SISÄLLYS: (continued 3)

Muita huomioita:

Karjalainen rakennustapa. — Kaskenviljelys. — Taloustapoja. Asuintupien sisustus. — Vuoteet. Naimatapoja. Karjalassa tyttäret lähtiessään miehelään kotoa vievät mukaansa viikatteen ja kassaran. Savossa on vallalla se tapa, että nuori parikunta ensi talvena nukkuu lämmittämättömässä huoneessa. — Matkat — Leikit ja huvitukset.

Liite.

Sortavala, 28 p:nä heinäkuuta 1828.

Arvoisa Professorinrouva! [Professorinrouva Törngren.]

Minun on vaikea selittää, kuinka kärsimättömänä olen odottanut tilaisuutta antaakseni Teidän perheellenne muutamin rivein tietoa vaelluksestani. Viimein tulin Sortavalaan, mutta en kuitenkaan tahtonut kirjoittaa, ennenkuin olin käynyt Valamon luostarissa, voidakseni samalla kertaa kertoa tästä paikasta. Nyt olen palannut sieltä, ja kuinka iloisena istuuduin kirjoittamaan kirjettä! Minusta tuntuu, kuin olisin Laatokan rannoilta kiireisesti rientänyt halki koko Suomen — Saimaan, Päijänteen ja kaikkien muiden järvien yli — hyvään Laukkoon. Mutta kuinka pian tämä ilo taas on ohi; lopetettuani kirjeeni, olen taas täällä vähän yksin. Teidän ei siis pidä ihmetellä, että kirjoitan niin pitkän kirjeen, kuin paperi sallii, vaan suokaa se minulle anteeksi. Perinpohjaisella kertomuksella, miten ja mitä teitä yli yhdeksän viikon kestäneen vaelluksen jälkeen viimein olen saapunut tänne, en kuitenkaan rohkene vaivata Teitä. Sanon Teille vaan terveisiä muutamilta herrasperheiltä, joiden luona matkallani olen käynyt. Minulla on sitä suurempi syy siihen, kun minulla sekä näissä, että muissa perheissä, joiden luona olen vaelluksellani käynyt, on ollut mitä paras suositus siitä, että olen ollut kotiopettajana professori Törngrenillä.

Rovasti Nykopp'ilta saan ensiksi sanoa terveisiä. Sekä rovasti että ruustinna voivat hyvin. Sitten on minun sanottava terveisiä vanhalta vesilahtelaiselta, Kiteellä asuvalta assessorinrouva Fabritiukselta. Hän oli maaherra Walleniuksen sisar ja oli ensin ollut naimisissa erään Wegeliuksen kanssa, joka jonkun aikaa oli ollut Vesilahden kappalaisena ja asunut Janussa. Sittemmin mainittu Wegelius oli tullut Porvoon hiippakuntaan ja kuollut Kiteen kirkkoherrana. Leski oli mennyt uusiin naimisiin assessori Fabritiuksen kanssa, joka jo on kuollut hänkin. Vielä on minun lausuminen terveiset eräältä Relanderilta, Pälkjärven papilta. Hänen isänsä oli ollut kauppias Raumalla, ja lienette Te siis tuntenut hänetkin.

Matkani on tähän asti kokonaisuudessaan ollut onnistunut. Rahvas on Savossa ja Karjalassa, kuten myös näissä venäläisissä pitäjissä, hyvin vieraanvaraista. Usein siitä tuntuu vallan kummalliselta, että kysytään, mitä ruoka maksaa. Karjalassa olevassa Kesälahden pitäjässä viivyin joku aika sitten talonpoikaistalossa neljän päivän ajan, sillä isäntä ja useat muut siellä osasivat paljon runoja, jotka sain panna kirjaan. Eräänä iltana saunasta tultuani muutin kuivat alusvaatteet päälleni ja jätin entiset kuivamaan kangaspuille. Seuraavana päivänä en niitä enää nähnyt ja ajattelin, mitä ajattelinkaan; mutta eipä pälkähtänyt päähäni ajatella emäntää niin ymmärtäväiseksi ja ystävälliseksi, että hän ehkä oli toimittanut ne pestäviksi. Huomasin kuitenkin niin olevan, kun näet taas illalla näin ne puhtaaksi pestyinä samassa paikassa. Lähtiessäni sitten pois sieltä, tarjosin hänelle maksua, mutta hän ei mitenkään tahtonut suostua sitä vastaanottamaan, vaikka olin neljä päivää syönyt hänen talossaan. Viimein vastaanottaessaan maksun, hän korvaukseksi siunaili minua niin ylenmäärin, että minulle siunauksia riittänee koko vuodeksi. Useita muita esimerkkejä voisin mainita karjalaisten vieraanvaraisuudesta, etenkin sellaisista seuduista, jotka eivät ole lähellä valtateitä. Rahvas täällä näyttää myös olevan paljoa raittiimpaa kuin useimmissa seuduin Hämettä ja Uuttamaata. Sekä heidän häissään että muissa pidoissaan ja kokouksissaan näkee, ettei heillä vielä ole mitään tarvetta ylenmäärin nauttia viinaa. Heidän häämenoistaan olen kirjoittanut eri lehdelle. [Kuvaus, joka pääsisällykseltään on samanlainen kuin Lönnrotin matkakertomuksessaan ylempänä antama, on painettuna E. Nervanderin julkaisussa "Elias Lönnrots ungdomstid på Laukko" (Helsingfors 1893; ss. 39-46).] Tässä tahdon, mikäli tila myöntää, kertoa matkastani Valamon luostariin.

Valamon saari on 4 peninkulman päässä täältä Laatokassa. Muutamien kaupungissa käyneiden munkkien seurassa matkustin neljä päivää sitten sinne. Menomatka oli sangen onnistunut, jos kohta meidän kaikkien täytyi soutaa, sillä järvi oli vallan tyyni. Luostarin rikkaus ja komeus oli suurempi, kuin mitä ikinä olin voinut odottaa. Kaipaan sanoja kuvaillakseni vaan yhtä ainoata ruutua tai seinä- ja pilarimaalausta. Kuinka sitten rohkenisin antaa kuvauksen koko seinistä, koko kirkoista, missä pelkkiä sellaisia ruutuja ja maalauksia kulta- ja hopeakehyksineen, jalokivineen ja muine kalleuksineen koreilee. Huolimatta kaikesta tästä, joka täällä miellyttää silmää, olivat nuo kaksi Valamossa viettämääni päivää pisimmät ja ikävimmät koko matkallani. Hyvin halukkaasti käytin ensi tilaisuutta päästäkseni sieltä pois.

