Front matter (continued 2)

Yhdeksästoista runo

Ilmariselle Pohjolan tupaan tultuansa tuodaan simaa juoda, mutta hän uhkaa ei märkääkään maistavansa ennenkun saisi morsiamensa nähdä. Saapi sitten ansiotyökseen käärme-pellon kyntää, jonka tehtyä kysyy uudelleen tytärtä; vv. 1-38. — Pohjolan emäntä määrää Ilmariselle toiseksi ansiotyöksi pyytää Tuonen karhu ja kolmanneksi saada hirveän suuri hauki Tuonelan joesta; vv. 39-84. — Ilmarinen takoo tulisen kokon, lähtee sen kanssa Tuonelan joelle, siellä syntyy kova tappelo kokon ja hauvin välillä, kokko ensimäisellä ja toisella yrityksellä ei voita mitään; vv. 85-126. — Kokko kolmannella kokeella saapi hauvin, lentää sen kanssa puun latvaan ja alkaa syödä. Ilmarinen siitä kun nuhtelee häntä, niin kokko suuttuneena lentää matkoihinsa; vv. 127-152. — Ilmarinen kantoi hauvin pään Pohjolaan ja kysyy, joko nyt olisi morsiamensa valmis. Pohjolan emäntä viimeinki lupaa tyttärensä hänelle; vv. 153-180. — Pohjolan emäntä kummastelee, miten Ilmarinen arvasi hänen neittänsä kosjomaan tulla. Syyt siihen selitetään; vv. 181-226.

Siitä seppo Ilmarinen, Takoja iän ikuinen, Itse tungeikse tupahan, Kaivaikse katoksen alle. Tuotihin simoa tuoppi 5 Seppo Ilmarin kätehen, Seppo tuon sanoiksi virkki: "En ennen sinä ikänä Juone näitä juomisia, Kun ma saan nähä omani; 10 Onko valmis valvattini, Valmis valvateltavani?" Sanoi Pohjolan emäntä: "Äsken on valmis valvattisi, Kun sa kynnät kyisen pellon, 15 Käärmehisen käännättelet, Senpä Hiisi ennen kynti, Lempo varsinki vakoili." Silloin seppo Ilmarinen Meni neitonsa tupahan, 20 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Työ minulle määrättihin Kynteäni kyisen pellon, Käärmehisen käännätellä." Antoi morsian apua, 25 Työnti neito neuvokkia: "Ohoh seppo Ilmarinen! Aura kultainen kuvoa, Sillä kynnät kyisen pellon, Käärmehisen käännättelet." 30 Siitä seppo Ilmarinen Auran kultaisen kuvasi, Sillä kynti kyisen pellon, Vakoeli maan matoisen, Sanoi tuolta tultuansa: 35 "Jo nyt kynnin kyisen pellon, Joko tyttö työnnetähän, Annetahan ainoiseni?" Tuop' on Pohjolan emäntä Sanan virkkoi, noin nimesi: 40 "Äsken neiti annetahan, Tyttö täältä työnnetähän, Kun sa tuonet Tuonen karhun, Suistanet suen Manalan." Antoi morsian apua, 45 Työnti neiti neuvokkia: "Ohoh seppo Ilmarinen! Teräksestä tehkös suitset, Niillä tuonet Tuonen karhun, Suistanet suen Manalan." 50 Siitä seppo Ilmarinen Teräksestä suitti suitset, Päitset rauasta rakenti, Kävi sitte suistamahan, Sai sutosen suitsi suuhun, 55 Karhun rauta-kahlehesen, Sanoi tuolta tultuansa: "Anna akka tyttäresi! Jo olen tuonut Tuonen karhun, Suistanut suen Manalan." 60 Sanoi Pohjolan emäntä: "Äsken alli annetahan, Sinisotka suoritahan, Kun saat suuren suomuhauvin, Liikkuvan kalan lihavan, 65 Tuolta Tuonelan joesta." Jopa tuskiksi tulevi Tuon on seppo Ilmarisen, Meni neitonsa tupahan, Itse tuon sanoiksi virkki: 70 "Työ minulle määrättihin Aina entistä parempi, Saa'a suuri suomuhauki Tuonen mustasta joesta." Antoi morsian apua, 75 Työnti neiti neuvokkia: "Ohoh seppo Ilmarinen, Ellos olko milläskänä! Taoppa tulinen kokko, Vaakalintu valke'inen, 80 Sillä saanet suuren hauvin, Liikkuvan kalan lihavan, Tuonen mustasta joesta, Manalan iki purosta." Se on seppo Ilmarinen 85 Takovi kokon tulisen, Siitä neuvoi kokkoansa: "Kokkoseni, lintuseni, Menes lennä, kunne käsken, Tuonen mustalle joelle, 90 Iske suuri suomuhauki, Liikkuva kala lihava!" Tuo kokko komea lintu Lenteä lekuttelevi, Lenti hauvin pyyäntähän 95 Tuonne Tuonelan joelle, Yksi siipi vettä viisti, Toinen taivasta tapasi. Jo tulevi Tuonen hauki, Ve'en koira vengottavi, 100 Tahtoi seppoa tavata, Syöä seppo Ilmarisen. Tuop' on kokko rautakoura Keksi suuren suomuhauvin, Iskevi kaloa tuota, 105 Vasten suomuja sukaisi. Sillon suuri suomuhauki, Liikkuja kala lihava, Painavi kokon kynimen Alle selvien vesien; 110 Niin kokko kohotteleikse, Ilmahan ylenteleikse, Nosti mustia muria Päälle selvien vesien. Liiteleikse, laateleikse, 115 Toki toisesti kokevi, Yhen iski kynsiänsä Hauvin hirmun hartioihin, Toisen iski kynsiänsä Vuorehen teräksisehen. 120 Kilpistyi kivestä kynsi, Kalpistihe kalliosta, Jo hauki sukeltelihe, Ve'en venkale vetihe, Kynsistä kokon kynimen, 125 Vaakalinnun varpahista. Siitä kokko rautakoura Kivastihe vielä kerran, Siivet välkkyi valkeana, Silmät selvänä tulena, 130 Saip' on hauvin kynsihinsä, Ve'en koiran kourihinsa. Nosti suuren suomuhauvin, Ve'en venkalan vetävi, Tuosta Tuonelan joesta, 135 Manalan alantehesta, Ei vesi ve'elle tullut Hauvin suuren suomuloista, Ilma ei ilmalle hajaisnut Kokon suuren höyhenistä. 140 Kantoi suuren suomuhauvin Päähän lakkapään petäjän, Siinä maisteli makoa, Riipoeli rintapäätä. Sanoi seppo Ilmarinen: 145 "Oi sinua kurja kokko! Kun nyt maistelit makoa, Viillit halki hauvin vatsan." Tuop' on kokko rautakoura Siitä syäntyi lentämähän, 150 Ylös ilmahan kohosi, Pitkän pilven rannan päälle. Siitä seppo Ilmarinen Katseli kaloa tuota, Pään on varsin poikki pahkoi, 155 Itse kantoi pään kaloa Anopillen anteheksi, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Tuoss' onpi ikuinen istuin Hyvän Pohjolan tupahan." 160 Sanoi Pohjolan emäntä: "Pahoinpa sinäki laa'it, Kun sa päätä poikki pahkoit, Kanssa maistelit makoa." Sanoi seppo Ilmarinen: 165 "Ei saalis viatta saa'a Paikoilta paremmiltana, Saati Tuonelan joesta; Joko on valmis valvattini, Valmis valvateltavani?" 170 Sanoi Pohjolan emäntä, Itse lausui, noin nimesi: "Jo nyt on valmis valvattisi, Valmis valvateltavasi, Annettava alliseni, 175 Sorsaseni suorittava, Ilmariselle sepolle Ikuiseksi istujaksi, Polviseksi puolisoksi, Kainaloiseksi kanaksi." 180 Siitä Pohjolan emäntä Sanan virkkoi, noin nimesi: "Mistä tiesit teltamoinen Tämän neien kasvavaksi, Huohtiko hopeat neien, 185 Neien kullat sinne kuului, Sinne paistoi meiän päivät, Meiän kuuhuet kumotti?" Lausui lapsi lattialta: "Siitä tiesi teltamoinen, 190 Hyvä oli isosta huuto Laivan suuren laskennalta, Emosta sitäi parempi Leivän paksun paistannalta, Vehnäleivän leivonnalta, 195 Vierahan ravitsennalta." "Siitä tiesi teltamoinen, Onnen myyrä tien osasi, Kun kävi pihatse kerran, Neiti oli matara-maalla, 200 Paineli puna-patoja, Keitti kelta-kattiloita." "Kävi siitä toisen kerran, Näki neien jauhamassa, Kivi helmenä helasi, 205 Kivenpuu käkenä kukkui, Kiven siili sirkkusena, Laklana kiven lapatta." "Kävi kerran kolmannenki Kuuli neitosen kutovan, 210 Niin sen pirta piukkaeli, Kuin on tikka puun kylessä, Sukkulainen suikahteli, Kuin kärppä kiven kolossa, Käännähteli käärilauta, 215 Kuin orava oksapuussa." Itse vanha Väinämöinen Kotihinsa kulkiessa Alla päin, pahoilla mielin, Kaiken kallella kypärin, 220 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Elkätte etinen kansa Menkö uimahan uhalla, Veikasta vesien päälle, Kilvoin neittä kosjomahan, 225 Toisen nuoremman keralla!"

Kaksikymmenes runo

Aljetaan häitä valmistaa Pohjolassa, joita varten suuri vallaton härkä tuodaan Karjalasta. Sen sitte meren ukko saapi teurastetuksi; vv. 1-54. — Pohjolan emäntä keittää olutta ja valkeastansa leviää paksu savu ympäri maata. Lemminkäinen rientää katsomaan, olisiko sodan valkeita, ja nähtyänsä vaan olutta keitettävän härnää Pohjolan emäntää salmen takaa; vv. 55-92. — Oluen keitettyä, käytyä ja tynnyrihin saatua Pohjolan emäntä alkaa muita ruokia häätarpeiksi laitella; vv. 93-128. — Pohjolan emäntä laittaa kansaa häihin kutsumaan, käskee kutsuttamaan kaikki, Lemminkäisen yksin kutsumatta jätettämään; vv. 129-182.

Mitä nyt laulamme lajia, Kuta virttä vieretämme? Tuota laulamme lajia, Tuota virttä vieretämme, Noita Pohjolan pitoja, 5 Jumalisten juominkia. Mitä tuohon tuotettihin Ja kuta veätettihin, Rahvahan ravitsemiksi, Joukon suuren syömisiksi? 10 Kasvoi härkä Karjalassa, Sonni Suomessa lihosi, Ei ollut suuri, eikä pieni, Oli hän oikea vasikka: Hämehessä häntä häilyi, 15 Pää keikkui Kemijoella, Päivän lenti pääskyläinen Härän sarvien väliä, Kuun juoksi kesä-orava Häpähältä hännän päähän. 20 Sepä vallaton vasikka Karjalasta kaimattihin, Sata miestä sarviloista, Tuhat turvasta piteli, Härkeä taluttaessa, 25 Pohjolahan tuotaessa. Etsittihin iskijätä, Maan kamalan kaatajata, Suomen suurilta tiloilta, Vienosta Venäjän maasta, 30 Ruotsin maasta rohkeasta, Lapin laajoilta periltä, Etsittihin, eipä löytty, Haettihin, ei havaittu. Etsittihin iskijätä, 35 Katsottihin kaatajata, Selvältä meren selältä, Ulapalta aukealta. Mies musta merestä nousi, Uros umpilainehista, 40 Ei tuo ollut suurimpia, Eikä aivan pienimpiä: Alle maljan maata mahtui, Alle seulan seisomahan. Heti kun näki eränsä, 45 Ruhtoi niskahan rutosti, Sorti sonnin polvillensa, Kylen maahan kyykähytti. Saiko paljo saalihiksi? Saanut ei paljo saalihiksi: 50 Sata saavia lihoa, Kuuta kuusi tynnyriä, Noihin Pohjolan pitoihin, Sariolan syöminkihin. Siitä Pohjolan emäntä 55 Alkoi keitteä olutta Uuen puisen uurtehessa, Korvon koivuisen sisässä. Nousipa savu sakea, Auver ilmahan ajoihe, 60 Tuimilta tulisijoilta, Varavilta valke'ilta, Täytti puolen Pohjanmaata, Kaiken Karjalan pimitti. Tuop' on Ahti Saarelainen, 65 Itse kaunis Kaukomieli, Näkevi savun sakean Pohjoisilla maailmoilla, Arvelee, ajattelevi: "Mistä tuo savunen saapi, 70 Pieni on soan savuiksi, Suuri paimosen paloiksi." Jopa kaaloi katsomahan, Likeltä tähyämähän, Ei ollut soan savuja, 75 Eikä paimenen paloja, Olipa olut-tulia, Kaljan keitto-valke'ita, Sariolan salmen suulla, Niemen kaiskun kainalossa. 80 Siinä Kauko katselevi Suu vähiten väärällänsä, Virkki viimein katsellessa, Poikki salmesta sanovi: "Oi armas anoppiseni, 85 Pohjan ehtoisa emäntä, Laitappa oluet oivat, Keitä kaljat kelvolliset, Juotavaksi joukon suuren, Lemminkäisen liiatenki, 90 Noissa häissänsä omissa, Kera nuoren tyttäresi!" Itse Pohjolan emäntä Keitti ohraista olutta, Mehiläinen mettä kantoi 95 Kukan kultaisen kuvusta Oluelle käytteheksi, Kaljalle kohottimeksi. Siitä nousi nuori juoma Korvon koivuisen sisässä, 100 Kuohui korvien tasalle, Ärjyi päälle äyrähien, Tahtoi maahan tyyräellä, Lattialle lasketella. Pantihin olut punainen, 105 Mehu miesten käytettihin, Maan alle makoamahan Kivisessä kellarissa. Tammisessa tynnyrissä, Tapin vaskisen takana. 110 Siitä Pohjolan emäntä Laittoi keitot kiehumahan, Kattilat kamuamahan, Riehtilät remuamahan. Leipoi siitä leivät paksut, 115 Suuret talkkunat taputti, Hyvän rahvahan varaksi, Joukon suuren syötäviksi. Saipa leivät leivotuksi, Talkkunat taputetuksi, 120 Kului aikoa vähäisen, Pirahteli pikkaraisen, Olut tykki tynnyrissä, Kalja keikkui kellarissa: "Kun et laita laulajata, 125 Kunnollista kukkujata, Potkin poikki vanteheni, Ulos pohjani porotan." Siitä Pohjolan emäntä Pani kutsut kulkemahan, 130 Itse tuon sanoiksi virkki: "Ohoh piika pikkarainen, Kutsu rahvasta kokohon, Miesten joukko juominkihin, Kutsu kurjat, kutsu köyhät, 135 Sokeatki, vaivaisetki, Rammatki, rekirujotki, Sokeat venehin soua, Rammat ratsahin ajele, Rujot re'in remmätellös!" 140 "Kutsu kaikki Pohjan kansa, Ja kaikki Kalevan kansa, Kutsu vanha Väinämöinen Lailliseksi laulajaksi, Elä kutsu Kaukomieltä, 145 Tuota Ahti Saarelaista!" Tuop' on piika pikkarainen Sanan virkkoi, noin nimesi: "Miks' en kutsu Kaukomieltä, Yhtä Ahti Saarelaista?" 150 Tuop' on Pohjolan emäntä Sanan vastaten sanovi: "Siks' et kutsu Kaukomieltä, Tuota lieto Lemminkäistä, Kun se on kaikitse toraisa, 155 Aina tarkka tappelija, Tehnyt on häissäki häpeät, Pitoloissa pillat suuret!" Tuop' on piika pikkarainen Sanan virkkoi, noin nimesi: 160 "Mistä tieän Kaukomielen, Jotta heitän kutsumatta? — En tunne Ahin kotia, Kaukomielen kartanoa." Sanoi Pohjolan emäntä, 165 Itse lausui, noin nimesi: "Hyvin tunnet Kaukomielen, Tuon on Ahti Saarelaisen: Ahti saarella asuvi, Veitikka vesien luona, 170 Laajimman lahen sivulla, Kaukoniemen kainalossa." Siitä piika pikkarainen, Raataja rahan alainen, Kantoi kutsut kuusialle, 175 Keruhut kaheksialle, Kutsui kaiken Pohjan kansan, Ja kaiken Kalevan kansan, Nuotki hoikat huonemiehet, Kaitakauhtanat kasakat, 180 Yks' on aino Ahti poika, Senpä heitti kutsumatta.

Yhdeskolmatta runo

Sulhoiskansan läheneminen Pohjolaan; vävyn vastaan-otto pihalla; vv. 1-34. — Vävyn tupaan saatanta; vv. 35-66. — Sulho käypi sisälle, tekee tervehyksensä, laitetaan ylimäiseen sijaan; Pohjolan emäntä alkaa syöttää ja juottaa vierahia; vv. 67-102. — Väinämöinen oluen ääressä rakenteleikse laulamaan; vv. 103-150. — Väinämöinen laulelee ja lopulta toivottelee onnea ja menestystä Pohjolan väelle; vv. 151-190.

Kuului suolta ruoskan roiske, Rannalta re'en ratina, Aisan kalke kaivotieltä; Tuop' on Pohjolan emäntä Arvelee, ajattelevi: 5 "Mi tämä väki väjyvi Minun raukan rannoilleni, Suurtako sotaväkeä?" Kaaloi tuota katsomahan, Likeltä tähyämähän, 10 Ei ollut sotaväkeä, Oli suuri sulhaiskansa, Vävy keskellä väkeä, Hyvän rahvahan raossa. Itse Pohjolan emäntä 15 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Luulin tuulen tuulevaksi, Pinon pystyn viereväksi, Meren rannan roikkivaksi, Someren karehtivaksi, 20 Eipä tuuli tuullutkana, Pino pysty vierrytkänä, Meren ranta rauennunna, Someret karehtinunna, Vävyni väki tulevi, 25 Saoin kaksin käänteleikse." "Pois pojat, ulos urohot, Pihalle pisimmät miehet, Rinnuksia riistamahan, Rahkehia raastamahan, 30 Aisoja alentamahan, Viemähän vävy tupahan Hivuksin hatuttomana, Käsin kintahattomana!" Siitä Pohjolan emäntä 35 Itse tuon sanoiksi virkki: "Vuotas katselen tupoa, Jos sopii vävy tupahan, Ilman uksen ottamatta, Pihtipuolen purkamatta, 40 Kamanan korottamatta, Kynnyksen alentamatta." "Ei mahu vävy tupahan, Hyvä lahja laipiohon, Vävy on päätänsä pitempi, 45 Korvallista korkeampi." "Kamanat kohottukohot Lakin päästä laskematta, Kynnykset alentukohot Kengän kannan koskematta, 50 Pihtipuolet välttyköhöt, Ovet ilman auvetkohot, Vävyn tullessa tupahan, Astuessa aimo miehen!" "Kiitos kaunoisen Jumalan, 55 Jo saapi vävy sisähän! Vuotas katsahan tupoa, Silmeän tuvan sisähän, Onko täällä pöyät pesty, Lavitsat vesin valeltu, 60 Siivottu sileät sillat, Lautalattiat la'aistu." "Onp' on täällä pöyät pesty, Lavitsat vesin valeltu, Siivottu sileät sillat, 65 Lautalattiat la'aistu." Sulho tungeikse tupahan, Alle kattojen ajaikse, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Terve tänneki Jumala 70 Alle kuulun kurkihirren, Alle kaunihin katoksen!" Sanoi Pohjolan emäntä: "Terve, terve tultuasi Tänne pienehen pesähän, 75 Matalaisehen majahan, Honkaisehen huonehesen, Petäjäisehen pesähän!" "Kylän pojat, kyyhkyläiset, Viekätte tätä vävyä 80 Isoimmille istumille, Ylimmäisille sijoille, Selin seineä sinistä, Pä'in pöyteä punaista, Kohin kutsuvierahia, 85 Rinnoin rahvahan remua!" Siitä Pohjolan emäntä Syötti, juotti vierahia, Syötti lohta luotaselta, Sivalti sianlihoa, 90 Pirotteli piirahia, Koki kuore-kokkaroita, Kultaisihin kuppiloihin, Hopeaisihin vatihin, Kupit kukkuraisillehen, 95 Va'it varpe-laitehille. Sanoi Pohjolan emäntä: "Oi sie piika pikkarainen, Tuoppa on tuopilla olutta, Kanna kaksikorvaisella, 100 Noille kutsuvierahille, Vävylleni liiatenki!" Mitä nyt olut osasi, Virkki viisivantehinen, Kun oli luona laulajansa, 105 Kunnollinen kukkujansa, Olipa vanha Väinämöinen, Virren ponsi polvuhinen, Laa'ullisna laulajana, Parahana taitajana. 110 Ensin ottavi olutta, Siitä tuon sanoiksi virkki: "Isännät imehtelevät, Emännät ajattelevat: Joko on laulut lauvennehet, 115 Ilovirret vierinehet, Vai panin pahan oluen, Juoksuttelin juoman kehnon, Kun ei laula laulajamme, Hyreksi hyvät runomme, 120 Kuku kulta vierahamme, Iloitse ilokäkemme." "Onko tässä nuorisossa, Koko suuressa suvussa, Ken saisi sanelemahan, 125 Laikahtaisi laulamahan, Päivän päätyvän iloksi, Illan kuulun kunniaksi." Sanoi ukko uunin päältä: "Laulelin minäkin ennen, 130 Ääni oli suuri ja sorea, Säveleni sangen kaunis, Se silloin jokena juoksi, Vesi-virtana vilisi; Vaan en nyt sanoa saata, 135 Mikä sorti suuren äänen, Äänen armahan alenti, Ei se nyt jokena juokse, Lainehina lailattele, On kuin karhi kaskimailla, 140 Reki rannan hiekkasilla, Vene kuivilla kivillä." Silloin vanha Väinämöinen Itse tuon sanoiksi virkki: "Kun ei toista tullekkana 145 Kerallani laulamahan, Yksin lähtenen runoille, Laikahtanen laulamahan, En kysy kylästä tietä, Päätä virren vierahalta." 150 Siitä vanha Väinämöinen, Virren ponsi polvuhinen, Istuihen ilon teolle, Laulu-työlle työntelihe. Lauloi vanha Väinämöinen, 155 Sekä lauloi jotta taitoi, Ei sanat sanoihin puutu, Virret veisaten vähene, Ennen kalliot kiviä, Umpilammit lumpehia. 160 Siinä lauloi Väinämöinen, Pitkin iltoa iloitsi, Naiset kaikki naurusuulla, Miehet mielellä hyvällä, Kuuntelivat, kummeksivat, 165 Väinämöisen väännätystä, Kun oli kumma kuulijanki, Ihme ilmankin olijan. Sanoi vanha Väinämöinen, Virkki virtensä lopulla: 170 "Annapp' ainaki Jumala, Toistekki totinen luoja, Näin näissä eleltäväksi, Toiste toimieltavaksi, Näissä Pohjolan pi'oissa, 175 Sariolan juomingissa, Oloset jokena juosta, Me'et virtana vilata, Jotta päivät lauleltaisi, Illat tehtäisi iloa, 180 Tällä tämän isännän, Elin-ajalla emännän!" "Pankohon Jumala palkan, Luoja koston kostakohon, Isännälle pöyän päähän, 185 Emännällen aittahansa, Jott' ei konsana katuisi, Vuonna toisna voikahtaisi, Näitä pitkiä pitoja, Suuren joukon juominkia!" 190

Kahdeskolmatta runo

Häiden lopulla Pohjolan emäntä muistuttaa tytärtänsä mitenkä nyt iäksi päiväksi tulee entisen kotinsa jättämään ja vieraalle paikalle muuttamaan; vv. 1-46. — Morsian huolissansa muistelee, mitenkä monta kertaa ennen oli tätä nykyistä aikaa toivonut, jonka nyt kuitenki tuntee kovin raskaaksi; vv. 47-86. — Vanha akka harmissaan siitä, kun neiti ei ollut hänen neuvonsa jälkeen miehelle menemättä pysynyt, nyt kutittelemallansa ja miniän päiviä alentamallansa saattaa morsiamen vieläki surullisemmaksi; vv. 87-120. — Morsian kääntyy itkemään, kertoo toisille tytöille suuren kaihonsa ja kuinka tunsi nykyisen tilansa toisenlaiseksi, kun miksi ennen oli sitä luulossansa kuvaellut; vv. 121-160. — Neittä lohdutetaan, sanotaan hänen toiseen vielä parempaan paikkaan pääsevän ja toimellisen, hyvin varakkaan miehen saaneen; vv. 161-192.

