petoksella.
STARK. Mutta kuninkaan ystävältä hän näyttää.
3:S TALONPOIKA. Hän kehoittaa talonpoikia luopumaan aseistaan.
1:NEN TALONPOIKA. Ja lupaamaan uskollisuutta kuninkaalle.
USEAT TALONPOJAT. Kavaltaja! Kavaltaja!
BJÖRN. Älkää kirkuko! Enkö minä tuntisi häntä paremmin kuin muut? Puhuihan hän taloni pihalla vuosi sitten. Useat teistä oli mukana, kun Nyköpingiin riensimme. Tohtori Hemmingille huudan: eläköön!
STARK. Niin minäkin.
1:NEN TALONPOIKA. Mutta kuulimmehan hänen sanansa. Tulivat kuin ainakin tanskalaisesta suusta.
BJÖRN. En kuullut niitä. Mutta tohtori Hemmingiin luotan. Neuvoi hän, mitä neuvoi, häntä voimme seurata.
1:NEN TALONPOIKA. Mitä paholaista! Saisiko meitä niinkuin koiria usuttaa silloin sinne, tällöin tänne?
BJÖRN. Olot ovat muuttuneet, valtionhoitaja kaatunut, maa täynnä vihollisjoukkoja, niiden vallassa kaikki linnat.
3:S TALONPOIKA. Ei Tukholma.
2:NEN TALONPOIKA. Eikä tulekaan.
BJÖRN. Mikäs auttaa? Rouva Kristina ei yksin kauan kestäne. Herrat ovat menneet kuninkaan puolelle.
1:NEN TALONPOIKA. Mutta talonpojat?
BJÖRN. Jos meillä olisi Engelbrekt.
1:NEN TALONPOIKA. Ja jos Hemming Gad ei olisi petturi.
BJÖRN. Hän ei olekaan…
USEAT TALONPOJAT. On. Kavaltaja hän on.
GAD (saapuen). Ulos, kirkujat! (Talonpojat poistuvat, paitse Björn ja Stark.) Mitä te kaksi töllistelette?
BJÖRN. Teitä, tohtori Hemming,
STARK. Te ette ennen talonpoikia luotanne karkoittaneet.
GAD. En koskaan ole kirkujoita kärsinyt.
STARK. Te meidät tuntenette?
GAD (katsoen heihin). Teidät? Kyllä. Ystäväni Björn ja Stark. Monessa ottelussa olemme yhdessä olleet.
BJÖRN. Viimeksi sieppasimme Nyköpingin linnan.
GAD. Niin. Viiden haavan nimessä, se oli oiva kaappaus.
BJÖRN. Sten Kristerinpoika ei jaksanut kauan häpeäänsä kärsiä. Hän kuoli Tukholman linnassa.
GAD. Sen tiedän. Sturen hemmottelu ei häntä parantanut.
STARK. Nyt on Nyköping kuitenkin Tanskalaisten vallassa.
GAD. On.
BJÖRN. Helposti he valloittivat sen, Ruotsin vahvimman linnan.
GAD. Piiritystoimet ja rynnäkkö tehtiin minun ohjeitteni mukaan.
BJÖRN. Teidän?
GAD. Niin.
BJÖRN. Onko se mahdollista? Oletteko tehneet sellaisen käänteen?
GAD. Ijankaikkinen sota Tanskan ja Ruotsin välillä saisi jo loppua.
BJÖRN. Sitä toivoo jokainen Ruotsin talonpoika.
GAD. Mutta tietävätkö he, miten se voidaan lopettaa?
BJÖRN. Kun tanskalaiset saadaan karkotetuksi.
GAD. Siihen juuri emme ole kyenneet. Toinen tie on valittava.
STARK. Mikä se on?
GAD. Kristian tunnustetaan Ruotsin kuninkaaksi.
BJÖRN. Mitä! Tahdotteko syöstä meidät tuon julman hallitsijan valtaan?
GAD. Hän on mies, jota Ruotsi tarvitsee.
BJÖRN. Pyhä Erik! Mitä sanotte?
