LAULUJA ANAKREONILTA,
Erik Aleksander Ingman translation
I.
KANTELE.
Laulaa Atreidiloita, Laulaa Kadmookin aivon; Mut kielin kanteloinen Raikkuupi rakkautta. Mä kielet vasta vaihoin, Mä vaihoin kanteleenki, Ja soitin työt Heerakleen; Mut tuopa kanteloinen Vaan, raikku rakkautta. Jääkää uroot hyvästi! Mun kanteleeni kaunis Vaan rakkautta raikkuu.
II.
VAIMOT.
Härälle Luoja sarvet, Hevolle potkat anto, Jäneksillenpä juoksun, Hampaatpa leionaille, Ja uimukset kaloille, Ja siivet lintusille, Ja miehillenpä mielen. Mut jäikö vaimot ilman? Mit' anto? kauneuuen; Kilpein siaan sen saivat, Siaanki laapuritten. Voittaapa myös teräksen, Tulenki vaimo kaunis.
III.
EROS.
Syän-yöllä, koska Arktos Aleneepi, kääntyen jo Käsivarrellen Boòteen, Ja imehnosetki kaikki Väsyneinä nukkuvatten; Tuli tuo Eròs ovelle Koputellen salpoaini. "Kuka" — karjasin — "koputtaa? Kuka karkottaa unoisen?" Ja Eròs sanoo: "avaappas! Mitä peljännet sä pientä? Satehesta kastununna Kulen yössä kuuttomassa." Suretuinpa tuota kuullen, Heti valkian varustin, Oven aukasin, ja lapsen Näjin siipiset selässä, Oli käissä jous' ja viini. Asetin nyt tuon takalle, Käsiänsä kourissaini Hivutin, ja hiuksistansa Ve'en vuotavan pusersin. Sepä päästyään vilusta Sano: "koitetaanpa suotta Tätä jousta, liekkö jännet Pilauntunut sateessa." Virittää ja lailla paarman Mua maksahan paneepi. Hypätenpä nyt hahottaa: "Mua onnistak, isäntä, Viaton tok' ompi jousi, Kipu rintahas tuleepi."
IV.
EROS.
(7:mäs Laulu.)
Hyakintho-vihtasella Mua löi Eròs ja vaati Peto juoksemaan keralla. Läpi koskienpa tuimain Sekä mehtien ja vuorten Samosin mä nyt hikoillen; Syän nousi sieramiini, Ja tukahtuak jo tahdoin. Tämäp' ohtahan sivauttain Mua silkki-siivillänsä Sano; "et sä voi rakastaa."
V.
UNONEN
(8.)
Minä maatessaini yöllä Punasella vuotehella. Ihanasti päihtynynnä, Näjin unta juoksevaini Viriästi varvaspäillä, Remuten keralla naisten. Pilojaanpa pisti poijat, Ihanammat kuin Lyaios, Sekä haukkuivatki hurjat Tähen tyttöjen soreitten. Ja ku suuellak jo mielin, Pakenit unesta kaikki. Minä jäätyäini yksin Polo uotin unta taasen.
VI.
KYYHKYNEN,
(9.)
"Hei, kyyhky kaunukainen, Sanoppa, mistä lennät, Ja mistä voitehetki, Lentäissä alla taivaan, Sä liehoat ja seulot? Mik' oot? mik' ompi työsi?"
"Anakreon lähetti Mun tuonne luoks' Bathyllon, Tuon haltian nykyisen Ja valtiaanki kaikkein. Mun möi Kytheere kaunis, Ja laulun sai minusta. Mä nyt Anakreonilla Oon työssä tämmösessä; Ja kirjojansa, näät sen, Nyt toimitan nopeesti. Hän irrallen lupaapi Mun kohta päästävänsä; Mut vaikka pääsisinki, Mä orjanansa viivyn. Miks' täytynee mun lentää Kankailla, kallioilla, Ja puissa istuskellen Helpeitä syöskennellä? Leip' on nyt ruoka mulla, Mä saan sen hankkimatta Anakreonin käsistä. Hän juuakseinki antaa Minulle viinojansa; Mut juotuain mä tanssaan, Ja varjon haltiaani Siipeini sulkasilla. Uneenpa viimen uuvun, Ja nuokun kanteleella. Nyt tiiät; — mee' jo tiehes! Mun teit loruisemmaksi, Kuin on harakka häiy."
VII.
VANHUUS.
(11.)
Sanoovat mulle naiset: "Vanh' oot jo, ukko rukka. He peili tässä, kahto, Mitenk' on pääsi paljas, Ja ohta hiuksetonna."
