SELITYKSIÄ.

I.

V. 1, 2. Laulaa Atreidiloita, Laulaa Kadmookin aivon. Sanalla Atreidiloita ymmärretään tässä (niinkuin Ramler, mainio Saksalainen arveleepi) ei ainoastaan Atreuksen poikia, Agamemnoa ja Menelaaoa, vaan hänen koko sukukuntaansa. Tämän suvun urhoollisten sekä miesten että vaimoin kovat onnen kohtaukset tarjosivat Greekalaisten Runojoille yltäkyllin aineita Tragòdioita eli surukuvauksia kirjottaissa; samati myös Kadmon onnettomat lapset ja jälkeiset. Anakreon ilmoittaa siis yrittäneensä Tragòdioita kirjottamaan, mutta että luonto veti häntä runoilemaan rakkautta. — Ramler sanoo: muuta ei näy näissä värsyissä ymmärrettävän.

V. 5-7. Mä kielet vasta vaihoin, Mä vaihoin kanteleenki, Ja soitin työt Heerakleen. Näillä vaihetuilla kielillä ja kanteleella Anakreon kaiketi osottaa toista Runolaatua, nimittäin urolaulua; ja ilmoittaa nyt koettaneensa runoilla vielä Heerakleenki mainioita urotöitä; mutta sanoo, ettei tämäkään ainet ollut sopiva hänen luonnollensa, joka vaan mieli rakkautta laulaa.

II.

V. 11. Laapuri — merkihtee samaa kuin keihäs,

III.

Eròs (Suomeksi rakkaus) oli Greekalaisilla taivaallinen olento, rakkauen nostaja ja haltia. Tämä pienonen, ihana ja siivillä varustettu poika liikku ympäri mailmaa, tulisoitto käessä ja olalla viini (pilkoger) ja jousi, jolla hän ampu ihmisiä syämmeen ja sytytti heissä rakkauen. — Pian samankaltasta ylenlonnollista olentoa myös meiänki esivanhimpamme muinen kunnioittivat, ja vanhoissa Runoissa sitä Lemmeksi mainitaan; jonka sanan luulisin myös rakkautta merkihtevän. Senpä tähen olenki paikottain, koska Laulun luonnet sitä salli, Eròsta tällä Suomalaisella nimellä nimittänyt.

V. 1-3. Syän-yöllä, koska Arktos Aleneepi, kääntyen jo Käsivarrellen Boòteen. Arktos on sama tähteikkö, jota Suomalaiset Otavaksi nimittävät, ja joka puoli-yön aikana on alimmallaan. Lähellä tätä on toinen tähteikkö, Boòtes nimeltä, jota Greekalaiset, niinkuin myös usein muitaki tähtiä, kuvailivat ihmisen haamulla. Tästä ymmärrämme, miksi Anakreon sanoo, että Arktos puoli-yön aikana kääntyy Boòteen käsivarrelle.

V.

V. 8. Lyaios eli Bakhos oli viinojen jumala. Nimi Lyaios (Suomeksi Kirvottaja) lienee siitä alkunsa saanut, että viina kirvottaapi kielet.

VI.

V. 8. Bathyllos oli nuori, kaunis poika, jota Anakreon erinomattain rakasti ja hyväili.

V. 11. Kytheere, jota myös nimitettiin Kythereia, Kyypris, Afrodiite, Kallos, on Kauneus, oli Zeus nimisen Greekalaisten pää-jumalan tytär, kauneuen esikuva ja rakkauen (Eròksen) äiti.

VIII.

V. 7. Sen Teereuski tehnyt. Teereus, kuningas Thraakiassa, oli nainut Proknen, Atheenan kuninkaan Pandiionin tyttären. Tällä Proknella oli sisar nimeltä Filomeela, jonka Teereus väkisin makasi. Tehtyä sen leikkasi hän Filomeelalta kielen suusta, jottei tämä muka taitaisi ilmi antaa tätä häpiätyötä. Sitten salpasi hän Filomeelan yksinäisehen mehtämökkiin. Mutta Prokne, saatua tieon tästä, pelasti sisaren, piilotti sen huoneessa, ja kostaaksensa Teereuksen julmaa kataluutta, hakkasi Itys nimiseltä pieneltä pojaltansa, jonka hän Teereukselle oli synnyttänyt, pään poikki, keitti ruumiista ruan ja syötti sen isälle. Teereuksen rualla ollessa ilmestyi Filomeela ja viskasi hänen eteensä pojan verisen pään. Teereus tarttu nyt miekkaansa, ja ajo sisaria takaa. Mutta samalla Jumalat — niinkuin satu kertoo — muuttivat Teereuksen tarhapöllöksi. Filomeela, joka metässä oli onnettomuuttansa päivittänyt, muuttui yörastaaksi, ja Prokne pääskyseksi, jolla vielä merkiksi tapetun Ityksen verestä on punanen pilkku leuan alla.

IX.

V. 1, 2. Yks' tappeluita Theeben, Frygein hokeepi toinen. Frygein tappeluilla ymmärretään Troian sotaa. Tròas, jossa tämä sota tapahtui, oli Vähän Frygian aluetta.

XI.

V. 2. Niobee oli Tantalon tytär. Satu kertoo, että Apollo ja Diaana (molemmat jumalalliset olennot) nuolilla olivat ampuneet Niobeen kaikki lapset kuoliaksi, ja että se surusta oli muuttunut kiveksi. Luultavasti on tämä satu saanut alkunsa siitä, että Frygian kallioilla seisoi kivi, joka kaukaa kahtovalle näytti itkeväisen vaimon.