GAD. Jos talonpojat satakin kertaa kuninkaan karkottaisivat, olisivat herrat valmiit yhtä useasti hänet takaisin kutsumaan.
STARK. Se on totta.
BJÖRN. Tahdotteko siis perustaa tänne tanskalaisen vallan?
GAD. Sen kysymyksen olisit saanut vatsaasi nielaista. Tunnettehan elämän työni.
BJÖRN. Mutta emme nykyistä päämääräänne.
GAD. Pitääkö teidän härän itsepäisyyteen yhdistää aasin tyhmyys? Enkö ole aina ollut talonpoikain ystävä? Enkö ole heidän parastaan tarkoittanut?
BJÖRN. Aina.
STARK. Kaikissa asioissa.
GAD. Etuanne valvon nytkin. Sortajianne on nöyryytettävä.
BJÖRN. Ylimyksiä.
GAD. Juuri niin. He ovat mätäpaiseita isänmaamme ruumiissa. He tarvitsevat ankaran pitelyn. Te olette ikämiehiä, eikö niin?
BJÖRN. Olemme.
GAD. Koko teidän elinaikanne olen minä sotinut Tanskaa vastaan. Olin vanhan Sten herran ja Svante Niilonpojan väsymätön toveri. Missä pahin vaara uhkasi, sinne rintani vein. Me torjuimme rynnäkön toisensa jälkeen, tulivatpa ne sitten Tanskan tahi sen liittolaisen, kaikkien kristittyjen vihollisen, Moskovan suuriruhtinaan puolelta. Mutta lopullinen toivomme oli, että kansamme voittaisi vapauden, viljeleisi rauhassa maataan ja saisi mukavasti humalaa ja suolaa. Niin ei ole käynyt, Sturet ovat kesken sortuneet. Minun työni on ilkeimmällä kiittämättömyydellä palkittu. Henkilöt, joiden elämä on ollut pelkkä kavallus, ovat minut maanpetturiksi julistaneet. He ovat aina ihailleet tanskalaista valtaa. Heidän täytyy nyt, viiden haavan nimessä, tuntea, millainen se on.
BJÖRN. Mutta Ruotsin kansa?
GAD. Saa ansaitsemansa kohtalon.
BJÖRN. Sortuu muukalaisten vallassa.
GAD. Sen vapauden rakkaus ja itsenäisyyden tunto on sorrosta kasvanut. Tanskalaisvallan hetkellinen voitto Ruotsissa on aina antanut tanskalaisten pyyteille surman iskun. Niin käy nytkin. Taistelun jatkaminen ei ole mahdollista, kun johtajaa ei ole. Vai tunnetteko ketä?
BJÖRN. Tunnemme yhden.
GAD. Ken hän on?
BJÖRN. Tohtori Hemming Gad.
GAD. Minä! Niin, miksi ei? Seuratkaa neuvoani! Itägötanmaan rahvas jatkaa vihollisuuksia. Menkää! Kehoittakaa sitä luopumaan niistä! Kiitän heitä iskuista, joita olemme yhdessä lyöneet. Nyt levätkööt keihäät ja pertuskat.
STARK. Mutta me vihaamme tanskalaisia.
GAD. Siitä tunnen teidät, ystäväni. Mutta olettehan minut ymmärtäneet?
BJÖRN. Olemme. Hyvästi!
GAD. Hyvästi! Älkää unohtako ottaa kuninkaan suolalahjaa. Tanskalainen suola parantaa hyvin ruotsalaista mätää. (Miehet aikovat lähteä, mutta pysähtyvät uteliaina paikoilleen, kun Elsa syöksyy hädissään sisään ja heittäytyy Gadin eteen).
ELSA. Kaikkein pyhimysten tähden, pelastakaa minut! (Katsoo Gadiin.) Te, herra electus! Kiitos, pyhä neitsyt! Minä olen turvassa.
GAD. Ken olette?
ELSA. Rouva Kristinan kamarineito.