Nyt olen taas täällä ja kiitin Jumalaa siitä, sillä paluumatka oli sangen synkkä ja arveluttava ulapalla syntyneen myrskyn tähden.

Täältä aion lähteä Arkangelin lääniin ja sieltä Pohjanmaan kautta takaisin. Syyskuulla aion taas olla Laukossa. — Pyydän sanomaan terveisiä Eevalle ja Kallelle. Olen edelleen, arvoisa professorinrouva, Teidän nöyrin palvelijanne.

Elias Lönnrot.

TOINEN MATKA v. 1831.

[Lönnrot läksi Helsingistä 28 p:nä toukokuuta ja aikoi pohjoista tietä Vienan lääniin, kulkien Rautalammin, Pielaveden ja Iisalmen kautta Kajaanin kihlakuntaan, josta hän sydänmaiden poikki Vuosangan, Mikitän ja Härmäjärven kylien kautta samoiltuansa saapui Kuusamoon Venäjän rajalle, jossa matka keskeytyi. Elokuun 6 p:nä hänet tapasi täällä lääkintöhallituksen kirje, jossa käskettiin runonkerääjää palaamaan takaisin Etelä-Suomeen vastustamaan äsken maahan ilmaantunutta koleraruttoa. Elok. 22 p:nä oli Lönnrot taas Helsingissä. Paitsi tähän otettua "Helsingfors Morgonblad'issa" v. 1832 N:oissa 62-43 olevaa matkakertomuksen katkelmaa, on Suomal. Kirjall. Seuran arkistossa vaan muutamia hajanaisia muistiinpanoja. — Jouduttuansa koleralääkäriksi syksyllä v. 1831 Lönnrot kävi muun muassa 20:ntenä p:nä marraskuuta Sääksmäellä tutkimassa kuuluisaa Ritvalan Helka-juhlaa. Tällöin muistiinpani Lönnrot n.s. Ritvalan Helkavirret, ja seuraavana vuonna hän "Helsingfors Morgonblad'issa" (n:oissa 41-42) julkaisi tähän liitetyn kuvauksen juhlanvietosta.]

Ote päiväkirjastani.

— — — Oltuani koko edellisen viikon vapaana vilutaudin kohtauksista, läksin sunnuntaina kesäkuun 19 p:nä Rautalammilta Pielavedelle. Kirkossa minulla oli tilaisuus katsella kansaa juhlapuvuissaan, jotka eivät juuri ollenkaan eroa rannikkoasukkaiden käyttämistä juhlapuvuista. Miehillä on lyhyet takit, joissa on kaksinkertainen kaulus tai myös yksinkertainen, n.s. pystykaulus. Nämä takit ovat enimmästi harmaata sarkaa; hyvin harvoilla ne on siniseksi värjätyt. Housut ovat pitkät, tehdyt samasta sarasta tai myöskin karkeasta värjäämättömästä palttinasta. Jalkineet ovat samanlaiset kuin kaikkialla Savossa ja Karjalassa käytännössä olevat, n.s. pieksut. Eivät edes vallasihmiset katso näiden jalkineiden rumentavan jalkojaan. Useimmilla on hatut; lakit eivät ole yhtä yleiset; kaulahuiveja käytetään yleisesti. Taskukellot, joita Etelä-Suomessa pidetään niin tärkeinä tarvekaluina, että jokaisella rengillä täytyy olla ainakin yksi sellainen, ovat täällä sangen harvinaiset. Tässä asussa nähdään miehet kirkkomäellä. Naisilla on pitkät hameet ja lyhytliepeiset röijyt, joita pidetään erittäin somina. Muutamilla varakkaammilla on silkkihameetkin. Ennen muinoin liepeet olivat pitkät ja hameet lyhemmät, mutta nämä ovat nyt vanhanaikuisia. Sitä omituista tanu nimistä päähinettä, jota naidut vaimot käyttävät muutamissa Savon pitäjissä (Mäntyharjulla, Hirvensalmella, Mikkelissä y.m.), ei täällä tapaa missään. Naiset näet pitävät päässään täällä myssyjä tai huiveja.

Jumalanpalveluksen loputtua ja syötyäni päivällisen astuin veneeseen. Tämä, jota soudettiin seitsemällä airoparilla, oli suunnattoman pitkä, mutta ei varsin leveä. Meitä oli siinä noin 50 henkeä, jota määrää pidettiin sangen riittävänä alukseemme nähden, mutta joka pian olisi käynyt liian suureksi, jos tuuli olisi suvainnut puhaltaa ankarammin. Ympärillämme souti useita muita veneitä, ainakin kymmenen, niin että tämä oli pienen laivaston näköinen. Eri veneiden soutajat kilpailivat keskenään siitä, mikä vene toisten edelle pääsisi, ja tämä lapsellisuus nähtävästi pani monen tytön ja pojan hikoilemaan. Minä säälin kaikkein enimmin tyttö parkoja, joista moni souti melkein koko matkan vuorottelematta, kun miehet sitä vastoin keskenään vuorottelivat. Minäkin tarjouduin soutamaan, mutta katsottiin sen sotivan kaikkea luonnon järjestystä vastaan, että minä, maisteri, olisin koskenut airoihin. "Jo on joukko joutavassa, kun on pappi soutamassa" — minun täytyi siis istua joutilaana. Pari koskea, joita oli kuljettava ylös, hidastutti hieman matkaamme. Ensimäinen niistä, Tyyrinkoski, on noin l/8 peninkulman pituinen, mutta ei ole niin vuolas kuin toinen, "Nokinen", joka taas on lyhyempi. Kuljimme niistä molemmista ylös sauvoimien avulla, joilla pohjasta työntäen annettiin veneelle vauhtia. Pelkällä soutamisella ei olisi päästy pitkälle. Oli sekä kaunista että kammottavaa katsella koskea ylös, missä toiset veneet edellämme ponnistelivat ylöspäin.

