KOLMAS NÄYTÖS.

Ensimäinen kuvaelma.

Suuri huone Tukholman italian eteläisimmässä tornissa. Pari holviakkunaa perällä. Ovi vasemmalta.

Kristina Gyllenstjerna oikealla polvillaan pyhän Erikin kuvan edessä. Elsa akkunasta ulos katsomassa.

KRISTINA (nousten pyhimyksen kuvan edestä). Näetkö, kuinka nyt on?

ELSA. Armollinen rouva, ne väistyvät.

KRISTINA. Väistyvät! Ketkä?

ELSA. Meikäläiset.

KRISTINA. Ah, onko Pyhä Erik hylännyt meidät?

ELSA. Siltä näyttää, armollinen rouva.

KRISTINA. Minä en kuule ammuntaa.

ELSA. Tanskalaiset ovat vallanneet meidän joukkojemme kanuunat. Ruotsin miehet peräytyvät metsään ja vihollinen vainoaa heitä.

KRISTINA. Missä on tähtemme, tähtemme! (Heittäytyy polvilleen Erikin kuvan eteen.) Kansamme turva, miksi hylkäät meidät? Miksi suojelit maatamme tähän asti? Pitikö sen vapaan meren helmasta kohota, että kantaisi orjuuden kahletta. Sen päilyvät vedet, virrat ja kohisevat kosket, sen metsien juhlallinen humina puhuvat vapauden kieltä. Vapauteen on kansamme tottunut. Sitä puolustaessasi sait sinäkin kutsun tulla vastaanottamaan taivaallisen perinnön kallisarvoista aarretta. Sinä olet nyt valkeuden isän luona. Puhu puolestamme! Pyhin suojeluspatroonamme, miksi hylkäisit kansasi nyt? Miksi antaisit särkyä työn, jonka oma autuas henkesi suunnitteli? Ei, sinä et hylkää meitä. Ahdistuksen aikana lähetit sinä meille Engelbrektin, pienen miehen, jolla oli voimakas katse, selkeä otsa ja sankarisielu. Sinä soit hänen käteensä oman säihkyvän kalpasi, jolla hän, Gideonimme, löi kansasi sortajat. Se välkkyi taivaan sinestä Brunkevuoren taistelijoille ja muutti voitoksi uhkaavan tappion. Suo joukkosi nytkin nähdä se! Kansamme äitien ja tyttärien nimessä kiitän sinua kaikesta, mitä olet Ruotsin miesten sallinut tämän maan ja kansan hyväksi tehdä. Minä kiitän sinua Engelbrektin, Sturen ja Hemming Gadin työstä. Oi anna hänellekin, joka minulle on rakkain, sija kansamme sankarien joukossa. Suo jälleen voitonseppeleen loistaa! Tee epätoivon päivästä riemun ja kunnian päivä!

ELSA (iloisesti). Armollinen rouva.

KRISTINA (nousten vilkkaasti). Mitä nyt?

ELSA. Pyhä Erik on kuullut rukouksenne.

KRISTINA. Mitä sanot? (Rientää akkunaan.)

ELSA. Huomaatteko, armollinen rouva? Tanskalaiset peräytyvät takaisin metsästä ja ruotsalaiset vainoavat heitä.

KRISTINA. Oi huomaan, huomaan.

ELSA. Huomaatteko, kuinka Ruotsin päälippu kulkee eteen päin tanskalaisten joukkojen läpi?

KRISTINA. Huomaan, huomaan.

ELSA. Näettekö, kuinka uljaasti sen kantaja ratsastaa?

KRISTINA. Näen. Se on nuori orpanani Kustaa Erikinpoika. Mutta eikö sinulla ole silmiä nähdä korkeaa soturia, joka ratsastaa hänen rinnallaan ja edellekin tunkeutuu?

ELSA. Armollinen rouva, kuinka en näkisi ja tuntisi joukon johtajaa, jaloa Sten herraa. Kaikki pyhimykset häntä suojelkoot!

KRISTINA.

Lukemattomat kerrat olen minä saman toivomuksen lausunut. Vaimon osa on iloita miehensä menestyksestä ja surra hänen vastoinkäymisistään. Hän seuraa hartaalla osanotolla kaikkia puolisonsa toimia, vähäpätöisimpiäkin, mutta erittäinkin hänen suuria ponnistuksiaan isänmaan ja kansan hyväksi. Samoilla tunteilla, kuin minä tästä tornista katselen nuoremman Sten Sturen taistelua toista Kristiania vastaan, katseli aikoinaan Ingeborg rouva pohjoisesta tornista vanhan Sten herran taistelua Brunkevuorella, ja hänen rukouksensa olivat yhtä palavat kuin minunkin. Samanlaisella hartaudella seurasi myöskin Engelbrektin vaimo miehensä jaloa työtä. Uskallan asettaa itseni näiden ylevien naisten rinnalle, koska tiedän, että rakastan isänmaata yhtä lämpimästi kuin hekin.

ELSA. Siinä, armollinen rouva, ei teitä kenkään voita.

KRISTINA. En tahdokaan jäädä jälelle. Mutta kuinka on taistelukentällä?

ELSA. Hurraa! Tanskalaiset on lyöty!

KRISTINA. Jumalan ja pyhän Erikin avulla.

ELSA. Kuningas Kristian vie joukkonsa laivoihin.

KRISTINA. Ja Sten marssii kaupungin eteläistä porttia kohden. Hän on kohta täällä.

ELSA (surullisesti). Moni kunnon poika jäi kuolleena kentälle.

KRISTINA. Isänmaan puolesta, Elsa. Mutta onko tuossa soturiparvessa joku nuori sankari, jonka elämä on sinulle erittäin kallis?

ELSA (Katsoo maahan.)

KRISTINA. Sinä et sano mitään, mutta minä näen vastauksen. Kenties nuori serkkuni Kustaa?

ELSA. Ei, armollinen rouva.

KRISTINA. Lauri Sparre tahi kenties hänen veljensä Yrjö?

ELSA. Ei, armollinen rouva.

KRISTINA. Kenties sitten —

ELSA. Älkää arvatko, armollinen rouva. Olisin iloinen, jos tietäisin, että hän on ottanut osaa tähän kunniakkaaseen taisteluun. Mutta hän ei ole täällä. Hän Iäksi herra electuksen kanssa.

KRISTINA. Jaakko Kurki. Tuo suomalainen nuorukainen on jalon miehen alku. Oletko kuullut hänestä?

ELSA. En, armollinen rouva.

KRISTINA. Kun electus karkoitettiin Rönöstä, on Kurki seurannut häntä. Minne he menivät, en tiedä.

ELSA. Olisivatko he piilossa vaaran uhatessa isänmaata?

KRISTINA. Se ei ole Hemming Gadin tapa.

ELSA. Tuskinpa hänen palvelijansakaan.

KRISTINA. Ei, ei. Varmaankin heistä saamme kohta kuulla.

PALVELIJA (ovesta tullen). Hänen herruutensa valtionhoitaja.

STURE (saapuen ja kiireesti heittäen kypärinsä). Iloitse Kristina! Jumala ja pyhä Erik ovat meille voiton antaneet. (Sulkee puolisonsa syliinsä.)

KRISTINA. Onni sinulle, sankarini, ja onni isänmaalle.

STURE. Eikö sinulle?

KRISTINA. Pyhä Gertrud ei saatuansa taivaalta anomansa merkin ollut sen onnellisempi kuin minä nyt.

STURE (katsahtaen pyhän Erikin kuvaan). Sinä olet rukoillut.

