ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Sirpan V.P.K:n talon pikku-sali. Lattia on juuri pesty ja huonekalut ovat epäjärjestyksessä. Seinillä lippuja ja lasiovikaappeja, joissa voittomaljoja, sarvia y.m: Vihreä köynnös koristaa seiniä. Kesäinen iltapäivä. Perällä akkunat. Oikealla perällä ulko-ovi ja etualalla ovi keittiön puolelle. Vasemmalla perällä raput ja ovi näyttämölle sekä etualalla ovi katsomoon.

EEVA-KAISA (hommailee huonekalujen asettelemisessa. Hyräilee ensin ja sitten laulahtaa).

N:o 1.

Tuli, tuli, tuli, tuli Tappura-Ville — ja minkä ma mahdoin sille! Meni, meni, meni, meni Tappura-Ville — ja minkä ma mahdoin sille!

RITVA (tulee keittiöstä pää käärittynä valkoiseen liinaan ja muuten puettuna leipojan tapaan, nauraa)

Vai jo se Tappura-Ville taas on tullut ja mennyt!

EEVA-KAISA (säikähtää)

Hyi! Aina se emäntä-neiti niin topakasti tulla riepsahtaa, että ihan syntinen sydän vavahtaa.

RITVA (asettaa jonkun tuolin paikoilleen)

Miksi päästelet sydämen syntiä laulun nuottiin?

EEVA-KAISA

Mitä? Sydämenkö?

RITVA

Kukas se Tappura-Ville on?

EEVA-KAISA (nauraa)

Eihän sellaista ole! Laulussahan vain niin sanotaan.

RITVA

Kuivahan tämä lattia jo on kauttaaltaan. Asettele vaan huonekalut paikoilleen! Sitten meillä onkin tämä seuran puoli täydessä kunnossa illaksi. Kun sattuikin se palokunnan juhla tähän mylläkkään.

EEVA-KAISA

Kylläpä nämä nyt tästä illaksi ja laivan tuloksi sijoittuvat — hyvinkin.

RITVA

Niin — saa nähdä, tuleeko tuo sisarkulta tämän päivän laivalla!

EEVA-KAISA

Niin — saa nähdä! Eihän sitä Amerikasta asti niin prikulleen pääse.

RITVA

Kuule, Eeva-Kaisa! En minä ehdi sinua enää auttamaan. Leivät voivat palaa uunissa.

EEVA-KAISA

Kyllähän minä nämä muut ehkä saisinkin, mutta tuo sulhasmiehen pöytä —

RITVA

Mikä?

EEVA-KAISA

No, tuo maanmittarin pöytä on niin säntyä täynnä, ettei siihen hirviä edes koskeakaan. Ja tuo sohva —

RITVA

No, sellaiseen minulla kyllä on aikaa.

EEVA-KAISA (tekee tilaa sohvalle)

Mitähän varten se neidin sisar sinne Amerikaan meni, kun täällä oli suuret perinnöt tiedossa — tai ehkä ei tietänyt —

10

RITVA

Tiesi kyllä. Minä kirjoitin hänelle Helsinkiin, että täti oli sairaana, mutta luuli kai tädin paranevan ja lähti.

EEVA-KAISA

Eikös se ole mukavaa, kun saa tällaisen talouden hoidon perinnöksi — ja paljon rahaa — ihan iltikseen? Ja sitten sillä kaupalla vielä tienaa sulhasen —

RITVA

Mitä sinä sanot? Tienaa?!

EEVA-KAISA

Ääh! Mitäpä neiti nyt siitä suuttuu! Kun saa sulhasen ihan ilman vaivaa — eikös se ole jotain! (Huokaa leikkisästi.) Ooh — höh! Nostetaan sitten!

RITVA (nauraa)

Vai ilman vaivaa! Sekö se on niin merkillistä?

(Nostavat sohvan paikoilleen.)

EEVA-KAISA

No, eikös, ole? Tulee kuin käsketty ja kiinni tarttuu. Asuskelee yläkamarissa ja riittailee täällä pikku-salissa — syö neidin puolella — ja pikiintyy —

RITVA

Sinä latelet tyhmyyksiä! Hoida sinä vaan Korsusi ja jätä muut omille oloilleen!

EEVA-KAISA (mielisteltynä, mutta epäilevänä)

Mitä se neiti Korsusta —?

RITVA

Huuda Korsu auttamaan enempiä, minä en enää ehdi!

EEVA-KAISA

Häntäkö nyt tänne saapastelemaan puhtaalle lattialle!

RITVA (hyväntahtoisesti)

Kyllä minä huudan akkunasta Korsulle, että Eeva-Kaisa ei siedä hänen saappaitaan.

(Menee keittiöön nauraen.)

EEVA-KAISA (pysähtyy hommassaan, huutaa topakasti)

Ei tarvitse! Neiti jättää vaan toiset ihmiset omille oloilleen!

RITVA (kurkistaa ovesta, pilaillen)

Korsu on keittiöpuita pilkkomassa vajan edessä! (Sulkee nopeasti oven.)

EEVA-KAISA (uteliaan-ihmettelevänä)

Mitä se emäntä-neiti siitä Korsusta? Enhän minä tuota köntystä ole edes ihan vakavissani ajatellut! — Mutta olisikohan ehkä Korsu itse? (Lyö kätensä yhteen.) Enkä minä ole huomannut mitään — enkä tehnyt mitään! No, olenpa totisesti aika kana! (Menee nopeasti ulko-ovesta ja huutaa ystävällisellä äänellä.) Korsu! Kuule, Korsu! Tule vähän tänne! — Niin, tänne pikku-saliin!

(Tulee, menee peilin eteen, korjaa tukkaansa ja laskee vyötäisille kiedotut hameensa alas, peilaillen itseänsä edestä ja takaa. On sitten hommailevinaan, vilkkuen välillä peiliin.)

KORSU (kurkistaa ulko-ovesta)

Tännekö pitäisi — vai?

EEVA-KAISA

Tänne, tänne! Minä pyytäisin Korsua vähän auttamaan minua! Jos on aikaa — —

KORSU (tulee sisään)

Noin tuota — aikaa on vaikka paljon! Siellä on keittiöpuita jo ainakin viikoksi, vaikka minkälaisia juhlia varten.

EEVA-KAISA

Kiitoksia vaan! Paljon niitä nyt tarvitaankin, kun ruvetaan tässä muutenkin kemuilemaan.

KORSU

Noin tuota — mitä nyt sitten —?

EEVA-KAISA

Auta minua, hyvä Korsu, tämän pöydän nostamisessa — tuonne paikoilleen!

KORSU (nostaa pöytää)

Noin tuota! Mitäs täällä nyt sitten muuta tulee kuin palokunnan juhla?

EEVA-KAISA

Tulee kaukaisia vieraita. Emännän sisar — se Helinä-neiti tulee Amerikasta tänään — pitäisi tulla laivalla.

KORSU

Jahah! jahah! Mahtaako jäädä jälkiä saappaistani, kun kävin tuolla perunakuopalla?

EEVA-KAISA

Ai, ai! — Vasta pestylle lattialle!

KORSU (hätkähtää)

No, sun parkule! Sitä jo pelkäsinkin.

EEVA-KAISA

Ei nyt tarvitse niin kovin välittää — pianhan tämä taas tallataan piloille — jo ilta-harjoituksessa — ei edes iltaan asti saa olla rauhassa.

KORSU

Niinhän se on! Kyllä tässä talossa osataan tallata. Siellä ulkona ovat muuten jo pöydät kunnossa suojeluskuntaa varten. Lottia näkyikin jo olevan liikkeellä — niitä soppa-Lottia.

EEVA-KAISA

Niinpä kylläkin! Sen suojeluskunnan nyt pitikin vielä työntyä tähän Lottineen. Mitä niillä nyt taas lie tekeillä?

KORSU

Parkuleko heidät! — Ainahan ne vehnaavat! Aivan kuin ei olisi jo palokunnasta tarpeeksi!

EEVA-KAISA

Viis' heistä ja muista! Illalla saadaan tanssia!

KORSU

Sepä se, parkule, tässä salpaa hengen ihmiseltä!

EEVA-KAISA

Mikä? Tanssiko? — Ai, Korsu suree sitä Korpimaapolskaa, jota —

KORSU

No, niin — kun se Timilän Eero sai minut narratuksi —

EEVA-KAISA

Mutta johan Korsu sen eilen osasi!

KORSU

Kyllähän minä itse polskan — parkuleen — mutta ne sanat — niitä olen unissanikin tankannut! — Kun minun päähäni ei tavallisesti mahdu mitään vierasta törkyä. Se on niin täynnä omistakin ajatuksista.

EEVA-KAISA

Kyllä minä tanssin vielä kerran ennen iltaharjoitusta, jos Korsu tahtoo.

KORSU (ihastuu)

No, parkule! Eeva-Kaisa sitten on reima ihminen! (Lyö kätensä yhteen.) Antaapa sitten hoijakan käydä!

(Laulaa ja tanssii Eeva-Kaisan kanssa vanhanaikaisen ja hurjan maalaispolskan.)

Pontikka-Mikko pankolle kävi viulunsa kieltä vinguttamaan: Hei liru, liru, hei laru, laru — naisia rupes naurattamaan.

EEVA-KAISA (pysähtyy)

Eihän se niin ole!

KORSU (nolona) Ei taida ollakaan! Eihän siinä pontikasta mitään puhuta. Voi, parkule sentään! (Etsii taskujaan) Mihin minä ne sanat nyt olen pannut?

EEVA-KAISA

Antaa nyt olla! Kyllä minä tanssin Korsun kanssa uudelleen, heti kun saan aikaa.

KORSU

Eeva-Kaisa on niin parkuleen hyvä tyttö.

EEVA-KAISA

Kyllä me siitä selviämme! Ei nyt huolita surra!

KORSU

Menenpä kohta hakemaan paperini. Noin tuota! Saakos tuohon resoorille vähän istahtaa?

EEVA-KAISA

Vieläpä nyt kysellä! Sellainen mies kuin Korsu on tässä talossa — talon vahtimestari ja isäntä — ja ollut jo emäntävainajan aikana.

