III.
Reading edition
Hää-lauluja.
Kosjomiehen puoli:
Terve, terve tervehyttäjälle! Terve sulle kaason kanavarsi! Suur on sukus, heimosi heleä Niinkuin ympy kukassa ylinnä, Niin sä olet suvussasi neito.
Kaason puoli:
Terve, terve tervehyttäjälle! Terve sulle suoravarsi sulho! Niin sä nouset kuni vankka vaara, Jonka päälle päivä kohoaapi; Tai kuin kuusi kauas kuuluvainen Tyvin maahan taivahasen latvoin.
Kosjomiehen puoli:
Silmiesi sinehen sä suljet Ihanuuden ilman alla kaiken. Vartalosi viehkeän suloinen Veistelemä onkin luonnotarten. Eikä löydy neiompata neittä, Immempätä ilman alla toista.
Kaason puoli:
Miehet ei sun niittoasi täytä, Eikä pääse pääs tasalle poiat: Kuuhut sinun kulmillasi loistaa, Olkapääsi otavata kantaa, Kultapilvi poskiasi verhoo, Siintelevi silmistäsi tähdet.
Kosjomiehen puoli:
Huules puna on kuin sukkanauha, Jolla suuhus sitonut sä olet Ihanimmat sanat ilman alla. Kultakäädyt kauloasi kiertää. Lumen puhtahimman, pehmeimmän Niillä kenokaulallesi köytit.
Kaason puoli:
Puuhka päässä sullon majavalta, Veran nukka varrellasi kuultaa. Jalassasi koppakengät kolkkaa, Naulassa on metsän nenän turkki, Punavyö ja karhun tappokintaat. Monella ei mointa vaatetusta.
Kosjomiehen puoli:
Kun sä astut armas kantokenkä, Kulta silloin jälkehesi jääpi. Kun sä katsot, on kuin päivä nousis. Ja kun nouset nuorten kanss kisahan, Nouset kuni kuu keselle tähtein Tai kuin ruusu orjantappuroihin.
Kaason puoli:
Kuinkas itse oot parissa poikain? Niinkuin lohi veden väen luona, Niinkuin honka katajain kesellä, Niinkuin sammalissa saraheinä, Tai kuin kirves kalsojen seassa, Niin sä olet poikien parissa.
Sulho:
Ah, mun ruusu! Kiharasi kuultaa. Vallan niillä vangitsit mun, immyt. Silmäs loistaa — Lemmen nuolen niillä Lähetit sä läpi sydämeni — Ja mun mieleni on sairaloinen Sinun tähtes, sulo impyeni!
Morsian:
Tuhat mullakin on tuskan mieltä, Tuhat mieltä tumman kuun valossa, Tuhat mieltä päivän paistehessa, Kaikki kultaseni sinun tähtes. Ah, sun tahdon lemmelläni kattaa, Jolla äiti minut kruunasi!
Sulho:
Oi, on henkes hehkuvaisin juoma! Ututukkas unikahleheni! Virvoittavin lumi käsivartes! Joudu, joudu, sairas sua huutaa! Juota henkes hehkuvainen mulle, Kiharasi hajoita ja heitä Käsivartes valkea mun kaulaan!
Sulhoa karkoittaessa.
Pojat:
Ha, haa, ha, haa, Nyt hakatkaa Ja poikki pojan jalka! Ett kanssamme Ei koskaan se Tyttöimme luona kalka!
Ja joutukaa! Ja nostakaa Nyt kynnys korkeamma! Ja kuunnelkaa, Jos purra saa Tallissa orit, tamma!
Ja viskatkaa Jo olan taa Tuo pojan puuhkalakki! Ja katsokaa Jo Otavaa Ja miss on miehen takki!
Ja mimmoinen On kirvehen Ja muunkin kalun laita! Ja kyntiköön Tai kiertiköön Sen aura peltomaita!
Jos kirjakaan On vakassaan Te katsokaatte kanssa! Ja nälissään Jos luota tään Sai mennä köyhä kansa!
Jos tavoissans Ja kaiken kanss Viisautta vanhain noutaa. Jos malttaen Hän myötäsen Ja vastasenkin soutaa!
Kas niin! ja nyt Hän pettänyt On koko poika joukon! Vaan palkakseen Hän turvakseen Saa sauvan sekä — loukon!
Morsianta hunnuttaissa.
Kattakaamme kaunosemme, Peittäkäämme pienosemme Alle uutimen utuisen, Haljakan halunalaisen. Alle vaipan valjumaihin,
Sijoihin sumuperihin, Ettei kuulu kullan kenkä, Eikä hiepsi hienohelma, Paista palmikko sorea Meidän impien iloissa, Kassapäitten karkeloissa!
Kattakaamme kaunosemme, Peittäkäämme pienosemme Kunniaksi kuulun sulhon, Sulhon suureksi suloksi, Urohon ututytöksi, Miehen mielitiettyseksi.
Kattakaamme kaunosemme, Peittäkäämme pienosemme Karjan suuren kaitsijaksi, Saajaksi satalukusen, Talon suuren taitajaksi, Kaiken kartanon eloksi!
Kattakaamme kaunosemme, Peittäkäämme pienosemme, Painakaamme palttinahan, Huntuhun hukuttakaamme! Ei sinne emo erota, Eikä taatto taida nähdä, Silmä ystävän ylety, Vaikk ois neiti nääntymässä, Kananen katoamassa Alle suurien surujen, Apeitten mielalojen.
Morsian.
Kuin kukkanen halaa taivastaan, Hän halaavi sulhoansa — Niin sulhonsa puhtaana taivaanaan Hän painavi rintahansa. Näin tehdä hän tahtoo päivät, yöt, Ja kesken jää ijän työt.
Ja vaikka sulhonsa musta ois Ja syömmensä kuin pikipallo, Ja vaikka rinnoilla kullervois Vaan ontto- ja irvi-kallo, Hän ain sitä halaa päivät, yöt Ja kesken jää ijän työt.
Ja kaikki aarteet, aatteet maan Muut ottakoot omaksensa, Kun sulhonsa omana omimpanaan Vaan sulkea saa povehensa. Ja mennä saa ikä unhottuen, Kun sulho on morsiamen.