VIIDES NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Ardennien metsä. (Siera ja Kaisa tulevat.)

SIERA. Ei hätää, Kaisu, kyllä vielä on aikaa; malta vain mielesi, hyvä Kaisuseni.

KAISA. Kyllä maar pappi oli tarpeeksi hyvä, sanokoon tuo vanha herra mitä sanoo.

SIERA. Se hirveä pastori Olivarius, se pahanpäiväinen Vääräläinen! Mutta, Kaisu, täällä on eräs nuorukainen täällä metsässä, joka vaatii sinua omakseen.

KAISA. Tiedän kyllä, kuka se on; hänellä ei ole mitään tekemistä minun kanssani. Mut tuossa se tuleekin se mies.

(William tulee.)

SIERA. Voisin päivän syömättä katsella mokomaa tolvanaa. Meidän, joilla on hyvä äly, meidän on, totta totisesti, paljosta vastattava; meidän täytyy ilkastella, siitä emme pääse.

WILLIAM. Hyvää iltaa, Kaisa.

KAISA. Iltaa, iltaa, William.

WILLIAM. Hyvää iltaa teillekin, herra.

SIERA. Hyvää iltaa, ystävä. Lakki päähän! Lakki päähän! Kas niin, lakki päähän! Kuinka vanha olette, ystävä?

WILLIAM. Viidenkolmatta, hyvä herra.

SIERA. Vakaa ikä. Williamko nimenne?

WILLIAM. William, hyvä herra.

SIERA. Kaunis nimi. Ja täällä metsässäkö syntynyt?

WILLIAM. Täällä, herra, Jumalan kiitos.

SIERA. "Jumalan kiitos" — hyvä vastaus. Oletko rikas?

WILLIAM. No niin, hyvä herra, niin ja näin.

SIERA. "Niin ja näin" on hyvä, oikein hyvä, oikein verrattoman hyvä, eikä kuitenkaan: onhan vain niin ja näin. Oletko älykäs?

WILLIAM. No, onhan sitä älyä sievänlaisesti.

SIERA. No, sen sanot oikein. Muistan nyt erään sananlaskun: "tyhmä luulee olevansa viisas, mutta viisas tietää olevansa tyhmä". Pakanallinen filosohvi, kun sai halun syödä viinirypäleen, avasi huulensa samassa kuin pisti sen suuhunsa, sillä osoittaen, että viinirypäleet on luotu syötäviksi ja huulet avattaviksi. Rakastatko tuota tyttöä?

WILLIAM. Rakastan, hyvä herra.

SIERA. Anna tänne kätesi. Oletko oppinut?

WILLIAM. En, hyvä herra.

SIERA. Siis ota minulta oppia. Jolla on, sillä on; sillä retoriikassa on lausemuoto, joka sanoo, että kun kaadat juotavaa kupista lasiin, niin toinen tyhjentyy ja toinen täyttyy; sillä kaikki meidän kirjailijat ovat yhtä mieltä siinä, että ipse on hän; mutta sinä et ole ipse, sillä minä olen hän.

WILLIAM. Mikä hän, hyvä herra?

SIERA. Se hän, hyvä herra, joka nai tämän tytön. Siis, sinä tolvana, herkeä — joka on arkikielellä samaa kuin: lakkaa — seurustelusta — joka moukkain kielellä on: yhteydestä — tämän neitsyen — tai tavallisella kielellä: tytön — kanssa; tai kaikki yhteen laskettuna: herkeä seurustelusta tämän neitsyen kanssa, muuten sinä, tolvana, olet mennyttä kalua, tai, paremmin ymmärtääksesi, kuolet; nimittäin, minä tapan sinut, toimitan sinut pois maailmasta, muutan elämäsi kuolemaksi, vapautesi orjuudeksi; kauppaan sinulle myrkkyä tai selkäsaunaa tai puukkoa; nujerran sinut politiikalla; tapan sinut sadalla viidelläkymmenellä tavalla; siis vapise ja mene!

