LUKUKAMMIO.

FAUST (astuu sisään villakoiran kanssa).

Pois läksin maalta, kankahalta, Jonk' yö jo peittää vaipallaan; Mua pyhä sala-kammo valtaa, Jalompi henk' on valveillaan. Nyt halut huimat uinahtavi, Ja päivän hyrsky hiljenee, Vaan ihmislempi rinnassani Ja taivaan armo elelee.

Oo hiljaa, koir', älä sinne tänne juokse! Mit' ukselt' aihelet? Tule nukkumaan sä lieden luokse! Tuon sulle patjat, pielukset. Mua kangastiellä huvitit äsken Hypellen, leikkiä laskien; Sen vuoks' sun vieraaks' luokseni käsken, Mutt' ollos siivo, hiljainen!

Kun pikku-sulosuojassani Taas lamppu loistaa herttainen, Valaisee usko poveani, Parempi "minuus" ilmaiksen. Taas järjen soihtu alkaa palaa, Ja toivo kukkii suloinen, Vesille elon sielu halaa, Ah! elon lähdesuonillen.

Älä morise, koir'! Ei säveleen, Mi sielussain sulo-rauhaa loi, Tääll' elukan ääni yhteen soi. Se tuttua on, ett' ihminen, Mit' ei hän tajua, ilveilee, Kaunista ja hyvää soimaa, laittaa, Joist' usein hälle onkin haittaa. Vai koiraki tuolle ärisee!

Mutt' ah! sen tunnen — rinnastain ei valu Nyt rauhaa, vaikk' ois siihen harras halu. Oi miks niin valeen lähde kuivauu, Ja janohon taas raukka surkastuu? Sen koitellut oon ehtimiseen. Vajasta tuost' on sentään hyötymystä: Alamme ikävöidä ilmestystä, Ja sielu kääntyy taivaalliseen. Ja kirkkahinna valo tää Uus'-testamentiss' välkähtää. Sen alkusanat lukea ma mielin, Ja hartahilla sydämin Tuon pyhän kirjan, kallihin Julaista kerran armain äidin-kielin.

(Hän aukaisee nioksen ja alottaa.)

"Alussa oli sana" tässä sanotaan. Jo tartun täss', ei kynä juoksekaan! Vai sanaako niin ylentää mä voisin? Ei! tuo on käännettävä toisin. Jos hengen äänen oikein oivallan, "Alussa järki ol'" ma kirjoitan. Tok' ällös hädi, — tuumaella Mun täytyy, muutoin saatan liioitella! Vai järjestäkö kaikki alkaa vois? Ei! — "Alussa voima oli" paremp' ois. Mut tuskin tuon saa kynä valmihiksi, Jo epäilen, ei käy — en tiedä, miksi! Henk' auta! — Selkii epäilyksen yö, Ja tyynnä piirrän: "aluss' oli työ."

Jos mielit pysyä paikoillas, Niin heitä kohta ulvontas! Oo haukkumatta, halli! Noin virmapäät' en herraa salli Ma luonani vierailemaan. Jomp' kumpi vaan Ulos astukaan! Vasten mieltäni vieraan karkoitan; Olet valloillas, oven aukoan. Vaan tuossapa katsomista! Se ei ole luonnollista… Oi, tokko silmäni pettelee? Kuink' koirani kasvaa, korkenee! Se hirmuna nousi seisomaan, Ei siin' oo koiran haamuakaan. Ma toinko kotia aavehen, Kuin Niilivarsa hirmuisen, Tulisilmin hirmuhampahin? Sun tunnen, hiisi helvetin! Vaan moista Hornan tenavaa "Salomonin avain" avittaa.

HENKIÄ (porraskäytävästä). Yks' ansahan joutui tuolla! Älä seuraa vaan, pysy tällä puolla! Kuten raudoissa repo, Voit, hornan hepo. Vaan vartokaat! Henkilauma, riehu, Ylös alas liehu, Niin hänet irti saat. Häntä, jos voimme, Auttaa me koemme, Sillä meille juuri Hän ratto ol' suuri.

FAUST. Siis ensin hirmua manaa Nämä "Neljän sanaa": Salamanderi hiilly, Undiina liukee, Sylfiidi riukee, Kyöpeli piilly! Ken niit' ei tunne, Elementtejä, kunne Ne vaikuttaa, Min ne toimeen saa, Hän turhaan koittaa Henkiä voittaa.

Valu valkian sauhuun, Salamander! Huku aaltojen pauhuun, Undiina! Pala noidan-nuolena aina, Sylfe! Älä, Inkubus, paina! Koti-apua tuo! Tule esiin, loppu suo!

Ei yhtään noista Peto oo, — se on toista. Se tyynnä loikovi, irvistäen: Ei pysty loitsuni — sen ma näen. Väkevämpää kuule, Jot' en kestäväs luule:

Jos helvetin hauta Sun siitti, nauta, Niin merkkiä katso, Jonk' eestä väistyy Ne mustat sarjat!

Jo se tuimistuu, jo sen nousee harjat.

