KOLMAS NÄYTÖS
Reading edition
(Puheenjohtaja soittaa kellolla asiallisia sisään. Tulevat kaikki peräkkäin.)
PUHEENJOHTAJA: Päätös. Tätä asiaa tutkiessaan on oikeus saanut sen käsityksen, että kantaja Vinkan ja vastaaja Kelan välillä on voinut olla semmoinen sopimus, että ei vastaajan mies ja hevonen olleet annettu kantajalle työntekoa varten, nimittäin sitä työtä vastaan mitä kantaja on tehnyt vastaajalle. Mutta koska kantaja ei ole voinut vastaajan tekemiä vastakanteita ja väitteitä toteen näyttävästi kumota, niin senvuoksi ei oikeuskaan voi muuta kuin painaa tämä asia myttyyn ja kuitata kulut asianomaisten kesken, kunkin omaksi vahingokseen. Ja mitä siihen tulee, että kantaja on pyrkinyt tässä asiassa valalle, sillä toteuttaakseen kannettaan, ei oikeus ole voinut siihen suostua, nojaten vastaajan kieltoon ja oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 35 §:lään.
(Kela näyttää pitkäänenää Vinkalle; sitä ei huomaa puheenjohtaja, vaan yleisö.)
Mutta siitä, että vastaaja on tehnyt itsensä syylliseksi röyhkeällä esiintymisellään oikeuden edessä tulee hän — verrattuna oikeudenkäymiskaaren 29 luvun 1 §:lään — saamaan sakkoa 20 mk, vastaava neljän päivän vankeutta. (Vinkka näyttää nyt vuorostaan pitkäänenää Kelalle.) Päätökseen tyytymätöin saa hakea siihen muutosta Keisarillisessa Hovioikeudessa kuudenkymmenen päivän kuluessa, tätä päivää lukuunottamatta.
ILMOLA (Puhuu päämiehelleen): Eiköhän oteta vetoa, koska meidän hyvä asia niin meni.
KELA: Sekö koski teillä on vielä laskematta? Vetäkää vain, kyllä minä perässä tulen; eipä täällä ole saanut vielä kaikkea sanavarastoaan tyhjentääkään; ja muutenkin on minun vedottava, kulungeistani ja tuosta mainiosta sakostani.
PUHEENJOHTAJA: Oikeinko niin? Sitte on vetoraha maksettava.
KELA: Mutta kuinkas on sen asian laita? Minä muistelen olevan lakiteoksessa, ettei senlaatuisesta asiasta mene vetorahaa.
PUHEENJOHTAJA (Ivallisesti): Jassoo. — Oletko tutkinut oikein lakikirjaakin?
KELA: Sekö sitten on ihme! Tiedänpä toki tuomarin ojennusnuorankin.
PUHEENJOHTAJA: Vai niin. Ei tosin menekään vetorahaa, nimittäin sakon kohdalta, sillä se menee valitusasiana; mutta kulunkien kohdalta vetämisestä menee raha, ja se on viisi markkaa seitsemänkymmentä kuusi penniä. No, entäs kantaja, mitäs hän sanoo vetoamisestaan?
VINKKA: Minun ajatukseni ovat hajalla. Ties Herra mitä teen. Lienee sama, että ruveta vasikan kanssa käymään käräjää. Jääköön siis koko asia kaikkein korkeimman tuomarin haltuun. Hän tuomitkoon kummallekin ansiomme mukaan.
KELA: Niin on. — Oikeinpa meni sydämeni syvyyksiin tuo naapurini puhe. Koska hän on puolestaan vedonnut asian korkeimpaan tuomarin virastoon, — niin sinne menen minäkin; ja siten olkoon nyt päätös täydellinen ja loppuun suoritettu, riidan kohdalta, tässä asiassa. Mutta silti vielä pyydän kaikkia läsnä olijoita odottamaan siksi, että minä paljastan toisenkin puolen tässä asiassa. Ja se on asian inhimillinen puoli. Luulet kai Vinkka, että minä olen ajanut tätä nyt päättynyttä asiata ainoastaan nukkuneen omantunnon älyllä. Ei. Vielä valvoo osa omastatunnostanikin. Jo alunpitäen olen ajatellut, että en pidätä köyhän lähimmäiseni työpalkkaa; mutta kun sinä uhittelit aina sillä käräjille-viennilläsi, niin annoin minä sen tapahtua näytteeksi, että et sinä sen kautta minulta mitään hyödy. Mutta silti olet sinä oikeassa. Jos minä suoraan olisin puhunut meidän asian oikean laidan, niin olisin hävinnyt, mutta kun valehtelin ja väitin toisia sinun tosiasi vastaan, niin voitin. — Ja niin tekevät usein suuretkin lakisankarit, että valeellisesti hämmentävät asiata ja siten ottavat voiton. Semmoista on sitte se laki-sivistys. Ja nyt kun on päästy siitä, niin sovitaan muutoin. Minä palkitsen sinun työsi; tuossa on jo aluksi 10 mk, että saat heti selvän asianajajastasi. (Kela survaisee rahan Vinhalle ja sitte lyövät kättä sovinnoksi.) Terve mieheen sitten ja eletään taas sovinnossa kuten ennenkin.
(Esirippu laskee.)