Ne olivat meitä melkoisesti korkeammalla, ja usein tuntui siltä kuin ne olisivat syöksymäisillään takaisin meidän päällemme. Nämä kosket, joissa on kiviä, vaativat erittäin taitavaa perämiestä. Jos vene tarttuisi kivelle, olisi vaikeata saada sitä irti; vaara olisi kuitenkin paljoa suurempi näitä koskia alas laskettaessa. Päästyämme koskesta ylös, pantiin sauvoimet niitä varten veneen oikeaan laitaan tehdyille kannattimille, korttelia ylemmäksi aironhankoja. Kaikki katselivat jonkunmoisella tyydytyksellä niitä veneitä, jotka vielä ponnistelivat koskessa, ja näyttivät kokonaan unhottaneen, että juuri äsken itse olivat siinä vallan samassa tilassa kuin nuo toiset, joista pilasanoja lasketeltiin joukosta. — Rannoilla kasvavat kauniit lehtimetsät, jotka yltympäri reunustivat järveä, monet saaret, tyyni ilma ja rahvaan hilpeys tekivät tämän matkan hyvin miellyttäväksi. Tuskin olin huomannut, että jo olimme jonkun aikaa olleet vesillä, ennenkuin olimme jo kulkeneet kolme peninkulmaa ja astuimme maihin erääseen saareen, nimeltään Kuninkaansalo. Tämän valtateistä etäiseen seutuun nähden tavattoman nimen sanottiin johtuvan seuraavasta tapauksesta. Kuningas Eerik oli muka ennen muinoin, tarkastaessaan maata, soudattanut itsensä tähän saareen ja siellä laitattanut itselleen aterian; tällöin oli suuri, tasapäällystäinen kivi ollut hänen pöytänään. Kiveä, jonka sanottiin olevan hyvän matkan päässä rannasta, en voinut nähdä. Kuunnellessani tätä kertomusta väki oli tuohikonteistaan ottanut esille viinaa ja ruokaa välipalaksi. Minuakin pyydettiin syömään ja tarjottiin lasi viinaa, jonka tyhjensin äsken mainitun kuningas Eerikin muistoksi. Syödessämme joku huomautti meille ääretöntä hyttysjoukkoa, joka lenteli yläpuolella meitä, jotenkin korkealla maasta. Niitä oli kokoontunut monta isoa parvea, jotka olivat kuin mustia pilviä nähdä, niin tiheässä niitä siinä vilisi. En koskaan ole nähnyt niitä näin paljoa, vaikka ne monasti ovat minua enemmän häirinneet; nyt ne näet jättivät meidät rauhaan. — Täältä meillä vielä oli 7/4 peninkulmaa matkamme päämäärään, Joutiniemen kylään. Sinne saavuimme vähää ennen puoltayötä. Yö oli niin valoisa, että matkakumppanini esteettömästi hakivat alkusanat raamatusta ja lukivat ne ääneen. Minäkin koetin lukea ja huomasin, etteivät silmät siitä ollenkaan rasittuneet, ja miten se voisi olla mahdollistakaan, kun yö ainoastaan siinä eroaa päivästä, ettei aurinko paista. Vaan jonkunlaista hämärää kestää hetken aikaa. Ennenkuin totuin näihin valoisiin öihin, luulin kellon olevan 10 tai 1/2 11, kun sanottiin, että auringonnousu oli vallan lähellä. — Talossa, johon yövyin, minulle laitettiin illallista. Jos kohta yötä jo oli näin pitkälle kulunut, emäntä itsepäisesti pysyi päätöksessään keittää minulle jotakin; sillä illallista, josta puuttui lämmin ruoka, hän ei pitänyt oikeana illallisena. Minun onnistui kuitenkin lopulta saada hänet uskomaan, että olin vallan tyytyväinen piimään ja leipään; hän kantoi kuitenkin paitsi näitä eteeni vielä lihaa ja voita. Seuraavana aamuna minulle laitettiin aamiainen, eikä tästä kaikesta tahdottu ottaa mitään maksua. Täältä minulla oli 6/4 peninkulman matka Jokijärvelle, jonne saatoin kulkea joko maitse tai vesitietä. Valitsin edellisen ja otin aluksi oppaakseni erään vanhan tilallisen, nimeltä Jääskiläinen; teiden näet sanottiin olevan hyvin eksyttäviä. Kulkiessamme oppaani kertoi minulle kotiseutunsa häämenoista. Sittenkuin morsiuspari on vihitty sunnuntaina, se menee morsiamen kotiin, jonne myös tulevat morsiamen puolelta kutsutut häävieraat. Sieltä lähdetään seuraavana päivänä sulhasen kotiin, niin että illaksi saavutaan perille. Olin vähällä unhottaa erään seikan: matkalla morsiamen kodista sulhasen kotiin on puhemiehen omalla kustannuksellaan tarjottava viinaa ja ruokaa koko joukkiolle; Puhemies johtaa seuruetta ja pyytää yömajaa ja ruokaa maksua vastaan. Heidät vastaanotetaan sulhasen kodissa, ja aterian jälkeen saatetaan morsiuspari levolle. Muuan tytöistä valitaan heitä palvelemaan, ja hänen ehdoton velvollisuutensa on aamulla viedä pesuvettä morsiusparille. Tämä passarinainen on nimeltään saajas. Aamulla, morsiusparin noustua ja pukeuduttua, pannaan toimeen temppu, jonka tarkoituksena on rahojen ja muiden tarpeiden kokoaminen heidän uuden kotinsa perustamista varten. Kaaso astuu esiin oluthaarikka kädessä; siitä vieraat juovat ja sitoutuvat samalla lahjoittamaan morsiusparille mitä minkin varat sallivat ja mitä mikin hyväksi näkee. Toiset antavat rahaa, toiset yhden tai useamman lampaan, toiset vasikan, j.n.e. On selvää, että sukulaiset tällöin ennen muita kunnostavat itseään. Osa tämän keräyksen tuloksista tulee kaason hyväksi. Tämän toimituksen nimenä on tuoppiset. Sitten esitetään pieni kiista naineiden ja naimattomien miesten välillä. Edelliset pyrkivät sulkemaan sulhasen piiriinsä, jälkimäiset eivät tahdo antaa hänen erota nuorten miesten joukosta. Tällöin raastetaan ja tempoillaan sulhasparkaa. Milloin toinen milloin taas toinen puolue voittaa. Hän on vallan kuin Lützenin kentällä haudan reunalla olevat kanuunat, jotka ruotsalaiset monta kertaa valloittivat, mutta jotka keisarilliset taas valloittivat takaisin. Viimein tehdään rauha, jolloin nuoret miehet jättävät sulhasen naineiden miesten huostaan; sitten juodaan. Tätä sovinnonjuontia sanotaan harjallisiksi. Nyt kiistelevät naidut vaimot ja tytöt samoin morsiamesta, ja tässä menetellään samoin kuin äsken. Kun puhemies on taitava ja kokenut, näin kertoi oppaani, ei koskaan puutu kaikenlaisia ilveitä, joita kestää koko päivä. Seuraavana aamuna morsian jakelee pienet lahjansa äsken saamilleen sukulaisille. Anoppi saa paidan, mutta varakkaammat morsiamet pukevat nykyään hänen ylleen kaikki vaatetarpeet kiireestä kantapäähän. Paitoja, kintaita, vöitä, j.n.e. lahjoitetaan muille. Jo ennen vihkiäisiä annetaan papille paitapalttinaa ja sukkia.

