II.

Kesämatkoilta 1883.

I. Käkisalmi.

Käkisalmi, Käkisalmi, Itäilman vankka vahti, Vanhastaan jo sulla seisoi Suomalainen sotamahti.

Kohos tornit, vallit varttui, Sotasankareita nousi — Pitkin itäilman äärtä Tottui torjumahan jousi.

Voiton kieltä Vuoksi huusi, Kunniata kuulan ääni, Kannel soitti, laulu raikui, Kaikui kaukanenkin ääri.

Niin sä nousit rautarinta, Vankka vihamiestä vasten — Nostit sankarinnon, kunnon, Kantelonkin Väinön lasten.

Käkisalmi, Käkisalmi, Miss on miehuus mainehikas? Missä itä, missä länsi? Missä kannel kielirikas?

Missä sankarisi suuret, Voitot, vahvat voiton suojat, Laulut sekä laulun luojat? Mitäs Vuoksesta sä kuulet?

Vuoksen voiton ääni lakkaa, Naakat naukuu, muurit maatuu, Tornit kahdenpnolen kaatuu — — Itätuul sun nurin nakkaa.

Itätuuli, itkun tuoja, Sokea ja synkkä valat, Sun on vuoros! Älä säästä! Porota vaan pohjemmalta!

Ken ei täällä muuta tunne, Tuntekohon tuskiansa! Olkoon herra, miss on orja! Missä raato, kotka kanssa!

II. Kurkijoella.

"Sun maasi kukkatarhain Ja onnen olkohon! Ja kotis koti parhain Ja vieno, viaton!

Vaan kansallesi korvet Ja kosket pauhatkoot, Tuhannet tuulet, torvet Ja huilut huutakoot:

Ei Kalevalan kansa Nyt jouda maatakaan! Sen täytyy voimiansa Jo käydä koittamaan!"

Niin huusin kukkulalla Mä kauno-Karjalan. — Vaan silloin alahalla Mä kuulin soitannan.

Ja laaksohon mä astuin, Sen soiton soidessa; Ja ensikerta kastui Mun silmän riemusta. —

Ja "Nouse, riennä!" kaikui Ja täytti maailman, Ja taivon rannat raikui Ja tuntui kertovan:

"Ja sointuu Suomen kieli, Ja kannel heläjää Ja Karjalankin mieli Ja kansa heräjää!"

III. Sortavalassa.

1. Maalla.

Ryysyisenä kulki miesi kumartaen ohitsein: Silloin silmihinsä katsoin ja mä kysymyksen tein:

Turvemökki, olkikatto, kansa myöskin ryysyissään! Näinköhän mä uskon tuota, näinköhän mä totta nään?

Tyynehesti miesi työnsi kätens laihan kätehein — Totta siis! Ja sillä kertaa kuohahti mun sydämmein.

Mutta mies sen huomasi ja huoahti ja lausui nyt: "Tiedon puute, pulskat herrat meitä näin on nylkenyt.

Maatonna me oltihin jo tuskin oli taivastai — Pamppu heilui, ryysyt siitä selkähänsä kansa sai.

Majojamme maata vasten alas aivan painettiin, 'Turpeen alta tulematta mies on!' sananparsi soi —

Mutta turpehenkin alta tämä kansa nousta voi. Huoneemmekin vihdoin vietiin, siitä tultiin turpeisiin.

Ja se nousee, uus on aika, kaikki vielä paranee: Herrain huoneiden ja meidän harjat näät jo lähenee.

Ryysyistämme paikka paikan perästä jo putoaa. Kansa varttuu, vilja karttuu, kohoaapi koko maa!"

2. Kaupungissa.

Tääll toisella puolen salmen Osa uusi on kaupungin, Vaan vanha on toisella puolen Ja huonehet vanhatkin.

Niin toisella puolen myöskin Uus aate ja aika on, Vaan toisella puolen vanhuus Ja puolue ponneton.

Tääll uudet ja vanhat miehet Ja aikakin vanha ja uus Kahen puolen aatetta riehuu Ja se aate on: kansallisuus.

Se aate on niinkuin salmi, Syvä salmi se taivahinen, Mi rantojen ahtaudesta Mereks aukevi väikkyen.

Ja rannat ne silloin haipuu, Ei esteitä missään näy — Mekin poistumme rantojen lailla, Vaan suurra se aatteemme käy.

Kuin meri se aarteita kantaa Tai taakkansa musertaa, Kuin meri se aarteita antaa Tai vimmassa kaikk upottaa.

IV. Pötsövaaralla.

On Karjalan taivas yllä Ja allamme Karjalan maa, Vaan välillä kumpaisenkin Tääll olla on lumoavaa.

Kun taivohon silmän luopi, Niin sinne jo miel halajaa, Vaan maan tämän nähtyänsä, Jo taivahan taas unohtaa.

