HYÖKKÄYS LÄNNESSÄ 1918. (continued 2)

Heidän asettumisensa Bakuhun oli ollut mahdollinen vain sen kautta, että turkkilaiset Persian pohjoisosassa pysyivät aivan odottavalla kannalla; tämä oli sotataloudelliselta kannalta ääretön tappio. Täten englantilaiset pääsivät myös kiinteämpään yhteyteen Kubanin alueen vapaaehtoisen armeijan kanssa. Toiselta puolen he olivat Bakussa meidän ulottuvillamme. Isku suuria voimia käyttämättä näytti mahdolliselta. Ylin armeijanjohto valmisteli hyökkäystä heitä vastaan, kutsuen lisäksi Nourin joukot, ja lähetti ratsuväkibrigaadin ja muutamia pataljoonia Tiflikseen. Joukkojen siirto ei ollut vielä loppuun suoritettu, kun Nouri valloitti Bakun ja Bulgaarian olot pakottivat meidät siirtämään joukot Romaaniaan.

Pohjois-Persiassa eivät olosuhteet muuttuneet; me annomme aseita Ukrainasta sikäläisille heimoille, jotka tahtoivat liittyä turkkilaisiin. Nämä itse eivät tehneet mitään, vaikka heillä oli runsaasti joukko-osastoja Batumin ja Karsin tienoilla.

Minä menin idässä niin pitkälle, kuin pidin ehdottomasti välttämättömänä strateegisen ja sotataloudellisen tilanteemme vuoksi, Napoleonimaiset maailmanvalloitussuunnitelmat eivät johtaneet toimintaani. Minun huolten painama askarteluni ei sallinut kuvitelmain lentoretkiä. En halunnut valloittaa mitään alueita Ukrainassa tai Kaukaasiassa; tarkoitukseni oli vain hankkia meille sitä, mitä me välttämättä tarvitsimme voidaksemme yleensä elää ja käydä sotaa. Kun saarto oli täällä saatu puhkaistuksi, toivoin meidän taloudellisesti vahvistuvan ja sen kautta myös saavan ruumiillisia ja henkisiä voimia. Näiden seutujen ihmisvoimaa aioin käyttää sodankäynnin edistämiseksi, mikäli se oli mahdollista, osaksi muodostamalla joukkoja, osaksi — mikä oli paljon lupaavampaa — värväämällä työvoimia kotimaata varten, jotta täyteväkeä sieltä vapautuisi. Koetin toteuttaa tätä koko itäalueella ja toivoin myös idän saksalaisesta väestöstä saavani rekryyttejä. Mutta me emme toimineet kyllin nopeasti. Riiassa 8:s armeija valitti, että sotaministeriö minun kiirehtimisestäni huolimatta ei vieläkään ollut antanut mitään määräyksiä.

Vain saksalaisuuden suojaamisessa ja hoivaamisessa menin pitemmälle kuin varsinaiset sotilaalliset velvollisuudet olisivat vaatineet ja toimin tulevaisuutta silmälläpitäen. Sotilaallisia voimia ei siihen tarvittu. Pyrin vahvistamaan ja kokoamaan saksalaismaailmaa ja tekemään sen näin mahtavammaksi. Tuttavani olivat asettaneet käytettäväkseni melkoisen summan. Käytin sen saksalaiskansallisen sanomalehdistön vahvistamiseksi Itävallassa. Lempiajatukseni oli Venäjälle hajonneiden saksalaisten ja idässä olevien sotamiestemme uutisasuttaminen itäalueelle, ja tätä ajatusta kehitin edelleen. Tässä mielessä otin saksalaisuuden hoiviini valtakunnan hallituksesta riippumatta. Haaveellisina torjuin luotani sellaiset ajatukset kuin saksalaisen siirtolan perustamisen Mustanmeren rannalle.

Itärintaman ylipäällikön alaisiin maihin nähden pyysin hallitukselta kesän kuluessa monesti selviä ohjeita, voidakseni toimia täällä sopusoinnussa valtakunnan johdon periaatteiden kanssa. Vironmaa ja Liivinmaa olivat yhdistetyt Kuurinmaan kanssa yhdeksi sotilaalliseksi hallintoalueeksi, "Baltikumiksi". Liettua oli säilyttänyt rajansa. Kuurinmaalla noudatetun politiikan suunnittelin ulotettaviksi Liivinmaahan ja Viroon. Pyrkimyksenäni oli yhdistää virolaiset ja lättiläiset, joiden sivistys oli saksalaista, yhdeksi Saksan alaiseksi valtioksi, kummankin heimon pysyessä täydelleen erossa toisistaan. Heti näiden maiden vapauttamisen jälkeen helmikuussa olisi ollut tehtävä paljon, mutta meidän hallituksemme antoi kalliin ajan kulua hukkaan. Se pyysi minua kyllä määrittelemään Viron- ja Liivinmaan-politiikan suuntaviivat. Mutta tämä oli aivan hyödytöntä, jollei Berliini todenteolla ollut asiain takana. Sieltä kiirehdittiin vain Tarton yliopiston avaamista. Mutta opettajapaikkoja täytettäessä virolaiset käsittämättömällä tavalla syrjäytettiin. Täten lyötiin kirves kiveen.

Liettuassa emme päässeet yhtään sen pitemmälle. Neuvottelut Liettuan maaneuvoston kanssa tyrehtyivät kokonaan. Puolalaiset kävivät yhä levottomammiksi; hallitus ei vieläkään älynnyt täältäpäin tulevaa vaaraa eikä käyttänyt kaikkea vaikutusvaltaansa Roomassa saattaakseen vapaanaolevalle Vilnon piispanistuimelle liettualaismielisen papin, millaista ratkaisua liettualaiset hartaasti halusivat ja minä voimieni mukaan koetin tukea. Ehkä hallituskin toimi siihen suuntaan saamatta kannatusta Vatikaanin puolelta.

