TOINEN NÄYTÖS.

Sama paikka kuin edellisessä näytöksessä.

ENSIMÄINEN KOHTAUS.

Larsson, Ingrid.

LARSSON (Ommellen myyntipöydän ääressä). Kummallista on tämä sentään minusta. Olen aina luullut, että sinä pidät Rudolf'ista, ja nyt… No, no, sinulla on vapaa tahtosi, olen aina sanonut. Mutta sanos minulle, kuka se oikeastaan on, jolle olet antanut etusijan, jos hän joskus sattuisi tulemaan tänne.

INGRID (Ommellen toisen pöydän ääressä). En ole antanut sitä kenellekään, rakas isäni!

LARSSON: Lörpötystä! Täytät kohta kaksikymmentä vuotta ja olet sen lisäksi reipas ja iloinen tyttö… Tahdot kai uskotella minulle, ettei rakkauden tauti sinuun ollenkaan pysty?… Ei, tyttöseni, se ei ole totta!… Sinä olet varmaan ihastunut johonkin nuoreen sotilaaseen, joita nyt on niin kosolta hyvässä kaupungissamme. Eikö niin… Sinä et virka mitään… Niin, niin, vaitiolo puhuu jo jotakin…

INGRID: Muuta en voi teille vastata, kuin että sydämmeni on vapaa. Ihailen kyllä sekä Kustaa kuningasta itseään, että hänen sotilaitaan, mutta etusijaa en ole antanut heistä kenellekään.

LARSSON: No mutta Herran nimessä, miksi sitten et voi vähääkään pitää Rudolf'ista? Hän rakastaa sinua kumminkin sydämmestään. Ja kun hän sitäpaitsi on kunnon poika, niin en voi ymmärtää miksikä… Ei, se on totta, ei mitään pakkoa naima-asioissa.

INGRID: Puhukaamme ennemmin jostain muusta! Luulen että Rudolf ajattelee ainakin kaksi kertaa päänsä ympäri, ennenkuin menee sotaväkeen.

LARSSON: Niin, niin, ei kukaan tiedä, mihin jäniksen jäljet vievät. Rudolf'in tapaista ei ole paljon ajatella asioita… Mutta tapahtukoon tahtosi, lapseni! Tunteesi tulevat kyllä aikanaan itsestään ilmi, sillä rakkaus on siinä kohden yskän tapaista, sitä ei voida salata.

INGRID: No, nyt ovat hansikkaat valmiit, jotka upseeri eilen tilasi.

LARSSON (Panee pois työnsä). Sinulta alkaa työ joutua nopeammin kuin minulta itseltäni… Niin, nuoret edistyvät, vanhemmat tulevat kykenemättömiksi!… (Nousee). Näytähän!… Hyvää työtä! Aivan kuin itse olisin ne ommellut. Kyllä näillä vaan sopii mennä vaikka minkälaisiin paaliin. Emme me käsityöläiset ole niinkään hyödyttömiä, kuin luullaan, sillä jos esimerkiksi kaikki ihmiset menisivät sotilaiksi, niin miten sitten elettäisiin, kuka työt tekisi. Niin, niin, sotakunnia on vaihtelevainen, mutta työn kunnia säteilee yhtä kirkkaasti kaikkina aikoina.

TOINEN KOHTAUS.

Edelliset, Rudolf perältä sotilaspuvussa.

RUDOLF: Hyvää päivää, mestari!

INGRID: Rudolf!

LARSSON: Sotilaspuvussa. Vai niin, se on siis tehty?

RUDOLF: Niin, tänään minut kirjoitettiin rykmenttiin ja nyt tulen sanomaan teille hyvästi!