Lieneekö pääni paljas, Ja ohta hiusta vailla, En tiiä; tuonpa tiiän, Mitenkä miesi vanha, Vaikk' on jo hauta lässä, Lyö leikit tuot' enämmin.
VIII.
PÄÄSKYNEN.
Mitään mä, pääsky, tehnen Sinulle, huutokurkku? Puutunko kimppuhuisi, Ja leikkelen kynäisi? Vai viilasenko kohta Sinulta kielen suusta? Sen Teereuski tehnyt. Unesta miksi, lempo, Varaalla huuollaisi Bathyllon pois eroitit?
IX.
TAPPIO.
(16.)
Yks' tappeluita Theeben, Frygein hokeepi toinen, Mä vaan mun tappioita. Ei ratsus voittanut mun, Ei jalkaväk', ei laivat; Muu joukko, uusi vallan, Mun voitti — silmäparvi.
X.
JUUA PITÄÄ.
(19.)
Maa multanen se juopi, Ja puut ne juovat maata. Ilmaa meretki juovat, Ja merta päivän tähti, Ja kuu se juopi päivää. Miks' siis kinaatte, miehet, Jos juua myös mä tahdon.
XI.
TYTÖLLE.
(20.)
Frygeinpä kallioille Niobee kiveksi muuttui, Ja pääskyläisnä lensi Pandiionin tytärki. Mä olla peili soisin, Jott' aina kahtoisit mun, Mä vaatteheisi oisin, Jott' aina kantaisit mun. Tahtoisin ves'kin olla, Sun poskes' pestäkseni; Myös voiet vielä oisin, Sun, tyttö, voiellakses'. Sidetpä myös nisilläs', Ja koorlu kaulallaisi, Ja kenkäses' mä oisin, Polettaaksein sinulta.
XII.
PALAVUUS.
(21.)
Tuokaappa, tyttö kullat, Heti täysi malja mullen. Minä juomatak jätetty Palavuueltain jo raukeen. Tuokaa myös seppeleitä. Kukat, joilla pääni käärin, Heti kuivivat otalla. Kovan polttehenp' Eròtein Miten, raukka, suistanen nyt?
XIII.
BATHYLLOLLE.
(22.)
Tähän varjohon, Bathyllos, Paneumme; puu on pulska. Norian nenässä latvan Vapajaapi lehti kaunis. Sulo-lähdetkin lähellä Lirisee, manaava luokse. Kuka paikan nähtyänsä Ohi käyä hentoneepi.
XIV.
RIKKAUS.
(23.)
Jos rikkaus rahalla Estäisi kuolemasta, Kokoilisinpa tuota, Ja Tuonen pois keraltain Markoilla makseleisin. Mut jos eloo imehnon Ei ostoak olekkaan; Miks' hukkahan mä huokaan, Ja paapotan pahasti? Jos viepi kuollo kuiten, Mitään se kulta auttaa? Mun suokohot siis juua, Ja juuen jaaritella Juur' veikkojen keralla, Myös vuotehilla vielä Hyväillä tyttölöitä.
XV.
NEUVO SURUA VASTAAN.
(25.)
Kuin viinat juon ja ryypin, Makaavat mielalaini. Mitään mureet, mitäänpä muut Kujerruksetki voivat? Mä kuolen, ehk' en soisikkaan. Turhaanko siis harhailen? Juokaamme vaan vireesti Viljaa koreen Lyaion! Viinaapa ryypätessä Makaavat mielalamme.
XVI.
VIINA.
(26.)
Kuin päässä viina hyökyy, Makaavat mielalaini. Silloin rikas kuin Kroisos Koreesti laulut lasken; Ja maaten kiehkuroittu, Mä nauran maailmalle. Tapelkohot! — mä ryypin. Tuos pullo mulle, poika; Toki viinapäin parempi Kun on kuoliaana maata.
XVII.
RAKKAUS.
(30.)
Rakkauen sitehillään Rihmoovat Runoneiot, Kauneuellepa tuovat. Pyytää nyt Kythereia Poikaansak vapauttaa, Lunnaatkin lateleepi. Mut jos tuon vapauttaa, Tuop' ei nyt pakenekkaan; Orjuus on tätä mieliks'.
XVIII.
MORSIANTEN HENKILUKU.
(32.)
