NELJÄS KIRJA (continued 2)
Edvard Rein translation
154. Näin kertovat theralaiset, ja kertomuksen loppuosassa theralaiset pitävät yhtä kyreneläisten kanssa. Sillä mitä Battokseen tulee, eivät jälkimäiset suinkaan ole samaa mieltä kuin theralaiset. He näet kertovat täten. Kreetassa on Oaxos-kaupunki, jossa oli kuninkaana Etearkhos. Hänellä oli Fronime niminen äiditön tytär, mutta hän nai vielä toisen vaimon. Taloon tultuaan tämä tahtoi tositeossakin olla äitipuolena Fronimelle; niinpä hän tuotti hänelle pahaa ja keksi hänen varalleen kaikkea kiusaa. Ja vihdoin hän syyttäen Fronimea hekumallisuudesta sai miehensä uskomaan, että niin oli laita. Niinpä tämä vaimonsa suostuttamana mietti jumalattoman teon tyttärensä pään varalle. Oaxoksessa oleskeli näet muuan theralainen kauppamies Themison. Hänet kutsui Etearkhos vieraakseen ja vannotti häntä lupaamaan panna täytäntöön mitä ikänä Etearkhos pyytäisi. Hänen siis vannottuaan toi Etearkhos tyttärensä, antoi tämän hänen käsiinsä ja käski hänen viedä pois sekä upottaa hänet mereen. Mutta vimmastuneena valasta, johon hänet oli viekoiteltu, Themison purkaa kestiystävyyden ja tekee näin. Hän otti vastaan tytön ja purjehti pois. Vaan ulapalle päästyään hän täytti Etearkhokselle antamansa lupauksen siten, että sitoi tytön köysiin ja laski hänet mereen, mutta vedätti hänet heti ylös. Ja sitten hän saapui Theraan.
155. Sitten otti Fronimen vastaan muuan theralaisten kesken arvossapidetty mies, Theraion, joka piti häntä jalkavaimonaan. Ajan vierittyä hänelle syntyi poika, joka änkytti ja sammalsi ja jonka nimeksi pantiin Battos, kuten theralaiset ja kyreneläiset kertovat, mutta, niinkuin minä kuitenkin luulen, joku muu. Vaan Battokseksi muutettiin nimi, senjälkeen kuin hän oli saapunut Libyaan, ja sen nimen hän sai Delfoissa annetun oraakelivastauksen johdosta sekä siitä arvosta, jonka hän sai. Libyalaiset kutsuvat nimittäin kuningasta nimellä "battos", ja luulen Pytian ennustaessaan kutsuneen häntä libyankielellä siitä syystä, että hänestä oli tuleva Libyan kuningas. Sillä senjälkeen kuin tämä oli mieheksi varttunut, niin hän tuli Delfoihin kysyäkseen neuvoa äänestään. Hänen kysymykseensä antoi Pytia tällaisen vastauksen:
"Battos, ääntäsi käyt, vaan ruhtinas Foibos Apollon lammashyötysän Libyan viljelemään sinut laittaa",
ikäänkuin olisi sanonut meidän kieltä käyttämällä: "Oi kuningas, sinä ääntäsi käyt." Mutta Battos vastasi näin: "Oi ruhtinas, minä olen tullut kysymään sinulta neuvoa äänestäni, mutta sinä neuvot minulle muuta, mahdottomuuksia, kun käsket minua asuttamaan Libyaa — mutta millä väellä ja millä miesvoimalla?" Näillä sanoillaan hän ei kuitenkaan voinut taivuttaa jumalaa antamaan hänelle toista vastausta. Ja kun jumala antoi Battokselle saman vastauksen kuin ennenkin, niin tämä jätti Pytian kesken hänen puhettaan ja meni Theraan.
156. Senjälkeen kävi niin hyvin hänelle itselleen kuin muillekin theralaisille uudestaan huonosti. Mutta kun theralaiset eivät tunteneet syytä onnettomuuksiinsa, niin he lähettivät Delfoihin kysymään neuvoa siihen kurjaan tilaan, jossa parhaillaan olivat. Pytia antoi heille sen vastauksen, että jos yhdessä Battoksen kanssa rakentaisivat Kyrenen Libyassa, tulisi heidän käymään paremmin. Senjälkeen theralaiset lähettivät Battoksen pois, mukanaan kaksi viisikymmensoutua. Nämä purjehtivat Libyaan, mutta kun eivät voineet mitään muuta tehdä, läksivät he taas kotia Theraan. Mutta kun he saapuivat sinne, niin theralaiset ampuivat näitä eivätkä sallineet heidän laskea rantaan, vaan käskivät heidän purjehtia takaisin. Pakosta nämä purjehtivat pois ja tekivät asutuksi Libyan luona sijaitsevan saaren, jonka nimi, kuten ennenkin on mainittu, on Platea. Ja saaren kerrotaan olevan yhtä suuri kuin nykyinen kyreneläisten kaupunki.
157. Siinä he asuivat kaksi vuotta, mutta kun ei mikään heillä menestynyt, niin, jätettyään yhden joukostaan jälkeensä, muut kaikki purjehtivat pois Delfoihin. Ja oraakeliin saavuttuaan he kysyivät neuvoa sanoen, että asuivat Libyassa, mutta ettei heidän siltä yhtään käynyt paremmin. Siihen vastasi heille Pytia näin:
"Lammashyötysän Libyan jos tuta, käymätön, voisit kuin minä, käynyt, niin ylen viisaaks' sun ylistäisin."
Sen kuultuaan Battos seuralaisineen purjehti takaisin. Sillä jumala ei hellittänyt vaatimasta heitä perustamaan siirtolaa, ennenkuin olivat saapuneet itse Libyaan. Saavuttuaan saareen ja otettuaan mukaansa hänet, jonka olivat jättäneet, he asuttivat erään itse Libyassa, vastapäätä saarta sijaitsevan paikan, jonka nimi oli Aziris; sitä ympäröivät kahden puolen mitä kauniimmat notkot ja yhdeltä puolen sen sivu virtaa joki.
158. Siinä paikassa he asuivat kuusi vuotta. Mutta seitsemäntenä vuotena libyalaiset pyysivät saada viedä heidät parempaan paikkaan ja taivuttivat heidät siten jättämään sen. Saatuaan heidät liikkeelle libyalaiset veivät heidät sieltä länttä kohti, ja, jotteivät helleenit kulkiessaan kauniimman paikan ohi, sitä näkisi, niin he sovittivat päivän ajan siten, että veivät heidät yöllä siitä ohi. Mainitun paikan nimi on Irasa. Ja he veivät helleenit lähteelle, jonka sanotaan olevan Apollonin oma, sekä lausuivat: "Hellaan miehet, tässä on teidän mukava asua. Sillä täällä on taivas puhki."