LARSSON: Ohoh! Niin kiire ei sinulla toki mahtane olla!…

INGRID: Jopa nyt peräti! Olen aivan hölmönä. En luullut Rudolf'in todenteolla aikovan…

LARSSON: Mutta kuules, junkkari! Oletko tarkoin miettinyt, minkä tärkeän askeleen olet ottanut?… Jättää ammatti, joka hyvästi elättää harjoittajansa ja johon sinä kykenet … se on suurinta kevytmielisyyttä! Luuletko nyt olevasi ensimmäisiä urhoja sotaväessä? Eipä luullakseni monikaan vihollinen sinun edessäsi pakene.

RUDOLF: Eihän isäukkokaan ole niin suuri, ja kuitenkin on hän tehnyt paljon urotöitä. Minä ammun ja pistän kuoliaaksi kaikki mitä tielleni sattuu ja sitten itseni lopuksi! … ja kun minua ei kukaan kaipaakaan, niin…

INGRID: No, entäs minä, Rudolf?

RUDOLF: Neiti Ingrid?!

INGRID: Salli minun puristaa kättäsi.

RUDOLF (Hurjana ilosta). Hurraa!… Hiiteen nämä ryysyt!… Minä jään kotiin ompelemaan hansikoita — se on paljon parempi! (Äkkiä totisena). Mutta, hitto vieköön … se ei käy päinsä!… Pestiä ei voi peruuttaa… Äh, nyt olen tehnyt tuhmasti.

LARSSON: He, he, he, niin, niin … niin käy aina, kun ollaan liian ahneita puurokupin ympärillä… Ja sinun pitäisi nyt mennä taistelemaan isänmaan puolesta, he, he, he!…

RUDOLF: Vaiti, mestari!… Koska kohtaloni nyt kerran on ratkaistu, niin näytän myös mihin kelpaan. Nyt kun tiedän, että neiti Ingrid vuodattaa muistolleni kaipauksen kyyneleen, nyt en pelkää mitään vaaroja. Mihin sotalippu minua kutsuneekin, seuraan sitä, varmana siitä, että nuori vereni ei ole turhaan vuotava, vaan että sydämmeni kuihtuu isänmaan ja kuninkaan tähden… Eläköön isänmaa, eläköön kuningas!… Hyvästi!

KOLMAS KOHTAUS.

Edelliset, Hurtti.

HURTTI (Tulee). Seis!… Tuli ja leimaus! Juoksethan nurin vanhan isäsi!… Odota nyt kauniisti, niin saat kuulla hauskoja uutisia… Jumalan rauhaa, veli! Samoin, neiti Ingrid!… Herranen aika! kuinka hän näyttää tänään sievältä!… Mutta Rudolf ei liioin ole mikään raukka… (Menee Ingrid'in luo ja taputtaa häntä poskelle). Tuommoinen herttainen olento; niin älä käännä päätäsi pois!… (Toisille). Muistanpa, kun kuningas kerran nukkui päivällisuntaan kanuunakärryissä, piti minun mennä ilmoittamaan hänelle eräs kreivinna Köningsmark vai Kröningsmarsh, eli mikä hänen nimensä lie ollut, joka tahtoi puhutella kuningasta. "Miltä hän näyttää?" kysyi Kustaa, "onko hän kaunis?"… "No, niinkuin kirkkoenkeli", sanoin minä. "aja hänet hiiteen!" sanoi kuningas. "Miksikä?" kysyin minä. "En minä nyt jouda rakastamaan muuta kuin miekkaani!" sanoi kuningas ja potkasi maahan niin lujasti, että eräs rumpali alkoi päristää hätärumpua, sillä hän luuli vihollisen alkavan ampua.

INGRID: No, mitä sanoi kreivinna siihen?

HURTTI: Suuttui ja meni tiehensä. Ja mitäpä siitä. Jospa hän olisi ollut edes prinsessa tai ruhtinatar… Mutta vain tavallinen kreivinna, jollaisia kasvaa joka puussa Saksassa ja Ranskassa niitä löytää joka pusikosta, puhumattakaan Preussia, jossa niitä saa poimia maasta, kuin meillä nauriita.

RUDOLF: Olipa tuo tosiaankin hauska uutinen. Luulin teillä toki olevan parempaakin.

