II. Piirteitä Abraham Lincolnin elämäkerrasta

Uskon tekeväni arvoisalle kuuliakunnalle parhaimman palveluksen tänä iltana, esittämällä, vaikkakin lyhyissä piirteissä, päivänsankarimme ja meille rakkaaksi tulleen ihmisystävän, Lincolnin elämäkerran. Ahtaisiin puitteisiin täytynen ajanvähyydenkin tähden ahtaa tavattoman laajan ja monipuolisen aineen. Mutta sit[s. 12]tenkin rohkenen toivoa näitten kuvausten jalosta elämästään innostavan useita, kehottavan asettamaan tarkoitusperänsä korkealle ja tähtäämään kauas, siinä vakuutuksessa ainakin, että ellei sitä niin pitkälle päästäisikään kun tähdätään, kumminkin aina kaueammaksi tullaan niitä, jotka eivät minnekkään pyri. Lincolnin pyrkivä, ahkera elämä antaa aihetta monelle nuorelle seuraamaan esimerkiksi kelpaavaa pyrkimyselämää.

Pyydän teitä, arvoisat kuuliani, seuraamaan muassani Kentuckyn metsiin ja siirtymään ajassa satavuotta taaksepäin. Uudisasukkaita oli puolenvuosisataa tulvannut niihin satumaisiin metsiin jotka olivat sen aikuisen Lännen ääreviivan Appalacian vuorten toisella puolen. Ohiovirran viljavaan laaksoon alkoi syntyä ensin metsäkyliä, sittemmin kauppaloita ja kaupunkeja. Lincolnit olivat siirtyneet ihanasta Virginiasta ja pysähtyneet Larne Kauntiin, lähelle Hodgenvilleä, Kentuckyssä. Täällä, tänäpäivänä täsmälleen satavuotta sitten syntyi Abraham Lincoln niin vaatimattomissa oloissa kun konsanaan kukaan metsätorpan poika syntyä saattaa. Mutta pienessä pirtissä koitti äitinsä, tuo hento, hellä ja lahjakas Nancy Hanks hoitaa poikaansa, ja perheen isä, Tuomas Lincoln, sai hieman virkeyttä ja eloisuutta, kun velvollisuudet vaativammin kehoittivat ahertamaan toimeentulon turvaamiseksi. Abraham Lincolnin ollessa alun seitsemännellä ikävuodellaan, siirtyy perhe lännemmäksi, Indianan valtion viljavimmille vainioille. Oli mentävä majesteetillisen Ohionvirran poikitse ja miten lienee sattunut olemaan kehno lautta, jolla tavaroita kuletettiin, niin kumminkin käytiin, että perheen niukka kalusto joutui vellamon saaliiksi. Se koti, joka nyt laitettiin Indianossa, oli entistäänkin [s. 13]puutteellisempi. Tuvan kolme seinää tehtiin halaistuista pienenlaisista puista, joita oli helppo ajaa maan sisään, kun ne pystyyn asetettiin ja neljäs siinä, etusivu, suljettiin katonrajasta riippuvilla eläintennahoilla, jotka tekivät samalla oven ja akkunain virkaa. Vieläkin vaillinaisempi näkyy olleen huoneen sisustus, kalustosta puhumattakaan. Paksu pölkky oli halaistu kahtia, jonka kuperalle pinnalle asetettiin jalat ja tasapinta sitten jotenkuten silattuna kävi pöydän asemasta. Lyhemmät, parin jalan pituiset pölkyt kävivät tuoleista ja vuoteet laitettiin laattiaan, johon koottiin metsästä kuivia sammalia, sekä niitten päälle levitettiin metsäeläinten nahkoja, samoin kuin peitteiksikin. Tulisija sijaitsi huoneen keskellä avonaisena, ja antoi tietysti riittävästi lämpöä, kun polttoainetta saatiin niin helposti, mutta tuollaisessa tavattomassa kylmän ja lämmön vaihdossa, missä, jos niin sanoisimme talvisaikaan toista kylkeä silloin palelti, kun toista puolta poltti, tarvittiin tavallista terveempää ja karaistuneempaa ruumista, kestämään lämmön ja kylmän äkkinäisiä vaihteita.

Abraham Lincolnin helläsydäminen ja lahjakas, hento äiti ei kestänyt niitä ankaroita, voimaa ja terveyttä kysyviä ponnistuksia, jotka uudenkodin laittaissa laskeutui luonnollisena osana perheenäidin hartioille. Nancy Lincoln alkoi huomattavasti rietua kun talven tuimat tuiskut toivat lunta tupaan, ja kylmät viimat risteilivät hatarassa tupasessa. Kun keväinen aurinko alkoi tuomaan uutta elämää kuolleeseen luontoon, nostaen nurmen ja kukkaset talviunestaan — silloin huomataan perheenäidin kasvojen käyvän vaaleammaksi, rinnasta lohkeaa keuhkotautisen runsaat yskökset ja kaikki viittaa siihen, että äidin täytyy jättää maallinen, tosin [s. 14]puutteellinen, kumminkin rakas kotinsa, puolisonsa ja lapsensa. Mutta tämä äiti oli uskovainen äiti, joka luotti Jumalan suureen hyvyyteen, Hänen isällisen kaitselemukseensa, joka pitää huolta orporaukoistakin, samalla kun saattaa hänet, autuutta etsivän äidin sinne, taivaalliseen kotiin, jonne uskovaiset niin suuresti halajavat tulla. Herran sanan lukeminen ja autuuden asian puhuminen tuli Lincolnin äidin lempitoimeksi elämänsä viimme kuukausina, ja niinpaljon kun nuori Aappo saattoi ymmärtää ja vähä vanhempi tytär käsittää, teroitti äiti heille jumalallisen totuuden kalliita asioita. Kesäntullen korjasi Herra kärsivän äidin. Lepoonpäässyt vainaja pantiin halpaan arkkuun ja laskettiin metsänlaitaan tehtyyn hautaan. Kukapa siinä piti ruumissaarnaa, tai siunasi haudan. Vasta monta kuukautta myöhemmin, kun nuori Aappopoika käytti kaikki taitonsa, kirjotti perheen entiselle sielunpaimenelle saapua siunaamaan äitivainaja, tulikin hän uudisasukkaiden suureksi iloksi ja rauhoitukseksi, siunaten haudan ja saarnaten jota silloin saatiin niin harvoin kuulla.

Kurja ja puutteellinen oli nyt tietysti tämä jo ennestäänkin vaatimaton, joskin siisti koti. Kahdentoista vuotias tytär, Saara, hoiti taloutta johon kuului isä ja kolme lasta. Arvaapa sen minkälaista hoitoa se oli, missä lapsi, vielä itse kaivaten ja tarviten vanhempien ohjausta, koittaa itse talon toimia teeskennellä ja puhtautta pitää. Äidin kaipuu ja suru masensivat niin lapsia kun isääkin. Nuori Aappo tulee vakaisemmaksi, ja mielensä kääntyi korkeutta kohden. Hurskaan äidin kuva oli elävänä sielunsa silmien edessä, ja ahkerasti kertoi hän äitinsä opettamia raamatunlauseita.