Puolan kysymyksen ratkaisu viipyi yhä. Keisari Kaarlen kanta oli horjuva. Kreivi Czerninin seuraaja, kreivi Burian, vaati Puolan kysymyksen ratkaisua Itävaltaan liittymisen mielessä. Saksan hallitus ei vielä nytkään oikein tiennyt, mihin se pyrki. Se noudatti täällä yhtä vähän selviä suuntaviivoja kuin muuallakaan idässä. Tarjoutui hyvä tilaisuus saada itävaltalais-puolalainen ratkaisu lopullisesti torjutuksi, mutta sitä ei käytetty. Keisari Kaarle oli kirjoittanut kirjeensä Parmaan. Wienin painostuksesta täytyi hänen toukokuussa tehdä Kanossan-retkensä Spaahan. Mieliala tarjosi kaikki mahdollisuudet, kaikki olisi ollut saavutettavissa. Kenraalisotamarsalkka ja minä pyysimme valtakunnankansleri kreivi v. Hertlingiä ja valtiosihteeri v. Kühlmannia käyttämään hetken suotuisuutta hyväkseen ja raivaamaan suhteet selviksi. Heiltä puuttui kuitenkin tarpeellista päättäväisyyttä. Suurella juhlallisuudella sommiteltiin jonkinmoinen kirjoitelma, jonka allekirjoittivat paitsi johtavat valtiomiehet myöskin molemmat hallitsijat. Sopimus ei asettanut mitään ehtoja Itävalta-Unkarille ja oli täydelleen arvoton. Meidän diplomatiamme ei kyennyt tehtäväänsä, kaksoismonarkia voitti. Se, mitä me soturit olimme ennustaneet, toteutui. Kreivi Burian tunsi syystä voivansa toimia vapain käsin. Hän ajoi Puolan kysymyksen itävaltalaismielistä ratkaisua sillä sitkeydellä, mikä oli hänelle ominaista ja meidän valtiomiehillemme niin haitallista.

IX.

Valmistelut kolmanteen suureen hyökkäykseen lännessä tapahtuivat tarkalleen samalla tavalla kuin ennen maaliskuun 21:sen ja toukokuun 27:nnen taisteluita. Eversti Bruchmüller oli taas Saksan kruununprinssin armeijaryhmän neuvojana tykistöä koskevissa asioissa.

Samalla kuin 7:s armeija kulkisi Château-Thierryn itäpuolella Marnen yli tuli sen hyökätä joen molemmin puolin Epernayn suuntaan. Yhtaikaa piti 1:sen ja 3:nnen armeijan edetä rintamavälillä, joka ulottui Reimsin itäpuolelta Tahureen asti, työntääkseen sekin oikean sivustansa Epernayta kohti Reimsin metsäisen vuoriston ohi, päävoimat Châlons-sur-Marneen tähdäten. Tältä joukkojen ryntäykseltä säästyivät ne vihollisen asemat, jotka olivat suunnilleen Ardre-virrasta Reimsin itäpuolelle asti. Hyökkäyksellä oli näin ollen huomattava laajuus, joka näytti olevan sen menestykselle eduksi. Kummankin hyökkäävän joukon yhtyminen Epernayn tienoilla voi saada aikaan suuren tuloksen. Hyökkäystä suorittamaan oli suurimmaksi osaksi määrätty divisioonia, jotka olivat suorittaneet rynnäkön Chemin des Damesin kautta. Tehtävä asetti joukoille suuret vaatimukset, mutta se johtui asemasta. Kruununprinssi Rupprechtin divisioonat voivat sitä paremmin levänneinä ryhtyä myöhempään tehtäväänsä, Flanderin hyökkäykseen.

7:nnen armeijan ylikomennon kevennykseksi oli 9:s armeijanylikomento Romaaniasta työnnetty Oisen ja Ourcqin väliin Aisnen kummallekin puolelle. Ryhdyttäessä hyökkäämään Reimsin molemmin puolin otettiin laskuissa huomioon mahdollisuus, että vihollinen tekisi vastahyökkäyksen Aisnen ja Marnen välillä, päävoimat Soissonsin suunnassa. 9:s armeija ja 7:nnen armeijan oikea siipi olivat varustetut ottamaan sitä vastaan.

Saksan kruununprinssin joukkojen rynnäkkö oli alkuaan suunniteltu heinäkuun 12:ntenä tapahtuvaksi. Se täytyi valitettavasti siirtää 15:nteen, jotta valmistelut saataisiin mahdollisimman perinpohjaisiksi. Valmistusten ollessa täydessä käynnissä saatiin 11:ntenä ja 12:ntena karkurien kautta tieto, että Villers-Cotteréts'n metsästä oli odotettavissa heti suuri tankkirynnäkkö. Tämän johdosta tarkastettiin ja täydennettiin vielä kerran puolustustoimenpiteitä. Ratkaisevalla paikalla Soissonsista lounaaseen oli divisioona, joka oli idässä taistellut erittäin voitokkaasti ja myöskin lännessä aina täyttänyt tehtävänsä. Se ei ollut ottanut osaa toukokuun taisteluihin ja oli siksi saanut nauttia lepoa niin runsaasti kuin yleensä voitiin divisioonalle myöntää. Tässä suhteessa ei vihollisen asema voinut olla meidän asemaamme parempi. Etempänä etelässä oli yhdellä divisioonavälillä kaksi divisioonaa, joiden pataljoonaluku oli jäänyt vaadittua määrää pienemmäksi ja jotka eivät olleet täysin levänneitä. Muut divisioonat olivat hyviä asemadivisioonia, niiden leveys oli säännönmukainen. Muutamia divisioonia oli takana varana. Asemien rakentaminen ei luonnollisesti vielä voinut olla kovin pitkällä. Korkea vilja esti näkemästä kauas eteenpäin, mutta suojasi tietysti samalla asemia. Espanjantauti ei kuitenkaan raivonnut pahemmin kuin rintaman muilla osilla. Ilmoitettua vihollisen hyökkäystä ei kuulunut. Minä toivoin, että tieto hyökkäyksestä olisi ravistanut joukot perinpohjin hereille. Saksan kruununprinssin joukot tehostivat sitä, että oli välttämätöntä kaikilla puolustuslinjoilla ryhmittyä syvälle ulottuviin muotoihin.

