TOINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Kreikkalaisten leiri. (Ajax ja Thersites tulevat.)

AJAX. Thersites!

THERSITES. Agamemnon, niin, — mitä, jos hänessä olisi äkämiä? Koko mies täynnä, yltä yli, päästä jalkaan?

AJAX. Thersites!

THERSITES. Ja nämä äkämät juoksisivat märkää? — Eikö silloin koko päämies olisi juoksusta märkä? Eikö se olisi oikein pakkopaise?

AJAX. Koira!

THERSITES. Silloin hänestä lähtisi jotakin; nyt en näe niin märkääkään.

AJAX. Sinä emäsuden penikka, etkö kuule? No, tunne sitten!

(Lyö häntä.)

THERSITES. Kreikkalainen rutto sinut syököön, senkin sekarotuinen härkäpää!

AJAX. Puhu sitten, senkin homehtunut hapantaikina, puhu, taikka minä sinut koreaksi leivon.

THERSITES. Ennen minä haukun sinut älykkääksi ja hurskaaksi; mutta varon, että hevosesi pikemmin voisi oppia puheen, kuin sinä ulkomuistilta rukouksen. Lyödä sinä osaat, etkös osaakin? Raavas-rutto sinut syököön konintapoinesi!

AJAX. Myrkkysieni! Sano, mitä on julistettu.

THERSITES. Luuletko, että olen tunnoton, kun noin minua lyöt?

AJAX. Mitä on julistettu?

THERSITES. Että sinä olet narri, arvaan ma.

AJAX. Varo, sinä piikkisika, varo! Sormiani syhyttää.

THERSITES. Jospa sinua syhyttäisi kiireestä kantapäähän, ja minä saisin sinua kynsiä! Tekisin sinusta inhottavimman ruven, mitä Kreikanmaassa on nähty. Kun partioretkillä liikut, niin lyöt yhtä laiskasti kuin toisetkin.

AJAX. Julistus, sanon minä!

THERSITES. Torut ja soimaat joka hetki Achillesta; ja kadehdit hänen suuruuttaan niinkuin Cerberus Proserpinan kauneutta, oikeinpa haukutkin häntä.

AJAX. Rouva Thersites!

THERSITES. Voisit häntä lyödä.

AJAX. Möykky!

THERSITES. Hän sinut rutistaisi ruhjoksi nyrkillään, niinkuin merimies rouhentaa korpun.

AJAX. Äpärä penikka!

(Lyö häntä.)

THERSITES. Jatka, jatka!

AJAX. Noidan jakkara![5]

THERSITES. No, jatka, jatka, herra härkäpää! Sinussa ei ole enempää aivoja kuin minun kyynärpäässäni. Aasintamma sinua kaitkoon, senkin rupinen aasipukari! Olet täällä muka troialaisia nutistamassa; mutta niiden arviosta, joilla on vähänkään älyä päässä, olet myyty ja hukattu kuin barbaarilainen orja. Jos yhä minua piekset, niin alan minä kantapäästäsi ja sanon tuuma tuumalta, mikä olet, senkin sisukseton möhkö!

AJAX. Koira sinä!

THERSITES. Mokoma rupiruhtinas!

AJAX. Rakki sinä!

(Lyö häntä.)

THERSITES. Mars'in tolvana! Jatka, senkin kolho, senkin kameeli, jatka, jatka!

(Achilles ja Patroclus tulevat.)

ACHILLES. Mit', Ajax, tämä? Miksi tuota teet? — Thersites, mikä asiana, mikä?

THERSITES. Tuon tuossa näettehän?

ACHILLES. Näen; kuinka niin?

THERSITES. Katselkaa häntä.

ACHILLES. No, niinhän teenkin; entä sitten?

THERSITES. Mut tarkkaan häntä katselkaa.

ACHILLES. Tarkkaanko? No niin, teenhän sitä.

THERSITES. Mutta ette kuitenkaan katsele häntä tarkkaan; sillä miksi ikänä häntä luulettekin, — Ajax hän on kuin onkin.

ACHILLES. Tunnenhan hänet, narri.

THERSITES. Niin, mutta se narri ei tunne itseään.

AJAX. Siksi sinua lyön.

THERSITES. Kas, kas, kas, kas, mitä älyn pipanoita hän päästelee! Hänen viisasteluillaan on korvat noin pitkät. Minä olen nuijinut hänen aivojaan enemmän kuin hän on poukutellut minun luitani. Voin pennillä ostaa yhdeksän varpusta, mutta hänen pia mater'insa ei maksa yhdeksättä osaakaan varpusesta. Tuo herra Ajax, Achilles, jonka on äly mahassa ja sisäkalut päässä, — sanon sinulle, mitä hänestä luulen.

