MATKAMUISTELMIA. (continued 4)

Päivä Muotkassa.

Seuraavana aamuna heräsin penkillä täysissä vaatteissani, kuten edellisenä iltana olin siihen paneutunut. Saatuamme luvan polttaa, sillä eivät ainoastaan Venäjän karjalaiset, vaan myöskin Venäjällä asuvat lappalaiset pitävät tupakan polttoa syntinä, sytytimme aluksi piippumme ja tutkistelimme sen jälkeen lekkeriämme. Sitten keitettiin teetä, juotiin sitä ja tarjottiin lappalaisille. Mutta sokeri ja vehnäleipä eivät heille kelvanneet, kun sokerinvalmistuksessa on käytetty verta, ja kun leipää oli ennen paistamista voideltu voilla, ja tätä he tarkoin tutkivat, kun sitä heille tarjottiin. He joivat teetä siis ilman näitä lisäaineita, emmekä me tietysti panneet sitä vastaan; itse meidän täytyi juoda tee maidotta. Kun tämän jälkeen vielä olimme syöneet aamiaista, olisimme itse halukkaasti lähteneet liikkeelle päästäksemme taas illaksi yhtä kylänväliä etemmäksi. Mutta silloin lappalaiset taas olivat täydessä touhussa viinanassakoineen ja sanoivat olevansa kaikkein tyytyväisimmät siihen, että saivat jäädä kotia niin kauaksi kuin viinaa riitti. Emme erityisesti panneet vastaan, mutta teimme sen sopimuksen, että ainakin seuraavana aamuna varhain pääsisimme matkaan, ja he vakuuttivat, että tämä toivomuksemme oli täyttyvä. Viivyimme siis kylässä vielä tämän päivän, joka aamusta alkaen myöhäiseen iltaan vietettiin kemuillen vuoroin joka mökissä, joita oli 11 lukuaan. Usein saimme useat kutsut samalla kertaa, eikä suinkaan riittänyt, että kukin isäntä kerran oli meitä kestinnyt, vaan meidät kutsuttiin uudelleen, useimpien luo kokonaista kolme kertaa. Eikä päässyt vähemmällä kuin että ainakin kolmasti oli nostanut viinalasin huulilleen kullakin käynnillä. Vaikka siis lujasti olin päättänyt, etten, kuten edellisenä päivänä, antaisi pettää itseäni, ei tämä minua oikein tahtonut auttaa ainakaan iltapuoleen, sillä, kuten sananlasku mainitsee, käytiin kimppuun liian tiheään. Lappalaiset itse joivat, isä, äiti, poika ja tytär erotuksetta, mutta suuresti ihmettelin, ettei nähnyt monta pahasti juopunutta. Sellaisessa tilassa oli kuitenkin muuan muuten kauniskin tyttö, joka oli nauttinut niin paljon liikaa, ettei voinut kävellä, seisoa, eikä edes istua. Sen vuoksi hän loikoi penkillä, ja toiset pitivät vuoroin kiinni hänen käsiään, sillä tässä tilassa hän oli rajulla päällä ja koetti lakkaamatta päästä pystyyn tehdäkseen tiesi mitä urostöitä. Luultavasti hän kuitenkaan ei olisi voinut tulla paria askelta etemmäksi lattialla ja olisi silloin kaatunut kumoon, mutta olisi silti voinut rikkoa ikkunan tai tehdä itselleen tai muille jotakin vahinkoa. Miehet kuiskasivat meille juottaneensa tahallansa tytöllä näin paljo liikaa, hankkiakseen itselleen ja meille naurun aihetta. Ei kuitenkaan yhtään tehnyt mieli nauraa, kun näki muuten siivon tytön, punaposkisen kuten lappalaistytöt yleensä ovat, puettuna puhtaisiin liinavaatteisiin ja muuten hyvään vaatetukseen, näin alentuneessa tilassa. Jos tahtoo nähdä naista alennuksen tilassa, niin on hän nähtävä juopuneena — vaikka tosin ei voi kieltää, että hän toisessa alennuksen tilassa on vielä surkuteltavampi. — Tästä näytelmästä kohtalo johti meidät naapurin mökkiin läsnäolemaan toisessa. Siellä makasi penkillä nuori poika niin viinassa, että vaivoin voi itse kääntyä sen verran kuin tarvitsi, saadakseen päänsä siihen asentoon, että voi purkaa sisältään liiallisen viinamäärän samaa tietä, mitä se oli sisälle mennyt. Äiti oli hänelle tässä toimessa avullisena sekä kääntämässä häntä että pitämässä kiinni hänen päästään. Paitsi näitä kahta ei näkynyt yhtään pahasti juopunutta. Kaikki tosin olivat iloiset, mutta iloisia lappalaiset ovat viinattakkin. Illalla huomasimme iloksemme, että kaikki nassakat olivat miltei tyhjät, niihin luettuna omammekin. Oivallinen illallinen, jossa merikampelo oli tärkeinnä tarjottavana, seurasi kemuja. Tälle illalliselle meidät kutsui rikkain lappalaisista, joka sanoi olevansa erittäin tyytyväinen Kuolan-matkaansa. Hän oli näet — toisten kyläläisten suostumuksella — luvannut eräälle Kuolan porvarille, että tämä kesällä oli saava pyytää lohta heidän joestaan, ja siitä hän oli saanut ainakin muutaman kannun viinaa; muutamat sanoivat hänen saaneen 100 ruplaa rahaakin, mitä hän tietysti ei myöntänyt, peläten, että täytyisi jakaa tuo summa muiden kanssa. — Tähän tämä luku hyvin voisi loppua, ellei olisi syytä pelätä, että joku, tuntematta lappalaisten elämää, sen kertomuksen johdosta, joka on annettu tämän-päivän kemuilemisesta, luulisi heidän yleensä liiaksi nauttivan väkeviä, varsinkin kun se, mitä ennen on luettu ja kerrottu heistä, pikemmin puolustaa kuin vastustaa tätä luuloa. Tämän väärän luulon eksyttämänä saattaisi moni, joka vuodessa nauttii sataa kertaa enemmän väkeviä kuin lappalainen, kuitenkin arvella itse elävänsä raittiina ja panna lappalaisen juoppojen kirjoihin, mikä olisi mitä räikeintä vääryyttä. Lappalaisen liikaan huutoon joutuneen juoppouden laita onkin itse teossa se, että kun hän muutaman kerran vuodessa sattuu paikoille, missä viinaa myödään, hän, tottumaton kun on, helposti päihtyy vähemmästäkin määrästä viinaa, jota sellaisissa tilaisuuksissa harvoin suostuu kokonaan jättämään maistamatta. Ja kukapa siitä häntä moittii.. Miksi olisikaan sallittu muiden ihmisten joka päivä ylenmäärin hankkia itselleen nautintoja ja soimata lappalaista siitä, että hän edes muutaman kerran vuodessa vaihtaa jokapäiväisen yksitoikkoisuutensa johonkin muuhun, jota ainakin hän pitää nautintona. Tyventä kiitellään enimmin myrskyn lakattua ja terveyttä taudista parannuttua, ja lappalainen panee tuollaisen yhteisen kaupparetken jälkeen entistä suurempaa arvoa kotielämäänsä. Jos hän saa seurata omaa tahtoaan, hän harvoin tai ei koskaan ota koko ryyppyä ja varoo päihtymistä; Muotkassa näimmekin vaan erään pojan ja mainitsemani tytön juopuneina. Ainoastaan silloin kun itsekkäisyys kietoo hänen yksinkertaisuutensa paulaansa, hän todella päihtyy, kuten samain Muotkan miesten laita oli Kuolassa, harvoja lukuunottamatta. Kun Muotkan lappalaiselta kysyttiin, miksi hän ei kernaammin säästänyt viinaansa, jolloin hänelle sitä olisi riittänyt pitemmäksi aikaa, jos olisi ollut vähemmän vieraanvarainen ja noudattanut suurempaa kohtuutta, hän vastasi: "Tiedämme, että viina on jotakin pahaa, ja meistä on parasta kerralla tehdä loppu tästä pahasta. Muuten eivät tavat salli että viinaa pidetään kotona, vaan kun sitä saadaan, on sitä nautittava niin kauan kuin on tippakin jäljellä." Tämä lappalainen tuntui jokaisessa muussa asiassa olevan kylän järkevin mies; lukija päättäköön, kuinka järkevä tämä hänen vastauksensa oli. Hänen vastauksensa muuten palauttaa mieleeni toisen, vieläpä vallan läheltä kotiseutuani. Muuan mies, joka joka päivä joi totilasinsa, otti ruokaryyppynsä sekä aamuisin rohtoryyppynsä — anteeksi, että olen noudattanut takaperoista järjestystä — sama mies moitti naapuriaan siitä, että tämä joskus otti liikaa. On otettava huomioon, että tämä naapuri oli noita "köyhiä raukkoja", jotka joskus voivat saada irti kaksitoista killinkiä, mutta jotka muuten kärsivät puutetta. Nämä kohtalon hankkimat kaksitoista killinkiään hän joskus käytti viinaan ja päihtyi; sitten hän taas oli viikko-, ehkä kuukausiakin ollenkaan nauttimatta väkeviä. Mutta kun rikas naapuri, joka joka päivä nautti tavallisen määränsä, moitti toista, tämä vastasi puolustellen itseään: "Minä tosin ansaitsen moitetta epäsäännöllisyydestä, kun varani eivät salli minun saattaa juoppouttani kunnolliseksi järjestelmäksi, kuten te muut voitte tehdä." Eiköhän sama suhde vallinne lappalaisen ja hänen varakkaampien eteläisien naapuriensa välillä? —

Matka Muotkasta Petsamoon.

(7 1/2 penink.)

Edellisen päivän kemuilemisen jälkeen heräsimme seuraavana aamuna ja tutkistelimme nassakkaamme, jonka vielä huomattiin sisältävän täsmälleen neljä ryyppyä; näistä otimme itse ensin kaksi ja annoimme toiset kaksi isännälle ja emännälle. Kohta sen jälkeen saimme kutsut toiseen paikkaan, missä sattumalta myös oli jäänyt joku ryyppy nassakkaan, mutta tämä olikin kemujen viimeinen. Siihen päättyi ja oli jo aikakin päättyä tämän yltäkylläisyyden, ja vielä pikemmin on aika lopettaa sen kertominen. — Muuan vanhanpuoleinen naishenkilö, joka edellisenä päivänä oli tullut Muotkaan, liittyi meihin seurassamme matkustaakseen Petsamoon. Hänellä oli mukanaan Kuolasta kuomi-pulkka, joka suuresti harmitti lappalaisia. Vastenmielisesti he näet valjastivat poron sen eteen, varsinkin kun itse henkilö pussineen, patjoineen ja vällyineen jo painoi melkoisesti. Sellaisessa katetussa pulkassa istuva henkilö ei voi ohjata poroaan, minkä vuoksi toisessa pulkassa istuvan lappalaisen alituisesti täytyy sitä hoitaa. Ja mäkien takia täytyy sitoa toinen poro tällaisen pulkan taakse, jotta se vastaan pitämällä edes vähän hiljentäisi pulkan liian kiivasta vauhtia. Sellaisen pulkan kuomi on tavallisesti tehty purjekankaasta, joskus nahasta. Tilaa siinä on niin vähä, ettei voi istua, minkä tähden matkustajan täytyy loikoa ja tässä asennossa ollen matkustaa. Kuolassa ja Kemin kihlakunnassa asuvat venäläiset vallasihmiset ajavat reissäkin maaten. Usein he vedättävät saappaat jalastaan ja antavat peittää itsensä kuin vuoteeseen ainakin. Kullakin on oma makunsa ja mielihalunsa. Näin peiteltiin mainittu naishenkilökin pulkkaan; tällöin lappalaiset eivät voineet olla tekemättä huomautuksiaan. "Tuolla tavoin meitä rasitetaan, kun täytyy maksutta kuljettaa omia herroja, ja te, jotka olette toisista maista kotoisin, vaikka olettekin herroja, maksatte ja ajatte kuin mekin." Karavaaniimme liittyi vielä nuori, ainoastaan 16-vuotias poika, joka aikoi Petsamoon katsomaan itselleen vaimoa. Sitäpaitsi vielä muutamia vanhempia miehiä. Koko seurueessa oli kolmattakymmentä poroa, muutamat niistä irtonaisina. Sillä eipä kernaasti lähdetä pitemmälle matkalle ilman varaporoja. Tie oli jossakin määrin auki ajettua, mutta ei suinkaan ollut niin hyvää kuin olimme toivoneet, sillä edellisinä päivinä oli satanut lunta ja pyryttänyt. Toinen puoli matkaa oli autioita tuntureita, joilla ei nähnyt ainoatakaan kasvavaa puuta, korkeintain muutaman tunturikoivun. Nämä ovat jotenkin sellaisten leikattujen puiden näköisiä, joita näkee puutarhoissa; ne eivät kasva 3-4 kyynärää korkeammiksi, ja runko voi tyvestä olla 3-4 tuumaa läpimitaten. Runko ei ole sileä eikä suora, vaan enimmäkseen sammalen peittämä ja mutkikas. Vaivaiskoivut ovat vallan toista lajia kuin tämä tunturikoivu, jota luonnontutkijat kenties pitävät vaan meidän tavallisen koivun muunnoksena. Uskollisemmin kuin mänty se muuten kohoaa pohjoiseen, sillä vaikka mänty onkin kovin kestävä, ei se kuitenkaan vaivaa itseään kiipeämällä tuntureille. Tätä tunturikoivua nähtiin Kuolassa yleensä käytettävän polttopuina, joita koirilla vedätettiin metsästä, — toimi, jolla seudun köyhät asukkaat talvisaikaan enimmäkseen ansaitsevat elantonsa. Meren rannikolla kuuluu sellaistakin polttoainesta olevan niukalta, niin että se on hankittava 2-3 peninkulman päästä. Muutamissa paikoin, kuten pohjoislappalaisen niemimaan itärannalla sijaitsevassa norjalaisessa Vesisaaren (Vadsöen) kauppalassa, poltetaan enimmäkseen turpeita. Nämä kaivetaan ylös lapioilla, leikellään tiilinmuotoisiin paloihin, kuivataan ja poltetaan. Sellaista turvetta kuitenkin saadaan ainoastaan muutamissa paikoin mainittua niemimaata, mutta sitä kuulutaan voitavan ottaa samassa paikassa useasta päällekkäin olevasta kerroksesta, niin ettei ainakaan pian turpeen puutetta tarvinne pelätä.

Myöhään illalla saavuimme Petsamoon, valitsimme yöpaikan, keitimme kaloja, söimme ja panimme maata.

Petsamo. Matka sieltä Paatsjoelle.

(6 penink.)

Petsamo oli samanlainen kylä kuin Muotka; se oli rakennettu männikköön ja siinä oli 8-9 perhekuntaa, jotka asuivat kukin erityisessä mökissä. Kaikki lappalaiskylät, joiden kautta kuljimme, olivat täten metsään sijoitetut, kuitenkin siten, että metsä luonnollisesti oli harventunut. — Sittenkuin meille tavallisuuden mukaan oli keitetty kaloja, panimme maata ja läksimme taas seuraavana aamuna matkaan. Matkuettamme oli noin 20 poroa, joista useimmat juoksivat vapaina. Muuan naishenkilö, joka kylässä oli suuresti moittinut tupakkapiippujamme, oli myös seurassamme. Matkallakin hän näytti kärsivän tupakansavusta, sillä joka kerta kun näki meidän polttavan, hän aina matki meitä huulten liikkeillä y.m. Annoimme hänelle varsin monta tilaisuutta muistutuksien tekemiseen. — Koska pakkanen oli kova, täytyi usein turvautua vilkkaampaan ruumiinliikkeeseen kuin pulkassa istuen voi saada. Hevosella matkustettaessa saattaa asian parantaa juoksemalla jonkun aikaa reen jäljessä, jolloin mitä kovimmallakin pakkasella pian voi lämmetä. Mutta jos lumi ei ole tarpeeksi kovassa, niin jalat kuitenkin voivat palella, ja moni on jo palelluttanut jalkansa, vaikka on juossutkin, kun tie ei ole ollut kovaa. Porotiellä, jonka lumi tavallisesti on löysää, ei auta jäljessä juokseminen. Lappalainen on sen tähden keksinyt edullisen keinon, hän näet vähäksi aikaa köyttää poron kiinni tai käyttää hyväkseen aikaa, jolloin sitä syötetään, ja painiskelee toveriensa kanssa lumessa. Miehet ja naiset, miten vaan sattuu, tuuppivat toisiansa kumoon, Tien ollen tukossa pyryn jälkeen, matkamme kesti pimeään asti. Ei yksikään seuralaisistamme ollut käynyt Paatsjoen nykyisessä paikassa. Tämä kylä oli näet joku aika sitten muutettu pois entisestä paikastaan. Nimismies Ekdahl tosin oli siellä käynyt, mutta miten saattoikaan kohtuudella vaatia, että hänen, joka oli kulkenut sen läpi, lähemmin panematta huomioonsa kylän asemaa, nyt paluumatkalla piti se muistaa. Tähän kyytimiehemme kuitenkin luottivat, ja yllä mainittu akka sanoi moneen kertaan, kun eksyimme: "Hyi, hyi! On ollut kylässä eikä toista kertaa osaa sinne takaisin!" Ajettuamme jonkun peninkulman harhaan, osaksi vanhaa tolaa, osaksi ilman sellaista, ja kun moni tällä ajalla oli ehtinyt muistella kuulleensa, että kylä entisestä paikasta oli siirretty siihen tai siihen suuntaan, satuimme viimein tolalle, joka onneksi johti meidät kylään. Kun siellä tuli tunnetuksi, että olimme sitä etsineet, kaikki ahdistivat Paavalia (Ekdahlia) nauraen hänellä pahanpäiväisesti, kun ei kylää löytänyt, vaikka kerran ennen oli siinä käynyt. Minä puolestani en suinkaan pitänyt asiaa kummallisena, omituisempaa minusta oli, kun vaadittiin, että oudon henkilön, joka matkallaan Kuolaan ensi kerran oli kulkenut kylän läpi, paluumatkalla olisi pitänyt muistaa, missä kylä sijaitsi.