Kuljettuani 3/4 peninkulmaa saavuin Äyskoskelle, josta soudatin itseni yli. Koskessa on kaksi myllyä sekä saranvanutuslaitos. Kosken toiselta rannalta tieni kääntyi toisen myllärin pihan poikki; siinä kaksi ämmää riiteli keskenään niin ankarasti, ettei minun tuloni ollenkaan heitä häirinnyt. Riita oli syntynyt siitä, kumpi ensin saisi jauhattaa jyvänsä, enkä saata ymmärtää, miten niin kiivas riita oli voinut syntyä näin vähäpätöisestä aiheesta. Lautturini, joka saattoi minua jonkun matkaa, arveli heitä molempia juopuneiksi. Äyskoskelta tie kulki useiden yksinäisten talojen ja pienten torppain ohitse Jokijärvelle, joka oli 1/4 peninkulman päässä. Poikkesin muutamiin taloihin, ja huomasin joka paikassa, että rahvaan asunnot täällä ovat puhtaat ja siistit. Heidän juomahaarikkansa, joita erittäin kuuman päivän vuoksi usein tulin käyttäneeksi, olivat sangen puhtaat. Pirttien seinät ovat Savon ja Karjalan yleisen tavan mukaan valkeiksi höylätyt hieman yli miehen pituuden lattiasta. On minun myös mainitseminen, että näistä lakeisella varustetuista pirteistä vähitellen ruvetaan luopumaan. Useimmat, jotka rakentavat itselleen uuden asuintuvan, tekevät siihen savutorven, joka johtaa savun ulos, niin ettei se tunge sisälle tupaan.

Jokijärveltä palkkasin soutajat Kemilänniemelle, joka on sieltä peninkulman matkan päässä. Isäntä ja 14—15-vuotias tyttö olivat soutajinani tai oikeammin kumppaneinani, sillä soudin itse melkein koko matkan. Soutaessani kyselin heiltä kaikennäköisten eteen sattuvien esineiden suomalaisia nimiä. Tyttö, vaikka olikin nuori, antoi minulle aina hyvin näppäriä vastauksia. Jos matka olisi ollut pitempi, luulen, että hänestä olisi tullut täydellinen filologi äidinkielemme alalle. Miksi sitä ja sitä sanotaan teidän puolessa? näin hän lakkaamatta kyseli minulta ja rikastutti minua täten useilla uusilla murteensa sanoilla. Perillä kysyin, paljoko minun tuli maksaa soutopalkkaa. Mies pyysi ainoastaan 20 kopeekkaa, mutta minun täytyi antaa hänelle 16 killinkiä, kun minulla ei ollut pienempää seteliä. Ei tämä muuten ollut kallista, sillä kyytirahoihin oli luettu maksu päivällisestäkin, jonka olin Jokijärvellä syönyt. Tämä maksu suoritetaan täällä tavallisesti sanomalla "paljon kiitoksia", Karjalassa sanomalla "kost' Jumala". Nyt erosin matkakumppaneistani ja kuljin Kemilänniemen taloon, joka on sangen miellyttävällä paikalla eräällä niemellä. Täällä minut vastaanotti hyvin ystävällisesti vanhin tytär, joka samalla oli emäntänä, sittenkuin hänen äitinsä noin puolitoista vuotta sitten oli kuollut. Siinä lyhyessä ajassa, jonka viivyin täällä, hän kertoi minulle paljon talostaan, jota hän nyt veljiensä ja sisartensa kanssa hoiti. Hän kehotti minua syömään, jota minun ei kuitenkaan nyt tarvinnut tehdä, kun näet maito ja vesi, tavallinen kesäjuoma näillä seuduin, kuivalle kurkulleni oli paljo tervetulleempaa. Sitäpaitsi hän kertoi kestitykseksi minulle unen, jonka, jos oikein muistan, hänen äitinsä äiti ainakin sata vuotta sitten oli nähnyt. Pielavedellä oli näet siihen aikaan ollut kappalaisena muuan Neovius, joka oli kuollut. Vainaja oli sitten unissa ilmestynyt emännän isoäidille. Tämä oli silloin kysynyt, tuleeko hän taas pian heille papiksi. Kun te hankitte kirkkoonne paremman saarnatuolin, oli vastaus ollut. Tämä uni on nyt saanut selityksensä. Pielavedestä näet on tullut oma pitäjä ja sen ensimäiseksi kirkkoherraksi A.F. Neovius, äsken mainitun Neoviuksen pojanpoika. — Kemilänniemeltä emäntä souti minut kapeahkon lahden poikki. En tiedä, juorujako välttääkseen vai miksi hän otti 7—8-vuotiaan pojan mukaan veneeseen. Täältä minulla oli noin puoli neljännespeninkulmaa Kotaniemeen, missä olin yötä, aikoen seuraavana aamuna muutamien miesten seurassa, jotka menivät työhön kirkkoherra Neoviukselle, vesitse lähteä saman kirkkoherran luo. Minut herätettiin siis sangen varhain seuraavana aamuna soutamaan tuota suunnattoman pitkää peninkulman-matkaa täältä pappilaan. Noin 6:n aikaan saavuimme perille.

Tilapäisiä muistiinpanoja.

[Tästä eteenpäin voidaan matkaa seurata vaan seuraavista tilapäisistä muistiinpanoista.]

