KOLMAS NÄYTÖS.

Sama paikka. Myöhemmin. Aina kun näyttämön ja katsomon ovissa kuljetaan, kuuluu sieltä puhetta ja touhuamista.

PEKKA (istuu sohvalla, kädet niskan takana, tuijotellen kattoa kohti).

EEVA-KAISA (tulee näyttämöltä).

PEKKA

Yhäkö siellä vielä präkätään tuon Nassulan Kallun kihlauksen kanssa?

EEVA-KAISA

Präkätään? Jos se merkitsee harjoittelemista, niin sitä siellä touhutaan.

PEKKA

Missä sitten kaikki muut ihmiset ovat?

EEVA-KAISA

Kahvilassa, katsomossa ja kentällä — mikä missäkin.

PEKKA (muuttaa asentoaan)

Älähän nyt kiirehdi noin lemmon lailla — aivan kuin olisi tuli hännässä!

EEVA-KAISA (pysähtyy)

Hännässä?! (Nauraa). Onko teillä häntä? Minulla ei ole ollut viiteenkymmeneen tuhanteen vuoteen! (Aikoo mennä).

PEKKA

Odota nyt, juuttaan tuuliviiri! Minulla on asiaa.

EEVA-KAISA

Kyllä minä teidän asianne tiedän! Te olette jo kolme kertaa kysynyt minulta yhtä ja samaa — ja minä olen vastannut, että kai hän tulee, kun ehtii. (Aikoo lähteä).

PEKKA

Missä hän on sitten?

EEVA-KAISA (kääntyy, kiusoitellen)

Kuka?

PEKKA (ärtyneesti)

Harakka!

EEVA-KAISA (nauraa ja menee keittiöön)

Sen olinpaikkaa minä en totisesti tiedä! (Huutaa ovelta). Ehkä se on yhdessä prinsessan kanssa! (Paiskaa oven kiinni.)

PEKKA (yksin, tyytymättömästi huiskahuttaen kädellään)

Senkin — iileskotti! (Etsii itselleen tupakan.)

RAJU (tulee ulkoa, puettuna omaan pukuunsa, on vilkas ja kiihkeä, vastakohta entiselleen).

Siinä se nyt oli — siinä oli! Missä he nyt ovat kaikki?

PEKKA

Mikä missäkin!

RAJU

Ajatteles! Se on hän! Se on hän!

PEKKA

Kuka on hän?

RAJU

Prinsessa! Preerian prinsessa! Siinä on minun tyttöni!

PEKKA

Mikä hemmetin tyttö?

RAJU

Etkö sinä nyt ymmärrä! Tyttö Sirkuskadulta — ja sirkuksesta ja iltamasta — minun oma tyttöni, johon minä — —

PEKKA

Älä nyt hupsuttele noin törkeästi!

RAJU

Se on totinen tosi! Juuri hänet minun piti tavata seuraavana päivänä. Hänen kanssaan minä tanssin. Saat nähdä, kun nyt tapaamme — ja hän tuntee minut — saat nähdä! Hän on minun valittuni — hänet sain taas —

PEKKA (hypähtää ylös)

Mitä sinä meinaat, mies?

RAJU

Mitäkö meinaan?

PEKKA

Niin, mitä sinä hänestä tahdot?

RAJU

Uudistan, tietysti, tuttavuutemme!

PEKKA

Sitäkö vain?

RAJU

Sitäkö! Milloinka se nyt sitten siihen loppuu! Etkö käsitä! Sitten mennään kihloihin ja naimisiin!

PEKKA

Sinähän olet oikea turkkilainen naimaan, sinä! Kuinka monta vaimoa sinä oikeastaan aiot ottaa, sinä mormooni?

RAJU (jähmettyy äkkiä innostuksessaan liikkumattomaksi)

No, niin totta kuin tässä seison — unohdin minä kokonaan Ritvan. Tämä äkkinäinen tapaaminen vaikutti minuun niin voimakkaasti — minä unohdin kaikki.

PEKKA

Siten kai turkkilaisetkin unohtavat — se lie heidän ainoa vikansa.

RAJU

Voi surkeata — tätä tapausten sarjaa! Tätä kohtalon leikkiä! Mitä minä nyt teen?

PEKKA

Jatka vain — niin saat aikaan oikein tabernaakelin sotkun!

RAJU

Kuule, veli-Pekka! Sinä lupasit pelastaa minut,

PEKKA

Niin — ja kun minä olin hyvällä alulla, niin sinä sanoit: top tykkänään!

RAJU

Älä välitä nyt siitä! Sinähän olit valmis vaikka menemään naimisiin hänen kanssaan —

PEKKA

Äläpäs, poikaseni! Omien erehdystensä kanssa ei kukaan mene naimisiin — sanoi eräs viisas mies.

RAJU

Älä nyt juonittele! Ei voi olla erehdystä, kun ei ole ollut alkuakaan!

PEKKA

Alku kyllä oli — ja aivan jumalaton olikin, mutta sinä kaadoit tiinullisen vettä kaiken yli — ja niin hukutti vedenpaisumus koko syntisen maan.

RAJU

Ole nyt kerran vielä oikea, entinen veli-Pekka ja keskustele tästä vakavasti!

PEKKA

No, vakavasti sitten! Mutta älä sinäkään haihattele Kuun ja Marsin välillä, vaan pysy koreasti tämän maan kamaralla! Ensiksikin: kuka sanoo, että prinsessa välittää sinusta?

RAJU

Tunne sen sanoo! Jokaisessa ihmisessä puhuu tunne selvintä kieltä.

PEKKA

Jokaisessako? Siis minussakin?

RAJU

Tietysti — sinussakin.

PEKKA

No, minun tunteeni raksuttelee korvaani, että prinsessa välittää minusta.

RAJU

Mistä sinä sen tiedät?

PEKKA

Olinhan minä äsken preerialla ja sitten vielä tanssin »hai duulia» hänen kanssaan —

RAJU

Aiotko sinä viedä minulta kaikki morsiameni — olet sinäkin veli-Pekka!? (Istuu sohvalle pää käsissä.)