ACHILLES. Mitä?

THERSITES. Luulen, että tuolla Ajaxilla —

(Ajax uhkaa lyödä häntä; Achilles menee väliin.)

ACHILLES. Älä, hyvä Ajax!

THERSITES. Ei ole älyä senkään vertaa, —

ACHILLES. Et saa häntä lyödä!

THERSITES. Että voisi sillä täyttää Helenan neulansilmän, jonka puolesta on tullut taistelemaan.

ACHILLES. Hiljaa, narri!

THERSITES. Minä tahdon elää hiljaa ja rauhassa, mutta narri ei tahdo: tuo, tuo tuossa, näettekö, tuo!

AJAX. Senkin saakelin rakki! Kyllä minä —

ACHILLES. Aiotko sinä panna älysi narrin älyn verroille?

THERSITES. Ei, totisesti; sillä narrin äly saattaisi sen häpeään.

PATROCLUS. Malta mielesi, Thersites.

ACHILLES. Mistä riita?

AJAX. Minä vain käskin tuon viheliäisen tarhapöllön kertoa minulle julistuksen sisällyksen, ja silloin hän minua pistelee.

THERSITES. Minä en ole sinun käskyläisesi.

AJAX. Hyvä! Jatka, jatka!

THERSITES. Minä palvelen täällä vapaaehtoisena.

ACHILLES. Sinun viimeinen palveluksesi oli väkinäistä, eikä vapaaehtoista; kukaan ei ota selkäänsä vapaaehtoisesti; Ajax oli tässä vapaaehtoinen, sinä pakonalainen.

THERSITES. Todellako? Suuri osa sinunkin älystäsi on jäntereissäsi; tai sitten ihmiset valehtelevat. Kyllä se Hector saa hyvän saaliin, kun puhkaisee teidän jommankumman aivokopan; yhtä hyvin voisi särkeä perstan ja onton pähkinän.

ACHILLES. Joko minuakin härnäät, Thersites?

THERSITES. Ulysses ja vanha Nestor — tuo, jonka äly oli homeessa, ennenkuin teidän esi-isillänne oli kynsiäkään varpaissa — ne panevat teidät ikeeseen kuin vetohärät, joilla kyntävät auki sotaa.

ACHILLES. Mitä? Mitä?

THERSITES. Niin, totta totisesti! Vakoos, Achilles! Vakoos, Ajax! Vakoos parrasta!

AJAX. Minä leikkaan kielen suustasi.

THERSITES. Ei sillä väliä; minä puhun yhtä paljon kuin sinä, sen jälkeenkin.

PATROCLUS. Jo riittää, Thersites; vaiti!

THERSITES. Pitääkö minun olla vaiti, kun Achilleen narttu käskee? Mitä?

ACHILLES. Siinä sait, Patroclus!

THERSITES. Hirsipuu teidät periköön, senkin visakallot, ennenkuin vasta tulen teltoillenne! Minä tahdon oleilla missä äly elää, ja jätän nyt tämän narrien koplan.

(Menee.)

PATROCLUS. Hyvä, että hänestä päästiin.

ACHILLES. Näin kautta leirimme on julistettu: Aamulla kello viidelt' aikoo Hector Torvilla toitottaen meidän leirin Ja Troian väliin taistoon haastaa jonkun, Jok' uljas mielelt' on ja väittää tohtii, En tiedä mitä: — roskaa. Hyvästi!

AJAX. Hyvästi! Kuka häntä vastaamaan?

ACHILLES. En tiedä; siitä lyödään arpaa. Muuten Mies mulla tiedoss' on.

AJAX. Haa, sinä itse! — Mun täytyy saada tästä lisää kuulla.

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Troia. Huone Priamuksen hovilinnassa. (Priamus. Hector, Troilus, Paris ja Helenus tulevat.)

PRIAMUS. Näin paljo aikaa, väitteit', ihmisiä On hukattu, ja taaskin Nestor sanoo: "Helena päästäkää, niin vahingot — Työn, maineen, ystäväin ja ajan hukka, Kulut ja haavat, kaikki, mitä kallist' On niellyt nälkäänsä tää ahnas sota — Pois pyyhitään." — Mit' arvelet sa, Hector?