KORSU (istuu)

Olisi kai siinä kappaleessa tultu toimeen ilman polskaakin!

EEVA-KAISA

Niinkö siinä — Nassulan Kallun kihlajaisissa?

KORSU

Siinä juuri — mokomassakin!

EEVA-KAISA

Korsuhan tanssii sen niin alkuperäisen metkasti.

KORSU (hyvillään)

Hm! — Noin taas! Nyt tulee kai sitten se amerikalainen — jahah! Sentähden rumsteerataan vielä erikoisesti.

EEVA-KAISA

Niin kyllä — hänenkin tähtensä. Mutta vielä muutenkin. Eikö Korsu tiedä, että täällä kohta vietetään kihlajaisia?

KORSU

Hei — kenen?

EEVA-KAISA

Pianpa tuon arvaa — eihän meillä niin monia naisia ole — vakinaisesti talon asukkaina.

KORSU (vastahakoisesti)

Vai ottaa Eeva-Kaisa sen Tappura-Villen sittenkin!

EEVA-KAISA

Kenen?

KORSU

No, sen, josta aina laulelee.

EEVA-KAISA (nauraa).

Sehän on vain laulu — ei sellaista miestä ole.

KORSU

Soo — parkule! Vai ei ole! Onpa hyvinkin — vaikka hänen oikea nimensä on Naskali-Ville.

EEVA-KAISA

Vai sekö iletys — tuo pahainen polsu! Sellaista en ole ikinä aavistanutkaan! Murrin Leena opetti minulle laulun ja — hyi toki — en ikinä enää sillä laululla suutani pilaa. Ei, Korsu! Kyllä se on toisempi mies, joka minut pappilaan kuskaa. Vai mokomalle tyhjäntoimittaja-polsulle minä säästöni antaisin juopoteltavaksi.

KORSU (heittää piippunsa sohvalle, yksikantaan)

Onko vielä muuta nosteltavaa? (Nousee.)

EEVA-KAISA (hämillään)

Ei, — ei ole —

KORSU

Jahah! Sitten joudan — noin taas — joudan menemään — (Menee vauhdikkaasti ulos).

EEVA-KAISA (sivelee hämillään poskiaan)

Ei, mutta — hänhän taisi luulla, että minä — en kai maininnutkaan, että emäntä on morsian — hän ihan vissisti luuli, että minä — (Aikoo perässä.) Korsu! Korsu!

RITVA (huutaa ovesta oikealta)

Jätä sikseen vähäksi aikaa ja tule auttamaan minua! (Poistuu.)

EEVA-KAISA (hädissään ja epätietoisena aikoo keittiöön oikealle ja aikoo ulos)

Kyllähän minä — kyllä minä —

RITVA (huutaa)

Tule aivan heti!

EEVA-KAISA

Johan minä tulen — (Menee oikealle.)

KORSU (tulee sisään. Häntä seuraa Pekka Halla ja perässä tulee Naskali-Ville kantaen pientä matkalaukkua.)

Voittehan käydä tänne! Noin taas — täällähän se maanmittari majailee — vaikka minä en tiedä, mikä huone se hänen vakinaisenaan on. Eiköpähän liene tuolla yläkerrassa.

PEKKA (puettuna sadetakkiin ja varsisaappaisiin)

Olkoonpa nyt ylä- tai alakerrassa — kaipa siitä selvitään. Aluksi asetun tähän.

KORSU

Noin taas! (Pälyilee Naskali-Villeä kulmainsa alta.)

Vieraat ovat kai yhtä seuraa?

PEKKA (ihmeissään kysymyksestä)

Yhtäkö seuraa? (Sitten luonteensa mukaisesti hauskasti, leikkisästi.) Tietysti yhtä seuraa, kuten sulhanen ja puhemies ainakin. Tämä minun toverini kertoi, joen yli soutaessamme, että tässä talossa on naitavia tyttöjä.

KORSU (leveällä hymyllä)

No, parkule! Onhan täällä! (Pekalle) Tekö käytte sulhasesta?

PEKKA (istuessaan, äkkiä, matkien Korsun sanantapaa)

Eikös, parkule! Minä olen puhemies.

VILLE (erikoisen pieni ja käpristynyt, vilkas ja yksinkertainen, laskee matkalaukun kädestään)

No, tulitpas kerran järkeäkin puhuneeksi, kaveri! Koko matkan oletkin vain pötyä pärpättänyt. Jos puhut tosissa puhemiehenä puolestani, niin soutupalkan maksusta pääset.

PEKKA (ottaa esiin rahaa)

Äläpäs hätäile, kaveri! Kukin asia erikseen! Viitosen määräsit soudusta — ja toisen määrään minä niistä kauniista esitelmistäsi, joilla minua kestitsit. Heh! Tuossa kymppi!

VILLE (ottamaisillaan rahan)

Jos kuitenkin sentään pitäisit tuon rahan — ja puhuisit sen edestä sille Eeva-Kaisalle — tälle tämän talon —

KORSU (korjaa vyötään, tyytymättömänä)

Soo parkule! Oletteko te muka — noin taas —!

PEKKA (nauraa)

No, niin, parkule vie olemmekin! (Työntää rahan Villelle.) Tuossa!

KORSU (vihaisena)

Mitäs markkinakauppaa tämä on? Ota rahasi, Naskali-Ville — ja patikoi pihalle! (Pekalle) Ellette ole samaa säkiä, niin sanon teille, että tämä Naskali-Ville on tämän rauhallisen kappelikunnan — noin taas — mikä parkule se nyt taas onkaan se herrasnimitys —

VILLE (äreästi)

Kommunisti minä olen! Rehellinen ja oikea kommunisti! Mutta niitä on täällä kappelissa kaikellaisia tuohipäitä, jotka eivät rehellisesti ole yhtään mitään!

KORSU

Katsos, parkuletta, kuinka suuttui, kun en muistanut kommunistia — polsun minä kyllä aina muistan.

PEKKA

Älkäähän nyt rakennelko riitaa, hyvät naapurit! Kyllä minä veneessä sain kuulla, että tämä saattomieheni on turkin tulipunainen ja kiivas —

KORSU (keskeyttää)

Tappura-Ville! Niin on.

PEKKA (nauraen)

Onko sekin hänen nimensä?

KORSU

On kuin parkuleenkin. Hän on Tappura, kommunisti, Naskali ja polsu! Nyt ne tittilät muistin kaikki.

VILLE (vetää ylpeänä ja halveksivana savukekotelon taskustaan)

Minä halveksin kaikkia tuohipäitä sosialisteja!

PEKKA (huvitettuna nousee)

Teidän seuranne on tavattoman mielenkiintoista ja miellyttävää, mutta — (riisuu sadetakin yltään, joten paljastuu hänen suojeluskuntapukunsa) siitä huolimatta täytyy minun yrittää tavata talon emäntää.

VILLE (hölmistyneenä ja liikahtamatta)

Katsos kettua — miten muutti karvansa!

KORSU

No, eikös, parkule! Tuoko nyt olisi polsun puhemies!

VILLE

Sinähän olet oikea lahtari — vai —?

KORSU

Älkää suuttuko tuohon polsuun, muuten rupeatte pian tappelemaan. Antaa hänen nimitellä —

PEKKA (iloisesti)

Älä pelkää, poikaseni! Me emme koskaan tappele turhista. Minähän päinvastoin olen ihastunut tähän kommunisti-ystävääni —

VILLE

Minä en ole lahtarin ystävä!

KORSU

So, soh, parkule! Puhuttele ihmisiksi!

PEKKA

Anna olla! Kuulin sen jo venheessäkin moneen kertaan.

VILLE (ivallisesti)

Mutta silloin en tietänyt, mitä nyt näen. Jos sen olisin aavistanut, niin et nyt seisoisi tuossa.

PEKKA

Miksi en?

VILLE

Et minun veneelläni olisi yli päässyt. Et! (Muristen) Sehän minua suututtaa, kun satuin avustamaan tuota poroporvaria!

PEKKA (rattoisasti)

Mitenkäs sen puhemiehen toimen nyt käy, kun sulhanen tuolla tavoin kimsuilee? — Koetahan nyt asettua ihmisiksi, niin minä pistäydyn talonväen parissa — ja jos tapaan Eeva-Kaisan — niinhän se nimi kai oli —

KORSU ja VILLE (yht'aikaa)

Ei tarvitse!

PEKKA

Mitä? (Katselee kumpaistakin vuorotellen, hymyilee)

Ahaa! Niinkö — vai? — — Tappura-Ville ja — mikä teidän nimenne olikaan? —

KORSU (tyytymättömänä)

No, parkule! —

PEKKA (nauraen)

Aivan oikein! Parkule se olikin! (Lyö Korsua olalle mennessään kimakasti) Parkule! (Menee oikealle.)

VILLE (nolona)

Tässähän nyt vasta kiekura tapahtui. — Kun lahtarin kätyriksi jouduin!

KORSU

Noin taas! Ei rehellistä työtä tarvitse katua!

VILLE

No, rehellisesti juuri olisin keikahuttanut salmeen, jos olisin honannut! — Mutta samapa tuo! (Tarjoo tupakkaa.) Pannaan rauhan piiput, me kaksi! Me emme ainakaan ole porvareita.

KORSU (etsii piippuansa, löytämättä)

Minä imeskelen vain nystyrääni — ja askarteluillekin on lähdettävä — tuolla näyttämölläkin on vielä yhtä ja toista rempallaan.

VILLE

Voihan kai kotvan istuakin — (Menee istumaan). Haluaisin vähän jutella kanssasi —

KORSU (mutisten)

Ei hyödytä! Minä olen liian yksivakainen sosialisti.

VILLE

Tiedän sen! En minä nyt listeistä enkä nisteistä — suotta kai meidän kesken on niistä niin suurta porua nostaa — muusta se olisi —

KORSU

No, hoputahan sitten! —

VILLE

Kas, kun minä oikein vakavissani olen pohtinut tuota naimisjuttua —

KORSU (äkäisesti)

Mitä sinun naimisjuttusi minulle kuuluvat!