PEKKA

Minä en vie sinulta yhtään mitään, mitä sinulla on! (Vakavasti). Mutta nyt minä aivan vakavasti haluan tietää, onko hän sinun — ja jos on, niin saat hänet pitää — siitä annan sinulle sanani. Mutta ellei hän ole, niin —

RAJU (nousee)

Niin — mitä sitten?

PEKKA (kevyesti)

Sitten en anna sanaani — ei mitään muuta. Tiedä, että minäkin olen ennen tavannut Helinä-neidin, vaikka en Sirkuskadulla enkä sirkuksessa.

RAJU

Sinäkö? Koska? Missä? Milloin? (Epäillen). Nyt sinä syötät minulle pajunköyttä. Aina sinun nokkasi muka pitää olla joka paikassa! Mutta oletpa tavannut tai et — samantekevää! Kohta saamme nähdä!

PEKKA

Sitä minäkin vain toivon, että kohta saisin hänet nähdä. — Kaipa sitten selvenee, kumpi meistä on Sam ja kumpi Jim.

EEVA-KAISA (tulee keittiön puolelta, kantaen tuolia).

PEKKA

Kas! Kiitoksia vaan, Eeva-Kaisa! Olihan minulla täällä tarpeeksi mukavia istuimia jo ennestäänkin, mutta kiitoksia vaan ystävällisyydestä! (Ottaa tuolin, jolle istuu.)

EEVA-KAISA (nolona ja hämmästyneenä).

No, mutta sen minä sanon! (Suutahtaen). Kuulkaas nyt, kersantti-jefreittari! Se ei ole teitä varten! Se on näyttämölle! Nouskaa heti tuolilta!

PEKKA

Nousen heti, kun sanot ensin, missä prinsessa on.

EEVA-KAISA

Enkä sano!

PEKKA

No, sitten saatte minut haudata tähän! Tuokaa vaan multaa ja lapioita!

EEVA-KAISA

Mutta, musketööri-kulta! Minua odotetaan näyttämölle —

PEKKA

Eihän kukaan estä Eeva-Kaisaa!

EEVA-KAISA (aikoo sanoa jotakin tepsivää, mutta muuttaa äkkiä mielensä)

Hän on parasta aikaa juhlakentällä.

PEKKA (nousee, nostaa tuolin ja antaa kohteliaasti Eeva-Kaisalle)

Ääni haudasta kiittää —

RAJU

Vai siellä hän on! (Nopeasti katsomoon).

PEKKA (katsoo Rajun lähtöä)

No, se on oikein! Siitäpä se selvenee!

EEVA-KAISA (seisoo paikallaan tuoleineen)

Ei, mutta! Häntäkö varten se olikin —?

PEKKA

Nähtävästi!

EEVA-KAISA

En minä insinööriä tahdo narrata! Ei prinsessa siellä ole. Insinööriiii — ii! (Aikoo Rajun jäljestä).

PEKKA (tarttuu tuoliin)

Näyttämölle tarvitaan tuolia — (juoksee näyttämön rappusille) siellä on kiire —

EEVA-KAISA (pitää kiinni tuolista ja tempoo sitä, seuraten mukana)

Antakaa olla minun tuolini — kuuletteko — kyllä sen katsomon kauttakin voin antaa.

PEKKA (avaa oven ja työntää Eeva-Kaisan sisään tuoleineen)

Suorin tie aina paras! (Tulee alas).

HELINÄ (tulee keittiön puolelta)

Kas, miten tyhjää täällä on!

PEKKA

Niin! — Minä täällä vain värjötän kuin torkkuva varpunen.

HELINÄ

Miksi ette tule sinne emännän puolelle — Ritva sanoi, että olette hänen sulhasensa veli — eikä veljennekään ole käynyt siellä. Missä hän piileskelee? En ole vielä ollenkaan nähnyt häntä.

PEKKA

Hän meni juuri kentälle etsimään mielitiettyään.

HELINÄ

Mielitietty-raukka ei ole kentällä. Hänellä on niin paljon talouspuuhia. Emmekö mene sille puolelle — sinne kai sulhasmieskin pian ilmestyy, kun ei kentältä löydä, mitä etsii?

PEKKA

Kiitos vaan! Mutta — tuota — ehkä sentään — ehkei sentään —

HELINÄ

Teillä oli ehkä jotakin hommaa ja minä häiritsen ehkä —

PEKKA

Ette ensinkään! Minulla ei ikinä ole ollut sen parempaa aikaa kuin juuri nyt — (Katselee Helinää.) Miksi ette sano »all right»?

HELINÄ (nauraa)

Miksi niin sanoisin?

PEKKA

Kaikki Amerikassa käyneet sanovat aina »all right»!

HELINÄ

Te ette ole kadottanut hyvää tuultanne sitten viime näkemän!

PEKKA

Kas vaan! Te tunnette minut, vaikka äsken tanssin jälkeen ette ollut tuntevinanne.

HELINÄ

Ettepä te sitä kysynytkään!

PEKKA

Enhän ehtinyt, kun te heti lensitte korkeampiin ilmakerroksiin.

HELINÄ

Tarkoitatteko tuota ravintolan ja emännän puolta korkeammaksi ilmaksi?

PEKKA

Emännän puolta tarkoitan. Sinne ei voinut seurata. — Mutta — ettekö suvaitse istua?

HELINÄ

En — kiitos! — Miksi ette emännän puolelle? Mitä tarkoitatte? — Sulhasmies ei ole myöskään käynyt siellä — mitä se merkitsee?

PEKKA

En osaa sanoa.

HELINÄ

Osaattepas — koska ette itsekään tule sinne! Oletteko riidelleet?

PEKKA

Muhametti varjelkoon! Minä en koskaan riitele kauniin naisen kanssa.

HELINÄ

Entä veljenne?

PEKKA (äkkiä)

Muistatteko mitä sanoitte minulle viimein, kun tapasimme?