Kun oli kyllin häitä juotu, Pi'etty pitoja noita, Sanoi Pohjolan emäntä Ilmariselle vävylle: "Mit' istut isosukuinen, 5 Maan valio valvattelet, Istutko ison hyvyyttä, Vai emonko armautta?" "Et istu ison hyvyyttä, Et emosen armautta, 10 Istut impesi hyvyyttä, Neien nuoren armautta, Valvattisi valkeutta, Kassapääsi kauneutta." "Sulho viljon veljyeni, 15 Viikon vuotit, et väsynyt, Nyt on valmis valvattisi, Suorinut iki sopusi. Mene jo myöten, myöty neiti, Kanssa kaupattu kananen! 20 Oltua rakas rahoihin, Käpäs kättä antamahan, Ole nyt rakas rekehen, Käpäs käymähän kylähän, Ori jo suitsia purevi, 25 Reki neittä vuottelevi." "Hyvä oli sinun eleä Näillä taattosi tiloilla, Kasvoit kukkana keolla, Ahomaalla mansikkana; 30 Lähet nyt toisehen talohon, Perehesen vierahasen, Toisin siellä, toisin täällä, Toisin toisessa talossa, Toisin siellä torvet soivat, 35 Toisin ukset ulvaisevat, Toisin vierevät veräjät, Sanovat sarana-rauat." "Lähet nyt talosta tästä Kuuksi päiväksi kululle, 40 Täksi ison majoilta, Elin-ajaksi emosi; Askelt' on piha pitempi, Kynnys hirttä korkeampi, Sinun toiste tullessasi, 45 Kerran kertoellessasi." Neiti parka huokaeli, Itse tuon sanoiksi saatti: "Noinpa tiesin, noinpa luulin, Noinpa arvelin ikäni, 50 Et sä neiti neiti olle Oman vanhemman varassa, Äskenpä olisit neiti Miehelähän mennessäsi." "Tuota toivoin tuon ikäni, 55 Katsoin kaiken kasvin-aian, Vuotin kuin hyveä vuotta, Katsoin kuin kesän tuloa; Jo nyt on toivoni toeksi, Lähtöni lähemmä saanut, 60 Enkä tuota tunnekkana, Mikä multa mielen muutti, En lähe ilolla mielin, Enkä riemulla eriä, Tästä kullasta ko'ista, 65 I'än nuoren istumasta, Lähen hoikka huolissani, Ikävissäni eriän, Kuin syksyisen yön sylihin, Kevä'isen kierän päälle." 70 "Miten lieki mieli muien, Mieli muien morsianten, Tok' ei muut muretta tunne, Kanna kaihoista syäntä, Kuin kannan minä katala, 75 Kannan mustoa muretta, Syäntä syen näköistä, Huolta hiilen karvallista." "Niin on mieli miekkosien, Autuaallisten ajatus, 80 Kuin keväinen päivän nousu, Kevät-aamun aurinkoinen; Minun on mieleni poloisen, Minun synkeä sisuni, Kuin syksyinen yö pimeä, 85 Talvinen on päivä musta." Olipa akka askar-vaimo, Talon ainainen asuja, Hänpä tuon sanoiksi virkki: "Kutti, kutti neiti nuori! 90 Etkö muista, kuin sanelin, Sanelin saoinki kerroin: Elä sulho'on ihastu, Elä sulhon suun pitohon, Luota silmän luontehesen, 95 Katso jalkoihin jaloihin!" "Et sinä sitä totellut, Et kuullut minun sanoa, Käeten kävit tulehen, Tieten tervan keittehesen." 100 "Niinkö luulit neito nuori, Niinkö kasvava kananen, Huolet loppui, työt väheni, Tämän illan istumilla, Maata sinne vietäväsi, 105 Unille otettavasi?" "Eip' on maata vieäkkänä, Unille otetakkana, Vasta valvoa pitävi, Vasta huolta hoivatahan, 110 Ajatusta annetahan, Pannahan pahoa mieltä." "Mikäs neitosen kotona! Niin neiti ison ko'issa, Kuin kuningas linnassansa, 115 Yhtä miekkoa vajoa." "Toisin tuon miniä raukan: Niin miniä miehelässä, Kuin vanki Venäehellä, Yhtä vahtia vajoa." 120 Neito parka huokaeli, Huokaeli, henkäeli, Siitä loihen itkemähän, Vierähti vetistämähän. Itki kourin kyyneleitä, 125 Kahmaloin haluvesiä, Siitä tuon sanoiksi virkki, Itse lausui, noin nimesi: "Hoi sisaret sirkkuseni, Entiset ikätoverit, 130 Kaikki kasvinkumppalini, Kuulkottenpa kuin sanelen! En nyt tuota tunnekkana, Mikä lienehe minulle Iskennä tämän ikävän, 135 Tämän huolen hoivannunna, Tämän kaihon kantanunna, Murehen mukaellunna." "Enemp' on minulla huolta, Kun on kuusessa käpyjä, 140 Katajassa karpehia, Oksia pahassa puussa, Kanervia kankahalla; Hepo ei jaksaisi veteä, Rautakisko kingotella, 145 Ilman luokin lotkumatta, Noita hoikan huoliani, Mustia mureniani." "Toisin toivoin tuon ikäni, Toisin toivoin, toisin luulin, 150 Käkesin käkenä käyä, Kukahella kukkuroilla, Näille päivin päästyäni, Näille tuumin tultuani; Enpä nyt käkenä käyne, 155 Kukahelle kukkuroilla, Olen kuin alli aallokossa, Tavi laajalla lähellä, Uiessa vilua vettä, Vettä jäistä järkyttäissä." 160 Lauloi lapsi lattialta, Kasvavainen karsinasta: "Mitä neien itkemistä, Suuresti sureksimista, Ei sinua suolle vieä, 165 Ojavarrellen oteta; Vievät viljamättähältä, Vievät vielä viljemmälle, Ottavat olut-tuvilta, Ottavat oluemmille." 170 "Ei ole it'ettäviä, Suuresti surettavia, Sait miehen mitä jaloimman, Urohia uhke'imman, Ei sen jouset jouten olle, 175 Viinet vaarnoilla venyne, Koirat ei koissa maanne, Pennut pehkuilla levänne." "Mies on joukon jouvuttaja, Uros karjan kasvattaja, 180 Onpa tällä sulhollamme Korvet koivin kulkevia, Sata sarven kantajata, Tuhat tuojoa utaren, Aumoja joka aholla, 185 Purnuja joka purolla, Lepikköiset leipämaina, Ojavieret ohramaina, Karivieret kauramaina, Vesivieret vehnämaina, 190 Kaikki rauniot rahoina, Kivet pienet penninkinä."

Kolmaskolmatta runo

Morsianta neuvotaan, mitä hänen tulee kotiin heittää, kuinka uudessa paikassa aamusilla ylös nousta, tuli puhua, läävä lääniä; vv. 1-44. — Lapsen katsanto, sillan, pöytäin, lautsain, seinäin, ikkunain ja muiden paikkain siivonta, astiain peso; vv. 45-86. — Jauhanta, seulonta, leivonta, vedellä, pinolla, aitassa käynti, kehrääntä, kudonta, mallasten teko, saunan lämmitys; vv. 87-146. — Miehensä, kydyn, apen, anopin ja vieraan kohteleminen; vv. 147-188. — Kylässä käynti, äitinsä mielessä pitäminen uudessaki paikassa; vv. 189-220.

Nyt on neiti neuvominen, Morsian opastaminen; Kenpä neittä neuvomahan, Orpoa opastamahan? Osmotar oleva vaimo, 5 Kalevatar kaunis vaimo, Hänpä neittä neuvomahan, Orpoa opastamahan. Sanovi sanoilla noilla, Lausui noilla lausehilla: 10 "Kuules neiti, kuin sanelen, Kun lähet talosta tästä, Ne kolme kotihin heitä, Päivän päälliset unoset, Emon armahat sanaset, 15 Joka kirnun pettäjäiset! Tapa on uusi ottaminen, Entinen unohtaminen, Piteä sinun pitävi Pää tarkka, tanea mieli, 20 Iltaisella silmät virkut Valkeata vaalimahan, Aamuisella korvat tarkat Kukon ääntä kuulemahan. Kun ei kukko laulakkana, 25 Ei äännä isännän lintu, Piä kuuta kukkonasi, Otavaista oppinasi! Konsa oike'in otava, Sarvet suorahan suvehen, 30 Pursto perin pohjosehen, Silloin nuorten nousu-aika. Silloin sieki noustuasi Sulhon viereltä verevän Puhu tulta tuhkasista, 35 Päre pihtihin viritä, Lähe läävä läänimähän, Raavahat ravitsemahan! Syötä lehmät leppeästi, Lammaskarja lauhkeasti, 40 Hevoisille heinät heitä, Varsoille valitut korret, Eläkä sioille singu, Elä potki porsahia! Kun olet läävän lääninynnä, 45 Jouvu tuiskuna tupahan, Siell' on lapsi itkemässä, Ei saata sanoa raukka, Onko vilu taikka nälkä, Tahi muu tapahtumainen, 50 Ennen kun tulevi tuttu, Oman äitin ääni saapi. Kun saat sillan siivontahan, Lattian lakaelohon, Visko vettä lattialle, 55 Elä visko lasten päälle; Nähnet lapsen lattialla, Nosta lapsi lautsaselle, Pese silmät, pää silitä, Anna leipeä kätehen! 60 Mi on pöyällä pölyä, Mi tomua ikkunoilla, Nepä siivellä sipaise, Vetäise vesitukolla, Etteipä pöly pölähä, 65 Tomu kattohon tomaha. Sitte pöyät pestessäsi Viikon päästä viimeistäki, Pese pöyät, laiat muista, Jalkoja elä unoha. 70 Lautsaset vesin valele, Seinät siivin siivoele, Karista katosta karstat, Noet nuoho kiukahasta, Että tuntuisi tuvaksi, 75 Asunnoksi arvattaisi. Lähet astian pesohon, Hulikkojen huuhtelohon, Pese kannut korvinensa, Tuopit uurtehuisinensa, 80 Maljat huuho, muista laiat, Lusikkaiset, muista varret! Piä lusikat luvussa, Astiasi arvelussa, Ettei koirat kohottele, 85 Lapset laittele levälle. Tultua kivitupahan Jauhon hienon jauhamahan, Elä kuku kulkullasi, Kalju kaulavarrellasi, 90 Kukkuos kiven kamulla, Lapattaisen laulamalla! Seulo jauhot siepottele, Kanna kannella tupahan, Leivo leivät leppeästi, 95 Vastoa ani visusti, Jott' ei paikoin jauhot jäisi, Toisin selkeät seokset. Näet korvon kallellansa, Ota korvonen olalle, 100 Vesikappa kainalohon, Ala astua ve'elle, Tule tuulena takaisin, Viikon veellä viipymättä, Ettei appi arveleisi, 105 Anoppi ajatteleisi, Kuvoasi katselevan, Itseäs ihastelevan, Verevyyttäsi vetehen, Kauneutta kaivosehen. 110 Menet pitkälle pinolle Haikosien suollantahan, Elä halkoa hyleksi, Ota halko haapainenki, Heitä halko hiljallensa 115 Kovasti kolajamatta, Taikka appi arveleisi, Anoppi ajatteleisi, Vihoissasi viskelevän, Kiukuissa kolistelevan. 120 Kun sa astut aittasehen, Lähet jauhon nouantahan, Elä aittahan asetu, Viikon siellä viipyele, Taikka appi arveleisi, 125 Anoppi ajatteleisi, Jauhoja jakelevasi, Antavan kylän akoille. Kun tulevi kehruu-aika, Kankahan ku'onta-aika, 130 Itse langat kehräele, Omin hyppysin kutehet, Kuo sarka-kauhtanaiset, Hanki villaiset hamehet, Kesä-uuhen untuvista, 135 Talvilampahan takuista. Kun sa ohria imellät, Ma'ustelet maltahia, Elä koukulla kohenna, Kärryksellä käännyttele, 140 Aina kourilla kohenna, Kämmenillä käännyttele; Eläkä sure susia, Pelkeä metsän petoja, Saunahan samotessasi 145 Syän-yöllä yksinäsi! Piä herkät hiiren korvat, Terävät jalat jäniksen, Niska nuori notkuttele, Kaula kaunis kaarruttele, 150 Kuni tuore tuomen latva, Tahi kasvava kataja! Kyty kynnöltä tulevi, Appi aitojen panolta, Urohosi ulkotöiltä, 155 Kaunosi kas'en ajolta, Vieminen vesi-ropehut, Käsi-pyyhe kantaminen, Alaha kumartaminen, Mielilause lausuminen. 160 Anoppi aitasta tulevi, Jauhovakka kainalossa, Juokse vastahan pihalle, Alaha kumarteleite, Vaa'i vakka kainalosta, 165 Tuo tupahan vieäksesi! Iltasaunan saapuessa Veet vetele, vastat katso, Hauo vastat valmihiksi Saunahan savuttomahan, 170 Niin tule tupahan tuolta, Käske appi kylpemähän: 'Oi on armas appiseni! Jo on sauna joutununna, Veet ve'etty, vastat saatu, 175 Kaikki lautaset la'aistu.' Kun tuli talohon vieras, Ellös vierasta vihatko, Käske vieras istumahan, Lausuttele laaskavasti, 180 Syötä vierasta sanoilla, Kunnes keitto kerkiävi. Taas kun lähtevi talosta, Jäähyväiset jättelevi, Ellös viekö vierastasi 185 Ulkopuolellen ovea, Tuosta sulho suuttuneisi, Kaunosi kamaltuneisi. Kun sinun halu tulevi Käyä toisessa talossa, 190 Kysytellen käy kylässä, Lausutellen vierahissa! Sitte sinne tultuasi Piä taitavat tarinat, Eläkä kotia moiti, 195 Alenna anoppiasi! Kysyvät kylän miniät, Tahi muut kyläiset naiset: 'Antoiko anoppi voita, Kuin ennen emo kotona?' — 200 Sano aina annettavan, Kapustalla kannettavan, Jos kerran kesässä saanet, Senki toisen talvellista. Kuules vielä kuin sanelen, 205 Kuin jo virkan viimeiseksi: Kun menet emon eloilta, Tulet toisille tulille, Emoas elä unoha, Masentele maammoasi, 210 Emo on nähnyt suuren vaivan, Kantaja kovan kokenut, Synnytellessä sinua, Katalaista kantaessa. Emopa sinun elätti, 215 Imetti ihanat rinnat, Monet yöt unetta vietti, Monet atriat unohti, Tuuvitellessa sinua, Vaaliessa pienoistansa." 220

Neljäskolmatta runo

Sulhoa varotetaan ei neittä pahoin pitämään, vaan puolustamaan häntä muiltaki ja neuvomaan häntä kahden-kesken kauniisti; vv. 1-52. — Morsian huolissaan selittää, kuinka jo tuntuuki hänestä raskaalta kohta jättää entinen kotinsa, mutta siitä huolimatta pyytää kuitenki kotiin jäävien häntä ei liiallisesti suremaan ja kaipaamaan; vv. 53-86. — Morsian kuvailee mielessään, kuinka hänen toiste syntymäkotiin tultua kaikki siinä lienee muuttunut, isä, äiti kuollut, ja hän ehkä kaikille tuntematon; vv. 87-136. — Morsian kiitettyä isää, äitiä, veljeä, sisarta ja muita tuttaviansa heidän entisestä hyvyydestänsä häntä kohtaan, sanoo jäähyväisiä kaikille; vv. 137-170. — Ilmarinen kesken jäähyväisten tekoa koppoo morsiamen rekeen, lausuu joitakuita sanoja itsekki jäähyväisten jatkeeksi, lähtee ajamaan ja tulee kolmantena päivänä kotiinsa; vv. 171-196.

"Jo nyt on neiti neuvottuna, Morsian opastettuna, Vielä virkin veiolleni, Sulholleni suin puhelen. Kiitä sulho onneasi, 5 Kun kiität, hyvinki kiitä, Hyvän sait, hyvän tapasit, Hyvän luojasi lupasi: Puhas on neiti puolellasi, Soreainen suojassasi, 10 Tytär riski rinnallasi, Vereväinen vieressäsi, Tytär riski riihen puija, Pulski poukkujen pesijä, Kensti rihman kehreäjä, 15 Karski kankahan kutoja. Sulholainen, nuorukainen, Miehen kanta kaunokainen! Ellös viekö neitostasi Nurkkihin nuhajamahan, 20 Olkileivän leivontahan, Petäjäisen pieksäntähän; Vie neittä salitupihin, Leivän paksun paistajaksi, Vehnäleivän leipojaksi, 25 Oluen osoajaksi! Sulho viljon veljyeni Ellös sie tätä kanoa, Tätä liina-linnuistasi, Ikävillä itketelkö! 30 Tulisiko tuhma tunti, Saisi neiollen ikävä, Pistä puuru puikkoloihin, Tahi valkko valjahisin, Tuo neiti ison kotihin, 35 Emon tuttavan tuville! Ellös vainen sulho rukka Neitosta pahoin pi'elkö! Seiso seinänä e'essä, Pysy pihtipuolisena, 40 Elä anna anopin lyöä, Eläkä apen torua, Elä vierahan vihata, Talon toisen soimaella! Neuvo sulho neitoasi, 45 Opeta omenoasi, Neuvo nelisnurkkaisessa, Sano sammalhuonehessa, Elä nurmella nukita, Pieksä pellon pientarella, 50 Kuuluisi kumu kylähän, Naisen itku naapurihin." Neito parka huokaiseikse, Huokaiseikse, henkäiseikse, Itse itkulle hyräytyi, 55 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Enpä tuota ennen luullut, Enkä uskonut ikänä, En mä luullut luopuvani, Uskonut eroavani, 60 Tämän linnan liepeheltä, Tämän harjun hartioilta; Jo nyt luulen, jotta luovun, Jopa uskon ja eroan, Ero- on tuopit tyhjettynä, 65 Ero- juotuna oluet, Kohta korjat käännettynä Päin ulos, perin tupahan, Lappe'in ison latohon, Kaiten karjahuonehesen. 70 Vaan ellös hyvä isoni, Ellös ehtoinen emoni, Tahi muu sukuni suuri, Heimokuntani heleä, Tuosta huolelle ruvetko, 75 Saako suurelle surulle, Jos menenki muille maille, Kulkenen johon kuhunki! Paistanevi luojan päivä, Kuu luojan kumottanevi, 80 Tähet taivon välkkynevi, Otavat ojentunevi, Ilmassa etempänäki, Muuallaki maailmassa, Ei yksin ison pihoilla, 85 Näillä kasvinkartanoilla. Lähen jo tästä, kuin lähenki, Tästä kullasta ko'ista, Heitän suoni, heitän maani, Heitän heinikko-pihani, 90 Heitän valkeat veteni, Heitän hiekka-rantaseni, Kylpeä kylän akoille, Pasikoia paimenille. Sitte toiste tultuani, 95 Kotihini käytyäni, Ei se äiti ääntä kuulle, Iso ei itkua tajunne, Jos ma kulmilla kujerran, Pää-laella laulattelen, 100 Jo on nousnut nuori nurmi, Kasvanut kataja-pehko, Ihollen imettäjäni, Kasvopäille kantajani. Minun toiste tullessani 105 Tähän kuuluhun kotihin, Muut ne ei tuntene minua, Kun ne kaksi kappaletta: Alimmainen aian vitsa, Perimmäinen pellon seiväs, 110 Ne ne piennä pistämäni, Neitona vitsastamani. Emoni mahova lehmä, Minun nuorna juottamani, Ammoa rikuttelevi 115 Pitkillä piha-rikoilla, Tuo minua tuntenevi Kotoiseksi tyttäreksi. Isoni iki oronen, Minun piennä syöttämäni, 120 Hirnua rikuttelevi Pitkillä piha-rikoilla, Tuo minua tuntenevi Kotoiseksi tyttäreksi. Veikkoni kotoinen koira, 125 Minun lasna ruokkimani, Haukkua rikuttelevi Pitkillä piha-rikoilla, Tuo minua tuntenevi Kotoiseksi tyttäreksi. 130 Muut ne ei minua tunne Kotihini tultuani, Vaikk' on vanhat valkamani, Entiset elosijani, Paikoillansa saaret, salmet, 135 Asemillansa apajat. Millä nyt erotessani, Lähtiessäni katala, Millä maksan maammon maion, Sekä taattoni hyvyyen, 140 Millä veikon arma'uen, Mieli-siivot siskoseni? Kiitän mä iso sinua Entisistäni eloista, Murkinoista muinaisista, 145 Parahimmista paloista. Kiitän mä emo sinua Nuorna tuuviteltuasi, Pienoisna pieltyäsi, Rinnoin ruokkieltuasi. 150 Vielä kiitän veikkoseni, Veikkoseni, siskoseni, Kostelen koko perehen, Kaikki kasvinkumppalini, Joien joukossa elelin, 155 Kasvoin kanssa kasvin-aian. Jää nyt taatto terveheksi, Jää emoni terveheksi, Kanssa veikot ja sisaret, Kaikki kasvinkumppalini! 160 Jätän kaikki terveheksi, Pirtit lautakattoinensa, Pihat pihlajaisinensa, Kujavieret kukkinensa, Kankahat kanervinensa, 165 Maat ja metsät marjoinensa, Lehot, laksot lauluinensa, Hyvät kummut kuusinensa, Veet satoine saarinensa, Syvät salmet siikoinensa." 170 Se on seppo Ilmarinen Koppoi neien korjahansa, Iski virkkua vitsalla, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Jää hyvästi järven rannat, 175 Järven rannat, pellon penkat, Kaikki kantoset aholla, Kuivat hongat hongikossa, Tuomikko tuvan takana, Katajikko kaivotiellä, 180 Kaikki maassa marjan varret, Marjan varret, heinän korret, Pajupehkot, kuusen juuret, Lepän lehvät, koivun kuoret!" Läksi Pohjolan pihoilta, 185 Ajoa kahuttelevi, Ajoi päivän, tuosta toisen, Ajoi kohta kolmannenki, Päivänäpä kolmantena, Aletessa aurinkoisen, 190 Jo sepon koti näkyvi, Tuvat Ilman tuulottavi, Noki nousi nuoraisena, Savu paksuna pakeni, Tuprusi sepon tuvasta, 195 Ylös täytti taivahalle.