HECTOR. Vähemmän kreikkalaist' ei kukaan pelkää Kuin minä; — sentään, mitä minuun tulee, Ylevä valtias, Ei nainenkaan niin herkkä mieleltään, Niin huohka itseens' arkuutt' imemään, Niin kärkäs huutamaan: "mik' ollee seuraus?" Kuin Hector. Rauhan haava varmuus on, Suruton varmuus; nöyrä epäilys On viisaan soihtu, mittari, mi haavan Syvyyttä tutkii. Menköön Helena! Kun hänen tähtens' ensin miekkaan käytiin, Ol' joka kymmeneskin tuhansista — Nimittäin meistä — hänen veroisensa. Niin monta kymmentä jos meilt' on mennyt Asian tähden, jok' ei ole meidän, Ja, vaikka oiskin, kymmentä ei maksais, Niin millä järkisyyllä emme suostuis Pois häntä antamaan?

TROILUS. Hyi, veikko, hyi! Isämme-laisen mahtikuninkaanko Nimen ja maineen luotipainoiss' arvot? Lukematonta äärettömyyttäänkö Sa pelimarkoiss' aiot laskea? Ja moiseen jättirunkoon sovittaa Niin pientä vaaksa- taikka tuumamittaa Kuin pelkuruus ja järki? Häpy, hoi!

HELENUS. Ei ihme, että järkeen noin sa isket, Kuin itse sitä puutut. Isämmekö Ei vallan voimaa käyttäis järjellä, Siks ett' on sinun puhees järjetöntä?

TROILUS. Uneksit vain ja hourit, pappi-veikko; Sisustat kintaas järjellä. Näin lasket: Sua, tieten, vihollinen vahingoittaa, On, tieten, vaaraks paljastettu miekka, Ja mist' on haittaa, sitä järki pakoo. Mik' ihme siis, jos Helenus, kun näkee Aseissa kreikkalaiset, järjen siivet Sitoopi kantapäihinsä ja pakoo Kuin tähti, radalt' eksynyt, tai Hermes Zeun sättimänä. Järkeä jos saarnaat, Niin oves sulje, nuku! Jänön tavat Saa kunnia ja miehuus, järkisyitä Jos niille syötät. Aina kylmä järki Sai maksan kalpeaks ja tarmon särki.

HECTOR. Sen arvoinen ei ole, mitä meille Hän maksaa.

TROILUS. Arviosta arvo riippuu.

HECTOR. Ei yksityisen arviosta; arvo On yhtä paljo siinä, kuink' on kallis Se itsessään, kuin miks se arvioidaan. Typerää epäjumaluutt' on tehdä Palvonta suuremmaksi jumalaa. Vain itsepäinen houru moiseen kiintyy, Jonk' avut vain on sairaan kuvitelmaa Ja jok' ei vastaa tekoarvoaan.

TROILUS. Min' otan tänään vaimon; valintaani Mun ohjaa tahtoni, ja tahdon suuntaa Kaks opast' oivaa, silmä sekä korva, Jotk' ohi himoksen ja järjen särkkäin Sit' ohjailevat. Kuinka voisin jättää — Vaikk' inhoisikin tahto valintaansa — Valitun vaimoni? En tästä pääse, Jos kunniaa en tahdo menettää. Takaisin vietkö kauppiaalle silkin, Jonk' olet tahrinut? Tai ruoan tähteet Mätätkö likaviemäriin, kun vatsas On täysi? Hyväks näitte, että Paris Kostaisi Kreikalle; se hyväksyntä Se puhalteli tuulta purjeisiin; Meri ja myrsky, vanhat riitaveljet, Ne suopuivat ja häntä palvelivat. Sataman toivotun kun saavutti, Sai vanhan, kreikkalaisten vangitseman Tätinsä sijaan[6] kuningattaren, Jonk' ihailtavan nuoruuden on rinnall' Apollo ryttyinen ja Koitar kalvas. Tuon pidimme, kun Kreikka piti tädin. Mut kannattiko? Oi, sen helmen tähden Tuhannet laivat syöksyi teloiltaan Ja kruunupäistä tuli kauppiaita! Jos myönnätte, ett' oikein teki Paris, — Ja myöntää täytyy: kaikki huusi "mene!" — Jos myönnätte, ett' oivan toi hän saaliin, — Ja myöntää täytyy: kaikki riemuilitte Ja huusitte "ei vertaa!" — miks siis oman Älynne tuloksia parjaatte Ja teette, mit' ei onnetarkaan tee: Sit' alennatte, jota maasta pilviin Kehuitte ennen? Mikä halpa ryöstö! Me ryöstimme, mit' emme pitää tohdi. Ei rosvo ole riistons' arvoinen, Jos vierahassa maassa tekee pahan, Jot' ei hän puoltaa tohdi kotonahan.

CASSANDRA (ulkoa). Voih, voihkaa, Troia!