HELINÄ

Minä en ole koskaan tavannut teitä. Te tapasitte minut polkupyörineni keskellä maantielätäkköä —

PEKKA

No, olkoonpa niinkin! Kun minä olin nostanut teidät jaloillenne — ja vähän noitunut ohjaustankoa — niin — te sanoitte jotakin — muistatteko?

HELINÄ

Minä tietysti kiitin teitä.

PEKKA

Jos te olisitte kiittänyt, niin minä en luultavasti muistaisi koko tapausta —

HELINÄ

Ooh! Kiitos kohteliaisuudesta!

PEKKA

Mutta te sanoitte kiitosten sijasta'jotain muuta, jonka johdosta minä aloin katsella teitä tarkemmin ja sentähden minä olen muistanut teidät koko ajan.

HELINÄ

Olinko todella niin tyhmä, etten kiittänyt? Mahtaakohan se ollenkaan puolustaa minua kun olin vielä koulutyttö —

PEKKA

Kaunista koulutyttöä puolustavat aina kaikki asianhaarat.

HELINÄ

Mitä minä sanoin sitten?

PEKKA

Te katselitte leninkiänne ja kenkiänne — ja sanoitte oikein sydämenne pohjasta: saakeli soikoon!

HELINÄ (nauraa)

Arvaahan sen! Paras leninki ja parhaat kengät!

PEKKA

Sitten te katselitte minua hyvin pitkään, aivan kuin tutkiaksenne enkö juuri minä ollut syyllinen teidän onnettomuuteenne. Tuo katse on minua seurannut siitä asti.

HELINÄ

Pyydän anteeksi, jos se on vaivannut teitä. — Entä — minkä tyhmyyden minä sitten tein?

PEKKA

Sitten te tosiaankin teitte kauhean tyhmyyden — te lähditte — ja minun oli teitä ikävä — vaikka olin katsonut silmiinne vain muutaman sekunnin.

HELINÄ

Enkö vielä sittenkään kiittänyt?

PEKKA

Ette! Päästyänne pyörän selkään, huusitte '—

HELINÄ

Ai, ai! Joko minä taas pöräytin: saakeli soikoon?

PEKKA

Ei! Te huusitte »all right»! Te menitte — ja minä jäin seisomaan ja — ajattelemaan — ja minä seison vielä ja ajattelen —

HELINÄ (katkaisevasti)

Älkää nyt enää ajatelko tyttöletukan kiittämättömyyttä! Minä kiitän teitä hänen puolestaan! (Ojentaa kätensä.) Kiitoksia avustanne!

PEKKA (tarttuu hänen käteensä)

Saakeli soikoon! Sittenkin te taas putositte pilvistä minun tielleni — vielä kerran!

HELINÄ (vetää kätensä pois, kevyesti)

Nyt, kun tuo vanha lätäkkö-juttu on selvitetty — olemme kai kuin vanhat tuttavat ainakin — ja te teette vähän selvää — mikä se oikein hankaa meidän morsiusparimme suhteissa!

PEKKA

Mitään vakavaa ei siinä ole!

HELINÄ

Mutta siis kuitenkin jotakin? Mitä se on? Ettekö voi luottaa minuun —

PEKKA

Teihin minä luotan enemmän kuin itseeni, mutta olisi kai parempi, että te puhuisitte veljeni kanssa —

HELINÄ

Mistä minä puhuisin? En tiedä mitään, enkä tunne veljeänne —

PEKKA

Kyllä te tunnette,

HELINÄ (ihmetellen)

Tunnenko? Sepä omituista!

PEKKA

Hän on juuri etsimässä teitä juhlakentältä —

HELINÄ

Ensi kerran minä sain tietää hänen nimensä sisareltani —

PEKKA

Hän olisi kai esitellyt itsensä — jos te olisitte — jos hän olisi tavannut teidät, kuten olitte suostuneet —

HELINÄ

Mitä satuja te nyt juttelette? Suostuneetko?

PEKKA

Niin! Suostuneet kohtaukseen — viime syksynä sirkuksessa tai Sirkuskadulla — kummassa lie ollut —

HELINÄ

Kuulkaa nyt, herra Halla! Tästä minä en ymmärrä yhtään mitään! Tarkoitatteko te, että minä olisin luvannut kohtauksia oudoille herroille kadulla tai muualla?

PEKKA

Kuulkaa! Nyt te kohta huudatte: saakeli soikoon! Minä näen sen teidän silmistänne.

HELINÄ

Niin minä huudankin — ellette puhu sellaista kieltä, jota voin ymmärtää. Väittääkö teidän veljenne, että hän on keskustellut minun kanssani?

PEKKA

Kyllä — eräässä iltamassa Helsingissä viime syksynä — ja sitten teidän piti tavata toisenne seuraavana iltana, mutta —

HELINÄ

Emme tavanneetkaan?

PEKKA

Ette — veljeni kai erehtyi paikasta.

HELINÄ

No, entä sitten? Jos näin olisi tapahtunut niin mitä sitten?

PEKKA

Veljeni on — hm! Onkohan se nyt oikein, että sen sanon —?

HELINÄ

On — tietysti! Tässä on taas jotakin lätäkön tapaista — ettekö halua nostaa minua toista kertaa?

PEKKA

Tuhat kertaa! Minä haluan, että aina makaisitte lätäkössä —

HELINÄ (naurahtaa hermostuneesti)

Ooh!

PEKKA

Niin — minä tarkoitan, että saisin aina vain, alituisesti nostella teitä —

HELINÄ

No, nostakaa!

PEKKA

Veljeni sanoo olevansa rakastunut teihin, sanoo tahtovansa erota sisarestanne —

HELINÄ

Oo, oo, oo! Ja siitä syystä siis —?

PEKKA

Siitä syystä asia on muuttunut sotkuiseksi —

HELINÄ

Tietääkö sisareni tämän?

PEKKA (huokaa)

Ei! Kiitetty olkoon Habakuk!