GAD. Sellainen kyyhky täällä haukkojen seassa! Miksi olette täällä? Mikä tuska värisyttää kyyhkyissieluanne?
ELSA. Minun täytyi päästä pyhän Klaaran luostariin.
GAD. Vihollisleirin läpi?
ELSA. Vaikka kuinka. Vartiat taivutin rukouksillani. He aukasivat minulle kaupungin pohjoisportin. Luostariin pääsin onnellisesti. Mutta tullessani huomasivat tanskalaiset sotamiehet minut. Pakenin heitä tänne. Te, herra electus, suojelette minua?
GAD. Eivätkö kana-aivonne voineet vaaraa havaita?
ELSA. Luostarissa oli kuolemaisillaan henkilö, jonka luona olin luvannut käydä… Oi, herra electus, missä on hän, jolle lupasin? Rukoilen: saattakaa minut hänen luoksensa!
GAD. Kenen?
ELSA. Hänen, jolle lupauksen tein. Minulla on hänelle paljon kertomista. Hänen sisarensa on nyt kuollut.
GAD. Mutta ettekö käsitä, etten voi tietää, ketä tarkoitatte.
ELSA. Hän jätti valtionhoitajan ja tuli teitä palvelemaan. Hän piti teitä jaloimpana kaikista, ketä hän oli oppinut tuntemaan. Hän tahtoi seurata teitä, silloin kuin teidät kirottiin. Sillä hän on itse jalo ja ylevä. Hän vihaa vääryyttä ja petosta. Häntä viehätti teidän suora olentonne ja sanojenne totuuden voima.
GAD (maahan katsoen). Jaakko Kurki.
ELSA. Niin. Jaakko Kurki. Missä hän on? Onko hän täällä leirissä? Saanko minä nähdä hänet?
GAD. Miksi häntä etsitte?
ELSA. Miksi? Siksi, että minun täytyy hänet tavata. Tahdon sanoa hänelle sisaren viimeiset terveiset. Tahdon katsoa hänen rehellisiin silmiinsä, tahdon kertoa, kuinka me olemme surreet ja kuinka minä olen häntä kaivannut. Ja hänen täytyy tulla linnaan taistelemaan meidän puolestamme. Me kärsimme sanomattomasti, mutta me uhraamme kaikki riemulla kaupungin linnan ja Ruotsin vapauttamiseksi. Milloinka te, herra electus, saavutte luoksemme? Te ette voi olla ihailematta rouva Kristinan sankaruutta. Hän unhottaa oman onnettomuutensa ja muistaa vain, että maa on pelastettava.
GAD. Naisen herkkä usko.
ELSA. Hän kunnioittaa teitä sanomattomasti. Ne väärät huhut, joita teistä on levitetty, hylkää hän inholla. Hän sanoo, että teidän isänmaanrakkautenne on aina ollut sanomattoman suuri, ettei teidän ylevä mielenne ole koskaan omaa etuaan katsonut, vaan on unhottanut kaikki kärsimänsä vääryydet.
GAD (kiivaasti). Mutta jos minä en olekaan unhottanut.
ELSA. Herra electus! Olenko loukannut teitä?
GAD (kylmästi). Ette. Oletteko nyt valmis lähtemään?
ELSA. Herra electus, sallikaa minun tavata Jaakko Kurkea?
GAD. Se ei ole mahdollista.
ELSA. Hän ei siis ole täällä?
GAD. Ei.
ELSA. Jäikö hän Tanskaan?
GAD. Jäi.
ELSA. Miksi?
GAD. Siksi, ettei hän voinut tulla tänne.
ELSA. Oi, miksi ei voinut? Teidät nähtyäni, herra electus, ihastuin. Luulin saavani nähdä hänet.
GAD. Häntä ette koskaan näe.
ELSA. Ei koskaan! Miksi ei? Onko joku onnettomuus tapahtunut?
GAD. On parasta, ettette kysy. Te ette voi kuulla.