PRIAMUS. Mikä tuskan huuto?

TROILUS. Kyll' äänen tunnen: hullu sisaremme!

CASSANDRA (ulkoa). Voih, voihkaa, Troia!

HECTOR. Se Cassandra on.

(Cassandra tulee raivoavana mielipuolena.)

CASSANDRA. Voih, voihkaa, Troia! Tuhat silmää mulle, Profeetallisin kyynelin ne täytän!

HECTOR. Vait, sisar, hiljaa!

CASSANDRA. Pojat ja immet, miehet, raihnaat ukot, Avuton lapsuus, joka vain voi huutaa, Lisätkää parkunaani! Maksakaamme Jo vastaisesta voihkeest' osa pois! Voih, voihkaa, Troia! Totuttele itkuun! Kukistut, Troia! Kaadut, Ilion! Tuo kekäleemme, Paris, polttaa meidät. Voih, voihkaa! Helena on meidän turma. Voih! Helena jos jää, vie Troian surma!

(Menee.)

HECTOR. No, nuori Troilus, eikö sisaresi Kamala ennushuuto hiukan karmi Sun tuntoasi? Niinkö hurjan kuumaa On veres, ettei järki eikä pelko, Ett' inhall' asiall' on inha loppu, Voi sitä jäähdyttää.

TROILUS. Ei, veli Hector, Ei minkään teon oikeutt' arvostella Sen mukaan, miten loppu muodostuu; Ei myöskään saa Cassandran hulluus meiltä Masentaa mieltä; hourupäisen raivo Ei tärvellä saa hyvää asiaa. Johonka kaikki kunniamme kiillon Me kiinnitimme. Mun ei asiani Se enempää kuin muiden Priamidein. Zeus varjelkoonkin, että puoltaisimme Ja ajaisimme moista asiaa, Jost' yltyisi jo suopuisinkin vihaan.

PARIS. Vois mailma muuten väittää löyhäksi Mun työtäni ja teidän neuvojanne. Mut, kautta taivaan, teidän suostuntanne Halulle siivet toi ja katkoi pelon, Jonk' aiheutti hurja yritys. Sill' yksin mitä voisi käteni? Kuink' yhden miehen miehuus riittäisikään Sit' ärjyä ja puuskaa kestämään, Mit' aikaan tämä riita sai? Mut vannon, Jos yksin tulisi mun vaarat voittaa, Ja voima jos ois tahdon vertainen, Niin tekojaan ei Paris peruuttaisi, Eik' uupuis kesken työn.

PRIAMUS. Niin haastat, Paris, Kuin ilon hekumasta juopunut. Sinull' on hunaja, ja sappi meillä; Ei moinen miehuus liiku maineen teillä.

PARIS. En yksin nautteit' aattele, joit' aina Tuo moinen kauneus mukanaan. Vain soisin, Ett' tämän kauneuden ryöstön tahra Pois puolustuksen' uljahalla pestäis. On petos riistettyä naista kohtaan, Häväistys arvollenne, solvaus mulle, Jos pakon pakosta nyt luopuisimme Mokomast' omuudesta. Mahdotonta, Näin arvoton ett' ajatuskaan saisi Jalossa povessanne jalansijaa! Alimman meikäläisen soturinkin Sydän syttyisi ja miekka paljastuisi Helenan tähden; häntä puolustaissa Jaloinkaan elämä ei joutavaa. Ei kuolo maineetonta. Sen siis sanon: Sotia hänen eestään kannattaa, Helenan vertaista ei kanna maa.

HECTOR. Paris ja Troilus, hyvin puhutte, Ja syyt ja seikat selvitätte, mutta — Vain pintapuolin, nuorten miesten lailla, Joit' Aristoteles jo varoittaa Moraalifilosofeiks pyrkimästä. Ne syyt, joit' esititte, enemmän Tulisen veren kuumaan kiihkoon saavat, Kuin tarkoin erottavat, mik' on väärää, Mik' oikeaa. Näet, nautinto ja kosto Ne punnitsevan järjen äänelle On kyytä kuurommat. Jo luonto vaatii, Ett' omans' omistaja saa; no, niin, Mut mikä maailmass' on omempaa Kuin miehen oikeus vaimoon? Himon kautta Jos tämä luonnonlaki poljetaan, Jos mahtimiehet, puoltomielin kuullen Vain turtaa tahtoaan, sit' uhmaavat, Niin joka kelpo valtioss' on laki, Jok' ohjaa oikeaan nuo hurjat himot, Nuo hillittömät, uppiniskaiset. Helena Spartan kuninkaan on vaimo, Sen kaikki tiedämme; siis ääneen huutaa Siveyden, valtion ja luonnon lait, Ett' on hän luovutettava. Jos väärää Tekoa jatkat, siit' ei vääryys poistu, Päinvastoin pahenee. Näin Hector tuumii, Mit' oikeuteen tulee. Kuitenkin, Te reippaat veljet, teihin yhdyn siinä, Ett' yhä Helena on tänne jääpä; Sill' asia on tärkeä: se koskee Niin yksityis- kuin yleiskunniaa.

