PUU JA LEHDET.
Reading edition
On ihmiskunta puu ja lehti sen on ihminen, mi pian lakastuu; se kesää tuskin täällä vielä näkikään ja elon tarkoitustaan tajus itsekään, kun kuoli se ja levolle pään painoi mullan povelle.
Yks lehti putoo puusta pikemmin, vaan toinen vaipuu vasta myöhemmin, näät, tasaisest' ei aurinkoa riitä ja pimeys ei elinvoimaa siitä. Tääll' lehti toinen toista varjostaa ja pintalehti kaiken valon saa ja varastaa näin toisen elinvoiman kokonaan ja siitä karttuu ja vahvaks' varttuu; mut alin lehti vailla valoaan ei kauvan kestä, kun jo kuolee pois, vaikk' kasvu-aikaa vielä ollut ois, pois kuolee, kaatuu ja mullaks' maatuu.
Puu, runko säilyy ajast' aikahan ja aina uudet lehdet näkee kasvavan ja — kuolevan. Sit' täällä koit ja madot syövät ja ajan rajuilmat sitä lyövät, mut murru, taitu ei se vaan, ken tietää, tokko milloinkaan?
Oi, mihin verrata voi ihmiskunnan puuta? Niin ihanaa, niin kurjaa et sä tiedä muuta!