ELSA (oikaisten itsensä jäykäksi). Minä? Olen nähnyt rouva Kristinan jalolla tyyneydellä kestävän sanoman ritari Stenin kuolemasta. Olen huomannut hänen lujuutensa kaikkien Jobin sanomien saapuessa eri seuduilta Ruotsia, joissa tanskalaiset petoksella tahi asevoimalla ovat voittoja saaneet. Olen oppinut jotakin hänestä. Vihollisleirin halki olen juossut tavatakseni Jaakko Kuren sisarta; minullako ei olisi rohkeutta kuulla hänen kohtaloaan?
GAD. Te ette kiusaa minua kyyneleillänne ettekä vaikerruksillanne? Sillä niitä inhoan enemmän kuin sipulia kaalisopassa.
ELSA. En.
GAD. Sitten olette ikäiseksenne tavaton olento.
ELSA. Hän on siis…
GAD. Kuollut.
ELSA. Kuollut! Lyhyt mutta kamala sana. Se puristaa sydäntä kuin rautavanne. Mutta se myöskin lujentaa ja vahvistaa. Mieltäni ahdistikin kamala aavistus. Nyt olen vapautettu kaikista epäilyksen tuskista. Sydämessäni vallitsee kylmä, tyyni kuolon rauha. Lemmen onni on keväisten päivien kukka. Ainoastaan jotkut taivaan suosimat saavat sen suloa pahalla säälläkin nauttia. Kun kaikkialla muualla on nyt kärsimys ja epätoivo, en minä ole tätä erityistä onnea ansainnut. Voin surra, niinkuin jalo Kristina rouvakin suree. Sten herra sai sankarikuoleman isänmaata puolustaessaan. Miten, milloin ja missä kuoli Jaakko Kurki?
GAD. Hän kuoli Kööpenhaminassa.
ELSA. Milloin?
GAD. Viime keväänä.
ELSA. Miten hän kuoli?
GAD. Teillä on monta kysymystä. En minä jaksa kaikkiin vastata.
ELSA. Jaakko Kurki palveli teitä, herra electus?
GAD. Entä sitten?
ELSA. Teidän täytyy tietää, kuinka hän kuoli.
GAD. Tietysti siten, että hän heitti henkensä.
ELSA. Hän rakasti minua ja minä häntä. Sen voin nyt julistaa kaikkien kuullen. Minulla on oikeus vaatia tietoja hänen kuolemastaan.
GAD. Ja hän uhrasi minun hyväkseni enemmän kuin kenkään muu. Minäkin rakastin häntä. Minulla on siis myöskin oikeus jotakin vaatia. Ja minä vaadin, että ollaan vaiti siitä, minkä ei olisi pitänyt koskaan tapahtua.
ELSA. Herra electus, minä rukoilen…
GAD. Ja minä käsken. Vaiti!
ELSA. Jumalani! Hän kuoli pahantekijän kuoleman.
GAD. Mutta pahatyö ei ollut hänen.
ELSA. Hän oli siis viaton uhri?
GAD. Niin.
ELSA. Sinä, jalo nuorukainen, kuolit siis puhtaana ja ylevänä. Se tieto tekee murheen pyhäksi. Se poistaa kyyneleiltä katkeruuden. Niin voin ilolla muistaa lyhyttä lempeäni ja siunata hänen kaunista muistoaan.
GAD (liikutuksella). Muistakaa! Siunatkaa!
ELSA. Te hellytte, herra electus!
GAD. Minä! En. Sotaratsun polkema tanner ei pehmene säveän karitsan sorkissa. Minäkö heltyisin? Hunaja tekee happamen vielä happamemmaksi. Vaikka teillä onkin jonkun verran sielun voimaa, olette kuitenkin liian hento minun seuralaisekseni; sillä kohteliaisuusvarastoni on jo aikoja sitten ollut lopussa. (Huomattuaan talonpojat.) Te, miehet, täällä vielä? Se on hyvä. Teidän on saatettava tämä turvaton kana pesälleen. Talonpojilta ei saa leirissä mitään ryöstää. Sen on kuningas kieltänyt. Te viette neidin turvallisesti kaupungin portille.