Yötä Kotaniemessä. — Sieltä seuraavana aamuna auringon noustessa pappilaan kirkkoherra Neoviukselle (nim. tiistaina). Seuraavana päivänä polttamassa suota ja kaskea. Punamultaa (raudansekaista?) suossa. Muistui mieleeni: Kuin sie suosta sotkettihin. Uin täällä, — Toht. Maconi. Vilutaudin väristyksiä illalla. Seur. päivänä aatelisneiti Stenfäldt. Kirkonniemi, jossa kirkko aina yöllä hajoitettiin. — Juhanuspäivä Lyran luona, missä vilutus taas alkoi ruokapöydässä istuessani; sitä jatkui seuraavaan torstaihin. — Juhannuspäivänä oli luonani laulaja, mutta en vilutaudilta voinut kirjoittaa kuin muutamia minuutteja erältänsä, jonka jälkeen minun taas täytyi paneutua pitkäkseni. Laulaja tyytyväinen tähän, sai näet hyvän kestityksen kirkkoherra Lyralta, jonka nimi oli Johannes. — Seuraavana keskiviikkona Pietarin päivä. Matkustin jo päivää ennen. Pielaveden väki = Rautalammin puvun ja hiuksenkasvun puolesta. Tämä murre kahdentaa usein kerakkeen pitkän ääntiön edessä: kätteen, männöö, tulloo, rahhoo, sijjoo, puttoo, näkköö, ei kettään, venneitä, venneen. Muuten; mettä, metän, juua, saaha, lyyä j.n.e. — Pirteissä enimmästi "lakeinen", [seinät?] höylätyt oven korkeudelta. — Kiukaat kummalla puolella ovea kulloinkin. — Karjanhoito melkoinen. — Talonpoikia, joilla on 20-30 lehmää. Jos laskee hyvässä taloudessa 2 leiviskää voita lehmältä, saadaan 60 leiv. s.o. 400 pankkorupl. — Halla tekee usein tuhojaan. — Pettua. — Kerjäläisiä. — Ruumiit kesällä ja talvella; riepu. — Karsikkopuut sen tien varrella, jota myöten ruumiita saatetaan; [niihin] nimi ja vuosiluku. — Lehmän savu. Suoloja illoin lehmille. — Susia ja karhuja ei ole. — Sain esiintyä lääkärinä — Sintu — Ruotivaivasia. — Heränneet kokouksissa — kuolevat enimmiten nuoret vaimot; luopuvat uudenmuotisista vaatteista, elämänonnesta; lyhyet hameet, pitkät "körtit"; pitävät rukoushetkiä aamuin illoin, kammoavat maallisia huvituksia, leikkejä; lähtevät tuvasta, jos puhaltaa huilua, laulaa runoja, lapsetkin; eivät vastaa: "Jumal' antakoon". Jotkut heräävät 3-4 kertaa — Kato — Juhana Väisäinen — Metsät polttavat talojakin — heinäsuovia j.n.e. — Ojia — Kesä [?] Vilhelmsdalissa — Lakkoja.

Alve, -peen tænia (K:mäki). Kuolleen, t. tuulen koura Filix mas (K:vesi), Harakan otra (K:mäki) t. Kuren ruis (K:vesi) polytrichum. Lillukka (K:vesi), linnukka (K:mäki). Niverä (K:vesi), visa. Juolukka. Liippa = kovasin. Harkko = tahko.

Yötä perjantaita vastaan tireht. Jernefeltillä Iisalmessa Vanhan Testamentin aikuisten henkilöiden ympäröimänä, jotka öljymaalauksina oli kuvattu seinäpapereille. Tahdonpa uudenaikaisen taiteentuomarin tavoin tarkastaa niitä, a) Oven oikealla puolen Jaakoppi painii Jumalan kanssa. Ei hullumpi. Mutta liian lähellä on suunnattoman suuri palmupuu; pelkään että jompikumpi ruhjoo päänsä sitä vastaan, jos kohta sädekehä kyllä suojelee Herran, mutta Jaakoppi parka! Luulin ensin, tämän taulun esittävän jotakin vallan toista, sillä Herralla oli Vanhassa Testamentissa hame ja Jaakoppia näkyy niin vähän hänen takaansa, ettei vallan tarkoin näe hänen hamettaan ja miehenkasvojaan, b) Nainen lapsensa kera ratsastaa aasin selässä, toinen astuu jäljessä kirves olalla. Enpä tiedä, mistä nämät ovat kotoisin, c). Faaraon taivaallisen ihana tytär ottaa Mooseksen Niilissä kelluvasta kaislakopasta, d) Simson ja Delila tai jotakin muuta. Mies loikoo maassa saviastia pään vieressä, nainen pitää häntä kiinni olkapäistä, e) Pitkäpartainen ukko polvistuneena katsoo suu auki taivasta kohti ja näyttää odottavan sieltä jotakin, sillä kädet ovat kuroitettuina ylöspäin vastaanottavaan asentoon, f) Seinäkello, joka ei koskaan ole käynyt eikä koskaan tule käymään, g) Abraham, joka pitää poikaansa tukasta, hänet teurastaakseen.

Perjantaina vilukuumetta Iisalmen pappilan läheisessä metsässä klo 10-4 j.pp., vaikka ennen olin nauttinut kiniiniä. Ainakin sadan katajapensaan juurella hakemassa viileyttä varjosta. Paitahihasillani ja paita kumminkin märkänä, vaikka tuuli jokseenkin kovasti. Ilta.

* * * * *

Sipo Lemetti Vieksiltä [Kuhmonientä]. Pekka Heikkinen Ypykänvaarassa Lentierassa. Tapani Kilponen Mikitällä (Hyrynsalmea). Perttu Tiikka [Lienevät ennakolta tiedusteltuja ja muistiinpantuja runoniekkoja. Seur. kappaleessa on, nähtävästi myös ennakolta muistiinpantuina, Kuhmoniemen Vieksin ja Hyrynsalmen Moisseinvaaran välisten kyläin nimiä ja välimatkain määriä. Tätä seuraavassa kappaleessa Kuhmoniemeltä paikkainnimiä, minkä vuoksi mainittu, vaikea sanoa.] — Viilettää — Keula [?].

Vieksi — Vuosanka 3/4 [pnk.] — Kuusamo 1 [pnk.?] Virtanen [?] 1 pnk. Härmäjärvi — Mikittä.

Lentua Mertaperän lahti. Kaihlajoki. Kaihlajärvi. — Kolon koloa. Löttöön kolme, virsuun viisi tuohisorkoa.

On jotakin joessa: hakojakin, haukiakin. Kapahauki.

Rokottanut Lehtovaarassa, Jaakkolan Rannassa l. Vuosangassa ja Mikitän[pään] Mäntyvaarassa — hukannut lyijykynän — eksynyt. — Moisseinvaara — Honkajärvi — Valkiainen — Ruokkonen — Jumalisjärvi — Matero — Vuokinniemi — Haukiperä — Lassi Kinnunen, runoniekka — Kokkojärvi — Martti Kinnunen, Kiannan kylä. — Kalpa: puusta tehty veitsi, jolla naiset lyömällä puhdistavat hamppua ja pellavaa tappuroista.

* * * * *

Kajaanista Alaskylään 7/4 [penink.] 2 [rpl.] 10 [kop.], Haapovaaraan 3/4 [pnk.] 45 [kop.], Hatulaan 3/4 45, Sukeukseen 6/4 90, Venäänjärveen 4/4 60, Niinimäkeen 4/4 60, Ryhälänmäkeen 4/4 60.