TROILUS. Niin, se juur' aikeemme on elinjänne. Jos kunnia ei meille rakkaampi Kuin kiihoitetun kiukun tyydytys, Niin hänen tähtensä ei Troian verta Valuisi tilkkaakaan. Mut, arvon Hector, Hän on se kunnian ja maineen aihe, Se suurten töiden kannus, joka nyt Meit' ajaa viholliset voittamaan Ja vastaisuudess' antaa maineen kruunun. Ei varmaan uljas Hector vaihettaisi Näin runsast' ikuistuksen tilaisuutta, Mi välkkyy tämän sodan otsalla. Ei koko maailman aarteisiin.

HECTOR. Mun voitit, Sa uljas oksa suuren Priamuksen. — Jyryisen haaston laitoin tylsille Ja riitaisille Kreikan sankareille, Jok' unenkohman heistä karkoittaa. Tuo heidän suuri sankarinsa nukkuu, Ja sotajoukko eripuraan hukkuu. Mut tää, min' arvaan, hänet herättää.

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Kreikkalaisten leiri. Achiileen teltan edusta. (Thersites tulee.)

THERSITES. Mitä nyt, Thersites? Mitä tämä? Aivanko hämmentynyt vihasi sokkeloihin? Saako tuo elefantti Ajax noin vain menostaa? Hän minua lyö, ja minä häntä haukun. Kaunis hyvitys! Jospa edes olisi päinvastoin: että minä häntä lyön, ja hän minua haukkuu! Hiisi olkoon! Tahdon tässä oppia manaamaan esiin perkeleitä, kun ei häijyistä sadatuksistani ole mitään apua. Ja tuo Achilles sitten, — oivallinen sotainsinööri! Jos Troiaa ei valloiteta ennen, kuin nuo kaksi ovat alta sen kaivaneet, niin kyllä sen muurit seisovat, kunnes itsestään kaatuvat. Oi, sinä suuri Olympon salaman-linkooja, älä unohda, että olet Zeus, jumalten kuningas; ja sinun, Mercurius, käärmesauvasi menettäköön kaiken tehonsa, jos te ette ota heiltä pois sitä pientä, pientä, pienen pientä älyvaraa, mikä heillä on, jonka typerin tietämättömyyskin tietää niin ylenmäärin puutteelliseksi, ettei se voi näppärästi pelastaa kärpästä hämähäkin kourista, rikkomatta verkkoa kömpelöllä pampullaan. Ja sitten rutto koko leiriin! tai oikeammin napolilainen luumätä, sillä se on juuri sopiva kirous semmoisille, jotka käyvät sotaa hameesta. Olen nyt rukoukseni lukenut, ja kateuden perkele sanokoon aamenen. Hohoi! prinssi Achilles!

(Patroclus tulee.)

PATROCLUS. Kuka siellä? Thersiteskö? Hyvä Thersites, tule sisään haukkumaan.

THERSITES. Jos olisi mieleeni jolahtanut väärä kultaraha, niin et olisi sinä päässyt jolahtamaan pois tutkistelemuksistani. Mutta vähät siitä! Vieköön sinut — sinä itse! Ihmiskunnan yhteinen kirous, narrimaisuus ja typeryys, tulkoon kukkuramitalla osaksesi! Taivas sinua opastajasta varjelkoon, ja opetus pysyköön kaukana sinusta! Liha ja veri sinua hallitkoon kuolemaasi saakka! Jos silloin ruumiinpuettaja sanoo, että olet kaunis ruumis, niin vannon jumaliste, ettei hän ole koskaan puettanut muita kuin Lazaruksia. Aamen! Missä on Achilles?

PATROCLUS. Mitä? Oletko sinä hurskas? Rukoilitko parhaillaan?

THERSITES. Rukoilin; taivas minua kuulkoon!

(Achilles tulee.)

ACHILLES. Kuka siellä?

PATROCLUS. Thersites, hyvä herra.

ACHILLES. Missä? Missä? — Oletko täällä? Oo, sinä, juustoni, sinä ruuansulattajani, miks et ole niin moneen ruokaveroon laittanut itseäsi pöytään? Sano, mikä on Agamemnon?

