I. (continued 4)

"Hyvästi, lapset", sanoi hän, "hyvästi, ja muistakaa iäti, jos tunnette mitään rakkautta vanhaa Pekka Stålhammaria kohtaan, että ainoastaan Jumalan siunaus antaa miehelle tarmoa ja voimaa ja rohkeutta taistella ja kuolla, ja että ainoastaan urhon muisto elää hänen jälkeensä. Jumala siunatkoon kuningasta ja isänmaata!"

Kalmarin rykmentin eversti Dellinghausen antoi päivälliset, ja siellä oli kuningas koko päällystön keralla ja muutamia Pekka Stålhammarin rykmentin vanhimpia ratsumiehiäkin. Päivällisillä oli sangen eloisaa, ja kuningas oli hilpeällä ja rattoisalla tuulella ja kulki ympärinsä vieraiden joukossa ja puhutteli kaikkia. Erittäin suuresti huvitti häntä kuulla vanhaa korpraali Städiä, joka kertoi millaista oli, kun manalle mennyt kuningas Kaarle X oli everstinä eräässä hevosrykmentissä, ja Städ olikin tänään vähemmän harvasanainen kuin tavallisesti.

"Kas, nyt menemme takaisin kotiin yhdessä, eversti ja minä", sanoi hän. "Me olemmekin tuskin eronneet toisistamme sen jälkeen, kun ensi kerran tutustuimme, ja se tapahtui Magdeburgissa enemmän kuin viisikymmentä vuotta takaperin, jolloin minä ensin tahdoin lyödä toverini kuoliaaksi, sillä hän oli silloin ainoastaan ratsumies, tämä eversti, ja sitte, kun se ei onnistunut, solmimme ystävyyden, joka on kestänyt läpi elämän… Kuulisipa laupias Jumala rukoukseni ja soisi minun edes lähteä täältä ennen everstiäni, jotta voisin tehdä hänelle asianomaisesti kunniaa siellä ylhäällä kuninkaiden ja kaikkien kenraalien luona, silloin en toivoisi mitään enempää…"

Ja vanhan korpraalin viimeinen toive täyttyi. Hän kuoli vuotta ennen everstiään. Pekka Stålhammar eli vielä kahdeksan vuotta eronsa otettuaan. Hän kuoli tammikuun 11 p:nä 1701, ja oli silloin nähnyt neljännen hallitsijan nousevan Ruotsin valtaistuimelle sen kuninkaan jälkeen, jonka aikana hän syntyi, nimittäin Kustaa II Adolfin.

Mutta kuningas Kaarle XI kirjotti päiväkirjaansa lauantai-iltana, palattuaan kuninkaantupaan Högsbyssä: "Leirissä tässä pääkatsastuksessa otti eversti Pekka Stålhammar eronsa suuren vanhuudenheikkoutensa tähden, koska hän on 80-vuotias, on palvellut tässä rykmentissä kuormastopojasta ja ratsumiehestä rykmentin everstiksi; hänellä on kaksi poikaa, jotka ovat ratsumestareja, ja yksi, joka on luutnanttina rykmentissä, ja hänen pojanpoikansa on ratsumiehenä rykmentissä. Viisitoista vuotta on hän ollut rykmentin päällikkönä. Vuonna 1612 on Pekka Stålhammar syntynyt Westran kihlakunnassa Jönköpingin läänissä ja Svenarumin pitäjässä, Angvedin neljännestalossa."

Vanha eversti ei tosin pitänyt päiväkirjaa, mutta kotiin saavuttuaan otti hän seinältä pienen pyöreän, reikäniekan kiven, joka riippui vanhassa, kuluneessa nahkanauhassa. Hän katseli surumielisesti pientä kiveä, joka oli hänen ainoa perintönsä isältään ja jota pidettiin onnenkivenä.

"En usko suurin siihen", sanoi hän vaimolleen, joka seisoi hänen rinnallaan, "mutta kyllä minulla on Jumalan siunaus ollut myötäni, ja tavallaan voin sanoa, että pienestä kivestä on tullut kolme suurta kartanoa, Hulsvik, Stensjö ja Svenarum."

Ja tämä pieni kivi seurasi everstiä hautaan.