Jos lehdet puissa kaikki Luettelet minulle, Jos lasket aaltosetki Meren lähellä laajan, Kirjoittamaan sun säädän Mun morsiammiaini. Atheenast' paa aluksi Ees kymmenkunta kaksi, Viistoista muuta vielä. Paneppa laumat sitte Korinthon kaupungista; Sep' ainian Achaia Koto ollut kaunukaisten. Lesbosta sitte vielä Ja Jòniasta saakka, Rodosta, Kaariasta Paa naista kakstuhatta. Noh? — kirjotappa kaikki! En Syyriasta saanut, Kanòbost' en mä liion, En tyttölöitä Kreetan, Joss' on Eròs kylissä Ain' ollut kunnioittu. Ja maininnenko vielä Gadeiraa loitommalta, Ja lndiaa ja Baktraa Mun mielihauteheini?
XIX.
PÄÄSKYNEN.
(33.)
Sä pieni pääskyläinen Kesäksi tänne ehdit, Ja teet pesäisi täällä; Menetpä talveks' taasen Niilin ja Memfin maille. Mut tuop' Eròs yhekseen Pesii syämmessäini. Himoista yks' jo lentää, Yks' juur' munaksi joutuu, Yks' käy jo kuorestansa, Ja auki suinpa alti Nuo pienet piiskuttaavat; Mut vanhemmat Eròtit Nyt ruokkivatten näitä; Ja äsken ruokitut he Jo muita taas muniivat. Mik' on nyt neuvo mulla? Näin monta pois keraltain En suita karkotella.
XX.
NUORELLE TYTÖLLE.
(34.)
—' v v | —' v | —' — —' v v | —' v | —' v —' v v | —' v | —' v v | —' v —' — | —' v —' v | —' v v | —' —
v v | —' v v | —' v v | —' v —' v | —' v v | —' v —' v | —' v
Tyttö äläppä pelkää Ukkoa valkopäistä. Voi älä, vaikka nuori Kukoistelet kuin kukka, Viero' muiskuja vanhan. Näet seppelilöissä Mitenkä kukka valkee Sopii keralle ruusun.
XXI.
EURÒPEN KUVA.
(35.)
Tuo härkä, poikaseini, Zeus totta on minusta. Se viepi nyt selässä Tytön Sidònalaisen; Se ui merenki laajan, Ja veet jakaapi sorkin. Ei totta härkä toinen, Pois mailta mentyänsä, Ois merta tuota uinut, Ellei se ainukainen.
XXII.
VIINALAU LU.
(39.)
Sulo-viinojen keralla Heti rinta riemullisna Mua laulamaan paneepi. Sulo-viinojen keralla Sysäyntyvät mureeni, Kamalatki mielalaini Raju-ilmojen rajoille. Sulo-viinojen keralla Ilon tuottaja Lyaios Ihanan kevään kukille Mua tanssimaan taluupi. Sulo-viinojen keralla Kukat kiekkuroiks' punoilen; Sovitan ne pääni päälle, Elämää hiljaista kiittäin. Sulo-viinojen keralla, Sivelöitty voitelulla, Minä tyttöäin halailen, Ja runoilen rakkautta. Sulo-viinojen keralla, Avaranki luona maljan Minä mielellä hyvällä Elelen poikiin parissa. Sulo-viinojen keralla Mun on hyöty ainukainen; Manalaan sen vien muassa. Manalaanp' on meno kaikkein.
XXIII.
ERÒS.
(40.)
Eròs ei mettiäistä Ruusuissa nukkuvaista, Havannut; sormehenpa Se pisti. — Piiparoien Ja huiskutellen kättä, Hän juosta lennättääpi Emonsa luoksi, huutain: "Nyt oon hukassa, äiti, Hukassa oon, ja kuolen. Sormeeni siipikäärme Pienoinen pisti; — tuota Sanoovat mettiseksi." Mut äiti näin: "jos pisto Vaivaapi mettiäisen; Kuink' eivät jäytänekki Ne nuolet, joita ammut?"
XXIV.
TETTIKS.
(43.)
Sua, Tettiks, autuaaksi Kehun, kuin sä puun nenässä, Ravinnoittu kastehelta, Kuninkaan tavalla laulat. Omas' ompi kaikki tyyni, Mitä maassa kasvoaapi, Mitä mehtäkin tarjoopi. Rakastettu maaväeltä Sinä oot, et heitä haittaa; Ja imeeksi ihmisille Suven ennustat suloisen. Rakas oot Runottarille, Rakas Foibollenki varsin, Joka soiton anto sullen. Sua ei vanhuus vioita, Maanlapsi laulavainen, Veretön ja vaivatonki; Jumaloinpa verta lienet.
XXV.
UNONEN.