Sini lomassa pilvien tuolla, Sini lomassa saarien tääll, Veslintujen lailla saaret Tääll väikkyvi vetten pääll.

Tuoll pilvien kultaset kunnaat, Tääll päiväset kukkulat myös. Kuin vihreät smaragdi-helmet, Nää vuoret on, — helmivyöss.

Ja tuolla on päivä yksi, Tääll päiviä tuhansin: Joka paikassa pinnalla vetten On aurinko hohtoisin.

Jokapaikassa päiviä päilyy, Jokapaikassa taivas ja koi, Jokapaikassa Karjala koittaa, Ja Karjalan kannel soi.

Jokapaikassa riemun ääni, Hymysuu, sydän lämpöinen, Suvimieli ja tuntehet taivaan Tääll keskellä korkeuden.

V. "Andra sjön".

1. Iltasonetti.

On ihanainen kultameri tässä, Kun lainehilla laulun hyminässä Ui vesilinnut venosien kanssa Ja päivä paistaa korkeudessansa!

Vaan illan tullen vast on ihanainen Tää Ahden linna, suur ja sointuvainen, Kun koko taivas pinnallansa päilyy Ja ruusunhohde rantehilla häilyy!

Ah, silloin aalto rantahansa raukee Ja veno löytää lempi valkamansa Ja vesilintu ruusupensahansa. —

Ja illan kultaan, öiseen hopeahan Jo mesimielin vallan vaivutahan Ja uusi maa ja uusi taivas aukee.

2. Juuttaan tantereella.

Kuules, hei, hyvä mies, joka jälkiä vanhojen poljet, Näytä nyt jäljet nuo kiitetyt sankaries! Missä ne Suomenmaan urohot jalot taisteli, voitti? Muistopatsahiaan en minä missänä nää.

"Missä mun jalkani vaan oman maan sulopintahan koskee, Urhomme taistelleet siell on ja voittanehet. Muistopatsahiaan on muokattu maa sekä kansa, On joka mies sanan, työn; eessäskin yhden sä näät!"

3. Meren ranta.

Muut sisämaata suuresti kiittäköön, Sen vetten kultaa, kuusien huminaa, Vaan merenrantaa kernahammin Lempeni, lauluni nostakohon!

Sä ranta runsas ruusuja kasvava Ja kulta-aaltoin aartteista hyllyvä, Ah, mainingit kun nostaa rintaas, Rintasi alla on maa ja taivas.

Ja rintas alle silloin sä kokoat Sun levotonten lastesi parven taas: Sun helmaas hellin tuulet nukkuu Nauttien povesi pehmeyttä.

Ja järvet, lammet, lähtehet, kaikki nuo Nyt ikävöiden virtoina vierivi Ja äidillisten rintais alle Taipuvi taivahan unelmihin.

Ja konsa lemmen sylisi levität Etäiset aallot lauhtuen lähenee Ja, peittyen sun povehesi, Kullalla lastatut laivat tuopi.

Vaan konsa rintas aartehet aukaset Ja ihmislasten nauttia niitä suot, Niin rikkahiksi köyhät kääntyy, Terveeksi surkeat, sairahatki.

Ja munkin hurjan hyllyvä rintas tuo Jo tuutii lemmen mielehen viehkeään, Niin on kuin hellin povelleni Sulkisin impeni ihanaisen.

Ah haihtuvainen huumaava hetki tuo, Kun kullan rinnan rintaansa painaltaa Ja rinta onkin meren pinta, Pohjaton nielu se pettäväinen!

Niin onkin rintas, ranta sä rakkahin, Kuin äidin runsas, armas kuin impyen — Vaan köyhäkin ja julma on se, Kuin suden raatelevainen rinta. —

Kun meri kuohuu, murskaksi hieraltaa Sen ranta kaikki. — Rannasta tuosta, oi, Sä hirmumyrskyjenkin Herra, Varjele merellä kulkijoita!

4. "Nouse riennä".

Me lauloimme: "nouse riennä!" Siell vesillä veljien Ja he kuunteli rantoja pitkin, Vaan ken heistä ymmärsi sen?

"Yks mieli, yksi kieli!" Me lauloimme riemulla taas Ja miljoonain sydän sykki Tuhatjärvien kultamaass.

Ja me lauloimme: "siin on mahti, Jok ei ole kenenkään muun!" Ja lapsetkin paatissamme Ne yhtyivät laulelmin.

Sen sattui laivakin muudan Sivukulkien kuulemaan, Ja kaikki kannella laivan Ne nostivat lakkiaan.

Ja paattimme ui kuin joutsen, Mi suvea ennustaa — Ja laulumme soi kuin kiurun, Mi hangetkin sulattaa.