KAISA. Tee se, hyvä William.

WILLIAM. Jumala teidän älyänne varjelkoon, herra!

(Menet.) (Corinnus tulee.)

CORINUS. Herra ja neiti hakevat teitä. Tulkaa joutuin, joutuin!

SIERA. Juokse, Kaisu, juokse, Kaisu! — Minä tulen perässä, minä tulen perässä.

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Toinen kulma samaa metsää. (Orlando ja Oliver tulevat.)

ORLANDO. Onko mahdollista että näin lyhytaikaisesta tuttavuudesta voi syntyä. mieltymys? Tuskin näitte hänet, niin jo rakastitte häntä; tuskin rakastitte, niin jo kositte; tuskin olitte kosinut, niin jo saitte lupauksen. Ja aiotteko pysyä päätöksessänne?

OLIVER. Älköön teitä arveluttako tämä kiireisyys eikä hänen köyhyytensä, eikä lyhyt tuttavuus, eikä pikainen kosiminen, eikä hänen pikainen suostumuksensa, vaan sanokaa minun kanssani, että minä rakastan Alienaa; sanokaa hänen kanssaan, että hän rakastaa minua; olkaa molempain kanssa yksimieliset siitä, että meidän täytyy saada toisemme. Siitä on teille vain hyötyä, sillä isäni talon ja kaikki vanhan sir Rolandin tulot luovutan teille, itse täällä elääkseni ja kuollakseni paimenena.

ORLANDO. Suostumukseni saatte. Pitäkää huomenna häänne; kutsun niihin herttuan ja koko hänen iloisen seurueensa. Menkää ja valmistelkaa Alienaa, sillä, nähkääs, tuossa tulee minun Rosalindani.

(Rosalinda tulee.)

ROSALINDA. Jumalan rauha, veliseni!

OLIVER. Samaa, kaunis siskoseni!

ROSALINDA. Oi, rakas Orlando, kovin on haikeata nähdä, että sydämmesi on siteissä.

ORLANDO. Ei, vain käsivarteni.

ROSALINDA. Minä kun luulin, että sydämmesi oli saanut haavan jalopeuran kynsistä.

ORLANDO. Haavan se on saanut, mutta naisen silmistä.

ROSALINDA. Onko veljenne teille kertonut, kuinka olin pyörtyvinäni, kun hän näytti minulle teidän nenäliinaanne?

ORLANDO. On, vieläpä suurempiakin ihmeitä.

ROSALINDA. Oh, kyllä tiedän, mitä tarkoitatte. — Niin, se on totta: se kävi yhtä sukkelaan kuin kahden jäärän tappelu ja Caesarin thrasonilainen kerska: "tulin, näin ja voitin"; sillä veljenne ja sisareni heti kun kohtasivat toisensa, näkivät; heti kun näkivät, rakastuivat; heti kun rakastuivat, huokailivat; heti kun huokailivat, kysyivät toinen toiseltaan syytä; heti kun saivat syyn tietää, etsivät apukeinoa; ja näin askelittain rakensivat itselleen portaat avioliittoon, joita nyt äkkipikaa nousevat, jott'eivät sitä ennen joutuisi äkkipikaiseen tekoon. He ovat oikein lemmenraivossa ja pyrkivät yhteen; heitä ei voisi kurikoillakaan erottaa.

ORLANDO. He menevät huomenna naimisiin; ja minä aion pyytää herttuaa häihin. Mutta, voi, kuinka haikeata on katsella onnellisuutta toisen silmillä! Sitä lähempänä minä huomenna olen alakuloisuuden huippua, jota onnellisemmaksi katson veljeäni, kun on saanut mitä on toivonut.

ROSALINDA. Mutta mitä? Enkö minä huomenna kelpaisi teille Rosalindan asemesta?