KRISTINA. Se oli minun taisteluni.

STURE. Sukulaisesi Erik Vaasa poikineen sekä jotkut muut ylimykset haluavat sinua onnitella. Käymmekö alas heitä vastaan?

KRISTINA. Miksi emme täällä, josta näemme kentän?

STURE. Niin, miksi emme. (Palvelijalle.) Anna ylimysten tulla. (Erik Vaasa, Kustaa Erikinpoika, Maunu Gren, Knut Eskilinpoika, Lauri ja Yrjö Sparre sekä piispa Matias saapuvat.)

STURE. Tervetuloa, jalot toverit! Ja teidän armonne piispa Matias! Mikä tuo teidät tänne?

MATIAS. Kiirehdin harmaa-veljesten luostarista onnittelemaan teidän herruuttanne. Ovathan pyhimykset teille voiton suoneet. Hänen pyhyytensä paavin legaatti aikoo myöskin tulla teidän herruuttanne tervehtimään.

STURE. Huomaavaisuutenne ilahduttaa minua. Hänen armonsa legaatin käynnistä iloitsen jo edeltäpäin. Hänelle on juhlallinen vastaanotto valmistettava.

MATIAS. Te ette ole vielä kohdanneet häntä?

STURE. En. Puolisoni Kristina on käynyt hänen luonaan.

MATIAS. Legaatti voi olla Ruotsissa oloonsa tyytyväinen.

STURE. Toivon sitä. Mutta teidän armonne ei lähettänyt minulle huoveja.

MATIAS. Pyydän anteeksi, teidän herruutenne. Mutta —

STURE. Ei mitään selityksiä, arvoisa isä. Pyhän Erikin avulla tulimme hyvin toimeen. Mutta sinulla, Kristina on syytä ylpeillä sukulaisestasi Kustaa Erikinpojasta. Nämä toiset urheat miehet eivät pahastune, jos sanon, että hän on tänä päivänä ollut kaikkein urhokkain.

ERIK VAASA. Ilo kuulla pojastani. Mutta hänen sukulaistaan, Ruotsin valtionhoitajaa, ei ole silloin toisten joukkoon luettu. Eikö hän ollut urhokkain kaiteista?

TOISET YLIMYKSET. Oli, oli. —

KRISTINA. Kiitos, lanko! Kiitos, jalot herrat! Vaikka olenkin ylpeä Stenistä, onnittelen kuitenkin sinua, nuori Kustaa serkku. Sinä teet vielä paljon Ruotsin hyväksi.

KUSTAA ERIKINPOIKA. Suokoon sen Jumala ja pyhä Eerikki-kuningas!

PALVELIJA (tulee ilmoittamaan). Jalosukuinen ritari Sten Kristerinpoika Nyköpingistä.

STEN KRISTERINPOIKA (saapuu kurjannäköisenä, paljainpäin, aseetonna. Häntä saattavat Olaus Björn ja Lasse Stark. Heidän jälessään tulee Hemming Gad ja Jaakko Kurki asettautuen toisten taakse).

STURE. Teitä, herra ritari, emme ole pitkiin aikoihin nähneet. Vaan mikä teillä on? Onko Nyköping raunioina?

STEN KRISTERINP. (sortuneesti). Se on turvallisempi kuin kenties koskaan ennen.

STURE. Miksi siis itse saavutte niin turvatonna?

STEN KRISTERINP. Jos vanki on turvaton, niin olen minäkin.

STURE. Vanki? Missä teidät on vangittu?

STEN KRISTERINP. Nyköpingin linnassa.

STURE. Ken on vanginnut? Selittäkää! Ja jos teille on tehty vääryyttä ja väkivaltaa, niin se kostetaan, niin totta kuin minua auttakoon Jumala ja Pyhä Eerikki-kuningas.

STEN KRISTERINP. Kuulkaa siis! Ja kuulkoot kaikki nämä herrat! Liukkaat kielet, joita en tahdo mainita, viekoittelivat sydämeni pois oikeasta isänmaasta, omasta kunniasta, valasta ja rehellisyydestä, niin että kirosin teidät, oikean herrani, ja päätin ensimäisenä avata minulle uskotun linnan Tanskan kuninkaalle.

STURE. Pyhän Erikin nimessä, onko Nyköping kuningas Kristianin vallassa?

STEN KRISTERINP. Ei. Mutta se ei pyhän Bodvidin parran kautta, ole minun ansiotani. Minä olin suostunut aukaisemaan sen hänen joukolleen heti, kun määrätty tunnussana portilla lausutaan. Tanskalaiset joukot lähestyivät, tunnussanaa odotettiin. Se kajahtikin porttien takaa. Ne rentoutettiin selälleen, ja sisään astui teidän uskollisin kannattajanne miehineen. Hän vangitsi minut kavaltajana. Häveten jätin hänelle miekkani, jota en enää tarvitse. Linnanne vankiholvissa on kuitenkin joku tyhjä komero, jossa ruumiillisesti ja henkisesti sairas mies saa päättää tahratun elämänsä. Suokaa siis kahleet ja pimeä tyrmä! Niin on helppo kuolemaa odottaa. Odotus ei ole pitkä.

KRISTINA (puhuttuaan hiljaa Elsalle, joka poistuu). Valtionhoitaja sallinee, että tälle jalolle ritarille valmistetaan huone ja hoitoa linnassamme?

STURE. Arvasit ajatukseni, Kristina. Ritarille on sattunut onnettomuus. Häneltä ei saa mitään puuttua. (Kristina rientää ulos.) Mutta ken on ollut valpas minun puolestani? Ken esti linnan luovutuksen?

STEN KRISTERINP. (viittaa Hemming Gadiin). Hän ei liene tuntematon. (Poistuu talonpoikain saattamana.)

STURE. Te, herra electus! Enkö teitä huomannut? Varmaankin te voitte hyvin?

GAD. En niin hyvin, ettei aikeessaan onnistunut petturi voisi voida, paremmin; mutta en kuitenkaan niin huonosti, ettei omaan kuoppaansa langennut kavaltaja ansaitseisi enemmän hyväntahtoisuuttanne.

STURE. Oiva työnne on teille palkintona.

GAD. Tietysti minulle, joka olen tehty kurjaksi jalankulkijaksi, on ilo syöstä maahan joku pöyhkeä satulassa istuja.

STURE. Teidän onnettomuutenne, herra electus, ansaitsee kyllä säälimistä.

GAD. Mutta ei turvaa eikä suosiota. Edukkainta on ruveta kulkemaan kavaltajan kengillä, imarrella teidän herruuttanne menestyksen hetkillä, muuten kietoa takananne juonia maan vihollisen kanssa, ja kun sitten tarttuu omaan satimeensa, näyttää murheellista naamaa ja ottaa vastaan teidän hennon hyväntahtoisuutenne huolenpito.

MATIAS. Ketä tarkoittaa tuo katkeruus?

GAD. Ei ketään, johon se ei koske. Itse parhain tiedätte, millä kädellä te kapustaa liikutatte.

MATIAS. Minä en ole kattilan ääressä.

GAD. Mutta te kuitenkin keitätte. Varokaa vain, ettei keitos liiaksi väkevöidy.

STURE. Toivon, ettette te, herra electus, tahtoisi katkeroittaa iloa, jonka tunnemme voiton jälestä. Lähin velvollisuus on nyt meillä neuvotella taistelun jatkamisesta. Kun vihollinen levähtää, tekee hän epäilemättä uuden hyökkäyksen.

