MÖKKILÄISFILOSOOFI.
Reading edition
Tie mutkikas ja mökki kääntehessä tien — — Sen kynnyksellä letkuvarren tuprutessa isäntä itse, jonk' on nahka parkittu tään elon riitahisen räntäsatehessa — — — Levossa naama laiskan lempeässä — Vain nenä kärkäs sauhust' autuaasta niin riemuitsee kuin paratiisin yrttihaasta kaikk' ihanimmat lehvät tuoksuis tupakan — Niin autuus tuo ja keväthanki häikäisee, ett' tihrusilmät viiruihinsa peittyy — — Viis siitä tappelusten maailmasta! Isäntä omiin aatoksiinsa heittyy:
»Ka kelpaa kellettää ja tuumat tuumiskella — Pois torajava akka on ja kakarat — — heh — karkuun läksi sotarymyn alkaessa, vei hynttyyt mukanaan — — mut jäihän tupakat. — Isäntä kerrankin saa olla konnullaan — — ei muija äiski, pyssyt räiskii vaan. —
Ka tapelkoot — — lie syytä yllinkyllin, lie täyteen ryönää tullut vihan sappi. Joo, joo — — on kirjan peto noussut — — merestä kai — — niin saarnas hiljan pappi — Merestä, joopa joo — — ka tuopas käräjää — ja nytkös, senkin tursas, maalla temmeltää —.
Ain' aamun noususta on pojat tapelleet — Tuoss' ampuu rähmällänsä toinen joukko, ja myllyn takaa toiset vastaan mäiskivät. Käy siinä melu, kaikuu joka loukko. — Ja kiikaroivat kukkulalla herrat — on prameutta, onpa napit, vaatekerrat —
Ei kuulu mulle — — Vai ei tässä talollaan sais enää olla! — Mua käskivät myös pakoon — vai tässä akkain kanssa teitä talsimaan! He, tietäkööt, jos tässä käyn ja vihaan sakoon — — — Häh! Herra varjelkoon — — mua ampuvat! — — Ähäh — jo lakkas — — Senkin kelmit, pakanat.
Yhyh — — jo taaskin turisee — Voi ruoja sentään! Taas seinään napsahti — Jos morakan täss' äänen päästän! Senkin juuttaat, seinät tärvää — No mitäpäs — — lie nutistanut torakan — — raosta seinän — — Niinpä niin, kun kerta soipi ja napsahtaa, ei juokse silleen pitkäkoipi.
Kas — — sammui pesä — — Tätä tikun tuhlausta! Jaa, jaa — — on tässä rauhan mietteliäs mies — — ei suden eikä lampaan puolla — — Peljätä ei myös! Kas siitä vasta miehen mieheks ties. — Jymähti! — Hu — hu — humisee — Ka — kanuuna — Hiottaa — — vanhaa miestä — — jyly ankara.
Lie tupaan paras — — Hyvät pojat — poika kullat Tää liika hurjaa — Paras panna pötkölleen — näin laattialle — Matalalta kanuuna ei tapaa. Tähän, tähän ukko lötkölleen — — Tai tappavat mun, peijoonit, kuin torakan, ja eukko parka itkun päästäis morakan — —.»
Niin nenä kelmeänä, piiputonna suu — lie missä portahilla — kattoon tuijottaa nyt ukko, siunailee ja peijooneita hokee, näkyjä näkee, aivan ihmeellistä kokee. — Pelosta hourii, kuinka pauhaa, torajaa ylitse kansan Mooses — — Siinain kukkulalta.