VILLE

No, kun sinä olet tässä talossa vähän niinkuin isännän tapainen —

KORSU

Niin mitä?

VILLE

Voisit jutella tuolle Eeva-Kaisalle —

KORSU

Soo — parkule! (Korjaa vyötänsä.) Korjaa hynttyysi hyvällä — tai —

VILLE (pelästyen)

Mitä sinä nyt?

KORSU

Tai minä otan sinua niskahaituvista ja talutan ovelle. (Menee työntämään oven auki.) Äläkä astu enää tämän kynnyksen yli!

LOIRONEN (on juuri ollut astumaisillaan sisään, on puettuna maalarin työpukuun, paperihattu päässä, on luonteeltaan mielistelevä, laiskotteleva ja hyväntuulinen, pysähtyy ovelle)

Mitäpä Korsu nyt suotta on noin kohtelias! Olisinhan itsekin oven avannut — (astuu sisään) — mutta kiitoksia vaan! (Nauraa.)

KORSU

Noin taas! Eihän se ollut Loiroselle. Tulitte pahaan aikaan — tuon Naskali-Villen juuri piti näyttää vikkelyyttään käpälämäen juoksussa.

VILLE (nousee rohkaistuneena, muita asettuu niin, että Loironen on hänen ja Korsun välissä)

Tulitte hyvään aikaan, Loironen, muuten tuo Korsu olisi mennyt satikuti-saunaan keskellä päivää.

LOIRONEN

Vai, vai! Täällä hierotaan tappelua, vaikka sota on ovella.

VILLE (rivakasti)

Mikä sota? Mikä?

KORSU (hitaasti)

Mikä parkuleen sota?

LOIRONEN

Ettekö te tiedä, että vihollinen on jo Korukankaalla ja aikoo Sirpan sillasta kulkea tänne päin. Minun asiani oli tuoda tänne hälyytys. Kapula kiertää ympäri kappelia. Illan suussa pitää kaikkien suojeluskuntalaisten olla Sirpan metsässä. Mutta sinä, Korsu, et taida kuuluakaan suojeluskuntaan —

KORSU (hätäisesti)

Kyllä minä kuulunkin, vaikka olenkin sosialisti, jos vaan on oikea vaara ja vihollinen hyökkää maahan. Mutta mikä parkule siellä nyt sitten on tulossa?

VILLE (on malttamattomana odottanut suunvuoroa)

Ovatko ne kommunisteja ja neuvostojoukkoja? Ovatko?

LOIRONEN

Sitä ei hälyytysviesti sanonut, eikä minulla ollut aikaa kysyä, kun seisoin tellingeillä ja viestin kuljettaja katosi pytingin nurkan taakse. Lupasin vaan tuoda sanan tänne, kun tämä oli eri haaralla —

VILLE

Jokohan ne olisivat meikäläisiä —?

KORSU

Ääh! Sinä, parkule, polsuinesi!

LOIRONEN

Ryssiä ja poisujako sinä odotat, vintiö?

VILLE (lähentelee ovea) Itse voit olla vintiö! Minä olen toki rehdisti aina samaa sorttia, mutta sinä muutat karvaa aina sen talon mukaan, missä työskentelet. Kyllä sen koko kappeli tietää, että sinä kuulut emäntien puolueeseen — ottaisit sen valokuvaajan lesken, joka juoksee jo homppa-kymmentään — ja juoksee perässäsi — sen Lellon Eveliinan — niin ehkä tasaantuisit.

KORSU (saatuaan suunvuoron)

Mitä parkuletta sinä nyt taas Loirosta rupeat haukkumaan. Itse sinä akka olet — ja sulla itselläsi on homppakymmen. Et ole enää polsukaan! Tiedäthän, että jokainen saa olla mitä mielii — — ja Loironen on — noin taas — hm —

VILLE (voitonriemuisesti)

Niin — mikä hän on tänään? Mikä?

KORSU

Etkös sinä ole, Loironen, sosialisti niinkuin minäkin — ja kaikki muut rehelliset ihmiset —?

VILLE

Loironen on tämän viikkoa Jairakan pytinkiä maalaamassa — ja Jairakan emäntä on maatiainen — etkös arvaa, mikä Loironen silloin on! Viime kuussa hän oli Mäkelässä ja kuului heränneisiin — nyt hän on — —

EEVA-KAISA (on tullut oikealta ja kuullut viimeisen lauseen, suuttuneena).

Häh?! No, eikös mun päiviäni —? Vai akutaattori — kokouksia täällä pidetään — juuri vast'ikään pestyllä lattialla —

LOIRONEN (kiirehtiessään pois)

Muista, Korsu, minun hälyytykseni tai voit joutua ammuttavaksi! (Villelle) Rupea, sinäkin, Ville, kiltiksi poro-porvariksi — tai parkitse ajoissa anturanahkasi käpälämäkeä varten, muuten joudut sodan jalkoihin! — Illalla tulen tuonne näyttämölle maalaamaan taivasta, vettä ja maata. (Menee.)

VILLE (perässä ulos, hätäisesti)

Mikä sota se on, sano! Mikä?

EEVA-KAISA

Ammuttavaksi? Mitä hän sanoi? Ja mitä hän puhui sodasta —

RAJU (tulee ulkoa, huutaen taakseen)

Kyllä tiedän mistä on kysymys! Sirpan sillalle illalla!

KORSU

Ei illalla — vaan illan suussa! — Vihollinen hyökkää Sirpan sillalle!

EEVA-KAISA (kimakasti)

Sus' siunatkoon! (Pyörähtää ympäri) Vihollinen hyökkää — Sirpalta päin! (Juoksee keittiöön päin ja suoraa päätä Pekan syliin.)

PEKKA (tulee keittiöstä, ottaa Eeva-Kaisan syliksi ja pyöräyttää ympäri)

Vai jo hyökkäsi Sirpalta — suorinta tietä syliin lensi kuin kanuunasta vaan!

EEVA-KAISA (hädissään)

Mikä sieltä Sirpalta tulee?

PEKKA (nauraen)

Jos sieltä tulee jokamiehen syliin tuollainen vihollinen, niin varmasti me häviämme —

RAJU (hämmästyen)

Kas, velimiestä! Sieltäköpäin sinä tulet?

PEKKA (menee tervehtimään Rajua)

Terve vaan! Ja terveisiä isolta kirkolta! — Minä kävin morsiantasi tervehtimässä. (Kääntyy Eeva-Kaisaan.) Emäntä ei näkynyt pelkäävän hyökkäävää vihollista läheskään niin paljon kuin te.

EEVA-KAISA

Hyökkääkö sitten vihollinen?

PEKKA

No, niin armottomasti!

EEVA-KAISA

Nekö ne sitten ampuvat Korsun?

RAJU

Mitä tyhmyyksiä Eeva-Kaisa nyt höpsii?

EEVA-KAISA

Loironen sanoi, että Korsu ammutaan —!

KORSU

Leikilläänhän se parkule uhkasi — jos en hälyyttäisi vihollisen tuloa —

PEKKA

Ja sinähän olet hälyyttänyt jo aivan parkuleesti — näkeehän sen. (Eeva-Kaisalle.) En minä anna ampua Korsua. Mutta nyt kun vihollinen hyökkää, niin ellei tuo »parkule» kunnolla puolusta Eeva-Kaisaa, niin paha hänet perii.

EEVA-KAISA

Ketä vastaan minua pitää puolustaa?

RAJU (menee rauhoittaen Eeva-Kaisan luo)

No, sellaisia kuin Loirosta, Naskali-Villeä ja muita. Tuo veli-Pekka on niin leikkisä — älkää välittäkö!

KORSU

Entä se vihollinen?

EEVA-KAISA

Niin, mikä vihollinen se on?

EERO TIMILÄ (suojeluskuntapuvussa tulee sisään nopeasti)

Onko Pekka Halla täällä?

PEKKA

Minä olen. — Kas! Eero Timilä! Käy peremmälle —

EERO

Kiireellinen virka-asia!

PEKKA (on aikonut mennä tervehtimään, pysähtyy)

Soo — no?

EERO

Salainen.

PEKKA

Vai niin! (Reippaasti). Menkääpä nyt tuonne keittiön puolelle lämpymäisille! Siellä leivotaan.

RAJU (menee heti)

Kutsu sitten, kun olet vapaa!

PEKKA

Kyllä! — No, »parkule»! Nopeammin! Etkö huomaa, että täällä nyt komennetaan.

KORSU

Noin taas! Saa kai itse valita reikänsä. Minä täällä komennan, jos niikseen on. (Menee ulos.)

EEVA-KAISA

Ei enää järjen kipinää ole miehisillä miehillä.

(Menee keittiöön.)

PEKKA (menee tervehtimään Eeroa)

Mistä sinä tulet noin palavissasi?

EERO

Päämajasta, veikkoseni — päämajasta! Polkupyörällä lentokonevauhdilla — huh!

PEKKA

Mahtaa olla jokin tärkeä muutos suunnitelmaan?

EERO

Yllätys! Suurenmoinen temppu! Me teemme nuuskaa — me pistämme satimeen hyökkääjät — päällikön keksintö —

PEKKA

No? Anna tulla!

EERO

Tiedätkö mikä on Varvaslahti?

PEKKA

Tiedän — tuo tuolla niemen takana!

EERO

Aivan oikein! Sinä kokoat nopeasti kaikki saatavissa olevat venheet Varvaslahteen. Osa pojista soutaa venheillä yli ja iskee selkään, kun vihollinen hyökkää Sirpan sillalle.

PEKKA

Erinomaista! Eikä muuta?

EERO

Ei! Sinä vain annat koota venheet heti. Minulla on käsky noudattaa sinun määräyksiäsi — tunnen seudun.

PEKKA

Montako venettä näiden koskien välissä on saatavissa?

EERO

Kahdeksan kaikkiastaan — laskin ne matkalla. Mutta yksi vuotaa.

PEKKA

Seitsemän siis — Sirpan alapuolella?

