POHJOLAISEN KYNÄSOTURIN TERVEHDYS KARJALAN ARMEIJAKUNNALLE.
Reading edition
Sodan pauhuissa parhaat nyt Suomessa näin: Koko Karjala noussut on pärskyvin päin, Ei vierasta vierelle huoli! Lie kuinkakin kurja: se kerjäile ei, Yks usko, yks rusko sen uhmahan vei, Miss' sinkuvi surman nuoli, Jäi elämään tahi kuoli! — Terve Karjalan kalpa!
Minust' tuntuu kuin Karjalan kalskeessa sois Sävel uusi, mi Suomesta Suomen lois: Ei tääll' ole herraa, ei orjaakaan, Joka Mies käy kultaista kulkuaan, Joka Poika polkunsa tietää! Yks kuningas Karjalan täällä on vaan: Tasavalta, mi nousevi raunioistaan, Joka Ryssän ei valtaa voi sietää. — Terve Karjalan kalpa!
Olen nähnyt mä porskehet Pohjanmaan, Miten siellä on kunnostus kukkurallaan, Miten osatahan kuolla tai voittaa. — Kun nyt näen Karjalan kärsivän maan, Kun kuuntelen sankari-seikkailujaan, Kun Haadeksen harput soittaa, Niin tiedän sen varmaan: on Karjala sitkee! Ei huokaillut muinoin — miks nytkään siis itkee? Se järkähdä ei, se kestää — Ken Karjalan karhun estää? Ken? — Terve!
Oi terve sie Karjalan Armeijakunta! Se minkä nyt tunnen, siis ei ole unta! Sen päälle ei koskaan tuiskuta lunta! Hei terve te Laatokan laakeri-joukot! Jotka tunnette Tuonelan tummat loukot, Te Ahvolan patterit — te Vuoksen vartiot, Te Raudun rakuunat — te Joutsenon partiot, Te kaikki, joilla on Herkuleen hartiot! Te Joensuun juurevat nuorukaiset, Te Karjalan lentävät muurahaiset, Jotka keräätte kortenne ylväästi yhteen, Jotka nostatte Suomelle suurimman lyhteen! — — Pois korusanat — Jumal'auta! Tässä sodassa ratkaista saapi vain rauta! Sisu kestävi Sihvon rykmenteissä! Näen miehiä, Isänmaan Poikia teissä! — Terve Karjalan kalpa! Ota tervehdykseni halpa!
Antrean soturi-iltamassa Pitkänäperjantaina.