ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

Patruuna Svenssonin konttoorihuone. Ovi oikealla ja vasemmalla; perällä akkuna.

Patruuna istuu kirjoituspöydän ääressä kirjoittaen. Perttilä tulee.

Patruuna: Ka Perttilä! Mitä kuuluu?

Perttilä: Ei mitään uutta.

Patruuna: He ovat siis edelleen lakossa?

Perttilä: Niin ovat. Mahdotonta on heitä taivuttaa. Vankkumatta aikovat he seisoa vaatimustensa takana.

Patruuna (Pilkallisesti hymyillen): Kuinka kauvan?

Perttilä: Niin kauan luullakseni, kun heidän vaatimuksiinsa myönnytään.

Patruuna: Joka ei tule milloinkaan tapahtumaan. (Naurahtaa.) Saadaanpa nähdä, miten käy! Saadaanpa nähdä miten kauan innostus jaksaa miesten povissa liekehtiä! Luulempa, että jo piankin tartutaan koreasti työhön kiinni kuin ennenkin. Yksi on voima, joka pakottaa, mahtava ja voittamaton… Se sammuttaa innostuksen liekitsevät tulet. Sitä vastaan taisteleminen on ankaraa, perin ankaraa laatua, ja pian siinä sodassa voimat vähenevät.

Perttilä: Kyllä ymmärrän…

Patruuna: Antaa ajan kulua. Varmasti tiedän, että ennenkuin päivää kolme on maillensa painunut, on tehtaani käynnissä kuin ennenkin ja työ entisessä vauhdissaan. Se on nälkä, joka pakottaa.

Perttilä: Totta on, mitä sanotte. Pitkiä aikoja eivät he mitenkään voi työttöminnä vetelehtiä: pieni on leipävarasto. Kun se loppuu, niin mikäs auttaa! Työhön täytyy ryhtyä, vaikka apeallakin mielellä…

Patruuna: Apealla mielellä! Mitä vielä! Parin päivän kuluttua ovat he kiitollisia ja iloisia, kun edelleen saavat työpaikkansa pitää. Melkeinpä olen vakuutettu että jonkun ajan kuluttua ryhtyisivät nuo rääsyniekat työhön minkälaisella palkalla tahansa. Ajat ovat ankarat. Mistään ei saa työtä. No. Oli miten tahansa. Tämä asia ei pienimmässäkään määrässä tee minua levottomaksi. Tiedän, että se olen minä, joka kamppailussa voiton saavutan. Ja tuo pieni seisaus, jonka tehtaani saa lakon tähden kärsiä, ei tee minua paljoakaan köyhemmäksi… ellei nyt juuri rikkaammaksikaan.

Perttilä: Ja sen kyllä mielellään kärsiikin, kun varmasti tietää taistelusta voittajana suoriutuvansa.

Patruuna: Juuri niin. Hartain haluni on noille pöyhkeilijöille näyttää, kuinka hullua ja mieletöntä oli lakkoon ryhtyä, ja kuinka onnettomasti he pettyivät luullessaan tuon toimenpiteensä kautta jonkinlaisia etuja saavuttavansa.

Perttilä: Totta tosiaan: suuri oli tyhmyys, jonka tehtaalaiset tekivät. Mutta ihmiset ovat heikkoja: harvoin, harvoin ajattelevat he asiaa pitemmälle… Heh, onpa hauskaa nähdä, kuinka kauan lakkolaiset hautovat aivoissansa hulluja houreita! Onpa hauskaa nähdä heidän nöyrtymisensä ja alistumisensa pyhää hetkeä! Kyllä he nyt ovat röyhkeitä… eivät kuule neuvoja eivätkä varoituksia. Tuskin edes päälle katsovat, kun sattuu vastaan tulemaan…

Patruuna: Mutta antaa ajan kulua. — Tämä asia on siksi muuten vähäpätöinen, ettei sen takia kannata uhrata aikaa kovin pitkiin keskusteluihin. Jättäkäämme se tulevaisuuden selvitettäväksi! Voitte kumminkin pitää lakkolaisia silmällä ja seurata heidän toimiansa. Jos jotakin erinomaista tapahtuu, tulkaa minulle kertomaan.