Minä olin koko ajan yhteydessä hyökkäävien armeijain johtajain kanssa. Minulle oli kaikkein tärkeintä tietää, tunsiko vihollinen heidän tai joukkojen arvelun mukaan meidän valmistuksemme. He vastasivat tähän kieltävästi. Vain Marnen varrella kiihtyi tykkituli. Minä olin vielä erikoisesti huomauttanut, ettei Marnen etelärannalle saisi tehdä tiedusteluretkiä. Siitä huolimatta ui eräs pionieeriupseeri joen yli ja joutui vangiksi. Kuten taistelun jälkeen tuli tiedoksi, oli hän kertoillut viholliselle hyvin paljon. Samoin menetteli eräs raskaan tykistön sijaisupseeri, joka Ardre-joella joutui vihollisen käsiin. Entente teki muutamissa kohdin partioretkiä ja otti myös vankeja; mitä se niiltä sai kuulla, en tiedä. Tosiasia on, että kautta koko Saksan puhuttiin mitä varomattomimmin Reimsin luona tehtävästä hyökkäyksestä. Paha kyllä sain vasta perästäpäin usein kirjeitä kotimaasta, joissa kerrottiin tästä. Myös vihollisen kipinäsanomissa taistelun jälkeen tunnustettiin suoraan, että meidän suunnitelmamme oli tullut oikeaan aikaan sen tietoon. Asian salassa pitäminen armeijassa oli vaikeaa, kun jo vahvojen tykistö- ja miinanheittäjäosastojen kerääminen, joita jokaiseen hyökkäykseen tarvittiin, oli omiaan paljastamaan meidän aikeemme.

Kaikesta harkinnasta huolimatta emme voineet keksiä muuta. Tunsimme kyllä, miten hitaasti hyökkäys voitiin saada aikaan. Harhaanjohtamisyrityksiä oli järjestetty niinkuin ennenkin. Tässä suhteessa oli tehty kaikki. Postinsulkemisella ei ollut mitään merkitystä. Kotimaahan johti liian monta kanavaa, lomallelaskemista en voinut keskeyttää, se oli ainoa, mitä ylin armeijanjohto voi sotilaalle antaa. Rautatien kuljetussuhteiden vuoksi oli jo helmi- ja maaliskuussa järjestetty pitempiaikainen sulku. Sen lopettamista toivoivat silloin useat ylipäälliköt hartaasti.

Viranomaiset pitivät ankaraa huolta salassapysymisestä, mutta saksalaiselle ominaisen juttelu- ja kerskailuhalun kautta joutuivat kaikki tärkeimmät ja salaisimmat asiat julkisuuteen ja sitä tietä myös vihollisen tietoon.

556 Hyökkäys lännessä 1918.

15:nnen aamulla hyökättiin.

Meidän kulkumme Marnen yli oli huomattava saavutus. Se onnistui, vaikka vihollisen puolustus oli tarkoin järjestetty sitä silmälläpitäen; samaten tunki 7:s armeija Marnen ja Ardren välillä vihollisen sitkeästi puolustamiin asemiin. Italialaiset divisioonat, jotka olivat näillä kohdin, kärsivät varsin ankaria tappioita.

Noin 5 km:n päässä Marnesta etelään kohtasivat hyökkäävät joukkomme vahvan vihollisosaston, jota ne eivät enää voineet voittaa kuljettamatta runsaasti tykistöään virran yli. Taistelu pysähtyi. Marnea ylöspäin ja Ardren suunnalla etenimme hitaasti 16:ntenakin tuimasti taistellen.

1:sen ja 3:nnen armeijan hyökkäyksestä oli vihollinen peräytynyt järjestyksessä toisiin asemiinsa. Me olimme kautta koko rintaman asettuneet lujasti sen eteen.

Jo päivällisen aikaan 16:ntena antoi ylin armeijanjohto käskyn, että 1:sen ja 3:nnen armeijan oli lopetettava hyökkäys ja vetämällä divisioonia taaksepäin järjestäydyttävä puolustusasemiin. Hyökkäyksen jatkaminen olisi käynyt liian kalliiksi. Meidän oli tyytyminen asemiemme parantumiseen, jonka kautta saimme takaisin keväällä 1917 menettämämme kukkulat; samaan aikaan olimme saaneet syvän esikentän. Taakse siirrettävät joukot tulivat olemaan Saksan kruununprinssin tai ylimmän armeijanjohdon reservijoukkona. Minä pidin erittäin tärkeänä, että ne olivat nopeasti liikuteltavissa.

Kun kerran oli täytynyt tehdä raskas päätös 1:sen ja 3:nnen armeijan hyökkäyksen lopettamisesta, niin oli jatkuva eteneminen Marnen yli ja joukkojemme jättäminen sen etelärannalle tarkoituksetonta. Oli kuitenkin mahdotonta vetää heti paikalla joukkoja takaisin, harvat sillat olivat ankaran tykkitulen, vihollisen lentäjäin pommisateen ja konekivääritulen alla. Peräytymismahdollisuudet oli järjestettävä, ennenkuin peräytyminen voi alkaa. Heinäk. 17:ntenä määrättiin, että sen tuli tapahtua yöllä 20/21 päivän välillä. Marnen eteläpuolella olevilla joukoilla oli kestettävä vaikeita päiviä ja ne suoriutuivat niistä sankarillisesti.