159. Battos perustajan eläessä, joka hallitsi neljäkymmentä vuotta, ja hänen poikansa Arkesilaoksen aikana, joka hallitsi kuusitoista vuotta, asuivat siinä kyreneläiset, ollen heitä vain niin suuri joukko kuin mitä heitä alun pitäen oli lähtiessään siirtolaan. Mutta kolmannen hallitsijan, niinsanotun "onnellisen" Battoksen aikana sai Pytia oraakelilauseellaan helleenejä kaikista heimoista lähtemään Libyaan ja asuttamaan sitä yhdessä kyreneläisten kanssa. Kyreneläiset kutsuivat näet heitä maanjaolle. Mutta Pytian lause kuului näin:
"Sen, joka saapuva lie ylen armaan Libyan maille, kun jako niist' on tehty jo, kerran käy katumoiksi."
Kun nyt suuri väkijoukko kerääntyi kokoon Kyreneen, hupeni ympärillä asuvien libyalaisten ja heidän Adikran nimisen kuninkaansa alue melkoisesti. Koska jälkimäisiltä näin riistettiin maata, ja kyreneläiset heitä kohtelivat röyhkeästi, niin he lähettivät sanan Egyptiin ja antautuivat Egyptin kuninkaan Aprieen valtaan. Tämä kokosi suuren sotajoukon egyptiläisiä ja lähetti sen Kyreneä vastaan. Mutta kyreneläiset lähtivät sotaan yllämainittuun Irasa nimiseen paikkaan sekä Theste-lähteelle, iskivät yhteen egyptiläisten kanssa ja voittivat taistelussa. Sillä koska egyptiläiset eivät olleet aikaisemmin koetelleet helleenejä ja ylenkatsoivat heitä, joutuivat he niin perinpohjaiseen häviöön, että vain aniharvat palasivat kotiinsa Egyptiin. Tämän tappion tähden ja koska syyttivät Apriesta siitä, luopuivat egyptiläiset hänestä.
160. Tämän Battoksen poika oli Arkesilaos. Kuninkaaksi tultuaan hän riitaantui ensiksi omien veljiensä kanssa, niin että he jättivät hänet ja läksivät muuanne Libyaan sekä perustivat itselleen sen kaupungin, jota silloin ja vielä nytkin kutsutaan Barkaksi. Ja samalla kun he sen perustivat, saattoivat he libyalaiset luopumaan kyreneläisistä. Sittemmin läksi Arkesilaos sotaretkelle niitä libyalaisia vastaan, jotka olivat ottaneet turviinsa hänen veljensä ja itsekin luopuneet. Peläten häntä libyalaiset läksivät pakoon itäisten libyalaisten tykö. Mutta Arkesilaos seurasi pakenevia, kunnes takaa ajaessaan joutui Leukoniin Libyassa, missä libyalaiset päättivät käydä hänen kimppuunsa. Ja taistelussa he saivat kyreneläisistä sellaisen voiton, että seitsemäntuhatta raskasaseista kyreneläistä siinä kaatui. Tämän tappion jälkeen Arkesilaos sairastui, ja kun hän tällöin oli nauttinut lääkettä, kuristi hänet hänen veljensä Haliarkhos. Haliarkhoksen taas tappoi vilpillä Arkesilaoksen vaimo, jonka nimi oli Eryxo.
161. Kuninkuuden peri nyt Arkesilaoksen poika Battos, joka ontui ja oli huonojalkainen. Mutta kohdanneeseen tapaturmaan nähden kyreneläiset lähettivät Delfoihin sanansaattajan kysymään, millä tavoin heidän tuli parhaiten järjestää olonsa ja elonsa. Silloin Pytia käski heidän Arkadian Mantineiasta tuottamaan itselleen sovintotuomarin. Kyreneläiset niinmuodoin pyysivät semmoista, ja mantineialaiset antoivat suurinta arvoa nauttivien kansalaistensa joukosta erään miehen, jonka nimi oli Demonax. Tämä mies saapui Kyreneen ja saatuaan tietää kaikki asianhaarat hän ensiksi jakoi heidät kolmeen heimopiiriin, järjestäen jaon seuraavalla tavoin. Theralaisista ja ympärillä asuvista hän muodosti ensimäisen piirin, toisen peloponnesolaisista ja kreetalaisista ja kolmannen kaikista saarelaisista. Sitten hän eroitti Battos kuninkaalle tiluksia ja pappisvirkoja, mutta kaikki muut etuudet, mitä kuninkailla aikaisemmin oli ollut, hän laski kansan käsiin.
162. Mainitun Battoksen ajan kesti tätä tilaa. Mutta hänen poikansa Arkesilaoksen aikana syntyi paljon levottomuutta kunnia-etuuksista. Battos "ontuvan" ja Feretimen poika Arkesilaos selitti nimittäin, ettei hän tulisi suostumaan siihen järjestykseen, jonka mantineialainen Demonax oli laatinut, vaan vaati esi-isiensä etuoikeuksia. Sitten hän nosti sisällisen sodan, mutta joutui tappiolle ja pakeni Samokseen; hänen äitinsä taas pakeni Kyproksen Salamiiseen. Salamiissa vallitsi siihen aikaan Euelthon, joka vihki sen katsomista ansaitsevan suitsutusastian, joka on Delfoissa korintolaisten aarrekammiossa. Hänen luoksensa saavuttuaan Feretime häneltä pyysi sotajoukkoa, joka toisi heidät takaisin Kyreneen. Mutta Euelthon antoi kaikkea muuta hänelle mieluummin kuin sotajoukon. Nainen otti vastaan mitä annettiin ja sanoi, että kyllä sekin oli kaunis, mutta kauniimpaa olisi, jos kuningas antaisi hänelle hänen pyytäessään sotajoukon. Niin hän sanoi joka lahjaa annettaessa. Lopuksi Euelthon lähetti hänelle lahjaksi kultaisen rukin ynnä värttinän, ja oli siinä myös villoja. Kun Feretime taas lausui samat sanat, niin Euelthon virkkoi, että semmoisia lahjoja naisille annetaan, vaan ei sotajoukkoa.