ORLANDO. En voi kauemmin elää turhista luuloista.

ROSALINDA. En minäkään siis kauemmin tahdo teitä vaivata turhilla puheilla. Tietäkää siis — sillä puhun nyt vakaassa tarkoituksessa — että tiedän teidät ylimykseksi, jossa on paljon hyvää. En sano tätä siksi, että luulisitte suuria minun tiedoistani, kun sanon että tiedän teidät sellaiseksi; enkä tavoittele sen suurempaa arvoa, kuin että sillä voisin, vaikka vähäisenkään, saada teitä uskomaan, että tarkoitan teidän parastanne enkä omaa kiitostani. Uskokaa, jos tahdotte, että minä voin saada aikaan kummia. Olen kolmivuotiaasta seurustellut velhomiehen kanssa, jolla oli syvälliset tiedot ammatissaan, silti olematta kadotuksen oma. Jos Rosalindaa rakastatte niin sydämmenne pohjasta, kuin käytöksenne julki huutaa, niin saatte naida hänet samalla kuin veljenne nai Alienan. Tiedän, missä tukalassa tilassa hän on; eikä minulle ole mahdotonta, jos se ei teille ole vastenmielistä, loihtia hänet silmienne eteen ilmielävänä ihmisenä ja mitään vaarallisia keinoja käyttämättä.

ORLANDO. Onko se vakaata täyttä totta?

ROSALINDA. On, kautta henkeni, joka on rakas minulle, vaikka sanonkin, että olen taikuri. Siis pukekaa parasta päällenne ja kutsukaa ystävänne, sillä, jos haluatte, saatte pitää huomenna häitä Rosalindan kanssa, jos haluatte. Kas, tuossa tyttö, joka rakastaa minua, ja poika, joka rakastaa häntä.

(Silvius ja Phebe tulevat.) PHEBE. Tylysti teitte, nuori mies, kuin muille Näytitte kirjeen, jonka teille laitoin. ROSALINDA. En sitä sure: onkin aikeeni Tylyyttä teille osoittaa ja vihaa. Tuoss' uskollinen paimen teitä seuraa; Hänt' armahtakaa, häneen katse luokaa, Hän teitä jumaloitsee. PHEBE. Rakas paimen, Hänelle sano, mit' on rakkaus. SILVIUS. Se sulaa kyynelt' on ja huokausta, Kuin minun rakkauteni Phebeen. PHEBE. Ja minun Ganymedeeseen. ORLANDO. Ja minun Rosalindaan. ROSALINDA. Ja minun kehenkään ei naiseen. SILVIUS. Se sulaa hellyytt' on ja hartautta, Kuin minun rakkauteni Phebeen. PHEBE. Ja minun Ganymedeeseen. ORLANDO. Ja minun Rosalindaan. ROSALINDA. Ja minun kehenkään ei naiseen. SILVIUS. Se sulaa, sulaa haaveilua on Ja sulaa hehkaa, sulaa toivomusta, Ja sulaa palvelua, alttiutta, Nöyryyttä, maltitonta malttamusta, Puhtautta, hartautt', ihka alttiutta, Kuin minun rakkauteni Phebeen. PHEBE. Ja minun Ganymedeeseen. ORLANDO. Ja minun Rosalindaan. ROSALINDA. Ja minun kehenkään ei naiseen. PHEBE (Rosalindalle). Jos niin on, miksi rakkauttani piikkaat? SILVIUS (Phebelle). Jos niin on, miksi rakkauttani pilkkaat? ORLANDO. Jos niin on, miksi rakkauttani pilkkaat? ROSALINDA. Kenelle tuo: "miks rakkauttani pilkkaat?" ORLANDO. Hän tääll' ei ole eikä sitä kuule.