ELSA. Hyvät miehet. Te ette kieltäne. Portille vain! Rouva Kristina voi jo kaivata minua. Rientäkäämme!
BJÖRN. Voitte luottaa meihin, jalo neiti.
ELSA. Luotan täydellisesti. Hyvästi, herra electus! Me odotamme teitä turvaksemme. (Rientää ulos talonpoikain kanssa.)
GAD (yksin). Jumalan kiitos! Hän on nyt poissa. Viiden haavan nimessä, tuo kyyhkynen oli saada minut vähällä unhottamaan itseni. Ken saisi minun tuskani huomata? Tuskani? Mitä tuskailen? Petosta on kaikkialla. Pelkkää ulkokultaisuutta, valapattoisuutta, kavallusta. Mutta minä… olenko kavaltaja, konna? En? Kirkko ja isänmaa ovat minut hyljänneet. Ketä kohtaan on siis minulla velvollisuuksia? Itseäni. Ei ketään muita. Minua ei saada kostotta polkea. Minun tieni on kostontie. Eivätkä mitkään Koriolanuksen äidin itkut voi minua siltä syrjäyttää. Ja vaikkapa lohikäärmeen hampaat rintaani raateleisivat, en sittenkään väisty. En puolesta saanut olla, niin vastaan olen, vaikka vastustaja onkin saatana.
En sodi nyt miekalla, vaan sanalla. (Ottaa paperin pöydältä ja lukee:) "Hemming Gad Ruotsin vapaille porvareille ja talonpojille sekä muille yhteisen kansan miehille Jumalan ja pyhän Eerikki-kuninkaan nimessä. Kolmea valtionhoitajaa, joiden sielulle Jumala armollinen olkoon, olen seurannut taistelussa Tanskaa vastaan ja ensimäisinä siihen osaaottanut Niinkuin taistelutantereella miekka kädessä ja monissa neuvotteluissa olen valvonut Ruotsin rahvaan etua, niin nytkin, sen vakuutan kristillisen uskoni ja kunniani nimessä — — —" (keskeyttäen) "kirottu tapa käyttää tällaisia sanoja —" (lukee edelleen) "tarkoitan teidän parastanne, arvoisat porvarit ja vapaat talonpojat, kehoittaessani teitä luopumaan oikean herranne kuningas Kristianin vastustamisesta. Sillä sota tanskalaisia vastaan on hyödytön ja ajan pitkään mahdoton — — — niinkuin emme olisi noita rosvoja lukemattomat kerrat karkottaneet — — — Kun kuninkaan joukot ovat valloittaneet koko maan lukuunottamatta Tukholmaa, joka vielä itsepintaisesti jatkaa hyödytöntä vastustusta, ja kun kuningas itse on nyt maahan saapunut vakuuttaen kaikille maan asukkaille mahtavan suojeluksensa ja anteeksiantonsa, niin että te kaikki voitte elää levossa ja rauhassa lain ja oikeuden sekä vanhojen tapojen mukaan saaden kuninkaan suosiollisella avulla minkä tarvitsette humalia, suolaa ja kankaita, niin kehoitan minä teitä kaikkia palvelemaan lempeää ja oikeutta rakastavaa kuningasta — — —" (Viskaa inholla kirjeen käsistään.) Ei ikipäivinä! Näin en minä kirjota. Älä usko tanskalaista äläkä munkkia! Niin huudan minä heille; nyt niinkuin ennenkin. Sillä lukemattomat kerrat ovat nuo varkaiden ja ryövärien jälkeläiset meidät kaunoilla lupauksillaan pettäneet.
MESTARI JON (saapuu). Hänen majesteettinsa kuningas Kristian pyytää Ruotsin rahvaalle kirjoittamaanne kirjettä.
GAD (polkaisten kiivaasti jalkaa). Ulos, hirsipuusta karannut koira!
JON (suuresti hämmästyen). Mitä, tohtori Hemming? Tapasiko entinen vimmanne?
GAD. Kuulit. Ulos!