MATIAS. Teidän herruutenne vapauttanee meidät yhteistyöstä kirouksen alaisen miehen kanssa?

ERIK VAASA. Herra electus on urhotyöllään ansainnut oikeuden ottaa osaa neuvotteluihimme.

KNUT ESKILINPOIKA ja MATIAS. Ei.

VAASAT JA MAUNU GREN. On.

GAD. Täällä äänestetään minun kunniastani. Hyvät herrat, en kerjää teiltä arvoa, en kerjää armoa. Ruotsalaisnimen kunnian vuoksi olen lyönyt monta kovaa iskua. Viiden haavan nimessä, haluaisinpa lyödä vielä yhden kovimman iskun oman kunniani vuoksi. Ehkenpä se sattuisi kaikkiin niihinkin, jotka ovat olleet osallisina Sten Kristerinpojan kavalluksessa. (Aikoo lähteä, mutta pysähtyy, kun palvelija saapuu.)

PALVELIJA (ovesta tullen). Kuningas Kristianin airut pyrkii valtionhoitajan puheille.

STURE. Hän tulkoon!

MESTARI JON (saapuu). Hänen majesteettinsa Kristian toinen, Tanskan, Norjan ja Ruotsin kuningas —

GAD. Pysähdy! Joku päivä sitten väitit Itägötanmaan talonpojille, että kuningas Kristian saa ilmaiseksi Nyköpingin. Nyt sanot jo koko Ruotsin hänen omakseen. Ajattelepa! Jos herrasi valta kasvaa samassa määrässä kuin sinun valheesi, voit sinä aivan pian saada läänityksen jossakin muussa taivaankappaleessa, kenties kuussa.

JON. Teiltä ei liene unohtunut, että kuningas Kristian tunnustettiin jo 20 vuotta sitten Ruotsin kuninkaaksi.

GAD. Eikä sinulta liene unhottunut, että sinun näköisesi kuningas Kristianin kätyri oli muutamia päiviä sitten saada Ruotsin talonpojilta hirsipuukuoleman.

JON. Niin voi käydä, kun kirottu mies saa kansaa johtaa.

STURE. Asiaasi, airut! Mitä tahtoo kuningas Kristian?

JON. Rauhaa ja sovintoa.

STURE. Niin minäkin.

JON. Hänen majesteettinsa luottaa teidän herruutenne rehelliseen tahtoon. Hän luulee, että välitön keskustelu teidän kanssanne poistaisi esteet keskinäisen ymmärtämisen ja sovinnon tieltä.

STURE. Tämä ajatus lisää kunnioitustani kuningastanne kohtaan.

JON. Hän toivoo tilaisuutta persoonallisesti puhutella teitä.

STURE. Hän ei voi toivoa sitä hartaammin kuin minä.

JON. Hän ehdottaa, että teidän herruutenne kohtaisi hänen majesteettiaan kuninkaallisessa komentajalaivassa.

STURE. Kuninkaan laivassa?

JON. Hänen majesteettinsa pitää mahdottomana, että teidän herruutenne epäileisi turvallisuuttaan. Hän on kuitenkin tavallisuuden mukaan lähettänyt neljä tanskalaista aatelismiestä panttivangeiksi, ettei mielessänne syntyisi epäluulon varjoakaan.

STURE. Kuinka voisin epäillä hänen majesteettiansa? Hyväksyn ehdotuksen. Seuraan teitä.

GAD. Sitä ennen on teidän herruudellanne kaksi tehtävää.

STURE. Mitkä ne ovat?

GAD. Sanoisin ne mieluummin tämän viettelijän poissa ollessa.

STURE. Saatettakoon airut ulos! (Airut saatetaan pois.) Nyt, herra electus. Mitkä ovat tehtävät?

GAD. Määrätkää seuraajanne, ja työntäkää miekkanne minun rintaani!

STURE. Miksi?

GAD. Koska ei valtio voi tulla toimeen päämiehettä ja koska vasta minut murhattuanne te pääsette tanskalaiseen laivaan.

STURE. Säädättekö te minulle lakia, herra electus?

GAD. Ei suinkaan. Te olette päättäneet mennä kuningas Kristianin laivaan. No niin, te menette. Ken sen voisi estää? Mutta te ette sieltä palaa.

STURE. Ken on sen sanonut?

GAD. Kokemus. Minä tunnen tanskalaisen.

STURE. Kaiketi minulla on oikeus uskaltaa oma henkeni?

GAD. On tietysti Mutta minä olen useasti tavannut saman tanskalaisen koiran, joka äsken tässä seisoi, viettelysretkillä Ruotsissa ja aina temmaissut hänen saaliinsa. En tahdo nähdä, että Ruotsin vallan päämies lapsellisen herkkäuskoisena astuu mokoman petturin ansaan.

STURE. Olen sanonut, minä menen.

ERIK VAASA. Ei, älkää menkö, se olisi meille kaikille turmioksi.

GAD (itsekseen). Oikein, Vaasa! Mutta toisellainen apu on tässä tarpeen (pistäikse ulos).

STURE. Tekin, Erik Juhananpoika. Pelkäättekö te?

ERIK VAASA. Muistan Elfsborgin puolustajain kohtaloa, jotka Kristian. turvallisuuden lupauksensa rikkoen, murhautti.

MAUNU GREN. Minä muistan norjalaista Knut Alfinpoikaa, joka sai surmansa tanskalaisessa laivassa. Hänkin meni rauhasta neuvottelemaan.

STURE. Vaikka kaikki tanskalaiset olisivat sanansa rikkojia ja pettureita, en minä tahdo rikkoa sanaani. Olen sanonut, minä menen.

ERIK VAASA. Sitten teidän herruutenne määrätköön, ken on oleva johtajamme.

STURE. Onko teidän mahdoton ajatella, että kuningas Kristianissa on rehellisyyttä.

MAUNU GREN. Yhdessä tapauksessa sadasta kenties. Jos lähdette, määrätkää seuraaja!

MOLEMMAT VAASAT ja SPARRET. Määrätkää seuraaja!

STURE. Valitkaa itse! Jokainen teistä kelpaa siihen yhtä hyvin kuin minäkin. Ruotsi voi kyllä tulla minutta toimeen.

KRISTINA (on saapunut Gadin seuraamana taluttaen pientä poikaa kädestä, käsivarrella pieni tyttö). Entä me, rakas Sten?

STURE (katsoo heihin. Värisevin äänin). Sinä Kristina! Niilo poikaseni! Magda, pikku enkelini!

KRISTINA. Jätätkö sinä meidät?

PIKKU NIILO. Älä mene, rakas isä!

STURE. Pyhä Eerikki-kuningas! Minä olen voitettu. Nuo kirkkaat silmät, tuo rukoileva katse! Ne ovat kaikkia valoja voimakkaammat. Airut tänne! (Palvelija vie lapset pois.)

GAD (tyytyväisenä käsiään mukeltaen). Karitsat eivät ole koskaan paremmin karhua auttaneet. Älykkäämpää iskua en muista lyöneeni.

JON (saatetaan sisään).

STURE. Olen muuttanut mieltäni. En saavu kuninkaan laivaan. Voittajana en olekaan velvoitettu hänen majesteettiansa etsimään.

JON. Hänen majesteettinsa on halukas saapumaan teidän luoksenne, jos lähetätte muutamia tunnettuja miehiä panttivangeiksi.

STURE. Oliko kuninkaalla kaksi ehdotusta?

JON. Toinen sille varalle, että ensimäinen hylätään.

STURE. Minä hylkään kummankin.