Perttilä: Koetan parhaani mukaan.

Patruuna: Pitäkää myös huolta siitä, ett'ei järjestys tule rikotuksi. Kaikenlaiset yhteenliittymiset ja kokoukset saatte samaten kieltää. Jos satutte näkemään tuon paikkakunnalla ja lakkolaisten keskuudessa liikuskelevan sosialistisaarnaajan, voitte sanoa hänelle että ellei hän heti lopeta kiihotus- ja yllyttämispuheitaan, tulee hän paikkakunnalta pois potkittavaksi.

Perttilä: Se onkin parasta. Hänellä ei ole tehtaalaisten kanssa mitään tekemistä. Saa vaan aikaan paljon pahennusta ja häiriötä… Kyllä minä sanon, mitä hänen rauhaansa kuuluu.

Patruuna: Hyvä! Muuta ei minulla olekaan sanottavaa… Menkää nyt heidän toimenpiteitänsä seuraamaan ja tuokaa sitten tietoja minulle…

Perttilä: Paikalla käyn toimeen. (Pois.)

Patruuna (Kävelee edestakaisin): Hm. Tässä sitä nyt ollaan. Tehdas seisoo. Työläiset, miehet ja naiset ovat vapaina, pitävät lomaa. Vaativat palkankorotusta… Ennen kuulumatonta! Naurettavaa… Kuka totta tosiaan lienee tämän huvinäytelmän alkuunpanija? Entis-aikoina ei milloinkaan tällaisiin toimiin ryhdytty — tuskinpa niitä edes ajateltiinkaan. Luulen aivan varmaan, että se on tuo "punainen", — mikä mies lieneekään — joka on pannut pyörälle tehtaalaisten päät ja saanut heidät tuohon mielettömään puuhaan ryhtymään. Hän se on, siitä ei ole epäilystä. Mokomakin maailmanparantaja! Mielisinpä saada hänet käsiini… mielisinpä vähän häntä puristella… Se tekisi miehelle hyvää. Tulee villitsemään minun kunnollisia työläisiäni! Totta tosiaan! Pieni selkäsauna ei liiaksi olisi! No. Oli miten tahansa. Asia on perin vähäarvoista laatua! Ei kannata sentähden kiivastua ja olinpa huomaavinani, että en äsken ollut oikein "tavallisella" tuulellani. Mutta ihminen on heikko: on hetkiä, jolloin sappensa kuohahtaa mitä vähäpätöisimmistä asioista, ja jolloin pienen pieni vastoinkäyminen panee hänet ajattelemaan ja aprikoimaan. Ja on taas hetkiä, jolloin suurinkaan tappio ei voi hänen mielenlaatuansa muuttaa.

Mutta tahdonpa unohtaa koko asian. Olkoot lakossa, olkoot siinä vaikka ijankaikkisuuteen asti: saan minä miehiä muualtakin… Se on varma. Nykyään ei ole työntekijöistä puutetta… Saapas nähdä kuka taistelussa voiton saavuttaa! (Ovelle koputetaan). Astukaa sisään!

Perttilä (Tulee): Täällä eteisessä odottaa tehtaalaisten lähetystö; he pyytävät päästä patruunan puheille. Tuo työväenpuhuja on heidän etunenässään.

Patruuna: Vai niin. Tulkoot sitten. (Aukasee oven ja puhuu eteisessä odottaville työmiehille) Herrat ovat hyvät ja astuvat peremmälle.

(Pekkanen, Karhunen, Alasinen, Naulanen ja Puhuja tulevat)

Patruuna: Tervetuloa! — (Puhujalle) Hauskaa tehdä tuttavuutta. Olen kuullut teistä paljon puhuttavan… Näytätte muuten olevan sangen läheisessä yhteydessä työläisteni kanssa sekä ottavan osaa heidän puuhiinsa… Sitähän todistaa tämäkin…

Puhuja: Aivan oikein. Tahdon auttaa heitä parhaani mukaan…

Patruuna: Auttaa?

Puhuja: Niin. Luullakseni ei siinä ole mitään paheksuttavaa — vai onko?