163. Siihen aikaan Arkesilaos oleskeli Samoksessa ja keräsi joka miehen kokoon maanjaolle. Kun suuri sotajoukko oli koossa, läksi Arkesilaos Delfoihin kysymään oraakelilta, kuinka hänen jälleenpalaamisensa oli onnistuva. Ja Pytia vastasi hänelle näin: "Neljän Battoksen ja neljän Arkesilaoksen ajan eli kahdeksan miespolvea antaa Loxias teidän hallita Kyreneä; mutta sen kauemmin hän ei neuvo edes koettamaankaan hallita. Palaja sinä kuitenkin omaan maahasi ja ole levollinen. Mutta jos löydät uunin täynnä ruukkuja, niin älä polta ruukkuja, vaan lähetä ne vahingoittamatta matkaansa. Vaan jos sinä poltat ne, niin älä mene merenhuuhtomaan paikkaan; jos sen teet, olet kuoleva sekä itse että kaunihin härkä." Sen vastauksen julisti Pytia Arkesilaokselle.
164. Viimemainittu otti myötään väkensä Samoksesta ja palasi Kyreneen. Mutta saatuaan hallinnon käsiinsä hän ei muistanut ennustusta, vaan kosti vastustajilleen kärsimänsä maanpaon. Niistä muutamat läksivät kokonaan maasta pois, muutamat, jotka Arkesilaos sai käsiinsä, hän lähetti Kyprokseen tuhottaviksi. Mutta heidät pelastivat knidolaiset, joiden maahan he olivat ajautuneet, ja lähettivät heidät Theraan. Muutamat muut kyreneläiset, jotka olivat paenneet Aglomakhoksen omistamaan suureen torniin, Arkesilaos sitävastoin poltatti pinottuaan tornin ympäri puita. Mutta työn suoritettuaan hän huomasi, että tämä olikin se ennustus, jossa Pytia oli varoittanut häntä polttamasta uunista löytämiään ruukkuja. Senvuoksi hän pidättäytyi kyreneläisten kaupungista, peläten ennustettua kuolemaa ja arvellen "merenhuuhtomalla" paikalla tarkoitettavan Kyreneä. Hänellä oli vaimona muuan sukulaisensa, joka oli barkalaisten Alazeir nimisen kuninkaan tytär. Tämän luokse hän saapui. Mutta kun muutamat barkalaiset ja eräät Kyrenestä tulleet pakolaiset huomasivat hänen liikkuvan torilla, niin he tappoivat hänet ja lisäksi vielä hänen appensa Alazeirin. Ja joko sitten tahallaan tai vasten tahtoaan Arkesilaos erehtyi oraakelilauseen suhteen. Joka tapauksessa hänen kohtalonsa täyttyi.
165. Mutta niin kauan kuin Arkesilaos eleli Barkassa ja valmisti omaa turmiotaan, piti hänen äitinsä Feretime poikansa kunnia-arvoja Kyrenessä hoitaen sekä muita toimia että istuen neuvostossa. Vaan saatuaan tietää poikansa kuolleen Barkassa hän läksi pakoon Egyptiin. Hän käytti näet hyväkseen niitä hyviä töitä, joita Arkesilaos oli tehnyt Kambysestä, Kyroksen poikaa, kohtaan. Tämä oli nimittäin se Arkesilaos, joka oli antanut Kyrenen Kambyseelle ja säätänyt sille veron. Egyptiin saavuttuaan Feretime anoi turvaa Aryandeelta ja pyysi häntä kostamaan puolestaan esittäen syyksi, että hänen poikansa oli meedialaismielisyytensä tähden saanut surmansa.
166. Tämä Aryandes oli Kambyseen alainen Egyptin käskynhaltija, joka jonkun aikaa näitä tapauksia myöhemmin joutui turmioon, syystä että tahtoi tekeytyä Dareioksen vertaiseksi. Saatuaan näet tietää ja nähdessään, kuinka Dareios halusi jättää jälkeensä muistomerkin, jommoista ei kukaan muu kuningas ollut saanut aikaan, hän jäljitteli tätä, kunnes sai palkkansa. Dareios oli nimittäin sulatuttanut kultaa niin puhtaaksi kuin mahdollista ja lyöttänyt siitä rahaa, ja nyt Aryandes, Egyptin hallitusmies, teki samoin rahaa hopeasta. Ja vielä nytkin on "aryandikon" puhtain hopea. Saatuaan tietää hänen tekevän niin Dareios syyttäen häntä eräästä toisesta seikasta, nimittäin että hän muka kapinoitsi häntä vastaan, surmautti hänet.
167. Mutta silloin yllämainittu Aryandes antoi, säälistä Feretimeä kohtaan, hänelle koko Egyptissä olevan sotajoukon, sekä maa- että meriväen, ja nimitti maasotaväen päälliköksi Amasis nimisen marafilaisen miehen, laivaston päälliköksi taas Badreen, joka syntyperältään oli pasargadi. Mutta ennenkuin Aryandes laittoi sotajoukon matkaan, niin hän lähetti Barkaan kuuluttajan kysymään, kuka oli Arkesilaoksen surmaaja. Silloin kaikki barkalaiset itse ottivat syyn niskoilleen: he olivat näet kärsineet hänen puoleltaan paljon pahaa. Vasta tästä tiedon saatuaan Aryandes lähetti sotajoukon Feretimen keralla matkaan. Tämä syy oli niinmuodoin retken näennäinen aihe, mutta itse asiassa lähetettiin sotajoukko minun luullakseni Libyan kukistamista varten. Libyalaisia on näet useita erilaisia kansoja, ja vähäinen osa niitä oli kuninkaan vallan alaisina, mutta useimmat eivät välittäneet Dareioksesta ollenkaan.
168. Mutta libyalaiset asuvat seuraavassa järjestyksessä. Egyptistä alkaen asuvat ensimäisinä libyalaisista adyrmakhidit, jotka enimmäkseen noudattavat egyptiläisiä tapoja, mutta käyttävät samanlaista pukua kuin muutkin libyalaiset. Heidän naisensa kantavat molemmissa pohkeissaan vaskista rannerengasta ja pitävät pitkää tukkaa; ja aina kun kuka ottaa täin päästään, puree hän ensin sitä ja viskaa sen sitten vasta pois. Nämä ovat ainoat libyalaisista, jotka niin tekevät. He ovat myös ainoat, jotka näyttävät kuninkaalle niitä neitoja, jotka aikovat mennä miehelään; ja siltä, joka silloin kuningasta miellyttää, hän ottaa neitsyyden. Mainitut adyrmakhidit asuvat Egyptistä alkaen Plynos nimiseen satamaan asti.
169. Näiden naapureina ovat giligamit, jotka asuvat länteen päin Afrodisias-saareen saakka. Tällä välillä on Platean saari, jonka asuttivat kyreneläiset, ja mannermaalla ovat Menelaos-satama sekä Aziris, jossa kyreneläiset asuivat ja josta lähtien silfion alkaa kasvaa. Silfion kasvaa nimittäin Platean saaresta aina Syrtin suuhun saakka. Ja he noudattavat samanlaisia tapoja kuin muutkin.