Metsää käytetään täällä vain poltettavaksi, melkein tahallaan.

Taitava maanmittari. Ylängöt olleet hänelle eduksi suunnan määräämisessä.

Iisalmesta Taipaleeseen 13 1/6 virstaa 79 kop., Savojärveen 15 90, Pajujärveen 12 1/2 75, Pöljään 13 1/4 82.

Kuinka toisenlaiset olivat tunteeni nyt kuin metsässä palellessani.

Jännevirran yli lautataan. Isoon lauttaan mahtuu 10 hevosta, 4 kuormaa. —

Sinitauti: eikö liene muuan laji koleraa; tavaton kuivuus?

Kelloniemi 14 p:nä elokuuta. Täällä v. 1828 viivyin pari päivää. — Broberg ei enää ollut täällä — oli tullut onnettomaksi. Vankilan [?] vahtimestari. —

Sellainen kunnia harvinainen. Hevosia — ruskeita ja punaisia. — En minä sinun kanssas riitele näet että herra — — Noh, noh.

Pentti Lyytinen, kirkonmies. — Runo entisestä Rautalammin nimismiehestä.

Kuopiosta ei pääse vuorokaudessa ja silloin on hutikassa. — — Pistämme, pistätet, pistäksen; Pistetäimme, pistätette [?] pistäivät. Ateria 16 p:nä Suonenjoen kestikievarissa — Kommissioni-maanmitt. Aminoff. — Kaivo. — Rikinmaku. — Karjapihan ja pihan välillä aita. — Kyökit. — Tupakkia viljellään, naisetkin polttavat. — Viimeinen väli Kuopioon matkustaessa jotenkin mäkistä. — Soita viljellään jo Kuopion pitäjässä. — Tien varressa männyistä kuorittu pettu leipään sekotettavaksi. — "Senlaista mestä että näpisti sylillä ympärite saa."

Liite.

Ritvalan Helka (Kansanjuhla).

Kaikissa kansanjuhlissa on jotakin selittämättömän miellyttävää ja kunnioitusta herättävää; tämän vaikutuksen varmaankin jokainen, joka on ollut sellaisissa läsnä, on huomannut saaneensa. Itse juhla, jolla on juurensa muinaisajan tavoissa ja oloissa, ei esiinny meille kuolleena muistomerkkinä, vaan entisaikojen elävänä kuvana. Etenkin kansanjuhlassa muinaisaika ilmenee elävänä ja toimivana keskellä nykyaikaa; ainakin on vaikea löytää toista muotoa, jossa menneisyys selvempänä esiintyisi sielullemme. Joku tosin saattaisi luulla, että esim. teatterissa esitetty muinaisajan kuvaus olisi täydellisempi, mutta niin ei kuitenkaan ole asian laita. Tosin tämä juuri mainittu muoto on monipuolisempi, mutta se ei likimainkaan ole yhtä totuudenmukainen. Se on nykyajan pyrkimystä kuvata menneitä aikoja, sen lähtökohtana on siis etupäässä nykyaika ja se siirtää yhtä suuressa määrin nykyisyyttä menneisyyteen kuin menneisyyttä nykyisyyteen. Kansanjuhla sitä vastoin ei samassa määrin sekoita toisiinsa eri aikoja, vaan siinä itse muinaisaika on nykyajan vieraana, ikäänkuin iäkäs isä käy tervehtimässä lapsuudenkodistaan erillään asuvaa poikaansa. Myönnettäköön kyllä, että ne aikakaudet, joiden halki juhla on meille periytynyt, ovat siihen liittäneet jotakin, joka ei alkuperäisesti siihen kuulunut; hankkiihan usein matkustajakin itselleen vaatteet sen seudun tapojen mukaan, jolla matkustaa, ja puhuu sen kieltä, mutta siitä huolimatta hän pysyy vieraana.

Sitä juhlaa, josta tässä tässä olen aikonut kirjoittaa, vietetään Sääksmäen pitäjässä ja Ritvalan kylässä, jonka mukaan sitä sanotaankin Ritvalan Helaksi. Mainittu kylä ei ole kaukana ison Sääksmäen-selän rannasta. Eräs Maanselän haaroista kulkee tästä ohi ja kapenee melkoisesti kuta enemmän se lähenee Huittulaa, toista kylää, joka Ritvalasta on näpeän neljännespeninkulman päässä. Huittulan kohdalla tämä harjanne on ainoastaan muutaman sylen levyinen ja kummaltakin puoleltaan sangen jyrkkärinteinen. Maantie kulkee harjanteen vieritse, mutta sen olisi varsin hyvin, ilman melkoisia lisäkustannuksia voinut rakentaa itse harjanteelle. Se kaunis, laaja näköala, joka sieltä avautuu, etenkin järven puolelle, olisi monin kerroin korvannut sen työn, jonka tien rakentaminen harjulle mahdollisesti olisi vaatinut sen lisäksi, millä tie nykyiseen paikkaansa tuli tehdyksi. Mutta moinen haluttomuus ja välinpitämättömyys sitä kohtaan, mikä on kaunista, kuului siihen aikaan, jolloin tien suunta viitottiin, ja sitä näkee vielä kaikkialla meidän maassa. Kunhan vaan päästään muutaman päivän työstä, uhrataan kernaasti sellaiset edut, jotka yksistään silmää miellyttävät.

Harjun juurella, mainitulla puolella, on suunnaton vainioalue ja sen takana suuri Sääksmäen-selkä, jonka toisella rannalla muutamia herrastaloja ja kyliä sijaitsee. Nämä vainiot ovat laveudestaan tunnetut muillakin seuduilla, ja niitä mainitaan usein sananparressa, kun tahdotaan viitata johonkin hyvin suureen. Harjun toisella puolella näkee osaksi viljeltyjä maita, osaksi metsää, vuoria ja notkoja.