JON. Tämä saattaa teidät hirsipuuhun viedä. (Menee.)
GAD. Hah hah haa! Ei tosiaankaan ole kehuttava seura, kun moiset konnat luokse tunkeilevat. Vaan, se on muistettava, hän onkin nyt kumppani ja veli. Hah hah haa! Me palvelemme samaa (painolla) lempeää ja oikeutta rakastavaa herraa. Niin, ja samaa rouvaa, Sigbrit velhoa! Mutta mitenkä palvelukseni päättyy, ja jääkö kostoni kesken? (Ottaa jälleen kirjeen pöydältä.) Tätä samaa saarnaavat kansalle vihamieheni, jotka ovat tehneet minut siksi, mikä nyt olen. Miksi en minä saisi pettää tyhmää laumaa, niinkuin muut sitä pettävät. Minun pitää muistaa itseäni. Perääntyä en enää voi. Tapahtukoon täytymys! (Lukee.) — — „palvelemaan lempeää ja oikeuttarakastavaa kuningasta, jolla ei ole mitään rakkaampaa toivoa kuin ruotsalaisten alamaistensa viihtymys ja onni.” (Heittää pois popperin.) Valheellisemmin ei perkele paratiisissa puhunut. Vaan täällä ei ole mikään paratiisi. (Jää pöydän luo istuen katsoa tuijottamaan paperiin. Tanskalainen sotapäällikkö saapuu muassa kymmenkunta sotilasta, jotka piirittävät Gadin ja ojentavat keihäät häntä kohden.)
GAD (ylös hypähtäen). Mitä tahdotte?
PÄÄLLIKKÖ. Kirjeenne Ruotsin rahvaalle.
GAD. Mutta jos sitä en anna?
PÄÄLLIKKÖ. Hänen majesteettinsa on käskenyt meidän ottamaan sen teidän ruumiinne ylitse.
GAD (lyhyen sisällisen taistelun jälkeen). En pelkää aseitanne, en henkeäni. Pakoittaa ei minua voida. Tämän kirjoituksen (ottaa sen käteensä ja miettii hetken) — annan minä vapaasta tahdosta. (Antaa paperin päällikölle, joka sotilaineen poistuu.)
GAD. Voi sinua, Hemming Gad! (Lyö voimalla molemmat nyrkit pöytään ja vaipuu sen ääreen.)
PALVELIJA (tullen hetkisen kuluttua). Hänen majesteettinsa kuningas.
GAD (kohoten äkkiä). Hän saapukoon! Kaikkeen olen valmis. (Kuningas Kristian, piispa Matias, Erik Trolle, Knut Eskilinpoika ja Krister Pentinpoika sekä mestari Jon saapuvat.)
KRISTIAN (Gadille). Olen työhönne tyytyväinen. Kirjoitusta monistetaan paraikaa. Se levitetään kaikkialle.
GAD (kumartaen). Kuninkaan tahto tapahtukoon.
KRISTIAN. Vaan vaikuttaako se?
MATIAS. Teidän majesteettinne ei saa kovin paljon odottaa. Tohtori Hemmingin sana on jo kadottanut merkityksensä.
TROLLE. Minä pelkään samaa.
KNUT ESKILINP. Suurta laumaa on helpompi kiihoittaa kuin hillitä. Tohtori Hemming on aina kiihoittanut.
KRISTIAN. Mitä sitten on tehtävä?
KRISTER PENTINP. Teidän majesteettinne on käytettävä pakkokeinoja.