GAD. Teidän herruutenne, jälkimäinen olisi hyväksyttävä. Olettehan sanoneet haluavanne persoonallista yhtymistä.

STURE. Kenpä uskaltaisi panttivangin vaaralliseen toimeen?

GAD (rohkeasti). Minä ensimäisenä.

STURE (terävästi). Te, herra electus?

GAD. Niin, jos suotte sen kunnian. Katson kernaasti läheltä sipulilta katkuavaa hornan pesää.

JAAKKO KURKI. Minä seuraan herra electusta.

KUSTAA ERIKINPOIKA. Minä olen myöskin halukas.

LAURI SPARRE. Ja minä.

YRJÖ SPARRE. Ja minä.

STURE. Siis tohtori Hemming Gad ja vapaasukuiset nuorukaiset Kustaa Erikinpoika Vaasa, Jaakko Knuutinpoika Kurki, Lauri Siggenpoika Sparre ja hänen veljensä Yrjö. (Jonille.) Hyväksyykö kuningas nämä panttivangit?

JON. Hyväksyy.

STURE. Menkää siis! Odotan kuningasta pyhän Nikolauksen sakaristossa.

GAD. Minäkin siis vielä kelpaan johonkin. Viiden haavan nimessä, tanskalainen on myöntänyt Hemming Gadille miehen arvon; sittenkuin Ruotsin mahtimiehet ovat sen kieltäneet. Sen huomautan teille, hyvät herrat, lähtiessäni matkalle, jonka loppu, sanon sen ilman pelkoa, näyttää pimeältä.

STURE. Herra electus!

GAD. Niin, electus… valittu, mutta myöskin hylätty. Hylätty ase ruostuu. Hylätty mies halveksii ja vihaa. Hyvästi! (Menee airueen jälestä.)

ERIK JUHANANP. Poikani!

KUSTAA ERIKINP. Jos Jumala ja pyhä Erik sallivat, palaan minä elääkseni Ruotsin hyväksi. (Menee toisten seurassa.)

STURE. Valmistautukaamme nyt kuningasta kohtaamaan. Ketkä ovat silloin läsnä? Kenties hänen armonsa piispa Matias?

MATIAS. Jos teidän herruutenne suvaitsee.

STURE. Ja te, Erik Juhananpoika?

ERIK VAASA. Teitä ja isänmaata palvellakseni.

STURE. Ajattelen vielä hänen armoaan apostolista komissaria. (Matiaalle.) Häntähän voidaan odottaa tänne?

MATIAS. Hänen pitäisi jo olla täällä.

STURE. Käykäämme häntä vastaan.

PALVELIJA (ovesta tullen). Hänen armonsa apostolisen istuimen protonotarius ja hänen pyhyytensä paavin ylikomissari Arcimbold.

STURE. Se on siis myöhäistä. (Sisään astuu joukko hovipoikia palavat vahakynttilät kädessä. He muodostavat kunniakujan. Sen lävitse kannetaan samettityynyllä paavin vaakunaa. Sitten saapuu Arcimbold kantaen punaista ristiä. Hänellä on seuralainen, joka kantaa kokoonkäärittyjä anekirjoja.)

ARCIMBOLD. Jumalan ja pyhän isän armo teidän herruudellenne, perheellenne ja koko hoviväellenne!

STURE. Kiitos suosiollisesta tervehdyksestä ja ilosta nähdä teidän armoanne.

ARCIMBOLD. Ilo on minulle ainakin yhtä suuri. Suosiollisen suojeluksenne turvissa olen maassanne toiminut. Kiitollisuuden ja kunnioituksen osoitukseksi pyydän saada jättää teidän herruudellenne pyhän anekirjan, jonka siunatusta voimasta Tukholman kirkoissa suorittamanne hartaudenharjoitus luetaan pyhän Pietarin haudalla toimitetuksi, niin että teiltä säästyy pyhiinvaeltajan vaivat, vaikka voitattekin saman autuuden. (Ottaa anekirjan palvelijalta ja ojentaa sen valtionhoitajalle.)

STURE. Arvokkaan lahjan otan vastaan syvimmällä kiitollisuudella.

ARCIMBOLD (Kristinalle). Teille, jalo rouva, on minulla myöskin pyhä ane. Valkeuden isä merkitsee teidän hyväksenne kaikki katumus- ja ansiotyöt, joita Ruotsin luostarien hurskaat sisaret ovat viiden kuukauden kuluessa harjoittaneet. (Ojentaa anekirjan Kristinalle.) Ja kun yhteinen äitimme, pyhä kirkko, on antelias uskollisille lapsilleen, jätän vielä valtionhoitajalle pyhän aneen, joka oikeuttaa hänen, perheineen ja hoviväkineen, syömään juustoa paaston aikana. (Antaa toisen anekirjan Sturelle.)

STURE. Olen pelkkää kiitollisuutta.

ARCIMBOLD. Kiitollisuuden arvaa pyhä kirkko sangen korkealle. Onhan se sen ansainnutkin. Kansalaisianne on lähestynyt autuus, jota heidän isänsä eivät aavistaneetkaan. Arvatkaa, kuinka paljon huolettomammin voivatkaan he uhrata henkensä ja verensä teidän puolestanne, kun he muutamilla äyrityisillä tahi niiden puutteessa voilla, juustolla, talilla, raudalla ja vaskella pääsevät syntitaakastaan, suorittavat tilinsä taivaalliselle velkamiehelle.

STURE. Toivottavasti ovat he tilaisuutta käyttäneet?

ARCIMBOLD. Olen leikkuumies. Minun on oltava tyytyväinen satoon, jonka pyhimykset suovat. Täytyy kuitenkin valittaa vääryyksistä.

MATIAS. Vääryyksistä! Ken jumalaton on uskaltanut?

STURE. Ruotsissa vääryyttä, teidän armollenne? Sallikaa kuulla!

ARCIMBOLD. Teidän herruutenne luvalla lähetin minä Tallinnan kautta alikomissariani Suomeen. Tämän kurjan maan asukkaat lunastivat Jumalan armoa voilla ja talilla. Mutta kun nämä tavarat lähetettiin Lyypekin markkinoille, huomattiin ne ala-arvoisiksi ja väärennetyiksi. Taivaalliset aarteet olivat menneet polkuhintaan.

STURE. Todellakin!

ARCIMBOLD. Ei siinä kyllä. Vainajainsa sielujen lunastamiseksi kiirastulen tuskista taalalaiset lupasivat kippunnan vaskea, mutta antoivatkin vain kaksitoista leiviskää.

STURE. Sitä en olisi uskonut taalalaisistani.

ERIK VAASA. Suorittivat he kuitenkin raskaan lunastuksen.

ARCIMBOLD. Voi tulla raskaaksi, jos heitä kohtaa kirkon panna.

STURE. Sellaisesta onnettomuudesta toivon pyhän isän ja hänen pyhien palvelijoittensa meitä säästävän.

ARCIMBOLD. Muutamat piispatkin ovat asemansa ja virkansa unhottaen asettuneet välinpitämättömälle jopa aivan vastustavalle kannalle. Mainitsen Vincentiuksen Skarasta.

MATIAS. Teidän armonne, hän kokoaa itse kultaa ja kalleuksia.

ARCIMBOLD. Hän? Mihin?

MATIAS. Hankkiakseen kultalippaan Bryniolfin luille.

ARCIMBOLD. Mikä on Bryniolf?

MATIAS. Eikö teidän armonne tunne Skaran hiippakunnan suojeluspatroonaa?