EERO

Niin — ylävedeltä emme voi ottaa — kannaksen yli kuljettaa —

PEKKA

Emme tietysti. Pannaanpa heti käyntiin —!

EERO

Kumppani vain minulle, niin minä hoidan koko jutun käden käänteessä!

PEKKA

Tänne ei vielä ole tietääkseni tullut ainuttakaan miestä, mutta — minä lähden itse.

EERO

Joutavia! On kai talossa joku renki tai joku poikanen —? Korsuhan tästä juuri lähti. Minä otan hänet. (Lähtee.)

PEKKA

Tee niin — ja käy täällä, kun homma on suoritettu! (Menee keittiön ovelle ja huutaa) Höh — hoi! Velimies! Tulehan tänne! (Tulee etualalle, kaivelee laskujaan.)

RAJU (tulee oikealta ja menee laiskasti istumaan, painaen pään käsiinsä.)

PEKKA

Tuo sinun morsiamesi on —

RAJU (tekee kärsimättömän liikkeen)

Äsh! Älä huuda!

PEKKA

Mitä? Onko sinulla korva-särky? — Minä vain aioin sanoa, että minä tykkään tuosta sinun morsiamestasi —

RAJU

Älä nyt helkkarissa kilju — tuota morsianta — ja morsianta —

PEKKA

Soo! Eikö siitä muka saisi puhua, vaikka minä sitä varten olen — noh! mihin penteleeseen minä nyt olen pannut tuon paperin — sitä varten olen käynyt — että — onko nyt kummempaa — että tiedettäisiin — ei se ole tuokaan — että sinä olet kotipuolesi tytöistä vapaa — no, tuossa on todistus — (heittää paperin pöydälle) — anna kuuluttaa vaan, että kaikuu kihlakunta!

RAJU

Istu nyt ja ole vähän aikaa vaiti!

PEKKA (katsoo Rajua pitkään)

Ooh! Sinulla on krapula! (Naureskelee) Tiedäthän, että se on kokonaan laiton tauti! Yhtä laiton kuin ryyppääminenkin! (Istuu.)

RAJU (nousee kävelemään)

Ole vaiti!

PEKKA

Nuolkoon sama koira, joka purikin! (Etsii housun takataskusta.) Minulla on kenttämassi — täällä — (Ottaa pullon) No, eikös tuo, iskariootti, olekin tyhjä! — Nuo vietävän pullot harrastavat vähän liiallista raittiutta nykyään — ovat useimmiten ihan laillisessa kunnossa —

RAJU (pysähtyy Pekan lähelle)

Kuulehan, Pekka! Pelasta sinä minut tästä touhusta!

PEKKA

Mistä touhusta? Tästäkö —?

RAJU

Pistä nyt tuo raittiusmielinen pullo taskuusi ja kuuntele vähän järkeä!

PEKKA (nauraa ja pistää pullon taskuunsa)

Järkeä? Kun rakastunut ihminen uhkaa puhua järkeä, niin on hänen mielensä täynnä tyhmyyksiä — sen tiedän itsestäni —

RAJU

Minä en ole rakastunut!

PEKKA

Häh?

RAJU

En ainakaan tähän Ritva Immilään!

PEKKA

Et rakastunut morsiameesi, joka on niin viehättävä ja kaunis ja rikas — ja —

RAJU (istuu)

En. Kuulethan sen.

PEKKA

Miksi olet sitten ottanut hänet?

RAJU

En minä ole häntä ottanut — (hiljaisesti) — hän on ottanut minut.

PEKKA (purskahtaa nauramaan)

Soo! Soo! Soo!

RAJU (torjuu kädellään)

Älä nyt nosta melua jokaisesta sanasta, minkä minä sanon.

PEKKA

Jos sinä tuollaista järkeä minuun lataat, niin tukehdunhan minä, ellen minä —

RAJU

Tukehdu sitten tai räjähdä, tai tee mitä ikinä haluat, mutta sinun täytyy pelastaa minut tästä pulasta!

PEKKA

Minä en totisesti ymmärrä —!

RAJU

Hyvä, ettet sinäkään aina ymmärrä kaikkea! Ja tämä onkin aika sotkuinen juttu. Selvää on vain se, että minun kihlaukseni täytyy purkautua.

PEKKA (vakavammin)

Niinkö? Mitä sinulla sitten on häntä vastaan?

RAJU

Ei minulla ole yhtään mitään häntä vastaan, mutta tämä kihlaus on minulle selvittänyt erään asian, kirkastanut erään vanhan jutun, saattanut minut tajuamaan, että minä rakastan erästä toista.

PEKKA

Rakastat toista? Ketä sitten?

RAJU

Erästä tyttöä —

PEKKA (kuivasti)

Tyttöä kai! Sen voi edellyttää! (Tiukasti) Muita kuka hän on? Mikä hänen nimensä on?

RAJU

Sitä en tiedä!

PEKKA (nauraa)

Ahaa! Sinä yhä vielä muistelet viimetalvista lunta, tuota tanssi-iltama-tyttöä, jonka tapasit viime syksynä Helsingissä. Oi, voi! Kyllä kannattaakin!

RAJU

Se tyttö tuntuu tulleen minun kohtalokseni. Tämä nykyinen juttu on pantava erehdysten tilille.

PEKKA (tyytymättömänä)

Joutavia! Mokoma letukka! Nimetön ja tuntematon! Voi olla jo naimisissa — ties kuinka monennen kerran — ja oli ehkä jo silloinkin —

RAJU

Ei ollut!

PEKKA

Mistä sinä sen tiedät?

RAJU

Tiedän minä. Meidän piti tavata toisemme seuraavana päivänä —

PEKKA (naureskelee)

Piti! Mutta ette tavanneetkaan!

RAJU (toivottomasti)

Onneton väärinkäsitys esti. Minun aivoihini oli syöpynyt sirkus ja sirkukseen meneminen, ja hän nähtävästi tarkoitti Sirkuskatua, joka on aivan toisella puolella kaupunkia.

PEKKA (huvitettuna)

Ja sillä aikaa kuin hempukka pasteeraili Siltasaarella, vartioit sinä Töölössä sirkuksen sisäänkäytävää —

RAJU (pulpahtaen)

Näytännön alusta loppuun — ajatteles!

PEKKA

No, mikä sinut herätti?

RAJU

Joku pojan naskali sanoi toiselle: asutko vielä Sirkuskadulla? Se herätti kuin salamanisku minun torkkuvan sieluni. Minä ryntäsin ensimmäiseen autoon — ja — (valittaen) — kaikki oli tietysti turhaa —

PEKKA

Niin, niin! Turhuus ja hengen vaiva —

RAJU (hypähtää ylös)

Kuule, Pekka! Sanoit, että Ritva miellytti sinua? Etkö sanonut?

PEKKA

Kyllä hän kälyksi kelpaa!

RAJU

Ja vaimoksi hän on aivan erinomainen! Etkö usko?

PEKKA

Olen siitä vakuutettu.

RAJU

Nai sinä hänet minun puolestani.

PEKKA (nousee)

Mitä?

RAJU

Minun mielestäni te sopisitte niin erinomaisesti toisillenne!

PEKKA

Hassuko sinä olet? Pitäisikö minun mennä naimisiin sinun erehdystesi kanssa! Aivan kuin minulla ei itsellänikin olisi —

RAJU

Sinulla ei ole morsianta — minä tiedän sen —

PEKKA (naureskellen)

Ei morsianta — mutta erehdyksiä minulla voi olla omassakin varastossa —

RAJU (touhuavasti)

Omien erehdyksien kanssa ei mennä naimisiin — kai sinä nyt sen ymmärrät — et sinä omiesi, enkä minä tämän kanssa. Tämän minun erehdykseni sinä voit korjata —

PEKKA

Korjata kuin kuhilaan pellolta — niinkö? Voiko morsiamesi niin vain kuka tahansa korjata?

RAJU (parkaisten hillityn käheästi)

Asiaa minä tarkoitan — asiaa! Sen voi korjata, paikata, tehdä ehjäksi — ymmärrätkö?

PEKKA

En!

RAJU

Älä nyt tee itseäsi tyhmäksi! Et siinä kuitenkaan onnistu. Kyllä sinä aivan hyvin tiedät, mitä minä tarkoitan. Minä puhun ihan vakavissani.

PEKKA

No, minä koetan. Sinä puhut ehjäksitekemisestä —

RAJU

Niin, niin!

PEKKA

— mutta tarkoitat sillä rikkomista —

RAJU (hermostuneesti)

No, riko tai paikkaa — tee mitä haluat — mutta selvitä tämä peijakkaan sotku! Minä olen ihan vakuutettu, ettei Ritva ole ikinä ollut minuun rakastunut. Se on ihan varmaan ollut ilmeinen erehdys. Ei hän voi pitää minunlaisestani pehmeästä haaveilijaluonteesta —

PEKKA

Onhan sinun nimesi Raju —

RAJU

Sepä hänet pettikin! Juuri se hänet erehdytti — niinkuin niin monet ovat meissä erehtyneet. Sinä olet raju ja minä — minä olen vain paljas Pekka. Kun nimet ovat sotkussa, niin asiatkin sotkeutuvat. Minä olen ihan varma, että Ritva luuli minua sinuksi — ja sentähden — sentähden sinun pitäisi — pitäisi —

PEKKA

Mennä hänen kanssaan naimisiin?

RAJU (innostuneena)

Niin juuri — niin juuri! Katsohan! En minä tässä ole pääasia. Pääasia on hänen oma mielikuvansa, jota minä en voi täyttää. Minä en sovi ollenkaan raameihinkaan. Mutta sinä sitä vastoin olet aivan kuin syntynyt häntä varten — ja hän taas — hän on ihan — ihan kuin —

PEKKA (torjuen)

Älä nyt vain rupea väittämään, että hänkin on syntynyt minua varten!

RAJU

No, niin totisesti onkin! Ellet usko, niin ota siitä selvä! Mene keittiön puolelle ja katsele häntä sillä silmällä! Mene heti!