170. Giligamien naapureina länteen päin ovat asbystit. Nämä asuvat yläpuolella Kyreneä, mutta rannikolle saakka eivät asbystit ulotu. Sillä rannikolla asustavat kyreneläiset. Nelivaljakon käyttö ei ole vähimmin, vaan päinvastoin enimmin levinnyt heihin libyalaisten joukossa, ja he koettavat jäljitellä useimpia kyreneläisten tavoista.
171. Asbystien naapureina länteen päin ovat auskhisit. Nämä asuvat Barkan tuollapuolella ja ulottuvat mereen Euesperides-kaupungin kohdalla. Keskellä auskhisien maata asuvat bakalit, vähäinen kansa, joka ulottuu mereen Taukheira-kaupungin kohdalla Barkan alueella. Ne noudattavat samoja tapoja kuin Kyrenenkin tuollapuolella asuvat.
172. Näiden auskhisien naapureina länteen päin ovat nasamonit, lukuisa kansa, joka kesäisin jättää elukkansa merenrannikolle ja nousee Augila nimiseen paikkaan poimiakseen taateleita. Taatelipuita kasvaa siellä runsaasti ja ne tulevat kookkaiksi sekä kantavat kaikki hedelmiä. Ja he pyydystävät heinäsirkkoja, paahtavat ne päivänpaisteessa ja survovat jauhoksi, sitten he valavat maitoa päälle ja käyttävät seosta juomanaan. Kullakin heistä on tapana pitää useita vaimoja, mutta he pitävät niitä yhteisinä samaan tapaan kuin massagetitkin. Ja he pystyttävät sauvan oven eteen, kun pitävät yhteyttä. Kun nasamonilainen mies ensi kerran viettää häitä, on tapana, että morsian ensimäisenä yönä vuoron perään pitää yhteyttä kaikkien juhlavierasten kanssa. Ja senjälkeen jokainen antaa hänelle lahjan, jonka on tuonut mukanansa. Ja he käyttävät seuraavia valoja sekä ennustustapoja. He vannovat nimittäin niiden miesten kautta, joiden sanotaan olleen oikeamielisimmät ja parhaimmat heidän joukossaan ja tekevät sen koskettamalla heidän hautakumpujansa. He hankkivat ennustuksia käymällä esi-isiensä haudoilla, joitten viereen he rukoiltuaan panevat maata. Ja sitä unta, minkä kukin näkee, hän noudattaa. Ja he käyttävät tämmöisiä uskollisuudenvakuutuksia. Toinen antaa juoda kädestään ja juo itse toisen kädestä. Mutta jos heillä ei ole mitään nestettä, niin he ottavat maasta tomua ja nuolevat sitä.
173. Nasamoneihin rajoittuvat psyllit. Nämä tuhoutuivat seuraavalla tavalla. Heillä puhalsi kerran etelätuuli, joka kuivasi vesialtaat; koko heidän Syrtin sisäpuolella oleva maansa oli näet vedetöntä. Silloin he neuvottelivat ja läksivät sitten yhteisestä päätöksestä sotaan etelätuulta vastaan — kerron tässä mitä libyalaiset kertovat; mutta heidän jouduttuaan hiekka-aavikolle nousi etelätuuli, joka hautasi heidät. Ja siitä perin kun nämä hukkuivat, ovat nasamonit pitäneet tätä maata hallussaan.
174. Näiden takana asuvat etelään päin villieläinten alueella garamantit, jotka karttavat kaikkia ihmisiä ja kaikkea seurustelua; heillä ei ole mitään sota-asetta eivätkä he osaa itseänsä puolustaa.
175. Nämä siis asuvat nasamonien takana. Mutta meren luona ja viimemainituista länteen päin asuvat makilaiset, jotka ajavat hiuksensa töyhdöksi antamalla tukkansa keskeltä kasvaa, mutta ajaen sen kahden puolen ihoon saakka; ja sodassa he kantavat suojanaan kamelikurkien nahkoja. Heidän alueensa läpi virtaa niinsanotusta "Sulotarten kummusta" Kinyps-joki, joka laskee mereen. Tämä Sulotarten kumpu kasvaa taajaa metsikköä, kun sitävastoin yllämainittu Libya muuten on paljasta. Mereltä on sen luo kaksisataa stadionia.
176. Näiden makilaisten naapureina ovat gindanit, joiden naiset kantavat kukin nilkkansa ympärillä nahkanauhoja seuraavasta syystä, kuten kerrotaan. Joka miehestä, joka heidän kanssaan on yhteyttä pitänyt, he sitovat nilkkaansa nauhan. Ja se, jolla on useimmat, käy parhaimmasta, häntä kun useimmat miehet ovat rakastaneet.
177. Mainittujen gindanien alueesta mereen pistäytyvällä kallioniemekkeellä asustavat lotofagit, jotka elävät ainoastaan syömällä lotos-kasvin hedelmiä. Lotoksen hedelmä on kooltaan mastiks-puun hedelmän suuruinen ja jotenkin yhtä makea kuin taateli. Tästä hedelmästä lotofagit myös valmistavat itselleen viiniä.
178. Lotofagien naapureina meren luona ovat makhlyilaiset, jotka nekin käyttävät lotosta, mutta vähemmässä määrin kuin edelliset. Niiden alue ulottuu eräälle suurelle joelle, jonka nimi on Triton. Tämä laskee suureen Tritonis-järveen. Siinä on saari, jonka nimi on Fla. Ja väitetään, että tämä saari annettiin oraakelilauseen nojalla lakedaimonilaisten asuttavaksi.
179. Kerrotaanpa myös tällainen tarina. Senjälkeen kuin Iason Pelionin juurella oli rakentanut valmiiksi Argo-laivan, niin hän asetti siihen muun hekatombin muassa myös vaskisen kolmijalan ja purjehti sitten Peloponnesoksen ympäri saapuakseen Delfoihin. Mutta hänen ollessaan matkalla Malean kohdalla yllätti ja ajoi hänet pohjatuuli Libyaa kohti. Ennenkuin hän näki maata, joutui hän näet Tritonis-järven matalikkoihin. Hänen ollessaan siinä neuvotonna, miten päästä ulos, ilmestyi, kuten tarina tietää, Triton käskien, että Iason antaisi hänelle kolmijalan; silloin hän lupasi sekä näyttää heille väylän että saattaa heidät vauriotta pois. Kun Iason siihen suostui, oli muka Triton vihdoin näyttänyt heille pääsypaikan matalikkojen läpi sekä asettanut kolmijalan omaan pyhättöönsä. Ja sitten Triton kolmijalalla istuen ennusti ja ilmoitti Iasonin tovereille koko asianlaidan, nimittäin että silloin kun joku niiden jälkeläisistä, jotka Argo-laivassa purjehtivat, veisi pois kolmijalan, silloin ei mikään voisi estää, että sata helleeniläistä kaupunkia perustettaisiin Tritonis-järven ympärille. Sen kuultuaan olivat libyalaiset maanasukkaat piiloittaneet kolmijalan.