Viideskolmatta runo

Ilmarisen äiti jo kauvan odotettuansa ihasteleikse, kun näkee poikansa nuoren verevän naisen vieressä kotipihoille ajavan; vv. 1-38. — Äiti tiedustelee pojaltaan, miten matka oli onnistunut, käskee siitä nuorta naista tupaan, jossa häntä jo kyllä kauvan oli ikävöimällä odotettu; vv. 39-78. — Ilmarista kehoitetaan nuorta naistansa näyttämään, jota sitte ylistäen kiitetään ja toivotetaan yhtä kuuluna miniänä miehelässä pysymään, kuin ennen oli tyttönä vanhempainsa kodissa ollut; vv. 79-114. — Vieraat syötetään ja juotetaan yltäkylläisesti. Pitoin lopulla Väinämöinen kiittää isännän, emännän ja muun väen, jonka tehtyä lähtee kotiinsa; vv. 115-198.

Jopa viikon vuotettihin, Vuotettihin, katseltihin, Neion nuotehet tulevan Seppo Ilmarin kotihin. Niin iltana muutamana, 5 Päivänä moniahana, Kumu kuuluvi salolta, Reen kapina kankahalta, Lokka luopuisa emäntä, Kalevatar kaunis vaimo, 10 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Se on poikani rekonen, Jo tulevi Pohjolasta Nuoren neitonsa keralla." Se on seppo Ilmarinen 15 Jo kohta kotihin saapi Ison saamille pihoille, Vanhemman varustamille. Lokka luopuisa emäntä, Kalevatar kaunis vaimo, 20 Tuossa tuon sanoiksi virkki, Itse lausui, noin nimesi: "Kylä vuotti uutta kuuta, Nuoret päivän nousentoa, Lapset maata mansikkaista, 25 Vesi tervaista venettä; Mie en kuuta puolinkana, Päiveä mokominkana, Minä vuotin veioani, Veioani, minjoani. 30 Katsoin aamun, katsoin illan, Päivän päässäni pitelin, Pääni katsoin kallellehen, Sykeröni syrjällehen; Jo tuo viimeinki tulevi, 35 Toki kerran kerkiävi, Vierellä verevä muoto, Punaposki puolellansa. Sulho viljon veljyeni! Sanele tarinojasi, 40 Matkasitko mainehitta, Kävit tiesi tervehenä, Saitko neien, voitit vallan, Sorritko sotiveräjän, Langetitko lautalinnan, 45 Levititkö lehmusseinän, Astuitko anopin sillan, Istuitko isännän lautsan? Jo tuon näen kyselemättä, Arvoan anelematta: 50 Onp' on sotka suojassansa, Kana kainaloisessansa, Puhas neiti puolellansa, Valkeainen valloissansa. Nouse jo korjasta korea, 55 Hyvä lahja laitiosta, Astu tietä temminkäistä, Maata maksan karvallista, Pole jalka portahalle, Siitä siirräite sisähän, 60 Alle kuulun kurkihirren, Alle kaunihin katoksen! Jo täällä tämänki talven, Jopa mennehen kesosen, Silta soitti sorsanluinen 65 Sillallista seisojaista, Laki kultainen kumisi Laen alla astujaista, Ikkunat ilottelihe Ikkunaisen istujaista. 70 Jo täällä tämänki talven, Jopa päivän eilisenki, Vanhat istui ikkunoissa, Nuoret raittoi rantasilla, Tytöt seisoi seinuksilla, 75 Pojat porstuan ovilla, Nuoren vaimon varronnassa, Morsiamen vuotannassa. Sulho viljon veljyeni! Pura pois punaiset paikat, 80 Sivalluta silkkiverhot, Näytä tuota neitoasi, Tokko toit, kenen käkesit, Käkesit käkösen tuoa, Maalta valkean valita, 85 Vesiltä verevän saa'a. Jo tuon näen kyselemättä, Arvoan anelematta, Toit käkösen tullessasi, Sinisotkan suojassasi, 90 Vihannimman virven latvan Vihannasta virvikosta, Tuorehimman tuomen lehvän Tuorehesta tuomikosta; On kuin puola puolikypsi, 95 Kuin on mansikka mäellä, Tahi kuin käkönen puussa, Pieni lintu pihlajassa, Koivussa korea-sulka, Valorinta vahteressa. 100 Hyvä mutso, kaunis mutso, Mutso valkean verevä, Hyvinpä ko'issa kuuluit, Tyttönä ison ko'issa, Hyvin kuulu kuun ikäsi 105 Miniänä miehelässä! Hyvä täss' on neien olla, Kaunis kasvoa kanasen, Täss' on laajat saunan lauat Ja leveät pirtin lautsat, 110 Isännät isosi verrat, Emännät emosi verrat, Pojat onpi veikon verrat, Tyttäret sisaren verrat." Siitä joukko syötettihin, 115 Syötettihin, juotettihin, Liioilla lihamuruilla, Kaunoisilla kakkaroilla; Olut juoksi ostamaton, Mesi markoin maksamaton, 120 Olut huulten huuhtimeksi, Mesi mielen kääntimeksi. Kun oli kyllin kystä syöty, Sekä syöty, jotta juotu, Vaka vanha Väinämöinen 125 Sai tuosta sanelemahan: "Hyv' on tässä neien olla, Armas muienkin asua, Ei tässä surulla syöä, Ei eletä huolen kanssa, 130 Tällä tämän isännän, Elin-ajalla emännän. Kumman tässä ensin kiitän, Isännänkö vai emännän? Ainap' entiset urohot 135 Ensin kiittivät isännän, Ku oli suolta suojan saanut, Ko'in korvesta kokenut, Salvanut salosta seinät, Hirret hirmulta mäeltä, 140 Ruotehet rome'ikolta, Malat marjakankahalta, Tuohet tuomivaaran päältä, Sammalet sulilta soilta. Jopa vaan tämän isännän 145 Saaessa tätä tupoa Mont' on tukka tuulta nähnyt, Hivus säätä hirveätä; Use'in hyvä isäntä Aivan aika huomenessa 150 Nousnut on nuotio-tulelta, Havannut havusijalta, Havu päänsä harjaellut, Kaste pesnyt sirkut silmät. Siitä se hyvä isäntä 155 Saaki tuttua tupahan, Lautsan täyen laulajoita, Ikkunat iloitsijoita, Siltalauat lausujoita, Karsinat karehtijoita. 160 Isännän esinnä kiitin, Siitä ehtoisen emännän Ruokien rakentamasta, Pitkän pöyän täyttämästä. Use'in hyvä emäntä, 165 Tuo tarkka taloinen vaimo, Kuullut on kukotta nousta, Kanan lapsetta karata, Näitä häitä hankittaissa, Teoksia tehtäessä. 170 Hyvin on hyvä emäntä, Tuo tarkka taloinen vaimo, Osannut oluet panna, Makujuomat juoksutella, Puista imeltyneistä, 175 Make'ista maltahista, Joit' ei puulla puuhaellut, Korennolla koukkiellut, Aina kourilla kohenti, Kätösillä käännytteli, 180 Saunassa savuttomassa, La'aistulla lautehilla." Vaka vanha Väinämöinen, Virren ponsi polvuhinen, Vielä kiitti kansan kaiken, 185 Kun oli kansa kaunihina, Väki vanha vänkeänä, Sekä nuoriso somana; Siitä siirtihe rekehen, Laittelihe laitiohon. 190 Vitsattaki virkku juoksi, Helmin lyömättä hevonen, Ainoisillen appehille, Taannoisille tanterille, Saattoi vanhan Väinämöisen, 195 Laulajan iän ikuisen, Oman uksen aukomille, Oman kynnyksen etehen.

Kuudeskolmatta runo

Lemminkäinen pahasti suutuksissaan siitä, kun häntä ei ollut Pohjolan häihin kutsuttu, ylimielisyydessään päättää kuitenki lähteä sinne; vv. 1-26. — Äiti kieltää poikaansa lähtemästä ja sanoo monta surmapaikkaa matkalla häntä kohtaavan, kokien silläki tavoin häntä kotona pidättää. Lemminkäinen kysyy, mitä surmia ne olisivat; vv. 27-56. — Lemminkäisen äiti nimittää kolme hengen vaaraa, joihin poika oli matkallansa yhtyvä, mutta tämä niistä ei millänsäkään aina vaan pyrkii lähtemään; vv. 57-110. — Äiti yhä poikaansa pelotellen sanoo hänen vielä Pohjolassaki surmattavan, jos perille pääsisi. Lemminkäinen kuitenki valmistaikse lähtemään; vv. 111-162. — Lemminkäinen lähtee matkaan, tulee ensimäisenä päivänä tulikokon luoksi, laulaa teiriä kokolle ja pääsee, sen sitä syödessä, sivutse; vv. 163-198. — Toisena päivänä joutuu tuliselle kuopalle, saapi Ukon siihen lunta satamaan ja pääsee vahingotta edelleen; vv. 199-230. — Kolmantena päivänä tapaa suden ja karhun Pohjolan veräjän suulla vastassansa. Niille hän laulaa lampahia syötäväksi ja pääsee niin Pohjolan pihalle; vv. 231-256.

Ahti oli saarella asuva Kaukoniemen kainalossa, Päätyi pellon kynnännässä, Vainion vakoannassa. Kuulevi jumun kylältä, 5 Järyn järvien takoa, Juohtui juoni mielehensä, Tuuma aivohon osasi: Häitä Pohjola pitävi, Salajoukko juominkia. 10 Murti suuta, väänti päätä, Murti mustoa haventa, Heti heitti kynnöksensä, Lähtevi kohin kotia, Luoksi armahan emonsa, 15 Tykö valta vanhempansa. Sanoi tuonne saatuansa, Toimitteli tultuansa: "Oi emoni, vaimo vanha! Astu aittahan mäelle, 20 Tuo sieltä somat sopani, Kanna vaattehet vakaiset, Jotka päälleni pukisin, Varustaisin varrelleni, Lähen Pohjolan pitoihin, 25 Salajoukon juominkihin." Emo kielti poikoansa Lähtemästä Pohjolahan, Noin sanoi emo pojalle: "Ellös menkö poikueni 30 Noihin Pohjolan pitoihin, Suuren joukon juominkihin! Ei sua kutsuttu sinne, Ei tarkoin tahotakkana." Tuop' on lieto Lemminkäinen 35 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Tuoss' on kutsut kuun ikuiset, Airuhut alin-omaiset, Miekassa tuliterässä, Säilässä sakenevassa." 40 Tuop' on äiti Lemminkäisen Yhä kielteä käkesi: "Ellös vainen poikueni Menkö Pohjolan pitoihin! Monet on kummat matkallasi, 45 Isot tielläsi imehet, Kolme surmoa kovinta, Kolme miehen kuolemata." Virkkoi lieto Lemminkäinen, Sanoi kaunis Kaukomieli: 50 "Ei uros hätäille noita, Ei varsin varannekkana, Vaan kuitenki, kaikitenki, Sano korvin kuullakseni, Mi on surma ensimäinen, 55 Ensimäinen, viimeinenki!" Virkkoi äiti Lemminkäisen: "Se on surma ensi surma, Menet matkoa vähäisen, Pääset tietä päiväyksen. 60 Tulevi joki tulinen Poikkipuolin vastahasi, Joess' on tulinen koski, Koskessa tulinen luoto, Luo'olla tulinen korko, 65 Korolla tulinen kokko, Yöt se hammasta hi'ovi, Päivät kynttä kitkuttavi, Tulijalle vierahalle, Saavalle käkeävälle." 70 Virkkoi lieto Lemminkäinen, Sanoi kaunis Kaukomieli: "Se on surma naisen surma, Ei ole kuolema urohon; Oi emoni kantajani 75 Sano surma keskimäinen!" Sanoi äiti Lemminkäisen: "Se on surma toinen surma, Menet matkoa vähäisen, Toki toisen päiväyksen, 80 Tulevi tulinen kuoppa, Se on poikkipuolin tietä, Täynnä kuumia kiviä, Palavia paateroita; Siihen on satoja saanut, 85 Tuhansia tukkueltu." Virkkoi lieto Lemminkäinen, Sanoi kaunis Kaukomieli: "Ei ole siinä miehen surma, Eikä kuolema urohon; 90 Oi emoni kantajani Sano surma jälkimäinen!" Sanoi äiti Lemminkäisen: "Se on surma kolmas surma, Menet vieläki vähäisen, 95 Pääset siitä päiväyksen, Susi päälle suimistaikse, Karhu toisna kaimistaikse, Suulla Pohjolan veräjän, Kapeammassa kujassa; 100 Syönyt on sa'anki miestä, Tuhonnut tuhat urosta." Virkkoi lieto Lemminkäinen, Sanoi kaunis Kaukomieli: "Uuhi uunna syötäköhön, 105 Rieskana revittäköhön, Vaan ei mies pahempikana, Uros untelompikana; Tuo tänne somat sopani, Kanna vaattehet vakaiset!" 110 Sanoi äiti Lemminkäisen: "Ellös vainen poikueni Menkö Pohjolan pitoihin, Suuren joukon juominkihin! Siell' on miehet miekka vyöllä, 115 Urohot sota-aseissa, Laulavat sinun poloisen Miekkahan tuliterähän; Jo on laulettu paremmat, Jalommatki jaksettuna." 120 Virkkoi lieto Lemminkäinen, Sanoi kaunis Kaukomieli: "Olen jo ennenkin elellyt Noilla Pohjolan tuvilla, Itse lauloin Lappalaisen, 125 Sekä tungin Turjalaisen, Kivet suuhun syrjin syöstin, Paaet lappehin latelin." Sanoi äiti Lemminkäisen: "Ohoh poikani poloinen! 130 Jo olet ennenkin elellyt Noilla Pohjolan tuvilla, Uinut Tuonen umpilammit, Mitannut ve'et Manalan, Siell' oisit tänäki päänä 135 Ilman äitittä pahatta. Muistapa mitä sanelen: Tulet Pohjolan tuville, Mäki on täynnä seipähiä, Piha täynnä pylvähiä, 140 Ne on täynnä miehen päitä, Yks' on seiväs päätön seiväs, Senpä seipähän nenähän Sinun pääsi leikatahan." Virkkoi lieto Lemminkäinen, 145 Sanoi kaunis Kaukomieli: "Hurja noita huolinevi, Epäkelpo keksinevi, Tuo tänne sotisopani, Vanhat vaino-vaatteheni, 150 Lähen Pohjolan pitoihin, Salajoukon juominkihin." Sai siitä sotisopansa, Varsin vaino-vaattehensa, Niin otti isonsa miekan, 155 Tuon taaton sotatoverin, Senpä siltahan sysäsi, Terin työnti lattiahan, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Tuskin on Pohjolan tuvassa 160 Tämän miekan miettijäistä, Tämän kalvan katsojaista." Siitä läksi Lemminkäinen Istuen oron re'essä, Iski virkkua vitsalla, 165 Heitti helmiruoskasella. Ajoi aikoa vähäisen, Näki tiellä teirikarjan, Teiret lentohon lehahti Eestä juoksevan hevosen. 170 Jäi hitusen höyheniä, Tielle teiren sulkasia, Ne kokosi Lemminkäinen, Tapaeli taskuhunsa. Ajoi eellehen vähäisen, 175 Kulki tietä pikkuruisen, Jo hepo hörösteleikse, Luppakorva luonteleikse. Se on lieto Lemminkäinen Kaarastihe katsomahan: 180 Aivan on joki tulinen Poikitse hevon e'essä, Joessa tulinen koski, Koskessa tulinen luoto, Luo'olla tulinen korko, 185 Korolla tulinen kokko, Sillä kulkku tulta kuohui, Suu valeli valkeata. Mitä huoli Lemminkäinen, Tapasip' on taskuhunsa, 190 Otti teiren sulkasia, Hieroa hitustelevi, Siitä syntyi teirikarja, Sen syöksi kokolle suuhun. Lauloi siitä jäisen sillan 195 Poikitse joen tulisen, Itse eellehen ajavi, Pääsi päivän ensimäisen. Ajoi matkoa vähäisen, Piirrätteli pikkuruisen, 200 Taas oronen ouostuvi, Hevonen hörähtelevi. Kaahistihe katsomahan: On eessä tulinen kuoppa Itähän iäti pitkä, 205 Luotehesen loppumaton, Täynnä kuumoa kiveä, Palavata paateroa. Mitä huoli Lemminkäinen, Ukkoa rukoelevi: 210 "Oi Ukko yli-jumala, Sa'a lunta sauvan varsi Noille kuumille kiville, Palaville paateroille!" Tuo Ukko yli-jumala, 215 Taatto vanha taivahinen, Nosti longan luotehelta, Toisen lännestä lähetti, Nepä yhtehen yhytti, Lomakkohon loukahutti, 220 Satoi lunta sauvan varren, Kiehitteli keihäsvarren, Noille kuumille kiville, Palaville paateroille; Sai siihen luminen lampi, 225 Jäinen järvi muo'ostihe. Siitä lieto Lemminkäinen Ajoi poikki jäisen järven, Sillä sen rovin vaelti, Pääsi toisen päiväyksen. 230 Laski virkkua vitsalla, Helähytti helmisellä, Sai virkku vilettämähän, Hepo hötkellyttämähän. Virkku juoksi virstan toisen, 235 Maan paras palan pakeni, Siitä seisahtui äkisti Suulla Pohjolan veräjän. Silloin lieto Lemminkäinen Kavahtihe katsomahan: 240 On susi veräjän suulla, Karhu kauhea kujalla. Tavotteli taskuhunsa, Otti uuhen villasia, Hieroa utustelevi, 245 Siitä syntyi uuhikarja. Puhui kerran kämmenelle, Uuhet juoksuhun uhahti, Suet sinne ryömäsihe, Karhut kanssa kaimasihe. 250 Siitä lieto Lemminkäinen, Tuo on kaunis Kaukomieli, Pääsi senki päiväyksen, Ajoi eelle matkoansa, Ajoi Pohjolan pihalle, 255 Salakansan kartanolle.

Seitsemäskolmatta runo

Lemminkäinen tupaan tultuansa kysyy ohria hevoiselleen, olutta itselleen, lähtee röyhkeästi pöydän päähän ja heittäytyy penkille istumaan; vv. 1-32. — Lemminkäiselle tuodaan vanhaa pilaunutta olutta juoda, ja kun hän ei tyydy siihen, vaan vaatii parempaa, niin Pohjolan isäntä kysyy, mitä varten hän nyt oli tullutki Pohjolaan; vv. 33-66. — Pohjolan isäntä kokee loihtutaidollaan Lemminkäistä hätyyttää, mutta näkee pian kyllä sen kautta ei mitään voittavansa; vv. 67-108. — Pohjolan isäntä vaatii Lemminkäistä miekkasille kanssansa ja Lemminkäisen siihen myönnyttyä alkaa tappelo ensin tuvassa; vv. 109-144. — Lemminkäinen arvelee pihalla paremmin tapella sopivan. Niin mennään ulos pihalle, jossa Lemminkäinen lopulta lyöpi pään poikki Pohjolan isännältä; vv. 145-196. — Lemminkäinen asettaa Pohjolan isännän pään seipääsen, lähtee tupaan käsiänsä pesemään ja havaitsee omanki päänsä pian vaaraan joutuvan; vv. 197-228.