EEVA-KAISA (tulee keittiöstä)

Antakaa nyt anteeksi, kun täällä ei ole vielä kaikki valmista.

PEKKA

Minäkö olen puolivalmis vai tuo maanmittariko? Tomutelkaa häntä täällä sisällä — minä lähden rannalle tuuleentumaan.

RAJU

Eeva-Kaisa jatkaa vain rauhassa! Velimieheni menee tuonne emännän puolelle.

EEVA-KAISA

Emännällä onkin jo aikaa. Viimeinen arina on paistumassa —

RAJU (koettaa työntää Pekkaa keittiöön päin)

Niin — emännällä on aikaa — ja ajatteles kuinka hyviä lämpimäisiä —

PEKKA (leikillisesti Rajulle, ottaessaan matkalaukkunsa)

Minä luulen, että minä menen sirkuksen ovelle odottelemaan — näytännön loppua. (Menee nauraen ulos.)

EEVA-KAISA (Katselee Pekan jälkeen, pyyhkii nenäänsä ja katsoo sitten Rajua, ryntää nopeasti peräovelle, jonka työntää auki, huutaa)

Palokunnan talo tämä on, eikä sirkus! Täällä on näytäntö — illalla — palokunnan juhlassa. Minä sen tiedän, koska itse näyttelen mukana. (Kääntyy Rajuun päin.) Tuolla teidän veljellänne ei ole kai kaikki täällä — (näyttää otsaansa) — oikein kunnossa?

RAJU (katsomatta, ajatuksiinsa vaipuneena)

Ei ole. Kaikki aivan sekaisin.

EEVA-KAISA

Voi kauhistusta! Ja sellainen höynä sitten on aseenkantaja!

RAJU (heräten mietteistään).

Mikä on? Kenen aseenkantaja?

EEVA-KAISA

No — hei! Lahtarien kai, tiedän ma.

RAJU (tiukasti)

Nyt Eeva-Kaisa puhuu jotakin pöpöröä, josta minä en ymmärrä yhtään mitään. Kuka on höynä?

EEVA-KAISA (on ryhtynyt asettelemaan kalustoa paikoilleen, liinoja pöydille y.m., pysähtyy)

Pöpöröä? Minäkö? Itsehän sanoitte juuri, että velimiehenne on aivan sekaisin.

RAJU (äreästi)

Sellaista minä en ole koskaan sanonut!

EEVA-KAISA (lyö kämmenensä yhteen)

No, voi sun parkule!

RAJU (hermostuneesti)

Äsh! — Minä annan Eeva-Kaisalie hyvän neuvon. Jos menette Korsun kanssa naimisiin, niin älkää sentähden omistako hänen kiroilemistaan! Ei rakkaus sellaista vaadi.

EEVA-KAISA (silmät pyöreinä)

Rakkaus?! Mikä rakkaus? Ja kuka menee Korsun kanssa naimisiin?

RAJU (etsii hattuaan, lepytellen)

Enhän minä — enhän minä tiedä. Minä vain tulin sanoneeksi, kun luulen huomanneeni, että teillä on jotakin yhteistä —

EEVA-KAISA (melkein huutaen)

Minustako huomannut — minusta?

RAJU (torjuen ja yrittäen peräytyä ovelle)

En tietysti — en! Mutta Korsu ehkä — —

EEVA-KAISA (asettuu oven ja Rajun väliin)

Onko Korsu sanonut jotakin? Mitä hän on sanonut?

RAJU

Hän on sanonut pitävänsä Eeva-Kaisasta —

EEVA-KAISA (riemastuneena)

Todellako?

RAJU

— Ja minusta tuntuu, että Eeva-Kaisakin rakastaa häntä —

EEVA-KAISA (ottaa Rajua käsivarresta estääkseen Rajun lähtöä)

Kuulkaa — jos vielä sattuisi tulemaan puheeksi — kiltti insinööri —

RAJU (naureskellen)

Eeva-Kaisa on siis kuitenkin rakastunut? Kyllä, kyllä! Kyllä puhun Korsulle! (Menee.)

RITVA (tulee keittiön puolelta, aikoo perälle)

Kuule, Raju!

EEVA-KAISA

Antakaa hänen nyt mennä menojaan! Hän kai juoksi tavoittamaan sitä hupsua veljeään. (Jatkaa keskeytynyttä työtään.)

RITVA

Hupsua!? Kuka on hupsu? Rajun velikö?

EEVA-KAISA

Ihan täysi hupsu!

RITVA

Hän on minun mielestäni kovin leikkisä — ja sitä kai et oikein ymmärtänyt. Minun mielestäni hän on paljon älykkäämpi, vilkkaampi ja miellyttävämpi kuin Raju.

EEVA-KAISA

Älkää nyt!

RITVA

Ihan totta! Minä pidän enemmän hänestä kuin Rajusta. Minä luulen, että minä vaihdan veljeksiä.

EEVA-KAISA (istuu hölmistyneenä)

Vaihdatte? (Kimmastuu). Mutta minä sanon, että siitä ei tule yhtään mitään! Sen minä sanon! Insinööri on vakava ja rehti mies — ja tuo lahtari on honkkeli! Neiti ei saa ruveta hassuttelemaan — kun kerran on saanut insinöörin —

RITVA (nauraa)

Sinä et ymmärrä leikkiä — etkä siis tuota honkkeliakaan —

EEVA-KAISA

Leikkiä! — Voi, neiti kulta! (Huokaa ja nousee.) Miehen saaminen ei ole mikään leikin asia!

KORSU (tulee ulkoa).

RITVA

No, mitä se Korsu hommailee?

KORSU

Onhan tässä — kun talo on kohta kuin muurahaispesä. Menen aukaisemaan näyttämön ulko-ovet. Sinne tulee kuntoon-Iaittajia — maalareita ja muita — — Sitten lähden vähän Timilän Eeron asioille. (Menee näyttämölle.)

RITVA

On sekin ihme, että sinä reipas tyttö välität tuollaisesta jöröjukasta kuin tuo Korsu!

EEVA-KAISA

Se on niitä luonnon ihmeitä.

EVELIINA LELLO (vanhanpuoleinen lihavahko puolirouva, puettu silmäänpistävän lyhyihin hameisiin ja muuten kovin koreiluhaluisesti, esiintyen teeskentelevästi ja lipeäkielisesti, koettaen saada huomattavaksi hienoa käytöstä ja puhetapaa, joista kaikista muodostuu koomillinen sekasotku sivistymättömyyttä ja teennäisyyttä).

Oi, voi sentään! Täällähän minä tapaankin neiti Immilän — vaikka aivan vain ohikulkiessani päätin pilkistää sisään. No, hyvää päivää, neiti! Oi, miten neiti on reipas ja punaposkinen — päivää Eeva-Kaisa — ai, miten täällä on volangeja seinillä — ja tuolla juhlaplaanillakin oli jo kaikki niin peräti dresseerattua —

RITVA

Kas, kun ei rouva Lello ollenkaan —

EVELIINA

No, ajatelkaas sitä skandaalia, että minun on täytynyt nyt päivällä vähän retireerata, kun meille tuli tuo pakanan pyykki-Tiina aamulla, vaikkei sellainen akordikaan ollut — mutta minkä sille öykkärille — ajatelkaas — täytyi vain refuseerata kaikki ideaalini hänen tähteensä — nyt päiväksi — illalla minä tulen, mutta Charlottana minä en mitenkään voinut propeerata —

RITVA

Saisiko tarjota rouva LelloIIe —?

EVELIINA

Ei suinkaan — definitiivisesti ei mitenkään — minä taas lähden — olisin vain — ajatelkaas — kun minun piti prepareerata jo keväällä koko lokaali, mutta en saanut konfikseeratuksi maalaria — eikös sekin ole tuo Jairakan emäntä, joka ratifiseeraa pytinkinsä ulkoa ja sisältä — ja ulkoakin — vaikkei siitä ole kuin neljä vuotta, kun se konstateerattiin — ja sentähden minun on täytynyt negliseerata itseni koko kesän — tuota maalaria — herra Loirosta minä olisin halunnut vähän treenata minun tarpeisiini — ajattelin, että jos täällä voisi tangeerata — kun tuo Jairakka on sellainen barokki — emäntää minä tarkoitan — että minä en voi häntä isoleerata —

EEVA-KAISA

Loironen ei ole nyt täällä, mutta kai hän kohta tulee näyttämölle työhön.

EVELIINA

Niin, tuo näyttämö! Mitenkähän se oikein farseeraa se näytelmäkappale — se »Nassulan Kallun kihlajaiset» — minuakin siihen pyydettiin, mutta se ei ole kommifoo — korpiväkeä ja piikoja — ja minä returneerasin heti, kun ei kerran eksposeessa ole temperamenttia — vai niin — vai jää herra Loironen sitten sondeeraamatta —

RITVA

Ehkä sentään kuppi kahvia -?

EVELIINA

Olen vähän refuseerattu, kun en tullut visitille — ai, apropoos! Miten käy nyt Preerian Prinsessan, kun neiti Silo on matkustanut — ja kun hän on transporteerannut laulut äänensä mukaisesti?

RITVA

Täytyy kai jättää, ellei sisareni tule nyt iltalaivalla.

EVELIINA

Ai — tuleeko hän Amerikasta? Sepä olisi onni — hän kun on niin erinomainen diletantti ja laulaa niin ruineeratusti. Se ei olisikaan enää mikään pikku priisi — se olisi oikea suurpriisi, se!

MUTKALAN ANSU (hauskan näköinen, virnunaamainen ja vilkasliikkeinen miehen kesseli; tulee ulkoa, kantaen maalarin purkkeja ja pensseleitä, pysähtyy katselemaan paikkaa, mihin hän ne asettaisi)

Hyvää päivää neitoset — emännät ja emäntäpiiat! Loironen käski tuoda, mutta Korsu ei avannut ovea. Helppo oli käskeä, mutta vielä helpompi olla avaamatta. No, sama kai tuo, kun en vaan tahri itseäni — sanoi nuohoja myllärille. Nämä ovat Loirosen Junnun tavaroita. (Asettelee purkit ja pensselit pöydälle papereiitten sekaan, lauleskellen hommassaan:)

N:o 2

Maalari-Junnull' on mäkitupa-tönttö, suti, suti-pensseli, liisteri-pönttö. Suti, suti-Junnull' on pimskivi purkki — suti, suti-maalar' on ilmetty turkki. Lysti on naisille tärpätin tuoksu, suti, suti-poijalle kyläkujan juoksu.