ARCIMBOLD. Mitä sanotte, herra piispa? Pitääkö apostolisen ylikomissarin tuntea kaikki kuudennen ja seitsemännen luokan pyhimykset? Kultalipasta Bryniolfille! Nyt! Kun yli kristikunnan tarjotaan kullekin tilaisuus uhrata roponsa, että pyhien apostolien luut pelastettaisiin likaamiselta, saastuttamiselta, rakeilta ja sateelta.

STURE. Toivon, että kaikki unhotetaan teidän armonne ja paavillisen pyhyyden suosiosta, kun minä puolestani uhraan Pietarin kirkon hyväksi Ruotsin hallituksen osan anekaupan tuloista.

ARCIMBOLD. Pyhä Pietari itse on herättänyt teissä jalon ajatuksen. Siksi teitä on onnelliseksi ylistettävä. Suokaa minun antaa teille vielä täydellisen armon ja synteinanteeksisaamisen pyhä ane, (Ojentaa vielä yhden anekirjan Sturelle.)

STURE. Kiitän. Mutta minulla on pyyntö teidän armollenne.

ARCIMBOLD. Hartain haluni on palvella teidän herruuttanne.

MAUNU GREN (on katsellut holviakkunasta). Konnantyö!

STURE. Mitä sanotte?

GREN. Tanskalainen laivasto on nostanut ankkurin ja purjehtii pois.

STURE. Entä panttivangit?

GREN. Tapettu tahi vangeiksi viety.

ERIK VAASA. Minun poikani! Poikani!

STURE. Pyhä Erik suo minulle kostava kalpasi!

MATIAS. Vihassanne ette saa syyttää kuningasta yksin.

STURE. Ken muu olisi syyllinen?

MATIAS. Hemming Gad.

STURE. Hemming Gad!

MATIAS. Miten muuten on selitettävä hänen intonsa päästä panttivangiksi ja uhkaavat sanat, jotka hän lähtiessään lausui.

KRISTINA. Teidän armonne erehtyy.

STURE (miettien.) Ei, te olette oikeassa. Electus on petoksessa osallinen.

ARCIMBOLD. Tunnen miehen, Paavi Aleksanterin kamariherra ja matematikus. Häneltä ei puutu käänteitä.

STURE. Teidän armonne palaa pian Tanskan kautta. Viekää terveiseni kuningas Kristianille, että, niin totta kuin minua auttakoon Jumala ja pyhä Eerikki-kuningas, olen aina hänen katkerin vihamiehensä. Hemming Gad on viimeisellä teollaan kadottanut kaikki entiset ansionsa. Tie Ruotsiin on häneltä suljettu. Hänen läänityksensä Kastelholma ja kaikki muu, mitä hän vielä omistaa, lankeaa kruunun omaksi.

ARCIMBOLD. Täytän tahtonne. Mutta minulla on vielä sanomista teidän herruudellenne.

STURE. Toivon, että olen mahdollinen kuulemaan ja palvelemaan.

ARCIMBOLD. Niinkuin Kristus lähetti palvelijansa maailmaan jakamaan armoa kaikille kansoille, niin lähetti hänen pyhyytensä meidät. Kaikista niistä ruhtinaista, joiden kanssa olen pyhässä toimessani tekemisissä ollut, ei kukaan ole ollut paatuneempi kuin kuningas Kristian eikä kukaan sen jalompi kuin Sten Sture, Ruotsin sijaiskuningas. Hänen pyhyytensä on painava hänen päähänsä kuninkaan kruunun.

STURE (ihastuen). Kuninkaan kruunun!

KRISTINA, (tarttuen peläten puolisonsa käteen). Sten!

Toinen kuvaelma.

Odotushuone rouva Sigbritin palatsissa Kööpenhaminassa. Komeasti sisustettu. Ovi vasemmalla sekä oikealla.

Rouva Sigbritin kamaripalvelija sekä kaksi puheille pyrkivää valtaneuvosta.

1:NEN VALTAN. Sigbrit muori ei siis päästä meitä puheilleen?

KAMARIPALVELIJA. Ei.

2:NEN VALTAN. Sanoitko hänelle nimemme ja arvomme?

KAMARIPALVELIJA. Kyllä, herra valtaneuvos.

1:NEN VALTAN. Mitä muori virkkoi?

KAMARIPALVELIJA. Hänen armollensa ei sovi.

2:NEN VALTAN. Ei sovi! Eilen seisoimme hänen portillaan tuntikauden. Satoi kuin saavista kaataen. Olimme märkiä alimpaan rihmaan asti. Hän hymyili akkunassaan meihin katsottuaan. Hän lähetti sanan: tulkaa huomenna. Tulemme huomenna. Ei sovi! Pyhä Knut! Tämä on jo liikaa! Mikä hän on?

KAMARIPALVELIJA. Kuninkaallinen hovimestaritar. Kuninkaallisen prinssin kasvatusäiti. Kuninkaallisen majesteetin salaisen kabinetin johtaja ja yksityisministeri.

2:NEN VALTAN. Mikä hän on ollut?

KAMARIPALVELIJA. En tiedä.

1:NEN VALTAN. Hollantilainen toriämmä, norjalainen rihkamakaupustelija, parittaja, vanha portto.

KAMARIPALVELIJA. Ja te, arvoisat herrat, kumartelette hänen portillaan.

2:NEN VALTAN. Tottakin suuri häpeä. Esi-isämme ja isämme ovat olleet kuninkaiden vertaisia, joiden tahdon mukaan kuninkaiden piti regerata, jos aikoivat pitää kruunun. Sitten saapuu tuo suurisuinen noita-akka. Hänellä on kaunis syötti. Sillä pyydystää hän kuninkaan, kohoaa itse hänen uskotukseen ja syrjäyttää meidät, syrjäyttää koko valtaneuvoston. Uh, pyhä Knut! Jos me nyt tahdomme hiukankaan vipua vääntää, pitää meidän aina ensin norjin niskoin kyyristellä (viittaa sormellaan vasemmalle) tuon ämmän edessä.

1:NEN VALTAN. Kun nyt tapaamme hänet, niin hän saa kuulla.

2:NEN VALTAN. Jos saamme suunvuoroa.

1:NEN VALTAN. Keksiä mukava keino aatelin verottamiseksi! Vaikka meidän pitää olla verosta vapaita! Mitä varten sitä on aateli, jos pitää suorittaa korkeat aksiisit?

2:NEN VALTAN. Niin käy, kun ohjaksissa on porvariämmä.

1:NEN VALTAN. Siunatuiksi sotakuluiksi! Kirottu Ruotsi. Miksi pitää sen kruunun olla kuninkaan mielitekona?

2:NEN VALTAN. Sigbrit on sen luvannut kuninkaalle.

1:NEN VALTAN. Sitä varten ei hänen tarvitseisi olla sellainen noita kuin on. Hätäkös on ryssätä. Kun saadaan selkään, kootaan suuremmat joukot, korotetaan tullit, määrätään hirmuiset aksiisit, kerätään lainat kaikilta, keitä saadaan, haetaan liittolaisia, palkataan sotajoukkoja. Mitä noitakonsteja enää tarvitaan. Siunatkoon! Kuulitko sinä?

2:NEN VALTAN. En.

1:NEN VALTAN. Minusta tuntui kuin olisi huuhkaja… (Kamaripalvelijalle.) Onko armollisella rouvalla huuhkajoita?

KAMARIPALVELIJA. Viisas ja hurskas rouvamme ei pelkää huuhkajia eikä käärmeitä.