ROSALINDA. Mutta, hyvät ihmiset, ei enempää tätä lajia: se on niinkuin sudet ulvoisivat kuuta. — (Silviukselle.) Teitä autan, jos vain voin. — (Phebelle.) Teitä rakastaisin, jos vain voisin. — Huomenna yhdytään kaikki. — (Phebelle.) Teidät nain, jos koskaan tytön nain, ja huomenna pidämme häät. — (Orlandolle.) Teidät tyydytän, jos koskaan olen ketään tyydyttänyt, ja huomenna saatte pitää häänne. — (Silviukselle.) Teidän mielenne hyvitän, jos se, mitä haluatte, voi mieltänne hyvittää, ja huomenna saatte pitää häänne. — (Orlandolle.) Niin totta kuin Rosalindaa rakastatte, niin saapukaa. — (Silviukselle.) Niin totta kuin Phebeä rakastatte, niin saapukaa; — ja niin totta kuin minä en ketäkään naista rakasta, niin totta saavun minäkin. — Hyvästi vain! Olen antanut teille määräykset.

SILVIUS. Minä en jää tulematta, jos vain elän.

PHEBE. Enkä minä.

ORLANDO. Enkä minä.

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Toinen kohta samaa metsää. (Siera Ja Kaisa tulevat.)

SIERA. Huomenna on se ilon päivä, Kaisu; huomenna pidämme häät.

KAISA. Sitä halaan koko sydämmestäni; ja toivon, että se ei ole mikään häpeällinen halu halata naimisiin niinkuin kaikki muutkin ihmiset. Tuossa tulee kaksi karkoitetun herttuan hovipoikaa.

(Kaksi hovipoikaa tulee.)

1 HOVIPOIKA. Hauska tavata, hyvä herra.

SIERA. Niin maarin, hauska tavata. Tulkaa, istukaa; istukaa ja pankaa lauluksi.

2 HOVIPOIKA. Niinkuin tahdotte; istukaa te tähän keskellemme.

1 HOVIPOIKA. Annammeko tulla suoraa päätä, rykimättä, sylkemättä ja valittamatta käheyttä, joka on huonon äänen tavallinen esipuhe?

2 HOVIPOIKA. Tietysti, tietysti; ja molemmat samaa ääntä, niinkuin kaksi mustalais-akkaa samassa hevosessa.

SIERA. Toden totta, nuoret herrat, vaikk'ei laulussa ollut sanottavaa sisällystä, niin oli sävel kuitenkin sangen epäsointuisa.

1 HOVIPOIKA. Erehdytte, hyvä herra; pysyimme nuotissa ja pidimme välit.

SIERA. Niin kyllä; mutta, totisesti, minä en pidä väliä kuunnella mokomia typeriä lauluja. Jumalan haltuun, ja Jumala parantakoon äänenne! — Tule, Kaisu!

(Menevät.)

Neljäs kohtaus.

Toinen kulma samaa metsää. (Herttua Amiens, Jaques, Orlando, Oliver ja Celia tulevat.) HERTTUA. Orlando, uskotko sä, että voi Tuo poika tehdä kaikki mitä lupaa? ORLANDO. Välistä uskon, välistä en usko, Kuin epäilijä toivoo epäillessään. (Rosalinda, Silvius ja Phebe tulevat.) ROSALINDA. Vain hetki, niin on kaikki valmista. — (Herttualle.) Jos Rosalindan tänne tuon, niin hänet Lupaatte antaa Orlandolle? HERTTUA. Lupaan, Ja myötäjäisiks vaikka valtakunnat. ROSALINDA (Orlandolle). Te hänet otatte, jos saapuu? ORLANDO. Otan, Vaikk' oisin valtakuntain valtias. ROSALINDA (Phebelle). Te minut otatte, jos suostun? PHEBE. Otan, Vaikk' ensi hetkessä jo kuolisin. ROSALINDA. Mut mua jos ette suostu ottamaan, Niin otatteko tämän paimenen? PHEBE. Niin on jo sovittu. ROSALINDA (Silviukselle). Phebenkö otatte, jos hän niin tahtoo? SILVIUS. Sen teen, vaikk' olisi se surmakseni. ROSALINDA. Tään kaiken minä lupaan järjestää. Sananne nyt vain kaikki pitäkää. Te, herttua, annatte siis tyttärenne; — Ja te, Orlando, hänet otatte; — Te, Phebe, mulle käytte puolisoksi, Tai, jos en kelpaa, tuolle paimenelle; — Te, Silvius, hänet naida lupaatte, Jos mun hän hylkää; — ja nyt täältä lähden Nää kaikki epäilykset ratkomaan. (Rosalinda ja Celia menevät.) HERTTUA. Tuon paimenpojan kasvoiss' elävästi Näen oman tyttäreni piirteitä. ORLANDO. Niin, ensi hetkestä kun hänet näin, Ma tyttärenne veljeks häntä luulin. Mut täällä metsäss' on hän kasvanut Ja moness' arveluttavassa tieteess' On oppia hän saanut sedältään, Jot' osaavaksi kehuu taikuriksi Ja joka täällä metsän piiloss' asuu.