Matka Paatsjoelta Näytämöön.

(50 virst.)

Tämä matka oli yleensä edellisten kaltainen, lukuunottamatta tuntureja, jotka nyt olivat pienemmät. Kun edellisenä päivänä oli satanut lunta, tie taas oli enimmäkseen ummessa; saavuimmekin vasta myöhään illalla perille. Näytämö (Näätäjoki) on viimeinen venäläinen lappalaiskylä, ja tästä alkaa norjalainen alue, joka, luonnottomasti kyllä, ulottuu aina Venäjän alueeseen asti sulkien Suomen lappalaiset erilleen Jäämerestä, jonne kuitenkin kaikki heidän kauppansa liikkuu. Kun lappalaisten on mahdoton Pohjanmaalta noutaa tarvetavaroitaan, ja kun lisäksi lienee kielletty käymästä kauppaa muukalaisen kanssa, en tiedä, miten Suomen lappalainen oikeastaan saisi sellaisia tarvetavaroita kuin jauhot, suolat y.m. nykyään ovat, jos hän tarkoin noudattaisi asetuksia. Hänen on pakko rikkoa ne. Tämän seudun kautta Suomi mukavimmin pääsisi yhteyteen meren kanssa, ja jos niin olisi asian laita, syntyisi tähän helposti suomalais-lappalainen kauppala. Tänne Inarin vedet j.n.e. Rajaa määrättäessä sanotaan norjalaisen rajaherran lahjomisella saaneen hyvän maakaistaleen. Venäläisen herran kerrotaan saaneen viisi mustaa revonnahkaa ja joka merimiehen saaneen hopearuplan.

Venäjän-lappalaisen puku. Naisten päähine on kuten Venäjän-Karjalassa; siinä on paljo koristeita ja ylhäällä viuhkan tavoin esiinpistävä kampa. Hame, röijy, kehto, kangat [sana on tällaisenaan ruotsinkielisessä alkukirj:ssa], korvarenkaat. Hameet raitavat, punaiset; vyö.

Lattiat pestyt. Tukkimetsää useimmissa paikoin — leveitä, yhdestä ainoasta puusta tehtyjä pöytiä. Liha muutamissa paikoin tympeätä (verta juoksuttamatta teurastettua). — Kala on Venäjän lappalaisella paastoruokanakin. Muutamat tekevät kuitenkin poikkeuksen. — Pappi: Jumala antakoon syntinne anteeksi! — Tupakansavu karkoitettiin katajanoksilla. Syy: kaikki on saastaista, mikä lähtee ihmisestä ulos. —- Naiset tavallisesti kauniita, punaposkisia — puhtaat paidat — punaiset myssyt. — Värttinä — jännesäikeitä — miehillä jaarat, joissa paljo heiniä, usein ilman sukkia, ylettyvät lonkkain yläpuolelle. Paita, poromekko, kintaat.

Näytämöstä Näytämönjoen rannalle Ekdahlin virkataloon.

(3 penink.)

Matkaa kesti iltaan asti huonon kelin vuoksi. Asunto Ekdahlilla, muuan paja ilman pöytää tai penkkiä. Kahvia, viinaa y.m. ei ollut, tuskin leipää; lihaa joka ateriaksi kolmasti päivässä. Halot joka päivä noudettavat metsästä. Tsaajua. Sokeripöytä lapsille, jotka nuoleskelivat. [Lause kuuluu alkuaan: "Sokerbord för barnen, som slickade".] Leivonta. Rasvaa lihan kastikkeena. Ydintä. Tupakkaa, Virginian lehtiä. Vesinuuska. Kauppapaikkoja lähellä Ekdahlin virkataloa: Vesisaari, Mårtensnäs, Vardöe, Karlsbotten, Byggöen, Gullholen y.m. Vesisaaressa yhdeksän kauppiasta ja niistä muutamat oikein rikkaita. Pian tästä paikasta paisunee melkoinen kaupunki, sillä kuuluu jo olevan monta muhkeata taloa, ja uusia yhä on kohoamassa. Varakkaammat polttavat puita, köyhemmät turvetta, jota on paksuin, kerroksin Nordkapin niemen itäpuolella. Meren rannalla lappalaiset asuvat puoleksi maanpäällisissä, puoleksi maanalaisissa majoissa, joissa on ikkunat katossa. Siellä navetatkin maanalaiset. On useita salakäytäviä sellaisiin aittoihin y.m. Norjalaiset sanovat Inarin asukkaita "Injager"-suomalaisiksi, myöskin kveeneiksi. Porolappalaisten rikkaus: 6-10 tuhanteen poroon. "Miten porosi ovat voineet tänä vuonna?" — "Varsin hyvin." — "Eikö edes vasikoita ole mennyt hukkaan?" — "Eipä pahasti, ainoastaan noin 500." Sellaisia porolaumoja seuraavat sudet alituisesti. Joka yö suistuu poro niiden petojen suuhun. Lentelevät korpit seuraavana aamuna ilmaisevat surman tapahtuneen, ja silloin lappalainen lähtee ottamaan pois, mitä sudet eivät ole voineet syödä, ja käyttää sen itse ruuaksi. Muuan porolappalainen oli kehunut, että susi oli teurastanut hänelle koko talven ajan, niin ettei hänen itse ollut tarvinnut nähdä vaivaa.

Käärmeitä ei ole pohjoispuolella Sompiotunturia, kurkia ei Inaria pohjoisempana; variksia on Kuolassa ja Reisivuomassa (Byggefjorden), harakkoja ei Inaria pohjoisempana. Lappalainen sanoo kaikkia suuria jokia Tenoksi esim. Paatsjokea.

Naytämönjoelta Inarin kirkolle.

(15 penink.)

Turhaan olin toivonut pääseväni Utsjoelle, minne oli 13 peninkulmaa. Paljo lunta. Ekdahlin veli 1/2 viikkoa [sitten lähtenyt] suoloja noutamaan merenrannalta. Puolessatoista vuorokaudessa 3 peninkulmaa. — Ensin 10 peninkulmaa Inarinjärvelle ja sieltä järven jäätä pitkin ja muutamien niemien poikki pääsiäisaikaan kirkolle. Inari on kylä, johon kuuluu 60 majaa; näissä ei asu ketään paitsi kokoontumisaikoina. — Ohu vaski, paksuvaski, paksu kun patonen vaski, kasarivasken paksuus. Merimateen maksa, kuivan kuusen oksa. [Tämä ja edell. lause suomeksi muistoon kirjoitettu.]

Inarissa Sammutvaara ja Sammvutjärvi.

Muuan lappalainen, sodankyläläinen ja torniolainen (Ahon Junni) ja pari norjalaista jäivät Huippuvuorille talveksi. Söivät karhuja, palvatuita mursunnahkoja [nämä kaksi sanaa suomeksi muistoon kirjoitettu], lintuja. Yksi heistä, Laurin Lassi Sodankylästä, valittiin isännäksi. Ainoastaan lappalainen kuoli.

Rovaniemi s.o. Paloniemi: rova = palo. — Ukonsaaressa ja Ukonvaaralla Inarinjärvessä sanotaan "ukkojen" ennen muinoin pitäneen pakanallista jumalanpalvelusta. Akuvaara Inarinjärven ja Ukonjärven välillä; siellä naiset pitivät jumalanpalvelusta.

Laurukainen oli kerran vihollisen oppaana ja sanoi: tuolla on varakas paikka; kun alan juosta päresoihtu kädessä, rientäkää silloin jälkeeni. Hän tuli jyrkälle ylängölle, viskasi alas soihdun, vihollinen perässä; opas meni aamulla katsomaan ja huomasi kaikki kuolleiksi. — Sodankylän [tästä tämän kappaleen loppuun alkuaan suomeksi] lukkari kettuja pyysi, teki ihmisen, sitä kumarteli. Sai ketun, lähti kotian, huuto jälestä: Paavo, elä mene, jo tääll' on toinen. Vei kettunsa aventoon, p—nsi päälle, poltti J:lan kuvansa. Lapinvaimot säikähyksissään menevät mielettömiksi, rupeavat aivastamaan ja sitte tulevat entiselleen. Utsojoki. Yksi akka suen sai, lenti sitte riekko (metsänkana), siitä säikähti, juoksi, juoksi, luuli suen itsiänsä ajavan, siksi kun repi nahkan pieniksi palasiksi. —

8 päivää sangen hauskaa Ekdahlin luona. Eväitä mukaani. Ja yhtä paljo taisi ruokavaroja jäädä jäljelle, niin sanoi kyyti-lappalainen. Kyytirahat. Puolet Inariin vievää tietä lampia; soita ei kuulu olevan. Sitarin pirtissä olimme yötä. Poroja syötetään neljännestunti aina 2:n tai 3:n peninkulman matkan jälkeen. Lappalainen tuntee syöttöpaikat yhtä hyvin kuin poro. Kalastaja-lappalaisten mökkejä. Talviasuntoja erityisesti metsässä. Kesäpaikkoja usein saarissa, järvien rannoilla y.m. Aitat rakennettu neljälle patsaalle ahmojen takia. Ovi niissä on niin pieni ja matala, että täytyy ryömiä sisälle. Köyhillä ei usein talvella ole kalaa, eikä edes lihaa, sillä useimmiten heillä on lainatut porot. Lampaita on 10, 15-20; ne syövät heiniä ja poronjäkäliä. Lihaa hankitaan porolappalaisilta, ja se on kallista rahalla ostaa, vaaditaan 2-3 hopearuplaa porohärästä. Viinalla saa helpommin, porohärkä kannusta. — Hame sarkaa, harmaa, vihreä, sininen. Kaulukseen ommeltu kaksi pituuden suuntaista, tuuman tai puolen levyistä, keltaista tai sinistä liuskaletta. Monta poikki-liuskaletta niiden välillä ja toisia hihan liitekohdassa, hihoista kaulukseen ja selkäsaumaan, pitkin selkää puolentoista korttelin pituinen kaistale, rinta-aukon reunoilla, ranteen ja helmojen kohdalla. Sen yllä petska. Paraat tehdään vuoden vanhojen, huonommat vanhempien porojen nahoista, jotka karvataan lepänkuorilla. Vyössä on soljet tai napit ja suuri puukko. Jalkineet. Naisten myssyt katkaistun särmäkartion muotoiset ja kengänkoron tavoin eteenpäin kallistuvat. "Sarvipäitä." Sarven sisässä puukehä. Malli taitaa todella olla otettu poron sarvista. Pääjärven seudulla käytettiin kahta pientä sarvea otsassa. Kirkossa-käynti. Lehmänkellolla soitetaan ihmisiä aamu- ja iltarukoukseen erityiseen rukoushuoneeseen. "Onko se rikas?" — "On se kyllä raharikas, vaan poroja ei ole." [Kysymys kuten vastauskin suomeksi muistiinpantu.] Eroa petskojen välillä Venäjän ja Suomen puolella. Muutamilla keikareilla oli huivi puoleksi levitettynä hartioille. Miesten lakit ylhäältä neliskulmaiset ja eriväriset. — Neljät suuret "markkinat", joulun, käräjäin (Matinpäivän), pääsiäisen aikana sekä kaksi viikkoa juhannuksen jälkeen, jolloin palataan mereltä, jos kohta muutamat ovat jo aikaisemmin palanneet. Merelle lähtee suuri osa ollen palkkalaisina kalastuspaikoilla. Kyrön kylän väki oli puettu aliseudun tapaan. Jos kohta lappalaiset yleisesti puhuvat suomea, he eivät osaa panna sanoihin oikeata korkoa. Heti erotti Kyrön asukkaan puheesta. Kieltämättä Inarin väestöllä olisi suurempi hyöty lapinkielisestä jumalanpalveluksesta. Mutta sen vuoksi, ettei yksi tahdo nähdä vaivaa oppia lapinkieltä, täytyy kaikkien oppia suomea. Toisin on laita Norjassa. Utsjoen lappalaiset kuuluvat puhuvan parempaa suomea. Lukkari toimitti jumalanpalveluksen. Muuan nelivuotias poika, joka seisoi minun edessäni olevassa penkissä, lyykisti polviaan joka kerta kun Jeesusta mainittiin. Ei näkynyt ainoatakaan juopunutta tai edes liikutettua, vaikka viinaa sanottiin olevan. Oltiin närkästyneitä Stenbäckille siitä, että kovisteli juoppouden harjoittajia. — "Mistä tieät päivänpuolella?" "Maailmasta". Luppaa (naavaa) porolle. Sompion tuolla puolen vähä lunta, Sodankylän puolella kahta paksummalta, — "Kun hiihti, ei perkele viti rikkautunut." Ensimäinen kuusi Ivalojoen rannalla ja sitten Sompion tienoilla. Nuotio: "perkka" hirsien välillä. — "Ken ennen on viien sylisiä nuotioita nähnyt." Poronpyynti Sompiossa. Sudenjälkiä. Psi, psi porolle. Tiedä (tiedrä) Inarissa; tullekhan Sodankylässä. Lappalaisia murteita. Kyyti Inarista; lampaanjuusto, petsäliemi. Lihaliemi, jota söin yhdessä lukkarin veljen kanssa Inarissa. Influentsa. Juovua porosta. Ihollaan laskea sanotaan nuotiosta. Lyijykynällä piirustetut kuvat Inarin ja Korvan välillä olevien saunojen seinillä. Kenkäheinät, niiden tuottama vaiva, puolet kesää. Joku vuosi sitten oli kuuromykkä kenraali matkustanut Lapinmaan kautta. — Karhuksi mies metsään ruoan puutteessa talveksi mäni. — Nuotion alku. Yksi laiska poisajettiin halkotulelta, kaatuneita honkia löysi, nosti päällityksin, pisti tulen rakoon. Nousun niemi Sallassa. Nouse pois nokinen poika j.n.e. [Sanoista: Karhuksi mies j.n.e. tähän asti suomeksi muistiinpantu.] Pororuttoa Sallassa ja ympäristössä. Pankka; hihna, ohja; vuottaraippa, vetonuora; käsäys, kaulapaita; ahkio, pulkka; suopunki, silmukka, jolla poro pyydetään kiinni. Porokelkat. "Peuranpyyntö" Sallassa; "se on mettäsä" s.o. peuroja pyytämässä. [Sanasta "Pankka" tähän asti suomeksi muistiinpantu.] Karjarutto v. 1834 kesällä, jolloin poroja, lehmiä, hevosia ja lampaita kuoli. Hirvaksen [? Hirvaan] ja Nuottajärven lappalaiset muuttavat talveksi yhteen asumaan, 20 kattilakuntaa. Suonikylä, Akkala, Maaselkä. Kemijärvessä keväällä v. 1837 vaimo kuolleista virkonut, sanonut: "Ei sitä pitäis olkileipää pöhkelöksi nimittää ja muilla nimillä haukkua, J:lan antama sekin on. Vielä tulee vuosia ja tänäkin vuonna, vaan ei silloin ole syöpiä." Sitte kuoli uudelleen. — Ikimieli Lapp. Venäläisten käsistä aittaan pakeni. "Tule'pa alas!" — "Jo tulenki", miehen rungon laatinut, sen visko; Venäl. tappamaan. Hän itse samassa suksilla pois pakoon. — Christopher Kuolan linnan piiritti. Aina hevosensa yli kaivoksen hypällytti. Viimen seinän alta sai päänsä sisään, sieltä akka rautalakin läpi nuolen laski. — "Jos noita olis vähemmin lapsia, paljo enemmin tekisivät, nyt aika toruessa mänöö." [Sanoista: "Ei sitä pitäisi j.n.e." tähän asti suomeksi muistiinpantu.] — Viirejä ei ole Karjalassa eikä Lapissa. Saunoja ei ole lappalaisilla. "Niin myö täällä eläisimmä kun kuninkaat heitä suhteen, kun vuoet tulisi", sanoi eräs Venäjän karjalainen.

Inarin lappalainen syö pääasiallisesti yhden kerran päivässä, nimittäin illalla, mutta silloin koko vahvasti; sitten myös seuraavana aamuna, jos nimittäin jotain ilta-ateriasta on jäänyt jäljelle, muuten on ilman. Kuusamossa ja Karjalassa taas syödään neljästi päivässä.

46.

Viisi päivää Venäjän Lapissa.1

[Otettu lehdestä "Kanava, Sanansaattaja Viipurista", v. 1847, 51 n:o. Tämä matkakuvaus, jos kohta suureksi osaksi kertoo samaa kuin edellinen matkakertomus, on kuitenkin liitetty tähän, koska on Lönnrotin alkuperäisiä suomenkielisiä kirjoituksia ja edellistä ehyempi ja sujuvampi.]