2:NEN VALTAN. Sano armolliselle rouvalle, että tapaamme häntä huomenna.

1:NEN VALTAN. Sitä punaposkista leveää noitaa. Hyvästi!

KAMARIPALVELIJA. Hyvästi, — huuhkajat. (Herrat menevät oikealle.)

ARCIMBOLD (saapuu hetkisen kuluttua oikealta). Kuulin, ettei hänen armoaan saisi tavata.

KAMARIPALVELIJA. Ei.

ARCIMBOLD. Kielto ei koskene ruhtinaiden lähettiläitä?

KAMARIPALVELIJA. Koskee.

ARCIMBOLD. Mutta minä olen kaikkein pyhimmän isän paavin legatus de latere.

KAMARIPALVELIJA. (Kumartaa syvään ja menee vasemmalle.)

ARCIMBOLD. Jospa emo kunnioittaisi virkaani niinkuin pentu.

SIGBRIT (saapuu vasemmalta.) Ahaa, teidän armonne näyttäytyy jälleen Juutinmaalla. (Palvelijalle.) Mene, älä päästä ketään. (Palvelija menee oikealle.)

ARCIMBOLD. Kunnioittavin tervehdykseni, korkea matroona ja rakkain sisar. Ilo päästä pois kirotusta Ruotsista ja jälleen nähdä sisareni viisaita silmiä.

SIGBRIT. Kuinka se maa voi olla kirottu, jossa teidän armonne kulkee. Vai eivätkö petturit pitäneet autuutta arvossa? Kävikö kauppa huonosti? Ettekö voi tyydyttää Rooman syöpäläisten ahneutta?

ARCIMBOLD. Olen pyhän isän tahdosta kulkenut maailman äärimmäisiä reunoja. Saaliini apostolien luiden suojelemiseksi ei ole suuren suuri. Mutta voin kuitenkin tarjota sata guldenia kappelin rakentamiseksi, jossa yötä päivää rukouksia luetaan rakkaan sisareni sielun autuuden vuoksi.

SIGBRIT. Ohoo! Mistä tämä anteliaisuus? Sieluni ei nyt ikävöi teidän autuuttanne. Suorittakaa ensiksi oma pesunne!

ARCIMBOLD. Oma pesuni! Mitä tarkoitatte, rakas sisar?

SIGBRIT. Ettekö pelkää kuningas Kristianin vihaa?

ARCIMBOLD. Sieluni autuuden ja viimeisen tuomion nimessä vannon, — ja tämä on minun suurin valani — että enemmän pelkään teidän vihaanne, kuin kuninkaan. Minulla on hänen majesteettinsa suojeluskirja. Kokoamistani anerahoista on hän saanut osuuden, joka on kolme kertaa suurempi kuin Saksan keisarin osuus.

SIGBRIT. Mutta liittonne ruotsalaisten kapinoitsijain kanssa voi maksaa henkenne.

ARCIMBOLD. Apostoliselle istuimelle voin tehdä tilin kaikesta.

SIGBRIT. Mutta täällä teette tilin käynnistänne Sturen luona. Hänen kuninkaallinen kruununsa ei teitä täällä suojele.

ARCIMBOLD. Sturen kuninkaallinen kruunu!

SIGBRIT. Jonka Johan Arcimbold, paavin legatus de latere, hänelle lupasi. Näette, että olemme seuranneet jälkiänne. Kuningas Kristianilla on Ruotsissa yhtä paljon korvia kuin Sturellakin. Me tunnemme tarkoin sen maan puolelle ja toiselle liehakoivat herrat, jotka puhuvat toista meille, toista Sturelle. Näitä liehakoitsijoita on kerran rangaistus kohtaava. Mutta te herra legaatti, olette nyt käsissämme.

ARCIMBOLD. Minua suojelee Jumalan tuomioistuin ja apostolinen kamarioikeus.

SIGBRIT. Eivät peloita. Jumalanne voimme luusia jonkun toisen anekauppiaan kautta, ja apostolinen kamarioikeus — hm! — meillä jakaa oikeutta — — —

ARCIMBOLD. Matami Sigbrit. Ja minä rukoilen häntä kaikkein pyhimysten nimessä. Minä tarjoan kauniit hevoseni, vaununi tarjoan kolmanneksen siitä, mitä minulla on Pietarin kirkon kalleuksia.

PALVELIJA (tullen vasemmalta). Tohtori Hemming Gad. Armonne on kutsunut.

SIGBRIT (legaatille). Menkää! Mikä on toistaiseksi jätetty, ei ole unhotettu. Tahdon puhutella miestä, jota vihaan mutta myöskin kunnioitan.

ARCIMBOLD. Minä rukoilen sillä välin pyhimyksiä, että he lauhduttaisivat vihanne. Sillä, vannon taas suurimman valani, en ole koskaan muuta tarkoittanut kuin pyhän kirkon ja kuningas Kristianin parasta. Mutta pyydän teiltä, arvoisa maan äiti, että saisin kertoa Hemming Gadille Ruotsista lähetetyt, terveiset.

SIGBRIT. Terveiset Ruotsista? Keneltä?

ARCIMBOLD. Sturelta.

SIGBRIT. Mitä ne sisältävät?

ARCIMBOLD. Ei mitään hyvää. No koskevat yksinomaan tohtori Hemmingiä.

SIGBRIT. Mitä sanoo Sture? Suuren osan rikoksistanne voitte kenties sovittaa kertomalla sen minulle.

ARCIMBOLD. Rakkaan sisareni viisaudelta en tahdo mitään salata. Sture ja Ruotsin valtaneuvosto ovat julistaneet Gadin petturiksi. Luullaan hänen houkutelleen kuninkaan viemään panttivangit. Hänen läänityksensä ja omaisuutensa on kruunulle otettu, ja Ruotsiin ei hän saa enää palata.

SlGBRIT. Mutta jos hän palaa sinne Dannebrogen suojassa. Kuka silloin estää? Hyvästi! Jätän teille tilaisuuden kertoa terveisenne. (Palvelijalle.) Tulkoon ruotsalainen! (Leqaatille.) Teidän puheluaikanne ei saa olla pitkä. (Menee vasemmalle.)

GAD (saapuu oikealta Jaakko Kurjen kanssa). Viiden haavan nimessä! Hänen pyhyytensä ylikomissari. Täällä, noidan pesässä!

ARCIMBOLD. Pyhän neitsyen kautta, puhukaa varovammin, tohtori Hemming!

GAD. Lähtiessäni aijonkin ottaa vettä suuhuni, että olisin vaiti. Teidät nähtyäni olisin kuitenkin vatsani kastellut. Missä olemmekaan viimeksi tavanneet?

ARCIMBOLD. Setäni luona Roomassa.

GAD. Kardinaalin?

ARCIMBOLD. Niin.

GAD. Siitä on vuosia. Te olitte nuori. Ennustin teille vähintäänkin arkkipiispan hiippaa tahi kardinaalin hattua. Ennustinko väärin?

ARCIMBOLD. Kumpaakaan en ole saavuttanut.

GAD. Kaukana ette ole. Nykyistä virkaanne en kuitenkaan kunnioita.

ARCIMBOLD. Se on vaarallinen ja vaikea.

GAD. Ihmisten tyhmyyttä on vaikeampi rahaksi lyödä, kuin ennen lyötyä tuhlata. Te olitte Ruotsissa?

ARCIMBOLD. Tulin juuri.

GAD. Ja saitte runsaan saaliin?

ARCIMBOLD. Kymmeniä tuhansia guldenia rahassa, voissa, talissa ja vaskessa.