Junnu petsailee ja hän etsailee — hän se lakkailee ja hän hakkailee.

Lari, lari, maalari — tari, tari, mestari — maalarimestari Loironen on — Loironen — loironen on!

EVELIINA (on loukkaantunut Loirosen puolesta)

Voi, voi tuota Anssua — idylliä siinä ei ole, eikä resurssia, eikä karriääriä, mutta on pienemmistäkin talangeista tehty laulajia, oikeita diletantteja. Anssun pitäisi mennä suomalaiseen oopperaan.

ANSU

Jaa, suomalaiseen? No, jos vaan osaisin ruotsin kieltä — niin kyllä menisinkin!

(Ritva ja Eeva-Kaisa ovat olleet kovin huvitettuja).

RITVA

Ehkä nyt sentään käymme sisälle —

EVELIINA

Eihän tämä nyt ole oikein irriteeraavaa — eikä minulla ole pieteettiä —

RITVA (avaa oven)

On se Mutkalan Ansu taitava. Onneton hänen hampaisiinsa joutuu! (Menevät.)

ANSU (huutaa heidän jälkeensä)

Ei hampailla lauleta — ei edes oopperassa!

VILLE (tulee ulkoa, kantaen maalaritikkoja)

Arvaa sen, että sinä vain loilottelet, kun annoit minulle raskaimman taakan.

ANSU

Se johtuu siitä, että sinä olet väärä ja minä olen oikea kommunisti. Sen seikan olen sinulle sata kertaa saarnannut.

VILLE.

Mutkalan Ansun ei pitäisi sanoa itseään oikeaksi eikä oikoseksi, kun jo nimikin —

ANSU

Nimi ei miestä pahenna. Eikä Mutkala merkitse väärää.

VILLE

Mitä sitten? Oikeatako?

ANSU

Ei sitäkään. Mutta se merkitsee viisausopillisesti, että kyllä Ansu mutkan muistaa ja osaa erottaa oikean väärästä.

VILLE (nauraa)

Vaikka pistääkin sekä oikeaan että väärään asiaan sellaisen pikku mutkan, joka sotkee asioista oikeat harakan housut.

ANSU (viekkaasti vilkutellen)

Kas, porvareille laittelen sellaisia housuja — porvareille. Ne tykkäävät niistä — ja minusta. Mutta sinä lyöt aina pääsi seinään — tai pusket tyhjää ilmaa. Se on väärin — ja siksi sinä olet väärä kuin väärä raha, joka aina napataan kiinni kolttosistaan. Ha, ha, ha! Sinä olet väärä markan raha, Ville poikaseni — ja siksi sinä pilaat kaiken —

VILLE

Älä nyt jaarittele päiväkautta! Sano, onko sulla pontikkaa!

ANSU (liioitellulla kauhulla).

Minulla? Sanoinhan jo, että olen korkean hallituksen —

VILLE

Sinä et ole mikään raittiusvalvoja! Älä syötä pajunköyttä! Sen olet itse keksinyt.

ANSU

Kuinka sinä voit sanoa minua, oikeata kommunistia valehtelijaksi? Kuinka sinä voit —?

VILLE

No, ole nyt vaikka tuhannen peeveliä, mutta jos annat, mitä pyydän, niin kerron miksi sinua nimitetään.

ANSU

Minuako nimitetään? — Hyh! Nimittäkööt! Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

VILLE

Tämä on kuitenkin vähän erikoinen — oikein akkuraatti-sorttia — oikein viisausopillista meininkiä —

ANSU (ei voi hillitä uteliaisuuttaan)

Mikähän se on? Sanohan!

VILLE (huolettomasti)

Mikä nyt on markkinahinta? Kyllä tiedän, että aiot nylkeä tänään, juhlapäivänä oikein ekstra kurssin mukaan, mutta et minulta. Sano rehti markonki!

ANSU (kyhnii korvallistaan)

Puolentoista metristä kuuluvat makselevan.

VILLE

Jahah! Minä haluan 50 senttiä. (Ottaa rahaa taskustaan ja kiertää Ansun ympäri, pistäen samalla rahat Ansun ulkotaskuun, leikillisesti.) Kaipa herra valvoja on saanut takavarikoiduksi juuri sellaisen mitan. Mutta älä juoksuta Sirpan metsiin, kuten viimein teit. Muista se!

ANSU

Entä se nimitteleminen?

VILLE

Ensin tahdon tietää matkan. Sitten päätän, jos kannattaa.

ANSU

Kyllähän sinä voit vähän juostakin — nuori mies — se on niin terveellistä.

VILLE

Tällä kertaa en ehdi. Minulla on askartelua Varvaslahdessa — ja sinne tarvitsen kaverin. Sentähden on tämä puolikas portsuunia tarpeellinen heti.

ANSU

Varvaslahti? Mitä siellä on tekeillä?

VILLE

Älä kysele! Se on vaan sellainen jutku, johon ei oikea kommunisti kykene.

ANSU (vilkuillen viekkaasti)

Varvaslahti? Oikea kommunisti?

VILLE (kiusoitellen )

Ja pöpön käpälä! Et sinä kuitenkaan nyt tätä visaa veistä.

ANSU

Sen verran pidän sinua kuitenkin oikeana, että varoitan sinua taas puskemasta seinään tai tyhjään ilmaan. Ajattele, että lahtarit ovat liikkeellä!

VILLE (tyytyväisenä)

Juuri siksi!

ANSU

Pidä varas, Naskali! Tai minä julkisesti kiellän sinun kuulumisesi puolueeseen. Sinulla on taas joku nulikkapuuha.

VILLE (kimmastuu)

Älä sinä puhu puolueesta — sinä! H.H.H

ANSU

Mikä?

VILLE (asettuu Ansun eteen, kimakasti)

H.H.H.!

ANSU

H.H.H? Mitä se meinaa?

VILLE

Sano paikka ensin! Heti!

ANSU (vitkaan)

Turun tiellä — kolmannen kilometritolpan —

VILLE (leveästi)

Eei! Ei sinnepäinkään! En lähde juoksemaan! Lähempänä sen pitää olla!

ANSU

No, toinen tolppa —

VILLE

Eikä! Mutta ensimmäinen — oli menneeksi!

ANSU (vastahakoisesti)

No, ensimmäisestä sitten — aidasta oikealla — kohtisuoraan kymmenen askelta lepikköön — sitten seitsemän askelta kohtisuoraan oikealle eli takaisin päin — pysähdy siihen, ettet kompastu!

VILLE

Mikä siinä sitten on?

ANSU

Siinä on lahonnut koivun kanto. Kaada se vasemman kintaan puolelle, niin pääset kompastumatta kotia. — No?

VILLE

Ensi tolppa — kymmenen oikeaan — seitsemän oikeaan — kanto — niinkö?

ANSU

Just! No, H.H.H.?

VILLE (lähteissään)

Hallituksen hengen haistaja!

ANSU

Mikä?

VILLE (huutaa ovessa mennessään)

Hallituksen hengen haistaja! H.H.H.!

KORSU (tulee Pekan kanssa näyttämöltä ja kuulevat Villen sanat)

Mitä parkuletta se Ville taas täällä haukuskelee?

PEKKA

Oo, helapää hemmetti! (Osoittaa Ansua.) Onko tuo mies H.H.H.? Sepä hauska! Sellaista epeliä en ole vielä ikinä katsonut silmästä silmään. Sanoppas, velikulta veikkonen, mikä sinusta on sellaisen sorvannut?

ANSU ( pilkistellen viekkaasti)

Millaisen?

PEKKA

Sellaisen kuin olet.

ANSU

N:o 3 (laulaa) (N:o 1:n sävel)

Tuli, tuli, tuli, tuli Mutkalan Ansulle nälkä ja puute vieraisiin. Tuli, tuli hulivili-poijalle raisulle huolet ja murhe vastuksiin.

Sellainen se sorvasi Ansu-rukan, höh,, höh!

PEKKA

No, ei totisesti! Sitä minä en ikinä usko, että —

KORSU

Älkää uskoko, että Ansu olisi ilmiantaja! Sellaiseen toimeen hän on liian rehti. Minä tunnen Ansun ja voin mennä takaukseen — Soh, parkule! Tuossahan nuo Loirosen vehkeet ovatkin! (Ottaa purkit ja pensselit pöydältä. Yhden purkin liimaiseen pohjaan on tarttunut muuan paperi, joka huomaamatta seuraa mukana.) Eihän niitä täällä — sitä rikkinäistä järveä vartenhan se sutimestari tarvitaan. (Vie kojeet näyttämölle.)

PEKKA (on heittäytynyt sohvalle istumaan)

Olisikohan Ansu tosiaankin — oikein todella —

ANSU (hauskan vilkkaasti ja eloisasti)

Todella? Mitä? Suurin osa ihmisiä eivät todella ole yhtään mitään. He vaan luulevat olevansa. He leikittelevät — niinkuin tekin leikittelette sotilasta —

PEKKA (nauraa)

No, ainakin se oli totta!

ANSU

Niin, nähkääs — kun ihmiset luulevat niin paljon itsestään, luulevat he helposti myöskin toisista ihmisistä, mutta tavallisesti huonoa — ei hyvää, sillä hyvän säästävät he itseään varten. Minusta luullaan paljon — jos jotakin. — Ensin, kun muutin tälle paikkakunnalle, luultiin minua viulunvinguttajaksi — kai siksi, että täältä puuttui sellainen.

PEKKA

Ettekö sitten ole —?

ANSU

Pelimanniko? En edes kitkuttaja. Mutta nuottimies minusta tehtiin siitä huolimatta — tehtiin unilukkari.