Lapinmaassa harvat meikäläiset kulkevat, vielä harvemmat Kuolassa. Alanimitettyä on asiansa vaatinut jo kahdestikin niillä seuduilla käymään, ensimäisen kerran Vienan meren rannoitse Kantalahteen, sieltä Kuolan kaupunkiin ja Inarin kirkolle, toisen kerran perin vastahakaan Inarista Kuolaan j.n.e. Kumpainenkin matkustus tapahtui talvis aikana, eikä niitä teitä kesällä hyväisesti kuleta'kaan. Talvella sitä vastoin ovat kyllä hauskat ja hupasat kulkea, peräti toisin, kuin ennen Lapissa käytyäni ajattelin. Ihmiset Lapissa ovat hyväntahtoiset, raittiit ja iloiset, peurat juoksevat ilman perkeleittä ja ruoskatta, pakkaset eivät ole paljo kovemmat kuin meilläkin, jota vastoin vaate varustus on paljo lämpimämpi, ettei kyllä kenenkään tarvitse vilua kärsiä enemmän, kuin muuallakin vielä paljo Suomeakin eteläisemmissä maissa.

Mainituista Lapin matkoistani nyt en huoli kertoa kuin jonkun osan, nimittäin Kuolasta Norjan Lapin rajoille, etten liialla lorulla menettäisi turhaan omaa ja lukian aikaa. Muutamia päiviä ennen tapahtuvaa lähtöäni Kuolasta tuli sinne Suomen-alaisen Lapin silloinen nimismies, Paul Ekdahl, joka oli minulle varsin otollinen sattuma, koska hänestä sain hyvän matkatoverin, jonka seurassa kulin aina Inarin Lapin rajoille. Kun hän oli asiansa suorittanut, piti meidän lähteä matkalle samain Lappalaisten kanssa, jotka olivat häntä Kuolaan tuoneet. Ne olivat Muotkan kylästä, johon luetaan kahdeksan penikuormaa Kuolasta. Aamulla varhain piti lähdettämän — niin oli suostuttu lappalaisten ja meidän välillä — mutta jo varhemmin olivat saattomiehemme päässeet viinan makuun ettei heitä saatu koskaan yhtaikaa kokoon. Välistä kyllä saimma heitä kolmin neljin käsiimme, mutta toisia hakiessa katoisivat entisetkin. Viimein päätimmä antaa lappalaisten ryyppiä rauhassa ja vasta aamulla jälkeen lähteä, koska emme sinä päivänä kuitenkaan olisi enää Muotkaan ennättäneet. Toinen syy tähän päätökseen oli pelkomme, että saattajat viinapäissänsä milteivät hukuttaisi itsiänsä ja meitä Kuolajokeen, sillä kaupungin likellä on joki koskinen, ja vielä puolen penikuormaa ylempänäkin, josta tie kulkee sen poikki, niin virtasa että välistä ajavat sisäänkin. Peurat vietiin siis yöksi metsään ja Lappalaisia varoitettiin kovasti ne aamulla varhain sieltä jällensä noutamaan ja itsensäkin kokoutumaan ennenkun viina olisi saanut heitä minnekään eksytetyksi.

Yön levättyämme lähetimmä varhain aamulla jälestä muutaman saltakan eli sotamiehen Lappalaisia majapaikoistansa keräämään. Tiiman paikoilla viivyttyänsä tuli hän ypö yksinään takaisin ja sanoi ei voivansa saada Lappalaisia kokoon koska jo taas olivat humaltumassa, toiset jo hyvästikin humaltuneet. Sanansa todisti puoliksi sillä, että itsekin oli saanut päänsä täyden. Laitoimma siis toisia hakioita, joiden avulla viimeinkin saimma Lappalaiset kello 9:n ajaksi kokoon, monen jo kylläkin hoipertavaisilla jaloilla.

Aivan lähtöjalkeella saanemma luvan ennen matkalle jouduttua muutaman sanan hyvästi-jättäisiksi Kuolasta virkkoa. Se on pieni, isomman Hämeen kylän kokoinen kaupunki ei kaukana Jäämeren rannalta. Taloja siinä luetaan olevan 136, mutta nekin eivät ole rakennukseltaan paljo Hämeen taloja suuremmat. Asukasten luku sanottiin olevan puolen-kahdeksatta sadan paikoilla. Paras elatuskeinonsa on kalastus ja Lapinkauppa, muutamilla käsityö. Lappalaisia elää usiammissa kylissä ympärillä, nimittäin Muotkassa, 8 penikuormaa länteenpäin; Petsamossa, Paatsjoessa ja Näytämössä, vielä etempänä länne alla; Nuottajärvessä, Suonikylässä ja Hirvaskylässä, eteläänpäin niistä ennen nimitetyistä; Kiltinassa Kuolanlahden rannalla 3 penikuormaa koillista ilmaa kaupungista; Maaselässä, 7 penikuormaa eteläänpäin ja muissa. Kaikista näistä Venäjän Lappiin kuuluvista kylistä matkustavat Lappalaiset kolme eli neljä kertaa talvessa Kuolaan, kaupaksi vieden sinne peuran lihaa, taljoja, sarvia, koipia, koipikenkiä, lapinturkkia eli peskiä, lintuja, revon ja majavan nahkoja, majavanhajua ja kaikkia, mitä heillä löytyy. Koko kyläjäs, taikka tarkemmin sanoen mies eli pari kustakin perehestä laittauvat yhteen matkuehen, sillä teiden vuoksi, jotka tavallisesti ovat ummessa, on parempi matkuessa kulkea kuin yksitellen. Umpitietä astuessa uupuu peura, ellei saa toista vuorostansa edellä kulkemaan. Jos tavaroita riittää siksi, niin on kullakin miehellä kymmenkuntaa peuraa hallittavana. Ensimmäisen reessä eli pulkassa istuu itse, ja toiset, kukin hihnasta edellisensä rekeen sidottuna, seuraavat peräkkää kuormarekilöitä eli ahkioita vetäen. Kymmentä sillä tavoin toisihinsa kiinnitettyä peuraa ahkionensa sanotaan raidoksi.

Päästyänsä perille eroaa kukin ennen tuttuun majataloonsa ja antaa tuliaisiksi majan isännälle jonkun revonnahkan taikka muun pienemmän lahjuksen. Isäntä taasen puoleltansa syöttää, juottaa ja apattaa Lappalaista yltäkylläisesti, sen saadun lahjan hyvästä, ken vasta saatavan toivossa, ken kauppansa parantamiseksi, ken hyväntahtoisuudesta eli muusta syystä. Koko olo aikansa juotetaan Lappalaista niin majapaikassansa, kuin muuallakin missä liikkuu, odottaessa että hän jollain tavalla palkitsisi suuhunsa tungetun viinan, jonka toinen älynsä ja kunniansa osoitukseksi tavallisesti tekeekin, jos ei sillä kerralla, niin toiste käydessänsä. Vielä lähtö evääksikin pannaan Lappalaiselle majapaikastansa viinanassakka mukaan, jolla paluu matkansa ajan ja muutaman päivän kotiinkin tultuansa pitkittää Kuolassa aletun viina juhlansa.

Kuolasta Muotkaan.

Heti Lappalaisten koottua istuimma pulkkihin ja läksimmä matkalle. Enimmät peuransa ja pulkkansa olivat Lappalaisilla metsässä kolmen neljänneksen päässä, jonne asti minulle piti kaupungista pulkka lainata. Se sovistui niin teräpohjainen ja vapera, että töin tuskin pääsin perille, koko matkan käsillä ja jaloilla ulkona pulkasta varoessani, ettei pääsisi kumoon. Sitte sain vähä vakavamman, mutta senkin selkälaudattoman. Pahapa on istua kärryissäkin, joissa ei ole mitään tuetta selkää vastaan, mutta semmoisessa pulkassa ajaminen on kahta katkerampi sentähden, että siinä täytyy pitää jalat suorana pitkin pohjalautaa, jolla istutaankin. Mutta ollaan päivä onnettakin, ja yöksi tiesimmä mekin vaivamme loppuvan, joka vahvisti kärsiväisyyttäinme. Nassakat myös, joita melkein yhtenään pidettiin käsillä, saattoivat ruumiin noriammaksi ja jäsenet notkiammiksi.

Joka Lappalaiselle oli porvaristansa matka evääksi annettu kannun eli kahden vetävä viinanassakka, joista jonkun virstan ajettua pulputtelivat omaan suuhunsa ja pakkasivat meillenkin koko matkan ajan. Ensimäisistä tarjouksista pääsin sillä, että sanoin en saattavani nassakan suusta ryypätä, ellei heillä olisi jotain sarkkaa, jota heillä ei ollut. Mutta pianpa keksivät keinon siihenki: peuran kaulasta otettiin tiuku, jota sitte pidettiin sarkan asemesta, ja josta minunkin kun kerran saivat maistaneeksi, piti maistaa joka kerta heidän itsensäkin ryypätessä. Vähintäin kaksikymmentä kertaa piti näillä kahdeksalla penikuormalla käyttää tätä tiukua suuhuni. Koin kyllä välistä vastustaa silläkin, että itseni jo entisistä maistumista jalattomana olevan, mutta mitästä se autti, kun Lappalaiset vakasivat minun terveenä Muotkaan saattavansa, vaikk'en pääsisi paikasta liikkumaan omin voimini. Vahingosta ja loukkauksista varjeltuna tulimmakin illalla kello 10 aikana Muotkaan, kömpeimmä taloon, johon meitä neuvottiin, ja nakkausimma nukkumaan. Vuodetta Lapissa harvoin laitetaan vieraallekaan, vaan kukin könttäytyy tavallisesti täydessä puvussaan penkille eli lattialle, mihin sattuu.

Päivä Muotkassa.

Aamulla herättyämme keitimmä ensityöksi teetä ja kutsuimma Lappalaiset myös juomaan. Oli meillä hyviä korppujakin, mutta ne eivät kelvanneet Lappalaisille, kun pelkäsivät niitä maidolla leivotuksi, jota nyt paaston aikana ei saisi maistaa. Sokerista myös hokivat kuulleensa, sitä tehtäissänsä verellä puhdistettavan, jonka tähden eivät huolineet siitäkään, vaan joivat kuuman teen siltänsä ryyppyjen väliin, joita vielä eileisistä nassakoista saatiin. Mielemme teki nyt lähteä seuraavalle taipaleelle, mutta Lappalaiset päättivät heti, silitä ei virkkamistakaan olevan, ennenkun saivat viinansa viimeiseen tilkkaan asti loppuun, ja siihen päätökseen piti meidän tyytyä. Nyt alettiin meitä kutsua juominkiin talo talolta, jota tehtiin myöhään iltaan. Kyllä kolmekin kertaa kävimmä joka talon sinä päivänä; onneksemme niitä ei kuitenkaan ollut usiampaa kuin yksitoista koko kylässä. Mihin vaan päänsä pisti, kuului yhtäläinen rähinä vastaan. Miehet, vaimot, pojat, tyttäret, kaikki auttoivat yksin tuumin nassakoita tyhjiksi. Muutamassa tuvassa näin nuoren, näöltänsä kauniin tytön telmivän pitkänään penkillä vaahti ulkona suusta. Kaksi miehenpuolta pitivät häntä paikallaan, koska pelkäsivät, että jos olisi liikkeelle päässyt, miltei olisi loukannut itsiänsä eli muita. "Tämän olemina", sanoivat he, "juuri sitä varten näin raivohon juottaneet, että saisitta nauraa." Mutta vähänpä siinä mieli nauramaan teki. Toisessa tuvassa tapasimma kymmenvuotisen pojan niin viinalta voitettuna, ettei omin voimin kyennyt värjähtämäänkään; muita emme nähneet juuri pahoin päihtyneenä. Kysyttyäni muutamalta Lappalaiselta, mikseivät ennemmin säästäneet toisiksikin ajoiksi viinaansa, sain vastaukseksi: "viina on pahaa ainetta ja pahasta pitää sen parempi mitä pikemmin loppu tekemän". Onneksemme saivatkin vielä samana päivänä lopun siitä, ettei seuraavaksi aamuksi jäänyt kun korttelin verta kaikkinansa, josta ei jokainen olisi päänparannusryyppyäkään saanut, ellemme olisi lisäksi antaneet, mitä omassa nassakassamme vielä löytyi.

Asian mukaisesti olemma nyt kertoneet, mitenkä Lappalaiset Kuolassa, matkalla ja yhden päivän kotonansa elivät. Siitä ei kuitenkaan pidä heitä isoiksi juomareiksi päättää. Moni, jota ei olla iässänsä humalassa nähty, kuluttaa ehkä kymmenen sen verran väkeviä juomia vuodessa, kun Lappalainen, joka tavallisesti monena kuukautena ei maista märkääkään. Itsemme alin-omati moninaisten nautintoin orjana ohessa suokame Lappalaisellenkin joku kerta vuodessa jotain muutosta elämänsä yksi muotoisuudessa. Myrskyjen jälestä kiitetään tyyntä, ja vasta taudin jälestä saapi terveys oikian arvon; niin myös Lappalainen pohmelosta selvittyänsä suostuu sitä paremmin kotoiseen yksinäisyytensä ja aina yhdennäköisiin kinoksiinsa.

Muotkasta Petsamoon.

Muotkasta saimma muutaman Kuolalaisen emännän, joka päivää ennen meitä oli sinne tullut, yhteen matkaan kanssamme Petsamoon, johon sanottiin olevan puolenkahdeksatta penikuormaa. Vaimonpuolella oli oma katettu pulkkansa, jossa peitetten ja polstarien varassa kulki kyllä sievästi. Muuten Lappalaiset ei sitä paljo kiitelleet, sillä katetusta pulkasta on heillä erityönsä varoessa, ettei kaatuisi; avonaisessa tulee vähänkään tottunut matkustaja heidän avuttansa toimeen. Vielä pitää semmoisen katetun pulkan perään toinen peura hihnasta sitoa, joka pidättäisi sitä mäissä luistamasta. "Näin meitä täällä vaivataan — sanoivat Lappalaiset — kulettamaan herrojamme, ja mitä muita roistoja monikin heistä usein lienee, ilman maksotta; mutta kun teidän maasta eli Norjasta joku tulee, niin maksaa hän rehellisesti saattopalkan ja ajaa ihmisten tavalla avonaisessa pulkassa." Pieni vartaloinen, kuudentoista vuoden vanha poika läksi myös matkaamme Petsamosta morsianta itsellensä katsomaan. Pilkkailivat häntä toiset ja arvelivat, kun olisi Kuolalaista vaimonpuolta kylässä puhutellut, niin ehkä olisi siitä morsiamen saanut ja molemmat taitaneet Muotkaan jäädä. Vielä lisäksi läksi muutamia miehiä asian alkain kylässä käymään, jolla tavalla matkuehen keräytyi kolmattakymmentä peuraa. Toinen puoli tästä luvusta kuitenki juoksi tyhjillään, sillä pitemmille matkoille Lappalainen ei lähde varapeuroitta, jotka, jos väsyisivät, toiset taidetaan valjaisin pistää ja tavallisesti pistetään jo ennenkin.

Matkamme tähän asti oli kulkenut enimmäksi osaksi harvapuisessa metsikössä, mutta nyt tuli autioita tuntureita, joilla ei nähnyt muuta kun siliän hangen ja hyvin harvassa siellä täällä jonkun vaivaiskasvuisen tunturikoivun. Semmoisia koivuja ynnä petäjiä kasvaa Lapinmaan pohjoisemmissakin äärissä, joissa kuusta taikka muita meillä tavallisia puita ei nähdä.

Illalla myöhään tulimma Petsamoon, joka samate kuin Muotka ja muutkin Lapin kylät oli harvaan petäjikköön asetettu yhdeksällä eri perekunnalla ja tuvalla.

Petsamosta Paatsjokeen.

Yön levättyämme läksimmä seuraavana aamuna kuuden penikuorman taipaleelle Paatsjokeen. Matkuehen pantiin kahdenkymmenen peuran paikoilla, joista enimmät juoksivat joutilasna. Edellisinä päivinä oli ollut lauhkiampi ilma, vaan nyt oli luja pakkanen. Lämmintä saadaksensa telmäsivät Lappalaiset syöttöpaikoissa välillänsä ja meidän kanssamme, pukkasivat ja väännältivät, kenen saivat, lumeen, Tämä olikin varsin hyvä keino, joka pian saattoi ruumiin lämpimäksi. Meidän tavallisilla talviteillämme saattaa re'en jälessä astua eli juosta ruumiinsa lämpimäksi, mutta Lapissa se ei käy laatuun, jossa tiet ovat pehmiät ja upottavat syvään. Oli eräs nuori vaimonpuolikin matkassa, joka varsinkin mahtoi lämpimänsä saada, sillä tuskin ennätti jaloilleen nousta, kun jo taas pukattiin lumeen. Eikä Ekdahlin ja itsenikään juuri tullut sääli häntä, koska väliajat jätkytteli meidän tupakin polttamista, joka oli hänelle outo näkö, kun Lappalaiset täällä eivät ruukkaa tupakkia.