THERSITES. Sinun komentajasi, Achilles. Sano nyt, Patroclus, mikä on Achilles?

PATROCLUS. Sinun herrasi, Thersites. Nyt ole hyvä ja sano, mikä olet itse?

THERSITES. Sinun tuntijasi, Patroclus. Sano nyt, Patroclus, mikä sinä olet?

PATROCLUS. Sen voinet itse sanoa, koska tunnet minut.

ACHILLES. Oi, sano, sano!

THERSITES. Luettelen kaikki peräkkäin: Agamemnon on Achilleen komentaja; Achilles on minun herrani; minä olen Patrocluksen tuntija; ja Patroclus on narri.

PATROCLUS. Herja sinä!

THERSITES. Vaiti, narri! En ole vielä päättänyt.

ACHILLES. Hänellä on eri-oikeus. — Jatka, Thersites.

THERSITES. Agamemnon on narri; Achilles on narri; Thersites on narri; ja, niinkuin sanottu, Patroclus on narri.

ACHILLES. Todista se.

THERSITES. Agamemnon on narri, kun yrittää olla Achilleen komentajana; Achilles on narri, kun on Agamemnonin komennettavana; Thersites on narri, kun palvelee tuommoista narria; ja Patroclus on narri omastatakaa.

PATROCLUS. Miksi olen minä narri?

THERSITES. Sitä voit kysyä luojaltasi. Minulle siinä on kyllin, että se olet. Kas, keitä tuossa tulee?

(Agamemnon, Ulysses, Nestor, Diomedes, ja Ajax tulevat.)

ACHILLES. Patroclus, minä en tahdo puhua kenenkään kanssa. — Tule mukanani sisään, Thersites.

(Menee.)

THERSITES. Tuollaista ulkokultaisuutta, tuollaista ilveilyä, tuollaista konnamaisuutta! Ja koko asiana vain aisankannattaja ja lutka! Soma riidanaihe, josta kelpaa kiistellä ja kilvoitella ja veriinsä kuolla! Savipuoli sen luuskan syököön, ja sota ja haureus tuhotkoon koko selssun!

(Menee.)

AGAMEMNON. Miss' on Achilles?

PATROCLUS. Teltassaan, herra; hän on pahoin-voipa.

AGAMEMNON. Vie hälle tieto tänne-tulostamme. Hän airuttamme herjas; pateilleen nyt Tulemme itse, pannen syrjään arvot; Se sano hälle, muuten pian luulee, Ett' emme muista, mikä olemme, Tai tohdi sitä näyttää.

PATROCLUS. Kyllä sanon.

(Menee.)

ULYSSES. Me näimme hänet telttans' ovessa; Ei häntä tauti vaivaa.

AJAX. Vaivaa, leijonantauti, ylpeän sydämmen tauti. Sanokaa sitä synkkämielisyydeksi, jos tahdotte miestä imarrella; mutta, kautta pääni, ylpeyttä se on; vaan mistä? Mistä? Olisi hauska tietää syy. — Pari sanaa, herra kuningas!

(Vie Agamemnonin syrjään.)

NESTOR. Mikä Ajaxiin on mennyt, kun noin häntä haukkuu?

ULYSSES. Achilles on häneltä vietellyt hänen narrinsa.

NESTOR. Kenen? Thersiteenkö?

ULYSSES. Niin.

NESTOR. Nyt kai Ajax on ymmällä, kun on aiheensa hukannut.

ULYSSES. Ei suinkaan, hänellä on nyt se aiheena, joka häneltä aiheen vei: Achilles.

NESTOR. Sitä parempi; kernaammin kopua heidän välillään, kuin sopua. Mutta olipa se vahva liitto, kun narri voi sen purkaa!

ULYSSES. Ystävyyden, jota ei viisaus ole rakentanut, voi tyhmyys helposti hajoittaa. Tuossa tulee Patroclus.

NESTOR. Eikä Achillesta mukana?

(Patroclus palaa.)

ULYSSES. Elefantilla on nivelet, mutta ne eivät ole kohteliaisuutta varten; sen jalat on tehty tarpeen eikä pokkuroimisen varalle.

PATROCLUS. Achilles sanoo, ett' on pahoillaan, Jos muun kuin huvin vuoks ja lystiksenne Tulitte tänne, teidän korkeutenne Ja ylhä seuranne; hän toivoo, että Vain terveydeksenne ruoan jälkeen Nyt teette pienen kävelyn.