Vain Marnen pohjoispuolella, Ardrea ylöspäin noustaessa, luuli ylin armeijanjohto voivansa vielä jatkaa hyökkäystä saartaakseen Reimsin tiukemmin ja mahdollisesti valloittaakseen sen. Saksan kruununprinssin joukot olivat tätä varten saaneet tarvittavat määräykset jo 16:ntena. 17:nnen iltapäivällä neuvottelin 1:sessä armeijassa Rethelissä hyökkäyksen jatkamisesta Reimsiä vastaan. Minä tehostin nopean toiminnan välttämättömyyttä, jotta me tälläkin taistelukentällä säilyttäisimme aloitemahdollisuuden. Esikunnanpäällikön esityksestä huomasin, että valmistelut tämänkin puhtaasti paikallisen hyökkäyksen jatkamiseksi vaatisivat useita päiviä. Minulle ei jäänyt muuta neuvoksi kuin tyytyä tähän. Minä pyysin uudelleen Saksan kruununprinssin armeijaryhmää muodostamaan kiireesti reservijoukkoja ja viittasin 18:nteen armeijaan ja 9:nnen armeijan oikeaan sivustaan, joiden vahvistaminen nyt voi käydä välttämättömäksi.

Muita rintamanosia pidin lujina. Ylin armeijanjohto piti lähinnä vielä kiinni suunnitelmasta, että kruununprinssi Rupprechtin joukot hyökkäisivät Flanderiin, vaikkakaan toivottua vihollisen heikkenemistä siellä ei ollut tapahtunut. Tykistön, miinanheittäjien ja lentäjäjoukkojen siirto rautateitse sinne Reimsin seuduilta oli järjestelmällisesti alkanut jo 16:nnen iltana. Minä itse matkustin yöllä 17:nnen ja 18:nnen välillä Rupprechtin armeijaryhmän päämajaan tutustuakseni vielä kerran valmistusten tilaan. Hyökkäystä suunniteltiin huhtikuun lopulla seisahtuneen rynnäkön jatkoksi. 4:nnen ja 6:nnen armeijan tuli suorittaa se Lys-virran pohjoispuolella, ja tarkoituksena valloittaa Poperingenin ja Bailleulin väliset tärkeät kukkulat sekä Hazebrookin luona oleva ylänkö.

Juuri ollessani keskusteluissa Rupprechtin armeijaryhmän kanssa 18:nnen aamulla sain ensimmäiset tiedot, että ranskalaiset äkkiarvaamatta olivat ryhtyneet tankkihyökkäykseen Soissonsin lounaispuolella. Samaan aikaan ilmoitettiin Saksan kruununprinssin armeijaryhmästä, että ne joukot, jotka oli määrätty jatkamaan hyökkäystä Ardrea ylöspäin, ensi sijassa 20:s jalkaväkidivisioona, oli siirretty taistelukentälle, osittain automobiileilla. Minä itse annoin heti määräyksen 5:nnelle jalkaväkidivisioonalle, joka oli asetettu St. Quentinin koillispuolelle ylimmän armeijanjohdon käytettäväksi ja jonka nopeaa kuljetusta junalla kaikkiin suuntiin oli etukäteen valmistettu, että se oli siirrettävä junalla Laonin kautta Soissonsin koillispuolelle lähelle kaupunkia.

Minä johdin neuvotteluja Rupprechtin armeijaryhmässä loppuun asti — tietysti mitä suurimmassa hermojännityksessä — ja matkustin takaisin Avesnesiin. Kruununprinssi Rupprechtin näin tuona päivänä viimeisen kerran. Seurustelumme oli tälläkin kertaa, kuten aina, sopusointuista.

Avesnesiin saavuin klo 2 iltapäivällä. Kenraalisotamarsalkka oli minua vastassa asemalla. Lähdimme heti työhuoneeseen. Asema 9:nnen armeijan vasemmalla ja 7:nnen armeijan oikealla siivellä oli käynyt vakavaksi.

Kenraali Foch oli jo 17:ntenä tuloksettomasti hyökännyt Champagnessa, Reimsin vuoristossa Ardren ja Marnen välillä ja Marnen eteläpuolella, ja jatkanut taistelua 18:ntena Reimsin lounaispuolella ja Marnen eteläpuolella samanlaisella menestyksellä, saaden samaan aikaan melkoisia aluevoittoja Ourcqin ja Aisnen välillä. Lyhyen, kiivaan tykkitulen ja kaasusumun jälkeen hän ryhtyi rynnäkköön sellaisella tankkimäärällä, jota ei tähän asti koskaan ollut ollut yhdessä kohden, sekä samalla tihein jalkaväkijoukoin. Tällöin käytettiin ensi kertaa pieniä, matalia, nopeakulkuisia tankkeja, joista voitiin suunnata konekiväärituli viljapeltojen yli; meidän konekiväärejämme vilja esti, jolleivät ne seisoneet erikoisilla telineillä. Täälläkin osoittautui tankkien tuli vähäiseksi. Sitä paitsi nähtiin tankkeja, joita käytettiin vain henkilöliikennettä varten. Ne kulkivat meidän linjojemme läpi ja jättivät konekivääreillä varustettuja miehiään meidän selkämme taakse muodostamaan konekivääripesiä, lähtien uudelleen noutamaan lisää miehistöä.

Meidän jalkaväkemme ei ollut kaikkialla kestänyt paikallaan. Etenkin oli perääntynyt Soissonsin lounaispuolella oleva divisioona, jota oli pidetty taistelukuntoisena. Täällä syntynyt aukko repesi nopeasti joka suuntaan, erikoisesti Soissonsiin päin. Myöskin sen eteläpuolelle oli syntynyt pahoja kuhmuja sisäänpäin. Ne kolme vain hiukan levähtänyttä divisioonaa, jotka täällä olivat varajoukkoina, eivät päässeet ajoissa ottamaan osaa taisteluun, mutta kykenivät kuitenkin pysyttämään vihollisen Soissonsin lounaispuolella ja Parcy-Tignyn länsipuolella olevilla kukkuloilla ja Savières-rotkon luona. Ourcqin ja Marnen välillä oli rynnäköt torjuttu. Asema Ourcqista pohjoiseen pakotti vetämään ne joukot, jotka olivat aivan tämän virran eteläpuolella, hiukan taaksepäin, sillä vihollinen painoi täällä ankarasti.