Kelin kehnouden tähden, koska entistä jälkeä harvassa paikassa näkyi, viivyimmä pimiään iltaan matkalla. Eikä olisi se mitään haitannut, mutta pahempi oli se asia, kun saattajistamme ei kukaan ollut ennen käynyt Paatsjoen kylässä sillä paikalla, missä se nykyään seisoi. Kylä oli nimittäin syystalvesta tullut muutetuksi uuteen, parempaan jäkäläpaikkaan. Koko seurastamme oli ainoastansa Ekdahli Kuolaan mennessä käynyt paikalla, mutta taisiko sitä odottaakaan, että hän joka ei ennen siitä ollut näillä tienoilla kulkenut, piti paikan löytämään, semminkin iltapimiässä? Sitä olivat Lappalaiset kuitenkin odottaneet ja tekivät nyt aika lailla pilkkaa hänestä, kun ei ollut muita viisaampi. "Hyi! on kerran kylässä käynyt ja ei löydä toiste sinne", kuuluivat sanat usiammanki suusta. Pari tiimaa sinne tänne ajeltuamme tulimma tok viimein verekselle tolalle eli peuratielle, joka suureksi iloksi vei meidät kylään. Vielä kylässäkin nauroivat Lappalaiset Paavali paralle, kun oli heitä ristin rastin iltakauden metsässä kulettanut. Paavaliksi kutsuivat Ekdahlia ristintänimestänsä. Omaa typeryyttänsä, kun kylästä tietämättä kuitenkin läksivät saattomiehiksi, eivät ollenkaan katsoneet naurun asiaksi. Niin meistäkin moni usein nauraa toiselle siinä, jossa kyllä saisi itsellensä nauraa.

Paatsjoesta Näytämöön.

Kulkumme tällä viisi penikuormaa pitkällä taipaleella oli edellisten kaltainen; maat kuitenkin olivat metsäisemmät. Tiet olivat nytkin niin umpeen juosseet, että viivyimmä iltaan asti.

Näytämö eli Näätäjoki on viimeinen Venäjän Lapin kylä ja siitä alkaa Norjan Lappi. Suomen Lapille ei ole annettu pienintä suikalettakaan Jäämereen asti. Meidän Lappalaiset luulivat siinä väärin tehdyksi heille ja arvelivat, kun Venäjän ja Norjan Lapilla on koko pitkä meren ranta moninaisilla kylillä, kauppa- ja kalastuspaikoilla hallussansa, heilien tok olisi pitänyt antaa yksikään kylä samalla rannalla. Ennen viimeistä rajan määräämistä sanoivat olleen paremman, sillä siihen asti oli Venäjän ja Norjan Lapin välillä ollut pitkältä rantaa ja rantamaata joka ei kuulunut erittäin kummankaan alle, ja jota siitä syystä kutsuttiin yhteistilaksi (Fällesdistrict). Rajaa käydessä oli koko tämä ala määrätty Norjalaisille, arvattavasti siitä syystä, että Norjalaiset olivat yhteisajalla ennättäneet asettua siihen.

Venäjän Lappalaiset elävät jotenkin siististi. Tuvissaan pesevät ei ainoastaan pöydät ja penkit, vaan monessa paikassa lattiankin. Vaimoväellä on melkein samanlainen puku, kun Venäjän Karjalassakin, lyhyt körtitön röijy, rantuinen eli punainen hame, renkaat korvissa j.n.e. Kasvoiltansa ovat enimmiten kauniin näköisiä, jos rumempiakin. Rukkia emme vielä nähneet missään, vaan kaikki kehrääminen toimitettiin värttinöillä. Miehenpuolilla on Venäjänkin Lapissa oma Lappalais-pukunsa, joka kuitenkin on vähä eri tyyliä siitä, kun Suomen ja Norjan puolella pidetään. Suurin eroitus on siinä, että kengät ja housut Venäjän Lappalaisilla ovat yhdessä, toisilla erittäin.

Lihaa nyt paaston aikana ei löytynyt missään, mutta kalaa yltäkylläisesti. Kaikiksi talviksi ei kuitenkaan saada kalaa siihen määrään, että hyvästi riittäisi yli koko paaston ajan ja silloin Lappalaisen Venäjän puolella täytyy taikka nälkää nähdä taikka syödä lihaa, jota papitkaan eivät ole taitaneet kieltää heiltä semmoisina onnettomuuden aikoina.

Vaikka kylät, joita Näytämöön asti Kuolasta kulimma, eivät olleet kaukana Jäämeren rannoilta, niin löytyi niissä kuitenkin metsää ympärillä, josta saatiin sekä polttopuuta että avullisia hirsiäkin. Pöytänsäkin olivat Lappalaisilla yhdestä ainoasta puun tyvestä, Samatekun Inarin Lapissa asuvat Venäjän Lappalaiset koko talven vakinaisilla paikoilla, kesäksi Jäämeren rannoille eli muille kalastuspaikoillensa muuttauen. Niin enin osa Norjan ja Uutsjoenki Lappalaisista, joista tok muutamien, joilla on isommat, monituhantiset peurakarjat, täytyy talvenkin ajalla muuttaa majansa uuteen paikkaan, koska jäkälää eli sammalta ei enää löydy entisen vaiheella.

Vielä olisi kerrottavana, miten Näytämöstä kulin toverini Ekdahlin kotipaikkaan, siitä Inarin Lapin kirkolle, sieltä Sodankylään, Kemijärveen, Kuusamoon, Kiannalle, Hyrynsalmeen, Paltamoon, ja viimein Kajaaniin, mutta kun siinä, mitä jo kerroimma, on kyllä kerraksensa, niin loppukoon tarinani tähän.

E. L—t.

47.

Lehtori Keckmanille.

(Alk. suomeksi.)

Kajaanista 26 Toukokuuta 1837.

Hyvä Veljeni!

Täällä olen jo kolmatta viikkoa outtanut jäien lähtöä, vaan nytpä ovatki irtanaisna. Nyt lähen taasen Wuokkiniemeen ja sieltä kiertelen kaakossuuntaa Valkian meren ja Suomen rajojen väliä niin loitoksi, kun Suomen kieltä kestää. En taia ennen kun Elokuun alussa päästä Sortavalaan, johonka pyyän Sinun sanomia Helsingistä lähettämään. Saapi nähä miten tuolla käypi vaelto kesäsaikana, ei kuulu juuri taattava kaikin paikoin olevan. Kuvernööriltä sain viimme-postissa oikein täydellisen kartan niistä seuduista (niin täyd. nimittäin, kun niistä saada voidaan). — Kysyt minua "hengenvaarasta" Jäletjärven kylässä. Se ei ollut suurempi, kun että kuulin muutamien miesten tuumailevan, miten saada minua tiellä rosvotuksi, vaan josta tuumasta ei syntynyt mitänä, kun en ottanutkan heitä, eikä muita siitä kylästä kyyditsemään itsiäni. Oli siinä vähä enemmänki seikkoja, vaan jolla nyt en kehtaa tätä kirjotustani kasvattaa, koska vielä on kertomatta seki, kuten Kuolasta tänne palasin. Sieltä kuljin esiksi neljän Venäjän kylän läpi Ruian rajalle (Norjaa kutsutaan siellä Ruiaksi ja Jäämerta Ruian mereksi) 30 penik. Näätäjoen (Nejdelfven) suulle, siitä 15 d:o Inarin kirkolle, siitä 22 Sodankylään, siitä 10 Kuolajärveen, siitä kolmatta kymmentä Kajaanin rajoille, ylehensä poroilla ajettuani 130 penik. Kuolajärven paikoilta vähä kirjottelin runoja, enimmiten syntyjä, ei tarinarunoja. Samote sanalaskuja ja arvuutuksia ja saarnoja. Ei sieltä näytä paljo olevan kerättävää. Parahimmat paikat tähän asti kyllä ovat olleet jo ennen usiasti käydyt likimmäiset rajapaikat Venäjän puolella. Niinkö lieneeki, että olen lähtenyt ulompata etsimään, mitä parahite saapi kotipaikan seuduilla? — Sopivasti ja vilpittä, kun pitääki, nuhtelet minua, jos viimmesessä kirjassani, Suomen Lausukkoihin koskevasti, tulin mitäkuta v. Beckeriä vastaan sanomaan ja jota min en tarkon muista, enkä koskaan muulla mielellä sanonutkan, kun sillä osottaakseni, ettei sama Lausukkaoppi häneltä vielä ole niin täydelliseksi saatu, jotta olisivat joutavat ja tarpeettomat kaikki kokeetki sitä parannella. Sitä nyt kyllä ei kukaan kiellä'känä, että hänen ansionsa Suomen Kieliopissa on suurempi, kun yhdeltä mieheltä ja semmoisilla edelläkäyvillä voisi odottaa'kan. Imperfectum Oonjunctivi koskevasti, niin osiksi kyllä on tosi, että se monessa muussaki kielessä on samanlainen kun Suomessaki merkityksensä puolesta. Mutta kuitenki on joku erotus latinaisella esimerk. ja suomalaisella. Cum curreret, ne ire qvidem potuit: ei taida koskaan suomeksi käättää seuraavaan tapaan: kun juoksisi, ei voinut käydä'kän, jossa, jos niin kävisi laatuun sanoa, sanalla juoksisi taitais olla jonkunlainen merkitys menneestäki ajasta. Vaan en ole voinut miettiä minkänlaista sananpartta, jossa sillä olisi ees tämänlainen menneen ajan näkönenkän merkitys, eli mikän muu, kun myötänsä menevän ajan laatu (praesens l. futur). Mutta kun käyttääki menevätä aikaa toisella tavalla kun sanat: juoksen, juossen, juoskoni, edl. (edelle; eille on Ven. Suomalaisten tavall. sana merkitsevä etc., j.n.e.), niin kaiketi'ki pitää sitä eritavaksi lukea. Samoin lukisin Imperf. Indicat., vaikka vähemmästä syystä, eritavaksi. Seki merkitsee menevätä aikaa, vaan menevätä, joka jo on taaksi jäänyt esim. väki odotti rannalla, ja katsoi kun laiva purjehti. Odotti ja purjehti olivat odottamisen ja purjehtimisen aikana meneviä (ei menneitä) tapahtumia. Mitä niiden yhtäläiseen tuntomerkkiin i koskee, niin kyllä saavat olla yhtäläisiä. Yksi i on myös tuntomerkkinä Nimukkain Monikkosioilla, paitsi Nimennässä. Näissä taisi se seuraavalla tavalla syntyä: kun esimerk. esinnä tahdottiin lausua usiammasta halosta, Monikkoa ei vielä eritysten ollen, sanottiin halko ja halko ja halko, josta sitte syntyi eli sievistyi Monikon halkoja, joka näyttä[ä] pääsia siinä luvussa olevan — siitä tuli i Monikkoon. Kun taasen kerrottiin jostakusta entisestä tapahtumasta taittiin välikkö jo pantaa sanan jälkeen; niin saatiin astui sanoista astu jo — siitä tuli i kerrontatapaan. Vielä kun mainittiin jotakuta vasta eespäin tapahtuvan, niinkuin Ehdontatavalla vielä nykyäänki enimmiten semmoisia tapahtumia merkitään, niin pantiin sana esi (ees, eespäin) eli joku muu semmoinen Lausuntatavan jälkeen; niin synty voisi sanoista voi esi ja vieläpä Turussa ja muualla siellä nytkin sanotaan vojesi, vojeisi, voesi, voeisi. Syntaksin luulisin kaiketi'ki paljo selvemmäksi tulevan, jos tapoja ja aikoja ei seotettasi Suomenkielessä Latinan kielen j[älkeen] ja mitäpä sihen on pakkokan. Onko Hebraean kielen Grammatika Latinan jälkeen tehty? Vaan näistä galimathiaksista et taida selvää saada'kan, jonka tähden ne mielelläni lopetan ja pyydän Sinua tervehtimään Ilmonia ja muita.

Voi hyvin toivottaa totinen ystäväsi

El. Lönnrot.

33.

Arkiaterinrouva Törngrenille.

Kajaani, 26 pnä toukokuuta 1837.

Korkeasti kunnioitettu, jalosukuinen arkiaterinrouva!

Minulla oli kunnia ja ilo palatessani Kajaaniin vastaanottaa Teidän arvoisa kirjeenne toukokuun 5:nneltä päivältä. Kun samalla kertaa sain kirjeen Atte ystävältäni ja kun Kalle sitä paitsi on muistanut minua lähettäen kirjeen Upsalasta, niin oli minulla melkein liiaksi iloa yhdellä haavaa. Ennen kaikkea minua kuitenkin ilahuttaa se tieto, että Teidän terveytenne taas on vakaantunut. Sillä täytyyhän olla huolissaan, kun kuulee jonkun todellisen ystävänsä terveyden olevan heikon — sillä kuinka helposti he jättävät meidät ainaiseksi tässä elämässä! Hieman toisin oli asian laita lapsuudessa — minäkin jo olen poistunut siitä aimo askeleen —- silloin oli tai ainakin luuli olevan melkoisen joukon ystäviä, ja oli helppoa saavuttaa uusia. Mutta tästä suuresta lukumäärästä kukin kuluva vuosi korjaa osansa, niin että piiri lakkaamatta pienenee, ja uusien tulo on niin vähäinen, että sitä tuskin voi ottaa lukuun. Viimeksi tohtori Hedbergin kuolema minua suuresti masensi. Rohkenen Teiltä kysyä neuvoa asian suhteen, joka koskee häntä. Minulla on syytä uskoa, että hän kuollessaan jätti jälkeensä muutamia, vaikkakin pienemmänlaatuisia velkoja, jotka ovat syntyneet hänen opiskeluaikanaan yliopistossa. Eiköhän ainakin meidän nuorempien lääkärien, jotka olemme hänen joko koulu- tai yliopistotovereitaan, tai, kuten minä, molempia, tulisi pitää huolta niiden maksamisesta? Olisihan ikävää hänen iäkkäälle äidilleen äsken menettämänsä pojan jälkeisessä tavallisessa konkurssissa kuulla, että joku vainajan takia tulia kärsimään. Jos Te tästä asiasta olette samaa mieltä, luulen Teidän hyväntahtoisesti siitä nostavan kysymystä, jos niin sopii juhannusaikaan Laukossa tai jo sitä ennen neuvottelevan tohtori Sjömanin tai Rabben kanssa, jotka molemmat, kuten minäkin, äsken manalle mennyttä jo koulusta asti pidimme vilpittömänä ystävänä ja toverina.

Matkani suhteen saan lisätä, että maaliskuun alkupäivinä läksin Kuolasta, kuljin 30:n peninkulman matkalla neljän venäläisen lappalaiskylän läpi, saavuin sitten Suomen-Lappiin, nimismiehen virkataloon, missä viikon päivät oleskelin. Mainittu talo ei kuitenkaan ollut tavallista lappalais-mökkiä parempi, siinä kun oli paljas maa permantona ja tulisijan yläpuolella aukko, jota ei edes yöksi suljettu. Pöydistä ja tuoleista ei ollut merkkiäkään, vaan oli istuttava porontaljalla, joka oli levitetty lattialle (s.o. maahan), ja kirjoittaessaan sai käyttää vanhaa kirstua, jolle ateriatkin katettiin. Muutenkin köyhyys oli niin suuri, ettei meillä kahdella viimeisellä aterialla ollut suolaa, jota kuitenkaan ei tarvinnut noutaa kauempaa kuin kolmen peninkulman päästä. — Mutta monesta varakkaammasta talosta olen eronnut vähempää kaihoa tuntien kuin tästä. Asujanten tyytyväisyys tässä yksinäisyydessä, pakkasessa ja köyhyydessä oli todella kadehdittava, ja ikäänkuin tarttuman kautta sama tyytyväisyyden tunne siirtyi minuunkin. Sieltä matkustin ensin 15 peninkulmaa Inarin kirkolle ja Inarista 22 peninkulmaa Sodankylään. Kun vielä sieltä eteenpäin aina Kajaanin rajoille tulin matkustaneeksi poroilla, niin laskin, että koko matka, jonka olin poroilla ajanut, yhteensä teki noin 130 peninkulmaa. Muutaman päivän kuluttua taas lähden rajan yli Venäjän-puolisiin suomalais-pitäjiin ja luulen elokuun alussa voivani olla Sortavalassa, mistä sitten jatkan vaellustani Suomen rajojen sisällä aina Helsinkiin saakka, minne minun ainakin ennen joulua pitäisi ehtiä perille. — — — — —

Syvimmästi kunnioittaen, Teidän nöyrin palvelijanne

Elias Lönnrot.

49.

Lehtori Keckmanille.

(Alk. suomeksi.)

Kajaani, 2 p:nä kesäkuuta 1837.

Rakas Veljeni!

— — — — — Tähän asti koottuja runoja ja muita kirjotuksia en nyt ota'kan matkaan, vaan olen kaikki kerännyt yhteen tukkuun, seilannut lokalla ja kirjottanut sinun nimesi ulkopuolelle. Sen olen sitä varten tehnyt, että tulevat joksiki hyväksi, jos mikä onnettomuus minua kesämatkallani Venäjän Karjalassa kohtaisi, etten pääsisikän itse perimään.

Vaan kuitenki koska toivon Jumalan avulla Elokuun alussa Sortavalassa olevani, niin pyydän Sinua sinne vastaus minulle — — — lähettämään. Nyt juuri olen lähtemilläni. Veljesi ja ystäväsi

Elias Lönnrot.

50.

Matkakertomusta.

