VÄSYMYS.
Reading edition
Miks saavuit juuri nyt, oi kalvas nainen, mun luoksein tiellä tällä — miks saavuit tilintekoon synkeään näin yöllä kuolon himmeällä.
Nyt kaikki onhan turhan turhaa, niin mennyt lempemme kuin murhe sen, ma oonhan peto nyt, en ihminen, ja kaikki tääll' on synkkää veljesmurhaa.
Oi turhaan tutkaat mua! Et taida tietää, armas muinainen, sun silmäis ylle lemmentuska luonut on itkukaihen, härmän talmaisen.
Jo niihin katsoakin kaihdan ma — Ja ympärilles silmää, armas! Näät kaikkialla härmän kalmaisen. On huurre puissa noissa kuin käärinliina kalmistoissa.
Ja viti viimeöinenkin sen liepehenä peittää tien ja mykän härmälakki-joukon, jot' yössä verityöhön vien. Ja katso: mulla hartehilla on kumarilla, huurteisilla tuo sama härmä, kuura kuoleman.
Min' enkö vapaa syyttelyistä sun muistos ihanan ja katkeran, näin marssiessain surman suuhun! — Ojenna kätes, kierrä tuskan puuhun, niin miekan kaksiteräisen lyön sydämees — En jaksa lain, en jaksa selvittää sydäntä kuumaa, päätä hurjaa, en kohtaloa hullua ja nurjaa, mik' iski eroon sun ja mun — — —
Mut niin jos selkeneisit muistohoni nyt, ett', armas, kätes kierrät ristinpuuhun yht' armaasti kuin kesäyössä syleili kätes kerran miehustaani ja luottaen kuin silloin suudelmaani teräistä miekkaa vuotat sydämees, oi silloin niinkuin Neitsyelle se salama sun iskee puhtautees, mik' otsan puhtaan antaa syntiselle, pyhyyksin uusin siunaa maailman.
Oi silloin, armas, kaihet himmeät pois pyyhkäistään sun silmistäsi — sun murheen ahavoima hipiäsi niin kirkastetaan niinkuin valkeus. Ja silloin, silloin nähdä saat! Tään miehen sielu kaltaisekses niin kirkastuu kuin päivän maat on kirkkahia lailla auringon — Niin nöyrtyy etehesi sielu tää kuin palvomalleen sielu palvojan — — Niin itsensä se sulle selvittää kuin ensi synnin vuoksi nuorukainen eess' armahansa sydämensä avaa ja kalpein huulin syntiänsä tavaa.
Jos näin sun henkes kohdannut mun ois nyt tällä muistoin yöllisellä tiellä, niin aamun tullen mies tää kuolla vois kuin Hellaan mies, niin kirkkahalla miellä!
Ei väsyneenä näin mun täytyis taivaltaa nyt tietä härmän, kohti kuolemaa. — —