PEKKA

No, siihen toimeen kai ei suurta nuottimiestä tarvittu.

ANSU

Ei — mutta minussa oli sitä liikaakin — lukusijat ja hautajaiset täyteen loilottelin minä omia laulunpätkiäni, joita syntyi ihan itsekseen. Niitä pidettiin tietysti joskus hyvinkin sopimattomina. Minut erotettiin. Mutta kuitenkin luultiin minut kirkolle aivan välttämättömäksi — minusta tuli haudankaivaja.

PEKKA

Se toimi kai ei liikoja laulata?

ANSU

Koettakaapa mennä syvään santakuoppaan yksinäisellä kirkkomaalla, niin näette, eikö rallatuta. Juuri rallatteluni vuoksi alettiin vihdoin epäillä minun sopivaisuuttani kirkon-mieheksi. Mutta kun joku jotakin epäilee, täytyy hänen myöskin heti luulla jotakin. Kun ei mikään luulottelu kuitenkaan oikein minuun soveltunut, niin alkoi koko seurakunta tuntea pahoinvointia, ja minulle tuli ahdasta ihmisten parissa. Minua ruvettiin vihaamaan, kun ei keksitty mitään sopivaa luuloa minusta. Hihhulia ja isouskolaista yritettiin, mutta niistä luovuttiin pian. Nyt ei minulla olisi ollut muuta neuvoa kuin laputtaa käpälämäkeen, mutta juuri silloin pisti pitäjäämme pitkän nokkansa kommunismi — ja vips — minusta tehtiin kommunisti.

PEKKA

Ehkä olettekin kommunisti?

ANSU (nauraa hihittää)

Olen yhtä paljon kommunisti kuin te olette lahtari. En ymmärrä siitä »ismistä» yhtään mitään. Mutta mitä auttaa kieltäminen! Ei varjon vertaa.

PEKKA

Entä — mitä sanovat oikeat kommunistit - sellaiset kuin tuo jokisivun Ville —?

ANSU (halveksien)

Ville oli huono suutari — ja ammattimaine ihan pilalla. Hänen arvonsa on noussut senjälkeen, kun hän rupesi luulemaan itseään kommunistiksi ja kun se haiskahtaa jollekin pahalle, niin rupesivat muutkin pian luulemaan hänestä samaa.

PEKKA

Te olette hauskin velikulta, minkä teilläni olen tavannut. Mutta milloin paljastuu tuo H.H.H?

ANSU

Aivan just heti! Kun minä en koskaan puhunut mitään »nismistä», enkä tehnyt mitään ilkivaltaa, enkä myöskään haudankaivuulakkoa, ruvettiin minua epäilemään ja luulemaan. Tällä kertaa oikein akkuraatti-tarkoituksella iskeä niin, että se tuntuisi. Minua luultiin raittiusvalvojaksi ja annettiin nimeksi H.H.H., jonka äsken itse kuulitte.

KORSU (tulee näyttämöltä)

Mutta Ansu ei ole H.H.H. Minä sen tiedän. (Kuiskaa Pekalle). Se parkule itse itkettää korpea.

ANSU (kuulee tämän)

Ajatelkaas, että itse korpikin itkee minun tähteni.

PEKKA (kovin huvitettuna)

Ai — sinä kostat niille, jotka loukkaavat luuloillaan sinun kunniaasi!

ANSU

En kosta — en! (Ottaa tikat ja lähtee näyttämölle.) Minä vain taistelen epäluuloja vastaan. (Menee näyttämöovesta rallatellen.)

PEKKA (hypähtää ylös ja etsii tyhjän pullonsa)

Minä ymmärrän sinut, juuttaan jupisteri. Täytä tämä, niin —

KORSU (ottaa Pekkaa kädestä)

Älkää! Tuolla tavoin ei korpi itke. Ei alunkaan.

PEKKA

Hän myy — siitä olen aivan varma! Kyllä tunnen pappenheimiläiseni —

KORSU

Papin heimon kyllä voitte tuntea, mutta ette Mutkalan Ansua. Noin taas! Ottakaa ensin selvä markongista ja pistäkää sitten salaa seteli taskuun ja kysykää kuin ohimennen, esimerkiksi tähän tapaan: onko täällä päin harakoita tai kettuja tai muita syötäviä lintuja — tai muuta sellaista —

PEKKA

Huudapas tänne tuo Ansu!

KORSU (öräillen)

Noin taas! Ettehän te vain kulje petosmielin — —

PEKKA

Hyi, parkule! Mitä sinä puhut?

KORSU (naureskelee ja menee näyttämön ovelle päin)

No, niin — parkule!

ANSU (tulee rapussa vastaan, laulellen)

N:o 4.

On kulkijan taival kuin korvessa yö, on sadetta ja tuulta ja salama lyö. Hei, salama lyö ja ukkonen käy — ei huomenta honkien latvassa näy. Vain humina käy — se korven on työ. Ei aurinko näy — on korvessa yö. Jos korkea korpi vain itkeä vois, niin kulkijan tielle se kyyneleen sois.

PEKKA (laulaa)

Ei aurinko näy, On korvessa yö, Mutt' muualla aurinko paistavi kai: Sen korpien kyynelet aikahan sai.

ANSU (ihastuen)

Tehän olette ihana ihminen! Te ymmärrätte minun laulujani!

PEKKA (on asettunut istumaan)

Täytyyhän järkeä ymmärtää. Se oli oikea laulu, eikä tyhjä tyyttäys. Parempi kuin kymmenen sanomalehti-ilmoitusta. Ollaanpas rehtiä ja sano, mikä on taksa nykyisin!

ANSU

Mikä taksa?

KORSU (suosittelevasti)

Tämä on, näetkös, meidän insinöörin veli — kunnon mies, vaikka on puettu noin lahtarimaisesti, mutta jos hän riisuu itsensä, niin — alastomana hän varmasti on —

PEKKA

Mitä se, parkule, nyt pöpisee?

ANSU

Ei tarvitse riisua. Ansun silmä läpäisee vaikka minkälaiset nursut.

PEKKA

No, sano sitten korven kyyneleen taksa — tai markonki — mikä se lie!

ANSU

Kaksisataisistahan ne pojat juttelevat —

PEKKA (ottaa rahaa)

Annappas, Ansu, mulle tikkuja tuolta pöydältä!

ANSU (kääntyy pöytään päin)

Annan tai en anna — en tiedä vielä.

PEKKA (nousee ja pistää nopeasti setelin Ansun taskuun)

Älä hae! Ei siellä näy olevan!

ANSU (kiertää pöydän ympäri ja vilkaisee samalla nopeasti seteliin, jonka tunsi saaneensa)

Koko minun näköpiirini on tyhjä tulitikuista.

PEKKA

Entä muusta? Oletko nähnyt oravia ja västäräkkejä tai muita syötäviä tai juotavia vesilintuja?

ANSU

Juotavia? (Naama kujeellisena.) Näin minä äsken Jairakan kanan pesän.

KORSU (nauttii tästä kaikesta lapsellisella ilolla, nauraa)

Ahaa, ohoo!

PEKKA (kovin huvitettuna)

Missä näit?

ANSU (vilkuttaen silmiään)

Jairakan tallin takana on vikkerimaa. Sen kolmannessa ojassa, viisi askelta tieltä, näin kanan pesän.

PEKKA

Montako munaa näit?

ANSU (peräytyy lähteäkseen, laulaa)

N:o 5.

Yks' muna on korven kotkan vain, Ja yksi sen poikanen jalo. Jos poikia sillä ois joukottain, niin käkenä kukkuisi salo.

(Menee ulos, heiluttaen kättään hyvästiksi).

PEKKA (laulaa saman värssyn uudestaan ihastuneena. Nauraa)

Siinäpä on lysti veitikka! Tämä harvinainen tuttavuus oli kyllä sadan markan arvoinen.

KORSU

Parkule! Ei se siihen jää. Menkää te vaan perimään munanne!

PEKKA

No, mennään! Lähde sinä Timilän Eeron askareille! Onkin jo aika.

KORSU (lähtee)

Tuon näyttämön kautta pääsette suoraan Jairakan vikkeripellolle. (Menee ulos).

RAJU (tulee näyttämöltä)

Täällähän sinut löydän. Oletko toiminut mitään?

PEKKA

Olen — paljon!

RAJU

Mitä sitten?

PEKKA

Olen tavannut maailman hauskimman miehen.

RAJU

Kenen sitten?

PEKKA

Kansanrunoilijan, laulaja-maestron, joka tilanteen mukaan sekä runoilee että säveltää yht'aikaa —

RAJU (pettyneenä)

Vai Mutkalan Ansun, tuon rekirenkuttajan! Hän kyllä täyttää sinun Iskarioottisi.

PEKKA (myös pettyneenä)

Sen hän tekeekin. (Aikoo lähteä).

RAJU (tuskastuneesti)

Älä nyt taas karkaa! Sano, oletko tavannut Ritvaa?

PEKKA

En.

RAJU

Etkö sitten autakaan minua pulasta?

PEKKA (tulee alas)

Älähän nyt, hyvä mies, taas aloita! Sinähän pyydät ihan hulluja juttuja. Pyydät, että minä menisin naimisiin sinun morsiamesi kanssa.

RAJU

No, se nyt oli sellainen tuskan pulpahdus! Koeta nyt pysyä pääasiassa! Minä en mene Ritvan kanssa tänään pappilaan, en kuulutuksille, enkä naimisiin.

PEKKA

Mitä minun sitten pitäisi tehdä?

RAJU

Puhua asiasta Ritvalle — selittää hänelle — tehdä jutusta loppu — kerrassaan loppu.

PEKKA

Mutta syy! Jokin syy kai on sanottava.

RAJU

Syy — niin! — No, ensi hätään ja ainakin alkuun pääset sillä, että sanot, ettei sinulla ole tuota kuulutuspaperia, ettet saanut sitä.

PEKKA

Minä jo sanoin hänelle, että tulin sitä tuomaan.

RAJU

Hävitetään se! Anna se tänne!