Tällaiseksi suunnilleen esitettiin minulle asema ensimmäisinä iltapäivätunteina Avesnesissa. Oli kysymyksessä kenraali Fochin suuri vastahyökkäys meidän Soissonsin ja Reimsin välillä olevaa kaartamme vastaan. Englantilaisiakin divisioonia oli tuotu tänne. Vihollisen hyökkäyksen tukikohta oli Soissonsin suunnalla ja Reimsin lounaispuolella Ardre-virtaa alaspäin. Tämän kaaren katkaiseminen oli selvästi Fochin tarkoitus. Ardre-virran luona oli hyökkäys epäonnistunut, Soissonsin luona se oli johtanut huomattavaan aluevalloitukseen. Kaikki vastatoimenpiteet, joihin voitiin ryhtyä, olivat täydessä käynnissä. Ylin armeijanjohto ei toistaiseksi voinut millään erikoisella keinolla auttaa.

5:nnen jalkaväkidivisioonan, joka oli tulossa Soissonsin koillispuolelle, täytyi astua junista Ailette-laaksossa, koska vihollisen tykistö alkoi pian ampua Soissonsin lounaispuolella olevia rautatieasemia. Siksi sen perilletulo viivästyi, niin ikävää kuin se olikin.

20:s jalkaväkidivisioona saattoi olla kokonaan 19:nnen illalla perillä. Joukkoja siirrettäessä automobiileilla voitiin kuljettaa vain jalkaväkeä ilman hevosia ja ilman ajoneuvoja. Kaiken muun täytyi kulkea marssikeinoin. Divisioona oli siis täydelleen hajonnut, jalkaväki ilman säännöllistä muonitusta. Tämä oli koko ajan otettava huomioon divisioonia käytettäessä.

Muita divisioonia, jotka Saksan kruununprinssin armeijaryhmä oli lähettänyt liikkeelle, voitiin odottaa vasta myöhemmin. Nekin saapuivat automobiileilla.

Muuten täytyi odottaa aseman kehittymistä. Marnen eteläpuolella olevia joukkoja ei käynyt vetäminen pois päätäpahkaa. Järjestyksen säilyttämiseksi pysytettiin annettu määräys, että joukkojen siirron Marnen pohjoisrannalle tuli tapahtua 20:nnen ja 21:sen välisenä yönä. levottomuutta ei joukossa saanut syntyä. Tästä johtui, että pidimme pitemmän aikaa hallussamme Château-Thierryn länsipuolella olevan seudun, joka voitiin tyhjentää vasta sitten, kun oli luovuttu Marnen etelärannasta.

Soissonsin lounaispuolella ja Ardren suunnalla täytyi meidän pakostakin pysyä asemissamme. Lähipäivät ratkaisisivat taistelun. Vasta sen jälkeen voisi suunnitella kauaskantavampia sotaliikkeitä.

Rupprechtin armeijaryhmä jatkoi hyökkäysvalmistuksiaan. Sen täytyi vain valmistautua luovuttamaan muutamia divisioonia. Hyökkäys oli mahdollinen siitä huolimatta.

18:nnen armeijan ja 9:nnen armeijan oikean sivustan tuottamista huolista pääsin toistaiseksi. Vihollinen ei voinut hyökätä kaikkialla.

Heinäkuun 19:s oli taas tärkeä. Se kului kuitenkin välttävästi. Vihollinen ei päässyt enää Soissonsin suunnalla mainittavammin etenemään. Kauempana etelässä se tosin kulki Soissonsin ja Hartennesin välisen tien yli, mutta iltapuoleen 20:s jalkaväkidivisioona työnsi rajulla rynnäköllä sen takaisin. Täten oli asema palautettu entiselleen sillä suunnalla. Hartennesin lounaispuolella vihollinen pääsi enemmän etenemään. Ratkaisuun se ei päässyt täälläkään. Amerikkalaisten hyökkäykset etelämpänä Château-Thierrytä kohti raukesivat tyhjiin niinkuin edellisenäkin päivänä.

Marnen eteläpuolella ja Marnen ja Ardren välillä murtuivat vihollisen voimakkaat rynnäköt vielä kerran. Myös Champagnessa oli syntynyt paikallisia kahakoita.

Kokonaisuudessaan oli asema muuttunut huomattavasti suotuisammaksi. Niiden joukkojen jäännökset, jotka 18:ntena oli voitu yllättää, olivat 19:ntenä yleensä taistelleet hyvin.

20:ntenä saattoi 5:s jalkaväkidivisioona olla paikallaan Soissonsin lounaispuolella ja myös uudet divisioonat Ourcqin luona.

Tiedustelin syitä 18:nnen päivän tappioomme. Joukot eivät olleet enää uskoneet hyökkäykseen. Muuan tuttu divisioonankomentaja kertoi minulle olleensa 17:ntenä etumaisilla linjoilla ja tulleensa siihen käsitykseen, että vihollinen oli aivan rauhallinen. Itse asiassa saivat ranskalaiset joukot tietää hyökkäyksestä vasta muutamia tunteja ennen rynnäkön alkua. Tiedot, jotka juuri ennen taistelun alkua saapuivat linjoillemme, eivät enää päässeet tunkeutumaan läpi. Lukuisain, nopeasti liikkuvien tankkien pikainen eteneminen korkean viljan keskellä enensi yllättävää vaikutusta. Tämän lisäksi tuli divisioonain heikentyminen espanjantaudin ja yksitoikkoisen ravinnon vaikutuksesta. Sillä rintamanosalla, johon kaksi heikkoa divisioonaa oli sijoitettu, vallitsi sitäpaitsi edellisten taistelujen aiheuttama lamaannus. Kaikki tämä lisäsi sitä tehoa, minkä vihollinen sai aikaan yllättävällä hyökkäyksellään. Kun tämä heinäk. 19:ntenä voitettiin, tuli joukkoihin taas lujuutta.