Nyt onpi saneltavana, Miten lieto Lemminkäinen Tuli Pohjolan tupihin, Sariolan salvoksihin. Heti kun tuli tupahan, 5 Astui keski lattialle, Itse tuon sanoiksi virkki: "Oisiko talossa tässä Ohria orosen purra, Olutta urohon juoa?" 10 Itse Pohjolan isäntä Tuop' on tuohon vastoavi: "Ollevi talossa tässä Tannerta orosen olla, Eikä kielletä sinua 15 Oven suussa seisomasta." Siinä lieto Lemminkäinen Murti mustoa haventa, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Eip' ennen minun isoni 20 Seisonut sijalla sillä, Olipa sijoa silloin, Tanhua orihin olla, Tupa pesty miehen tulla; Miksip' ei ole minulle, 25 Kuin ennen minun isolle?" Siitä siirtihe ylemmä, Pyörähtihe pöyän päähän, Istuihe rahin nenähän, Petäjäisen penkin päähän, 30 Rahi rautainen rasahti, Petäjäinen penkki notkui. Sanoi lieto Lemminkäinen: "Enpäs liene lempi vieras, Kun ei tuotane olutta 35 Tulevalle vierahalle." Ilpotar hyvä emäntä Hänpä tuon sanoiksi virkki: "Ohoh piika pikkarainen, Tuo olutta vierahalle!" 40 Tyttö pieni, tyhjä lapsi, Toi siitä olutta tuopin Juoa lieto Lemminkäisen, Itse tuon sanoiksi virkki: "Tokko lie sinussa miestä, 45 Juojoa tämän oluen?" Lemminkäinen lieto poika Katsoi tuosta tuoppihinsa: Toukat tuopin pohjukassa, Maot äärillä mateli. 50 Sanoi lieto Lemminkäinen: "En mä liene lempi vieras, Kun ei tuotane olutta, Parempata juotavata." Itse Pohjolan isäntä 55 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Mitä sie tulitki tänne, Ken sinua koolle kutsui?" Virkkoi lieto Lemminkäinen, Sanoi kaunis Kaukomieli: 60 "Koira kutsuen tulevi, Hyvä ilman hyppeleikse: Kuules poika Pohjolaisen, Itse Pohjolan isäntä, Anna ostoa olutta, 65 Juomoa rahan alaista!" Tuosta Pohjolan isäntä Kovin suuttui ja vihastui, Lauloi lammin lattialle, Sanan virkkoi, noin nimesi: 70 "Tuoss' on joki juoaksesi, Lampi laikutellaksesi!" Sanoi lieto Lemminkäinen: "En ole härkä hännällinen Juomahan jokivesiä, 75 Lammikoita lakkimahan." Itse loihe loitsimahan, Lauloi sonnin lattialle, Sepä lammin laikkaeli, Joi jokosen kuivallehen. 80 Pohjolainen pitkä poika Suen suustansa sukesi, Senpä lauloi lattialle Surmaksi lihavan sonnin. Lemminkäinen lieto poika 85 Lauloi valkean jäniksen Lattialle hyppimähän Sen sutosen suun etehen. Pohjolainen pitkä poika Lauloi koiran koukkuleuan 90 Tuon jäniksen tappamahan, Kierosilmän kiskomahan. Lemminkäinen lieto poika Lauloi orrellen oravan, Orsilla kapahumahan, 95 Koiran tuota haukkumahan. Silloin Pohjolan isäntä Itse lausui, noin nimesi: "Lähe jo tästä Hiien heitto Luota kaiken ihmiskansan 100 Kotihisi koittamahan, Maahasi pakenemahan!" Mitä huoli Lemminkäinen, Itse tuon sanoiksi virkki: "Ei miestä manaten saa'a, 105 Ei miestä pahempatana, Sijaltansa siirtymähän, Paikalta pakenemahan." Silloin Pohjolan isäntä Miekan seinältä sivalti, 110 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Oi sie Ahti Saarelainen, Mitelkämme miekkojamme, Katselkamme kalpojamme!" Sanoi lieto Lemminkäinen: 115 "Mitä minun on miekastani, Kun on luissa lohkiellut, Pääkasuissa katkiellut! Vaan kuitenki, kaikitenki, Mitelkämme, katselkamme; 120 Eip' ennen minun isoni Miekkamittoja varannut, Pojastako polvi muuttui, Lapsesta laji väheni." Otti miekan, riisui rauan, 125 Tempasi tuliteränsä, Huotrasta huveksisesta, Vyöstä vennon selkäisestä; Mittelivät, katselivat Noien miekkojen pituutta, 130 Olipa pikkuista pitempi Miekka Pohjolan isännän, Yhtä kynnen mustuaista, Puolta ohrasen jyveä. Sanoi Ahti Saarelainen, 135 Virkkoi kaunis Kaukomieli: "Sinunpa pitempi miekka, Sinun eeltä iskeminen." Siitä Pohjolan isäntä Sivalteli, sieppaeli, 140 Tavotteli, ei tavannut Lemminkäistä päälakehen, Kerran ortehen osasi, Kamanahan kapahutti. Sanoi Ahti Saarelainen, 145 Virkkoi kaunis Kaukomieli: "Tukela tora tuvassa, Tuvan uuen turmelemme, Lattiat verin panemme, Käykämme ulos pihalle! 150 Pihalla veret paremmat, Kartanolla kaunihimmat." Mentihin ulos pihalle, Tavattihin lehmän talja, Levitettihin pihalle, 155 Senp' on päällä seistäksensä. Sanoi Ahti Saarelainen: "Kuulesta sa Pohjan poika, Sinunpa pitempi miekka, Iske päältä Pohjan poika!" 160 Iski päältä Pohjan poika, Iski kerran, iski toisen, Kohta kolmasti rapasi, Eipä oikein osota, Lipaise lihoakana, 165 Ota orvas-kettuana. Sanoi Ahti Saarelainen, Virkkoi kaunis Kaukomieli: "Annappas minäki koitan, Jo se on vuoroni minunki." 170 Tuopa Pohjolan isäntä Ei tuosta totella ollut, Yhä iski, ei epäillyt, Tarkotteli, ei tavannut. Tulta tuiski tuima rauta, 175 Terä varsin valkeata, Käessä lieto Lemminkäisen, Läksi loiste loitommaksi, Vasten kauloa valahti Tuon on pojan Pohjolaisen. 180 Sanoi kaunis Kaukomieli: "Ohoh Pohjolan isäntä! Niinp' on kaulasi katalan, Kuni koite ruskeana." Tuopa poika Pohjolaisen, 185 Itse Pohjolan isäntä, Sinne siirti silmiänsä Pä'in kauloa omoa, Silloin lieto Lemminkäinen Jopa lyöä lipsahutti, 190 Laski pään on päältä olka, Kallon kaulalta sivalti, Vei kun naatin naurihista, Tahikka tähän olesta; Päähyt pyörähti pihalle, 195 Miehen kallo kartanolle. Sata oli seivästä mäellä, Tuhat pylvästä pihalla, Saoin päitä seipähissä, Yksi seiväs ilman päättä; 200 Tuop' on lieto Lemminkäinen Otti pään pojan pätöisen, Kantoi kallon kartanolta Senki seipähän nenähän. Siitä Ahti Saarelainen, 205 Tuo on kaunis Kaukomieli, Tupahan palattuansa, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Tuo vettä vihainen piika Käsiäni pestäkseni 210 Veristä pahan isännän, Häjyn miehen hurmehista!" Pohjan akka syännyksenti, Syännyksenti, suutuksenti, Lauloi miestä miekallista, 215 Asehellista urosta, Sata miestä miekallista, Tuhat kalvan kantajata, Pään varalle Lemminkäisen, Kaukomielen kaulan päälle. 220 Jo aika tosin tulevi, Päivä liitolle lipuvi, Toki käypi tuskemmaksi, Läylemmäksi lankeavi, Asuskella Ahti poian, 225 Lemminkäisen leyhytellä, Noissa Pohjolan pioissa, Salajoukon juomingissa.

Kahdeksaskolmatta runo

Lemminkäinen muutaikse kokoksi ja lentää Pohjolasta. Näkee harmaan havukan itseänsä ilmassa takaa ajavan, jota ei kuitenkaan pahasti pelkää; vv. 1-46. — Kotiin tultuansa Lemminkäinen ei juuri näytä iloiselta. Äitin kysyttyä, mikä häntä vaivaa, sanoo Pohjolan väen sotaan nousneen häntä yhtä miestä vastaan; vv. 47-80. — Äiti muistuttelee Lemminkäiselle, kuinka aikanansa oli varotellut häntä Pohjolaan lähtemästä ja kysyy, missä luulee nyt tapaavansa piilopaikan; vv. 81-124. — Äiti neuvoo poikaansa pakenemaan kauvas yksinäiselle meren saarelle; siellä oli ennen isänsä kovina sota-aikoina päänsä säilyttänyt; vv. 125-162.

Jo nyt Ahti Saarelainen, Itse lieto Lemminkäinen, Läksi tuiskuna tuvasta, Savuna pihalle saapi, Pakohon pahoja töitä, 5 Piilojansa piilemähän. Niin pihalle tultuansa Katseleikse, käänteleikse, Etsi entistä oroa, Näe ei entistä oroa, 10 Näki paaen pellon päässä, Pajupehkon pientarella. Mikäs neuvoksi tulevi, Mikä neuvon antajaksi, Jo kumu kujasta kuului, 15 Tomu toisista taloista, Välkytys kylän väliltä, Silmän isku ikkunoilta. Tuossa lieto Lemminkäinen Piti muiksi muuttai'ta, 20 Kokkona ylös kohosi, Nousi tuonne taivahalle, Päivä poltti poskipäitä, Kuuhut kulmia valaisi. Siinä lieto Lemminkäinen 25 Ukkoa rukoelevi: "Oi Ukko hyvä jumala, Mies on tarkka taivahinen! Laa'ippa utuinen pilvi, Luo nyt pilvi pikkarainen, 30 Jonka suojassa menisin, Kotihini koitteleisin." Lenteä lekuttelevi, Katsoi kerran jälkehensä, Keksi harmoan havukan, 35 Sen silmät paloi tulena, Kuni pojan Pohjolaisen, Pohjan entisen isännän. Sanoi Ahti Saarelainen, Virkkoi kaunis Kaukomieli: 40 "Havukkani, lintuseni! Käännäite kohin kotia, Sano tuonne tultuasi Pimeähän Pohjolahan: 'Kova on kokko kourin saa'a, 45 Kynälintu kynsin syöä.'" Siitä lieto Lemminkäinen Jo kohta kotihin joutui Suulla surkean-näöllä, Syämmellä synkeällä. 50 Emo vastahan tulevi Kulke'issansa kujoa, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Mi sinulla poikueni? — On sulle satunen saanut 55 Pohjolassa käyessäsi." Sanoi lieto Lemminkäinen: "Oi emoni, vaimo vanha, Sääli säkkihin evästä, Pane jauhot palttinahan! — 60 Pois tuli pojalle lähtö Tästä kullasta ko'ista: Miehet miekkoja hiovat, Kärestävät keihäitä." Emo ennätti kysyä, 65 Vaivan nähnyt vaaitella: "Miksi miekkoja hiovat, Kärestävät keihäitä?" Sanoi lieto Lemminkäinen: "Siksi miekkoja hiovat, 70 Kärestävät keihäitä, Mun poloisen pään varalle. Tuli työ, tapahtui seikka, Noilla Pohjolan pihoilla, Tapoin pojan Pohjolaisen, 75 Itsen Pohjolan isännän; Nousi Pohjola sotahan, Takaturma tappelohon, Vasten vaivaista minua, Yksinäisen ympärille." 80 Siitä äiti Lemminkäisen Itse lausui lapsellensa: "Jo sanoin minä sinulle, Jo vainen varottelinki, Yhä kielteä käkesin 85 Lähtemästä Pohjolahan. Kunne nyt, poikani poloinen, Kunne lähet piilemähän, Ettei pää pahoin menisi, Kaula kaunis katkeaisi?" 90 "Menet männyksi mäelle, Katajaksi kankahalle, Tuho sielläki tulevi, Kova onni kohtoavi: Use'in mäkinen mänty 95 Pärepuiksi leikatahan, Use'in kataja-kangas Seipähiksi karsitahan." "Menet metsähän sueksi, Korpimaille kontioksi, 100 Tuho sielläki tulevi, Kova onni kohti saapi: Mies nuori noentolainen Kärestävi keihä'änsä Surmataksensa sutosen, 105 Metsän karhun kaataksensa." "Tahi menet hauviksi merehen, Siiaksi silajokehen, Tuho sielläki tulevi, Kova loppu loukahtavi: 110 Use'in merisen hauvin Nuoret nuotalla vetävät, Use'in jokisen siian Vanhat saavat verkollansa." Sanoi lieto Lemminkäinen: 115 "Itse tieän ilkeimmät, Arvoan pahimmat paikat, Kussa surma suin pitäisi; Oi emoni kantajani! Sie sano parempi paikka, 120 Kunne käsket piilemähän, Aivan on surma suun e'essä, Yksi päivä miehen päätä, Tuskin täytehen sitänä." Silloin äiti Lemminkäisen 125 Itse virkki, noin nimesi: "Sanon mie hyvänki paikan, Missä piillä pillomuksen, Paeta pahan alaisen, Sie vanno valat ikuiset, 130 Ei sotia käyäksesi Kuunna kymmennä kesänä, Hopeankana halulla, Kullankana tarpehella." Sanoi lieto Lemminkäinen 135 "Vannon mie valat vakaiset, Ei kesänä ensimmäisnä Saa'a suurihin sotihin; Viel' on haavat hartioissa, Syvät reiät ryntähissä, 140 Entisistäkin eloista, Noista miekan melskehistä, Suurilla sotatiloilla, Miesten tappotanterilla." Silloin äiti Lemminkäisen 145 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Otappa isosi pursi, Lähe tuonne piilemähän Ylitse meren yheksän, Meri-puolen kymmenettä, 150 Saarehen selällisehen, Luotohon merellisehen. Siell' ennen isosi piili, Sekä piili, jotta säilyi, Suurina sotakesinä, 155 Vainovuosina kovina; Hyvä oli siellä ollaksensa, Armas aikaellaksensa. Siellä piile vuosi, toinen, Käy kotihin kolmannella 160 Tutuille ison tuville, Vanhempasi valkamoille!"

Yhdeksäskolmatta runo

Lemminkäinen työntää laivan vesille, purjehtii kolme kuukautta aavaa merta, päästen viimein matkansa perille; vv. 1-32. — Lemminkäinen kysyy lupaa maalle noustaksensa, jonka tytöt hänelle mielellänsä suovat; vv. 33-60. — Elelee sitte liika rohkeasti saaren neitoin kanssa; siitä miehet suuttuneena päättävät surmata hänen, jonkatähden Lemminkäisen kerkeämiseen täytyy pakoon lähteä; vv. 61-110. — Lemminkäinen kotiin tultuansa ei enää näe jälkiäkään entisestä kartanostaan, ja rupeaa sitte äitiänsä itkemään, jonka jo luulee kuolleeksi; vv. 111-144. — Löytää metsässä piileskelevän äitinsä ja saapi häneltä tietää, Pohjolan väen tuvat polttaneen. Lupaa uudet vielä paremmat tuvat laittaa ja kertoo elämästänsä saarella; vv. 145-206.

Lemminkäinen lieto poika Siitä läksi piilemähän, Sekä läksi, jotta joutui, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Hyvästi hyvä emoni! 5 Kun tulevi Pohjolan kansa, Pimentolan pitkä joukko, Päätäni kyselemähän, Sanoppa samonneheksi, Minun täältä menneheksi, 10 Saman kasken kaattuani, Joka jo on leikattuna!" Vetäisi venon vesille, Laski laivan lainehille, Veti puuhun purjehia, 15 Itse istuvi perähän, Kokan koivuisen nojahan, Melan vartevan varahan. Tuuli tuuitti venoista, Meren tyrsky työnnytteli, 20 Selviä selän vesiä, Ulapoita aukeita, Tuuitteli kuuta kaksi, Kuun on kohta kolmannenki, Saarelle sanattomalle, 25 Niemelle nimettömälle. Istui immet niemen päässä Rannalla meren sinisen, Ken se vuotti veljeänsä, Toivoi taattoa tulevan, 30 Sepä vasta varsin vuotti, Joka vuotti sulhoansa. Pian lieto Lemminkäinen Luotti purren luotoselle, Laski laivan saaren päähän, 35 Saaren niemyen nenähän. Sanoi tuonne tultuansa: "Onko saarella sijoa Veteä venettä maalle, Purtta kuivalle kumota?" 40 Saaren impyet sanovat: "Onhan saarella sijoa Veteä venosi maalle, Pursi kuivalle kumota: Tääll' on valkamat varavat, 45 Rannat täynnänsä teloja." Virkkoi lieto Lemminkäinen, Kysyi kaunis Kaukomieli: "Onko saarella sijoa, Maata saaren manterella, 50 Minun laulut laulellani, Ilovirret vieretellä?" Saaren impyet sanovat, Niemen neiet vastoavat: "Onhan saarella sijoa, 55 Maata saaren manterella, Sinun laulut laulellasi, Ilovirret vieretellä, Lehot leikki lyöäksesi, Tanner tanhuellaksesi." 60 Siitä lieto Lemminkäinen Eleä nutustelevi Saaren impien ilossa, Kassapäien kauneussa; Kunnepäin on päätä käänti, 65 Siinä suuta suihkatahan, Kunne kättänsä kohotti, Siinä kättä käpsätähän. Kävi öillä oksimassa, Syän-öillä yksinänsä; 70 Niinpä kerran käyessänsä Kulkiessansa kylitse, Saaren niemen pitkän päähän, Kymmenentehen kylähän, Ei nähnyt sitä taloa, 75 Kuss' ei miekkoja hiottu, Tapparoita tahkaeltu, Pään varalle Lemminkäisen. Silloin lieto Lemminkäinen Jo tunsi tuhon tulevan, 80 Hätäpäivän päälle saavan, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Lempoko yhen urohon Sovissansa suojelevi Päälle saa'essa satojen, 85 Tuhansien tunkiessa!" Astuiksen aluksehensa, Vierähti venon perähän, Laski laivansa ulomma; Tuli tuuli tuon puhalti 90 Ulapalle aukealle, Jäivät raukat rannikolle, Saaren immet itkemähän, Kultaiset kujertamahan. Sini itki saaren immet, 95 Niemen neiet voikerrehti, Kuni purjepuu näkyvi, Rautahankki haimentavi; Ei he itke purjepuuta, Rautahankkia haloa, 100 Itki purjepuun alaista, Rautahankin haltiata. Itse itki Lemminkäinen, Sini itki ja sureksi, Kuni saaren maat näkyvi, 105 Saaren harjut haimentavi; Ei hän itke saaren maita, Saaren harjuja haloa, Itki saaren impyitä, Noita harjun hanhosia. 110 Siitä lieto Lemminkäinen Päästyä kotiperille Tunsi maat on, tunsi rannat, Sekä saaret, jotta salmet, Tunsi vanhat valkamansa, 115 Entiset elo-sijansa, Ei tunne tuvan aloa, Seinän seisonta-sijoa; Jo tuossa tuvan sijalla Nuori tuomikko tohisi, 120 Männikkö tupamäellä, Katajikko kaivotiellä. Virkkoi lieto Lemminkäinen, Sanoi kaunis Kaukomieli: "Tuoss' on lehto, jossa liikuin, 125 Kivet tuossa, joilla kiikuin, Tuossa nurmet nukkeroimat, Pientarehet piehtaroimat, Mikä vei tutut tupani, Kuka kaunihit katokset?" 130 Loihe siitä itkemähän, Itki päivän, itki toisen Ei hän itkenyt tupoa, Eikä aittoa halannut, Itki tuttua tuvassa, 135 Aitallista armastansa. Virkkoi lieto Lemminkäinen, Sanoi kaunis Kaukomieli: "Ohoh kaunis kantajani, Ihana imettäjäni! 140 Jo olet kuollut kantajani, Mennyt ehtoinen emoni, Liha mullaksi lahonnut, Kuuset päälle kasvanehet." Katseleikse, käänteleikse, 145 Näki jälkiä hitusen, Ruohossa rutistunutta, Kanervassa katkennutta, Läksi tietä tietämähän, Ojelvoista ottamahan, 150 Tiehyt metsähän vetävi, Ojelvoinen ottelevi. Vieri siitä virstan toisen, Pakeni palasen maata, Salon synkimmän sisähän, 155 Korven kolkon kainalohon: Näkevi salaisen saunan Kahen kallion lomassa, Siellä ehtoisen emonsa, Tuon on valta vanhempansa. 160 Siinä lieto Lemminkäinen Ihastui iki hyväksi, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Ohoh äiti armahani! Viel' olet toki elossa, 165 Kun jo luulin kuolleheksi; Pois itkin ihanat silmät, Kasvon kaunihin kaotin." Sanoi äiti Lemminkäisen: "Viel' olen toki elossa, 170 Vaikkapa piti paeta Tänne synkkähän salohon: Suori Pohjola sotoa, Takajoukko tappeloa, Poltti huonehet poroksi, 175 Kaiken kartanon hävitti." Sanoi lieto Lemminkäinen: "Ellös olko milläkänä! Tuvat uuet tehtänehe, Paremmat osattanehe, 180 Pohjola so'ittanehe, Lemmon kansa kaattanehe." Siitä äiti Lemminkäisen Itse tuon sanoiksi virkki: "Viikon viivyit poikueni 185 Noilla mailla vierahilla." Virkkoi lieto Lemminkäinen, Sanoi kaunis Kaukomieli: "Hyvä oli siellä ollakseni, Armas aikaellakseni; 190 Siell' oli mäet simaiset, Kalliot kananmunaiset, Mettä vuoti kuivat kuuset, Seipähät valoi olutta." "Hyvä oli siellä ollakseni, 195 Armas aikaellakseni, Siitä oli paha elämä, Siitä outo ollakseni, Pelkäsivät piikojansa, Luulivat lutuksiansa, 200 Pahasti piteleväni, Ylimäärin öitsiväni, Minä piilin piikasia, Varoin vaimon tyttäriä, Kun susi sikoja piili, 205 Havukat kylän kanoja."