Erosin monenlaisia kyyneleitä vuodattaen Polvilasta iltapäivällä 6:ntena päivänä kesäkuuta. Vesitse 3/4 [penink.] Kuluntalahteen, sieltä l/2 Jormuanlahteen, sieltä 1/8 ja maamatkaa 2/4 Mieslahteen, sieltä yli 1/4:n, maamatkaa 2/4 erääseen Mieslahden Lumimäen kulmakuntaan kuuluvaan köyhään talo-pahaiseen. Nukuin kapealle penkille laukku päänalaisena; ei kukaan edes koettanut laittaa parempaa vuodetta, eikä siihen liene ollut neuvojakaan. Olin pannut maata illallisetta ja aloin taas aamiaista syömättä vaellukseni Kariniemelle 1 2/4, kuljin eksyksissä tai kompassin mukaan, saavuin viimein paikalle kello 10, hyvin nälkäisenä. Viivyin siellä sateen vuoksi koko päivän ja seuraavan yön. Kertomus Spoofin muutosta. Sadetta kesti vielä seuraavanakin päivänä, mutta läksin kuitenkin matkaan aamiaisen jälkeen. Mutta unhotan tuon kirotun minän vuoksi, että minulla koko tällä matkalla oli matkatoveri, ja senpä tähden tästälähin puhun monikossa. Tulimme jotenkin onnellisesti ensi neljänneksen Putkonsalmeen, missä nimismies Elfving asustaa. Mies on mieleltään vialla, hänen oma mielikuvittelunsa siitä; se lieneekin asian todellinen laita. Noituutta. Mukosen taloon. Mellin. Mikkoselta soutumatkaa Seipilään 2/4. Sadetta matkalla. Vaatteiden kuivaaminen talossa; siitä 1/4 maamatkaa Lehtovaaraan, missä Hyrynsalmen varalukkari asuu. Söimme päivällistä ja läksimme kulkemaan Oravivaaran kylään, 4/4. Sadetta matkalla. Jalat läpimärät, sillä toisessa saappaassa reikä ja toisen antura ohut. Tämä oli harmillista, eikä harmi suinkaan lopen sulaanut sen kautta, että Karpinvaaran paimen, ensin meitä kyllikseen tähysteltyään, kysyi: "ette taia mustilaissukua olla?" — Vastaus: "ei justin sitänä sukua". Ennen iltaa Oravivaaraan, kirkkoväärtin taloon. Joutessani aloin lukea kirjaa, joka oli käsillä ja joka oli syntynyt siten, että useita pieniä lentokirjasia oli sovitettu samojen kansien väliin. Näissä oli useita arkin tai puolen arkin kokoisia hengellisiä, muutamia maallisiakin lauluja. Evankelisen Seuran. Sen johdosta vanhan muorin kanssa keskustelu uudesta syntymisestä. Se vastaus, jonka sanoi saaneensa edelliseltä papilta. Virsienlaulaja, hänen suuri lääninsä, laiskuutensa ja monet seikkailunsa. Mikkosen kilpailija, rukouksien pitäjä, saarnamies. Oravivaarasta Lietejoelle 4/4, venematka lukkarin ja rovasti Vegeliuksen luo. Näin ensi kerran uusia virsiä, jotka minusta suurimmaksi osaksi tuntuivat hyviltä. Lauantai-iltapäivänä Riihivaaran, taloon 4/4. Sieltä seur. p:nä Pyykkölään 5/4. Puolitietä hieman kauempana Korpijoki, jonka yli uin lauttaa noutaakseni. Pyykkölään pyydettiin jäämään seuraavaan päivään, mutta ei ollut aikaa, vaan kuljin illalla 2/4 Suovaaraan, 2/4 Isoonvaaraan, 1/4 Alanteen taloon ja 2/4 pappilaan. Iloinen vastaanotto ja kohtelu, joka oli kahta suurempiarvoista, kun tännekkin köyhyys oli tunkeutunut, niin että pettuun täytyi turvautua. Mutta sen kautta että herrasluokankin väki ottaa osaa hädän kärsimiseen, se tulee hieman siedettävämmäksi rahvaalle. Ihminen pitää seurasta; harvoja poikkeuksia. Maanantaina lukkarin tilalle; pettua, kahvia. — Köyhyys papilla ja lukkarilla, sillä viiteen vuoteen eivät enää ole saaneet palkkojaan muuta kuin osaksi. Sitäpaitsi heitä ylenmäärin rasittavat kerjäläiset, ja mitä sanottaneenkin, on yleensä kiittäminen tapaa, jolla meidän papisto kohtelee köyhiä. Kaikki jaetaan pois niin pitkältä kuin riittää, jopa pitemmältäkin; niin täytyy sanoa meneteltävän, kun toisille annetaan ja samassa itse tarvittaisiin apua.

Samana päivänä taas pappilaan, ja seuraavana Alanteelle. Tytär, noin 20-vuotias älykäs ja jumalaapelkääväinen tyttö, souti minua yksin siitä Vuokinjokea ylös 3/4 penink. Neljää viikkoa aikaisemmin sama henkilö kyyditsi minua Kerälään 7/4 penink. Kun joskus aloin puhua hieman leikillisemmin, hän ei vastannut mitään, mutta kun puhuin vakavammista asioista, hänellä oli sangen järkevät vastaukset. Hiljainen, tyyni jumalanpelko tuottaa ihmiselle arvonsa. — Niipaskoski 2/4 peninkulman päässä Alanteelta, ainoa koski Vuokinjoessa. — Vuokinniemen talo. Venäläiset olivat keväällä pahoin pidelleet emäntää, lyöneet häntä päähän, niin että oli maannut monta päivää sairaana; kaikki vaan sen tähden, ettei hän ollut voinut antaa heille ruokaa. Köyhyys tuo mukanansa muita kärsimyksiä. Muutamien venäläisten menettelytapa täällä. Useat miehet tulevat keihäineen sisään, meluavat, vaativat ruokaa itselleen ja heiniä hevosilleen, tosin maksusta, mutta komentavasti, pistelevät keihäillään seiniä, pöytiä ja lattiata y.m. Maksavat joskus väärillä seteleillä, jotka on ensin heille petkutettu heidän vaelluksillaan ja joista eivät vielä muualla ole päässeet eroon. Niinpä mainittu emäntä oli saanut väärän 3 ruplasen, josta oli antanut oikean 3 ruplasen takaisin, siis tämän rahasumman, ruuan, heinät y.m. ilmaiseksi.

Alajärven mies edellisenä kesänä. Oli ollut muutaman varakkaanpuoleisen talonpojan palkkaamana laukunkantajana, myynyt tavarat, tuhlannut rahat, ei sitten ollut näyttäytynyt, oli viimein palannut kotia, ja kun ei hänellä ollut mitään ruoka- eikä kyytirahoja, oli keksinyt sen keinon, että sanoi olevansa keisarin lähettämä tutkimaan maan tilaa, kruununpalvelijoita ja etenkin veronkantajien menettelyä. — Talojen asiakirjat, veronmaksukuitit, kaikki oli käskenyt tuoda eteensä. Oli sanonut: "Tuossa hän (vouti) taas on kiskonut liikaa." Oli uhannut pian panna viralta, jopa hirtättää jokikisen. Keisari muka oli asettava uudet virkamiehet ja vähentävä verot ja oli jo lähettänyt viljaa Hyrynsalmen kirkolle, mistä kaikki takauksetta saisivat sitä niin paljon kuin halusivat. Suuri osa Vuokin ja toisten seutujen talonpoikia oli todella lähtenyt matkaan, mutta olivat kääntyneet takaisin Alanteelta, kun siellä ei asiasta mitään tiedetty. Häntä palveltiin, viinaa tuotiin kylästä, olkialustat laitettiin veneeseen. Risaisten vaatteidensa vuoksi hän tosin joskus oli ollut häpeissään, mutta oli sanonut, ettei ollut voinut ottaa parempia vaatteitaan näille erämaanmatkoille, ne kyllä olivat laukussa. Hänen hopeahelainen piippunsa oli etupäässä pettänyt talonpoikia, sillä Venäjän-Karjalan asukkaat eivät polta tupakkaa. Pussilan miehet pitivät häntä laukkuvenäläisenä, mutta tultuaan sieltä 3/4 Murtovaaraan, hän taas alkoi näytellä vanhaa osaansa, kunnes isäntä, joka oli palannut kotia, oli tuntenut hänet, ja mies läksi tiehensä sellaista kyytiä, että piippukin jäi jälkeen. Hukkui sitten veteen syksyllä.

Vuokinniemestä Jumaliseen 3/4; ennen rikas talo; nyt syötiin pettua, vieraille kuitenkin annettiin sekoittamatonta leipää. Pojan naiminen pitkistynyt, kun ei ollut varoja häitä pitää. Jumalisesta Mäkelään 1/2, sieltä Materoon 1/2; tämä oli kurjimpia pesiä, mitä pitkiin aikoihin olin nähnyt. Talo se on olevinaan, köyhä, likainen, rappiolla; ainoa hevonen kuollut, itsekuolleen lehmän raato mäellä, pellot nurmena. Miehet palasivat Oulusta tuoden viljaa, joka 3:sta tynnyristä oli matkalla kutistunut 1 1/2:ksi tynnyriksi. — Ei kummallakaan tahtonut olla jäljellä voimia soutaa minua 1/4 penink. matka järven yli — —. Sieltä l/4 Vuokin Isoonkylään, missä söin Härkölässä, ja läksin edelleen Kikkoon, Rämeeseen, Vängänvaaraan. Kuljin lopulla eksyksissä 1/2 peninkulmaa aina rantaan asti. — Vängästä Salmijärveen sieltä Pussilaan 1/2. Lukkari, lastenopettaja, Mikkonen. Saappaani pohjattiin. Köyhyys. Lautamiehen vaimo otti kalaretkellekin pieniä arkkivirsiä mukaansa. Täältä Hyryyn 4/4, Viiankiin 4 virstaa, Kivijärvelle 6 virstaa. Viimeisellä taipaleella taas eksyin ja tulin lammelta toiselle. Lampia paljo. —

Profeetta M—n Vuokissa. Jo alussa vuotta M—n oli lähtenyt tähän Kiannan seurakuntaan kuuluvaan laajaan kylään kääntääkseen ihmisiä uuteen oppiinsa. Jonkinlaista puoltoa saadaksensa hän oli, viisaasti kyllä, ensin mennyt kappalaisen Saxan luo ja sanonut aikovansa lähteä joksikuksi ajaksi Vuokkiin opettamaan pikku lapsille sisälukua ja, jos tarvetta oli, myöskin vanhemmille ihmisille kristillisyyttä. Saxalla ei ollut ollut mitään sitä vastaan; kuitenkin hän ensinnä halusi kuulustella hänen oman kristillisyytensä perusteita. Kuulustelussa hän oli vastaillut kristinuskon totuuksien ja asian mukaisesti kaikkiin kysymyksiin. Sitten hän läksi opettajatoimeensa, jonka alotti luulottelemalla kansalle Saxan lähettäneen hänet tähän kaukaiseen kulmakuntaan, kertoen sen ohessa Jumalan useasti puhuneen hänen kanssaan (unessa) ja pyytäneen häntä kansaa kääntämään, jota varten Jumala oli varustanut hänet omilla lahjoillaan. Kerran Jumala oli hänelle näyttänyt tämän maailman päämiehen, joka oli heittänyt ulos suuren verkon, mikä täyttyi kaloilla. Hän kysynyt, mitä kaloja ne olivat, ja saanut vastaukseksi, että ne olivat ihmisiä. Jumala sitten antanut hänelle oman verkkonsa ja pyytänyt häntä sillä pyydystämään takaisin ne, jotka olivat suureen verkkoon takertuneet. Siten saatua verkkoaan hän toisinaan kuuluu nimittävän leiviskäkseenkin, sillä se painanee leiviskän. "Jos kaivaisin tämän leiviskäni maahan, tekisin mitä suurimman synnin." Siksi hän sitä ei kätkekkään maahan, vaan käyttää sitä, yöt päivät saarnaten oppiansa ihmisille. Näiden saarnain tekstinä on Siionin virsiä ynnä muita hengellisiä kirjoja, pääasiallisesti kuitenkin Siionin virsiä. Lauletaan ensin muutamia värsyjä tai koko virsi. Sitten M—n alkaa selittää näitä saarnassaan, ahkerasti lyöden käsiään pöytään innoissaan ja ottaen kauhistuttavan asennon ("kauhtuen"). Saarnat kuuluvat olevan enimmäkseen samoja sanoja ja lauseparsia, joista seuraavaa kuuluu useimmin käyttävän: "Jumala antakoon Pyhän Hengen rautavasarallaan lyödä teidän syntiset sydämenne ja kaksiteräisellä miekalla läpitse pistää ne pohjasta saati." Hänen kauhistuttavat kuvauksensa paholaisen mellastuksista ihmisen kanssa kuuluvat tavallisesti saavan jonkun mielen sellaisissa kokouksissa liikutetuksi pois suunniltaan, niin että hän lankeaa jonkinlaisessa tyrmistystilassa maahan, eli hänen sanoillaan: "tulee lyödyksi", arvattavasti jo mainitulla Pyhän Hengen rautavasaralla. Joskus kuuluu (yhdellä haavaa) saman saarnan aikana 6-7:nkin henkeä siten lankeavan. Mutta jos hänen kauan saarnattuaan, pöytään lyötyään ja kaikin tavoin säikytettyään kuulijoitaan, kuitenkaan ei ketään lankea maahan, kuuluu saarna tavallisesti loppuvan sanoihin: "Niinkö nyt on perkele vallan saanut, ettei yhtään sielua päässyt tällä kerralla hänen verkostansa."

Laulun aikana kuuluu hänellä olevan kaulassaan riippumassa usein puoli tusinaa naisia, jotka siten liikkuvat hänen kanssaan, minne hän liikahtaa. Jotenkin selvään, vaikkakin kuvilla, hänen kerrotaan antavan tietää, että hän esittää Kristusta, esim. usein sanovan jumalanpalveluksensa alussa: "Nyt taasen on Kristus teidän sekahanne astunut." Sen vuoksi hän ottaa kuulijoiltaan vastaan jumalalle tulevaa palvelua ja kunnioitusta, niin että hän kertomuksen mukaan antaa halata itseään polvista, langeta eteensä polvilleen j.n.e. Tavallisesta virsikirjastamme hän kuuluu kieltelevän laulamasta, koska sen kautta kukaan ei tule herätykseen, ja sama varmaan koskisi Raamattuakin, sillä sekään ei voi saada ketään herätetyksi, niin kuin hän tahtoo. Mutta en ole kuullut hänen selvään kieltäneen ketään Raamattua lukemasta; hän jättänee asian silleen, että ei suosita sitä, kuten Siionin virsiä, Huutavan ääntä, Arndtin Totista kristillisyyttä y.m. Monin paikoin tämä Mikkonen kuuluu oleskelevan useita viikkoja jopa kuukausia. Silloin hänen syödä tuodaan parasta; mitä saadaan, eikä yleinen hätä saa tulla kuuluviin. Hyvin vähän tämä M. kuuluu nukkuvan; kuuluu sanovan, että öinen aika vaikuttaa paremmin herätystä — ja silloin useampia kuuluukin tulevan lyödyiksi ja vaipuvan maahan. Pappeja kohtaan hän toisinaan kuuluu olevan säälimättömämpi kuin oikealta kristityltä odottaisi.

51.

Matkakertomusta.

Kivijärvi. Yötä Vaskan luona; varakas talo. Kolme tytärtä; nuorempi päivää ennen kihlattu, mutta kihlakalut vietiin takaisin samana yönä, jona minä siellä olin. Tyttöä pidettiin liian nuorena, ja muuan hänen tätinsä pani parastaan, saadakseen kaupan purkaumaan. Muistinpäivä, troitsavieritsä.

Muistinpäivä. [Tämä kappale tämmöisenään muistiinpanoissa.] Niitä 4 vuodessa, Vieritsäpäivänä, Troitsasuovattana, Lihanlaskun eellä [s.o. loppiaisena (oik. vieristä), helluntailauantaina, viimeisenä talvisen paastonajan edellissunnuntaina], syksyllä. Laatanat [pyhää savua] laitetaan ja putroa keitetään. Sitte lähtee väki kustaki talosta kuolleita omasiansa, heimolaisiansa muistelemaan kalmalla. Ottivat mennessään koivun varpoja ja kuusen oksia. Edellisillä pyyhkivät grobnitsat (hautain päälle tehyt huonukaiset) ja jälkisiä panivat grobnitsain katteelle. Toisten tätä toimittaissa kävi muutamat laatanalla savuttamassa (kaattimassa) grobnitsoita. Tähän tarpeeseen oli ulkokylään naitu tytär muutamasta talosta työntänyt laatanaa ta[a]ttovainajansa grobnitsan kaattimiseksi ja käskenyt loput laatanoista grobnitsan syämeen luoa, joka myös niin tapahtu. Myös oli sama tytär työntänyt palasen palttinata sidottavaksi toatonsa ristiin, joka myös niin tapahtu. Nämät tehtyä pantiin putrostaltsat grobnitsoille ja alettiin syödä, kukin noin 2, 3 eli usiampaa lusikkaa. Minua varten oli myös lusikka tuotu ja käskettiin minuaki syömään. Putro oli otrasista suurimoista keitetty ja voilla sulattu. Miespuoli (lapsia) kaiken ajan seiso lakitta, niin minäi.