Samoin kuin puut viihtyvät paremmin toisissa paikoin kuin toisissa, ja kukat samoin toisissa paikoin saavat iloisemman ja vilkkaamman ulkonäön, niin paikallisuuden luonne vaikuttaa ihmiselämänkin ulkonaiseen muotoon, antaen sille joko iloisemman tai surullisemman sävyn. Synkänpuoleinen on luonto siellä, missä laajoja metsiä, alastomia hietakankaita ja veteliä soita on viljalti| ihminenkin, joka viettää elämänsä sellaisilla seuduilla, on surullinen, totinen ja harvapuheinen. Kuta vähemmän esineiden moninaisuus herättää hänen huomiotansa, sitä enemmän hänen ajatuksensa, mikäli leipähuolet myöntävät lomaa, pohtivat metafysillisiä ja uskonnollisia ongelmia. Ratkaisemattomat arvoitukset ijäisyydestä ja käsittämättömästä tyhjyydestä, joka alkaa siinä, missä kaikki muu lakkaa olemasta, kysymykset ihmisen alkuperästä ennen ja hänen tilastaan jälkeen tämän elämän, Jumalan käsittämättömästä olemuksesta j.n.e. ovat aina hänen mielessään, saattaen hänet rauhattomaksi. Missä luonto on iloisempi, esineet moninaisemmat ja vaihtelevat, siellä taas ihmisen mielialakin on iloisempi. Tämä ilmenee niin selvästi sekä hänen sanoissaan että toimissaan, ettei se mitenkään saata jäädä huomaamatta. Kaikenlaiset huvitukset, leikit ja juhlain vietot ovat aina tavallisemmat sellaisilla seuduilla.

Edellisellä olen tahtonut viitata siihen, miksi kansa puheena olevalla seudulla on halukkaampi huvittelemiseen kuin meidän maassa on tavallista. Nyt aion lyhykäisesti puhua Ritvalan Helasta. Tätä juhlaa vietetään joka pyhän iltapäivänä, alkaen helatuorstaista aina Pietarin päivään eli kesäkuun loppuun. Tällöin esiintyvät seuraavat menot: Ritvalan kylän toiseen päähän kokoontuvat tytöt ja tarttuvat toistensa käsiin. Sitten he kulkevat hitaasti, neljä tai viisi rivissä, pitkin tietä, joka kulkee kylän läpi. Jo tämän kulun alussa ja sitten koko aika sen kestäessä lauletaan muutamia ikivanhoja runoja, joista alempana tarjoan luettavaksi muutamia. Viimein kulkue pysähtyy matkan päähän kylästä ylhäiseen tasaiseen paikkaan, nimeltä Helkavuori. Siellä tytöt muodostavat piirin ja tanssivat hitaasti laulaen mainittuja runoja. [Ennen muinoin tytöt näyttävät ottaneen mukaansa vakkoja, joihin Helkavuorelta kokosivat kukkia; vieden nämä mukanaan he kulkivat, kuten laulun sanat mainitsevat, "puhtaiden jumalien luo", ehkä toimittaakseen uhria. Lisäksi laulussa vielä mainitaan sininen silta ja punainen laituri, joiden yli jonon oli kulkeminen. En tiedä, mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan.] Sittenkuin tätä joku aika on jatkettu, kuljetaan takaisin samalla tavalla kuin on tultu, yhä laulaen ja noudattaen samaa hidasta käyntiä. Päivän ilta vietetään sitten kylässä monenlaisissa huvitteluissa ja leikeissä, mistä suurehkon kansanjoukon ollessa koolla, joka ei tiedä eikä huoli kaikista etiketin siteistä, harvoin on puutetta. Juhlanviettoon kuuluu, ettei yksikään mieshenkilö tai naitu vaimo saa ottaa osaa äsken mainittuun kulkueeseen. Kuitenkin he saavat seurata sitä äänettöminä katselijoina tai kuuntelijoina. Näille ei liene niin vaikeata sietää, että heidät näin suljetaan pois laulusta ja kulkueesta, kun se näet ei heissä herätä mitään vastenmielisiä muistoja tai tunnonsoimauksia. Toisin on niiden tyttöjen laita, jotka jonkun hairahduksen kautta ovat menettäneet tämän nimensä. Heidänkin on kielletty ottamasta osaa juhlan viettoon, jota pidetään pyhänä ja joka on yksinomaan kunniallisten, hyveellisten neitosten oikeus.

Mikä tarkoitus ja ensimäinen aihe tällä juhlalla alkujaan on ollut, lienee vaikeata nyt enää saada selville. Voipa luulla sen syntyneen jo ennen kristinopin tuloa maahan, kun näet muutamissa lauluissa "jumala" sana esiintyy monikossa; tämä ei arvatenkaan mainitun ajan jälkeen olisi tullut kysymykseen. Jonkunmoista aihetta olen sitä paitsi samasta laulusta luullut saaneeni siihen luuloon, että tämä juhla alkuperäisesti on ollut uhrijuhla, mutta mitä tarkoitusta varten vietetty, hyvän vuoden tulon vai muun vuoksi, ei saata mainitusta laulusta päättää. Muut laulut antavat taas aihetta toisiin arveluihin juhlan synnystä ja alkuperäisestä merkityksestä, Eräässä niistä mainitaan neitosta, joka viimeiseen asti pysyi sulhaselleen uskollisena, ja jota ei mitenkään voitu taivuttaa menemään vihille toisen kanssa, vaikka hänelle kerrottiin sulhonsa jo kuolleen ulkomailla. Viimein sulho palasi, ja neitonen lähetti nuoren veljensä häntä vastaan. Sulhasen kysymykseen, miten Inkeri — se oli tytön nimi jaksoi, tuli poika jotenkin ajattelemattomasti vastanneeksi: "Kyllä hän hyvin jaksaa, koko viikko on vietetty hänen häitänsä, j.n.e.", jonka jälkeen sulhanen (runo tosin päättyy tähän ja on luultavasti typistetty) arvatenkin ymmärsi nämä sanat puustavin mukaan ja kenties teki jonkin epätoivoisen teon, ennenkuin sai tiedon oikeasta asianlaidasta. Ja kun on vallan luonnollista, että tyttö joko itki silmänsä piloille surusta ja murheesta tai päätti päivänsä jollakin epätoivon aiheuttamalla tavalla, niin tämä tapaus varmaankin herätti suurta huomiota, ja se saattoi siis myös antaa aihetta muistojuhlan viettämiseen hänen kunniakseen. Tätä nyt annettua selitystä puolustaa se seikka, että juhlaa vietettäessä ainoastaan kunnialliset tytöt tulevat kysymykseen. Toisessa laulussa taas puhutaan neitsyt Matalenasta, joka on tehnyt itsensä kolminkertaisesti arvottomaksi kantamaan neidon nimeä. Tunnustan suoraan, etten käsitä, millä tavoin hän olisi voinut antaa aihetta juhlan viettoon, kun näet siinä tapauksessa tuhansia muita tyttöjä voisi pitää saman kunnioittavan muiston veroisina.

Antaakseni lukijalle itselle tilaisuuden nähdä, miten riittämättömät mainitut laulut ovat selittämään juhlan syntyä ja tarkoitusperää, liitän tähän pari ensinmainittua laulua.