Kolmaskymmenes runo

Lemminkäinen muutamana päivänä kuultuansa purren valittavan siitä kun ei päässyt sotaretkelle, päättää lähteä sotaan ja saapi vanhan sotatoverinsa Tieran kanssansa lähtemään; vv. 1-38. — Pohjolan matkalla kova pakkanen jäätää Lemminkäisen laivan ja hätyyttää jo Lemminkäistä itseänsäki, joka loihtu-tiedoillaan toki pääsee pakkasen kynsistä; vv. 39-82. — Lemminkäinen ja Tiera lähtevät jäisin maalle astumaan ja tulevat väsyneinä Nälkäniemen kylään meren rannalla; vv. 83-164.

Ahti poika, aino poika, Lieto poika Lemminkäinen, Astuihen alusmajoille, Läksi laivavalkamoille. Siinä itki puinen pursi, 5 Hanka rauta haikeroitsi: "Mi minusta laatimasta, Kurjasta kuvoamasta! Ei Ahti sotia soua Kuunna kymmennä kesänä 10 Hopeankana halulla, Kullankana tarpehella." Se on lieto Lemminkäinen Iski purtta vanttuhulla, Itse tuon sanoiksi virkki: 15 "Elä huoli hongan pinta! Vielä saat sotia käyä, Tappeloita tallustella; Päivän huomenen perästä Lienet täynnä soutajia." 20 Kulkevi kylitse tuonne, Teitse Tieran kartanohon, Sanoi sinne saatuansa: "Tieraseni, tiettyseni, Armahani, ainoiseni! 25 Tokko muistat muinaistamme, Kun ennen kahen kävimme Suurilla sotatiloilla? Ei ollut sitä urosta, Eikä miestä melkeätä, 30 Kuta emme kaatanehet, Ja kahen kapistanehet." Tiera arvasi asian, Työnti Tiera keihä'änsä Ahin keihojen kes'elle, 35 Sekä läksi, jotta joutui, Ahille soan avuksi, Liioin voivalle lisäksi. Siitä Ahti Saarelainen, Itse kaunis Kaukomieli, 40 Lykkäsi venon vesille Kuni kyyn kulonalaisen, Läksi luoen luotehesen, Tuolle Pohjolan merelle. Silloin Pohjolan emäntä 45 Pakkasen pahan lähetti Tuolle Pohjolan merelle, Itse tuon sanoiksi virkki: "Pakko poika pienokainen, Lähe tuonne, kunne käsken, 50 Kylmä veitikan venonen, Pursi lieto Lemminkäisen, Jott' ei pääse päivinänsä, Selviä sinä ikänä!" Pakkanen pahan sukuinen, 55 Ja poika pahan tapainen, Läksi merta kylmämähän, Aaltoja asettamahan, Kylmi veitikan venehen, Ahin laivan lainehille. 60 Aikoi kylmeä Ahinki, Jääteä jalon urohon, Siitä suuttui Lemminkäinen, Kovin suuttui ja pahastui, Sanovi sanalla tuolla, 65 Lausui tuolla lausehella: "Pakkanen Puhurin poika, Talven poika hyyelmöinen, Elä kylmä kynsiäni, Vaa'i varpahuisiani, 70 Eläkä koske korviani, Elä päätäni palele!" "Tuonne ma sinun manoan Pohjan pitkähän perähän; Sitte sinne tultuasi, 75 Kotihisi käytyäsi, Kylmä kattilat tulelle, Hiilet uunin lietoselle, Käet naisen taikinahan, Poika neitosen povehen, 80 Utarihin uuhen maito, Vatsahan hevoisen varsa!" Siitä lieto Lemminkäinen Jätti laivan jäätehesen, Sotapurren puutoksehen, 85 Itse eillehen menevi, Tiera tuossa toisna miesnä Väänti veitikan jälessä. Tallasi tasaista tietä, Sileätä siuvotteli, 90 Astui päivän, tuosta toisen, Päivänäpä kolmantena Jo näkyvi Nälkäniemi, Kylä kurja kuumottavi. Astui alle niemen linnan, 95 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Onko linnassa lihoa Ja kalaista kartanossa Urohille uupuneille, Miehille väsynehille?" 100 Ollut ei linnassa lihoa, Ei kalaista kartanossa. Virkkoi lieto Lemminkäinen, Sanoi kaunis Kaukomieli: "Tuli polta tuhma linna, 105 Vesi vieköhön mokoman!" Itse eistyvi etemmä, Ylös korpehen kohosi, Matkoille majattomille, Teille tietämättömille. 110 Siitä lieto Lemminkäinen Sanan virkkoi, noin nimesi: "Ohoh Tiera veikkoseni! Jo nyt jouvuimme johonki, Kuuksi päiväksi kululle, 115 I'äksemme ilman alle." Tiera tuon sanoiksi virkki, Itse lausui, noin nimesi: "Kostohonpa koito raukat Saimme suurehen sotahan, 120 Oman hengen heitteheksi, Itsemme iki menoksi." "Ei emo mitänä tieä Poloisesta poiastansa; Noin se itkevi emoni, 125 Valittavi vanhempani: 'Tuoll' on poikani poloisen Tuonen toukojen panossa; Saapi jo minun pojalta, Saapi jouset jouten olla, 130 Lintuset hyvin lihota, Pyyt lehossa pyrhistellä.'" Sanoi lieto Lemminkäinen, Virkkoi kaunis Kaukomieli: "Kyllä muistan muinaisenki, 135 Arvoan ajan paremman, Yöt kävimme öitsilöissä, Illat impien iloissa, Ei kuin nyt tätä nykyä, Tällä inhalla iällä: 140 Yks' on tuuli tuttuamme, Päivä ennen nähtyämme, Senki pilvet peittelevät, Satehet salaelevat." "Vaan en huoli huolimahan, 145 Suuresti sureksimahan, Jos immet hyvin eläisi, Kassapäiset kalkettaisi, Naiset kaikki naurusuulla, Mesimielin morsiamet, 150 Ikävissä itkemättä, Huolihin häviämättä." "Viel' ei meitä noiat noiu, Noiat noiu, näe näkiät, Kuolemahan korven päähän, 155 Kankahalle kaatumahan, Nuorena nukahtamahan, Verevänä vieremähän." Siihen Kaukoni kaotan Virrestäni viikommaksi, 160 Matkoille majattomille, Teille tietämättömille, Itse virren vierähytän, Panen toiselle tolalle.

Yhdesneljättä runo

Veljekset Untamo ja Kalervo riitautuvat kalavedestä keskenänsä, jonka riidan ratkaisemiseksi Untamo nostaa sodan veljeänsä Kalervoa vastaan; vv. 1-28. — Untamon väki hävittää koko Kalervon joukon, paitsi yhden raskaan vaimon, jonka viepi sotavankina kanssansa. Sille sitte syntyy poika Kullervo, joka jo piennä lasna miettii kostoa vanhempainsa puolesta; vv. 29-66. — Untamo päättää surmata pojan; viskauttaa veteen, se ei huku sinne, laittaa tuliroviohon, se ei pala siinä, hirttäyttää puuhun, se ei kuole hirsipuuhunkaan; vv. 67-114. — Untamo kun ei saa poikaa hengiltä, kasvattaa sen suuremmaksi, panee lasta hoitamaan, se kuolettaa lapsen, laittaa kaskea hakkaamaan, se kaataa koko Untamon metsän; vv. 115-146. — Kolmanneksi työksi Kullervo määrätään aidan panoon. Sen panee mahdottoman korkeaksi ja puipi sen perästä Untamon rukiit paljaaksi pölyksi. Untamo viimein suuttuneena myöpi hänen turhasta hinnasta Ilmariselle; vv. 147-190.

Kasvatti emo kanoja, Koko joukon joutsenia, Kanat aiallen asetti, Joutsenet joelle saattoi; Tuli kokko, niin kohotti, 5 Tuli haukka, niin hajotti, Siipilintu, niin sirotti, Yhen kantoi Karjalahan, Toisen vei Venäjän maalle, Kolmannen kotihin heitti. 10 Minkä vei Venäjän maalle, Siitä kasvoi kaupanmiesi, Minkä kantoi Karjalahan, Siitä se Kalervo kasvoi, Kunkapa kotihin heitti, 15 Se sikesi Untamoinen Ison päiviksi pahoiksi, Emon mielimurtehiksi. Untamoinen verkot laski Kalervon kalavetehen; 20 Kalervoinen verkot katsoi, Kalat konttihin kokosi. Untamo utala miesi Sepä suuttui ja vihastui, Laittoi miehet miekka vyölle, 25 Urohot ase kätehen, Läksi suurehen sotahan, Vasten veljeä omoa. Kalervoisen kaunis minjä Istui ikkunan lähellä, 30 Katsoi ulos ikkunasta, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Onko tuo savu sakea, Vai onpi pimeä pilvi, Noien peltojen perillä, 35 Kujan uuen ulkopäässä?" Ei ollut ume umakka, Eikäpä savu sakea, Ne oli Untamon urohot, Tulla suorivat sotahan. 40 Tulipa Untamon urohot, Kaatoivat Kalervon joukon, Talon polttivat poroksi, Tasottivat tantereksi. Jäi yksi Kalervon impi 45 Kera vatsan vaivaloisen, Senpä Untamon urohot Veivät kanssansa kotihin. Oli aikoa vähäisen, Syntyi pieni poikalapsi 50 Emollen osattomalle; Miksi tuo nimitetähän? Emo kutsui Kullervoksi, Untamo sotijaloksi. Pantihinpa poika pieni 55 Kätkyehen liekkumahan, Liekkui päivän, liekkui toisen, Jopa kohta kolmantena Katkaisi kapalovyönsä, Särki liekun lehmuksisen. 60 Kasvoi kuuta kaksi kolme, Jopa kuuna kolmantena Alkoi poika arvaella: "Kunpa saisin suuremmaksi, Kostaisin isoni kohlut, 65 Maksaisin emoni mahlat." Untamo ajattelevi: "Tästä saa sukuni surma, Tästä kasvavi Kalervo, Kunne tuo tuhottanehe?" 70 Pannahanpa puolikkohon, Työnnetähän tynnyrihin, Siitä vieähän vetehen, Lasketahan lainehesen. Käyähänpä katsomahan 75 Kahen kolmen yön perästä: Poika oli pääsnyt puolikosta, Istui aaltojen selässä, Onkivi meren kaloja, Merivettä mittoavi. 80 Untamo ajattelevi, Mihin poika pantanehe: Kokosi kovia puita, Honkia sata-havuja, Tulen puihin tuiskautti, 85 Roviohon roiskautti, Pojan siihen paiskautti Keskelle tulen palavan. Paloi päivän, tuosta toisen, Paloi päivän kolmannenki, 90 Käytihin katsastamahan: Poika oli porossa polvin, Kypenissä kyynäsvarsin, Hiilikoukkunen käessä, Millä tulta kiihottavi, 95 Hiiliä kokoelevi. Untamo ä'itteleikse, Mihin poika pantanehe, Kunne tuo tuhottanehe, Surma tuolle saatanehe: 100 Poika puuhun hirtetähän, Tammehen ripustetahan. Kului yötä kaksi kolme, Aika on käyä katsomahan, Joko Kullervo katosi, 105 Kuoli poika hirsipuuhun. Ei ole Kullervo kaonnut, Kuollut poika hirsipuuhun; Poika puuta kirjoittavi Pieni piikkonen käessä, 110 Koko puu kuvia täynnä, Täynnä tammi kirjoitusta, Siinä miehet, siinä miekat, Siinä keihä'ät sivulla. Mitä taisi Untamoinen 115 Tuon pojan katalan kanssa; Piti viimeinki väsyä Suorimasta surmiansa, Kasvatella Kullervoinen Orjapoikana omana. 120 Kun oli Kullervo kohonnut, Saanut vielä vaaksan vartta, Tuopa työlle työnnetähän, Lapsen pienen katsontahan. Katsoi lasta päivän, kaksi, 125 Siitä kohta kolmannella Lapsen tau'illa tapatti, Kätkyen tulella poltti. Untamo ajattelevi: "Ei tämä tähän sopiva, 130 Panenko kasken kaa'antahan?" Pani kasken kaa'antahan. Kullervo Kalervon poika Suorihe kasken ajohon, Parahasen parsikkohon, 135 Hirveähän hirsikköhön. Niin huhuta heiahutti, Vihellytti viuahutti, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Sini kaski kaatukohon, 140 Kuni ääni kuulunevi, Kuni vierrevi vihellys!" Untamoinen mies utala Kävi tuota katsomahan: Ei kaski kas'elle tunnu, 145 Ajamaksi nuoren miehen. Untamo ajattelevi: "Ei tämä tähän sopiva, Hyvän hirsikön pilasi, Kaatoi parsikon parahan; 150 Panenko aitojen panohon?" Pani aitojen panohon. Kullervo Kalervon poika Läksi aitojen panohon, Kohastansa kokkahongat 155 Aiaksiksi asettelevi, Kokonansa korpikuuset Seipähiksi seisottavi, Laittoi aian aukottoman, Veräjättömän kyhäsi. 160 Untamo osaelevi Tulla tuota katsomahan, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Ei tämä tähän sopiva, Aian nosti taivosehen, 165 Ylös pilvihin kohotti, Ei tuosta ylitse pääse, Eikä reiästä sisälle; En tieä, mihin panisin, Panenko puimahan rukihit?" 170 Kullervo Kalervon poika Jo on puimassa rukihit, Pui rukihit ruumeniksi, Olet kaunoiksi kaotti. Tulipa isäntä tuohon, 175 Kävi itse katsomahan: Rukihit on ruumenina, Olet kaunoina kahisi. Untamo ä'itteleikse: "Ei ole tästä raatajasta, 180 Kulle työlle työntänenki, Työnsä tuhmin turmelevi." Möi siitä Kalervon poian, Pani kaupan Karjalahan, Ilmariselle sepolle, 185 Takojalle taitavalle. Minpä seppo tuosta antoi? Äijän seppo tuosta antoi: Viisi viikate-kulua, Kuusi kuokan kuolioa. 190

Kahdesneljättä runo

Kullervo Ilmarisen talossa pannaan karjaa paimentamaan. Emäntä nauraa saadaksensa leipoo ison kiven hänen eväskakkuunsa; vv. 1-22. — Emäntä karjansa laitumelle laskiessa pyytää Luonnotarten ja metsän haltiain sille onnea ja menestystä laittamaan; vv. 23-78. — Hyvällä puheella ja muillaki sanoilla kokee sitte saada otson rauhassa elämään; vv. 79-122. — Viimeiseksi rukoilee Ukon ja Kuippanan näyttämään kovuutta otsolle, jos hyvistä sanoista ei tottelisi; vv. 123-164.

Kullervo Kalervon poika, Sinisukka äijä on lapsi, Jo kohta sepon ko'issa Kysyi työtä iltaisella, Kulle työlle työntyminen, 5 Raaolle rakentuminen; Pantihinpa paimeneksi, Sepon karjan kaitsijaksi. Tuopa ilkoinen emäntä, Sepän akka irvihammas, 10 Leipoi leivän paimenelle, Kakun paksun paistelevi, Kauran alle, vehnän päälle, Keskelle kiven kutovi. Kakun voiti voi-sulalla, 15 Kuoren rasvalla rakenti, Pani orjallen osaksi, Palaseksi paimenelle, Itse orjoa opasti, Sanan virkkoi, noin nimesi: 20 "Ellös tätä ennen syökö Karjan mentyä metsälle!" Siitä Ilmarin emäntä Laittoi karjan laitumelle, Sanovi sanalla tuolla, 25 Lausui tuolla lausehella: "Lasken lehmäni leholle, Maion antajat aholle, Työnnän kuuta ottamahan, Talia tavottamahan, 30 Ahomailta auke'ilta, Leve'iltä lehtomailta, Korke'ilta koivikoilta, Hopeisilta saloilta." "Etelätär luonnon eukko, 35 Suvetar valio vaimo, Hongatar hyvä emäntä, Katajatar kaunis neiti, Pihlajatar piika pieni, Tuometar tytär Tapion! 40 Katso'ote karjoani, Viitsiöte viljoani, Kesä kaikki kaunihisti, Lehen aika leppeästi, Jotta karja kaunistuisi, 45 Eistyisi emännän vilja, Hyvän-suovan mieltä myöten, Pahan-suovan paitsi mieltä." "Suvetar valio vaimo, Etelätär luonnon eukko! 50 Käy nyt, syötä karjoani, Raavahiani ravitse, Syöttele metisin syömin, Juottele metisin juomin, Heraisilta hettehiltä, 55 Läikkyviltä lähtehiltä, Kultaisilta kunnahilta, Hopeisilta ahoilta." "Mielikki metsän miniä, Tellervo Tapion neiti! 60 Kaitse karja kaunihisti, Viitsi vilja virkeästi, Varjele vahingon teiltä, Kaitse kaikista pahoista, Ettei tuskihin tulisi, 65 Häpeähän hämmentyisi, Sorkka suohon sorkahtaisi, Hettehesen herkähtäisi." "Päivän mennessä majoille, Iltalinnun laulellessa, 70 Saata karjani kotihin Utarilla uhkuvilla, Nisillä pakottavilla; Koissa on hyvä ollaksensa, Maa imara maataksensa, 75 Vaimot valkean tekevät Nurmelle mesinukalle, Maalle marjanvartiselle." "Otsonen metsän omena, Mesikämmen käyretyinen! 80 Tehkämme sulat sovinnot, Rajarauhat rapsakamme, Ettet sorra sontareittä, Kaa'a maion kantajata, Tänä suurena suvena, 85 Luojan lämminnä kesänä." "Käyös kaarten karjamaita, Piilten piimäkankahia, Kierten kellojen remua, Ääntä paimenen paeten! 90 Kuulisitko kellon äänen, Tahi torven toitotoksen, Tunge korvasi kulohon, Paina pääsi mättähäsen, Tahi korpehen kokeos, 95 Muille kummuille kuvahu, Jott' ei kuulu karjan kello, Eikä paimenen pakina!" "Kun sulle halu tulevi, Syöä mielesi tekevi, 100 Syö'ös sieniä metsästä, Murra muurahais-kekoja, Juuria punaisen putken, Metsolan mesipaloja, Ilman ruoka-ruohoittani, 105 Minun henki-heinittäni!" "Kun ma otsona olisin, Mesikämmennä kävisin, En mä noin asuisikkana Aina akkojen jaloissa; 110 Onhan maata muuallaki, Tarhoa ta'empanaki, Soita kyllin sorkutella, Viiakkoa viiletellä." "Niin teemme sulat sovinnot, 115 Iki rauhat ratkoamme; Vaan jos tahtonet tapella, Eleä soan tavalla, Tapelkamme talvikauet, Lumi-ajat luskailkamme, 120 Sinisen salon sisässä, Korven kuulun kainalossa!" Siitä Ilmarin emäntä Vielä tuon sanoiksi virkki: "Oi Ukko ylijumala! 125 Kun kuulet toen tulevan, Muuta muiksi lehmäseni, Kamahuta karjaseni, Kiviksi minun omani, Kantoloiksi kaunoseni, 130 Kumman maita kulkiessa, Vantturan vaeltaessa." "Kun ei tuosta kyllin liene, Kuippana metsän kuningas! Korjaele koiriasi, 135 Raivaele rakkiasi, Käske koirasi koloihin, Rakkisi rapaja kiinni, Kultaisihin kytky'ihin, Hihnoihin hope'isihin, 140 Jott' ei piiloa pitäisi, Häpehiä hämmentäisi." "Kun ei tuosta kyllin liene, Ei vielä sitä varone, Ukko kultainen kuningas, 145 Hope'inen hallitsia! Paina panta pihlajainen Ympäri nenän nykerän, Kun ei pihlaja pitäne, Niin sä vaskesta valata, 150 Jos ei vaski vahva liene, Panta rautainen rakenna!" "Lepy jo lehto, kostu korpi, Lempeä salo sininen, Anna rauha raavahille, 155 Sorkka-säärille sovinto, Tänä suurena suvena, Herran hellennä kesänä!" Siitä Ilmarin emäntä Lehmät läävästä lähetti, 160 Laski karjan laitumelle, Pani paimenen perähän, Orjan lehmien ajohon, Kullervoisen kaitsentohon.

Kolmasneljättä runo

Kullervo valittelee päiviänsä, kun oli paimenen huonoon virkaan pantu, ottaa sitte iltapuolella leivän laukustansa, alkaa leikata ja särkee veitsensä kiveen, jonka emäntä oli sisään leiponut; vv. 1-24. — Suuttuneena emännän pilkasta ja veitsensä särkymisestä Kullervo miettii kostoa ja saapi sekä varikselta että korpilta neuvoa siihen; vv. 25-54. — Hävittää Ilmarisen koko karjan, kerää lauman susia ja karhuja, jotka yöksi ajaa karjan sijasta kotiin ja loihtii Ilmarisen emännän repimään; vv. 55-82. — Ilmarisen emäntä kuultua torven äänen lähtee karjaa vastaan ottamaan ja lypsämään, jossa metsänpedot paikalla repivät hänen kuoliaksi; vv. 83-120.

