I
Valter Juva translation
Uusi kevät
Proloogi.
Maalauskallereissa siellä Miehen kuva huomataan, Joka nukkui taistotiellä Kilpi, peitsi rinnallaan.
Lemmettäret luokses hiipi, Ryösti miekkas, peitses tään, Kukkasvöin sua kahlehtiipi, Kuinka yrmit, väistätkään.
Niin mä neitten kukkasvöissä Riemuin, tuskin kiemuroin, Kun on muut jo mainetöissä Ajan suurten taisteloin.
1.
Metsä vihannoi ja silmuu Riemunahdistuksin kainoin; Mutta päivä maahan hymyy: Kevät nuori, — terve, ainoin!
Satakieli, sekin täällä Onneaan on kaihoisempi; Pitkään nyyhkii sävelsoinnut, Ja on laulu lempi, lempi!
2.
Ma kukkaa lemmin, mut kukkaa en tunne; Se tuskaa tuo. Ma katson kukkakupuhunne, Pyrin sydämen luo.
Soi kukkain tuoksuhun laulus hieno, Satakieli, sun. Pyrin sydämen luo, mi on kaunis ja vieno, Niin kaunis kuin mun.
Oi, laulus hienon ymmärrän, parka, Satakieli sä siin'; Sydän kummankin meidän on tuskaisen arka, Aran tuskikas niin.
3.
Taas ollaan toukokuussa, Kaikk' kukkaset tuoksuaa, Ja taivaanrannan suussa Rusopilvet ne ruskottaa.
Satakielten laulut soivat Puun lehvistä iltamaan, Ja vuonat veikaroivat Kevätheinässä juostessaan.
Ei sairas laulele, juokse, Ma makaan alla puun; Sävel loitto se kaikuu luokse, — Jään outoon uinailuun.
4.
Mielehen soi vienoinen Kevätkelloin ääni, Soios, laulu pienoinen, Kauas yli pääni.
Maille soi, miss' unteloi Ruusukukka kulta. Vienolle, mi tuoksun toi, Terveiset vie multa.
5.
Ja perhosen lemmikki ruusu on, Sen ympäri liehuu tuo, Mut kultasiipiin perhosen Säde auringon lempivän katseen luo
Mut ken se ruusun lemmikki on? Jos tietää vain sen vois. Se satakielikö laulava lie, Vai illan tuikkiva koi se ois?
En tiedä, ken ruusun lemmikki lie, Mut kaikki sai lempeni, oi — Säde auringon, ruusu ja perhonen Ja satakieli ja illan koi!
6.
"Ol' aluss' satakieli vaan, Ja sana soi: 'tyi-tyi!' 'tyi-tyi!' Kun noin se lauloi, ruoho maan, Puut, kukat, kielot ilmestyi.
"Se itseään puri rintahan, Ja veri vuos, mut verestään Se näki ruusun nousevan; Se sille laulaa lempeään.
"Ja meidät, salon linnut, oi, Tää haavan veri sovittaa; Jos ruusulaulu loppuun soi, Niin salo itse katoaa."
Noin kertoo varpuspojillen Tuo varpusukko pesässään; Ja varpusrouva toistaa sen Ja valtaa pesän yläpään.
Hän onkin tarkka eukokseen, Hän hyvin hoitaa askareet; Siin' ukko jouten lapsilleen Opettaa uskonkappaleet.
7.
Lemmen kaihoon sydän taipuu, Sulo tuskain kyyneliin, Ja ma pelkään, tämä kaipuu Tulee vielä täytöksiin.
Oi, nää lemmen karvaat hoivat, Lemmen kurjuus vienoinen, Vaivat taivaiset taas toivat Rintaan tuskin terveesen.
8.
Kun käyt sivutsein, ja tunnen Viiman vain sun liepeistäs, Sydän riemastuu ja innoin Seuraa sulo jälkiäs.
Kun niin käännyt päin ja kiinnät Suureet silmäs minuun, oi, Sydän säikähtää, ett' tuskin Seurahas se jäädä voi.