JAQUES. On varmaankin tulossa toinen vedenpaisumus, ja nämä parikunnat tässä ovat menossa arkkiin. Mutta tuossapa tulee oikein eriskummainen eläinpari, jota kaikilla kielillä sanotaan narreiksi.

(Siera ja Kaisa tulevat.)

SIERA. Terveiset ja tervehdykset teille kaikille!

JAQUES. Hyvä herttua, sanokaa hänet tervetulleeksi. Se on se kirjava sielu, jonka niin usein olen tavannut täällä metsässä. Hän vannoo olleensa hovimies.

SIERA. Jos kukaan sitä epäilee, niin pankoon minut koetukselle. Olen tanssinut minuettia; olen imarrellut naisia; olen ollut ovela ystävilleni ja siloinen vihamiehilleni; olen vienyt kolme räätäliä häviöön; olen ollut neljässä riita-asiassa osallisena ja yhdessä jo joutua tappeluunkin.

JAQUES. Ja mitenkä se sovittiin?

SIERA. He, tulimme yhteen ja huomasimme, että riita-asiamme oli seitsemännen asteen asia.

JAQUES. Mitä? Seitsemännen asteen? — Hyvä herttua, mieleisenne mies, niinhän?

HERTTUA. Sangen paljon hänestä pidän.

SIERA. Kost'jumala, herra hyvä! Pyytäisin samaa teiltä. Minäkin tunkeudun tänne muiden maalaisparien joukkoon tekemään valan oikean ja väärän, aina miten aviosääty velvoittaa ja liha ja veri helpoittaa. — Köyhä tyttö, herraseni, rumannäköinen kapine, vaan minun omani: pahainen päähänpisto, herraseni, ottaa mikä ei muille kelpaa. Vahva siveys, herraseni, asuu niinkuin saituri huonossa hökkelissä, samoin kuin helmi rumassa simpukassa.

HERTTUA. Hän on, totta vieköön, oikein sukkela ja kekseliäs.

SIERA. Aina sen mukaan, miten narrin varat riittää näin ihanassa taudin puuskauksessa.

JAQUES. Mutta se seitsemäs aste! Miten se riita-asianne oli seitsemännen asteen asia?