Näjin unta juoksevaini; Oli hartioilla siivet. Ja Eròspa, jolla suuri Oli paino pohkioilla. Ajo jälkehen, ja sautto. Mitä tuo nyt merkinneepi? Tosin, että ahdistettu Usioilt' Eròtiloilta, Minä muista irti pääsen, Tähän ainuaanpa puutun.
XXVI.
EROKSEN NUOLET.
(45.)
Tuo ukko Afrodiiten Leemnolla ahjossansa Vasamat Eròtiloitten Teräksestä telkyttääpi. Väkäset Kytheere sitten Metosessa karkaseepi, Sivelee Eròs sapelia. Tähän tappelusta Aares Tuli kalpo käissä kerran; Sepä moitti nuolt' Eròksen. Ja Eròs sanoo: "Täm' ompi Kova kyllä. Koitteleppas." Vasaman nyt Aares otti; Ja hymyili tuo Kytheere. Sep' on urho uikertaapi: "Kova on, he, vie se poies." Ja Eròs "sen saat" sanoopi.
XXVII.
LEMPI.
(46.)
Paha on rakastamatta; Paha myös rakasna olla; Pahin kaikist' ompi saaha Häjyt rukkaset tytöltä. Sukuhun ei suostu Lempi. Äly tallataan ja taito. Hopioo nyt vaan haluuvat. Periköönpä hukka hurjan, Jok' esin rakastu tuohon. Se jo vanhimmat vihoitti, Veliet se vierastutti, Teki tappelutki tuimat. Ja me rakkahat nyt oomme Paki turmion alaiset.
XXVIII.
VANHASTA UKOSTA.
(47.)
Iloisna äiä kaunis! Ja poika tanssiessa. Se ukko, kuin hän tanssii, On vanha hiuksiltansa, Mut mieleltäänpä nuori.
XXIX.
AFRODIITEN KUVA, PIIRRETTY DISKOS NIMISEHEN KIEKKAAN.
(49.)
Kuka tuon meren kuvaili? Mikä taito taivahainen Lato lainehenki vielä Meren aukian selälle? Kuka myös meren ylitte Pani kaunihin Kytheeren, — Oli järki sillä oiva — Jumaloin emon ikuisen? Sepä näytti tuon alasti; Mitä silmillem' ei suonut, Peto lainehilla peitti. Yli aaltojen ajellen, Jäkälänpä myös tavalla Tyvenällä tuuvitellen Vetosen se niinkuin laiva Sysäjääpi vieriltänsä. — Punaviin nisäin ylitte, Korian alaite kaulan Jakauupi aalto aina; Ja Kytheere vein urassa Vilajaapi kuin kupukka Sinikukkien keralla. — Ilopiossa heiskaroivat Merihyljetten selässä Himo, Lempi myös, hymyillen Kokehille kuolevaisten. — Kalojenki käyrä karja, Värehillä kieriskellen, Remuaa keralla Kyyprin; Sepä uipi, suu hymyssä.
XXX.
RAKKAAT.
(53.)
Kupeissa poltinmerkki Hevoilla ompi varma; Ja miesi Partholainen Jo arvataan lakista. Myös rakkahatki kohta Mä nähtyäin eroitan. Niill' on syämmissänsä Yks' poltinmerkki pieni.
XXXI.
VANHUUS.
(54.)
Hapeneet jo harmaantuuvat Lumivalkonen on pääni. Ilon aika armahainen Ohi myös; hampaat hajoovat Ja enään ei päivää monta Ole riemullista mulla. Usiasti tuota itken, Manalaista muistellessa. Kita Tuonen ompi julma; Meno sinne kauhistaapi. Yletäk ei saata sieltä, Joka sinne joutu kerran.
XXXII.
THRAAKIAN TYTÖLLE.
(58.)
Miksi, varsa Thraakiasta, Silmin karsahin katellen, Vierot vimmapäin, ja luulet Etten tietänek mitään? Tiiä' se, koreesti sullen Suitet suuhun solmiaisin; Ohjatenpa myös osaisin Kiistamäärät kiiättää. Nyt sä liehut laitumilla Kirmaellen kiirahasti. Etpä vielä oo tavannut Ratsumiestä oikiaa.
XXXIII.
(60.)
Jopa kuollo joutukoon! Toisin ei tulle Ero näistä mielaloista; Ei ikinänsä.
XXXIV.
(67.)
Ei mullen rakas oo, joka kolpakon ääressä juuen Riitoja virkkailee, itkuja tappelujen; Mut joka Laulannon sekä Kyyprin lahjoja muistain, Kertoilee ihanaa riemua rakkauen.