RUUSUALTTARI

RUUSUALTTARI

Eroan teistä, sillä olen teitä enemmän.

Olen hämärässä temppelin papitar, vihitty vartioimaan tulevaisuuden tulta; astun ulos luoksenne tuoden ilon sanoman: Jumalan valtakunta alkaa.

Ei Kristuksen kuihtuva valta; ei, korkeammat, kirkkaammat ihmisolennot astuvat alttarin ääreen tuoden kiitollisuutensa, ylimaallisen tuoksuvan, juovuttavan.

Alttari on kuin Jumalan huokaus, peittäkää se ruusuin, niin että näkyy vain kauneuden vuori. Kevyesti on hetken henki istuva sillä juoden hauraasta kultaisesta lasista hetken maljan.

CHIMBORAZZOLLE

Ensin tahdon nousta Chimborazzolle omassa maassa ja seisoa siellä hengähtämättä voitonseppelin.

Sitten tahdon nousta maineen vuorelle, jota kohti maailman kultainen vainio hymyää, ja seisoa siellä autuaana ruusunpunaisia näkyjä nähden.

Vihdoin olen nouseva vallan vuorelle, nousemattomalle, josta tähdet hymyävät lempeimpinä, ja olen siunaava kaiken.

KÄRSIMYKSEN KALKKI

Kärsimyksen kalkkiin tarttukoot heikommat kädet vieden sen kalvaammille huulille, minun voittajan-huuleni eivät vielä suostu siihen. Mutta — ei. Sydämessäni istuu vielä jättiläisiä synkin kasvoin, pusertaen kiviset kätensä ankarasti yhteen. He astuvat kerran pimennoistaan esiin — he kutsuvat sinua — tuska. Iske, säkenöivä moukari, kivistä kuvaa. Louhi sieluni esiin, jotta se löytäisi sanoja. joita ei ole koskaan ollut ihmisen kielellä.

SATULINNANI

Minä katselin sisään filosofin taloon ja ymmärsin: hän oli onnellinen. Mutta minun satulinnani seisovat haurailla pylväillä, kuvaamattomina. Oi minun satulinnani, sortukaa, sortukaa kultaiseksi soraksi. Rakastan teitä liian paljon — kuolkaa. Rakennan teidät jälleen vavisten surmatakseni teidät — liian ihanat. Minun satulinnani, te olette kerran seisovat maan päällä. Silloin minä vien talttani ja vasarani pois, maailma on lopussa minulle.

TYÖASEEN VALITUS

Sinä raastit pala palalta sydämeni, väkevä Jumala, ja teit minut aseeksesi. Sinun ovat minun ruumiini ja sieluni ja kaikki minun jäljellä oleva elämäni. Itken. Missä minä kuljen, siellä valuvat kyynelet, kivikovan kyynelet. Mistä minun suuni enää löytää valituksen sanoja tässä heltymättömässä runsaudessa? Päiväni ja yöni ovat kirjoitetut kirjaasi, oi jumala. Maassa en omista mitään, en edes kukan vertaa. Oi että olen rikkain! Että otsalleni on kirjoitettu: leiki kohtalon ihmeellinen leikki pakosta.

JUMALAT TULEVAT

Ihmiset eivät tiedä itsestään paljon, he luulevat olevansa köyhiä niinkuin he elämässä ovat, eivätkä he tiedä jumalien asuvan povessaan tuntemattomina.

Jumalat nauravat. Elämä on heidän. He ajavat tulisen valjakon kiidättämin vaunuin. Istuuko niissä niin ihana kuningatar, että hänen nimensä voi vain kuiskaten mainita.

Polvillenne, ihmiset. Jumalat tulevat. Jumalat nousevat tomunpainamista otsista, kohottaen koko maailman korkeuteensa.

KAIKKI METSÄN KAI'UT

Ei, ei, ei, huutavat kaikki metsän kai'ut: minulla ei ole enää sisarta. Nostan maasta hänen valkean silkkipukunsa ja syleilen sitä voimattomasti. Suutelen sinua, saat kaiken intohimoni, ajatukseton kangas, muistatko hänen ruusuiset jäsenensä? Hänen kenkänsä ovat jäljellä auringonpaisteessa, jumalat lämmittelevät käsiään niiden luona. Sada, lumi, yli sisareni jäännösten. Tuiskua yli niiden, lumimyrsky, katkeran-raskaana. Värjyen olen astuva tälle paikalle niinkuin kauneuden rumalle haudalle.

SISAR

Minulla oli kerran sisar, kultainen lapsi. Hän hukkui minulta kaupungin tungoksessa.

Jos näen mustien kuusten keskellä nuoren koivun pudistavan kultaista tukkaansa, muistan sisareni.

Seisooko hän avosilmin puiden keskellä, sydän sykkien, kurkoittaako hän kätensä minun puoleeni?

Sisareni, minun sisareni, minne ne veivät sinut? Mitä hekuman unia sinä uneksit väsymyksen vuoteilla?

Sankarlapsi, onnen lapsi, me odotamme yhdessä satujen päivää.

MENNYTTÄ

Minä ja se kuollut kuulumme yhteen. Katkerien narsissien maku kielelläni toistaa: mennyttä, mennyttä, mennyttä, mennyttä… Otan hänen uurnastaan tuhkaa kahmaloni täyteen ja kohotan sen taivasta kohden: Mitä on minulla tässä? Valkoiset pilvet, kerääntykää sinertävien kuilujen ylle: todistakaa, todistakaa, että se on tuhkaa, joka oli auringon valoa.