HELINÄ (nauraa)

Ja tässäkö kaikki?

PEKKA

Sellainen se on koko lätäkkö! Sanokaa nyt: saakeli soikoon!

HELINÄ

Minkälainen mies tuo teidän veljenne oikeastaan on?

PEKKA

Hyvä poika! Maailman paras poika — mutta vähän romanttinen — ja kuka sen nyt vielä tietää, kuinka asiat oikein ovat, ennenkuin näette hänet —

HELINÄ

Kun minä hänet näen, niin kyllä minä hänet parannan — ainakin tästä taudista —

RAJU (tulee katsomosta, muuttuen epäröiväksi, kun näkee Helinän veljensä seurassa).

PEKKA

No, siinähän minun velimieheni tuleekin! Tulehan nyt, Raju, että saan esitellä sinut neiti Helinä Immilälle. — Sallikaa minun poistua!

HELINÄ

Päinvastoin! Minä pyydän, että jäätte, herra Halla!

PEKKA (vetäytyy peremmälle)

HELINÄ (tervehtii Rajua)

Hauska tavata sisareni sulhasta. Tällainen tuttavuus on aina enemmän tai vähemmän mielenkiintoinen.

RAJU

Tervetuloa Amerikasta! Me olemme ennenkin tavanneet, jos suvaitsette muistaa.

HELINÄ (katsoo tarkemmin)

Mekö? Missä sitten? — Odottakaas! Amerikan Suolajärvellä kerran laivamatkalla oli joku matkustajista teidän näköisenne — mutta hän oli mormooni.

RAJU

Minä en ole —

HELINÄ

Ettepä tietenkään — ette te ole mormooni. Kyllä minä luottamuksella voin uskoa sisareni teidän huostaanne.

RAJU

Minä en ole matkustellut Suolajärvillä — aioin sanoa. Minä tapasin teidät viime syksynä Helsingissä tanssiaisissa —

HELINÄ

Oh, niin! Tosiaankin! Nyt minä alan muistella kuin unennäköä. Nuo tanssiaiset olivat luullakseni vähän ennen lähtöäni. Ellen aivan pahasti erehdy, niin teidän näköisenne herra tanssittikin minua kerran.

RAJU

Kolme eri kertaa!

HELINÄ

Todella! Sepä oli aika paljon se! No, sitten kai me seurustelimme jonkun verran. — Huomasitteko siellä muuatta tunkeilijaa, joka välttämättä tahtoi tavata minua seuraavana iltana. Muistatteko, miten minä selvisin hänestä?

RAJU

En.

HELINÄ

Minä sanoin »jaa» ja »kyllä» viiden minuutin ajan kaikkeen, mitä hän puhui. Hän sai kai tarpeekseen ja minä pääsin rauhaan.

RAJU

Entä jos hän piti totena teidän myöntyväisyyttänne?

HELINÄ

Jos hän oli sellainen narri, niin syyttäköön itseään! (Äkkiä). Ritva muuten äsken kysyi teitä. Ehkä olette ystävällinen ja menette hänen luokseen. On luullakseni jotain tärkeätä.

RAJU

Näkemiin sitten! (Poistuu nopeasti keittiön puolelle).

PEKKA

Oi, Mesopotamia! Ellei hän nyt parantunut, niin ei sitten ikinä!

HELINÄ

Poika raukka!

PEKKA

Tunsitteko hänet?

HELINÄ

Minä luulen, että hän juuri sai osakseen kaikki minun »jaani» ja »kylläni». Ettekö usko, että heidän välinsä nyt kirkastuu?

PEKKA

Olen siitä vallan vakuutettu. Mitään muuta ei tietääkseni ole tiellä ollutkaan. Entä meidän välimme?

HELINÄ

Meidän? Onko meilläkin ollut jotakin?

PEKKA

On jo monta vuotta — aina lätäköstä asti. Ette te suotta kaatunut ihan minun eteeni maantiellä. Enkä minä suotta ole ollut teidän lumoissanne näin monta vuotta. Sanokaa, muistatteko minua ollenkaan?

HELINÄ

Kyllähän — mutta —

PEKKA

Mutta — niin! Se peijakkaan »mutta»-kiekura on aina joka paikassa. Olisipa tässä vaan lätäkkö taas minun apunani, niin —

HELINÄ

Mutta kun ei ole lätäkköä, niin — ollaan ilman.

PEKKA

Te lennätte aavikoita — helppo teidän on sanoa niin — mutta ajatelkaa korven vaeltajaa!

N:o 14. (laulaa).

Kulkijan taival on pitkä ja jylhä, kaita on korvessa polku ja tie, tumma on metsä ja taivas niin ylhä minne tää polku nyt kulkijan vie?

Aavikon lintu se pilviä lentää, kahlita ei sitä korvesta voi. Kulkijan katse vain lentäjän entää — kaukana siipien suhina soi.

Jos minä tunteeni huudan nyt sulle, jos ininä kaihoni ilmoille tuon, oisiko tuskani tulkinta mulle lohduksi, millä ma onneni luon.

HELINÄ (leikillisesti)

Ilmoilla pilvissä liidän ja lennän, en kuule ääntäsi, kulkija maan. Vuota, kun luoksesi kiidän ja ennän, että ma lauluas kuunnella saan.

Nyt olen alhaalla, laula jo vainen, Mielesi miksi niin rauhaton on. Liekö sun laulus niin outo ja mainen, että se mulle on tuntematon.

PEKKA

Tunne et, Helinä, lempeni tulta, olet kuin aamuni alkava koi, syömeni olet sa valittu kulta, niin minun lauluni sinulle soi.

(Sävel muuttuu Preerian prinsessan säveleksi.)

Niin lauluni sinulle, kultani, soi, niin lauluni soi sulle, kulta. Oh, hiio, hih hei! kun lauluni soi, oi, toivoa saanko ma sulta?

HELINÄ

Et, korvessa kulkija, lemmetön lie, on laulusi voimaa ja tulta, kai selvä jo sulle on onnesi tie — et tarvinne kysellä multa.