Ratkaisevasti vaikutti se, että yksityisissä divisioonissa ei yhä vieläkään tykistö ollut rintaman syvyyden puolesta oikeassa järjestelyssä. Nämä divisioonat ajattelivat edelleen liiaksi hyökkäyksen jatkamista. Tämä oli tietysti kiitettävää, mutta niiden asemassa se merkitsi taktillista virhettä.

Yllätyksen seurauksena on pidettävä sitä, että varajoukkoja tuotiin hätiköiden tuleen.

Aisnen ja Marnen välillä tapahtuva taistelu vaati yhteistä johtoa. 9:nnen armeijan vasen sivusta Aisnen eteläpuolella alistettiin jälleen 7:nnen armeijan johtoon.

Soissonsin eteläpuolella ja Reimsin lounaispuolella, missä vihollisen paine oli suurin, torjuimme 20:ntenä ja 21:senä pääasiallisesti menestyksellä vihollisen voimakkaat joukkohyökkäykset, joissa taas käytettiin tankkeja runsaasti.

Joukkojen siirto Marnen eteläpuolelta sen pohjoisrannalle yöllä heinäk. 21:stä vasten tapahtui mallikelpoisessa järjestyksessä. Eduksi oli, että ranskalaiset eivät olleet 20:ntenä hyökänneet täällä. Heidän rynnistyksensä 21:sen aamuna kohdistui jo tyhjennettyihin asemiin.

Kun saksalaiset joukot oli vedetty pois Marnen etelärannalta sen pohjoispuolelle, suoristettiin seuraavana päivänä linjat Ourcqin ja Marnen ja Marnen ja Ardren välillä, jotta sen kautta saavutettaisiin paikallisia parannuksia.

22:sena oli hiljaista. Vihollisen hyökkäys oli lopullisesti pysähdytetty. Ratkaisu oli käynyt meidän eduksemme.

Näinä päivinä oli ylimmän armeijanjohdon ratkaistava vaikeita kysymyksiä. 7:nnen armeijan asema Marneen päin työntyvässä kaaressa oli selkäpuolen yhteyksiin nähden arveluttava, puhumattakaan rintaman muodosta, joka oli hyvin epäedullinen.

Ei ollut enää mahdollista jatkaa turvassa kuljetusliikennettä Aisnen laaksosta Veslen laaksoon. Soissonsin itäpuolella oleva rautatienkaarre oli kauaskantavien tykkien tuhoisalle tulelle alttiina, kauempana idässä vielä rakenteella oleva rata, missä työskenneltiin kaikella voimalla, ei ollut valmis ja sitäpaitsi ainoastaan hätävaraksi tarkoitettu. Muut kulkuyhteydet eivät joukkojen siirrossa tulleet kysymykseen. 7:nnen armeijan apujoukot täytyi siksi purkaa vaunuista jo Aisnen laaksossa tai vielä kauempana pohjoisessa, ja ne luonnollisestikin väsyivät ennenkuin olivat marssineet taistelutantereelle. Joukkojen jatkuva vaihto toisiin oli ehdottomasti välttämätöntä, samoinkuin Sommen ja Flanderin taisteluissa. Vielä oli kuljetettava yhtä suuret joukot ampumavaroja ja muita sotatarpeita kaiken muun kuljetuksen ohella. Tätä eivät selkäpuolella olevat rautatielinjat voineet suorittaa. Automobiilikolonnia ja liikevoimaa, joita olisi voinut käyttää apuna, ei ollut saatavissa. Meidän olisi pakko yhtämittaa taistella mitä epäsuotuisimmissa olosuhteissa vihollista vastaan, jolla oli käytettävänään parhaat ajateltavissa olevat kulkuyhteydet.

Oli ilman muuta ilmeistä, että meidän strateeginen asemamme tässä mutkassa oli arveluttava. Jokainen vihollisen saavuttama voitto Soissonsin tai Ardren luona saattoi käydä mitä kohtalokkaimmaksi. Tämän mutkan säilyttäminen oli ajan pitkään mahdotonta, uusi rynnäkkö Reimsiä vastaan näytti toivottomalta.

Lähetin upseereja, m.m. myös kenraali v. Lossbergin, taistelurintamalle, jotta heidän kauttaan saisin kuvan sikäläisistä olosuhteista. Ilmeistä oli, että sekä johtajat että joukot Soissonsin luona olivat vielä 18:nnen päivän taistelujen vaikutelman alaisina; myöskin kuvattiin kaikkialla joukkojen muonitusmahdollisuudet erittäin vaikeiksi. Taktillisessa suhteessa eivät esikentät olleet kestäneet peräytymistaisteluissa. Niistä luopuminen sai aikaan liian helposti epäjärjestystä takana olevalla pääpuolustuslinjalla.

Ne kuvaukset, joita ylin armeijanjohto sai, pakottivat sen suunnilleen heinäkuun 22:sen iltana tekemään päätöksen, että joukot oli peräytettävä Marnelta linjalle Fère en Tardenois—Ville en Tardenois, ja siirto oli suoritettava heinäk. 26:nnen ja 27:nnen päivän välisenä yönä. Luonnollisesti neuvottelin koko ajan näistä asioista Saksan kruununprinssin armeijaryhmän ja 7:nnen armeijan kanssa. Mainitulla linjalla oli tehtävä tuimaa vastarintaa. Vihollinen tekisi joukoillaan uusia suurrynnistyksiä. Tämä oli saatava sille kalliiksi. Siirtyminen Veslen tuolle puolen, Soissonsin ja Reimsin välisen suoran viivan taakse, tuli kysymykseen elokuun alussa. Ennen tätä oli Veslen eteläpuolella oleva alue, lähinnä itse Veslen laakso, tyhjennettävä. Siellä olevat runsaat varastot me tarvitsimme elääksemme.