Inkerin virsi.

Lalmanti iso ritari varas se vakuun neidon, anto kättä kätkyelle, isoin kimpuin kihlaeli, suurin sormuksin lunasti. 5

[Lalmanti iso ritari matkusti vieraille maille, jonne häntä sota kutsui.] (Lönnrotin lisäys.)

"Kokotteles vuotta viisi, vuotta viisi, vuotta kuusi, kanssa kahdeksan keseä, ynnä yhdeksän suvea, vuosikausi kymmennettä. 10 Kun sa kuulet kuolleheni, kaiketi kadonneheni, ottakos uro parempi, älkösä parempatani, älkösä pahempatani, 15 ota muuton muotohittes." Eerikki vähä ritari valhekirjat kannatteli, valhekirjat kiiruhulta: "Lalmanti se on sodissa voittu, 20 pantu maahan paineloissa." Väen kihlat annettihin, väen vietiin vihintupahan, väen ei vihille saatu, eikä miehin, eikä miekoin, 25 eikä uljasten urosten, eikä vaimojen valiten, eikä neitsen kauneuden. Inkeri se ihana neito istu se lutin solassa 30 sekä istu että itki, katso itään, katso länteen, katso poikki pohjasehen, näki kykkären merellä. "Jos sa lienet lintuparvi, 35 niin sä lähde lentämähän; jos sa lienet kalaparvi, niin sä vaipunet merehen; jos sä lienet Lalmantini laske purtes valkamahan." 40 "Mistäs tunnet Lalmantikses?" "Tulennasta tunnen purren, kahden airon laskemasta; toinen puoli uutta purtta, toinen silkkiä sinistä, 45 silkki Inkerin kutoma, kauan neidon kaidehtima. Minun nuori veljykäisen, ota ohrilta orisi, idulta ikälihani, 50 maatajalka maltahilta, aja vasta Lalmantia." "Terve nuori näädämiehen, kuinka Inkeri elääpi?" "Hyvin Inkeri elääpi. 55 viikkokausi häitä juotu, toinen lahjoja ladeltu, kolmas annettu antimia."

Matalenan virsi.

Matalena neito nuori kauan se kotona kasvoi, kauan kasvoi, kauas kuului, tykönä hyvän isänsä, kanssa armahan emonsa. 5 — — — — — — — — Matalena neito nuori meni vettä lähteheltä kultakiulunen kädessä, kultakorva laulusessa, katseli kuvasiansa: 10 "Ohoh minua neito parka, pois on muoto muuttununna, kaunis karvani kadonnut: eipä kiillä rintakisko, eikä hohda päähopea." 15 Jeesus paimenna pajussa, karjalaisna kaskimaissa anoi vettä juodaksensa. "Ei ol' mulla astiata, ei ol' kannuni kotona, 20 pikarit pinoina vieri, kannut halkoina kalisi."

[Eikö sulla ole kultakiulua, kultakorva-kiulua?] (Lönnrotin lisäys.)

"Mitäs puhut, Suomen sulha, Suomen sulha, maiden orja, isäni ikäinen paimen, 25 Ruotsin ruodoilla elänyt, kalanpäillä kasvatettu." "Siis mä lienen Suomen sulha, Suomen sulha, maiden orja, isäsi ikäinen paimen, 30 Ruotsin ruodoilla elänyt, kalanpäillä kasvatettu, ellen mä elkiäs sanelle." "Sano kaikki mitäs tiedät." "Kussa kolme poikalastas? 35 Yhden tuiskasit tulehen, toisen vetkasit vetehen, kolmannen kaivoit karkeesehen. Sen kuin tuiskasit tulehen, siit' olis' Ruotsissa ritari, 40 sen kuin vetkasit vetehen, siit' olis' herra tällä maalla, sen kuin kaivoit karkeesehen, siit' olis' pappi paras tullut." Matalena neito nuori 45 rupes' vasta itkemähän, itki vettä kiulun täysi, pesi Jeesuksen jalahat, hiuksillansa kuivaeli. "Itsepä lienet Herra Jeesus, 50 kuin mun elkeni sanelit! Pane minua Herra Jeesus, pane minua minkäs tahdot, soihin, maihin portahiksi, jaloin päällen käytäväksi, 55 joka tuulen turjotella, laajan lainehen ladella."

Näiden laulujen kunkin säkeen välillä laulettiin ennen: "Jumala on kauniissa joukossa." Nyt on sana Jumala jätetty pois sen vuoksi, että tämä, kuten kerrottiin, loukkasi papistoa, kun se sai niin usein kuulla Jumalan nimeä mainittavan.

Etenkin helluntain pyhinä Helka-juhlaa juhlallisesti vietetään. Silloin nuoriso useista naapuripitäjistä kokoontuu Ritvalaan juhlassa läsnäolemaan. Kuullessani kerrottavan tuosta suuresta kansanjoukosta, joka silloin täällä on koolla, tuntui minusta kuin olisin kuullut kuvausta muinoisista olympialaisista leikeistä, se vaan eroa, ettei mitään kilpailuja tule kysymykseen paitsi laulussa, jossa tytöt luonnollisesti tahtovat saada kuuluviin äänensä miellyttävän kaiun, sekä itse kulkueessa että etenkin jäljestäpäin kotona. Kokoontunut nuoriso näet viipyy täällä koko yön, jolloin leikkejä, tansseja ja laulua ei puutu. En tiedä, oltaisiinko joskus tällöin menty säädyllisyyden rajojen yli vai mikä lie antanut aihetta siihen, että paikkakunnan nimismies joku aika sitten kielsi Helka-juhlan viettämisen. Kansa tosin napisi siitä, varsinkin, kun seudulla liikkuu vanha taru, että muka maailman loppu on tuleva, jos Helka-juhla laiminlyödään. Sanotaan näet: Jo sitte mailmakin loppuu, kuin Ritvalan Helka ja Huittulan vainio. Sinä vuonna ei vietetty Helkaa, ja sattumalta seutua sen jälkeen kohtasi kato. Tätä pidettiin taivaan rangaistuksena Helka-juhlan laiminlyömisen vuoksi, ja sitten vietettiin sitä taas kuten ennenkin. Jos kruununpalvelijat olisivat koettaneet sitä estää, luulen että rahvaan kiihtymys varmaan olisi kuohahtanut yli rajainsa. Siitäperin on juhlaa joka vuosi vietetty kaikessa rauhassa, samoin kuin sitä varmaankin tänäkin vuonna pian tullaan viettämään.

E. L.

KOLMAS MATKA v. 1832.