180. Mainittujen makhlyilaisten naapureina ovat auseilaiset. Nämä, samoinkuin makhlyilaiset, asuvat Tritonis-järven ympärillä, ja rajana heidän välillään on Triton. Makhlyilaiset jättävät tukkansa pitkäksi takaa, auseilaiset taas edestä. Athenen vuotuisessa juhlassa jakaantuvat heidän neitonsa kahteen puolueeseen ja taistelevat toisiansa vastaan kivillä ja kartuilla, samalla kuin sanovat panevansa toimeen isiltä perittyjä menoja kotoperäiselle jumalalle, jota me kutsumme Atheneksi. Ja niitä neitoja, jotka kuolevat haavoistaan, he kutsuvat valeneidoiksi. Mutta ennen kuin kansa laskee heidät taistelemaan, tekevät he yhteisesti näin. He koristavat kulloinkin kauniimman neidon korintolaisella kypärillä ja helleeniläisillä sotatamineilla, antavat hänen astua vaunuihin ja kuljettavat häntä järven ympäri. Minkälaisilla aseilla he muinoin koristelivat neitojaan, ennenkuin helleenit asettuivat asumaan heidän keskuuteensa, sitä en saata sanoa, mutta luulenpa, että niitä koristettiin egyptiläisillä aseilla. Minä väitän nimittäin sekä kilven että kypärin saapuneen helleeneille Egyptistä. Athenen he väittävät olevan Poseidonin ja Tritonis-järven tyttären; hän oli muka, jostakin syystä isälleen vihastuneena, antautunut Zeun haltuun, ja Zeus oli tehnyt hänet omaksi tyttärekseen. Niin he kertovat. — Heillä ovat vaimot yhteiset, eivätkä he vietä avioelämää, vaan pitävät yhteyttä elukkain tavoin. Mutta kun jonkun vaimon lapsi on kasvanut suureksi, kokoontuvat miehet kolmantena kuukautena siitä lukien, ja sen miehen lapsena, jonka näköinen lapsi on, sitä pidetään.
181. Täten on mainittu meren luona asuvat paimentolais-libyalaiset. Mutta niiden tuollapuolen on sisämaahan päin petoeläinten asuma osa Libyaa, ja petoeläinten alueen tuollapuolen rajoittaa niitä hiekkaharju, joka ulottuu Egyptin Teebasta Herakleen patsaille saakka. Tässä harjussa on noin kymmenen päivämatkan päässä toisistaan kumpuja, jotka ovat muodostuneet isorakeisista suolakokkareista, ja kunkin kummun laelta pursuaa suolan keskeltä kylmää, makeata vettä. Niiden ympärillä asuu ihmisiä, äärimmäisinä erämaan luona ja petoeläinten alueen tuollapuolen. Ensimäisinä asuvat kymmenen päivämatkan päässä Teebasta ammonilaiset, joilla on pyhättönsä teebalaisesta Zeusta alkuisin. Sillä Teebassakin, kuten jo ennen olen maininnut, on oinaankasvoinen Zeun kuvapatsas. Onpa heillä myös muutakin lähdevettä, joka varhain aamulla on haaleata, mutta kylmenee siihen aikaan, jolloin tori on täynnä. Ja kun on puolipäivä, tulee se varsin kylmäksi, ja tällöin he kastavat puutarhojaan. Mutta päivän aletessa veden kylmyys lauhtuu, kunnes aurinko laskee, jolloin vesi tulee haaleaksi. Sitten se lämpenemistään lämpenee keskiyöhön saakka, jolloin se kumpuilee kiehuvana. Mutta kun keskiyö on mennyt ohi, kylmenee vesi aamun koittoon saakka. Tällä lähteellä on nimenä "Auringon lähde".
182. Ammonilaisten jälkeen on hiekkaharjulla, kymmenen päivämatkan päässä edellisistä, ammonilaisen suolakummun kaltainen kumpu, jonka ympärillä asuu ihmisiä. Tämän paikan nimi on Augila. Siinä paikassa käyvät nasamonit korjaamassa taateleita.
183. Augilasta taas on kymmenen päivämatkan päässä toinen suolakumpu ynnä vettä ja paljon hedelmiä-kantavia taatelipuita, kuten on laita Augilankin asukkailla. Siellä asuu ihmisiä, joilla on nimenä garamantit, kovin suuri kansa, jotka luovat suolan päälle maata ja kylvävät sitten siihen. Siitä on lyhyin tie lotofagien tykö, joista heille on kolmenkymmenen päivän matka. Garamantien maassa elävät myös nuo härät, jotka laitumella syödessään kulkevat takaperin. Ja syödessään ne kulkevat takaperin seuraavasta syystä. Niillä on eteenpäin kaareutuvat sarvet, ja siitä syystä ne syövät menemällä takaperin. Sillä eteenpäin ne eivät voi mennä, syystä että sarvet pistävät maahan. Mutta missään muussa kohden ne eivät eroa muista häristä kuin tässä, samoinkuin myös siinä, että niiden nahka on paksua ja notkeata. Mainitut garamantit pyydystävät nelivaljakoilla luolissa asustavia etiopilaisia. Sillä luolissa asustavat etiopilaiset ovat nopeajalkaisimmat kaikista ihmisistä, joista me olemme kuulleet kerrottavan. Luola-ihmiset syövät käärmeitä, sisiliskoja ynnä muita sentapaisia matelijoita. Se kieli, jota he käyttävät, ei ole minkään muun kaltaista, vaan ne vikisevät aivan kuin yölepakot.
184. Garamanteista on jälleen kymmenen päivämatkan päässä suolakumpu ynnä vettä, ja sen ympärillä asuu ihmisiä, joilla on nimenä atarantit. Ne ovat ainoat meille tunnetuista ihmisistä, jotka ovat nimettömät; yhteisesti on näet heillä kyllä nimenä atarantit, mutta kellään yksityisellä heistä ei ole mitään nimeä. Nämä kiroovat aurinkoa, silloin kun se ylenmäärin paahtaa, ja syytävät sen lisäksi kaikenlaisia häijyjä herjauksia, syystä että se polttamalla näännyttää heitä, sekä ihmisiä että heidän maataan. Sitten, kymmenen päivämatkan päässä on taas suolakumpu ynnä vesi, ja sen ympärillä asuu ihmisiä. Tästä suolakummusta eteenpäin on vuori, jonka nimi on Atlas; se on kapea ja joka puolelta ympyriäinen, ja sen kerrotaan olevan niin korkean, että ei ole mahdollista nähdä sen huippuja. Sillä kesät talvet niitä peittävät pilvet. Tämän vuoren väittävät maanasukkaat olevan taivaan kannatuspylvään. Ja sen vuoren mukaan ovat nämä ihmiset saaneet nimensä; heitä kutsutaan näet atlanteiksi. Ja heistä kerrotaan, etteivät he syö mitään, missä henki on, ja etteivät näe unia.