KRISTIAN (kiivastuen vähitellen). On käytetty ja käytetään. Kokoan sotaväkeä Tanskasta, Ranskasta, Saksasta, Hollannista ja Puolasta sekä kuletan ne Ruotsiin. Mitä se on muuta kuin pakkokeinoja? Joukot kulkevat maakuntien läpi, kukistavat vastarinnan kaikkialla, missä sitä vain kohtaavat. Mutta joukkojen pois siirryttyä nousee kansa kapinaan. Käyttäkää sitten pakkokeinoja. Sturen kuoltua kokoontuvat Ruotsin ylimykset Upsalaan ja vannovat minulle uskollisuutta. Mutta kun kutsun heitä luokseni saapumaan, tulee vain muutamia heistä, joku piispa Matias, joku Trolle, Banér ja Oxenstjerna. Talonpoikia houkuttelen suolalla ja humalalla. Mutta nämä kurjat myyrät pysyvät enimmäkseen luolissaan ja hyökkäävät sieltä vain hävitystä tekemään. Käyttäkää sitten pakkokeinoja! Pitäisi todellakin käyttää viimeistä keinoa; olisi hankittava kylliksi pitkä hirttonuora, jolla kaikki ruotsalaiset kavaltajat hirtettäisiin.
MATIAS. Teidän majesteetillanne on täällä paljon uskollisia alamaisia.
KRISTIAN (pilkalla). Erittäin uskollisia, herra piispa. On uskollisia koiria, jotka nuolevat sen henkilön kättä, jolla on suurin pala tarjottavana.
TROLLE. Teidän majesteettinne ei toki meidän uskollisuuttamme epäille?
KRISTIAN. Auttakaa minut pulasta. Miten lopetetaan tämä kirottu sota? Miten ylläpidän armeijan tässä kapinoivassa maassa? Miten saan käsiini Kustaa Erikinpojan, joka kunniattomasti karkasi Kööpenhaminasta ja on nyt petollisten lyypekkiläisten avulla päässyt Ruotsiin kiihoittamaan?
KRISTER PENTINP. Teidän majesteettinne on juuri valloittanut Vesteråsin.
KRISTIAN. Se ei ole Tukholma.
TROLLE. Mutta sanoma sen kukistumisesta on omiaan lamauttamaan Tukholman väestön mieltä.
KRISTIAN. Siinä toivossa lähetin sinne kaksi Vesteråsin porvaria antautumisesta kertomaan.
MATIAS. Se oli hyvin keksitty.
KNUT ESKILINP. Mitä Kustaa Erikinpoikaan tulee, ei häntä voida syyttää. Hän karkasi vankeudesta, johon hänet petoksella vietiin.
KRISTIAN. Pirun sarvien nimessä, Banér, pyrittekö te mestaroimaan minun tekoani. Katsokaa, ettei silloin, kun ruotsalaisille kapinoitsijoille palkka maksetaan, mitata teille ensiksi.
KNUT ESKILINP. Ilolla otan vastaan palkan, minkä teidän majesteettinne armo määrää.
KRISTIAN (häijysti naurahtaen). Minun armoni ei teitä unhota.
PALVELIJA (saapuen). Teidän majesteettinne Tukholmaan lähettämä airut.
KRISTIAN. Hän tulkoon! Epäilen, että paholaisen nainen taas hylännyt on ehdotukseni. (Palvelija menee.)
AIRUT (saapuu). Armollinen majesteetti, tahtoanne en voinut linnan puolustajille ilmoittaa.
KRISTIAN. Miksi et, katala raukka?
AIRUT. En päässytkään kaupunkiin.
KRISTIAN. Ketkä estivät?
AIRUT. Kun airueenlippua kantaen lähestyin Vesteråsin porvarien kanssa pohjoisporttia, kysyttiin, mitä minulla on asiaa. Sanoin, että Vesteråsin porvarit pyrkivät kaupunkiin ja että teidän majesteettinne lähetti minut antautumisehdoista keskustelemaan. Me emme keskustele, vastattiin. Porvarit pääsivät sisälle, ja kun minä en ollut valmis heti palaamaan käännettiin tornin tykki minua kohden. Pyhän Knutin avulla pääsin kuitenkin ehjin nahoin kertomaan teidän majesteetillenne tämän röyhkeän teon.