Peräytymisestä seurasi rintamamme lyhentyminen; meiltä, mutta myös vastustajiltamme, vapautui voimia, jotka voivat rynnätä muilla kohdin. 18:nnen armeijan ja 9:nnen armeijan oikean siiven jättäminen heikoiksi olisi nyt ollut varomatonta. Niitä täytyi vahvistaa lisäjoukoilla. Nämä voitiin ottaa vain kruununprinssi Rupprechtin armeijaryhmästä.

Hyökkäys Flanderissa ei voinut johtaa nopeaan ja ratkaisevaan menestykseen. Vihollinen oli kaikista merkeistä päättäen valmistunut siihen. Jos se väistyisi täällä niinkuin Reimsin itäpuolella, emme voisi saavuttaa ratkaisua. Jos se piti puoliaan, niin kykenivät sen lukuisat reservijoukot pidättämään meitä Compiègnen suunnalla samalla tavoin kuin kesäkuun 10:ntenä ja 11:ntenä. Ylin armeijanjohto päätti luopua tästä rynnistyksestä, asettaa Rupprechtin joukot puolustuskannalle ja ottaa niistä lisäväkeä 18:nteen, 9:nteen ja 7:nteen armeijaan. Tähän armeijaryhmä kykenikin hyvin.

Tarpeelliset määräykset annettiin. Onnistuisiko meidän ja miten saada jälleen käsiimme aloite Vesle-asemiin siirtymisen jälkeen, siitä en vielä voinut sanoa mitään. Herttua Albrechtin armeijaryhmä sai määräyksen esittää hyökkäyssuunnitelmia.

Ylin armeijanjohto peruutti "esikenttää" koskevat määräykset, mitä tuli 7:nnen ja 1:sen armeijan taisteluihin ja muihin mahdollisiin myöhempiin peräytymistaisteluihin.

Heinäk. 23:ntena tehtiin meitä vastaan taas tavattoman voimakas hyökkäys, joka yleensä torjuttiin koko rintamalla voitokkaasti.

Seuraavina päivinä oli vain paikallisia rynnäkköjä, jotka kaikkialla raukesivat tyhjiin.

26:nnen ja 27:nnen päivän välisenä yönä suoritettiin Marnen rintaman siirto pohjoisemmaksi järjestelmällisesti ja mitä parhaimman järjestyksen vallitessa. Kenraali Foch ryhtyi seuraavina päivinä uusiin ankariin ja nytkin tuloksettomiin hyökkäyksiin, joilla hän pääsi etenemään hiukan ainoastaan meille taktillisesti epäedullisella ylängöllä Fère en Tardenois'n luoteispuolella. Joukkojen ilmoitusten mukaan oli vihollinen kärsinyt raskaita, verisiä tappioita. Luonnollisesti oli voimainmenetys meidänkin puolellamme hyvin suuri. Uusien divisioonain saanti oli ehdottomasti tarpeen, kuten aikaisemmissakin puolustustaisteluissa.

Alueen tyhjentäminen sujui tasaisesti Saksan kruununprinssin armeijaryhmän ja 7:nnen ja 1:sen armeijan erinomaisen järjestyksen avulla. Toinen rautatiekaarros oli valmistunut ja helpotti suuresti työtä.

Elokuun 1:sen ja 2:sen välisenä yönä siirrettiin rintama Veslen taakse, missä muutamia joukko-osastoja oli valmiina vastaanottoa varten tilapäisesti kyhätyissä asemissa. Vihollinen seurasi aivan kintereillä ja ryntäsi kiivaasti Vesleä kohti. Se lyötiin kaikkialla takaisin.

Marnen ja Vesien välillä käyty liikuntapuolustustaistelu oli päättynyt.

Tämän taistelun suorittivat siihen osaaottaneet päälliköt samoinkuin joukotkin loistavasti. Se varjo, minkä heinäkuun 18:s päivä oli luonut, oli jälleen pyyhitty pois. Saksalainen soturi oli tämän päivän jälkeisistä suurista rasituksista huolimatta taistellut hyvin ja tunsi olevansa vihollistaan etevämpi. Muutamissa divisioonissa oli kyllä tullut ilmi seikkoja, jotka eivät olleet omiaan ilahduttamaan. Muun muassa lähetettiin minulle perästäpäin kirjoitus, joka loi hyvin synkän varjon eräässä divisioonassa vallitsevaan henkeen; lähetin sen 7:nteen armeijaan lähempää tutkimista varten.

Niinkuin jokaisessa taistelussa, olivat myös heinäkuun 15:nnen jälkeisissä kamppailuissa tappiot hyvin huomattavat. Etenkin oli 18:s päivä ja siihen liittyneet puolustustaistelut käyneet meille kalliiksi, vaikkakin me saimme näistä korjatuksi haavoittuneemme emmekä menettäneet sanottavampaa määrää vankeja. Mieshukka taisteluissa oli ollut niin suuri, että meidän täytyi hajoittaa noin kymmenen divisioonaa ja muodostaa niiden jalkaväestä täytejoukkoja muille divisioonille. Muut aselajiosastot säilytettiin etupäässä sellaisinaan.

Taistelusta poistetut divisioonat ja muut joukot sijoitettiin eri kohtiin koko länsirintaman taakse. Näin alkoi heinäkuun lopulla tavattoman vilkas rautatieliikenne, joka kiihtyi huomattavasti vielä elokuun alussa ja joka siitä lähtien tuskin enää saattoi hiljetä. Uupuneita joukkoja oli täydennettävä, niiden tuli saada levätä ja uudelleen vahvistua.