AGAMEMNON. Patroclus, Nuo moiset vastaukset hyvin tunnen; Mut väite tuo, vaikk' on sill' ivan siivet, Ei pääse pakoon huomioltamme. Häll' ansioita on, ja syyt' on meillä Se tunnustaa; mut kaikki nämä hyveet, Joit' ei hän hyveisesti itse käytä, Ne meistä loistons' alkaa menettää; Ne mätänevät koskemattomuuttaan Kuin riettaass' astiassa kauniit marjat. Tulimme hänen puheilleen, se sano, Ja syntiä et tee, jos sanot senkin, Ett' ylhä ylpeys ja alha mieli Hänessä asuu, suuremp' itseluulo Kuin ansiokkuus. Häntä paremmat, Suvaiten tuota raakaa röykkeyttä, Salaavat herrautensa pyhän voiman Ja hänen oikkujensa ylivaltaa Sukoillen kumartavat, tarkkaavatpa Niin hänen juoniensa nousut, laskut, Kuin sodan meno hänen vuoroistaan Kokonaan riippuis. Sano se, ja lisää, Ett' työtään näin jos suureksuu, niin jääköön Kuin sotakone, jok' on liian raskas Mukana viedä; josta sanotaan: "Tää täss' ei liiku, laita sota tänne!" Vireä kääpiö on arvokkaampi Unista jättiä: — näin sano hälle.

PATROCLUS. Sen teen, ja heti vastauksen tuon.

AGAMEMNON. Ei kelpaa, että toisen kautta vastaa; Hän tulkoon itse. — Luokseen käy, Ulysses.

(Ulysses menee.)

AJAX. Mitä hän on muita enempi?

AGAMEMNON. Ei enempi, kuin mitä itse luulee olevansa.

AJAX. Onko hän niin paljon? Ettekö luule, että hän luulee olevansa parempi mies kuin minä?

AGAMEMNON. Epäilemättä.

AJAX. Oletteko samaa mieltä? Sanotteko, että hän on parempi?

AGAMEMNON. En, jalo Ajax; te olette yhtä väkevä, yhtä urhoollinen, yhtä viisas, ettekä vähemmän jalo, paljon kohteliaampi, ja ennen kaikkia paljon taipuvaisempi.

AJAX. Kuinka saattaa ihminen olla ylpeä? Mistä se ylpeys tulee? Minä en tiedä, mitä ylpeys on.

AGAMEMNON. Sitä kirkkaampi on älynne, Ajax, ja sitä kauniimmat hyveenne. Joka on ylpeä, syö loppuun itsensä. Ylpeys on oma peilinsä; ja jokainen, joka muulla kuin teolla kehuu itseään, tekee kehullaan teon tyhjäksi.

AJAX. Minä vihaan ylpeitä, niinkuin vihaan sammakon rumppia.

NESTOR (syrjään). Kuitenkin hän rakastaa itseään; eikös se ole kummaa?

(Ulysses palaa.)

ULYSSES. Huomenna taisteluun ei käy Achilles.

AGAMEMNON. Ja mitä sanoo syyksi?

ULYSSES. Ei niin mitään; Miel'alojensa virran mukaan kulkee Ja omapäisess' itsehyväilyssään Ei muiden arvost' ota tietääkseen.

AGAMEMNON. Miks, kauniisti kun pyydämme, ei lähde Hän teltastansa tänne ilman jakoon?

ULYSSES. Vain kaunatakseen turhist' asioista Tärkeitä tekee; suuruus häntä riivaa; Vain itselleen hän haastaa, rehennellen Niin ett' on hengästyä; luuloarvo Niin kiehuu, kuohuu hänen veressään, Ett', ajun riidellessä tarmon kanssa, Kapinaan joutuu valtio Achilles Ja sortuu itseensä. Mit' enää sanon? Häness' on korskanrutto: kalmanpilkut Jo huutaa: "Turhaa toivo!"

AGAMEMNON. Ajax menköön. — Te, hyvä prinssi, käykää hänen luonaan; Pitävän teistä kuuluu; pyynnöstänne Hän ehkä hiukan kieltää itseään.

ULYSSES. Ei, Agamemnon, sit' ei sallita. Jok' askel pyhä on, mink' Ajax poispäin Achilleest' astuu. Tuota korskaa herraa — Jok' omass' ihrass' ylpeyttään paistaa Ja jonka aatoksiin ei mahdu muu, Kuin mikä häntä itseään vain matkii Ja märehtii — näin kunnioisko mies, Jot' enemmän kuin häntä jumaloimme? Tää kolmast' ylevä ja uljas prinssi Niin ei saa nuorta laakeriaan ryöttää, Niin, — kuulkaa, — arvoaan ei alentaa, — Hän, jok' on yhtä kuulu kuin Achilles — Hän ett' Achilleen menis luo. Tuon ennalta jo ihraist' ylpeyttä Näin rasvaisimme vain ja lisäisimme Vain poltaksia Rapuun, joka hehkuin Odottaa suurta Hyperionia. Vai moisen luokse tää! Se kiellä, Zeus, Jyristäin huuda: "Tämän luo Achilles!"