KRISTIAN. Mene, kurja, hoitamaan nahkaasi! (Airut menee kiireesti.) Mutta nuo kirotut kapinoitsijat, jotka minua kuukausimääriä uhmallaan kiusaavat. Heidän täytyy kerran lannistua, heidän täytyy. Kaikki kanuunat soimaan! Kaupungin ja linnan täytyy muuttua tuhkakasaksi ja jokaisen ihmissielun täytyy raunioiden keskellä surmansa saada, sen vannon pirun hampaiden nimessä.
MATIAS. Teidän majesteettinne!
KRISTIAN. Mitä on sanomista, herra piispa?
MATIAS. Teidän majesteettinne ampumavarat eivät riitä kaupungin ja linnan raunioiksi ampumiseen.
TROLLE. Pitkän ikäni aikana on kaupunkia usein piiritetty. Väkivallalla ei sitä ole koskaan voitu valloittaa, jos ei se vapaaehtoisesti ole porttejaan avannut.
KRISTIAN. Siis minun on tyhjin toimin palattava Tanskaan uhrattuani äärettömät summat sotaretkeeni. Kapinoitsijat ovat jätettävät voitostaan riemuitsemaan. Sekö on neuvonne, uskolliset ystäväni?
MATIAS. Ei suinkaan.
KRISTIAN. Mitä tarkoitatte?
MATIAS. Teidän majesteettinne luopukoon Tukholman piirityksestä ja kukistakoon ensin kaikki maakuntakapinat. Kun maaseutu on kokonaan teidän vallassanne, täytyy Tukholman itsestäänkin antautua.
KRISTIAN. Neuvonne, herra piispa, sietää harkitsemista. Mitä muut luulette siitä?
TROLLE. Minun mielestäni on se viisas neuvo.
KNUT ESKILINP. Kehoitan teidän majesteettianne sitä seuraamaan.
KRISTER PENTINP. Minunkin mielipiteeni, jos saan sen sanoa, tukee hänen armonsa ehdotusta.
KRISTIAN. Vaan mitä sanoo tohtori Hemming? Te ette ole suutanne avanneet.
GAD. Tohtori Hemmingin sana on kadottanut merkityksensä. Niin sanottiin täällä äsken. Minä en pyri teidän majesteettinne neuvomisessa kilpailemaan näiden herrojen kanssa.
KRISTIAN. Minä tahdon kuulla mielipiteenne.
GAD. Teidän majesteettinne seuratkoon piispa Matiaan neuvoa.
KRISTIAN. Se teistä on siis hyvä?
GAD. Ainakaan ei Ruotsin kruunu tule silloin kuninkaallisen päänne painoksi.
KRISTIAN. Kuinka? Selittäkää sananne!
GAD. Se on helposti tehty. Jos nyt luovutte Tukholman piirityksestä, eivät sen portit koskaan teille aukea. Ja jos teillä ei ole Tukholmaa, ette te ole Ruotsin kuningas.
KRISTIAN. Kielenne puhuu katkeraa totuutta. Vaan ennen luovun hengestäni, kuin Ruotsin kruunusta; siis piiritystä emme keskeytä.
MESTARI JON (puoleksi kuiskaamalla kuninkaalle). Onko majesteettinne unhottanut rouva Sigbritin kirjeen?
KRISTIAN (kasvoilla häijy hymy). Olen saanut rouva Sigbritiltä kirjeen, jossa hän uudestaan vakuuttaa, että yksin te, tohtori Hemming, voitte tehdä minut Ruotsin kuninkaaksi. Nyt saatte näyttää vaikutusvoimaanne. Tukholman täytyy teidän toimestanne olla huomenna minun vallassani, muuten lähetän hirsipuusta otetun päänne Kööpenhaminaan rouva Sigbritille terveisillä, että hänen terävä älynsä on hänet tällä kertaa pettänyt. Te saatte käyttää kieltänne ja luvata puolestani vaikka mitä. Ymmärrättekö?
GAD (kumartaen). Ymmärrän, teidän majesteettinne. (Kuningas lähtee seuralaisineen.)
MESTARI JON (Gadille). Ken on nyt lähempänä hirsipuuta? (Menee.)
GAD. Huomenna on siis Tukholma julman lominkaan käsissä. Ah!