9.
Tuo norja valkolumme Veen pinnalla uinuvi vaan; Kuu kalvas katsoo siihen Jo lemmenvaivoissaan.
Nyt kukka kainosti laskee Taas päänsä aaltoihin. — Heti jalkainsa luona se näkee Tuon kalpean kumppalin.
10.
Hän suuret sinisilmät Niin vienosti minuun loi; Miten mieleni uinui silloin, En kielin kertoa voi.
Sun suuret sinisilmäs Toi kaikki aatokset nää: — Meri aatosten sinerväisten Yli syämeni läikähtää.
11.
Ja ruusu tuoksuu, — mut sen tietäneiskö Se itse, oisko satakielessä Myös tunto tenhovoimastaan, ja veiskö Juur tuo sen käymään puiston pielessä, —
En arvaa kai. Mut tuskaa totuus tietää! Ja vaikka ruusu, satakieli noin Vain valhettelis tunteitaan, — voin sietää Tuon valheen, kuten muita sietää voin.
12.
On Pyhään Allianssiin Nyt syämemme liittouneet; Ne toisiinsa nojauneina Sai pyhimmät yllykkeet.
Oi, vain tuo nuori ruusu, Mi rintaas kaunisti niin, Tuo pieni liittolaisraukka, Se melkein murskattiin.
13.
Neilikat ne tuoksuin huokuu! Tähdet mettisparven lailla Vilisee ja varkain vilkkuu Taivaan sinikukka-mailla!
Kastanjien varjostoissa Kiihkoin kartanon nään harmaan; Lasioven käyvän kuulen, Kuulen kuiskeen äänen armaan.
Sulo väreet, vavahdukset, Hurjat suukot, hellät paulat, — Ja te, ruusut, kuuntelette, Ja sa, satakieli, laulat.
14.
Suukot, joita hämyss' annat, Joita hämyssä sä viet, Miten nuo saa sielus riemuun, Jos sa rakastunut liet!
Muistellen ja haaveksien Sielus vaipuu mietteisin, Päiviin tuleviin se kiitää, Liitää entispäivihin.
Mut jos liian paljon mietit, Haitaks on, kun suudellaan; — Itke ennen, kaunosielu, Itkut siin' on paikallaan!
15.
Maan kuningas on vanha, Sydän raskas on, pää harmaa on Tuo kuningas raukka vanha Toi nuoren puolison.
On paashipoika nuori, Siro kultapää, kevytmielinen, Ja silkkilaahusta kantoi Hän kuningattaren.
Kai tunnet vanhan laulun? Niin vienoon soi, niin synkkään tuo! Kummankin täytyi kuolla, — Oi, liiaksi lempivät nuo.
16.
Mun muistelmissani kukkii Nuo kuvat, jotk' aikaa raukes, — Mikä siin' oli äänessäs, josta Niin syvään mieleni laukes?
Mua lempiväs älä lausu! Oi, kaunein täällä ja parhain, Kevätaika ja nuori lempi, Jää lokaan ja saastaan varhain.
Mua lempiväs älä lausu! Vain vait suo suuta mulle, Ja hymyy, kun huomenna näytän Kaikk' kuihtuneet ruusut sulle.
17.
Nuo armaat toiveet kukkii Ja kohta kuihtuu taas; Ne kukkivat, kuihtuvat jälleen, Ja niin käy kuolemaas.
Tää tieto mun synkistyttää, Mult' innon, lemmen vie; Olen kylmä ja rikkiviisas, Ja jo vertynyt sydän lie.
18.
Syysyön unet, usvat, hiipii Yli vuorten, laaksojen, Myrsky lehdet puista riipii, Maa on kolkon aaveinen.
Yksi puu vain viel' on ainoin Lehdissänsä murheissaan, Puistaa kyynelvetten painoin Vihantia kutrejaan.
Sydän tää on syksytieno, Mutta puu, mi vihannoi, Se on kaunis kuvas hieno, Sinun, armas rouva, oi!