Lähdin sieltä luulossa ettei häistä tulisi mitään, vaikka jotkut vakuuttivat, että tytär siitä huolimatta otettaisiin. Hääväkeä tulikin Vuokkiniemestä vastaani. Häätapoja: kihlaajaislahjat. Häissä antilaalta kysytään lupaa päästä sisään. Sulhanen lahjoittaa sukulaisille peilejä, kampoja j.n.e. Antilas (morsian) kumartaa kolmasti sulhaselle, tämä — [Muistiinpano jäänyt kesken, vaan seuraavassa, myöhemmässä, asia kerrotaan tarkemmin.]

52.

Matkakertomusta.

Sulhanen istuu koko hääajan korkea samettilakki päässä arvonsa merkkinä. Morsian itkee kullekin sukulaiselleen ja tuttavalleen, jotka antavat hänelle muutamia lahjoja, enimmäkseen 4-8 griunaa hopeaa, mutta myöskin kolikoita. Tätä itkua kestää koko päivän, muuttaen hääilon eronhetken suruksi. Kun nuori pari illalla panee maata, morsian vetää saappaat sulhasen jalasta ja saa ne rahat, jotka sulhanen niihin sitä ennen on pannut; morsian riisuu häneltä muitakin vaatteita. Pridanie [myötäjäiset] määrätään, ellei tätä jo aikaisemmin ole tapahtunut. Lähdetään morsiamen kodista (antiaisista), ja lauletaan eri tilaisuuksissa tavallisia lauluja. Patvaskan tehtävä on pitää huolta siitä, ettei mitään rikkeitä. Heidät vastaanotetaan sulhasen kodissa häälauluilla, ja niin kauan täytyy morsiamen pitää peite kasvoillaan (pään yli heitetty huivi). Täten verhottuna hän lakkaamatta kumartelee päätään syvälle. Kun laulu on lopetettu, hän ottaa peitteen kasvoiltaan, ja sulhanen vie hänet appivanhempien luo, joiden edessä hän kumartaa alas jalkoihin (ensimäinen tervehdys); sulhanenkin kumartaa. Syödään. Sulhanen ja morsian syövät muiden jälkeen erityisessä huoneessa. Morsiansarkka juodaan kahdesta pikarista, rahoja lahjoitetaan 20, 40-80 kopeekkaa. Koko ensimäisen viikon aika ja kauemmankin tulee morsiamen kumartaa syvään jokaiselle, jonka kohtaa, jopa lisäksi aina moneen kertaan hänen joka ilta tulee langeta appivanhempiensa jalkojen juureen ja pyytää heitä herättämään hänet ja hänen miehensä, jotta eivät nuku liian kauan, ja pukeuduttuaan hänen tulee tästä palveluksesta taas kumartua alas heitä kiittämään.

Kivijärvestä lähtien kauniita lehtimetsiä ynnä monta lampea; 4:n virstan päässä Pahkomivaara, 3 taloa; siitä 15 virstan päässä Aionlahden ja Karkujärven talot, jonka viimemainitun isäntä oli kotoisin Muhoksesta, vaikka nyt enää oli vaikeata erottaa häntä todellisesta Venäjän-karjalaisesta muuten kuin puheesta. Siitä Tsenaan 10 virstaa, siitä Akankosken taloon 1 1/2 virstaa vesi- ja maamatkaa, siitä maamatkaa Vuokkiniemeen 4 virstaa. Karkujärvessä viivyin sateen takia yötä, Tsenassa kaksi yötä, sieltä Troitsa-päivänä [helluntai] Vuokkiniemeen; missä tsaajua tarjottiin kolmessa paikassa ja viinaa vielä useammassa.

Leikki paaskoilla. Kukin asetti kiviä riviin, menivät sitten matkan päähän ja heittivät niitä vuoroonsa kivellä. Kukin sai pitää kaikki ne kivet, jotka sai heitollaan nurin, ja jos ensi vuorolta vielä jäi jäljelle, hän sai heittää päinvastaiselta taholta siitä paikasta, mihin kunkin kivi oli jäänyt, ja joka sen tähden aina pantiin merkille. Ei kukaan tietysti voinut hävitä enempää kuin panoksensa. — Natalia, vanha huora, jolla on kaksi poikaa, on kaikkien vihaama, ei kenenkään rakastama, mutta pelätty ja sen tähden jonkunlaista arvoa nauttiva. Hän on viinan kaupustelija, parantelee veneerisiä tauteja sinnoberi-savustuksella ja valmistaa tällaisille potilaille juomaa salpietarista, ruudista, salmiakista ja vaskenruosteesta; paljon veneerisiä potilaita tässä kylässä, niin että pelko heräsi kauempaa siellä oleskella; lääkäriä harvoin hankittaneen. Silmätaudit hyvin yleisiä ja enemmäkseen veneeristä laatua. — "Ennen käytiin kun muinenki kummaa toisiin kylihinki katsomaan, kun kuultiin jonkun sokian olevan; nyt niitä näkeo joka talossa." [Tämä lause suomeksi muistiinpantu.] "Joka talossa": liioittelua. Viivyin Vuokkiniemessä neljä vuorokautta; sain runoja useilta. Minua varoitettiin Natalian suhteen, ettei hän juottaisi minulle jotakin taikajuomaa, sillä niin hän oli, väitettiin, toisille tehnyt. — Pappi oli poissa, rouva nuorimman tyttären (10-vuotiaan) kanssa kotona. Olivat noin kolme vuotta sitten tulleet tänne, eivätkä vielä osanneet suomea, lukuunottamatta mainittua nuorinta lasta. Viimeiset tulevat ensimäisiksi. Suuresti pelättiin, että kaupankäynti Suomessa kiellettäisiin. "Silloin tämä maa joutuu perikatoon."

Kylän asema kaunis kesällä, sijaiten Kuitti- ja Lammasjärven välillä, jotka yhtyvät ja muodostavat niemen. Jotenkin korkea särkkä erottaa kylän kahteen osaan, niin että toista niistä ei toiselta paikalta näe. Livojoki kylän itäpuolella muodostaa niemen, jolla on vaan yksi talo. Tämän Livojoen takana useiden talojen laitumet. Sinne soudetaan joka ilta kiulut mukana, lypsetään, viritetään savu, jäädään paikalle seuraavaan aamuun asti, lypsetään uudestaan, päästetään lehmät laitumelle ja soudetaan kotia päiväksi.

Tällaiseen lypsäjäseurueeseen liityin lähtiessäni kylästä 10 virstan päässä olevaan Kostamukseen. Lehmien lypsinpaikalle kyllä oli seuraa, mutta sieltä oli kulkeminen vallan yksin yön selkään. Vähää ennen puoliyötä saavuin puolitiehen, missä oli sauna heinäväkeä varten kesällä. Olin väsynyt, mutta lapsellisesti pelkäsin siihen panna maata, kun ajattelin, että joku olisi voinut arvata minun siihen jääneen ja mahdollisesti olisi seurannut minua ja ryöstänyt. Kuljin siis edelleen, poikkesin metsään ja koetin nukkua sammalille. Mahdotonta hyttysten vuoksi. Niitä oli niin kosolta, että kaikki ympärillä oli aivan mustana ja että joka henkäyksellä oli saada niitä suunsa täyteen. Alotin taas vaellukseni ja kuljin noin kymmenen virstaa eteenpäin, jolloin väsyksissä ja unisena koetin taas nukkua. Leikkasin oksia ison kasan, paneuduin pitkäkseni, peitin itseni oksilla mikäli voin, sidoin huivin päähäni ja luulin nyt olevani turvissa hyttysiltä. Kaikki turhaa. Nytkin ne pääsivät kimppuuni, vaikka kuinkakin usein olisin koettanut parannella linnaani. Täällä kaipasin ensi kerran Kajaaniin kesäksi jättämääni tupakkipiippua. Tuli tosin olisi auttanut, mutta en tahtonut sitä virittää, kun siitä minut olisi huomattu. Koko matka kävi enimmästi kaskettujen maiden, lehtimetsien halki, siitä tuo suunnaton hyttysten paljous. Monta vertaa kernaammin olisin ollut mitä kovimmassa talvipakkasessa, sillä näin tukalaa ei ollut koko talvena Lapissa paljaalla lumella maatessani. Aamulla saavuin Kostamukseen, joka on samannimisen järven rannalla. Siinä oli kymmenen taloa, joista monet hyvin rakennettuja ja kaksi varakasta. Toisessa, Jakon talossa, sanottiin toisen miehistä olevan veneerisestä tartunnasta sairaana, minkä vuoksi valitsin toisen, Mikittä nimisen, majapaikakseni. Sieltä minua seuraavana päivänä pyydettiin tulemaan toiseen teelle ja sittemmin useita kertoja. Samovaara. — Runoja, satuja, sananlaskuja j.n.e. neljänä päivänä. — Vesireitti sieltä Kuittijärveen, Alajärveen ja Kemiin. — Mikitän vaara sen johdosta, että oli antanut erään karkurin hakata huonettaan. Tämä oli uudestaan vangiksi jouduttuaan antanut asian ilmi Kemissä. Nimet ikkunanpielissä. Laitettu uudet, vanhat korjattu pois. 500 ruplaa lahjoiksi. Karkuri tuomittu Siperiaan siitä että oli — [Keskeytynyt.]

Kertomus uskon muuttamisesta. Keisari Aleksein isä oli nähnyt unta, että usko sinä ja sinä hetkenä oli muutettava. Huomatessaan viimeisen hetkensä lähestyvän, hän kutsui poikansa luokseen ja käski siksi hetkeksi asettamaan kolme vartijaa ja määräämään, etteivät päästäisi ketään sisälle, vaan että pää oli iskettävä poikki siltä, joka yritti sisälle päästä. Vähää ennen tuota hetkeä piru tuli valepukuisena arhhierein Niikkalan luo ja viekoitteli hänet muuttamaan muutamia vanhan uskon sanoja. Muutaman varsin harvan sanan he lisäsivät ja ottivat pois muutamia muita. Useita päiviä ja öitä he työskentelivät yhdessä. Yhdeksi yöksi tuli matkustajia, jotka pyysivät yömajaa, mikä heille myönnettiinkin. Kun luultiin heidän vaipuneen uneen, alettiin työ uudelleen. Mutta entä jos nämä kuuntelevat ja ilmaisevat, sanoi Niikkala, johon piru kuului vastanneen, että oli parasta koettaa, olivatko todella nukkuneet, nimittäin pistämällä heitä neulalla kantapäähän. Nämä rukoilivat Jumalaa, että voisivat koetuksen kestää, ja sen he kestivätkin. Täten kuuntelivat koko yön. Sittenkuin kaikki oli muutettu paholaisen mielen mukaan, kaivettiin kirjat maahan monta syltä syvälle, ja piru kasvatti siihen paikkaan suuria puita, koivuja, kuusia ja mäntyjä. Sitten Niikkala näinä aikoina meni tsaarin luo. Tsaari piti hänestä paljon, ja hän oli silloin oppinein mies koko Venäjällä, Sen tähden ei ensimäinen, eivätkä muut vartijat rohjenneet lyödä hänen päätänsä poikki, kuten oli käsketty. Hän tuli tsaarin luo ja kertoi nähneensä unta, ettei silloin voimassa oleva usko ollut oikea, vaan että se oli väärennetty vanhasta oikeasta uskosta, joka oli eräässä paikassa säilyneenä vanhoissa kirjoissa, joiden yli oli karttunut maata ja kasvanut puita; niin vanhoja ne olivat. Mentiin tutkimaan, oliko uni tosi, ja löydettiin maahan kaivetut kirjat. Tsaari luuli Jumalan näin säätäneen ja vaati, että kaikki omistivat täten muutetun uskon. Näin tapahtui. Mutta kirottu on jokainen, joka ottaa pois tai lisää kirjaimenkin. Monet pysyivät kuitenkin vanhassa uskossa, ja heidän tähtensä Jumala vielä ylläpitää maailmaa, muuten kaikki aikoja sitten olisi ollut mennyttä. — Tämän kertomuksen kuultuani oli minun puolestani tekeminen selkoa siitä, missä meidän uskomme erosi heidän uskostaan, minkä tein niin hyvin kuin taisin, nimittäin että me Vapahtajan ansion vuoksi turvaudumme Jumalan armoon, mutta että he ansiokkaiden ihmistenkin nojalla Häntä avuksi huutavat, kun me taas emme usko heidän voivan mitään aikaansaada, ei edes itse Bogoroditsan [= Jumalan äidin, Neitsyt Marian.] Mutta usein — sanoi vastaväittäjäni — herra tekee sen, mitä hänen lempipalvelijansa pyytää häntä muille tekemään, ja niin Jumalakin tekee. Arvelin, ettei minun ollut sopivaa väitellä tästä hänen kanssaan. Sitten puhuttiin rinnan ristimisestä, paastosta y.m. sellaisesta.

53.

"Matkalta."

Kostamus. Mikitän tytärtä ensin kosi Dmitrein nuorin poika, sitten Vaskon. Haittarikas. Dmitrei: "Meillä et näe muuta romua huoneissa kuin laskutauluja." Minulta kysyttiin, kummalle puolestani annoin etusijan. Annoin välttelevän vastauksen, kiitin kuitenkin Vaskon poikaa, moittimatta Dmitrein poikaa. Mutta hän on niin poikamainen, tekee kaikennäköisiä kepposia matkoillaan, sanoi isäukko. "Poikalapsi pillomusna, raivona ori parempi (tytär tyynenä parempi)." — Ei tahdottu ottaa maksua ruuasta ja asunnosta. "En tieä pitäisikö siitä mitänä ottaa."

15 virstaa Kontokkiin, jonne johti hyvä polku, kuljin yksin. Poikkesin Sallisen luo, jolla oli yksi veljistään Suomessa Tornion seuduilla. Itsekkin hän jonkun aikaa oli ollut luteerilainen. Nyt oli taas siirtynyt kreikanuskoon. Oli karannut sotapalveluksesta Persian rajalta. Kaksi miestä ollut. Oli ajettu takaa, mutta muuan akka ratsain tullut vastaan ja antanut hevosensa. Toisen kerran olivat poikenneet taloon, missä aiottiin murhata. Kangasta kutova tytär oli merkeillä ilmaissut sen. Heidän mentyään pois iltapimeässä isäntä oli palkatun murhaajan seurassa tullut pihalla vastaan ja oli sitten kauan päresoihtu kädessä etsinyt nurkissa. — Kauhea tapaus kerrottiin eräästä, joka murhasi oman poikansa Äänisjärven tai Laatokan tienoilla. Poika yhdeksän vuotta poissa oltuaan lomalle. Tapaa sisarensa naituna muutamaan taloon, josta oli kymmenen virstaa vanhempien luo. Ei ilmoita itseään heti vanhemmilleen, ja murhataan yöllä. Sisar tulee kahta päivää myöhemmin ja kysyy, missä Okahvana on. Vanhemmat eivät ole tietävinään j.n.e. — Pojat olivat tehneet pesänjaon, asuivat kahdessa uudessa pirtissä. Kontokissa kuusi taloa. — Siellä yötä. Viisitoista virstaa Luvajärveen. Matkan päässä lauttapaikka. Lautta kaikeksi onneksi minun puolellani. Homa Sirkeisen luo. Sirkeisiä 3 veljestä. Äsken pesänjaon tehneet nuorimman veljen tautta [poismuuton vuoksi?] Vanhin heistä, Iivana, oli jo yli kuudenkymmenen ja harmaapää. Talo näihin asti kiinnittämätön [?]. [Ruotsiksi merkitty: "H:net hittils oikt."] Veljekset olivat luulleet yhteisen kassan nousevan 5-6 tuhanteen ruplaan, mutta jakoa toimeenpantaessa huomattiin, että olikin vaan kolme tuhatta. Vaikea oli heidän eronsa. Vanhempi Homa polvillaan nuoremman veljensä edessä: "Ota minä kasakaksesi, naiseni piiaksesi." [Lause on tällaisenaan suomeksi muistiinpanoissa.] — Tämä kysyy kamarissa nuorelta vaimoltaan, Törhösen tyttäreltä, neuvoa. Tämä: "Ennen kivi haletkoon, kun enää yhessä elämmä." [Lause on tällaisenaan suomeksi muistiinpanoissa.] — Tsaajua. Rästien tutkimus. Kymmenen vuoden kuitit. "Kylän vanhin" ympäri. Kutsutti kaikki miehet kokoon paraana heinäaikana. Jokainen saattoi minua 20 virstaa Miinoaan. Osan matkaa ratsastin, osan kävelin. — Tuohilakki. "Ei tule tuohesta lakkia, vanhasta pappia." Miinoassa yötä. "Tuossa se aitain kohentaja on." Sama aitain kohentaja tuli useiden muiden miesten kanssa meidän seurassamme Repolaan. Roukkulaan 50 virstaa, 12 virstan päässä kylästä tie kääntyy Viiksimön sillalle, joka on Suomen puolella. Suuri mänty, jonka kaarnaan on leikattu nimismies Cajanin nimi. Viiksimön asukkaat kaatavat kaskea Venäjänkin puolella. Pelättiin, ettei Lylypäässä tavattaisi venettä. Olipa niitä kaksikin. Huudettiin tuomaan ne meille. Iivana Sirkeinen teki selkoa staarosta-ajastaan. Rehellinen mies. Istoisen luo Roukkulaan. Istoisen akka läksi seuraamme Miinoasta. Hänen nuorin poikansa oli ryöstänyt erään starovieroi-munkin Tuoppasaarelta. Veli oli pakottanut hänet lähettämään rahat takaisin. Istoisesta 30 virstaa järvimatkaa Repolaan; 20 virstaa Omeliaan, mihin yövyimme. Siellä keitettiin tsaajua jollekulle seurueestamme, ei kuitenkaan kaikille. Eipä minullekaan tarjottu. Sen sijaan annettiin ruokaa, jonka kuitenkin maksoin. Sunnuntaina Repolaan. "Kostitsjat" [tuomiset] tyttäreltä Törhöselle. Kahvia, voita ja maitoa papin luona. Rästientutkija-herra. Äsken saanut tupakkaa Pielisestä, mutta ei rommia. Törhösen viekkaus. Viljan jakaminen. Oltiin vähällä muuttaa pappi täältä pois, kun ei ollut saanut starovieroja liittymään yleiseen kirkkoon. Oli tullut käsky, että hänen piti jäädä paikoilleen. Kivijärveen 30 virstaa, sieltä Koroppiin 15 virstaa, Lusmajärveen 10 virstaa vesimatkaa. Kuljettiin veneessä. Kova tuuli. Perillä ensi kertaa taas voita ja maitoa, kuitenkin jo papinkin luona.