SIERA. Se oli seitsemästi torjuttu valhe. — Selkä suoraksi, Kaisu! — Näin, nähkääs. Minä en pitänyt muutaman hoviherran parran kuosista; hän laittoi minulle sanan että, jos minä olin sanonut että hänen partansa ei ollut hyvin leikattu, hän oli siinä asiassa toista mieltä; tätä sanotaan "kohteliaaksi kumoamiseksi". Kun minä nyt lähetin takaisin sanan, ettei se ollut hyvin leikattu, niin hän lähetti taas sanan, että hän leikkautti partansa oman mielensä mukaan; sitä sanotaan "siivoksi huomautukseksi". Jos minä taas laitoin sanan, ettei se ollut hyvin leikattu, niin vastasi hän, että minulla ei ollut arvostelukykyä; sitä sanotaan "törkeäksi vastaukseksi". Jos vieläkin sanoin ettei se ollut hyvin leikattu, vastasi hän, ett'en puhunut totta; sitä sanotaan "miehuulliseksi ojennukseksi". Jos taaskin sanoin ettei se ollut hyvin leikattu, ja hän vastasi että valehtelen, niin se on "uhitteleva vastaväite"; ja sitten tulee "ehdollinen valhe" ja sitten "suora valhe".

JAQUES. Ja kuinka usein sanoitte, että hänen partansa ei ollut hyvin leikattu?

SIERA. En tohtinut mennä kauemmaksi kuin ehdolliseen valheeseen, eikä hänkään tohtinut minua syyttää suorasta valheesta; ja sitte mittelimme miekkojamme ja läksimme tiehemme.

JAQUES. Voitteko nyt uudestaan järjestyksessä nimitellä nuo valheen asteet?

SIERA. Kyllä, herra, me taistelemme präntätyn mukaan, kirjan mukaan, niinkuin niitä on kirjoja hyviä tapojakin varten. Luettelen teille asteet. Ensimmäinen: kohtelias kumoaminen; toinen: siivo huomautus; kolmas: törkeä vastaus; neljäs: miehuullinen ojennus; viides: uhitteleva vastaväite; kuudes: ehdollinen valhe; seitsemäs: suora valhe. Kaikista näistä voitte selviytyä, paitse suorasta valheesta, ja siitäkin voi teitä auttaa pieni jos. Olen nähnyt, että seitsemän valamiestä ei voinut sovittaa pientä riitaa, mutta kun riitapuolet tulivat yhteen, niin toinen niistä keksi tuon sanan jos; esimerkiksi: "jos te sanoitte niin, niin sanoin minä niin"; ja he paiskasivat kättä ja tulivat veljiksi. Se jos se on se oikea rauhanrakentaja; harvinainen voima siinä jos-sanassa.

JAQUES. Eikö tämä ole harvinainen mies, hyvä herttua? Ymmärtää niin hyvin kaikkia asioita, ja on kuitenkin vain narri.

HERTTUA. Hän käyttää narriuttaan kuvahevosena,[13] jonka piilosta ampuu nuoliaan.

(Hymen, Rosalinda naisen puvussa, ja Celia tulevat.) (Hiljaista soittoa.)

HYMEN.

ROSALINDA (herttualle). Ma teidän olen, teille antaun. (Orlandolle.) Ma teidän olen, teille antaun. HERTTUA. Olet tyttäreni, jos ei petä näkö. ORLANDO. Olet Rosalinda, jos ei petä näkö. PHEBE. Jos totta näkö tää, Hyvästi, lempi, jää! ROSALINDA (herttualle). En toista isää halua kuin teidät. (Orlandolle.) En toista miestä halua kuin teidät. (Phebelle.) En koskaan toista naista nai kuin teidät.

HYMEN.