Patruuna: Paheksuttavaa! Kuinka kehtaatte edes kysyä sellaisia. Ottamalla osaa näihin puuhiin, saatatte te, hyvä herra, paljon pahennusta aikaan. Te villitsette jokaisen miehen ja naisen. Te teette kiihoittavilla puheillanne viisaat hulluiksi. Te opetatte väestölle mitä mielettömintä oppia… Ja luuletteko, ett'en minä tiedä, kuka on koko lakon alkuunpanija? Te se olette, hyvä herra… Kaikki tämä on teidän ansiotanne.

Puhuja: Totta on, että minä kehoitin tehtaalaisia lakkoon ryhtymään ja sen kautta vaatimaan parempia palkkoja, sillä teidänkin täytyy tunnustaa, ett'eivät työpalkat tehtaassanne kovin lihavia ole, mutta se, mitä äsken lausuitte, että minä muka olisin heille mieletöntä oppia haastellut, on omaa keksintöänne. Asiaa, todellista asiaa olen puhunut, en mielettömyyksiä…

Patruuna: Mutta te ette saa puhua mitään, te ette saa olla työläisteni kanssa minkäänlaisissa tekemisissä — tietäkää se.

Perttilä: Koetin minäkin jo äsken saada häntä poistumaan, mutta eipä ollut hän edes kuulevinansa minun sanojani.

Patruuna: Ehkä sentään kerran kuuleekin! — Mitä teillä on asiaa?

Puhuja: Asia on tietysti sama kuin ennenkin. Olemme tulleet luoksenne keskustelemaan tuosta lakko-asiasta työväen valitsemana lähetystönä.

Patruuna: Puhukaa sitten suunne puhtaaksi, mutta pian: minulla ei ole aikaa kauan teidän kanssanne jaaritella.

Puhuja: Kuten tiedätte, ovat tehtaanne työntekijät eilisaamuna alkaneet yksimielisen työlakon, johon syynä on ollut palkkojen pienuus. Lakkoa on nyt jo melkein kaksi päivää kestänyt, ja tuleekin se kestämään epämääräisiin aikoihin asti — näin ovat työntekijät yhteisessä kokouksessaan tänäpäivänä päättäneet — ell'ei myönnytyksiä isäntäväen puolelta tulla tekemään.

Patruuna: Niitä ei tulla tekemään, se on varma. Seisokoon sitten tehdas tahi ei.

Puhuja: Siinä tapauksessa se saakin seisoa.

Pekkanen: Me emme rupea nälkäpalkalla työskentelemään.

Karhunen: Ennen kärsimme nälkää, kun alistumme orjina raatamaan ja ahertamaan.

Naulanen: Ennen kärsimme nälkää.

Puhuja: Rauhoittukaa, miehet! — Pyydämme teitä tarkemmin tätä asiaa ajattelemaan. Olisi hauskaa saada kaikki onnellisesti ja sovinnollisesti ratkaistuksi. Tiedämme aivan hyvin, ett'ei tämä lakko ole teille sen hauskempaa kuin meillekään. Monioita satoja nielee se joka päivä. Toivoisin jo senkin tähden voivani tässä jutussa sovittajana esiintyä. Vaikkapa nyt maksaisittekin työväestöllenne muutamia penniä enemmän kuin tähän asti — kuten muistanette vaativat miehet, että heidän palkkansa korotetaan tähänastisesta kahdestamarkasta kahteenmarkkaan viiteenkymmeneen, ja naiset, että heidän palkkansa korotetaan markasta viidestäkymmenestä kahteen markkaan — vaikkapa nyt tuon ylennyksen suorittaisittekin, niin ette sen takia vahinkoon joutuisi: varma on että kahta innokkaammin tehtäisiin silloin työtä, kahta innokkaammin raadettaisiin ja aherrettaisiin, ja kahta tulisemmin työn ääressä pyörittäisiin — siitä menen takuuseen. Siis hyötyä vaan, mutt'ei vahinkoa. — Kehoitan teitä sentähden tätä asiaa harkitsemaan ja punnitsemaan. Olisi suotavaa, että työväestönkin vaatimuksia kunnioitettaisiin.