PEKKA

Mun Helinä kallehin aarteeni on, on silmissäs' sielusi tuli. Mun rintani kylmä ja tunteheton sun katseesi läikkeessä suli.

(Sävel muuttuu »hai duulia»-valssiksi).

Rintani kylmä ja tunteheton katseesi läikkeessä sulanut on. (Tanssittaa Helinää.) Hai duulia dullallaa, hai duulia dei! Ilmoihin asti tää onnemme vei.

Kullan kun kerran näin rinnalleen saa, haihtuu mun mielestäin murheitten maa. (Pysähtyvät ja laulavat yhdessä). Hai dui, anna pilkistää silmihin dui, dui, duli, kiidellä pilvihin! (Katsovat toisiaan silmiin.) Hai dui, tuli silmistäsi tulvahtaa — dui, dui, palo sielussani hulmahtaa.

(Väkeä tulee näyttämöltä ja katsomosta, jutellen toimekkaina, puettuina sekaisin suojeluskunta-, palokunta- ja teatteri-pukuihin, joukossa myös omiakin pukuja).

EERO (huutaa)

Nyt nopeasti pukeutumaan! Eeva-Kaisa! Mene nopeasti sanomaan neiti Immilälle, että kiirehtii pukeutumaan.

KORSU (huutaa näyttämöllä)

Kaikki pois näyttämöltä, että miehet pääsevät sitä kuntoon laittamaan!

EEVA-KAISA

Meidän tanssimme jäi harjoittamatta —

EERO

Jäihän monta muuta juttua — harjoittakaa täällä, jos haluatte —

EEVA-KAISA (mennessään keittiöön)

Minun puolestani aivan samantekevä!

EVELIINA

No, hyvää päivää, neiti Immilä! Terve tuloa kotiin Amerikasta! Olipa anjeneemia, että palasitte — ja tällaiseen frivolliin jouduitte heti. Olitteko katsomassa Nassulan Kallun kihlajaisia?

HELINÄ

Emme olleet. Kuulkaahan, rouva! Te tunnette täällä kaikki — onkohan suutari Naskali täällä?

PEKKA

Kyllähän minä Naskali-Villen tunnen — mutta sinähän puhuit äsken Veräjä-Villestä —

HELINÄ

Hänellä on kai useampia nimiä —

EVELIINA

Minä en ainakaan nyt observeeraa — ai, mutta tuolla fikseerasin minä herra Loirosen — pardong — minun täytyy — (Poistuu etsimään Loirosta.)

PEKKA

Vai sellainen onni Villeä kohtaa! Omasta onnestamme emme vielä sanaakaan vaihtaneet.

HELINÄ

Jota suurempi onni — sen vähemmän puhumista — (Jatkavat keskustelua.)

RITVA (tulee, puettuna maakunta-kansallispukuun)

Täällähän tapaa teidätkin! Oh, höh! Tuskin olen ehtinyt hengähtämään. On tässä ollut häärinää.

PEKKA

Eikös Raju tullut sinne?

RITVA

Tuli kyllä — ja suurella vaivalla sain hänet lähtemään huoneeseensa pukeutumaan. Hän oli vähän vastahakoisella tuulella.

PEKKA

Hän on kai vielä myrtynyt, kun minä en tuonut sitä kuulutusvaltakirjaa.

RITVA

Miksi ette tuonut sitten?

PEKKA

Miksi tässä maailmassa tapahtuu niin paljon ihmeellisiä asioita — kuka sen tietää. Esimerkiksi: saanko esitellä morsiameni —

RITVA

Mitä? Mitä te sanotte?

PEKKA

Arvoisat naiset kai tuntevat toisensa?

RITVA

Oi, siunatkoon! Onko se totta, Helinä?

HELINÄ

No, kun tämä Pekka-pahainen — hän sanoo itseään Pekaksi — löysi minut uudelleen lätäköstä —

RITVA

Mitä maailman ihmeitä sinä puhut? Tässäkö on sinun lätäkkö-ritarisi, josta aina olet puhunut?

PEKKA

Oletko tosiaankin muistanut minut?

RITVA

Hänkö? Hän on puhunut lätäköstään joskus unissaankin!

PEKKA

Oi, sinua, siunattu Helinä!

HELINÄ

Älä nyt, Ritva, lörpöttele! Saatat minut ihan punastumaan!

RITVA

Noo — romanttisempihan se ensi kohtaus olisi voinut olla — onnea sitten —

HELINÄ

Eikä — saakeli soikoon — se oli hyvä juuri sellaisenaan! (Nauravat.)

PEKKA (ihastuneena)

Ei kukaan ihminen voi arvata, mitä minä nyt tekisin — jos ei olisi näin paljon väkeä ympärillä.

RITVA (nauraa)

Sellaistahan on vallan mahdoton arvata. Te tekisitte kai jonkun urotyön!

PEKKA

No, totisesti urotyön sellaisen, jota ei kukaan toinen mies uskaltaisi — (Suutelee Helinää.)

RITVA

Siunatkoon!

EVELIINA (kirkaisee)

Oh, pop! Bombardemang! (Lähellä olevat nauravat.)

PEKKA

Hyvät ihmiset ja kylän miehet! Tässä on minun morsiameni, Preerian prinsessa! Hurratkaa, pojat! (Nostaa Helinän kohoksi ilmaan).

KAIKKI (riemuitsevat, ilakoivat ja hurraavat).

N:o 15. (Sama kuin 13).

KUORO

Ol' preerian prinsessa voittamaton ja Kumpujen kaunehin kukka! Nyt rakkaus prinsessan voittanut on — ja preerian perinyt hukka! Oh hiio, hih hei! Oh hiio, hih hei! On preerian perinyt hukka!

EERO

Eläköön nuori morsiuspari!

KAIKKI

Eläköön, eläköön, eläköön!