HURTTI: Niin, mitä oikeastaan läksit. Hurtti: Niin, tosiaankin. Olin aivan unohtaa asian… Niin, tulen nyt kutsumaan teitä kestiin, se tahtoo sanoa sinua veli Larsson, ja sinä poikani saat tulla myös mukaan. Olen saanut tehtäväkseni kutsua kaikki tuttavani luokseni juomaan kuninkaan maljan ja siitä ei kukaan mahtane kieltäytyä.

LARSSON ja RUDOLF: Ei, ei!

LARSSON: Mutta keneltä sinä olet saanut juomia, et suinkaan…

HURTTI: Eräältä sotatoverilta, luutnantti Breitfelt'iltä. Tänään on hänen syntymäpäivänsä ja sen hän tahtoo viettää toimeenpanemalla juomingit kuninkaan terveydeksi… Minusta on se erittäin kaunista — vai kuinka? Hän on erittäin käskenyt kutsumaan teitä molempia.

LARSSON: Miten, hitto vie, hän meidät tuntee?

HURTTI: Eikö hän nyt tuntisi vanhan sotatoverinsa tuttavia? Hän tietää luonnollisesti, että minulla on poika joka aikoo sotamieheksi… Ja sinua sitten, kauniin Ingrid'in isää, — luuletko ett'eivät upseerit sinua tunne?… Kyllä maar, paremmin kuin luuletkaan!… Hehehe!… Eivät he kaikki rakasta ainoastaan miekkaansa…

INGRID: Mitä te taas? Vanha kujeilija! Olisiko joku upseeri…

RUDOLF: Upseeri!… Mitä jos Breitfelt olisi ollut toinen niistä, jotka eilen kävivät täällä!

LARSSON: Niin, tosiaankin, mitä sinä oikein sanoit?

INGRID: Selittäkää paremmin!

HURTTI: Selittäkää! Ei minulla ole mitään selittämistä… Ja enhän minä ole mitään sanonutkaan. Tiedän vaan, että luutnantti Breitfelt on minulle lähettänyt juomia ja käskenyt minut tuttavineni pitämään hauskaa, ja siinä kyllin… Tosiaankin, olinpa unohtaa koko asian. No, vieläkö te lähdette juomaan kuninkaan maljan?

LARSSON ja RUDOLF: Tietysti! Mielellämme!

RUDOLF: Ja sen maljan kunniaksi tahdon laulaa erään laulun. Kuulkaahan! (Laulaa).

Laulu N:o 5.

Nouse, joukko urhomainen, Saapunut on surman yö! Rauhan rikkoi vainolainen Nyt jo koston hetki lyö. Eteen eestä synnyinmaamme, Voitto ompi sankarimme, Onni siitä kotimaan, Eteen uljahasti vaan! Taisto riehuen jo ryskää Tykit paukkuu, kalpa välkkyy, Rivit horjuu, pakoon kääntyy Meille voiton lippu liehuu.

HURTTI (Laulun jälkeen). Sillä lailla! Hurraa! Edes mars! (Nilkuttaa marssin tahdissa Larsson'in ja Rudolf'in jälessä, rallattaen marssin säveltä). Taramtramtram j.n.e.

NELJÄS KOHTAUS.

INGRID: Rudolf on reipas ja iloinen poika ja kun oikein ajattelen niin luulenpa… Ei, en ymmärrä mitään; mutta upseeri, joka eilen kävi tilaamassa hansikkoja, puhui niin kummallisesti. Jotain viehättävää oli hänen äänessään… Kas niin, nyt alkaa sydämmeni taas sykkiä entistään nopeammin!… Minusta on aivan kuin olisin tehnyt jotain pahaa. En tiedä mistä se tulee, mutta minun täytyy koettaa rauhoittua … menempä lukemaan rauhassa pientä rukouskirjaani… Isänikin aina rauhoituksekseen lukee raamattuaan. (Menee oikealle ja laulaa).

Laulu N:o 6.