Kullervo Kalervon poika Otti konttihin evästä, Läksi lehmien ajohon, Sanan virkki vierressänsä: "Voi minä polonen poika! 5 Jo minä johonki jouvuin: Härän hännän paimeneksi, Vasikkojen vaalijaksi, Joka suon on sotkijaksi, Maan pahan mateliaksi." 10 Kulki kangasta kavuten, Päätyi päivän rintehesen, Lintunen lehosta lauloi, Pieni lintu pensahasta: "Jo oisi aika orjan syöä, 15 Isottoman illastella." Kullervo Kalervon poika Ajoi lehmänsä levolle, Itse istui mättähälle, Otti leivän laukustansa, 20 Veti veitsensä tupesta, Leivän leikkaellaksensa, Veitsi vierähti kivehen, Kajahutti kalliohon. Kullervo Kalervon poika 25 Katselevi veitsyttänsä, Itse päätyi itkemähän, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Yks' oli veitsi veikkoutta, Yksi rauta rakkautta, 30 Ison saamoa eloa, Vanhemman varustamoa, Senki katkaisin kivehen, Karahutin kalliohon, Leipähän pahan emännän, 35 Pahan vaimon paistamahan." "Millä nyt maksan naisen naurun, Naisen naurun, piian pilkan, Akan ilkeän evähät, Pahan vaimon paistannaiset?" 40 Varis vaakkui varvikosta, Varis vaakkui, korppi koikkui: "Oi on kurja kullansolki! Ota vitsa viiakosta, Aja suolle sorkkasääret, 45 Lehmät liejuhun levitä, Puolen suurille susille, Toisen korven kontioille." "Kaikoa suet kokohon, Karhut kaikki katrahasen, 50 Aja karjana kotihin, Kirjavana kartanolle; Sillä maksat naisen naurun, Pahan vaimon parjaukset." Kullervo Kalervon poika 55 Itse tuon sanoiksi virkki: "Malta, malta Hiien herja! Jos itken isoni veistä, Vielä itkenet itsekin, Itket lypsy-lehmiäsi." 60 Otti vitsan viiakosta, Koivun korvesta tapasi, Ajoi lehmät liettehesen, Härät murtohon murenti, Puoliksi susien syöä, 65 Puolen korven kontiojen, Suet lausui lehmäsiksi, Karhut karjaksi saneli, Minkä pisti Pienikiksi, Kunka Kyytäksi kyhäisi. 70 Lonkui päivä luotehelle, Kulki kuusikon tasalle, Tuo pahanen paimen raiska, Kullervo Kalervon poika, Ajoi kontiot kotihin, 75 Susikarjan kartanolle, Vielä neuvoi karhujansa, Susillensa suin puheli: "Repäise emännän reisi, Pure puoli pohkeata, 80 Kun tulevi katsomahan, Lyykistäikse lypsämähän!" Kullervo Kalervon poika Jo kohta kotimäellä Lujahutti luikullansa, 85 Toitahutti torvellansa, Kolmasti kotimäellä, Kuuesti kujoisten suussa. Tuop' on Ilmarin emäntä, Sepon akka, selvä nainen, 90 Kuuli soitannan kujalta, Kajahuksen kankahalta, Sanovi sanalla tuolla, Lausui tuolla lausehella: "Ole kiitetty Jumala! 95 Torvi soipi, karja saapi; Orja soitellen tulevi, Toitatellen torvettavi." Itse pistihe pihalle, Kaapsahutti kartanolle, 100 Sai siitä savupanolle, Tuosta lypsylle tulevi. Lyhmistäikse lypsämähän, Heitäikse heruttamahan, Susi päälle suimistihe, 105 Karhu päälle kuopaisihe, Puri puolen pohkeata, Katkoi kannan sääriluusta. Siitä Ilmarin emäntä, Tuo takojan tarkka nainen, 110 Vieri kohta kuoliaksi, Kaatui kattila-noeksi, Oman pirttinsä pihalle, Kapehille kartanoille. Se oli meno naisen nuoren, 115 Kanssa kaunihin emännän, Jot' oli viikon valvateltu, Vuosin kuusin kuulusteltu Ilmarin iki iloksi, Sepon kuulun kunnioiksi. 120

Neljäsneljättä runo

Iloten ja riemuten pakenee Kullervo Ilmarisen kodista. Ilmarinen tapaa puolisonsa hengettömänä ja tulee siitä kovin surulliseksi; vv. 1-24. — Kullervo päivän korpia astuttua illalla valittaa orpouttansa sekä muuta onnettomuuttansa ja päättää lähteä kostamaan Untamolle sukunsa surmasta; vv. 25-54. — Metsän eukko tulee matkalla Kullervoa vastaan ja kertoo hänen vanhempansa ei vielä kuolleen, vaan elävän Lapin rajalla, jonne neuvoo häntä matkustamaan; vv. 55-94. — Kullervo löytää vanhempansa ja saapi äitiltänsä kuulla vanhemman sisarensa marjaan lähteneen ja sillä matkalla tietämättömiin kadonneen; vv. 95-152.

Kullervo Kalervon poika, Sinisukka äijä on lapsi, Läksi soitellen seposta, Ilon lyöen Ilman mailta, Suo sorahti, maa järähti, 5 Kangas vastahan kajahti, Kullervoisen soitantoa, Ilkeän ilon pitoa. Kuului se sepon pajahan, Seppo seisottui pajassa, 10 Sai pihalle kuulemahan, Mikä soitanta salolla. Jo näki toet totiset, Valehettomat vakaiset, Näki naisen nukkunehen, 15 Kaunoisensa kaatunehen, Kaatunehen kartanolle, Kellistynehen keolle. Siihen seppo seisottihen Syämmellä synkeällä, 20 Puuttui yöksi itkemähän, Viikoksi vetistämähän, Mieli ei tervoa parempi, Syän ei syttä valkeampi. Itse Kullervo käveli, 25 Astui eelle jonne kunne, Päivän korpia kovia, Hiien hirsikankahia; Illan tullen, yön pimeten, Päätyi maahan mättähälle. 30 Siinä istuvi isoton, Armoton ajattelevi: "Kotihinsa muut menevät, Majoillensa matkoavat; Mull' on korvessa kotini, 35 Tuulessa tulisijani." "Piennä mun isoni jätti, Matalana maammoseni, Jätti jäisille jälille, Pyöriville portahille, 40 Joka suohon sortumahan, Likahan litistymähän." "Vaan en nyt iällä tällä, Viel' en suohon sorrukkana; Enmä sinnes suohon sorru, 45 Kunnes kannan kahta kättä, Viittä sormea viritän, Kynttä kymmenen ylennän." Juohtui juoni mielehensä, Puuttui aivohon ajatus, 50 Käyä Untamon kylässä, Kostoa isonsa kohlut, Ison kohlut, maammon mahlat, Itsensä pahoin piännät. Jopa tuosta toisna päänä 55 Kullervo Kalervon poika Astui eelle matkoansa, Kohti Untamon kotia, Tuli akka vastahansa, Siniviitta viian eukko, 60 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Kunne läksit Kullervoinen?" Kullervo Kalervon poika Itse tuon sanoiksi virkki: "Läksin tuonne toisialle, 65 Tuonne Untamon tuville; Juohtui juoni mieleheni, Puuttui aivohon ajatus, Kostoa isoni kohlut, Ison kohlut, maammon mahlat, 70 Polttoa tuvat tuhaksi, Kypeniksi kyyätellä." Akka tuon sanoiksi virkki: "Ei ole surmattu sukusi; On sulla iso elossa, 75 Maammo mailla tervehenä, Lapin laajalla rajalla, Kalalammin laitehella." "Astut päivän, tuosta toisen, Astut kohta kolmannenki, 80 Kulet kohti luotehesen, Vaara vastahan tulevi, Sie astut alatse vaaran, Käyt vaaran vasenta puolta; Tuostapa joki tulevi 85 Oikealle puolellesi, Käyt siitä joen sivua, Kolmen kosken kuohumitse, Tulet niemen tutkamehen, Pää'yt päähän pitkän kaiskun, 90 Tupa on niemen tutkamessa, Kalasauna kaiskun päässä, Siinäpä iso elävi, Siinä kaunis kantajasi." Kullervo Kalervon poika 95 Läksi tuosta astumahan, Astui päivän, tuosta toisen, Kulki kohti luotehesen, Tuli niemen tutkamehen, Päätyi pitkän niemen päähän; 100 Tupa oli niemen tutkamessa, Kalasauna kaiskun päässä. Meni hän tupahan tuosta, Eipä tunneta tuvassa: "Mistä vieras veen takainen, 105 Kusta kulkija kotosin?" "Etkö tunne poikoasi, Muista lastasi omoa, Jonka Untamon urohot Veivät kanssansa kotihin, 110 Ison vaaksan varrellisna, Emon värttinän pituisna?" Emo ennätti sanoa, Vaimo vanha lausuella: "Ohoh poikani poloinen, 115 Ohoh kurja Kullervoni, Ettäpäs elävin silmin Näitä maita matkaelet! Kun jo itkin kuolleheksi, Jo kauvan kaonneheksi." 120 "Kaks' oli poikoa minulla, Kaksi kaunoista tytärtä, Niist' oli osattomalta Kaksi vanhinta kaonnut, Poika suurehen sotahan, 125 Tyttö tietämättömihin; Poikani tuli takaisin, Tyttö ei se tullekkana." "Läksi marjahan metsälle, Alle vaaran vaapukkahan, 130 Sinneppä kana katosi, Lintu kuoli liioin surmin, Surmihin sanattomihin, Nimen tietämättömihin." "Kenpä tuota etsimähän? 135 Kenpä muu, jos ei emonsa. Läksin mie emo polonen Etsimähän tyttöäni, Etsin päivän, etsin toisen, Etsin kohta kolmannenki, 140 Nousin suurelle mäelle, Korkealle kompakolle, Huusin tuosta tyttöäni, Kaonnutta kaihoelin. Vaarat vastaten saneli, 145 Kankahat kajahtelivat: 'Elä huua tyttöäsi, Elä huua, hoilaele! Ei se saa sinä ikänä, Ei paloa polvenansa, 150 Emon entisen tiloille, Taaton vanhan valkamoille.'"

Viidesneljättä runo

Kullervo vanhempainsa kodissa, samoin kuin ennen Untolassa, toimittelee töitänsä takaperoisesti; isä sitte viimein laittaa hänen veronvienti-matkalle; vv. 1-24. — Palatessansa tapaa tytön matkallansa, jota pyytää rekeensä, tyttö ei lähde, vaan vastaa hänelle tylysti; Kullervo väkivallalla koppaa tytön rekeensä ja houkuttelee sen sitte lahjoillansa yöksi kanssansa jäämään; vv. 25-62. — Aamulla jälkeen tyttö, kyseltyä oudon sulhonsa sukua, tulee tuntemaan hänen omaksi veljeksensä ja kauhistuu sitte niin naimakaupoistansa, että paikalla juoksee ja hukutaikse kuohuvaan koskeen; vv. 63-92. — Kullervo mielituskissaan repii rekensä rikki, ratsastaa sitte kotiin äitillensä kertomaan sitä kauhistusta, kun oli oman tuntemattoman sisarensa kanssa naimiskauppoihin ruvennut, ja miettii lopettaa itsensä, mutta samassa muistaa Untamoisen vielä kostamatta olevan; vv. 93-134.

Kullervo Kalervon poika, Sinisukka äijä on lapsi, Sai tuosta elelemähän Alla varjon vanhempien, Ei saanut älyämähän, 5 Miehen mieltä ottamahan. Poika työlle työnteleikse, Nuotan suuren souantahan, Souti poikki puiset hangat, Venon haapaisen hajotti. 10 Sai Kalervo katsomahan, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Ei sinusta soutajaksi, Mene nuotan tarvontahan!" Meni nuotan tarvontahan, 15 Tarpoi nuotan tappuroiksi, Ruumeniksi pullot rouhi, Selykset paloin paloitti. Sai Kalervo katsomahan, Sanan virkkoi, noin nimesi: 20 "Ei sinusta tarpojaksi, Lähe viemähän vetoja, Maajyviä maksamahan, Lienet matkassa parempi." Kullervo Kalervon poika, 25 Vietyä veot perille, Maksettua maajyväset, Rekehensä reutoaikse, Alkoi kulkea kotihin, Matkata omille maille. 30 Iski virkkua vitsalla, Heläytti helmivyöllä, Ajavi karettelevi; Neiti vastahan tulevi Noilla Pohjan kankahilla, 35 Lapin laajoilla rajoilla. Kullervo Kalervon poika Sanojansa säätelevi: "Käy neito rekoseheni, Armas alle vilttieni!" 40 Neiti vastahan sanovi, Tinarinta riuskuttavi: "Vilu on olla viltin alla, Kolkko korjassa eleä." Kullervo Kalervon poika, 45 Sinisukka äiön lapsi, Koppoi neion korjahansa, Reualti rekosehensa. Neiti tuossa noin sanovi: "Kun et päästä pois minua, 50 Polen poikki pohjalauat, Levittelen liistehesi." Kullervo Kalervon poika Aukaisi rahaisen arkun, Näytteli hope'itansa, 55 Verkaliuskoja levitti, Kultasuita sukkasia, Vöitänsä hopeapäitä. Verat veivät neien mielen, Raha muutti morsiamen, 60 Hopea hukuttelevi, Kulta kuihauttelevi. antoi Jumala aamun, Toi Jumala toisen päivän, Niin neiti sanoiksi virkki: 65 "Mist' olet sinä sukuisin, Lienet suurtaki sukua, Isoa isän aloa?" Kullervo Kalervon poika Sanan virkkoi, noin nimesi: 70 "En ole sukua suurta, Enkä suurta, enkä pientä, Olen kerran keskimäistä, Kalervon katala poika; Vaan sano oma sukusi, 75 Jos olet sukua suurta." Neiti tuon sanoiksi virkki: "Mie olen Kalervon tyttö; Läksin marjahan metsälle, Sinne mie kana katosin 80 Kuolemahan korven päähän, Kaatumahan kankahalle, Enkä kuollut kuitenkana, En mä kalkinen kaonnut, Näille päivin päätymättä, 85 Näille juonin joutumatta!" Sai toki sanoneheksi, Heti repsahti re'estä, Siitä juoksihe jokehen, Kosken kuohu'un kovahan, 90 Siihen surmansa sukesi, Kuolemansa kohtaeli. Kullervo Kalervon poika Pyyhältihe korjastansa, Veitsin länkensä levitti, 95 Rauoin rahnoi rahkehensa; Hyppäsi hyvän selälle, Ajavi palasen maata, Päätyvi ison pihoille, Oman taaton tanterille, 100 Vähän kuollutta parempi, Kaonnutta kaunihimpi. Emo päätyvi pihalle, Ennätti emo kysyä, Vanhempansa tutkaella: 105 "Mi sinulla poikaseni? On kuin Tuonelta tulisit, Manalalta matkoaisit." Kullervo Kalervon poika Sanan virkkoi, noin nimesi: 110 "Jo on kummat kuulumassa, Taikeat tapahtununna, Kun pi'in oman sisaren, Turmelin emon tuoman." "Se jo surmansa sukesi 115 Koskehen kohisevahan, Itse tuot' en tieäkkänä, Kunne kurja kuoletaime, Suuhun ulvovan sutosen, Vainko vatsahan valahan." 120 Emo tuon sanoiksi virkki: "Ellös sinä sinne menkö, Onpa suurta Suomen nientä, Sankkoa Savon rajoa, Piillä miehen piilojansa, 125 Hävetä pahoja töitä." Kullervo Kalervon poika Itse tuon sanoiksi virkki: "Enkä piile, en pakene, Viel' on Unto oikeana, 130 Mies katala kaatamatta, Kostamatta taaton kohlut, Taaton kohlut, maammon mahlat, Itseni hyvin piännät."

Kuudesneljättä runo

Kullervo valmistaikse Untolaa sotimaan, enemmin toivomalla kuin pelkäämällä siinä sodassa itsensäki kaatuvan; vv. 1-24. — Hyvästi-jättöä tehdessään kysyy ensin isältä, sitte veljeltä ja sisareltaan, itkisivätkö häntä, jos kuulisivat kuolleeksi; ei kukaan niistä lupaa häntä itkeä; vv. 25-56. — Viimeiseksi kysyy äitiänsä, itkisikö hänkään kuollutta poikaansa. Äiti vastaa kyllä paljonki itkevänsä, jos kuulisi Kullervonsa kuolleeksi; vv. 57-82. — Untolan matkalla saapi Kullervo sanoja toisen toisensa perästä, ensin isänsä sitte veljensä ja sisarensa kuolleen; niistä huolimatta hän vaan kulkee edelleen; vv. 83-118. — Kuultua jo viimein äitinsäki kuolleen äsken Kullervo tulee kovin surulliseksi ja käskee häntä, miten parhaiten taidettiin, maahan laittaa; itse hän vaan pitkitti matkaansa Untolaan; vv. 119-144. — Perille tultua kaataa Untamon väkenensä ja palajaa sitte autioon kotiinsa. Jonkun ajan ensin itkettyänsä lähtee viimein metsästä itselleen ruokaa hankkimaan ja joutuu matkallansa juuri sille paikalle, jossa oli tuntemattoman sisarensa kanssa elellyt; vv. 145-176. — Tempaa miekkansa tupesta, asettaa sen perin maahan ja syöksee sitte rinnoin kärkeä vasten, sillä tavoin lopun onnettomasta elämästänsä tehden; vv. 177-202.

Kullervo Kalervon poika, Sinisukka äijä on lapsi, Siitä suorikse sotahan, Valmistaikse vainotielle, Hetken miekkoa hioen, 5 Kärestäen keihoansa. Emo tuon sanoiksi virkki: "Ellös poikani poloinen Saako suurehen sotahan, Menkö miekan melskehesen! 10 Ken suotta sotahan saapi, Tahallansa tappelohon, Se soassa surmatahan, Tapetahan tappelossa." Kullervo Kalervon poika 15 Sanan virkkoi, noin nimesi: "En mä silloin suohon sorru, Enkä kaa'u kankahalle, Kun sorrun sotatiloille, Kaa'un miekan kalskehesen; 20 Sorea sotahan kuolla, Äkin poika pois tulevi, Potematta pois menevi, Laihtumatta lankeavi." Kohta lähtevi ko'ista, 25 Sanovi sanan isolle: "Hyvästi hyvä isoni! Itketkö sinä minua, Koskas kuulet kuolleheksi, Kansasta kaonneheksi?" 30 Tuon isä sanoiksi virkki: "En minä sinua itke, Jospa kuulen kuolleheksi, Onhan mulla toinen poika, Poika paljoa parempi, 35 Äijeä älykkähämpi." Virkkoi siitä veikollensa: "Jää hyvästi veikkoseni! Itketkö sinä minua, Koskas kuulet kuolleheksi?" 40 Veikko tuon sanoiksi virkki: "En itke minä sinua, Saan minä mokoman veljen, Suun savesta, pään kivestä, Veljen paljoa paremman, 45 Äijeä älykkähämmän." Virkkoi siitä siskollensa: "Hyvästi sisarueni! Itketkö sinä minua, Koskas kuulet kuolleheksi?" 50 Noin sisar sanoiksi virkki: "En itke minä sinua, Josko kuulen kuolleheksi, Veli on minulla toinen, Veli paljoa parempi, 55 Kahta mointa kaunihimpi." Kullervo Kalervon poika Sanoi siitä äitillensä: "Äitiseni, armaiseni, Minun kaunis kantajani! 60 Itketkö sinä minua, Koskas kuulet kuolleheksi, Kansasta kaonneheksi, Sortuneheksi suvusta?" Tuon emo sanoiksi virkki: 65 "Ohoh poikani poloinen, Et älyä äitin mieltä, Et tunne emon syäntä! Itkenpä minä sinua, Kun sun kuulen kuolleheksi, 70 Väestä vähenneheksi, Sortuneheksi suvusta, Itken tulville tupamme, Siltalauat lainehille, Kujat kaikki kuurullani, 75 Läävät länkämöisilläni." "Mit' en itkeä ilenne, Kut' en voine voivotella, Itkeä inehmisissä, Itken saunassa saloa, 80 Yliset kulasvesille, Saunan lauat lainehille." Kullervo Kalervon poika Kulki soitellen sotahan, Vieri viestinen jälestä: 85 "Jo iso kotona kuoli, Käyppäs tuota katsomahan, Kuinka kuollut hauatahan!" Kullervo Kalervon poika Hänpä varsin vastaeli: 90 "Kun lie kuollut kuolkahansa, On siellä kotona ruuna, Millä maahan vietäkähän, Kalmahan katettakahan." Soitti suolla mennessänsä, 95 Kulahutteli kulossa, Saatihin sana jälestä: "Jo veli kotona kuoli, Käyppäs tuota katsomahan, Kuten kuollut hauatahan!" 100 Kullervo Kalervon poika Hänpä varsin vastaeli: "Kun lie kuollut, kuolkahansa, On siellä ori kotona, Millä maahan vietäkähän, 105 Kalmahan katettakahan." Soitti suolla mennessänsä, Kajahutti kankahalla, Sai sanoma korvihinsa: "Jo sisar kotona kuoli, 110 Käyppä tuota katsomahan, Kuten kuollut hauatahan!" Kullervo Kalervon poika Hänpä varsin vastaeli: "Kun lie kuollut, kuolkahansa, 115 On siellä kotona tamma, Millä maahan vietäkähän, Kalmahan katettakahan." Soitti soilla, soitti mailla, Patakoitteli paloilla, 120 Sai sanoma korvihinsa: "Kuoli ehtoinen emosi, Käyppäs tuota katsomahan, Miten miero hautoavi!" Kullervo Kalervon poika 125 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Voi minä poloinen poika, Voi poika polon alainen, Kun kuoli emo minulta, Kaatui kaunis kantajani, 130 Enk' ollut luona luopuessa, Läsnä hengen lähtiessä." "Kuollut koissa pestäköhön Saksan saipua-vesillä, Silkkihin si'eltäköhön, 135 Palttinoihin pantakohon, Siitä maahan pantakohon, Kalmahan katettakohon, Itkuvirsin vietäköhön, Laulaen las'ettakohon, 140 Itse en kotihin joua, Viel' on Unto kostamatta, Mies katala kaatamatta, Ilkeä hävittämättä." Meni soitellen sotahan, 145 Ilon lyöen Untolahan, Kaatoi Untolan urohot, Tuvat poltteli poroksi, Kivet jätti kiukahia, Pitkät pihlajat pihoja. 150 Kääntyvi kotihin tuosta Ison entisen eloille, Tupa on tyhjä tultuansa, Autio avattuansa. Antoi kättä hiilokselle, 155 Hiilet kylmät hiiloksessa, Pisti kättä kiukahalle, Kivet kylmät kiukahassa. Loihen siitä itkemähän, Itki päivän, itki toisen, 160 Päivälläpä kolmannella Ylös korpehen kohosi Evähiä etsimähän, Antia anelemahan. Kävi matkoa vähäisen, 165 Astui tietä pikkaraisen, Tapahtui sijalle sille, Tuli tuolle saarekselle, Kuss' oli piian pillannunna, Turmellut emonsa tuoman. 170 Siin' itki ihana nurmi, Aho armahin valitti, Nuoret heinät hellitteli, Kuikutti kukat kanervan, Tuota piian pillamusta, 175 Emon tuoman turmellusta. Kullervo Kalervon poika Tempasi terävän miekan, Tupestansa tuiman rauan; Katselevi, kääntelevi, 180 Arvelee, ajattelevi, Tokko tuon tekisi mieli Syöä syyllistä lihoa, Viallista verta juoa. Miekka mietti miehen mielen, 185 Arvasi uron pakinan, Vastasi sanalla tuolla: "Mikäpä minun olisi Syöä syyllistä lihoa, Viallista verta juoa, 190 Syön lihoa syytöntäki, Juon verta viatontaki." Kullervo Kalervon poika Perän painoi kankahasen, Kären käänti rintahansa, 195 Itse iskihe kärelle, Siihen surmansa sukesi, Kuolemansa kohtaeli. Se oli surma nuoren miehen, Kuolema Kalervon poian, 200 Loppu ainakin urosta, Kuolema kova-osaista.