185. Näihin atlanteihin saakka siis saatan luetella harjulla asuvien kansojen nimet, mutta heistä eteenpäin en enää. Joka tapauksessa harju ulottuu Herakleen patsaisiin saakka ja vielä niiden ulkopuolellekin. Ja siellä on kymmenen päivämatkan päässä atlanteista suolakaivos, jonka ääressä asuu ihmisiä. Heillä kaikilla on rakennukset tehdyt suolaharkoista. Siinä osassa Libyaa nimittäin ei sada, sillä jos tulisi vettä, eivät seinät, suolasta kun ovat, kestäisi. Mutta tämän harjun tuollapuolen, etelään ja Libyan sisämaahan päin, on maa autiota, vedetöntä, eläimetöntä, sateetonta ja puutonta, eikä siellä ole mitään kosteutta.
186. Siten ovat libyalaiset Egyptistä aina Tritonis-järveen saakka paimentolaisia ja syövät lihaa sekä juovat maitoa; ja samasta syystä kuin egyptiläisetkin, eivät hekään nauti lehmänlihaa eivätkä kasvata sikoja. Lehmänlihaa eivät kyreneläistenkään naiset Egyptin Isiin tähden katso luvalliseksi maistaa ja he panevat myös toimeen paastoja ynnä juhlia hänen kunniakseen. Samoinkuin lehmän-, eivät barkalaisten naiset nauti sianlihaakaan.
187. Niin on sen asian laita. Mutta Tritonis-järvestä länteen päin eivät libyalaiset enää ole paimentolaisia, eivät käytä samoja tapoja eivätkä lasten suhteen tee samoin kuin paimentolais-libyalaisilla on tapana. Sillä Libyan paimentolaisheimot tekevät näin — tekevätkö kaikki, sitä en voi täsmälleen sanoa, mutta ainakin monet heistä. Kun heidän lapsensa ovat täyttäneet neljä vuotta, polttavat he likaisilla lampaanvilloilla päälaella olevia suonia, jotkut myös ohimoilla olevia, siitä syystä, ettei päästä vuotava nilja vastaisuudessa tuottaisi vahinkoa. Ja siitä syystä sanotaan niiden olevan mitä terveimpiä. Sillä itse asiassa ovat libyalaiset terveimmät kaikista ihmisistä, joita me tunnemme, — tästäkö syystä sitten, sitä en saata täsmälleen sanoa, mutta terveimmät ne joka tapauksessa ovat. Mutta jos poltettaessa lapsia kohtaa kouristus, niin he ovat sen varalta keksineet parannuskeinon; he valelevat niitä pukin vedellä ja pelastavat ne siten. Minä tässä kerron mitä libyalaiset itse kertovat.
188. Paimentolaisilla on tällaiset uhritavat. He vihkivät esikoislahjaksi elukan korvan ja viskaavat sen talon yli; ja sen tehtyään he vääntävät siltä niskan. He uhraavat ainoastaan auringolle ja kuulle. Näille kaikki libyalaiset uhraavat, mutta Tritonis-järven ympärillä asustavat enimmin Athenelle, senjälkeen Tritonille ja Poseidonille.
189. Ja helleeneillä on itsellään Athenenkuvien puku ynnä aigis tehty libyalaisnaisten puvun mukaan. Sillä lukuunottamatta sitä, että libyalaisnaisten puku on nahkainen ja että aigiksista riippuvat hetulat heillä eivät ole käärmeitä, vaan nahkahihnoista tehtyjä, on Athene kaikissa muissa kohdin puettu samalla tavoin. Vieläpä nimityskin todistaa, että Pallaankuvien puku on tullut Libyasta. Libyalaisnaiset käyttävät näet vaatteittensa päällä sileitä, ripsuisia ja punalla värjättyjä vuohennahkoja ja näiden vuohennahkojen mukaan on saanut nimensä helleenien aigis. Näyttääpä minusta siltä kuin naisten parku pyhissä toimituksissa siellä ensin olisi saanut alkunsa. Sillä Libyan naiset käyttävät sitä tapaa suuressa määrin ja hyvin kauniisti. Ja libyalaisilta helleenit ovat oppineet valjastamaan yhteen neljä hevosta.
190. Vainajiaan hautaavat paimentolaiset samalla tavoin kuin helleenit, lukuunottamatta nasamoneja. Nämä hautaavat heidät istuvaan asentoon ja pitävät huolta siitä, että asettavat vainajan istumaan, silloin kun hän heittää henkensä, ja ettei hän kuole selällään maatessaan. Heidän asumuksensa ovat tehdyt nuorien ympäri palmikoidusta ruokokudoksesta ja niitä kuljetetaan paikasta toiseen. Semmoisia tapoja nämä noudattavat.
191. Länteen päin Triton-joesta ovat auseilaisten naapureina jo maataviljelevät libyalaiset, joilla on vakinaiset asumukset ja joilla on nimenä maxyilaiset. He antavat hiuksensa oikealla puolella päätä kasvaa, mutta ajavat ne vasemmalta puolen pois sekä maalaavat ruumistaan punaliidulla. He väittävät olevansa Troiasta tulleita miehiä. Tässä maassa, samoinkuin muussa länsiosassa Libyaa, on paljon enemmän eläimiä ja metsiä kuin paimentolaisten asumassa maassa. Sillä Libyan itäosa, jossa paimentolaiset asustavat, on matalaa ja hiekkaista aina Triton-joelle saakka, mutta siitä alkava, länteen päin ulottuva maataviljeleväin alue on erittäin vuorista, metsäistä ja rikasta eläimistä. Heidän alueellaan on näet ylen suuria käärmeitä, leijonia, elefantteja, karhuja, kyykäärmeitä, aaseja, joilla on sarvet, koirankuonolaisia ja päättömiä, joilla on silmät rinnassaan, ainakin niinkuin niistä kertovat libyalaiset, sekä villimiehiä ja -naisia ynnä paljon muita eläimiä, jotka eivät ole sepitettyjä.