Patruuna: Asiaa olen jo ajatellut. Vastaukseni on sama kuin ennenkin. Minä tiedän, että palkat ovat riittäviä. Kyllin tulee niillä toimeen kun ei tuhlaillen elele. Minä pysyn päätöksessäni. Ellette te suostu enää minun palveluksessani olemaan, en voi teitä pakottaa. Minun täytyy ruveta toimenpiteisiin uusien työläisten hankkimista varten… Niitä on saatavissa yllin kyllin. Pysykää lakossa. Tehkää mielenne mukaan. Kaikessa tapauksessa tehdään tehtaassa työtä parin päivän kuluttua. Mitä sanotte silloin, kun olette kokonansa työttöminä, mitä sanotte silloin, kun olette vailla tuota pientäkin palkkaa?

Pekkanen: Joka on melkein sama kun ei mitään.

Alasinen: Ja jolla on mahdoton varsinkaan perheellisen miehen tulla toimeen.

Patruuna (Kuulematta miesten puhetta) Kehoittaisin sentähden minäkin teitä ajattelemaan.

Alasinen: Päätöksessämme pysymme.

Pekkanen: Me tahdomme näyttää, ett'emme ole kerjäläisiä, jotka armopaloja anelevat.

Patruuna: No — näyttäkää sitten, hyvät herrat, näyttäkää! Minulla ei ole mitään sitä vastaan…

Puhuja: Ja me näytämme. Te ette tee myönnytyksiä, niitä emme tule mekään tekemään. — Sanoitte äsken, että tehtaanne olisi käynnissä kuin ennenkin parin päivän kuluttua. Sitä kumminkin rohkenemme epäillä. Ensinnäkin: te ette saa työmiehiä tarvittavaa määrää, ja toiseksi: jos ne voisittekin hankkia, niin me emme tule työntekoa sallimaan…

Patruuna: Te ette tule työntekoa sallimaan?

Puhuja: Me estämme sen.

Patruuna (Naurahtaa): Kaikkeapa saa kuulla! — Herraseni, minä pyydän teitä: auaiskaa ovi ja poistukaa. Olemme tarpeeksi keskustelleet.

Perttilä: Tehkää niinkuin patruuna käskee!

Karhunen: Kyllä me menemme yhdelläkin käskyllä. Tässä ei tarvita minkäännäköisiä sivuhenkilöltä…

Perttilä: Tehkää niinkuin patruuna käskee! (Työntäen muutamia ovea kohti). Mars, hyvät herrat!

Puhuja: Me menemme. (Painavasti.) Kuten sanoin, työntekoa ei sallita.

Patruuna: Maailmassa on vielä poliisimiehiä.

Karhunen: Joiden aseet eivät meihin pysty.

Patruuna: Saadaanpa nähdä, hyvät herrat.

Perttilä: Mars!

Puhuja: Mennään, miehet, me olemme sanottavamme sanoneet.

Karhunen: Parasta se on. Muut ehkä jo odottavat.

Patruuna: Kuulkaahan! Tahdon teille samalla ilmoittaa, että minkäänlaisia kokouksia ei saa pitää eikä kulkueita panna toimeen.

Karhunen: Kuinka? Eikö jokaisella ole oikeus vapaan taivaan alla kokoontua?

Patruuna: Te kuulitte, mitä sanoin.

Karhunen: Käskyänne emme noudata.

Patruuna: Mitä?

Karhunen: Me kokoonnumme.

Patruuna: Kuinka te rohkenette?

Karhunen: Miks'en rohkenisi?

Patruuna: Poistukaa heti! En halua nähdä teidän ilettävää persoonaanne.

Karhunen: Minulla oli aikomus sanoa samaa teille…

Patruuna (Tarttuu vihansa vimmassa Karhuseen kiinni ja pudistelee häntä): Te lurjus! Pois!

Karhunen (Riuhtaisee itsensä irti): Herra patruuna! Älkää koskeko minuun tai tulette sitä jälestäpäin katumaan.

Patruuna: Te puhutte hävittömiä…

Karhunen: Eikö minulla ole oikeutta puhua suutani puhtaaksi yhtä hyvin kuin teilläkin?