Sano, häijy konna, Voitko pelvotonna Nähdä iki-uutta Pyhää salaisuutta Läpi taivaan hohtavaa, Salaveisten vainoomaa?

Kiristeltynä uunin taa Se norsuks' kohoaa; Se täyttää nyt koko kammion, Ja miltei usvana haivu. Älä, hirviö, nouse kattohon! Vaan mestarin jalkoihin sä vaivu! Näät, en minä turhaan uhkaa. Pyhä lieska polttavi — koht' oot tuhkaa! Pian leimahtaa Kolmikertaista valkiaa! Varo vain Väkevintä mun voimistain!

(Samassa usva hälvenee, ja Mefistofeles, puettuna vaeltavan skolastikon tapaan, syöksähtää esiin uunin takaa.)

MEFISTOFELES. No suotta riehutten! Mill' auttaa voisin herraa?

FAUST. Vai tuoko koirast' irti lähti! Skolasti kulkijain! No entäs sukkelaa!

MEFISTOFELES. Oi terve teitä, kirkas opin-tähti! Sain teiltä suitsu-saunaa polttavaa.

FAUST. Mi nimes'?

MEFISTOFELES. Turha kysymys tuo mielestäin Sen suuss', ken sanaa halveksii niin perin, Ja ollen aina ilmiöistä erin, Vaan pyrkii peri-oloon päin!

FAUST. Vaan, herrat, teidän tapa lienee käyttää Nimiä, jotka olentonne näyttää! "Hiis'," "kärpäis-herra," "valheen-isä" — Noiss' soi jo henki ääntehissä. Ken oot sa siis?

MEFISTOFELES. Ma osittain oon voima tuo, Jok' aina pahaa suo, ja aina hyvää luo.

FAUST. En mointa ongelmaa voi selvittää.

MEFISTOFELES. Se henki oon, jok' aina epäjää. Ja syystäkin: mit' ikään syntynee Vain hukkumista ansaitsee, Siis paras, ett' ois' jäänyt syntymättä. Niin — missä näette pirun kättä, Tuhoa, syntiä, pahuutta — Se elementtini oikea.

53

FAUST. Sua osaks' nimitit, vaikk' oot täss' kokonaan?

MEFISTOFELES. Totuutta nöyrää puhun vaan: Vaikk' ihmiset, tuo narrikunta katala, On mielestänsä kokonaisuus, maailma, Sen osan osa ma oon, mi kaikk' ol' alkuaan, Sen synkän yön, jok' äitihelmastaan Loi Valon. — Valta-istuimelta syöstyään Emonsa, tytär siinä istuu nykyään. Viel' ottelee ne: valo kyllä ylpeilee, Mutt' aineisin se aina tahmenee. Se ainehista virtaa, niitä sulostaa, Ja ainehet sen lennon estää; Ja toivon: eipä kauan kestä, Kun kera aineiden se raukiaa.

FAUST. Siis oiva ohjelmas' on näin: Et hävittää voi suurin erin, Siis havittelet vähittäin.

MEFISTOFELES. Ja tuollakos ma paljo perin? "Se jokin", mikä "eitä" vastustaa — Tarkoitan tätä tyhmää maailmaa —, Siihenpä suotta keinojani koitan; Ties lempo, milloin vihdoin voitan. Maanjäristys ei, myrsky, tulva, palo Hävitä maata, mert'; ei sammu taivaan valo! Ja ihmiset ja elukat vain enenee; Vaikk' isken miljoonittain noita, En loppumaan saa kataloita, Ei! Aina vaan uus' veri elelee! Kun summatonta siemen-määrää muistan, Mink' ilma, vesi, manner idättää, Ja kuiva, märkä, kuuma, jää — Niin hulluuteenpa miltei suistan! Niin, paitsi järveä jok' aina palaa, Ei mull' oo varsinaista toimialaa.

FAUST. Ikuista lempivoimaa vasten, Jost' elpyy kaikki elämään, Pui piru turhaan nyrkkiään; Ei auta kiukku peijakasten. Siis luovu noista aikehista, Khaoksen poika kamala!

MEFISTOFELES. Tuo seikka sietää tuumimista. Vaan toiste siitä! Sallithan Mun mennä nyt sun seurastasi?

FAUST. Ja vielä kysyt! lähde vain! Nyt tiedän, ken oot heimojasi. Jos haluttaa, käy talossain! Täss' ikkuna, tuoss' ovi on, Ja savutorv' on tarjonasi,

MEFISTOFELES. No, suoraan sanoen, oon hieman neuvoton: Mua sulkee pieni este oveltasi, On kynnyksellä kommervenki…

FAUST. Vai pentagrammi huolettaa? Vaan lausu mulle, hornan henki, Kuink' osuit tänne, tuo jos salpajaa? Kuink' aimo henkes joutui pulmaan?

MEFISTOFELES. Tähystä itse! Näätkös, tuohon kulmaan, Jok' irvillään on tuonne oveen päin, Yks viiva vedetty on nurin.

FAUST. Tuon onni teki pahoin kurin! Mun hallussainpa olet näin. Tuo onnistuihan arvaamatta!