192. Paimentolaisten luona ei tavata mitään näistä eläimistä, vaan seuraavia toisia: valkoperäisiä, gaselleja, antilooppeja, aaseja — ei kuitenkaan niitä, joilla on sarvet, vaan muita, jotka eivät juo, niitä kun ei janota —, orys-gaselleja, joiden sarvista foinikialais-lyyryn haarat tehdään, — kooltaan tämä eläin on härän suuruinen —, libyalaisia kettuja, hyeenoja, piikkisikoja, villioinaita, verkkoeläimiä, sakaaleja, panttereita, borys-gaselleja, noin kolmen kyynärän pituisia mannermaakrokotiilejä, jotka muistuttavat sisiliskoja, kamelikurkia ja pieniä käärmeitä, joilla kullakin on yksi sarvi. Näitä eläimiä siis tavataan siellä, ja lisäksi niitä, joita muuallakin tavataan, paitsi hirveä ja villisikaa. Hirveä ja villisikaa ei ensinkään ole Libyassa. Hiiriä taas siellä on kolmea lajia. Toisia kutsutaan kaksijalkaisiksi, toisia zegereiksi — tämä nimi on libyalainen ja merkitsee meidän kielellä "kumpua", toisia neulahiiriksi. Onpa siellä myöskin kärppiä, jotka elävät silfion-kaislikoissa ja ovat hyvin tartessolaisten kärppien kaltaisia. Niin paljon erilaisia eläimiä on paimentolais-libyalaisten maassa, mikäli me pisimmälle tunkeutuen saatoimme tutkia.
193. Maxyilais-libyalaisten naapureina ovat zauekit, joitten naiset ohjaavat sotavaunuja.
194. Näiden naapureina ovat gyzantit, joitten maassa mehiläiset valmistavat paljon hunajaa, mutta vielä enemmän kerrotaan työmiesten sitä valmistavan. Joka tapauksessa kaikki nämä maalaavat itseään punaliidulla ja syövät apinoita, joita suunnattomassa määrässä tavataan heidän vuorillaan.
195. Heidän läheisyydessään sijaitsee, niinkuin karkhedonilaiset kertovat, Kyrauis niminen saari, kahdensadan stadionin pituinen, mutta kapea; sinne pääsee kahlaamalla mannermaalta, ja se on täynnä öljypuita ja viiniköynnöksiä. Saaressa on järvi, jonka liejusta maanasukasten neidot piellä sivellyillä linnunsulilla nostavat kultahiekkaa. En tiedä, onko tämä totta, kirjoitan vain mitä kerrotaan. Mutta saattaa hyvinkin olla niin, koskapa itsekin Zakynthoksessa näin, mitenkä järvestä ja vedestä nostettiin pikeä. Siellä on useampiakin järviä, mutta suurin niistä on joka suunnalle seitsemänkymmentä jalkaa ja syvyydeltään kaksi syltä. Siihen he laskevat kangen, jonka nenään ovat kiinnittäneet myrtinoksan, ja sitten he myrtinoksalla nostavat pien, jolla on maapihkan haju ja joka muuten on parempaa kuin pieriläinen piki. He valavat sen järven lähelle kaivettuun kuoppaan. Mutta kun he ovat koonneet sitä runsaan määrän, niin he valavat sen kuopasta ruukkuihin. Vaan se, mikä putoaa järveen, menee maan alitse ja tulee näkyviin meressä, joka on noin neljän stadionin päässä järvestä. Täten on myös se, mitä kerrotaan Libyan luona sijaitsevasta saaresta, todennäköistä.
196. Karkhedonilaiset kertovat myös seuraavaa. Libyassa on Herakleen patsasten ulkopuolella paikka, jossa asuu ihmisiä. Heidän luokseen karkhedonilaiset saapuvat ja ottavat esille tavaransa. Ja asetettuaan ne riviin rannikolle he astuvat aluksiinsa ja tekevät savua. Kun maanasukkaat näkevät savun, niin he tulevat meren rantaan; sitten he asettavat siihen kultaa maksuksi tavaroista, jonka jälkeen he vetäytyvät pois tavaroiden luota. Silloin karkhedonilaiset astuvat maihin ja tulevat katselemaan, ja jos kulta heistä näyttää vastaavan tavaroiden arvoa, ottavat he sen myötänsä ja lähtevät matkoihinsa. Mutta jos se ei niitä vastaa, astuvat he uudestaan aluksiinsa ja jäävät niihin istumaan. Mutta asukkaat tulevat sinne ja asettavat heti lisäksi kultaa, kunnes saavat heidät tyydytetyiksi. Mutta eivät kummatkaan tee pahaa toisilleen. Sillä toiset eivät kajoa kultaan, ennenkuin kulta heistä on tullut samanarvoiseksi kuin tavarat, eivätkä toiset kajoa tavaroihin, ennenkuin edelliset ovat ottaneet kullan.
197. Nämä ovat ne libyalaiset kansat, joita me saatamme mainita, ja useimmat niistä eivät silloin välittäneet eivätkä nytkään ollenkaan välitä meedialaisten kuninkaasta. Sen verran saatan vielä tästä maasta mainita, että siinä asuu neljä kansaa eikä enemmän, mikäli me tiedämme, joista kansoista kaksi on syntyperäistä, kaksi ei. Libyalaiset ja etiopilaiset ovat nimittäin syntyperäisiä, ja niistä toiset asuvat Libyan pohjois-, toiset sen eteläosassa: foinikialaiset ja helleenit taas ovat tulokkaita.
198. Minusta Libya etuihinsa nähden ei ole niin oivallinen, että sitä voisi verrata Aasiaan ja Europpaan, lukuunottamatta ainoastaan Kinypsiä; maalla on näet sama nimi kuin joella. Se on parhaimpia maita kantamaan viljaa eikä ole ollenkaan muun Libyan näköinen. Maa on näet mustaa multaa, ja sitä kostuttavat lähteet, eikä sitä haittaa se, että sen tarvitsisi olla huolissaan kuivuudesta tai että se joisi liian paljon vettä; tässä osassa Libyaa näet sataa. Mitä tulee viljasatojen määriin, ovat ne yhtä suuret kuin Babylonian maassa. Hyväpä on sekin maa, jossa euesperitit asuvat. Se tuottaa näet, parasta antiaan, sadannen jyvän, mutta Kinypsin seuduilla oleva maa kolmannen sadannen.
199. Myös Kyrenen maassa, joka on korkein siinä osassa Libyaa, missä paimentolaiset asustavat, on kolme ihmeteltävää vuodenaikaa. Ensiksi näet vilja merenrantaseuduilla kypsyy leikattavaksi ja korjattavaksi. Kun se on korjattu kokoon, korjataan rannikkoseutujen yläpuolella olevat keskipaikat, joita kutsutaan "kummuiksi". Ja kohta kun tämä keskimaan vilja on korjattu, tuleentuu ja kypsyy vilja myös ylimmässä maassa, niin että juuri siksi kun ensimäinen vilja on syöty ja juotu, joutuu viimeinenkin. Siten kestää kyreneläisillä korjuuaikaa kahdeksan kuukautta. Sen verran olkoon tästä mainittu.