Sieltä Ruunamäkeen 10 v., sieltä Pankakoskelle ja Lieksaan. Kirkonpolttaja. Matka Juukaan. Sikäläinen kappalaisen vaali. Puvut: ämmät ilman röijyä, paidan yläosa pussimaisena. Paluumatka. Kalakemut saaressa. Vuonislahti. Nuhaa. Enontaipaleella ajoin maanmittari von Fieandtin kanssa. Joensuussa t:ri Roos. Edeltäjä Modin. Viikon [viivyin] paikalla. Huviretki Utran sahalle; kalakemut (lohta). Roosin seurassa Liperiin. Vaellus Tutjunniemelle. Kuohari Niiranen, joka kysyi passia. Tuli maalarinkisälli. "Kun minä sanon, niin ette taia kumpainenkaan oikioita miehiä olla." [Lause on suomeksi muistiinpantu.] Kotiaresti seuraukseksi. "Miksikä sitä teiän naistanne kutsutaan?" [Lause on suomeksi muistiinpantu.] "Miksipä muuksi, jos ei armoksi." [Lause on suomeksi muistiinpantu.] Sieltä Rääkkylän kirkolle. Se oli edellisenä sunnuntaina palanut poroksi tapulineen päivineen. "Mistäpä sen maion olisi saanut?" [Lause on suomeksi muistiinpantu.] Nuhdesaarna. Yleisenä luulona, että se oli palanut kansan syntien tähden.

Kuljin Onkamoon. Varoitettiin Salmin suhteen, missä muutamia henkilöitä oli ryöstetty. Sama varoitus Riikolan suhteen. Ukko Immosen luo, joka ei laulanut. Herrastuomari Simonen. Simosen talon isäntä ja emäntä olivat äsken palanneet Taipaleesta, joka on Kaavin pitäjän rajalla. Siellä asuu laajalti kuuluisa noita Räsänen, jonka luona olivat käyneet emännän reväisimelle (cardialgie) parannusta hakemassa. Emäntä ei luullut tästä matkasta saaneensa mitään apua, ja isäntä oli sen kuluessa saanut itsepäisen vatsataudin, joka jo kolme päivää oli häntä vaivannut ja jota vastaan hänelle annoin neuvoja. Useita potilaita oli ollut Räsäsellä, muiden muassa pari kaatuvatautista tyttöä, joiden hän oli selittänyt olevan paholaisen riivaamia. "Paha pieksää." Immosta minua kehotettiin varomaan, hänellä kun sanottiin olevan veneerinen tauti. Vähässä ajassa tämä tauti oli levinnyt pitkin Tohmajärven pitäjätä.

Liperin kreikanuskoiset. He siirtyisivät kaikki, väitetään, luteerilaiseen kirkkoon, jos asetukset sen sallisivat. Kreikanuskoinen pappi: "Hän tulee kun hukka minun lampaisiin." [Tämä ja muut lainausmerkkien väliset lauseet tämän kappaleen loppuun asti tällaisinaan muistiinpanoissa.] — "A minä en tule sinun lampahiin, vaan lampahat kun hyö ei tunne oman paimenensa ääntä; tulevat vieraan luoksi." Nykyään ei Taipaleen pappi kuulu ymmärtävän sanaakaan suomea, vielä vähemmän osaavan sitä puhua. Kuitenkin hänellä Synoodissa kuuluu olleen suomalaiselta opettajalta todistus että hän osasi. Vähä seurakunnalla siis on hänestä hyötyä, vaikkapa olisi raitiskin, mikä ei kuulu olevan laita. Kreikanuskoon kääntyneistä on ainoana esimerkkinä muuan tyttö. Hänen sisarensa oli naimisissa erään kreikanuskoisen kanssa, ja hän itse joutui toisen veljen kanssa kihloihin. Mutta kreikkalaisen kirkon sääntöjen mukaan häntä ei voitu vihkiä. Sitä ei sallittu, koska pappi oli ajoissa saanut ilmoituksen luteerilaiselta papilta. Majuri Nilsson houkutteli hänet kääntymään kreikanuskoon, jonka hän tekikin toivossa, että pappi asianlaitaa tuntematta heidät vihkisi. Mutta kreikanuskoisen papin, joka sai tiedon heimolaisuudesta, oli nyt varsin mahdoton sitä tehdä. Nyt tyttö kuuluu kauheasti katuvan tekoaan. — Monet kreikanuskoiset kuuluvat tahtovan viekkaudellakin kastattaa lapsensa luteerilaiseen oppiin, niin että pappein on tarkoin oltava varuillaan. Olisipa, jos asiata raha-asiana katselisi, joku, vaikkapa vähäpätöinen voittokin päästää nämä kreikanuskoiset siirtymään luteerilaiseen taikka vapaasti valitsemaan kreikkalainen tai luteerilainen tunnustus. Moniaasta kreikanuskoisesta talonpojasta oli tullut "herännyt". Papille valitettiin hänen valattaneen pyhimystenkuvansa ("jumalaisensa") lehmänkelloksi. Pappi tulee hänen huoneeseensa, menee ristinmerkin teolle ja huomaa kuvan. "Piessat, kun valeheltiin." — "Kumarrate!" — "Kyllä kun näytättä Pipliasta sen paikan, missä käsketään." — "Onko sinulla pipliita?" — "Saan lainaksi naapurista." Pappi ei laskenut lainaksi ottam[aan]. Lupais toiste koissaan näyttää, vaan ajo pois talonpojan kun mäni kysymään. "Eikö se ole hupelo, joka heittää oman peltose, ja menee vieraalle työhön?" — "On." — "Ei, kun oma on laiha eikä kasva mitän edl."

54.

Lehtori Keckmanille.

(Alk. suomeksi.)

Sortavalassa 31 Elokuuta 1837.

Oiva Veljeni!

Kirjasi tänne tultuani käsitin. Kiitän Sinua toimistasi niissä asioissa, joilla jälkimmäinen Kajaanista keväillä työtty kirjani tuli Sinua vaivaamaan. Niin kyllä taitaa olla, ettei Mehiläiselle saa kahdeksi vuodeksi välitoimittajata, jonka tähden, jos ei ketä saisi, taidan itse kokea, vaikka tulevatki muut toimeni sen kautta jälkeen jäämään. Vähettyä ottajain lukua en justin pelkää, koska jo heti työhön ryhtyessäni päätin omista varoistani panna noin korkeinta 200 ruplaa pränttikulujen avuksi, jos muuten eivät tulisi täyteen. Ja sillä summalla hoti pääsenki selväksi, jos tulevana vuonna en pränttäytä usiampaa kappaletta, kun mitä suorastaan ottajille menee. — Ilahuttava asia oli kirjassasi lukea, jo Sophokliai suomeksi käätyn. Kolmesta näytteeksi pannustasi värsystä on kolmas. "Rukoiliain oliivalehviä kantaen" — minusta somimmin kuuluva, toisissa pidän vikana, että siitelmä, riennätte ovat loppulyhyitä, kun minusta pitäisi olla keskilyhyitä eli alkupitkiä, jotta kuuluisivat esim. näin: "Oi! lapset muinas Kadmon uusi siittämä (siittelö, kantama), mit' ootta istuimille näille rientävät (rientäneet, joutuvat, -neet, kokoutuneet edl.)." Mitat tässä värsylajissa Greekalaisilla, jos oikein muistelen, olivat: x | — x | — kolme kertaa perätysten pantuna eli: x | — x | — x | — x | — x | x johon tahtiin Roomalaiset monellaki tavalla sommittelivat sanojansa ja samate taidettaisi ehkä meidänki kielessä tehdä, jotta kuten kullonki tulisivat juoksemaan. Niin olisi avara tila suomen sanoilla tässä värsylajissa eikä tulisi värsy niinkään poikkeamaan alkuluonnostaan, kun Latinalaisilla Terentiolla, Plautolla, Phaedralla edl. — Renvallin kirjan sain Prof. Linseeniltä lähetettynä. Jopa näyttää joutaviin ruvenneen, Savolaisten ja Karjalaisten kielitapaa moittimaan, jota ei hyväsesti taida tuntea'kan. Sillä missäpä koko Suomessa sanotaan mähtä, mätsä (s. 7 ja 9), missä: myö tulloon, olioon (s. 9), missä, missä isähän, isään pro isänsä (isäsä, isäse') s. 9. — Siv. 8, r. 1-11 selittää hän peräti omalla tavallaan, minkä tähden Savon ja Karjalan kieli olisi länsisuomea kehnompi, eikä muista että justin Länsisuomi oli Ruotsin, Viron ja Saksanki vaiheilla, joista helposti puuttui vieraita aineita, jota vaston Itäsuomella meidän maan Savossa ja Karjalassa oli toisella puolella Hämeen Suomi ja toisella laajat Venäjän Karjalan, Aunuksen ja Inkerin maat, joissa vieläki puhutaan semmoista kieltä, että erähät pitävät yhtä selvänä ja hyvänä kun Hämeenki kielen. Siv. 9, r. 8 lanka on villoista, rihma pellavista eli hampuista kehrätty; viitsiä' taas on Hämeen sana, joka kyllä yli koko maan ymmärretään ja toisinaan käytetäänki, ehkä usiammasti: kehata'. Kehata merkitsee: olla hidas työssä eli liikunnassa ja kehno, hidas, joka sanan alkumieli sitte on kahtia eronnut, jotta Häm. en kehtaa jag täcks icke, kehno, blyg; Karj. en kehtaa, jag ides ej, kehno dålig; vaan sillä mielellä, kun Hämeessä sanotaan en kehtaa (jäg täcks icke), sanovat Karjalassa: en julkia' (julkea, julkii', julkee'), eikä millonkaan (?) samalla mielellä en viitsi (viiti, viihi), joka aina(?) on = en kehtaa. Renvallista näyttää, kun en viitsi, karj. merkitsisi; jag täcks icke. — Siv. 20, r. 6-3 alalta. En tiedä, jos siinä luettava soimuu sopii Grottlundiinkan, joka kuitenki enimmästä on Savon kielestä huolta pideksellyt, mitä eritteessä (noten) vielä samasta asiasta lausuu, koskee kaikitse'ki enimmästi itseen lausujaan, — S. 21, r. 19. Ensimmäinen selvä ja suora Kielioppi saatiin Suomessa von Bekkeriltä, joka ei seurannut erittäin Hämeen eli Karjalan kieltä, vaan rinnakkaa kumpaaki, vaikka hänki muutamissa kohti on tainnut erehtyä, esimerk. selvityksessään koskevasta Caritavus casus, jossa rupiaa Lapin kielen avulla näyttämään, että sitä tulee kirjottaa yhdellä Teellä t ei kahdella tt — luvata ei luvatta. Minkäpä tähden siis sanotaan luvattoman, luvattomalla edl. kahdella Teellä, jos ei Caritiv. alkusesti olisi ollut luvatta? Nykynen usiammissa paikoissa käyvä luvata näyttää sillä tavoin syntyneen, että alkuperäistä luvatta on ruvettu itsepäällänsä käyttämään (tekliineeraamaan), josta sitte Muutuntasiassa (Lokat. formal.) on saatu luvataksi, luvatak samate kun edemmäksi, edernmä', taemmaksi, taemma' edl. Niin on myös Lausukkain Käskentätavassa (Imperativ) Hämeen tapaan seottanut Käskentä- ja Toivontatavan, vaan niistäpä ei nyt ollutkan virkettava, jonka tähden taas ryhdyn Renvallin kirjottamaan. Siv. 23, r. 1-3 mitä hän tuosta mixtum compositumista Bekkeri miettinee, itse Mehiläisen ja muiden kirjotusteni suhteen kyllä sen voinki kärsiä, koska en aina ole'kan tullut yhdellä tavalla yhtä sanaa eripaikoissa kirjottamaan, vaikka, mitä s. 23, r. 12, 13 R. siitä asiasta lausuu, useinki tulee siitä syystä, että on eri kirjottajilta kirjotettu tuloo, tulee, vuoen, vuoden ja runossa härän, muissa härjän edl,, jonka kyllä hänki olis voinut älytä, kun muuten olis tahtonut. — S. 26, r. 8 edl. alalta lukien. Renvalli ei näytä vähää hyvänä pitävän, kun ei kohta saa kaikkia, ei huoli yhdestä eli kahdesta talosta, kun ei samassa saa koko kylää. Vaan mintäpä pitkitän kirjani näillä lauseilla, koska itse paremmin näät Renvallin uuden kirjan mielen, laadun ja luonnon. Mitä III:ssa jaossa erittäin minua vastaan kirjottaa, niin siitä saan sanoa vanhan sanaparren: adhuc sub judice lis est (ratkaistu ei viel ole riita). Samalla tavalla kun Heksametrosta saapi: "minlai nensuku lehtilö jensepon ihmisi enki" saa hän, jos tahtoo, tavallisista nelimittarunoistaki esimerk. "Suoja | rahti | maata | rähti, kangas | vasta | hanka | lahti" sen laisia katkaistuja sanoja. Niihin sopii myös s. 32, r. 16 tehty kysymyksensä: "Ovatko Suomea?" Mitä s. 32, r. 21-26 inttää, ei taida niin toden tosi olla, kun R. luulee. Jos puhuisi kaikista niistä kielistä, joiden pitkäarvoset tavuet myös ovat korolliset, niin sitte olisi tosi lauseensa, ei kyllä muuten.

Savonlinnasta 20 Lokakuussa 1837.

Edelliset kirjotin Sordavalasta, vaikka jäivät lähettämättä. Sitte olen lukenut R:n kirjasta erityisen tutkinnon H:forsin Avisassa, joka kyllä ei suuresti armahda R:ia. Vaan mitäpä niistä. — Sortavalasta vaelsin esinnä Jaakkiman pitäjään, siitä Kurkijokeen (Kronoborg), Parikkalaan, jossa Majuri Lagervallin luona viivyin kokonaisen viikon ja teetin uudet saappaat. Parikkalasta kuljin Ruokolahteen, Joutsenoon, Lappeesen, Lemiin, Savitaipaleen, Taipalsaareen; jälle Ruokolahteen Säämikään ja vihdoin tänne Savonlinnaan toissa päivänä. Täältä nyt lähden Kerimäen pitäjän halki Heinäveteen, Taipaleen, Juukaan, Nurmekseen ja Kajaniin. Niin olenki jo kauan ylimäärän matkallani viipynyt, etten tohdi'kan Helsinkiin tulla, joka vielä viikomman viivyttäisi kotiinpäästöäni. Ja ompa toinenki syy, joka kieltää tulemasta: kaikki pukimeni ovat jo niin hajanaiset, että tuskin pääsen niillä kotiini. Runokokoukseni on tänä kesänä jotenki kasvanut sekä vanhoilla että nykyisemmillä runoilla. Semmoisia vanhoja lauluja, kun Kantel. 2 osassa olen saanut joksikin runsaasti. Kohta syntyy niistä yksinään kaunis kirja. Sanalaskuja on monta tuhatta ja välilehdet Juteinin Sanalaskukirjassa niin täpi täyteen semmoisilla kirjotetut, että harvassa kohti enää saapi siaa. En ole lukenut montako tuhatta niitä on, vaan arvoituksia on 1,200. Tulee niistä kylläki tulevaksi talveksi työtä, enkä tiedä, kuinka ennätän, jos Mehiläiselle ei saa toista toimittajaa. Kirjotan kyllä nyt Pehr Tickleinin luoksi kysyen, jos tahtois tulevanaki vuonna Historiaosan toimittaa, vaan en tiedä mitä vastannee. Kolmen viikon päästä aion olla kotona Kajanissa ja pyydän Sinua sinne siksi kirjottamaan. Haglundille panen tässä kirjan, vaan kosk' en tiedä'kän, jos hän on Helsingissä asuva, niin pyydän, ettäs lähettäisit sen hänelle, jos olisi muuallaki. Sano terveisiä kaikille tuttaville.

Ystäväsi Elias Lönnrot.