Se lempi oli kuohuva Kuin virta vaahtopäinen Se lempi oli unelma Unelma kevähäinen.

VIIDES KOHTAUS.

Prinssi Fredrik ja Breitfelt perältä. Sitten Rudolf.

BREITFELT (Kurkistaa ovesta). Ilma on selkeä teidän korkeutenne (Molemmat astuvat sisään).

PRINSSI: No vihdoinkin!

BREITFELT: Larsson ja pojanjunkkari juovat paraillaan kuninkaan maljoja. Talossa ei ole muita kotona kuin kaunis Ingrid… Kenttä on siis avoinna teidän korkeudellenne.

PRINSSI: Teidän kekseliäisyyttänne ei voida tarpeeksi palkita, vaan olen kuitenkin täyttävä mitä olen luvannut. Mutta missähän tyttö on, kun ei häntä näy täällä.

BREITFELT: Varmaan tuolla huoneessa. Vakoilkaamme huvin vuoksi avaimen reiästä!

PRINSSI: Taas erinomainen tuuma. Alanpa oikein kunnioittaa teidän kekseliäisyyttänne.

RUDOLF (Äkkiä perältä). Niin, minä en pettynytkään. Molemmat konnat ovat jo täällä. Näin heidät kadulla ja arvasin heti minne he aikoivat… Tuolla he varmaan eivät minua näe. (Juoksee vasemmalle ja katsoo alinomaa näyttämölle oven raosta).

PRINSSI (Katseltuaan avaimen reiästä). Luulen hänen lukevan. Olisiko hän kenties jumalinen… Tekeepä mieleni mennä yhdistämään lämpimät rukoukseni hänen kanssaan.

BBREITFELT: Anteeksi! Mutta sellaisesta pilasta voisi hän suuttua… Eikö olisi parempi ensiksi koputtaa ovelle?

PRINSSI: Saadaksemme hänet sitten siepata kynnykseltä syliimme … taasen olette te oikeassa. No, tuumasta toimeen! Mutta ajakaa te nyt vaunut vähän likemmäksi ja kun olen saanut tytön kanssani ulos, rupeatte te kuskiksi ja ajatte nopeasti kaupungin ulkopuolelle. Siellä suuntaamme tarkemmin matkamme … ymmärrättekö?

BREITFELT: Kaikki tulee oikein tehdyksi. (Menee perältä).

RUDOLF (Itsekseen). Ahaa, kyllä ymmärrän. He aikovat ryöstää Ingrid'in, mutta sen tulen minä estämään.

KUUDES KOHTAUS.

Prinssi Fredrik, Rudolf piilossa. Sitten Ingrid.

PRINSSI: Kas niin, ruususeni, nyt saamme olla hetkisen kahden kesken. (Koputtaa ovelle).

INGRID (Tulee). Kuka se on? (Tuntee upseerin). Ah, Luojani! Upseeri!

PRINSSI: No, no, älkää peljästykö, kaunis neito!… Lupasinhan tulla takaisin.

INGRID: Niin, se oli totta, se. Te tulitte noutamaan hansikoita…

PRINSSI: Hansikoita? … hansikoita? Niin, nyt muistan… Sen seikan olin aivan unhoittanut.

INGRID: Kuinka? Ettekö te nyt tulleet noutamaan hansikoita, jotka eilen tilasitte? Minkätähden te sitten tulitte?

PRINSSI: Saadakseni vielä kerran nauttia silmiesi syvällisestä loisteesta, suloinen Ingrid … voidakseni sanoa sinulle, että paljas silmäykseni täyttää sieluni taivaallisella tunteella, jota itse enkelitkin minulta kadehtisivat…

INGRID: Ah, mitä te puhutte mi…

PRINSSI: Oi Ingrid! Sano edes kerran, että rakastat minua! Turhaan koetat enään tunteitasi salata. Silmäyksesi puhuvat kumminkin selvää kieltä.

INGRID: Lopettakaa toki, herra! (Itsekseen). Voi, ettei isä ole kotona!