Puhuja (Tarttuen Karhusen käsivarteen): Hillitkää mielenne! Tällainen turhanpäiväinen kiistely on aivan tarpeetonta. Sitäpaitsi voi siitä olla vahingollisia seurauksia… Mennään nyt! Muut jo ulkona odottavat… Kuuletteko… laulua kuuluu… Tulkaa! (Pois.)

Karhunen (Mennessään): Hyvästi!

Patruuna (On aikeissa hyökätä hänen peräänsä mutta Perttilä sen estää): Hävittömät! Konnat! Lurjukset!

Perttilä: Älkää olko heistä tietävinänne! Heiltä ei voi parempaa odottaa. Mitäpä he ymmärtäisivät, tuollaiset rääsytakit… Hiisi heistä välittäköön.

(Laulua kuuluu).

Patruuna: Mutta se meni liian pitkälle. Pitääkö minun kuulla tuollaisia sanoja työmiesteni suusta! (Koettaa hillitä vihaansa). Lurjukset! (Naurahtaa). Saivat minut suuttumaan. Oikeastaan ei minun olisi pitänyt heistä mitään välittää… Mitäpä he oikeastaan ymmärtäisivät! — Mitä laulua se on?

Perttilä: Työläisiä marssii tästä ohitse. Tulkaa katsomaan… He kulkevat aivan akkunan alitse.

Patruuna (Rientää akkunan luokse; avaa sen. Laulu alkaa kuulua selvemmin): Ahaa! Siinä on järjestetty kulkue. Ja punaista lippua kannetaan etunenässä. Ja laulu kajahtaa… Lystillistä… Kuunnelkaamme mitä he laulavat.

Perttilä: Jotakin innokasta vapauslaulua. (Naurahtaa). Miten pöllöiksi sentään voivat ihmiset tulla, miten hassuiksi ja naurettaviksi.

Patruuna: Hiljaa!

(Laulu kuuluu selvästi).

Jo nouskaa, orjat sorretut, kahleitten inhain alta; ne pirstatkaatte pirstaksi ja lyökää sorron valta! Vapaita ootte, vapaita, siis työhön, toimeen innolla: ja maahan kaatuu sortaja.

Näin huudot kaikkialla soi, ja orjat alkaa nousta: jo sotahuudot kajahtaa, jo jännitetään jousta, jo säilät yössä tulta lyö — On odotettu suuri työ — ja aamu koittaa, valkee yö.

(Laulu alkaa kuulua hiljaisempana, kunnes vihdoin kokonaan taukoaa).

Niin — yöhyt valkee synkeä ja aamu armas koittaa, ja totuus, oikeus vallan saa ja valta valon voittaa, kun taistelemme innoten — Siis työhön, sisko, veikkonen, me noustaan yöstä kurjuuden!

Patruuna: Soma laulu! Täynnä tulta ja innostusta… Melkeinpä vedet tulivat silmiini sitä kuunnellessani. Ja niin juhlallista oli sitten tuo marssiminenkin, ei mikään sivuääni sitä häirinnyt. Totta tosiaan: näytelmä, joka on alotettu, muuttuu yhä lystillisemmäksi ja lystillisemmäksi. Vai mitä te arvelette?

Perttilä: Sama on minunkin mielipiteeni…

Patruuna: En voinut edes suuttua heille… Pitäkööt nyt riemua ja iloa; juhlikoot nyt tämän kerran rauhassa. Vastaisuudessa en enää tule tämänkaltaisia kulkueita sallimaan… (Ovelle kolkutetaan). Kuka siellä? Astukaa sisään!

Iikkala (Tulee lakki kädessä; kumartelee ja liehakoitsee): Hyvää päivää, herra patruuna, hyvää päivää!

Patruuna: Päivää. (Perttilälle). Eikös hän ole myös lakkolaisia?

Perttilä: On.

Patruuna: Mitä kummaa hän sitten täältä enää tahtoo? Parempi kun menisi muiden joukkoon… (Iikkalalle) Mikä on asianne?

Iikkala: Asiani on sangen tärkeätä laatua, herra patruuna. Suvainnette ehkä kuunnella minua muutaman hetkisen…

Patruuna: Te kai olette lakkolaisten asianajajia?