200. Mutta sittenkuin ne persialaiset, jotka Aryandes oli Egyptistä lähettänyt Feretimen puolesta kostamaan, olivat saapuneet Barkaan, saartoivat he kaupungin ja vaativat asujamia luovuttamaan Arkesilaoksen murhaan syylliset. Mutta koska koko heidän väestönsä oli rikokseen osallinen, eivät he suostuneet vaatimukseen. Silloin persialaiset piirittivät Barkaa yhdeksän kuukauden ajan kaivamalla muurin luo johtavia maanalaisia käytäviä ja tekemällä voimakkaita hyökkäyksiä. Mutta nämä käytävät sai vaskisen kilven avulla selville muuan vaskiseppä, käyttämällä tällaista keksintöä. Kuljettaen kilpeä sisäpuolelta, muuria pitkin, hän lähenteli sitä kaupungin perustaan. Silloin muissa kohdissa, joihin hän lähenteli kilpeä, ei kuulunut mitään, mutta kaivettujen paikkojen kohdalla kumisi aina kilven vaski. Nytpä barkalaiset siltä kohtaa kaivoivat vastakäytävän ja tappoivat ne persialaiset, jotka kaivoivat maata. Sillä tavoin siis se keksittiin, ja hyökkäykset barkalaiset niinikään torjuivat.
201. Kun he nyt siinä kuluttivat paljon aikaa ja kummaltakin puolen useita kaatui, eikä vähemmän persialaisten puolelta, teki maasotajoukon ylipäällikkö Amasis, joka oli huomannut, etteivät barkalaiset väkivoimalla olleet vallattavissa, mutta kyllä vilpillä, tällä tavoin. Hän kaivautti yöllä leveän haudan ja laski sen yli heikkoja hirsiä; hirsikerroksen päälle hän loi maata, jonka teki yhtä korkeaksi kuin muun maanpinnan. Heti päivän tullen hän kutsui barkalaisia keskusteluihin. He tottelivat mielellään, ja lopuksi he katsoivat hyväksi tehdä sopimuksen. Ja uhraten valateuraita tällä salahaudalla molemmat tekivät keskenään sellaisen sopimuksen, että niin kauan kuin tämä maapohja pysyisi semmoisenaan, pysyisi myös vala muuttumatonna; barkalaisten piti suorittaa kuninkaalle asianomainen vero, ja persialaiset lupasivat olla tekemättä muutoksia barkalaisten oloihin. Valan jälkeen barkalaiset, luottaen persialaisiin, astuivat itse ulos kaupungista ja avasivat kaikki portit sekä sallivat kenenkä hyvänsä vihollisista, joka vain tahtoi, tulla sisälle linnoitukseen. Mutta persialaiset repivät rikki kätketyn sillan ja juoksivat sitten muurin sisäpuolelle. Ja he hajoittivat tekemänsä sillan siinä tarkoituksessa, että he pitäisivät sen valan, jonka olivat barkalaisille vannoneet, että nimittäin sopimus tulisi pysymään niin kauan kuin maa pysyisi semmoisenaan kuin se silloin oli; mutta senjälkeen kuin he olivat repineet rikki sillan, ei sopimus enää pysynyt vahvana.
202. Sittenkuin nyt persialaiset olivat Feretimelle luovuttaneet syyllisimmät barkalaisten joukosta, niin tämä seivästytti heidät piiriin muurin ympäri ja leikkasi pois heidän vaimojensa rinnat sekä kiinnitti nekin muurin ympäri. Muita barkalaisia hän käski persialaisten kohdella saaliinaan, lukuunottamatta niitä heidän joukostaan, jotka olivat battiadeja ja syyttömiä murhaan; näille Feretime uskoi kaupungin.
203. Tehtyään niinmuodoin muut barkalaiset orjiksi persialaiset läksivät takaisin. Ja kun he olivat pysähtyneet kyreneläisten kaupungin kohdalle, laskivat kyreneläiset, täyttääkseen erään oraakelinkäskyn, heidät kaupunkinsa läpi. Sotajoukon kulkiessa siitä läpi käski laivaston ylipäällikkö Badres valtaamaan kaupungin, mutta maasotajoukon päällikkö Amasis ei sitä sallinut. Barka oli muka ainoa helleeniläinen kaupunki, jota vastaan heidät oli lähetetty. Mutta kun he jo olivat kulkeneet kaupungin läpi ja olivat asettuneet Zeus Lykaioksen kukkulalle, niin he alkoivat katua, etteivät olleet vallanneet Kyreneä. Ja he koettivat toistamiseen mennä sisälle, mutta kyreneläiset eivät sitä sallineet. Ja vaikkei kukaan taistellut, valtasi persialaiset pelko, niin että juoksivat noin kuusikymmentä stadionia, ennenkuin asettuivat leiriin. Mutta kun leiri oli tehty, tuli sinne Aryandeen luota sanansaattaja, joka kutsui heitä pois. Silloin persialaiset pyysivät kyreneläisiä antamaan heille eväitä, ja ne saatuaan he läksivät matkalle Egyptiin. Mutta siitä lähtien he joutuivat tekemisiin libyalaisten kanssa, jotka saadakseen käsiinsä heidän vaatteensa ja aseensa murhasivat heistä ne, jotka jäivät tielle tai laahasivat jälestä; ja tätä jatkui aina siksi kunnes he saapuivat Egyptiin.
204. Etäisin kohta, johon tämä persialaisten sotajoukko Libyassa pääsi, oli Euesperides-kaupunki. Mutta ne barkalaiset, jotka he olivat tehneet orjiksi, he kuljettivat Egyptistä kuninkaan luo, ja Dareios kuningas antoi heille erään kylän Baktrianmaassa asuttavaksi. He panivat sille kylälle nimeksi "Barka", ja se on aina minun aikoihini saakka ollut Baktrianmaassa asuttuna.
205. Mutta eipä Feretimenkään päivät onnellisesti päättyneet. Sillä heti kun hän, barkalaisille kostettuaan, oli Libyasta palannut Egyptiin, sai hän kurjan kuoleman. Vielä eläessään hän pöhöttyi ja tuli täyteen matoja, tietenkin siitä syystä, että liian ankarat kostot nostattavat jumalten vihan ihmisiä kohtaan. — Sellainen ja niin suuri oli se kosto, joka kohtasi barkalaisia Battoksen puolison Feretimen puolelta.