PRINSSI: Kallis Ingrid! Tunnenhan silmiesi loisteesta, että rakastat minua; oi, sano se minulle! Lupaa olla iloni ja ikuinen ystäväni! Lähde nyt kanssani ja kaikki maallinen ilo odottaa meitä!

INGRID: Teidän kanssanne?… Herran tähden! mitä te ajattelettekaan?…

PRINSSI: Oh, elä teeskentelekään enään!… Sinä olet tuntenut minut — eikö niin?

INGRID: Minäkö, en suinkaan… Mutta kuka te sitte oikeastaan olette?

PRINSSI: Kuule siis tunnustukseni, kaunis lapseni! Muutama päivä sitten näin sinut ensikerran ja senjälkeen on sydämmeni sykkinyt yksin sinulle, se pyytää vain vastarakkautta ollakseen täydellisesti onnellinen. Oi Ingrid, rakastan sinua enemmän kuin omaa elämääni! Sano ainoastaan sana, niin en ole sinulle kukaan muu kuin prinssi Fredrik, Suomen herttua, mutta sinun palvelijasi, sinun orjasi… (Polvistuu).

INGRID: Voi taivas! Onkohan se mahdollista? Prinssi!

PRINSSI: Niin prinssi, joka tässä jalkojesi juuressa rukoilee… Kulta, rakkaus, huvit odottavat sinua… Lähde kanssani ja tule vaimokseni! (Koettaa syleillä Ingrid'iä).

INGRID: Ei, ei päästäkää! Minä rakastan toista, rakastan Rudolf'ia. Päästäkää muutoin huudan apua!

PRINSSI: Ei kukaan kuule sinua … kaikki ovat menneet pois. Ensi suutelo rakkautesi vakuutteeksi!

INGRID (Koettaa päästä irti). Ei, … ja tuhat kertaa ei!… Päästäkää!… Isä! Rudolf!…

RUDOLF (Ryntää prinssin kimppuun). Roisto! (Lyö prinssiä korvalle, sekä kolhii häntä kaikella tavalla. Ankara tappelu syntyy).

PRINSSI: Kuka olet, joka uskallat minua vastustaa?

RUDOLF: Olen viattomuuden suojelija, sinunlaisiasi roistoja vastaan…

INGRID: Taivaan Herra! Kuinkahan tämä päättynee!

PRINSSI: Auttakaa! Auttakaa!

RUDOLF: Huuda vaan niin paljon kuin haluat, mutta selkääsi saat.

PRINSSI: Auttakaa! Auttakaa!

SEITSEMÄS KOHTAUS.

Edelliset, Breitfelt. (Ryntää sisään sotamiehien ja kansan kanssa).

BREITFELT: Mitä! Mitä tämä on!

PRINSSI: Auttakaa! Auttakaa!

BREITFELT: Mitä näen! Prinssi käsikähmässä sotamiehen kanssa!

RUDOLF: Tule tänne, niin saat sinäkin maistaa suomalaista nyrkkiä! (Lyö Breitfelt'iä korvalle, niin että tämä suistuu maahan).

BREITFELT: Tämä on häväistysrikos! Sotilaat! Ottakaa hänet kiinni ja paikalla!

INGRID: Suuri Luoja!

RUDOLF (Antautuu sotilaille). No hyvä! Tässä olen!… Tehkää kanssani mitä tahdotte!

PRINSSI: Viekää pois hänet!… Huomenna hänet ammutaan.

INGRID (Huudahtaa). Ah!

KANSA (Surkuttelee). Rudolf parka! Voi häntä! Ammutaan! j.n.e.

RUDOLF: Hyvästi neiti Ingrid! Kuolen nyt mielelläni, sillä teille uhraan viimeisen veripisaran!

INGRID: Armoa! armoa!

PRINSSI: Pois hänestä! (Sysää Ingrid'in syrjään, joka vaipuu pyörtyneenä erään vaimon syliin. Sotilaat vievät pois Rudolf'in).