V. 4. Pandiionin tytär on sama Prokne, josta jo ennen mainittiin. Lue VIII. v. 7.

XII.

V. 5. seppeleitä eli kiehkuroita. Ruot. blomsterkransar.

XVI.

V. 3. Kroisos oli Lyydian rikkaueltansa mainio kuningas.

XX.

V. 5. Muisku merkihtee samaa kuin Suutelus.

XXI.

Euròpe, jonka kuvaa Anakreon jollenkullen pojalle on tässä selittävinään, oli Sidonin se on Foinikian kuninkaan Ageenorin tytär. Tämän oli Zeus — niinkuin satu kertoo — miellyttänyt sillä keinoin, että hän muutti ihtensä härän haamuun. Euròpe, joka paimensi lehmiä Foinikian rannoilla, rupesi nyt tämän kanssa leikittelemään, ja nousi viimen sitä selkään. Mutta härkäpä lähti mereen uimaan, ja vei neion myötänsä aina Kreetan saarelle. Sinne tultua Zeus taas otti miehen muotonsa ja makasi Euròpen. Tämä synnytti lapsia, jotka sitte sanotaan kansoittaneen meiän hänen nimellänsä Euròpaksi mainitun mailman osan.

XXIV.

Tettiks on lentävä sirkka, joka oleskelee puissa Aasian maalla. Tämän laulu oli vanhoin mielestä erinomattain kaunis.

V. 13. Foibos eli Apollo oli soiton ja ampukeinon jumala.

XXVI.

V. 1. — ukko Afrodiiten se on Heefaistos, joka oli Kytheeren eli Afrodiiten aviomies ja taitava Seppä. Leemnon saarella oli hänen pajansa, jossa hän tako muien jumaloin tarpehia.

V. 8. Aares oli sotien jumala.

XXVII.

Lempi on tässä laulussa sama olento kuin Eròs eli rakkaus.

V, 3, 4. saaha rukkaset on Ruot. få korgen.

XXX.

V. 1, 2. kupeissa poltinmerkki Hevoilla ompi varma. Greekalaisilla oli tapana polttaa merkit hevosihinsa. Muutamilla oli koppa niminen merkki kupeessa, ja näitä nimittivät koppatias eli koppaforos. Toisia nimitettiin samforos, ja niillä oli merkkinä C. Mitä näillä merkeillä osottivat ei tarkoin tietä; kukatiesi hyvää taikka huonompaa hevoslaatua.

Viiteselitykset:

[1] Suomen kielessä ei ole yhtään kirjainta eli puustavia, jolla olisi aivan sama ääni, kuin Greekalaisten o:lla, ellei uo arveltaisi tätä ääntä paraite vastaavan. Mutta koska uo, kirjotettuna vieraassa sanassa, tekisi sen usein tuntemattomaksi, olen sen tähen tämmösiä muukalaisia nimiä koetteeksi kirjottanut näin: Jònia, Eròs, Euròpe; jotka nimet kuiten ovat aivan niin luettavat kuin; Juonia, Eruos, Euruope, Tätä olen tehnyt mainion vasta kuollehen Prof. Raskin mukaan, joka kirjotaissa Lapin ja Suomen kieltä seuraa aivan eri tapaansa. Pitkiä ääniä aa, ee, ii, oo, uu, yy, ää, öö kirjottaa hän á, é, í, ó, ú, ý, æ', ö', e.m. ottá (ottaa); ja äänet oa (ua), ie, uo, eä, (iä), yö, joita hän nimittää Forslagsselvlyde, merkitään häneltä näin: à, è, ò, æ`, ö`, (huom: ei grave-merkkiä) niinkuin tòli (tuoli). Lue Lappisk Sproglære af R. Rask. Köph. 1832. Tämä keino olisi minusta varsin sopiva, ja kirjottajoille paljo huokiampi.

[2] Polvi on pitkä kahesta syystä: luonnostaan ja positionin kautta.

a. Luonnostaan pitkä on se polvi, jonka äänike (vokal) taikka on pitkä, se on, niinkuin tätä Suomen kielessä nykyjään merkitään, kaksinkertasena kirjotettu e.m. sanassa paatuu; taikka kaksääntäväinen (tveljudande), niinkuin sanoissa: pouta, lyön, suora.

b. Positionin kautta pitkä polvi on se, jossa kaksi taikka kolme konsonanttia suorastaan seuraavat äänikettä, niinkuin sanoissa putki, karttu.

Muistutetaan: että Positio sanojen ensimmäisessä, kolmannessa, viiennessä, seihtemännessä j.n.e. polvessa, se on, niisä polvissa, joita aksentolla puhutaan, aina tekee polven pitkäksi, niink. sanassa lóppumáttomámpiénki; vaan ei samati toisessa, neljännessä, kuuennessa, kaheksannessa j.n.e., jotka polvet ovat, miten sattuu, milloin pitkät milloin lyhyet (ancipites), niink. ónnéttomílle elikkä ón-|néttomílle.

Polvi on lyhyt, jossa äänike on lyhyt, se on, ykskertasena kirjotettu, ja jossa ei liion ole positionia e.m. sanoissa tapa, puheli. Muist: Tällainen polvi ei saa koskaan pitkänä piettää, muuten siitä usein, varsinki laulaissa, syntyypi erehys, niink. sanoissa tuli ja tuuli, puhun ja puuhun, suren ja suuren, ja muissa.