Minun ei onnistunut saada yksityiskohtaista selvyyttä vihollisen tappioista heinäkuun 15:nnen jälkeen. Mutta katsoen siihen, että entente oli käyttänyt taisteluissa suunnattomia joukkoja, ovat sen menetykset varmaan olleet hyvin tuntuvat eikä suinkaan meidän tappioitamme pienemmät. Ententenkin armeijat olivat kärsineet; taistelu on tullut viholliselle yhtä kalliiksi kuin meillekin. Ranska oli pannut ilmeisesti tuleen paljon Senegalin neekerejä ja myös marokkolaisia, säästääkseen oman maansa lapsia. Ne kuusi amerikkalaista divisioonaa, jotka ottivat osaa taisteluun, olivat kärsineet erittäin tuntuvasti saavuttamatta mitään menestystä. Yksi divisioona näyttää hajoitetun niiden täydentämiseksi. Yksityisten amerikkalaisten taisteluinnosta huolimatta kävi amerikkalaisten joukkojen heikko taistelukyky siitä ilmi, että kaksi urhoollista saksalaista divisioonaa, joita minä tähän asti olin pitänyt vain keskinkertaisina, 201:nen jalkaväkidivisioona ja 4:s täytedivisioona, olivat useamman viikon ajan kyenneet vastustamaan paljoa suurempien amerikkalaisten voimien päärynnistystä.

Samoin oli mieshukka ollut suuri englantilaisissa ja italialaisissa divisioonissa.

Sillävälin oli Rupprechtin armeijaryhmä järjestäytynyt puolustuskannalle asettamalla hyökkäykseen määrätyt divisioonat rintamaan ja vaihtamalla toisiin kauan asemissa olleet. Sen pataljoonain vahvuus oli tyydyttävä. Useat divisioonat eivät olleet huhtikuusta asti ottaneet taisteluihin osaa. Myös 18:tta armeijaa ja 9:nnen armeijan oikeaa siipeä oli vahvistettu. 18:s armeija oli vielä Avren siltavarustuksen luona taistellut huonolla menestyksellä. Yksi pitkälle rintamalle sijoitettu divisioona oli tungettu virtaa vastaan.

Yrityksemme taivuttaa ententen kansat Saksan voittojen avulla rauhaan ennen amerikkalaisten lisävoimien tuloa oli rauennut. Sotajoukon jäntevyys ei ollut riittänyt nujertamaan vihollista ratkaisevasti, ennenkuin amerikkalaiset huomattavin voimin tulivat perille. Olin täysin tietoinen, että meidän asemamme sen kautta oli käynyt hyvin vakavaksi.

Elokuun alussa olimme koko rintamalla puolustuskannalla, hyökkäyksestä olimme luopuneet. Kun viimeisiin taisteluihin osaaottaneet divisioonat jälleen olivat toipuneet, voitiin ryhtyä uusien päätöksien tekoon. Hiljaisuus sotatoimissa ei merkinnyt erikoisempaa, hiljaista oli ollut myös maaliskuun 21:sen ja toukokuun 27:nnen suurten hyökkäysten keskeytyksen jälkeen. Heinäkuun 15:nnen jälkeiset taistelut olivat meille maksaneet yhtä paljon kuin nuo hyökkäykset. Levon kaipuu oli hyvin ymmärrettävä nyt niinkuin ennenkin. Epätietoista oli, antaisiko vihollinen siihen tilaisuutta.

Luulin vihollisen joko jatkavan hyökkäystään Vesleä kohti, jota vastaan se työntyi yhä voimakkaammin, tai yrittävän ulottaa sitä Aisnen ja Oisen välille, missä vihollinen saksalaisten hyökkäyksen pelosta oli varustautunut vahvasti. Pidin myös mahdollisena vihollisen rynnistystä Oisen ja Sommen välillä, tai ehkä asemiamme vastaan Albertissa ja Lysin tasangolla, vihdoin myös Sundgaussa. Mutta otaksuin vain yksityisten osittaishyökkäysten tulevan kysymykseen, sillä vihollinenkin oli kärsinyt taisteluista ja tuskinpa yleensä vähemmän kuin me. Hyökkäyksiä tulikin. Niistä kehittyi myöhemmin suuri taistelu koko rintamalla, minkä teki mahdolliseksi etupäässä vihollisen saavuttamat melkoiset voitot elokuun 8:ntena ja 20:ntenä. Ne osoittivat viholliselle ehdottomasti, että me emme enää olleet entisiä saksalaisia, ja kannustivat sitä taistelun jatkamiseen.

Elokuun alussa toivoin varmasti voitavan torjua odotettavissa olevat osittaishyökkäykset ja tehdä vastahyökkäyksiä pienemmässä mittakaavassa kuin ennen. Erittäin arveluttavissakin tilanteissa oli tähän asti onnistuttu keksimään strateegisia hätäkeinoja; minulla ei ollut mitään syytä otaksua, ettei nytkin onnistuttaisi.

Taisteluja odotellessa muodostettiin uusi armeijaryhmä, joka otti käsiinsä 2:sen, 18:nnen ja 9:nnen armeijan johdon. Ylipäälliköksi tuli kenraali v. Boehn, yleisesikunnan päälliköksi kenraali v. Lossberg. Päällikkyyden tuli astua voimaan elokuun 10:nnen ja 15:nnen välillä. Vielä elokuun ensi päivinä saatoin sanoa kenraali v. Boehnille, että toivoin voivani antaa hänen johtoonsa lujan rintaman. Valitettavasti osoittivat tapaukset minun olleen väärässä.

Jos meidän rintamamme osoittautui lujaksi, oli meidän valtakunnankanslerin kanssa, jolle tapauksista rintamalla jatkuvasti tehtiin selkoa, tehtävä ratkaisevia päätöksiä. En voinut salata itseltäni, että minun siinä tapauksessa piti haudata paljon toiveita. Tässä mielessä neuvottelin herrojen upseerien kanssa; harkitsin juuri näitä seikkoja, kun saapui elokuun 8:nnen isku.