KORSU

Ei — mutta, totisesti! Nyt minäkin tanssin ja laulan — vaikka parkule oksilta katselisi! Nyt minä tunnen sisässäni sellaisen voiman, että minä pystyn johonkin. Missä Eeva-Kaisa on? Eeva-Kaisa, hoi! (Juoksee keittiön puolelle).

KAIKKI (ovat huvitettuja)

HEMMI

Jopas Korsunkin kuori puhkesi! — Onneksi, onneksi olkoon! (Onnittelee Helinää ja Pekkaa, jotkut muut tekevät samoin.)

EVELIINA

Minä gratuleeraan oikein sydämestäni! Tämä oli sitten vasta oikea reklateeraus! oikea revenemangi. — Ja tuolla on nyt se Naskali-Ville. Minä konfikseerasin hänet, kun herra Loironen on jossain inkognitossa —

HELINÄ

Kiitoksia, hyvä rouva!

PEKKA

Kuulkaapas nyt uutisia Amerikasta, te Sirppalan asukkaat! Tulehan tänne, sinä Vilhelmi Naskali, sinä kommunisti-kaveri!

VILLE

Ei minulle ole rapakon takaa terveisiä. Minun veljeni on kuollut — enkä ketään muita tunne.

HELINÄ

Juuri teidän veljeltänne minulla on teille terveisiä.

VILLE (astuu vastahakoisesti lähemmäs).

Minkälaisia ne sitten olisivat?

HELINÄ

Tiedättekö, missä veljenne asui Ameriikassa?

VILLE

Hän oli suutarina Brokliinissa, katu 174 — U.S. of Amerikka — Niu-Jorkki — ja hänen nimensä oli Kalle Kustaa Naskali.

HELINÄ

All right! Asia on oikea! (Ottaa laukustaan setelin). Ennenkuin veljenne vietiin sairaalaan, pyysi hän tavata minua, kun tiesi minun lähtevän kotimaahan — ja lähetti teille säästönsä —

VILLE

Oliko hänellä jotakin säästettyä?

HELINÄ

Hän oli viimeiset vuodet elänyt hyvin kunnollisesti ja koonnut tämän. (Näyttää seteliä.)

VILLE

Olisipa voinut olla edes seteli vuotta kohti.

PEKKA (katsoo seteliä)

Arvaatkos sinä, minkälainen seteli tämä on?

VILLE

Onko vielä väärennetty — sekin ainoa?

HELINÄ

Seteli on oikea — ja kun te sen myytte, niin saatte siitä melkein 50,000 meidän rahassamme. Tässä on veljenne seteli ja kirje. (Antaa molemmat Villelle).

VILLE

Minkälainen summa se oli? Minä kai kuulin väärin —

PEKKA

Varmasti saat 45,000, vaikka koska myisit ja kenelle tahansa.

VILLE

Ostaisitteko te?

PEKKA

Ostan kyllä — ja maksan enemmänkin —

VILLE

Paljonko rahaa teillä on nyt?

PEKKA

Ei, veikkonen — ei niin paljon — mutta kymmenisen tuhatta —

VILLE

Tuossa! Ottakaa tuo — ja antakaa 10,000.

PEKKA

Sillä ehdolla, että sinä et enää venheitä varastele, minä teen sen.

VILLE

En tee kujetta minkäänlaista!

PEKKA (ottaa lompakkonsa)

Tässä 10,000, ja loput saat tällä viikolla viimeistä penniä myöten — arvon mukaan.

VILLE (katselee Pekan rahoja tarkkaan, kuitenkaan koskematta niihin)

Jahah! Oikeita ovat! Minä myyn kyllä itse setelini. (Naurua).

VILLE

Tahdoin vain nähdä, aiottiinko minua jutkahuttaa — ja tehdä minusta pilaa —

EERO

Tulipas pojasta rikas mies!

ANSU

No, nyt sinä, veikkonen, voit kommunisoida oikein halusi mukaan.

VILLE (katselee yhä rahaansa)

50,000 ja kommunisti! — Kommunisti voit olla itse! Minä olen porvari. Palttua minä sinun nismillesi annan. Minä liityn heti suojeluskuntaan ja palokuntaan — ja olen oikea reilu lahtari — ja paha sen perii, joka minun venheitäni tai muita kojeitani varastelee. En minä olekaan niin leväperäinen kuin tässä äsken oltiin.

PEKKA

Näet, että oltiin ihmisiksi sinua kohtaan. Ota esimerkiksesi!

VILLE

No, ilo pystyyn sitten! Näytä, että heruu!

ANSU

Ei heru tällaisena tavattomana päivänä.

PEKKA

Oikein, Ansu! Sinä olet vielä toisenkin kerran sankari tänä päivänä.

ANSU

Kuulitkos, Ville!

VILLE

Lempo vie! Minä en tuota Ansua enää tunne. On aivan kuin sinä olisit saanut Amerikan perinnön, enkä minä. Anna herua, mies! Muuten en tunne sinua enää.

N:o 16.

ANSU

Eikä Virralla tunnettu Sirpan naista, eikä Sirpalla Virran mustalaista — hai jeku, hai jeku, hai jeku julli — pirtusta maksetaan nyt linnassa tulli! Hai jeku, hai jeku, hai jeku lalla! kieltolaki yllä ja kiertolaki alla!

HUUTOJA

Hyvä, hyvä! Juuri niin! Oikein, Ansu!

ANSU

Jos olet porvari nyt, niin tiedät kai, Ville, että laki on korkea ja kaunis asia. — Heleijaa, Korsu! Sinä lupasit tanssia, vaikka itse parkule oksilta katselisi!

KORSU (on palannut Eeva-Kaisan kanssa heti mentyään)

No, niin, parkule, hipastakin — tänä ihmeitten päivänä. Hopsa, Eeva Kaisa! Me niinkuin muutkin!

Tanssii Eeva-Kaisan kanssa korpipolskan, jonka vaanivat liikkeet ja asenteet yhdessä hetkellisten ja hurjien ryöpsähdysten kanssa muodostavat harvinaisen voimakkaan ja repäisevän esityksen. Korsun polvien keinunta, ympäri-pyörähdykset ja käsien yhteen lyöminen pään yllä tapahtuvat hurjasti ja samalla hyvin hillitysti. Tanssi alkaa maanittelevana ja kiihtyy kiihtymistään laulun väliajoilla.

