KEVÄT.

Työ on iloa.

Iltapuhtehen ponnistukset, huomenhetkien huolet, vaivat kullan Muru ja monet muutkin talven varrella tuta saivat.

Oli tietoja teljettynä kasat kaunihit kirjasehen — Kyllä tarkenit, kun sa niitä painoit päähän ja sydämehen!

Monet itkutkin taisi tulla? Ethän kiellä? No sepä hyvä! Kera huolen ja huokauksen versoo tietojen kultajyvä.

Mutta keikahti kevät kerran, talven heltisi huokaukset, kotiin juoksitte rallatellen hyvät taskuissa todistukset.

Laukut täysinä talven työtä: siinä vihkoja veistoksia, joita nähdessä vanhemmatkin kiittää lapsia uutteria.

"Hyvä mieli on miehen palkka!" Aina muista se, Muru kulta — niin, ja koulussa koko vuoden, luvut luistavat hyvin sulta!

Kevääntulo.

Kevät, se kirjavasiipi perho, pyrähti ikkunan pieleen, hyrisi hyvät heräämislaulut, istutti iloa mieleen.

Hersyivät "hiirenkorvalle" koivut, havahti vuokkoset kainot, valkeus voitti ja maaemon yltä putosi raskahat painot.

Niin tuli kukkien kirjavat meret suloisen Suomeni maille. Kevähän tuloa jos et sä nähnyt, jäit, polo, paljoa vaille!

Kevähän tulossa kaunis on satu, sieluusi, armas, se paina: sydämes pohjalla hyvyyden kukkia herätä henkihin aina!

Kera kevätaurinkoisen.

Kera kevätaurinkoisen lapset kulki kukkamaita avopäin ja paljasjaloin, päällä puhdas pyhäpaita.

Oli kaunista se kulku. Kulkijat kuin itse kukat: sinimekot, valkovarret, punaposket, keltatukat.

Tuoksut tuoreet ympärillä, tuulen hellät henkäykset, linnun laulut, päivänpaiste, leikinlaskut, leperrykset.

Kukkamaiden maire juoksu muiston kaunis kultaretki. — Jospa yhtä puhdas oisi leikin, huvin, joka hetki!

Soittelisi sinikellot: "Lapsen ikä ihanaisin." Jos sun sydän hyvyyttäsi vuodet monet tuta saisin!

Jospa elon tiellä aina rakastaisit kukkamerta, ymmärtäisit oman sielus Luojan kukkaseksi kerta!

Miksi maita kylvetähän?

"Miksi maita kylvetähän?" kysyit, Muru, multa. Tunnetko sen suuren sadun? tiedustin mä sulta.

Kerron sitten: Oli kerran olot maassa kummat: pimeyttä alla, yllä, vettä suuret summat.

Autio ja tyhjä tanner viljelijää vailla… Sitten liikkui Luojan sana vesillä ja mailla.

Sanallansa Luoja kylvi luonnon viljavaksi. Sääsi sitten ihmissuvun työnsä jatkajaksi,

Luoja lausui: "Viljelkää ja vartioikaa maata!" Haa ei näet kylvämättä hedelmöidä saata.

Siispä maita kylvetähän Luojan käskyn mukaan; jospa pyhää säädöstä ei unohtaisi kukaan!

Jospa joukoin kylvettäisi siemeniä multaan, Suomen suot ja rämehetkin kaunisteltais kultaan!

Samoin sydäntemme pellot siemennettäis syvään, taivutettais tahdot huonot hengen kasvuun hyvään.

Kylvösi huolella hoida!

Keväällä Muru kukkia kylvi isänsä ikkunan alle. Isäpä siitä ilonsa lausui lapselle ahkeralle:

"Sinusta kylväjä kasvavi kerran, jolla on kaunihit laihot, työmiesnä pellolla iloksi vaihdat elämän huolet ja kaihot!"

Mutta ei Muru muistanut, että varansa täytyvi pitää; maassa on siementä rikkaruohon, joka niin hyvästi itää.

Itivät siemenet rikkaruohon, ehtivät ennen muita — siin' oli kukkia oikein paljon, mutta ei toivotuita.

Itki jo Muru. Ohjasi isä: "Tarhassa huolella toimi, taidolla pahan taimia ylös peltosi mullasta poimi.

Sydämes pellossa kukkia hoidat, kasvatat kylvöä hyvän. Sinne on kylvänyt koti ja koulu monenkin kultaisen jyvän.

Mutta jos varsin et varaasi pidä, sielläkin siemenet pahan voittavi vallan ja hyvyyden taimet pääse ei nousemahan!"