Seitsemäsneljättä runo

Ilmarinen kauvan Tuonelaan joutunutta naistansa itkettyä viimein päättää kullasta takoa uuden puolison itsellensä. Työ ei kuitenkaan ensi yrityksellä ota oikein onnistuaksensa; vv. 1-46. — Äsken kolmannella yrityksellä toivottu kulta-neito lähtee ahjosta. Sille seppä sitte takoo kädet, jalat, suun, silmät ja korvat, mutta henkeä ei saa neitosellensa, ei sanoja suuhun eikä suloa silmään; vv. 47-72. — Ilmarinen laittaa kultaneiden yöksi viereensä, mutta havaitsee pian mieliharmiksensa siitä ei olevan puolisoksi; se kylkensä, joka oli neittä vasten, pian oli kokonaan vilustua; vv. 73-94. — Seppo sitte viepi kultaneitonsa Väinämöiselle, joka heti nähtyänsä sanoo sen hänellen ei sopivan, ja kehottaa Ilmarista viemään sitä vieraille maille, siellä kulta ehkä saisi halukkaampia kosijoita; vv. 95-138.

Se on seppo Ilmarinen Naista itki illat kaiket, Yöt itki unettomana, Päivät einehettömänä, Eikä kääntynyt käessä 5 Vaskinen vasaran varsi, Kuulunut pajasta kalke Yhen kuuhuen kululla. Itki kuuta kaksi, kolme, Niinpä kuulla neljännellä 10 Poimi kultia mereltä, Hopehia lainehilta. Työnti kullat kuumentohon, Ajoi ahjohon hopeat, Otti orjat lietsomahan, 15 Palkkalaiset painamahan, Itse ahjoa kohenti Hiilikoukkunen käessä, Pyyti kullaista kuvoa, Hope'ista morsianta. 20 Katsoi ahjonsa alusta, Lietsehensä liepehiä, Mitä ahjosta ajaikse, Tungeikse tulisijasta. Uuhi ahjosta ajaikse, 25 Lähetäikse lietsehestä, Karva kulta, toinen vaski, Kolmas on hopea karva; Muut tuota ihastelevi, Ei ihastu Ilmarinen. 30 Sanoi seppo Ilmarinen: "Se susi sinua toivoi!" Työntävi tulehen uuhen, Laittoi orjat lietsomahan, Itse ahjoa kohenti 35 Hiilikoukkunen käessä. Katsoi ahjonsa alusta, Lietsehensä liepehiä, Mitä ahjosta ajaikse, Tungeikse tulisijasta. 40 Varsa ahjosta ajaikse, Lähetäikse lietsehestä, Harja kulta, pää hopea, Kaikki vaskesta kaviot; Muut tuota hyvin ihastui, 45 Ei ihastu Ilmarinen. Siitä seppo Ilmarinen Varsan työntävi tulehen, Pani orjat lietsomahan, Itse ahjoa kohenti. 50 Katsoi ahjonsa alusta, Lietsehensä liepehiä, Mitä ahjosta ajaikse, Lähetäikse lietsehestä. Neiti ahjosta ajaikse, 55 Letti kulta lietsehestä, Pää hopea, kassa kulta, Varsi kaikki kaunokainen; Muut tuota pahoin pelästyi, Ei pelästy Ilmarinen. 60 Siitä seppo Ilmarinen Takoi kullaista kuvoa, Jalat laati neitoselle, Jalat laati, käet kuvasi, Eipä jalka nousekkana, 65 Käänny käet syleilemähän. Takoi korvat neiollensa, Eipä korvat kuulekkana, Niin sovitti suun sorean, Suun sorean, sirkut silmät, 70 Saanut ei sanoa suuhun, Eikä silmähän suloa. Sanoi seppo Ilmarinen: "Oisi tuo sorea neito, Kun oisi sanallisena, 75 Mielellisnä, kielellisnä." Saattoi siitä neitosensa, Tuon on kultaisen kuvansa, Utuisehen uutimehen, Itse vierehen venähti 80 Sulkkuisille vuotehille, Pehme'ille pää-aloille. Siinä yön levätessänsä Kyllä peitettä kysyvi Maata kera puolisonsa, 85 Tuon on kultaisen kuvansa: Se oli kylki kyllä lämmin, Ku oli vasten vaippoansa, Se oli jääksi jäätymässä, Ku oli nuorta neittä vasten. 90 Sanoi seppo Ilmarinen: "Ei tämä hyvä minulle; Vienen neien Väinölähän, Väinämöiselle varaksi." Siitä seppo Ilmarinen 95 Viepi neien Väinölähän, Sanoi sinne saatuansa: "Oi sie vanha Väinämöinen, Tuossa on sinulle tyttö Kovin kaunis katsannolta, 100 Ei ole suuri suun piolta, Eikä leuoilta leveä." Vaka vanha Väinämöinen Katsahti kuvoa tuota, Luopi silmät kullan päälle, 105 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Miksi tuot minulle tuota, Tuota kullan kummitusta?" Sanoi seppo Ilmarinen: "Miksi muuksi, kun hyväksi, 110 Ikuiseksi ystäväksi, Kainaloiseksi kanaksi." Sanoi vanha Väinämöinen: "Oi on seppo veikkoseni! Tunge neitosi tulehen, 115 Tao kaikiksi kaluiksi, Tahi vie Venäehelle, Saata Saksahan kuvasi, Rikkahien riian naia, Suurien soan kosia; 120 Ei sovi minun suvulle, Ei minullen itselleni, Naista kullaista kosia, Hope'ista huolitella." Siitä kielti Väinämöinen, 125 Epäsi suvannon sulho, Kullalle kumartamasta, Hopealle horjumasta; Sanovi sanalla tuolla, Lausui tuolla lausehella: 130 "Elkätte pojat poloiset, Vasta kasvavat urohot, Sinä ilmoisna ikänä, Kuuna kullan valkeana, Naista kullaista kosiko, 135 Hope'ista huolitelko, Kylmän kulta kuumottavi, Vilun huohtavi hopea."

Kahdeksasneljättä runo

Ilmarinen lähtee Pohjolaan, ilmoittaa naisensa kuolleen, pyytää Pohjolan emännältä sen nuorempaa tytärtä vaimoksensa; vv. 1-32. — Pohjolan emäntä pahoillaan siitä, kun oli vanhemmankaan tyttärensä Ilmariselle antanut, toista ei jo enään lupaakkaan hänelle. Pahoittavan vastauksen saapi seppo sitte tytöltäki, kun puhuttelee sitä puolisoksensa; vv. 33-56. — Tytön mieltä kysymättä Ilmarinen suutuksissaan ryöstää sen rekeensä ja lähtee matkaan. Tyttö suruissaan itkee ja toivottelee itseänsä jos minnekki, kun vaan pääsisi Ilmarisesta erilleen; vv. 57-92. — Yöpaikkaan tultua syrjäinen mies Ilmarisen nukkuessa alkaa tytön kanssa hilastella. Ilmarinen siitä kovin suuttuneena haltioissaan laulaa neiden lokiksi meren karille; vv. 93-118. — Kotiin tulleelta Väinämöinen kysyy Pohjolan elämästä, johon Ilmarinen vastaa, siellä sammon nojassa ei mitään puutetta olevan, ja selittää sitte, minkätähden niin yksinänsä palasi Pohjolasta; vv. 119-154.

Tuop' on seppo Ilmarinen, Takoja iän-ikuinen, Pisti varsan valjahisin, Ruskean re'en etehen, Itse istuvi rekehen, 5 Lähteäksensä lupasi, Pyytämähän Pohjolasta Toista Pohjolan tytärtä. Sai päivän ajaneheksi, Sekä päivän jotta toisen, 10 Päivälläpä kolmannella Tuli Pohjolan tuville. Heti kun tuli tupahan, Louhi Pohjolan emäntä Kääntyvi kyselemähän 15 Oman lapsensa oloa Miniänä miehelässä, Naisena anoppelassa. Se on seppo Ilmarinen Sanan virkkoi, noin nimesi: 20 "Ellös nyt anoppiseni! Ellös sie kyselkö tuota Eläntöä tyttäresi, Asuntoa armahasi, Maassa on jo marjaseni, 25 Kankahassa kaunoseni; Läksin toista tyttöäsi, Neitoasi nuorempata; Annappa anoppiseni Tuo on toinen tyttäresi 30 Naisen entisen eloille, Sijalle sisaruensa." Louhi Pohjolan emäntä Sanan virkkoi, noin nimesi: "Pahoin tein minä poloinen, 35 Kun ma työnsin toisenkana Nuorena nukahtamahan, Verevänä vieremähän, Annoin kuin susien suuhun, Karhun kiljuvan kitahan; 40 Enkä toista annakkana Nokiesi nuoliojaksi." Se on seppo Ilmarinen Murti suuta, väänti päätä, Sanan virkkoi, noin nimesi: 45 "Tuleppa minulle tyttö Mesileivän leipojaksi, Oluen osoajaksi!" Neiti itse noin saneli Ilmariselle sepolle: 50 "Tapoit naisen ennen naiun, Surmasit sisarueni, Toki tappaisit minunki, Surmoaisit itseniki; En lähe minä sinulle, 55 En sepon sysisijoille." Se on seppo Ilmarinen Murti suuta, väänti päätä, Saavutti tytön samassa, Työnnälti rekosehensa, 60 Itse vierehen venähti, Läksi kohta kulkemahan. Neiti itki ja urisi, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Kuule seppo Ilmarinen, 65 Kun et laskene minua, Potkin korjasi paloiksi, Sären reen repalehiksi." Sanoi seppo Ilmarinen: "Sentähen sepon rekosen 70 Laiat rautahan rakettu, Jotta potkia pitävi." Neitonen kujertelevi, Vyö vaski valittelevi, Sanan virkkoi, noin nimesi: 75 "Kun et laskene minua, Laulaime meren kalaksi, Syvän aallon siikaseksi." Se on seppo Ilmarinen Sanan virkkoi, noin nimesi: 80 "Etpä sinä sinne pääse, Minä haukina jälessä." Kulki matkoa palasen, Ajoi tietä pikkuruisen, Neiti päätänsä kohotti, 85 Näki jälkiä lumessa, Huokaiseikse, henkäiseikse, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Voi minua kurja raukka! Parempi minun olisi 90 Jänön juoksevan jälillä, Kun tämän kosijan reessä." Se on seppo Ilmarinen Puri huulta, väänti päätä, Ajoa kahattelevi 95 Yöksi uutehen kylähän. Matkalta väsynehenä Seppo nukkuvi sike'in, Toinen naista naurattavi Mieheltä unekkahalta. 100 Siitä seppo Ilmarinen, Aamulla havattuansa, Sekä suuttui, jotta syäntyi, Kovin suuttui ja vihastui, Loihe siitä laulamahan, 105 Syäntyi sanelemahan, Lauloi moisen morsiamen Meren luo'olle lokiksi, Luo'oilla lokottamahan, Kariloilla kaikkumahan, 110 Nenät nienten niukumahan, Vastatuulet vaapumahan. Itse istuikse rekehen, Kohennaikse korjahansa, Ajoa kahattelevi, 115 Alla päin, pahoilla mielin, Matkasi omille maille, Tuli maille tuttaville. Vaka vanha Väinämöinen Sanan virkkoi, noin nimesi 120 Ilmariselle sepolle: "Veli seppo Ilmarinen! Mit' olet pahoilla mielin, Kahta kallella kypärin, Pohjolasta tullessasi; 125 Miten Pohjola elävi?" Sanoi seppo Ilmarinen: "Mi on Pohjolan eleä, Kun on sampo jauhamassa, Kirjokansi kallumassa! 130 Päivän jauhoi syötäviä, Päivän toisen myötäviä, Kolmannen kotipitoja; Jotta sanon, kun sanonki, Kerran toisen kertaelen: 135 Mi on Pohjolan eleä, Kun on sampo Pohjolassa! Siin' on kyntö, siinä kylvö, Siinä kasvo kaikenlainen, Siinäpä ikuinen onni." 140 Siitä vanha Väinämöinen Sanan virkkoi, noin nimesi: "Veli seppo Ilmarinen! Minne heitit naisen nuoren, Kun sa tyhjänä tulitki, 145 Aina naisetta elelet?" Se on seppo Ilmarinen Itse tuon sanoiksi virkki: "Lauloin mie mokoman naisen Meren luo'olle lokiksi; 150 Nyt se lokkina lojuvi, Kajavana kaakahtavi, Kiljuvi vesikivillä, Kariloilla kaljahuvi."

Yhdeksäsneljättä runo

Väinämöinen kehoittaa Ilmarista lähtemään kanssansa sampoa Pohjolasta ryöstämään. Ilmarinen vastaa, ei tahtovansa vaaralliselle Pohjan merelle lähteä, jonka tähden Väinämöinen suostuu maisinki kulkemaan; vv. 1-22. — Hevoista hakiessaan kuulevat veneen rannalla itkevän. Väinämöisen kysyttyä mitä itki, vene sanoo sitä itkevänsä, kun häntä ei milloinkaan viety vesille, vaan piti rannalla ikänsä viettää; vv. 23-86. — Väinämöinen laittaa veneen vesille ja väkeä veneesen kaikenlaista. Kokevat soutaa pojat, tytöt, nuoret, vanhat, mutta matka ei ota edistyäkseen, ennenkun Ilmarinen istuu soutamaan; vv. 87-114. — Lemminkäinen rannaltaan näkee oudon purren merellä, arvelee kenen olisi, ja viimein tunnettuansa Väinämöisen ja Ilmarisen, kysyy kunne olivat matkalla, johon Väinämöinen vastaa Pohjolasta sampoa tapaamaan lähteneensä; vv. 115-150. — Lemminkäinen pyytää yhteen matkaan päästäksensä, ja luvan saatuansa lähtee Väinämöisen laivaan. Veistetyn veneen laidan tuopi kanssansa, arvellen Pohjolan merellä usein varalaidanki ei liikaa olevan; vv. 151-182.

Vaka vanha Väinämöinen Itse tuon sanoiksi virkki: "Veli seppo, veikkoseni, Lähtekämme Pohjolahan Tuon on sammon sa'antahan, 5 Kirjokannen katsontahan; Laatikamme laiva suuri, Johon sampo saatetahan Pohjolan kivimäestä, Vaaran vaskisen sisästä!" 10 Sanoi seppo Ilmarinen: "Vakavampi mainen matka, Lempo menköhön merelle, Surma suurelle selälle!" Sanoi vanha Väinämöinen: 15 "Lysti on venon vesillä, Purren juosta jolkutella, Veet väljät välkytellä; Vaan kuitenki, kaikitenki, Kun et mieline merisin, 20 Niin on maisin matkatkamme, Rantaisin ratustelkamme!" "Tao nyt mulle uusi miekka, Tee miekka tuliteräinen, Jolla hurttia hutelen, 25 Pohjan kansan kaikottelen, Saaessa otolle sammon, Kirjokannen katselohon." Tuo on seppo Ilmarinen Takoi miekan mieltä myöten, 30 Senp' on kullalla kuvasi, Hopealla huolitteli. Vaka vanha Väinämöinen Sai miekan tuliteräisen Kätehensä oikeahan, 35 Senpä kuu kärestä paistoi, Päivä paistoi lappeasta, Tähet västistä valotti. Sylkytteli miekkoansa Vuoren rautaisen raossa, 40 Itse tuon sanoiksi virkki: "Jo minä terällä tällä Vaikka vuoret poikki löisin, Kalliot kaha jakaisin!" Lähteä luku tulevi, 45 Liitto käyä kerkiävi; Yks' on vanha Väinämöinen, Toinen seppo Ilmarinen, Läksivät hevon hakuhun, Kuloharjan kuuntelohon, 50 Suvikunnan suitset vyöllä, Varsan valjahat olalla. Astua ratustelevat Kahen miehen rantamaita, Kuului rannalta kujerrus, 55 Valitanta valkamalta. Vaka vanha Väinämöinen Meni luota katsomahan, Näki purren itkemässä, Venosen valittamassa, 60 Kysytteli, lausutteli: "Mitä itket puinen pursi, Itketkö sä puisuuttasi, Hankauttasi haveksit?" Pursi puinen vastoavi, 65 Vene hankava sanovi: "En mä itke puisuuttani, Hankauttani haveksi; Itken viejäistä vesille, Laskiaista lainehille." 70 "Muut purret, pahatki purret, Ne aina sotia käyvät, Tuovat täytensä rahoja, Alustansa aartehia; Minä lahon lastuillani, 75 Venyn veistännäisilläni; Pahimmatki maan matoset Alla kaarteni asuvat, Linnut ilman ilkeimmät Pesän pielessä pitävät." 80 Vaka vanha Väinämöinen Tuossa tuon sanoiksi virkki: "Elä itke puinen pursi, Vene hankava havise, Kohta saat sotia käyä, 85 Tappeloita tallustella!" Vaka vanha Väinämöinen Lauloi purren lainehille, Lauloi ensin laitapuolen Sukapäitä sulhosia, 90 Lauloi toisen laitapuolen Tinapäitä tyttäriä, Lauloi vieläki lisäksi Teljot täytehen väkeä, Kuss' oli vähän sijoa, 95 Nuorukaisilta esinnä. Pani sulhot soutamahan, Neiet ilman istumahan; Sulhot souti, airot notkui, Eipä matka eistykkänä. 100 Pani neiet soutamahan, Sulhot ilman istumahan; Neiet souti, sormet notkui, Eipä matka eistykkänä. Muutti vanhat soutamahan, 105 Nuoret päältä katsomahan; Vanhat souti, päät vapisi, Eipä vielä matka eisty. Siitä seppo Ilmarinen Itse istui soutamahan, 110 Jopa juoksi puinen pursi, Pursi juoksi, matka joutui, Loitos kuului airon loiske, Kauvas hankojen hamina. Ahti saarella asuvi, 115 Kauko niemen kainalossa; Kalatuutta Kauko itki, Leivätyyttä Lemminkäinen, Ahti aitan pieneyttä, Veitikka osan vähyyttä. 120 Veisti laitoja venehen, Uuen purren pohjapuuta, Päässä pitkän nälkäniemen, Pakalla kylän katalan. Se oli korvalta korea, 125 Silmältä sitäi parempi, Näki purren kulkemassa, Venosen vaeltamassa, Selvällä meren selällä, Ulapalla aukealla. 130 Huuti mies nenästä niemen, Verevä vesien poikki: "Kenen on vene vesillä, Kenen laiva lainehilla?" Miehet purresta puhuvat: 135 "Mi olet mies metsän asuja, Kun et tunne tuota purtta, Keksi Väinölän venettä?" Sanoi lieto Lemminkäinen, Virkkoi kaunis Kaukomieli: 140 "Jo tunnen perän pitäjän, Ja älyän airollisen; Minnekkä menette miehet, Kunne läksitte urohot?" Sanoi vanha Väinämöinen: 145 "Kohti pohjoista kulemme Sampoa tapoamahan, Kirjokantta katsomahan, Pohjolan kivimäestä, Vaaran vaskisen sisästä." 150 Sanoi lieto Lemminkäinen: "Ohoh vanha Väinämöinen! Otappa minua miestä Urohoksi kolmanneksi, Kun saat sammon nostantahan, 155 Kirjokannen kannantahan; Vielä mieki miesnä maksan, Jos saisi tapella tarve." Vaka vanha Väinämöinen Otti miehen matkoihinsa; 160 Se on lieto Lemminkäinen Jo tulla tuhuttelevi, Luopi laian tullessansa Venehesen Väinämöisen. Sanoi vanha Väinämöinen: 165 "Oisi puuta purressani, Laitoa venehessäni, Parahiksi painoaki, Miksi laitat laitoasi, Puuta purtehen lisäksi?" 170 Sanoi lieto Lemminkäinen: "Ei vara venettä kaa'a, Tuki suovoa tuhoa; Use'in merellä Pohjan Tuuli laitoa kysyvi, 175 Vastatuuli varpehia." Sanoi vanha Väinämöinen: "Sentähen sotavenosen Rinta rautahan rakettu Ja tehty teräsnenähän, 180 Jott' ei tuulen tuiki vieä, Eikä viskoa vihurin."