NESTOR (syrjään). Noin vain! Tuo sydänsuonta hivelee.

DIOMEDES (syrjään). Kuink' ääneti hän kehun nielaisee!

AJAX. Jos luokseen käyn, niin rautakourallani Hänt isken naamaan.

AGAMEMNON. Ei, ei, älkää menkö!

AJAX. Jos ylpeilee, kyll' ylpeyttään ma su'in. Mun suokaa mennä.

ULYSSES. Ei koko tämän sodan hinnast', ei.

AJAX. Hävytön, kehno nulikka!

NESTOR (syrjään). Kuink' itseään hän kuvaa!

AJAX. Eikö voi olla ihmisiksi?

ULYSSES (syrjään). Kattila pataa soimaa.

AJAX. Min' isken vähän hänen oikkusuontaan.

AGAMEMNON (syrjään). Potilas tahtoo olla lääkärinä.

AJAX. Mun mieltäni jos olisivat kaikki, —

ULYSSES (syrjään). Niin äly jäisi vanhanaikaiseksi.

AJAX. Niin hän ei pääsisi niin vähällä, saisi ensin maistaa miekkaa. Pitääkö ylpeyden voittaa?

NESTOR (syrjään). Jos voittaa, niin on puoli osuutta sinun.

ULYSSES (syrjään). Jopa kymmenenkin osuutta.

AJAX. Kyllä minä häntä vatkaan; kyllä teen hänestä nöyrän.

NESTOR (syrjään). Hän ei ole vielä oikein lämmin. Aja häneen kiitosta. Juota, juota! Hänen kunnianhimonsa on kuiva.

ULYSSES (Agamemnonille). Tuo epäsopu liiaks teitä kalvaa.

NESTOR. Ei siihen syytä, jalo ruhtinas.

DIOMEDES. Achillest' ilmankin me tullaan toimeen.

ULYSSES. Hän loukkaantuu, tuon nimenkin kun kuulee. On täällä mies —; vaan ei, ei hänen kuullen! Min' olen ennen vaiti.

NESTOR. Miksi niin? Ei ole kade hän, niin kuin Achilles.

ULYSSES. On yhtä uljas, maailma sen tietköön!

AJAX. Hävytön koira, peijaa meitä näin; Oi, että olisi hän troialainen!

NESTOR. Jos oisi mitä vikaa Ajaxissa, —

ULYSSES. Jos oisi ylpeä, —

DIOMEDES. Tai kehun-ahnas, —

ULYSSES. Tai kärrykäs, —

DIOMEDES. Tai turha, itserakas!

ULYSSES. Taivaalle kiitos, leppyisä ett' olet! Ja kiitos siittäjälles, kantajalles, Ja opettajalles. Mut kolmin kerroin Sun älylles, jok' opin kaiken voittaa! Mut se, ken kätes miekkaan totutti, Jakakoon Marsin kanssa ijäisyyden Ja puolet saakoon! Mitä voimaan tulee, Niin Milo, härjänkantajakin, maineens' Saa jättää jänteiselle Ajaxille. En tahdo viisauttasi ylistää, Jok' ympäröi kuin joki, aita, häkki Avujes avaruuden. Täss' on Nestor; Hän, muinaisuuden tiedoss' oppineena, On viisas, muut' ei olla voi kuin viisas; Mut anteeks, isä Nestor, vaikka oisit Kuin Ajax reipas, ajus yhtä tuore, Et häntä voittais, Ajax oisit vain.

AJAX. Sanonko isäks?

NESTOR. Sano, poikaseni.

DIOMEDES. Häh', Ajax-prinssi, ohjeit' ottakaa.

ULYSSES. Pois viipy nyt: jo pensaikossa piilee Achilles-hirvi. Suuri päälikkömme, Kokohon päällyskunta kutsukaa. Kuninkait' uusia on tullut Troiaan; Huomenna täyttä voimaa kysytään. Täss' urho! Itä saa ja länsi koittaa Parastaan tuoda, Ajax kaikki voittaa.

AGAMEMNON. Nyt neuvostoon! Achilles, unta hyvää! Venonen lipoo, laiva kyntää syvää.

(Menevät.)