GAD. Se oli kelpo suonenisku. Mutta siedämmehän me sen. Mitä siellä muuten aijotaan tehdä meidän pelastamiseksemme, meidän panttivankien?

ARCIMBOLD. En tiedä, mitä muihin tulee; teille minulla on terveiset Sturelta.

GAD. Hänen herruudellaan ei liene minulle mitään hyvää sanomista?

ARCIMBOLD. Ei. Hän pitää teitä rikollisena.

GAD. On yhtä mieltä hänen pyhyytensä paavin kanssa. Sen tiedän.

ARCIMBOLD. Te olette hänestä rikkoneet rehellisyyttä ja kunniaa vastaan.

GAD. Sitenkö, että pidän rehellisyyttä kunniana? Se ei näy olevan onneksi.

ARCIMBOLD. Että olette omalla ehdollanne antautuneet kuningas Kristianin valtaan sekä houkutelleet toiset samaan ansaan.

GAD. Mitä! Tämähän katkuaa, sanoi piru pätsin suulla. Sanoiko Sture niin?

ARCIMBOLD. Ei ole tapani keksiä juttuja, herra electus.

GAD. Te elätte siis toisten keksimillä. Mutta sanokaa, kenen silmä älysi minussa petturin? Sturen aistit eivät itsestään niin terävät ole.

ARCIMBOLD. Läsnäolijat selittivät siten käytöksenne ja jäähyväissananne.

GAD. Ne käärmeet! Ja valtionhoitaja julisti selityksen valtakunnalliseksi totuudeksi?

ARCIMBOLD. Hän uskoi siihen.

GAD. Sture! Nimi, joka on loistanut minulle yhtä kirkkaana kuin isänmaan nimi! Sture! Se sana on näihin asti merkinnyt minulle Ruotsin vapautta. Mutta nyt! Mihin syökset sinä minut?

ARCIMBOLD. Valtionhoitaja on omistanut läänityksenne Kastelholman ja kaiken muun omaisuutenne kruunun omaksi. Hän on julistanut, että te ette saa palata Ruotsiin.

GAD. Jumalan kuoleman nimessä, prelaatti, teidän suussanne on katala valhe. Sitä ei ole voinut tehdä Svante Sturen poika. Hänkö riistäisi minulta isänmaan, jonka omistan suuremmalla oikeudella kuin kukaan muu, joka on minulle ylin, kallein kaikista? Ja Kastelholma! Sen hävittivät tanskalaiset rosvot. Sen uudestaan rakentamiseen panin kaiken sen vähän, mitä maailmassa omistin. Sekö minulta nyt riistettäisiin? Se ei ole totta. Sanokaa, kuinka suuren summan rahassa, voissa, talissa ja vaskessa olette valheestanne saaneet!

ARCIMBOLD. Herra tohtori, te solvaatte minua, hänen pyhyytensä täysivaltaista ylikomissaria! Se on röyhkeyttä! Aivan kuulumatonta! Olen kertonut Sturen sanat. Sen voivat todistaa piispa Matias ja läsnäolleet vapaasukuiset miehet. He olivat kaikki yhtä mieltä kuin Sturekin. He tietävät minun totta puhuneen. Itse sen tiedän. Ja jumalaton, kirottu kielenne syyttää minua valhettelijaksi. Mahdotonta on jatkaa keskustelua kanssanne. Hyvästi! (Menee oikealle.)

GAD (katsoen hänen jälkeensä). Hah hah haa! Nauraisin, jollei sitä estäisi suru ja inho. Kaiken muun kestäisin, mutta isänmaan kiittämättömyys, sitä en voi kestää. Hemming Gad kavaltaja! He ovat sen yksimielisesti päättäneet. Eikä yksikään ääni noussut sitä vastaan. Ei yksikään niistä, jotka ovat nähneet pitkän elämäntyöni, väsymättömän taisteluni, palavan muukalaisvihani. Ei yksikään! Ei, ei!

KURKI. Kustaa Erikinpoika, minä, kaikki toiset panttivangit − me tiedämme, että teidän armonne on syytön. Paetkaamme tästä noidan pesästä! Paetkaamme Kööpenhaminasta!

GAD. Minne minä pakenen? Isänmaa on minulle suljettu. Olen vanki, kirottu, maanpakolainen. Kristusta kiusasi perkele, näyttämällä hänelle maailman valtakunnat ja niitten kunnian, minua kiusataan riistämällä kaikki. Minä en sano: mene pois! minä sanon: tule, saatana! Minä palvelen sinua, jos saan koston, niin, koston.

SIGBRIT (tullen vasemmalta). Tohtori Hemming Gad!

GAD. Ken kutsui minua? Haa! Oletko sinä se henki, jota huusin? Kun perkele pukeutuu naisen haamuun, ei hän tavallisesti ole sinun näköisesi. Se ottaa notkean ja norjan muodon; se on utuharsoon kääriytynyt alastomuus, häilyväkutrinen, silmissä helvetillinen himonlieska. Ja sinä olet paksu punainen noita-akka. Hah hah haa!… Niin, arvoisa matami, teidän olisi ollut parasta kutsua luoksenne joku muu ylistäjä. Te huomaatte, että minä sovin siihen sangen huonosti.

SIGBRIT. Minä en halua ylistystä.

GAD. Tahdoitteko sitten nähdä ihme-eläimen? Tietäkää, että sillä on kynnet!

SIGBRIT. Tahdoin nähdä vääryyttä kärsineen miehen, jonka mielen ohdakkeet ovat häijyjen ihmisten kylvämiä; siksi niiden piikit eivät minuun pysty. Tahdoin myöskin, jos niin suvaitsette, näyttää teille ihme-eläimen.

GAD. Minusta ei ole mikään ihmettä.

SIGBRIT. Jos ei se suuri kunnioitus, jota tunnen teitä kohtaan, herra piispa.

GAD. Ahaa! Seuraako rakkaudentunnustus? Se sopisi mainiosti. Mutta minulle on kunnioituksenne ja ylenkatseenne palaneen äyrityisen arvoinen. Enkä ole piispa. Minulla ei ole hiippakuntaa. Minun matlakakseni ei kannata pyrkiä.

SIGBRIT. Hiippakuntanne on teiltä vääryydellä riistetty.

GAD. Sepä uutinen! Ettekö luule minun sitä teidän todistamattanne tietävän?

SIGBRIT. Mutta kuinka voisin olla ihmettelemättä sitä kuulumatonta kiittämättömyyttä, jolla teitä on kohdeltu. Oma puolueenne on teidät pettänyt. Sturekin.

GAD. Hän pahimmin.

SIGBRIT. Milloin te olette luopuneet hänestä ja isänmaasta?

GAD. En koskaan.

SIGBRIT. Ja olette saaneet pelkkää kiittämättömyyttä?

GAD. Niin.

SIGBRIT. Pilkkaa ja häväistystä?

GAD. Olen maksanut samalla mitalla.

SIGBRIT. Mutta te olette kärsineet siitä?

GAD. Mutta en masentunut. Iloitkoot minun polkemisestani. Nöyrtymisestäni he eivät saa iloita. En kerjää suosiota enkä armoa.

SIGBRIT. Mutta jos joku tarjoaisi teille apuaan?

GAD. Kenpä sitä tarjoaisi?

SIGBRIT. Vaikkapa minä.

GAD. Te? Mihin?

SIGBRIT. Voittamaan vihamiehenne.

GAD. Minä halveksin heitä.