N:o 17.

Soittajan käy jo vinhasti käsi, varpaalla jalka tahtia lyö — (Alkaa maanitella). Hei, liru, liru, hei laru, laru! Tanssimme kunnes alkavi työ. (Maanittelu vilkastuu.) Nosta nyt jalka, anna jo käsi, sipsuta siro-askelin vain! (Eeva-Kaisan liikehtiminen alkaa.) Hei, liru, liru, hei, laru, laru! (Tempaa Eva-Kaisan tanssiin.) Tyttöni minä tanssihin sain. Polvesi nosta, korkosi iske — permantopalkki keinahtelee! Hei liru, liru, hei laru, laru! Silmissä ilo välkähtelee!

(Hetken kuluttua loppuu tanssi äkkiä, jonka jälkeen alkaa uusi maanittelu, mutta rohkeampana.)

Mulle sa tyttö kullaksi tule, hiiteen jo heitä piikuutesi! Hei liru, liru, hei laru, laru — kuihtuu jo kohta nuoruutesi.

(Tanssi tulistuu, äkkinäinen pysähdys). Kihloiksi anna muisku nyt mulle, sormeesi ota sormukseni! (Matkii näitä tekoja). Hei, liru, liru, hei laru laru — näin tulit mulle kullakseni!

(Tanssi kiihtyy hurjimmilleen, pysähtyen yht'äkkiä.) Hei liru, liru, hei laru, laru — näin tulit mulle kullakseni.

(Muutaman hurjan pyörähdyksen jälkeen katkeaa tanssi äkkinäisesti, jättäen tanssijat asenteeseen seisomaan vieretysten.)

MOLEMMAT

Hei!

KAIKKI (iloitsevat ja ilmaisevat tyytyväisyyttä.)

HELINÄ

Tämähän oli alkuperäisyydessään aivan suurenmoista! Tällaista en ole ikinä nähnyt. Kiitoksia, rakkaat ystävät!

EVELIINA

Niin — tämä ei ollut sitä modäärniä »jiujitsua». (Suuri riemu.)

HELINÄ

Eeva-Kaisan minä tunnen, mutta kuka on tämä hänen maanittelijansa?

KORSU

Minä olen —

ANSU

Annahan olla! Sinä olet hengästynyt. Minä sanon kuka sinä olet. (Laulaa):

N:o 18.

Afriikass' on fröökynöillä pieni elefantti. Se lönköttää ja könköttää kuin neekertyttöin tantti. Afriikass' on fröökynöillä pieni, nätti norsu. Se könkäilee ja tönkäilee kuin meidän tuttu porsu.

Afriikass' on elefantti aikamoinen norsu. Meidän vahtimestar-Antti on vain pieni korsu. Ei hän ole elefantti eikä mikään norsu, Antti on vain Korsun Antti, sekä Antti Korsu.

KORSU (iloisuuden loputtua)

Noin se Ansu, parkule, osaa maalata! Mutta minä aioin sanoa, että minä olen Eeva-Kaisan oikea, lakimääräinen sulhanen — jos se sitten jotakin merkitsee.

EVELIINA

Oi, oi! Tämä on oikea horiipeli jubileumia! Herra Loironen, herra Loironen! Etkö sinä saa ekstanssia tästä kaikesta?

LOIRONEN

Minä en ole tanssimestari. (Menee Ritvan luo ja antaa hänelle jonkun paperin.) Tässä minä tuon teille jotakin, joka oli liisteri-purkin alle liimaantunut. Luulen, että se kuuluu teille ja insinöörille. (Poistuu heistä.)

RITVA

Kiitoksia — Loironen! — Mikähän paperi tämä on? (Katselee.) Mitä ihmettä? Tämähän on Rajun kuulutus-paperi, (Ojentaa paperin Pekalle.) Mitä tästä sanotte?

PEKKA

Eihän tästä voi mitään sanoa. Tämä kuuluu maailman suuriin ihmeisiin! Antakaa anteeksi, että minä en kehdannut tunnustaa, miten liisteripurkki veti minua nenästä. No nyt pappilaan heti! Missä se sulhanen piiloilee?

HEMMI (akkunan luota)

Palokunnan laulajat tulevat jo!

ANSU

Antaa tulla vaan! Minulla on jo univormu ylläni.

KORSU

Mutta köynnösten hakijoita ei vaan vielä näy. Aikovatko ne, parkuleet, perata koko Jairakan metsän.

EERO

Siellä kai löytyisi monta jäniksen pesää — vai mitä, Ansu?

ANSU

Sokeat eivät näe, eivätkä kuurot kuule.

PALOKUNTALAISIA (astuvat reippaasti näyttämölle ja asetuttuaan riviin, laulavat)

N:o 19.

Tu tuu, tu tuu, jo torvi soi, tu tuu, tu tuu, tu tuu! Hei eteenpäin, kun torvi soi tu tuu, tu tuu, tn tuu!

Käy palokunnan kulku näin — hei kiire on, tu tuu! Tu tuu, tu tuu! Hei vaaraan päin! Hei, alta pois! Tu tuu!

Jo tuolla ilmaan liekit lyö — siks hätätorvi soi. Pian tulikielet talon syö, kun roihut huminoi.

Hei, tieltä pois! Hei, väistykää! Tää meidän työtä on! On palon sammutusta tää — ja kiire meillä on.

Kun suihku laulaa, ruisku käy, on lieska voimaton! Ei tulta enään kohta näy — pian työmme tehty on.

Jo käänny pois! Taas torvi soi vaan nyt se soi: tu tuu! Taas kotiin päin tie käydä voi ja torvi soi: tu tuu!

(Laulun loputtua marssivat katsomoon ja alkavat mennessään laulun alusta).

