RUNOKIRJE RAKASTUNEELLE GALLUKSELLE.

Oi varo itseäs, Gallus, ylpeä, vallaton poika! Nymfien lehtoa päin yöllä sun kulkevan näin. Ennenkuin sinä arvaatkaan, sinä vankina huokaat, kahlehet ruusuiset on sinun rantehissas, on lujemmat kuin jos olis Zeus sinut kytkenyt raudoin Kaukason kalliohon. Onneton, riisuos pois miehen-toogas ja orjaltas sinä viittasi lainaa! Askeles on mitatut, aivoituksesi myös. Julmat, ankarat kahleet on käsi solmiva pieni, päivin kaipauksen, hekkuman kahlehet öin. Jättävä ystäväseuran oot, salit reetorin myöskin, vaihtava viisauden hullujen oppihin oot. On puhetaitosi vain: »sinä armahin», »kaunehin», »kallein», kaikuva ei ikinään Forumill' äänesi oo eikä sun miekkaas mainita taistossa Partheja vastaan. Polvihin nousevihin et nimes mainetta vie. Mit' ei orjasi tee, sen teet sinä', orjista kurjin: suutelet kahleitas, onneton, onneton mies! Noudata ystäväs kutsua siis ja tän' iltana tullos, tullos Tusculumiin miesten sa seurahan taas. Täällä on Sixtus ja Priscus ja viisas ja kielevä Calvus, jonka sa huulilta juot viisautta runsahammin kuin olet äidinrinnoilta koskaan maitoa juonut. Ystäväs parhaimmat luonani löytävä oot. Niin tule luokseni, Gallus, ja välttäös ruusuiset kahleet, keskellä ystävien tarttuos maljahas taas, niin me sun kanssasi aamuun kiurun laulaissa juomme kunniaks nuoruutes kultahisen, vapahan!