SIGBRIT. Se ei teitä tyydytä. Tiedän mitä kaipaatte.

GAD. Mitä?

SIGBRIT. Ainoastaan raukka jättää väärinteon kostamatta.

GAD. Viiden haavan nimessä, siinä olemme yhtä mieltä.

SIGBRIT. Enkö minä tuntisi, mitä vaatii voimakas luonne? Olen itse ollut teidän asemassanne. Minua on vihattu, pilkattu, monella tavalla solvattu, aivan niinkuin teitäkin. Mahtavat ylimykset ovat kutoneet juonia minua vastaan. He ovat saattaneet minulle kipua ja murhetta. Mutta minä olen kostanut He matelevat nyt minun edessäni, nuo töyhtöpäiset suvustaan kerskuvat narrit. Minä halveksin heitä. Minä nautin kostosta sanomattomasti. Tahtoisitteko sitä herkkua maistaa?

GAD. Tahdon, tahdon!

SIGBRIT. Kaikki ruotsalaiset kavaltajat tarvitsevat koston.

GAD. Niin, kaikki.

SIGBRIT. Koston siitä, mitä ovat rikkoneet teitä ja maataan vastaan.

GAD. Kummastakin.

SIGBRIT. Te tahtoisitte kostaa?

GAD. Sanoin jo sen. Elän ja hengitän sitä varten.

SIGBRIT. Mutta miten kostatte?

GAD. On vain yksi kamala mahdollisuus. En ole tohtinut sitä itsellenikään sanoa.

SIGBRIT. Te viette maahan kuningas Kristianin.

GAD. Ääni helvetistä! Se sanoi sen. Ja jos sen teenkin, jos vien maahan kuningas Kristianin, en tee mitään muuta kuin sen, mitä vihamieheni Banérit, Oxenstjernat, Trollet ja piispat olisivat joka hetki valmiit tekemään — nuo herrat, jotka ovat minut petturiksi julistaneet.

SIGBRIT. Ja silloin saavat he kaikki koston.

GAD. Hirmuisen.

SIGBRIT. Te olette valmis yhtymään kuninkaaseen?

GAD. Olen valmis perkelettä palvelemaan.

SIGBRIT.

Mitä ei kuningas saisi aikaan teidän avullanne? Te olette hänelle armeijoita arvokkaampi. Ja mikä riistäisi teiltä kostonne? Kuningas itse on sanani vahvistava. (Menee vasemmalle.)

KURKI. Teidän armonne, yksi sana!

GAD. No?

KURKI. Jumala ja kaikki pyhimykset varjelkoot teidän armonne särkemästä omaa elämäänne ja sitä ylevää kuvaa, jonka olette itsestänne ajan vaiheisiin piirtäneet.

GAD. Mitä tarkoitat?

KURKI. Tanska pelkää teitä enemmän kuin kaikkia Ruotsin suurmiehiä yhteensä.

GAD (pilkalla). Erittäinkin on sillä nyt syy pelätä minua.

KURKI. Se tietää, että se on kilvoituksensa voittanut, kun te astutte sen puolelle. Mutta te olette aina olleet Ruotsin kansan itsenäisyyden turvana. Te olette sitä johtaneet taisteluun vapauden puolesta. Te olette sen oikeuksia miehuullisesti puolustaneet…

GAD. Kuinka minut on palkittu?

KURKI. Rakastatteko te maatanne palkan ja suosion vuoksi?

GAD. Tiedä, että minäkin olen ihminen.

KURKI. Jalompi muita. Mutta nyt on teidät noiduttu. Sydämessänne ovat heränneet itsekkäisyyden ja kostonhimon henget. Paetkaamme, ennenkuin ne kokonaan valloittavat teidät.

GAD. Ne ovat jo minut valloittaneet. En tahdo nähdä enkä kuulla muuta.

KURKI. Jumala ja kaikki pyhimykset herättäkööt jälleen sielussanne ne suuret voimat, jotka siinä ennen ovat liikkuneet!

GAD. Ja kadotuksen tulikivikatku tukahduttakoon sinut!

KURKI. Oi ajatelkaa, mitä teette! Suuria ratkaisunhetkiä on elämässä harvoin. Nyt on teillä sellainen. Ajatelkaa isänmaata! Ajatelkaa entisyyttänne! Te olette vihan ja kiukun vallassa.

GAD (kiivaasti, jalkaa polkien). Miksi siis vielä kiihoitat minua? Muista kiusaajistani olen päässyt. Eikö kukaan vapauta minua sinusta, viimeisestä?

KUNINGAS KRISTIAN (on tullut vasemmalta). Minä vapautan. Hoi! (Pari aseellista miestä saapuu. Kuningas viittaa Kurkeen.) Tuo mies on elänyt tarpeeksi. (Aseelliset miehet tarttuvat häneen.)

KURKI (pois vietäessä). Jumalan ja kaikkein pyhimysten nimessä, tohtori Hemming…

KRISTIAN (ärjäisten). Sulkekaa suu! (Miehet vievät Kuren oikealle. Kuningas lähestyy Gadia, joka on murtuneena vaipunut läheiselle tuolille.) Tohtori Hemming! (Tämä nousee äkkiä.) Te olette ihmis-ijän taistelleet Tanskaa vastaan saamatta palkintoa. Te tahdotte nyt palvella sitä voittaaksenne, mitä teiltä on riistetty?

GAD.

Palvella Tanskaa! Minä? Niin, palvelen teidän majesteettianne saadakseni koston.

KRISTIAN. Sen saatte viimeiseen pisaraan. Te seuraatte minua Tukholmaa vastaan. Teidän puhettanne kuulee kansa.

GAD. On kuullut.

KRISTIAN. Te saatte sitte puhua.

GAD. Saanko jo alkaa palvelukseni neuvolla?

KRISTIAN. Alkakaa!

GAD. Paavin lähetti on tuonut Ruotsista suuret rikkaudet. Sallisitteko ne kulettaa Roomaan, kun niillä saatte miehiä ja aseita?

KRISTIAN. Isänmaasi kukistamiseksi?

GAD. Niin. Siten saa typeryys ja kiittämättömyys palkkansa, ja minä saan koston.

SlGBRIT. Ja teidän majesteettiinne saa Ruotsin kruunun. Tässä miehessä (mittaa Gadiin) kumartuu Ruotsi eteenne.

KRISTIAN. Ja syvään sen täytyy kumartua. Nyt etsimään legaatin jälkiä. Äyrityistäkään ei saa hän muassaan viedä. (Menee Sigbritin kanssa vasemmalle. Kuninkaan palvelija saapuu oikealta.)

GAD (palvelijalle). Missä on seuralaiseni?

PALVELIJA. Häntä ei ole enää.

GAD. Mitä? Murhattuko?

PALVELIJA. Kuninkaan käsky on täytetty. (Menee vasemmalle).

GAD (yksin). Siis riemuita voi musta helvetti. Olen uhrin antanut jo saatanalle. Ja kuitenkin on sääli nuolta miestä. Hän oli kaikkia muita parempi. Ja minä! Minä syöksin hänet turmioon. Ja itseni. Äsken olin viaton parjauksen uhri, nyt tahraannuin viattomalla verellä. Mutta vielä ei ole tehtävänäni suuri elämäntili. Pimeyden syvimpään kuiluun painukoon vaaka. Pahemmaksi en tule kuin kavaltajaksi. Siksi on minut julistettu jo. Kaikki on minulta riistetty. Mitään ei jälellä ole… Eikö mitään? On. Oma itseni. Ja se saa aikaan paljon.