Iikkala: Minäkö? Ah, en, herra patruuna: Jumala varjelkoon minua siitä! Jumala varjelkoon minua ryhtymästä isännistöäni vastaan! Ei — toista laatua on asiani.

Patruuna: Ettekö te siis olekaan lakkolaisten kanssa yhtä mieltä?

Iikkala: Vieläkö epäilette minua? Mutta varmasti voin teille vakuuttaa, että jo seisauspuuhiin ryhdyttäessä panin vakavasti vastaan. Koetin heille selitellä tuon aikeen hulluutta… Puhuin kumminkin kuuroille korville: minun ääneni ei kantanut kauaksi satojen joukossa. Sitten olen koko lakko-aikana heitä pilkaten katsellut ja naureskellut heidän houreillensa…

Patruuna: Vai niin. Kyllähän minun nyt täytyy teitä uskoa… Tosin ei ulkomuotonne kovinkaan suurta luottamusta herätä, mutta… Mitä teillä on asiaa?

Iikkala: Olen tullut keskustelemaan eräästä sangen tärkeästä asiasta. Minä nimittäin, herra patruuna, antautuisin hyvin mielelläni teidän palvelukseenne…

Patruuna (Kuiskailee Perttilän kanssa): Minunko palvelukseeni?

Iikkala: Niin. Tuo lakkolaisten meininki on minua siinä määrin sapettanut, että minä haluaisin sydämeni pohjasta tekaista noille pöyhkeilijöille pienen, hauskan kepposen… haluaisin valmistaa heille jonkunlaisen yllätyksen…

Patruuna: Sepä hauskaa. Siinä tapauksessa voitte vapaasti puhella… Istukaa!

Iikkala: Kiitoksia! (Istuu). Te siis suostutte ottamaan minut palvelukseenne?

Patruuna: Miks'ei, jos vaan voitte jotakin kunnollista toimittaa.

Iikkala: Aivan varmasti, herra patruuna, aivan varmasti… Minä mielelläni rupeaisin keräämään tehtaaseen uutta työväkeä.

Patruuna: Kas siinäpä ajatus! Juuri äsken tuota samaa mietiskelin. Te olette tervetullut. Palkkaa saatte toimistanne riittävästi… Ryhtykää vaan heti puuhailemaan. Olisikin oikein juuttaan hauskaa saada työt aletuksi ilman lakkolaisten apua. Saisimmehan silloin heille tarpeeksemme nauraa!

Perttilä: Hauskaa se olisi! Ja mitään mahdotonta ei siinä ole. Kaikki kyllä luonnistuu, kunhan ripeästi toimimme…

Iikkala: Kaikki luonnistuu, se on selvä kuin päivä. Ei nykyään työntekijöistä puutetta ole, niitä on kaikkialla yllin kyllin saatavissa.

Patruuna: Hyvä! Minä luotan teidän toimeliaisuuteenne ja todelliseen haluunne olla tehtaan palveluksessa. Olen täydellisesti vakuutettu siitä, ett'ei työnne jää tuloksia tuottamatta. — Ryhdytte tietysti heti toimeen?

Iikkala: Huomis-aamuna tai jo tänäpäivänä lähden lähipaikkakunnille kiertelemään. Ennen pitkää on työ oleva käynnissään. (Nousee). Nyt minulla on hieman kiirettä… Hyvästi siis, herra patruuna! (Kumartelee ja liehakoitsee.)

Patruuna (Saattaa hänet ovelle): Pankaa nyt liikkeelle parhaat voimanne… Näin tulee meistä pian hyvät ystävät.

Iikkala: Ymmärrän, ymmärrän, herra patruuna! (Pois).

Patruuna (Jäätyään Perttilän kanssa kahdenkesken): No — mitä arvelette?

Perttilä: Kaikki käy hyvin.

Patruuna: Ja lakkolaisten tappio on varma.

Perttilä: Yhtä varma kuin meidän voittomme. Siitä ei ole epäilystäkään.

Patruuna: Enpä voi muuta kun iloita… Peijakas! Onnenpotkaus se oli, että tuo äskeinen "herrasmies" joutui käsiini… Totta tosiaan! Minä olen sangen lystillä tuulella…

Esirippu.