MEFISTOFELES. Kah, koira juoksi sisään huomaamatta; Nyt seikka toisin näytäksen: Ei piru pääse pihallen.

FAUST. Vaan miks' et lennä ulos ikkunasta?

MEFISTOFELES. Yks' sääntö solmii peijakasta: Mist' astui sisähän, siit' ulos jällehen! Tulomme vapaa on, vaan menon laita toisin.

FAUST. Vai helvetiss' on lait! Sen tuskin luullut oisin. No hyvin vaan! Kai sitten laatia Saa, herrat, teidän kanssa sopimusta?

MEFISTOFELES. Sä säntilleen saat kaikki nautita, En peruuta ma yhtään lupausta. Vaan tuoss' ei sovi hädiskellä Siis siitä toiste enemmin! Nyt täytyy meidän hyvästellä; Mua laskekaa! pois mielisin!

FAUST. Sua puhutella hieman halajan; Siis viivy hetken aikaa vielä?

MEFISTOFELES. Ei, laskekaa! pian tänne palajan, En silloin haasteluita kiellä.

FAUST. En minä suinkaan väijynyt sua ois; Ken käski pistää ansaan kaulaas? Kun pirun sait, hänt' älä laske pois; Ei tarttune hän toista kertaa paulaas.

MEFISTOFELES. No olkoon menneheks', jos tahdot niin! Jään tänne hupilaiseks' sulle; Mutt' suo mun käyttää aikaa vehkeisiin Sellaisiin, jotka soveltuvat mulle!

FAUST. Sen varsin suon! Tee temppujais, Kun mua ne vainen huvittais!

MEFISTOFELES. Saat tuta, veikko, aistimillas Autuutta viljemmin täss' illass', Kuin toikko vuosi muuten aikaan sais'. Pian soipi haamuin sulo-laulut, Ja nähdä saat niin sievät taulut, Jotk' ei oo tyhjää noitumaa. Ja ruusuin tuoksu hurmaa haistis Ja lempijuomat mairii maistis, Ja haltioihin tuntees' saa. — Ei valmistusta kaivata; Me koossa oomme, henget! alkakaa!

HENGET.

Himmeä holvi, Väisty ja raukee! Eeterin silmä Siintävä aukee! Selvitä ilma! Usvat jo poista, Taivaalla tähtein Välkkyä suo! Aurinko loista Armaana tänne! Lämpöä luo! — Ylhäisten keijuin Henkevä heimo, Leimuna leijuin, Maan yli kiitää; Haikea kaipuu Jäljissä liitää. — Viirit ja verhot, Kuin suviperhot, Nousee ja vaipuu. Lehdosta, vuorten Alta ne väikkyy; Lemmetär nuorten Sielussa läikkyy; Metsolan varjo Riemua tarjoo. — Vuorilla viini- Viljelys uhkee; Marjoja hohtaa, Paisuvi, puhkee: Virtana kohta Viiniä hyrskii, Pitkin rubiini- Väyliä tyrskii. — Siintävät salot Kalvossa päilyy, Taivahan valot Veen yli häilyy. Virrasta varttuu Järviä, jotka Matkalla salaa Saaria halaa. — Taivahan lasten Riemuisa lauma Päivyttä vasten Ui ylähällen Siukuvin siivin, Kunnes se jällen, Kuin tuli-sauma, Laskien, kaartaa Vehmasta saarta. Keijuset kiikkuu Seljällä aallon, Toisia liikkuu Nurmella, maall' on Toisia; hyörii Karkelo, pyörii. Lauluja kaikuu Riemua raikuu. Taas ylä-ilmaan Kaikki ne lentää; Toisia entää Vuorien yli, Toisia uittaa Aaltojen syli Rantojen helmaan. Kaikki ne kiitää Aamusen koitoss', Ylhälle liitää Pyrkien loitos Tähtölän taloon, Sen ikivaloon, Riemuja lemmen Suutelemaan.

MEFISTOFELES. Hän nukkuu! Nuopa oivat laulajaiset! Oi vienot, sorjat keijukaiset, Syvähän hänt' tuuditelkaa! Kiitos vaan! Et pysty vielä paholaista solmimaan! — Hänt' unten suloparvi lennätelköön Syvälle harhan ihme-maailmaan! — Ei taikakynnys saa mua enää pelkoon, Yks' hiiren-hammas tänne vaan! Tuoll' yksi rahisee: se avaa mulle uksen, Jos lausun sille sievän manauksen. Ma, jonka vallan all' on kärpäset Ja hiiret, sammakot, täit, lutehet, Sua kutsun! Oitis tänne loiki Kynnyksen alle, kalvo poikki Tuo kohta, johon rasvaa tiukutin! — Kas niin! jo yksi saapuikin! Nyt työhön vaan! Se syrjäss' on se kulma, Jok' ehkäisee mua. Pois se kiusan-pulma! Yks' isku vielä! riittää; kiitos vaan! Faust, hyvää yötä, kunnes tavataan!

FAUST (havahtaen). Ah! ilkku-peliks' kaikki vaihtuu; Vain niinkö hengen jano haihtuu, Ett' unta vaan ol' perkele Ja koira hiipi pihalle!