55.

Lehtori Keckmanille.

(Alk. suomeksi.)

Sortavalasta 3 Syyskuvia 1837.

Oiva Weljeni!

Toissa päivänä kirjotin pitkänki kirjan Sinulle, joka ei vielä täysivalmisna on asuntopaikassani 4 virstaa Sortavalasta, Karmalan kylässä. Siinä oli muutamia sanoja Renvallin nykysimmästä kirjotuksesta, jonka Prof. Linseeni lähetti minulle tänne. Ne nyt saavat jäähä. Myös kirjotin Törnuddin käännöksestä. Esimerkiksi pannustasi kolmesta värsystä näyttää hänen siinä paikassa, jossa ovat sanat siitelmä, riennätte loppulyhyitä suanneen. Minusta se ei ole somasti kuuluva, vaan pitäisi sanojen olla, joko alkupitkien eli somimmasti keskilyhyitten, jotta tulisivat kuulumaan esim. näin:

"Oi lapset muinas Kadmon uusi siittelö (siittämys, kantama). Mit' ootta istuimille näille rientäneet (rientävät, lähteneet edl.) Rukoiliain oliivalehviä kantaen."

Veljesi, Piispan, runokäännöksestä en kyllä sovi mitänä lausumaan. Jos runoja kirjotetaan luettavaksi (ei laulettavaksi), niin ovat kyllä sillä tavoin, kun sanoo, käännettävät. Vaan jos kääntäjän mieli on saaha niitä käättynäkin laulettavaksi, niin pitäisi kaikitse'ki laitettaa, että tulisivat käymään neljämittasesti, ei kolmella mitalla.

Jos Mehiläiselle ei saisi toista välitoimittajata, niin pitää itseni kokea toisten tointen ohessa saaha sihenki aikaa. Ottajaluvun vähenemisestä en ni suuresti huoli, koska jo alkaessaniki tiesin työtäni ei monelle mieluiseksi ja sentähen päätinki noin korkeinta 200 ruplaa vuoelta omista varoistani lisätä. Tänä vuonna kyllä menee enemmän, koska präntätään 500 kappaletta, vaan tulevana vuonna enpä anna'kan päälle 200 präntätä. Aunuksen paikkakunta jäi tällä kerralla käymättä ynnä muitaki paikkoja, vaan enkö niihin päässe vasta. Täältä lähen nyt Lappeenrannan seuvuille, Viipurin tienoille, Savon Linnan ympäristölle j.n.e.

En tieä, kuinka tullen kiertelemään, jonka tähen elä huoli'kan, kuhunkaan niistä paikoista kirjottaa, koska ennen kirjasi tuloa jo olisin tainnut käyä.

Voi hyvin rakas Weljeni.

Ystävällisimmästi ja nöyrimmästi Elias Lönnrot.

KAHDEKSAS MATKA v. 1838.

[Vuonna 1838 tehdystä lyhyestä matkasta, jolloin L:lla oli alkupuolella seuralaisena ystävänsä, maist. K.H. Ståhlberg, ei ole paljon tietoja. Matkalle sanoo L. eräässä Rabbelle 24 p. elok. kirjoitetussa kirjeessä kohta lähtevänsä ja syyskuun lopulla hän oli jo taas kotona. Sen lisäksi mitä tähän otetuista kirjeistä selviää, mainittakoon että Lönnrot Koiteren järveltä suuntasi kulkunsa Pielisjärvelle ja sieltä kotiin.]

1.

Maisteri Ståhlbergille.

(Konsepti; alk. suomeksi.)

12 p:nä lokakuuta 1838.

Kiitoksia kirjastasi, jonka viime viikolla käsitin. Sama kiitos lupauksestasi vastaki kirjotella. Sinusta Honkavaarassa [?] erottuani oli kylläki ikävä ensiaikoina. Yötä piin Kihtelysvaaran Kestikivarissa ja siitä toisena päivänä tulin Koveraan. Siinä kirjottelin runoja 3 päiveä, ehken paljon vanhoja. Olisin suonut Sinunki siellä olevan, sillä ensiksi oli siinä enempi kirjottamista kun yhelle kolmessa päivässä ja toiseksi olisit, jota toivoit, kylläki saanut kuulla kanteleen soittajia ja sopeuttajia (stammare). Kanteleita siinä oli joka talossa, jossa tulin käymään. Siitä menin Ilomantsin kirkolle, jossa ja kylissä ympärillä tulin puolentoista viikkoa viipymään. Oli niissäki laulajia, ehken ennättänyt puoliakaan etsiä, joita neuottiin. Oikian laulajan tapasin kuitenki vasta jälkeenpäin Materi Kuivalattaren Koiteren rannalla Ilomantsin kirkolta neljättä penik. pohjaseen päin 3 neljännestä Huhuksen kylältä. Siltä yksinään kirjottelin vanhoja lauluja 2 päivää. Sitte piti kerkeämiseen kotiin rientää, johon pääsin syyskuun loppupäivillä. Täällä kohtasi uusi ikävä Sinun ja Elfvinginki perään, jonka tähden vaan elä unehutakaan tänne tulevana kesänä tulla ja sitä ennen usein kirjoittaa. Sukulaisesi voivat hyvin ja muuttavat tänä päivänä Kajaniin. Muut voivat myös hyvin. Potakoita, nauriita ja muuta riistaa on tullut hyvin ihmisille.

2.

Tohtori Rabbelle.

Kajaani, 12 p:nä lokakuuta 1838.

Rakas Veli!

Hyvin tervetulleen kirjeesi olen vastaanottanut ja saan sydämellisesti kiittää Sinua kaikesta siitä suuresta vaivasta, jonka minun tähteni olet nähnyt ja jota vielä saat nähdä auttaessasi Mehiläistä taas hyvään kuntoon. Ei liene vielä tullut vastausta tai päätöstä Senaatista, mutta ehtineehän myöhemminkin tulla. Ståhlbergiä myöten lähetin Seuralle 20 kappaletta Mehiläistä, muut 80 saapuvat ensi kelillä, jolloin vanha uusmaalainen renkini palaa vaimonsa luo ja ottaa ne mukaansa. Viime matkallani, jonka yhdessä Ståhlbergin kanssa tänä syksynä tein Karjalaan, sain taas sellaisen joukon suomalaisia lyyrillisiä runoja, osaksi uusia, osaksi vanhojen toisintoja, että niiden vertaaminen ja sovittaminen entisten joukkoon luultavasti vaikuttaa sen, että kaikkien sellaisten runojen painoon toimittaminen, joka jo ilman tätä on ylen kauan viipynyt, lykkäytyy kuukautta tuonnemmaksi. — Saapa nähdä, kenestä nyt tulee Keckmanin jälkeinen, Ståhlbergista vai Gottlundista. Arvelen edellisestä tulevan.

Voi hyvin.

Tuus Elias Lönnrot.

YHDEKSÄS MATKA v. 1839.

[Niistä matkoista, joista seuraavilla lehdillä kerrotaan, ensimäinen epäilemättä osaksi oli tavallinen virkamatka, niin ettemme ole sitä varsinaiseksi runonkeruumatkaksi lukeneet. Matkalla Helsinkiin sitä vastoin näkyy L. Suomen-Karjalassa runoja keränneen saadaksensa täydennyksiä silloin paraikaa tekeillä olevaan Kantelettareeseen, sillä Kantelettaren esipuheessa hän sanoo vv. 1838 ja 1839 käyneensä runonkeruumatkalla Karjalassa, "josta myös kummallaki kertaa saimma paljo lisäyksiä ja toisinnoita ennen koottuihin". Valitettavasti ei tältä matkalta ole säilynyt täydellisempää matkakertomusta. Joulukuun alussa L. jo oli Helsingissä.]

1.

Tohtori Rabbelle.

Kajaani. 6 p:nä syyskuuta 1839.

Rakas Veli!

Yhdessä Ståhlbergin kanssa koko päivän kuljettuani ulkona Iisalmen rovastin seurana, joka perheineen on matkustanut tänne tervehtimään sukulaistaan, asessori Wichmannia, ja kun lisäksi postituntia jo kotvan aikaa on kestänyt, en jouda pitää pitkiä puheita. — Kuvernööriltä kuulun saaneen virkavapautta kuudeksi viikoksi s.o. syyskuun keskivaiheilta lokakuun loppuun, mutta lupa ei vielä ole tänne saapunut. Mutta ennenkuin voin olla matkalle valmis, minun täytyy tarkastuksen vuoksi, jotta se tulisi loppuun suoritetuksi, matkustaa Kiannalle sekä muutamille muille seuduille, joilla tänä kesänä on jäänyt käymättä. Huomenna lähden tälle matkalle Ståhlbergin seurassa, joka on lupautunut kumppanikseni koko tälle matkalle. Sieltä tulen kotia vasta tämän kuun loppupuolella, ja kun sen jälkeen kotona kuluu ainakin joku viikko, ennenkuin pääsen täältä eroon, toivon sitä ennen Sinulta saavani tietoa siitä, voinko varmasti saada pyydetyn koko vuotisen virkavapauden, jotta sen mukaan voisin varustautua koko vuodeksi. Mitä tulee huoneisiin, joita tarjosit minulle, saan ensiksi kiittää Sinua; mutta kun Ståhlberg on pyytänyt minua kanssaan asumaan Jahnssonin talossa oleviin huoneisiinsa, ja kun koko vuoden ajan tulen tutkimaan ja järjestelemään suomenkielisiä aineksia, missä työssä hän usein saattaa minua auttaa, pidän sopivimpana asettua sinne, etenkin kun ennen olen asunut samoissa huoneissa. — Ståhlbergin terveys on päivä päivältä parantunut, ja luulenpa, että hän kolmekkin viikkoa vaellettuansa tämän läänin erämaissa, on koko Herkules. — Tahtoisitko, koska asia nyt tuli mieleeni, katsoa tilikirjoista, onko kirjoittamani lasku siellä hyväksytty maksettavaksi ja lähetetty Ouluun. Se koski erästä Kajaanista viiden peninkulman päässä olevaan Vuolijoen kylään tehtyä veneeristen tautien tarkastusmatkaa, jonka tein Kuvernöörin määräyksestä viime tammikuun loppupuolella. Sen jälkeen tavallisuuden mukaan lähetin laskun, joka ei vielä kuulu saapuneen Ouluun, vaikka myöhemmin kirjoitettuja laskuja on saapunut. — Voi nyt hyvin! Pian kaiketi saan sinut itsesi nähdä. — Uskollinen ystäväsi

Elias Lönnrot.

2.

Tohtori Rabbelle.

Kajaani, 11 pnä lokakuuta 1839.

Rakas Veli!

Ståhlbergin kanssa onnellisesti päätettyäni neljä viikkoa kestäneen tarkastusmatkan Hyrynsalmella, Kiannalla, osassa Arkangelin kuvernementtiä y.m., olen nyt heti päättänyt lähteä täältä Helsinkiin matkaamaan. Mutta matkani tulee kulkemaan Karjalan kautta, missä tulen viipymään ainakin kuukauden, saadakseni perin tärkeitä täydennyksiä suomalaisiin lyyrillisiin runoihin. Kun itse matka sitäpaitsi vie jonkun aikaa, en luule saapuvani perille sinne ennen marraskuun loppua. Kajaanilais-parat eivät ota uskoakseen, että saavat jonkun sijaani; laita siis, rakas veli, niin, että he niin pian kuin suinkin selvän todisteen kautta saavat toisen käsityksen. Tosin tänä syksynä ei mitään kulkutauteja ole liikkunut seuduillamme, mutta muutamat yksityiset potilaat, joiden tila ei kuitenkaan ole vaarallinen, ovat vetäneet valitusvirsiään.

Ståhlberg lähettää terveisiä. Hänen terveytensä on päivä päivältä parantunut, niin että hän pian kenen kanssa tahansa voi siinä suhteessa kilpailla.

Uskollinen ystäväsi Elias Lönnrot.

3.

[Matkakertomusta.]

23 p:nä lokakuuta 1839.

Viime sunnuntai-iltapäivänä läksin Polvilasta aikoen koko vuoden olla kotoa poissa. Hinc illae lacrimae vanhemmille. Seurassani olivat Turunkorvaan asti maisteri Ståhlberg ja sihteeri Elfving. He seurasivat minua vielä 1/4 peninkulman matkan Tahkosaareen, missä erosimme toisistamme. Tultiin sieltä 1/2 peninkulman päähän Muurahaissaareen, vähäiseen korkeaan, ahontapaiseen Nuasselän saareen. Sinne noustiin ja syötiin puolukoita, joista tänä syksynä on ollut puute vallan vastoin yleistä luuloa, että hyvää vuotta seuraa runsas marjansaanti. Muurahaissaaren sanottiin muinoin olleen hautausmaana; siitä näkyi vielä muutamia merkkejä. "Ettekös pelkää kalman tarttuvan?" kysyi toinen kyytimiehistä, kun mielihalulla söin puolukoita. Siitä huolimatta hän noudatti esimerkkiäni syöden itsekkin. Monessa paikoin saarta oli jälkiä kaivamisista, jotka olivat aiheutuneet tarusta, että sinne oli kätketty aarteita. Siitä Kärnälään. "Matkustatteko nyt Helsinkiin?" "Se on aikomukseni." "Olkaa siis niin hyvä ja kuulostakaa niitä rahoja, joita olemme tahtoneet lainata pankista ja kysykää, miksi ne eivät tule. Olemme jo tähän hommaan käyttäneet lähes 70 ruplaa, emmekä vielä ole mitään saaneet." Heidän matkansa Kajaaniin ja ajanhukkansa varmaankin maksavat toiset 70 ruplaa. Sieltä 1 3/4 peninkulmaa Juurikkalahteen, missä oltiin yötä. Sieltä Saviahoon 1 1/2 peninkulmaa ja edelleen lyhyt peninkulma Maanselkään. Tämä kylä on osaksi Sotkamoa, osaksi, ja suuremmaksi osaksi Nurmeksen pitäjää. Edelleen Rumolampeen peninkulma ja sieltä Haapajärvelle 2 peninkulmaa. Vasta Rumolammessa voitiin saada istuimella varustetut rattaat, siihen asti oltiin oltu ilman. Sillä kuvernörin käskyä, että kestikievarien sakon uhalla piti hankkia itselleen istuimella varustetut rattaat, ei vielä oltu ehditty noudattaa. Nurmeksen puolelle Kajaanista tullen pian huomaa, mikä etu on maanjaosta, eikä malta olla toivomatta, että Kajaaninläänissäkin isojako pian pantaisiin toimeen.

Vallan toisin oli tien laita. Nurmeksen rajapyykille saakka se oli hyvää, tosin virstapatsaita vailla, siitä alkaen huonoa, vaikka oli virstapatsaat, jopa kaksinkertaisetkin, joista toinen oli kumossa maassa, toinen osaksi kumossa, osaksi pystyssä. "Kuka on laitattanut nämä?" "Täällä oli nimismies, joka ensin laitatti kumossa olevat, seuraavana vuonna toiset ja olisi kaiketi kolmantena vuotena laitattanut kolmannet, mutta ei ehtinyt, sillä hän itse siirrettiin täältä pois." — Kaikki tämä tapahtuu talonpojan kustannuksella, ja usein hänet pannaan ryöstön alaiseksi. Mutta syy ei ollut nimismiehen.

Haapajärveltä Jokikylään 1 1/2 peninkulmaa. Kuljettiin Karhunpään kylän ohi, jonka seudut ovat kauniimpia maassa lampineen, lahtineen, niemineen, kannaksineen ja metsineen. Puolen neljännespeninkulman päässä Jokikylästä on Kuokkaisten koski. Siihen asti on karjalainen sahajärjestelmä levinnyt. Laudat viedään Lappeenrantaan ja Viipuriin. Sahan ympärille pian kohoaa pieni kauppala. Niistä on monenlaista hyötyä maalle. Ne antavat vauhtia metsänhoidolle ja maanviljelykselle sekä muulle yritteliäisyydelle. Sitävastoin Pohjanmaan tervan valmistus on todellinen maan syöpä. Se tekee kerrassaan lopun metsistä, ehkäisee maanviljelystä ja karjanhoitoa, ylläpitää rahvaan laiskuutta ja pidättää sitä kaikenlaisesta muusta teollisuuden harjoittamisesta. Päähäni on pälkähtänyt se ajatus, että sama tervanvalmistus, jota pohjalaiset merikaupungit nykyään niin innokkaasti rahvaalle saarnaavat ja jota kaikilla mahdollisilla keinoilla ylläpidetään, kerran on tuottava niille perikadon. Ja siinä piilee rangaistus yksipuolisuudesta, rangaistus, joka Raamatun mukaan vasta esiintyy kolmannessa ja neljännessä polvessa. Omanvoiton pyynti sokaisee heidät niin, etteivät ajattele lähintä päivää. Nyt jo on melkein kaikki muu kauppa, voi-, liha- y.m. kauppa ruvennut kulkemaan itäiseen suuntaan, kun sitä lyhyt aika sitten vielä harjoitettiin pohjalaisissa merikaupungeissa. Ja jos asettuu maan kannalle, ei voi paheksua sitä, ettei maakauppaa koskevia asetuksia tarkemmin noudateta.

25:ntenä p:nä Nurmeksesta Juukaan; 26:ntena p:nä Juuasta Pielisjärvelle, Rompalan kestikievariin.