Neljäskymmenes runo

Kolme päivää vesiä kulettua vene tarttuu kiini ja havaitaan ison hauvin hartioilla istuvan; vv. 1-22. — Lemminkäinen ensin ja sitte Ilmarinen kokevat päästää venettä, mutta se ei lähde liikkeelle ennenkun Väinämöinen itse miekallaan lyöpi kalan poikki. Pääpuolen siitä hän nostaa veneesen; vv. 23-62. — Hauki keitetään väelle murkinaksi; sen isosta jääneestä leukaluusta Väinämöinen tekee kantelen; vv. 63-94. — Yrittävät toinen toisensa perästä soittaa uutta kanteletta. Kun soitosta ei tule mitään, arvelee Väinämöinen laittaa kantelen Pohjolan väelle koitteeksi; vv. 95-122. — Kantele laitetaan Pohjolaan, mutta kun ei sielläkään kukaan saa sitä oikein soimaan, niin se pian jälleen peruutetaan Väinämöisen käteen; vv. 123-150.

Vaka vanha Väinämöinen Laskea karehtelevi Tuon on pitkän niemen päästä; Laski päivän maavesiä, Päivän toisen suovesiä, 5 Kolmannen kos'en vesiä. Äsken tuonne tultuansa Noille väljille vesille Puuttui pursi juoksemasta, Venonen pakenemasta. 10 Vaka vanha Väinämöinen Sanan virkkoi, noin nimesi: "Oi sie lieto Lemmin poika, Kallistaite katsomahan, Miss' on pursi puuttumassa, 15 Kivelläkö vai haolla?" Se on lieto Lemminkäinen Kallistihe katsomahan, Itse tuon sanoiksi virkki: "Ei ole veno kivellä, 20 Ei kivellä, ei haolla, Vene on hauvin hartioilla." Vaka vanha Väinämöinen Sanan virkkoi, noin nimesi: "Kun lie hauvin hartioilla, 25 Ve'en koiran koukkuluilla, Veä miekalla vetehen, Katkaise kala kaheksi!" Se on lieto Lemminkäinen Miekan vyöltänsä vetävi; 30 Veti miekalla meryttä, Alta laian laskettavi, Itse vierähti vetehen, Kourin aaltohon kohahti. Siitä seppo Ilmarinen 35 Tarttui tukkahan urosta, Nostalti merestä miehen, Itse tuon sanoiksi virkki: "Kaikki on mieheksi kyhätty, Pantu parran kantajaksi, 40 Lisäksi sataluvulle, Tuhannelle täytteheksi." Miekan vyöltänsä vetävi, Jolla kalhaisi kaloa; Miekka murskaksi mureni, 45 Eipä hauki tiennytkänä. Vaka vanha Väinämöinen Tuossa tuon sanoiksi virkki: "Ei ole teissä puolta miestä; Kun konsa tulevi tarve, 50 Silloin on toimi toisialla, Väki väljässä tilassa." Itse miekkansa veälti, Tempasi terävän rauan, Veti haukia ve'estä; 55 Hauki katkesi kaheksi, Pursto pohjahan putosi, Pää kavahti karpahasen. Jo otti venonen juosta; Vaka vanha Väinämöinen 60 Luotti purren luotosehen, Ravahutti rantasehen. Siitä hauki keitetähän, Murkinoiahan muruina, Jäipä luita luotoselle, 65 Kalan luita kalliolle. Vaka vanha Väinämöinen Noita tuossa katselevi, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Mikä tuostaki tulisi, 70 Noista hauvin hampahista, Leveästä leukaluusta, Jos oisi sepon pajassa, Miehen mahtavan käsissä?" Sanoi seppo Ilmarinen: 75 "Ei tule tyhjästä mitänä, Kalan ruotasta kalua, Ei seponkana pajassa." Vaka vanha Väinämöinen Itse tuon sanoiksi virkki: 80 "Noistapa toki tulisi Kalanluinen kanteloinen, Kun oisi osoajata, Soiton luisen laatijata." Itse loihe laatijaksi, 85 Tekiäksi teentelihe, Laati soiton hauvinluisen, Suoritti ilon ikuisen. Kust' on koppa kanteletta? Hauvin suuren leukaluusta; 90 Kusta naulat kanteletta? Ne on hauvin hampahista; Kusta kielet kanteletta? Hivuksista Hiien ruunan. Kun oli soitto suorittuna, 95 Vaka vanha Väinämöinen Käski nuoren, käski vanhan, Soittamahan sormillansa Tuota ruotaista rojua, Kalanluista kanteletta. 100 Soitti nuoret, soitti vanhat, Soitti keskikertaisetki, Ei ilo ilolle nousnut, Soitto soitollen ylennyt. Se on lieto Lemminkäinen 105 Sanan virkkoi, noin nimesi: "Ei ole teissä soittajata, Tuokatte minulle soitto Kahen polven pystyn päähän, Kynnen kymmenen nenähän!" 110 Saip' on kantelon käsille, Soiton alle sormiensa; Tuota käänti, tuota väänti, Tuota sormin suoritteli, Eipä soitto soitakkana, 115 Ei ilo iloakkana. Sanoi vanha Väinämöinen: "Ei ole tässä nuorisossa Tuon on soiton soittajaista, Joko Pohjola paremmin 120 Saisi soiton soittamahan, Josp' on laitan Pohjolahan." Siitä vanha Väinämöinen Laittoi soiton Pohjolahan; Soitti pojat Pohjolassa, 125 Soitti pojat, jotta piiat, Ei ilo ilolle tunnu, Eikä soitto soitannalle. Sokea sopesta lausui, Ukko vanha uunin päältä: 130 "Heretkätte, heittäkätte! Puhki korvani puhuvi, Läpi pääni läylentävi, Viepi viikoksi uneni." Noin ukko sanoiksi virkki: 135 "Jos ei soitto Suomen kansan Vasta vaikuta ilolle, Tahi uuvuta unehen, Niin vetehen visko'otte, Aaltoihin upottaotte!" 140 Soitto kielin kerkiävi, Kantelo sanoin kajahui: "En vielä vetehen joua, Alle aaltojen asetu, Ennen soitan suorijalla, 145 Vangun vaivan nähnehellä." Soitto vietihin visusti, Kannettihin kaunihisti, Miehen laatijan kätehen, Pyytänehen polvuksille. 150

Yhdesviidettä runo

Väinämöinen ottaa kanteleen polvillensa ja soittaa niin suloisesti, että ensiksi kaikki metsän eläjät samoavat soittoa kuulemaan; vv. 1-34. — Myös ilman ja veden eläjät rientävät lähemmäksi, heki Väinämöisen suloista soittoa kuulemaan; vv. 35-60. — Kaikki veden kalatki ja muut veden eläjät samoite vetäyvät soittoa lähemmä; vv. 61-92. — Väinämöisen soittaessa kaikille tulee vedet silmiin; itsensä Väinämöisenki silmistä tippuu suuria kyyneleitä, jotka sitte vierivät mereen ja siellä kasvavat helmiksi; vv. 93-136.

Vaka vanha Väinämöinen Istuiksen ilo-kivelle, Hopeaiselle mäelle, Kultaiselle kunnahalle. Otti soiton sormillensa, 5 Käänsi käyrän polvillensa, Kantelen kätensä alle, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Tulkohon jo kuulemahan, Ku ei liene ennen kuullut 10 Iloa iki runojen, Kajahusta kanteloisen!" Alkoi soittoa somasti, Jo kävi ilo ilolle, Riemu riemulle remahti: 15 Ei ollut sitä metsässä Jalan neljän juoksevata, Koivin koikkelehtavata, Ku ei tullut kuulemahan, Iloa imehtimähän. 20 Oravat ojentelihe Lehväseltä lehväselle, Tuohon kärpät kääntelihe, Aioillen asettelihe, Hirvet hyppi kankahilla, 25 Ilvekset piti iloa. Tapiolan tarkka ukko Ja kaikki Tapion kansa Kulki vuoren kukkulalle Soittoa tajuamahan, 30 Itseki metsän emäntä Loihe koivun konkelolle Kanteloista kuulemahan, Iloa imehtimähän. Mi oli ilman lintusia, 35 Kahen siiven sirkovia, Ne tulivat tuiskutellen, Kiiätellen kiirehtivät, Soittohon sulan urohon, Väinämöisen vääntelöhön. 40 Korkealta kokko lenti, Halki pilvien havukka, Allit aaltojen seliltä, Joutsenet sulilta soilta; Pieniäki peiposia, 45 Sirkkuja sivertäviä, Leivoja satalukuisin, Rastahia ratki paljon, Ilmassa ihastelivat, Hartioilla haastelivat, 50 Tehessä isän iloa, Soitellessa Väinämöisen. Itse ilman Luonnottaret, Ilman impyet ihanat, Iloa imehtelivät, 55 Kanteloista kuuntelivat, Ken se ilman vempelellä, Taivon kaarella kajotti, Ken se pienen pilven päällä, Rusoreunalla rehotti. 60 Ei sitä oloista ollut, Ei ollut ve'essäkänä, Evän kuuen kulkevata, Kaheksan karehtivata, Ku ei tullut kuulemahan, 65 Iloa imehtimähän. Uipi hauvit hangotellen, Ve'en koirat vengotellen, Lohet luo'oilta samosi, Siikaset syväntehiltä, 70 Säret pienet, ahvenetki, Mujehetki, muut kalatki, Kaikki parvihin panihe, Tukkupäihin tunkeilihe, Virttä Väinön kuulemahan, 75 Soittoa tajuamahan. Ahto aaltojen kuningas, Ve'en ukko ruohoparta, Rinnoin aalloillen ajaikse, Ja lapaikse lainehille; 80 Sisarekset Sotkottaret, Rannan-ruokoiset kälykset, Ve'en kalvolle veäikse, Luikahaikse lumpehelle; Itseki ve'en emäntä, 85 Ve'en eukko ruokorinta, Väännäikse vesikivelle, Vatsalolle vaivoaikse, Tuota ääntä kuulemahan, Iloa imehtimähän, 90 Kun oli ääni kummanlainen, Soitanta ylen sorea. Siinä vanha Väinämöinen Soitti päivän, soitti toisen, Ei ollut sitä urosta, 95 Ollut ei miestä eikä naista, Kellen ei itkuksi käynyt, Kenen syäntä ei sulannut. Itsensäki Väinämöisen Tippui tilkat silmistänsä, 100 Vierivät vesipisarat, Kareammat karpaloita, Hereämmät hernehiä, Pyöreämmät pyyn munia. Ve'et pyöri silmistänsä 105 Kaunihille kasvoillensa, Rehe'ille rinnoillensa, Päteville polvillensa, Jalkapöy'ille jaloille, Maahan alle jalkojensa, 110 Läpi viien villavaipan, Sarkakauhtanan kaheksan. Vierivät vesipisarat Rannalle meren sinisen, Rannalta meren sinisen 115 Alle selvien vesien. Olipa sorea sotka Ve'essä vilotteleiva Rannalla meren sinisen, Sanoi vanha Väinämöinen: 120 "Use'in utuinen sotka Suullasi sukelteleihet Alle selvien vesien, Käyppä poimi kyyneleni Alta selvien vesien, 125 Annan sulle sulkaturkin." Saipa sotka poimimahan, Poimi kyynelet merestä, Alta selvien vesien, Kantoi Väinölle kätehen: 130 Jo oli muiksi muuttunehet, Kasvanehet kaunoisiksi, Helmiksi heristynehet, Simpsukoiksi siintynehet, Kuningasten kunnioiksi, 135 Valtojen iki iloiksi.

Kahdesviidettä runo

Pohjolaan tultua Väinämöinen suoraan sanoo millä asialla olivat ja uhkaa sammon kokonansa viedä, jos ei saisi osaa siitä; vv. 1-40. — Väinämöinen kantelen soitolla nukuttaa vastaansa nousseen Pohjolan väen, käypi sitte Ilmarisen ja Lemminkäisen kanssa sampoa kivimäestä tapaamaan ja saavat sen laivaansa rannalle; vv. 41-66. — Uroot lähtevät sampo veneessä paluu-matkalle ja matkaavat ensimäisinä päivinä Pohjolan väen yhä nukkuessa kyllä onnellisesti; vv. 67-102. — Pohjolan emäntä herättyänsä pitkästä unesta näkee sammon viedyksi ja hankkii kerkiämiseen vastuksia matkalaisille; vv. 103-128. — Sakea sumu ensin piättää laivan merellä; siitä selvittyä nousee Iku-Turso aalloista kaatamaan venettä ja hukuttamaan matkalaisia; vv. 129-188. — Hirveä myrsky viimeiseksi hätyyttelee sammon ryöstäjiä; siinä tilassa Väinämösen oiva kanteletki häviää meren pohjaan; vv. 189-250.

Vaka vanha Väinämöinen, Toinen seppo Ilmarinen, Kolmas lieto Lemmin poika, Siitä lähtevät selälle, Tuonne kylmähän kylähän, 5 Pimeähän Pohjolahan. Päästyänsä matkan päähän Vetivät venosen maalle, Teloille teräksisille, Valkamoille vaskisille. 10 Astuivat tuville tuosta, Alle kattojen ajoihe; Kysyi Pohjolan emäntä, Tutkaeli tullehilta: "Mipä miehillä sanoma, 15 Millä matkalla olette?" Vaka vanha Väinämöinen Tuopa tuohon vastoavi: "Sammosta sanomat miesten, Sillä matkalla olemme: 20 Saimme sampuen jaolle, Kirjokannen katselulle." Louhi Pohjolan emäntä Sanan virkkoi, noin nimesi: "Ei pyyssä kahen jakoa, 25 Oravassa kolmen miehen; Hyvä on sampuen hyrätä Pohjolan kivimäessä, Hyvä olla itseniki Sammon suuren haltiana." 30 Vaka vanha Väinämöinen Itse tuon sanoiksi virkki: "Kun et antane osoa, Tuota sammon toista puolta, Niin on kaiken kantanemme, 35 Vienemme venehesemme." Louhi Pohjolan emäntä Tuo tuosta pahoin pahastui, Kutsui Pohjolan kokohon, Pään varalle Väinämöisen. 40 Vaka vanha Väinämöinen Kävi kanteloisehensa, Tuota kaikki kuulemahan, Iloa imehtimähän. Väkeä väsyttelevi, 45 Rahvahaista raukaisevi, Kaikki nukkui kuuntelijat Väinämöisen soitantohon. Siitä viisas Väinämöinen, Tietäjä iän-ikuinen, 50 Ottavi uniset neulat, Voiteli unella silmät, Pani pitkähän unehen Koko Pohjolan perehen. Meni sammon sa'antahan, 55 Kirjokannen katsantahan; Lauloa hyrähtelevi Vaaran vaskisen ovilla, Jopa liikkui linnan portit, Ovet vahvat aukieli. 60 Siitä vanha Väinämöinen, Toinen seppo Ilmarinen, Kolmas lieto Lemmin poika, Saattelivat sammon suuren, Veivät sen venosehensa, 65 Latjasivat laivahansa. Siitä vanha Väinämöinen Läksi poies Pohjolasta, Laskea karehtelevi Selkeä meren sinisen; 70 Laski päivän, laski toisen, Päivänäpä kolmantena Tuo on lieto Lemminkäinen Sanan virkkoi, noin nimesi: "Miks'et laula Väinämöinen, 75 Hyrehi hyväntöläinen, Hyvän sammon saatuamme, Tien oikein osattuamme?" Vaka vanha Väinämöinen Hänpä varman vastaeli: 80 "Varahinen laulannaksi, Aikainen ilon pioksi; Äsken laulanta sopisi, Ilon teentä kelpoaisi, Kun omat ovet näkyisi, 85 Omat ukset ulvahtaisi." Sanoi lieto Lemminkäinen: "Kun et lauloa luvanne, Itse luome laulamahan, Heitäme heläjämähän." 90 Sai itse säveltämähän, Loihe kurja kukkumahan, Äreällä äänellänsä, Käreällä kulkullansa. Kurki istui kannon päässä, 95 Märän mättähän nenässä, Sepä säikähti kovasti, Lenti poikki Pohjolahan, Vielä parkaisi pahasti Pohjan puolle saatuansa, 100 Sillä Pohjolan herätti, Pahan vallan valveutti. Nousi Pohjolan emäntä Unen pitkän maattuansa, Kiirehti kivimäelle, 105 Vaaran vaskisen ovelle, Sanoi tuonne tultuansa: "Voi polonen päiviäni! Jop' on täältä sampo saatu, Kaikki lukot lonkaeltu." 110 Uutarta rukoelevi: "Utu-tyttö, terhen-neiti, Seulo seulalla utua Selvälle meren selälle, Jott'ei päästä Väinämöisen, 115 Osata Uvantolaisen!" "Kun ei tuosta kyllin tulle, Iku-Turso äijä on poika, Kaataos Kalevan miehet, Upota Uvantolaiset, 120 Alle aaltojen syvien, Päälle mustien murien!" "Kun ei tuosta kyllin liene, Oi Ukko ylijumala, Rakenna rajuinen ilma, 125 Nosta suuri säien voima Aivan vastahan venettä, Kulkematta kunnekkana!" Utu-tyttö, neiti terhen, U'un huokuvi merelle, 130 Sumun ilmahan sukesi, Piti vanhan Väinämöisen Kokonaista kolme yötä Sisässä meren sinisen. Yön kolmen levättyänsä 135 Sisässä sumun sakean Virkki vanha Väinämöinen: "Ei ole mies pahempikana U'ulla upottaminen, Terhenellä voittaminen." 140 Veti venettä kalvallansa, Merta miekalla sivalsi: Nousi talma taivahalle, Utu ilmoillen yleni, Selvisi meri sumusta, 145 Meren aalto auteresta. Oli aikoa vähänen, Pirahteli pikkarainen, Jo kuului kova kohina Viereltä veno-punaisen, 150 Nousi kuohu korkealle Vasten purtta Väinämöisen. Vaka vanha Väinämöinen Loi silmät sivulle purren, Näki kummoa vähäsen: 155 Iku-Turso äijä on poika Nosti päätänsä merestä, Lakkoansa lainehesta. Siitä vanha Väinämöinen Saip' on korvat kourihinsa, 160 Kovin korvista piteli, Kysytteli, lausutteli: "Iku-Turso äijä on poika, Miksi sie merestä nousit Etehen inehmisille, 165 Saanikka Kalevan poian?" Iku-Turso äijä on poika Sanan vastaten sanovi: "Siksi mie merestä nousin, Oli mielessä minulla 170 Kaata laiva lainehisin, Surmata suku Kalevan; Kun nyt heität herjan hengen, Vielä lasket lainehisin, Enpä toiste tullekkana 175 Etehen inehmisille." Silloin vanha Väinämöinen Heitti herjan lainehisin, Itse tuon sanoiksi virkki: "Iku-Turso äijä on poika, 180 Ellös sie merestä nousko, Ellös aallosta yletkö, Etehen inehmisille, Tämän päivyen perästä!" Senpä päivyen perästä 185 Ei Turso merestä nouse Etehen inehmisille Sinä ilmoisna ikänä. Siitä vanha Väinämöinen Laski eelle laivoansa; 190 Oli aikoa vähänen, Jo Ukko ylijumala Virkki tuulet tuulemahan, Säät rajut rajuamahan. Nousi tuulet tuulemahan, 195 Säät rajut rajuamahan, Kovin läikkyi länsituuli, Luoe-tuuli tuikutteli, Etelä enemmän tuuli, Itä inkui ilkeästi, 200 Kauheasti kaakko karjui, Pohjonen kovin porasi. Kovin silloin tuulet tuuli, Aallot hakkasi alusta, Veivät harpun hauvinluisen, 205 Kantelon kalan-eväisen, Väen Vellamon hyväksi, Ahtolan iki iloksi. Siinä vanhan Väinämöisen Ve'et silmihin vetihe, 210 Itse tuon sanoiksi virkki: "Sinne sattui saalahani, Katosi iki iloni, En tuota enempi saane Sinä ilmoisna ikänä, 215 Kuuna kullan valkeana." Sanoi seppo Ilmarinen: "Voi poloinen päiviäni! Kun läksin minä poloinen Näille suurille selille; 220 Jo on tukka tuulta nähnyt, Hivus säätä hirveätä, Harvoin lienevi havainnut Tuulta ennen tuon nä'öistä, Noita kuohuja kovia, 225 Lakkipäitä lainehia." Vaka vanha Väinämöinen Tuopa tuossa arvelevi: "Ei venossa vieremistä, Purressa parahtamista, 230 Itku ei hä'ästä päästä, Parku päivistä pahoista." Se on lieto Lemminkäinen Otti laitansa omansa, Liittelevi liikalaiat, 235 Varppehet varustelevi, Tuulen tuiman tuikutella, Aallon ankaran lykätä. Vaka vanha Väinämöinen Itse tuon sanoiksi virkki: 240 "Nouse jo tuuli taivahalle, Ylös pilvihin ajaite, Sukuhusi, syntyhysi, Heimohon, perehesesi! Vesi kiellä poikoasi, 245 Laine lastasi epeä, Ahto aaltoja aseta, Vellamo ve'en väkeä, Ettei parsku parraspuille, Pääse päälle kaarieni!" 250