PEKKA

Minä heitin sen tuohon pöydälle. (Etsii.)

RAJU (etsiessään)

Ei täällä ole. Onneksi se on hukkunut. Selitä sitten, että olet sen kadottanut. Tässä ei ollut muita papereita kuin nämä isot kartat — (kiirehtien) — ja nämä pitää minun korjata pois. Kohta alkaa täällä iltamaharjoitus — ja suojeluskuntahommat ja — (kokoo kartat ja piirustukset.) Minä vien nämä ylös kammariini. Mene sinä sillä aikaa puhuttelemaan Ritvaa ja sano mitä tahansa sopivaa —

PEKKA

Jokainen sana kai tässä on sopimaton —

RAJU (kartat kainalossa)

Sinä olet niin peräti nokkela — olet useasti ennenkin käsitellyt sopimattomia asioita — ja naisten kanssa tullut toimeen — (kiirehtii lähtöään) — sano, että rakastun yhä uudestaan — harva se päivä — että minulla on seitsemän morsianta — että juttelen unissani heidän kanssaan kaiket yöt — ja kävelen unissani kattojen harjoilla — minähän kävelin kerran poikasena perunakuopan katolla — etkö muista — (Juoksee ulos).

PEKKA

Senkin nulikka — perunakuoppinesi! (Juoksee ulko-ovelle, huutaa.) Pue itsesi kenttäharmaaseen — niin voin sanoa, että kaaduit Sirpan sillalla.

EEVA-KAISA (on tullut sisälle, katselee tyhjää pöytää)

Jopa pöytä onkin tyhjennetty!

PEKKA

Jo. Maanmittari lensi kokille kuin kukko orrelle — ja kynii nyt siellä höyheniään.

EEVA-KAISA

Siunatkoon, mitä hullutuksia te juttelette! (Seisoo avuttomana pöytäliinoja ja koruliinoja sylissä). Menkäähän nyt, hyvä herra, tuonne neidin puolelle, siellä on Lellon Eveliinakin.

PEKKA

Sekö kulttuuri-ihminen — se homppa-kymmenen kävijä?

EEVA-KAISA

Se juuri! Teistä saisi vakka kannen.

PEKKA

Pidätkö sinä minua kaikkien vakkojen kantena? Häh?

EEVA-KAISA

Menkää nyt. En minkäänlaisena pidä teitä, kun vaan menette. Minulla on täällä vähän järjestelemistä.

PEKKA (seisoo mietteissään)

Sinne kai minun pitäisi — mutta ties hänet — mitä on tehtävä — (heittäytyy sohvalle). Eeva-Kaisa hommailee vaan, eikä välitä minusta!

EEVA-KAISA

En minä uskalla.

PEKKA

Uskalla? Mitä vikinää se on? Minä autan. (Nousee ja astuu Eeva-Kaisaa kohti).

EEVA-KAISA (pelästyneenä)

Ei! Ei saa! (Pakenee pöydän toiselle puolelle.)

PEKKA (puolittain harmistuneesti)

Kana!

EEVA-KAISA (silmät pyöreinä)

Sus sentään! Insinööri on kukko ja minä olen kana. Mitä tästä lopuksi tulee?

PEKKA (purskahtaa nauramaan, heristäen sormeaan)

N:o 6.

Ai, ai, ai, ai kauno-tukka, ai, ai, neito parka: neidon narraa kerran hukka, jos se on noin arka!

EEVA-KAISA (ihastuu ja unohtaa pelkonsa)

Osaatteko tekin laulaa? Väärin ne sitten parjaavat teitä ja väärin minäkin ajattelin.

PEKKA (laulaa leikillään)

N:o 7.

Väärin on soimata kulkuri-poikaa, Siellä on tuuli ja tuisku. Ei ole kulkuri-poijalla heilaa, outoa sille on muisku.

Antaa sen tulla ja antaa sen mennä. Sillä on rauhaton rinta. Ei sille neitosen silmäys lennä — Sen kulku on elämän hinta.

EEVA-KAISA (seisoo vielä pöytäliinat sylissä)

Älkää totisesti — kun ihan sydämeen koskee. En minä enää usko teistä mitään pahaa.

PEKKA (menee yli näyttämön, aikoen keittiön puolelle, naureskellen)

No, järjestelkää nyt sitten liinojanne! (Pysähtyy, saa uuden ajatuksen). Kuulkaahan, Eeva-Kaisa! (Menee lähemmäksi). Voittekohan te ehkä neuvoa minua? Haluatteko?

EEVA-KAISA (iloisesti)

Niin, mielelläni — jos vaan kykenen.

PEKKA (istuu pöydän kulmalle)

Jos mieheen on rakastunut nainen, josta mies tahtoisi päästä, niin mitä on miehen tehtävä päästäkseen hänestä?

EEVA-KAISA

Ei mitään, tietysti.

PEKKA (vilkaisee Eeva-Kaisaan äkkiä)

Olla vaan kuin ahven ongessa. Niin kai naisen mielestä ylimalkaan. Hm! — Mutta jos nyt mies tahtoo päästä irti, niin mikä siinä parhaiten auttaa?

EEVA-KAISA

Ei mikään!

PEKKA (hypähtää pöydältä)

Häh?

EEVA-KAISA (alkaa laitella pöytäliinoja)

Jos nainen kerran rakastaa, niin siinä ei auta yhtään mikään.

PEKKA

Mutta jos joku haukkuisi naiselle tuon miehen oikein pataluhaksi?

EEVA-KAISA

Ei se mitään meinaa! Jos teihin on joku nainen rakastunut, niin olkaa onnellinen! Ei hän teistä luovu, ellette tuonkaan pahemmin höynäile. (Menee keittiöön).

PEKKA

Höynäile? Mitä pentelettä hän sillä meinasi? Hm! Taitaa olla hullua koko homma! (Juoksee ulko-ovelle, huutaa.) Tule alas! Nopeus, astu sakeasti alas! Ei rupea käymään tällä jästillä.

RAJU (huutaa ylhäällä)

En tule ennenkuin asia on selvä! — Olen lukinnut oveni — ja makaan vaikka viikon. Älä huutele tänne enempää! Minä en enää vastaa.

PEKKA

Etkö vastaa — sinä kanalja? Häh? — Tuli on irti! (Odottaa, paiskaa sitten oven kiinni.) Nuku sitten iäksi, niin kyllä pääset morsiamestasi! (Tulee alas.) Lemmon kakara — jättää minut tällaiseen pihtiin! — Eihän noin viehättävälle naiselle voi mennä törkeyksiä latelemaan. Hän on todellakin niin suloinen ja nokkela, että hän piankin sellaiset aseet riisuisi. Hän on reipas ja älykäs ja — ja minä luulen, että minä karkaan —

RITVA (tulee keittiöstä, sirosti puettuna)

Mitä se Raju huuteli tuolta ylhäältä? Kuulitteko? Hän kai kiirehti minua pappilaan. Nyt olen valmis.

PEKKA (ihastuneena)

Oo — oo! Mikä ilmestys! Te olette kaunis kuin kesä! Tuollainenko kukka heitettäisiin nurkkaan kuin rikkaruoho —

RITVA (huvitettuna)

Nurkkaan? Mitä sanotte?

PEKKA (säikähtää)

Ai —! Antakaa anteeksi! Minä ajattelin juuri näitä juhlia ja tanssiaisia. Ajatukseni pyörivät parhaillaan valssia teidän kanssanne — tai teidän ajatustenne kanssa.

RITVA (huvitettuna)

Mitä merkillistä te nyt taas lavertelette?

PEKKA

Pötyä tietysti! Paljasta pötyä!

RITVA (loukkaantuu)

Ooh!

PEKKA

Ei, ei! Niin, niin — kun ajattelee valssin tahdissa, niin tulee proosasta pötyä. Koettakaapas! (Laulaa ja huiskuttaa kättään valssin laineissa.) Tra, la, la, la la lJa, la la, la laa!

RITVA (purskahtaa nauramaan)

Te sitten osaatte! Te ette kai koskaan joudu keskustelupulaan, te!

PEKKA

Nyt juuri minä olen niin pakananmoisessa keskustelupulassa, enkä saa langan päästä kiinni. Vartiotoimikin alkaa tuossa paikassa — ja minä olen huutavassa hukassa — ellen saa tanssia — ellette te tanssi minun kanssani.

RITVA (huvitettuna)

Tanssiko? Nytkö heti? Niinkö hullusti ovat asiat?

PEKKA

Niin! — Hullusti on koko konkkaronkka — ellette tanssi ja laula minun kanssani tämän iankaikkisen pilkun päällä. (Ottaa Ritvaa vyötäisistä ja tanssii valssia laulaen)

N:o 8.

Hai duulia dullallaa, hai huulia daa! Tanssin jos pyörteisiin neidon näin saa. tuntuu kuin liidellä ilmoille pois — lennellä vieraaseen maailmaan vois.

(Pysähtyvät ja laulavat yhdessä.)

Voi, voi, tätä keinuntaa hurmaavaa! Oi, oi, minä pelkään, se on surmaavaa. Voi, voi, tosi haihtuu, vain laulattaa. lystittää, tanssittaa, naurattaa.

(Tanssivat taas.)

PEKKA (laulaa)

Hai duulia, dullallaa, hai duulia dei! Ilmoihin asti tää onnemme vei. Rinnallas kerran kun riemuita saa, haihtuu mun mielestäin murheitten maa.

(Pysähtyvät ja laulavat yhdessä.)

Hai, dui, anna pilkistää silmihin, Dui, dui, duli, kiidellä pilvihin! (Katsovat toisiaan silmiin.) Hai, dui, tuli silmistäsi tulvahtaa — dui, dui, palo sielussani hulmahtaa.

RAJU (on tullut sisälle niin ajoissa, että on nähnyt Pekan ja Ritvan tanssivan, ja katsellut hämmästyneenä. Tanssi alkaa uudelleen.)

RITVA (säikähtyneenä)

Aih!

PEKKA

Oh! Mesopotamia! (Seisovat liikkumattomina ja noloina.)

Esirippu.