HÄRMÄN KUUSTAA.

Oottako kuulLu, että taas meistä härmälääsistä puhutahan?

Yks Härmän Kuustaa on Nyykaarpyyn markkinoolla näyttäny ruattalaasille ja muille mustalaasille vanHoja härmälääsiä konstia.

Ajanu suaraa syvimmästä paikkaa hevoosella joen poikki.

Ja sitä ne ny hurrit päivittelöövät ja siunaavat, ku suurtaki asiaa, että:

— Ku suaraa törmältä ajoo jokhen, john'on kolmatta syltä vettä ja yli hengis hevoosinensa pääsiki!

N'oli justhi tulos kotiappäi ku siinä pari kilometriä kaupungista Mikkelspakan kohras, john'on uusi navetan timproos, seisoo miähiä ja hevoosia pirätyksis ja yks krakikaulaane mustalaanen, kauhiammoone karvamösä takaraivalla, leveeli että:

— Täs s'oonki hevoone ku vesilintu ja poika ku suarssanpoika! Rippikouluijäs ja hamphat ku hohtimet sano! Ei oo niuhu ei krupuri, eikä potki, vaikka sisälle konttis!

Niin silloo justhi passas siihe tuloho Härmän Kuustaa pualtahyssyä lykkööttään orhillansa, jok'on sen Hakolan Erkki-vainaan kantakirjatamman alaa isän pualelta ja kysyy että:

— Kakkuako se mustalaaspoika hevooseksi valehteloo oikeen miäsjoukos?

— Hai mankuta maanaa, hai pakati pullaa, hai tammiska rommaa! — manas mustalaane, että pieksusaaphan punaaset rihmatupsut vain nytkähteli.

— Täs s'oon se kotielään, jota ihmiset hevooseksi puhutteloovat — sanoo Kuustaa. Tällä hupalla passaa päästää silmät ummes pitkin ja poikin. Airasta ylitte ja joesta poikki!

— Ep peijakas ajakkaa joen poikki — huuti mustalaane. Saat tuhannen markkaa ja tämän mun hevooseni iliman jos ajat!

— Kättä päälle! — sanoo Kuustaa ja käänti het töyrää alha, että moljahti.

Kahren sylen pääs rannasta rupes hevoone jo uimha ja Kuustaan perä kastuu.

Sitte tuli purotes. Kärryt uppos ja Kuustaa plumsahti pohjaha. Hevoosen pää vain näkyy.

Jos siinä ny olis ollu miäs mistä kirkolta hyvänsä, paitti Härmästä, niin sinne olis hukkunu kun torakka harikkohulikkaha, mutta Kuustaa oliki Härmästä.

Se kaahasi kahrereisin hevoosen selkhä, sivalti puukoolla hihnat poikki ja uii orhillansa »yli Veikselin kun pitoihin vaan» — niinku laulus laulethan.

Ja mustalaane maksoo 1.000 mk. manas että sätii ja rupes päästelöhön aisoosta kopukkaansa.

Mutta Kuustaa sanoo että ei oo pieksunahaan puutetta taloos eikä kärryys tilaa hevooskonia kuljettaa. Pirä kopukkas!

Sellaasia n'oon härmälääset. On niillä suuta jos on päätäki.

MAAHERRALLE OPETETHAN JÄRJESTYSTÄ.

Oottako kuullu, kuinka siinä käythin, kun härmälääset opettivat Vaasan läänin maaherralle järjestystä?

S’oli Lapualla, silloon maanviljelysnäyttelyn aikana. Näyttelytoimikunta oli pannu parahat ja luatettavimmat kansalaaset Etelä-Pohjammaalla, se on tiätysti härmälääset, järjestystä pithön näyttelyplassilla. Ja se oliki oikee tehty.

Ihmiset tiäsivät heti ittestänsä, että ny pitääki olla siivolla, elikkä oletethan.

Eikä mitää erityystä tapahtunukkaa. Se sonnimullikka vain pakkas vähä akkojen kimppuhu ja ihmiset jo juaksivat ku päättömät, mutta sitte tuli yks järjestysmiäs ja hairas sonnia korvista, kun ei sillä eres ollu sarviakaa, sellaasella naatiaasella ja talutti korjasti takaasi pilttuhunsa.

— Täs sä senkin nuukkoo rupiat primputtelemaha ja akkoja peljättämhä hyväkäs, kun ei oo sarviakaa. Ei oo muuta kovaa ku sorkat ja nekki flintallansa.

Ja lyärä flätkääsi viälä lavoolle, n’ottei sonnimulli tohtinu häntäänsäkkää heilahtittaa.

Ja niin oli järjestys palautettu ja härmälääset asettuuvat taas yhteeskoulun portille kattomahan perähä jotta kaikki menöö ratihinsa.

Ja hyvin meniki siihe asti ku tuli vaunuulla ajaan maaherra.

Se meinas ajaa suaraa portista yhteeskoulun pihalle, eikä pirättänykkää pilettiä osthon ensin. Niin ku muut kansalaaset.

Härmälääne porttipiäles kattoo pitkää että:

— Piletti!!!

Mutta kuski nykääsi vain noukkapystys suittista jotta:

— Pois tiältä!

Mutta silloon härmälääne järjestyksen pitäjä tarras hevoosen suupiälestä kiinni jotta:

— No ei sitä ny nii vain piippu suus mennä! Ensin ostethan piletti, elikkä mä paan saman luion takaasi kun ootta tullukki.

Mihkäs siitä meni? Mahrottomall’ ei voi maaherrakaa mitää. Sen piti nousta ja sanua jotta:

— M’oon maaherra!…

— Oo mikäs oot. M’oomma Härmästä täälä järjestystä pitämäs ja täs paikas ostethan piletti ennenkö tuanne sisälle pääsöö.

Maaherran meni silmät suuriksi ja sanoo jotta:

— Mä ostan tiätysti piletin niinku muukki, mutta mä viän ensin hevoosen tuanne yhteeskoulun pihalle ja tuun sitte osthon — — —

— Mitäs siinä turhia venkaaloo. Täs s’oon piletti ostettava. Niin s’oon päätetty, eikä tästä kukaa mee läpitte ilman tikettiä, kyllä se nii o.

Ja niin se oliki. Maaherra sai korjasti ostaa piletin ja:

— Ny saatta mennä! — sanoo porttivartija.

Maaherra kääntyy vaunuusnansa ja kattoo viälä perähänsäkki sitä järjestysmiästä että:

— Siinä vasta kova järjestysmiäs oli! On nua härmälääset jäykkiä äijiä.

Mutta härmälääne porttipiäles tuumas vain jotta:

— Pitää nuata herrojaki vähä opettaa — —.