EERO

No, nyt alamme olla vähitellen valmiita. Preerian prinsessa pitää vielä ottaa läpi.

EVELIINA

Mitä hän sanoo?

LOIRONEN

Läksyä hän tarkoittaa.

EVELIINA

Ai — troolia! Trooliko pitää ottaa läpi?

EERO

Niin! Preerian prinsessan puhe.

EVELIINA

Neiti kulta! Pidättekö te puheen?

HELINÄ

Rauhoittukaa! Minä vain juttelen — muiden mukana.

EVELIINA

Minä jo toivoin saavani jotain delikatessia.

HEMMI

No, tuolla tulevat köynnösten hakijatkin!

KORSU

Tännekö ne tulevat! Menkööt, parkuleet, katsomoon! Huutakaa heille!

EERO

Antaa tulla! He ovat jo eteisessä.

RITVA

Minun pitää heidän joukkoonsa. Muuten saan ripsua. (Menee nopeasti ulos.)

KORSU

Kas nyt! Miten monta hakijaa! Eikä ole kuin mitta mieheen! Jota useampi Kokki, sitä huonompi soppa.

EVELIINA

Kyllä teidän, herra Loironen, täytyy opetella fotografeeraamaan — niinkuin minun miesvainajani — täältäkin olisi nyt voinut ottaa niin monta intervallia.

LOIRONEN

Oppisikohan tuota!

EVELIINA

Jos me vaan oikein treenaamme toisiamme, niin saatte nähdä, että resulttaani siitä syntyy.

LOIRONEN

Vai — ettäkö sultaani!

(Köynnös-tytot ja -pojat tulevat juoksussa sisään, kantaen köynnöstä ja juosten ensin salin ympäri, asettuen sitten paikoilleen, tanssien laulun aikana jonkun verran, mutia varsinainen karkelo alkaa vasta laulun loputtua).

N:o 20.

KÖYNNÖSTYTTÖJEN JA KÖYNNÖSPOIKIEN LAULU JA TANSSI.

POIKA:

Kukkanurmia neito kiidä! Lennä perhojen lailla!

POIKIEN KUORO:

Poimi kukkia, tanssi, liidä, metsämarjojen mailla! Poimi kukkia, tanssi, liidä, metsämarjojen mailla.

TYTTÖ:

Rientäkäämme nyt karkeloimaan, aika siivin jo entää!

YHTEINEN KUORO:

Laulakaamme ja soitto soimaan, anna perhojen lentää! Laulakaamme ja soitto soimaan, anna perhojen lentää.

TYTTÖ:

Kukka-köynnös on ansanamme, siitä paulamme luomme.

TYTTÖJEN KUORO:

Lemmen paula on voimanamme, jos me lempemme suomme. Lemmen paula on voimanamme, jos me lempemme suomme.

TYTTÖ:

Poika, jos sinä aiot voittaa meistä perhosen parhaan.

TYTTÖJEN KUORO:

Niinpä tahdomme kilvan koittaa, etkö eksy sa harhaan!

POIKIEN KUORO:

Niinpä tahdomme kilvan koittaa, enkä eksy ma harhaan.

TYTTÖ:

Riennä, juokse, sa poika parka!

TYTTÖJEN KUORO:

Lennä ain' asti pilviin!

POIKA:

Armastansa ei pyydä arka katson kaunoa silmiin!

POIKIEN KUORO:

Armastansa ei pyydä arka, katson kaunoa silmiin!

POIKA:

Karkeloidessa aika haihtuu —

TYTTÖ:

Kenen saan minä paulaan?

POIKA:

Tanssi lakkaa ja leikki vaihtuu.

TYTTÖ:

Paula kultani kaulaan!

POIKIEN KUORO:

Tanssi lakkaa ja leikki vaihtuu.

TYTTÖJEN KUORO:

Paula kultani kaulaan!

TYTTÖ JA POIKA:

Riemujuhlaa nyt karkeloimaan aika siivin jo liitää!

YHTEINEN KUORO:

Laulakaamme ja soitto soimaan, anna karkelon kiitää! Tanssikaamme ja soitto soimaan, anna karkelon kiitää!

(Köynnös-karkelo).

EERO

Nyt toimeen tai toimi happanee!

RAJU

Voi, rakas Ritva, miten sinun silmäsi loistavat.

RITVA

Aina ne sinulle loistavat!

RAJU

Et usko, miten minua suututtaa tuon paperin hukkaaminen.

RITVA

Se on löytynyt! Tuossa! (Antaa paperin Rajulle).

RAJU

Hurraa! — Kuulkaa! Minä en ehdi nyt mihinkään. Minä menen Ritvan kanssa pappilaan. Mutta pian me siellä käymme.

PEKKA

Bravoo, Raju-poikaseni! — Minä ehdotan muuten, että kaikki, jotka ovat vapaat Preerian prinsessasta, menevät pappilaan. Huomenna on sunnuntai.

KORSU

Kuule, Eeva-Kaisa! Eeva-Kaisa, hoi!

RITVA

Lähdetään sitten heti!

RAJU

Lähdetään! (Menevät ulos.)

EEVA-KAISA

Mitä sinä tahdot, Korsu?

KORSU (ottaa Eeva-Kaisaa kädestä ja lähtee juoksemaan ulos)

Pappilaan! Pappilaan!

EVELIINA

Rakas Timo! (Ottaa Loirosta kädestä, kuljettaen häntä ulos.) Rakas Timo! Tämä muodostuu siis meillekin ihanaksi mesaliangsiksi! Mennään mekin propeeraamaan! (Menevät ulos, toisten nauraessa.)

PEKKA

Kypsiä mekin olisimme tuohon seuraan —

HELINÄ

Uhratkaamme nyt tämä päivä taiteelle!

EERO

Oikein sanottu! Kiitos teille! Eläköön Preerian prinsessa!

KAIKKI.

Preerian prinsessa eläköön, eläköön, eläköön!

PREERIA-KÖÖRI (alkaa juuri esiripun laskiessa).

Esirippu.