HERTTUA. Oi, Celia, sylini ma avaan sulle! Tytärtä halvempi et ole mulle. PHEBE (Silviukselle). Sin' olet minun: sana velvoittaa; Mua hellyytesi liittoon pakottaa. (Jaques de Bois tulee.) JAQUES de BOIS. Sanoa minun suokaa pari sanaa. Ma Roland-vanhuksen oon toinen poika Ja sanan tähän jaloon seuraan tuon. Kun Fredrik-herttua kuuli, että tänne Läks arvomiestä monta joka päivä, Niin sotajoukon keräsi, joll' aikoi, Hän itse johtajana, vangiks ottaa Nyt veljensä ja tappaa miekalla. Mut tämän metsämaan kun laitaan tuli, Tapasi hänet vanha, hurskas mies, Jok' otti hänet erikseen ja käänsi Pois hankkeistaan ja koko maailmasta. Saa karkoitettu veli kruunun jälleen, Ja muutkin karkoitetut omat maansa Takaisin saavat. Hengelläni vastaan, Ett' on se totta. HERTTUA. Terve, nuorukainen! Häälahjan kauniin veljillesi tuot: Takaisin toinen maansa saa, ja toinen Maan mahtavan ja laajan herttuakunnan. Mut täällä metsäss' ensin päättäkäämme Mit' alettu ja hankittu on täällä. Tää hauska parvi sitten, joka monet Tukalat yöt ja päivät kanssain eli, Osansa uudest' onnestani saa, Jokainen ansion ja arvon mukaan. Siks unhoon jääköön tämä loisto uus Ja vallass' olkoon maalaishupaisuus. — Nyt soitto soimaan! Käymään karkelot! Ja tanssiin kaikki, sulhot, morsiot! JAQUES. Suvaitkaa, herra: — jos ma oikein kuulin, On herttua hengen mieheks ruvennut Ja hovin prameuden heittänyt. JAQUES de BOIS. Niin on. JAQUES. Niin aion tehdä minäkin: Näist' äsken-kääntyneistä paljonkin On meillä kuultavaa ja opittavaa. — (Herttualle.) Suon teille uuden arvonne: sen hyvin Hyveenne kannattaa ja kärsintänne; — (Orlandolle.) Ja teille armaan, ani ansaitun; — (Oliverille.) Ja teille armaan, maat ja mahtiseurat; — (Silviukselle.) Ja teille vaivoin saadun vihkivuoteen; — (Sieralle.) Ja teille toranne; häämatkaa varten Teill' eväit' on vain kahdeks kuukaudeksi. — Pitäkää hauskaa: mulla parempaa On tehtävää kuin muita tanssittaa. HERTTUA. Jää, Jaques, jää tänne. JAQUES. Jos mitä tahdotte, mun löydätten: Ma jättämäänne luolaan pakenen. Huvinpitoon en. (Menee.) HERTTUA. Niin juhlamenomme nyt alkakaamme, Ett' tosi-ilon ikivieraaks saamme. (Tanssi.)

EPILOGI.

ROSALINDA. Ei ole tavallista nähdä sankaritarta epiloogina, mutta se ei ole sen sopimattomampaa kuin nähdä sankaria proloogina. Niinkuin hyvä viini ei kaipaa kehaisua, niin hyvä näytelmäkään ei kaipaa epiloogia; mutta hyvää viiniä auttaa hyvä kehaisu, ja hyvät näytelmät paranevat hyvästä epiloogista. Mutta missä asemassa olen sitten minä, kun en ole hyvä epiloogi, enkä voi teille hyvää kappalettakaan suositella? Minä en ole kerjäläisen pukimessa, siis ei sovi minulle kerjääminen; ainoa neuvo on ruveta loihtimaan, ja alotan naisista. Manaan teitä, hyvät naiset, niin totta kuin miehiä rakastatte, että miellytte tähän kujeiluun sen verran kuin haluatte; ja teitä manaan, hyvät miehet, niin totta kuin naisia rakastatte — ja typerä naurunne osoittaa, ett'ei kukaan teistä heitä vihaa — että yhdessä naisten kanssa kujeilu teitä miellyttäisi. Jos minä olisin nainen,[14] niin suutelisin teitä kaikkia, joilla on parta, mikä minua miellyttää, kasvot, joita suvaitsen, ja henki, joka ei tympäise; ja varmaankin nyt kaikki, joilla on hyvä parta tai hyvät kasvot tai suloinen henki, kun tässä teen kumarrukseni, suopeaan tarjoukseeni sanovat jäähyväiset.

(Menevät.)